Tikkurilankosken virkistyskäytön kehittäminen Hanna Keskinen
|
|
- Tiina Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tikkurilankosken virkistyskäytön kehittäminen Hanna Keskinen
2 Suunnittelualue Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 2
3 Ajantasa-asemakaava Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 3
4 Pintamaalajit Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 4
5 Yleiset lähtökohdat Tikkurilankoski on alun perin ollut kalliopohjainen luonnonkoski. Paikalla on ollut myllytoimintaan ja myöhemmin öljytehtaan toimintaan liittyviä patorakenteita jo 1600-luvulta lähtien. Nykyinen pato on rakennettu v Padon viereen on rakennettu betoninen tekninen kalaporras Pato on peruskorjauksen tarpeessa ja tekninen kalaporras toimii huonosti. Padon pintaverhous on paikoin vaurioitunut ja pato vuotaa useasta kohdasta. Kalaportaan suuaukko on liian kaukana padosta, jolloin suuri osa kaloista ohjautuu padon alle yrittämään nousua. Kalatie on helposti tukkeutuva ja ylläpitoa vaativa rakenne. Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 5
6 Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 6
7 Padon kulttuurihistoriallinen merkitys Padolla ei enää ole alkuperäistä toiminnallista perustetta, mutta pato ja Vernissatehtaan ympäristö muodostavat arvokkaan Tikkurilan teollisuushistoriasta kertovan kokonaisuuden. Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 7
8 Nykyisten pohjakynnysten ja kalatien suunnitelma Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 8
9 Tikkurilankosken padon saneeraus ja kalatie 1994 hankkeen suunnitteluyhteistyö Vantaan kaupungin kanssa vanha voimalaitospato huonokuntoinen kulttuuriarvojen ja kosken luonnontilan palauttamisen välinen taistelu kuntayhtymä teetti padon saneerausurakan (0,53 mmk) ja kalatien (0,95 mmk) YITyhtymällä kokonaiskustannukset 1,7 mmk
10 Tikkurilankosken pystyrakokalatie TKK:n pienoismalli pohjana, rakennepiirustukset Suunnittelukeskus Oy
11 Tikkurilankoski ja kalatie toiminnassa kalatiestä nousee toimivuustutkimusten mukaan mm. taimen ja lohi avajaiset alkuperäisen kosken yläosa kosken kunnostettu alaosa
12 Esiselvitystyön tavoite Suunnittelun tavoitteena on ollut: sovittaa yhteen ekologiset, erityisesti kalastoa ja pohjaeliöstöä koskevat, kaupunkikuvaa ja virkistyskäyttöä sekä kulttuurihistoriaa koskevat tavoitteet kunnostustoimenpiteiden määrittely päätöksentekoa ja jatkosuunnittelua varten Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 12
13 Kalastollinen potentiaali Taimen ( Tikkurilankoskessa on viime vuosina havaittu aiempaa enemmän taimenia, mutta niiden lisääntyminen alueella on heikkoa. Pato ja huonosti toimiva kalatie muodostavat kaloille ja pohjaeliöstölle nousuesteen. Keravanjoella on potentiaalia kehittyä edustavaksi taimenjoeksi, kun kulkuesteet poistetaan ja poikastuotannon olosuhteita parannetaan. Tikkurilankosken on kunnostettuna mahdollista toimia Vantaankosken kaltaisena kalastuspaikkana. Vantaan kaupunki on sitoutunut parantamaan vaelluskalojen olosuhteita Vantaanjoessa ja sen haaroissa. Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 13
14 Virkistyskäytön kehittäminen Asukasmäärän kasvu lisää jokirantaan kohdistuvaa virkistyskäyttöpainetta. Kaupunkisuunnittelu on linjannut ranta-alueiden kehittämiselle tavoitteita. Jokirannan kehittämisestä järjestettiin maisema-arkkitehtuurikilpailu. Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 14
15 Tulva-alueet 1/100 a Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 15
16 Keravanjoen lisävesihankkeen toteutus kuntayhtymä joutui hakemaan luvan sekä Länsi- että Itä-Suomen vesioikeudelta pumppaamosuunnitelmat tilattiin Suunnittelukeskus Oy:ltä lisäveden osuus kesä-elokuun virtaamasta on ollut keskimäärin 0,5 m3/s, mikä vastaa noin 4 milj. m3 vettä kesäaikana. Tikkurilankosken padon purkamisen jälkeen suuri merkitystä, virtaako koskessa kesäkuukausina vettä vain 0,2-0,5 m3/s (ilman lisävettä) vai 0,7-1 m3/s.
17 Alustavat vaihtoehdot VE 0+ Nykyisten rakenteiden kunnostaminen VE 1 Padon osittain purkaminen ja kosken kunnostaminen VE 2 Padon purkaminen (lähes) kokonaan ja kosken kunnostaminen VE 3 Padon purkaminen ja kosken kunnostaminen koskenniskaan saakka Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 17
18 Jatkosuunnitteluun valittu vaihtoehtojen yhdistelmä Jatkotutkittavaksi valittiin vaihtoehtojen yhdistelmä, jossa: pato puretaan osittain tai lähes kokonaan ja luonnonmukainen koskialue palautetaan koskenniskaan saakka. Työn kuluessa kaupunginmuseo on ohjannut, että padosta on tarpeen säilyttää kummallakin rannalla niin pitkä osuus, että padon visuaalinen jatkuvuus uoman poikki säilyy Kunnostettavalle koskiosuudelle on tarpeen rakentaa luonnonmukaisia pohjakynnyksiä soveltuvien olosuhteiden ja vesisyvyyksien luomiseksi mm. poikaskivikoille. Kynnysten keskivaiheille tehdään uoman pohjan korkotasoon esteetön kulkutie Pohjoisrannan tukipenkereen ja toiminnallisen alueen laajuutta on tarkasteltu kolmessa laajuudessa (MIN, MID, MAX) Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 18
19 Vaihtoehto MAX Kustannusero vaihtoehtoon MID muodostuu laajemmasta toiminnallisesta rantaalueesta ja korkeatasoisesta ympäristörakentamisesta. Laajempi tukipenger voi tulevaisuudessa tarjota kadun kehittämiselle lisämahdollisuuksia. Kustannusarvio eur Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 19
20 Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 20
21 Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 21
22 Voittajaehdotus Keidas Selkeä, konseptuaalinen lähtökohta ekosysteemipalveluissa Puisto on vastakohta urbaanille keskustalle Paljon yksityiskohtia näennäisesti yksinkertaisessa kehyksessä 22
23 Yleissuunnittelun osa-alueet - Uoman 2d-virtausmallintaminen - Uoman ja kalastohabitaatin suunnittelu - Uoman ja rantaluiskien pohjarakennussuunnittelu - Padon purkamisen ja kalatien uusiokäytön yleissuunnittelu - Ranta-alueiden järjestelyjen yleissuunnittelu, tarkistetaan jokivarren maisema-arkkitehtuurikilpailun ratkettua - Kustannusarvion laadinta - Vesilupa-asiakirjojen laatiminen sekä lupa- ja ympäristökysymyksiin liittyvä viranomaisyhteistyö Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 23
24 Yleissuunnitelman laatimisen yhteydessä tehtyjä lisäselvityksiä - Uoman pohjan kartoitus luotaamalla - Uoman pohjan ja rantojen pohjatutkimukset ja mittaukset - Pilaantuneet maat ja sedimenttitutkimukset - Rakenteiden kuntotutkimukset, mm. piippu - Purkumateriaalin käyttömahdollisuudet - Vuollejokisimpukan esiintyminen - Tikkurilan pohjavesimallin päivittäminen Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 24
25 Nykytilanne 2 m3/s Ei patoa 0.3 m3/s Ei patoa 2 m3/s Ei patoa 30 m3/s Uoman pohja Vedenpinnan korkeuden muutos mediaanivirtaaamalla rajoittuu padon ja kosken niskan väliselle osuudelle 14 Ratasilta Tikkurilan pato Uoman pohjan keskim. oikaistu kaltevuus padon ja ratasillan välillä n. 1,25 % Kuninkaalantien silta Uoman pohjan keskim. oikaistu kaltevuus koskenniskan ja padon välillä n. 1/75 eli n. 1,3 %. Jyrkin osuus padon yläpuolella n. 1,7 %
26 Ei patoa, VESISYVYYS Mediaanivirtaa ma Q = 2,0 m 3 /s TIKKURILAN PADON KUNNOSTUS YS, VIRTAUSMALLINNUS
27 Ei patoa, VIRTAUSNOPEUS Mediaanivirtaa ma Q = 2,0 m 3 /s Kriittiset virtausnopeudet taimenelle yli 2,5 m3/s ja alle 0,1 m3/s Kutusoraikoissa virrannopeudet 0,25-0,55 m/s) Poikaskivikoissa virrannopeudet 0,1-0,55 m/s TIKKURILAN PADON KUNNOSTUS YS, VIRTAUSMALLINNUS
28 Työryhmä ja vuorovaikutus Yleissuunnitelmaa laatii konsulttityönä Ramboll Oy. Työtä on ohjannut työryhmä, jonka jäseninä ovat olleet mm. kuntatekniikan keskuksen, kaupunkisuunnittelun, kaupunginmuseon ja ympäristökeskuksen edustajat. Suunnittelun aloituksesta tiedotettiin maaliskuussa 2015 ja Esiselvityksestä järjestettiin asukastilaisuus Seuraava asukastilaisuus järjestetään Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 28
29 Päätökset, suunnittelu ja rakentaminen TELA hyväksyi esiselvityksen , mutta linjasi että varsinainen purkupäätös tehdään vasta yleissuunnitelman hyväksymisen yhteydessä kun maisema-arkkitehtuurikilpailun tulokset ovat selvillä. Hyväksytyn yleissuunnitelman perusteella haetaan vesilupaa padon purkamiselle ja ranta-alueen täytölle. Alustavan aikataulun mukaan suunnitelma menossa nähtäville lokakuussa ja päätöksentekoon marraskuussa Tikkurilankosken kunnostaminen on alustavasti rakentamisohjelmassa vuonna Vantaan kaupunki, Hanna Keskinen 29
30 KIITOS!!
Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen
Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Yleisötilaisuus 21.3.2013 Siilinjärven kunnantalo Taustaa Järvet on laskettu vuonna1909 Perustuu kuvernöörin päätökseen 30.11.1909
LisätiedotTIKKURILAN PADON KUNNOSTUSSUUNNITTELUN ESISELVITYS
TIKKURILAN PADON KUNNOSTUSSUUNNITTELUN ESISELVITYS 1 Elokuu 2015 TIKKURILAN PADON KUNNOSTUSSUUNNITTELUN ESISELVITYS TIKKURILAN PADON KUNNOSTUSSUUNNITTELUN ESISELVITYS 5.8.2015 RAMBOLL FINLAND OY TIKKURILAN
LisätiedotTornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet
Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,
LisätiedotLuonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet
Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan
LisätiedotPohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus
Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa
LisätiedotVaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä
Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE Löyly, Helsinki 2.3.2017 Sisältö Luonnonmukaiset kalatiet Alas vaelluksen järjestäminen Korvaavat lisääntymisalueet Pienvesivoiman
LisätiedotKalastusalue virtavesikunnostajana. Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013
Kalastusalue virtavesikunnostajana Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 Taustaa kunnostushankkeille Virtavesikartoitukset o Tarkoituksena selvittää
LisätiedotVesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.
Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali Paikalla Seppo Oksanen, Someron vesiensuojeluyhdistys Olli Ylönen,
LisätiedotMONITAVOITTEISET VIRTAVESIEN KUNNOSTUSHANKKEET PATOJEN PURKU EDELLYTTÄÄ YHTEISTYÖTÄ JA UUDENLAISIA TYÖMENETELMIÄ
MONITAVOITTEISET VIRTAVESIEN KUNNOSTUSHANKKEET PATOJEN PURKU EDELLYTTÄÄ YHTEISTYÖTÄ JA UUDENLAISIA TYÖMENETELMIÄ Kuntatekniikan päivät Jyväskylä Hanna Keskinen, Vantaan kaupunki Tiia Valtonen ja Ulla Loukkaanhuhta,
LisätiedotKari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Vantaanjoen vesistö -Vantaanjoen 100 km pitkä pääuoma lähtee Hausjärveltä ja laskee mereen Helsingissä -Vantaanjoen vesistön yhteenlaskettu uomapituus on yli
LisätiedotSATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet
Yhdistyksen nimi: Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry Yhdistyksen kotikunta: Raisio Puheenjohtaja: Veikko Meskanen Osoite: Vehaksentie 220 23310 Taivassalo Sähköposti: tavemesk@taivassalo.fi Puhelin:
LisätiedotKarjaanjoen vesistön ongelmia
Kuinka tehdään lohikaloille sopivia elinympäristöjä kokemuksia Karjaanjoen vesistöstä Hur skapar man lämpliga livsmiljöer för laxfiskar erfarenheter från Karisåns vattendrag Mustionjoki helmeilee-tapahtuma
LisätiedotKALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT
Vaelluskalat palaavat Iijokeen Oulujoen kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus RKTL
LisätiedotJouni Simola Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry
Jouni Simola Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry Virho lyhyesti Virtavesien luonnontilan vaalimista ja ennallistamista Perustettu 1990 Hallitus, 8 jäsentä EU Leader-hankevastaava Vantaanjoki, Karjaanjoki,
LisätiedotLohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön. Kemijoen alaosan kalatieratkaisut
Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön Kemijoen alaosan kalatieratkaisut Lap ELY Jarmo Huhtala 6.5.2014 1 Esitelmän pääasiallinen sisältö Mikä on kalatie, miksi kalateitä tarvitaan Kalatiesuunnitteluprosessi
LisätiedotKemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x
Vuosi 2016 AJANKOHTA RAHOITUS LAJIT TOIMENPIDE TYYPPI ALKAA PÄÄTTYY KOHDE KOK.KUSTANNUS KÄRKIHANKE MUU LÄHDE TILANNE TOTEUTTAJAT JL TVI KUVAUS / VAIKUTTAVUUS / HUOMIOITA Valmistelu Koordinointi helmikuu
LisätiedotPOHJOLAN VAELLUSKALA- JA KALATIESYMPOSIO
Askel Ounasjoelle hankkeet POHJOLAN VAELLUSKALA- JA KALATIESYMPOSIO 8.- 9.10.2013 LAPIN ELY-KESKUS Askel Ounasjoelle II ja III hanke Jukka Viitala ISOHAARAN IMPULSSIKALATIEN KÄYTTÖKOKEMUKSET JA KEHITTÄMINEN
LisätiedotPuroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä
Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Paimionjokiseminaari 13.11.2014, Härkälän kartano, Somero : Janne Tolonen, Valonia Esityksen sisältö Puroympäristöjen kunnostaminen 1. Valonian
LisätiedotPatorakenteiden periaatekuvia
Patorakenteiden periaatekuvia Piirrokset: Jari Kostet, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri Hepo-Oja, Jarkko Nurmi, Reijo Orava, MKJ Patorakenteet Munkin ja tulvauoman sijoittaminen
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 11/ (8) Ympäristölautakunta Ysp/
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2015 1 (8) Asia tulee käsitellä 10 Ympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Jukka Relanderin ym. valtuustoaloitteesta koskien Vanhankaupunginkosken
LisätiedotTOIMIVATKO KALATIET?
Isohaaran uusi kalaporras ei toimi toivotulla tavalla -YLE 3.8.216 TOIMIVATKO KALATIET? Petri Karppinen, tutkija, biologi, FM Kalatiet eivät toimi Kalatiet ovat rahanhaaskausta Kalaportaiden rakentaminen
LisätiedotVantaan virtavesien kehittämisperiaatteet
Vantaan virtavesien kehittämisperiaatteet Purojen ja jokien Vantaa Pienvesitapaaminen 24.5.2018 Anna Kyytinen, Vantaan kaupunki Purojen ja jokien Vantaa Vantaalla vietettiin 2015 Purojen Vantaa-teemavuotta
LisätiedotKalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen kalatiet - tausta Merikosken kalatie 2003 (Oulun Energia / Oulun kaupunki) Tutkimukset ja selvitykset sisäänkäynnin
LisätiedotFreshabit LIFE IP Lounais-Suomen joet. Pinja Kasvio Aluekoordinaattori Varsinais-Suomen ELY-keskus
Freshabit LIFE IP Lounais-Suomen joet Pinja Kasvio Aluekoordinaattori Varsinais-Suomen ELY-keskus 15.3.2018 Freshabit LIFE IP -hanke Yhteistyötä vesiperintömme säilyttämiseksi Budjetti yli 25 milj EU LIFE
LisätiedotKari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Virho on tehnyt vapaaehtoista virtavesien kunnostus- ja kalastonhoitotyötä vuodesta 1990 Kuva: Kari Stenholm Virhon toiminnan keskeiset alueet Virtavesien kunnostaminen
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 6/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/8 14.4.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 24.3.2015 8 Lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettujen Relander ym. aloitteesta Vanhankaupunginkosken länsihaaran padon purkamiseksi
LisätiedotLuonnonmukainen vesirakentaminen peruskuivatushankkeissa. Lasse Järvenpää, SYKE Salaojateknikoiden neuvottelupäivät, 1.2.
Luonnonmukainen vesirakentaminen peruskuivatushankkeissa Lasse Järvenpää, SYKE Salaojateknikoiden neuvottelupäivät, 1.2.2007, Hyvinkää Esityksen aiheet Perattujen purojen kunnostus ja hoito Monitavoitteiset
LisätiedotJUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS
JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen
LisätiedotVARSINAIS-SUOMEN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet
Yhdistyksen nimi: Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry Yhdistyksen kotikunta: Raisio Puheenjohtaja: Veikko Meskanen Osoite: Vehaksentie 220 23310 Taivassalo Sähköposti: tavemesk@taivassalo.fi Puhelin:
LisätiedotHeikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
14.5.2016 Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Talkookunnostukset Kokemäenjoen vesistöalueella vuosina
LisätiedotKari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry Vantaanjoki on Itämeren joki Vantaanjoen vesistö sijaitsee Itämeren valuma-alueella ja laskee Suomenlahteen Vantaanjoen vesistön tilanne vaikuttaa Itämeren
LisätiedotKari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Virho on tehnyt vapaaehtoista virtavesien kunnostus- ja kalastonhoitotyötä vuodesta 1990 Kuva: Kari Stenholm Virhon toiminnan keskeiset alueet Virtavesien kunnostaminen
LisätiedotPohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa. Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä
Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä 25.11.2013 Vesiasetus 11 Työkohteista sekä rakennelmista ja laitteista laadittavat piirustukset Alueesta, jolle vesitaloushankkeen
LisätiedotKunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki
Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Meritaimen-seminaari, 4.2.2016, Ammattiopisto Livia, Parainen 1 Sisältö Ingarskilanjoki Vesistö numeroina Taustaa ja historiaa Elvytystyöhön yhteistyössä Tulokset
LisätiedotPaimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet
Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet vuonna 2005 Lounais-Suomen kalastusalue 2006 Jussi Aaltonen Lounais-Suomen kalastusalue Valkkimyllynkuja 2 20540 Turku Puh. 02-2623 444 2 Johdanto Vähäjoessa ja sen
LisätiedotVuoksi-Kruununpuisto hanke
Vuoksi-Kruununpuisto hanke Euroopan unionin aluekehitysrahaston tukema hanke ohjelmakaudella 2007-2013 1.3.2011 31.8.2014 Imatran kaupunki Tarja Hynninen Tekninen palvelukeskus Vuoksi-Kruununpuisto Ohjelma:
LisätiedotKari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Virho on tehnyt vapaaehtoista virtavesien kunnostus- ja kalastonhoitotyötä vuodesta 1990 Kuva: Kari Stenholm Virhon toiminnan keskeiset alueet Virtavesien kunnostaminen
LisätiedotTYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää
LisätiedotKunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa
Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa Saija Koljonen Erikoistutkija Suomen ympäristökeskus SYKE, Vesikeskus Vesistökunnostusverkoston kesäseminaari 3.6.2019 Kunnostukset ja seuranta
LisätiedotTOURUJOKI Kehittämissuunnitelma ja uomavaihtoehdot Kankaalla
TOURUJOKI Kehittämissuunnitelma ja uomavaihtoehdot Kankaalla Valtuustoseminaari 24.3.2014 Mervi Vallinkoski Tourujoen kehittämissuunnitelma Kokonaissuunnitelma (hyväksyminen 12/14) Uomapäätös Kankaalla
LisätiedotKari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry Vanhankaupunginkoski Vanhankaupunginkoski on Vantaanjoen kalojen portti mereltä joelle ja joelta merelle. Vantaanjokeen nousevien emokalojen ja sieltä mereen
Lisätiedot2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta
Virtavesien hoitoyhdistys ry c/o Esa Lehtinen Kirjastopolku 5 B 13 08500 Lohja www.virtavesi.com VIRTAVESIEN HOITOYHDISTYKSEN MIELIPIDE, 15.1.2015: Asia: Voikosken vesivoimalaitoksen uuden voimalaitosyksikön
LisätiedotOpetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.
Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Purojen kunnostus Sisällysluettelo Puron määritelmä Miksi purot ovat tärkeitä?
LisätiedotKYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi
KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi Yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... 3 1.1 Sijainti... 3 1.2 Maastotutkimukset... 4 1.3 Hankkeen tausta ja tavoitteet...
LisätiedotPienvesien kunnostus ja taimenhankkeet harrastuksena
Pienvesien kunnostus ja taimenhankkeet harrastuksena Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry - www.virtavesi.com 30.11.2009 Muurahaisen luontotupa, Kauhajoki Taimenpäivä 2009 Esityksen sisältö I. Mikä
LisätiedotUIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN
FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO
LisätiedotPurojen ja jokien Vantaa. Pienvesitapaaminen Hanna Keskinen Sinikka Rantalainen
Purojen ja jokien Vantaa Pienvesitapaaminen 20.4.2016 Hanna Keskinen Sinikka Rantalainen 27.4.2016 2 Lähtökohdat Vuonna 2015 Vantaalla purojen teemavuosi Taloussuunnitelmaan 2016-2018 tekstilisäys: Jatketaan
LisätiedotVapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018
7.5.2018 EKOenergian ympäristörahasto Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018 EKOenergian ympäristörahasto myönsi keväällä 2017 Kokemäenjoen vesistön
LisätiedotTIKKURILANKOSKEN YLEISSUUNNITELMA
1 Lokakuu 2016 Revisio maaliskuu 2017 3.10.2016, REVISIO MAALISKUU 2017 RAMBOLL FINLAND OY 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 1.1 Työn tavoitteet 5 1.2 Suunnittelu- ja tarkastelualue 5 1.3 Lähtötiedot 5 1.4
LisätiedotJärvikunnostushankkeen läpivienti
Järvikunnostushankkeen läpivienti Vesistökunnostushankkeen vaiheet Lähtökohtana tarve kunnostukseen ja eri osapuolten intressit Hankkeen vetäjätahon löytäminen Suunnittelun lähtötietojen kokoaminen ja
LisätiedotOpetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.
Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Purojen kunnostus Miten virtavesi toimii? Kunnosta lähivetesi- koulutus Kuopio
LisätiedotPienvesien tilan kartoitus Vantaalla tarpeet, tavoitteet ja toteutus
Pienvesien tilan kartoitus Vantaalla tarpeet, tavoitteet ja toteutus Seminaari hulevesien hallinnasta Vantaanjoen valuma-alueella 25.11.2014 Sinikka Rantalainen Vantaan ympäristökeskus Virtavesiympäristöjen
LisätiedotSARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT. HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011
SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS TARKASTUSVIRASTO KAUPUNGINMUSEO 2 1 YHTEENVETO 1.1
LisätiedotRavintoketjukunnostuksista purokunnostuksiin. Sitoutunutta tekemisen meininkiä lähivesien tilan parantamiseksi ja yhteiseksi hyväksi
Ravintoketjukunnostuksista purokunnostuksiin Sitoutunutta tekemisen meininkiä lähivesien tilan parantamiseksi ja yhteiseksi hyväksi Esimerkkejä tavoitteista 1.Virkistyskäyttö Haittaava kasvillisuus, liettyminen,
LisätiedotHyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen
LisätiedotHarri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre
1 Johdanto Suomessa lähes kaikkia puroja on perattu, oiottu tai muuten muutettu Kaupunkipurojen merkitys on kasvanut kaupunki- ja vihersuunnittelussa viime vuosien aikana 2 Esimerkkikohteet Longinoja,
LisätiedotKunnostusten suunnittelu, lupatarve ja rahoitus
Kunnostusten suunnittelu, lupatarve ja rahoitus Virtavesien kunnostuskurssi Vantaa 8.8.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Teemu Hentinen ELY-keskus Järvi-Suomen
LisätiedotVaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL
Jorma Piironen, RKTL Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi (alavetinen) ja taimen (ylävetinen) Järvilohen viljelykokeilut
LisätiedotAsia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen.
1/5 Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y. Jokikatu 17, 06100 PORVOO Föreningen vatten- och luftvård för Östra Nyland och Borgå å r.f. Ågatan 17, 06100 BORGÅ Sampo Vainio 10.8.2004
LisätiedotVantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet
Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus/kalatalouspalvelut KUVES 40v-juhlaseminaari 2016 25.5.2015 kala ELYT
LisätiedotKari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Vantaanjoki on vanha meritaimenjoki Vantaanjoen vesistö Vantaanjoen 100 km pitkä pääuoma lähtee Hausjärven Erkylänjärvestä ja laskee mereen Helsingin Vanhankaupunginkoskella
LisätiedotKalatien rakentaminen Hiittankosken patoon, Hämeenlinna
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 23/2014/2 Dnro ESAVI/188/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2014 ASIA Kalatien rakentaminen Hiittankosken patoon, Hämeenlinna HAKIJA Juha Jouhki HAKEMUKSEN VIREILLETULO Juha
LisätiedotRESTORE Life+ -hanke Jokikunnostuksen edistäminen Euroopassa
RESTORE Life+ -hanke Jokikunnostuksen edistäminen Euroopassa Jukka Jormola SYKE Vaelluskalafoorumi 24.-25.4.2013 Joensuu RESTORE hankkeen taustaa European Centre for River Restoration ECRR - ideointi SYKE:n
LisätiedotVaelluskalafoorumi , Kauko Poikola. Korkeakosken kalatietilanne
Vaelluskalafoorumi 4.10.2012, Kauko Poikola Korkeakosken kalatietilanne Korkeakosken kalatiesuunnitelma Katseluikkuna vanhaan voimalaitosrakennukseen - Mitoitettu 0,5 m3 virtaamalle - Lisäksi alaosaan
LisätiedotPAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS
Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 5.2.2016, päivitetty 9.10.2017 Viite 1510016776 PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS RIIHIMÄEN
LisätiedotMetsäpurojakin parempi luonnonmukainen vaihtoehto olisi poikastuotanto puisto voimalaitoksen yhteydessä
Kajaaninjoki Metsäpurojakin parempi luonnonmukainen vaihtoehto olisi poikastuotanto puisto voimalaitoksen yhteydessä Conon -joen 2004 rakennettua poikastuotantouomaa Skotlannissa. Leveys on noin 5 m,
LisätiedotPetri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija
Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija Telemetriatutkimuksia: Tenojoki, Utsjoki, Akujoki, Näätämöjoki, Simojoki, Tuulomajoki (Venäjä), Oulujoki, Iijoki, Vantaanjoki, Kymijoki, Porvoonjoki,
LisätiedotHARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013
Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista
LisätiedotKari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Virho kunnostaa Vantaanjokea sekä talkoilla, että työllisyysprojektilla Aluksi kunnostuksia tehtiin pelkästään talkoilla Vuonna 2003 Vantaanjokea alettiin kunnostaa
LisätiedotHANKETTA KOSKEVAT LUVAT, ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JA SUOJELUKOHTEET
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 20/2018/2 Dnro ESAVI/1989/2017 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2018 ASIA Tikkurilankosken padon osittainen purku, padon ja kalatien vesitalouslupien rauettaminen sekä koskialueen
LisätiedotPyynikin sosiaali- ja terveysasema
Riski- ja toimenpidekartoitus Suunnittelualue Sosiaali- ja terveysasema, luonnos Haitta-aineet, jäte Haitta-aineet, pintamaa Riskinarviointi Haitta-aineiden kulkeutuminen Käsitteellinen malli Altistujat:
LisätiedotSähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki
Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi
LisätiedotKari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry
Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Virhon Vantaanjoen kunnostukset vuonna 2015 Virhon työllisyysprojekti kunnosti vuonna 2015 Vantaanjoen vesistöä 7 kuukautta, mutta suunnitteluineen ja valmisteluineen
LisätiedotKOSTEUDENHALLINNAN MENETTELYT
Sirpa Pylväs projektinjohtaja Hannu Hyypiä projektipäällikkö KOSTEUDENHALLINNAN MENETTELYT Kosteudenhallinta rakennushankkeessa klinikka 4. työpaja 22.11.2013 1 Sirpa Pylväs projektinjohtaja Hannu Hyypiä
LisätiedotAki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry Ekologiset yhteydet- seminaari Helsinki
Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry www.virtavesi.com Ekologiset yhteydet- seminaari 9.3.2012 @ Helsinki Sisältö Toiminnan perusta Virhon kunnostustoiminta Miksi pienvesiä? Tyypillinen työllisyyshankkeen
LisätiedotKalatien rakentaminen Kuittilankosken patoon, Hämeenlinna
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 22/2014/2 Dnro ESAVI/189/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2014 ASIA Kalatien rakentaminen Kuittilankosken patoon, Hämeenlinna HAKIJA Kuittilan osakaskunta HAKEMUKSEN VIREILLETULO
LisätiedotVirtavedet vapaiksi esimerkkejä Euroopasta
Virtavedet vapaiksi esimerkkejä Euroopasta Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Patojen purku teemaryhmä Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Tampereen yliopisto 13.-14.6.2017
LisätiedotKriittisen polun hallinta CRIPMAN (CRItical Path MANagement) Pekka Maijala & Jaakko Paasi
Kriittisen polun hallinta CRIPMAN (CRItical Path MANagement) Pekka Maijala & Jaakko Paasi CRIPMAN CRIPMAN on tuotteen arvoverkoston tai sen osan toiminnan optimoinnin ja kehittämisen menetelmä. Kriittisen
LisätiedotTIKKURILANKOSKEN YLEISSUUNNITELMA
1 Lokakuu 2016 3.10.2016 RAMBOLL FINLAND OY 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 1.1 Työn tavoitteet 5 1.2 Suunnittelu- ja tarkastelualue 5 1.3 Lähtötiedot 5 1.4 Työryhmä 5 2 SELVITYKSET 6 2.1 Uoman pohjan
LisätiedotKirjalansalmen sillan yleissuunnitelma. Yleisötilaisuus
Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma Yleisötilaisuus 12.9.2016 Yleiskartta 2 Kirjalansalmen sillan yleissuunnitelma Tavoitteena on korvata nykyinen silta uudella kiinteällä yhteýdellä Lähtökohtana on,
LisätiedotKUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:
LisätiedotPadot taimenen tiellä Uudellamaalla
Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Ekologiset yhteydetseminaari 9.3.2012 Uudenmaan ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Ryhmäpäällikkö Markku Marttinen 8.3.2012 1 Lähde: Pedersen, S., Heinimaa, P. & Taparinen,
LisätiedotJUJO THERMAL OY:N BISFENOL A SATUNNAISPÄÄSTÖN VAIKUTUKSET EURAJOEN KALATALOUTEEN VUONNA 2011. Heikki Holsti 2011. Kirje nro 879/HH
JUJO THERMAL OY:N BISFENOL A SATUNNAISPÄÄSTÖN VAIKUTUKSET EURAJOEN KALATALOUTEEN VUONNA 2011 Heikki Holsti 2011 Kirje nro 879/HH SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 TARKKAILUALUE... 1 3 SÄHKÖKOEKALASTUS...
LisätiedotKalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä
Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä 1 Virtakutuiset vaelluskalalajit kärsineet elinympäristössä tapahtuneista
LisätiedotVaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa
Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Ympäristöpäällikkö Jukka Muotka Renewable Energy Fortum Power and Heat Oy Vaelluskalafoorumi
LisätiedotAlasvaellusrakenteen jatkosuunnittelu ja kehittely (Billnäs) Kuva: Piia Nordström, Raaseporin kaupunki
MUSTIONJOEN KALATIET JA ALASVAELLUSRAKENTEET Petri Karppinen, Kala- ja vesitutkimus Oy Kalateiden rakentaminen käynnissä Åminnefors ja Billnäs valmistuvat 2019 2020 Rakennuttaja: Raaseporin kaupunki. Yleissuunnittelu:
LisätiedotALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys
ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu
LisätiedotSeurantakriteerit ja Esimerkkihankkeet vesien kunnostamisessa. Saija Koljonen, SYKE, vesistökunnostusten neuvottelupäivä,
Seurantakriteerit ja Esimerkkihankkeet vesien kunnostamisessa Saija Koljonen, SYKE, vesistökunnostusten neuvottelupäivä, 30.10. 2014 Seurantakriteerit Mahdollisimman yleiset, mutta kattavat ohjeet eri
LisätiedotRaumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen
Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti
LisätiedotLuonnonmukaiset ohitusuomat
Luonnonmukaiset ohitusuomat - vaellusreittejä ja lisääntymisalueita rakennettuihin vesiin Jukka Jormola SYKE Vesistökunnostusverkosto Iisalmi 11.6.2014 Kalatierakenteet (Fish passage facilities, FAO/EIFAC)
LisätiedotRovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009
LAUSUNTO 1 (2) Rovaniemi T.Kilpiö, M.Talvensaari, I.Kylmänen 23.02.2009 KOLLAJAN ALLAS Lausunto hankkeen vaikutuksista jääolosuhteisiin Iijoella Haapakosken voimalaitoksen yläpuolisella ns. luonnonuomalla
LisätiedotMetsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija
Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)
LisätiedotVernissaranta ja Väritehtaanranta
62 Jokiniemi ja 64 Kuninkaala Vernissaranta ja Väritehtaanranta Puistosuunnitelmaselostus KOHTEIDEN NIMET: Selostuksen laati: Selostuksen hyväksyi: VERNISSARANTA JA VÄRITEHTAANRANTA Piirustus nro 58022-1
LisätiedotSähkökoekalastukset vuonna 2016
Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo- ja syyskuussa Koealoja yhteensä
LisätiedotNuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun
LisätiedotLuonnonmukainen vesirakentaminen
Luonnonmukainen vesirakentaminen Maisema-arkkitehti Jukka Jormola, Suomen ympäristökeskus 24.10.2018 Ruokahukka ruotuun katse vesistöihin webinaarit #hukkaruotuun #ruokahukkaruotuun #vaikutavesiin #kunnostajatkoolla
LisätiedotYhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.
Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.2016 Kirsi Pispa, CSC Tieteen tietotekniikan keskus JulkICTLab on valtiovarainministeriön
LisätiedotPohjoisten pienvesien tilan parantaminen ja Pienvesien tilan kartoitus ja tiedon hyödyntäminen vaelluskalojen palauttamisessa Iijoen valuma-alueella
Pohjoisten pienvesien tilan parantaminen ja Pienvesien tilan kartoitus ja tiedon hyödyntäminen vaelluskalojen palauttamisessa Iijoen valuma-alueella Ajankohtaisia hankkeita SYKEssä Kati Häkkilä, SYKE Vesikeskus/Vesienhoitoryhmä
LisätiedotTuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila
Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen Heli Jutila Tuuloksen vesistöhanke 2011-2013 300 000 euroa kolmen vuoden aikana käytettäväksi tähän vesistöjen tilan parantamiseen kohteina ovat kaikki Tuuloksen
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS. Kuokkalan kirkko 23:089. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluosasto. Syöttäjänkatu 4
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluosasto ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kuokkalan kirkko 23:089 Syöttäjänkatu 4 27.2.2007 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee 23. kaupunginosan korttelin 81 tonttia
Lisätiedot