1 LUONNONMUKAINEN TUOTANTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 LUONNONMUKAINEN TUOTANTO"

Transkriptio

1 1 LUONNONMUKAINEN TUOTANTO Luonnonmukainen maatalous on luonnon hoidon ja kestävän käytön pohjalta lähtevä maatalouden tuotantomenetelmä (Rajala 2004,19). Suomen luonnonmukainen tuotanto noudattaa vuonna 2006 osana Euroopan yhteisöjen neuvoston asetuksen 1257/1999 määrittelemää maatalouden ympäristötukijärjestelmää. Sen mukaan tilan tulee sitoutua ympäristötukeen, jolloin sen tulee noudattaa perusympäristötuen sääntöjä ja velvoitteita. Ympäristötuen lisäksi viljelijä tekee sopimuksen erityistuesta johon ryhmään kuuluu luonnonmukainen tuotanto. (Luonnonmukainen viljely 2006, 1.) Luonnonmukaista tuotantoa ohjaavat viljelijän sopimuksessa hyväksymät sopimusehdot, jotka on laadittu neuvoston asetuksen mukaisesti sekä Elintarviketurvallisuusviraston laatimat, luonnonmukaisen kasvintuotannon ohjeet. (Hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta tuotannosta Evira 2007a, 8.) 1.1 Luonnonmukaisen tuotannon periaatteet ja tavoitteet Kansainvälinen IFOAM on hyväksynyt yleiskokouksessaan vuonna 2005 uudet Luonnonmukaisen Maatalouden Periaatteet. Ne ovat: terveys, ekologia, oikeudenmukaisuus ja huolenpito. Luonnonmukaisen maatalouden tulee perustua eläviin ekologisiin systeemeihin ja kiertoihin sekä huolehtia oikeudenmukaisesti ympäristöstä ja ihmisistä tällä hetkellä sekä tulevaisuutta ajatellen. (Luomutietopankki Luomu.fi. IFOAM 2005.) Luonnonmukainen tuotanto perustuu kestävän kehityksen periaatteeseen. Ympäristön ja kehityksen maailmankomission, ns. Brundtlandin komissio 1987, mukaan kestävä kehitys tarkoittaa ihmiskunnan nykyisten tarpeiden tyydyttämistä niin, että tulevilta sukupolvilta ei viedä mahdollisuutta tyydyttää omia tarpeitaan. Kestävän käytön periaatteen mukaan uusitutuvia luonnonvaroja käytetään vain uusiutumisen luonnollisen kasvun antamissa rajoissa. (Rajala, 2004, 11). Ravinteita ei käytetä enempää kuin sato vaatii vaan huolehditaan sen sijaan maan kunnosta. Peltojen ojitus ja kalkitus ovat kunnossa ja maan rakennetta parannetaan humusta lisäävien kasvien avulla ja tällöin pieneliötoimintakin vilkastuu. Maan kuntoa ylläpitävä tai parantava viljelykierto ja viljelijän ammattitaito on luonnonmukaisessa tuotannossa onnistumisen edellytys. (Luonnonmukainen viljely 2006, 3.) Luonnonmukaisen tuotannon tavoitteena on luoda monipuolinen ja miellyttävän viljely-ympäristö. Tilan luonnonmukaisessa tuotannossa mukana olevat tuotantoeläimet hoidetaan lajille tyypillisten tarpeiden mukaan ja eläinmäärän ja peltopinta-alan välinen suhde on tasapainossa. Tavoitteena on myös taata viljelijälle kohtuullinen toimeentulo ja tyytyväisyys työstään sekä turvallinen työympäristö ja tuottaa samalla riittävästi korkealaatuisia elintarvikkeita. (Luomutietopankki Luomu.fi Nordisk IFOAM 1989.) Elintarvikkeet on käsiteltävä siten, että tuotteiden luomutunnus säilyy pellolta sanapöytään, ja samalla sen valmistusreitti pystytään tarkistamaan säädösten vaatimaa tavalla (KTTK 2005, 36).

2 1.2 Luonnonmukaisen tuotannon historiaa ja nykytila Viljely Luonnonmukainen tuotanto on kehittynyt vaihtoehtoisista tuotantomenetelmistä, joita käytettiin lähinnä Pohjois-Euroopassa jo viime vuosisadan alussa. Niitä olivat orgaaninen viljely Englannissa, biologis-dynaaminen viljely Saksassa ja Sveitsissä orgaanis-biologinen viljely. Näille kolmelle ajatussuunnalle oli tärkeää maatalouden ja luonnon tasapainoinen suhde. (Luonnonmukainen maatalous 2001, 4.) Suomessa A.I.Virtanen kehitti typpikotovaraista viljelyjärjestelmää 1930-luvulta lähtien (Rajala 2004, 20). Suomessa voimakkaimmin vaikuttanut suuntaus on biodynaaminen viljely. Se kehittyi Saksassa Rudolf Steinerin aloitteesta. Hän piti Maatalouskurssin vuonna Maatalouskurssi oli tarkoitettu kehittämän maataloutta ja antamaan virikkeitä. Viljelijät luopuivat haitallisista torjunta-aineista ja tekivät uusia lannoitteita piistä, lannasta ja lääkekasveista. Syntyi biologis-dynaaminen viljely eli luontaisvoimaviljely. (Marttila 2000.) Luonnonmukainen maatalous lähti kuitenkin kehittymään verrattain myöhään. Sodan jälkeen oli puutetta myös ruuasta, ihmisten määrä lisääntyi ja ravintoa piti tuottaa tehokkaasti. Vasta 1960-luvun lopussa ja luvun alussa huomattiin ympäristön tilan heikkeneminen. Syntyi yhdistyksiä, jotka toimivat ekologisen ja luonnonläheisen periaatteen mukaisesti.(luonnonmukainen maatalous 2001, 4.) Luonnonmukainen tuotantotapa lähti nousuun 1980-luvulla, jolloin kiinnostus luomutuotteisiin kasvoi Euroopassa ja muualla. Kiinnostusta lisäsivät erilaiset kriisit ja ilmiöt: elintarvike- ja öljy-kriisi ja luonnon ja eläinsuojeluaatteen leviäminen. (Rajala 2004, 20.) Tuottajien määrä lisääntyi sekä tuotteiden jalostus ja markkinointi kehittyi. Kuluttajat halusivat ostaa puhtaita ja ympäristöä kunnioittaen tuotettuja tuotteita. Luonnonmukainen maatalous otettiin tutkimuskohteeksi ja alaa koskevaa lainsäädäntöä ryhdyttiin laatimaan. (Luonnonmukainen maatalous 2001,4) Lainsäädäntö Suomessa ohjattiin maataloustuotantoa jo ennen EU:iin liittymistä. Vuoden 1989 maataloustulolaki säädettiin alhaisten tuottajahintojen ja ylituotannon tasaamiseksi. Lain tavoitteena oli taata mm. oikeudenmukainen tulotaso viljelijäväestölle ja maataloustuotannon ohjaaminen ja tasapainottaminen Tasapainottamistoimenpiteisiin kuului luonnonmukaisen tuotannon edistäminen. Luomu-sopimuksessa määriteltiin kuka voi harjoittaa luonnonmukaista tuotantoa ja maatilahallitus laati luonnonmukaisen tuotannon ohjeet. (Maataloustulolaki 1989, laki maataloustuotannon tasapainottamiseksi 1989.) Sopimuksia tehtiin vuodesta 1990 lähtien ja sopimuskausi oli kuusi, seitsemän tai kahdeksan vuotta. Vuoden 1989 tasapainottamislain mukaisia sopimuksia tehtiin vuoteen 1994 saakka. Suomi liittyi Euroopan Unioniin Euroopan yhteisössä hyväksyttiin luonnonmukaisen tuotannon lainsäädännöllinen kehysasetus 1990-luvun alussa. Se antoi luonnonmukaiselle tuotannolle markkinointiuskottavuuden. Useat maat tunnustivat virallisesti tämän jälkeen luonnonmukaisen maataloustuotannon. Suomen

3 jäsenyys Euroopan Unionissa velvoitti Suomea käsittelemään EY:n hyväksymät säädökset. Eduskunta lähetti ETY N:o 2092/91 nojalla laaditun asetuksen maatalouspolitiikan täytäntöön panosta maa- ja metsätalousvaliokuntaan lausunnolle. Lausunnossa mainittiin seuraavaa: Valiokunta toteaa, että maamme luomutuotannon kannalta Euroopan yhteisön luomutuotantoasetuksen (ETY) n:o 2092/91 käyttöönotto on merkittävä asia, sillä se antaa myös Suomen luonnonmukaiselle tuotannolle ja tuotteille vastaisuudessa lakisääteisen pohjan. (Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto 3/1994.) Hyväksyessään liittymissopimuksen Suomi tuli kaikkien unionin perustamissopimusten sopimuspuoleksi ja omaksui unionin jäsenvaltioille kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet liittymissopimuksessa sovituin ehdoin (Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto 5/1994). Lakien ja asetusten lisäksi valtioneuvoston antamilla säädöksillä tarkennetaan maataloustuotannon ohjeita lähes vuosittain. Ne seuraavat kiinteästi EU:n komission antamia ohjesääntöjä eli direktiivejä. Luonnonmukaista maataloutta ja jalostusta koskevat yleiset periaatteet hyväksyttiin 1998 marraskuussa Luonnonmukaisen tuotannon kansainvälisessä liitossa, IFOAM. Periaatteet eivät olleet velvoittavia vaan suuntaa antavia, mutta koska liittoon kuuluu luonnonmukaisen maatalouden alalla toimivia ammattilaisia, on siihen koottu ajankohtainen tieto luomutuotteiden tuotanto- ja jalostusmenetelmistä. (Luonnonmukainen maatalous 2001,6.) YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön ja Maailman terveysjärjestön yhteinen kansainvälinen elintarvikealan standardointijärjestelmä, Codex Alimentarius, hyväksyi 1999 ohjeet, jossa määritellään luonnonmukaisen tuotannon periaatteet. Periaatteita sovelletaan maatilalla, varastoinnissa, kuljetuksessa, jalostuksessa, pakkausmerkinnöissä ja markkinoinnissa. Jäsenvaltiot voivat laatia omat sääntönsä ottaen huomioon hyväksytyt periaatteet ja kansalliset erityispiirteet. (Luonnonmukainen maatalous 2001,6.) Luonnonmukaisen tuotannon sopimus ja valvontajärjestelmä Suomessa oli jo vuonna 1989 laadittu Suomen Luonnonmukaisen Viljelyn Yhdistysten Liiton neuvottelukunnan esitys luonnonmukaisen viljelyn ja tuotannon tavoitteista. Se sisälsi ohjeet, ehdot ja vähimmäisvaatimukset tuotteiden tuotannosta. Tavoitteena oli saada myyntiin luomutuotteita. Tuotantoa tarkkailtiin vuosittain SLVYL:n toimesta.(slvyl 1989). Tasapainottamislain tullessa voimaan vuonna 1990 laadittiin maatilahallituksessa luonnonmukaisen viljelyn ehdot, jotka sisälsivät soveltuvin osin SLVYL:n ohjeet. Tarkkailu tiloilla toteutettiin yhdessä viranomaisten kanssa tai niiden valtuuttamana. Käynnistä laadittiin aina raportti.(maatilahallitus 1990.) Valtioneuvoston päätöksessä luonnonmukaisesta tuotannosta määriteltiin sopimusta koskevat yksityiskohdat kuten palkkion suuruus ja sopimuksen kohde. Ensimmäisenä kolmena vuotena tasapainottamispalkkio oli 2800 mk/ha. Huononkuntoisista tai avoojitetuista pelloista maksettiin 20 % alempaa tukea. Sopimus oli tehtävä koko peltoalalle. Pelto oli mahdollista siirtää luomuun vaiheittain kolmen vuoden aikana tai kokonaan kerralla. Sopimuksen tekemisen ehtona oli myös, että tilalta oli saatu

4 viimeksi vahvistetun verotuksen mukaan vähintään tasapainottamispalkkiota vastaava myyntitulo peltohehtaaria kohden. (VnP26/91.) Seuraavina vuosina sopimusehtoihin ei tullut mainittavia muutoksia. Ennen EU:iin liittymistä Suomen luomutilojen kokonaisala oli hehtaaria, siirtymävaiheessa oli noin hehtaaria ja viljelmiä oli noin kappaletta (Maaja metsätalousvaliokunnan lausunto 5/1994) Viljelijät Maataloustulolaki 1989 antoi luomuviljelijöille mahdollisuuden taloudellisestikin viljellä omien aatteidensa mukaisesti. Viljelijät olivat aatteellisia ja luonnon hyvinvoinnista huolissaan. Luonnonmukainen tuotanto oli ainoa tapa säästää luontoa. (Skyttä 2007.) Vuonna 1977 aktiiviset luomuviljelyn pioneerit ja joukko mikkeliläisiä terveellisestä ravinnosta kiinnostuneita kuluttajia perustivat Myrkyttömän Viljelyn Opintopiirin. Myöhemmin siitä tuli Etelä-Savon luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry. Yhdistys laati 1980-luvun alussa kansainvälisen mallin mukaan luomuvalvontajärjestelmän ja kehitti Leppäkerttumerkin ja Suomen ensimmäinen luomuneuvoja, Jukka Rajala, kertoi alueen tuottajille tuotantoehdoista ja teki valvontaa. (Saimaan Luomu ry 2007.) Vuonna 1985 perustettiin Suomen Luonnonmukaisen Viljelyn Yhdistysten Liitto eli nykyinen Luomuliitto. Perustajajäseninä olivat Ekoviljelijät ry, Biodynaaminen yhdistys ry, Etelä-Savon luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry, Suomussalmen ekoviljelijät ry, Elävä Maa ry ja Savonlinnan seudun luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry. Vuonna 1986 oli luomuviljelijöitä 40. (Luomuliitto 20v 2005.) Leppäkerttumerkki luovutettiin Luomuliiton käyttöön valtakunnalliseksi tarkastusmerkiksi v (Saimaan Luomu ry 2007). Valtioneuvoston Kestävä kehitys ja Suomi -selonteko vuonna 1990 kehotti määrätietoisesti pyrkimään ympäristöystävälliseen maatalouspolitiikkaan ja siihen tukeutuvaan maatalouteen. Suomi asetti tavoitteet ekologisen, sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurin kestävyyden mukaan. Maatalouspolitiikan suunnitteluun ja tavoitteisiin tuli näin mukaan ympäristövaikutusten arviointi. (Rajala 2004, 13.) Luomutuotanto nykypäivänä Luomutiloja oli Suomessa vuonna kpl ja tilakoko keskimäärin 36,6 ha (kuva 1) (Evira 2007b). Vuoden 2007 tehtävien luomusopimusten tuki on noussut. Tuki maksetaan koko luomutuotantosopimukseen hyväksytyn alueen pinta-alalta eli sekä luomutuotantoala ja siirtymävaiheen ala saavat saman korvauksen (Hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta tuotannosta 2007).

5 Luomutuotantoala vuosi ha KUVA 1 Luomutuotannon tuotantoala vuosina (Maatilatilastollinen vuosikirja 2005, 152) Suomen luomuviljelijöistä osa on edelleen aatteellisia ympäristönsuojelijoita, mutta osa viljelijöistä on mukana pelkän tuen vuoksi. Lisäksi luonnonmukainen tuotanto on nyt yksi tuki muiden ympäristöä säästävien tukien joukossa. Ennen ympäristöhallinto korosti luomua, mutta nyt suojelu-näkökulma on suurempi muilla erityistukisopimuksilla. Luomun on vaikea nousta esille näiden muiden sopimusten joukosta. (Skyttä 2007.) Luomusopimus (liite 1) voidaan tehdä ja luomutukea voidaan maksaa tilalle, joka on sitoutunut ympäristötukeen. Ympäristötukisitoumuksen on oltava voimassa koko luomusopimuksen ajan. Luomusopimuksen tehneen tilan on noudatettava myös luomusopimuksen ehtoja sitoumuksen ensimmäisestä kasvukaudesta lähtien koko tilan peltoalueella koko sopimuksen ajan. Jos tila siirtyy vaiheittain luomuun, on tilan kaikkien peltolohkojen kuitenkin oltava luonnonmukaisen tuotantoehtojen mukaisesti viljeltyjä viimeistään toisesta sopimusvuodesta lähtien. Sopimuksen tehneelle tilalle maksetaan vuosittain luomutukea. Tuen suuruus määräytyy sopimusehdoissa ja sitä maksetaan sekä siirtymävaiheessa olevilta lohkoilta että luomulohkoilta. (Hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta tuotannosta 2006). Luomutilan tulee noudattaa myös ympäristöä koskevia lakisääteisiä hoitovaatimuksia Ne sisältävät neuvoston direktiivit ja kotimaiset säädökset, joilla direktiivit on pantu kansallisesti käytäntöön. (Viljelytapa ja ympäristöehdot. 2006, 10). Lakisääteiset hoitovaatimukset ovat Lannan levityskielto välisenä aikana. Nurmikasvuston pintaan ei saa levittää lantaa 15.9jälkeen. Syksyllä levitetty lanta on välittömästi, tai viimeistään vuorokauden kuluessa, mullattava tai kynnettävä maahan. Mikäli tilalla on kotieläimiä, on 12 kk:n lanta mahduttava tilan lantalaan.

6 Säilörehun puristeneste on otettava talteen Kasvilajikohtaisia typpilannoitemääriä on noudatettava. Lannan patterointimääräyksiä on noudatettava. Lannan typpianalyysi, sisältää kokonaistypen ja liukoisen typen analyysit, on tehtävä vähintään viiden vuoden välein viimeistään 1998 tehdyn analyysin jälkeen. Tilat voivat valita luomusopimusta tehdessään hakevatko eläintuotannon vai kasvintuotannon sopimusta. Pienille, alle 3 hehtaarin tiloille ei tehdä sopimusta, mutta ne voivat kuulua luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään. (Luonnonmukainen viljely 2006, 11.) Tilakoon kasvaessa, tilojen ammattimainen viljely ja tuotteiden hyvä markkinointi on entistä tärkeämpää. Luomutuotteiden menekin kehittämiseksi on työryhmä laatinut tavoitteet. Työryhmän visiona on, että Suomi on vuonna 2015 Euroopan kärkimaita luomutuotannossa ja kulutuksessa. Strategisina tavoitteina on nostaa vähittäiskauppojen luomuruuan osuus 6 %:iin. Kaikki julkisen sektorin keittiöt käyttäisivät luomua ja yksityisen sektorin luomua käyttävien keittiöiden määrä kasvaisi 15 % vuosittain. Elintarvikeviennistä 10 % olisi luomua. Tavoitteiden saavuttamiseksi on kehitettävä asiakaslähtöisyyttä, tehostettava yhteistyötä eri tahojen kesken, kehitettävä uutta ja kirkastettava luomun profiilia. (FinFood Luomu Ajankohtaista.)

Siirtyisinkö luomuun?

Siirtyisinkö luomuun? Siirtyisinkö luomuun? Uusikaupunki 27.1.2012 Anne Johansson, ProAgria Satakunta KENELLE LUOMU SOPII? Luomu vaatii ammattitaitoa ja kiinnostusta uuden oppimiseen Usein vaaditaan panostamista perusparannuksiin

Lisätiedot

Solidaarinen maatalous. Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila

Solidaarinen maatalous. Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila Solidaarinen maatalous Sosiaalifoorumi 2.4.2011 Jukka Lassila Työn arvotus Ruoan tuotanto 5 /h Jatkojalostus 10 /h Edunvalvonta 0-15 /h Luomenauraus ym. 20 /h Luennot 40-50 /h Maatila nykymalli Tuotantopanos

Lisätiedot

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomuviljelyn peruskurssi LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomutuotannon tilanne Muutokset tilan toiminnassa luomuun siirryttäessä Maan rakenteen ja viljelykierron merkitys Viljelykiertoon

Lisätiedot

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Luomuviljelyn talous Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 1.12.2009 Luonnonmukaisen tuotannon näkymät 1/2 Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut kaikkialla Suomessa kulutus on tapahtunut muuta Eurooppaa

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro 18.11.2014 Mynämäki 9.12.2014 2 340 Luomumaatiloja Varsinais-Suomessa (kpl) 2009-2014 335 330 325 320

Lisätiedot

Luomuliitto. Luomulehti

Luomuliitto. Luomulehti Luomuliitto Alueelliset luomuyhdistykset ympäri Suomea Luomutuottajien edunvalvonta Asiantuntijapalvelu ja mentor-toiminta Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen edistäminen Luomulehti Luomulehti Ammattitaito

Lisätiedot

Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014

Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 SISÄLTÖ 1. Luomutuotannon osuudet 2013 2. Luomutuottajan yrittäjäominaisuudet 3. Luomutuotannossa jatkaminen ja luomuun siirtyminen

Lisätiedot

Ravinnetase ja ravinteiden kierto

Ravinnetase ja ravinteiden kierto Ravinnetase ja ravinteiden kierto Pen0 Seuri MTT Mikkeli Ympäristöakatemian kutsuseminaari 7.- 8.6.2010 Maatalouden ja luonnonekosysteemin toimintaerot Maatalousekosysteemi: Lineaarinen ravinnetalous Apuenergiaa

Lisätiedot

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS LUOMUTUOTANTO VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE Mitä luomu on? Luomuelintarvike on aina peräisin

Lisätiedot

Luonnonmukainen tuotanto

Luonnonmukainen tuotanto Luonnonmukainen tuotanto Ympäristötuen erityistuki: luomusopimus 1 Luomusopimuksen yleiset edellytykset Uusi digiala/ sopimusala Vuokrasopimukset voimassa vähintään koko sopimuskauden Sopimuksen ulkopuolelle

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Luomuliiton ympäristöstrategia

Luomuliiton ympäristöstrategia Luomuliiton ympäristöstrategia Luomun ympäristöhyödyt esille ja tavoitteet kirkkaiksi. Elisa Niemi Luomuliiton toiminnanjohtaja Luomu. Hyvää sinulle, hyvää luonnolle. Luomu. Hyvää vesistöille, ilmastolle

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus. http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n

Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus. http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n Pohjois-Karjalan maaseudun kehittäminen lukuina vuonna 2014. Maatalouden tulotuet*

Lisätiedot

Luomun asema tulevalla tukikaudella. Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto

Luomun asema tulevalla tukikaudella. Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto Luomun asema tulevalla tukikaudella Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto Luomuliitto 13 paikallista luomuyhdistystä Luomutuottajien edunvalvontaa ja neuvontaa Pienyritysjäseniä ja elintarvikejalostuksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

Luomuliitto vie luomua eteenpäin. www.luomuliitto.fi

Luomuliitto vie luomua eteenpäin. www.luomuliitto.fi Luomuliitto vie luomua eteenpäin www.luomuliitto.fi Luomuliitto 14 paikallista luomuyhdistystä Luomutuotannon kehittäminen tuottajien kanssa yhteistyössä Pienimuotoisen elintarviketuotannon edistäminen

Lisätiedot

Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet. 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet. 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö Maatalouden ympäristötuen mahdollisuudet 31.8.2011 Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö Mitä on maatalouden ympäristötuki? Maatalouden ympäristötuki ohjelmakaudella 2007-2013 Maatalouden ympäristötuki

Lisätiedot

Luomuviljelyn keinot ravinnekierrätyksessä Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke)

Luomuviljelyn keinot ravinnekierrätyksessä Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) Luomuviljelyn keinot ravinnekierrätyksessä 14.12.2016 Mikko Rahtola Hankekoordinaattori Luonnonvarakeskus (Luke) 1 AIHEET Maatalouden ravinteiden iso kuva Luomun tavoitteet ja keinot ravinnekierrätyksessä

Lisätiedot

Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä

Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä Tuottavaa luomua, Hollola Ylitarkastaja Evira Tämä esitys Viranomainen (Evira, ELY-keskukset) ei anna lainsäädäntöä, eli viranomaisen keinot ovat Ohjeistus

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Hallituksen lähiruokalinjaukset. Ahlman 09.05.2012 12.40-13.00 Irma Ikäheimo EkoCentria Savon ammattija aikuisopisto

Hallituksen lähiruokalinjaukset. Ahlman 09.05.2012 12.40-13.00 Irma Ikäheimo EkoCentria Savon ammattija aikuisopisto Hallituksen lähiruokalinjaukset Ahlman 09.05.2012 12.40-13.00 Irma Ikäheimo EkoCentria Savon ammattija aikuisopisto Edistämme kestäviä valintoja Kohderyhmänä ammattikeittiöiden sekä oppilaitosten päätöksentekijät

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.10.2002 KOM(2002) 561 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa

Lisätiedot

Luomun käyttäjän käsikirja

Luomun käyttäjän käsikirja Luomun käyttäjän käsikirja on koottu Viesti luomusta oikein hankkeessa avuksi ammattikeittiöille ja kaupan alalle luomun varmentamiseen ja viestintään. Käsikirja on helppokäyttöinen opas, josta tarvittavat

Lisätiedot

Pro Luomu kiittää tuesta

Pro Luomu kiittää tuesta Pro Luomu kiittää tuesta Pro Luomu on luomualan yhteistyöjärjestö Mitä se luomu oikein on? Tavoitteet Kuluttajat ja monet ruoka-ammattilaisetkin tuntevat huonosti luomua. Vääriä käsityksiä ja vanhentuneita

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Luomu EU:ssa ja Suomessa. Päivi Rönni Pro Luomu

Luomu EU:ssa ja Suomessa. Päivi Rönni Pro Luomu Luomu EU:ssa ja Suomessa Päivi Rönni Pro Luomu Luomulainsäädäntö ja toimeenpano EU:n luomuasetus Eurooppa 2020-strategia, luomutoimintasuunnitelma (action plan) Kansallinen toimeenpanoasetus Mm. valvonnan

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa

Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 06.05.2013 1 Valvonnassa 421 toimijaa Luomu + sv noin 24 300

Lisätiedot

LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 #TUPLATAANLUOMU. Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat

LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 #TUPLATAANLUOMU. Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat LUOMULLA ON MARKKINAPOTENTIAALIA Suomen luomumarkkina Kaupan ja teollisuuden Luomun markkina

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely on parhaimmillaan tehotuotantoa

Luonnonmukainen viljely on parhaimmillaan tehotuotantoa Luonnonmukainen viljely on parhaimmillaan tehotuotantoa Kuva: Arttu Muukkonen Juuso Joona, Tyynelän tila, Joutseno Pro Luomun luomubrunssi Sisältö - Tilan esittely - Miksi luomuviljely? - Luonnonmukainen

Lisätiedot

Erityisympäristötuki Luomukasvituotannon sopimus Luomukotieläintuotannon sopimus

Erityisympäristötuki Luomukasvituotannon sopimus Luomukotieläintuotannon sopimus Erityisympäristötuki Luomukasvituotannon sopimus Luomukotieläintuotannon sopimus Marja Pulkkinen Asiantuntija Etelä-Savon ELY-keskus Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marja Pulkkinen,

Lisätiedot

LUOMUSIIPIKARJA NYKYTILA JA MARKKINAT

LUOMUSIIPIKARJA NYKYTILA JA MARKKINAT LUOMUSIIPIKARJA NYKYTILA JA MARKKINAT LUOMUKANANMUNIEN TUOTANTO PIENKANALASSA HY/RURALIA-INSTITUUTTI 28.11.2013 Ulla Holma Luonnonmukainen kotieläintuotanto Luonnonmukaisesti viljellyn maatilan tuotantotapa

Lisätiedot

Luomuliitto vie luomua eteenpäin.

Luomuliitto vie luomua eteenpäin. Luomuliitto vie luomua eteenpäin www.luomuliitto.fi Luomuliitto 13 paikallista luomuyhdistystä Luomutuottajien edunvalvontaa ja neuvontaa Pienyritysjäseniä ja elintarvikejalostuksen edistäminen Kuluttajajäseniä

Lisätiedot

Luomun käyttäjän käsikirja

Luomun käyttäjän käsikirja Luomun käyttäjän käsikirja on koottu Viesti luomusta oikein hankkeessa avuksi ammattikeittiöille ja kaupan alalle luomun varmentamiseen ja viestintään. Käsikirja on helppokäyttöinen opas, josta tarvittavat

Lisätiedot

Luomuliitto. Luomuleht

Luomuliitto. Luomuleht Luomuliitto Alueelliset luomuyhdistykset ympäri Suomea Luomutuottajien edunvalvontaa Neuvontaa ja verkostoitumista Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen edistäminen Luomuleht Luomuleht Ammattitaito parantaa

Lisätiedot

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely MERKKITEKOJA Kampanjaesittely Agenda Merkkien esittelyt Kampanjaesittely Yrityskumppanit Reilu kauppa Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla toimeen omalla työllään myös kehitysmaissa. Reilun kaupan visiona

Lisätiedot

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

ANC eli luonnonhaittakorvaus yleistä

ANC eli luonnonhaittakorvaus yleistä ANC eli luonnonhaittakorvaus 2015 ja ympäristökorvaus 2015 komission käsittelyyn lähetetyssä maaseutuohjelmassa sekä kansallisen tukilain muutosesitys sekä tilatuki ja viherrys Suomen tiedonannon perusteella

Lisätiedot

Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry

Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Kuva: Savo-Karjalan Luomuyhdistys Savo-Karjalan Luomuyhdistys ry Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan luomutoimijoiden edunvalvontaa jäseniä yli 200 Tervetuloa mukaan! jäsenmaksut

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Tilanne 31.12.2011 kpl ha / ey Maksetut sopimukset, luonnonmukainen tuotanto 401 15635,47 2 673 929 perinnebiotooppien hoito 128 775,03 320 643 alkuperäisrotujen

Lisätiedot

YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon

YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon Maarit Satomaa Maisema- ja ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset 13.1.2014 Kuusamo Maiseman- ja luonnonhoito osana viljelijän

Lisätiedot

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI & TK-Eval Kesä syyskuu 2018 Aineisto: dokumentti- ja tilastoaineisto, haastattelut (29), luomualan

Lisätiedot

Luomutuotannon kannattavuus

Luomutuotannon kannattavuus Luomuviljelyn peruskurssi Luomutuotannon kannattavuus LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Mitä muutoksia luomu saattaa tuoda tuotantoon? Tuotantosuunnalla iso merkitys Viljelykierron noudattaminen

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012

Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012 Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2013 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Vuosikatsaus 2013 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Vuosikatsaus 2013 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Pohjois-Karjalan tavoitteet - Luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen - Osaamisen

Lisätiedot

Luomuluonnonmarjojen. poimintaohje

Luomuluonnonmarjojen. poimintaohje Luomuluonnonmarjojen poimintaohje Mitä luomulla tarkoitetaan? Poimijan on tutustuttava tähän luonnonmukaista keruuta koskevaan ohjeeseen ennen keruun aloittamista ja poimija vahvistaa kirjallisesti sitoutuvansa

Lisätiedot

LUOMUTUKILIITE KEVÄT 2013 LUOMUTUOTANTOEHDOT RINNAKKAISVILJELY. Mitä rinnakkaisviljelyllä tarkoitetaan?

LUOMUTUKILIITE KEVÄT 2013 LUOMUTUOTANTOEHDOT RINNAKKAISVILJELY. Mitä rinnakkaisviljelyllä tarkoitetaan? LUOMUTUKILIITE KEVÄT 2013 LUOMUTUOTANTOEHDOT RINNAKKAISVILJELY Mitä rinnakkaisviljelyllä tarkoitetaan? Tilalla tuotetaan samaa kasvilajia sekä 1) Luonnonmukaisesti että siirtymävaiheessa 2) 1. ja 2. ja/tai

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi eläinsuojelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys laiksi eläinsuojelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys laiksi eläinsuojelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin Euroopan unionin lainsäädännön edellyttämät säännökset

Lisätiedot

Voimassa olevat ja haetut erityistukisopimukset Pirkanmaalla

Voimassa olevat ja haetut erityistukisopimukset Pirkanmaalla Voimassa olevat ja haetut erityistukisopimukset Pirkanmaalla 411 103 61 48 suojavyöhyke 2 51 108 luonnon monimuotoisuus maisema perinnebiotooppi luomu pohjavesialueen pelt.vilj. valumavesien käsittely

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty

Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 19.9.2013 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa

Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Honkanen 13.02.2013 1 Valvonnassa 421 toimijaa Luomu + sv noin 24 300 ha Luomutilojen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Strategian perusteet

Strategian perusteet Strategian perusteet Visio Suomessa tuotetaan kannattavasti kysyntää vastaava määrä puhdasta ja turvallista, kuluttajien arvostamaa sianlihaa eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta kestävillä tuotantotavoilla.

Lisätiedot

LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY

LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY u 1 Esimerkkitila Lasse Luomu Kokonaispinta-ala 40 hehtaaria 35 hehtaaria peltoa 5 hehtaaria pellon

Lisätiedot

Hyvinkää Tuki-info Reijo Käki

Hyvinkää Tuki-info Reijo Käki Hyvinkää Tuki-info 11.4.2018 Reijo Käki Luomutarkastukset 2018 Painopistealueet Näytteenotto Valmistautuminen tarkastukseen Luomulisäysrekisteri Muutokset ehtoihin Luomuun soveltuvat tuotantopanokset

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Anne Polso / Elina Venetjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 7.5.2014 Kokkola

Lisätiedot

Luomuilta 11.4.2013 Rosita Isotalo

Luomuilta 11.4.2013 Rosita Isotalo Luomuilta 11.4.2013 Rosita Isotalo Illan aiheita: -Kesän tarkastus; mitä pitää muistaa? - -Kirjanpidot, onko kunnossa? - -2013 tukihaku luomutilalla MIKSI VALVOTAAN? Takaa kuluttajille aidot luomutuotteet

Lisätiedot

Tutkittua tietoa luomusta:

Tutkittua tietoa luomusta: Tutkittua tietoa luomusta: Luomun määritelmiä järjestöissä, EU:ssa ja tutkimuksissa FM Minna Kosonen, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti 18.3.2014 Määritelmä, mitä se on? Klassisen Aristoteleen teorian

Lisätiedot

Lannoituksen kannattavuus. Elina-hankkeen Ravinteet euroiksi luomutilan lannoitusvaihtoehja Hollola Luomuasiantuntija Pekka Terhemaa

Lannoituksen kannattavuus. Elina-hankkeen Ravinteet euroiksi luomutilan lannoitusvaihtoehja Hollola Luomuasiantuntija Pekka Terhemaa Lannoituksen kannattavuus Elina-hankkeen Ravinteet euroiksi luomutilan lannoitusvaihtoehja 12.12.2017 Hollola Luomuasiantuntija Pekka Lannoituksen kannattavuus Luomutuotannossa lannoitus kannattaa hyvin,

Lisätiedot

Luomun kasvu ja luomuvalvonta

Luomun kasvu ja luomuvalvonta Luomun kasvu ja luomuvalvonta Antti-Jussi Oikarinen Luomun kasvuloikka -seminaari 13.3.2019 Ruokaviraston toimipaikat Työntekijöitä yli 100 15 50 alle 15 Ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden hyväksi

Lisätiedot

BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi

BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi Sampsa Heinonen BERAS Implementation Communications Manager sampsa.heinonen (at) beras.eu Maaseutututkijoiden tapaaminen, Kaarina 18.8.2011

Lisätiedot

Lisää luomua kiertue Somerolla 30.10.2012

Lisää luomua kiertue Somerolla 30.10.2012 Lisää luomua kiertue Somerolla 30.10.2012 Luomun haasteet ja mahdollisuudet Sari Raimoranta, hankevetäjä www.mtk.fi/luomuvakka Sivu 1 30.10.2012 MTK-Varsinais-Suomen Luomuvakka-hanke Varsinais-Suomen maataloustuottajain

Lisätiedot

Luomutarkastus ja hallinto

Luomutarkastus ja hallinto Luomutarkastus ja hallinto Marja Pulkkinen Asiantuntija Etelä-Savon ELY-keskus Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marja Pulkkinen, ME-yksikkö 29.11.2011 1 Luonnonmukaisen tuotantojärjestelmän

Lisätiedot

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä. 6.3. 2014 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus

Luomumaidon arvoketjutyöryhmä. 6.3. 2014 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus Luomumaidon arvoketjutyöryhmä 6.3. 2014 klo 10.00-13.00, Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Organisaatio Paikalla 6.3. Arja Peltomäki Maatila x Heli Ahonen Muumaa/Luomuliitto Katarina Rehnström Luomuliitto

Lisätiedot

CAP 2020 tilannekatsaus. Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 29.11.2013

CAP 2020 tilannekatsaus. Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 29.11.2013 CAP 2020 tilannekatsaus Juha Palonen MMM, ruokaosasto, maatalousyksikkö 29.11.2013 1 Tilanne Yhteispäätösmenettely ensimmäistä kertaa käytössä isossa maatalouspolitiikan uudistuksessa Poliittinen sopimus

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1985 vp. - HE n:o 11 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalousyrittäjien eläkelain

Lisätiedot

Luomutuotanto Luomusopimukset 2013 11.4.2013 Lieto. Varsinais-Suomen ELY-keskus, E-vastuualue / maaseutupalvelut, ympäristöagrologi Erkki Aro

Luomutuotanto Luomusopimukset 2013 11.4.2013 Lieto. Varsinais-Suomen ELY-keskus, E-vastuualue / maaseutupalvelut, ympäristöagrologi Erkki Aro Luomutuotanto Luomusopimukset 2013 11.4.2013 Lieto Varsinais-Suomen ELY-keskus, E-vastuualue / maaseutupalvelut, ympäristöagrologi Erkki Aro Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto Lähde: MTT. 12.4.2013

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014

Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2013 Luomukasvintuotanto

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN

Lisätiedot

Maataloustukien täydentävät ehdot. Viherryttämistuki. Neuvo2020 seminaari 7.2.2014 Pia Lehmusvuori MMM/maatalousyksikkö

Maataloustukien täydentävät ehdot. Viherryttämistuki. Neuvo2020 seminaari 7.2.2014 Pia Lehmusvuori MMM/maatalousyksikkö Maataloustukien täydentävät ehdot Viherryttämistuki Neuvo2020 seminaari 7.2.2014 Pia Lehmusvuori MMM/maatalousyksikkö Maataloustukien täydentävät ehdot Mitä ovat täydentävät ehdot? (1/2) Täydentävien ehtojen

Lisätiedot

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Tuorla 28.11.2016 Satu Näykki, ProAgria Länsi-Suomi Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa

Lisätiedot

Luomutuotannon kannattavuudesta

Luomutuotannon kannattavuudesta Luomutuotannon kannattavuudesta Kauko Koikkalainen, tutkija Luomuinstituutti, 31.3.2015, Mikkeli Esityksen sisältö Vähän perusteita Vähän maatalouspolitiikkaa Toteutunutta kannattavuutta kannattavuuskirjanpitoaineiston

Lisätiedot

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä

Lisätiedot

LUOMUTUKILIITE KEVÄT 2013 SOPIMUSEHDOT LUOMUERITYISTUKISOPIMUS

LUOMUTUKILIITE KEVÄT 2013 SOPIMUSEHDOT LUOMUERITYISTUKISOPIMUS LUOMUTUKILIITE KEVÄT 2013 SOPIMUSEHDOT LUOMUERITYISTUKISOPIMUS Hallitus hyväksyi 14.3.2013 asetuksen luonnonhaittakorvausten, maatalouden ympäristötuen, eläinten hyvinvointituen ja ei-tuotannollisten investointien

Lisätiedot

LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ. Muistio 20.11. 2013 Kesko

LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ. Muistio 20.11. 2013 Kesko LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ Muistio 20.11. 2013 Kesko Osanottajat Nimi Paikalla 20.11.2013 Paavo Pulkkinen Ari Kulmanen, Ikaalisten luomu Glen Jakobsson Tarja Peltola, Kasvisgalleria Tomi Hakkarainen,

Lisätiedot

Ajankohtaista tuotantoehdoissa Luomusiementuotanto. Luomuiltapäivä

Ajankohtaista tuotantoehdoissa Luomusiementuotanto. Luomuiltapäivä Ajankohtaista tuotantoehdoissa Luomusiementuotanto Luomuiltapäivä Yksimahaisten ruokinta poikkeus käyttää tavanomaista rehua päättyy 31.12.2011 tämän vuoden ajan voidaan käyttää enintään 5 % päiväannoksesta

Lisätiedot

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki Green Key - teemailtapäivä tuotteiden vastuullisuudesta 17.4. Mokkamestarit, Tampere 25.4. Meira, Helsinki Ympäristömerkityt tuotteet Green Key sertifioiduissa kohteissa Aina Green Key -kohteissa: Päivittäiset

Lisätiedot

Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Mikkelin yliopistokeskuksessa

Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Mikkelin yliopistokeskuksessa Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Mikkelin yliopistokeskuksessa Brita Suokas, projektisuunnittelija Luomuvalvonta pakollisesta rutiinista vahvuudeksi luomueläintiloilla-hanke HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Ympäristötuki ja LFA

Ympäristötuki ja LFA Ympäristötuki ja LFA Luonnonhaittakorvaus (LFA) ja LFA-lisäosa Tukiehdot ennallaan: Vuonna 2008 sitoumuksen antaneet voivat antaa uuden 5- vuotisen luonnonhaittakorvaus sitoumuksen v. 2013 Samalla voidaan

Lisätiedot

Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla

Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla Pohjoisen luomupäivät 22.3.2017 Oulu Lea Hiltunen Luke Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois- Pohjanmaalla Hallituksen luomuohjelmaa - Lisää luomua!

Lisätiedot

Mitä kuluttaja tuumii luomusta?

Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Tervetuloa Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Ohjelma klo 9.30 Luomubrunch klo 0.00 Luomun kuluttajabarometrin 203 tulokset, toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila/Pro Luomu ry klo 0.30 Luomun rooli suomalaisessa

Lisätiedot

Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012

Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012 Peltotukien paperityöt Tuki-infot 2012 Jari Tikkanen ProAgria Keski-Pohjanmaa 1 Ympäristötuen rakenne Täydentävät ehdot Vähimmäisvaatimukset (lannoitus ja kasvinsuojelu) kaikille pakolliset, ei korvausta

Lisätiedot

Mistä tietää, että luomu on luomua?

Mistä tietää, että luomu on luomua? Mistä tietää, että luomu on luomua? Luomuvalvonta ja sertifiointi Suomessa Jyri kähönen, toimitusjohtaja Raikastamo Oy Raikastamo Oy Perustettu 2008, yksityisessä omistuksessa Erikoistunut luomumehujen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana?

Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana? Kooste luomun ketjubarometrista ja luomualan keskustelutilaisuudesta! Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana? Kaikki 2015, n=336 2013,

Lisätiedot

Luonnonhaittakorvaus

Luonnonhaittakorvaus Luonnonhaittakorvaus Uutta 2015 Ei enää yläikärajaa (65 v), alaikäraja 18 Yksivuotinen korvaus (ei sitoumusta) Tilakohtaisia rajoitteita kesantoalalle ja maksumäärälle Kotieläinkorotuksen eläintiheysraja

Lisätiedot

Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020

Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020 Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020 02.04.2015 Materiaalin tekohetkellä lainsäädäntöä ei ole hyväksytty muutokset mahdollisia Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin TÄYDENTÄVÄT EHDOT Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin 25.2. videoneuvottelukoulutus 15.3. Tampere 22.3. Helsinki Nitraattiasetus 1250/2014 - muutos 1261/2015 - Täydentäviä

Lisätiedot

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien

Lisätiedot

Luomuliitto vie luomua eteenpäin.

Luomuliitto vie luomua eteenpäin. Luomuliitto vie luomua eteenpäin www.luomuliitto.fi Luomuliitto 14 paikallista luomuyhdistystä Luomutuottajien edunvalvontaa ja neuvontaa Pienyritysjäseniä ja elintarvikejalostuksen edistäminen Kuluttajajäseniä

Lisätiedot

Luomulla lisäarvoa ja euroja. Pasi Hartikainen/Eeva Vornanen ProAgria Pohjois-Karjala

Luomulla lisäarvoa ja euroja. Pasi Hartikainen/Eeva Vornanen ProAgria Pohjois-Karjala Luomulla lisäarvoa ja euroja Pasi Hartikainen/Eeva Vornanen ProAgria Pohjois-Karjala Suomi: Luomun nykytila Pellon osuus (luomu+sv) 7,5 % (3,7-22,2%) Tiloista 6,2 %, keskikoko 43,1 ha 520 tilaa luomueläinvalvonnassa

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 hyväksyttiin Euroopan komissiossa virallisesti joulukuun 12. päivänä 2014. Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

LUONNONMUKAISEN TUOTANNON VALVONTA

LUONNONMUKAISEN TUOTANNON VALVONTA LUONNONMUKAISEN TUOTANNON VALVONTA Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 04.11.2013 1 Tuotteiden markkinointi luomumerkinnöin edellyttää luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään

Lisätiedot

Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä

Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä. Ympäristöneuvojakoulutus Tampere 2.10.2013 Haastattelulomakkeen sisältö: Maatilan perustiedot Peltojen sijainti, ominaisuudet ja ojitus Viljelykasvit,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen karjatalous ja ohjelmakausi 2014-2020

Pohjois-Suomen karjatalous ja ohjelmakausi 2014-2020 Pohjois-Suomen karjatalous ja ohjelmakausi 2014-2020 Nurmiseminaari 9.1.2014 Tarja Bäckman MTK-Pohjois-Suomi 14.01.2014 Esityksen sisältö - Nykytilanne ja ennusteet tulevaan - Keskeisiä kysymyksiä EU:n

Lisätiedot