SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013"

Transkriptio

1 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2013 Kokousaika klo Kokouspaikka Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1 Läsnä: Georg Bergström Juha Ilonen, puheenjohtaja Kaarlo Kuntsi Eija Laitinen Mervi Lehikoinen Sisko Paakki Sirkka Sevanto Poissa: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Heidi Heikkilä Harry Hänninen Maija Kuntsi Anne Pircklén Anna-Leena Saari Ulla Siirto Asiat Allekirjoitukset Juha Ilonen, puheenjohtaja Minna Pietikäinen, pöytäkirjanpitäjä Paikka ja aika: Sipoossa Georg Bergström Sirkka Sevanto

2 Sipoon suomalainen seurakunta Esityslista 6/ _ 75 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen. 76 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus n ohjesäännön (2 ) mukaan kutsu kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään viisi päivää ennen kokousta. Kutsuun on ohjesäännön saman pykälän mukaan liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista. Kirkkolain (KL 7:4) mukaan seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli 7/13 seurakuntaneuvoston jäsentä. 77 Pöytäkirjan tarkastajat Pöytäkirjan tarkastaa seurakuntaneuvoston ohjesäännön mukaan (6 ) kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Georg Bergström ja Sirkka Sevanto. 78 Pöytäkirjan nähtävänä olo Pöytäkirja on tarkastamisen jälkeen pidettävä yleisesti nähtävänä Kirkkolain mukaan (KL 25:3) siten, kuin siitä on seurakunnan ilmoitustaululla ennakolta ilmoitettu. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä välisenä aikana kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikoina. 79 Esityslistan hyväksyminen Esityslista on toimitettu kokouskutsun mukana. Kokouksen esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.

3 Sipoon suomalainen seurakunta Esityslista 6/ _ 80 Talousarvion puolivuotiskatsaus Suomalaisen seurakunnan talousarviovertailut kaudelta sekä kaudelta ovat toimitettu liitteenä (Liite 1). Seurakuntayhtymässä talousarvion toteutumista seurataan tiiviisti läpi vuoden. merkitsee liitteenä esitetyt talousarviovertailun ja tiedoksi, ja toteaa, etteivät ne tässä vaiheessa anna aihetta erityistoimenpiteisiin. 81 Talousarvioraami 2014 Yhteinen kirkkoneuvosto on käsitellyt kokouksessaan vuoden 2014 talousarvioraamin (Liite 2). Talousarvioraami sisältää arvion taloudellisesta kehityksestä sekä arvioinnin perustana olevat oletukset ja kriteerit. Suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto on perustanut virkoja Etelä-Sipoossa tehtävää aluetyötä varten etupainotteisesti vuoden 2011 ja 2012 aikana. Näiden virkojen ja toiminnan kuluja on voitu kustantaa aikaisempien vuosien ylijäämällä, mutta lähivuosina tulee henkilöstö- ja toimintakulut vakauttaa vastaamaan seurakuntayhtymän talousarvioraamia. hyväksyy liitteenä esitetyn talousarvioraamin vuodelle 2014 sekä talouspäällikön päiväämän tarkistetun ja kokoukseen toimitetun uuden talousarvioraamin (Liite 2.1), ja valtuuttaa kirkkoherran valmistelemaan yhdessä työntekijöiden kanssa talousarvion vuodelle 2014 näiden pohjalta ja varautuu myöntämään oikeuden hyväksyä alijäämäinen talousarvio, mikä katetaan edellisten vuosien ylijäämällä. 82 Edustajien nimeäminen Etelä-Sipoon seurakuntakeskuksen työryhmään Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan antaa seurakuntaneuvostoille oikeuden esittää edustajaa ja hänen varaedustajaa työryhmään, jonka tarkoituksena on suunnitella ja toteuttaa Etelä-Sipoon seurakuntakeskusta. Työryhmään nimettiin talouspäällikkö, kiinteistöpäällikkö ja kummankin seurakunnan kirkkoherrat. Työryhmän tulisi kokoontumaan pääsääntöisesti virka-aikana noin 3 vuoden ajan, ja kokousten määräksi arvioidaan yhteensä kokousta.

4 Sipoon suomalainen seurakunta Esityslista 6/ _ esittää yhteiselle kirkkoneuvostolle suomalaisen seurakunnan edustajan ja varaedustajan nimeämistä Etelä-Sipoon seurakuntakeskuksen työryhmään. Puheenjohtaja esitti kokoustaukoa asian esittelyn yhteyteen, ja se hyväksyttiin yksimielisesti. Kokoustauko alkoi klo ja päättyi Etelä-Sipoon seurakuntakeskuksen työryhmään valittiin edustajaksi Leena Joki- Korpela ja varaedustajaksi Kaarlo Kuntsi. esittää Yhteiselle kirkkoneuvostolle heidän nimeämistään ko. työryhmään. 83 Avustushakemus Via Crucis Porvoossa Tuki ry / Stödföreningen för Via Crucis i Borgå anoo seurakuntaneuvostolta avustusta Vanhassa Porvoossa pitkäperjantaina järjestettävää, vuosittain toistuvaa kaksikielistä pääsiäisvaellusta varten (Liite 3). Avustusanomuksen ja pääsiäisvaelluksen yksityiskohtaiset tiedot on esitetty liitteessä. Yhdistys hakee taloudellista tukea rahastoilta, kunnilta, seurakunnilta ja sponsoreilta. Yhteisöt voivat myös vaihtoehtoisesti liittyä tukiyhdistykseen maksamalla 100 euron yhteisöjäsenmaksun. myöntää vuodelle 2014 Via Crucis Porvoossa Tuki ry / Stödföreningen för Via Crucis i Borgå yhdistykselle 300 euron avustuksen, mutta ei liity tukiyhdistyksen jäseneksi. päätti, että avustus varataan vuoden 2014 talousarvioon (104 seurakuntaneuvosto; 4850 Muut avustukset). 84 Avustushakemus Via Crucis Ristin Tie Tuki ry anoo seurakuntaneuvostolta 5000 euron suuruista avustusta vuodelle 2014 Helsingin ydinkeskustassa pääsiäisenä järjestettävää Via Crucis Ristin tie pääsiäistapahtumaa varten (Liite 4). Yhdistys on toimittanut hakemuksen liitteenä myös yhdistyksen toimintakertomuksen vuodelta 2013, toimintasuunnitelman vuodelle 2014 sekä selvityksen yhdistyksen taloudesta vuodelta päättää olla myöntämättä avustusta Via Crucis Ristin Tie Tuki ry yhdistykselle.

5 Sipoon suomalainen seurakunta Esityslista 6/ _ 85 Tiimivetäjän nimeäminen Kokouksessaan (5/2013; 67) seurakuntaneuvosto nimesi tiimivetäjät lukuun ottamatta aikuistyön ja jumalanpalveluksen tiimivetäjää. päätti, että tiimi tuo mennessä seurakuntaneuvostolle esityksen tiimivetäjästä toimikaudelle Aikuistyön ja jumalanpalveluksen tiimi esittää pastori Aija Wistiä tiimivetäjäksi toimikaudelle Kirkkoherran päätösluettelo Ote kirkkoherran päätösluettelosta (Liite 5) on toimitettu seurakuntaneuvostolle tiedoksi. merkitsee päätösluettelo-otteen tiedoksi. 87 Muistioita 1. Etelä-Sipoon aluetyöryhmän ja lapsi- ja perhetyön työryhmän yhteiskokouksen kokousmuistio (Liite 6) 2. Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian työryhmän kokousmuistio (Liite 7) merkitsee tiedoksi edellä mainitut muistiot. 88 Tiedoksi 1. Helsingin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston kokous (Liite 8) 2. Verotulot I-VIII/2013 (Liite 9) 3. Helsingin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä lauantaina Porvoossa klo (Suomalainen seurakuntakoti, Lundinkatu 5). Ilmoittautuminen seurakuntasihteeri Minna Pietikäiselle mennessä (Liite 10) 4. Papiston vapaapäiväsuunnitelma IX-XII/2013 (Liite 11)

6 Sipoon suomalainen seurakunta Esityslista 6/ _ merkitsee tiedoksi edellä jätetyt asiat. 89 Muut asiat Muita asioita ei ollut. 90 Seuraavat kokoukset n syyskauden seuraavat kokoukset ovat: klo srk-talo, pieni sali (mm. talousarvion 1. käsittely) klo srk-talo, pieni sali (mm. talousarvion lopullinen käsittely) klo (kokous ja illallinen, paikka ilmoitetaan myöhemmin) 91 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus liitetään pöytäkirjan liitteeksi koskien pykälien päätöksiä. 92 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012 Kokousaika 4.12.2012 klo 18.00 19.26 Kokouspaikka Porvoossa, Wanha Laamanni, Vuorikatu 17 Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014. Kokousaika klo seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Sipoo

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014. Kokousaika klo seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Sipoo SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014 Kokousaika klo 18.00 20.12 Kokouspaikka seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Raila Degerholm

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 Kokousaika 1.11.2011 klo 18.00 21.18 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Juha Ilonen, puheenjohtaja (puheenjohtajana

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011 Kokousaika 4.10.2011 klo 18.00 21.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana Georg

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 2/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO 2/2013 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 2/2013 Kokousaika 6.3.2013 klo 18.00 21.23 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1 Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Raila Degerholm

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011 Kokousaika 14.12.2011 klo 17.30 19.17 Kokouspaikka Ravintola Nygårds, Vantaan Sotungissa Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2012 Kokousaika 7.2.2012 klo 18.00 20.09 Kokouspaikka srk-talo, Nikkilä Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Raila Degerholm Harry Hänninen

Lisätiedot

Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo

Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kokouspaikka Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Anu Aalto Tuomas Alaterä Kaarlo

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2011 Kokousaika 25.1.2011 klo 18.00-20.57 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergsrtöm Raila Degerholm Heidi Heikkilä

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 Kokousaika 11.4.2012 klo 18.00 20.55 Kokouspaikka srk-talo, Nikkilä Läsnä: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Heidi Heikkilä Harry Hänninen

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2011 Kokousaika 1.3.2011 klo 18.00-21.32 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergsrtöm Raila Degerholm Heidi Heikkilä

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 7/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 7/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 7/2011 Kokousaika 6.9.2011 klo 18.00 20.22 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Poissa: Tuomas Alaterä Georg Bergsrtöm Raila Degerholm Juha

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2013 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2013 Kokousaika klo 17.30 18.56 Kokouspaikka Kalkkirannan Kievari, Kalkkirannantie 556-2, Sipoo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 4/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 4/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 4/2011 Kokousaika 24.3.2011 klo 18.00 20.17 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Juha Gustafsson Harry Hänninen

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2013 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2013 Kokousaika 5.2.2013 klo 18.00 20.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1 Läsnä: Tuomas Alaterä (poistui :n 12 aikana klo 20.05)

Lisätiedot

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura KOKOUSAIKA: Keskiviikko 16.03.2016 klo 17:30 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Koivumäki Anu Koivunen Leena, varapj, Lahti Mariitta Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 14.1.2014 klo 17.00 18.45 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors Sirpa Vaittinen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31 24.08.2011 31 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Eskelinen Sanna Haataja Markku Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2014. Paikalla lisäksi nuorisotyönohjaaja Sanna Ahjosaari, joka poistui klo 18.40 :n 6 jälkeen.

SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2014. Paikalla lisäksi nuorisotyönohjaaja Sanna Ahjosaari, joka poistui klo 18.40 :n 6 jälkeen. SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2014 Kokousaika klo 18.00-20.10 Kokouspaikka seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Juha Ilonen,

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 Kokouspaikka Seurakuntakoti Läsnäolleet jäsenet Kauko Kenttä puheenjohtaja :t 1-4 Maija-Stiina Rahkonen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 9.6.2015 KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 9.6.2015 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 09.06.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 15.06.2015-16.07.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU N:o 1/2012 KIRKKOVALTUUSTO

LAUKAAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU N:o 1/2012 KIRKKOVALTUUSTO LAUKAAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU N:o 1/2012 KIRKKOVALTUUSTO Kokousaika Maanantai 13.2.2012 kello 17.00 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Laukaa Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2013 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2013 Kokousaika klo 18.00 21.04 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1 Läsnä: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Juha Ilonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 4-2015. Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 4-2015. Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 Kokousaika Tiistai 29.3.2011 kello 16.30 18.29 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät/läsnä Henkilökohtaiset varajäsenet Hytönen Pauliina Kallio

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51 Aika tiistaina 27.4.2016 kello 16.00 17.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Kytölä

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 2/2015 Kirkkovaltuusto 18.5.2015. maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 2/2015 Kirkkovaltuusto 18.5.2015. maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19. 18.5.2015 20 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 KYRÖNNIEMI, PAPPILA JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2014. Kokousaika 27.9.2014 klo 13.00 15.02 seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo

SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2014. Kokousaika 27.9.2014 klo 13.00 15.02 seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 6/2014 Kokousaika klo 13.00 15.02 Kokouspaikka seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Georg Bergström Juha Ilonen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ /

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ / JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 / 5 AIKA ke klo 17 (joulupuuro klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 AIKA Ti 14.2.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 8

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 8 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 25.11.2015 klo 17-18.45 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b)

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 1 AIKA PAIKKA Sivu / 20.4.2016 klo 18.00 alkavan iltakoulun päätyttyä. Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2015 Aika ja paikka Ti 25.8.2015 klo 18 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta), kahvit

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2012. keskiviikko 18.päivänä tammikuuta.2012. Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen Kellberg

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2012. keskiviikko 18.päivänä tammikuuta.2012. Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen Kellberg 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2012 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA keskiviikko 18.päivänä tammikuuta.2012 seurakuntatalo, takasali JÄSENET VARAJÄSENET Markku Huttunen Tuula Kaitila-Juntunen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 90100 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 KOKOUSAIKA: 10.11.2015 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.35 KOKOUSPAIKKA: Pappilan sali Ahola Seija jäsen

Lisätiedot

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely Sivu 1 / 6 AIKA To 6.10.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 34 Työjärjestyksen

Lisätiedot

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 / 2014 1 AIKA 12.02.2014 klo 16.30 18.25 PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 (alakerran kokoushuone). Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen Kokousaika keskiviikko 6.5.2015 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 10/2011 Sivu 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika tiistaina klo 17.00 20.10 Paikka Anjalan seurakuntatalo Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2011. Kirkkoneuvosto 28.3.2011 Sivu 1

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2011. Kirkkoneuvosto 28.3.2011 Sivu 1 NRO 4/2011 Kirkkoneuvosto 28.3.2011 Sivu 1 KOKOUSTIEDOT AIKA 28.3.2011 Maanantai klo 18 20.25 PAIKKA Kiukaisten seurakuntakoti SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Juhola Seppo Kerola

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.2.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 16 - - Allekirjoitukset

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 19.05 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen Kokousaika torstai 21.2.2019 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen varapuheenjohtaja Ville Honkasaari, poistui klo 19.32, 16 Ida Maula Tiia

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 2018 Kokousaika: 06.02.2018 klo 17.10-18.35 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalo, kokoushuone Osanottajat Jani Latva-Nikkola puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja poissa

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua 03.12.2015 39 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 SEURAKUNTATALO JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016 NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016 KOKOUSTIEDOT AIKA 18.5.2016 Keskiviikko klo 18.00 18.55 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5 1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 12.2.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Auran seurakunnan virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Kalmi Pekka Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Lindholm Minna

Lisätiedot

ESITYSLISTA 9/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30

ESITYSLISTA 9/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2012 Aika: maanantai 3.12.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki.

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2012 Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti

Lisätiedot

Ollessasi estyneenä saapumaan kokoukseen pyydämme ilmoittamaan siitä aluesihteeri Ulla Koholle p /

Ollessasi estyneenä saapumaan kokoukseen pyydämme ilmoittamaan siitä aluesihteeri Ulla Koholle p / JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4 / 2015 1 AIKA To 23.04.2015 klo 17.30. Kahvitarjoilu alkaen klo 17.00. PAIKKA Huhtasuon kirkko Nevakatu 6 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 37 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Anja Pinoniemi

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 135. Kokouksen avaus 136. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 137. Pöytäkirjantarkastajien valinta 138. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien)

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013. Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / 2013 KOKOUSAIKA Maanantai 14.1.2013 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) KOKOUSPAIKKA Asialuettelo: Kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, Loppi 1 Kokouksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 AIKA 12.6.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Neulastie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA seurakuntatalo, takasali Markku Huttunen Erkki Huuskonen 146 153 Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2016 Kirkkovaltuusto 22.9.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA torstaina 22. päivänä syyskuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 2/2009 27.5.2009

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 2/2009 27.5.2009 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) KOKOUSTIEDOT Aika 27.5.2009 klo 17-19.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Stoor Timo jäsen, pj x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Alaoja Raimo jäsen x

Lisätiedot

KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (6) KOKOUSAIKA 19.5.2015 klo 17 18.20 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 4/2015 Sivu 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 9.4.2015 klo 17.00-19.12 Paikka Inkeroisten seurakuntatalo Läsnä et Heinonen Heikki kirkkoherra, pj.

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 / 5 AIKA To klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Työjärjestyksen

Lisätiedot

varajäsen jäsen jäsen

varajäsen jäsen jäsen 120 Aika: 19.11.2015 klo 18.15-20.45 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Subtil Duarte

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 8.5.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 8.5.2018 klo 18.00 19.00 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto 87 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 18.00. Tarjoilua klo 18.30-19, ennen kirkkovaltuuston kokousta. KOKOUSPAIKKA seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 94 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen. Riikonen Kyösti jäsen

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen. Riikonen Kyösti jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 3/2016 Sivu 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 7.4.2016 klo 17.00-19.25 Paikka Inkeroisten seurakuntatalo Läsnä et Heinonen Heikki kirkkoherra, pj.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013 1 KOKOUSAIKA Maanantai 4.3.2013 17.00 KOKOUSPAIKKA Isopappila SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET: pj Erkki Malmberg, khra (X) vj Heikki Uusitalo (Heimo Nordfors) (X) j Tarja Hätönen (X) j Liisa Kivimäki (X) j Eveliina

Lisätiedot

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87.

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87. 107 Aika: 15.10.2015 klo 18.15-19.25 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Sorva Valto

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10.12.2015 N:o 5/2015 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10.12.2015 N:o 5/2015 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49 Kokousaika 10.12.2015 kello 17.15 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Laukaan seurakuntatalo Hassel Lari Heikkilä Jaakko Hintikka Raimo Hytönen Pauliina Kallio

Lisätiedot

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl MARTINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Kokousaika: Torstaina 6.6.2019 klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl Läsnä Hacklin Outi x puheenjohtaja Harstinen Pirjo - varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 Kokousaika Keskiviikko 8.8.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2013

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2013 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2013 Kokousaika 10.4.2013 klo 18.00 20.35 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1 Läsnä: Tuomas Alaterä, sihteeri Raila Degerholm

Lisätiedot

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016 Sivu 1 / 5 AIKA To 26.5.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/24 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 1 AIKA 7.9.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 39

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto 16.4.2015. Aika: 16.4.2015 klo 18.15 20.30. Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto 16.4.2015. Aika: 16.4.2015 klo 18.15 20.30. Osallistujat Päätöksen tekijät 41 Aika: 16.4.2015 klo 18.15 20.30 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Kurki Anna-Maija Luukas Mari-Anne

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 16. päivä tammikuuta 2017, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2017 1 / 6 AIKA to klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1 AIKA 1.6.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot