Terveydenhuoltoa on uudistettava, jotta hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus voidaan taata
|
|
- Tuulikki Rantanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Terveydenhuoltoa on uudistettava, jotta hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus voidaan taata
2 Tavoitteena on varmistaa laadukkaiden terveyspalveluiden saatavuus jatkossakin Toimiva terveydenhuolto tarvitsee kaikkia palveluntuottajia Terveydenhuoltojärjestelmämme on suuren muutoksen edessä. Suomalaisista 80 % ei pääse julkisella sektorilla lääkäriin edes kahden viikon kuluessa ajanvarauksesta. Järjestelmä on rahoituksellisesti heikolla pohjalla. Tulevina vuosina veronmaksajien määrä vähenee samaan aikaan kun erityisesti ikääntyvien palvelutarve kasvaa. Vuoteen 2030 saakka huoltosuhteemme heikkenee. Hallituskaudella on pyritty uudistamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Uudistaminen on tälläkin kertaa keskittynyt pitkälti hallinnon rakenteisiin. Hyvällä syyllä voi kysyä mikä muuttuu vai muuttuuko mikään, jos palvelutuotanto jatkossakin nojaa kuntapohjaiseen rakenteeseen. Järjestelmässä ei silloin ole riittäviä kannusteita tuottaa palveluja kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti. Millainen on parempi terveydenhuolto? 1) Laadukkaat palvelut palvelut vastaavat tarpeeseen, ja ne ovat vaikuttavia 2) Palvelujen saatavuus terveyspalvelut kaikille, oikeaan aikaan ja jonottamatta 3) Rahoituksellinen kestävyys suomalaisten terveydestä pidetään huolta huomennakin Terveydenhuollon uudistamistarve ei lopu hallinnon uudistukseen. Sen lisäksi tulee uudistaa terveydenhuollon rahoitusta ja toimintatapoja. 2 3
3 Seuraavalla hallituskaudella on turvattava Yksityinen terveyspalveluala Asiakkaan vapaus valita Tasapuolisuus Hyvinvointipalveluiden kestävä pohja Taataan asiakkaalle oikeus valita hoitopaikkansa yksityiseltä tai julkiselta sektorilta sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuutta kehitettäessä. Raha seuraa potilasta. Asiakkaan valinnanvapaus toteutetaan ensi vaiheessa lääkäri- ja hammaslääkäripalveluissa. Asiakkaan valinnan tueksi luodaan avoin ja yhtenäinen terveydenhuollon laatumittaristo. Mittarit ovat kaikkien asiakkaiden helposti saavutettavissa ja ne mahdollistavat yhtäläisesti julkisten ja yksityisten palveluntuottajien vertailun. Palvelutuotannon kustannukset tehdään läpinäkyviksi helpottamaan terveydenhuollon kehittämistä. Valinnanvapausmallin kehittäminen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä mahdollistaa aidosti parhaan palveluntuotantotavan löytämisen. Kaikki terveyspalveluiden tuottajat, niin julkiset toimijat, yritykset kuin yhdistyksetkin asetetaan keskenään samalle viivalle, ja niillä on keskenään tasavertaiset oikeudet ja velvollisuudet. Terveydenhuollon valvonta kohdentuu yhtä lailla yksityisiin ja julkisiin toimijoihin. Tavoitteena on valvoa hoidon laatua, ei siihen käytettyjä resursseja. Varmistetaan terveydenhuollon monikanavarahoituksen toimivuus, puretaan sen mahdollisesti aiheuttamat kannustinongelmat ja hyödynnetään monia kanavia taloudellisesti kestävän ja laadukkaan terveyspalvelujärjestelmän osana. Kehitetään työterveyshuoltoa ja siihen liitettyä sairaanhoitoa tärkeänä ja hyvin toimivana osana terveydenhuoltoa. Hyödynnetään olemassa olevaa kuntoutuksen osaamiskapasiteettia vanhusten laitoshoidon purkamisessa ja työurien pidentämisessä. Yksityissektori tuottaa terveyspalveluja keskeisesti näillä osa-alueilla: Lääkärikeskus- ja sairaalapalvelut Työterveyshuollon palvelut Suun terveydenhuollon palvelut Kuntoutuspalvelut Ensihoidon palvelut Näillä osa-alueilla yksityiset palveluntuottajat tekevät yhteistyötä julkisen sektorin kanssa ostopalveluina. Yksityinen terveyspalveluala tuottaa neljänneksen koko maan terveyspalveluntuotannosta. Ala työllistää noin ihmistä. Yksityisiä terveyspalveluntuottajia ovat niin yritykset, järjestöt kuin säätiötkin. Toimintaa on kattavasti koko maassa. Kuntien ja sairaanhoitopiirien ostot yksityissektorilta ovat edelleen vähäisiä vain noin 5 %. 4 5
4 Sairausvakuutuksesta korvattavat yksityislääkärikäynnit Työterveyshuolto Sairausvakuutuksen kautta rahoitetaan merkittävä osa terveydenhuollon palveluista Suomessa, esimerkiksi yksityislääkärikäyntejä. Yksityislääkärikäynneillä on tärkeä asema osana suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää. Julkisella sektorilla ei olisi mahdollisuutta hoitaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka nyt hakevat palvelunsa yksityiseltä sektorilta. Kela-korvaus tukee asiakkaan vapautta valita terveyspalveluntuottajansa. Korvaus on myös yhteiskunnalle kustannustehokas. Koko sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää tulee kehittää kohti asiakkaan laajempaa vapautta valita palveluntuottajansa. Yksityislääkärin palveluiden korvaussumma vuonna 2013 oli 73,4 milj. euroa 0,4 % terveydenhuollon kokonaismenoista (kokonaismenot n. 17,5 mrd. ) Yksityislääkärikäyntejä tällä summalla noin 3,7 milj. käyntikertaa Julkisella sektorilla ei olisi mahdollisuutta hoitaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka nyt hakevat palvelunsa yksityiseltä sektorilta Yksityinen sektori tuottaa yli puolet työterveyshuollon palveluista. Yksityissektorin rooli työterveyshuollon palveluntuottajana on kasvanut vuosi vuodelta. Työterveyshuollon järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus, mutta sitä ei makseta verorahoista. Yhdistämällä ennaltaehkäisevää työtä ja riskitekijöiden kartoitusta oikeaaikaiseen sairaanhoitoon on pystytty sekä lisäämään työhyvinvointia että vähentämään sairauspoissaoloja. Työterveyshuolto on yksi nykyjärjestelmämme toimivimmista osista kustannustehokkuudellaan ja vaikuttavuudellaan. Myös syksyllä 2014 saavutetussa eläkeratkaisussa osapuolet linjasivat työterveyshuollon säilyttämisestä ennallaan. Koko terveyspalvelujärjestelmän muita osia onkin kehitettävä samalle hyvälle tasolle. Työterveyshuollon rahoittavat työnantajat (noin 80 %) ja työntekijät (alle 20 %), valtion osuus noin 5 % Yksityiset lääkäriasemat tuottavat yli 50 % työterveyshuollosta Työterveyshuollon menot ovat terveydenhuollon kokonaismenoista noin 4 % Työterveyshuoltoa ei makseta verorahoista 6 7
5 Suun terveydenhuolto Kuntoutuspalvelut Suuri osa suomalaisista hyödyntää yksityisen hammashuollon palveluita osana omasta hyvinvoinnistaan huolehtimista. Yksityinen sektori tuottaa % hammaslääkäripalveluista. Asiakkaat maksavat nämä käynnit osin Kela-korvattuina tai kokonaan itse. Myös julkinen sektori ostaa yksityisiltä palveluntuottajilta hammaslääkäripalveluja esimerkiksi palvelusetelillä. Suun terveydenhuollolla on suuri merkitys koko kansanterveydelle. Hampaiden hyvinvoinnilla on todettu olevan yhteys muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin. Suomalaisten suun terveyttä on jatkossakin edistettävä takaamalla asiakkaalle riittävä korvaustaso suun terveydestään huolehtimiseen ja hyödyntämällä yksityisten hammaslääkäripalvelujen koko palvelukapasiteettia. Yksityisiä hammaslääkäripalveluita Kela-korvattiin vuonna 2013 yhteensä 114,3 milj. eurolla ja suuhygienistin palveluja 11,2 milj. eurolla Käyntejä hammaslääkärien ja suuhygienistien osalta korvattiin yhteensä n. 2,9 milj. kappaletta Yksityinen sektori tuottaa % hammaslääkäripalveluista Yksityisen sektorin merkitys kuntoutuspalvelujen tuottajana on huomattava. Palvelut kohdistuvat laajasti eri ikä-, sairausja vammaryhmien toimintakyvyn palauttamiseen, edistämiseen ja ylläpitoon. Tarvitsemme avokuntoutusta, mutta yhtä lailla moniammatillisesti toteutettuja monipuolisia intensiivijaksoja kuntoutuksen osaamiskeskuksissa. Olemassa olevan osaamisen ja kapasiteetin täysimääräinen hyödyntäminen onkin inhimillisesti ja taloudellisesti kannattavaa. Tarvetta näille palveluille on enemmän kuin koskaan aiemmin. Kuntoutuksen erityispiirteet on tärkeää huomioida uudistuksissa, varmistaen kuntoutuspalvelujen integraatio muuhun palvelujärjestelmään. Kuntoutujalähtöiset ja palvelujärjestelmän kantokykyä edistävät kuntoutuspalvelut voidaan varmistaa vain järjestäjätahojen ja yksityisten palveluntuottajien aktiivisella yhteistyöllä. Kelan ostamien yksilökohtaisten kuntoutuspalvelujen arvo oli vuonna 2013 yhteensä 292 milj. Kelan korvaamia kuntoutuspalveluja sai vuonna 2013 lähes henkilöä ja toimenpiteitä myönnettiin reilut kappaletta Kunnat ja kuntayhtymät ostavat kuntoutuspalveluja yksityisiltä palveluntuottajilta hyvin rajallisesti Kuntoutuspalveluille on enemmän tarvetta kuin koskaan aiemmin 8 9
6 Ensihoito Sairaankuljetuksessa yksityisillä palveluntuottajilla on perinteisesti ollut vahva rooli. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti, kun ensihoidon järjestämisvastuu siirrettiin kunnilta sairaanhoitopiireille vuoden 2013 alussa. Sairaanhoitopiireillä on edelleen mahdollisuus hyödyntää yksityistä palvelutuotantoa niin halutessaan, mutta useat sairaanhoitopiirit siirtyivät lain muutoksen myötä tuottamaan sairaankuljetuspalvelua itse tai yhteistyössä alue pelastuslaitosten kanssa. Sairaankuljetustoimialan yrityksistä noin 75 % joutui lyhyessä ajassa lopettamaan toimintansa. Muutos yksityiseltä sektorilta julkiselle sektorille heikensi alueellista palvelutasoa ja nosti kustannuksia merkittävästi. Sairaankuljetus onkin hyvä esimerkki siitä, että julkisen sektorin kannattaa jatkossakin hyödyntää tuotannossa monenlaisia toimijoita. Vuoden 2013 alussa ensihoitoalan yrityksiä oli noin 200, vuoden 2014 lopulla noin 40 Vuonna 2011 ensihoidon kustannukseksi arvioitiin 200 miljoonaa euroa, vuonna 2013 kustannus nousi 300 miljoonaan euroon Sairaankuljetus on hyvä esimerkki siitä, että julkisen sektorin kannattaa jatkossakin hyödyntää tuotannossa monenlaisia toimijoita Laadukkaat, saatavilla olevat ja tehokkaasti tuotetut palvelut kaikille suomalaisille yksityinen sektori on talkoisiin valmis 10 11
7 Seuraavan hallituskauden tavoitteet Asiakkaan vapaus valita Tasapuolisuus Hyvinvointipalveluiden kestävä pohja Terveyspalvelualan Liitto on yksityistä terveyspalvelualaa edustava työ markkina- ja elinkeinopoliittinen edunvalvontajärjestö. Noin 230 jäsentämme työllistävät yli ammattilaista muun muassa lääkäri asemilla, sairaaloissa, kuntoutuksessa, hammashuollossa, sairaankuljetuksessa sekä kolmannella sektorilla. Jäsenyrityksemme ovat hyvin erilaisia ja eri kokoisia mukana on yrityksiä, säätiöitä, yhdistyksiä. Liitto on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsenjärjestö. Kysy lisää!
Laadukkaat ja toimivat terveyspalvelut, joihin pääsee, ja joihin meillä on varaa huomennakin
Laadukkaat ja toimivat terveyspalvelut, joihin pääsee, ja joihin meillä on varaa huomennakin Terveyspalveluala Keskeiset terveydenhuollon osajärjestelmät, joissa yksityinen sektori mukana Lääkärikeskukset
Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta
Asiakkaan valinnanvapaus on tulevaisuutta Terveyspalveluala Keskeiset terveydenhuollon osajärjestelmät, joissa yksityinen sektori mukana Lääkärikeskukset ja sairaalat, työterveyshuolto, hammashuolto, kuntoutus,
Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia
1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,
Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799
Hyrrä hankkeen palveluseteliseminaari, Joensuu 11.2.2010 Palvelusetelin uudet mahdollisuudet d Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet
Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi
Kunnan strateginen ohjaus palveluiden järjestämiseksi Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja 27.11.2012 Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU
Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon
Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita
Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse
Terveyspalvelujen tulevaisuus
Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen
Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto. Anssi Hietaharju, FCG
Kotkan johtamisen ja toiminnan arviointi kysely-yhteenveto Anssi Hietaharju, FCG Vastaajan tausta 2 viranhaltija 6 1 luottamushenkilö 32 0 5 10 15 20 25 30 35 Kyselyyn vastasi yhteensä 38 / 57 henkilöä
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Pohjois-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa
Tilastoja sote-alan markkinoista
Tilastoja sote-alan markkinoista Helsinki 15.6.2017 Eduskunta, talousvaliokunta Aino Närkki 13.6.2017 Sosiaalipalvelualan tuotos ja osuus palvelutuotannosta tuottajittain 2000-2015 Sosiaalipalveluiden
Terveydenhuoltomenot toiminnoittain 1995-2009, milj. euroa käyvin hinnoin
THL Tilastoraportti 14/2011 Liitetaulukot: Liitetaulukko 1. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain 1995-2009, milj. euroa käyvin hinnoin Liitetaulukko 2. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain 1995-2009, milj.
JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?
JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,
Palveluntuottajien eettinen näkökulma
Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan
Sote: riittävätkö rahat ja kenelle?
Sote: riittävätkö rahat ja kenelle? Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti 26.4.2016 28.4.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,
Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely
Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa Terveyspalvelualan yritysten käsityksiä hankintalainsäädännön uudistamisesta Vastaajia 37 kpl
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Sosiaalialan Työnantajat 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1
Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän
Lähtökohtia tulevaisuuden hoivaan
VVV loppuseminaari 7.6.2012, Rake-sali, Klaus K, Helsinki Lähtökohtia tulevaisuuden hoivaan Hyttinen Virva & Suomalainen Sanna Esityksen sisältö Taustaa Lähtökohtia Tutkimuksen toteutus Tulokset Palvelujärjestelmän
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa
Itä-Suomen aluetulokset
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Itä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen
Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja www.thl.fi/yksityinenpalvelutuotanto
Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveydenhuollossa verkkokirja Julkistamistilaisuus 3.4.2009 1 Kustannukset 2006, miljardia euroa Kustannukset ja henkilöstö eri sektoreilla 2006 julkiset palveluntuottajat
SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry
SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE Silja Paavola, SuPer ry Sote-uudistuksen tavoitteet Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko
Länsi-Suomen aluetulokset
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa
Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo Antti Parpo muutosjohtaja
Mitä uusi sote tarjoaa palvelutuottajille maakunnassa? Soteuttamo 28.1.2019 Antti Parpo muutosjohtaja Sote-uudistuksen lähtökohdat tuottajien näkökulmasta Mitä tavoittelemme? Asiakas ennen organisaatiota
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi Miksi Paras-hanke ei riitä? - sosiaalitoimen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon
Ikääntyvät arvokas voimavara työnantajalle ja yhteiskunnalle eläkevalmennus osaksi työhyvinvointitoimintaa
Ikääntyvät arvokas voimavara työnantajalle ja yhteiskunnalle eläkevalmennus osaksi työhyvinvointitoimintaa Uudista ja uudistu tapahtuma 24.11.2015 Wanha Satama, Saija Ohtonen-Jones TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Etelä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa
Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma
Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran
SOTE-UUDISTUS, KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS
26.8.2014 1 (5) SOTE-UUDISTUS, KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS Tähän muistioon on koottu tiiviisti perustietoja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta sekä Suomen Yrittäjien näkemyksiä siitä. Tarkemmin
Terveydenhuolto Suomessa
Stefan Gofferjé Terveydenhuolto Suomessa Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 03.08.2012 31-05.2013 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus Sisällysluettelo Terveysjärjestelmä...3
Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE
Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM raportteja 3/2015 26 4.5 Yksityisen sektorin asema Nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä
Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012
Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa
Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien parissa tutkimuksen
Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014
Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus
Lounais-Suomen aluetulokset
Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa
Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin?
Tuottavuuden parantamisestako ratkaisu terveydenhuollon kustannus- ja työvoiman saantiongelmiin? Kalevi Luoma To be or Well be IV seminaari Oulu 11.2.2010 Julkisen talouden kestävyysvaje Suomen julkisessa
Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti
Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen
TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä 17.4.2012, Helsinki Aino-Liisa Oukka Dos., johtajaylilääkäri Pohjois-Pohjanmaan
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen ikäpoliittisen ohjelman linjaukset
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen ikäpoliittisen ohjelman linjaukset jatkoa, terveyspalvelut. 3.5.2011 Anne Ylirinne, TtM, ylihoitaja vs. Taustaa 1.1.2009 alkaen kuntayhtymän laajeneminen koko perusturvan kattavaksi
Sote- integraatio. pj. Nimi: Jarmo Ruohonen siht. Nimi: Pilvi Moberg
Sote- integraatio pj. Nimi: Jarmo Ruohonen siht. Nimi: Pilvi Moberg Asukas ja/tai käyttäjälähtöisyys Poimintoja arvokeskustelusta dia 1. jne. Yhteistyön tavoittelu itsestään on jo asiakaslähtöisyyttä Palveluiden
Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala
yritysten ja markkinoiden kehitys Tampere 30.9.2013
Sosiaali- ja terveyspalvelualan yritysten ja markkinoiden kehitys HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho Ulla Maija Laiho Tampere 30.9.2013 Tietopohja TEM raportteja 34/2013 Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut
Asiakastietojen kirjaaminen ja Kanta-palvelujen käyttöönotto yksityisessä sosiaalihuollossa. Jarno Talvitie
Asiakastietojen kirjaaminen ja Kanta-palvelujen käyttöönotto yksityisessä sosiaalihuollossa Jarno Talvitie 8.5.2019 HALI HYVINVOINNIN VAIKUTTAVIN ÄÄNI 1 550 jäsentä Yli 85 000 sosiaali- ja terveydenhuollon
Potilas vai terveyspalvelujen kuluttaja Labquality days Lauri Korkeaoja Viestintä- ja yhteiskuntajohtaja, Attendo
Potilas vai terveyspalvelujen kuluttaja 10.2.2017 Labquality days Lauri Korkeaoja Viestintä- ja yhteiskuntajohtaja, Attendo 1 Neljä erilaista valinnanvapautta Erikoissairaanhoito Asumispalvelut ja kotihoito
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä
Yhdessä työkyvyn tukena
Lausuntovelvoite tiivistää yhteistyötä työpaikoilla Yhdessä työkyvyn tukena Helsinki 04.12.2012 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Kela/Etelä-Suomen vakuutusalue 1 Taustaa 1 Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt
Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila
Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen
Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet:
Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin
Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta
Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta SOTE Ennakointikamari 30.3.2017 Olli Tolkki olli.tolkki@nhg.fi 0400 339 195 100% Suomen sote-markkina on kokonaisuudessaan ~31 mrd., josta palvelut kattavat
30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely
30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman
Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki
Kuntien talous ja sote-uudistus Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki 1 Sote-alueiden rahoitus Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan painotetun asukasluvun perusteella, painotekijöinä
Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM
Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin
Seuraava askel tuottavuus ja työelämän laatu suomalaisilla työpaikoilla. Eeva Liisa Inkeroinen Tuottavuuden pyöreä pöytä 16.3.2010
Seuraava askel tuottavuus ja työelämän laatu suomalaisilla työpaikoilla Eeva Liisa Inkeroinen Tuottavuuden pyöreä pöytä 16.3.2010 Tuottavuuden pyöreä pöytä perustettiin vuonna 2007 edistämään pitkäjänteisesti
Työterveyshuollon merkitys terveydenhuollossa
Työterveyshuollon merkitys terveydenhuollossa Timo Hujanen Kelan tutkimusosasto Kelan seminaari 9.6.2011 Helsinki 1 Kommentteja julkisesta keskustelusta Hyvää palvelua nopeasti ja vaivattomasti? Kaikille
Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 17.9.2014 Helsinki, Eduskunnan pikkuparlamentin auditorio Tarja Kauppila, johtaja, ISO
Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 17.9.2014 Helsinki, Eduskunnan pikkuparlamentin auditorio Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä ehto Jokainen ammattilainen
Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus
Terveyspalvelujen ulkoistaminen ja kilpailun toimivuus Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto, Tieteiden talo 10.5.2010 Terveyspalvelujen markkinat Yksityinen tuottaja ja kuluttajat Yksityinen tuottaja
Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa
Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien
3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 21.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,
PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari
1 PISARA Pitkäaikaissairauksien alueellinen toimintamalli hankekokonaisuuden aloitusseminaari 29.4.2010 Keijo Koski 2 Oulun kaupungin tahdonilmaisu 1. Oulun seudulla on asukkaiden tarpeista lähtevä, hyvinvointia
Tulosohjauksen haasteet. Ylijohtaja Silja Hiironniemi Valtiovarainministeriö 29.10.2010
Tulosohjauksen haasteet Ylijohtaja Silja Hiironniemi Valtiovarainministeriö 29.10.2010 Tulosohjaus Tulosohjaus määritellään vuorovaikutteiseksi, sopimusajatteluun perustuvaksi ohjausmalliksi, jonka toiminnallinen
YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET
YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET HTSY Verohallinto Päiväys 27.5.2014 2 (5) YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET Tässä kirjoituksessa tarkastellaan yksityisen terveydenhuollon yritysten lakisääteisten
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi
Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta
Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittämistä tukevien palveluiden tarjonta selvitys erityisesti eteläpohjalaisille yrityksille suunnatusta palvelutarjonnasta Alustavia tuloksia selvityksestä, toukokuu 2015
OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015
OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 1 Omavalvonta Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonnalla tarkoitetaan
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Opetusministeriö Ulla Hämäläinen 29.10.2007 Taustaa Hämäläinen, U. Juutilainen, V-P. ja Hellsten, K.
Vanhusneuvostoseminaari 22.9.2014. SOTE uudistus. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen
Vanhusneuvostoseminaari 22.9.2014 SOTE uudistus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen Sairaanhoidon erityisvastuualueet ja sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2013
Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä
Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen
Kuntoutuksen uudistukset
Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen
Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe
Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe Aluejako Yhteistyöalueita viisi Nykyiset ERVA eli erityisvastuualueet Maakuntien välinen sopimuspohjainen toiminta Viisi
Jonottamatta hoitoon. THL:n aloite perusterveydenhuollon vahvistamiseksi 4.10.2013 1
Jonottamatta hoitoon THL:n aloite perusterveydenhuollon vahvistamiseksi 4.10.2013 1 Terveydenhuolto on kehittynyt epätasaisesti Suomalainen terveyspalvelujärjestelmä on kehittynyt vuosien saatossa niin,
Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista. Esperi Care Oy
Lausunto valinnanvapaus- sekä maakunta- ja järjestämislaeista Esperi Care Oy 23.5.2017 Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kodinomaisia asumispalveluja asiakkaiden muuttuviin elämäntilanteisiin.
Sairausvakuutuksen menestystarinat ja sudenkuopat
Sairausvakuutuksen menestystarinat ja sudenkuopat Hennamari Mikkola, dosentti, KTT Terveysturvan tutkimuksen päällikkö, Kelan tutkimusosasto 05.03.2014 Terveydenhuollon rahoitus Suomessa 1995-2011 (17
Terveydenhuolto on kehittynyt epätasaisesti
Jonottamatta hoitoon THL:n aloite perusterveydenhuollon vahvistamiseksi 28.1.2016 1 Terveydenhuolto on kehittynyt epätasaisesti Suomalainen terveyspalvelujärjestelmä on kehittynyt vuosien saatossa niin,
Taulukko 1. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain , milj. euroa käyvin hinnoin
Taulukko 1. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain 1995-2006, milj. euroa käyvin hinnoin 1. Erikoissairaanhoito 2 470,9 2 595,7 2 611,6 2 739,7 2 841,2 3 056,1 3 329,7 3 621,1 3 856,8 4 054,0 4 325,4 4 587,1
Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään
Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM/HYVÄ Joensuu 23.1.2014 Sisältö Keskeiset muutokset
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme
Taulukko 1. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain 1995-2007, milj. euroa käyvin hinnoin
Taulukko 1. Terveydenhuoltomenot toiminnoittain 1995-2007, milj. euroa käyvin hinnoin 1. Erikoissairaanhoito 2 470,1 2 595,6 2 611,6 2 738,9 2 840,4 3 055,2 3 328,9 3 622,4 3 858,3 4 054,5 4 324,4 4 590,0
Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 28 18.2.2015 Asianro 269/05.05.01/2015 71 Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen Päätöshistoria Sosiaali-
HYVÄ POTKU 2 LOPPURAPORTTI 2015. Pudasjärven kaupunki / terveyskeskus Suun terveydenhuolto
HYVÄ POTKU 2 LOPPURAPORTTI 215 Pudasjärven kaupunki / terveyskeskus Suun terveydenhuolto SISÄLLYS: 1. JOHDANTO 2. LÄHTÖTILANNE 3. TAVOITTEET 4. MITTAUKSET -tasapainolaskuri -T-3 mittaus 5. MUUTOKSET 6.
SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?
SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? KESKI-SUOMEN JÄRJESTÖAREENA 13.9.2013 Marja Heikkilä, Koske Sisältö 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän
DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00. Asemamestari Antti Kosonen
DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00 Tekninen jälkipuinti Ei saa sekoittaa keskenään henkisen jälkipuinnin kanssa Tekninen jälkipuinti jo rutiinia lähes jokaisen tehtävän jälkeen
YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN
YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN Elokuu 2016 (Terveyspalvelualan Liitto ja Sosiaalialan Työnantajat) 1.1.2017 alkaen Hyvinvointialan liitto Yksityinen hyvinvointiala
Kehitysvammaisten asumisen ohjelma
Kehitysvammaisten asumisen ohjelma Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumistilanne Kehitysvammaisista oli vuoden 2009 lopussa Laitoshoidossa
Sote ja valinnanvapaus katsaus
Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu
Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala
Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,
SOTE uudistuksesta. Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, UEF Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori
SOTE uudistuksesta Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, UEF 15.11.2015 Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori Sisältö Mistä sote-uudistuksessa on kysymys? Järjestämis- ja tuottamisvastuu Rahoitus
SOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.
SOTE-yrittäjyys Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.2018 Ylivoimainen valtaosa yrityksistä on pieniä 0,2 % Suuryritykset
Valtion ja kuntien hyvinvointityö
Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:
Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta
Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti