Työsuunnitelmaohjeet lukuvuodeksi
|
|
- Maija-Leena Saarnio
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työsuunnitelmaohjeet lukuvuodeksi Yleiset periaatteet Jyväskylän yliopiston johtosäännön mukaan dekaani päättää tiedekunnan työsuunnitelmista. Dekaani on siirtänyt toimivaltaansa työsuunnittelussa laitosten johtajille; laitosjohtajat hyväksyvät työsuunnitelmat mennessä. Työsuunnitelmaohjeistuksen valmistelussa huomioidaan tiedekunnassa yhteisesti sovitut periaatteet, ja ohjeistus käsitellään tiedekunnan johtoryhmässä. Laitokset voivat täydentää tiedekunnan ohjeistusta omilla tarkentavilla ohjeistuksillaan (esim. kontaktituntiohjeistus). Opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävät voivat olla opetus- tai tutkimuspainotteisia, mutta tarkoitus on, että jokainen opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluva sekä tutkii että opettaa. Yksikön työsuunnitelmat pyritään sovittamaan yhteen niin, että kukin saisi vuorollaan mahdollisuuden opetuksesta ja hallintotyöstä vapaaseen tutkimusjaksoon. Työsuunnitelmat tehdään samanaikaisesti ottaen huomioon yksikön vastuulla olevan opetustoiminnan järjestäminen opetusohjelman mukaisesti ja muut yhteisesti vastattavat asiat sekä tehtävien tasapuolinen jakautuminen. Työsuunnitelmista laaditaan laitoksittain yhteenveto, joka tuodaan tiedekunnan johtoryhmälle ja tiedekuntaneuvostolle tiedoksi vähintään kerran vuodessa. Kuka laatii työsuunnitelman ja milloin? Työsuunnitelman laativat kaikki kokonaistyöajassa olevat opetus- ja tutkimushenkilöt: koko opetus- ja tutkimushenkilöstö (koko- ja osa-aikaiset), johon sovelletaan yliopistojen palkkausjärjestelmässä opetus- ja tutkimushenkilöstön arviointijärjestelmää ja akatemiaprofessorit ja akatemiatutkijat, pois lukien tutkimusavustajat, jotka kaikki työskentelevät säännöllisessä työajassa. Työsuunnitelmien tulee olla valmiina SoleTM -järjestelmässä mennessä. Työntekijä laatii työsuunnitelman yhteistyössä esimiehensä kanssa ennen seuraavan lukuvuoden alkua. Työsuhteen alkaessa lukuvuoden aikana työntekijä laatii työsuunnitelman mahdollisimman pian, viimeistään kuukauden sisällä työsuhteen alkamisesta. Kuukauden mittaisista tai sitä lyhyemmistä työsuhteista ei dekaanin päätöksellä laadita kirjallista suunnitelmaa. Työsuunnitelma laaditaan lukuvuodeksi (1600 h) tai työsuhteen keston ajaksi sen ollessa lukuvuotta lyhyempi. Laskennallinen kuukausittainen työaika: 1600 h / 12 kk = 133 h / kk (koko-aikainen). Osa-aikaisessa työssä huomioidaan osa-aikaisuusprosentti. Työntekijä vastaa omasta työajastaan ja sen käyttämisestä työsuunnitelmassa oleviin tehtäviin.
2 Työsuunnitelmien sisältö Työsuunnitelmiin merkitään perus- ja jatkokoulutukseen, tutkimukseen/projekteihin sekä yhteiskunnallisiin palveluihin, tukitoimintoihin ja kouluttautumiseen suunniteltu aika. Työsuunnitelmien sisällön tulee tukea työntekijän ja esimiehen välistä vuoropuhelua, joka tähtää työpanoksen kohdentamiseen laitoksen, tiedekunnan ja Jyväskylän yliopiston strategisen kehittämisen ja työntekijän oman urakehityksen kannalta mielekkäällä tavalla. Tällöin työtehtävien tavoitteellisuus on oleellisempaa kuin tehtävien yksityiskohtainen dokumentointi (suositus: ei erittelyä alle 20 h työtehtäviin). Työtehtävien suunnittelussa tulee ottaa huomioon lisäksi seuraavat asiat: Täydentävän rahoituksen hankkeille töitä tekevien on suunniteltava työnsä niin, että rahoittajien asettamat ehdot täyttyvät (esim. ehdot työajan jakautumisesta kuukausittain tai raportointijaksoittain). Päätoimisen opetus- ja tutkimushenkilöstön läsnäolovelvoite: mainitun henkilöstön edellytetään olevan syys- ja kevätlukukausien tai opetusperiodien aikana työpaikallaan viikoittain vähintään neljän päivän ajan, jollei työmatka tai muu hyväksyttävä syy oikeuta tästä poikkeamaan taikka henkilön työsuunnitelman toteutuminen edellytä tätä pidempiaikaista läsnäoloa (rehtorin päätös henkilöstöasioissa ). Tutkimus Työsuunnitelmissa varataan aikaa varsinaisen tutkimuksen tekemisen lisäksi tutkimustulosten julkaisemiselle, tutkimukseen liittyville hallinnollisille vastuille (esim. hankkeiden ohjausryhmätyöskentely ja raportointi) ja tutkimusrahoituksen hakuun. Erityisesti professoreiden ja muiden senioritutkijoiden on syytä varata työsuunnitelmassa aikaa tutkimusrahoituksen hakuun tutkimusryhmälleen. Työsuunnitelmassa tutkimukselle varattava aika eritellään tutkimusprojekteittain. Projektien ulkopuolella tehtävä tutkimus merkitään kohtaan muu tutkimus. Opetus Opetustehtävät sijoitetaan ensisijaisesti työsuunnitelmaan. Tiedekunnan sisällä kokonaistyöajan ulkopuolista, erikseen korvattavaa opetusta voidaan antaa vain perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Yliopiston toisille tiedekunnille tai yliopiston ulkopuolelle annettavasta opetuksesta sovitaan dekaanin kanssa, ja opetus suunnitellaan tehtäväksi kokonaistyöajan sisällä. Opetuksen määrää mitoitettaessa otetaan huomioon opetuksen sisältö sekä opetuksen vaatima valmistelutyö, erityisesti uudistettavien opintojaksojen valmisteluun käytettävä aika. Opetuspainotteisissa tehtävissä työsuunnitelmaan sisällytettävän kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärä on 392 tuntia lukuvuodessa. Professoreilla kontaktiopetuksen
3 enimmäistuntimäärä on kuitenkin 140 tuntia lukuvuodessa. Sellaisissa opetustehtävissä, joihin ei varsinaisesti sisälly tutkimusta, kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärä on 448 tuntia lukuvuodessa. Tohtorikoulutettavat: Suositeltavaa on, että opetukseen käytetään enintään 5 % vuosityöajasta (80 h), ja että opetus mahdollisuuksien mukaan liittyy henkilön omaan tutkimusalaan. Työajan suuntaa-antava jakautuminen nimikkeittäin ja osa-alueittain Työsuunnitelmia tehtäessä yhteisten asioiden hoitoon liittyviä tehtäviä tulee jakaa koko henkilökunnalle. Työsuunnitelman suuntaa-antava jakautuminen nimikkeittäin ja osaalueittain oheisessa taulukossa: Nimike Opetuksen osuus Tutkimuksen osuus Yhteiskunnallisten palvelujen ja sisäisten tukipalvelujen osuus (%) 1 (%) 2 (%) 3 Tohtorikoulutettava 5-10 (20) (70) 5-10 Yliopistonopettaja Tutkijatohtori Lehtori Yliopistotutkija/ yliopistonlehtori Professori Erikoistutkija Projektitutkija / tutkija Tässä perustutkintokoulutus (11), jatkotutkintokoulutus (21.1., ja 21.6) 2 Tässä oma jatkokouluttautuminen (21.3), muu tutkimus (22) 3 Tässä yhteiskunnalliset palvelut (31), tukitoiminnot (41), kouluttautuminen (61)
4 Työsuunnitelman tehtäväalueet Työsuunnitelmat jaotellaan (11) perustutkintokoulutukseen, (21) jatkotutkintokoulutukseen ja siihen liittyvään tutkimukseen (oma jatkokouluttautuminen), (22) muuhun tutkimukseen, (31) yhteiskunnallisiin palveluihin, (41) tukitoimintoihin ja (51) kouluttautumiseen. 11 Perustutkintokoulutus ja siihen liittyvä tutkimus Tälle tehtäväalueelle kirjataan perustutkintokoulutukseen suunniteltu työaika (luento-opetus, kurssikohtainen ohjaus, suunnittelu, opinto-ohjaus, opinnäytetöiden ohjaus yms.). Ryhmäopetuksen osalta (luennot, harjoitukset, seminaarit) ilmoitetaan erikseen kursseittain kontaktiopetuksen ja muun työpanoksen määrä (suunnittelu). Tavanomaista suurempi työpanos tulee perustella lisätietoihin. Muut opetukseen liittyvät tehtävät ovat muun muassa esseiden, kotitenttien ja harjoitustöiden tarkistamista tai muita opetukseen liittyviä tehtäviä. Opiskelijavalintoihin liittyvät tehtävät kirjataan tukitoimintoihin (41). Kanditutkielman ohjaukseen kirjataan noin 20h / työ ja pro gradu - työn ohjaukseen noin 20-40h / työ. Ohjattavien aktiivisten opiskelijoiden nimet ja ohjauksen aloitusvuosi ilmoitetaan lomakkeella kandi- ja pro gradu -tutkielmien ohjaus -kohdan lisätiedot -kentässä. Tällä hetkellä ohjattavien opinnäytteiden tulee olla kirjattuina työntekijän tietoihin Korppijärjestelmässä. 21 Jatkotutkintokoulutus ja siihen liittyvä tutkimus (oma jatkokouluttautuminen) Tälle tehtäväalueelle kirjataan omaan jatkokouluttautumiseen suunniteltu työaika tai vaihtoehtoisesti jatko-opiskelijoille annettavaan koulutukseen (ohjaus, tarkastus, suunnittelu) suunniteltu työaika. Oma jatkokouluttautuminen (21.3) tarkoittaa jatko-opintoja eli tutkimustyötä, joka tähtää tohtorin tutkinnon suorittamiseen. Tähän kohtaan arvioidaan suunniteltu tuntimäärä: erikseen projektissa tapahtuvaan jatkokouluttautumiseen ja perusrahoituksella tapahtuvaan jatkokouluttautumiseen. Lisätietoihin kirjataan tavoite julkaisuille eriteltynä journal- ja proceedings-artikkeleihin / monografiat. Jatkotutkintokoulutuksen liittyvät annettavat opintojaksot (21.1) tarkoittavat jatkoopiskelijoille annettavaa koulutusta ja niitä ovat mm. luento-opetus, jatkokoulutusseminaarit ja -kurssit, opinnäytetöiden ohjaus sekä jatkokoulutuksen suunnittelu. Näistä tehtävistä annetaan erittely tuntimäärineen. Väitöskirjatyön ohjaukseen kirjataan noin 50h / työ / vuosi. Ohjattavien aktiivisten opiskelijoiden nimet ja ohjauksen aloitusvuosi ilmoitetaan väitöskirjojen ohjaus -kohdan lisätiedot -kentässä. Lisäksi dekaanin päätöksellä tulee arvioida nimen perään arvioitu
5 valmistumisajankohta ja antaa arvio tulevista ohjattavista. Ohjattavien opinnäytteiden tulee olla kirjattuina työntekijän tietoihin Korppi-järjestelmässä. 22 Muu tutkimus Tälle tehtäväalueelle kirjataan sellaiseen tutkimukseen suunniteltu työaika, joka ei liity omaan tai annettuun jatkokoulutukseen. Tutkimustyö jaetaan projekteissa toteutettavaan tutkimustyöhön ja muuhun tutkimustyöhön. Lisätiedot -kenttään kirjataan tavoite julkaisuille eriteltynä journal- ja proceedings -artikkeleihin ja monografioihin. Huom. tohtorikoulutettavat kirjaavat pääsääntöisesti työaikansa kohtaan kohtaan kirjataan tutkimushankkeiden rahoituksen hakeminen ja valmistelu (lisätiedot - kenttään erittely EU-, TEKES-, SA- ja muuhun rahoitukseen). 31 Yhteiskunnalliset palvelut Tälle tehtäväalueelle kirjataan mm. yksikön yhteiskunta-, työelämä-, media- tai kulttuurisuhteisiin tai yhteistyöverkostojen toimintaan suunniteltu työaika. Ne ovat yleensä alueellisia, valtakunnallisia tai kansainvälisiä asiantuntijatehtäviä yliopiston ulkopuolella. Ne voivat olla myös työsuhteen hoitoon kuuluvia, yliopiston ulkopuolisia hallinto- tai luottamustehtäviä. Yhteiskunnallisista palvelutehtävistä annetaan erittely lisätietoihin. 41 Tukitoiminnot Koko henkilöstölle kuuluu ns. laitostehtäviä eli osallistumista laitoksen, tiedekunnan tai yliopiston kehittämis- ja suunnittelutoimintaan. Tukipalvelut ovat tyypillisesti laitoksen, tiedekunnan tai yliopiston sisäisiä kokouksia, opiskelijavalintatehtäviä sekä hallinto- ja luottamustehtäviä. Laitostehtävien osuus on keskimäärin 3 % kokonaistyöajasta. Korkeammasta osuudesta annetaan erittely tuntimäärineen lisätietoihin. 61 Kouluttautuminen Työsuunnitelmaan sisällytettävä esimiehen kanssa sovittu kouluttautuminen ilmoitetaan tässä kohdassa, esim. työajalla suoritettavat yliopistopedagogiset opinnot tai johtamiskoulutus. Muutosten käsittely ja seuranta Lukuvuoden aikana työsuunnitelmissa tapahtuvat merkittävät muutokset (esim. kurssin peruuntuminen tai uuden kurssin pitäminen ja näistä aiheutuvat muutokset, yli kuukauden kestävät poissaolot) johtavat työsuunnitelman muuttamisen ja uuteen käsittelyyn. Työntekijä vastaa omasta työajastaan ja sen käyttämisestä työsuunnitelmassa oleviin tehtäviin. Työntekijän vastuulla on ilmoittaa esimiehelle muutoksista työsuunnitelman toteutumisessa. Tarvittaessa esimies ja työntekijä tarkastelevat lukukauden aikana työsuunnitelman
6 toteutumista ja työn tuloksia kokonaistyöajan puitteissa. Työsuunnitelman tarkoituksenmukaisuutta ja toteutumista seurataan laitoksella mm. johtajan ja esimiehen kanssa käydyissä keskusteluissa. Opinnäytetöiden ohjaus- ja tarkastustietoja seurataan Korppi-järjestelmässä ja tutkimustuloksia Tutka-järjestelmässä. Työntekijä on velvollinen tarkistamaan kyseiset tiedot järjestelmissä ja tarvittaessa huolehtimaan, että tietoja täydennetään. Tutkaan ja Korppiin kirjattuja tietoja tarkastellaan työntekijän ja esimiehen välisessä kehityskeskustelussa.
7 Aikataulu ja ohjeet työsuunnitteluun keväällä 2016 Keväällä 2016 työntekijät laativat työsuunnitelman mennessä tai kuukauden sisällä työsopimuksen alkamisesta. Miten käytät Solen työsuunnitelmajärjestelmää SOLE-järjestelmään kirjaudutaan JYUNET-tunnuksilla. 1. Valitse kieli. 2. Työsuunnitelmaan pääset valitsemalla vasemmalla olevasta luettelosta Suunnitelmat 3. Voit halutessasi valita pohjaksi aiemmin tekemäsi vahvistetun työsuunnitelman - ohjeet löytyvät Sole-järjestelmän ohjeen viimeiseltä sivulta. 4. Työsuunnitelma tehdään koko seuraavalle lukuvuodelle tai jos työsuhde on kestoltaan lyhyempi, se tehdään työsuhteen kestolle. SOLEssa järjestelmä tunnistaa automaattisesti maksimikestoajan ja mahdollisen osa-aikaisuuden. 5. Ohjeistus SOLE-järjestelmän Suunnitelma-osioon. Apua työsuunnitelman laatimiseen saat laitosten henkilöstöamanuensseilta.
8
HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella
Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen
OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN KOKONAISTYÖAJAN TOTEUTTAMISTA KOSKEVA OHJE
1(6) OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN KOKONAISTYÖAJAN TOTEUTTAMISTA KOSKEVA OHJE Yliopistojen uuteen työehtosopimukseen 1 sisältyvät määräykset opetus- ja tutkimushenkilöstön kokonaistyöajasta. Tämä ohje
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 10.3.2010 Lukuvuoden 2010 2011 työsuunnitelmat ja tuntiopetus Työsuunnitelmat Laitoksia pyydetään laatimaan työsuunnitelmat lukuvuodeksi 2010 2011. Työsuunnitelmat
JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON
Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät
TAIDEYLIOPISTO Henkilöstösääntö
TAIDEYLIOPISTO Henkilöstösääntö Opetus- ja tutkimushenkilöstö Käsittelyn vaiheet Hallituksen johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Pekka Saarelan luonnos 1.0 joulukuu 2012 Henkilöstösääntöä valmistelevan työryhmän
Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä
Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Koulutuspoissaolot Koulutukseen liittyviä poissaololajeja on Kieku-järjestelmässä seuraaviin koulutustapahtumiin: - Henkilöstökoulutus
HALLINTOTIETEEN YLIOPISTONLEHTORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÖSUUNNITELMA. Tehtävä Hallintotieteen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi
TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu HALLINTOTIETEEN YLIOPISTONLEHTORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÖSUUNNITELMA Tehtävä Hallintotieteen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Hallintotiede
Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.
Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa
Suomen kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.
1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Suomen kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista
kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
kulttuurituottajat Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2010 30.4.2012 Akavan Erityisalat ry Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry VÄHIMMÄISPALKKASUOSITUS kulttuurituottajan tehtävissä toimiville Akavan
Tehtäväseloste 1(5) Dekaanin päätös 29.1.2016 JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen
Tehtäväseloste 1(5) JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella on haettavana johtamisen ja organisoinnin
Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen.
1 Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen. (HUOM!): Toteutussuunnitelmat otetaan käyttöön vasta 2015 OPSista lähtien. (Connect
LaCRIS-ohjeet tiedekuntien ja yksiköiden henkilöstöhallinnolle Liisa Hallikainen 1.12.2015
LaCRIS-ohjeet tiedekuntien ja yksiköiden henkilöstöhallinnolle Liisa Hallikainen 1.12.2015 Osoite ja omat tiedot https://lacris.ulapland.fi/admin Järjestelmään kirjaudutaan Haka-tunnistautumisella ja lippu-nappuloista
14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:
Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen
Hollolan kunta 1/5 Tehtävä
Hollolan 1/5 KV KH lau TYÖNANTAJATOIMINNOT Kunnalle työnantajana kuuluvat tehtävät, ellei niitä ole siirretty muulle viranomaiselle Kunnan henkilöstöpolitiikan ohjaus ja siitä yleisohjeiden antaminen Työnantajan
OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ
LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,
ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus
Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma
1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala
OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖSUUNNITELMAT
1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Avoin yliopisto OPETUSHENKILÖSTÖN TYÖSUUNNITELMAT AVOIMEN YLIOPISTO-OPETUKSEN LUONNE Avoimen yliopiston tehtävänä on johtosäännön ( 30) mukaan järjestää yhteistyössä tiedekuntien,
A 4/2009 2 Dekaanin ja varadekaanien palkkakustannusten kohdentaminen
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 10.12.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 3 A 6 A 3/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 4/2009 2 Dekaanin ja varadekaanien palkkakustannusten
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 Kaupan liitto Palvelualojen ammattiliitto VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS
LASKENTATOIMEN YLIOPISTOTUTKIJAN TEHTÄVÄN TÄYTTÖSUUNNITELMA. Tehtävä Laskentatoimen yliopistotutkijan tehtävä 1.1.2016 alkaen toistaiseksi (vakanssi
TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu LASKENTATOIMEN YLIOPISTOTUTKIJAN TEHTÄVÄN TÄYTTÖSUUNNITELMA Tehtävä Laskentatoimen yliopistotutkijan tehtävä 1.1.2016 alkaen toistaiseksi (vakanssi 6392) Tehtävän
Työhyvinvointijohtaminen organisointi, työaikajoustot ja monipaikkainen työ. 11.9.2014 Maritta Yläranta Maanmittauslaitos
Työhyvinvointijohtaminen organisointi, työaikajoustot ja monipaikkainen työ 11.9.2014 Maritta Yläranta Maanmittauslaitos Henkilöstö 2010 2011 2012 2013 Henkilöstönmäärä htv 1887 1838 1779 1710 Miehet/Naiset
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa
LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015-2016 Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Ympäristö- ja energiatekniikan opintosuunta
LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015-2016 Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Ympäristö- ja energiatekniikan opintosuunta Seuraavilla sivuilla on esitetty mallilukujärjestys ympäristö- ja energiatekniikan
LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016
Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN
HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Henkilötiedot * Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Maa Puhelin Syntymäaika 2. Hakijan pohjatutkinto * Tutkinnon nimi Yliopisto Valmistumispäivä
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1 17.06.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 17.06.2016, 10:30-13:10 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, Melania-rakennus, ME201 Osallistujat Nimi Tehtävä
KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA
1(7) KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA ERITYISPEDAGOGIIKKA Erityispedagogiikan perusopinnot Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä erityispedagogiikasta vähintään syventävät opinnot. Opintojen järjestäminen
Journalistiikan vierailijaprofessori ajalle 1.8.2013 31.7.2014. Viestinnän, median ja teatterin yksikkö (CMT).
Tehtäväntäyttösuunnitelma 1 (5) JOURNALISTIIKAN VIERAILIJAPROFESSORI Tehtävä Tehtävän ala Journalistiikan vierailijaprofessori ajalle 1.8.2013 31.7.2014. Tehtävä täytetään aina vuoden määräajaksi kerrallaan,
Omaehtoinen opiskelu. www.mol.fi. Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu
Omaehtoinen opiskelu www.mol.fi Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Vuoden 2010 alusta lukien voit tietyin edellytyksin opiskella päätoimisia
Professori tutkimuksen johtajana. Kaarle Hämeri Professorilii/o
Professori tutkimuksen johtajana Kaarle Hämeri Professorilii/o 1. Asema: yliopistolaki, johtosäännöt 2. Tutkimuksen teon edellytykset 3. Strategiaan vaiku/aminen, tutkimuksen suuntaaminen Asema Yliopistolaki
Hallinto- ja henkilöstöjohtajan sekä yhden laskentasihteerin eläköityessä vuoden 2015 loppupuolella molemmissa tapauksissa on kaksi vaihtoehtoa:
Tukipalveluiden organisaatiomuutos: Liite 1 Hallinto- ja henkilöstöjohtajan sekä yhden laskentasihteerin eläköityessä vuoden 2015 loppupuolella molemmissa tapauksissa on kaksi vaihtoehtoa: 1. Viran / työsuhteen
Koulutusasiainvaliokunta
Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö
KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous
KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,
Reumatologian professorin osa-aikainen (50 %) tehtävä (31310 UEF) tehtäväntäyttöseloste
Reumatologian professorin osa-aikainen (50 %) tehtävä (31310 UEF) tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitellyt selosteen kokouksessaan 28.1.2015. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys
Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.
LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen
Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut
Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 6.4.2016 Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL
Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa
Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa Helsingin yliopiston johtosäännössä on määritelty professorin ( 34) ja apulaisprofessorin ( 37) kelpoisuusvaatimukset. Tällä
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi
OPH:n ajankohtaiset asiat
OPH:n ajankohtaiset asiat Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Jyväskylän aikuisopisto 18.4.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Ajankohtaista ammatillinen aikuiskoulutus
JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT
JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT MITÄ ON OPPISOPIMUSKOULUTUS? oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään
VES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus
VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten
Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet
Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti
Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus
1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus
Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS
Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Uusi opetussuunnitelma haastaa oppimisen Teknologian soveltaminen
KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet
KOKOUSKUTSU 24.11.2011 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali
Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kokous: Keskiviikko 15.6.2016 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:
Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä
1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen
Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita
Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna
2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2017 Kokous: Keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:
Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Oma väylä -hanke 2.9.2014 Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Palveluntuottaja Tämän lomakkeen kohdassa 1 tunnit sisältävät kaikki kuntoutusprosessin
torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).
Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,
Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.
1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje
HAKEMUS LÄÄKEALAN ERITYISPÄTEVYYDEN MYÖNTÄMISEKSI
SUOMEN LÄÄKEALAN LÄÄKÄRIT ry HAKEMUS LÄÄKEALAN ERITYISPÄTEVYYDEN MYÖNTÄMISEKSI HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet, puhuttelunimi alleviivattuna Henkilötunnus Kirjeenvaihtolähiosoite Postinumero ja -postitoimipaikka
ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008
LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV
Kokouksen 12 / 2009 asialista
Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi
Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.
PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,
Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille
Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa
Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa
Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa 1 (Alleviivattuna uusittu ehdotus ja lisäykset) Säädökset Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnoista säädetään asetuksessa yliopistojen
Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot
Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Teatterikorkeakoulu vahvistaa uudet sivutoimista tuntiopetusta, opintojen ohjausta, opinnäytteiden
DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00. Asemamestari Antti Kosonen
DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00 Tekninen jälkipuinti Ei saa sekoittaa keskenään henkisen jälkipuinnin kanssa Tekninen jälkipuinti jo rutiinia lähes jokaisen tehtävän jälkeen
Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009
Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 1.6.2009 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän
Menetelmätieteiden opintokokonaisuudessa on kaikissa tapauksissa oltava vähintään 10 op matematiikkaa ja vähintään 10 op tilastotiedettä.
Tutkintovaatimukset LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 584111 PERUSOPINNOT (25 OP) 582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen, 4 op 581325 Ohjelmoinnin perusteet, 5 op 582103 Ohjelmoinnin
Liite 1 (6) 27.1.2015
Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun
Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön 8.10.2009.
JOHTOSÄÄNTÖ 1(9) HELSINGIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Johtosääntöön on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: 1 :n 1. ja 4. momenttia muutettu
Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014
Palkkatukiuudistus, Joulukahvitilaisuus, asiantuntija Anna Palinsaari 1 Palkkatukiuudistus, Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle 16.10.2014.
SoleTM: työsuunnitelmat ja työajan kohdentaminen
SoleTM: työsuunnitelmat ja työajan kohdentaminen TES-päivä 12.5. ja 17.5.2010 19.5.2010 1 Ketkä kohdentavat työaikaa? Työajan kohdentaminen koskee kaikkia Muutamia poikkeusryhmiä Tarkkuus ja menettelytavat
MÄÄRÄAIKAISTEN PALVELUSSUHTEIDEN KÄYTTÖ HELSINGIN YLIOPISTOSSA
Liite rehtorin päätökseen 21.1.2008 1 (5) MÄÄRÄAIKAISTEN PALVELUSSUHTEIDEN KÄYTTÖ HELSINGIN YLIOPISTOSSA Nykytila ja tavoite Määräaikaisessa palvelussuhteessa työskentelee yli 50 prosenttia Helsingin yliopiston
SUOMEN VIRTUAALIYLIOPISTO Finnish Virtual University - Finlands virtuella universitet
Suomen virtuaaliyliopistokonsortion tavoitteet Suomen virtuaaliyliopistokonsortion tavoitteena on monipuolistaa ja laadullisesti kehittää yliopisto-opetusta ja tutkimusta. Tähän tavoitteeseen pyritään
Työssä oppiminen osana liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusta
Työssä oppiminen osana liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusta Opas työnantajalle ja harjoittelijalle 2011 1 Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos Teksti: Minna Kettunen Taitto: Esa Nykänen
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Suomen suurin kaupunki metropolialueen ulkopuolella, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista
Sisällys. 1 Aikuisopiskelusta 1. 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1. 3 Opiskelijan tukipalvelut 1. 4 Koulutuksen toimijat 2
OPISKELIJAN OPAS Sisällys 1 Aikuisopiskelusta 1 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1 3 Opiskelijan tukipalvelut 1 4 Koulutuksen toimijat 2 5 Opiskelijan oikeudet 3 6 Opiskelu- ja tutkinnon suorittamisen
5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto, 28, 01.12.2015 Sivistyslautakunta, 5, 27.01.2016 5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä
Kehityskeskustelulomake
Kehityskeskustelulomake Luottamuksellinen Täytetty: OHJEISTUS Lomaketta käytetään ryhmänohjaajan ja opiskelijan välisissä kehityskeskusteluissa koko opiskeluajan. Lomake on apuväline ryhmänohjaajalle opiskelijan
TimeEdit henkilökunnan ohje
TIMEEDIT-OHJE 1 (13) TimeEdit henkilökunnan ohje TIMEEDIT WEB... 2 TYÖJÄRJESTYKSET... 2 TYÖJÄRJESTYKSET NÄKYMÄT JA HAKUEHDOT... 4 VARAA TILA... 5 VARAA AUTO... 6 NÄYTÄ OMAT VARAUKSET... 6 TEE POISSAOLOILMOITUS...
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot
KOULUTUSPOLKU - KOULUTTAUDU LUOKKAKURSSEILLA MEPCO-OSAAJAKSI
1.6.2016 1 (7) KOULUTUSPOLKU - KOULUTTAUDU LUOKKAKURSSEILLA MEPCO-OSAAJAKSI MEPCO HRM PALKAT TOIMINNALLISUUS Käyttäjän peruskurssi RAPORTOINTI Vuodenvaihdekurssi Pääkäyttäjäkurssi Raportoinnin alkeet ja
Perheystävällinen työpaikka -ohjelma: Perheystävällisyyden itsearviointilomake
Perheystävällinen työpaikka -ohjelma: Perheystävällisyyden itsearviointilomake Organisaatio, henkilöstö/johto, pvm Tämän dokumentin tarkoituksena on toimia pohjana työpaikan perheystävällisyyden itsearvioinnille
Tällä johtajan päätöksellä vahvistetaan oheisen liitteen mukaiset Itä-Suomen yliopiston
JOHTAJAN PÄÄTÖS 12/11 30.5.2011 PÄÄTÖS SOVELTAMISOHJEISTA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA SIVUTOIMISILLE TUNTIOPETTAJILLE MAKSETTAVISTA OPETUSPALKKIOISTA JA TUNTITYÖKORVAUKSISTA. Tällä johtajan päätöksellä vahvistetaan
TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö
TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön 15.4.2015. Sisällys 1. luku Yleisiä määräyksiä... 3
JOHTOSÄÄNTÖ 1(21) 15.4.2015 hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön 15.4.2015. Sisällys 1. luku Yleisiä määräyksiä... 3 1 Johtosäännön tavoitteet ja soveltaminen... 3 2 Yliopiston perustehtävät ja niiden
Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.
OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon
Yrittäjän työssäoloehdon laskenta
Sivu 1/6 Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on lähinnä edellisen 48 kuukauden aikana työskennellyt
HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/2010 Q3-2014
HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/21 Q3-214 HENKILÖSTÖLUKUMÄÄRÄN RAPORTOINTI Henkilöstölukumäärä on vuosineljänneksen viimeisen päivän poikkileikkaustilanne. Raportille otetaan mukaan kyseisenä päivänä
Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan
Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta
Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä
Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta
Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen
Miten tukea ja ohjata opiskelijoiden työssä tapahtuvaa oppimista? Anne Virtanen Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos OHTY / TAO Alustus TAO-seminaarissa 29.4.2011 Tutkimuskohteena opiskelijoiden
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi
Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula
Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA
1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali-