Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19. päivänä huhtikuuta 2015.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19. päivänä huhtikuuta 2015."

Transkriptio

1 KUULUTUS EDUSKUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA Äänioikeutettu voi äänestää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, mutta vaalipäivänä vain sen äänestysalueen äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeutetulle ennen vaaleja postitettuun ilmoituskorttiin. Äänestäjä on velvollinen esittämään selvityksen henkilöllisyydestään. Henkilö, jolla ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, voi hakea poliisilta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Tällaisessa tapauksessa väliaikaisesta henkilökortista ei peritä maksua. Vaalipäivä Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19. päivänä huhtikuuta Vaalipäivän äänestysalueet ja äänestyspaikat Espoossa Espoon kaupunki on jaettu 70 äänestysalueeseen, joiden äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna klo Espoossa äänestysalueet ja äänestyspaikat ovat: ÄÄNESTYSALUEEN NUMERO JA SIJAINTI ÄÄNESTYSPAIKKA 1. Muurala Lagstads skola Espoonkatu 7 2. Jouppi Kirstinsyrjä Kirstin koulu Kirstintie 11 (käynti Sokinsuontieltä) 3. Tuomarila Tuomarilan koulu Puistotie Nuuksio Nupuri Karhusuon koulu Karhuniitynkuja 3 5. Bemböle Kunnarla Järvenperän koulu Auroranmäki 1 6. Kuurinniitty Ymmersta Ymmerstan koulu Ristihaantie 5 7. Sokinvuori Kirstinmäki Kirstin koulu Kirstintie 11 (käynti Sokinsuontieltä) 8. Suna Sunan koulu Solisevantie 10

2 9. Kirkkojärvi Kirkkojärven koulu Kotikyläntie Kauklahti Espoonkartano Kylätalo Palttina Tegelhagen Kurttila Kungsgårdsskolan Kurttilantie Saunalahti Saunalahden koulu Brinkinmäentie Kaupunginkallio Kirkkojärven koulu Kotikyläntie Kalajärvi Kalajärven palvelukeskus Ruskatalo Ruskaniitty Niipperi Niipperin koulu Niipperintie Järvenperä Karamzinin koulu Kulloonmäentie Laajalahti Laajalahden koulu Elisenvaarankuja Pohjois-Leppävaara Veräjäpellon koulu Lintuvaarantie Mäkkylä Boställsskolan Mäkkylänkuja 3 A 33. Lintuvaara Lintumetsän koulu Lintumetsäntie Vallikallio Veräjäpellon koulu Lintuvaarantie Perkkaa Perkkaanpuiston koulu Luutnantinkuja 2 C 36. Kilonpuisto Kilonpuiston koulu Kilonpuisto Lansa Sepänkylä Kilon koulu Aspelinintie 3b 38. Karakallio Rastaalan koulu Kalasääksenkatu 4

3 39. Rastaspuisto Rastaalan koulu Kalasääksenkatu Jupperi Jupperin koulu Veininkatu Lähderanta Lähderannan koulu Lähdesuoni Etelä-Leppävaara Ruusutorpan koulu Leppävaarankatu Viherlaakso Viherkallion koulu Kievarinraitti Säteri Ruusutorpan koulu Leppävaarankatu Lippajärvi Järvenperän koulu Auroranmäki Kilo Kuninkainen Kilonpuiston koulu Kilonpuisto Tapiolan keskus Näyttelykeskus WeeGee Ahertajantie Otsolahti Aarnivalkean koulu Aarnivalkeantie Westend Toppelundin koulu Toppelundintie Jousenkaari Hakalehto Jousenkaaren koulu Jousenkaari Koivu-Mankkaa Pohjois-Tapiolan koulu Sepontie Pohjois-Tapiola Pohjois-Tapiolan koulu Sepontie Otaniemi Otaniemen päiväkoti Servin Maijan tie Haukilahti Toppelundin koulu Toppelundintie Niittykumpu Tontunmäki Niittykummun koulu

4 Niittyportti Vanha-Mankkaa Mankkaan koulu Mankkaansuo Taavinkylä Mankkaan koulu Mankkaansuo Tiistilä Tiistilän koulu, A- rakennus Tiistilänkuja Suurpelto Henttaa Olarin koulu ja lukio Olarinniityntie Kuitinkallio Olarinmäki Kuitinmäen koulu Kuitinkuja Olarinpuisto Päivänkehrä Päivänkehrän koulu Päivänkehräntie Friisilä Friisilän koulu Holmanniitynkuja Piispansilta Mattlidens skola Matinsyrjä Matinlahti Matinlahden koulu Aapelinkatu Nuottaniemi Kalastajanmäki Tiistilän koulu, A-rakennus Tiistilänkuja Kuitinniitty Komeetan koulu Komeetankuja Matinmetsä Tiistilän koulu, A rakennus Tiistilänkuja Tillinmäki Saunalahden koulu Brinkinmäentie Nöykkiö Nöykkiön koulu Nöykkiönlaaksontie Malminmäki Eestinlaakso Nöykkiön koulu Nöykkiönlaaksontie Iivisniemi Hannus Iivisniemen koulu Arttelikuja 4

5 83. Ylä-Kivenlahti Meritori Meritorin koulu Merivalkama Espoonlahden keskus Laurinlahden koulu Merisaapas Ylä-Soukka Hannusjärvi Espoonlahden koulu ja lukio Jylla Opettajantie Ala-Soukka Soukan koulu Soukankuja Soukanranta Soukan koulu Soukankuja Kaitamäki Suvisaaristo Soukan koulu Soukankuja Laurinlahti Laurinlahden koulu Merisaapas Latokaski Latokasken koulu Kulolaakso Kipparinmäki Laurinlahden koulu Merisaapas Ala-Kivenlahti Meritorin koulu Merivalkama Nöykkiönpuro Martinsilta Finno skola Suomalaistentie Henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä Kirkkojärven koulu merkitty minkään kiinteistön kohdalle. Kotikyläntie 6 Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan Espoon kaupungissa yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina toimivat seuraavat Posti Group Oyj:n toimipaikat: aukioloajat arkisin la su Tapiolan posti, Kauppamiehentie 1, Espoo (ma pe) 9 20 (la) 10 16

6 Leppävaaran posti, Leppävaarankatu 3 A (Sello), Espoo (ma-pe) 9 20 (la) Espoon keskus, Kamreerintie 3, Espoo (Espoontori) (ma pe) 9-20 (la) Lisäksi yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina Espoossa toimivat seuraavat kaupungin toimipaikat: aukioloajat arkisin la su *) Aalto-yliopiston kirjasto, Otaniementie 9, Espoo (ke to) 9 20 (suljettu) (ma ti) 9-20 Matinkylän yhteispalvelupiste, Piispansilta 11 (Iso Omena), (ma pe) 9 20 (la) Espoo Espoonlahden yhteispalvelupiste, Espoonlahdenkatu 4 (Lippulaiva), (ma pe) 9-20 (la) Espoo Soukan palvelutalo, Soukankaari 7, Espoo (ke pe) 9 18 (la) (ma ti) 9 20 (su)12 16 Leppävaaran yhteispalvelupiste, Leppävaarankatu 9 (Sello), (ma pe) 9 20 (la) Espoo / Sellon kirjasto Viherlaakson kirjasto, Viherlaaksontori, Espoo (ke) 9 18 (la) (to) 9 20 (su)12 16 (pe) 9 18 (ma ti) 9 20 *) Kauklahden kirjasto, Hansakallio 2, Espoo (pe) (la) Kalajärven yhteispalvelupiste, Ruskaniitty 4 (Ruskatalo), (ke pe) (la) Espoo (ma ti) (su)12 16 Prisma Olari, Komeetankatu 2, (ma pe) 9 20 (la) Espoo *) Aalto-yliopiston kirjasto toimii ennakkoäänestyspaikkana ja välisen ajan ja Kauklahden kirjasto välisen ajan. Muut toimipaikat toimivat ennakkoäänestyspaikkana jokaisena ennakkoäänestyspäivänä. Laitosäänestys

7 Ennakkoäänestyksen toimittamisesta Espoon kaupungin alueella sijaitsevissa eräissä laitoksissa ilmoitetaan kussakin erikseen. Kotiäänestys Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina ennen klo kirjallisesti tai puhelimitse, puh tai Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa. Ilmoituslomakkeita voi tilata keskusvaalilautakunnalta edellä mainituista puhelinnumeroista tai sähköpostitse osoitteesta Espoon kaupungin keskusvaalilautakunnan käyntiosoite on Asemakuja 2 C 4. krs ja postiosoite PL 12, ESPOON KAUPUNKI. Espoossa helmikuun 17. päivänä 2015 KESKUSVAALILAUTAKUNTA

20. Kalajärvi Kalajärven palvelukeskus Ruskatalo Ruskaniitty 4

20. Kalajärvi Kalajärven palvelukeskus Ruskatalo Ruskaniitty 4 Vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Edellisistä vaaleista muuttuneet tiedot on merkitty punaisella Änestysalueen numero ja nimi Äänestyspaikka 1. Muurala Lagstads skola Espoonkatu

Lisätiedot

KUULUTUS. Vaalipäivä. Vaalipäivän äänestysalueet ja äänestyspaikat Espoossa KUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA

KUULUTUS. Vaalipäivä. Vaalipäivän äänestysalueet ja äänestyspaikat Espoossa KUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA KUULUTUS KUNTAVAALIT ESPOON KAUPUNGISSA Äänioikeutettu voi äänestää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa,

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Muurala EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Jouppi-Kirstinsyrjä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 003 Tuomarila

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 1 (7) Hankinnan yksilöinti 795/02.08.00/2012 22.2.2012. Hankinnan yksilöinti

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 1 (7) Hankinnan yksilöinti 795/02.08.00/2012 22.2.2012. Hankinnan yksilöinti TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 1 (7) Oppilaskuljetuksia järjestetään Espoon suomen- ja ruotsinkielisten peruskoulujen oppilaille. Oppilaskuljetukset tapahtuvat koulupäivinä, joita on noin 190 vuodessa. Vuosi

Lisätiedot

TIETOISKU 9/

TIETOISKU 9/ TIETOISKU 9/005 0.10.005 KUNNALLISVAALIT ESPOOSSA VUONNA 004 Santeri Paakko 30 5 6 5 4 1996 000 004 0 15 14 13 13 14 13 13 11 10 8 9 8 7 7 5 0 4 4 4 4 3 3 3 3 3 1 1 1 Kok SDP Vihr. RKP Kesk. Sit. Vas.

Lisätiedot

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu ESIOPETUKSEN JÄRJESTÄMISVASTUU LUKUVUODESTA 2014-2015 ALKAEN Perusopetukseen valmistavaan esiopetukseen liittyvät koulut on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Esiopetuksen järjestää 1. Aallonhuippu Yksityisen

Lisätiedot

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu

Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Päiväkoti Päiväkoti Koulu ESIOPETUSPAIKAT LUKUVUONNA 2015-2016 Perusopetukseen valmistavaan esiopetukseen liittyvät yksiköt on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Esiopetuksen järjestää 1. Aallonhuippu 1. Eestinkallio X 2. Eestinmetsä

Lisätiedot

Aikataulu päivitetty 13.12.2012 muutokset punaisella

Aikataulu päivitetty 13.12.2012 muutokset punaisella Aikataulu päivitetty 13.12.2012 muutokset punaisella Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-TV Aallonkohina 1 ja 3 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallontaite 1 Espoonlahti 26.2.2013 26.2.2013 Aallontaite

Lisätiedot

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN

ESIOPETUSYKSIKÖT LUKUVUONNA Ne yksiköt, joissa järjestetään perusopetukseen valmistavaa opetusta on lihavoitu. LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA ITÄINEN Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti 23 Lintulaakso 66 Ostopalvelut: Mäkkylän päiväkoti 20 Perkkaanpuisto 33 Montessori Lastentalo 5 Painiityn

Lisätiedot

LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA LÄNTINEN. Koulun esiopetus opetustoimen järjestämänä. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen järjestämänä

LEPPÄVAARA ITÄINEN LEPPÄVAARA LÄNTINEN. Koulun esiopetus opetustoimen järjestämänä. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen järjestämänä LEPPÄVAARA ITÄINEN varhaiskasvatuksen 1. Roosaliina Ostopalvelu: 1. Veräjäpelto 1. Lintulaakso 2. Kepeli 1. Montessori lastentalo 2. Lintuvaara 2. Perkkaanpuisto 3. Painiitty Yksityisen hoidon tuki: 3.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 06.02.2014 Sivu 1 / 1 369/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 5 6.2.2014 5 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi,

Lisätiedot

ESPOONLAHTI Kunnalliset päiväkodit Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen

ESPOONLAHTI Kunnalliset päiväkodit Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväkodit. Koulun tiloissa esiopetus varhaiskasvatuksen ESIOPETUSYKSIKÖT JA ESIOPPILAIDEN SIJOITTUMINEN LUKUVUONNA 2014-2015 Päivitetty 10.3.2014 Perusopetukseen valmistavaa esiopetusta järjestävät koulut on merkitty lihavoituina ESPOONLAHTI Kunnalliset 1.

Lisätiedot

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa

LEPPÄVAARA ITÄINEN. Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Päiväkoti. Koulu. tiloissa. issa LEPPÄVAARA ITÄINEN tilo Ostopalvelu- ja yksityisen hoidon tuen päiväiväkotien esiopetus Kepelin päiväkoti Lintulaakso Yksityisen hoidon tuki: Mäkkylän päiväkoti Perkkaanpuisto Englanninkielinen pk Albatrossi

Lisätiedot

Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-tv Aallonkohina 1 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallonkohina 3 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.

Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-tv Aallonkohina 1 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallonkohina 3 Espoonlahti 2.1.2013 29.4. Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-tv Aallonkohina 1 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallonkohina 3 Espoonlahti 2.1.2013 29.4.2013 Aallontaite 1 Espoonlahti 26.2.2013 26.2.2013 Aallontaite 4 Espoonlahti

Lisätiedot

Aikataulu päivitetty 8.2.2013

Aikataulu päivitetty 8.2.2013 Aikataulu päivitetty 8.2.2013 Osoite Kaupunginosa Laajakaista Kaapeli-TV Aallonkohina 1 ja 3 Espoonlahti valmis 29.4.2013 Aallontaite 1 Espoonlahti 26.2.2013 26.2.2013 Aallontaite 4 Espoonlahti 26.2.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 05.04.2016 Sivu 1 / 1 57 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 303. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 29 28.10.2014 303 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 211. 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 211. 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 23.10.2013 Sivu 1 / 1 4472/12.01.02/2013 211 Perusopetuksen lukuvuoden 2014-2015 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2018-2027 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2018-2027 Tilaisuuden ohjelma: Tilaisuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 369/00.00.00/2014 Keskusvaalilautakunta 5 6.2.2014 48 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1

ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 ESPOON KAUPUNKI ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Espoo Kaikki Suur-Leppävaara 111 Pohjois- Kyyhkysmäki 12 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO 01.12.93 Kerrostalo 28 2-4 Leppävaara

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen päivitetty tilankäyttösuunnitelma. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus

Suomenkielisen opetuksen päivitetty tilankäyttösuunnitelma. Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Suomenkielisen opetuksen päivitetty tilankäyttösuunnitelma 2018-2027 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus 6.2.2018 Päätöksentekoprosessi ja vaikuttaminen Kuntalaiset antoivat palautetta

Lisätiedot

Tuotanto-ja palvelukeittiöt, sähköpostiosoitteet (5)

Tuotanto-ja palvelukeittiöt, sähköpostiosoitteet (5) 02070 Espoon kaupunki Nimi Nimi 2 Puh PL-nro Käyntiosoite Postito Sähköpostiosoite Aamunkoitto päiväkoti 0504289326 21501 Päivätie 8 02210 paivakotikeittio.aamunkoitto@espoocatering.fi Ajurinmäki päiväkoti

Lisätiedot

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO.

R-kioski Espoo Otaniemi Lm ESPOO. Maksuvälineet: R-kioski Espoo Kuitinmäki Kuunkehrä 4. Kuunkehrä ESPOO. ESPOO R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo Niittykumpu Lm Niittykummun Metroasema, Niittykatu 2, Lounas/Lunch, Työmatka R-kioski Espoo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 10.06.2015 Sivu 1 / 1 116 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

25 kiinteistöä yhteensä 1 271 73 031,86

25 kiinteistöä yhteensä 1 271 73 031,86 11 Itä-Espoo Kirjanpitäjä Kaija Lindholm Maarit Lindström Petri Jyrkönen Rauno Härkänen Päivi Kanerva (09) 816 58110 (09) 816 58070 Vuokravalvoja: Arja Mäkelä 1229 Huvilinnanaukio 8/Säterinkatu 9 Ruusuvaakuna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 15.11.2016 Sivu 1 / 1 4161/2016 00.00.00.01 14 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2017 kuntavaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh. 09 81621 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

KOULUTILASELVITYS Jukka Penttinen ja Lasse Utti

KOULUTILASELVITYS Jukka Penttinen ja Lasse Utti KOULUTILASELVITYS 2.12.2016 Jukka Penttinen ja Lasse Utti SISÄLTÖ Yleistä 2 Metodit 2 Kuntaso 3 Alueittainen tarkastelu koulumuodoittain 3 Pienet alakoulut 5 Suuret alakoulut 6 Yhtenäiskoulut 18 Yläkoulut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1 Keskusvaalilautakunta 28.10.2014 Sivu 1 / 1 3950/00.00.00/2014 29 Ennakkoäänestyspaikat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Risto Pirkanniemi, puh. 09 81621 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Aluepäälliköt Alue Puhelin Sähköposti

Aluepäälliköt Alue Puhelin Sähköposti Aluepäälliköt Alue Puhelin Sähköposti Huomo Satu Soukka-Suna 046 8773 739 etunimi.sukunimi@espoocatering.fi Kainulainen Jaana Kalajärvi-Rastaala 046 8773 740 etunimi.sukunimi@espoocatering.fi Kinnunen

Lisätiedot

Valtuuston seminaari

Valtuuston seminaari Valtuuston seminaari Koulu- ja päiväkotihankkeiden priorisointi vuosien 2016-2020 investointiohjelmassa sekä alustava investointiohjelma v. 2016-2024 Pekka Eurasto Korjausvelasta 350 000 300 000 250 000

Lisätiedot

R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2. Merivalkama ESPOO. Ukkohauentie ESPOO Maksuvälineet: Smartum Saldo -mobiilimaksu

R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2. Merivalkama ESPOO. Ukkohauentie ESPOO Maksuvälineet: Smartum Saldo -mobiilimaksu ESPOO R-kioski Espoo Leppävaara Läkkisepänkuja 2 Läkkisepänkuja 2 R-kioski Espoo Mankkaa Mankkaantie 2-4 Mankkaantie 2-4 02180 ESPOO R-kioski Espoo Kivenlahti Merivalkama 2 Merivalkama 2 R-kioski Espoo

Lisätiedot

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio 1.304 01.30 1.304 01:30 1:304 (pe) 01:30 Yölinja 20N Katajaharju Asemaaukio Arki Lauantai Sunnuntai vuoroväli 30 30 30 30 60 kierrosaika 60 60 60 60 60 Linjapituus: Kiertelevyysindeksi: 8,9 km 1,97 Linjan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1755/2017 12.01.00.00 66 Lukuvuoden 2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Astrid Kauber, puh. 046

Lisätiedot

Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso 2016-2021

Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso 2016-2021 Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso 2016-2021 HSL Helsingin seudun liikenne 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 Alueittainen palvelutaso... 4 1.1 Helsinki... 4 1.1.1 Eteläinen suurpiiri... 4 1.1.2 Läntinen

Lisätiedot

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 15 20 30 kierrosaika 80 85 95 85 85 85 95 85 80 75 vuoroväli 30 30 15 20 30 30 kierrosaika 75

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 15.04.2015 Sivu 1 / 1 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

19.05.2015. Kyyhkysmäki 24 01.12.94 Kerrostalo 32 1-4 Porarinkatu 6 01.03.94 Kerrostalo 45 1-4 Sininärhentie 12 01.11.96 Rivitalo 10 2-5 112 Etelä-

19.05.2015. Kyyhkysmäki 24 01.12.94 Kerrostalo 32 1-4 Porarinkatu 6 01.03.94 Kerrostalo 45 1-4 Sininärhentie 12 01.11.96 Rivitalo 10 2-5 112 Etelä- ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Espoo Kaikki Suur-Leppävaara 111 Pohjois- Kyyhkysmäki 12 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO 01.12.93 Kerrostalo 28 2-4 Leppävaara Kyyhkysmäki

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 10 Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 26.02.2013 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 26.02.2013 tiistai klo 16:00-17:00 Paikka Kokoushuone Vermo Asemakuja 2 C 4 kerros Saapuvilla olleet jäsenet Marjut

Lisätiedot

(sisäänhuuto 10 minuuttia ennen lähtöä) Jos kohta on tyhjä, luokkaa ei ole ilmoitettu viesteihin Luokan sukkulaviesti- Koulun nimi ja luokan tunnus

(sisäänhuuto 10 minuuttia ennen lähtöä) Jos kohta on tyhjä, luokkaa ei ole ilmoitettu viesteihin Luokan sukkulaviesti- Koulun nimi ja luokan tunnus (sisäänhuuto 10 minuuttia ennen lähtöä) Jos kohta on tyhjä, luokkaa ei ole ilmoitettu viesteihin Luokan sukkulaviesti- Koulun nimi ja luokan tunnus Sukkulaviestien lähtö joukkueen numero Liikuntapiste

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA PVM:

INVESTOINTIOHJELMA PVM: INVESTOINTIOHJELMA 2016 Määrärahat 1000 PVM: 19.8.2015 Tilakeskus -liikelaitos Laajuus, Toteutuma Ennuste Jälkeen INVESTOINTIHANKKEET RYHMITTÄIN brm2 K-arvio yhteensä 2015 TA 2016 2017 2018 2019 2020 2020

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44 09.04.2014 Sivu 1 / 1 1598/12.01.02/2014 44 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Tero Latvala, puh. 043 826 5256 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa.

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa. Liite 1 Linjakortit on laadittu tässä suunnitelmassa käsitellyistä linjoista. Vuoroväli, min kuvaa linjan vuoroväliä. Vuoroväli on kuvattu ruuhkan, päivän/illan ja hiljaisen ajan osalta sekä lauantain

Lisätiedot

EDUSKUNTA- JA EUROPARLAMENTTIVAALIT Espoon kaupungin järjestämät vaalimainospaikat

EDUSKUNTA- JA EUROPARLAMENTTIVAALIT Espoon kaupungin järjestämät vaalimainospaikat EDUSKUNTA- JA EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Espoon kaupungin järjestämät vaalimainospaikat Espoon kaupunki, Kaupunkitekniikan keskus 2019 2 Etusivun kuva. Espoon kaupunkitekniikan keskuksen vaalimainosteline

Lisätiedot

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125 10.04.2013 Sivu 1 / 1 1640/12.01.00/2013 125 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Latvala Tero, puh. (09) 816 52045, yleisopetus, painotukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161 12.06.2013 Sivu 1 / 1 161 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan linjauksia 2015

Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan linjauksia 2015 Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan linjauksia 2015 Kerhotoiminnan toteuttaminen Kerhotoiminta on yksi varhaiskasvatuksen toimintamuoto, jota järjestetään suunnitelman mukaisesti Kerhojen

Lisätiedot

töennuste 2008- Rapor

töennuste 2008- Rapor Espoon väestöennus töennuste 2008-008-2017 017 Rapor aportteja Espoosta 3/200 007 RAPORTTEJA ESPOOSTA 3/2007 Espoon väestöennuste 2008-2017 Teija Jokiranta ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55 05.04.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 55 Lukuvuoden 2016-2017 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Astrid Kauber, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1707/12.01.02/2015 49 Lukuvuoden 2015-2016 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 1-6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Otaniemi - Tapiola - Soukka Otnäs - Hagalund - Sökö

Otaniemi - Tapiola - Soukka Otnäs - Hagalund - Sökö 2 Otaniemi Otnäs Otaniemi, Teekkarikylä Otaniemi - Tapiola - Soukka Otnäs - Hagalund - Sökö Soukka Sökö Alakart.tie Nederg.väg 6.48 6.54 6.18 6.35 7.08 7.15 6.38 6.56 7.28 7.35 6.58 7.16 7.48 7.55 7.20

Lisätiedot

TULOSTUSOHJE Valitse tulostettaessa tulosta nykyinen sivu tai Print current page. Muutoin tulostuvat kaikki pop up ikkunat.

TULOSTUSOHJE Valitse tulostettaessa tulosta nykyinen sivu tai Print current page. Muutoin tulostuvat kaikki pop up ikkunat. KILO POHJOIS-ESPOO LEPPÄVAARA ESPOON KESKUS SEPÄNKYLÄ KAUKLAHTI JA LASILAAKSO LAAJALAHTI MANKKAA KUURINNIITTY SUURPELTO OTANIEMI LILLHEMT VANTTILA PUOLARMAARI LATOKASKI TAPIOLA OLARI TILLINMÄKI NIITTYKUMPU

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin keskusvirasto. N:o 98 ESPOON KAUPUNGIN KOULUTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin keskusvirasto. N:o 98 ESPOON KAUPUNGIN KOULUTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGINAgKISTO ESBO STADSARKIV ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin keskusvirasto N:o 98 ESPOON KAUPUNGIN KOULUTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO Sivu I OSA 1. luku Soveltamisala

Lisätiedot

Elielinaukio - Tapiola - Pohjois- Tapiola / Orion Elielplatsen - Hagalund - Norra Hagalund /

Elielinaukio - Tapiola - Pohjois- Tapiola / Orion Elielplatsen - Hagalund - Norra Hagalund / 194 Orion, lait. 36, pf. 36 - Tapiola - Pohjois- Tapiola / Orion - Hagalund - Norra Hagalund / Pohjois-Tapiola / Orion Norra Hagalund / Orion Tapionaukio Louhenaukio / Tapionaukio Orionin risti 6.16A 6.40A

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 98 ESPOON KAUPUNGIN KOULUTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 98 ESPOON KAUPUNGIN KOULUTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 98 ESPOON KAUPUNGIN KOULUTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupunginvaltuuston 19.6.1985 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.8.1985 I OSA 1. luku

Lisätiedot

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista

Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista Lista Nobinan HSL-alueella kulkevista bussilinjoista Helsingin sisäiset linjat 79 Herttoniemi (M) - Latokartano - Malmi - Siltamäki - Puistolan asema 80 Herttoniemi(M) - Roihuvuori - Roihupelto 81 Kulosaari

Lisätiedot

Aarnivalkean koulu hanke 4001. Myös opettaja-asuntola (7001) 1:700. A0, asfalttipinta 2685 m2 A2 9333 m2 kiinteistöraja

Aarnivalkean koulu hanke 4001. Myös opettaja-asuntola (7001) 1:700. A0, asfalttipinta 2685 m2 A2 9333 m2 kiinteistöraja Tapiolan AU 0-0/ Pihojen kiinteistökohtaiset hoitoluokituskartat/aarnivalkean koulu Asianumero /0.0.00/0 Aarnivalkeantie Sinipiianp 0 Kenttä liikuntatoimen hoidossa 0 Aarnivalkean koulu hanke 00 0 Myös

Lisätiedot

TIETOISKU 6/

TIETOISKU 6/ TIETOISKU 6/2006 15..2006 TYÖTTÖMYYS LASKI ESPOOSSA VUODEN 2005 AIKANA Espoossa oli työttömänä vuodenvaihteessa 2005/ 2006 7 478 henkilöä. Vuoden aikana työttömien määrä vähentyi noin 500 hengellä. Työttömistä

Lisätiedot

Metsäohjelma 2016 16.11.2015

Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Metsäohjelma 2016 16.11.2015 Espoon kaupunki 2015 Metsäohjelma 2016 1 Yhteenveto Tähän metsäohjelmaan on koottu Espoon kaupungin metsissä vuoden 2016 aikana tehtävät hakkuu- ja hoitotyöt. Vuosityöohjelman

Lisätiedot

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi yhteyden Matinkylän metroasemalle. vuoroväli 30 15 15 15 15 15 15 15 30 30 kierrosaika 50 55 60 55 55 55 60 55 50 50 vuoroväli 30 30 15 30 30 30

Lisätiedot

ESPOO ALUEITTAIN 2011

ESPOO ALUEITTAIN 2011 ESPOO ALUEITTAIN 2011 Tietoisku 4/2012 Suurin osa espoolaisista asuu kaupungin eteläpuolella. Ikärakenteeltaan väestö on erittäin nuorta. Alueittain ikääntyneiden osuus vaihtelee 19 %:n asti. Vieraskieliset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Paluumuuttajien työllistyminen ja palvelut. KUMOTTAVAKSI ESITETTÄVÄt MERKINnät

Paluumuuttajien työllistyminen ja palvelut. KUMOTTAVAKSI ESITETTÄVÄt MERKINnät Paluumuuttajien työllistyminen ja palvelut Uudenmaan 3. vaihemaakuntakaava Blominmäen jätevedenpuhdistamo KAAVAKARTTA, MERKINNÄT Selvitystyön JA MÄÄRÄYKSET, raportti KUMOTTAVAKSI ESITETTÄVÄt MERKINnät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 17.05.2017 Sivu 1 / 1 104 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151 27.08.2014 Sivu 1 / 1 151 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 143 varhaiskasvatuslautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816

Lisätiedot

ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013

ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013 ASUNTOKUNTIEN TALOUDELLINEN TAUSTA 2013 Tietoisku 4/2016 Kuvaaja: Lea Keskitalo Vuonna 2013 suomalaisen asuntokunnan keskimääräiset tulot olivat noin 48 200 euroa. Pääkaupunkiseudulla Kauniaisissa tulot

Lisätiedot

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat 13.11.2017 Maija Lehtinen Valmistelijat: Elisa Vene, Niina Fält, Jani Soukka, Mauri Karoma, Minna Pelkonen, Esko Halmesmäki, Vesa Pyy, Heikki Kääriäinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 24.08.2016 Sivu 1 / 1 136 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Opetustoimen johtaja Kaisu Toivanen: ei kuntalain 51 :n perusteella

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 19.04.2017 Sivu 1 / 63 Kokoustiedot Aika 19.04.2017 keskiviikko klo 17:30-19:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat 4.12.2017 Maija Lehtinen Valmistelijat: Elisa Vene, Niina Fält, Jani Soukka, Mauri Karoma, Minna Pelkonen, Esko Halmesmäki, Vesa Pyy, Heikki Kääriäinen,

Lisätiedot

Kotikadut kuntoon tilannekatsaus Petri Vainio

Kotikadut kuntoon tilannekatsaus Petri Vainio Kotikadut kuntoon tilannekatsaus 2015 Petri Vainio Katu- ja viherpalveluiden julkaisuja 3/2015 1 Sisällysluettelo 1. Esipuhe... 2 2. KTP-alueiden ohjelma... 3 2.1 KTP-alueiden määritelmä... 3 2.2 KTP-alueiden

Lisätiedot

Espoonlahden kirkko Kipparinkatu 8 Espoonlahti Maanantai-perjantai klo 9, vuoronumeroiden arvonta klo 8.40.

Espoonlahden kirkko Kipparinkatu 8 Espoonlahti Maanantai-perjantai klo 9, vuoronumeroiden arvonta klo 8.40. 1. Elintarvikejakelu Espoon Ankkuri Matinkartanontie 16 B (Matinkylä) p. 010 231 3760. Diakonia-aamiainen arkisin klo 9 10 (puuro, leipä, kahvi ja mehu), leipäjakoa arkisin klo 9. Elintarvikejakoa ma,

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018 1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus

Talousarvio ja suunnitelma Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus Talousarvio ja suunnitelma 2014 Kaupunginjohtaja n ehdotus 24.10.2013 Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on

Lisätiedot

Meilahti - Etelä-Leppävaara - Karamalmi Mejlans - Södra Alberga - Karamalmen

Meilahti - Etelä-Leppävaara - Karamalmi Mejlans - Södra Alberga - Karamalmen 206 Meilahti Mejlans Naistenklinikka Kvinnokliniken Meilahti - Etelä-Leppävaara - Karamalmi Mejlans - Södra Alberga - Karamalmen Karamalmi Karamalmen Säterinkatu Karamalmi Alberganesplanadi Säterigatan

Lisätiedot

Päätös apteekkien perustamisesta Espoon kaupunkiin ja päätös apteekkien sijoittumisesta Espoon kaupunkiin

Päätös apteekkien perustamisesta Espoon kaupunkiin ja päätös apteekkien sijoittumisesta Espoon kaupunkiin PÄÄTÖS 1 (12) Apteekkien perustaminen ja apteekkien sijaintialueet 04.10.2017 Dnro Fimea 006523/06.08.00.00/2016 Lääkealan toimijoiden valvonta Päätös apteekkien perustamisesta Espoon kaupunkiin ja päätös

Lisätiedot

HIIHTOKISOJEN KULJETUSAIKATAULU 1.3.2012:

HIIHTOKISOJEN KULJETUSAIKATAULU 1.3.2012: HIIHTOKISOJEN KULJETUSAIKATAULU 1.3.2012: Bussi 1. klo 8.00 Nuuksion koulu (10) klo 8.20 Auroran koulu (9) klo 8.30 Ymmerstan koulu (8) klo 8.45 Kilon koulu (3) Leppävaaran urheilupuisto (yht. 30 henkilöä)

Lisätiedot

Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso

Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso Liite 1 Joukkoliikenteen palvelutaso 2016-2021 HSL Helsingin seudun liikenne 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 Alueittainen palvelutaso... 4 1.1 Helsinki... 4 1.1.1 Eteläinen suurpiiri... 4 1.1.2 Läntinen

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Maistraatin tehtävät

EUROPARLAMENTTIVAALIT VAALIOHJEET. Maistraatin tehtävät 7 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 VAALIOHJEET Maistraatin tehtävät Oikeusministeriö OM 25/51/2013 VAALIOHJEET VUONNA 2014 TOIMITETTAVIA EUROPARLAMENTTIVAALEJA VARTEN Oikeusministeriö antaa vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

kaupunginkirjasto Espoon Asiakasopastukset kevään 2014 ohjelma

kaupunginkirjasto Espoon Asiakasopastukset kevään 2014 ohjelma Espoon kaupunginkirjasto Asiakasopastukset kevään 2014 ohjelma Peruskurssit Peruskurssit sopivat tietokoneen käyttöä aloitteleville. Slow tarkoittaa kirjastossa leppoisaa menoa. Slow: Tietokoneen käytön

Lisätiedot

TIETOISKU 5/2006 7.6.2006

TIETOISKU 5/2006 7.6.2006 TIETOISKU 5/2006 7.6.2006 SAIRASTAVUUSINDEKSI ENSIMMÄISTÄ KERTAA ESPOON OSA-ALUEILLA Espoolaiset Suomen toiseksi terveimpiä Kansaneläkelaitos ja Espoon kaupunki ovat tuottaneet sairastavuusindeksin Espoon

Lisätiedot

Koulut aakkosjärjestyksessä

Koulut aakkosjärjestyksessä Tervetuloa ekaluokalle Lukuvuosi 2014 2015 Koulut aakkosjärjestyksessä Alakoulut Aarnivalkean koulu...48 Auroran koulu...40 Eestinkallion koulu... 36 Friisilän koulu...46 Hansakallion koulu... 38 Hösmärinpuiston

Lisätiedot

JULKIPANO ANSLAG. Päätöksen antopäivämäärä Delgivningsdatum

JULKIPANO ANSLAG. Päätöksen antopäivämäärä Delgivningsdatum ESPOON KAUPUNKI ESBO STAD Rakennusvalvontakeskus Byggnadstillsynscentralen Päätöspäivämäärä Beslutsdatum 4.5.2016 9.5.2016 JULKIPANO ANSLAG Päätöksen antopäivämäärä Delgivningsdatum Päätöksen antopäivänä

Lisätiedot

ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti

ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti Hämeentie 010 76 69000 0222012mp@sok.fi Asematunneli 010 76 69010 0222018mp@sok.fi Laajasalo 010 76 69030 0222020mp@sok.fi Forum 010 76 69910 0222023mp@sok.fi

Lisätiedot

Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1

Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1 Linjojen liikennöinti bussilakon aikana 1 11 Rautatientori - Korkeasaari(Mustikkamaa) 14 Eira - Pajamäki 14B Hernesaari - Meilahden klinikat 15 Länsisatamank. - Ruoholahti(M) - Länsiterminaali 15V Salmisaari

Lisätiedot

LEISURE PLACE FOR YOUTH

LEISURE PLACE FOR YOUTH LEISURE PLACE FOR YOUTH In the Youth Centres you can enjoy your hobbies, spend leisure time and experience life Various kinds of clubs for example, football club, hobby crafts clubs, band club, girls club,

Lisätiedot

VAPAA-AJAN PAIKKA NUORILLE

VAPAA-AJAN PAIKKA NUORILLE VAPAA-AJAN PAIKKA NUORILLE Nuorisotiloilla voit harrastaa, viettää vapaa-aikaa ja kokea elämyksiä Erilaisia kerhoja esim. bändikerho, futiskerho, askartelukerho, tyttöjen kerho jne., teemailtoja, työpajoja

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun bussiliikenne AKT:n lakon aikana

Pääkaupunkiseudun bussiliikenne AKT:n lakon aikana Tyyppi Linja Reitti Liikennöitsijä 1 Liikennöitsijä 2 Liikennöitsijä 3 Liikennöinti Helsinki 11 Rautatientori - Korkeasaari(Mustikkamaa) Nobina Ei ajeta Helsinki 14 Eira - Pajamäki Helsingin Bussiliikenne

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 19. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki Espoon kaupunki Pöytäkirja Keskusvaalilautakunta 17.02.2015 Sivu 1 / 19 Kokoustiedot Aika 17.02.2015 tiistai klo 16:00-17:30 Paikka Kokoushuone Kotka, Asemakuja 2 C 3 kerros Saapuvilla olleet jäsenet Anja

Lisätiedot

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat 8.1.2018 Maija Lehtinen Valmistelijat: Elisa Vene, Niina Fält, Jani Soukka, Mauri Karoma, Minna Pelkonen, Esko Halmesmäki, Vesa Pyy, Heikki Kääriäinen,

Lisätiedot

Lupa-arkkitehti Tiina Reponen Päätöspäivämäärä 17.06.2016

Lupa-arkkitehti Tiina Reponen Päätöspäivämäärä 17.06.2016 ESPOON KAUPUNKI JULKIPANO ESBO STAD ANSLAG Rakennusvalvontakeskus Byggnadstillsynscentralen Päätöspäivämäärä Päätöksen antopäivämäärä Beslutsdatum Delgivningdatum 22.6.2016 27.6.2016 Päätöksen antopäivänä

Lisätiedot

Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain

Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain Tietoisku 11/2015 Sisällys: Espoolaisten terveydentila parempi kuin suomalaisten ja kuusikkokuntien asukkaiden keskimäärin Keskimääräistä

Lisätiedot

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat

Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat Tila- ja asuntojaos Ajankohtaiset sisäilma-asiat 14.8.2017 Maija Lehtinen Valmistelijat: Elisa Vene, Niina Fält, Jani Soukka, Mauri Karoma, Minna Pelkonen, Esko Halmesmäki, Pekka Kuosmanen, Vesa Pyy, Heikki

Lisätiedot

Tapiolan palvelulinja Hagalunds servicelinje Oravannahkatori - Tapiola Gråskinnstorget - Hagalund 11.45 11.49 11.52

Tapiolan palvelulinja Hagalunds servicelinje Oravannahkatori - Tapiola Gråskinnstorget - Hagalund 11.45 11.49 11.52 P 10 Tapiolan palvelulinja Hagalunds servicelinje Oravannahkatori - Tapiola Gråskinnstorget - Hagalund Kelohongantie 10.08 12.00 Torrfurstigen Puhurinpolku 10.10 12.02 Kastbystigen Terveysasema 10.14 1)

Lisätiedot