Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 657/2006 vp Elinkeinoverolain tulkinta ja vaikutukset palvelujen saatavuuteen Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2001 muutettiin verolainsäädäntöä yrittäjän elinkeinotoimintaan liittyvien matkakulujen vähennysoikeuden osalta. Muutoksen tarkoituksena oli parantaa ammatin- ja liikkeenharjoittajien elinkeinotoimintaan liittyvistä matkoista aiheutuvien kulujen vähennysoikeutta. Muutos oli tärkeä, koska esim. yrittäjän päiväraha- ja kilometrikorvausvähennykset olivat pienempiä kuin palkansaajan. Viime vuosina on palveluyrittäjien määrä kasvanut valtavasti sekä sosiaali- että terveydenhuollon sektoreilla. Yhä useampi kunta ostaa erityispalvelut yksityisiltä yrittäjiltä. Muun muassa Kela kilpailuttaa palveluntarjoajat ja sopimukset tehdään kunnan ja paikallisen Kelan kanssa. Joissakin pienissä kunnissa vain tällä tavoin jotkut erityispalvelut voidaan tarjota kuntalaisille. Tällaisia voivat olla esim. psykiatrin tai puheterapeuttien palvelut. Esimerkiksi Oulun läänissä palvelun antaja voi joutua matkustamaan satoja kilometrejä asiakkaan luokse. Harvaan asutuilla seuduilla tämä edellyttää lähes poikkeuksetta auton käyttämistä matkojen tekemiseen. Vuoteen 2004 saakka verottaja on tulkinnut puheterapeuttien tekemät matkat tilapäisiksi elinkeinotoimintaan liittyviksi matkoiksi. Näin yrittäjät, ammatin- ja liikkeenharjoittajat, ovat yleensä voineet vähentää auton hankinnasta vuosittaiset poistot ja muut matkustamisesta aiheutuneet kulut kirjanpidossaan. Sellaiset henkilöt, joiden auton käyttö elinkeinotoiminnassa ei ole ollut yli 50 % kaikkiaan ajetuista kilometreistä ovat saaneet tehdä ylimääräisen vähennyksen elinkeinoverolain 55 :n mukaan. Nyt on kuitenkin syntynyt tilanne, että Oulun ja Kainuun verovirastossa ammatin- ja liikkeenharjoittajien toisille paikkakunnille tapahtuvia asiakas- tai potilaskäyntejä on alettu tulkita siten, että matkat tulkitaan asunnon ja työpaikan välisiksi matkoiksi. Näitä matkoja ei pidetä enää työmatkoina vaan yksityisajoina. Tämä johtaa siihen, että matkoihin käytetyn auton ei katsota kuuluvan elinkeinotoiminnan kalustoon eikä sen hankintahinnasta ja matkoista aiheutuneista kuluista siten saa tehdä verotuksessa vähennyksiä. Vähennys myönnetään ainoastaan tuloverolain 93 :n erityissäännöksen perusteella, johon liittyy omavastuu, enimmäismäärä ja huomattavan alhainen laskennallinen vähennys (21 senttiä) kilometriä kohden. Kysymys on käsitykseni mukaan ensisijaisesti elinkeinoverolain 55 :n sanamuotoon liittyvästä tulkinnasta. Säännöksen mukaan yksityisen liikkeen- ja ammatinharjoittajan työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka hän tekee tilapäisesti elinkeinotoimintaan liittyvänä tavanmukaisen toiminta-alueensa ulkopuolelle. Tulkintaongelma liittyy kahteen keskeiseen seikkaan: mikä on tilapäinen matka ja toisaalta mitä yksittäistapauksissa pidetään tavanmukaisena toimintaalueena. Käsitykseni mukaan verottaja tulkitsee esimerkiksi puheterapeuttien osalta kaikki ne kunnat, joissa palvelua tuotetaan, ko. liikkeentai ammatinharjoittajan tavanmukaiseksi toiminta-alueeksi. Näin riippumatta siitä, missä palvelu Versio 2.0

2 tuotetaan (kotona, päiväkodissa, koulussa, terveyskeskuksessa tms.). Tämä johtaa siihen, että nämä matkat voidaan tulkita asunnon ja työpaikan välisiksi matkoiksi ja siten yksityisajoiksi. Lain tulkinnan muutos on vaarantamassa palvelujen saannin harvaanasutuilla alueilla olevissa pienissä kunnissa ja väistämättä tulee nostamaan huomattavasti palvelun hintaa. Tulkinta aiheuttaa myös olennaista eriarvoisuutta eri lääneissä toimivien yrittäjien kesken. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä verolainsäädännön tarkoituksen sekä yrittäjien tasavertaisen kohtelun toteuttamiseksi verotuksessa, kun yhden veroviraston alueella tulkitaan elinkeinoverolain 7 ja 55 :n ja tuloverolain (TVL) siihen liittyviä säännöksiä eri tavoin kuin muissa veropiireissä, ja vastaako verotuskäytäntö verolainsäädännön muutokselle asetettuja tavoitteita, asettaako tulkinta yrittäjät eriarvoiseen asemaan esimerkiksi palveluja kilpailutettaessa, kun tarjouskilpailussa Oulun läänissä toimiva yrittäjä saa vähentää selvästi elinkeinotoimintaan liittyvästä matkustamisesta aiheutuvat kustannukset ainoastaan asunnon ja työpaikan välisenä kuluna (TVL 93 ) siihen liittyvine rajoituksineen, ja toiselta veroalueelta palveluja tarjoava yrittäjä saa tehdä vähennyksen elinkeinoverolain 7 ja 55 :n mukaisesti, ja onko sosiaali- ja terveysministeriö tietoinen niistä vaikutuksista sosiaali- ja terveydenhuollon eräiden palvelujen hintoihin ja saatavuuteen, joita matkakulujen verotuskäytännön muuttumisella on? Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 2006 Suvi Lindén /kok Paula Risikko /kok Maija Perho /kok Marja Tiura /kok 2

3 Ministerin vastaus KK 657/2006 vp Suvi Lindén /kok ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Suvi Lindénin /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 657/2006 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä verolainsäädännön tarkoituksen sekä yrittäjien tasavertaisen kohtelun toteuttamiseksi verotuksessa, kun yhden veroviraston alueella tulkitaan elinkeinoverolain 7 ja 55 :n ja tuloverolain (TVL) siihen liittyviä säännöksiä eri tavoin kuin muissa veropiireissä ja vastaako verotuskäytäntö verolainsäädännön muutokselle asetettuja tavoitteita, asettaako tulkinta yrittäjät eriarvoiseen asemaan esimerkiksi palveluja kilpailutettaessa, kun tarjouskilpailussa Oulun läänissä toimiva yrittäjä saa vähentää selvästi elinkeinotoimintaan liittyvästä matkustamisesta aiheutuvat kustannukset ainoastaan asunnon ja työpaikan välisenä kuluna (TVL 93 ) siihen liittyvine rajoituksineen, ja toiselta veroalueelta palveluja tarjoava yrittäjä saa tehdä vähennyksen elinkeinoverolain 7 ja 55 :n mukaisesti, ja onko sosiaali- ja terveysministeriö tietoinen niistä vaikutuksista sosiaali- ja terveydenhuollon eräiden palvelujen hintoihin ja saatavuuteen, joita matkakulujen verotuskäytännön muuttamisella on? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Käyttöomaisuushyödyke, kuten elinkeinotoiminnassa käytetty henkilöauto, kuuluu elinkeinotoiminnan tulolähteeseen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 53 :n mukaan silloin, kun sitä käytetään yksinomaan tai pääasiallisesti elinkeinotoimintaa välittömästi tai välillisesti palveleviin tarkoituksiin. Verohallituksen ohjeessa, "Verohallituksen yhtenäistämisohjeet vuodelta 2005 toimitettavaa verotusta varten", Dnro 1572/32/2005, , ajoneuvon pääasiallisen käytön arviointi on ohjeistettu tehtäväksi sillä ajettujen kilometrien perusteella. Jos ajetuista kilometreistä yli puolet on elinkeinotoimintaan liittyvää ajoa, auto kuuluu elinkeinotoiminnan tulolähteeseen. Vastaavasti, jos kaikista ajetuista kilometreistä alle puolet on elinkeinotoimintaan liittyvää ajoa, auto kuuluu yksityisiin varoihin. Mainittu yhtenäistämisohje sisältää ohjeita auton käytöstä aiheutuvien, verotuksessa vähennyskelpoisten kustannusten määrittämisestä eri tilanteissa. Ohjeessa on eritelty erikseen tilanteet, joissa auto kuuluu tai ei kuulu yksityisen elinkeinonharjoittajan elinkeinotoiminnan tulolähteeseen. Auton käytöstä aiheutuvien kustannusten vähentämisestä ammatti- tai liiketoiminnassa on verotuksen yhtenäistämiseksi annettu lisäksi ohjeita Verohallituksen ohjeessa, "Liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä maatilatalouden harjoittajien matkakustannusten vähentäminen", Dnro 518/349/01, Lähtökohta ammatti- ja liikkeenharjoittajan verotuksessa on se, että tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneet auton todelliset kulut ja elinkeinotoimintaan kohdistuva osuus ajoneuvon poistoista voidaan aina vähentää tulon hankkimisesta aiheutuneina menoina. Silloin kun 3

4 Ministerin vastaus elinkeinotoimintaa harjoitetaan yksityisen toiminimen puitteissa, elinkeinotoiminnan kuluina saadaan aina vähentää todelliset auton käytöstä aiheutuneet menot riippumatta siitä, kuuluuko auto elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen vai ei. Kulujen vähentäminen todellisen määräisinä edellyttää sitä, että niiden määrä on selvitetty ajopäiväkirjalla tai muulla luotettavalla tavalla. Silloin kuin yrityksen kirjanpitoon on kirjattu kaikki auton poistot ja käyttökulut, tehdään verotuksessa oikaisu, jolla yksityiskäytön osuus kuluista lisätään yrityksen tuloon. Poikkeus tästä autokuluja koskevasta pääsäännöstä on yksityisen elinkeinonharjoittajan oikeus matkakustannuksia koskevan lisävähennyksen tekemiseen. Yksityinen ammatin- ja liikkeenharjoittaja saa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 55 :n mukaan verotuksessaan vähentää yksityisiin varoihinsa kuuluvalla autolla tekemästään elinkeinotoimintaan liittyvästä matkasta lisävähennyksen. Vähennys on määrältään verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän ja aiheutuneiden kirjanpidossa vähennettyjen menojen erotuksen suuruinen. Lisävähennyksen saamisen edellytyksenä on matkan liittyminen elinkeinotoimintaan. Matkan ei tarvitse olla tilapäinen eikä matkaan sovelleta kilometri- tai aikarajoja. Matkan tilapäisyysvaatimus ja se, että matkan on kohdistuttava tavanomaisen toimialueen ulkopuolelle, koskevat vain yrittäjän päivärahavähennyksen edellytyksiä. Elinkeinotoimintaan liittyviä matkoja ovat mm. erillisten toimipaikkojen väliset matkat sekä kaikki muut elinkeinotoiminnan tulonhankkimiseen tai säilyttämiseen liittyvät matkat. Elinkeinotoimintaan liittyviä matkoja sen sijaan eivät ole asunnon ja varsinaisen toimipaikan väliset matkat. Tällaisista matkoista aiheutuneet kulut vähennetään asunnon ja työpaikan välisiä matkoja koskevien säännösten mukaan. Oikeuskäytännössä asunnon ja työpaikan välisinä matkoina on esimerkiksi pidetty ammatinharjoittajan matkoja kotoaan kuudella eri paikkakunnalla sijainneisiin eri vastaanottopisteisiin (Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu vuodelta 1998, taltio 2995). Asunnon ja työpaikan välisistä matkoista aiheutuvat kulut voidaan vähentää vain vähennykselle tuloverolain 93 :ssä säädettyjen rajoitusten puitteissa. Asunnon ja työpaikan väliset kustannukset vähennetään ammatin- tai liikkeenharjoittajan verotuksessa vastaavin perustein kuin samat kustannukset palkansaajan verotuksessa. Kysymys siitä, katsotaanko matka kussakin yksittäistapauksessa asunnon ja työpaikan väliseksi matkaksi vai elinkeinotoimintaan liittyväksi matkaksi, ratkaistaan tapauskohtaisesti. Verohallituksen antamat ohjeet ovat yleisohjeita, joissa ei voida antaa ratkaisuohjeita kaikkiin käytännössä esiintyviin tilanteisiin. Yksittäisen verotuspäätöksen tekee siihen nimenomaisesti toimivaltainen viranomainen. Viranomaispäätöksen oikeellisuus taas on aina muutoksenhakumenettelyn avulla saatettavissa tuomioistuimen arvioitavaksi. Mikäli tuomioistuin katsoo, että lakia on sovellettu yksittäistapauksessa väärällä tavalla, tuomioistuin kumoaa päätöksen tai ratkaisee asian toisin. Oikeus- ja verotuskäytännön yhtenäistäminen toteutuu Verohallituksen koulutuksen ja ohjeistuksen sekä oikeuskäytännön syntymisen tuloksena. Erilaisella lain tulkinnalla saattaisi olla vaikutusta Kelan kuntoutuksesta maksettaviin korvauksiin, jos ammatinharjoittajien matkakulujen verotuskäytäntöä muutetaan. Sairauden vuoksi tehtyihin matkoihin vakuutetun luo ja niiden korvaamiseen ei verotuskäytännöllä ole suoraa vaikutusta. Kummassakin tapauksessa on huomioitava se, että mikäli matkakustannuksia ei oteta huomioon ammatinharjoittajan verotuksessa, matkakustannus saattaa siirtyä tarjottavan palvelun hintaan. Sairausvakuutuksen puolella palvelusta maksettavien korvausten määrään vaikuttaa voimassa olevan lain mukaan ns. korvaustaksa, joka toimii kustannuksien kasvua hillitsevästi, eikä kustannusvaikutuksia nykytilanteessa syntyne. Järjestettävien kuntoutuspalvelujen hintoihin ja hinnan muodostumiseen vaikutetaan puolestaan jo hankinnan yhteydessä. Kilpailuttamisesta riippumatta lisäkustannuksia voi kuitenkin syntyä. Edellä esitetyn perusteella hallitus katsoo, että autokulut voidaan jo nykyisin voimassa olevien elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sään- 4

5 Ministerin vastaus KK 657/2006 vp Suvi Lindén /kok ym. nösten nojalla vähentää verotuksessa täysimääräisesti siltä osin kuin ne kohdistuvat elinkeinotoimintaan. Lisäksi ammatin- ja liikkeenharjoittajilla on oikeus lisävähennyksen tekemiseen. Asunnon ja työpaikan välisten matkojen kustannukset vähennetään ammatin- ja liikkeenharjoittajien verotuksessa samojen periaatteiden mukaisesti kuin palkansaajienkin verotuksessa. Hallitus ei aio ryhtyä asiassa toimenpiteisiin. Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2006 Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos 5

6 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 657/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Suvi Lindén /saml m.fl.: Vilka åtgärder kommer regeringen att vidta för att se till att skattelagstiftningen uppfyller sitt syfte och företagare blir lika behandlade i beskattningen, när 7 och 55 i näringsskattelagen och anknytande bestämmelser i inkomstskattelagen (ISkL) tolkas annorlunda inom ett skatteverks område än i andra skattedistrikt, och uppnår beskattningspraxis syftet med översynen av skattelagstiftningen, särbehandlar tolkningen företagare till exempel vid konkurrensutsättning av tjänster, när en företagare i Uleåborgs län vid en anbudstävling får dra av kostnader som är klart hänförliga till resande i samband med näringsverksamhet endast som utgifter för resor mellan bostaden och arbetsplatsen (ISkL 93 ) med tillhörande begränsningar, medan en annan företagare som tillhandahåller tjänster från ett annat skatteområde får göra avdrag enligt 7 och 55 i näringsskattelagen, och är social- och hälsovårdsministeriet på det klara med vilka konsekvenser en ändring av beskattningspraxis för resekostnader får för priserna och tillgången på vissa social- och hälsovårdstjänster? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 53 i lagen om beskattning av inkomst av näringsverksamhet hör en nyttighet som är hänförlig till anläggningstillgångar, t.ex. en personbil som nyttjas i näringsverksamhet, till näringsverksamhetens förvärvskälla om den uteslutande eller huvudsakligen används för ändamål som direkt eller indirekt främjar näringsverksamheten. Enligt skattestyrelsens föreskrift, "Skattestyrelsens harmoniseringsanvisning för skatteåret 2005", DNR 1572/32/2005, , ska ett fordons huvudsakliga användning bedömas utifrån antalet körkilometer. Om mer än hälften av antalet körkilometer hänför sig till näringsverksamhet, hör fordonet till näringsverksamhetens förvärvskälla. Analogt, om mindre än hälften av det totala antalet körkilometer hänför sig till näringsverksamhet, hör fordonet till de privata tillgångarna. I harmoniseringsanvisningen återges hur kostnader för användning av egen bil som är avdragsgilla i beskattningen bestäms i olika situationer. Där anges särskilt när en enskild rörelseidkare kan hänföra ett fordon till näringsverksamhetens förvärvskälla. För att harmonisera beskattningen har Skattestyrelsen dessutom meddelat anvisningar om avdrag för kostnader för användning av egen bil i yrkes- eller affärsverksamhet, "Avdrag för affärsidkares, yrkesutövares och gårdsbruksidkares resekostnader", DNR 518/349/01, Principen i beskattningen av yrkesutövare och rörelseidkare är att de verkliga kostnaderna för användning av egen bil på grund av inkomstens förvärvande eller bibehållande och den andel av avskrivningarna på fordonet som hänför sig till näringsverksamhet alltid får dras av som utgifter för inkomstens förvärvande. När näringsverk- 6

7 Ministerns svar KK 657/2006 vp Suvi Lindén /kok ym. samhet bedrivs inom en privat firma får de verkliga kostnaderna för användning av egen bil alltid dras av som utgifter för näringsverksamhet, oberoende av om bilen hör till näringsverksamhetens anläggningstillgångar eller inte. För att kostnaderna ska kunna dras av till verkligt belopp måste de verifieras med en körjournal eller på något annat tillförlitligt sätt. När alla avskrivningar och driftskostnader för bilen har antecknats i företagets bokföring, rättas beskattningen till och då läggs den privata användningen till företagets inkomster. Ett undantag från den här huvudregeln om kostnader för användning av egen bil är en enskild rörelseidkares rätt att göra ett tilläggsavdrag för resekostnader. Enligt 55 i lagen om beskattning av inkomst av näringsverksamhet får en enskild yrkesutövare eller rörelseidkare göra ett tilläggsavdrag för resor i anknytning till näringsverksamheten med en bil som hör till hans privata tillgångar. Avdraget är lika stort som skillnaden mellan maximibeloppet av den skattefria kilometerersättningen och de utgifter som dragits av i bokföringen. Ett villkor för tilläggsavdraget är att resan hänför sig till näringsverksamhet. Resan behöver inte vara tillfällig och på resan tillämpas inte kilometer- eller tidsgränser. Kravet på tillfällig resa och att resan ska gå utanför det normala verksamhetsområdet gäller bara villkoren för en företagares avdrag för dagtraktamente. Resor som hänför sig till näringsverksamhet är bl.a. resor mellan olika arbetsställen och alla andra resor i anknytning till inkomstens förvärvande eller bibehållande inom näringsverksamhet. Däremot är resor mellan bostaden och det egentliga verksamhetsstället inte resor som hänför sig till näringsverksamhet. Kostnaderna för sådana resor dras av enligt reglerna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen. Enligt rättspraxis är resor mellan bostaden och arbetsplatsen t.ex. en yrkesutövares resor mellan hemmet och mottagningsställen på sex olika orter (Högsta förvaltningsdomstolens avgörande 1998, liggare 2995). Kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen får dras av bara inom de gränser som anges i 93 i inkomstskattelagen. Kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen dras av i beskattningen av en yrkesutövare eller rörelseidkare på samma grunder som kostnaderna i beskattningen av löntagare. Det avgörs från fall till fall om resan ska betraktas som en resa mellan bostaden och arbetsplatsen eller som en resa som bara hänför sig till näringsverksamhet. Skattestyrelsens föreskrifter är allmänna anvisningar som inte kan komma med en lösning för alla praktiska situationer. Den behöriga skattemyndigheten fattar det enskilda skattebeslutet. Myndighetsbeslutets riktighet kan i sin tur alltid underställas en domstol genom besvärsförfarande. Om domstolen anser att lagen har tillämpats fel i ett enskilt fall upphäver domstolen beslutet eller avgör saken på ett annat sätt. Skattestyrelsens utbildning och anvisningar samt rättspraxis bidrar till att harmonisera rätts- och beskattningspraxis. En annan tolkning av lagen kan få konsekvenser för rehabiliteringsersättningar från folkpensionsanstalten, om beskattningspraxis för yrkesutövares resekostnader ändras. Beskattningspraxis inverkar inte direkt på resor till en försäkrad på grund av sjukdom och ersättning av dem. I båda fallen bör det observeras att om resekostnaderna inte beaktas i beskattningen av yrkesutövaren, är det möjligt att de slås ut över priset på en tillhandahållen tjänst. Inom sjukförsäkringen påverkas ersättningarna för tjänster enligt gällande lag av ersättningstaxan, som motverkar ökade kostnader. Det får knappast några kostnadseffekter i nuläget. Priserna på rehabiliteringstjänster och prisbildningen påverkas däremot redan vid upphandlingen. Men extra kostnader är möjliga oberoende av konkurrensutsättning. På grundval av det som sägs ovan anser regeringen att kostnaderna för användning av egen bil redan nu med stöd av gällande lag om beskattning av inkomst av näringsverksamhet kan dras av till fullt belopp i beskattningen när de hänför sig till näringsverksamhet. Dessutom har yrkesutövare och rörelseidkare rätt att göra tilläggsavdrag. Kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen dras av i beskattningen av yrkesut- 7

8 Ministerns svar övare och rörelseidkare enligt samma principer som i beskattningen av löntagare. Regeringen kommer inte att vidta några åtgärder i saken. Helsingfors den 3 oktober 2006 Andra finansminister Ulla-Maj Wideroos 8