Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuus potilaskertomusaineistossa
|
|
- Antero Niemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SOSIAALILÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSLEHTI 2014: A r t i k k e l i Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuus potilaskertomusaineistossa Systeemiteoreettisessa viitekehyksessä tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin, löydetäänkö nuorisopsykiatrisesta sairaalayksiköstä kerätyssä potilaskertomusaineistossa (n=325) lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaita ja mitä ominaispiirteitä yhteisasiakkuuteen näyttäisi liittyvän. Sukupuolen, iän, perherakenteen, sosioekonomisten tietojen, diagnoosin ja hoidon syyn analysointi tehtiin ristiintaulukoinneilla ja logistisella regressioanalyysilla. Laadullisesta aineistosta tutkittiin, mitä voi sanoa potilaskertomuksista tiedon lähteenä sekä yhteisasiakkuusilmiöstä, kun sitä tutkitaan potilaskertomusaineistossa esiintyvien lastensuojelumerkintöjen avulla. Tulosten mukaan yhteisasiakkuus eroaa luonteeltaan vain nuorisopsykiatrisessa sairaalayksikössä potilaana olevien nuorten potilaskuvasta. Erityisesti vuotiaiden poikien kohdalla yhteisasiakkuus osoittautui yleiseksi. Yhteisasiakkaiden nuorisopsykiatrisen hoidon tarpeen kuvauksessa esiintyi käytökseen, perheeseen, kouluun tai sosiaaliseen ympäristöön laajemmin liittyviä ongelmia useammin kuin muilla nuorilla. KAISA-ELINA KIURU, ANNA METTERI JOHDANTO Aikaisemmissa tutkimuksissa on tullut esille, että lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian avun piirissä samanaikaisesti olevien nuorten osuus kaikista näiden toimijatahojen asiakkaina olevista nuorista on suuri. Arviot yhtäaikaisen psykiatrisen hoidon ja lastensuojelun tarpeesta vaihtelevat noin prosentin välillä. (Egelund ja Lausten 2009, Hulburt ym. 2004, Koponen ym. 2010, Lehto-Salo 2011, Leslie ym. 2005, Sainero ym. 2013, Sullivan ja van Zyl 2008.) Tieto asiakkuuden muotoutumisesta ja luonteesta sekä palveluista lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian rajalla on kuitenkin hajanaista. Aikaisemmat tutkimukset kannustavatkin selvittämään tarkemmin, millaisia asiakkuuksia rajapinnoilla voi löytyä. Tutkimme, millaisia ominaispiirteitä lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuuteen näyttäisi liittyvän. Yhteisasiakkailla tarkoitetaan nuoria, jotka ovat samanaikaisesti asiakkaina lastensuojelussa ja nuorisopsykiatrisessa sairaalahoidossa ja joiden samanaikaisesta asiakkuudesta on jaettua tietoa organisaatioiden välillä. Aineistona on 325 nuoren nuorisopsykiatrista hoitoa koskevat potilaskertomukset. Tutkimuksessa yhdistetään määrällisiä ja laadullisia analyysimenetelmiä. Teoreettisessa taustoituksessa käytetään pääosin kvantitatiivista tutkimusta lastensuojelun ja lapsi- ja nuorisopsykiatrian yhteisistä asiakkaista. Viitekehyksessä jossa tutkimuksen tuloksia tulkitaan, hyödynnetään lisäksi systeemiteoreettista ymmärrystä yksiköiden välisen rajan luonteesta (Luhmann 1982, 1995). Yhteisasiakkuuden muodostumista tarkastellaan auttamistyön verkoston toimintaan liittyvänä ilmiönä. Teoria ja tulokset vahvistavat aikaisemmassa tutkimuksessa esittämäämme (Kiuru ja Metteri tulossa) tulosta siitä, että yksiköiden rajapinnoille muodostuu yksiköiden sisäisistä asiakkuuksista eriytyviä asiakkuusprosesseja. Yhteisasiakkuus tunnistettiin potilaskertomuksessa silloin, kun nuoren tekstissä oli sairaa- 146
2 lahoidon ajankohtaan liittyvä lastensuojelua koskeva merkintä. Aineiston valinta tuo tarkasteluun organisaatio- ja dokumenttikeskeisen näkökulman. Lastensuojeluun liittyvä tiedon sisältö ja määrä riippuu nuorisopsykiatrian asiakirjojen tiedosta. Lastensuojelun osalta asiakirjoihin kirjattu tieto on siksi nuorisopsykiatrian tarkastelukehyksessä tulkittua. Potilas-käsite on jätetty pois, jotta pystytään yhdellä käsitteellä kuvaamaan lastensuojelun ja nuorisopsykiatrisen sairaalahoidon piirissä samanaikaisesti olevan nuoren institutionaalista roolia. Seuraavassa luvussa esitetään, mitä yhteisasiakkuudella tarkoitetaan ja miten yhteisasiakkuus liittyy verkoston toimintaan. YHTEISASIAKKUUS KÄSITTEENÄ JA ILMIÖNÄ Auttamistyön verkosto muodostuu organisaatioista, jotka toteuttavat omaa tehtäväänsä mutta jotka ovat myös tavalla tai toisella suhteessa ympäristöönsä eli muihin verkoston toimijoihin (Luhmann 2004). Verkostossa yksi tärkeä oletus on, että tehtävät, joita organisaatiossa ei toteuteta, toteutetaan toisaalla. (Luhmann 1995, 2004.) Toisaalta tiettyjen tehtävien ratkaisemiseen tarvitaan verkostossa samanaikaisesti useamman organisaation yhteistyötä (Jalava ja Kangas 2013, 50). Modernin yhteiskunnan muodostumiseen keskeisesti liittyvä eriytyminen yhteiskunnallisten systeemien kuten organisaatioiden välillä (Luhmann 1982) on edellyttänyt yhteyksien syntymistä verkostomaiseksi muodostuneessa yhteiskuntajärjestyksessä (Kiuru ja Metteri, tulossa). Esimerkiksi yhteisasiakkaiden avun tarpeeseen vastaaminen vaatii toteutuakseen useamman organisaation työtä sekä organisaatioiden välistä yhteistyötä. Seikkula (1991, 37, 41, myös Seikkula ja Arnkil 2005) on tutkinut kahden systeemin välisiä suhteita ja todennut, että systeemit muodostavat vuorovaikutuksessaan kokonaisuuden, jota ei voi määritellä yhden osan perusteella. Yhteisasiakkaiden auttamistyö verkostossa on jotakin erilaista ja enemmän kuin mitä vain yhdessä organisaatiossa tarjottu apu on luonteeltaan. Seuraavassa esitetään yhteisasiakkuuteen liittyvien joko psykiatrian tai lastensuojelun palveluihin kohdistuvien tutkimusten tuloksia. Vain harva tutkimus kohdistuu yhteisasiakkuuteen ilmiönä, mutta niistä on kuitenkin koottavissa tärkeää tietoa yhteisasiakkuuden luonteesta palvelujärjestelmässä. Useimmiten aikaisemmat tutkimukset käsittelevät lastensuojeluasiakkaiden psykiatristen sairauksien yleisyyttä sekä psykiatrisen hoidon tarvetta ja toteutumista. Nuorisopsykiatrisessa hoidossa olevien nuorten lastensuojelun tarvetta on tutkittu vähemmän. Lastenkotiin sijoitetuista lapsista runsaalla puolella oli Pasasen (2001) tutkimuksen mukaan todettavissa selvä mielenterveyden häiriö. Koulukoteihin sijoitetuista lapsista 89 prosentilla todettiin Lehto-Salon (2011) tutkimuksessa mielenterveyden häiriö. Mannisen (2013) tutkimuksessa koulukotiin sijoitetuilla nuorilla esiintyi merkitsevästi yleisväestöä enemmän erityyppisiä psykiatrisia oireita. Hiitola (2008, 31) on tutkinut sosiaalityöntekijöiden arviota lasten ja perheiden tilanteista huostaanottohetkellä ja sijoituksen jälkeen. Lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi tulevista 35 prosentilla ja huostaanottotilanteessa 78 prosentilla havaittiin psyykkisiä ongelmia. Yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja nuorten mielenterveysongelmien määrän on todettu olevan valtaväestöä selkeästi suurempi (Burns ym. 2004, Hulburt ym. 2004, Sullivan ja van Zyl 2008). Koposen ym. (2010) tutkimuksessa on tarkasteltu nuorisopsykiatrisen kriisioston potilaina olevien huostaan otettujen nuorten psykiatrisia sairauksia. Tutkimuksen mukaan 238:sta nuorisopsykiatriselle kriisiosastolle potilaaksi tulleesta nuoresta 41 (17 %) oli huostaan otettuja. Organisaatioiden väliset käytännöt voivat vaikuttaa siihen, ketkä lapsista ja nuorista ovat samanaikaisesti lastensuojelun ja nuorisopsykiatrisen avun piirissä. Tämä näkyy yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa, joissa lastensuojeluasiakkuus, huostaanotto ja erityisesti kodin ulkopuolinen sijoitus näyttävät vaikuttavan psykiatriseen hoitoon pääsyyn (Leslie ym. 2000, Leslie ym. 2005, Staudt 2003, Sullivan ja van Zyl 2008). Myös iän, sukupuolen, etnisen taustan ja kuntatekijöiden on todettu vaikuttavan siihen, ketkä lastensuojelun asiakkaista saavat myös mielenterveyspalveluja (Burns ym. 2004, Glisson ja Green 2006, Leslie ym. 2000, Staudt ym. 2003). Amerikkalaisissa tutkimuksissa lastensuojeluasiakkaina olevien nuorten, erityisesti poikien, havaitaan saavan muita lapsia enemmän mielenterveyspalveluita (Burns ym. 2004, Leslie 2000, Staudt ym. 2003). Aikaisemmissa tutkimuksissa on selvitetty, miten väkivaltakokemukset sekä tietyt psykiatriset sairaudet näkyvät yhteisasiakkuuksien taustalla. Lapsen kokeman väkivallan ja kaltoinkohtelun luonne vaikuttaa amerikkalaisten tutkimusten mukaan siihen, ketkä lastensuojelun asiak- 147
3 kaista saavat mielenterveyspalveluja. Myös seksuaalista väkivaltaa kokeneiden lastensuojelun asiakkaiden on todettu saavan mielenterveyspalveluja muita väkivaltaa kokeneita lastensuojeluasiakkaita enemmän. (Burns ym. 2004, Garland ym. 1996, Leslie ym. 2005, Staudt ym. 2003). Tanskalaisessa (Egelund ja Lausten 2009) tutkimuksessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten mielenterveysongelmat ja ongelmat perheessä todettiin selvästi vakavammiksi kuin lastensuojelun avopalveluja saavien lasten tai lastensuojelun asiakkuuden ulkopuolella olevien ongelmat. Lähes puolella lastensuojelun asiakkuudessa olevista lapsista oli sosiaalisen toimintakyvyn ongelmia. Koposen ym. (2010) tutkimuksessa nuorisopsykiatriselle kriisiosastolle potilaiksi tulleet, huostaan otetut nuoret saivat harvemmin vakavan psykiatrisen diagnoosin verrattuna muihin osaston potilaisiin. Lapsuus- tai nuoruusiässä alkanut käytös- ja tunnehäiriö esiintyi useammin huostaan otetuilla nuorilla kuin muilla nuorisopsykiatrisen kriisiosaston potilailla. Käytöshäiriöitä on todettu ilmenevän yleisesti myös koulukotiin sijoitetuilla nuorilla (Lehto-Salo 2011, Manninen 2013). Mannisen (2013, 48) tutkimuksessa koulukotiin sijoitetuilla pojilla esiintyi väkivaltaista käytöstä enemmän kuin tytöillä, mutta tytöillä esiintyi enemmän itsetuhoista käytöstä kuin pojilla. Lehto-Salon (2011) tutkimuksessa koulukotiin sijoitettujen nuorten joukossa vakavimmista psykiatrisista häiriöistä kärsivä ryhmä koostui pääasiassa tytöistä. Heillä kaikilla oli käytöshäiriö, mielialahäiriö ja päihdehäiriö. Lisäksi heillä todettiin omassa taustassaan muita ryhmiä enemmän rikollisuutta ja koettua seksuaalista hyväksikäyttöä sekä perheväkivaltaa. Kaiken kaikkiaan yhteisasiakkaisiin ja organisaatioiden rajalle sijoittuviin palveluihin kohdistunut tutkimus on tuonut näkyviin käytäntöjä ja yhteisasiakkuuden piirteitä, joiden tunnistaminen yhteen organisaatioon liittyvissä tutkimuksissa voi olla vaikeaa. Yhteisasiakkuuden luonteessa näyttääkin olevan eroja verrattuna vain yhden organisaation asiakkuuksiin. POTILASKERTOMUKSET TIEDON LÄHTEINÄ JA VIESTINNÄN VÄLINEINÄ Nuorten mielenterveys- ja lastensuojelupalveluissa yksi keskeinen työkäytäntö on asiakas- ja potilaskertomusten eli asiakirjojen kirjoittaminen nuoren tilanteesta ja tarjotuista palveluista. Teksteihin tallentuu merkintöjä sekä omasta että muiden organisaatioiden toiminnasta (Kiuru ja Metteri, tulossa). Asiakirjat toimivat asiantuntijoiden välisinä viestintävälineinä (Kääriäinen 2003, Lämsä 2013, Pösö 2004, 50 52). Auttamistyön käytäntöjen ja potilaskertomusmerkintöjen suhde ymmärretään tässä tutkimuksessa siten, että merkinnät potilaskertomuksissa ovat jälki teosta tai tapahtumasta tai suunnitellusta työstä. Kysymys ei ole neutraalista tai objektiivisesta asiakastyötilanteiden kirjauksesta, vaan kirjaamiskäytäntöjen kehyksessä syntyvistä ammatillisista tulkinnoista. Koska sairaalassa pyritään säännönmukaiseen potilastapahtumien kirjaamiseen, on potilaskertomusmerkinnät tässä tutkimuksessa luettu asiakas- ja potilastapahtumien rekisterinä, vaikka kirjaaminen toteutuukin järjestelmän ehdoilla ja osa tapahtumista voi jäädä kirjaamatta. Sairaalayksikössä, josta tämä aineisto on kerätty esimerkiksi tehty yhteistyö (Arnkil ja Eriksson 1995, 1996, Metteri ja Hotari 2011) lastensuojelun kanssa kirjataan potilaskertomukseen. Polikliinisessä työssä työtapahtumasta kirjataan tapahtuman nimi, kuten puhelu lastensuojeluviranomaisen kanssa, verkostokokous tai nuoren psykiatriseen hoitoon liittyvä yksilötutkimuskäynti. Sosiaalityöntekijä kirjaa osastohoidossa olevien nuorten tilanteeseen liittyvät lastensuojeluasiat ja lastensuojelun kanssa tehdyn yhteistyön osastohoidon yhteenvetotekstiin. Myös muut kuin sosiaalityöntekijät voivat kirjoittaa lastensuojeluun liittyviä tietoja osastohoidon aikana. Asiakastyön tilanteen toteutumisesta tallentuu sairaalan käytännöissä melko systemaattista tietoa. Potilaskertomustiedon yleinen sisältö on määritetty laissa. Potilaskertomukseen on kirjattava potilaan hyvän hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan turvaamiseksi tarpeelliset sekä laajuudeltaan riittävät tiedot. Merkintöjen tulee olla selkeitä ja ymmärrettäviä ja niitä tehtäessä saa käyttää vain yleisesti tunnettuja ja hyväksyttyjä käsitteitä ja lyhenteitä. (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista /298, 7 ). Potilaan hoidon kulun tulisi näin ollen näkyä potilaskertomuksessa. Tutkija on riippuvainen potilaskertomusteksteihin kirjoitetuista tiedoista. Asiakirjoja ei ole kirjoitettu tutkimuksellisia tarkoitusperiä varten. (Saurama 2002, 51.) Esimerkiksi asiakirjatietojen puutteellisuuteen ja aukkoisuuteen on kiinnitetty 148
4 huomiota aikaisemmissa tutkimuksissa (Heino 1997, 92). Tiedon aukkoisuuteen ja puutteellisuuteen on tässä tutkimuksessa kiinnitetty huomiota sellaisten tietojen osalta, joiden kohdalla näitä voidaan arvioida. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi huoltajuus ja perhemuoto. Lastensuojelumerkintätiedon puuttumista potilaskertomuksessa ei tutkija voi varmistaa. AINEISTO JA ANALYYSI Tutkimuksen aineistona on vuotiaiden nuorten (n=325) nuorisopsykiatrista hoitoa koskevat potilaskertomukset yhdestä psykiatrisesta sairaalasta. Hoito voi yhden nuoren kohdalla tarkoittaa joko osastohoitoa, hoitoa poliklinikalla tai näitä molempia. Aineisto kattaa vuonna 2008 psykiatriseen sairaalaan ensimmäistä kertaa potilaiksi tulleille nuorisopsykiatrisen sairaalahoidon aikana kirjoitetut potilaskertomukset, jotka luettiin sähköisessä muodossa Miranda-ohjelmassa, joka sisältää psy-, psyl-, sos- ja läh-lehdet. Psylehti sisältää tulotekstit ja loppulausunnot sekä mieltenterveyslain mukaiset päätökset. Psyl-lehti on psykiatrian sisäinen sairauskertomus. Sos-lehti on sosiaalityön sairauskertomuslehti, jota sosiaalityöntekijä täyttää. Siihen kirjataan muun muassa lastensuojeluun liittyvät asiat ja yhteydenotot oman kunnan sosiaalityöntekijöiden kanssa. Lastensuojeluun liittyviä tietoja on kuitenkin myös muissa mainituissa lehdissä. Läh-lehti sisältää tiedot siitä, että lähete on hyväksytty sekä tiedot siitä, mistä lähete tullut, milloin käsitelty ja hyväksytty. Asiakirjojen kirjoittajat ovat ammatiltaan lääkäreitä, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä sairaanhoitajia, lähihoitajia ja terapeutteja. Tutkijalla on ollut käytössään aineisto, joka sisältää vuoden 2008 aikana kyseisen sairaalan nuorisopsykiatriseen hoitoon potilaiksi ensi kertaa tulleille nuorille kirjoitetut kaikki sähköiset tekstit. Tekstejä on aineistossa arviolta noin sivua. Lyhimmät tekstit kokonaisuutena yhden nuoren kohdalla ovat 1 2 A4:sivun pituisia ja pisimmät tekstit ovat (rivinväli 1, Times New Roman -fontti ja kirjasinkoko 12). Pisimmät tekstit ovat A4:sivun pituisia edellä mainituin määrittein. Useimpien nuorten kohdalla tekstit ovat sivun mittaisia. Sairaanhoitopiiriltä saatu tutkimuslupa on osoitettu sähköisten asiakirjojen tutkimuskäyttöön. Mahdollista muilla paikkakunnilla muissa sairaaloissa toteutettua nuorisopsykiatrista hoitoa ei ole huomioitu, vaikka siitä olisi tietoa potilaskertomuksessa. Merkintä lastensuojelusta huomioitiin vain sellaisissa potilaskertomuksissa, joissa lastensuojelumerkintä liittyy nuorisopsykiatrisen sairaalahoidon aikaiseen lastensuojeluasiakkuuteen tai yhteydenpitoon lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian välillä. Tutkimuksen määrällinen aineisto koostuu seuraavista tiedonkeruulomakkeen avulla kerätyistä tiedoista: 1) hoitopaikka hoitoon tullessa poliklinikka tai osasto, 2) ikä, 3) sukupuoli, 4) kunta, 5) kansallisuus, 6) kenen kanssa nuori asuu, 7) huoltajuus, 8) sijoitus hoitoon tullessa kyllä tai ei, 9) vanhempien ammatit sanallisesti, 10) vanhempien työtilanne, 11) diagnoosi 12) lähetteessä tai ensikäynnillä määritelty hoidon tarpeen syy sanallisesti, 13) nuorisopsykiatrisen hoidon jatkuminen tai päättyminen, 14) terveydenhuolto-organisaatioiden ulkopuolisten toimijoiden maininta lähetteessä/tulotiedoissa, 15) merkintä lastensuojelusta nuorisopsykiatrisen hoidon aikana kyllä tai ei. Vanhempien ammatit, diagnoosi ja lähetteessä määritelty hoidon tarpeen syy luokiteltiin aineiston keräämisen jälkeen. Muille tiedoille oli annettu numerokoodi aineistokeruulomakkeessa jo tutkimuksen alkuvaiheessa. Vastaukset kohtiin 1 4 ja 11 löytyivät tutkijalle annetusta potilaslistasta. Muiden tietojen osalta tutkijan saama tieto perustuu asiakirjateksteihin. Hoidon syyn kirjaamiseksi tutkija luki nuorisopsykiatrisen hoidon alkuvaiheen ensimmäiset tekstit (Taulukko 1). Mahdollisten lähetetietojen niukkuuden vuoksi myös ensikäynniltä kirjattu teksti luettiin hoidon tarpeen kirjaamiseksi. Hoitoon tulon syitä kertyi yhteensä 456. Syyluokat liittyvät käytökseen, perheeseen, sosiaaliseen ympäristöön laajemmin, kouluympäristöön sekä yksilöoireisiin ja -ongelmiin. Yksi hoidon syy on sijoitettu vain yhteen luokkaan, vaikka syy olisi voitu laittaa perustellusti useampaan eri luokkaan. Esimerkiksi oppimisvaikeudet päätettiin laittaa kouluun liittyviin ongelmiin, koska mainittu sosiaalinen ja institutionaalinen ympäristö haluttiin tehdä näkyväksi. Lähtökohtana valinnoille oli mahdollinen sosiaaliseen tai institutionaaliseen ympäristöön liittyvän merkinnän näkyväksi tekeminen hoidon syyn määrittämisessä. Tutkimuslupa, potilastietojen luovutus- ja käyttölupa sekä eettisen toimikunnan lausunto saatiin sairaanhoitopiiriltä. 149
5 Taulukko 1. Hoitoon tulovaiheessa potilaskertomuksiin kirjattujen nuorisopsykiatrisen hoidon syiden viisi luokkaa. Luokka Hoidon tarpeen syyt 1 Nuoren käytökseen liitetyt ongelmat hoidon syynä (mm. päihteet, uhmakkuus, aggressiivisuus, varastelu, väkivaltaisuus, karkailu, keskittymisvaikeudet, levottomuus, tottelemattomuus, käytösongelmat, epäsosiaalisuus, huolestuttava seksuaalinen käytös, vetäytyvyys, arkuus, sopeutumisvaikeudet) 2 Perheeseen liitetyt kriisit ja ongelmat hoidon syynä (mm. vanhemman kuolema, riidat vanhemman kanssa, vaikeat perhesuhteet ) 3 Nuoren sosiaaliseen ympäristöön laajemmin liittyvät ongelmat hoidon syynä (mm.syrjäytymisriski, yksinäisyys, väkivaltakokemukset, turvattomuus) 4 Kouluympäristöön liitetyt ongelmat hoidon syynä (mm. koulukiusaaminen, oppimisvaikeudet, koulupoissaolot, koulukieltäytyminen, ongelmat koulussa) 5 Yksilöoireet ja ongelmat hoidon syynä (mm. masentuneisuus, harhat, psykoottisuus, maaniset oireet, syömisen vaikeudet, laihtuminen, tunne-elämään liitetyt vaikeudet, pelot, ahdistuneisuus, pakkoajatukset, paniikkikokemukset, neuropsykiatriseksi määritetyt oireet, itsetuhoisuus, uupumus, kuormittuminen, univaikeudet, traumakokemukset, kriisit) Diagnoosit luokiteltiin viiteen pääluokkaan (Taulukko 4) käyttämällä apuna nuorisopsykiatrisessa sairaalahoidossa käytettyä ICD 10-tautiluokitukseen perustuvaa psykiatrian luokituskäsikirjaa (Psykiatrian luokituskäsikirja, 1998). Tiedot tutkija sai potilaslistasta, johon on jokaisen nuoren kohdalle kirjattu sairaalassa annettu diagnoosi. Epätarkat tiedot tulkittiin tekstiyhteydessä, mutta jos ei saatu selkeää kuvaa, tieto jätettiin tutkimusaineiston ulkopuolelle. (Esimerkiksi: Äiti töissä kahvilassa. Isä myös työttömänä.) Jokaisen nuoren potilaskertomukset luettiin läpi systemaattisesti aikajärjestyksessä. Tässä yhteydessä potilaskertomuksia analysoitiin myös laadullisena aineistona. Luettaessa kirjattiin havaintopäiväkirjaan merkintöjä potilaskertomusten luonteesta, rakenteesta ja erityispiirteistä sekä kerätyn tiedon sisällöstä, löytymisestä ja tiedon paikoista teksteissä. Havaintopäiväkirja sisältää myös teksteistä poimittuja esimerkkejä tiedon kirjaamisen tavoista ja huomioita potilaskertomusaineiston tutkimuskäyttöön liittyvistä erityiskysymyksistä. Laadullisessa analyysissa selvitettiin, mitä voi sanoa yhteisasiakkuusilmiöstä potilaskertomusten kokonaisuudessa. Analyysi toteutettiin prosessimaisesti määrällisen aineiston analyysiin integroiden. Tutkimuksen metodi sijoittuu Mixed methods -perinteeseen, jossa kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen menetelmä integroidaan tutkimukselliseksi otteeksi (Creswell 2010). Menetelmänä sovellettiin tekstiaineiston hermeneuttista sisällön analyysia (Hermeneutic content analysis, HCA). HCA-menetelmää käytetään tekstirakenteen ja -sisällön tutkimiseen ja se soveltuu kvalitatiiviseen, kvantitatiiviseen tai näitä molempia tutkimusmenetelmiä sisältävään tutkimukseen. (Bergman 2010.) Sukupuolen, iän, perhemuodon, sosioekonomisten tietojen, diagnoosin ja hoidon syyn mukaisten erojen tutkimisessa yhteisasiakkaiden ja muiden nuorisopsykiatrisen yksikön potilaiden välillä menetelmänä käytettiin ristiintaulukointia ja Pearsonin khin 2 -riippumattomuustestiä. Binäärilogistisen regressioanalyysin avulla tarkennettiin iän, sukupuolen, perhemuodon, hoidon syyn sekä diagnoosin yhteyttä yhteisasiakkuuteen. Selitettävä muuttuja luokiteltiin: 1=yhteisasiakkaat ja 0=muut nuoret. Sukupuolen ja iän merkitystä tutkittiin näiden kahden yhteisvaikutuksena. Muut selittävät muuttujat olivat diagnoosi, hoidon syy ja perhemuoto. Potilasjoukon nuorimpia verrattiin potilasjoukon vanhimpiin ja poikia tyttöihin, koska haluttiin tutkia nuorimpien ja poikien esiintyvyyttä yhteisasiakkaiden joukossa. Masennusdiagnoosi oli referenssiluokka suhteessa muihin diagnooseihin, koska masennusdiagnoosi oli yhteisasiakkaiden ja koko potilasjoukon yleisin diagnoosi. Biologisen äidin luona asuminen oli yhteisasiakkaiden yleisin perhemuoto ja muita perhemuotoja verrattiin biologisen äidin luona asumiseen. Sosiaalinen hoidon syy asetettiin referenssiluokaksi suhteessa muuhun kuin sosiaaliseen hoidon syyhyn, koska se osoittautui yleiseksi yhteisasiakkaiden joukossa. OR (Odds Ratio) kuvaa vedonlyöntisuhteita yhteisasiakkuuden esiintyvyydelle eri selittävien muuttujien suhteen. Lisäksi raportoidaan vedonlyöntisuhteiden 95 %:n luottamusväli (lv) sekä 150
6 Hosmer and Lemeshow -testin sekä Cox ja Snell ja Nagelkerke R Square -testien tulokset. Tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin tasoa p<0.05. Analyysi toteutettiin kaikki selittävät muuttujat pakotettuna SPSS for Windows 16.0 ohjelmalla. TULOKSET LASTENSUOJELUMERKINTÄ NUORISOPSYKIATRISISSA POTILASKERTOMUKSISSA: YLEINEN MUTTA VAIKEASTI LÖYDETTÄVISSÄ Tutkimuksen keskeisin tieto on nuoren potilaskertomuksesta löytyvä tai puuttuva merkintä lastensuojelusta. Merkintöjä oli yli puolessa (52 %, n=170) potilaskertomuksista. Näyttää siis siltä, että lastensuojeluasiakkaina olevien nuorten mielenterveyspalvelujen tarpeeseen vastataan usein psykiatrisessa sairaalassa. Nuorisopsykiatrisen sairaalahoidon näkökulmasta katsottuna potilaiden tarve lastensuojelusta saatavaan tukeen ja apuun on merkittävä. Kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli 11 prosenttia kaikista nuorista. Potilaskertomuksien lastensuojelumerkinnät kertovat samansuuntaisista tuloksista kuin tiedot Koposen ym. (2010) tutkimuksessa, jossa nuorisopsykiatrisen kriisiosaston potilaista huostaan otettuja ja sijaishuollossa olevia nuoria oli 17 prosenttia kaikista osaston potilaista. Ero lukujen välillä voi selittyä esimerkiksi sairaaloihin tai aineistoihin liittyvillä eroilla sekä sillä, että tässä tutkimuksessa olivat mukana sekä poliklinikalle että osastohoitoon tulleet nuoret. Sijaishuollossa olleiden nuorten osuutta voi pitää korkeana, jos sitä verrataan kansallisiin tietoihin huostaan otettujen nuorten määristä. Huostaan otettuja oli vuotiaista nuorista vuoden 2008 aikana noin 1,3 prosenttia ja 16 vuotta täyttäneistä noin 2,5 prosenttia (Kuoppala ja Säkkinen 2010, 2-3). Kysymys on siis lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaiden ryhmästä, joka molemmissa auttamistyön järjestelmissä saa niin sanottua viimesijaista hoitoa ja tukea: nuorisopsykiatrista sairaalahoitoa sekä sijaishuollon kautta tarjoutuvaa lastensuojelua. Lastensuojelumerkintöjen määrä osoittaa, että nuorisopsykiatrisessa sairaalahoidossa olevien potilaskertomuksiin kirjataan usein tietoja lastensuojelusta. Tiedon välittymisen ja jakamisen kautta syntyvä yhteys lastensuojelun ja psykiatrian välille näyttää siis olevan yleistä. Lastensuojelutiedoista muodostuu potilaskertomusteksteissä nuorisopsykiatriseen sairauteen ja hoitoon liittyvän tiedon rinnalle toinen tarina, joka liittyy nuorten avun tarpeeseen ja palveluihin auttamistyön verkostossa. Yleisyydestään huolimatta lastensuojelutietojen löytäminen vaati erityisen huolellista potilaskertomusten lukemista. Sosiaalityöntekijöiden Sos-lehdelle kirjaamat lastensuojelumerkinnät ovat yksi lastensuojelumerkintöjen kirjaamisen käytäntö, mutta sekin vaihtelee työryhmien välillä. Myös muiden ammattilaisten kirjaamia lastensuojelumerkintöjä esiintyi runsaasti ja ulkopuolisen lukijan näkökulmasta joskus osittain ennakoimattomasti. Tuloksista syntyy jossain määrin ristiriitainen kuva siitä, kuinka merkittävästä ilmiöstä yhteisasiakkuuden kohdalla nuorisopsykiatrisen sairaalayksikön näkökulmasta puhutaan. Vaikka noin joka toisen nuoren potilaskertomuksiin tehdään lastensuojelusta merkintöjä, lastensuojelua koskevat tekstit näyttävät marginaaliselta potilastekstien kokonaisuudessa. Toisaalta näyttää selvältä, että lastensuojelua koskeva tieto on tärkeää olla olemassa. Lastensuojelua koskevia tietoja kirjataan säännöllisesti, voi sanoa päivittäin. Kirjaamisen käytännöistä, erityisesti tekstien vaikeasta löydettävyydestä, syntyy käsitys siitä, että tieto ei integroidu työkäytännöissä yhteisasiakkuutta korostavaksi näkemykseksi. Seuraavissa luvuissa esitettävät lastensuojelumerkintöjen sisältöä koskevat tulokset kertovat kuitenkin, että lastensuojelumerkinnät eivät suinkaan ole merkityksettömiä tai neutraaleja asiakkuuden luonteen tai verkoston toiminnan näkökulmasta. SUKUPUOLI JA IKÄRYHMÄT AINEISTOSSA Nuorisopsykiatriseen sairaalahoitoon vuonna 2008 ensimmäistä kertaa potilaiksi tulleista 325 nuoresta yhteisasiakkaita oli hieman yli puolet (52 %). Kaikista nuorista tyttöjä oli 65 prosenttia (n=210) ja poikia 35 prosenttia (n=115). Nuoret olivat kotoisin yhteensä 35:sta eri kaupungista tai kunnasta, joiden asukasluku vaihtelee noin 2000 ja välillä. Hoitoon tullessaan nuoret olivat iältään vuotiaita. Kolmella prosentilla oli myös tai ainoastaan jokin muu kuin Suomen kansallisuus. Nuorisopsykiatrinen hoitojakso sairaalassa voi alkaa joko sairaalaosastolla tai poliklinikalla. Osastolle oli hoitoon tulovaiheessa tullut 15 prosenttia ja poliklinikalle 85 prosenttia nuorista. Yhteisasiakkaat olivat tulleet useammin osastolle hoitoon (19 %) kuin muut nuoret (10 %) (p=0.022). Vuonna 2008 alkanut nuorisopsykiatrinen sairaalahoito oli päättynyt aineiston keruuvaiheessa vuoden 2010 lopussa harvemmin 151
7 yhteisasiakkailla (67 %) kuin muilla nuorilla (72 %). Nuorisopsykiatrinen hoito oli päättynyt useammin tytöillä (75 %) kuin pojilla (58 %) (p=0.032). Pojista useampi (61 %) oli yhteisasiakkaana verrattuna tyttöihin (48 %) (p=0.022) ja ero tuli näkyviin erityisesti hoidon alussa. Lastensuojelumerkintä oli hoitoon tullessa tytöillä (26 %) selvästi harvemmin kuin pojilla (41 %). Hoitoon tulovaiheen jälkeen se oli kuitenkin kirjattu tytöille (22 %) hieman useammin kuin pojille (20 %). Keskimääräinen ikä oli 15 vuotta (keskiarvo 15 ja mediaani 15). Yhteisasiakkaat olivat keskimäärin nuorempia kuin muut nuoret. Yhteisasiakkaista suuri osa (78 %) oli vuotiaita (p<0.001). Muista nuorista vuotiaita oli hieman yli puolet (53 %) (p<0.001). 16-vuotiaita oli yhteisasiakkaista 15 prosenttia ja muista nuorista 20 prosenttia (p<0.001). Yhteisasiakkaiden ryhmässä oli 17 vuotta täyttäneitä nuoria huomattavasti vähemmän (6 %) kuin muiden nuorten joukossa (27 %) (p<0.001). Valtakunnallisesti poikien osuus lapsi- ja nuorisopsykiatrian potilaista on tyttöjä suurempi neljääntoista ikävuoteen saakka ja poikia on kaikista huostaan otetuista ja lastensuojelun avohuollon asiakkaista hieman yli puolet. Huostaan otettujen ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen tyttöjen määrä on kuitenkin noussut jonkin verran ohi poikien vuotiaiden osalta viimeisen kymmenen vuoden aikana. (Heino 2007, Heino ja Säkkinen 2011, , 141). Tässä tutkimuksessa pojista noin kolme viidestä oli yhteisasiakkaita. Luku näyttää korkealta suhteutettuna valtakunnallisiin sukupuolten eroja koskeviin tietoihin lastensuojelun asiakkaista ja nuorisopsykiatrian potilaista. Heinon (2007, 24) tutkimuksessa lastensuojelun avohuollon asiakkuuden alkamisen kaksi määrällisesti suurinta ikäkautta ovat vauvaikä ja murrosikä. Tässä tutkimuksessa yhteisasiakkaiden ikäjakauma painottuu nuorisopsykiatrisen sairaalahoidon nuorimpiin potilaisiin eli vuotiaisiin. PERHEMUOTO JA SOSIOEKONOMISET TIEDOT Kaikista tutkimuksen nuorista biologisen äidin luona asui hieman useampi kuin molempien biologisten vanhempien luona (Taulukko 2). Yhteisasiakkaiden perhemuoto erosi muiden nuorten perhemuodosta. Yhteisasiakkaista hieman yli puolet asui biologisen äidin luona ja noin neljäsosa molempien biologisten vanhempien luona. Muista nuorista kolmasosa asui biologisen äidin luona ja yli puolet molempien biologisten vanhempien luona. Biologisen isän luona asui viisi prosenttia koko nuorten ryhmästä ja yhteisasiakkaista kuusi prosenttia. Viidellä prosentilla (n=15) kaikista nuorista biologinen isä oli kuollut ja yhdellä prosentilla (n=4) biologinen äiti oli kuollut. Yksinhuoltajaäitejä tavataan Heinon ja Säkkisen (2011, 135) mukaan paljon lastensuojelussa. Avohuollon asiakkaista noin puolet ja huostaan otettavista lapsista 55 prosenttia asuu yhden vanhemman perheessä. Yhteisasiakkaiden perhemuoto näiden lukujen valossa tarkasteltuna on samansuuntainen lastensuojeluasiakkaiden perhemuodon kanssa. Taulukko 2. Tieto siitä kenen kanssa nuori asuu (%, Pearsonin khin2 -testi). Koko aineisto n=325 Yhteisasiakkaat n=170 Muut nuoret n=155 Tilastollinen merkitsevyys p<0.001 p<0.001 Asuu biologisen äidin luona Asuu molempien biologisten vanhempien luona Muu Yhteensä
8 Tutkimukseen kerätyistä tiedoista osa jäi puutteellisiksi, koska tarvittavia tietoja ei löytynyt kaikkien nuorten potilaskertomuksista. Huoltajuustieto puuttui kolmasosassa (33 %) asiakirjoista ja kirjaamiskäytännöt toivat näkyviin ristiriitaisia tietoja potilaskertomuksissa. Seuraavat esimerkit kertovat, miten potilaskertomuksien tieto voi olla vaikeasti tulkittavaa tai ehkä jopa väärin kirjattu. Potilas nro 238 Vanhemmat eronneet noin kymmenen vuotta sitten, nuori asuu äidin luona. Äidin muistikuvan mukaan vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Potilas nro 321: Isä mainitsee yksinhuoltajuudestaan. Myöhemmin kuitenkin tulee ilmi, että vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Potilas nro 329: Äiti on ollut erosta asti yksinhuoltajana. Toisessa kohdassa kerrotaan, että isällä on myös huoltajuus. Huoltajuustieto puuttui useammin yhteisasiakkailta (38 %) kuin muilta nuorilta (27 %) (p=0.033) ja pojilta (42 %) useammin kuin tytöiltä (28 %) (p=0.012). Ristiriitaisten tietojen syynä voi olla käsitteen monenlainen tulkinta. Huoltajuudella saatetaan toisinaan tarkoittaa vanhempaa, jonka luona nuori asuu, vaikka juridinen huoltajuus olisikin molemmilla vanhemmilla. Lain mukaan potilasasiakirjoissa tulisi näkyä alaikäisen potilaan osalta huoltajien tai muun laillisen edustajan nimi ja yhteystiedot sekä täysi-ikäiselle potilaalle määrätyn laillisen edustajan nimi ja yhteystiedot. (Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista /298, 10 ). Tämän tutkimusaineiston tiedot olivat osittain puutteellisia potilaskertomusteksteissä. Pitkien hoitojaksojen aikana nuoren auttamisessa mukana olevat työntekijät ovat voineet vaihtua. Työntekijän voi olla vaikea tunnistaa tai tavoittaa pitkissä teksteissä ilmeneviä ristiriitaisia tietoja. Kuten edellä esitetyistä aineistokohdista huomataan, vanhemmiltakaan ei aina saa tarkkaa tietoa. Tieto äidin työtilanteesta puuttui 39 prosentissa ja tieto isän työtilanteesta puuttui 48 prosentissa potilaskertomuksia. Vanhempien työtilanteeseen liittyvä tieto kertoi useimmiten vanhemman osallistumisesta työelämään ja vain harvoin työttömyydestä, eläkkeestä tai muusta työelämän ulkopuolella olemisesta. Äideistä 48 prosentin ja isistä 42 prosentin kerrottiin olevan työelämässä. Työttömänä äideistä on kirjausten mukaan neljä prosenttia ja isistä kaksi prosenttia. Tieto äidin ammatista puuttui 47 prosentissa ja isän ammatista 58 prosentissa potilaskertomuksista. Äideistä 17 prosenttia ja isistä 19 prosenttia toimi toimihenkilöinä tai ylempinä toimihenkilöinä. Työntekijöinä äideistä oli ilmoitettu toimivan 28 prosenttia ja isistä 13 prosenttia. Tiedot vanhempien työtilanteesta ja perheen sosioekonomisesta taustasta ovat huomattavan puutteellisia. On mahdollista, että esimerkiksi tieto työttömyydestä on jäänyt kirjaamatta useammin kuin tieto työelämässä toimimisesta. Samansuuntaista tiedon tarkkuuteen liittyvää epäselvyyttä havaittiin myös kodin ulkopuoliseen sijoitukseen liittyvissä aineistokohdissa, sillä ei aina ollut selkeästi kirjattuna, oliko kysymys kiireellisestä sijoituksesta, avohuollon sijoituksesta tai huostaanotosta ja sijoituksesta. NUORISOPSYKIATRISEN SAIRAALAHOIDON ULKOPUOLISET AMMATTILAISET HOITOON TULOVAIHEEN KIRJAUKSISSA Yli puolelle (59 %) yhteisasiakkaista tieto lastensuojelusta oli kirjattu jo hoidon alussa. Tämä tarkoittaa, että yhteys lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian välillä oli noin kolmasosalla kaikista nuorista (31 %) jo hoitoon tulovaiheessa. Myös hoidon aikana tulovaiheen jälkeen oli useille nuorille kirjattu merkintä lastensuojelusta. Kaikista nuorista 21 prosentille ja yhteisasiakkaista 41 prosentille merkintä lastensuojelusta oli kirjattu hoitoon tulovaiheen jälkeen. Tämä voi tarkoittaa muun muassa sitä, että yhteys lastensuojeluun tapahtuu nuorisopsykiatrisen hoidon aikana tai että tieto lastensuojeluasiakkuudesta tulee sairaalan nuorisopsykiatriseen yksikköön vasta hoitoon tulovaiheen jälkeen. Hoitoon tulovaiheen kirjauksista kerättiin tiedot lastensuojelun toimijoiden lisäksi myös muista terveydenhuolto-organisaatioiden ulkopuolisista ammattilaisista. Hoitoon tulovaiheessa 73 prosentilla nuorista oli merkintöjä terveydenhuolto-organisaation ulkopuolisista toimijoista. Noin kahdella kolmasosalla (67 %) oli kirjattu yksi tai kaksi toimijaa ja vain harvalla (6 %) kolme tai yli kolme tällaista toimijaa. Useimmin hoidon alussa oli kirjattu koulun (51 %) ja lastensuojelun (31 %) toimijoita. Yhteisasiakkaista 56 prosentilla ja muista nuorista 47 prosentilla oli merkintöjä koulun ammattilaisista. Merkintä perheneuvolasta, perhekeskuksesta tai nuorisoneuvolasta oli 12,9 prosentissa, kolmannesta sektorista 1,8 prosentissa, poliisista kolmessa prosentissa, oikeuslaitoksesta 0,3 prosentissa ja kirkosta 0,3 prosentissa nuorten potilaskertomuksista. 153
9 Taulukko 3. Psykiatrisen sairauksien esiintyvyys yhteisasiakkailla ja muilla nuorisopsykiatrisessa sairaalahoidossa potilaana olevilla nuorilla (%) (Pearsonin khin2). Koko aineisto Yhteisasiakkaat Muut nuoret Tilastollinen merkitsevyys (n=325) (n=170) p< Masennus (Dg. F32.1, F32.10, F32.00, F32.2, F32.3, F32.9, F33.2) 2. Pelko-oireiset ja muut ahdistuneisuushäiriöt (Dg. F40.1, F40.2, F41, F41.00, F41.2,F41.9) (n=155) p< Syömishäiriöt (Dg. F50.0, F50.1, F50.2, F50.3, F50.9) Laaja-alaiset kehityshäiriöt (Dg. F84.0, F84.5, F84.9) Käytöshäiriö, samanaikainen käytös- ja tunnehäiriö, lapsuudessa alkava tunne-elämän häiriö (Dg. F91.9, F91.2, F92.0, F92.8, F92.9, F93.80, F93.8, F93.89, F93.9) Hyperkineettiset häiriöt (Dg F 90.0) Muu diagnoosi Yhteensä DIAGNOOSI JA HOIDON SYY LASTENSUOJELUMERKINTÖJEN YHTEYDESSÄ Yhteisasiakkaiden ja muiden nuorten välillä oli joidenkin psykiatrisen sairauksien esiintymisessä suuriakin eroja (Taulukko 3). Syömishäiriödiagnoosin saaneista vain harva oli samanaikaisesti nuorisopsykiatrisessa hoidossa ja lastensuojelun piirissä (p<0.001). Käytöshäiriödiagnoosin saaneista useimmat olivat nuorisopsykiatrisen hoidon aikana myös lastensuojelun piirissä eli yhteisasiakkaina (p<0.001). Myös masennusta ja laaja-alaisia kehityshäiriöitä oli yhteisasiakkailla enemmän kuin muilla nuorilla. Hoitoon tulovaiheen potilasteksteistä kirjattiin jokaisen nuoren kohdalla tieto hoitoon tulon syystä. Syiden tutkimisessa mielenkiinto oli siinä, milloin syyn määritys liittyy vain nuoren yksilöoireisiin tai -ongelmiin ja milloin myös tai ainoastaan nuoren käytökseen, perheeseen, kouluun ja sosiaaliseen ympäristöön laajemmin. Yhdelle nuorelle kirjattiin yksi, kaksi tai kolme hoitoon tulon syytä. Käytökseen liitettyjä ongelmia oli enemmän yhteisasiakkailla (37 %) kuin muilla nuorilla (12 %) (kuva 1). Myös kouluun, sosiaaliseen ympäristöön ja perheeseen liittyviä ongelmia oli yhteisasiakkailla enemmän. Pojille (43 %) oli kirjattu selvästi tyttöjä enemmän käytökseen liittyviä syitä kuin tytöille (15 %). Myös kouluympäristöön liitettyjä hoidon syitä oli pojilla (27 %) enemmän kuin tytöillä (9 %). Tytöille (11 %) puolestaan oli kirjattu poikia enemmän perheeseen liitettyjä hoidon syitä (2 %). Koska edellisessä luokituksessa yhden nuoren hoidon syy voi näkyä useammassa kuin yhdessä luokassa, hoitoon tulon syyn ja lastensuojelumerkinnän välisen yhteyden selvittämiseksi hoidon syyn luokittelu tehtiin kaksiluokkaiseksi siten, että yhden nuoren kohdalla on vain yksi hoidon syyn luokka. Luokassa 1 ovat nuoret, joiden hoidon syy liittyi käytökseen, perheeseen, kouluun ja sosiaaliseen ympäristöön laajemmin yksilöoireiden ja -ongelmien lisäksi tai sijaan (kuva 1). Luokassa 2 ovat ne nuoret, joiden hoidon syy liittyi vain yksilöoireisiin tai -ongelmiin. Yhteisasiakkaille oli hoitoon tulovaiheessa määritelty selvästi useammin kuin muille nuorille myös tai ainoastaan käytökseen, perheeseen, kouluun tai sosiaaliseen ympäristöön laajemmin liitettyjä hoidon syitä (taulukko 4). Hoidon syyt eroavat myös sukupuolen ja iän mukaan. Pojista 52 prosentilla ja tytöistä 24 prosentilla oli kirjattu käytökseen, perheeseen, kouluun tai sosiaaliseen ympäristöön laajemmin liittyvä hoidon syy (p<0.001) vuotiasta 49 prosentilla, vuotiaista 40 prosentilla ja vuotiaista 22 prosentilla oli kirjattu käytökseen tai sosiaaliseen paikkaan liittyvä syy (p=0.005). Käytökseen, perheeseen, kouluun ja sosiaaliseen ympäristöön laajemmin liittyvät syyt vähenivät iän lisääntyessä. 154
10 Kuva 1. Nuoren hoitoon tulon määritteet (%) koko aineistossa, yhteisasiakkailla ja muilla nuorilla sekä pojilla ja tytöillä. Aineistossa on 1-3 hoitoon tuloon liittyvää syytä yhden nuoren kohdalla, joten yhden nuoren hoidon syy voi näkyä prosenttiluvussa useammassa luokassa. Taulukko 4. Hoidon syy yhteisasiakkailla ja muilla nuorisopsykiatrisessa sairaalahoidossa potilaina olevilla nuorilla (%) ( Pearsonin khin-testi2). Koko aineisto Yhteisasiakkaat Muut nuoret (n=325) (n=170) (n=155) Tilastollinen merkitsevyys p<0.001 p<0.001 Käytökseen, perheeseen, kouluun tai sosiaaliseen ympäristöön laajemmin liitettyjä hoidon syitä yksilöoireiden ja -ongelmien lisäksi tai sijaan Vain yksilöoireisiin tai -ongelmiin liitettyjä hoidon syitä Yhteensä SUKUPUOLEN, IÄN, HOIDON SYYN, PERHEMUODON JA DIAGNOOSIN YHTEYS YHTEISASIAKKUUTEEN Ristiintaulukoinnit osoittavat, että yhteisasiakkaiden ja muiden nuorten potilasryhmän välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolen, iän, perhemuodon, hoidon syyn sekä diagnoosin osalta. Logistinen regressioanalyysi (Taulukko 5) vahvistaa tuloksia. Iän ja sukupuolen yhteisvaikutusta tutkimalla haluttiin selvittää, oliko yhteisasiakkaiden joukossa erityisen näkyvää ryhmää tietynikäisiä tyttöjä tai poikia vuotiaana hoitoon tulleiden poikien kohdalla todennäköisyys yhteisasiakkuuden esiintymiselle oli suuri, kun referenssiluokkana oli potilasjoukon vanhimmat tytöt (OR 3,4, lv ). Käytöshäiriö diagnoosi (OR 5,9, lv ) lisäsi diagnooseista selkeimmin mahdollisuutta sille, että nuori oli lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaana, kun referenssiluokkana oli masennusdiagnoosi. Diagnooseista pelko-oireet ja muut ahdistuneisuushäiriöt (OR 3,3, lv ) sekä syömishäiriöt (OR 5,2, lv ) vähensivät mahdollisuutta sille, että nuori on lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaana, kun referenssiluokkana oli masennusdiagnoosi. Perhemuotoon, kouluun, käytökseen tai sosiaaliseen ympäristöön laajemmin liittyvän hoidon syy nuorisopsykiatrisen hoidon alussa (OR 2,1, ) lisäsi yhteisasiakkuuden mahdollisuutta (OR 2,1, ). Oli selvästi epätodennäköisempää, että yhteisasiakkaat asuivat molempien biologisten vanhempien kanssa, kun referenssiluokkana oli asuminen vain biologisen äidin kanssa (OR 0,23, lv ). 155
11 Taulukko 5. Logistinen regressioanalyysi: Iän ja sukupuolen yhteisvaikutuksen, diagnoosin, hoitoon tulon syyn ja perhemuodon yhteys yhteisasiakkuuteen (Pearsonin khin2-testi, OR, 95 %:n luottamusväli)1 Ikä x sukupuoli Yhteisasiakkuus on vs. yhteisasiakkuutta ei ole p-arvo2 OR 95 %:n luottamusväli vuotta x tyttö vuotta x poika vuotta x poika vuotta x poika vuotta x poika Diagnoosi Masennus < Pelko-oireiset ja muut ahdistuneisuushäiriöt Syömishäiriöt Laaja-alaiset kehityshäiriöt Käytöshäiriö, samanaikainen käytös- ja tunnehäiriö, lapsuudessa alkava tunne-elämän häiriö Hyperkineettiset häiriöt Muu Hoitoon tulon syy Muu kuin sosiaalinen 1.00 Sosiaalinen Asuminen Biologisen äidin kanssa < Molempien biologisten vanhempien kanssa < Muu vertailuryhmät: vuotiaat tytöt, masennusdiagnoosin saaneet, hoitoon tulon syy muu kuin sosiaalinen, muu kuin biologisen äidin kanssa asuminen. Hosmer and Lemeshow -testissä p= Cox ja Snell- Sekä Nagelkerke R Square -testien tulokset kertovat, että malli selittää selitettävän muuttujan vaihtelusta välillä 29.3 % %. POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Tutkimuksessa saatiin lisätietoa Suomessa toistaiseksi vähän tutkitusta yhteisasiakkuusilmiöstä nuorten palvelujärjestelmässä. Noin joka toisella (52 %) nuorella oli potilaskertomuksessa merkintöjä lastensuojelusta. Erityisesti nuorisopsykiatrisen sairaalahoidon näkökulmasta havaitaan yhteisasiakkuusilmiön laajuus, sillä usea aikaisempi yhteisasiakkuusilmiön tutkimus kohdistuu lastensuojelun asiakkaiden mielenterveyspalvelujen tarpeeseen ja käyttöön. Tulokset vahvistavat suomalaista ja kansainvälistä tietoa siitä, että yhteisasiakkaiden määrä on suuri palvelujärjestelmässä. (Fisher ym. 2009, Honkinen ja Pasanen 2011, Hulburt ym. 2004, Koponen ym. 2010, Lehto- Salo 2011, Leslie ym. 2000, Manninen 2013, Sainero ym. 2013, Sullivan ja van Zyl 2008). Lastensuojelua koskevan tiedon helpompi löydettävyys nuorisopsykiatrisissa potilaskertomuksissa voisi toimia yhtenä keinona tehdä paremmin näkyväksi yhteisasiakkuuden myötä syntyvää yhteisen työn aluetta. Tässä ja aikaisemmassa tutkimuksessa todettu joidenkin asiakkuuteen liittyvien tietojen aukkoisuus kannustaa kirjaamiskäytäntöjen tarkentamiseen sairaalan käytännöissä (Heino 1997, 92). Potilaskertomusten käyttöä tutkimusaineistona helpottaisi kirjatun tiedon selkeämpi rakenne. Joidenkin perus- 156
12 asioiden tilastointi helpottaisi myös kokonaiskuvan saamista tutkimuskohteesta organisaatioiden toiminnan tutkimuksessa. Tutkimuksen yksi keskeinen tulos on, että lastensuojelussa ja nuorisopsykiatrisessa sairaalahoidossa yhteisasiakkaina olevat nuoret eroavat vain nuorisopsykiatrisessa sairaalahoidossa olevista nuorista. Verrattuna muihin nuorisopsykiatrisen sairaalahoidon piirissä oleviin potilaisiin yhteisasiakkaat tässä tutkimuksessa: olivat useammin iältään nuorempia, olivat useammin poikia, asuivat harvemmin molempien biologisten vanhempien kanssa, olivat usein niitä nuoria, joille annetaan käytökseen liittyvä diagnoosi, saivat harvemmin syömishäiriö-, pelko-oireisentai muun ahdistuneisuushäiriödiagnoosin olivat usein nuoria, joiden nuorisopsykiatrisen hoidon tarpeen kuvaus liittyy käytökseen, perheeseen, kouluun tai sosiaaliseen ympäristöön laajemmin liittyviin ongelmiin Sukupuolten ja ikäryhmien välisiä eroja on havaittu myös aikaisemmissa tutkimuksissa (Burns ym. 2004, Egelund, ja Lausten 2009, Glisson ja Green 2006, Lehto-Salo 2011, Leslie ym. 2000, Manninen 2013, Staudt ym. 2003). Tässä tutkimuksessa erityisesti vuotiaiden poikien kohdalla yhteisasiakkuus osoittautui yleiseksi. Suurin ryhmä lapsi- ja nuorisopsykiatrian laitoshoidossa olevien potilaiden joukossa yleensä Suomessa on vuotiaat pojat (Heino ja Säkkinen 2011, 141). Lastensuojelussa puolestaan on todettu avohuollon asiakkuuksien lisääntyvän vuotiaiden kohdalla (Heino 2007, 24) vuotiaiden poikien osuus näkyy näin ollen sekä nuorisopsykiatrian potilaiden kohdalla yleensä että tässä tutkimuksessa yhteisasiakkuuden taustalla. Lisäksi 13. ikävuosi näkyy asiakkuuksien lisääntymisen ikäkautena lastensuojelun avohuollossa ja yhteisasiakkaiden joukossa. Oppivelvollisuusikäisten, yläkoulua käyvien nuorten yhteisasiakkuutta ja kouluun liittyvien asioiden yhteyttä siihen olisi tarpeen tarkastella jatkotutkimuksessa. (Kaltiala-Heino 2003). Tämän tutkimuksen lisäksi muut ajankohtaiset suomalaiset tutkimustulokset lastensuojelun ja mielenterveyspalvelujen yhteisasiakkaista ovat selkeästi tuoneet esille käytöshäiriödiagnoosin yleisyyden (Koponen ym. 2010, Lehto-Salo 2011, Manninen 2013). Käytösongelmien taustalla näkyy myös koulunkäyntiin ja oppimiseen liittyviä ongelmia (Kaltiala-Heino 2003, Manninen 2013, Sainero ym. 2013). Käytöshäiriöön voi liittyä vakavimmillaan itsemurhavaara tai hallitsematonta väkivaltaista käytöstä (Kaltiala-Heino 2003). Esimerkiksi Mannisen (2013) tutkimuksessa viiden vuoden seuranta-ajalla 50 prosenttia koulukotiin sijoitetuista pojista syyllistyi väkivaltarikokseen. Lehto-Salon (2011) tutkimuksessa puolestaan tuli esille käytöshäiriön vakavuus tyttöjen kohdalla. Yhteisasiakkaiden käytöshäiriön hoitopaikoista on esitetty ehdotuksia. Marttusen ym. (2004) mukaan käytöshäiriöitä tulee hoitaa ensisijaisesti avohoidossa. Mahdolliseen pitkään laitoshoitoon kirjoittajat suosittelevat riittävästi resurssoituja lastensuojelun sijoituspaikkoja, joissa tulisi olla myös nuorisopsykiatrista asiantuntemusta. Lehto-Salon (2011, 53) mukaan on mahdollista, että käytöshäiriöistä kärsivät mutta lievemmin oireilevat tytöt ohjautuvat hoidettaviksi nuorisopsykiatrisille osastoille ja vaikeimmista häiriöistä kärsivät tytöt koulukoteihin. Yhteisasiakkaisiin liittyvä tutkimus kannustaa jatkamaan palveluiden kehittämistä ja tutkimusta lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian rajapinnoilla. Esimerkiksi Lehto-Salon (2011) sekä Honkisen ja Pasasen (2011) tutkimukset tuovat esille hoitomuotoja, joiden avulla autetaan psykiatrisin keinoin kodin ulkopuolelle sijoitettuja psykiatrista hoitoa tarvitsevia lapsia ja nuoria. Honkisen ja Pasasen (2011, 260) tutkimus osoittaa, että vuoden mittaisena seuranta-aikana intensiivihoitoon sijoitettujen lasten psyykkinen oirehdinta oli tasaantunut. Lehto-Salon (2011) tutkimus taas tuo esille yhteis- ja yhdistelmähoitomalleja. Tutkimuksissa on myös tuotu esiin muun muassa nuorten kasaantuneiden ongelmien hoitamisen vaativuus (Egelund-Lausten 2009, Lehto-Salo 2011, Manninen 2013), kuntien talouspoliittisten päätösten vaikutus sopivan sijoituspaikan löytymisessä (Metteri ja Hotari 2011) ja sopivien sijoituspaikkojen puute palvelujärjestelmässä yleensä (Egelund ja Lausten 2009). Laakso (2013) toteaa, että sijaishuoltopaikan löytäminen on vaikeaa erityisesti vaikeasti vammaiselle lapselle ja vakavasti päihdeongelmaiselle tai mielenterveysongelmaiselle nuorelle. Tässä tutkimuksessa lähetevaiheessa poikien kohdalla mainittiin käytökseen ja kouluun liittyviä ongelmia selvästi useammin kuin tytöillä, mutta perheen ongelmia mainittiin pojilla erityisen harvoin. Kaiken kaikkiaan perheeseen ja so- 157
13 siaaliseen elämään laajemmin liittyviä ongelmia mainitaan lähetevaiheessa selvästi nuoren yksilöoireita vähemmän. Tämä oletettavasti kertoo jotakin siitä, miten lähettävät organisaatiot tulevat kuvanneeksi lähetevaiheessa nuorisopsykiatrisen sairaalayksikön perustehtävää. Aikaisempi tutkimuksemme (Kiuru ja Metteri 2014) osoitti, että kirjaamiskäytännöt kertovat niin nuorisopsykiatrisen yksikön oman tehtävän kuin yksikön ja ympäristön välisen suhteen rajauksista. Tämän tutkimuksen tulosten valossa näyttää siltä, että sairaalan ympäristöstä tulevan lähetteen sisällön on oltava suhteessa sairaalayksikön perustehtävään, jotta lähete kommunikoi sairaalayksikön toimintarakenteiden ja perustehtävän kanssa. Tulokset osoittavat myös, että sosiaalisten ongelmien maininta lähetteessä näyttää ennakoivan yhteisasiakkuutta. Tämä tulos on systeemiteoreettisesti mielenkiintoinen havainto yksiköiden välisistä suhteista toisiinsa (Luhmann 2004). Sosiaalityön sosiaalisiin ongelmiin liittyvä yhteiskunnallinen tehtävä ja mahdollinen lastensuojelun avun tarve näkyy potilaskertomusten kirjauksissa erilaisissa hoitoprosessin vaiheissa. Sekä tässä tutkimuksessa että aikaisemmissa tutkimuksissa lastensuojelun ja mielenterveyspalvelujen välillä näyttää tapahtuvan asiakkaiden valikoitumista tavalla, joka ei kaikilta osin noudata lastensuojelun tai nuorisopsykiatrian asiakkuuksien valikoitumista (Heino 2007, Heino ja Säkkinen 2011, Leslie ym. 2000, Leslie ym. 2005, Staudt 2003, Sullivan ja van Zyl 2008). Asiakkuuden muodostuminen palvelujärjestelmässä on piirteiltään muuntuva ja monikerroksinen yhteiskunnallinen ilmiö, johon vaikuttavat useat kontekstisidonnaiset tekijät (Pösö 2010). Tarja Heinon (2007, 18) mukaan on yksinkertaistavaa väittää, että lastensuojeluasiakkuus olisi määritettävissä yhdestä tekijästä, kuten lapsen perhetaustaan liittyvistä syistä. Sama koskee yhteisasiakkuutta. Esimerkiksi Karjalaisen (1996, 127) tutkimuksessa sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteisasiakkuuden taustalla näkyvät nuorten aikuisten työttömyys-, toimeentulo-, koulutus- ja mielenterveysongelmat. Tutkimustulosten pohjalta näyttääkin siltä, että kun puhutaan yhteisasiakkuudesta, puhutaan samalla jotakin myös yhteisasiakkuusilmiön taustalla olevan verkoston toiminnasta. Jatkotutkimuksissa on syytä jatkaa ja kehittää edelleen asiakkuuksien ja palvelujärjestelmän nivelkohtien tutkimista. Lisäksi on syytä pohtia, miten yhteisasiakkaina olevien nuorten ongelmiin voitaisiin paremmin vaikuttaa jo ongelmien syntyvaiheessa ennen he päätyvät nuorisopsykiatrisen sairaalahoidon ja lastensuojelun yhteisasiakkuuteen. Kiuru K-E, Metteri A. The co-clienthood of child protection and youth psychiatry in the patient documents Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti Journal of Social Medicine 2014:51: This study investigated the phenomenon of coclienthood of child welfare and youth psychiatry. The research data consists of patient documents from a Finnish youth psychiatric hospital unit (n=325). Bivariate statistics and logistic regression analysis were used to examine associations between variables. Qualitative data was used for analyzing on what can be said about the patient documents as research data, and what can be said about the phenomenon of co-clienthood when data consist of patient documents. The theoretical frame is based on systems theory. The results show, that the amount of the co-clients was almost half (52 %) of all young patients. The coclients were more often boys and more often younger than the other patients of the hospital. In addition, co-clients lived less often with both biological parents, and they got more often behavioral diagnosis than the other patients of the hospital. Co-clients need for the psychiatric treatment was more often related to social determinants compared to other patients. The results motivate continuing research themes that relate to different types of clienthood in the social and health sectors. 158
14 KIRJALLISUUS Arnkil TE, Eriksson E. Mukaan meneminen ja toisin toimiminen. Nuorisopoliklinikka verkostoissaan. Stakes. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Tutkimuksia 51. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi Arnkil TE, Eriksson E. Kenelle jää kontrollin Musta Pekka -kortti? Sosiaalitoimisto verkostoissaan. Stakes. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Stakes. Tutkimuksia 63/1996. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä Bergman MM.. Hermeneutic content analysis. Textual and audiovisual analyses within a mixed methods framework. Teoksessa Tashakkori A, Teddlie C. (toim.). Mixed methods in social behavioral research. Second Edition. London 2010: Burns BJ, Phillips SD, Wagner RH, Barth RP, Kolko David J, Campbell Y, Landsverk J. Mental health need and access to mental health services by youths involved with child welfare: A national survey. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2004:43: Creswell JW. Mapping the developing landscape of mixed methods research. Teoksessa Tashakkori A, Teddlie C. (toim.). Mixed methods in social behavioral research. Second Edition. London 2010: Egelund T, Lausten M. Prevalence of mental health problems among children placed in out-of-home care in Denmark. Child and Family Social Work. 2009:14: Fisher PA, Chamberlain P, Leve LD Improving the lives of foster children through evidencedbased interventions. Vulnerable Children and Youth Studies 2009:4: Garland AF, Landsverk J, Hough RL, Ellis-MacLeod E. Type of maltreatment as a predictor of mental health service use of children in foster care. Child Abuse and Neglect. 1996:20: Glisson C, Green P. The effects of organizational culture and climate on the access to mental health care in child welfare and juvenile justice systems. Adm Policy Ment Health 2006:33: Heino T. Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa. Stakes. Sosiaali- ja terveysalan tutkimuskeskus. Tutkimuksia 77. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä Heino T. Keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat? Tutkimus lapsista ja perheistä tilastolukujen takana. Stakes työpapereita 20, Helsinki Heino T, Säkkinen S. Sukupuoli lastensuojelussa. Teoksessa Pietiläinen M. (toim.) Nuori tasa-arvo. Nuorten naisten ja miesten tasa-arvo Suomessa. Tilastokeskus, Helsinki Hiitola J. Selvitys vuonna 2006 huostaan otetuista ja sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista. Stakes työpapereita 21, Helsinki Honkinen A, Pasanen T. Intensiivihoitoon sijoitettujen lasten psyykkinen oirehdinta ja sen muuttuminen hoidon aikana. Yhteiskuntapolitiikka 2011:76: Hulburt MS, Leslie LK, Landsverk J, Barth RP, Burns BJ, Gibbons RD, Slymen DJ, Zhang J. Contextual Predictors of Mental Health Service Use Among Children Open to Child Welfare. Arch Gen Psyhicatry. 2004:61: Jalava J, Kangas R. Kommunikaatio, yhteiskunnan eriytyminen ja osasysteemien merkitys. Teoksessa Yhteiskunnan järjestelmät. Niklas Luhmannin ajattelu. Gaudeamus, Tallinna Kaltiala-Heino R. Alaikäisten tahdosta riippumaton hoito. Mitä mielenterveyslain käsite vakava mielenterveydenhäiriö alaikäisillä tarkoittaa? Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 7. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki Karjalainen V. Verkoston lupaus. Tutkimus aikuisasiakkaan palveluverkoston rakentumisesta. Stakes tutkimuksia 68. Jyväskylä Kiuru K, Metteri A. Miten lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian välinen raja rakentuu palvelujärjestelmässä? Teoksessa Pohjola, A, Laitinen, M ja Seppänen M. (toim.) Rakenteellinen sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja. Sosiaalityön tutkimuksen seura. UNIpress 2014, Koponen N, Laukkanen E, Tolmunen T, Ovaskainen S. Joutuvatko sijaishuoltopaikkojen nuoret liian herkästi nuorisopsykiatriselle osastolle? Suomen Lääkärilehti 2010:49: Kuoppala T, Säkkinen S. Lastensuojelu Barnskydd Child welfare Tilastoraportti 29/10. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki Kääriäinen A. Lastensuojelun sosiaalityön asiakirjoina. Dokumentoinnin ja tiedonmuodostuksen dynamiikka. Sosiaalipolitiikan laitoksen tutkimuksia 1/2003, Helsinki Laakso R. Mistä koti huostaan otetulle lapselle? Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisusarjan julkaisu nro 73. Kunnallisalan kehittämissäätiö, Sastamala Lehto-Salo P. Koulukotisijoitus - nuorten toinen mahdollisuus? Mielenterveyden häiriöiden, oppimisvaikeuksien ja perheongelmien kirjo kehittämishaasteena. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 414. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä 2011 Leslie L, Landsverk J, Ezzet-Lofstrom R, Tschann JM, Slymen DJ, Garland AF. Children in foster care: Factors influencing outpatient mental health service use. Child Abuse and Neglect 2000:24: Leslie LK, Hulburt MS, James S, Landsverk J, Slymen DJ, Zhang J. Relationships between entry into child welfare and mental health service use. Psyhicatr Serv. 2005:56: Luhmann N. The differentation of society. Columbia University Press, New York Luhmann N. Social systems. Stanford University Press, Stanford Luhmann N. Ekologinen kommunikaatio. Gaudeamus, Tampere Lämsä R. Potilaskertomus. Etnografia potiluudesta sairaalaosaston käytännöissä. Tutkimus 99. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki
15 Manninen M. Koulukotiin sijoitettujen nuorten psykiatrinen oirekuva ja ennuste. Tutkimus 112. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tampere Marttunen M, Kataja H, Henttonen A, Hokkanen T, Tuominen T, Ebeling H. Hyötyykö käytöshäiriöinen nuori nuorisopsykiatrisesta osastohoidosta? Duodecim 2004:120:43-9. Metteri A, Hotari (nyk. Kiuru) K. Eettinen kuormittuminen ja toimintaympäristö nuorten palveluissa. Teoksessa Pehkonen, A ja Väänänen- Fomin, M (toim.) Sosiaalityön arvot ja etiikka. PS-kustannus, Jyväskylä 2011, Psykiatrian luokituskäsikirja. Tautiluokitus ICD-10. Psykiatriaan liittyvät diagnoosit. Ohjeita ja luokituksia. 1997: 4. STAKES. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Sosiaali- ja terveydenhuollon luokituskeskus, Rauma Pösö T. Vakavat silmät ja muita kokemuksia koulukodista. STAKES. Tutkimuksia 133. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Saarijärvi Pösö T. Havaintoja suomalaisen lastensuojelun insitutionaalisesta rajasta. Janus 2010: 18: 4: Sainero A, Bravo, A, del Valle, JF. Examining needs and referrals to mental health services for children in residential care in Spain: An empirical study in an autonomous community. Journal of Emotional and Behavioral Disorders. 2013:20:1-11. Saurama E. Vastoin vanhempien tahtoa. Helsingin kaupungin tietokeskus Tutkimuksia 2002:7. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki Seikkula J. Perheen ja sairaalan rajasysteemi potilaan sosiaalisessa verkostossa. Jyväskylä studies in education, psychology and social research; 80. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä Seikkula J, Arnkil TE. Dialoginen verkostotyö. Tammi, Helsinki Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista /298. Staudt MM. Mental health services utilization by maltreated children: Research findings and recommendations. Child Maltreatment 2003:8: Sullivan DJ, van Zyl MA. The well-being of children in foster care: Exploring physical and mental health needs. Children and Youth Services Review 2008: Kaisa-elina Kiuru YTM Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö/ sosiaalityö Anna Metteri YTT Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö/ sosiaalityö 160
Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuus YTM Kaisa-Elina Kiuru, Tampereen yliopisto YTT Anna Metteri, Tampereen yliopisto III
Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuus YTM Kaisa-Elina Kiuru, Tampereen yliopisto YTT Anna Metteri, Tampereen yliopisto III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät Hotari
Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä
Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen
Lastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja
Lastensuojelun palvelujen käyttö, kustannukset ja vaikuttavuus tilastoissa ja tutkimuksessa Järvenpää 10.9.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Sosiaalitalous
TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA
1 Aki Taanila TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA 31.10.2008 2 TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA Tasalaatuisuus on hyvä tavoite, jota ei yleensä voida täydellisesti saavuttaa: asiakaspalvelun laatu vaihtelee, vaikka
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen
Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa
Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Ismo Uusi-Uola Opinnäytetyö, 2013 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma Drop out Urheiluharrastuksen äkillinen lopettaminen
Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö
Lapsen sijoitus Reunaehtoja työlle Sijoitukseen vaikuttavia lakeja Perustuslaki (mm. 21 asian laillinen käsittely) Lapsen oikeuksien sopimus (mm. Lapsen etu) Kuntalaki (mm. 44 julkisen vallan käyttö virkasuhteessa)
Nuorisopsykiatriaa pähkinänkuoressa
Nuorisopsykiatriaa pähkinänkuoressa Espoon Valtuustosali Laura Suomalainen, LT nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, Apulaisylilääkäri HYKS Nuorisopsykiatria Nuoruusikä Nuoruusikä käynnistyy puberteetista
ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä
1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja Arvioija: Paikka ja aika: AMMATTITAITOVAATIMUS
SUOMALAISEN TYÖNTEKIJÄN HYVINVOINTI -SELVITYS
SUOMALAISEN TYÖNTEKIJÄN HYVINVOINTI -SELVITYS Riikka Mattila, asiantuntijalääkäri, Odum Oy 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tutkimuksen aineisto ja toteutus Aineiston koko Sukupuolijakauma Työkykyennusteen muutos Työkykyriskiin
Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille
Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille 2 Hyvä yhteistyökumppani! PÄRE- projekti on laatinut yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, lukion ja Ylä-Kainuun lastensuojelun
Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016
Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016 Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Kysely viranhaltijoille Tarkoituksena kartoittaa lastensuojelun edunvalvonnan tilannetta Lapin ja Länsi-Pohjan
Päihtyneen henkilön akuuttihoito - sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet
Päihtyneen henkilön akuuttihoito - sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:65 SOSIAALI- JA N OHJEET Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan[1] potilaan
Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita)
Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Integraatio - työryhmä 27.1.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke Tavoitteet:
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Mielenterveysongelmat ja toiseuden kokemukset
Mielenterveysongelmat ja toiseuden kokemukset Hertta Lempessalmi, Tiia Mälkiä ja Nea-Leena Vihreäsaari Erityispedagogiikka Sitte tuli vähän sellanen tunne, että ne vähätteli kaikkea. Sitte ku mää aloin
Geneettisen tutkimustiedon
Geneettisen tutkimustiedon omistaminen Tutkijan näkökulma Katriina Aalto-Setälä Professori, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Tampereen Yliopisto ja TAYS Sydänsairaala Etiikan päivät 9.3.2016
H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I
HYKS Nuorisopsykiatria Helsinkiläisiä nuoria on vuoden 2014 aikana tutkittu ja hoidettu HYKS Nuorisopsykiatrian Avohoidon, Osastohoidon ja Erityispalvelujen klinikassa. Organisaatio on sama, mutta yksikkömuutosten
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Opetusministeriö Ulla Hämäläinen 29.10.2007 Taustaa Hämäläinen, U. Juutilainen, V-P. ja Hellsten, K.
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
LASTENSUOJELUN PRAKSIS
LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula
LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA
Rovaniemen kaupunki Lastensuojelun alkuarviointitiimi Ennaltaehkäisevä lastensuojelu LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA ESIMERKKEJÄ EFFICAN ASIAKIRJARAKENTEISTA Lähemmäs 2013-2016
Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria
Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
TERVEYSTIETO Terveystiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta,
Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Taustaa: uutta luovan innovatiivisuuden ja olemassa olevan
Liite III. Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin tehtävät muutokset
Liite III Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin tehtävät muutokset Huomautus: Kyseessä olevat valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen kohdat ovat lausuntopyyntömenettelyn tuloksia.
Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan
Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Terveyskeskuksen näkökulma Terveyskeskuslääkäri Tuula Sassi, Sotkamon terveysasema Sisältö Perusterveydenhuollon rooli ammatilliseen kuntoutukseen ohjaamisessa
Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009
Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö MITÄ LAPSI TARVITSEE? huolenpitoa,
Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014
Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille
Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria
Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria 27.2.2015 2500 2000 1500 1000 500 0 Nuorisopsykiatrian lähetteet 2009-2014 2009 2010 2011
Lastensuojelun tärkeä tieto
Uusi lastensuojelu uudet asiakkaat? Lastensuojelun Tilasto pilotin seminaari 14.3.2007, Tampere. Lastensuojelun tärkeä tieto Tarja Pösö & Aino Ritala Koskinen Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos,
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Diakonian tutkimuspäivä 2014
M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 74/2004 vp Sairausvakuutuslaki Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tämä lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 50/2004 vp. Lakialoitteessa ehdotan, että erityishoitorahan
T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ
T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ Mitä analyysilla tarkoitetaan? Analyysin tekemiseen tarvitaan analysoitava kohde ja siinä olevia analysoitavia yksiköitä. Ne voivat olla
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiindikaattoreja
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiindikaattoreja Koonnut Marja-Sisko Tallavaara, 29 Lähde: THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 25 29 1 Alaikäisten osuus väestöstä 1998 ja 28 35 3 25 2 1998
Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?
Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,
Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa
Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön
ARVIOINTIPERIAATTEET
PSYKOLOGIAN YHTEISVALINNAN VALINTAKOE 2012 ARVIOINTIPERIAATTEET Copyright Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteiden laitos, Materiaalin luvaton kopiointi kielletty. TEHTÄVÄ 1. (max. 34.5 pistettä) 1 a.i)
Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen
Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella
Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma
Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä
Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Oma väylä -hanke 2.9.2014 Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Palveluntuottaja Tämän lomakkeen kohdassa 1 tunnit sisältävät kaikki kuntoutusprosessin
Alkoholinkäyttö lapsiperheissä. Marja Holmila
2 Alkoholinkäyttö lapsiperheissä Marja Holmila 3 Esityksen rakenne Juomatavoista Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien mielipiteitä Vanhempien vakavat päihdeongelmat Päihdeongelmat ja lastensuojelu Vanhempien,
Sosiaalityön aika ja asiakastutkimus
Sosiaalityön aika ja asiakastutkimus Sosiaalityön asiakkaat toimijoina Rovaniemi 20.8.2013 Mikko Mäntysaari, Jyväskylän yliopisto Tarja Pösö, Tampereen yliopisto Esityksen rakenne Miksi aika sosiaalityön
Valintakokeilut sote-palveluissa: Tampereen kokeilut
Valintakokeilut sote-palveluissa: Tampereen kokeilut Taru Kuosmanen, Johtaja 14.6.2016 Vapriikki Tampere 1 Valinnanvapauden lisääminen sosiaali- ja terveydenhuollossa Osana sote- ja maakuntauudistusta
Marjaana Sorokin 17.11.2015
Marjaana Sorokin 17.11.2015 2005 2008 2011 2014 Elatusapusopimukset 34 559 35 693 44 385 52 173 Sopimukset lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta, joissa sovittu: 40 124 42 792 44 933 47 614
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan
KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki
KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ ARVIOIVISTA MENETELMISTÄ Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Tavoitteena on saada tietoa lievästi
Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja
Lastensuojelun laatupäivä Järvenpäässä 30.9.2010 Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? - Materiaali paneelia varten Erikoistutkija Tarja Heino, THL Asiantuntija Kaisu
Kummi 2- tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa
Kummi 2- tarkkaavaisuushäiriöinen oppilas koululuokassa Pyrkimyksenä kirjoittaa käytännönläheinen opas opettajien ja koulun muun henkilökunnan käyttöön Kirjoitettu luokanopettajan näkökulmasta Yhteistyön
Suomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin
Suomalaisten yksinäisyys Yleiskatsaus tutkimustuloksiin ja tutkimisen tapoihin Elisa Tiilikainen Yksinäisyys Suomessa Jatkuvasti tai melko usein yksinäisyyttä kokee noin viitisen prosenttia. Vuoden 2014
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää
Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi
Moniammatillinen lääkehoidon arviointi Taustaa Fimea kokosi vuoden 2012 alusta moniammatillista verkostoa ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Verkoston ydin rakentui tiiviistä kehittämisverkostosta,
Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013
Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013 1 Suomessa vuonna 2010 sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön tutkinnon suorittaneita
YLÄKOULUN TIIMITOIMINTA. yhteisopettajuus, toiminnallisuus ja teematunnit Kukkulan koulun arjessa
YLÄKOULUN TIIMITOIMINTA yhteisopettajuus, toiminnallisuus ja teematunnit Kukkulan koulun arjessa YLÄKOULUN TIIMITOIMINTA yhteisopettajuus, toiminnallisuus ja teematunnit Kukkulan koulun arjessa Keitä me
Isän vanhemmuus eron jälkeen
Isän vanhemmuus eron jälkeen Miestyön foorumi Työpajaesitys 31.5.-1.6.2011 Riitta Mykkänen-Hänninen Koulutuspäällikkö Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus-projekti Neuvokeskus-projekti 2010-2012 Yhden
Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat
Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien
HAAPAJÄRVEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA
HAAPAJÄRVEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 1. Johdanto Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a : mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin
Sosiaalihuollon ja varhaiskasvatuksen henkilöstön tietotekninen osaaminen seitsemässä kaakkoissuomalaisessa kunnassa
Sosiaalihuollon ja varhaiskasvatuksen henkilöstön tietotekninen osaaminen seitsemässä kaakkoissuomalaisessa kunnassa Terveydenhuollon atk-päivät 30.5.2006 Mikkeli, Johanna Kallio, kehittämissuunnittelija,
Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?
Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen
Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset
Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset Eva Roos, Teija Nuutinen, Sakari Suominen, Raili Välimaa, Kristiina Ojala, Jorma Tynjälä, Jari Villberg, Lasse Kannas Johdanto Monessa tutkimuksissa
Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto
Terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla 28.10.2009 Jukka Murto 1 Koulutusryhmien väliset erot koetussa terveydessä Pohjois-Pohjanmaalla naisilla hieman suuremmat ja miehillä pienemmät kuin koko Suomessa Terveytensä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö 02.03.2016 Kumppanuuspäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Marla lyhytelokuvan työryhmän projektiavustushakemus HEL 2016-002182 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää Marla lyhytelokuvan työryhmälle 1 700
Perheneuvola lapsiperheen tukena. Mitä ja milloin?
Perheneuvola lapsiperheen tukena Mitä ja milloin? Sosiaalihuoltolain velvoittamaa toimintaa Kunnilla on Sosiaalihuoltolain mukaan velvollisuus järjestää kasvatus- ja perheneuvontaa asukkailleen. Kasvatus-
Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä
Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä SANNA LAINE SOSIAALITYÖNTEKIJÄ (YTM) KOULUTETTU KOKEMUSASIANTUNTIJA MUOTIALAN ASUIN- JA TOIMINTAKESKUS RY Missä ja miten pilotti toteutettiin A-Klinikkasäätiön
NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS
NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian
Usein kysytyt kysymykset
Usein kysytyt kysymykset EVERYTHING DISC WORK OF LEADERS -KONSEPTIT Miten Everything DiSC Work of Leaders liittyy DiSC -malliin? Miksi saamani Everything DiSC Work of Leaders -tiedot ovat tilannekohtaisia?
Kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijät, sijoitettujen pärjääminen ja sijoitusten kustannukset
Kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijät, sijoitettujen pärjääminen ja sijoitusten kustannukset Antti Väisänen, tutkija, VTM THL / CHESS 26.4.2012. Sosiaalitaito, Hyvinkää Esitys Aiempi tutkimus riskitekijöistä
www.omaiset-tampere.fi
www.omaiset-tampere.fi Omaisyhdistysten viiden vuoden yhteistyöprojekti o o Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry FinFami Etelä-Pohjanmaa ry Yhteistyössä julkisen sektorin kanssa o o Varhaistuen
NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI
EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen
Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015
Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta
Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä
Ajatuksia nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 19.9.2012 Aino-Marja Kairamo Tekijöitä, jotka pahentavat syrjäytymisriskiä
Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla
Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Arvio tarkkailun aloittamisesta Nuori ja vanhemmat Huolen herääminen ja yhteydenotto Ei Kyllä Lähettävä lääkäri Välitön hoidon tarpeen arviointi Haluaako nuori
Mikä luo nuorelle turvallisuuden tunnetta kodin ja viranomaisten välissä
Mikä luo nuorelle turvallisuuden tunnetta kodin ja viranomaisten välissä Vesa Heiskanen Puolueeton vyöhyke Punaisen Ristin brändi Avoimuus ja läpinäkyvyys avoimet prosessit auttavat nuorta ja vanhempia
Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016
Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,
Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä. Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko
Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko 6.12.2015 2 käsitteitä Maahanmuuttaja = siirtolainen tai pakolainen Siirtolainen=
Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi?
Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi? Teija Honkonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Jorma Kiuttu, Kansaneläkelaitos Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tapio Ropponen, Kuntien Eläkevakuutus 1 Masennustilat
Asteen verran paremmin
yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen
Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä
Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Hyvä vanhempi, mietitkö lapsesi osallistumista rokotetutkimukseen? Tämä vihko tarjoaa sinulle tietoa päätöksesi
2.2.2012. Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä
1 2.2.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä KANNANOTON UUDISTAMINEN LIIKENNEKASVATUKSEN SAAMISEKSI PERUSKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMIIN
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien
Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu
Asiakkaiden osallisuus mitä se tarkoittaa kehittämistyössä? i t ä? Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Tavoitteena kehittämishankkeissa jo koko 2000 luvun ajan Asiakkaiden osallisuuden kehittäminen
II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta
II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children
Ulkoisen motivaation merkitys opiskelussa
Opettajankoulutuksen kehittämishanke Ulkoisen motivaation merkitys opiskelussa Ahopelto Satu Kitinoja Kimmo Sankelo Varpu 2008 8.12.2008 Ahopelto, Satu; Kitinoja, Kimmo; Sankelo, Varpu Ulkoisen motivaation
UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!
1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen täyttöpäivämäärä..20 I TAUSTATIETOJA LAPSESTA
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla
Palvelujen ja prosessien johtaminen olennaisen tiedon avulla
Prosessipäivät 20.4.2016 Palvelujen ja prosessien johtaminen olennaisen tiedon avulla Mikko Kuusela Senior Solution Architect p. 040 574 7414 mikko.kuusela@qlik.com 04, 2016 Pohditaan palveluiden ja prosessien
KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN
KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN Miksi kampanjoida? Nuokauppakamarivirkojen hakemiseen kuuluu oleellisena osana kampanjointi. Vaalilautakunta ja -toimikunnat suosittelevat jokaiselle ehdokkaalle kampanjointia,
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.-16.9.2009
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.- Suunnitelman sisältö 1. Johdanto 2. Lasten ja nuorten hyvinvointityön periaatteet 3. Lasten
SOTE rajapinnat nuorisopsykiatrialta katsoen. Juha T. Karvonen Vs.oyl. Nuoriso- ja yleissairaalapsykiatrian vastuualue OYS
SOTE rajapinnat nuorisopsykiatrialta katsoen Juha T. Karvonen Vs.oyl. Nuoriso- ja yleissairaalapsykiatrian vastuualue OYS 18.2.2016 Juha T. Karvonen, vs.oyl 2 Miten hoitoprosesseihin liittyy yhteistyö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA