Pohjoissuomalaisten pienriistan metsästäjien profilointi
|
|
- Kaija Hakola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 363 Pekka Korhonen Pohjoissuomalaisten pienriistan metsästäjien profilointi Helsinki 25
2 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika Lokakuu 25 Tekijä(t) Pekka Korhonen Julkaisun nimi Pohjoissuomalaisten pienriistan metsästäjien profilointi Julkaisun laji Raportti Toimeksiantaja Toimeksiantopäivämäärä Projektin nimi ja numero Pienriistan metsästys Pohjois-Suomessa vuonna 23, Tiivistelmä Selvitys oli jatkoa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, Lapin, Oulun ja Kainuun riistanhoitopiirien ja Metsähallituksen yhteistyössä toteuttamalle kyselytutkimukselle vuoden 23 Pohjois-Suomen pienriistan metsästyksestä (Korhonen 24). Tutkimuksesta saatuja tuloksia (mm. määrällisiä arvioita lajikohtaisista saaliista, metsästäjämääristä ja metsästyspäivistä) on tarkasteltu tässä raportissa tarkemmin ryhmittelemällä kyselyyn vastanneita metsästäjiä erilaisten tausta- ja metsästystietojen perusteella. Tavoitteena oli tehdä Pohjois-Suomessa pienriistaa metsästävien henkilöiden profilointi. Varsinkin metsäkanalintu- ja turkisriistametsästystä tarkasteltiin monin eri tavoin. Taustamuuttujina käytettiin mm. metsästäjän ikää, asuinaluetta, työtilannetta, metsästysseuraan kuulumista, metsästystapoja ja -alueita sekä metsästysaktiivisuutta. Selkeitä vaikutuksia metsästyspäiviin ja saaliisiin oli ainakin iällä, työtilanteella, metsästystavalla ja -alueella. Selvityksessä päivitettiin lisäksi kyselytutkimuksella saatuja tuloksia lisäämällä niihin arviot tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden määrästä, metsästyspäivistä ja lajisaaliista. Kyselyssä saatuja saalisarvioita verrattiin myös valtakunnallisessa riistasaalistilastossa (Riistasaalis 23) tuotettuihin vastaaviin estimaatteihin ja pyrittiin selittämään niissä esiintyviä eroavuuksia. Asiasanat Metsästys, Pohjois-Suomi, metsästyslaki 8, kuntalaisen vapaa metsästysoikeus, pienriista, metsästäjän profiili, Metsähallituksen lupametsästys, valtakunnallinen riistasaalistilasto Sarjan nimi ja numero ISBN ISSN Kala- ja riistaraportteja Sivumäärä Kieli Hinta Luottamuksellisuus 49 s + 1 liite suomi julkinen Jakelu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Viikinkaari 4, PL HELSINKI Puh: Faksi: (pdf) Kustantaja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Viikinkaari 4, PL HELSINKI Puh: Faksi:
3 Sisällys 1. JOHDANTO RYHMITTELYPERUSTEET TARKASTELUT Ikärakenne ja sukupuolijakauma Työtilanne Metsästysseura Asuinpaikka Turkisriistan metsästystavat Metsäkanalintujen metsästyksen ajoitus ja metsästystavat Ajoitus Metsästystavat TUTKIMUSALUEEN ULKOPUOLELTA TULLEET METSÄHALLITUKSEN LUVILLA METSÄSTÄNEET VERTAILU VALTAKUNNALLISEEN RIISTASAALISTILASTOON...44 KIITOKSET...47 KIRJALLISUUS...48 LIITE
4 1. Johdanto Tämä selvitys on jatkoa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, Lapin, Oulun ja Kainuun riistanhoitopiirien ja Metsähallituksen yhteistyössä toteuttamalle tutkimukselle vuoden 23 Pohjois-Suomen pienriistan metsästyksestä. Siinä kartoitettiin kyselytutkimuksella Pohjois-Suomen pienriistan metsästystä ja saaliita sekä niiden alueellisesti ja metsästysoikeudellista jakautumista ns. 8-pykälä alueella eli niissä kunnissa, joissa on voimassa metsästyslain antama vapaa metsästysoikeus valtion mailla kunnassa asuvalle henkilölle. Tutkimuksesta tehty raportti (Korhonen 24) sisälsi pääosin määrällisiä arvioita eri muuttujista (mm. lajikohtaiset saaliit, metsästäjämäärät ja metsästyspäivät) taulukkomuodossa riistahoitopiiri- ja -yhdistystasolle laskettuna. Metsästäjien ryhmittelyyn ja taustatietojen käyttöön ei raportissa juurikaan menty. On kuitenkin ilmennyt tarvetta tarkastella saatuja tuloksia myös tarkemmin ja selvittää Pohjois-Suomen pienriistan metsästystä eri tavoin ryhmitellystä aineistosta. Tätä tarkoitusta varten em. osapuolet käynnistivät uuden selvityksen, jonka tavoitteena oli tehdä Pohjois-Suomessa pienriistaa metsästävien henkilöiden profilointia ryhmittelemällä kyselyyn vastanneita tausta- ja metsästystietojen perusteella. Metsästäjäprofiloinnin perustaksi selvityksen tilaajat (Kainuun riistanhoitopiiri, Metsähallitus) toimittivat listan erityisistä kiinnostuksen kohteista (liite 1), joiden perusteella käytetyt ryhmittelyperusteet, taustamuuttujat ja ristiintaulukoinnit pääosin määriteltiin. Tämän lisäksi selvityksessä päivitettiin kyselytutkimuksella saatuja tuloksia lisäämällä niihin arvio tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden määrästä, metsästyspäivistä ja lajisaaliista. Näin saatuja saalisarvioita verrattiin myös valtakunnallisessa riistasaalistilastossa (Riistasaalis 23) tuotettuihin vastaaviin estimaatteihin ja pyrittiin selittämään niissä esiintyviä eroavuuksia. 1
5 2. Ryhmittelyperusteet Pienriistan metsästäjien profiloinneissa on käytetty seuraavia taustamuuttujia: - Ikäryhmä: Vastaajat jaettiin syntymäajan (rekisteritieto) perusteella kymmenen vuoden välein ryhmiin. Yhteensä 7 ryhmää: 1-19 v, 2-29 v, 3-39 v, 4-49 v, 5-59 v, 6-69 v ja yli 7 -vuotiaat - Kotikunta: Vastaajan kotikunta eli kunta, jossa oli kirjoilla (rekisteritieto). - Suuralue: Aluejako riistahoitopiirien mukaan, jossa Lappi jaettu kolmeen alueeseen kuten valtakunnallisessa riistatilastossa. Vastaajan riistanhoitoyhdistykseen kuuluminen on määritelty ns. koti-rhy:n perusteella (katso määritelmä alla). Yhteensä 5 ryhmää: Ylä-Lappi, Keski-Lappi, Ala-Lappi, Oulu, Kainuu - Koti-rhy: Riistanhoitoyhdistys (rekisteritieto), johon vastaaja kuului tutkimusalueella tai jos ei kuulunut mihinkään tutkimusalueella toimineeseen riistahoitoyhdistykseen, niin se riistanhoitoyhdistys, jonka alueella (rekisteritieto) asui tutkimusalueella. (Huom! Tällä perusteella määriteltiin myös perusjoukko tutkimukseen). - Työtilanne: Jako tehtiin vastaajan oman ilmoituksen mukaan (lomakkeen taustatietokysymykset). Osa vastaajista ilmoitti useita ryhmiä (3 %) tai jätti vastaamatta kysymykseen (2 %). Yhteensä 6 ryhmää: töissä, työtön, opiskelija, eläkeläinen, muu, useita kohtia, ei vastausta - Metsästysseuraan kuuluminen: Jako tehtiin vastaajan oman ilmoituksen mukaan (lomakkeen taustatietokysymykset). Osa vastaajista jätti vastaamatta kysymykseen (5 %). Yhteensä 3 ryhmää: kyllä kuului, ei kuulunut, ei vastausta - Metsästysalueet (valtion / yksityinen maa) Jako tehtiin vastaajan ilmoittamien metsästystietojen perusteella. Yhteensä 3 ryhmää: metsästänyt vain valtion mailla, metsästänyt vain yksityisillä mailla, metsästänyt sekä valtion että yksityisillä mailla - Metsästystapa (aktiivinen / passiivinen) Jako tehtiin vastaajan ilmoittamien metsästystietojen perusteella. Yhteensä 3 ryhmää: metsästänyt vain aktiivisilla menetelmillä, metsästänyt vain passiivisilla menetelmillä, metsästänyt sekä aktiivisilla että passiivisilla menetelmillä - Metsäkanalintumetsästäjät Jako tehtiin vastaajan ilmoittamien metsästystietojen perusteella. Yhteensä 2 ryhmää: metsästänyt metsäkanalintuja, ei metsästänyt metsäkanalintuja 2
6 - Turkisriistametsästäjät Jako tehtiin vastaajan ilmoittamien metsästystietojen perusteella. Yhteensä 2 ryhmää: metsästänyt turkisriistaa, ei metsästänyt turkisriistaa - Metsästysaktiivisuus: Jako tehtiin vastaajan ilmoittamien pienriistan metsästyspäivien kokonaismäärän perusteella. Yhteensä 4 ryhmää: 1-3 vrk, 4-14 vrk, 15-3 vrk, yli 3 vrk Erillisessä hankkeessa, jossa analysoitiin kyselyssä saatuja avovastauksia (vapaamuotoisia kommentteja) (Salmi ja Salmi 25) ryhmittelyyn on käytetty pääosin samoja taustamuuttujia. 3
7 3. Tarkastelut 3.1. Ikärakenne ja sukupuolijakauma Vuonna 23 Pohjois-Suomen pienriistan metsästäjistä oli miehiä 97 % ja naisia vain 3 %. Alueellisesti tarkasteltuna Ylä- ja Keski-Lapissa (5 ja 6 %) naisten osuus oli hieman keskimääräistä suurempi. Kainuussa sitä vastoin naismetsästäjiä oli vain alle 2 %. Pienriistan metsästäjien keski-ikä oli 43 vuotta. Nuorimmat metsästäjät olivat 11- vuotiaita ja vanhimmat 86-vuotiaita. Suurin ryhmä oli vuotiaat, joita oli runsas neljännes kaikista metsästäjistä (kuva 1). Seuraavaksi tärkeimmät ikäryhmät olivat vuotiaat (2 %) ja vuotiaat (18 %). Yli 7-vuotiaiden pienriistan metsästäjien osuus oli vain 4 %. Alueellisesti metsästäjien ikärakenteessa ei ollut juurikaan eroja (kuva 1). Ylä-Lapissa metsästäjät olivat hieman keskimääräistä vanhempia ja siellä keski-ikä oli korkein - 45 vuotta. Oulun alueen riistanhoitoyhdistyksissä keskiikä oli matalin - 42 vuotta. Verrattaessa Pohjois-Suomen pienriistan metsästäjien (PR-Metsästäjät) ikäjakaumaa koko Suomen väestön tai kaikkien pohjoissuomalaisten miesten (PS miehet) ikäjakaumaan (Tilastokeskus 25) korostui vuotiaiden osuus selvästi (kuva 2). Myös ikäryhmissä 3-39 v. ja 5-59 v. oli pienriistanmetsästys jonkin verran keskimääräistä yleisempää. Sitä vastoin nuorimmat (1-19 v.) ja vanhimmat (yli 7 v.) henkilöt olivat selvästi aliedustettuja tässä tarkastelussa. Toisaalta pienriistanmetsästäjien ikärakenne ei juurikaan eronnut kaikkien pohjoissuomalaisten metsästyskortin lunastaneiden (Perusjoukko) vastaavasta. Ikä näyttäsi vaikuttavan metsästysaktiivisuuteen jossakin määrin (kuva 3). Nuoremmat ikäryhmät (1-39 v.) metsästivät keskimääräistä enemmän. Heidän osuutensa yli 14 vuorokautta metsästäneiden joukossa oli selvästi suurempi kuin keskimäärin. Toisaalta 1-3 päivänä metsästäneiden keskuudessa oli keskimääräistä enemmän yli 5-vuotiaita. Myös eri metsästysaktiivisuusluokkien keski-iät (1-3 vrk: 46v., 4-14 vrk: 44 v., 15-3 vrk: 4 v. ja yli 3 vrk: 42 v.) tukivat samaa käsitystä. Myös keskimääräiset metsästyspäivät ikäryhmittäin osoittivat saman asian (taulukko 1). Eniten päiviä oli vuotiailla ja vähiten yli 7-vuotiailla. Taulukko 1. Keskimääräiset metsästyspäivien määrät eri ikäryhmissä. Ikäryhmä Metsästyspäivät/metsästäjä vuotiaat 18, vuotiaat 17, vuotiaat 14, vuotiaat 13, vuotiaat 13, vuotiaat 14,2 Yli 7-vuotiaat 11, Kaikki 14,6 Tarkasteltaessa iän vaikutusta käytettyihin metsästysmaihin havaitaan, että vain yksityismailla metsästäneet olivat jonkin verran vanhempia (keski-ikä 45 v.) kuin vain valtion mailla (43 v.) tai molemmilla alueille (41 v.) metsästäneet (kuva 4). Metsästysmenetelmissä sen sijaan oli selkeä ero (kuva 5). Vain passiivisia menetelmiä käyttäneiden metsästäjien keski-ikä oli 58 vuotta, kun taas vain aktiivisia tai molempia menetelmiä käyttäneiden keski-ikä oli selvästi alhaisempi (43 ja 44 v.). 4
8 1-19 v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v % Ylä-Lappi Keski-Lappi Ala-Lappi Oulu Kainuu Kaikki Kuva 1. Pienriistan metsästäjien ikäjakaumat alueittain v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v % Koko väestö PS Miehet Perusjoukko PR-Metsästäjät Kuva 2. Pienriistan metsästäjien ikäjakauma (PR-Metsästäjät) verrattuna Suomen koko väestön, pohjoissuomalaisten miesten (PS Miehet) ja kaikkien pohjoissuomalaisten metsästyskortin lunastaneiden (Perusjoukko) ikäjakaumiin. 5
9 1-19 v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v % pv 4-14 pv 15-3 pv yli 3 pv Kaikki Kuva 3. Pienriistan metsästäjien ikäjakaumat metsästysaktiivisuusluokittain v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v % Val. maat Yks. maat Molemmat Kaikki Kuva 4. Pienriistan metsästäjien ikäjakaumat käytettyjen metsästysmaiden mukaan. 6
10 Metsästystavoittain iän vaikutusta tarkasteltiin erikseen turkisriistan ja metsäkanalintujen metsästyksen suhteen. Turkisriistanmetsästäjät olivat ikäjakaumatarkastelun perusteella jonkin verran keskimääräistä iäkkäämpiä ja kanalintumetsästäjät taasen hieman nuorempia (kuva 6). Metsästäjien keski-iässä ei sen sijaan ollut juurikaan eroja (turkisriista 44 v. ja kanalinnut 43 v.). On huomattava, että useimmat turkisriistametsästäjät ovat myös kanalintumetsästäjiä. Sellaisten turkismetsästäjien keski-ikä, jotka eivät metsästäneet kanalintuja ollenkaan, oli selvästi korkeampi - 52 v. Kanalintumetsästäjistä syyssoidinmetsästäjät ja varsinkin teeren kuvilta metsästäjät olivat selvästi keskimääräistä nuorempia (kuva 6). Myös ko. metsästystapojen harjoittajien keski-iät (syyssoidinmetsästys 39 v. ja kuvilta metsästys 36 v.) tukivat tätä havaintoa. Syyssoidinmetsästyksessä ikärakenteessa oli myös eroa metson ja teeren metsästäjien välillä. Teerenpyytäjät (keski-ikä 41 v.) olivat vanhempia kuin metsonpyytäjät (keski-ikä 39 v.). Iän vaikusta saaliisiin tarkasteltaessa ei ole havaittavissa mitään kovin selvää trendiä niin kanalintumetsästäjien kuin turkisriistametsästäjienkään kohdalla ja yli 7-vuotiaiden metsäkanalintusaaliit olivat jonkin verran keskimääräistä suurempia (kuva 7). Muissa ikäryhmissä saalis oli jonkin verran keskimääräistä pienempi. Erot eivät kuitenkaan olleet kovin suuria. Turkisriistasaaliin kohdalla tilanne oli lähes samankaltainen (kuva 8). Eniten saalista saivat vuotiaat ja vähiten vuotiaat Työtilanne Runsas puolet kaikista Pohjois-Suomen pienriistan metsästäjistä ilmoitti käyneensä töissä vuonna 23 (kuva 9). Vajaa viidennes oli eläkeläisiä. Jonkin verran yli 1 % ilmoittautui opiskelijoiksi ja jonkin verran alle 1 % työttömiksi. Alueellisesti pienriistan metsästäjien työtilanteessa ei ollut kovin suuria eroja. Sekä eläkeläisten että työttömien osuus oli suurin Ylä-Lapissa. Työssäkäyvien metsästäjien osuus oli suurin Ala-Lapin ja Oulun alueilla. Työtilanne näyttäsi vaikuttavan metsästysaktiivisuuteen melko selvästi (kuva 1). Työssäkäyvien osuus putosi sitä enemmän mitä suurempi metsästyspäivien määrä oli. 1-3 ja 4-14 päivää metsästäneiden ryhmissä heidän osuutensa oli keskimääräistä suurempi ja yli 15 päivää metsästäneiden ryhmissä pienempi. Toisaalta työttömien osuus kasvoi vastaavasti metsästyspäivien mukana. Yli 3 päivää metsästäneiden tyhmässä heidän osuutensa oli jo yli kaksinkertainen keskimääräiseen verrattuna. Muissa ryhmissä (opiskelijat, eläkeläiset) ei sen sijaan ollut havaittavissa mitään selkeää trendiä metsästyspäivissä. Myös keskimääräinen metsästyspäivien määrä oli suurin työttömillä (25 vrk/metsästäjä) ja pienin työssäkäyvillä (12 vrk). Opiskelijoilla ja eläkeläisillä keskimääräiset metsästyspäivät olivat tältä väliltä (17 ja 15 vrk). Metsäkanalintujen saalis on selvästi suurin työttömillä kanalintumetsästäjillä (kuva 11). Kaikki lajit mukaan lukien keskisaalis oli lähes 16 lintua per metsästäjä, kun keskimääräinen luku oli noin 9 lintua, jonka saivat niin työssäkäyvät ja eläkeläiset. Opiskelijoiden saalis oli sitä vastoin jonkin verran keskimääräistä pienempi (7 kpl). Samantapainen oli tilanne myös turkisriistan kohdalla (kuva 12). Työttömät metsästäjät saivat selvästi eniten saalista (6,3 kpl/turkisriistametsästäjä) ja opiskelijat vähiten (2,4 kpl). Eläkeläisten keskimääräinen pienpetosaalis (+ majavat) (4,2 kpl) oli jonkin verran suurempi kuin työssäkäyvien metsästäjien (3,4 kpl) Metsästysseura Neljä viidesosaa pohjoissuomalaisista pienriistan metsästäjistä ilmoitti kuuluvansa tutkimusalueella toimivaan metsästysseuraan (kuva 13). Noin 2 % ei kuulunut seuraan. Alueellisesti tarkasteltuna Ylä-Lappi erosi muusta alueesta selkeästi. Siellä 7
11 1-19 v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v % Akt.mets. Pas.mets. Molemmat Kaikki Kuva 5. Pienriistan metsästäjien ikäjakaumat käytettyjen metsästysmenetelmien mukaan v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v % Turkisriista metsästäjät Metsäkanalintu metsästäjät Syyssoidin metsästäjät Syyssoidin metsosaalis Syyssoidin teerisaalis Teeren kuvilta metsästäjät Kuva 6. Turkisriista- ja metsäkanalintumetsästäjien (syyssoidin- ja teeren kuvilta - metsästäjät myös erikseen) ikäjakaumat. 8
12 Riekko Teeri Pyy Metso 12 Saalis (kpl / kanalintumetsästäjä) v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v kaikki Kuva 7. Metsäkanalintumetsästäjien keskimääräinen saalis eri ikäryhmissä. Minkki Kettu Näätä Piisami Supikoira Majava 6 Saalis (kpl / turkisriistametsästäjä) v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v kaikki Kuva 8. Turkisriistametsästäjien keskimääräinen saalis eri ikäryhmissä. 9
13 Töissä Työtön Opiskelija Eläkeläinen Useita/Muu Puuttuu % Ylä-Lappi Keski-Lappi Ala-Lappi Oulu Kainuu Kaikki Kuva 9. Pienriistan metsästäjien työtilanne alueittain. Töissä Työtön Opiskelija Eläkeläinen Useita/Muu Puuttuu % pv 4-14 pv 15-3 pv yli 3 pv Kaikki Kuva 1. Pienriistan metsästäjien työtilanne metsästysaktiivisuusluokittain. 1
14 Riekko Teeri Pyy Metso Saalis (kpl / kanalintumetsästäjä) Töissä Työtön Opiskelija Eläkeläinen Kaikki Kuva 11. Metsäkanalintumetsästäjien keskimääräinen saalis eri työtilanneryhmissä. Minkki Kettu Näätä Piisami Supikoira Majava 7 Saalis (kpl / turkisriistametsästäjä) Töissä Työtön Opiskelija Eläkeläinen kaikki Kuva 12. Turkisriistametsästäjien keskimääräinen saalis eri työtilanneryhmissä. 11
15 seuraan ilmoitti kuuluvansa vain runsaat puolet metsästäjistä. Myös Kainuussa jäätiin metsästysseuraan kuulumisessa (76 %) alle keskiarvon. Suurin seuraan kuulumisprosentti oli Ala-Lapissa - 85 %. Iällä ja metsästysseuraan kuulumisella näyttäisi olevan jonkinasteinen yhteys (kuva 14). Nuorimmissa ikäryhmissä seuratoiminta oli jonkin verran keskimääräistä vähäisempää. Yleisintä seuraan kuuluminen oli yli 4-vuotiaissa, heistä vähintään 8 % kuului metsästysseuraan. Myös metsästyspäivien ja seuraan kuulumisen välillä oli lievä yhteys (kuva 15). Seuraan kuuluvat näyttäisivät metsästävän jonkin verran enemmän kuin seuroihin kuulumattomat. Metsästysmaiden käytössä ja seuraan kuulumisella on selkeä yhteys (kuva 16). Vain valtion mailla metsästävistä vain noin puolet kuului alueella toimivaan metsästysseuraan. Sen sijaan vain yksityisillä mailla tai sekä valtion että yksityisillä mailla metsästäneistä yli 8 % kuului seuraan Asuinpaikka Verrattaessa sellaisia pienriistan metsästäjiä, jotka metsästivät kotikuntansa alueella (joko vain kotikunnassaan tai sekä kotikunnassaan ja myös sen ulkopuolella), sellaisiin, jotka metsästivät vain kotikuntansa ulkopuolella oli havaittavissa selvä ero sekä metsästyspäivien määrässä että saaliissa (taulukko 2). Taulukko 2. Keskimääräiset metsästyspäivät ja saaliit (kpl/metsästäjä) kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneiden osalta. Laskettu kaikista pienriistanmetsästäjistä. Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kaikki metsästäjät Metsästyspäivät 9,5 16,1 2,2 14,6 Metsäkanalintusaalis 4,9 1, 9,9 8,6 Vesilintusaalis 2,5 2,9 4,5 2,9 Turkisriistasaalis,5 1,4 1,7 1,2 Jänissaalis,9 1,4 2, 1,3 Koko pienriistasaalis 9,3 15,7 18,1 14,2 Vain kotikuntansa ulkopuolella metsästäneiden metsästyspäivät olivat selvästi vähäisemmät kuin vain kotikunnassaan tai sekä kotikunnassaan että sen ulkopuolella metsästäneillä. Keskimääräinen pienriistasaalis kaikki lajit mukaan lukien oli myös pienin ulkopuolisilla metsästäjillä. Samoin keskimääräiset metsäkanalintu- ja turkisriistasaaliit olivat heillä huomattavasti pienemmät. Vesilintu- ja jänissaaliissa erot olivat myös samansuuntaiset mutta pienemmät. Tarkasteltaessa metsästyspäiväkohtaisia saaliita erot eri ryhmien välillä pienenevät huomattavasti (taulukko 3). Koko pienriistan osalta tulos oli lähes sama kaikissa ryhmissä, noin yksi saaliseläin per metsästyspäivä. Ainoastaan turkisriistasaalis oli selvästi suurempi kotikunnassa metsästävillä. Päiväkohtaiset vesilintusaaliit näyttäisivät olleen jopa suurimmat ulkopuolisilla metsästäjillä. Tässä tarkastelussa on kuitenkin huomioitava se seikka, että erilaiset metsästäjäkohtaiset saaliit on jaettu kaikkien metsästyspäivien määrällä, eikä juuri tiettyyn lajiin tai lajiryhmään kohdistuneiden metsästyspäivien määrällä. 12
16 kuuluu ei % Ylä-Lappi Keski-Lappi Ala-Lappi Oulu Kainuu Kaikki Kuva 13. Pienriistan metsästäjien metsästysseuraan kuuluminen alueittain. kuuluu ei % v 2-29 v 3-39 v 4-49 v 5-59 v 6-69 v yli 7 v kaikki Kuva 14. Pienriistan metsästäjien metsästysseuraan kuuluminen ikäryhmittäin. 13
17 kuuluu ei % pv 4-14 pv 15-3 pv yli 3 pv Kaikki Kuva 15. Pienriistan metsästäjien metsästysseuraan kuuluminen metsästysaktiivisuusluokittain. kuuluu ei % Val. maat Yks. maat Molemmat Kaikki Kuva 16. Pienriistan metsästäjien metsästysseuraan kuuluminen käytettyjen metsästysmaiden mukaan. 14
18 Taulukko 3. Keskimääräiset metsästyspäiväkohtaiset saaliit (kpl/metsästäjä/metsästyspäivä) kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneiden osalta. Laskettu kaikista pienriistanmetsästäjistä. Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kaikki metsästäjät Metsäkanalintusaalis,52,62,49,59 Vesilintusaalis,26,18,22,2 Turkisriistasaalis,5,9,8,8 Jänissaalis,9,9,1,9 Koko pienriistasaalis,98,98,9,97 Turkisriistanmetsästäjien lajisaaliita erikseen tarkasteltaessa nähdään, että kotikuntansa ulkopuolella metsästäneiden keskimääräinen saalis (kaikki lajit 2,7 kpl) oli selvästi pienempi kuin kotikunnassaan metsästäneillä (4,3-4,8 kpl) (kuva 17). Lajisuhteissa ei sen sijaan näyttäisi olevan juurikaan eroja. Ulkopuolisten metsäkanalintumetsästäjien keskimääräinen saalis (kaikki lajit 5,3 kpl) oli noin puolet kotikuntametsästäjien saalista (1,2-11,1 kpl) (kuva 18). Kanalintumetsästäjien lajikohtaisissa saaliissa eroja oli myös lajisuhteissa. Vain kotikunnassa metsästävien saaliissa korostui selvästi riekon osuus. Tämä johtui pääosin Ylä-Lapissa kotikunnassaan metsästäneiden suurista riekkosaaliista Turkisriistan metsästystavat Turkisriistasaaliin jakautumista eri pyyntimenetelmillä tarkasteltiin sekä suuralueittain että kotikunnan suhteen. Koko Pohjois-Suomen turkisriistasaalista tarkasteltaessa aktiivipyynti oli tärkein metsästystapa ketulla, piisamilla, supikoiralla ja majavalla (kuva 19). Minkillä tärkein pyydys oli elävänä pyytävä loukku ja näädällä heti tappavat raudat. Minkillä merkittäviä pyyntitapoja olivat myös raudat ja aktiivipyynti. Kettusaaliista runsas 4 % saatiin jalkanarulla. Alueittaisessa tarkastelussa suurimmat minkkisaaliit saatiin Kainuusta sekä Ala- ja Keski-Lapista (kuva 2). Mitään selkeitä eroja pyyntimenetelmissä ei eri alueiden välillä esiintynyt. Kettusaaliit olivat suurimmat Ala- ja Keski-Lapissa, missä jalkanarun käyttö myös korostui ketunpyynnissä (kuva 21). Näätäsaalis jakautui melko tasaisesti eri alueille (kuva 22). Vain Ylä-Lapissa näädänpyynti oli vähäistä. Piisamisaaliit saatiin pääosin Ala-Lapin, Oulun ja Kainuun alueilta (kuva 23). Ala-Lapissa ja Oulussa käytettiin piisamin pyynnissä myös rautoja ja loukkuja. Muualla piisamit pyydettiin aktiivisesti. Supikoirasaaliit keskittyivät täysin Ala-Lapin, Oulun ja Kainuun alueilta (kuva 24). Lähes kaikki majavat saatiin Kainuusta (kuva 25). Kotikuntatarkastelussa havaitaan, että pääosa eri turkisriistalajeista pyydettiin niiden metsästäjien toimesta, jotka metsästivät vain kotikuntansa alueella (kuvat 26-31). Ainoastaan majavan kohdalla kotikuntansa ulkopuoliset metsästäjät saivat merkittävän osan (n. 33 %) koko saaliista. 15
19 Minkki Kettu Näätä Piisami Supikoira Majava Saalis (kpl/turkisriistametsästäjä) 5 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1,5 Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kaikki turkisriistametsästäjät Kuva 17. Turkisriistametsästäjien keskimääräinen saalis kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. Riekko Teeri Pyy Metso 12 Saalis (kpl/kanalintumetsästäjä) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kaikki kanalintumetsästäjät Kuva 18. Metsäkanalintumetsästäjien keskimääräinen saalis kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. 16
20 Aktiivi Raudat Loukku Jalkanaru Saalis (kpl) Minkki Kettu Näätä Piisami Supikoira Majava Kuva 19. Turkisriistametsästäjien saalis eri pyyntimenetelmillä. Aktiivi metsästys Raudat Loukku 6 5 Minkkisaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 2. Minkkisaalis eri pyyntimenetelmillä alueittain. 17
21 Aktiivi metsästys Raudat Loukku Jalkanaru Kettusaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 21. Kettusaalis eri pyyntimenetelmillä alueittain. Aktiivi metsästys Raudat Loukku Näätäsaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 22. Näätäsaalis eri pyyntimenetelmillä alueittain. 18
22 Aktiivi metsästys Raudat Loukku 7 6 Piisamisaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 23. Piisamisaalis eri pyyntimenetelmillä alueittain. Aktiivi metsästys Raudat Loukku 6 5 Supikoirasaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 24. Supikoirasaalis eri pyyntimenetelmillä alueittain. 19
23 Aktiivi metsästys Raudat Loukku 6 5 Majavasaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 25. Majavasaalis eri pyyntimenetelmillä alueittain. Aktiivi mets. Raudat Loukku 12 1 Minkkisaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 26. Minkkisaalis kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. 2
24 Aktiivi mets. Raudat Loukku Jalkanaru 8 7 Kettusaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 27. Kettusaalis kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. Aktiivi mets. Raudat Loukku 35 3 Näätäsaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 28. Näätäsaalis kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. 21
25 Aktiivi mets. Raudat Loukku Piisamisaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 29. Piisamisaalis kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. Aktiivi mets. Raudat Loukku 12 1 Supikoirasaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 3. Supikoirasaalis kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. 22
26 3.6. Metsäkanalintujen metsästyksen ajoitus ja metsästystavat Ajoitus Eri metsäkanalintulajien yleisessä saaliiden ajoittumisessa oli selvä laskeva suuntaus kauden loppua kohden (kuva 32). Sama trendi näkyi myös lajikohtaisissa aluetarkasteluissa (kuvat 33-36). Vain metson ja riekon kohdalla Ylä- ja Keski-Lapissa keskimmäisen tarkastelujakson ( ) saaliit ovat saman suuruisia tai suurempia kuin ensimmäisen jakson (1.-3.9) saaliit. On myös huomattava, että riekkosaaliista Ylä- Lapista suurin osuus saatiin jo vuoden 23 alussa ( ). Kotikuntatarkastelussa kanalintumetsästyksen saaliin ajoituksessa ei eri ryhmien välillä ole havaittavissa kovinkaan suuria eroja (kuvat 37-4). Metsolla, teerellä ja pyyllä saaliit painottuivat kaikissa ryhmissä metsästyskauden alkuun ( ) ja viimeisellä jaksolla ( ) saatiin vain pieni osa saaliista. Riekonkin kohdalla tilanne oli muuten samanlainen, mutta alku- ja loppuvuoden metsästys Ylä-Lapissa jonkin verran muutti kuvaa. Suuri osa vain kotikunnassaan metsästäneiden riekkosaaliista saatiin jo alkuvuodesta 23. Yleisesti ottaen syksyinen riekkosaalis jakautui jonkin verran muita lajeja tasaisemmin eri ryhmissä. Metsäkanalintusaaliit laskettiin myös päiväkohtaisina saaliina alueittain eri ajanjaksoina. Tässä tarkastelussa otettiin huomioon Lapin riistahoitopiirin antamat rajoitukset vuonna 23, jotka olivat seuraavat: Metsäkanalintujen metsästys oli sallittua Enontekiön-, Inarin-, Kittilän-, Kolarin-, Muonion-, Savukosken-, Sodankylänja Utsjoen rhy:den alueilla. Utsjoen rhy:n alueella metso oli rauhoitettu. Enontekiön-, Inarin- ja Utsjoen rhy:den alueilla riekon ja kiirunan metsästys oli sallittua Muissa Lapin riistanhoitopiirin rhy:ssä metsäkanalintujen metsästysaika oli Näin eri alueilla oli hieman erilaiset tarkasteluajanjaksot ja metsästyspäivien määrät (taulukko 4). On huomattava, että koko Keski-Lapissa laskennoissa käytettiin aloitusjaksona väliä , vaikka Pelkosenniemen ja Sallan riistanhoitoyhdistyksissä kanalintujen metsästys alkoi jo 1.9. Taulukko 4. Laskennoissa käytetyt metsästyspäivät eri ajanjaksoina eri alueilla metsäkanalinnun metsästyksessä vuonna 23. Jakso Alueet Metsästyspäivät Ylä-Lappi (riekko) Ala-Lappi, Oulu, Kainuu Ylä- ja Keski-Lappi Kaikki Kaikki Ylä-Lappi (riekko) 61 Kuvissa on esitetty metsäkanalintujen päiväkohtaiset saaliit eri alueilla. Kaikilla lajeilla ja kaikilla alueilla Ylä-Lappia lukuun ottamatta on selvä laskeva trendi metsästyskauden edetessä. Ylä-Lapissa metsosaalis vähenee kauden edetessä. Teeri- ja pyysaaliit ovat olemattomat. Riekon päiväkohtaiset saaliit kolmessa pohjoisimmassa kunnassa olivat keskimäärin 2-4 kappaleen luokkaa paitsi vuoden lopussa, jolloin ne jäivät selvästi alle 1 päivässä. 23
27 Aktiivi mets. Raudat Loukku 4 35 Majavasaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 31. Majavasaalis kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. Metso Teeri Pyy Riekko Saalis (kpl) Kuva 32. Metsäkanalintusaaliin ajoittuminen. 24
28 uros naaras Metsosaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 33. Metsosaaliin ajoittuminen alueittain. uros naaras 25 Teerisaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 34. Teerisaaliin ajoittuminen alueittain. 25
29 Pyysaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 35. Pyysaaliin ajoittuminen alueittain. Riekkosaalis (kpl) * YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 36. Riekkosaaliin ajoittuminen alueittain. * Riekkosaalis Ylä- Lapissa 2411 kpl. 26
30 uros naaras 1 9 Metsosaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 37. Metsosaaliin ajoittuminen kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. uros naaras 3 25 Teerisaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 38. Teerisaaliin ajoittuminen kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. 27
31 14 12 Pyysaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa 25 Riekkosaalis (kpl) Kuva 39. Pyysaaliin ajoittuminen kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 4. Riekkosaaliin ajoittuminen kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. 28
32 Saalis (kpl/vrk) Metso Teeri Pyy Riekko Kuva 41. Metsäkanalintujen päiväkohtaiset saaliit eri ajanjaksoina Ylä-Lapissa Saalis (kpl/vrk) Metso Teeri Pyy Riekko Kuva 42. Metsäkanalintujen päiväkohtaiset saaliit eri ajanjaksoina Keski-Lapissa. 29
33 Saalis (kpl/vrk) Metso Teeri Pyy Riekko Kuva 43. Metsäkanalintujen päiväkohtaiset saaliit eri ajanjaksoina Ala-Lapissa Saalis (kpl/vrk) Metso Teeri Pyy Riekko Kuva 44. Metsäkanalintujen päiväkohtaiset saaliit eri ajanjaksoina Oulun riistahoitopiirin alueilla. 3
34 Metsästystavat Syyssoidinmetsästys Metsäkanalintujen saaliita metsästystavoittain tarkasteltaessa tulee esille hyvin eri lajeihin kohdistuvat erilaiset metsästysmenetelmät (kuva 46). Metson tärkeimmät pyyntimuodot olivat "Koiran haukusta" (33 % koko metsosaaliista), "Lennosta ampumalla ilman koiran apua" (23 %) ja "Ilman koiran apua maasta tai puusta kiväärillä" (21 %). Teeren tärkein metsästystapa oli "Ilman koiran apua maasta tai puusta kiväärillä" (42 % koko teerisaaliista) ja toiseksi tärkein "Lennosta ampumalla ilman koiran apua" (26 %). Pyyllä selvästi yleisin pyyntimuoto oli "Ilman koiran apua maasta tai puusta haulikolla" (67 % koko pyysaaliista). Noin 19 % pyistä ammuttiin lennosta. Riekon kohdalla eniten saalista saatiin ansapyynnillä (31 % koko riekkosaaliista). Seuraavaksi tuottoisimmat riekon pyyntimenetelmät olivat "Lennosta ampumalla ilman koiran apua" (26 %) ja "Ilman koiran apua maasta tai puusta haulikolla" (23 %). Kuvissa 47-5 on esitetty eri metsäkanalintujen saaliit alueittain ja pyyntimuodoittain. Suurimmat metsosaaliit saatiin Keski- ja Ala-Lapista. Metson pyynnissä koiran käyttö oli jonkin verran yleisempää Lapissa kuin eteläisemmillä alueilla (Oulu ja Kainuu). Teeren tärkein pyyntialue oli Kainuu. Pyyntitavoissa ei ollut juurikaan eroja eri alueiden välillä paitsi, että syyssoidinmetsästys oli selvästi yleisenpää Kainuussa ja Oulussa Lappiin verrattuna (katso tarkemmin kohdasta Syyssoidinmetsästys). Suurimmat pyysaaliit saatiin Ala-Lapista ja Kainuusta. Kaikilla alueilla tärkein pyyntitapa oli haulikolla metsästys. Riekkosaaliista yli puolet saatiin Ylä-Lapista. Siellä tärkein pyyntitapa oli ansapyynti. Toiseksi tärkein pyyntitapa Ylä-Lapissa oli "Seisovalta tai karkottavalta koiralta". Muualla riekon tärkeimmät pyyntitavat olivat "Lennosta ampumalla ilman koiran apua" ja "Ilman koiran apua maasta tai puusta haulikolla". Kotikuntatarkastelussa suurin osa eri lajien saaliista saatiin vain kotikunnassa metsästäneiden toimesta. Toisaalta kanalintujen metsästystavoissa oli vain vähän eroja kotikunnissa ja niiden ulkopuolella metsästävien välillä (kuvat 51-54). Metsäkanalintumetsästystä tarkasteltiin myös yhtenä kokonaisuutena metsästäjämäärien perusteella. Ongelma tällaisessa tarkastelussa on se, ettei metsästäjän ensisijaisesti tavoittelemaa saalislajia voitu määritellä, vaan pyynnin kohteena oli yksi tai useampi metsäkanalintulaji kulloinkin. Metsästäjämäärillä mitattuna suosituin metsästystapa metsäkanalintujen pyynnissä oli "Ilman koiran apua maasta tai puusta haulikolla", yli 2 metsästäjää käytti tätä tapaa (kuva 55). Seuraaviksi suosituimpia tapoja olivat "Lennosta ampumalla ilman koiran apua" (16 7 metsästää) ja "Ilman koiran apua maasta tai puusta kiväärillä" (14 6 metsästäjää). Koiralla metsästys oli selvästi vähäisempää: "Koiran haukusta" metsästi noin 7 4 metsästäjää ja "Seisovalta tai karkottavalta koiralta" noin 4 metsästäjää. Lisäksi Ylä-Lapissa arvioitiin olevan noin 4 ansalla riekkoja pyytävää metsästäjää. Alueellisesti tarkasteltuna ei eri suuralueiden välillä metsästystavoissa ollut havaittavissa suuria eroja (kuva 56). Kainuussa toiseksi suosituin pyyntitapa oli "Ilman koiran apua maasta tai puusta kiväärillä", muualla "Lennosta ampumalla ilman koiran apua". Syyssoidinmetsästyksen metsästäjämäärät ja saaliit on esitetty taulukossa 5. Koko alueella noin 8 henkilöä (22 % kaikista kanalintumetsästäjistä) oli metsästänyt syyssoitimelta. Yleisintä soidinmetsästys oli Kainuussa ja Oulussa (39 ja 32 % kaikista kanalintumetsästäjistä) Teerisaalista noin 2 % saatiin syyssoitimelta. Suurimmat osuudet saatiin Oulussa ja Kainuussa (noin 3 % koko saaliista). Koko metsosaalista saatiin noin 4 % syyssoitimelta. Suurimmat saalisosuudet metson syyssoidinmetsästyksessä olivat Kainuussa (9 %) ja Ylä-Lapissa (6 %). 31
35 Saalis (kpl/vrk) Metso Teeri Pyy Riekko Kuva 45. Metsäkanalintujen päiväkohtaiset saaliit eri ajanjaksoina Kainuussa. Koiran haukusta Lennosta ampumalla ilman koiran apua Ilman koiran apua maasta tai puusta haulikolla Seisovalta / karkoittavalta koiralta Ilman koiran apua maasta tai puusta kiväärillä Ansalla Saalis (kpl) Metso Teeri Pyy Riekko Kuva 46. Metsäkanalintusaaliit eri pyyntitavoilla. 32
36 Koiran haukusta Seisova/karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta Metsosaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 47. Metsosaaliit eri pyyntitavoilla alueittain. Koiran haukusta Seisova/karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta Teerisaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 48. Teerisaaliit eri pyyntitavoilla alueittain. 33
37 Koiran haukusta Seisova/karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta Pyysaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 49. Pyysaaliit eri pyyntitavoilla alueittain. Koiran haukusta Seisova/karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta Ansalla 45 4 Riekkosaalis (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 5. Riekkosaaliit eri pyyntitavoilla alueittain. 34
38 Koiran haukusta Seisova/karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta 25 2 Metsosaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 51. Metsosaaliit eri pyyntitavoilla kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. Koiran haukusta Seisova/karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta 6 5 Teerisaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 52. Teerisaaliit eri pyyntitavoilla kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. 35
39 Koiran haukusta Seisova/karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta 25 2 Pyysaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 53. Pyysaaliit eri pyyntitavoilla kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. Koiran haukusta Seisova/karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta Ansalla 7 6 Riekkosaalis (kpl) Vain kotikunnan ulkopuolella Vain kotikunnassa Molemmissa Kuva 54. Riekkosaaliit eri pyyntitavoilla kotikunnassaan ja sen ulkopuolella metsästäneillä. 36
40 25 2 Metsästäjiä (kpl) Ilman koiran apua maasta tai puusta haulikolla Lennosta ampumalla ilman koiran apua Ilman koiran apua maasta tai puusta kiväärillä Koiran haukusta Seisovalta / karkoittavalta koiralta Ansalla Kuva 55. Metsäkanalintumetsästäjien määrät eri pyyntitavoilla. Koiran haukusta Seisova/ karkoittava koira Lennosta Kiväärillä puusta/maasta Haulikolla puusta/maasta Ansalla 8 7 Metsästäjiä (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 56. Metsäkanalintumetsästäjien määrät eri pyyntitavoilla alueittain. 37
41 Taulukko 5. Syyssoidinmetsästyksen tiedot. Kaikki syyssoidinmetsästäjät (kpl) Osuus kaikista kanalintumetsästäjistä (%) Saalista saaneet (kpl) Osuus kaikista saalista saaneista (%) Metsosaalis syysoitimelta, määrä (kpl) Metsosaalis, osuus koko metso-saaliista (%) Teerisaalis syyssoitimelta, määrä (kpl) Teerisaalis, osuus koko teerisaaliista (%) ALUE YLÄ-LAPPI 152 7, , ,2, KESKI-LAPPI 718 9,2 55 7, , ,2 ALA-LAPPI , , , ,8 OULU , ,1 93 3, ,3 KAINUU , , 55 8, ,3 KOKO ALUE , , , ,9 Teeren kuvilta metsästys Teeren kuvilta metsästyksen tiedot on esitetty taulukossa 6. Kuvilta metsästäjiä oli kaikkiaan runsas 1 4 eli noin 4 % kaikista kanalintumetsästäjistä. Heidän saalisosuutensa oli samaa luokkaa - 3,5 % koko teerisaaliista. Yleisintä teeren kuvilta metsästys oli Kainuun ja Oulun alueilla. Taulukko 6. Teeren kuvilta metsästyksen tiedot. Kaikki kuvilta metsästäjät (kpl) Osuus kaikista kanalintumetsästäjistä (%) Saalista saaneet (kpl) Osuus kaikista saalista saaneista (%) Teerisaalis kuvilta, määrä (kpl) Teerisaalis kuvilta, osuus koko teerisaaliista (%) ALUE YLÄ-LAPPI,,, KESKI-LAPPI 79 1, 29,4 41,2 ALA-LAPPI 337 2,9 13 1, ,8 OULU 438 7, , ,3 KAINUU 763 6, , 199 5,2 KOKO ALUE , 748 2, ,5 Syyssoidin- ja kuvilta metsästyksen tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava se seikka, että melko suuri osa vastaajista jätti vastaamasta ko. kysymyksiin. Näin ollen niiden tulokset ovat muita kyselystä laskettuja arvioita epävarmempia. 38
42 4. Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleet Metsähallituksen luvilla metsästäneet Pohjois-Suomen pienriistan metsästyskyselyn ulkopuolelle jäivät tutkimusalueen ulkopuolelta tulleet Metsähallituksen luvilla metsästäneet sekä tutkimusalueen ulkopuolelta tulleet metsästysseurojen ja yksityisillä mailla käyneet vierailijat. Tämä oli tietoinen valinta jo suunnitteluvaiheessa, sillä näiden ryhmien mukaan ottaminen kyselyyn olisi ollut teknisesti hyvin vaikeaa ja vaatinut suuria lisäsatsauksia, mm. uusien otantakehikkojen luomista ja otoskoon kasvattamista. Metsähallituksen lupametsästyksen osalta tuloksia voitiin kuitenkin jälkikäteen päivittää. Tutkimusalueen riistanhoitoyhdistyskohtaiset metsästäjä-, metsästyspäivä- ja lajisaalistiedot saatiin Metsähallituksen riistatalouden suunnittelu- ja seurantajärjestelmästä. Ylä-Lapin (Enontekiö, Inari ja Utsjoki) osalta tiedot saatiin kuitenkin alueen omasta kirjanpidosta ja ne koskivat vain riekon metsästystä. Muun pienriistan osuus kolmen pohjoisimman kunnan alueella olikin hyvin vähäistä. Saadut luvut olivat laajennettuja arvioita kaikesta alueella Metsähallituksen luvilla tapahtuneesta metsästyksestä vuonna 23. Luvut sisälsivät siten myös alueen sisäpuolelta tulleiden metsästäjien lupametsästyksen, joka oli mukana myös kyselytutkimuksessa. Näiden tietojen kaksinkertaisen mukaantulon eliminoimiseksi Metsähallituksen rekisteritiedoista vähennettiin kyselyssä saatu Metsähallituksen luvilla tapahtunut metsästys. Näin saatiin arvio tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden määrästä, metsästyspäivistä ja lajisaaliista (taulukko 7). Nämä tiedot on lisätty myös tutkimustulosten hakukoneeseen internetiin, joka sijaitsee osoitteessa: Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleita Metsähallituksen luvilla metsästäneitä oli vuonna 23 Pohjois-Suomen 8-pykälä -alueella lähes 13 kpl (kuva 57). Määrää on huomattava, lähes kolmannes paikallisten metsästäjien määrästä. Heidän metsästyspäiviensä lukumäärä oli noin 73 päivää, mikä oli noin 13 % paikallisten metsästäjien kokonaismetsästyspäivien määrästä (kuva 58). Keskimääräinen metsästyspäivien määrä alueen ulkopuolelta tulleilla oli vajaa 7 päivää/metsästäjä, kun se paikallisilla oli noin 14 päivää. Alueelliset tarkastelut ovat kuvissa Selvästi eniten ulkopuolisia metsästäjiä ja metsästyspäiviä oli Ylä-Lapissa. Vähiten Metsähallituksen luvilla vierailtiin Ala-Lapissa ja Oulun riistanhoitopiirin alueilla. Tärkeimmät saalislajit ulkopuolisilla metsästäjillä olivat metsäkanalinnut (kuva 61). Varsinkin riekon kohdalla ulkopuolisten saalis (noin 14 kpl) oli huomattava. Se oli noin 16 % paikallisten saaliista. Myös pyyn (8 %), teeren (6 %) ja metson (5 %) osuudet paikallisten saaliisiin verrattuina olivat melko merkittäviä. Alueellisesti tarkasteltuna riekko oli tärkeä ulkopuolisten saalislaji Ylä- ja Keski-Lapissa (kuva 62). Teeriä he saivat eniten Kainuussa ja Keski-Lapissa. Pyyn tärkein metsästysalue oli Kainuu ja metson Keski-Lappi. Muista lajeista vain jänis (16 kpl, 4 %) oli ulkopuolisten saaliissa jossakin määrin esillä (kuva 61). On kuitenkin luultavaa, että varsinkin vesilintujen kohdalla Metsähallituksen ja kyselytutkimuksen aineistojen yhteensopivuudessa oli jotakin epäselvää. Tässä esitetyt luvut lienevät niiden osalta liian pieniä. 39
43 Taulukko 7. Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden määrät (Mets.), metsästyspäivät (Vrk) ja lajisaaliit. Alue Mets. Vrk Metso Teeri Pyy Riekko Kyyhky Hanhi Sorsa Tavi Telkkä Haapana Vesilintu Jänis Kettu Näätä Minkki Supik. Majava Piisami Muu Enontekiö Inari Utsjoki YLÄ-LAPPI Kittilä Kolari Muonio Pelkosenniemi Salla Savukoski Sodankylä KESKI-LAPPI Kemijärvi Keminmaa Pello Posio Ranua Rovaniemi Simo Tervola Tornio Ylitornio ALA-LAPPI Kuusamo Pudasjärvi Taivalkoski Vaala OULU Hyrynsalmi-Ristijärvi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Sotkamo Suomussalmi Vuolijoki KAINUU YHTEENSÄ
44 Kysely MH-ulkop Metsästäjiä Kuva 57. Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden määrä lisättynä kyselyn tuloksiin. Kysely MH-ulkop Metsästyspäiviä Kuva 58. Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden metsästyspäivien määrä lisättynä kyselyn tuloksiin. 41
45 Kysely MH-ulkop. Metsästäjiä (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 59. Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden määrä lisättynä kyselyn tuloksiin alueittain. Kysely MH-ulkop. Metsästyspäiviä (kpl) YLÄ-LAPPI KESKI-LAPPI ALA-LAPPI OULU KAINUU Kuva 6. Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden metsästyspäivien määrä lisättynä kyselyn tuloksiin alueittain. 42
46 Kysely MH-ulkop Saalis (kpl) Metso Teeri Pyy Riekko Kyyhky Hanhi Sorsa Tavi Telkkä Haapana Vesilintu Jänis Kettu Näätä Minkki Supi Majava Piisami Kuva 61. Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden lajisaaliit lisättynä kyselyn tuloksiin. Kysely MH-ulkop Saalis (kpl) Metso Teeri Pyy Riekko Metso Teeri Pyy Riekko Metso Teeri Pyy Riekko Metso Teeri Pyy Riekko Metso Teeri Pyy Riekko YLÄLAPPI KESKILAPPI ALALAPPI OULU KAINUU Kuva 62. Tutkimusalueen ulkopuolelta tulleiden Metsähallituksen luvilla metsästäneiden henkilöiden metsäkanalintujen saaliit lisättynä kyselyn tuloksiin alueittain. 43
47 5. Vertailu valtakunnalliseen riistasaalistilastoon Vuoden 23 Pohjois-Suomen pienriistakysely tehtiin lähes samanaikaisesti kuin vuotuinen valtakunnallinen pienriistan saaliskysely (Riistasaalis 23). Kyselyiden suunnittelussa ja toteutuksessa tämä otettiin huomioon. Kyselyissä varmistettiin se, ettei samalle henkilölle tullut kahta kyselyä. Molemmissa kyselyissä käytettiin samaa perusjoukkoa, Metsästäjäin keskusjärjestön ylläpitämää metsästäjärekisteriä, jossa on mukana kaikki suomalaiset metsästäjät. Käytännössä asia toteutettiin siten, että valtakunnalliseen kyselyn otanta tehtiin ensin ja sen otokseen mukaan tulleet metsästäjät 8 -alueelta merkittiin poiminnassa. Tämän jälkeen tehtiin Pohjois-Suomen pienriistatutkimuksen otanta niin, ettei jo valtakunnalliseen kyselyyn osuneita henkilöitä otettu mukaan otokseen. Näin saatiin kaksi riippumatonta (eri otoksiin perustuvaa) arviota samoista saaliista. Taulukossa 8 on esitetty Pohjois-Suomen pienriistakyselyn ja valtakunnallisen saaliskyselyn tulokset Pohjois-Suomen alueelta. Pienriistakyselyn tulokset on pyöristetty samalle tarkkuudelle kuin valtakunnan tilastossa (lähimpään sataa). Tarkastelussa on laskettu erotukset eri arvioiden väliltä sekä kappalemäärässä että prosenttiosuudessa (pienriistakyselyn suhteen). Ylä-, Keski- ja Ala-Lapin sekä Kainuun alueet olivat täsmälleen samat molemmissa kyselyissä ja siten niiden tulokset ovat suoraan vertailukelpoisia. Valtakunnallisen riistatilaston Oulun pohjoisalue kattaa Kuusamon, Taivalkosken, Pudasjärven ja Vaalan (8-pykäläkuntia) lisäksi Haukiputaan, Iin, Kiimingin, Kuivaniemen, Utajärven, Yli-Iin ja Yli-Kiimingin kuntien alueet, jotka eivät kuuluneet Pohjois-Suomen pienriistakyselyn tutkimusalueeseen. Karkean tarkastelun tekemiseksi valtakunnallisen tilaston Oulun pohjoisen alueen saalismäärät on jaettu kahdella (taulukossa OULU/2). Lisäksi on huomattava, että pienriistakyselyn lajia muu vesilintu on verrattu valtakunnallista tilastosta laskettuun summaan muista siinä esitetyistä vesilinnuista, jotka olivat ko. alueilla heinätavi, jouhisorsa, lapasorsa, tukkasotka, punasotka, alli, isokoskelo ja tukkakoskelo. Kaiken kaikkiaan molemmista kyselyistä saadut saalisarviot olivat hyvin samankaltaisia. Suuruusluokkatasoisia eroja ei juurikaan ilmennyt. Samoin eri lajien tärkeysjärjestys oli molemmissa selvityksissä hyvin samankaltainen. Koko tarkastelualueella molemmissa tilastoissa tärkeimpien saalislajien: metsäkanalintujen, jäniksen, sinisorsan ja tavin saalisarvioiden erotus oli alle 15 %. Teeren, metson ja riekon kohdalla erotus oli vain alle 5 %. Tätä voidaan pitää erittäin hyvänä tuloksena. Myös tärkeimpien lajien saalismäärien järjestys oli molemmissa arvioissa sama metsoa ja sinisorsaa lukuun ottamatta. Pienriistakyselyssä metso oli 5. runsain ja sinisorsa 6. runsain saalislaji. Valtakunnan tilastossa lajit olivat päinvastaisessa järjestyksessä. Myös alueittaisessa tarkastelussa tärkeimpien lajien arviot olivat samansuuntaisia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ylä-Lapin teerisaaliiden suuri eroprosentti (-3 %) johtuu vähäisestä saaliista. Samoin on Ylä-Lapin pyysaaliiden laita. Ala-Lapin riekko- ja sinisorsaarvioiden (-5 ja -46 %) melko suurta eroa on sen sijaan vaikeampi selittää. Muista lajeista haapanan ja minkin kokonaissaalisarviot olivat lähes samat molemmissa tilastoissa. Telkän (-23 %), kyyhkyn (31 %) ja ketun (-32 %) saalisarvioiden erot olivat myös sangen maltilliset. Koko alueen saalisarvioissa ainoastaan piisamin (-119 %), muun vesilinnun (-92 %), supikoiran (-68 %) ja metsähanhen (-45 %) saalismäärät olivat valtakunnan tilastossa puolet (tai enemmän) suurempia kuin pienriistakyselyssä. Toisaalta vain näädän (49 %) ja majavan (43 %) arviot olivat pienriistakyselyssä noin puolet suurempia kuin valtakunnan kyselyssä. Kaikki nämä olivat lajeja, joiden metsästäjä- ja saalismäärät olivat pieniä. Niinpä niiden arvioiden luotettavuus olikin molemmissa tutkimuksissa melko heikko. Lisäksi muun vesilinnun kohdalla on arviot saatu eri tavoin tehdyistä kysymyksenaseteluista. 44
Pienriistan metsästys Pohjois-Suomessa vuonna 2013
Pienriistan metsästys Pohjois-Suomessa vuonna 2013 Antti Nykänen, Eija Nylander ja Pekka Korhonen r i i s t a - j a k a l a t a l o u s t u t k i m u k s i a j a s e l v i t y k s i ä 1 3 / 2 0 1 4 RIISTA-
TILASTOKATSAUS 4:2016
Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:216 1 24.3.216 YKSINASUVIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2 213 Yksinasuvien määrä Vantaalla oli vuoden 213 lopussa kaikkiaan 95 4 asuntokuntaa, joista yksinasuvien asuntokuntia
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006
1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden
Pienriistanmetsästys Pohjois-Suomessa vuonna 2008
Pienriistanmetsästys Pohjois-Suomessa vuonna 2008 Milla Niemi, Eija Nylander ja Pekka Korhonen RIISTA- JA KALATALOUS SELVITYKSIÄ 20/2009 RIISTA- JA KALATALOUS SELVITYKSIÄ 20/2009 Pienriistanmetsästys Pohjois-Suomessa
Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2013. 695/2013 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2013 695/2013 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2013 maksettavasta lihan ja vuodelta 2012 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden
LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset
LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset RIISTASELVITYS OSANA JOKISUON TURVETUOTANTOALUEEN YVA-MENETTELYÄ Vapo Oy:n tarkoituksena on aloittaa turvetuotanto Kiuruveden Jokisuolla. Ensimmäisenä
Vesilintukannat ennallaan, mutta sinisorsalla kanta kasvuun ja poikastuotto erinomainen
1 Riistantutkimuksen tiedote 181:1-6. Helsinki 12.8.2002 Vesilintukannat ennallaan, mutta sinisorsalla kanta kasvuun ja poikastuotto erinomainen Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen
Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Riistakannat 2011 Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 seurantojen tärkeimmät tulokset Hirvikannan koko ja vasatuotto 2010 Metsäpeurat 2011 Suurpetojen lukumäärä
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vuodelta 2015 maksettavasta lihan ja vuodelta 2014 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden kotieläintalouden palvelujen tuesta vuodelta 2015 Valtioneuvoston päätöksen
Taustaa 9.2.2016. Tutkimuksen käynnistäminen ja toteutus. Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet
Taustaa Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet Sillalla seminaari Eija Roisko Tikoteekin kehittämispäällikkö Kehitysvammaliitto ry eija.roisko@kvl.fi Oikeus tulkkauspalveluun 5313 vammaisella
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.02.2013. Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain 2009-2013
Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.2.213 TYÖTTÖMYYSTIETOJA LAHDESTA JA STA VERTAILU (tammikuun lopun edot 29-213) Työttömyysaste oli Lahdessa laman seurauksena lähes 17 vuodenvaihteessa 29-21,
Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä syyskuuta 2014 777/2014 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2014 maksettavasta lihan ja vuodelta 2013 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja
Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)
indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8
TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013
Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013
Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016
Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta
Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2005
1 Riistantutkimuksen tiedote 208:1-5. Helsinki 1.8.2006 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2005 Ilpo Kojola, Elisa Määttä ja Harri Hiltunen Suomessa eleli vuoden 2005 lopussa arviolta 810 860
Vesilintukannat ennallaan poikastuotossa vaihtelua
1 Riistantutkimuksen tiedote 188:1-7. Helsinki 10.8.2003 Vesilintukannat ennallaan poikastuotossa vaihtelua Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa ei
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavasta lihan ja vuodelta 2016 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä vuodelta 2017 maksettavasta eräiden kotieläintalouden palvelujen tuesta Valtioneuvoston
Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS
Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Tammikuu 2008 Työttömyys Rovaniemellä laskee edelleen vuositasolla Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Rovaniemen työvoimatoimiston alueella (Rovaniemi
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015
Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n
Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa
Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun suunnitelmat tukiprosessi Työkokous 9.12.29 Avohuollon piirissä olevien osuus kaikista -17-vuotiaista 18 16 14 12 12,8 12,2 1,9 % 1 8 6
V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011
11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,
Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira)
Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Kaikki lajit Kaikkiaan on havaittu 91 eri lajia. Eri vuosina lajeja on havaittu seuraavasti: 2014 2013 2012 2011
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
SUOMALAISEN TYÖNTEKIJÄN HYVINVOINTI -SELVITYS
SUOMALAISEN TYÖNTEKIJÄN HYVINVOINTI -SELVITYS Riikka Mattila, asiantuntijalääkäri, Odum Oy 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tutkimuksen aineisto ja toteutus Aineiston koko Sukupuolijakauma Työkykyennusteen muutos Työkykyriskiin
Valtion tuottavuusohjelma Lapissa 2000-luvulla
Valtion tuottavuusohjelma Lapissa 2000-luvulla Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi 8.6.2011 Valtion tuottavuusohjelma Perustettiin vuonna 2003 Perusteluna: julkisen sektorin heikko tuottavuuskehitys
Eläkeajan asumisen toiveet 1015 suomalaista työikäistä vastasi
Eläkeajan asumisen toiveet 1015 suomalaista työikäistä vastasi Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy 19.4.2016 Työikäisillä suomalaisilla paljon toiveita maisemanvaihdosta eläkevuosina
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media:
Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media: Osallistuminen ja vaikuttaminen kyselyn tulokset Tässä esitettävän Osallistuminen ja vaikuttaminen - kyselyn vastaukset on saatu
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Jari Lindh. misyksikkö Kolpeneen palvelukeskus. VASKI - Pohjois-Suomen vammaispalvelujen kehittämisyksikkö
Kartoitus vammaisten palvelujen nykytilasta ja kehittämistarpeista Pohjois-Suomessa. - Kuntakyselyn alustavia tuloksia vammaisten palvelujen toimivuudesta Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-lla Jari Lindh VASKI
MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA
MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010
Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427
Talouden tarkastelu Talouden tarkastelu on tehty Tilastokeskuksen talouden tunnuslukuaikasarjoja (vuodet 1998 2009) hyödyntäen sekä kaupunkien vuoden 2010 tilinpäätöstietojen pohjalta. Tuloslaskelmien
Savuton kunta
Savuton kunta 2012 2015 Pirjo Nikula 30.10.2014 1 Kiitos! Lapin aluehallintovirasto PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö luennoitsijat Pohjois-Pohjanmaan Sydänpiiri ry www.ppsydanpiiri.fi Kiviharjuntie
KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011
KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö
V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011
Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry
Rinnakkaislääketutkimus 0 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Research Insight Finland Oy RIF-07 Syyskuu 0 Elina Iivarinen Jorma Hakanen Slide Master Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Rinnakkaislääketeollisuus
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015
27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja
Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon
Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan
1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen
Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi
LAPIN LUKIOT, AMMATILLISET OPPILAITOKSET JA KANSANOPISTOT, JOISSA AMMATILLISTA KOULUTUSTA LUKUVUONNA 2011-2012 Utsjoki Inari Enontekiö Lukioita 23 Kittilä Ammatillisia oppilaitoksia tai niiden sivuopetuspisteitä
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot
Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija
Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte Katja Ikonen, suunnittelija Riista- ja peltokolmiolaskenta Pienriistakantojen vaihteluita on seurattu riistakolmiolaskennoilla jo 28 vuoden ajan. Seuranta
Metsästys Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen alueella vuonna 2000
KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 35 Pentti Valkeajärvi Lauri Ijäs Keijo Ekman Metsästys Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen alueella vuonna Helsinki 4 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010
Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä Jukka Kauppinen 2010 Vesilinnuston pitkäaikaisseurantaa ik i Pohjois-Savon järvien linnustokehityksestä on seuranta-aineistoa 1930-luvun puolivälistä alkaen.
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo
Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Opetusministeriö Ulla Hämäläinen 29.10.2007 Taustaa Hämäläinen, U. Juutilainen, V-P. ja Hellsten, K.
Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012
Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015
Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa
Avoterapiahankinta 2015-2018 Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Infotilaisuuden ohjelma Avaus Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen ja hankintalain mukainen menettely Tarjouspyyntö, Kelan vaikeavammaisten
Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014
Kuntien taloustietoja 214 Lähde:Tilastokeskus 215, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 214 7 Verotulot 214 /asukas 6 Kemi 3851 /as. Koko maa 387 /as. Kemi sai vuonna 214
Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?
Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,
Vesilinnut vuonna 2012
Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna 1986. Maastolaskennat on nyt tehty 27
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa
HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17
HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17 25.11.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Ennen jälkeen-tutkimus tehdään, koska
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
KAITURIN ERÄ RY. Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Ruokolahden kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Sihteeri Rahastonhoitaja
Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys:
11.5.215 Selvitys 1 (54) Yhtymähallinto / Pohjoinen sote ja tuottamisen rakenteet -hanke 3.1.215 Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: Päihdeasiakkaiden avo-, laitos- ja asumispalvelut
Ellä Jutila Kovalainen. Keskustan puoluekokousedustajien. ammatti-, ikä- ja sukupuolijakauma
Ellä Jutila Kovalainen Keskustan puoluekokousedustajien ammatti-, ikä- ja sukupuolijakauma Raportti 1 2 Ellä Jutila Kovalainen Kuka päättää Keskustassa? 2 Sisältö Ensimmäinen selvitys Keskustan puoluekokousedustajista
Vesilintujen talvilaskennat Päijät-Hämeessä Tuomas Meriläinen
Vesilintujen talvilaskennat Päijät-Hämeessä Tuomas Meriläinen Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 21.11.2015 c/o Tapani Saimovaara Päijänteentie 12 a1 17200 Vääksy phly@phly.fi Johdanto Suomen
kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja
Selvitys sosiaalihuollon ll henkilöstön nykyisestä määrästä ä ja kelpoisuudesta sekä työvoiman vaihtuvuudesta ja poistumasta it t vuoteen 2015 Lapin alueella ll Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito:
Lapin liitto 3.3.2010 Lapin kuntien talousarviot vuodelle 2010 Vertailutiedot: kuntien antamat ennakkotiedot vuoden 2009 tilinpäätöksistä ja Tilastokeskus Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen
PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus
Potilas: Pvm: Haastattelija:_ Johdanto1b. Kysyisin sinulta nyt joitakin kysymyksiä päihteiden käyttöön liittyen. Kysyn sinulta alkoholista, huumausaineista, reseptittömästä lääkeaineiden käytöstä sekä
Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa?
Kutsu LAAVI/05.12.03/2014 Lappi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 9.7.2014 Jakelussa mainitut Meri-Lapin päättäjäpäivä: Millainen rooli kirjastolla on kunnan sivistys- ja hyvinvointipalveluissa? Lapin
Joensuu P- Karjala 167-419- 21-6 812,1 82 235 101 35 85 3 593 35,5 1,24 1,25 OP Metsärahasto
Liite 1. UPM Bonvestan 25.9.2015 myyntiin tulleet sijoittajakohteet, joista kauppa tehty loka- joulukuun 2015 aikana. Kunta Maakunta Kiinteistö- Pinta- Aines- Tukki- Havu- tunnus ala, ha hinta, hinta,
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005
1 Riistantutkimuksen tiedote 202:1-7. Helsinki 16.8.2005 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime
Tähän asiakirjaan on poimittu kutakin kysymystä koskevat Suomen tulokset, ja niitä verrataan EU:n keskiarvoon.
Tiedotuksen pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ 30.9.2009 EB71.3 - EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT VUONNA 2009 Vaalien jälkeinen kysely Maakohtaiset tiedot: EU:n keskiarvo
Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 27.3.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Pentti Hyvärinen
Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena
Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Lähdetieto: Liirum laarum 5.4.2019 Seminaari Matti Meikäläinen Omaishoitajista pääasialliset auttajat, n. 300 000 naisia 61% miehiä 39% ei-työelämässä 34-54% ansiotyössä
Palvelujen ja prosessien johtaminen olennaisen tiedon avulla
Prosessipäivät 20.4.2016 Palvelujen ja prosessien johtaminen olennaisen tiedon avulla Mikko Kuusela Senior Solution Architect p. 040 574 7414 mikko.kuusela@qlik.com 04, 2016 Pohditaan palveluiden ja prosessien
Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e
25.4.2016 TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Vuosi 2015 oli yrityksille haastava, liikevaihto jäi kokonaisuudessaan pakkaselle vuosi 2016 ei tuo olennaista muutosta kokonaiskuvaan Teknologiateollisuuden
Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta
Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2012
Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen rakentamiskustannukset 2012 Kaukolämpö Maanalaisten kiinnivaahdotettujen kaukolämpöjohtojen Energiateollisuus ry 2013 ET-Kaukolämpökansio 2/8 1 Energiateollisuus
LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus
LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä
Suomen riistakeskuksen esitys metsäkanalintujen metsästysajoiksi metsästysvuonna 2016 2017
ESITYS Maa- ja metsätalousministeriö 8.8.2016 Luonnonvaraosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Asia: Suomen riistakeskuksen esitys metsäkanalintujen metsästysajoiksi metsästysvuonna 2016 2017 Metsäkanalintukantojen
Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016
Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Lapin maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Lapin väestökysely: Muonion tuloksia. 4.5.2015 Hätönen & Nordling 1
Lapin väestökysely: Muonion tuloksia 4.5.2015 Hätönen & Nordling 1 Tutkimuksen tekijät Tutkimusryhmä Esa Nordling, PsT, Kehittämispäällikkö, THL Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija, THL Mikko Häikiö,
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä
Väestötilastoja ja -ennusteita. Lähde: Tilastokeskus. Väestöennuste. http://www.stat.fi/til/vaenn/index.html
Väestötilastoja ja -ennusteita Lähde: Tilastokeskus. Väestöennuste. http://www.stat.fi/til/vaenn/index.html 1 Väestöennuste Väestöennuste kuvaa tulevaa väestönkehitystä. Tilastokeskuksen väestöennusteet
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2002
1 Riistantutkimuksen tiedote 190:1-7. Helsinki 20.9.3 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2 Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi loppuvuoden 2 suurpetojen vähimmäisyksilömääriksi
HELSINGIN YLIOPISTO 2011 Eläinlääketieteellinen tiedekunta Opiskelijavalintatoimikunta
HELSINGIN YLIOPISTO 0 TILASTOTIETOA VUONNA 0 ELÄINLÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN HAKENEISTA, PÄÄSYKOKEESEEN OSALLISTUNEISTA, TIEDEKUNTAAN HYVÄKSYTYISTÄ SEKÄ VALINTAKOKEESTA I HAKIJAT Hakemuksia yhteensä
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan
Olkkajärven Metsästys- ja Kalastusseuran toimitalo Olkkajärvellä
ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 4.9.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Olkkajärven Metsästys- ja Kalastusseuran toimitalo Olkkajärvellä Juha Seurujärvi
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja Jussi Laanikari 23.6.2016 Dnro 1109/01.03/2016
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja Jussi Laanikari 23.6.2016 Dnro 1109/01.03/2016 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS POIKKEUSLUVALLA SALLITTA- VASTA SAUKON METSÄSTYKSESTÄ METSÄSTYSVUONNA
HLJ 2015 Helsingin seudun liikkumistutkimus 2012
HLJ 215 Helsingin seudun liikkumistutkimus 212 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Helsingin seudun asukkaiden liikkumistottumuksia tutkittiin syksyllä 212 henkilöhaastatteluilla. Tavoitteena oli hankkia
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004
1 Riistantutkimuksen tiedote 195:1-7. Helsinki 10.8.2004 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta laski viime
Viestintäviraston analyysi Viestintäpalvelujen kuluttajatutkimus 2010:stä 17.2.2011
Viestintäviraston analyysi Viestintäpalvelujen kuluttajatutkimus 2010:stä 17.2.2011 Tämä analyysi perustuu Viestintäpalvelujen kuluttajatutkimus 2010 tietoaineistoon. Viestintävirasto teetti Viestintäpalvelujen
Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna
1 Riistantutkimuksen tiedote 174:1-6. Helsinki, 10.8.2001. Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa