ASIA. Kaupungin menettely oikeudellisten palveluiden hankinnassa KANTELU
|
|
- Niko Karjalainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ANONYMISOITU PÄÄTÖS Dnro OKV/177/1/2015 1/10 ASIA Kaupungin menettely oikeudellisten palveluiden hankinnassa KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille osoittamassaan kirjoituksessa kaupunginhallituksen puheenjohtajien, kaupunginjohtajan ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajan menettelyä asianajopalveluiden hankintaan liittyvässä asiassa. Kantelun mukaan asianajajan palvelujen hankinnat on vuosina tehty ilman kilpailutusta, hankintaa koskevien päätösten teossa on mm. ylitetty toimivaltuuksia, päätöksiä ei ole tehty kirjallisesti eikä muutenkaan säännösten ja kaupungin omien hankintaohjeiden mukaisesti, hankintojen määrää ja hintaa ei ole asianmukaisesti valvottu ja laskujen hyväksymiseen liittyy puutteita ja epäselvyyksiä. Kantelija arvostelee lisäksi mm. kaupungin käyttämän asianajajan laskutusta ja epäilee, että asianajaja on suorittanut kaupungin viranhaltijoiden puolesta sellaisia tehtäviä, jotka lain mukaan kuuluisivat viranomaiselle. Hän pyytää myös tutkimaan kaupunginjohtajan esteellisyyttä tämän toimiessa esittelijänä kaupunginhallituksen kokouksissa ja Kanteluun on liitetty kantelijan Eduskunnan oikeusasiamiehelle toimittama kantelukirjoitus, joka koskee kaupunginvaltuutetun esteellisyyttä valtuuston kokouksessa käsiteltäessä kaupunginhallituksen lisämäärärahan anomista talousarviovuodelle Lisämääräraha toimisto- ja asiantuntijapalveluihin on ollut tarpeen, koska mm. asianajotoimiston palveluita on käytetty arvioitua enemmän. Valtuutettu on kyseisen asianajajan poika. SELVITYS Kaupunginhallitus on antanut käsitellyn selvityksen ja lausunnon. Kaupunginhallituksen aikaisemmille puheenjohtajille, kaupunginjohtajalle ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajalle on lausunnon mukaan annettu mahdollisuus omalta osaltaan vastata kantelijan tekemään kanteluun. He eivät kuitenkaan ole jättäneet kaupunginhallitukselle vastineita asiassa.
2 2/10 VASTINE Kantelija on antanut hankituista selvityksestä ja lausunnosta päivätyn vastineen. RATKAISU 1. Asian tutkimisesta yleisesti oikeuskanslerinvirastossa Perustuslain 108 :n mukaan oikeuskanslerin tehtävänä on muun ohessa valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 4 :n mukaan oikeuskansleri tutkii kantelun, jos on aihetta epäillä oikeuskanslerin valvontavaltaan kuuluvan henkilön, viranomaisen tai muun yhteisön menetelleen lainvastaisesti tai jättäneen velvollisuutensa täyttämättä taikka jos oikeuskansleri muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta. Oikeuskansleri ryhtyy hänelle tehdyn kantelun johdosta niihin toimenpiteisiin, joihin hän katsoo olevan aihetta lain noudattamisen, oikeusturvan tai perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Asiassa hankitaan oikeuskanslerin tarpeelliseksi katsoma selvitys. Oikeuskansleri ei käsittele kantelua, joka koskee yli kaksi vuotta vanhaa asiaa, ellei siihen ole erityistä syytä. Oikeuskansleri ei ole muutoksenhakuviranomainen, eikä hän voi muuttaa tai kumota viranomaisten ratkaisuja. Muutoksenhausta kunnan toimielinten päätöksiin säädetään kuntalaissa. Kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen oikaisuvaatimuksen johdosta antamien päätösten laillisuus voidaan saattaa hallinto-oikeuden arvioitavaksi kunnallisvalituksella. Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei kuitenkaan saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta. Tämä merkitsee sitä, että oikaisuvaatimuksen tai kunnallisvalituksen voi tehdä vain viranomaisen lopullisesta päätöksestä eli päätöksestä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. 2. Tapahtumatietoja Kantelun taustalla on kaupungin ja kaupungin entisen elinkeinopäällikön välinen työsuhteen irtisanomista koskeva riita-asia. Henkilö oli kaupungin palveluksessa elinkeinopäällikön nimikkeellä vuodesta 2006 alkuvuoteen 2010, mistä alkaen hänen tehtävänimikkeensä oli elinkeinovastaava. Kaupungin tarve ulkopuolisen asianajajan oikeudellisten palvelujen käyttämiseen on asiassa saadun selvityksen mukaan alkanut syksyllä 2010, kun elinkeinovastaava teki selvityspyynnön aluehallintovirastolle (jäljempänä myös AVI) kokemastaan epäasiallisesta kohtelusta ja pyysi työsuojeluvaltuutettua tekemään tutkintapyynnön poliisille mahdollisen työsuojelurikoksen selvittämiseksi. Kaupunki irtisanoi elinkeinovastaavan lokakuussa 2011, minkä johdosta tämä nosti kanteen kaupunkia vastaan helmikuussa Käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa Kanne hylättiin. Hovioikeus hylkäsi entisen elinkeinovastaavan valituksen päätöksellään Korkein oikeus ei päätöksellään myöntänyt hänelle asiassa valituslupaa. Kaupungille on asiassa saatujen tietojen mukaan aiheutunut asianajajalta hankittujen oikeudellisten palvelujen käytöstä vuosina kustannuksia noin euroa. Entinen elinkeinovastaava on käräjä- ja hovioikeuden päätöksillä velvoitettu korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikuluja yhteensä euroa.
3 3/10 3. Asianajajan palveluiden hankinnasta Kantelussa arvostellaan asianajajan palveluiden hankkimista ilman kilpailutusta, hankintapäätösten tekemistä ilman dokumentointia ja laskujen hyväksymistä siten, ettei niistä ole löydettävissä hyväksymismerkintöjä. Kantelun liitteenä olevista kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja tarkastuslautakunnan pöytäkirjoista sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2013 ( ) ilmenee, että kaupungin toimielimissä on käsitelty kantelussa tarkoitetun työsuhderiita-asian asianajokuluihin liittyvää asiaa useita kertoja viime vuosien aikana. Kyse on ollut kaupungissa kokoluokaltaan varsin erityslaatuisesta tapauksesta. Kaupungin tarkastuslautakunta on asiakirjaselvityksen mukaan pyytänyt kaupunginhallitukselta selvitystä asianajopalveluiden hankintaa koskevan päätöksen syntymisestä ja valvomisesta ensimmäisen kerran Lautakunta pyysi kaupunginhallitusta samalla tarkistamaan Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnalta, onko kaupungin käyttämän asianajotoimiston laskutus ollut kohtuullista. Tarkastuslautakunta totesi kokouksessaan , ettei sen pyytämää kaupunginhallituksen selvitystä ollut vielä saatu. Tarkastuslautakunta on kiinnittänyt mainitussa kertomuksessaan vuodelta 2013 huomiota muun muassa seuraaviin asioihin: - Kaupunginhallituksen tulee päätöksissään noudattaa tarkemmin lakeja ja asetuksia, jotta vältytään turhilta hallinto-oikeuden kumoavilta päätöksiltä sekä Eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin huomautuksilta. - Kaupunginhallituksen tulee aina päätöksiä tehdessään kirjata ne selkeästi pöytäkirjoihinsa, joihin tulee myös liittää viranhaltijapäätökset. - Asianajopalveluiden hankinnasta ei löydy selkeitä kaupunginhallituksen dokumentoituja päätöksiä, kuten ei myöskään niihin liittyvästä kustannusseurannasta. Arviointikertomuksessa todetaan vielä kohdassa Hallintopalvelut (s. 10), että tarkastuslautakunnan huomio on kiinnittynyt tietyn oikeustapauksen poikkeuksellisen suuriin asianajokuluihin. Hankinta tehtiin ilman kilpailuttamista. Oikeuskiistasta on toistaiseksi aiheutunut kaupungille asianajokuluja noin euroa. Vasta vuoden 2013 aikana lakiasiainpalveluja kilpailutettiin puitesopimusmenettelyllä, mutta kyseistä riita-asiaa on kuitenkin hoitanut alun perin kilpailuttamaton taho. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan hyväksyä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2013 ja päätti samalla kehottaa kaupunginhallitusta käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle vastineen arviointikertomuksessa esitetyistä asiakohdista mennessä. Valtuusto on käsitellyt kaupungin keskusten vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2013 kokouksessaan Valtuusto merkitsi asian tiedoksi. Yleisen ja konsernihallinnon vastineessa todetaan kaupunginhallituksen päätösten puutteellisesta pöytäkirjaamisesta, että tarkastuslautakunnan esittämät huomiot on huomioitu kaupunginhallituksen työtavoissa. Kantelussa tarkoitetun oikeustapauksen poikkeuksellisen suurista asianajokuluista ja näiden palvelujen kilpailuttamista koskevista tarkastuslautakunnan huomioista vastineessa todetaan muun muassa, että tapauksen toimeksiannon alussa ei ollut ennustettavissa, että asiasta muodostuisi niin laaja riita-asia. Kun asian laajuus selvisi, ei vastineen mukaan enää ollut tarkoituksenmukaista lähteä kilpailuttamaan kyseisen tapauksen asianajopalveluita. Kyseistä asianajotehtävää ei vuonna 2013 siirretty puitesopimuksen voittaneelle taholle,
4 kun uuden asianajajan valitseminen olisi tarkoittanut asian selvittelyn aloittamista nollapisteestä, mikä työn lisäksi myös kustannusten osalta olisi ollut epäedullista. Vastineessa todettiin vielä, että kilpailutus asianajo- / juridisten palvelujen suhteen koskee käytännössä palvelusta perittävää tuntitaksaa, tiettyyn tapaukseen käytettävät tunnit määräytyvät tapauskohtaisesti. Hyvän hallinnon ja läpinäkyvyyden periaatteiden toteuttamisen tärkeyttä koskevan huomion johdosta vastineessa todetaan, että luottamushenkilöille ja viranhaltijoille järjestettävä hallintomenettelyyn liittyvä koulutus järjestetään marraskuussa Hyvän hallinnon periaatteiden noudattamisen tärkeyttä painotetaan vastineen mukaan kaikessa kaupungin toiminnassa. Tarkastuslautakunnan havaintoihin hankinta-asioiden hoitamisen puutteista vastataan, että hankinta-asiantuntijan palkkaaminen kaupungille näkyy hankinta-asioiden käsittelyn laadun paranemisena, käytäntöjen yhtenäistymisenä ja menettelyn tehostumisena. Valtuusto on niin ikään hyväksynyt vuoden 2013 tilinpäätöksen ja myöntänyt vastuuvapauden tilivelvollisille. Tilinpäätöksen liitteenä ollut tilintarkastuskertomus sisälsi selvityksen mukaan kirjauksen asiantuntijapalveluiden hankintojen ja valvonnan puutteista. Poliisilaitos on sille asianajajan palkkaamisesta tehdyn tutkintapyynnön johdosta tehnyt päätöksen, ettei esitutkintaa toimiteta. Asiassa ei ollut syytä epäillä tapahtuneen rikosta. Päätöksen perustelujen mukaan kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on kertonut muun ohessa, ettei lautakunnan tutkittua asiaa siinä ollut ilmennyt mitään rikokseen viittaavaa. Kaupunginhallitus on kokouksessaan käsitellyt selvityksen asianajopalveluiden hankkimisesta kantelussa tarkoitetussa työsuhderiita-asiassa. Selvitys päätettiin antaa tarkastuslautakunnalle vastauksena lautakunnan esittämään selvityspyyntöön. Selvitys annettiin tiedoksi myös kaupunginvaltuustolle. Kaupunginhallitus kehotti selvityksessä hallintokuntia ja viranhaltijoita kiinnittämään erityistä huomiota kaupungin hankintaohjeiden noudattamiseen ja päätösten dokumentointiin. Tarkastuslautakunta merkitsi mainitun vastauksen tiedoksi kokouksessaan ja jatkoi asian käsittelyä kokouksessaan , jolloin käsittelyn lopputuloksena oli, että asia merkittiin tiedoksi. Kaupunginvaltuusto käsitteli selvityksen ja päätti merkitä selvityksen tiedoksi. Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa vuodelta 2014 ei kaupungilta saadun selvityksen mukaan ole mainintaa asianajopalveluiden hankinnasta. Kunnan hallinnon ja taloudenpidon asianmukaisuuden valvonta on lainsäädännössä järjestetty siten, että kunnan sisäistä valvontaa toteutetaan tarkkailulla, seurannalla ja sisäisellä tarkastuksella. Sisäisellä valvonnalla arvioidaan kunnassa asetettujen tavoitteiden toteutumista, toimintaprosesseja ja riskejä. Sisäinen valvonta on osa kunnan johtamisjärjestelmää, ja sen tarkoituksena on edistää kunnan tehokasta johtamista, toiminnan tuloksellisuuden arviointia ja riskienhallintaa. Kunnanhallituksella on sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisvastuu. Valtuuston valitseman tarkastuslautakunnan tehtävänä on järjestää hallinnon ja talouden tarkastus ja arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet. Kunnan ulkoisella valvonnalla tarkoitetaan kunnan toimivasta johdosta ja muusta organisaatioista riippumatonta valvontaa, johon kuuluu tärkeimpänä osana tilintarkastus, mutta myös kunnan asukkaiden mm. kunnallisvalitusten kautta ja valtion viranomaisten suorittamaa, mm. toiminnan tarkastusten ja kantelujen käsittelyn kautta toteutettua ulkopuolista valvontaa. 4/10
5 Kanteluasiassa kertyneen asiakirja-aineiston perusteella voidaan pitää selvitettynä sitä, ettei kaupunki ole vuosien aikana asianajajalta oikeudellisia palveluja hankkiessaan menetellyt kaikilta osin julkisia hankintoja koskevien säännösten eikä kaupungin sisäisten hankintaohjeiden edellyttämällä tavalla. Tilannetta on selvitelty kaupungin sisäisesti eri toimielimissä, ja asiaan on ainakin vuoden 2013 osalta kiinnitetty huomiota myös kaupungin tilintarkastuksessa. Rikokseen viittaavaa asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt, eikä asiassa siten ole toimitettu esitutkintaa. Asiassa saadun selvityksen mukaan kaupungilla on sittemmin, ainakin vuosina , ollut puitesopimus oikeudellisten palvelujen hankintaa varten. Puitejärjestelyä voidaankin usein pitää tarkoituksenmukaisena toistuvia hankintoja toteutettaessa. Toimintatapoja hankintojen yhteydessä on pyritty saattamaan hankintalainsäädännön ja kaupungin oman ohjeistuksen mukaisiksi mm. koulutuksella, korostamalla kirjallisten tai muuten dokumentoitujen hankintapäätösten tekemisen merkitystä ja rekrytoimalla asiantuntijoita. Tämän perusteella katson, ettei minulla ole tässä vaiheessa valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 4 :n 2 momentin mukaisia oikeudellisia perusteita ryhtyä asiassa tältä osin enempiin toimenpiteisiin. 4. Asianajajan menettelystä Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta on (6 ) ratkaissut kantelun johdosta vireille tulleen asianajajaa koskeneen valvonta-asian. Lautakunta on päätöksessään arvioinut asianajajan menettelyä tämän toimiessa kaupungin avustajana työsuhteen irtisanomista koskeneessa asiassa. Kyseessä on sama riita-asia, joka on nyt arvioitavana olevan kantelijan oikeuskanslerille osoittaman kanteluasian taustalla. Valvontalautakunta ei miltään osin havainnut, että asianajaja olisi menetellyt hyvän asianajotavan vastaisesti. Lautakunta katsoi muun ohessa, ettei asianajajan palkkio kyseisen tapauksen olosuhteissa ollut kohtuuton tai muutoinkaan hyvän asianajotavan vastainen. Asianajajien ammatillisen toiminnan valvominen kuuluu ensisijaisesti Suomen Asianajajaliitolle. Asianajajista annetun lain 6 :n (697/2004) perusteella oikeuskansleri valvoo yleisen edun kannalta, että asianajajat eivät menettele asianajajalain ja hyvän asianajajatavan vastaisesti. Oikeuskanslerilla ei ole kuitenkaan toimivaltaa puuttua asianajajan työhön eikä määrätä hänelle kurinpitorangaistusta. Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta lähettää oikeuskanslerille jäljennökset kaikista asianajajavalvonta-asioissa annetuista valvontalautakunnan päätöksistä, jotka tarkastetaan oikeuskanslerin muutoksenhakuharkintaa varten. Valvontalautakunnan päätöksellä ratkaistuissa asioissa oikeuskanslerilla on asianajajista annetun lain 10 :n 2 momentin mukainen muutoksenhakuoikeus eli mahdollisuus hakea valittamalla muutosta hovioikeudesta. Apulaisoikeuskanslerin sijainen on tarkastanut valvontalautakunnan kokouksen päätökset ja päättänyt olla hakematta asiassa valittamalla muutosta. Hän on kanteluun antamassaan vastauksessa (OKV/1771/1/2014) todennut, ettei kyseisessä valvonta-asiassa ollut ilmennyt sellaista asianajajalain 6 :ssä tarkoitettua perustetta, jonka vuoksi oikeuskanslerin tulisi vaatia asian saattamista uudelleen valvontalautakunnan käsiteltäväksi. Kantelun perusteella ei siten ryhdytty toimenpiteisiin. Ottaen huomioon, että asianajajan menettelyä kyseessä olevassa työsuhderiita-asiassa on arvioitu edellä esitetyin tavoin Asianajajaliiton valvontalautakunnassa ja myös oikeuskanslerinvirastossa, eikä kantelussa ole esitetty asianajajan menettelystä uutta ja oikeudellisesti merkityksellistä tietoa, ei minulla ole perusteita ryhtyä asiassa toimenpiteisiin. 5/10
6 6/10 5. Viranomaiselle kuuluvien tehtävien siirtämisestä hallinnon ulkopuoliselle taholle Kantelussa ja vastineessa on epäilty, että kaupunki on siirtänyt viranomaiselle kuuluvia tehtäviä asianajajan suoritettavaksi. Kantelun voidaan tältä osin katsoa koskevan lähinnä aluehallintovirastolle annettua selvitystä sen valmistellessa lausuntoa syyttäjänvirastolle mahdollista työsyrjintää koskevassa rikosasiassa. Kantelija on viitannut vastineessaan mm. eräässä toisessa kaupungissa esillä olleeseen tapaukseen, jossa oli kysymys asiakirjajulkisuuteen liittyvistä kysymyksistä ja asianajotoimiston palvelujen käyttämisestä asiakirjojen luovuttamiseen liittyvässä arvioinnissa. Eräät professorit esittivät menettelystä kriittisiä huomioita julkisuudessa. Kantelussa ja vastineessa esitetyt väitteet ovat varsin yleisluonteisia ja viitteellisiä. Selvityksen laatiminen AVI:lle on lisäksi tapahtunut kantelun liitteiden mukaan talvella 2012 eli noin kolme vuotta ennen kantelun vireille tuloa. Esitän asiasta tässä yhteydessä kuitenkin muutaman yleisen näkökohdan. Perustuslain 124 :n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle. Yleisesti totean, että kunta ei perustuslain 124 :n säännös huomioiden voi omalla päätöksellään siirtää viranomaistehtävää ja viranomaiselle kuuluvaa päätöksentekoa yksityiselle taholle, esimerkiksi asianajajalle. Oikeudellisten neuvontapalvelujen hyödyntäminen sen sijaan on mahdollista, mikäli kunnan päätöksenteko, valmistelu ja muu virkavastuullinen viranomaistoiminta pysyy muodollisesti ja myös tosiasiallisesti viranomaisella itsellään. Tiettyjen keskeisten kunnallishallintoon liittyvien perussäännösten, kuten esimerkiksi perustuslain, kuntalain, hallintolain, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain ja yhdenvertaisuuslain, tuntemisen voidaan kuitenkin katsoa kuuluvan viranomaisen tehtäviin, joista sen tulisi lähtökohtaisesti voida suoriutua ilman ulkopuolistakin apua. Samoin viranomaiselta tulee voida edellyttää omaan toimialaansa kuuluvien ja tehtävien asiamukaiseksi hoitamiseksi tarpeellisten säännösten sisällön tuntemusta. Tällaisina voidaan pitää esimerkiksi työ- ja virkasuhteisiin liittyvää perussäännöstöä. Erityisosaamista vaativien tehtävien hoitamiseksi ulkopuolisen asiantuntijaavun hankkiminen on mahdollista edellä viitatuin rajauksin. Tilanteiden arvioiminen on tapauskohtaista ja edellyttäisi yksityiskohtaisempia tietoja toimeksiannon sisällöstä ja lausunnon käsittelystä kaupungin sisällä. Tässä yhteydessä asian tarkempaan laillisuusvalvonnalliseen analyysiin ei kuitenkaan edellä esitetyistä syistä ole edellytyksiä. Edellä todettu koskee kunnan velvollisuutta huolehtia ja vastata itse edellä mainitun tyyppisistä asioista erityisesti kunnan hallintoon kuuluvina asioina. Asioiden käsittelyä tuomioistuimissa, erityisesti riita- tai rikosasioina yleisissä tuomioistuimissa, on kuitenkin arvioiva erikseen. Yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävien moninaisten riita- ja rikosasioiden asianajollinen hoito ja oikeudenkäynnin asianosaisena olevan kunnan oikeuksien puolustaminen niissä ei kuulu julkisyhteisöllisen kunnan ydintehtäviin. Varsinkin oikeudellisesti vaativammissa ja taloudelliselta intressiltään merkittävämmissä oikeudenkäynneissä kysymys on myös tuomioistuinprosesseihin ja riidan kohteena oleviin asioihin liittyvien erityiskysymysten ammatillisesta hallinnasta.
7 7/10 6. Esteellisyydestä 6.1. Esteellisyyden arvioimista koskevista säännöksistä Valtuutettu on valtuustossa esteellinen käsittelemään asiaa, joka koskee henkilökohtaisesti häntä tai hänen hallintolain 28 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua läheistään. Muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä säädetään hallintolain :ssä (vanha kuntalaki 365/1995, 52, siirtymäsäännös uusi kuntalaki 410/2015, 147 ). Hallintolain (434/2003) 27 :n mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa. Lainkohdassa tarkoitettu käsittelykielto koskee kaikkia sellaisia toimia, jotka voivat vaikuttaa tehtävän päätöksen sisältöön, ja kaikkia asian ratkaisun vaiheita. Puhtaasti teknisiä toimia käsittelykielto ei koske, mutta esimerkiksi asian valmistelu, päätöksenteko ja täytäntöönpano sekä toimielimen sihteerinä tai pöytäkirjanpitäjänä toimiminen esteellisenä voivat aiheuttaa päätöksen kumoamisen muotovirheen perusteella. Hallintolain 28 :n 1 momentin mukaisia esteellisyysperusteita ovat esimerkiksi asianosaisuus (1 kohta) ja se, että asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa virkamiehelle tai hänen 28 :n 2 momentissa tarkoitetulle läheiselleen (3 kohta). Esteellisyyden aiheuttaa myös palvelussuhde asianosaisena olevaan tahoon, jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa (4 kohta). Kunnallishallintoa koskevan vanhan kuntalain 52 :n 3 momentin poikkeussäännöksen mukaan palvelussuhde kuntaan ei kuitenkaan tee luottamushenkilöä, viranhaltijaa tai työntekijää esteelliseksi asiassa, jossa kunta on asianosainen. Jos luottamushenkilö on palvelussuhteensa perusteella esitellyt tai muuten vastaavalla tavalla käsitellyt asiaa, hän on kuitenkin esteellinen. Sama henkilö ei siten voi käsitellä asiaa kahdessa eri ominaisuudessa, esimerkiksi ensin viranhaltijana ja sitten luottamushenkilönä. Säännöksen 7 kohdan mukaan henkilö on esteellinen myös, mikäli luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu. Tämän yleissäännöksen mukaisen esteellisyyden syntyminen edellyttää ulkopuolisen havaittavaa syytä puolueettomuuden vaarantumiseen, ja sen tulee olla suunnilleen samanasteinen kuin erikseen lainkohdassa määriteltyjen esteellisyysperusteiden. Hallintolain 29 :ssä säädetään, että virkamiehen esteellisyyttä koskeva kysymys on ratkaistava viipymättä. Virkamies ratkaisee itse kysymyksen esteellisyydestään. Monijäsenisen toimielimen jäsenen ja esittelijän esteellisyydestä päättää kuitenkin toimielin. Monijäseninen toimielin päättää myös muun läsnäoloon oikeutetun esteellisyydestä. Jäsen tai esittelijä saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn vain, jos toimielin ei olisi ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä henkilöä. Esteellisyyttä koskevaan päätökseen ei saa hakea erikseen oikaisua eikä muutosta valittamalla. Esteellisen virkamiehen tilalle on viipymättä määrättävä esteetön virkamies. Virkamies saa kuitenkin käsitellä kiireellisen asian, jonka ratkaisuun esteellisyys ei voi vaikuttaa (hallintolain 30 ).
8 8/ Kaupunginjohtajan esteellisyys kaupunginhallituksen kokouksen esittelijänä Kantelija pyytää oikeuskanslerin kannanottoa kaupunginjohtajan mahdolliseen esteellisyyteen tämän toimiessa kaupunginhallituksen esittelijänä kohdassa h) ilmoitusasiat, kun kaupunginhallitus on todennut käräjäoikeuden antaneen tuomion kantelussa tarkoitetussa työsuhderiita-asiassa Kaupunginhallitus on pöytäkirjan mukaan asiakohdassa päättänyt, että mikäli kaupungin vastapuoli valittaa tuomiosta hovioikeuteen, valittaa kaupunki käräjäoikeuden tuomiosta sen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevilta osin. Mikäli vastapuoli jättäisi valituksen tekemättä, jäisi asia myös kaupungin osalta käräjäoikeuden tuomion varaan. Kantelija katsoo kaupunginjohtajan olleen esteellinen, koska tämä on ollut tapauksessa asianosaisena. Kaupunginhallitus ei ole apulaisoikeuskanslerille antamassaan selvityksessä ottanut kantaa väitteisiin kaupunginjohtajan esteellisyydestä kantelussa mainituissa tapauksissa. Totean, että ilmoitusasioiden käsittelyssä tehtävät päätökset asian merkitsemisestä tiedoksi eivät tavallisesti sisällä sellaista lopullista asiaratkaisua, johon olisi mahdollista hakea muutosta kuntalain mukaisesti. Viime kädessä ratkaisun päätöksen valituskelpoisuudesta voi tehdä hallintotuomioistuin. Tietooni ei ole tullut, että kyseisestä päätöksestä olisi valitettu. Laillisuusvalvojan lainmukaisiin tehtäviin ei, kuten edellä on esitetty, kuulu toimia vaihtoehtoisena muutoksenhakuviranomaisena tai antaa sitovia ratkaisuja siitä, onko jokin viranomaisen päätös syntynyt esteellisessä kokoonpanossa. Tuon seuraavassa esiin kuitenkin joitakin oikeudellisia näkökohtia, jotka vaikuttavat kaupungin menettelyn hyvän hallinnon mukaisuuden laillisuusvalvonnalliseen arvioimiseen. Kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltiin ilmoitusasioita ja tehtiin kohdassa h) päätös vaihtoehtoisista toimenpiteistä, mikäli käräjäoikeuden tuomiosta valitetaan tai ei valiteta hovioikeuteen. Kantelun liitteenä olevista aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen asiakirjoista ilmenee, että elinkeinovastaava oli kokenut epäasiallista kohtelua nimenomaan kaupunginjohtajan taholta. Kaupunginjohtaja ei ole osallistunut varsinaisen irtisanomispäätöksen valmisteluun tai esittelyyn kaupunginhallituksessa, mutta irtisanomiseen ja sitä seuranneisiin oikeudenkäynteihin johtanut tapahtumien kulku näyttää saaneen alkunsa kaupunginjohtajan ja elinkeinovastaavan välisistä työhön liittyvistä erimielisyyksistä ja ristiriidoista. Esittelijän esteellisyyttä arvioitaessa on tässä tapauksessa syytä pohtia, onko luottamus esittelijänä toimineen kaupunginjohtajan puolueettomuuteen muusta erityisestä syystä vaarantunut (hallintolain 28 :n 1 momentin 7 kohta). Totean, että asioiden puolueettoman käsittelyn sekä viranomaistoimintaa kohtaan tunnetun yleisen uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi toimielinten kokoonpanojen tulee olla ulkopuolisen objektiivisen arvion mukaisesti esteettömiä. Asioiden puolueeton viranomaiskäsittely on yksi keskeisistä oikeusturvan takeista. Vaikka sinänsä itse käsiteltävästä asiasta olisi toimielimessä yhtenäinen näkemys eikä mahdollinen esteellisyys käytännössä vaikuttaisi päätöksen sisältöön, on viranhaltijan syytä pidättäytyä osallistumasta päätöksentekoon asioissa, joihin hänellä on ulkopuolisen havaittavissa oleva selkeä intressi. Edes pelkän ilmoitusasian tiedoksi merkitsemisen käsittelemistä toimielimen kokouksessa ei käsitykseni mukaan voida pitää sellaisena puhtaasti teknisenä toimena, johon esteellisyys ei voisi vaikuttaa. Tässä tapauksessa kaupunginhallitus kirjasi asiakohdassa päätöksen siitä, miten kaupunki tulee menettelemään mahdollisen muutoksenhaun tilanteessa, eikä kohdan käsittely siten näytä olleen ainoastaan muodollinen tiedoksi merkitsemispäätös. Asiaa esitelleellä henkilöllä on ollut mahdolli-
9 suus vaikuttaa asiakohdassa tehtävän päätöksen sisältöön. Ulkopuolinen henkilö on siten voinut perustellusti kyseenalaistaa esittelijän puolueettomuuden asiassa. Kantelija pyytää ottamaan kantaa kaupunginjohtajan esteellisyyteen myös kaupunginhallituksen kokouksessa , kun lautakuntien ja jaostojen päätösluetteloihin on lisätty tarkastuslautakunnan päätösluettelo pidetystä kokouksesta. Asiakohdassa on päätetty, ettei kaupunginhallitus käytä otto-oikeuttaan sille tiedoksi annetuissa asioissa. Kaupunginjohtaja ei kantelijan mukaan ole viranhaltijana valvonut eikä toteuttanut siinä mainittujen esitysten toimeenpanoa. Tarkastuslautakunnan kokouksessa lautakunta päätti pyytää kaupunginhallitusta tarkistamaan Asianajajaliiton valvontalautakunnalta asianajotoimiston laskutuksen kohtuullisuutta aiemmin mainitussa työsuhderiita-asiassa. Lautakunta päätti myös pyytää kaupunginhallituksen selvityksen siitä, kuinka hankintapäätös syntyi ja kuinka sitä on valvottu. Kantelu näyttää perustuvan tältä osin yksinkertaistettuna siihen oletukseen, että kaupunginjohtaja tulisi esteelliseksi esittelemään kaupunginhallitukselle asiaa, jonka toimeenpanosta ja valvomisesta tämä osaltaan on virkaa hoitaessaan vastuullinen. Vanhan kuntalain 24 :n mukaan kunnanjohtajan tehtävänä on kunnanhallituksen alaisena johtaa kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa. Totean, että näin pitkälle johdetulle tulkinnalle ei löydy perustetta laista Kaupunginvaltuutetun esteellisyys valtuuston kokouksessa Oikeusasiamiehelle osoittamassaan kantelussa kantelija katsoo kaupunginvaltuutetun olleen sukulaisuuden perusteella esteellinen käsiteltäessä kaupunginvaltuuston kokouksessa kaupunginhallituksen esitystä lisämäärärahan anomisesta talousarviovuodelle 2013, koska lisämäärärahan tarve johtui mm. siitä, että asianajotoimiston palveluja oli käytetty arvioitua enemmän. Valtuutettu on kyseisen asianajajan poika, ja kaupungin arvioitua suuremmat kustannukset asiantuntijapalveluiden ostoista aiheutuivat nimenomaan asianajajan palkkiolaskuista ja niiden maksatustarpeesta. Kantelun mukaan asianajaja on asianajotoimiston ainoa omistaja ja hallituksen ainoa jäsen. Mikäli valtuutetun todetaan olleen asian valtuustokäsittelyssä esteellinen, kantelija pyytää kumoamaan kyseisen kaupunginvaltuuston kokouksen päätöksen lainvastaisen käsittelyn vuoksi. Hallinto-oikeuden kirjaamosta puhelimitse saadun tiedon mukaan kaupunginvaltuuston päätöksestä ei ole saapunut sinne valitusta. Kuten edellä on todettu, oikeuskanslerilla ei ole lain mukaista toimivaltaa päättää viranomaispäätösten kumoamisesta tai muuttamisesta. Hallintoasiassa lainvoiman saaneen päätöksen purkamisesta voi päättää ainoastaan korkein hallinto-oikeus hallintolainkäyttölain (586/1996) 11 luvussa säädetyin edellytyksin. Tähän nähden minulla ei ole perusteita ryhtyä arvioimaan kaupunginvaltuutetun mahdollista esteellisyyttä kyseisessä valtuuston kokouksessa muutoin kuin toteamalla yleisesti, että edellä kuvattu asetelma sisältää arvostelulle alttiita elementtejä, vaikkakaan päätöksenteossa ei ole ollut kyse suoranaisesti valtuutetun isän asianajotoimistoa koskevasta asiasta. Yleisenä lähtökohtana on pidettävä päätöksenteosta pidättäytymistä, mikäli kysymys mahdollisesta esteellisyydestä on tulkinnanvarainen tai epäselvä. Oikeuskäytännössä päätöksen ei ole katsottu syntyvän virheellisessä järjestyksessä, mikäli henkilö tällaisessa tulkinnanvaraisessa tilanteessa itse jättäytyy pois päätöksenteosta, mikäli puolueettomuuden vaarantumiseen on olemassa objektiivisesti havaittavissa oleva syy. 9/10
10 10/10 7. Johtopäätökset ja toimenpiteet Kantelun kohteena olevat asiat on edellä esitetyin tavoin ratkaistu ja käsitelty toimivaltaisissa toimielimissä. Asiassa saadun selvityksen perusteella kaupungissa on kyseessä olevan tapauksen jälkeen muutettu toimintatapoja ja pyritty siten välttämään samankaltaisten virheiden toistuminen jatkossa. Tästä syystä katson riittäväksi toimenpiteeksi saattaa kaupungin tietoon esteellisyyttä koskevat yleiset huomioni. Katson, ettei minulla ole lain noudattamisen, oikeusturvan tai perus- ja ihmisoikeuksien kannalta aihetta ryhtyä asiassa enempiin laillisuusvalvonnallisiin toimenpiteisiin. Apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale Vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Anu Räty
KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)
PÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti
PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARI 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti VALTUUTETUN ESTEELLISYYS On rajoitetumpaa kuin muun luottamushenkilön esteellisyys Koskee vain valtuuston kokousta (kuntalaki 52 ) Jos
KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN
KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. Keuruun kaupungin hallintosääntö 3. Keuruun kaupungin organisaatiosääntö
Kantelija on antanut selvityksestä 20.4.2008 päivätyn vastineen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 05.11.2009 Dnro OKV/1317/1/2007 1/6 ASIA Kaupunginvaltuutetun esteellisyys KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 18.12.2007 osoittamassaan kirjoituksessa Kankaanpään kaupunginvaltuutetun
ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan
Esteellisyys valtuustossa
ESTEELLISYYDESTÄ Yleistä Esteellisyys on henkilön sellainen suhde asiaan/asianosaiseen, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa asian käsittelyssä Esteellisyyssääntelyllä turvataan mm. asioiden puolueetonta
AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
25.2.2009 Dnro 2730/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
30, 10, 20U EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES 00099 HELSINGIN KAUPUNKI LÄHETE. Helsingin kaupunginhallitus PL 10
EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES Helsinki24.10.2014 Dnro 157/2/13 Helsingin kaupunginhallitus PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO hdsingfors STADS RE61STRATÖRSKONTOR SaapunuVlnkommit
Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti
Asia T-237/00 Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Henkilöstö Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti Henkilöstösääntöjen 38 artikla Poliittinen ryhmä Siirron ennenaikainen
Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A
LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 7/2015 Oikeuspalvelut 27.01.2015 Kaupunginlakimies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Viivästyskorko- ja perintäkulusaatavasta luopuminen HEL 2015-000828 T 02 06 07 Oike PK 20141618 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että kaupunki luopuu viivästyskorko-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 44/2015 Oikeuspalvelut 07.08.2015 Kaupunginlakimies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 111 Kilpailu- ja kuluttajavirastolle selvitys Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamisesta HEL 2015-005126 T 03 00 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kaupunginlakimies
Poliisin menettely esitutkinnassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä
Kantelijan mielestä Espoon kaupungin tulisi maksaa hänelle tuntuvat vahingonkorvaukset kantelussa kerrotun menettelyn johdosta.
24.5.2004 2408/4/02 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Tuula Aantaa TOIMEENTULOTUKIPÄÄTÖKSEN SISÄLTÖ JA PERUSTELEMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli asiamiehensä
Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö
Lapsen sijoitus Reunaehtoja työlle Sijoitukseen vaikuttavia lakeja Perustuslaki (mm. 21 asian laillinen käsittely) Lapsen oikeuksien sopimus (mm. Lapsen etu) Kuntalaki (mm. 44 julkisen vallan käyttö virkasuhteessa)
Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.09.2015 Dnro OKV/2201/1/2014 1/5 ASIA Neuvonta työttömyysetuutta koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee 29.12.2014 oikeuskanslerille osoittamassaan kantelussa työ- ja elinkeinotoimiston
ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus
ESTEELLISYYDESTÄ Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus 21.9.2017 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Taina Törmikoski, alueidenkäyttöryhmä> 1 Mitä on
1 Suullisen käsittelyn toimittaminen kokonaan yleisön läsnä olematta
PÄÄTÖS 31.01.2011 Dnro OKV/754/1/2008 Oikeustoimittajat ry Jarkko Sipilä MTV3 Uutiset 00033 MTV 3 1/5 ASIA Oikeudenkäynnin julkisuus KANTELU Oikeustoimittajat ry on arvostellut oikeuskanslerille 5.6.2008
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Tarkastuslautakunta 05.05.2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika maanantai klo 14:00-16:55 Paikka Saunakabinetti, kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Tarkastuslautakunta 28.05.2014 AIKA 28.05.2014 klo 18:00-21:20 PAIKKA Kaitalankuja 52 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Tarkastuslautakunnalle
Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 14.10.2014 Dnro OKV/595/1/2013 1/5 ASIA Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen KANTELU A on kantelussaan 8.4.2013 arvostellut aikuisopiston rehtorin
Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Esteellisyys omaisuuskysymyksessä Puheenjohtaja Antti Karkola 1.3.2012 AYYE / PJ / 2 / 2012
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Esitys 1 (5) Antti Karkola 1.3.2012 E / PJ / 2 / 2012 Tämä esitys edustajiston jäsenten esteellisyydestä käsiteltäessä ns. omaisuuskysymystä käsitellään edustajiston kokouksen
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA
1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali-
Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.10.2018 Dnro OKV/2069/1/2017 1/5 ASIA Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU Kantelija arvostelee 1.11.2017 saapuneessa kantelussaan muun muassa työvoimahallinnon sähköisiä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 354. Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 3708/02.02.00/2014 354 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksistä tehtyjen valitusten johdosta, jotka koskevat metron jatkon rakennustöiden
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015)
VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015) 2 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Sivu 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET... 4
Menettely otto-oikeuden käyttämisessä
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.04.2015 Dnro OKV/1810/1/2013 1/5 ASIA Menettely otto-oikeuden käyttämisessä KANTELU Rekisteröity yhdistys (jatkossa myös yhdistys) on kantelussaan 28.10.2013 arvostellut kunnanhallituksen,
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13
Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 25/12.12.2012 271 Kokousaika 12.12.2012 klo 17.00 20.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors
Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Selvitys asianajopalveluiden hankkimisesta, asia Keskimäki 737/00/2014, 919/01.01.04/2011 KH 14 Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors Asian taustaa
Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut
Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 6.4.2016 Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL
Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille
Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille 6.2.2015 päätösvalmistelupäällikkö Tiina Kyöttilä-Vettenranta 1 9.2.2015 Kokouksen julkisuus - Valtuuston kokoukset ovat julkisia,
Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2012 70 Tarkastuslautakunta AIKA 25.04.2012 klo 17:00-18:50 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
Esteellisyyden käsite
ESTEELLISYYS Esteellisyyden käsite Esteellisyyssäännöksillä turvataan asioiden käsittelyn puolueettomuutta ja asukkaiden luottamusta päätöksenteon moitteettomuuteen Esteellisyydellä eli jääviydellä tarkoitetaan
Vesa Tolonen on tehnyt 23.11.2013 oikaisuvaatimuksen yllämainittuun kunnanhallituksen 04.11.2013 tekemään päätökseen 270.
Kunnanhallitus 51 17.02.2014 Lausunto Oulun hallinto-oikeudelle / Vesa Tolosen kunnallisvalitus Sotkamon kunnanhallituksen 09.12.2013 316 tekemään päätökseen, joka koskee Tolosen oikaisuvaatimusta kunnanhallituksen
perusopetuslain muuttamisesta
Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1 17.06.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 17.06.2016, 10:30-13:10 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, Melania-rakennus, ME201 Osallistujat Nimi Tehtävä
5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto, 28, 01.12.2015 Sivistyslautakunta, 5, 27.01.2016 5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä
OIKEUSAPUPÄÄTÖS EI VASTANNUT MYÖNNETTYÄ OIKEUSAPUA
15.5.2015 Dnro 1973/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja OIKEUSAPUPÄÄTÖS EI VASTANNUT MYÖNNETTYÄ OIKEUSAPUA 1 KANTELU A arvosteli 5.5.2014
31.10.2012 klo 17.30 19.00 Terveyskeskuksen ruokasali/päivätoiminnan tila. Sivu 61 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 116
Sosiaali- ja terveyslautakunta 7/2012 31.10.2012 klo 17.30 19.00 Terveyskeskuksen ruokasali/päivätoiminnan tila Sivu 61 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 116 62 PÖYTÄKIRJAN TARKISTAJIEN VALINTA
Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 23.04.2015 Dnro OKV/901/1/2014 1/7 ASIA Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 29.4.2014 osoittamassaan kantelussa
Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.04.2016 Dnro OKV/2177/1/2014 1/5 ASIA Asiakirjan osittainen salassapito KANTELU Kantelija on kantelussaan 19.12.2014 pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan valtioneuvoston kanslian menettelyä
- KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ -
KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.10.2005 144 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt muutoksen 19.12.2005 181 Sääntö tulee voimaan 1.1.2006 Kuulutettu 2.2.2006 I LUKU
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1.
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 12.3.2012/ Kv 26 Voimaantulo: 1.4.2012 Muutettu: 11.6.2012
u a UØ Taltionumero 3682/3/14
KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,
ASIA KANTELU SELVITYS
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.03.2016 Dnro OKV/1377/1/2015 1/5 ASIA Muistutuksen tekeminen sähköisesti KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 1.10.2015 osoittamassaan kantelussa terveyskeskuksen kuntayhtymän
Kinnulan kunta, valtuustosali. Kröger Lasse, puheenjohtaja (x) Häkkinen Kirsti, varapuheenjohtaja x) Piispanen Sanna (x)
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2010 Kokousaika Maanantai.2010 klo 13.00 13.42 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnulan kunta, valtuustosali
Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors
Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Kaupunginvaltuusto 39 04.03.2015 Selvitys asianajopalveluiden hankkimisesta, asia Keskimäki 737/00/2014, 919/01.01.04/2011 KH 14 Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja
Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille
Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta
Valtiovarainministerin lausuma eduskunnan kyselytunnilla
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 04.01.2016 Dnrot OKV/1662/1/2015 ym. 1/5 Jakelussa mainitut ASIA Valtiovarainministerin lausuma eduskunnan kyselytunnilla KANTELUT Oikeuskanslerinvirastoon saapui seitsemän valtiovarainministeri
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN
Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään
Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.08.2014 Dnro OKV/1650/1/2013 1/5 ASIA Poliisin menettely asiakirjapyyntöä koskevassa asiassa KANTELU A arvostelee oikeuskanslerinvirastoon 16.10.2013 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan
Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen
Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen 1. Noudatettavat lait ja säännökset Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 18 Työsopimuslaki 3. luku 3 Hallintolaki (6.6.2003/434) 5. luku
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 Kokousaika Tiistaina 7.5.2012 klo 12.00 12.55 Kokouspaikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 Läsnä Jäsenet Rajajärvi Tuomas puheenjohtaja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo
Oikeusasiamiehen ohella valvonnasta vastaa kaksi apulaisoikeusasiamiestä. He toimivat itsenäisesti ja samoin valtuuksin kuin oikeusasiamies.
VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES Mitä oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hän valvoo
12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004
12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna
Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu
Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu Varatuomari Heikki Paajanen 62.2012 Viranhaltijan palvelussuhteesta Virkasuhde syntyy yksipuolisella hallintotoimella (nimitys tai määräys). Suostumus toki edellytetään.
X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.
18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,
Joensuun seudun hankintatoimi
HANKINTAOIKAISU- JA OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätöksen tekijä JOENSUUN KAUPUNKI Joensuun seudun hankintatoimi Päätöspäivä ja Hankintaoikaisu- ja oikaisuvaatimusoikeus Hankintayksikön päätökseen tai muuhun
ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus
Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kaupunginhallitus 19.5.2014 178: Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan
NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014
NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2014 klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA N:O SIVU 74 ERON MYÖNTÄMINEN TIMO VUORISALOLLE
Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi
Aika Keskiviikko 23.4.2014 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n
Yleistä todentamisesta. Nora Kankaanrinta, Kestävyysasiantuntija Energiavirasto Todentajapäivä 11.9.2015
Yleistä todentamisesta Nora Kankaanrinta, Kestävyysasiantuntija Energiavirasto Todentajapäivä 11.9.2015 Todentajilla tärkeä rooli valvonnassa Kolme tukipilaria YHTEISTYÖ Energiavirasto Kontrolli Valvonta
Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää
Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Arja Myllynpää 1 Asiaryhmiä, joissa Valvira voi pyytää asiantuntijalausuntoa (esim.): Valvontaluonteiset asiat terveydenhuollon
ASIA KANTELU SELVITYS
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.01.2015 Dnro OKV/4/1/2014 1/5 ASIA Maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Oulun poliisilaitoksen menettely Oulujärven
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1
Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta
Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä
Päätökset ( ) 269 271, 279. Sovellettava lainkohta: kuntalain (365/1995) 91. Päätökset ( ): 272 278, 280-288
LUUMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (365/1995) 89 :ssä tarkoitettua oikaisuvaatimusta eikä 90 :ssä tarkoitettua kunnallisvalitusta,
Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka
Hyvän hallinnon oikeudelliset takeet
Hyvän hallinnon oikeudelliset takeet Varatuomari Heikki Paajanen 6.2.2012 Valtio ja valta Valtio on ihmisyhteiskunta, jolla on - määrätty alue, jolla se käyttää valtaa, joka on 1. omintakeista 2. pysyvää
Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta
Rakennuslautakunta 84 14.10.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta 117/10.03.00.15/2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot:
ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KIRKKONEUVOSTO Kokous 9.9.2015. Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45. Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45 Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila KN 64 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 65 KOKOUKSEN
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 294/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 294/2010 vp Hallituksen esitys laiksi riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa sekä laeiksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 :n ja velan vanhentumisesta
Viranhaltijapäätökset. Sari Anetjärvi
Viranhaltijapäätökset Sari Anetjärvi Viranhaltijapäätös Viranhaltijapäätös on hallintopäätös, josta asianosaisella ja seurakunnan jäsenellä voi olla oikaisuvaatimusoikeus. (Yhteinen) kirkkovaltuusto tai
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on
Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2015 1 (11) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-15:50 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10,
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-007053 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin
Kirkkoneuvosto 9.5.2016 5/2016. Seurakuntakeskuksen neuvotteluhuone, Papintie 2-6, Kerava Maanantaina 9.5.2016 klo 18.00-18.12
Pöytäkirja Seurakuntakeskuksen neuvotteluhuone, Papintie 2-6, Kerava Maanantaina 9.5.2016 klo 18.00-18.12 Osallistujat: Essi Haukkavaara Ossi Honkasalo (vpj) Liisa Hynynen Antti Jaatinen Aarne Kiiski Kirkkovaltuuston
Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012
salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,
ASIA KANTELU SELVITYS
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.11.2016 Dnro OKV/405/1/2016 1/5 ASIA Asian riittävä selvittäminen ja viipyminen KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 14.3.2016 osoittamassaan kantelussa asioidensa käsittelyä
- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet.
VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? 1) Mitä eduskunnan oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hän valvoo muita julkista
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 48 08.05.2014. 48 Asianro 710/10.03.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 48 Asianro 710/10.03.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 20.2.2014 15 / vastaavan työnjohtajan hakemuksen
Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v liittyvään valitukseen
1 Lausunto 11.2.2019 1 (5) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 Vaasa Viite: 00017/19/2204 Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v. 2019 sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v. 2020-2021
SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 58/2002 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 51/2002 13.11.2002 Asia Oikaisuvaatimus määräaikaisen virkasuhteen peruuttamista koskevassa asiassa Virasto Oulun kihlakunnan poliisilaitos