Tarjous ( ) LUOTTAMUKSELLINEN Kainuun liitto Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarjous (21.1.2015) LUOTTAMUKSELLINEN Kainuun liitto Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys"

Transkriptio

1 Tarjous ( ) LUOTTAMUKSELLINEN Kainuun liitto Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys

2 Lähtökohta /2014 Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen tilaama Liikennebiokaasun tiekartta tuotanto ja käyttö Kainuussa työ (toteuttajat Aluekehityssäätiö ja Envitecpolis Oy) Tässä työssä ei St1:n toiveesta huomioitu St1:n Kajaanin bioetanolitehtaan sivutuotteena syntyvää biokaasua /2014 Kainuun liiton tilaama Selvitys Kainuun biotalouden aluetalousvaikutuksista - Kainuun biotalouden aluemallinnus työ (toteuttajat Aluekehityssäätiö, Ruralia instituutti ja VMK Valmennus) Tässä työssä biometaanin liikennekäytön sekä St1:n bioetanoli-investoinnin tukeminen nousivat vahvasti esille 3. Vuoden 2014 aikana kainuulaisille yrityksille toteutetut biokaasuntuotantoinvestointien suunnittelutyöt (2 kpl, toteuttajat Envitecpolis Oy, Biokymppi Oy ja ProAgria) neuvottelu Mikael Knif (St1), Toni Taavitsainen (Envitecpolis Oy) ja Mika Arffman (Envitecpolis Oy/Aluekehityssäätiö) neuvottelu Pentti Malinen (Kainuun liitto) ja Mika Arffman (Aluekehityssäätiö/Envitecpolis Oy)

3 Tilannearvio 8.1. ja palavereiden jälkeen Tässä tarjouksessa esitettävä työ on suora jatkumo edellisen kalvon kohtiin 1-2 ja vastaa suoraan ko. töissä esitettyihin johtopäätöksiin St1:n bioetanolituotannon sivutuotteena syntyvän biokaasun liikennekäyttömahdollisuutta ei ole selvitetty Renforsin Ranta on potentiaalinen liikennebiometaanin tuotantopaikka ja/tai tankkauspaikka, mikäli polttoaineelle löytyy paikalliset markkinat Tässä tarjouksessa esitettävä työ voi johtaa yhteistyöhön Kainuussa suunnitteilla olevien biokaasuinvestointien kesken, mikä voi edesauttaa kaikkien investointien toteutumista Tässä tarjouksessa esitettävä työ tukee suoraan Kainuun biotalouden kehittymistä ja biotalousimagon vahvistumista Selvitykselle tulee muodostaa johtoryhmä, jonka muodostavat aluksi St1:n ja Kainuun liiton edustajat, ryhmää täydennetään työn edetessä tarpeen mukaan

4 Tarjouksemme yhteistyöstä Kainuun liitolle Aluekehityssäätiö ja Envitecpolis Oy tarjoavat Kainuun liitolle Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvityksen seuraavasti: Määritetään Renforsin Rantaan sijoittuvan liikennebiometaanin tuotanto- ja jakeluyksikön volyymit ja niihin liittyvät toiminnalliset reunaehdot alla oleville vaihtoehdoille: Vaihtoehto 1 raaka-aine St1:n bioetanolituotannon sivutuotteena syntyvä biokaasu Vaihtoehto 2 raaka-aineet bioetanolitehtaan sivutuotteena syntyvä biokaasu sekä yhdyskuntaliete- ja biojätepohjaisesti (n t/v) tuotettava biokaasu Vaihtoehto 3 raaka-aine yhdyskuntaliete- ja biojätepohjaisesti (n t/v) tuotettava biokaasu Määritetään liikennebiometaanin tuotanto- ja jakeluyksikön toimintamalli eri vaihtoehdoille (käydään toimintamalleihin liittyvät sidosryhmäneuvottelut) Määritetään tuotantoprosessi ja sen teknologiaratkaisut sekä teknologiatoimittajat eri vaihtoehdoille Pyydetään teknologiatoimittajilta budjettitarjoukset (3 kpl/vaihtoehto) Käydään tarjoukset läpi ja valitaan teknologiaratkaisut Käydään neuvottelut potentiaalisimpien liikennebiometaanin käyttäjien kanssa (mm. SOTE, bussit, Jätehuoltotoimijat, Itella) Tehdään vaihtoehdoille kannattavuuslaskelmat Laaditaan biometaanin tuotanto- ja jakeluvolyymin kasvattamissuunnitelma vuoteen 2025 Renforsin Rannan tuotanto- ja jakeluyksikön pohjalta

5 Toteutus Aluekehityssäätiö ja Envitecpolis Oy muodostavat selvityksen toteuttamista varten tiimin: Kehittämispäällikkö Mika Arffman (selvityksen projektipäällikkö): lähtökohtana olevien taustaselvitysten ja paikallisten toimijoiden tuntemus, liikennebiometaanin tuotanto- ja jakeluyksikön toimintamallin määrittäminen, sidosryhmä- ja liikennebiometaaninkäyttäjäneuvottelut, biometaanin tuotanto- ja jakeluvolyymin kasvattamissuunnitelma vuoteen 2025 Renforsin Rannan tuotanto- ja jakeluyksikön pohjalta Johtava asiantuntija Toni Taavitsainen: tuotantovolyymien määrittäminen, liikennebiometaanin tuotanto- ja jakeluyksikön prosessin määrittäminen, teknologiaratkaisujen ja toimittajien valinta, tarjouspyynnöt ja niiden läpi käynti sekä kannattavuuslaskelman tekeminen Selvityksen toteuttamisessa on käytettävissä koko Aluekehityssäätiön ja Envitecpolis Oy:n asiantuntijaverkosto Asiantuntijatiimin sisäisessä yhteydenpidossa hyödynnetään sähköisiä työkaluja kuten Microsoft Office 365 ja Skype Selvityksen kesto 4-5 kk Selvityksen toteuttaminen voidaan aloittaa välittömästi ja tarkempi aikataulu sovitaan toimeksiantosopimuksessa

6 Tulokset Kirjalliset dokumentit: Renforsin Rantaan sijoittuvan liikennebiometaanin tuotanto- ja jakeluyksikön toimintamallin kuvaus (3 kpl) Renforsin Rantaan sijoittuvan liikennebiometaanin tuotanto- ja jakeluyksikön prosessin kuvaus (3 kpl) Valittujen teknologiaratkaisujen tarjouspyynnöt ja budjettitarjoukset (3 kpl) Budjettitarjousten analyysit (3 kpl) Yhteenveto ja analyysi potentiaalisten liikennebiometaanin käyttäjien kanssa käydyistä keskusteluista Liikennebiometaanin tuotanto- ja jakeluyksikön kannattavuuslaskelmat Biometaanin tuotanto- ja jakeluvolyymin kasvattamissuunnitelma vuoteen 2025 Renforsin Rannan tuotanto- ja jakeluyksikön pohjalta

7 Lisäarvo Kainuun liitolle Selvitys tukee Kainuun liiton tavoitteita Kainuun biotalouden kehittämisessä ja voi luoda uusia työpaikkoja ja positiivista biotalousimagoa Selvitys voi johtaa yhteistyöhön Kainuussa suunnitteilla olevien biokaasuinvestointien kesken, mikä voi edesauttaa kaikkien investointien toteutumista Selvityksen avulla Kainuun liitto tukee St1:n bioetanolituotannon sivutuotteiden hyödyntämistä Asiantuntijatiimillä on vahva paikallistuntemus ja näkemys lähtökohtana olevista selvityksistä Asiantuntijatiimillä on vahva biokaasuosaaminen sekä verkosto, jolla on kokemusta biokaasulaitoksen rakentamisesta, käytöstä ja ylläpidosta

8 Veloitusperusteet Selvityksen kokonaishinta on Tuotantovolyymit ja toiminnalliset reunaehdot Tuotanto- ja jakeluyksikön toimintamalli Tuotantoprosessi ja sen teknologiaratkaisut sekä teknologiatoimittajat Budjettitarjoukset Tarjousten läpikäynti ja teknologiaratkaisujen valinta Neuvottelut potentiaalisimpien liikennebiometaanin käyttäjien kanssa Toimintamallin kannattavuuslaskelma Tuotanto- ja jakeluvolyymin kasvattamissuunnitelma vuoteen Mahdollisista lisäpalveluista sovitaan tapauskohtaisesti Asiakkaan kanssa erikseen. Lisäpalvelun hinta on 600 /hlö/pv. Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukainen arvonlisävero. Matkakulut eivät sisälly kokonaishintaan. Matkakulut veloitetaan toteutuneiden kulujen ja menettelyn mukaisesti. Selvityksen tuottamiseen liittyvistä matkoista sovitaan aina Asiakkaan kanssa erikseen. Laskutus tapahtuu kolmessa erässä. Maksuehto on 14 päivää netto. Mikäli ehdotettu maksukäytäntö ei sovi Asiakkaalle, myös muu maksukäytäntö on mahdollinen.

9 Yhteystiedot Mika Arffman kehittämispäällikkö

Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys LOPPURAPORTTI Mika Arffman (Aluekehityssäätiö) ja Toni Taavitsainen (Envitecpolis Oy)

Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys LOPPURAPORTTI Mika Arffman (Aluekehityssäätiö) ja Toni Taavitsainen (Envitecpolis Oy) Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys LOPPURAPORTTI Mika Arffman (Aluekehityssäätiö) ja Toni Taavitsainen (Envitecpolis Oy) Lähtökohta 1. Kainuun biotalousstrategian valmistelu (Kainuun

Lisätiedot

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa Tausta Tiekartta laadittu Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen toimeksiantona.

Lisätiedot

Talent Vectia Oy Tarjous

Talent Vectia Oy Tarjous Kauhavan ja Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen sekä kiinteistöratkaisut sote- ja maakuntauudistuksessa Materiaali perustuu: - Talent Vectian sote- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

RaKi käyttöönottoprojektin konsultointi Helsingin kaupunki

RaKi käyttöönottoprojektin konsultointi Helsingin kaupunki RaKi käyttöönottoprojektin konsultointi Helsingin kaupunki TARJOUS 73027 8.12.2014 Helsingin kaupungin Tietokeskus tilasto ja tietopalvelupäällikkö Ari Jaakola ari.jaakola@hel.fi RAKI KÄYTTÖÖNOTON KONSULTOINTI

Lisätiedot

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Tarjouspyyntö 1 (6) Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Sisällys 1 Hankinnan kohde... 2 2 Hankekuvaus ja hankkeelle asetetut tavoitteet... 2 2.1 Mallinnuksen toteutus... 2 2.2 Alihankinta...

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelu ympäristöjärjestelmien rakentamiseksi Kaustisen seutukunnan pk - yrityksissä (Kaustinen, Veteli, Halsua, Lestijärvi, Perho)

Asiantuntijapalvelu ympäristöjärjestelmien rakentamiseksi Kaustisen seutukunnan pk - yrityksissä (Kaustinen, Veteli, Halsua, Lestijärvi, Perho) 1 Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI TARJOUSPYYNTÖ Asiantuntijapalvelu ympäristöjärjestelmien rakentamiseksi Kaustisen seutukunnan pk - yrityksissä (Kaustinen, Veteli,

Lisätiedot

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Globaali energiahaaste Maailma vuonna 2030... Source: BP 2012, Energy Outlook

Lisätiedot

Biokaasuseminaari 27.2.2014

Biokaasuseminaari 27.2.2014 Biokaasuseminaari 27.2.2014 Mitä on biokaasu tuotantoa maatiloilla. 27.2.2014 Liminganlahden luontokeskus Liminka Toni Taavitsainen, Envitecpolis Oy Envitecpolis Oy lyhyesti: Perustettu vuonna 2008. Sonkajärvi,

Lisätiedot

Projektipäällikkö Anniina Kontiokorpi Parikkalan kunta

Projektipäällikkö Anniina Kontiokorpi Parikkalan kunta Projektipäällikkö Anniina Kontiokorpi Parikkalan kunta 27.1.2015 Lähtökohtia biotalous-hankkeelle Biotalous-hankkeen hallinto Hankeaika: 6.5.2013-31.3.2015 Vastuullinen viranhaltija elinkeinojohtaja Projektipäällikkö,

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta Hankintayksikkö Oulun kaupunki/rakennusvalvonta y-tunnus: 0187690-1 Solistinkatu 2, Oulu, PL 83,

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Hanke rahoitetaan Euroopan Unionin aluekehitysrahaston, Sastamalan koulutuskuntayhtymän, kuntien ja yritysten toimesta.

TARJOUSPYYNTÖ. Hanke rahoitetaan Euroopan Unionin aluekehitysrahaston, Sastamalan koulutuskuntayhtymän, kuntien ja yritysten toimesta. TARJOUSPYYNTÖ 3.10.2013 Pyydämme teitä tarjoamaan seuraavaa: Märkärainausprosessin vesisäiliön lämpöeristys. 1 Yleistä taustaa 1.2 Hankkeen toteuttaja 1.3 Hankkeen rahoittaja 2 Hankinta 2.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot

GasHighWay Promoting the Uptake of Gaseous Vehicle Fuels, Biogas and Natural Gas, in Europe

GasHighWay Promoting the Uptake of Gaseous Vehicle Fuels, Biogas and Natural Gas, in Europe GasHighWay Promoting the Uptake of Gaseous Vehicle Fuels, Biogas and Natural Gas, in Europe Maakaasun käytön valvojien neuvottelupäivät 10.6.2009, Vierumäki Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy 1 GasHighWay

Lisätiedot

Biokaasuntuotannon kannattavuus

Biokaasuntuotannon kannattavuus Biokaasuntuotannon kannattavuus Ville Kuittinen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Biotalouden keskus Sisältö Biotila hankkeen laskelmat Toni Taavitsainen, Envitecpolis PKAMK:n biokaasulaskurin tuloksia

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa 1.3.2008 31.12.2010 Budjetti 917 000 eur Rahoitus: EAKR / Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulunkaaren kunnat, yritykset

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI BDO 13.5.2016 Johdanto Kiitämme mahdollisuudesta tarjota BDO:n asiantuntijuutta sekä projektikokemusta Kankaanpään kaupungille. Tässä

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa

Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa Hallitus 20.12.2013 Hyödyntämisratkaisua ohjaavat päätökset Euroopan unionin ilmasto- ja energiapaketissa on vuonna 2008 päätetty asettaa tavoitteiksi

Lisätiedot

InnoKas S12115 TARJOUSPYYNTÖ 1(4)

InnoKas S12115 TARJOUSPYYNTÖ 1(4) TARJOUSPYYNTÖ 1(4) SELVITYS POTENTTIAALISISTA TUULIVOIMA-ALUEISTA VETELIN KUNNASSA Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnoima InnoKas -projekti (S 12115) projektissa edistetään Vetelin kunnan

Lisätiedot

Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI

Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI Sivu 1 / 5 Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI TARJOUSPYYNTÖ KASVUINNO-PROJEKTIN ASIAKASTARINOITA -JULKAISUN TUOTTAMINEN KASVUINNO -projektin päätoteuttajana toimii Lestijärven

Lisätiedot

Bioetanolia food waste to wood waste kestävän, hajautetun biopolttoainetuotannon kehityspolku

Bioetanolia food waste to wood waste kestävän, hajautetun biopolttoainetuotannon kehityspolku BIOJALOSTUKSEN INNOVAATIOPÄIVÄ 30.5.2013, Lappeenranta Bioetanolia food waste to wood waste kestävän, hajautetun biopolttoainetuotannon kehityspolku St1 Biofuels Oy Patrick Pitkänen Globaali energiahaaste

Lisätiedot

Biokaasu -esiselvityshankkeen varsinaisena kohderyhmänä ja tämän tarjouspyynnön kohteena olevan asiantuntijapalvelun kohderyhminä ovat:

Biokaasu -esiselvityshankkeen varsinaisena kohderyhmänä ja tämän tarjouspyynnön kohteena olevan asiantuntijapalvelun kohderyhminä ovat: 1 Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI TARJOUSPYYNTÖ Kaustisen seutukunnan Biokaasu -esiselvityshanke -asiantuntijapalvelu selvitystyön laatimiseksi kunnallisista jätevedenpuhdistamolietteistä

Lisätiedot

TARJOUS. Pegasos potilastietojärjestelmä Tilastouudistus - AvoHILMO

TARJOUS. Pegasos potilastietojärjestelmä Tilastouudistus - AvoHILMO TARJOUS Pegasos potilastietojärjestelmä TARJOUS 56021 29.9.2010 Turun kaupunki Palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen PEGASOS POTILASTIETOJÄRJESTELMÄ TILASTOUUDISTUS - AVOHILMO Kiitämme tarjouspyynnöstä.

Lisätiedot

Kaicell Fibers Kainuun Biotalouden Tulevaisuusfoorumi Kajaani Jukka Kantola

Kaicell Fibers Kainuun Biotalouden Tulevaisuusfoorumi Kajaani Jukka Kantola Kaicell Fibers Kainuun Biotalouden Tulevaisuusfoorumi 25.4.2016 Kajaani Jukka Kantola Taustaa Biotuotetehtaan esiselvitys laadittiin vuoden 2015 aikana Lopullinen tehdaskonsepti tarkentuu hankkeen aikana

Lisätiedot

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut. JANAKKALAN KUNTA 1 (9) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 27.2.2013 Janakkalan markkinointiviestintäkumppanuus Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja hinnoittelulomakkeen.

Lisätiedot

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 1 Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 2 Toteutusselvityksen tavoite Selvityksen tavoitteena on esimerkkitilan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 10.12.2007

TARJOUSPYYNTÖ 10.12.2007 TARJOUSPYYNTÖ 10.12.2007 Karelia ENPI CBC (2007-2013) on EU:n naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin mukainen rajanylittävän yhteistyön ohjelma. Ohjelma on Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

HILMA: Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konv...

HILMA: Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konv... Sivu 1/5 Hankintailmoitus, erityisalat: : Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konversio sekä ohjelmiston asiakastuki ja ylläpito Hankintailmoitus, erityisalat I.1

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Rauman seurakunta on Rauman talousalueen suurin yksittäinen seurakunta. Pyrimme kaikessa toiminnassamme toteuttamaan kestävän kehityksen periaatteita

Lisätiedot

MHS 7/2016 Asia nro 115

MHS 7/2016 Asia nro 115 Muistio 1 (5) 21.1.2013 179/2016 MHS 7/2016 Asia nro 115 Tarjousten arviointi ja vertailu: Uudenmaan liiton ICT-palvelujen kilpailutus vuosille 2017-2018 Tarjouskilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä

Lisätiedot

Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet

Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet Watrec Oy Biolaitosyhdistyksen vuosiseminaari Lahti 7.-8.11.2018 Laitosten suunnittelu ja urakointi Kaikki biokaasulaitoksista Suomalainen pk yritys, jonka fokus

Lisätiedot

Unity-kaupunkimallien avoin jakeluympäristö

Unity-kaupunkimallien avoin jakeluympäristö Tarjous 1/4 Tarjousnumero 10182846 23.4.2018 Tampereen kaupunki Anna Vilhula Viite: Tarjouspyyntö Unity-kaupunkimallien avoin jakeluympäristö Kiitämme mielenkiinnosta palvelujamme ja tuotteitamme kohtaan.

Lisätiedot

Uusiutuva energia nyt ja tulevaisuudessa -työpaja

Uusiutuva energia nyt ja tulevaisuudessa -työpaja MUISTIO Uusiutuva energia nyt ja tulevaisuudessa -työpaja Aika Keskiviikko 25. maaliskuuta 2015 klo 12-15.30 Paikka Teknologiakeskus, kokoushuone Anturi Kehräämöntie 7, Kajaani Läsnäolijat: Pentti Haataja,

Lisätiedot

RAHOLAN RADANVARSI TARJOUS

RAHOLAN RADANVARSI TARJOUS Tampere Kaupunkiympäristön palvelualue Kaupunkiympäristön suunnittelu RAHOLAN RADANVARSI TARJOUS 7.11.2017 SERUM ARKKITEHDIT OY PÄLKÄNEENTIE 19 A FIN-00510 HELSINKI FINLAND WWW.SERUM.FI Tampere Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti:

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti: ATK-laitteet TARJOUSPYYNTÖ PPKY Selänne on kolmen kunnan muodostama peruspalvelukuntayhtymä, joka hoitaa Haapajärven, Pyhäjärven kaupunkien sekä Reisjärven kunnan peruspalvelut ja siihen kuuluvien kuntien

Lisätiedot

Facta palvelimien uusiminen Helsingin kaupunki

Facta palvelimien uusiminen Helsingin kaupunki Facta palvelimien uusiminen Helsingin kaupunki TARJOUS 70214 06.03.2014 Helsingin kaupunki Kiinteistövirasto Anu Soukki PL 2205 00099 Helsingin kaupunki anu.soukki@hel.fi eero.saarinen@hel.fi tea.tikkanen@hel.fi

Lisätiedot

Päiväys 58200 KERIMÄKI 3.2.2009 1. Viite: KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT

Päiväys 58200 KERIMÄKI 3.2.2009 1. Viite: KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT 58200 KERIMÄKI 3.2.2009 1. Viite: KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT Asia: TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUS- PALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 72 :n mukaisesta hallinnon

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA TERVOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 19.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 14. luvun mukaisesta hallinnon ja

Lisätiedot

Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille

Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille Tarjouspyyntö 1(7) Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille Tarjouspyyntö 2(7) TARJOUSPYYNTÖ Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille. 1. HANKINNAN TAUSTA JA TARKOITUS Oulun kaupungin Konsernipalveluiden

Lisätiedot

1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin tuki- ja koulutuspalveluiden järjestämisvaihtoehdot ja parhaat käytännöt

1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin tuki- ja koulutuspalveluiden järjestämisvaihtoehdot ja parhaat käytännöt Tarjouspyyntö Julkisen hallinnon paikkatietoalusta -digihankkeen tuki- ja koulutuspalveluja koskevan osahankkeen konsultointipalveluista - vastaukset esitettyihin kysymyksiin, 29.3.2017 1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin

Lisätiedot

Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus

Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus Kysymykset ja vastaukset Teollisuus Forum EAKR hankkeen kokonaistoteutus 1. EAKR-projektihakemuksessa oli lueteltu ryhmä yrityksiä esimerkkeinä. Onko kyseisiltä yrityksiltä tai laajemmin suoritettu tarkempaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (5) 178 Kaupunkipyöräjärjestelmän hankinta HEL 2014-003639 T 00 01 04 00 Päätös Käsittely päätti oikeuttaa liikennelaitoksen hankkimaan kaupunkipyöräjärjestelmän

Lisätiedot

Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen

Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Bioenergiasta elinvoimaa -klusterin tulosseminaari 8.12.2010 Saarijärven kaupungintalo Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen -hanke

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE

TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE TAVOITE Keskeinen TBE-tavoite on ollut löytää uusia potentiaalisia, mielellään isoja bioenergian tuotanto- ja käyttömuotoja Koillismaan hyödyntämättömälle nuorien

Lisätiedot

Kaustisen seutukunnan Biokaasu -esiselvityshanke -asiantuntijapalvelu selvitystyön laatimiseksi kunnallisista jätevedenpuhdistamolietteistä

Kaustisen seutukunnan Biokaasu -esiselvityshanke -asiantuntijapalvelu selvitystyön laatimiseksi kunnallisista jätevedenpuhdistamolietteistä 1 Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI TARJOUSPYYNTÖ Kaustisen seutukunnan Biokaasu -esiselvityshanke -asiantuntijapalvelu selvitystyön laatimiseksi kunnallisista jätevedenpuhdistamolietteistä

Lisätiedot

AV - SUUNNITTELUTARJOUS

AV - SUUNNITTELUTARJOUS AVQ3 18.11.2007 AV - SUUNNITTELUTARJOUS Ari Lepoluoto Copyright Avita Ry 2007 Avita Ry, Tykistönkatu 9, 00260 HELSINKI e-mail info@avita.org, tel (09) 463 2525 fax (09) 449 091 AVQ1 AV- SUUNNITTELUTARJOUS

Lisätiedot

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto 1 Biotalous (Suomen biotalousstrategia) Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion

Lisätiedot

Eurajoen kunnan lämpöverkoston yhtiöittämisselvitys

Eurajoen kunnan lämpöverkoston yhtiöittämisselvitys 1 (7) EURAJOEN KUNTA Eurajoen kunnan lämpöverkoston yhtiöittämisselvitys Tarjous FCG KONSULTOINTI OY FCG KONSULTOINTI OY Tarjous 2 (7) Eurajoen kunta kunnaninsinööri Sami Nummi Viite: Tarjouspyyntönne

Lisätiedot

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle - Lannankäsittelytekniikat nyt ja tulevaisuudessa- Toni Taavitsainen, Envitecpolis Oy 6/30/2009 4/15/2009 12/10/2010

Lisätiedot

SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Medbit Oy 1 SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT-12-2014 1 SOPIJAPUOLET Tilaaja: Raision sosiaali- ja terveyskeskus Y- tunnus: 0204428-5 Osoite: PL 100, 20201 RAISIO Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys 28.11.2013 FCG KONSULTOINTI OY 26.11.2013 P23155 Kuntarakenneselvitys 2 Sisällys 1. Sopijapuolet...

Lisätiedot

MAANALAINEN ASEMAKAAVA NRO vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön ja kaupunkikuvaan

MAANALAINEN ASEMAKAAVA NRO vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön ja kaupunkikuvaan TARJOUS MAANALAINEN ASEMAKAAVA NRO 8676 - vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön ja kaupunkikuvaan Viite: ETL:n yleissuunnittelun aloituskokous 2.5.2017 ja spostit 1.6.2017 Asiakas Tampereen kaupunki

Lisätiedot

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava 1 SOPIMUS KUUMA -seutu liikelaitos tilaajana ja Oy toimittajana ovat tehneet seuraavan sopimuksen koskien Paikallisen kehittämisen ja lähidemokratian toimintamalli projektia. 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tilaaja:

Lisätiedot

Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan

Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan 1. Kansallinen liikennebiokaasuseminaari Liikennebiokaasu ja Suomi, Tiedepuisto, Joensuu 31.5.2010 Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan Ari Lampinen, projektipäällikkö Joensuun Seudun

Lisätiedot

Facta Osoiterekisterin käyttöönotto Factan testiympäristössä

Facta Osoiterekisterin käyttöönotto Factan testiympäristössä Facta Osoiterekisterin käyttöönotto Factan testiympäristössä Helsingin kaupunki TARJOUS 293725 27.1.2016 Facta Osoiterekisterin käyttöönotto Factan testiympäristössä SISÄLLYSLUETTELO 1 TARJOUKSEN KOHDE...3

Lisätiedot

yritysmahdollisuuksien räätälöidyt toiminta-alustat

yritysmahdollisuuksien räätälöidyt toiminta-alustat TARJOUSPYYNTÖ Päivämäärä: 15.7.2014 Hankinnan / tarjouspyynnön nimike: Suupohjan Systeemit - uusien yritysmahdollisuuksien räätälöidyt toiminta-alustat asiantuntijatyöt Hankinnan tilaaja/ hankintayksikkö:

Lisätiedot

Kainuun TE-keskus: Äkillisen rakennemuutosrahan käyttö Kainuun TE-keskus sai käyttöönsä Kainuuseen osoitetusta äkillisestä rakennemuutosrahasta Kainuun maakuntavaltuuston päätöksellä 20,1 milj. euroa.

Lisätiedot

10.2.2015 Laura Käsmä

10.2.2015 Laura Käsmä Tarjous Maisemasta Kankaanpään kaupungille 10.2.2015 Tarjouksen vastaanottaja Kankaanpään kaupunki Kaupunginjohtaja Paavo Karttunen Kuninkaanlähteenkatu 12 PL 36 38701 Kankaanpää Tarjouksen antaja Kuntamaisema

Lisätiedot

Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta. 2. Hankinnan kohde 1/

Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta. 2. Hankinnan kohde 1/ 04.11.2016 1/9 84328 Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta 1. : Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : 2. Hankinnan kohde Hankinnan nimi: Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta Hankinnan tunniste-

Lisätiedot

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 OKL/PS-piiri Sähkötarjoukset 2017 10.11.2016 1/3 Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 Omakotiliiton Pohjois-Savon Piiri pyysi jälleen jäsentarjoukset alueen keskeisiltä sähköyhtiöiltä ensi vuotta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008

TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008 TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008 Karelia ENPI CBC (2007-2013) on EU:n naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin mukainen rajanylittävän yhteistyön ohjelma. Ohjelma on Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Tarjouksen pyytäjän Effica sovelluksien käyttötukipalvelun tarve muodostuu seuraavista osista:

Tarjouksen pyytäjän Effica sovelluksien käyttötukipalvelun tarve muodostuu seuraavista osista: Tarjouspyynnön palveluvaatimus: Tarjouksen pyytäjän Effica sovelluksien käyttötukipalvelun tarve muodostuu seuraavista osista: 1. Ajanvaraus kriittinen 2. Kertomus kriittinen 3. Työnantajan kertomus 4.

Lisätiedot

Kansallinen laatujärjestelmä kierrätyslannoitevalmisteille

Kansallinen laatujärjestelmä kierrätyslannoitevalmisteille Kansallinen laatujärjestelmä kierrätyslannoitevalmisteille Biotalouspäivät 7.11.2018 Juha Pirkkamaa Projektipäällikkö Lara-laaturavinnehanke Toiminnanjohtaja Biolaitosyhdistys ry www.laatulannoite.fi Miksi

Lisätiedot

Kaukolämpöverkoston virtaustekninen laskenta ja biokattilan mitoitus- ja kannattavuuslaskenta

Kaukolämpöverkoston virtaustekninen laskenta ja biokattilan mitoitus- ja kannattavuuslaskenta PYHÄJOEN KUNTA Kaukolämpöverkoston virtaustekninen laskenta ja biokattilan mitoitus- ja kannattavuuslaskenta TARJOUS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 581-P26211 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Tarjous

Lisätiedot

Pomarkun kunta Eero Mattsson. PL Pomarkku KAAVOITUSTARJOUS. Kuva 1. Ote maastokartasta. KTJ

Pomarkun kunta Eero Mattsson. PL Pomarkku KAAVOITUSTARJOUS. Kuva 1. Ote maastokartasta. KTJ 25.2.2019 Pomarkun kunta Eero Mattsson PL 14 29631 Pomarkku KAAVOITUSTARJOUS Kiitämme tarjouspyynnöstänne 13.2.2019 ja tarjoudumme laatimaan asemakaavan muutoksen kuvan 1 maastokartankartan mukaiselle

Lisätiedot

Selvitystyö: kuntien paikkatietoaineistot ja rajapinnat

Selvitystyö: kuntien paikkatietoaineistot ja rajapinnat Tarjouspyyntö 1 Tarjouspyyntö Selvitystyö: kuntien paikkatietoaineistot ja rajapinnat 1. Selvitystyö Julkisen hallinnon Paikkatietoalusta-hanke yhtenäistää valtion, maakuntien ja kuntien paikkatiedot.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/7 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Juuan kunta Karelia Ammattikorkeakoulu Oy Kontiolahden kunta Lieksan kaupunki Lieksan seurakunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Opiskelija-asunnot

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta.

Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta. Tarjouspyyntö 1 (5) Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta. vuosina 2013-2016 1. Tarkastuspalvelujen ostaja Tarjous pyydetään

Lisätiedot

3. Hinnoittelu Tarjouksessa tulee käyttää arvonlisäverotonta nettohinnoittelua (alv 0 %). Hinnan tulee olla kiinteän ja sisältää kaikki kulut.

3. Hinnoittelu Tarjouksessa tulee käyttää arvonlisäverotonta nettohinnoittelua (alv 0 %). Hinnan tulee olla kiinteän ja sisältää kaikki kulut. 1 PALOLETKUT Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne paloletkuista seuraavasti: YLEISTÄ 1. Tiedot toimittajasta Yrityksen tiedot, kaupparekisteriote, lääninveroviraston todistus maksetuista veroista

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) LAKAISULAITTEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta lakaisulaitteesta, jota voidaan käyttää

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu

Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu 1 Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista sekä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 1 (5) Palvelukuvaus 5036/ / PALVELUKUVAUS. Hankittavan palvelun yksilöinti

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 1 (5) Palvelukuvaus 5036/ / PALVELUKUVAUS. Hankittavan palvelun yksilöinti TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 1 (5) PALVELUKUVAUS Hankittavan palvelun yksilöinti Espoon kaupunki (jäljempänä myös Asiakas) hankkii johdon konsultointipalveluja kolme vuotta kestävään espoolaisen johtamisen

Lisätiedot

Maatila biokaasun tuottajana Biokaasurakentamisen ensiaskeleet

Maatila biokaasun tuottajana Biokaasurakentamisen ensiaskeleet Maatila biokaasun tuottajana Biokaasurakentamisen ensiaskeleet Envitecpolis Oy Henri Karjalainen 15.3.2016 LUOTTAMUKSELLINEN Esitelmän rakenne 1) Envitecpolis 2) Biokaasuntuotanto maatilalla 3) Voiko biokaasuntuotanto

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU

LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU 27.7.2017 Sivu 1/5 Tilaaja: Tuusulan kunta, tilakeskus ja vapaa-aikapalvelut PL 60 04301 Tuusula Hanke: Kellokosken koulun lähiliikuntapaikka LÄHILIIKUNTAPAIKAN SUUNNITTELU Pyydämme Teiltä tarjousta lähiliikuntapaikan

Lisätiedot

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä:

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä: 1 Keuruun kaupunki 2.6.2015 Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

Kaupanalan sijoittuminen Kaustisen seutukunnassa, selvitystyö

Kaupanalan sijoittuminen Kaustisen seutukunnassa, selvitystyö 1 Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI TARJOUSPYYNTÖ Kaupanalan sijoittuminen Kaustisen seutukunnassa, selvitystyö Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnoima

Lisätiedot

Laatumerkki kierrätyslannoitteille

Laatumerkki kierrätyslannoitteille Laatumerkki kierrätyslannoitteille Ravinteet kiertoon vesistöt kuntoon! Seinäjoki 10.12.2018 Juha Pirkkamaa Projektipäällikkö Lara-laaturavinnehanke Toiminnanjohtaja Biolaitosyhdistys ry www.laatulannoite.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) 1 Vartiointipalvelujen hankinta vuosina 2013-2016 HEL 2013-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa Helsingin Sataman tilaamaan

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

Selvitys Kainuun biotalouden aluetalousvaikutuksista Kainuun biotalouden aluemallinnustyöstä

Selvitys Kainuun biotalouden aluetalousvaikutuksista Kainuun biotalouden aluemallinnustyöstä Selvitys Kainuun biotalouden aluetalousvaikutuksista Kainuun biotalouden aluemallinnustyöstä Tiivistelmä loppuraportista 13.3.2015 Tiivistelmän sisältö 1. Biotalous 2. Kainuun biotalouden kehittämisprosessi

Lisätiedot

INKA JA RESURSSIVIISAUS- HANKE Timo Rusanen 30.9.2013. 30.9.2013 Timo Rusanen

INKA JA RESURSSIVIISAUS- HANKE Timo Rusanen 30.9.2013. 30.9.2013 Timo Rusanen INKA JA RESURSSIVIISAUS- HANKE Timo Rusanen 30.9.2013 30.9.2013 Timo Rusanen Päätös INKA-koordinaattoreista: 06/2013 Tulevaisuuden terveys Oulu Biotalous Joensuu Kestävät energiaratkaisut Vaasa Älykäs

Lisätiedot

PERHERYHMÄKOTI SOPIMUSLUONNOS

PERHERYHMÄKOTI SOPIMUSLUONNOS LIITE 4 PERHERYHMÄKOTI SOPIMUSLUONNOS 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Sipoon kunta PL 7, 04131 Sipoo Y-tunnus: 0203533-8 Yhteyshenkilö: Palveluntuottaja:? Y-tunnus: Yhteyshenkilö: Perheryhmäkoti

Lisätiedot

Rakennuspaikka sijaitsee Raahessa, osoitteessa Rantakatu 4, Raahe. Puhelin Telefax Internet

Rakennuspaikka sijaitsee Raahessa, osoitteessa Rantakatu 4, Raahe. Puhelin Telefax  Internet 1/7 55515 Raahen sairaala ja terveyskeskus, julkisivukorjaus 3.vaihe 1. : Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : 2. Hankinnan kohde Hankinnan nimi: Raahen sairaala ja terveyskeskus, julkisivukorjaus

Lisätiedot

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan 2040 1.11.2017 Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020 2010

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) 2 Järjestyksenvalvonta- ja turvatarkastuspalvelujen hankinta 2013-2016 HEL 2013-005715 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Datan ja palveluiden kuvaus, asiantuntijapalvelut TARJOUS (6)

Tampereen kaupunki Datan ja palveluiden kuvaus, asiantuntijapalvelut TARJOUS (6) Tarjous 2 (6) 1. Tampereen kaupunki,, tarjous... 3 1.1. Työn sisältö ja tehtäväkuvaus... 3 1.2. Työn tekijät... 4 1.3. Työn hinta ja laskutusperusteet... 5 1.4. Laskutus ja sopimusehdot... 5 1.5. Aikataulu...

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot