LASKETTELUPALVELUIDEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASKETTELUPALVELUIDEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI 2014"

Transkriptio

1 LSSAVI/25/ /2014 Länsi- ja Sisä-Suomi LASKETTELUPALVELUIDEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI 2014 Yleistä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella toteutettiin laskettelupalveluiden turvallisuuteen liittyvä valvontaprojekti talvella Projekti oli osa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston vuoden 2014 tulossopimuksen tavoitteita. Projektin tavoitteena oli parantaa laskettelupalveluja käyttävien kuluttajien turvallisuutta varmistamalla, että laskettelupalvelujen tarjoaja huolehtii riittävästi laskettelupalvelun ja siihen kuuluvien tarvikkeiden, tilojen, laitteiden ja rinteiden turvallisuudesta, kunnosta ja huolloista; on tietoinen kuluttajaturvallisuuslain hänelle asettamasta huolellisuusvelvoitteesta ja antaa kuluttajalle riittävät tiedot lasketteluun liittyvistä riskeistä ja riskien pienentämisen kannalta turvallisesta käytöstä; on tietoinen ilmoitusvelvollisuudestaan onnettomuuksissa ja vakavissa vähältä piti tilanteissa. Lisäksi projektin tavoitteena oli kerätä tietoa laskettelupalvelujen vaaratilanteista ja riskeistä kohdekohtaisen riskinarvioinnin perustaksi sekä edistää turvallisuusasiakirjan laatimista ko. palveluille. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella oli vuoden 2012 tilastojen mukaan 28 laskettelukeskusta. Laskettelukeskuksista 9 sijaitsee keski-suomen alueella, 6 Pirkanmaalla ja 13 Pohjanmaan maakunnissa. Edellisen kerran läänikohtainen laskettelupalveluiden valvontaprojekti toteutettiin vuonna Kuluttajaviraston ohjeet laskettelupalveluiden turvallisuuden edistämiseksi ovat vuodelta Kuluttajavirasto on laatinut nämä ohjeet yhteistyössä Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n (SHKY) ja sen hiihtokoulujen, Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton, Liikennevakuutuskeskuksen ja Suomen Punaisen Ristin kanssa. Lainsäädäntö Laskettelupalvelut kuuluvat kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 piiriin ja lain määrittämiin valvonnan painopistealueisiin. Kuluttajaturvallisuuslain mukaan laskettelupalve- kirjaamo.ita@avi.fi Ailakinkatu 17, Jyväskylä PL / PB 346, Tampere

2 LSSAVI/25/ /2013 2/12 luista tulee tehdä ilmoitus kunnalliselle kuluttajaturvallisuusviranomaiselle ja laatia toiminnasta turvallisuusasiakirja. Laskettelupalvelu tai siihen osallistuminen ei saa olla kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 10 :ssä tarkoitetulla tavalla vaarallista palveluun osallistuvan kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle. Laskettelupalvelu ei saa myöskään aiheuttaa vaaraa tai haittaa sen vaikutuspiirissä oleville muille henkilöille esim. katsojille tai ohikulkijoille. Palvelusta tulee antaa valtioneuvoston tietojenantoasetuksen mukaiset tiedot (VNa 613/2004). Kuluttajaturvallisuuslain 5 :n mukaisesti toiminnanharjoittaja vastaa laskettelupalvelun turvallisuudesta koko palvelun ajan (esim. laskettelureitit, hiihtohissit, pulkkamäet, välineiden vuokraus, hiihtokoulut). Laskettelupalvelujen yleistä turvallisuutta arvioitaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota rinteiden kuntoon, lumipeitteen paksuuteen ja rinteessä mahdollisesti oleviin jäisiin alueisiin sekä laskettelijoille tarkoitettuihin opasteisiin ja varoituskyltteihin. Rinteiden ulkopuolelle suuntautuvissa opastetuissa retkissä on erityisesti kiinnitettävä huomiota poikkeavien olosuhteiden (esim. lumivyöryt, kova lumipyry) aiheuttamaan vaaraan. Toiminnanharjoittajalla tulee olla selkeät toimintaohjeet, miten toimitaan, jos olosuhteet muuttuvat toiminnan aikana (esim. lumimyrsky, tuuli, sumu, sähkökatkokset) tai jos esimerkiksi kalustoa ja henkilöstöä tarvitaan pelastustehtäviin. Lisäksi tulee olla toimintaohjeet siitä, miten henkilökunnan tulee toimia, jos rinteessä harjoitetaan vaaraa aiheuttavaa toimintaa. Toimintaohjeet olosuhteiden muuttuessa tulee merkitä turvallisuusasiakirjaan ja niiden tulee olla koko henkilökunnan tiedossa. Toteutus Laskettelupalvelujen turvallisuus -valvontaprojekti koski kaikkia Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintoviraston alueen ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköitä, joiden alueella on laskettelukeskuksia. Aluehallintovirasto pyysi valvontayksiköiden kuluttajaturvallisuusvalvontaa hoitavia viranhaltijoita tekemään projektiin liittyvät tarkastukset tammi-huhtikuun 2014 aikana. Valvontaprojektin tarkastuksia varten oli käytössä Tukesin ekstranet-sivuilta poimittu laskettelupalvelujen turvallisuuden valvontaan tehty tarkastuslistaus. Tätä listausta muokattiin hieman aluehallintovirastossa täydentämällä sitä muutamilla kohdilla sekä laatimalla siitä Webropol-versio tarkastajien täytettäväksi ja yhteenvedon laatimista helpottamaan. Webropol-linkki lähetettiin valvontayksiköihin sähköpostilla yhdessä projektikirjeen kanssa. Webropol-lomaketta päivitettiin projektin lopuksi siitä saatujen kokemusten ja kommenttien perusteella. Tarkastuslomakkeen lisäksi jokaiseen tarkastuskohteeseen laadittiin erillinen tarkastuskertomus, jonka liitteeksi täytetty tarkastuslistaus voitiin liittää. Valvontayksiköitä

3 LSSAVI/25/ /2013 3/12 ohjeistettiin kehottamaan toiminnanharjoittajaa korjaamaan tarkastuksella havaitut puutteet määräajassa ja toimittamaan aluehallintovirastoon Webropol-lomakkeen lisäksi tarkastuskertomus valvontaprojektin yhteenvedon laatimista varten. Tulokset Yleistä Valvontaprojektiin osallistui 11 (69%)valvontayksikköä Länsi- ja Sisä-Suomen 16 valvontayksiköstä. Osallistuneet valvontayksiköt olivat seuraavat: Henkilökunta Jyväskylän ympäristöterveydenhuolto, Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimisto, Laukaan ympäristöterveydenhuolto, Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi, JIK ympäristöterveydenhuolto, Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto, Suupohjan Perusliikelaitoskuntayhtymä, Kangasalan kunnan ympäristöterveydenhuolto, Sastamalan seudun Sosiaali- ja Terveyspalvelujen ympäristöterveydenhuolto, Tampereen ympäristöterveys ja Valkeakosken Ympäristöpalvelut. Tarkastuksia tehtiin 17 (61 % alueen laskettelukeskuksista) laskettelupalvelukeskukseen, joilla kaikilla oli lasketteluvälineiden vuokraustoimintaa. Neljätoista laskettelukeskusta tarjosi myös hiihto- / lasketteluopetusta ja kuudellatoista oli lisäksi pulkkamäkitoimintaa. Muita mainittuja toimintoja olivat leiritoiminta, kumpareikko, lumikenkäily ja alamäkiluistelurata. Laskettelurinteet ja siihen liittyvä välineiden vuokraus- ja muu toiminta tarkastettiin kaikissa kohteissa. Hiihto- / lasketteluopetus oli osassa kohteita erillisellä yrittäjällä, josta johtuen se tarkastettiin vain yhdeksässä kohteessa ja niissäkin osassa vain haastattelemalla toiminnanharjoittajaa tai tämän edustajaa. Asiakasmäärät vaihtelivat laskettelukeskuksissa vuositasolla kävijään. Laskettelukeskusten koko vaihteli runsaasti. Pienimmissä keskuksissa henkilökuntaa oli vain 2-5 henkilöä ja suurimmissa jopa 115. Vakituisen henkilökunnan määrä vaihteli yhdestä viiteentoista työtekijään. Kaikkien laskettelukeskusten kohdalla henkilökunnan määrä sekä heidän koulutuksensa ja kokemuksensa arvioitiin tarkastuksella riittäväksi. kolmessatoista (76 %) laskettelukeskuksessa hiihtokoulun toiminnasta vastaava henkilö oli suorittanut SHORY:n (Suomen Hiihdonopettajat ry) tutkinnon tai heillä oli muutoin vastaavat tiedot ja taidot. Kaikissa laskettelukeskuksissa oli nimetty turvallisuusvastaava ja hänelle varahenkilö. Kaikki työntekijät oli myös ohjeistettu hälyttämään apua ja tarkastuksilla arvioitiin, että kaikissa tarkastetuissa laskettelukeskuksessa työntekijät myös osaavat toimia hätätilanteissa. Onnettomuustilanteiden tehtävänjako ja vastuut olivat henkilökunnalla tiedossa kaikissa laskettelukeskuksissa. Henkilökunnalle annettiin turvallisuuskoulutusta vuosittain 11 (65 %) laskettelukeskuksessa ja koulutuksista myös pidettiin kirjanpitoa. Ensiapukoulutusta oli järjestetty henkilökunnalle vähintään joka kolmas vuosi 10 (59 %) laskettelukeskuksessa.

4 LSSAVI/25/ /2013 4/12 Ensiapukoulutuksen saanut henkilö oli aina laskettelukeskuksen avoinna ollessa paikanpäällä 13 (76 %) kohteessa ja alkusammutuskoulutuksen saanut 11 (65 %). Valmiusharjoituksia järjestettiin vuosittain seitsemässä (41 %) laskettelukeskuksessa. Palvelusta etukäteen asiakkaalle annettavat tiedot Turvallisuusasiakirja Markkinointimateriaalissa viidentoista (94 %, vastauksia 16)) laskettelukeskuksen kuvaus toiminnoista oli realistinen ja niissä oli annettu riittävät tiedot terveyden ja taloudellisen turvallisuuden osalta. Yhden laskettelukeskuksen markkinointimateriaalissa oli kuvattu rinne, jota ei ollut ko. kohteessa lainkaan olemassa. Kaikissa kuvissa laskijoilla ei ollut myöskään kypärää eikä ajantasaista tietoa rinteiden kunnosta ollut saatavilla kaikilta laskettelukeskusten internet-sivuilta. Asiakkaille annettavat ohjeet olivat esillä tarvittavilla kielillä kaikissa laskettelukeskuksissa ja helposti nähtävissä kaikissa kohteissa. Ohjeita oli tyypillisesti tehty suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.. Asiakkaita opastettiin myös muutoin, esim. ryhmille annettiin usein ohjeistusta myös suullisesti. viidessätoista (88 %) laskettelukeskuksessa kerrottiin, että kokemattomia asiakkaita valvotaan jatkuvasti. Ohjeissa oli tyypillisesti tiedot rinteiden vaativuustasosta (15 kpl, 88 %), tiedot valmistautumisesta, vaadittavasta taitotasosta ja varusteista (14 kpl, 82 %), tiedot toiminta- ja käyttäytymissäännöistä (15 kpl, 88 %) ja tiedot turvallisuudesta vastaavan henkilön yhteystiedoista (13 kpl, 76 %). Neljätoista (88 %, vastauksia 16) laskettelukeskusta oli laatinut toiminnalleen turvallisuusasiakirjan. Turvallisuusasiakirjaa säilytettiin pääsääntöisesti helposti löydettävässä paikassa. Onnettomuuskirjanpitoa piti 13 (82 %) laskettelukeskuksista ja kirjanpito analysoitiin säännöllisesti 11 (69 %) kohteessa. Kahdeksassa (50 %) laskettelukeskuksessa oltiin tietoisia viranomaiselle tiedottamisvelvollisuudesta onnettomuuden sattuessa. Turvallisuusasiakirjoilta lainsäädännössä vaadittavat tiedot oli annettu vaihtelevasti. Turvallisuusasiakirjan sisältö arvioitiin riittäväksi viidessä tapauksessa (33 %). Eniten puutteita todettiin maksimiasiakasmäärien ja olosuhderajoitusten määrittelyssä. Turvallisuusasiakirjoissa ilmoitetut tiedot käyvät ilmi seuraavasta taulukosta.

5 LSSAVI/25/ /2013 5/12 Taulukko 1. Turvallisuusasiakirjojen tiedot Turvallisuusasiakirjan sisältövaatimukset KPL % tarkastetuista turvallisuusasiakirjoista Palvelun tarjoajan nimi, kotipaikka ja yhteystiedot Turvallisuusasioista vastaavien henkilöiden tiedot Ennakoitavat vaaratilanteet ja niiden mahdolliset seuraukset Toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi 9 64 Toimintaohjeet onnettomuus- ja hätatilanteita varten Henkilökunnan perehdyttäminen turvallisuusasioihin Henkilökunnan kouluttaminen sekä mahdolliset pätevyys ja koulutusvaatimukset Resurssien kuvaus (tilat, välineet, reitit, eläimet, suojaimet jne) Em. resurssien huolto- ja kunnossapito 8 57 Palvelun tarjoamiseen liittyvät olosuhderajoitukset 7 50 Palvelun suurin asiakasmäärä eri olosuhteissa 4 29 Ulkopuolisten turvallisuuden varmistaminen 9 64 Onnettomuus-, vaara- ja vahinkokirjanpito Menettely ilmoitusvelvollisuuden noudattamiseksi Turvallisuusasiakirjasta ja sen sisällöstä tiedottaminen Tietojen antaminen palveluun osallistujille Laskettelurinteiden ja erityissuorituspaikkojen turvallisuuden arviointi Laskettelurinteiden ja erityissuorituspaikkojen turvallisuutta arvioitiin kaikissa tarkastetuissa laskettelukeskuksissa. Turvallisuudessa todettiin puutteita mm. turvaverkoissa ja aidoissa, rinnepasteissa ja varoituskylteissä sekä erityissuorituspaikkojen rakenteissa ja sijainnissa.

6 LSSAVI/25/ /2013 6/12 Seuraavassa taulukossa on esitetty tarkastettujen vaatimusten toteutuminen laskettelurinteissä. Taulukko 2. Laskettelurinteiden vaatimustenmukaisuus HAVAINTO / VAATIMUS KPL % tarkastetuista rinteistä Lumipeite on riittävä Rinteissä ei ole kiviä, kantoja tms. esteitä näkyvissä Mahdolliset kiinteät esteet on pehmustettu tai erotettu muuten Rinteet on valaistu riittävästi Rinteissä on käytetty riittävästi merkintäverkkoja, pehmusteita ja/tai keppejä tarvittavien kohteiden/alueiden eristämiseen Turvaverkkoja ja aitoja on käytetty tarpeellisissa paikoissa Erityissuorituspaikkoihin liittyvät rakenteet ovat tuvalliset ja suorituspaikkojen sijainti on asianmukainen Opasteet ja ohjeet ovat selkeitä ja helposti ymmärrettäviä Opasteita on käytetty oikeissa paikoissa ja sijoitettu asianmukaisesti Opasteet ovat suomen ja ruotsin lisäksi tarvittavilla kielellä Laskettelurinteiden vaikeustaso on merkitty ymmärrettävästi (esim. värikoodein ja näkyvillä paikalle) Opasteiden näkyvyys tarkistetaan ja varmistetaan säännöllisellä puhdistamisella Eksyminen laskettelurinteen ulkopuolelle on estetty riittävin merkinnöin Erityissuorituspaikat on merkitty asianmukaisesti ja siten, ettei niille eksy vahingossa Hissien läheisyydessä on ohjeet hissin käyttämistä varten Asiakkaille tarkoitettujen koneiden ja laitteiden käytöstä on selkeät ohjeet helposti havaittavissa paikassa Koneet ja laitteet on tarkastettu ja huollettu säännöllisesti ja huolloista on pidetty kirjanpitoa Rinnekoneen liikkuessa rinteessä on tarvittavat varoitusopasteet Moottoriajoneuvot käyttävät turvallisuusasiakirjaan merkittyjä kulkureittejä ja ajoneuvoissa on asianmukaiset merkkiliput, valaisimet ja äänimerkkilaitteet

7 LSSAVI/25/ /2013 7/12 Hiihto- ja laskettelukoulujen toiminta Hiihto- ja/tai laskettelukoulua pidettiin 13 laskettelukeskuksessa ja niistä yhdeksän koulun toiminnan turvallisuutta tarkasteltiin tämän valvontaprojektin yhteydessä. Puutteita havaittiin mm. siinä, että apuopettajan lisäksi ei aina ollut paikanpäällä koulutuksen saanutta pätevää hiihdonopettajaa. Myös laskettelukeskusten turvallisuuskoulutukset tai valmiusharjoittelu eivät olleet aina ulottuneet koskemaan hiihto- ja laskettelukoulujen toimintaa. Seuraavassa taulukossa on esitetty hiihto- ja laskettelukoulujen (10 kpl) tarkastuksen tulokset Taulukko 3. Hiihto- ja laskettelukoulujen tarkastuksen tulokset HAVAINTO / VAATIMUS KPL % tarkastetuista hiihto- ja laskettelu-kouluista Asiakkaille kerrotaan lajiin liittyvistä vaaroista, riskeistä ja toimintatavoista Asiakkaille kerrotaan turvavälineistä, henkilösuojaimista sekä oikeanlaisesta pukeutumisesta Hiihtokoulujen opettajat käyttävät itse opettaessaan henkilösuojaimia Asiakkaita opastetaan toimimaan oikein onnettomuustilanteissa Toiminnasta vastaavalla henkilöllä on SHORYn tutkinto tai vastaavat tiedot Hiihdonopettajat ovat päteviä Apuopettajat eivät toimi yksin vaan lähellä on aina koulutuksen saanut opettaja Opettajat ilmoittavat havaitsemistaan puutteista laskettelukeskuksen toiminnanharjoittajalle Turvallisuuskoulutukset ja valmiusharjoitukset koskevat myös hiihtokoulua ja sen henkilöstöä

8 LSSAVI/25/ /2013 8/12 Alihankinta- ja vuokrauspalvelujen turvallisuus Kaikissa laskettelukeskuksissa oli mahdollisuus vuokrata välineitä. Välineiden todettiin olevan hyväkuntoisia, huollettuja ja sopivia tarjottavaan palveluun kaikissa kohteissa. Myös henkilösuojainten todettiin olevan ehjiä, puhtaita ja helposti saatavilla ja ne olivat myös CE-merkittyjä kaikissa laskettelukeskuksissa. Henkilösuojaimille oli nimetty vastuuhenkilö yhtä lukuun ottamatta kaikissa tarkastuspaikoissa. Asiakkaita neuvottiin välineiden käytössä vuokrauksen yhteydessä. Laskettelupalvelujen vaarat ja riskit Toiminnanharjoittajat arvioivat suurimmaksi (9 kpl) vaaraksi/riskiksi laskettelurinteissä erilaiset kaatumiset ja yhteentörmäykset laskijoiden kesken. Toiseksi eniten (9 kpl) vaaratilanteita aiheuttivat laskijoiden asenteista johtuvat vaaratilanteet. Laskijat arvioivat kykynsä väärin, ottivat tietoisesti liian suuria riskejä tai eivät välittäneet opasteista. Myös valvojat arvioivat yhdeksi suurimmaksi (9 kpl) vaaratilanteeksi erilaiset laskijoiden väliset törmäykset ja kaatumiset. Toiseksi eniten vaaratilanteita aiheuttivat erilaiset puutteet laskettelurinteiden toteutustavassa, rakenteissa tai opasteissa. Laskijoiden vääränlaiset asenteet aiheuttavat valvojien mukaan vaaratilanteita kolmanneksi eniten. Kuvissa 1 ja 2 on esitetty toiminnanharjoittajien ja valvojien näkemykset vaaratilanteiden aiheuttajista rinteissä. Kuva 1. Toiminnanharjoittajien näkemys vaaratilanteiden aiheuttajista rinteissä

9 LSSAVI/25/ /2013 9/12 Kuva 2. Valvojien näkemys vaaratilanteiden aiheuttajista rinteissä Yhdessä tarkastetuista laskettelukeskuksista oli sattunut kuolemantapaus laskettelurinteessä vuonna Vakavimmat onnettomuudet, mitä laskettelurinteissä oli tapahtunut viime vuosina olivat erilaiset luumurtumat (käsien, säärien, häntäluun murtumat) sekä kaatumisesta aiheutunut aivotärähdys ja hetkellinen tajuttomuus. Pienempiä loukkaantumisia olivat erilaiset nyrjähdykset, venähdykset ja ruhjeet. Vain yksi laskettelukeskus oli ilmoittanut, ettei kauden aikana ollut vielä sattunut yhtään onnettomuutta. Valvojien tarkastusten perusteella tekemän riskinarvioinnin mukaan hengenmenetys arvioitiin mahdolliseksi, mutta ei kovin todennäköiseksi tapahtumaksi. Sen sijaan pysyvä vammautuminen arvioitiin kohtalaisen todennäköiseksi kuudessa (35 %) tapauksessa. Todennäköisemmäksi haitaksi arvioitiin lievä loukkaantuminen (47 %) ja mielenpahoitus/järkytys (35 %). Kuva 3. Riskinarvioinnin tulokset

10 LSSAVI/25/ / /12 Projektitarkastuksilla annetut kehotukset Toiminnanharjoittajille annettiin opastusta ja neuvontaa lähes kaikilla (15 kpl) tarkastuksilla. Kehotuksia, tarkastuksilla havaittujen puutteiden korjaamiseksi, annettiin yhteensä 43 kpl ja niille annettiin määräaika neljässä tarkastuksessa. Eniten kehotuksia (43 % kehotuksista) annettiin turvallisuusasiakirjan sisältöön ja omavalvonnan toteuttamiseen liittyen. Pakkotoimiin ei tarvinnut ryhtyä yhdessäkään laskettelukeskuksessa. Kuvassa neljä on esitetty tarkastuksilla annetut kehotukset (kpl) ja niiden aiheet. Kuva 4. Annetut kehotukset ja niiden aiheet Johtopäätökset Valvontaprojektiin osallistuttiin varsin hyvin, kun alueen valvontayksiköistä 69 % teki vähintään yhden projektitarkastuksen. Länsi- ja Sisä-Suomen alueella olevista laskettelukeskuksista tarkastettiin 61 %. Koska lasketteluonnettomuuksia sattuu aika usein ja niiden seuraukset voivat olla vakaviakin, on valvonta koettu tärkeäksi keinoksi vaikuttaa laskettelukeskusten turvallisuuteen.

11 LSSAVI/25/ / /12 Tarkastuksen ajankohdalla on kuitenkin merkitystä tarkastusten tuloksiin. Vähäluminen talvi aiheutti sen, että tarkastustilanne ei kaikilta osin vastannut normaalitilannetta. Valaistuksen riittävyyttä on myös vaikea arvioida, kun tarkastus tehdään valoisaan aikaan. Laskettelukeskusten tarkastusten perusteella näyttäisi, että alueen laskettelukeskusten turvallisuustilanne on vähintäänkin kohtuullinen. Parannettavaa kuitenkin löytyy etenkin turvallisuusasiakirjan sisällössä mm. palvelun suurimman asiakasmäärän määrittelyssä, palvelun tarjoamiseen liittyvien olosuhderajoitusten huomioon ottamisessa, huolto- ja kunnossapidon kirjaamisessa, toimenpiteissä ulkopuolisten ihmisten turvallisuuden varmistamiseksi ja toimenpiteissä vaaratilanteiden ehkäisemiseksi. Hieman huolestuttavalta tuntuu se, että käytännössä myös rinteissä havaittiin puutteita turvaverkkojen ja aitojen määrässä ja sijoittelussa sekä erilaisten opasteiden määrässä ja sisällössä. Tällaisilla käytännön puutteilla voi olla seurauksia laskijoiden turvallisuudelle, joten niistä pitäisi päästä kokonaan eroon. Toiminnanharjoittajat arvioivat nämä puutteet kuitenkin vähäisemmäksi kuin mikä käsitys valvojille syntyi tarkastusten aikana. On aina havainnollistavaa, kun omaa toimintaa tarkastelee joku henkilö ulkopuolisen näkökulmasta ja tarkastuksille saatiinkin toivottavasti vaikuttavuutta tätä kautta. Tarkastukset osoittivat myös siten tarpeellisuutensa. Toiminnanharjoittajien ja valvojien arviot laskettelupalvelujen suurimmista vaaratilanteita aiheuttavista asioista olivat hyvin samankaltaiset. Molemmat arvioivat suurimmaksi vaaratilanteiksi erilaiset kaatumiset ja toisiin laskijoihin törmäilyt. Myös laskijoiden väärät asenteet/taidot arvioitiin korkealle vaaran arvioinnissa. Vääränlaiset asenteet ja/tai puutteelliset taidot aiheuttavat varmasti myös osan kaatumisista ja törmäilyistä. Laskettelussa riski tapaturmiin on aina olemassa, vaikka laskettelukeskusten turvallisuuteen panostettaisiin riittävästi. Laskettelukeskusten tulisikin pohtia keinoja, joilla vaikuttaa laskettelijoiden asenteisiin. Laskijoiden tiedottamisella sekä riittävällä ja oikein sijoitetulla opastuksella on varmasti vaikutusta myös asenteisiin ja siihen, että laskijat osaavat valita omalle taitotasolleen sopivat rinteet. Erityisesti tulisi panostaa siihen, ettei markkinoinnilla luotaisi vääränlaisia mielikuvia turvallisesta laskettelusta. Omalla esimerkillään laskettelukeskuksen henkilökunta voi vaikuttaa mm. henkilösuojainten käyttöön rinteissä ja edistää näin laskijoiden turvallisuutta. Onneksi vain yhdellä laskettelukeskuksella havaittiin harhaanjohtavaa markkinointia internetsivuillaan. Laskettelukeskusten toiminnanharjoittajat ovat ymmärtäneet pääosin hyvin vastuunsa laskettelupalvelujen tarjoamisessa. Vastuun tiedostamisessa on oleellista, että tunnetaan omaa alaa koskeva lainsäädäntö ja sieltä tulevat velvoitteet. Yllättävältä tuntui kuitenkin tieto siitä, että vain 50 % toiminnanharjoittajista tiesi velvoitteestaan ilmoittaa viranomaiselle tapaturmatilanteista ja vakavista läheltä piti tilanteista. On erittäin tärkeää, että viranomainen saa riittävän nopeasti tietoonsa sattuneet tapaturmat ja vakavat läheltä piti tilanteet. Vain näin valvontaa ja ohjausta voidaan kehittää ja sitä osataan kohdistaa oikein ja oikeisiin asioihin.

12 LSSAVI/25/ / /12 ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Merja Virtanen ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Merja Rinta-Koski Tiedoksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Tuote- ja laitteistovalvontayksikkö/ Kuluttajaturvallisuusryhmä POL vastuualuejohtaja Heikki Siirilä, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristöterveydenhuollon yksikön päällikkö Matti Nyberg, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

LASKETTELUPALVELUJEN TURVALLISUUS Valvontaprojekti 2015 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialue Yhteenvetoraportti

LASKETTELUPALVELUJEN TURVALLISUUS Valvontaprojekti 2015 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialue Yhteenvetoraportti K Yhteenvetoraportti PSAVI/40/05.14.06/2015 19.1.2016 LASKETTELUPALVELUJEN TURVALLISUUS Valvontaprojekti 2015 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialue Yhteenvetoraportti Projektin kuvaus ja tavoitteet

Lisätiedot

RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS

RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS LOPPURAPORTTI LSSAVI/1616/05.14.06/2012 Länsi- ja Sisä-Suomi 3.1.2013 RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS Alueellinen kuluttajaturvallisuusvalvonnan projekti 2012 LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO

Lisätiedot

LUONTOPOLKUJEN JA RETKEILYREITTIEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI 2014 POHJOIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON TOIMIALUE YHTEENVETORAPORTTI

LUONTOPOLKUJEN JA RETKEILYREITTIEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI 2014 POHJOIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON TOIMIALUE YHTEENVETORAPORTTI K Yhteenvetoraportti PSAVI/1509/05.14.06/2014 6.8.2015 LUONTOPOLKUJEN JA RETKEILYREITTIEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI 2014 POHJOIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON TOIMIALUE YHTEENVETORAPORTTI Projektin kuvaus

Lisätiedot

Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi

Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi Riskien arvioinnin työkalu ohjelmapalveluiden tuottajille Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi Tämä riskien arvioinnin työkalu on tarkoitettu matkailualan ohjelmapalveluja tarjoaville yrityksille.

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa Maauimaloiden, kylpylöiden ja uimahallien turvallisuus valvontaprojekti alkaa!

Lisätiedot

RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI LOUNAIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON ALUEELLA

RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI LOUNAIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON ALUEELLA 1 / 8 RAPORTTI LSAVI/1406/05.14.06/2012 Lounais-Suomi Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 29.4.2013 RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS VALVONTAPROJEKTI LOUNAIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON ALUEELLA Lounais-Suomen

Lisätiedot

MAASTOHIIHTOLATUJEN TURVALLISUUS - LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLIN- TOVIRASTON VALVONTAPROJEKTI 2010

MAASTOHIIHTOLATUJEN TURVALLISUUS - LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLIN- TOVIRASTON VALVONTAPROJEKTI 2010 MAASTOHIIHTOLATUJEN TURVALLISUUS - LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLIN- TOVIRASTON VALVONTAPROJEKTI 2010 1. PROJEKTIN TARKOITUS JA LAINSÄÄDÄNNÖLLISET PERUSTEET Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (LSSAVI)

Lisätiedot

Kupiainen Niina 8.10.2014. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaprojekti: ULKOKUNTOILUPAIKKOJEN TURVALLISUUS

Kupiainen Niina 8.10.2014. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaprojekti: ULKOKUNTOILUPAIKKOJEN TURVALLISUUS Kupiainen Niina 8.10.2014 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valtakunnallinen valvontaprojekti: ULKOKUNTOILUPAIKKOJEN TURVALLISUUS Ulkokuntoilupaikka Ulkona sijaitsevista, vapaasti käytettävistä kuntoiluvälineistä

Lisätiedot

KUNTOSALIEN TURVALLISUUS ALUEELLINEN KULUTTAJATURVALLISUUS- VALVONNAN PROJEKTI 2011

KUNTOSALIEN TURVALLISUUS ALUEELLINEN KULUTTAJATURVALLISUUS- VALVONNAN PROJEKTI 2011 LOPPURAPORTTI LSSAVI/2206/05.14.06/2011 Länsi- ja Sisä-Suomi 13.2.2012 KUNTOSALIEN TURVALLISUUS ALUEELLINEN KULUTTAJATURVALLISUUS- VALVONNAN PROJEKTI 2011, 40100 Jyväskylä PL / PB 346, 33101 Tampere LSSAVI/2206/05.14.06/2011

Lisätiedot

Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta

Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Mervi Murtonen Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta REILA-hankkeen loppuseminaari 14.8.2018, Rovaniemi Valokuvat: Joona Kotilainen, Pixabay

Lisätiedot

Kuluttajaturvallisuuslaki ja raviratojen sekä ravitallien turvallisuus

Kuluttajaturvallisuuslaki ja raviratojen sekä ravitallien turvallisuus Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 4.11.2017 Kuluttajaturvallisuuslaki ja raviratojen sekä ravitallien turvallisuus Kielo Kestinmäki Kuvat:Kielo Kestinmäki, Suomen Hippos kuvapankki ja SRL 1 Kuluttajapalveluiden

Lisätiedot

18.1.2015 TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ. Puhelin

18.1.2015 TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ. Puhelin TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 (6) TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ (09) 2500 2010 etunimi.sukunimi@nurmijarvi.fi TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

KONEVUOKRAAMOPALVELUJEN TURVALLISUUS

KONEVUOKRAAMOPALVELUJEN TURVALLISUUS KONEVUOKRAAMOPALVELUJEN TURVALLISUUS - LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON VALVONTAPROJEKTI 2010 1. PROJEKTIN TARKOITUS JA LAINSÄÄDÄNNÖLLISET PERUSTEET Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Skeittauspaikkojen turvallisuus Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella vuonna 2014

Skeittauspaikkojen turvallisuus Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella vuonna 2014 Skeittauspaikkojen turvallisuus Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella vuonna 2014 Raportti huhtikuu 2015 RAPORTTI Skeittauspaikkojen turvallisuus Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella vuonna 2014

Lisätiedot

Urheilutalo-Uimahalli VesPeli

Urheilutalo-Uimahalli VesPeli 1 (12) Urheilutalo-Uimahalli VesPeli Kuntosalin turvallisuusasiakirja 2018 2 (12) Sisällysluettelo 1. Palvelun tarjoaja 2. Turvallisuusasiakirjasta, sen säilyttämisestä ja päivittämisestä 3. Turvallisuusasioista

Lisätiedot

Laskettelupalveluiden Laskettelupalveluiden turvallisuuden edistäminen turvallisuuden edistäminen

Laskettelupalveluiden Laskettelupalveluiden turvallisuuden edistäminen turvallisuuden edistäminen Ohje 3/2015 17.3.2015 0 (45) Tukes-ohje Tukes-ohje 3/2015 3/2015 Laskettelupalveluiden Laskettelupalveluiden turvallisuuden edistäminen turvallisuuden edistäminen Ohje 3/2015 17.3.2015 1 (45) Sisältöalue

Lisätiedot

Talviuintipaikkojen turvallisuus Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella vuonna 2015

Talviuintipaikkojen turvallisuus Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella vuonna 2015 Talviuintipaikkojen turvallisuus Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella vuonna 2015 Raportti joulukuu 2015 RAPORTTI Talviuintipaikkojen turvallisuus Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella vuonna 2015

Lisätiedot

Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja

Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja 1.10.2015 Leikkikenttien ja lähiliikuntapaikkojen kuluttajaturvallisuuslain 920/2011 7 mukainen turvallisuusasiakirja Tekninen Lautakunta 13.10.2015 Sivu 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1. Leikkipaikkojen

Lisätiedot

18.10.2013. Pikku Saimaa, Savonlinna (Avantouintipaikka on kesällä pieni yleinen uimaranta)

18.10.2013. Pikku Saimaa, Savonlinna (Avantouintipaikka on kesällä pieni yleinen uimaranta) TARKASTUSKERTOMUS 18.10.2013 Savonlinnan kaupunki Vapaa-aikatoimi/ Liikuntatoimi Simo Räty Olavinkatu 27 57130 Savonlinna PIKKU SAIMAAN AVANTOUINTIPAIKAN TARKASTUS Aika: 4.10.2013 klo 13:00-14:30 Paikka:

Lisätiedot

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitos, pvm. 27.9.2017 Pelastusviranomaisen rooli väestönsuojien

Lisätiedot

AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS

AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS TARKASTETTAVA KIINTEISTÖ Kiinteistön postiosoite Agricolankatu 13 / Kaarlenkatu 1 Kaupunki Helsinki Kaupunginosa Kallio Kiinteistössä tarkastettuja rakennuksia 1 Tämä tarkastusraportti

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä. Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä. Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä Kuntien kuluttajaturvallisuusvalvonta Lainsäädäntöä Kuluttajaturvallisuuslaki 920/2011 Valtioneuvoston asetus eräitä kuluttajapalveluja koskevasta

Lisätiedot

Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt

Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt Tarkastaja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 19.11.2010 1 STM:n Strategiset tavoitteet - Toiminta suuntautuu terveyden

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON OHJEET LASKETTELU- PALVELUIDEN TURVALLISUUDEN EDISTÄMISEKSI. Kuluttajaviraston julkaisusarja 11/2006

KULUTTAJAVIRASTON OHJEET LASKETTELU- PALVELUIDEN TURVALLISUUDEN EDISTÄMISEKSI. Kuluttajaviraston julkaisusarja 11/2006 KULUTTAJAVIRASTON OHJEET LASKETTELU- PALVELUIDEN TURVALLISUUDEN EDISTÄMISEKSI Kuluttajaviraston julkaisusarja 11/2006 ISSN 0788-544X ISSN 1796-0118 ISBN 951-681- 112-4 (nid.) ISBN 951-681- 113-2 (PDF)

Lisätiedot

RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS VUONNA 2009 OULUN LÄÄNISSÄ VALVONTAPROJEKTIN YHTEENVETO

RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS VUONNA 2009 OULUN LÄÄNISSÄ VALVONTAPROJEKTIN YHTEENVETO Yhteenvetoraportti PSAVI-2010-00163/Yr-54 8.7.2010 RATSASTUSPALVELUJEN TURVALLISUUS VUONNA 2009 OULUN LÄÄNISSÄ VALVONTAPROJEKTIN YHTEENVETO Projektin kuvaus Oulun lääninhallitus toteutti ratsastuspalvelujen

Lisätiedot

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Ymp.ltk 18.3.2014 Liite 4 A1(8) Tukes / Kuluttajaturvallisuusvalvonta 10.1.2013 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan raportointi 2013 Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Huom! Mittayksikkönä tunti

Lisätiedot

Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti

Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti Henkilönsuojainten markkinavalvontahankkeen 2013 loppuraportti Kuva: Unto Kärkkäinen Työsuojelunäyttely Sivu 2 / 7 Sisällys Tiivistelmä. 3 1 Hankkeen tausta ja tavoite.3 1.1 Hankkeen taustaa 3 1.2 Hankkeen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 2.10.2014. Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 2.10.2014. Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 2.10.2014 Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi Valvontaohjeiden päivitys Tarve saattaa Kuluttajaviraston aikaiset

Lisätiedot

Palotutkimuksen päivät 2009: Vapaa-ajan ja elämyspalveluiden turvallisuuden edistäminen. Johtaja Hannu Mattila Kuluttajavirasto, Tuoteturvallisuus

Palotutkimuksen päivät 2009: Vapaa-ajan ja elämyspalveluiden turvallisuuden edistäminen. Johtaja Hannu Mattila Kuluttajavirasto, Tuoteturvallisuus Palotutkimuksen päivät 2009: Vapaa-ajan ja elämyspalveluiden turvallisuuden edistäminen Johtaja Hannu Mattila Kuluttajavirasto, Tuoteturvallisuus Lainsäädännöllinen tausta Yleinen turvallisuusvaatimus

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Hissit Tukesin hissiturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. hissien asennus-, muutos-, korjaus- ja huoltotyöt hissejä tarkastavien

Lisätiedot

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo

Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo Liite IV Liite IV 2 (5) Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kunnan kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaisen tehtävät... 3 3. Valvonnan maksullisuus... 4 4. Tarkastukset ja niiden sisältö... 4 5. Valvontakohteiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus 21/2015 Elintarviketurvallisuusosasto 26.08.2015 Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus 21/2015 Elintarviketurvallisuusosasto 26.08.2015 Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 25 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Medina Foods Oy:lle HEL 2015-008610 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken

Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken 1(5) Kuluttajavirasto / Tuoteturvallisuusvalvonta 8.1.2008 Tuoteturvallisuusvalvonnan tietojenkeruu 2007 Lomake B: Valvontatyön ja työajan jakautuminen eri tehtäväosa-alueiden kesken Valvontayksikkö: Itä-Savon

Lisätiedot

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja varahenkilöt Mika Tervala Turvallisuusvastaava puh

Lisätiedot

HONKAJOEN HONKALAN KUNTOSALIN TURVALLISUUS-ASIAKIRJA. Honkalan monitoimitalo Honkalantie 1, 38950 Honkajoki

HONKAJOEN HONKALAN KUNTOSALIN TURVALLISUUS-ASIAKIRJA. Honkalan monitoimitalo Honkalantie 1, 38950 Honkajoki HONKAJOEN HONKALAN KUNTOSALIN TURVALLISUUS-ASIAKIRJA Honkalan monitoimitalo Honkalantie 1, 38950 Honkajoki LAADITTU 1.7.2012 Hyväksytty Honkajoen kunnan teknisessä lautakunnassa pvm:llä 19.9.2012 1. Palvelun

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue

Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Info YLIOPISTON OPISKELIJOILLE 12.4.2016 ympäristöterveystarkastaja Seija Pulkkinen 6.4.2016 Suunnitelmalliset oppilaitostarkastukset ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Uimarantojen turvallisuussuunnitelma

Uimarantojen turvallisuussuunnitelma Tornion kaupunki Uimarantojen turvallisuussuunnitelma Kaakamonniemen uimaranta Kirkkoputaan uimaranta Kivirannan EU-uimaranta Laiskanlahden uimaranta Pikisaaren uimaranta Uitonrannan EU-uimaranta Suunnitelman

Lisätiedot

Muutokset. Sisällysluettelo 2 (8) KÄYTTÖSUUNNITELMA. Opastinportaali 28.7.2014 Dnro 3597/090/2014. Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus

Muutokset. Sisällysluettelo 2 (8) KÄYTTÖSUUNNITELMA. Opastinportaali 28.7.2014 Dnro 3597/090/2014. Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus 2 (8) Muutokset Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖTARKOITUS... 3 1.1 Rakennetyyppikohtaiset erityispiirteet... 4 1.2 Käyttö ja sijoittelu... 4 2 OPASTINPORTAALIN KÄYTTÖTURVALLISUUS...

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019. Osa 3. Kuluttajaturvallisuusvalvonta

LAHDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019. Osa 3. Kuluttajaturvallisuusvalvonta LAHDEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALVONTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 Osa 3. Kuluttajaturvallisuusvalvonta Päivitys vuodelle 2016 1 YLEISTÄ... 3 2 TEEMA JA TAVOITTEET KULUTTAJATURVALLISUUSVALVONNASSA...

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSASIAKIRJA KAJAANIN KAUPUNKI Ympäristötekninen toimiala Tilakeskus TURVALLISUUSASIAKIRJA TYÖKOHDE: Menninkäisen päiväkodin liikennejärjestelyt TURVALLISUUSASIAKIRJA: Menninkäisen päiväkodin liikennejärjestelyt, KAJAANI

Lisätiedot

Kupiainen Niina 13.5.2014. Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019

Kupiainen Niina 13.5.2014. Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019 Kupiainen Niina 13.5.2014 Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019 Tavoitteena laadukas ja tasapuolinen ympäristöterveydenhuollon valvonta valtakunnallisesti

Lisätiedot

Ympäristöterveyskeskus Terveydensuojelu 22.2.2016

Ympäristöterveyskeskus Terveydensuojelu 22.2.2016 Ympäristöterveyskeskus YHTEENVETO Terveydensuojelu 22.2.2016 KALAN JÄLJITETTÄVYYS MYYNTITISKEISSÄ 2015 Johdanto Kalan jäljitettävyys myyntitiskeissä 2015 oli Kanta- ja Päijät-Hämeen valvontayksiköiden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 17.11.2015. Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 17.11.2015. Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Riikka Laitinen 17.11.2015 Tukesin ohje uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi Valvontaohjeiden päivitys ohjeiksi Tarve saattaa Kuluttajaviraston

Lisätiedot

Pasi Poukka Raumanmeren Ohjelmapalvelut / AquaSport Raumanmeri

Pasi Poukka Raumanmeren Ohjelmapalvelut / AquaSport Raumanmeri Pasi Poukka Raumanmeren Ohjelmapalvelut / AquaSport Raumanmeri Lomailu ja kohde ovat asiakkaalle vapaavalintaisia. Pääosa matkailijoista ajattelee helppoutta ja turvallisuutta. Matkailu on altis erilaisille

Lisätiedot

Laskettelupalveluiden turvallisuuden edistäminen

Laskettelupalveluiden turvallisuuden edistäminen 18.10.2017 0 (45) Tukes-ohje 3/2015 Laskettelupalveluiden turvallisuuden edistäminen 18.10.2017 1 (45) Sisältöalue Laskettelupalveluiden turvallisuuden edistäminen Kohderyhmät Toiminnanharjoittajat, valvontaviranomaiset,

Lisätiedot

Turvallisuusasiakirjan laatimisvelvollisuus koskee niitä toiminnanharjoittajia, jotka tarjoavat lain 6.1 :n 1-14 kohdissa lueteltuja palveluja:

Turvallisuusasiakirjan laatimisvelvollisuus koskee niitä toiminnanharjoittajia, jotka tarjoavat lain 6.1 :n 1-14 kohdissa lueteltuja palveluja: 1 (5) 27.12.2011 KULUTTAJATURVALLISUUSLAIN MUKAINEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 1. Velvollisuus laatia turvallisuusasiakirja Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 7 :n mukaan eräitä kuluttajapalveluja tarjoavien

Lisätiedot

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset

Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Tukes / Kuluttajaturvallisuusvalvonta 8.11.11 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan raportointi 1 Lomake A: Valvontakohteet ja niiden tarkastukset Huom! Mittayksikkönä tunti (h). Valvontayksikkö: Espoon seudun

Lisätiedot

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014

Kupiainen Niina Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014 Kupiainen Niina 13.5.2014 Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa kuluttajaturvallisuusvalvonnan peruskurssi 2014 Työnjako kuluttajaturvallisuusvalvonnassa 1/3 Kuntien valvontayksiköissä keskitytään

Lisätiedot

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

Lain vaatimusten toteutumisen valvonta ja ohjaus Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana Tarja Vainiola, ylitarkastaja

Lain vaatimusten toteutumisen valvonta ja ohjaus Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana Tarja Vainiola, ylitarkastaja Lain vaatimusten toteutumisen valvonta ja ohjaus Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana 28.10.2014 Tarja Vainiola, ylitarkastaja 27.10.2014 1 Oikeutus tarkastusten tekemiseen Terveydenhuollon

Lisätiedot

Turvallisuusilmapiiri

Turvallisuusilmapiiri Turvallisuusilmapiiri Metalliteollisuuden työalatoimikunta Muistutuksena Turvallisuuskielteinen Turvallisuusmyönteinen 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vastaajien taustoja Ylin johto 6 % Asiantuntija % Keskijohto

Lisätiedot

Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke

Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät Terävähanke Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.3.-17.3.2016 Terävähanke Työsuojelun vastuualue, ESAVI, tarkastaja Auli Arkko-Liekari 7.3.2016 1 Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun

Lisätiedot

Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote

Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote JOENSUUN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Joensuun voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

PÄÄTÖS 23.4.2015 6641/31/2014. Metarno Oy. Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI. Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015

PÄÄTÖS 23.4.2015 6641/31/2014. Metarno Oy. Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI. Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015 Metarno Oy Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varasto, Hämeenlinna Kannila Metarno

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Sisällysluettelo 1) Palvelun tarjoaja ja kohde... 3 2) Turvallisuusasioista vastaava henkilö... 3 3) Ennakoitavat vaaratilanteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Olosuhdeasioiden koulutuspäivä Kiljava 17.4.2015 Laki ja valvova viranomainen Kuluttajaturvallisuuslaki (voimassa 1.1.2012

Lisätiedot

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (5) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN... 3 2.1 Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 3 POIKKEAMAN JÄLKEINEN TOIMINTA... 5 4 LIITTEET...

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen Palvelun tarjoaja vastaa turvallisuudesta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen Palvelun tarjoaja vastaa turvallisuudesta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pipsa Korkolainen 8.10.2013 Palvelun tarjoaja vastaa turvallisuudesta Kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011) Sovelletaan kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelujen

Lisätiedot

Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista

Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 23.3.2016 TILAAJAVASTUUVALVONTA 2015 TYÖSUOJELUN

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto

Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle Johdanto 1 Keski-Satakunnan kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma vuodelle 2011 1. Johdanto Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö velvoittaa kunnat laatimaan koko ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Kaupunkiraideliikennemääräys

Kaupunkiraideliikennemääräys 1 (6) TRAFI/ Antopäivä: xx.xx.2015 Voimaantulopäivä: 01.03.2016 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki kaupunkiraideliikenteestä (xx/2015) 5 :n 5 momentti, 6 :n 3 momentti, 7 :n 5 momentti, 8 :n 6

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN Liite nro: 3 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuolto ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN 2006 TOTEUTUMINEN 2 Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21. 3 2007 69 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä

Lisätiedot

Taloyhtiöiden piha alueiden kuluttajaturvallisuus

Taloyhtiöiden piha alueiden kuluttajaturvallisuus Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Jaakko Laitinen ja Janne Niemelä 15.9.2015 Taloyhtiöiden piha alueiden kuluttajaturvallisuus Sisällys: Kuluttajaturvallisuudesta yleisesti ja kuluttajaturvallisuuslainsäädäntö

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 5.12.2017 Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet 1 Markkinavalvonta Mitä? Markkinavalvonnalla tarkoitetaan viranomaisten

Lisätiedot

RAVINTOLAHANKE 2005. Yhteenveto: Fredrik Ollus, terveystarkastaja

RAVINTOLAHANKE 2005. Yhteenveto: Fredrik Ollus, terveystarkastaja RAVINTOLAHANKE 2005 Yhteenveto: Fredrik Ollus, terveystarkastaja 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Tarkastukset ja näytteenotot... 3 3. Elintarvikehuoneiston vaatimukset...4 4.1 Tarkastuksien tulosten

Lisätiedot

2) Kuka katsotaan välitystehtäviä suorittavaksi henkilöksi?

2) Kuka katsotaan välitystehtäviä suorittavaksi henkilöksi? TIEDOTE 1 (5) Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 15.12.2015 Julkinen Välitysliikerekisteriin merkitty välitysliike VÄLITYSLIIKELAIN AMMATTIPÄTEVYYSVAATIMUSTEN MUUTOS 1.1.2016 astuu voimaan kiinteistönvälitysliikkeistä

Lisätiedot

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) 31.10.2011 Dnro 4258/005/2011

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) 31.10.2011 Dnro 4258/005/2011 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) Sisällysluettelo 1 VARAUTUMISSUUNNITTELU... 3 1.1 Säädösperusta... 3 1.2 Varautumistoiminnan tavoite... 3 2 VARAUTUMISSUUNNITELMIEN LAADINTA... 4 2.1 Varautumistoiminnan hierarkia...

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

Julkisesta palvelusta palvelualustaksi. Jaakko Leinonen

Julkisesta palvelusta palvelualustaksi. Jaakko Leinonen Julkisesta palvelusta palvelualustaksi Jaakko Leinonen 10 vuoteen ei ole mitään sattunut, eikä satu! 3 Kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011) Sovelletaan kulutustavaroihin ja kuluttajapalveluihin Tarkoituksena

Lisätiedot

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta RAPORTTI 3/2006 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Johdanto... 1 2. Elintarvikekioskien omavalvontasuunnitelma...

Lisätiedot

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3 Liite I Liite I 2 (7) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 3 a) Elintarvikehuoneistojen ilmoitusten ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset 3 b) Säännöllisen valvonnan tarkastukset...

Lisätiedot

26.10.2011 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ERÄITÄ KULUTTAJAPALVELUJA KOSKEVASTA TURVALLISUUSASIAKIRJASTA

26.10.2011 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ERÄITÄ KULUTTAJAPALVELUJA KOSKEVASTA TURVALLISUUSASIAKIRJASTA TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Ilkka Cantell 26.10.2011 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ERÄITÄ KULUTTAJAPALVELUJA KOSKEVASTA TURVALLISUUSASIAKIRJASTA Palvelun tarjoajan velvollisuus ilmoittaa kunnan valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähkö- ja hissiturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus

Lisätiedot

Industrial Fire Protection Handbook

Industrial Fire Protection Handbook Industrial Fire Protection Handbook Second Edition R. Craig Schroll T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari 2. esitys Antti Nilsson 23.11.2005 Industrial Fire Protection Handbook kirjoittanut R. Craig

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Suvi Aaltonen Kuluttajaturvallisuuslaki, elämyspalvelut ja valvonta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Suvi Aaltonen Kuluttajaturvallisuuslaki, elämyspalvelut ja valvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Suvi Aaltonen 28.3.2012 Kuluttajaturvallisuuslaki, elämyspalvelut ja valvonta Tukesin organisaatiokaavio 28.3.2012 TuKeVa II -seminaari, Suvi Aaltonen 2 Kuluttajaturvallisuusvalvonta

Lisätiedot

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21 C 372/20 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 22.12.1999 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (Luxemburg) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1998 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä keskuksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan muutokset

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan muutokset Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä Kuluttajaturvallisuusvalvonnan muutokset Selvityksiä, osa 1 Kuluttajaturvallisuusvalvonnan valvontajärjestelmän toimivuutta on selvitetty: Valtiontalouden

Lisätiedot

Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet

Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet Valvira valvoo terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valmistusta ja markkinoita sekä edistää käytön turvallisuutta. Valmistajat vastaavat siitä, että tuotteiden

Lisätiedot

L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET

L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET L E I K K I P A I K K O J E N TURVATARKASTUKSET LEIKKIPAIKKOJEN TURVALLISUUS EI OLE LEIKIN ASIA Leikkipaikat ovat lasten ja koko perheen oppimiseen, leikkiin ja huolettomaan liikkumiseen tarkoitettuja

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN Uimarantojen turvallisuussuunnitelma

AKAAN KAUPUNGIN Uimarantojen turvallisuussuunnitelma AKAAN KAUPUNGIN Uimarantojen turvallisuussuunnitelma Arajärven leirikeskus/ uimaranta Luttusten uimaranta Sataman uimaranta Tipurin uimaranta Suunnitelman laatinut Akaan Turva 15.7.2012 1 Sisältö: VELVOLLISUUS

Lisätiedot

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10. Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.2009 Kirta Nieminen Pt. tuntiopettaja, ruokapalvelut kirta.nieminen@seamk.fi

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä Kuluttajaturvallisuuslaki ja ulkoilureitit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä Kuluttajaturvallisuuslaki ja ulkoilureitit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Kärnä 12.5.2016 Kuluttajaturvallisuuslaki ja ulkoilureitit Tukesin organisaatio 12.5.2016 REILA-hankkeen seminaari, Kaarina Kärnä 2 Kuluttajaturvallisuuslaki

Lisätiedot

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS Valtuussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 14 2 momentti

Lisätiedot

Suojelupäällikön tekemä kolmannen vaiheen auditointi

Suojelupäällikön tekemä kolmannen vaiheen auditointi Sivu 1(7) Suojelupäällikön tekemä kolmannen vaiheen auditointi Tässä esitetyt kysymykset on tarkoitettu kolmannen vaiheen auditointiin (SUP 3), joka tehdään viimeistään 1 kk ennen seisokkia. Seisokin suunnitelmat

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskus www.turvallisuustutkinta.fi Tutkitaan Suuronnettomuudet Ilmailu, raideliikenne ja vesiliikenne

Lisätiedot

Kuluttajaturvallisuus maastoreiteillä

Kuluttajaturvallisuus maastoreiteillä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 26.4.2018 Aleksi Latvala Kuluttajaturvallisuus maastoreiteillä Nyt puhutaan Lapin reiteistä! 1 Tukesin Kuluttajapalvelut-ryhmä Kuluttajapalveluiden turvallisuusvalvonta

Lisätiedot

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

Turvallisuuspoikkeamien keruu

Turvallisuuspoikkeamien keruu 1 Turvallisuuspoikkeamien keruu Kirjaamisohje turvallisuuskoordinaattoreille ja urakoitsijoille 2013 Turvallisuuspoikkeamatietoa kerätään vuonna 2013 kaikilla n väylähankkeilla ja ELY-keskusten liikennevastuualueiden

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

Palvelukohteiden opastus. Antti Pirttijoki Pirkanmaan ELY-keskus 6.3.2012

Palvelukohteiden opastus. Antti Pirttijoki Pirkanmaan ELY-keskus 6.3.2012 Palvelukohteiden opastus Antti Pirttijoki Pirkanmaan ELY-keskus 6.3.2012 Opastusjärjestelmän periaate 1. Taso: Tiekartta ja matkalla ajoneuvoliikenteen viitoitus 2. Taso: Opastustoimistot ja opastuskartat

Lisätiedot

Tukesin rooli kosmetiikan turvallisuuden varmistamisessa

Tukesin rooli kosmetiikan turvallisuuden varmistamisessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tukesin rooli kosmetiikan turvallisuuden varmistamisessa Sovellettava lainsäädäntö Laki kosmeettisista valmisteista 492/2013: 4 : Toimivaltainen viranomainen:

Lisätiedot

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen Nimitys 1 (5) Eteläisen hankinta-alueen kunnossapidon laadunvalvontaurakka 2017-2020 Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen ELY-keskus on rakennuttajan ominaisuudessa nimennyt

Lisätiedot

Rataverkon haltijuus. Suomen Satamaliitto 2.2.2012 Taisto Tontti

Rataverkon haltijuus. Suomen Satamaliitto 2.2.2012 Taisto Tontti Rataverkon haltijuus Suomen Satamaliitto 2.2.2012 Taisto Tontti Rataverkon haltijuuden pääelementit Haltijuuden toteuttamisen vaihtoehdot Raiteiden kunnossapito Raidesopimukset Liikenteenohjaus Raiteen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS

KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS TURVALLINEN YLEISÖTAPAHTUMA / -TILAISUUS Kirsi Arola palotarkastaja Kouvolan toimipiste Pelastuslaki 379 /2011 14 Omatoiminen varautuminen koskee myös yleisötilaisuuksia 1)

Lisätiedot

KONALAN SEURAKUNTATALON LEIKKIALUEEN TURVALLISUUSASIAKIRJA

KONALAN SEURAKUNTATALON LEIKKIALUEEN TURVALLISUUSASIAKIRJA KONALAN SEURAKUNTATALON LEIKKIALUEEN TURVALLISUUSASIAKIRJA Laatija: valvontapuutarhuri, hortonomi AMK Raimo Laurasvaara Päiväys: 17.3.2015 YLEISTÄ Tämä Helsingin seurakuntayhtymän Konalan seurakuntatalon

Lisätiedot