YHTEENVETO KUMPPANUUSNEUVOTTELUISTA 1 5 KK 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEENVETO KUMPPANUUSNEUVOTTELUISTA 1 5 KK 2015"

Transkriptio

1 YHTEENVETO KUMPPANUUSNEUVOTTELUISTA 1 5 KK 2015 Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi 1

2 YHTEENVETO KUMPPANUUSNEUVOTTELUISTA 2015 KUNTA TAHTO-OSA PÖYTÄKIRJAMERKINNÄT RAPORTTI Eura KH , 56 Lasten ja nuorten mielenterveystyön lisäksi on perustettu mielenterveys- ja päihdepoliklinikka terveyskeskukseen. Ennaltaehkäisyn ja varhaisen vaiheen hoidon rinnalla kehitetään hoitoketjua siten, että myös paluu peruspalveluihin psykiatrisen erikoissairaanhoidon jälkeen on sujuvaa. Tämä on edellyttänyt psykiatrian konsultaatiomahdollisuuksien kehittämistä ostopalveluin. Jatketaan säännöllisiä yhteistyötapaamisia psykiatrian erikoisalojen kanssa. Vastuuhenkilönä toimii sairaanhoitopiiristä ylilääkäri Yrjö Lähteenlahti ja Euran kunnasta perusturvajohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki ja johtava lääkäri Terhi Holmström tai hänen sijaisensa. (s. 2) Selviämishoitoyksikön osalta on mahdollisuus jatkossa siirtää euralaisia henkilöitä Porin Sininauha ry:n ensisuojaan, mikäli henkilöillä ei ole sairaanhoidollisia tarpeita. (s. 3) Käynnistetään yhteistyö Kaste-hankkeeseen sisältyvän Lapset puheeksi -menetelmän käyttöönotossa Euran kunnan ja sairaanhoitopiirin tiettyjen erikoisalojen välillä. Eurasta yhteyshenkilönä toimii vt. johtava sosiaalityönte- Päihtyneiden hoitopaikan valinta - Euran on pohdittava, onko asiakkaiden oikea paikka päivystyksen Selma--yksikkö vai esim. Sininauha. - Sininauhan kanssa tehtävään sopimukseen tulisi kirjata, ettei sinne ohjattavalla ole hoidollista tarvetta. Eija Vaula vastasi, että päihtyneiden hoitopaikan valinta riippuu potilaan tilasta ja hoidon tarpeesta. Selmalla on hoitovalmius. Eija Vaula on pyytänyt tiedot yli 75-vuotiaista päivystyksen potilasta. Selvitetään, saadaanko näistä myös kuntakohtaiset tiedot. (s. 3) Lapset puheeksi -menetelmän yhteiskäyttö - Osa Euran sote-henkilöstöstä on jo koulutettu menetelmän käyttöön. - Sitran hanke voisi kouluttaa Euran sote- ja sivistystoimen henkilökunnan lapset puheeksi Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu: TAJ Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu ollut sähköpostitse yhteydessä 10.8 johtava lääkäri Terhi Holmströmiin ja 17.8 Sanna-Tuulia Lehtomäkeen, jotka eivät kommentoineet tämän hetken tilannetta. Eija Vaula: Sininauhan käytöstä on keskusteltu. Henkilökuntaa on muistutettu, ja he ovat käyneet osastotunnilla. Suuri osa potilaista on sellaisia (=sairaita), että sininauha palvelu ei riitä, koska siellä ei ole riittävää terveydenhuollon osaamista. Liite: Selviämishoitoyksikössä 2014 hoidetut potilaat hintaryhmittäin/kuvauksittain Henna Kyhä: Eurassa kaksi henkilöä on osallistunut Pois syrjästä hankkeen järjestämään Lapset puheeksi kouluttajakoulutukseen sekä Lapset puheeksi -keskustelu- ja neuvonpitokoulutuk- 2

3 kijä Tuulia Sarin perhekeskuksesta. Sairaanhoitopiirin yhteyshenkilönä toimii projektipäällikkö Henna Kyhä. (s. 3) -menetelmän käyttöön. - Tarvitaan vahvaa yhteistyötä myös niiden SATSHP:n osastojen kanssa, jotka ottavat menetelmän käyttöön. (s. 3) seen (perusturva + varhaiskasvatus). Kouluttajakoulutukseen osallistuneet ovat kouluttaneet Eurassa ainakin varhaiskasvatuksen, koulutoimen ja neuvolan henkilöstöä. Euraa on tiedotettu Sitran vaikuttavuusinvestointirahoitusmallista LP-asiassa. Euran ja sairaanhoitopiirin yhteistyöpalaveriin Lapset puheeksi menetelmän käyttöönotossa palaveri Palaveriin kutsuttiin Euran sosiaali- ja terveystoimen sekä kasvatus- ja opetustoimen edustajat LP-asiassa, sairaanhoitopiiristä menetelmän käyttöönottavien yksiköiden edustajat. Sanna-Tuulia Lehtomäki ja Antti Parpo totesivat, että sosiaali- ja terveysjohtajien kanssa käydyssä neuvottelussa sovittiin yhteiset teemat kumppanuusneuvotteluissa käsiteltäviksi: - Avataan ja linjataan erityisvelvoitemaksujen sisältö. Erityisvelvoitteisiin ei saa sisällyttää normaaliin toimintaan kuuluvia kustannuksia. - Potilasvahinkovakuutus on avattava ja kilpailutettava. - Selvitetään drg:n käyttöönottoa sairaanhoitopiirin kautta koko Satakunnan alueelle ml. perusterveydenhuolto ja tehdään päätös asiasta sen jälkeen. - Kalliin hoidon tasauksesta tiedottaminen syyskuun lopussa kaikille jäsenkunnille. Ahti Pisto totesi, että talousseurannan kehittämiseen palataan tahto-osissa ja sopeuttamisasiaan kohdassa 6. Erityisvelvoitemaksujen perusteet ovat SATSHP:n näkökulmasta asialliset. Ne tarkistetaan vuoden 2016 talousarvion laadinnan yhteydessä. Yhtymähalli- Tero Mäkiranta, Ahti Pisto: Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto ja talousjohtaja Tero Mäkiranta olivat kutsuttuina Raumalle Satakunnan perusturvajohtajien kokoukseen, jossa käsiteltiin ja sovittiin talousjohtaja Tero Mäkirannan vastuulla toteutettavasta shp:n toiminnan ja talouden vuosiraportoinnista vuodesta 2015 lähtien. Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. 3

4 tus on päättänyt vuonna 2014, ettei potilasvahinkovakuutusta kilpailuteta. Sairaanhoitopiirissä käytetään tällä hetkellä drg:tä. PoSan kuntayhtymän johtaja Esa Hakala on esittänyt, että kaikki Satakunnan perusterveydenhuollon yksiköt ja sairaanhoitopiiri selvittävät drg-asiaa yhdessä. Seuraavaan perusturva- ja sosiaalijohtajien kokoukseen kutsutaan sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto ja talousjohtaja Tero Mäkiranta. (s. 4) Kootaan yhteen ja hyödynnetään KASTE - hankkeen kokemuksia ikäihmisten hoito- ja palveluketjujen kehittämisessä. Erityisenä painopisteenä on suunnitelmallinen ja sujuva kotiutus. Jatkohoidon järjestämisessä huomioidaan myös paikallinen hyvä valmius ottaa potilaita vastaan varhaisessa vaiheessa. Toimitaan aktiivisesti kuntoutuksen alueellisessa kehittämisessä vuonna Vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana on sairaanhoitopiiristä ylilääkäri Hannu Heikkilä. Kunnan osalta yhteyshenkilönä toimii johtava lääkäri Terhi Holmström. (s. 2) Antti Parpo ehdotti, että SATSHP:n ulkopuolelle suuntautuvia ostopalveluja tarkastellaan yhteistyössä. Rauma tekee kustannusvaikutusten seurantaa omassa toiminnassaan. Marika Halinen: Yhteisvoimin kotona -hanketta on käyty esittelemässä Eurassa Eura on mukana pilottikuntana SATSHP:n kehittämisosion kuntoutusprosessin tehostamisen toimenpiteessä. Työskentely jatkuu syksyllä. Euran ja vanhuspsykiatrian osaston kanssa järjestettiin yhteistyötapaaminen potilastapausten tiimoilta Hannu Heikkilä: Toteutunut Jouko Remes: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Ahti Pisto esitti, että johtajaylilääkäri Jouko Remes kutsuu alueen johtavat lääkärit koolle kevään 2015 aikana keskustelemaan mm. potilasohjauksesta. (s. 4) Paula Asikainen ehdotti, että Satakunnan uusille perustason ja yksityissektorin lääkäreille esitellään sairaanhoitopiirin toimintaa päivystävänä keskussairaalana. Ajatusta kannatet- Paula Asikainen: Ostopalveluista on pidetty palaveri johtajaylilääkärin kutsusta Rauman perusturvajohtaja Antti Parpo on luvannut hoitaa 4

5 tiin. (s. 5) asiaa eteenpäin. Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. (s. 3) Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain. Vastuuhenkilönä toimii perusturvajohtaja Sanna- Tuulia Lehtomäki. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana on talousjohtaja Tero Mäkiranta. (s. 3) Paula Asikainen ehdotti, että sairaanhoitopiirin ja kuntien toiminnan työnjakoa päivystysasioissa pitäisi selkeyttää. (s. 6) Ahti Pisto esitti, että muutoshankkeisiin lisätään selvitys Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestämisestä ja toteuttamisesta Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. (s. 6) Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 7) Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja olivat kutsuttuina alustajina Satakunnan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa Raumalla Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Jouko Remes: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. 5

6 Selvitetään yhdessä voimakkaasti nousseiden ostopalvelujen sisältö, jakautuminen sekä voimaan tulleen potilaan valinnanvapauden merkitys ostopalvelukustannuksissa. Lähetteiden muutoksista tehdään yhdessä selvitys syksyyn 2015 mennessä. Eurajoki KH , 120 Selvitetään mahdollisuudet potilasvahinkovakuutusmaksukustannusten jakamiseen kunnille käyttöön perustuvaksi. Tero Mäkiranta: Ostopalvelukustannusnousuja selvitetty, mutta selvittely jatkuu edelleen. Potilaan valinnanvapaus näyttää aiheuttavan SATSHP:ssä vuotoa erityisesti VSSHP:n suuntaan. Arvioidut vuositason kustannukset ovat luokkaa 3-5 Me. Potilasvahinkovakuutuskustannusten jakoperusteiden muuttamisesta ei ole vielä aloitettu selvitystä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasprosessien kuvaaminen psykiatriassa ja somatiikassa sovittavalla alueella yhteisprojektina Keski- Satakunnan kunnat, KSTHKY ja sairaanhoitopiiri. Kustannusten seuranta liitetään prosessien avaamiseen. Koollekutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilö on psykiatrian toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo- Pesu tai määräämänsä. (s. 2) Ahti Pisto pyysi pöytäkirjaan merkittäväksi, että kunnilta pyydetään toimeksianto, jos ne haluavat sairaanhoitopiirin selvittävän uuden raportointi- ja ennustusmallin (DRGmonitorointi). (s. 4) Käytiin keskustelu mm. SELMAn käytöstä ja kotiuttamisesta. SELMAn osalta ehdotettiin potilaskartoituksen tekemistä, jotta hoitopaikka voidaan valita oikein. Perusturvajohtaja Sanna Rautalammi totesi, että kuntien on pohdittava, missä palveluja on järkevä tuottaa ja kuka niitä tuottaa. Soteintegraatio ja prosessien avaaminen tarkoittaa kuntien näkökulmasta kustannustehokasta ja asiakaslähtöistä palvelujen tarkastelua. Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu: Aloituspalaveri on pidetty 29.5 ja seuraava tapaaminen toteutuu Eija Vaula: Sininauhan käytöstä on keskusteltu. Henkilökuntaa on muistutettu, ja he ovat käyneet osastotunnilla. Suuri osa potilaista on sellaisia (=sairaita), että sininauha palvelu ei riitä, koska siellä ei ole riittävää terveydenhuollon osaamista. Liite: Selviämishoitoyksikössä 2014 hoidetut potilaat hintaryhmittäin/kuvauksittain 6

7 Todettiin, että asioita hoidetaan yhdessä (s. 6). Keskeinen olemassa oleva tieto kootaan kehittämisen ja strategisen suunnittelun pohjaksi. Tiedolla johtamisen työryhmä kootaan mallintamaan toimintatapaa. Koollekutsujana Juhani Tiitinen, Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilönä hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi. (s. 2) Mari Niemi: Asiasta pidettiin ensimmäinen palaveri , jossa keskiöön nostettiin psykiatria. Mukana neuvotteluissa olivat SATSHP:stä Mari Niemi, toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu ja ylilääkäri Petteri Multimäki. Asian käsittelyä jatketaan Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä osallistuu jäsenkuntiensa kanssa Länsi- Suomen alueen Kaste hankkeisiin. (s. 2) Ahti Pisto kutsui Keski-Satakunnan kuntia osallistumaan päivystyksellisen hankkeen suunnitteluun, ja pyysi kuntia nimeämään tähän edustajansa. Edustajan nimet voi ilmoittaa Mari Niemelle, joka toimittaa ne tiedoksi huollon johtaja Tapio Kalliolle. (s. 6) Tapio Kallio: Suunnittelutyö käynnissä, edustajia ei ole ilmoitettu. Henna Kyhä/ Marika Halinen: Keski-Satakunnan alueen kuntatoimijoille on esitelty Pois syrjästä -hanketta kuntakierroksen sekä erillisten tapaamisten yhteydessä. Hanke on tarjonnut verkostokoulutusta alueelle, mutta kiinnostus ei herännyt. Koulutusta tarjotaan uudelleen syksyllä. Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja opetustoimen kanssa esikoululaisten vanhemmille koko lukuvuoden kestävää vanhempainkoulua, jonka sisältöön myös vanhemmat pääsevät vaikuttamaan. Lisäksi Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä äitiys- ja lastenneuvolan sekä lapsiperheiden kotipalvelun kanssa perhevalmennusta vauvaperheille. On sovittu, että vanhempainkoulua ja perhevalmennusta ryhdytään pilotoimaan syksyllä. Luvialla Art-ryhmät aloitettu. Keski-Satakunnasta on osallistuttu Pois syrjästä hankkeen järjestämiin Lapset puheeksi koulutuksiin. Alueelle on koulutettu yksi LP- 7

8 menetelmän kouluttaja, joka on jatkossa sitoutunut kouluttamaan toimijoita mallin käyttöön. Lisäksi alueelta on osallistunut kaksi henkilöä LP -menetelmäkoulutukseen. 75- ja 80-vuotiaiden seulontakysely on ollut vanhusneuvostoissa hyväksyttävänä. Käytettävä malli on Nurmeksesta, ns. liikennevalot malli. Lomake on muotoiltu Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän ja kuntien omaan käyttöön sopivaksi ja seulontakyselyn nimeksi tuli Hyvinvointiarviointi. Hyvinvointisopimus-mallin suunnittelu on käynnissä. Hyvinvointikotikäyntien tekijöiden käyttöön annettavaa materiaalipankkia on suunniteltu yhdessä Akselin projektityöntekijä Sirpa Levyn kanssa. Materiaalipankki on valmistumassa. Kotikäyntien tekijöille järjestettiin ohjaustilaisuus , aiheena oli mm. käytettävät lomakkeet ja ikääntyneen ravitsemus. Hyvinvointikotikäynnillä on käytössä kuntaliiton Haastattelulomake hyvinvointia edistäville kotikäynneille. Ennen mahdollista kotikäyntiä lähetetään kotiin Hyvinvointiarviointi - seulontakyselylomake. Kotikäyntien jälkeinen jatkotoimenpidelomake on myös suunnitteilla. Ko. malli on Salosta. Asiakasraati n. 65-vuotiaille toteutettiin Harjavallassa Raati järjestettiin Nakkilan ja Harjavallan juuri eläkkeelle jääneille. Raadissa esille tulleet asiat esitellään Harjavallan perusturvalautakunnassa Nakkilaan on myös oltu yhteydessä. Asiakasraati tullaan myöhemmin mallintamaan. Mobiilin toiminnanohjausjärjestelmän käyt- 8

9 töönoton myötä kotihoidon toimintakulttuurin muutos on käynnissä. Tavoiteltavia hyötyjä ovat: - Asiakastietojen käytön mahdollisuus kotona ja asiakastietojen reaaliaikainen siirtyminen - Kotikäynnille voidaan lähteä suoraan kotoa - Välitön työaika asiakkaan luona kasvaa - Toiminnanohjauksen myötä vapautuvaa resurssia voidaan kohdentaa esim. ikäihmisten matalan kynnyksen palveluihin. Henkilökuntaa on valmennettu toimintakulttuurimuutokseen tiedottamalla ja yhteisin keskusteluin. Satakunnan sairaanhoitopiirin kehittämisosion toimenpide, ikääntyneiden kuntoutusprosessin tehostaminen, on käynnissä ja mukana pilottikuntina ovat Huittinen ja Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymästä Nakkila ja Eurajoki. Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsuja ylilääkäri Matti Niemi. Keski-Satakunnan edustaja on vastaava hammaslääkäri Liisa Syrjänen. (s. 2-3) Ahti Pisto ehdotti muutoshanketta suun terveydenhuoltoa koskien. Sairaanhoitopiiristä vetovastuussa on ylilääkäri Matti Niemi. (s. 7) Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Selvitetään SataDiagin palveluiden tuotannon mahdollinen laajentaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle. Koollekutsuja on kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Juhani Tiitinen vastasi Ahti Piston SataDiagin palveluja koskevaan kysymykseen, että Keski- Satakunnan alueen päättäjät pohtivat asiaa. Erityisesti asia koskee Harjavaltaa, Kokemä- Harri Hagman: Neuvottelut yhteistyöstä laboratoriopalveluiden osalta on käynnistetty 21. toukokuuta. Selvitystyötä jatketaan ja jatkoneuvotteluita 9

10 Satakunnan sairaanhoitopiirin vastuuhenkilö on liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 3) keä ja Nakkilaa. Tällä hetkellä kuntayhtymän johtajan kanta on, ettei muutokselle ole tarvetta ennen mahdollista sote-uudistusta. Asiaan liittyviä selvitettäviä asioita on paljon, mm. palveluiden hinta, suhde yksityislääkäreiden palveluihin, Kanta-arkisto, päivystys, kooditus, toimintavarmuus, vuokraperusteet, työterveyshuollon turvaaminen ja laitteiston lunastaminen. pidetään myös kesäkauden aikana. Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain Keski- Satakunnan kuntayhtymän kuntien yhteiskokouksissa. Vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä on talousjohtaja Tero Mäkiranta. Ahti Pisto ehdotti, että muutoshankkeisiin lisätään selvitys Keski-Satakunnan kuntien siirtymisestä SataDiagin palveluiden käyttäjiksi. Vastuuhenkilönä on sairaanhoitopiirin osalta liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 7 8) Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 8) Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja olivat kutsuttuina alustajina Satakunnan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa Raumalla Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Keski-Satakunnan erillistä tilaisuutta ei ole järjestetty toukokuun loppuun 2015 mennessä. Jouko Remes/ johtajaylilääkäri: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. 10

11 Selvitetään yhdessä voimakkaasti nousseiden ostopalvelujen sisältö, jakautuminen sekä voimaan tulleen potilaan valinnanvapauden merkitys ostopalvelukustannuksissa. Lähetteiden muutoksista tehdään yhdessä selvitys syksyyn 2015 mennessä. Harjavalta KH , 57 Selvitetään mahdollisuudet potilasvahinkovakuutusmaksukustannusten jakamiseen kunnille käyttöön perustuvaksi. Tero Mäkiranta: Ostopalvelukustannusnousuja selvitetty, mutta selvittely jatkuu edelleen. Potilaan valinnanvapaus näyttää aiheuttavan SATSHP:ssä vuotoa erityisesti VSSHP:n suuntaan. Arvioidut vuositason kustannukset ovat luokkaa 3-5 Me. Potilasvahinkovakuutuskustannusten jakoperusteiden muuttamisesta ei ole vielä aloitettu selvitystä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasprosessien kuvaaminen psykiatriassa ja somatiikassa sovittavalla alueella yhteisprojektina Keski- Satakunnan kunnat, KSTHKY ja sairaanhoitopiiri. Kustannusten seuranta liitetään prosessien avaamiseen. Koollekutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilö on psykiatrian toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo- Pesu tai määräämänsä. (s. 2) Ahti Pisto pyysi pöytäkirjaan merkittäväksi, että kunnilta pyydetään toimeksianto, jos ne haluavat sairaanhoitopiirin selvittävän uuden raportointi- ja ennustusmallin (DRGmonitorointi). (s. 4) Käytiin keskustelu mm. SELMAn käytöstä ja kotiuttamisesta. SELMAn osalta ehdotettiin potilaskartoituksen tekemistä, jotta hoitopaikka voidaan valita oikein. Perusturvajohtaja Sanna Rautalammi totesi, että kuntien on pohdittava, missä palveluja on järkevä tuottaa ja kuka niitä tuottaa. Soteintegraatio ja prosessien avaaminen tarkoittaa kuntien näkökulmasta kustannustehokasta ja asiakaslähtöistä palvelujen tarkastelua. Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu: Aloituspalaveri on pidetty 29.5 ja seuraava tapaaminen toteutuu Eija Vaula: Sininauhan käytöstä on keskusteltu. Henkilökuntaa on muistutettu, ja he ovat käyneet osastotunnilla. Suuri osa potilaista on sellaisia (=sairaita), että sininauha palvelu ei riitä, koska siellä ei ole riittävää terveydenhuollon osaamista. Liite: Selviämishoitoyksikössä 2014 hoidetut potilaat hintaryhmittäin/kuvauksittain 11

12 Todettiin, että asioita hoidetaan yhdessä (s. 6). Keskeinen olemassa oleva tieto kootaan kehittämisen ja strategisen suunnittelun pohjaksi. Tiedolla johtamisen työryhmä kootaan mallintamaan toimintatapaa. Koollekutsujana Juhani Tiitinen, Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilönä hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi. (s. 2) Mari Niemi: Asiasta pidettiin ensimmäinen palaveri , jossa keskiöön nostettiin psykiatria. Mukana neuvotteluissa olivat SATSHP:stä Mari Niemi, toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu ja ylilääkäri Petteri Multimäki. Asian käsittelyä jatketaan Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä osallistuu jäsenkuntiensa kanssa Länsi- Suomen alueen Kaste hankkeisiin. (s. 2) Ahti Pisto kutsui Keski-Satakunnan kuntia osallistumaan päivystyksellisen hankkeen suunnitteluun, ja pyysi kuntia nimeämään tähän edustajansa. Edustajan nimet voi ilmoittaa Mari Niemelle, joka toimittaa ne tiedoksi huollon johtaja Tapio Kalliolle. (s. 6) Tapio Kallio: Suunnittelutyö käynnissä, edustajia ei ole ilmoitettu. Henna Kyhä/ Marika Halinen: Keski-Satakunnan alueen kuntatoimijoille on esitelty Pois syrjästä -hanketta kuntakierroksen sekä erillisten tapaamisten yhteydessä. Hanke on tarjonnut verkostokoulutusta alueelle, mutta kiinnostus ei herännyt. Koulutusta tarjotaan uudelleen syksyllä. Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja opetustoimen kanssa esikoululaisten vanhemmille koko lukuvuoden kestävää vanhempainkoulua, jonka sisältöön myös vanhemmat pääsevät vaikuttamaan. Lisäksi Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä äitiys- ja lastenneuvolan sekä lapsiperheiden kotipalvelun kanssa perhevalmennusta vauvaperheille. On sovittu, että vanhempainkoulua ja perhevalmennusta ryhdytään pilotoimaan syksyllä. Luvialla Art-ryhmät aloitettu. Keski-Satakunnasta on osallistuttu Pois syrjästä hankkeen järjestämiin Lapset puheeksi koulutuksiin. Alueelle on koulutettu yksi LP- 12

13 menetelmän kouluttaja, joka on jatkossa sitoutunut kouluttamaan toimijoita mallin käyttöön. Lisäksi alueelta on osallistunut kaksi henkilöä LP -menetelmäkoulutukseen. 75- ja 80-vuotiaiden seulontakysely on ollut vanhusneuvostoissa hyväksyttävänä. Käytettävä malli on Nurmeksesta, ns. liikennevalot malli. Lomake on muotoiltu Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän ja kuntien omaan käyttöön sopivaksi ja seulontakyselyn nimeksi tuli Hyvinvointiarviointi. Hyvinvointisopimus-mallin suunnittelu on käynnissä. Hyvinvointikotikäyntien tekijöiden käyttöön annettavaa materiaalipankkia on suunniteltu yhdessä Akselin projektityöntekijä Sirpa Levyn kanssa. Materiaalipankki on valmistumassa. Kotikäyntien tekijöille järjestettiin ohjaustilaisuus , aiheena oli mm. käytettävät lomakkeet ja ikääntyneen ravitsemus. Hyvinvointikotikäynnillä on käytössä kuntaliiton Haastattelulomake hyvinvointia edistäville kotikäynneille. Ennen mahdollista kotikäyntiä lähetetään kotiin Hyvinvointiarviointi - seulontakyselylomake. Kotikäyntien jälkeinen jatkotoimenpidelomake on myös suunnitteilla. Ko. malli on Salosta. Asiakasraati n. 65-vuotiaille toteutettiin Harjavallassa Raati järjestettiin Nakkilan ja Harjavallan juuri eläkkeelle jääneille. Raadissa esille tulleet asiat esitellään Harjavallan perusturvalautakunnassa Nakkilaan on myös oltu yhteydessä. Asiakasraati tullaan myöhemmin mallintamaan. Mobiilin toiminnanohjausjärjestelmän käyt- 13

14 töönoton myötä kotihoidon toimintakulttuurin muutos on käynnissä. Tavoiteltavia hyötyjä ovat: - Asiakastietojen käytön mahdollisuus kotona ja asiakastietojen reaaliaikainen siirtyminen - Kotikäynnille voidaan lähteä suoraan kotoa - Välitön työaika asiakkaan luona kasvaa - Toiminnanohjauksen myötä vapautuvaa resurssia voidaan kohdentaa esim. ikäihmisten matalan kynnyksen palveluihin. Henkilökuntaa on valmennettu toimintakulttuurimuutokseen tiedottamalla ja yhteisin keskusteluin. Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsuja ylilääkäri Matti Niemi. Keski-Satakunnan edustaja on vastaava hammaslääkäri Liisa Syrjänen. (s. 2-3) Selvitetään SataDiagin palveluiden tuotannon mahdollinen laajentaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle. Koollekutsuja on kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiirin vastuuhenkilö on liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 3) Ahti Pisto ehdotti muutoshanketta suun terveydenhuoltoa koskien. Sairaanhoitopiiristä vetovastuussa on ylilääkäri Matti Niemi. (s. 7) Juhani Tiitinen vastasi Ahti Piston SataDiagin palveluja koskevaan kysymykseen, että Keski-Satakunnan alueen päättäjät pohtivat asiaa. Erityisesti asia koskee Harjavaltaa, Kokemäkeä ja Nakkilaa. Tällä hetkellä kuntayhtymän johtajan kanta on, ettei muutokselle ole tarvetta ennen mahdollista sote-uudistusta. Asiaan liittyviä selvitettäviä asioita on paljon, mm. palveluiden hinta, suhde yksityislääkäreiden palveluihin, Kanta-arkisto, päivystys, kooditus, toimintavarmuus, vuokraperusteet, työ- Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Harri Hagman: Neuvottelut yhteistyöstä laboratoriopalveluiden osalta on käynnistetty 21. toukokuuta. Selvitystyötä jatketaan ja jatkoneuvotteluita pidetään myös kesäkauden aikana. 14

15 terveyshuollon turvaaminen ja laitteiston lunastaminen. Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain Keski- Satakunnan kuntayhtymän kuntien yhteiskokouksissa. Vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä on talousjohtaja Tero Mäkiranta. Ahti Pisto ehdotti, että muutoshankkeisiin lisätään selvitys Keski-Satakunnan kuntien siirtymisestä SataDiagin palveluiden käyttäjiksi. Vastuuhenkilönä on sairaanhoitopiirin osalta liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 7 8) Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 8) Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja olivat kutsuttuina alustajina Satakunnan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa Raumalla Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Keski-Satakunnan erillistä tilaisuutta ei ole järjestetty toukokuun loppuun 2015 mennessä. Jouko Remes/ johtajaylilääkäri: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Honkajoki KH , 58 Ks. Kankaanpää/ PoSa 15

16 ALKU-hankkeessa aloitettua työtä kotiuttamiskäytäntöjen kehittämiseksi jatketaan. Kootaan yhteen ja hyödynnetään KASTE -hankkeen kokemuksia ikäihmisten hoito- ja palveluketjujen kehittämisessä. Erityisenä painopisteenä on suunnitelmallinen ja sujuva kotiutus. Jatkohoidon järjestämisessä huomioidaan myös paikallinen hyvä valmius ottaa potilaita vastaan varhaisessa vaiheessa. Sovittiin, että Huittisten kaupunki kokoaa muutaman caseesimerkin, joiden kautta käydään asiaan liittyvä keskustelu sairaanhoitopiirin kanssa. Yhteyshenkilönä toimii sairaanhoitopiirin osalta ylilääkäri Jukka Korpela. Kokoonkutsujana toimii Huittisten perusturvajohtaja Kristiina Piirala ja yhteyshenkilönä toimii kotiutushoitaja Pirkko Mäkinen. Neuvottelut Jukka Korpelan kanssa on pidetty ja kotiutuskäytännöt on käyty yhdessä perusturvakeskuksen henkilöstön kanssa läpi v Jatkossa seurataan kotiutustoimintaa vuodeosastolle sekä suoraan kotiin. (s. 2) Huittinen KH , 75 Todettiin, että pöytäkirjaan kirjataan kaikkien kuntien kantana seuraavat asiat: - Talousseurannan tehostaminen ja talouden sopeuttaminen kuntien asettamiin talousraameihin. Sairaanhoitopiirin tulee tehdä esitys talouden sopeuttamissuunnitelmasta ja sen vaikutuksista vuoden 2015 osalta toukokuun loppuun mennessä ja vuodelle 2016 talousarvion valmistelun yhteydessä. - Avataan ja linjataan erityisvelvoitemaksujen sisältö. Erityisvelvoitteisiin ei saa sisällyttää normaaliin toimintaan kuuluvia kustannuksia. - Potilasvahinkovakuutus on avattava ja kilpailutettava. - Selvitetään drg:n käyttöönottoa sairaanhoitopiirin kautta koko Satakunnan alueelle ml. Jukka Korpela: Kotiutuskäytäntöjen sujuvuuden parantamiseksi on osastoille päivitetty ja annettu kuntien kotiuttamisjärjestelyistä vastaavien hoitohenkilöiden suorat puhelinnumerot. Myös sisätautilääkäreiden hallinnollisissa kokouksissa on painotettu varhaisen informoinnin tärkeyttä kuntiin päin ongelmallisten kotiutusten kohdalla ja 11.6 pidettiin seminaari ja kotiutusfoorumi Satakunnan keskussairaalassa, johon osallistui alustajana erikoissairaanhoidon kotiutuskäytännöistä konservatiivisen toimialueen johtaja Jukka Korpela. Tero Mäkiranta: Säkylän pyytämä graafinen raportointi on selvityksessä. Exreport johdon raportointijärjestelmä otetaan käyttöön syksyllä 2015 ja se pystyy tuottamaan raportointia graafisessa muodossa. 16

17 perusterveydenhuolto ja tehdään päätös asiasta sen jälkeen. - Kalliin hoidon tasauksesta tiedottaminen syyskuun lopussa kaikille jäsenkunnille. Ahti Pisto totesi, että talousjohtaja voi antaa kalliin hoidon tasauksen ennusteen vuosittain syyskuun loppuun mennessä, jolloin saatava ennuste perustuu kuuden kuukauden tietoihin, tai yhdeksän kuukauden tietojen perusteella, jolloin ennuste on kuntien kannalta luotettavampi. Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. (s. 3) Huittisten kaupunki haluaisi yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa selvittää pyöröovi tai heiluriasiakkaita, jotka käyttävät sairaanhoitopiirin päivystyspalveluita runsaasti. Sairaanhoitopiirin yhteyshenkilönä toimii toimialuejohtaja Kalevi Mäkipää totesi, että Säkylä on seurannut kuntalaskutusta koskevia raportteja kuukausittain. Sairaanhoitopiiri ei ole pystynyt tekemään kuukausittaista kehitystä kuvaavaa diagrammia, mikä haittaa seurantaa. Säkylä päätyi tekemään tällaisen itse. Todettiin, että sairaanhoitopiiri hoitaa asian. (s. 3 4) Ahti Pisto esitti, että selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Eija Vaula, Marita Koivunen: Päivystyksen kustannuspaikoista N4101 (esh päiv), N4105 (selma) ja N4106 (yle päiv) on pyydetty MedBitistä tilasto käyntien lukumäärä huittislaisista potilaista vuodelta Tilasto- 17

18 Eija Vaula ja kehittämisylihoitaja Marita Koivunen. Huittisten yhdyshenkilönä toimii perusturvajohtaja Kristiina Piirala. (s. 2) ajossa selvisi, että huittislaisia potilaita, jotka ovat käyttäneet päivystyksen palveluja 6 kertaa tai enemmän vuoden 2014 aikana, on 39. Tällä hetkellä ensihoidon ja päivystyksen toimialueen ohtaja Eija Vaula käy läpi kyseisten potilaiden diagnooseja ja käyntien syitä. Kun tämä on tehty, sovitaan johtajaylilääkäri Jouko Remeksen kanssa, miten asiassa Huittisten kanssa edetään, koska potilastiedot eivät sellaisenaan ole luovutettavissa. Tietojen katsominen yritetään hoitaa ennen juhannusta. Ahti Pisto pyysi, että Huittinen, Säkylä ja Köyliö nimeävät edustajan päivystyshankkeeseen. (s. 5) Kunnat nimesivät Satakunnan yhteispäivystys -hankkeeseen edustajakseen ylilääkäri Markku Kumlanderin. (s. 6) Eija Vaula, Tapio Kallio: Suunnittelutyö on käynnissä, Markku Kumlander ei osallistunut ensimmäiseen tapaamiseen. Ensihoidon ja päivystyksen toimialueella n. 2x/lukukausi tk-kokoukset, jossa käydään läpi päivittäisasioita. Selvitetään vuoden 2015 aikana varastotoiminnan liittäminen sairaanhoitopiirin logistiikka-keskuksen toiminnaksi. Vastuuhenkilöinä Huittisista ovat perusturvajohtaja Kristiina Piirala ja hoitotyönjohtaja Tarja Horn. Sairaanhoitopiirin puolella yhteyshenkilö ja kokoonkutsuja on huollon johtaja Tapio Kallio. (s. 2) Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 6) Tapio Kallio: Neuvotteluja ei vielä käyty. Jouko Remes: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. 18

19 Huittisten kaupunki on mukana Kastehankkeissa. Yhteisvoimin kotona ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen - hankkeessa yhteyshenkilö on vanhustenhuollon johtaja Sari Hievanen ja Pois syrjästä - lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäisemisen -hankkeessa yhdyshenkilö on sosiaalityön johtaja Sinikka Piranen. Sairaanhoitopiirin yhteyshenkilöinä toimivat projektipäällikkö Marika Halinen (Yhteisvoimin kotonahanke) ja projektipäällikkö Henna Kyhä (Pois syrjästä-hanke). (s. 3) Henna Kyhä, Marika Halinen: Huittinen on osallistunut Pois syrjästä - hankkeeseen osallistumalla verkostotyön koulutukseen. Lisäksi Huittisissa on käynnistynyt nuorten elämänhallintaryhmä, jonka tarkoituksena on tarjota koulunsa keskeyttäneille tai lopettaneille nuorille ryhmämuotoista palvelua sosiaalisten taitojen ja tilanteiden opettelemiseksi. Mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa on mm. koulu-, nuoriso- ja sosiaalitoimi sekä 3. sektori. Huittisista Lapset puheeksi kouluttajakoulutukseen on osallistunut kaksi henkilöä (neuvola + varhaiskasvatus). Yhteisvoimin kotona hankkeen verkostoituminen jatkuu (osallistuminen mm. SPR: omaishoitajien tuki-toiminnan ohjaustyöryhmän ja Satakunnan omaishoidonverkoston tapaamisiin). Hyvinvointikysely yli 65-vuotiaille omaishoitajille on lähetetty helmikuun lopussa, jatkossa tarkoitus lähettää vuosittain. --> yhteenveto, tarkennetut kotikäynnit jne. Omaishoidon sähköinen opas on valmistunut. Opas on lähetetty infokirjeessä kaikille omaishoidontukea saaville omaishoitajille. Opas löytyy osoitteesta: _opas_huittinen.pdf Ensimmäinen Ovet (omaishoitajien ensitieto) - valmennus uusille omaishoitajille on käynnissä ( ). Valmennus järjestetään viitenä iltapäivänä ja on kestoltaan n. 3 h. Jatkossa valmennus järjestetään vuosittain keväällä 19

20 edellisenä vuonna aloittaneille uusille omaishoitajille. Satakunnan sairaanhoitopiirin kehittämisosion toimenpide, ikääntyneiden kuntoutusprosessin tehostaminen, on käynnissä ja mukana pilottikuntina ovat Huittinen ja Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymästä Nakkila ja Eurajoki. Keskusteltiin SataDiagin palveluista ja yhtiöittämisestä. Ahti Pisto kertoi, että tällä hetkellä SataDiag ei anna palveluja potilaille, jotka tulevat yksityislääkärin lähetteellä, mutta asiaa selvitellään. Kristiina Piirala totesi, että jatkossa yksityislääkäreiden potilaiden ongelma koskee myös työterveyshuoltoa. Todettiin, että sairaanhoitopiiri ottaa asian selvittääkseen. (s. 6) Harri Hagman: Neuvotteluita on käyty Huittisten kaupungin ja Perusturvan johdon kanssa ja 9.6. Liikelaitos ei voi ottaa vastaan yksityislääkärin lähetteellä tulevia potilaita; asiakkaalle on esitetty vaihtoehtoinen toimintatapa tämän potilasasian ratkaisemiseksi. Jämijärvi KH , 104 Kankaanpää KH , 134 Ks. Kankaanpää/ PoSa PoSa on Yhteisvoimin kotona - ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen - hankkeessa mukana omalla kehittämisosiollaan (Ikääntyneiden palvelutarpeen arviointi). Yhteyshenkilö PoSassa fysioterapeutti Johanna Ahde-Koponen. Sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilönä toimii hankkeen projektipäällikkö Marika Halinen. Alueellinen yhteistyö kuntoutuksen osaalueella (ikäihmisten kuntoutus esh-pth-koti) Kotiutusprosessien kehittäminen (Satshp hankeosiossa, esh-pth-koti) (s. 2) Marika Halinen: Gerontologinen kokonaisarviointi -malli on ollut koekäytössä. Koekäytön jälkeen siihen on tehty muutoksia. Gerontologinen kokonaisarviointi on mallinnettu ja se otetaan käyttöön kotihoidossa, päivätoiminnassa, seniorineuvolassa ja kuntoutumisyksikössä. Gerontologista kokonaisarviointia on esitelty Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöiltapäivässä Satakunnan keskussairaalassa, Porissa. Moniammatillinen arviointiryhmä kokoontuu joka toinen viikko TK sairaalassa. Ryhmään 20

21 kuuluu säännöllisesti lääkäri, fysioterapeutti, kotiutushoitaja ja sairaanhoitaja. Tarvittaessa ryhmään osallistuu myös muita asiantuntijoita. PoSan arkiliikuntasopimus on mallinnettu. Arkiliikuntasopimuksen koekäytöstä on tehty yhteenveto, joka on esitelty kotihoidon henkilökunnalle ja hankkeen tukiryhmälle. Syksyllä alkavat arkiliikuntasopimus-koulutukset henkilöstölle. Arkiliikuntasopimuksen osalta on tehty yhteistyötä myös muiden kehittämisosioiden kanssa. Ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminnan osalta on opastettu henkilökuntaa fyysisten toimintakykymittareiden käyttöönottoon ja tulkintaan liittyen. Ikääntyneiden kuntoutumisyksikön toimintamallia on kehitelty (testaus, suunnitelma, toteutus, arviointi). Käytetty Kunnon hoitaja- koulutusohjelmaa, sitä on muokattu kuntoutumisyksikön tarpeisiin ja henkilökunnan kouluttamiseen. Päämääränä on henkilökunnan asennemuutoksen ja uuden toimintamallin tukeminen. Seniorineuvolan kanssa on tehty yhteistyötä. Muistikoordinaattori on osallistunut kuntoutumisyksikön henkilökunnan kouluttamiseen. Kuultiin Esa Hakalan esitys asiasta. Aiemmin toimitettujen asioiden lisäksi Hakala esittää seuraavia asioita selvitettäviksi: - Talousseurannan tehostaminen kuntalaskutukseen liittyen. Kunnista on tullut PoSalle Ahti Pisto, Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto ja talousjohtaja Tero Mäkiranta olivat kutsuttuina Raumalle Satakunnan perusturvajohtajien kokoukseen, jossa käsiteltiin ja sovittiin talousjohtaja Tero Mäkirannan vastuulla toteu- 21

22 kritiikkiä, että SATSHP:n laskutus tapahtuu myöhään, eikä laskuista selviä suoriteperusteet; - Erikoissairaanhoidon sopeuttamistarve ja sen vaikutukset asiakasprosesseihin; - Erityisvelvoitemaksujen sisältö avataan, eikä niihin sisällytetä normaalia toimintaa; - Potilasvahinkovakuutuksen sisällön avaaminen ja vakuutuksen kilpailuttaminen; - Tilastointiin ja raportointiin liittyen drg:n käyttö myös perusterveydenhuollossa (sama lisenssi tai yhteistoiminta muutoin); - Kalliin hoidon tasausjärjestelmästä tietoa ajoissa loppuvuodesta ennakoinnin parantamiseksi. Ahti Pisto vastasi Esa Hakalan esittämiin asioihin. Talousseurannan kehittämiseen palataan tahto-osissa ja sopeuttamisasiaan kohdassa 6. Erityisvelvoitemaksujen perusteet ovat SATSHP:n näkökulmasta asialliset. Yhtymähallitus on päättänyt vuonna 2014, ettei potilas-vahinkovakuutusta kilpailuteta. Sairaanhoitopiirissä käytetään tällä hetkellä drg:tä. SATSHP toivoo kunnilta jatkoehdotusta drg-asiassa. Esa Hakala esittää, että kaikki Satakunnan perusterveydenhuollon yksiköt ja sairaanhoitopiiri selvittävät drg-asiaa yhdessä. Asiassa kokoonnutaan vähintään kerran. Todettiin, että seuraavaan perusturva- ja sosiaalijohtajien kokoukseen kutsutaan sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto ja talousjohtaja Tero Mäkiranta. tettavasta shp:n toiminnan ja talouden vuosiraportoinnista vuodesta 2015 lähtien. Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Eero Mattsson tiedusteli, mille vuodelle sairaanhoitopiiri kirjasi maaliskuun 2015 laskun. Ahti Pisto totesi, että Effican käyttöönoton 22

23 vuoksi SATSHP:n laskutuksessa oli ongelmia. Eero Mattsson ottaa yhteyttä talousjohtaja Tero Mäkirantaan ja talouspäällikkö Karoliina Hentuseen asiassa. (s. 4 5) PoSa osallistuu Pois syrjästä lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hankkeeseen Satakunnan sairaanhoitopiirin kehittämisosioiden kautta. (s. 3) Henna Kyhä: PoSan alueen kuntatoimijoille on esitelty Pois syrjästä -hanketta kuntakierroksen sekä erillisten tapaamisten yhteydessä. Verkostokoulutusta on tarjottu PoSan alueelle. Koulutukseen oli vain muutama ilmoittautunut, joten koulutus jouduttiin peruuttamaan. Sitä tarjotaan syksyllä uudelleen. Case työskentelyä verkostomaisen yhteistyön kehittämisen merkeissä on ollut. Siikaisissa monialaisen verkostomaisen yhteistyön kehittämisen tuloksena on luotu malli koulun väkivaltatilanteissa toimimiseen. PoSan alueella toiminnallisia vanhempainiltoja on pidetty ala- ja yläkouluissa (Karvia, Kankaanpää) ja sovittu syksyn 2015 illoista (ainakin Karvia, Siikainen, Kankaanpää). Kankaanpäässä esikoululaisten vanhemmille on suunniteltu koko lukuvuoden kestävä vanhempainkoulu, jonka sisältöön myös vanhemmat pääsevät vaikuttamaan. Maahanmuuttajaperheille ja -lapsille on suunniteltu tukitoimintaa yhteistyössä alueen järjestöjen ja neuvolan kanssa. PoSan alueelta kaksipäiväiseen Lapset puheeksi keskustelukoulutukseen on ollut osallistujia Honkajoelta ja Karviasta. Pois syrjästä ja Yhteisvoimin kotona hankkeiden sekä Kankaanpään opiston ja kunnan eri toimijoiden yhteistempaus Yhdessä ei yksin - yhdessä tekemistä muksusta muoriin ja vaarista vauvaan järjestettiin Kankaanpäässä. PoSa yhteiseen kuvantamisyksikköön (Sata- Diag) Kuvantamisen tilanne merkitään tiedoksi Po- Harri Hagman: Asiassa ei ole konkreettisia toimenpiteitä. 23

24 San kantana. (s. 4 5) PoSan happikaasu-projekti. Sairaanhoitopiirin osalta vastuu-henkilönä toimii SataDiag liikelaitoksen johtaja. PoSan vastuu-henkilönä toimii johtava ylilääkäri Kaija Antola. (s. 3) Harri Hagman: Liikelaitos on osallistunut PoSan ja Lasergas Oy:n järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Asian tiimoilta on järjestetty yhteisiä kokouksia. SATSHP:llä tai liikelaitoksella ei ole sopimuksia tai velvoitteita Lasergas Oy:n tai PoSan osalta tässä hankkeessa. Roolimme on ollut asiantuntijuutta ja mielenkiintoa yhteistyön merkeissä. Vammaisten/kehitysvammaisten asumispalvelut, PoSan tilanne. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä toimii sosiaalipalvelujen johtaja Merja Paavola ja PoSan osalta aikuispalvelujohtaja Tapani Santavirta. (s. 3) Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. (s. 3) Todettiin, että SataDiagin palvelujen käytön osalta neuvottelujen yhteyshenkilö on liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. Todettiin, että selvitetään Lumisuon asumisyksikön hallinnollinen tulevaisuus. Vastuuhenkilönä SATSHP:stä sosiaalipalvelujen johtaja Merja Paavola ja PoSasta aikuispalvelujohtaja Tapani Santavirta. (s. 5) Ahti Pisto esitti, että muutoshankkeisiin lisätään selvitys Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestämisestä ja toteuttamisesta Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. (s. 7) Merja Paavola: Lumisuon hallinnollisen tilanteen selvittämiseen ei ole tarvetta. Rakenteelliseen toimivuuteen kylläkin ja tästä lisätietoa kesäkuun aikana. Posalla ei ole valmiuksia tehdä tällä hetkellä ratkaisuja kehitysvammaisten asumispalvelujen suhteen. Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. 24

25 Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 7) Jouko Remes: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain. Vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Esa Hakala. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä on talousjohtaja Tero Mäkiranta. (s. 3) Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja olivat kutsuttuina alustajina Satakunnan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa Raumalla Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Karvia KH , 60 Ks. Kankaanpää/ PoSa Kokemäki KH , 86 Selvitetään yhdessä voimakkaasti nousseiden ostopalvelujen sisältö, jakautuminen sekä voimaan tulleen potilaan valinnanvapauden merkitys ostopalvelukustannuksissa. Lähetteiden muutoksista tehdään yhdessä selvitys syksyyn 2015 mennessä. Selvitetään mahdollisuudet potilasvahinkovakuutusmaksukustannusten jakamiseen kunnille käyttöön perustuvaksi. Ahti Pisto pyysi pöytäkirjaan merkittäväksi, että kunnilta pyydetään toimeksianto, jos ne haluavat sairaanhoitopiirin selvittävän uuden raportointi- ja ennustusmallin (DRG- Tero Mäkiranta: Ostopalvelukustannusnousuja selvitetty, mutta selvittely jatkuu edelleen. Potilaan valinnanvapaus näyttää aiheuttavan SATSHP:ssä vuotoa erityisesti VSSHP:n suuntaan. Arvioidut vuositason kustannukset ovat luokkaa 3-5 Me. Potilasvahinkovakuutuskustannusten jakoperusteiden muuttamisesta ei ole vielä aloitettu selvitystä. 25

26 monitorointi). (s. 4) Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasprosessien kuvaaminen psykiatriassa ja somatiikassa sovittavalla alueella yhteisprojektina Keski- Satakunnan kunnat, KSTHKY ja sairaanhoitopiiri. Kustannusten seuranta liitetään prosessien avaamiseen. Koollekutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilö on psykiatrian toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo- Pesu tai määräämänsä. (s. 2) Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu: Aloituspalaveri on pidetty 29.5 ja seuraava tapaaminen toteutuu Käytiin keskustelu mm. SELMAn käytöstä ja kotiuttamisesta. SELMAn osalta ehdotettiin potilaskartoituksen tekemistä, jotta hoitopaikka voidaan valita oikein. Eija Vaula: Sininauhan käytöstä on keskusteltu. Henkilökuntaa on muistutettu, ja he ovat käyneet osastotunnilla. Keskeinen olemassa oleva tieto kootaan kehittämisen ja strategisen suunnittelun pohjaksi. Tiedolla johtamisen työryhmä kootaan mallintamaan toimintatapaa. Koollekutsujana Juhani Tiitinen, Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilönä hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi. (s. 2) Perusturvajohtaja Sanna Rautalammi totesi, että kuntien on pohdittava, missä palveluja on järkevä tuottaa ja kuka niitä tuottaa. Soteintegraatio ja prosessien avaaminen tarkoittaa kuntien näkökulmasta kustannustehokasta ja asiakaslähtöistä palvelujen tarkastelua. Todettiin, että asioita hoidetaan yhdessä (s. 6). Ahti Pisto kutsui Keski-Satakunnan kuntia osallistumaan päivystyksellisen hankkeen suun-nitteluun, ja pyysi kuntia nimeämään tähän edustajansa. Edustajan nimet voi ilmoittaa Mari Niemelle, joka toimittaa ne tiedoksi Suuri osa potilaista on sellaisia (=sairaita), että sininauha palvelu ei riitä, koska siellä ei ole riittävää terveydenhuollon osaamista. Liite: Selviämishoitoyksikössä 2014 hoidetut potilaat hintaryhmittäin/kuvauksittain Mari Niemi: Asiasta pidettiin ensimmäinen palaveri , jossa keskiöön nostettiin psykiatria. Mukana neuvotteluissa olivat SATSHP:stä Mari Niemi, toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu ja ylilääkäri Petteri Multimäki. Asian käsittelyä jatketaan Tapio Kallio: Suunnittelutyö käynnissä, edustajia ei ole ilmoitettu. 26

27 huollon johtaja Tapio Kalliolle. (s. 6) Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä osallistuu jäsenkuntiensa kanssa Länsi- Suomen alueen Kaste hankkeisiin. (s. 2) Henna Kyhä/ Marika Halinen: Keski-Satakunnan alueen kuntatoimijoille on esitelty Pois syrjästä -hanketta kuntakierroksen sekä erillisten tapaamisten yhteydessä. Hanke on tarjonnut verkostokoulutusta alueelle, mutta kiinnostus ei herännyt. Koulutusta tarjotaan uudelleen syksyllä. Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja opetustoimen kanssa esikoululaisten vanhemmille koko lukuvuoden kestävää vanhempainkoulua, jonka sisältöön myös vanhemmat pääsevät vaikuttamaan. Lisäksi Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä äitiys- ja lastenneuvolan sekä lapsiperheiden kotipalvelun kanssa perhevalmennusta vauvaperheille. On sovittu, että vanhempainkoulua ja perhevalmennusta ryhdytään pilotoimaan syksyllä. Luvialla Art-ryhmät aloitettu. Keski-Satakunnasta on osallistuttu Pois syrjästä hankkeen järjestämiin Lapset puheeksi koulutuksiin. Alueelle on koulutettu yksi LPmenetelmän kouluttaja, joka on jatkossa sitoutunut kouluttamaan toimijoita mallin käyttöön. Lisäksi alueelta on osallistunut kaksi henkilöä LP -menetelmäkoulutukseen. 75- ja 80-vuotiaiden seulontakysely on ollut vanhusneuvostoissa hyväksyttävänä. Käytettävä malli on Nurmeksesta, ns. liikennevalot malli. Lomake on muotoiltu Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän ja kuntien omaan käyttöön sopivaksi ja seulontakyselyn nimeksi tuli Hyvinvointiarviointi. Hyvinvointisopimus-mallin suunnittelu on käynnissä. Hyvinvointikotikäyntien tekijöiden 27

28 käyttöön annettavaa materiaalipankkia on suunniteltu yhdessä Akselin projektityöntekijä Sirpa Levyn kanssa. Materiaalipankki on valmistumassa. Kotikäyntien tekijöille järjestettiin ohjaustilaisuus , aiheena oli mm. käytettävät lomakkeet ja ikääntyneen ravitsemus. Hyvinvointikotikäynnillä on käytössä kuntaliiton Haastattelulomake hyvinvointia edistäville kotikäynneille. Ennen mahdollista kotikäyntiä lähetetään kotiin Hyvinvointiarviointi - seulontakyselylomake. Kotikäyntien jälkeinen jatkotoimenpidelomake on myös suunnitteilla. Ko. malli on Salosta. Asiakasraati n. 65-vuotiaille toteutettiin Harjavallassa Raati järjestettiin Nakkilan ja Harjavallan juuri eläkkeelle jääneille. Raadissa esille tulleet asiat esitellään Harjavallan perusturvalautakunnassa Nakkilaan on myös oltu yhteydessä. Asiakasraati tullaan myöhemmin mallintamaan. Mobiilin toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton myötä kotihoidon toimintakulttuurin muutos on käynnissä. Tavoiteltavia hyötyjä ovat: - Asiakastietojen käytön mahdollisuus kotona ja asiakastietojen reaaliaikainen siirtyminen - Kotikäynnille voidaan lähteä suoraan kotoa - Välitön työaika asiakkaan luona kasvaa - Toiminnanohjauksen myötä vapautuvaa resurssia voidaan kohdentaa esim. ikäihmisten matalan kynnyksen palveluihin. Henkilökuntaa on valmennettu toimintakulttuurimuutokseen tiedottamalla ja yhteisin keskusteluin. 28

29 Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsuja ylilääkäri Matti Niemi. Keski-Satakunnan edustaja on vastaava hammaslääkäri Liisa Syrjänen. (s. 2-3) Ahti Pisto ehdotti muutoshanketta suun terveydenhuoltoa koskien. Sairaanhoitopiiristä vetovastuussa on ylilääkäri Matti Niemi. (s. 7) Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Selvitetään SataDiagin palveluiden tuotannon mahdollinen laajentaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle. Koollekutsuja on kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiirin vastuuhenkilö on liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 3) Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain Keski- Satakunnan kuntayhtymän kuntien yhteiskokouksissa. Vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä on talous- Juhani Tiitinen vastasi Ahti Piston SataDiagin palveluja koskevaan kysymykseen, että Keski-Satakunnan alueen päättäjät pohtivat asiaa. Erityisesti asia koskee Harjavaltaa, Kokemäkeä ja Nakkilaa. Tällä hetkellä kuntayhtymän johtajan kanta on, ettei muutokselle ole tarvetta ennen mahdollista sote-uudistusta. Asiaan liittyviä selvitettäviä asioita on paljon, mm. palveluiden hinta, suhde yksityislääkäreiden palveluihin, Kanta-arkisto, päivystys, kooditus, toimintavarmuus, vuokraperusteet, työterveyshuollon turvaaminen ja laitteiston lunastaminen. Ahti Pisto ehdotti, että muutoshankkeisiin lisätään selvitys Keski-Satakunnan kuntien siirtymisestä SataDiagin palveluiden käyttäjiksi. Vastuuhenkilönä on sairaanhoitopiirin osalta liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 7 8) Harri Hagman: Neuvottelut yhteistyöstä laboratoriopalveluiden osalta on käynnistetty 21. toukokuuta. Selvitystyötä jatketaan ja jatkoneuvotteluita pidetään myös kesäkauden aikana. Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja olivat kutsuttuina alustajina Satakunnan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa Raumalla Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsu- 29

30 johtaja Tero Mäkiranta. taan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Keski-Satakunnan erillistä tilaisuutta ei ole järjestetty toukokuun loppuun 2015 mennessä. Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 8) Jouko Remes/ johtajaylilääkäri: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Köyliö KH , 74 Jatketaan ALKU-hankkeessa aloitettua työtä kotiuttamiskäytäntöjen kehittämiseksi. Kootaan yhteen ja hyödynnetään KASTE - hankkeen kokemuksia ikäihmisten hoito- ja palveluketjujen kehittämisessä. Erityisenä painopisteenä on suunnitelmallinen ja sujuva kotiutus. Jatkohoidon järjestämisessä huomioidaan myös paikallinen hyvä valmius ottaa potilaita vastaan varhaisessa vaiheessa. (s. 2) Todettiin, että pöytäkirjaan kirjataan kaikkien kuntien kantana seuraavat asiat: - Talousseurannan tehostaminen ja talouden sopeuttaminen kuntien asettamiin talousraameihin. Sairaanhoitopiirin tulee tehdä esitys talouden sopeuttamissuunnitelmasta ja sen vaikutuksista vuoden 2015 osalta toukokuun loppuun mennessä ja vuodelle 2016 talousarvion valmistelun yhteydessä. - Avataan ja linjataan erityisvelvoitemaksujen sisältö. Erityisvelvoitteisiin ei saa sisällyt-tää normaaliin toimintaan kuuluvia kustannuksia. - Potilasvahinkovakuutus on avattava ja kilpai- Marika Halinen: Yhteisvoimin kotona -hanketta on käyty esittelemässä Säkylässä SATSHP:n kehittämisosion tukiryhmässä on edustus alueelta. Alueen kotiutushoitajaa ja kotihoidon työntekijöitä on myös käyty haastattelemassa kotiutusprosessin kehittämisen nykytilanteen kartoituksen tiimoilta. Tero Mäkiranta: Säkylän pyytämä graafinen raportointi on selvityksessä. Exreport johdon raportointijärjestelmä otetaan käyttöön syksyllä 2015 ja se pystyy tuottamaan raportointia graafisessa muodossa. 30

31 lutettava. - Selvitetään drg:n käyttöönottoa sairaanhoitopiirin kautta koko Satakunnan alueelle ml. perusterveydenhuolto ja tehdään päätös asiasta sen jälkeen. - Kalliin hoidon tasauksesta tiedottaminen syyskuun lopussa kaikille jäsenkunnille. Ahti Pisto totesi, että talousjohtaja voi antaa kalliin hoidon tasauksen ennusteen vuosittain syyskuun loppuun mennessä, jolloin saatava ennuste perustuu kuuden kuukauden tietoihin, tai yhdeksän kuukauden tietojen perusteella, jolloin ennuste on kuntien kannalta luotettavampi. Selvitetään kuntoutuksen alueelliset järjestelyt. Vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana toimii ylilääkäri Hannu Heikkilä. Kunnan osalta yhteyshenkilönä toimii perusturvajohtaja Ritva Vainio. (s. 2) Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. (s. 2) Kalevi Mäkipää totesi, että Säkylä on seurannut kuntalaskutusta koskevia raportteja kuukausittain. Sairaanhoitopiiri ei ole pystynyt tekemään kuukausittaista kehitystä kuvaavaa diagrammia, mikä haittaa seurantaa. Säkylä päätyi tekemään tällaisen itse. Todettiin, että sairaanhoitopiiri hoitaa asian. (s. 3 4) Ahti Pisto esitti, että selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. Hannu Heikkilä: Toteutetaan Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan 31

32 mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Luvia KH , 112 Ahti Pisto pyysi, että Huittinen, Säkylä ja Köyliö nimeävät edustajan päivystyshankkeeseen. (s. 5) Kunnat nimesivät Satakunnan yhteispäivystys -hankkeeseen edustajakseen ylilääkäri Markku Kumlanderin. (s. 6) Keskusteltiin SataDiagin palveluista ja yhtiöittämisestä. Ahti Pisto kertoi, että tällä hetkellä SataDiag ei anna palveluja potilaille, jotka tulevat yksityislääkärin lähetteellä, mutta asiaa selvitellään. Kristiina Piirala totesi, että jatkossa yksityislääkäreiden potilaiden ongelma koskee myös työterveyshuoltoa. Todettiin, että sairaanhoitopiiri ottaa asian selvittääkseen. (s. 6) Selvitetään yhdessä voimakkaasti nousseiden ostopalvelujen sisältö, jakautuminen sekä voimaan tulleen potilaan valinnanvapauden merkitys ostopalvelukustannuksissa. Lähetteiden muutoksista tehdään yhdessä selvitys syksyyn 2015 mennessä. Selvitetään mahdollisuudet potilasvahinkovakuutusmaksukustannusten jakamiseen kunnille käyttöön perustuvaksi. Ahti Pisto pyysi pöytäkirjaan merkittäväksi, että kunnilta pyydetään toimeksianto, jos ne haluavat sairaanhoitopiirin selvittävän uuden raportointi- ja ennustusmallin (DRGmonitorointi). (s. 4) Eija Vaula, Tapio Kallio: Suunnittelutyö on käynnissä, Markku Kumlander ei osallistunut ensimmäiseen tapaamiseen. Ensihoidon ja päivystyksen toimialueella n. 2x/lukukausi tk-kokoukset, jossa käydään läpi päivittäisasioita. Harri Hagman: Neuvotteluita on käyty Huittisten kaupungin ja Perusturvan johdon kanssa ja 9.6. Liikelaitos ei voi ottaa vastaan yksityislääkärin lähetteellä tulevia potilaita; asiakkaalle on esitetty vaihtoehtoinen toimintatapa tämän potilasasian ratkaisemiseksi. Tero Mäkiranta: Ostopalvelukustannusnousuja selvitetty, mutta selvittely jatkuu edelleen. Potilaan valinnanvapaus näyttää aiheuttavan SATSHP:ssä vuotoa erityisesti VSSHP:n suuntaan. Arvioidut vuositason kustannukset ovat luokkaa 3-5 Me. Potilasvahinkovakuutuskustannusten jakoperusteiden muuttamisesta ei ole vielä aloitettu selvitystä. 32

33 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasprosessien kuvaaminen psykiatriassa ja somatiikassa sovittavalla alueella yhteisprojektina Keski- Satakunnan kunnat, KSTHKY ja sairaanhoitopiiri. Kustannusten seuranta liitetään prosessien avaamiseen. Koollekutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilö on psykiatrian toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo- Pesu tai määräämänsä. (s. 2) Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu: Aloituspalaveri on pidetty 29.5 ja seuraava tapaaminen toteutuu Käytiin keskustelu mm. SELMAn käytöstä ja kotiuttamisesta. SELMAn osalta ehdotettiin potilaskartoituksen tekemistä, jotta hoitopaikka voidaan valita oikein. Eija Vaula: Sininauhan käytöstä on keskusteltu. Henkilökuntaa on muistutettu, ja he ovat käyneet osastotunnilla. Keskeinen olemassa oleva tieto kootaan kehittämisen ja strategisen suunnittelun pohjaksi. Tiedolla johtamisen työryhmä kootaan mallintamaan toimintatapaa. Koollekutsujana Juhani Tiitinen, Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilönä hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi. (s. 2) Perusturvajohtaja Sanna Rautalammi totesi, että kuntien on pohdittava, missä palveluja on järkevä tuottaa ja kuka niitä tuottaa. Soteintegraatio ja prosessien avaaminen tarkoittaa kuntien näkökulmasta kustannustehokasta ja asiakaslähtöistä palvelujen tarkastelua. Todettiin, että asioita hoidetaan yhdessä (s. 6). Ahti Pisto kutsui Keski-Satakunnan kuntia osallistumaan päivystyksellisen hankkeen suunnitteluun, ja pyysi kuntia nimeämään tähän edustajansa. Edustajan nimet voi ilmoittaa Mari Niemelle, joka toimittaa ne tiedoksi huollon johtaja Tapio Kalliolle. (s. 6) Suuri osa potilaista on sellaisia (=sairaita), että sininauha palvelu ei riitä, koska siellä ei ole riittävää terveydenhuollon osaamista. Liite: Selviämishoitoyksikössä 2014 hoidetut potilaat hintaryhmittäin/kuvauksittain Mari Niemi: Asiasta pidettiin ensimmäinen palaveri , jossa keskiöön nostettiin psykiatria. Mukana neuvotteluissa olivat SATSHP:stä Mari Niemi, toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu ja ylilääkäri Petteri Multimäki. Asian käsittelyä jatketaan Tapio Kallio: Suunnittelutyö käynnissä, edustajia ei ole ilmoitettu. 33

34 Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä osallistuu jäsenkuntiensa kanssa Länsi- Suomen alueen Kaste hankkeisiin. (s. 2) Henna Kyhä/ Marika Halinen: Keski-Satakunnan alueen kuntatoimijoille on esitelty Pois syrjästä -hanketta kuntakierroksen sekä erillisten tapaamisten yhteydessä. Hanke on tarjonnut verkostokoulutusta alueelle, mutta kiinnostus ei herännyt. Koulutusta tarjotaan uudelleen syksyllä. Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja opetustoimen kanssa esikoululaisten vanhemmille koko lukuvuoden kestävää vanhempainkoulua, jonka sisältöön myös vanhemmat pääsevät vaikuttamaan. Lisäksi Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä äitiys- ja lastenneuvolan sekä lapsiperheiden kotipalvelun kanssa perhevalmennusta vauvaperheille. On sovittu, että vanhempainkoulua ja perhevalmennusta ryhdytään pilotoimaan syksyllä. Luvialla Art-ryhmät aloitettu. Keski-Satakunnasta on osallistuttu Pois syrjästä hankkeen järjestämiin Lapset puheeksi koulutuksiin. Alueelle on koulutettu yksi LPmenetelmän kouluttaja, joka on jatkossa sitoutunut kouluttamaan toimijoita mallin käyttöön. Lisäksi alueelta on osallistunut kaksi henkilöä LP -menetelmäkoulutukseen. 75- ja 80-vuotiaiden seulontakysely on ollut vanhusneuvostoissa hyväksyttävänä. Käytettävä malli on Nurmeksesta, ns. liikennevalot malli. Lomake on muotoiltu Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän ja kuntien omaan käyttöön sopivaksi ja seulontakyselyn nimeksi tuli Hyvinvointiarviointi. Hyvinvointisopimus-mallin suunnittelu on käynnissä. Hyvinvointikotikäyntien tekijöiden käyttöön annettavaa materiaalipankkia on 34

35 suunniteltu yhdessä Akselin projektityöntekijä Sirpa Levyn kanssa. Materiaalipankki on valmistumassa. Kotikäyntien tekijöille järjestettiin ohjaustilaisuus , aiheena oli mm. käytettävät lomakkeet ja ikääntyneen ravitsemus. Hyvinvointikotikäynnillä on käytössä kuntaliiton Haastattelulomake hyvinvointia edistäville kotikäynneille. Ennen mahdollista kotikäyntiä lähetetään kotiin Hyvinvointiarviointi - seulontakyselylomake. Kotikäyntien jälkeinen jatkotoimenpidelomake on myös suunnitteilla. Ko. malli on Salosta. Asiakasraati n. 65-vuotiaille toteutettiin Harjavallassa Raati järjestettiin Nakkilan ja Harjavallan juuri eläkkeelle jääneille. Raadissa esille tulleet asiat esitellään Harjavallan perusturvalautakunnassa Nakkilaan on myös oltu yhteydessä. Asiakasraati tullaan myöhemmin mallintamaan. Mobiilin toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton myötä kotihoidon toimintakulttuurin muutos on käynnissä. Tavoiteltavia hyötyjä ovat: - Asiakastietojen käytön mahdollisuus kotona ja asiakastietojen reaaliaikainen siirtyminen - Kotikäynnille voidaan lähteä suoraan kotoa - Välitön työaika asiakkaan luona kasvaa - Toiminnanohjauksen myötä vapautuvaa resurssia voidaan kohdentaa esim. ikäihmisten matalan kynnyksen palveluihin. Henkilökuntaa on valmennettu toimintakulttuurimuutokseen tiedottamalla ja yhteisin keskusteluin. Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttami- Ahti Pisto ehdotti muutoshanketta suun terveydenhuoltoa koskien. Sairaanhoitopiiristä Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu 35

36 nen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsuja ylilääkäri Matti Niemi. Keski-Satakunnan edustaja on vastaava hammaslääkäri Liisa Syrjänen. (s. 2-3) vetovastuussa on ylilääkäri Matti Niemi. (s. 7) hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi Selvitetään SataDiagin palveluiden tuotannon mahdollinen laajentaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle. Koollekutsuja on kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiirin vastuuhenkilö on liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 3) Juhani Tiitinen vastasi Ahti Piston SataDiagin palveluja koskevaan kysymykseen, että Keski-Satakunnan alueen päättäjät pohtivat asiaa. Erityisesti asia koskee Harjavaltaa, Kokemäkeä ja Nakkilaa. Tällä hetkellä kuntayhtymän johtajan kanta on, ettei muutokselle ole tarvetta ennen mahdollista sote-uudistusta. Asiaan liittyviä selvitettäviä asioita on paljon, mm. palveluiden hinta, suhde yksityislääkäreiden palveluihin, Kanta-arkisto, päivystys, kooditus, toimintavarmuus, vuokraperusteet, työterveyshuollon turvaaminen ja laitteiston lunastaminen. sairaanhoitopiirille. Harri Hagman: Neuvottelut yhteistyöstä laboratoriopalveluiden osalta on käynnistetty 21. toukokuuta. Selvitystyötä jatketaan ja jatkoneuvotteluita pidetään myös kesäkauden aikana. Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain Keski- Satakunnan kuntayhtymän kuntien yhteiskokouksissa. Vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä on talousjohtaja Tero Mäkiranta. Ahti Pisto ehdotti, että muutoshankkeisiin lisätään selvitys Keski-Satakunnan kuntien siirtymisestä SataDiagin palveluiden käyttäjiksi. Vastuuhenkilönä on sairaanhoitopiirin osalta liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 7 8) Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja olivat kutsuttuina alustajina Satakunnan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa Raumalla Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Keski-Satakunnan erillistä tilaisuutta ei ole 36

37 järjestetty toukokuun loppuun 2015 mennessä. Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 8) Jouko Remes/ johtajaylilääkäri: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Merikarvia KH , 147 Ks. Pori/ Porin perusturvan alue Nakkila KH , 115 Selvitetään yhdessä voimakkaasti nousseiden ostopalvelujen sisältö, jakautuminen sekä voimaan tulleen potilaan valinnanvapauden merkitys ostopalvelukustannuksissa. Lähetteiden muutoksista tehdään yhdessä selvitys syksyyn 2015 mennessä. Selvitetään mahdollisuudet potilasvahinkovakuutusmaksukustannusten jakamiseen kunnille käyttöön perustuvaksi. Tero Mäkiranta: Ostopalvelukustannusnousuja selvitetty, mutta selvittely jatkuu edelleen. Potilaan valinnanvapaus näyttää aiheuttavan SATSHP:ssä vuotoa erityisesti VSSHP:n suuntaan. Arvioidut vuositason kustannukset ovat luokkaa 3-5 Me. Potilasvahinkovakuutuskustannusten jakoperusteiden muuttamisesta ei ole vielä aloitettu selvitystä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasprosessien kuvaaminen psykiatriassa ja somatiikassa sovittavalla alueella yhteisprojektina Keski- Satakunnan kunnat, KSTHKY ja sairaanhoito- Ahti Pisto pyysi pöytäkirjaan merkittäväksi, että kunnilta pyydetään toimeksianto, jos ne haluavat sairaanhoitopiirin selvittävän uuden raportointi- ja ennustusmallin (DRGmonitorointi). (s. 4) Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu: Aloituspalaveri on pidetty 29.5 ja seuraava tapaaminen toteutuu

38 piiri. Kustannusten seuranta liitetään prosessien avaamiseen. Koollekutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilö on psykiatrian toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo- Pesu tai määräämänsä. (s. 2) Käytiin keskustelu mm. SELMAn käytöstä ja kotiuttamisesta. SELMAn osalta ehdotettiin potilaskartoituksen tekemistä, jotta hoitopaikka voidaan valita oikein. Eija Vaula: Sininauhan käytöstä on keskusteltu. Henkilökuntaa on muistutettu, ja he ovat käyneet osastotunnilla. Keskeinen olemassa oleva tieto kootaan kehittämisen ja strategisen suunnittelun pohjaksi. Tiedolla johtamisen työryhmä kootaan mallintamaan toimintatapaa. Koollekutsujana Juhani Tiitinen, Satakunnan sairaanhoitopiiristä vastuuhenkilönä hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi. (s. 2) Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä osallistuu jäsenkuntiensa kanssa Länsi- Suomen alueen Kaste hankkeisiin. (s. 2) Perusturvajohtaja Sanna Rautalammi totesi, että kuntien on pohdittava, missä palveluja on järkevä tuottaa ja kuka niitä tuottaa. Soteintegraatio ja prosessien avaaminen tarkoittaa kuntien näkökulmasta kustannustehokasta ja asiakaslähtöistä palvelujen tarkastelua. Todettiin, että asioita hoidetaan yhdessä (s. 6). Ahti Pisto kutsui Keski-Satakunnan kuntia osallistumaan päivystyksellisen hankkeen suunnitteluun, ja pyysi kuntia nimeämään tähän edustajansa. Edustajan nimet voi ilmoittaa Mari Niemelle, joka toimittaa ne tiedoksi huollon johtaja Tapio Kalliolle. (s. 6) Suuri osa potilaista on sellaisia (=sairaita), että sininauha palvelu ei riitä, koska siellä ei ole riittävää terveydenhuollon osaamista. Liite: Selviämishoitoyksikössä 2014 hoidetut potilaat hintaryhmittäin/kuvauksittain Mari Niemi: Asiasta pidettiin ensimmäinen palaveri , jossa keskiöön nostettiin psykiatria. Mukana neuvotteluissa olivat SATSHP:stä Mari Niemi, toimialuejohtaja Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu ja ylilääkäri Petteri Multimäki. Asian käsittelyä jatketaan Tapio Kallio: Suunnittelutyö käynnissä, edustajia ei ole ilmoitettu. Henna Kyhä/ Marika Halinen: Keski-Satakunnan alueen kuntatoimijoille on esitelty Pois syrjästä -hanketta kuntakierroksen sekä erillisten tapaamisten yhteydessä. 38

39 Hanke on tarjonnut verkostokoulutusta alueelle, mutta kiinnostus ei herännyt. Koulutusta tarjotaan uudelleen syksyllä. Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja opetustoimen kanssa esikoululaisten vanhemmille koko lukuvuoden kestävää vanhempainkoulua, jonka sisältöön myös vanhemmat pääsevät vaikuttamaan. Lisäksi Eurajoella suunnitellaan yhteistyössä äitiys- ja lastenneuvolan sekä lapsiperheiden kotipalvelun kanssa perhevalmennusta vauvaperheille. On sovittu, että vanhempainkoulua ja perhevalmennusta ryhdytään pilotoimaan syksyllä. Luvialla Art-ryhmät aloitettu. Keski-Satakunnasta on osallistuttu Pois syrjästä hankkeen järjestämiin Lapset puheeksi koulutuksiin. Alueelle on koulutettu yksi LPmenetelmän kouluttaja, joka on jatkossa sitoutunut kouluttamaan toimijoita mallin käyttöön. Lisäksi alueelta on osallistunut kaksi henkilöä LP -menetelmäkoulutukseen. 75- ja 80-vuotiaiden seulontakysely on ollut vanhusneuvostoissa hyväksyttävänä. Käytettävä malli on Nurmeksesta, ns. liikennevalot malli. Lomake on muotoiltu Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän ja kuntien omaan käyttöön sopivaksi ja seulontakyselyn nimeksi tuli Hyvinvointiarviointi. Hyvinvointisopimus-mallin suunnittelu on käynnissä. Hyvinvointikotikäyntien tekijöiden käyttöön annettavaa materiaalipankkia on suunniteltu yhdessä Akselin projektityöntekijä Sirpa Levyn kanssa. Materiaalipankki on valmistumassa. Kotikäyntien tekijöille järjestettiin ohjaustilaisuus , aiheena oli mm. 39

40 käytettävät lomakkeet ja ikääntyneen ravitsemus. Hyvinvointikotikäynnillä on käytössä kuntaliiton Haastattelulomake hyvinvointia edistäville kotikäynneille. Ennen mahdollista kotikäyntiä lähetetään kotiin Hyvinvointiarviointi - seulontakyselylomake. Kotikäyntien jälkeinen jatkotoimenpidelomake on myös suunnitteilla. Ko. malli on Salosta. Asiakasraati n. 65-vuotiaille toteutettiin Harjavallassa Raati järjestettiin Nakkilan ja Harjavallan juuri eläkkeelle jääneille. Raadissa esille tulleet asiat esitellään Harjavallan perusturvalautakunnassa Nakkilaan on myös oltu yhteydessä. Asiakasraati tullaan myöhemmin mallintamaan. Mobiilin toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton myötä kotihoidon toimintakulttuurin muutos on käynnissä. Tavoiteltavia hyötyjä ovat: - Asiakastietojen käytön mahdollisuus kotona ja asiakastietojen reaaliaikainen siirtyminen - Kotikäynnille voidaan lähteä suoraan kotoa - Välitön työaika asiakkaan luona kasvaa - Toiminnanohjauksen myötä vapautuvaa resurssia voidaan kohdentaa esim. ikäihmisten matalan kynnyksen palveluihin. Henkilökuntaa on valmennettu toimintakulttuurimuutokseen tiedottamalla ja yhteisin keskusteluin. Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsuja ylilääkäri Matti Niemi. Keski-Satakunnan edustaja on Ahti Pisto ehdotti muutoshanketta suun terveydenhuoltoa koskien. Sairaanhoitopiiristä vetovastuussa on ylilääkäri Matti Niemi. (s. 7) Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut 40

41 vastaava hammaslääkäri Liisa Syrjänen. (s. 2-3) toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Selvitetään SataDiagin palveluiden tuotannon mahdollinen laajentaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle. Koollekutsuja on kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Satakunnan sairaanhoitopiirin vastuuhenkilö on liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 3) Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain Keski- Satakunnan kuntayhtymän kuntien yhteiskokouksissa. Vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana toimii kuntayhtymän johtaja Juhani Tiitinen. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä on talousjohtaja Tero Mäkiranta. Juhani Tiitinen vastasi Ahti Piston SataDiagin palveluja koskevaan kysymykseen, että Keski-Satakunnan alueen päättäjät pohtivat asiaa. Erityisesti asia koskee Harjavaltaa, Kokemäkeä ja Nakkilaa. Tällä hetkellä kuntayhtymän johtajan kanta on, ettei muutokselle ole tarvetta ennen mahdollista sote-uudistusta. Asiaan liittyviä selvitettäviä asioita on paljon, mm. palveluiden hinta, suhde yksityislääkäreiden palveluihin, Kanta-arkisto, päivystys, kooditus, toimintavarmuus, vuokraperusteet, työterveyshuollon turvaaminen ja laitteiston lunastaminen. Ahti Pisto ehdotti, että muutoshankkeisiin lisätään selvitys Keski-Satakunnan kuntien siirtymisestä SataDiagin palveluiden käyttäjiksi. Vastuuhenkilönä on sairaanhoitopiirin osalta liikelaitoksen johtaja Harri Hagman. (s. 7 8) Harri Hagman: Neuvottelut yhteistyöstä laboratoriopalveluiden osalta on käynnistetty 21. toukokuuta. Selvitystyötä jatketaan ja jatkoneuvotteluita pidetään myös kesäkauden aikana. Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja olivat kutsuttuina alustajina Satakunnan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa Raumalla Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Keski-Satakunnan erillistä tilaisuutta ei ole järjestetty toukokuun loppuun 2015 mennessä. 41

42 Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 8) Jouko Remes/ johtajaylilääkäri: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Pomarkku KH , 84 Ks. Kankaanpää/ PoSa Pori Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. Porin perusturvasta nime-tään tähän ylihammaslääkäri Pauliina Hietasalo ja hammaslääkäri Arja Koskenniemi. (s. 2) Ahti Pisto esitti, että tahto-osan muutoshankkeisiin lisätään selvitys Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestämisestä ja toteuttamisesta Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. Porin perusturvasta nimetään tähän ylihammaslääkäri Pauliina Hietasalo ja hammaslääkäri Arja Koskenniemi. (s. 3-4) Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Terttu Nordman totesi, että Eija Vaulan esitykseen voi yhtyä. Hajautettu päivystys vie resursseja. Toimintojen keskittäminen yhteen päivystyksen on järkevää. Nordman esitti, että päivystyksen kehittämistä tulee selvittää. Ahti Pisto totesi, että päivystysasetus määrittää, mitä yhteispäivystys tarkoittaa. Sairaanhoitopiiri on tehnyt Porin kaupungille esityksen, että Porista tulee edustajat Satakunnan keskussairaalan yleissuunnitelmaa tarkista- Eija Vaula, Tapio Kallio: Satakunnan yhteispäivystyshankkeen ensimmäiseen tapaamiseen osallistuivat Anna-Liisa Koivisto ja Kari-Matti Haapala. Ensihoidon ja päivystyksen toimialueella n. 2x/lukukausi tk-kokoukset, jossa käydään läpi päivittäisasioita. 42

43 vaan ryhmään. Perusturvasta nimetään työryhmään kiinteistöpäällikkö Kari-Matti Haapala ja varalle perusturvajohtaja Terttu Nordman. Laaditaan selvitys Porin perusturvan ja SATSHP:n välillä erityisesti sote-asiakkaiden ja henkilöstön ravintohuollon toteuttamisesta mennessä. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilö on huollon johtaja Tapio Kallio. (s. 3) Asetetaan yhdessä määräaikainen Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden ja asiakkaiden IT-palveluiden kehittämistyöryhmä, jonka tehtävänä on valmistella toimintaa koskeva kokonaisarkkitehtuurisuunnitelma. Kokoonkutsujana toimii Porin tietohallintojohtaja Heikki Haaparanta. Sairaan-hoitopiirin vastuuhenkilö on tietohallintopäällikkö Leena Ollonqvist. Lisäksi työryhmään nimetään Medbitin edustus. (s. 3) Ahti Pisto esittää, että Porin kaupunki nimeää jäsenen Satakunnan yhteispäivystyshankkeen suunnitteluryhmään. Porista suunnitteluryhmään nimetään kuntoutuksen sairaalapalvelujen johtaja Anna-Liisa Koivisto ja psykososiaalisten palveluiden päällikkö Matti Järvinen. (s. 5) Sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 5) Kirjattiin pöytäkirjaan Porin perusturvan kuntien esittämät muutoshankkeet: - Drg:n käyttöönoton selvittäminen - ICT:n kehittämistyöryhmän perustaminen, jossa olisi sairaanhoitopiirin ja Medbitin edustus (s. 6) Pentti Ala-Luopa otti esille Merikarvian kehitysvammaisten asumispalvelujen tarpeen. Asiaan on löydettävä toimintamalli. Ahti Pisto vastasi, että ARA on antanut myönteisen päätöksen Harjavallan asumisyksiköstä. Tällä Tapio Kallio: Ei ole vielä käynnistynyt. Jouko Remes: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Leena Ollonqvist: Ryhmä on perustettu ja kokoontumiskokous on pidetty. Puheenjohtajana Leena Ollonqvist. Seuraava kokous on sovittu syksylle. Merja Paavola: Palaveri Porin petun (Sari Landvik), Merikarvian (Pentti Ala-Luopa) ja sosiaalipalvelujen (Tuula Saarinen ja Merja Paavola) kesken pidetty Selvittelyssä, toteuttaako hank- 43

44 hetkellä sairaanhoitopiiriltä ei ole menossa ARAn jonoon rakennushankkeita. Sosiaalipalvelujen johtaja Merja Paavola on todennut, että tarvetta rakentamiseen on ainakin Porissa ja Pohjois-Satakunnassa. Todettiin, että Merikarvian asiasta on keskusteltava sosiaalipalvelujen johtaja Merja Paavolan kanssa. (s. 6) Hoitoketjujen toimivuus edellyttää yhteisestä valmistelua ja varmistamista. Erityisesti väärällä paikalla jonottavien potilaiden problematiikka tulee ratkaista yhteisesti. Vastuuhenkilöinä ovat sairaanhoitopiirin osalta toimialuejohtajat. Porin YTA-alueen osalta vastuuhenkilö on johtava lääkäri Anna-Liisa Koivisto. (s. 3) keen Porin petu vai sairaanhoitopiiri. Pyydetty asian kiirehtimistä (puh.mari Levonen ja Pentti Ala-Luopa). Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu Psykiatrian toimialueella ei ole viime aikoina väärällä paikalla jonottavia potilaita. PPPRhankkeen tiimoilta peruskuntien kanssa on käyty neuvotteluja potilaan kotiuttamisesta, ja asiaan liittyen on yhteistyössä valmistunut opas. Masennuksen hoitoketjun juurruttaminen on kesken. Mielenterveystaloa on markkinoitu peruskunnissa aktiivisesti. Anssi Luoma: Tämä ei vuodeosastopotilaiden kohdalla koske NALA-toimialuetta juuri lainkaan. Poliklinikkapotilaitten kohdalla pitäisi enemmän panostaa hoitoketjuihin. Asiaan palataan muuttomuutosten päätyttyä. Selvitetään kehitysvammaisten maakunnallinen yhdenmukaisin perustein järjestetty palvelumalli. Sairaanhoitopiirin osalta yhdyshenkilönä toimii sosiaalipalvelujen johtaja Merja Paavola ja Porin YTA-alueen osalta palvelujohtaja Mari Levonen. Kokoonkutsujana toimii sairaanhoitopiiri. (s. 4) Merja Paavola: Sosiaalipalvelujen kuntainfossa tarjottu kunnille mahdollisuutta yhteistyössä alkaa valmistella palveluprosessien kuvaamista ja avaamista. Pori ei esittänyt halukkuutta asiaan (Porin petusta paikalla työtoiminnoista vastaava henkilö). Odotetaan Sote-valmistelujen käynnistymistä Satakunnassa. Puh Mari Levonen -> perhehoidon järjestämisestä tarve neuvotella; järjestääkö Porin petu ja sos.palvelut edelleen omansa, vaiko yhteisen poolin perustaminen. 44

45 Talouden osalta vuodesta 2014 jäi paljon yhdessä pohdittavaa ja parannettavaa. Taloushallinnon prosessit tulee uudistaa niin, että kunnilla on toimintavuoden aikana mahdollisuus arvioida talouden toteutuminen. Laskutukseen ja laskujen selkeyteen tulee paneutua. Kustannuksista tulee olla eriteltyä tietoa toiminnoittain ja kuntakohtaisesti eriteltynä. Jaottelua tarvitaan ainakin seuraavien toiminta kokonaisuuksien osalta: erikoissairaanhoito (oma ja Erva), sosiaalipalvelut, apteekki, välinehuolto, laboratorio, apuvälinehuolto, päivystys, logistiikka, kuvantaminen, kehittämistyö ja hankkeet sekä perusterveydenhuollon yksikkö. Vastuuhenkilöinä em. talousasioissa toimivat sairaanhoitopiirin osalta talousjohtaja Tero Mäkiranta ja Porin YTA-alueen osalta talouspäällikkö Ilkka Manninen. Vastuuhenkilöiden kokoama valmisteluryhmän tehtävänä on miettiä talouden järjestelmää ja laskutusta. Sama ryhmä miettii myös tiedon erittelyä. (s. 3) Potilaan siirtokuljetukset SataDiagin kanssa tehtävä yhteistyö Logistiikkapalvelut Kirurgian osuus Siirtoviivemaksut Kirjattiin pöytäkirjaan Porin perusturvan kuntien esittämät muutoshankkeet: - Talous suunnitelmallisemmaksi ja ennakoitavammaksi - Ostot muilta piireiltä ja toimijoilta parempaan hallintaan - Erityisvelvoitemaksut hallintaan. Ei perustehtävään liittyviä asioita erityisvelvoitteisiin. - Potilasvahinkovakuutus - Suunnitelmallisuus - Rekrytoinnit tarkkaan hallintaan - Investointien suunnittelu jäihin - Drg:n käyttöönoton selvittäminen - ICT:n kehittämistyöryhmän perustaminen, jossa olisi sairaanhoitopiirin ja Medbitin edustus (s. 6) Tero Mäkiranta, Ahti Pisto: Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto ja talousjohtaja Tero Mäkiranta olivat kutsuttuina Raumalle Satakunnan perusturvajohtajien kokoukseen, jossa käsiteltiin ja sovittiin talousjohtaja Tero Mäkirannan vastuulla toteutettavasta shp:n toiminnan ja talouden vuosiraportoinnista vuodesta 2015 lähtien. Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Lisäksi Porin kaupungin laskutuksesta on laadittu ensimmäinen raporttiluonnos, jossa on esitetty talous- ja toimintalukuja Porin kaupungin esittämällä tavalla/erittelyllä. Kyseistä luonnosta on tarkoitus kehittää jatkossa yhdessä Porin edustajien kanssa vastaamaan paremmin raportointitarvetta. Harri Hagman: Liikelaitos on kuullut Porin Perusturvan johtajaa asian tiimoilta tapaamisessa. Keskusteluita/neuvotteluita yhteistyön lisäämisestä ja sen muodoista jatketaan syyskaudella 45

46 Talous ja palvelujen käyttö, erityisesti psykiatria Erityisvelvoitteet Potilasvahinkovakuutusmaksut Muiden sairaanhoitopiirien laskutuksen, joka kulkee sairaanhoitopiirin kautta, raportointi Yleislääketieteen erikoissairaanhoidon lääkärin päivystys Sairaanhoitopiiristä annetaan näistä selvitys. Vastuuhenkilönä toimii erityisesti talousjohtaja Tero Mäkiranta. Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana toimii talousjohtaja Tero Mäkiranta. (s. 4) Rauma Kehitetään edelleen peruspalveluiden ja psykiatrian yhteistyötä. Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu: Rauman perusturvajohtajan ja muiden perusturvan edustajien kanssa on neuvoteltu liittyen kuntoutusyksikön siirtämiseen Rauman kaupungille. Jussi Hänti ja Irma Raekivi olivat mukana psykiatrian erikoissairaanhoidosta. Keskustelu jatkuu. Sanna-Tuulia Lehtomäki ja Antti Parpo totesivat, että sosiaali- ja terveysjohtajien kanssa käydyssä neuvottelussa sovittiin yhteiset teemat kumppanuusneuvotteluissa käsiteltäviksi: - Avataan ja linjataan erityisvelvoitemaksujen sisältö. Erityisvelvoitteisiin ei saa sisällyttää normaaliin toimintaan kuuluvia kustannuksia. Tero Mäkiranta, Ahti Pisto: Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto ja talousjohtaja Tero Mäkiranta olivat kutsuttuina Raumalle Satakunnan perusturvajohtajien kokoukseen, jossa käsiteltiin ja sovittiin talousjohtaja Tero Mäkirannan vastuulla toteutettavasta shp:n toiminnan ja talouden vuosiraportoinnista vuodesta 2015 lähtien. 46

47 - Potilasvahinkovakuutus on avattava ja kilpailutettava. - Selvitetään drg:n käyttöönottoa sairaanhoitopiirin kautta koko Satakunnan alueelle ml. perusterveydenhuolto ja tehdään päätös asiasta sen jälkeen. - Kalliin hoidon tasauksesta tiedottaminen syyskuun lopussa kaikille jäsenkunnille. Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. Rauman yhteyshenkilönä toimii vt. vastaava ylihammaslääkäri Katja Lepistö. (s. 2) Ahti Pisto totesi, että talousseurannan kehittämiseen palataan tahto-osissa ja sopeuttamisasiaan kohdassa 6. Erityisvelvoitemaksujen perusteet ovat SATSHP:n näkökulmasta asialliset. Ne tarkistetaan vuoden 2016 talousarvion laadinnan yhteydessä. Yhtymähallitus on päättänyt vuonna 2014, ettei potilasvahinkovakuutusta kilpailuteta. Sairaanhoitopiirissä käytetään tällä hetkellä drg:tä. PoSan kuntayhtymän johtaja Esa Hakala on esittänyt, että kaikki Satakunnan perusterveydenhuollon yksiköt ja sairaanhoitopiiri selvittävät drg-asiaa yhdessä. Seuraavaan perusturva- ja sosiaalijohtajien kokoukseen kutsutaan sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto ja talousjohtaja Tero Mäkiranta. (s. 4) Ahti Pisto esitti, että muutoshankkeisiin lisätään selvitys Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestämisestä ja toteuttamisesta Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. (s. 6) Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. 47

48 Antti Parpo ehdotti, että SATSHP:n ulkopuolelle suuntautuvia ostopalveluja tarkastellaan yhteistyössä. Rauma tekee kustannusvaikutusten seurantaa omassa toiminnassaan. Jouko Remes: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Selvitetään perusterveydenhuollon yksikön mahdollinen perustaminen sairaanhoitopiiriin. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilö on johtajaylilääkäri. (s. 2) Tahto-osan toteutumista ja palveluiden käyttöä seurataan neljännesvuosittain sisältäen myös talousarvioseurannan. Vastuuhenkilönä toimii sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo. Sairaanhoitopiirin vastuuhenkilönä ja kokoonkutsujana on talousjohtaja Tero Mäkiranta. (s. 2) Ahti Pisto esitti, että johtajaylilääkäri Jouko Remes kutsuu alueen johtavat lääkärit koolle kevään 2015 aikana keskustelemaan mm. potilasohjauksesta. (s. 4) Ahti Pisto kertoi, että sairaanhoitopiiri sanoi irti perusterveydenhuollon yksikköä koskevan sopimuksen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Perusterveydenhuollon yksikön sijoitus SATSHP:n organisaatioon alkaen selvitetään ja toteutetaan nykyisin voimavaroin. (s. 7) Paula Asikainen ehdotti, että Satakunnan uusille perustason ja yksityissektorin lääkäreille esitellään sairaanhoitopiirin toimintaa päivystävänä keskussairaalana. Ajatusta kannatettiin. (s. 5) Paula Asikainen ehdotti, että sairaanhoitopiirin ja kuntien toiminnan työnjakoa päivystysasioissa pitäisi selkeyttää. (s. 6) Jouko Remes: Keskusteltu johtavien lääkäreiden kanssa muussa yhteydessä ja informoitu lääkäreitä laajalti asiasta. Paula Asikainen: Ostopalveluista on pidetty palaveri johtajaylilääkärin kutsusta Rauman perusturvajohtaja Antti Parpo on luvannut hoitaa asiaa eteenpäin. Tero Mäkiranta: Sairaanhoitopiirin johtaja ja talousjohtaja olivat kutsuttuina alustajina Satakunnan kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa Raumalla Kyseisessä kokouksessa sovittiin, että SATSHP:n talousjohtaja kutsutaan jatkossa säännöllisesti ko. kokoukseen raportoimaan SATSHP:n taloudesta. Siikainen KH , Ks. Kankaanpää/ PoSa 48

49 60 Säkylä KH , 61 Säkylän kunta on mukana Satakunnan sairaanhoitopiirin hallinnoimassa Pois syrjästä - KASTE-hankkeessa omalla kehittämisosiollaan vuosina Koko hankkeen päämääränä on ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymiskehitystä peruspalveluja kehittämällä. Lähtökohtana ovat ennaltaehkäisevät toimenpiteet ja keskittyminen varhaisiin interventioihin. Säkylän kehittämisosiossa huomio kiinnitetään kouluihin ja pääasiassa ala-asteisiin, jonne kehitetään perheitä tukevaa toimintamallia. Vastuuhenkilönä Säkylän kunnan osalta toimii hallintosuunnittelija Kari Kankaanranta ja sairaanhoitopiirin puolelta hankkeen projektipäällikkö. (s. 2) Henna Kyhä: Hankkeen alussa projektityöntekijä on kartoittanut kunnan lähtötilannetta lapsiperheiden palveluista. Säkylässä koulutettu kaksi Lapset puheeksi menetelmän kouluttajaa, jotka kouluttavat muita kunnan toimijoita mallin käyttöön. Keväällä Säkylässä on ollut Lapset puheeksi menetelmäkoulutuksia (2 ryhmää, osallistujina opettajia, koulunkäyntiohjaajia, terveydenhoitajia ja etsivä nuorisotyöntekijä). Toiminnalliset vanhempainillat ovat käynnissä. Toiminnallisten vanhempainiltojen tarkoituksena on saada lapset vanhempineen käsittelemään lasten elämään ja hyvinvointiin liittyviä asioita pohdinta- sekä toimintarastien kautta. Palaute on ollut hyvää. Sivistysosasto vastaa jatkossa toiminnallisten vanhempainiltojen järjestämisestä. Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen pienryhmätoiminta yhteistyössä kotihoidon perhetyön kanssa on alkanut. Tyttöjen pienryhmätoiminnan avulla tuetaan osallisuutta sekä terveen itsetunnon ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen kehitystä. Tukimummi/- vaari toiminnan suunnittelu on käynnissä yhteistyössä MLL:n kanssa. Mallia pilotoidaan syksyllä Kevään 2015 aikana on järjestetty kolme avointa keskusteluiltaa murrosikäisten vanhemmille. Illat ovat olleet teemallisia ja niissä on ollut ulkopuolinen alustaja. Todettiin, että pöytäkirjaan kirjataan kaikkien kuntien kantana seuraavat asiat: - Talousseurannan tehostaminen ja talouden sopeuttaminen kuntien asettamiin talousraameihin. Sairaanhoitopiirin tulee tehdä esitys talouden sopeuttamissuunnitelmasta ja Tero Mäkiranta: Säkylän pyytämä graafinen raportointi on selvityksessä. Exreport johdon raportointijärjestelmä otetaan käyttöön syksyllä 2015 ja se pystyy tuottamaan raportointia graafisessa muodossa. 49

50 sen vaikutuksista vuoden 2015 osalta toukokuun loppuun mennessä ja vuodelle 2016 talousarvion valmistelun yhteydessä. - Avataan ja linjataan erityisvelvoitemaksujen sisältö. Erityisvelvoitteisiin ei saa sisällyttää normaaliin toimintaan kuuluvia kustannuksia. - Potilasvahinkovakuutus on avattava ja kilpailutettava. - Selvitetään drg:n käyttöönottoa sairaanhoitopiirin kautta koko Satakunnan alueelle ml. perusterveydenhuolto ja tehdään päätös asiasta sen jälkeen. - Kalliin hoidon tasauksesta tiedottaminen syyskuun lopussa kaikille jäsenkunnille. Ahti Pisto totesi, että talousjohtaja voi antaa kalliin hoidon tasauksen ennusteen vuosittain syyskuun loppuun mennessä, jolloin saatava ennuste perustuu kuuden kuukauden tietoihin, tai yhdeksän kuukauden tietojen perusteella, jolloin ennuste on kuntien kannalta luotettavampi. Säkylän kunta palkkaa vuonna 2014 psykiatrisen sairaanhoitajan, jonka tarkoituksena on tarjota matalan kynnyksen palveluita perustasolla. Lisäksi kunnan oma psykiatrinen sairaanhoitaja aloittaa mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnan säkyläläisille kuntoutujille. Kunnan oman psykiatrisen toiminnan tavoitteena on vahvistaa perustasoa ja vaikuttaa Kalevi Mäkipää totesi, että Säkylä on seurannut kuntalaskutusta koskevia raportteja kuukausittain. Sairaanhoitopiiri ei ole pystynyt tekemään kuukausittaista kehitystä kuvaavaa diagrammia, mikä haittaa seurantaa. Säkylä päätyi tekemään tällaisen itse. Todettiin, että sairaanhoitopiiri hoitaa asian. (s. 3 4) Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu: TAJ Kirsi-Maria Haapasalo-Pesu ollut yhteydessä sähköpostitse 19.8 perusturvajohtaja Kalevi Mäkipäähän, sekä 10.8 johtava lääkäri Markku Kumlanderiin, jonka mukaan ei ajankohtaisesti erityistä. 50

51 näin ollen alentavasti erikoissairaanhoidon tarpeeseen. Sairaanhoitopiirin osalta keskustelu-kumppanina on ylilääkäri Yrjö Lähteenlahti ja Säkylän kunnan osalta perusturvajohtaja Kalevi Mäkipää. (s. 2) Selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. (s. 2) Ahti Pisto esitti, että selvitetään Satakunnan suun terveydenhuollon päivystyksen järjestäminen ja toteuttaminen Satakunnan sairaanhoitopiirin toimesta Satakunnan keskussairaalassa elokuun 2015 loppuun mennessä. Koollekutsujana toimii ylilääkäri Matti Niemi. Matti Niemi: Satakunnan keskussairaalaan rakennettu hammaslääkärin hoitohuone yhteispäivystyksen tiloihin päivystystä varten. Päädytty ratkaisuun, että toiminto alkaa Porin perusturvan järjestämänä. Porin perusturva kilpailuttanut toiminnon ja tehnyt sopimuksen Coronaria nimisen firman kanssa päivystyksen järjestämisestä. Sairaalan rooli alkuvaiheessa tilojen vuokraaminen. Jatkossa arvioidaan mahdollista ajankohtaa toiminnon siirtämiseksi sairaanhoitopiirille. Ahti Pisto pyysi, että Huittinen, Säkylä ja Köyliö nimeävät edustajan päivystyshankkeeseen. (s. 5) Kunnat nimesivät Satakunnan yhteispäivystys -hankkeeseen edustajakseen ylilääkäri Markku Kumlanderin. (s. 6) Keskusteltiin SataDiagin palveluista ja yhtiöittämisestä. Ahti Pisto kertoi, että tällä hetkellä SataDiag ei anna palveluja potilaille, jotka tulevat yksityislääkärin lähetteellä, mutta asiaa selvitellään. Kristiina Piirala totesi, että jatkossa yksityislääkäreiden potilaiden ongelma koskee myös työterveyshuoltoa. Todettiin, että sairaanhoitopiiri ottaa asian selvittääkseen. (s. 6) Eija Vaula, Tapio Kallio: Suunnittelutyö on käynnissä, Markku Kumlander ei osallistunut ensimmäiseen tapaamiseen. Ensihoidon ja päivystyksen toimialueella n. 2x/lukukausi tk-kokoukset, jossa käydään läpi päivittäisasioita. Harri Hagman: Neuvotteluita on käyty Huittisten kaupungin ja Perusturvan johdon kanssa ja 9.6. Liikelaitos ei voi ottaa vastaan yksityislääkärin lähetteellä tulevia potilaita; asiakkaalle on esitetty vaihtoehtoinen toimintatapa tämän potilasasian ratkaisemiseksi. 51

52 Ulvila KH , 96 Ks. Pori/ Porin perusturvan alue 52

53 53

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Kumppanuussopimus Tahto-osa 1 /3 Organisaatiot Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sopimuskausi 2015-2017 Johtopäätökset toimintaympäristön kehityksestä Väestöennusteen mukaan yli

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN 15.2.2012 Kunnallisjohtajat Maakuntajohtaja SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI TÄNÄÄN Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto Toimialueet ja toimipisteet 1.1.2012 - Kaskinen Kristiinankaupunki 98 km Vaasa 190

Lisätiedot

Kumppanuushanke 1 (6) Tahto-osaneuvottelut PÖYTÄKIRJA

Kumppanuushanke 1 (6) Tahto-osaneuvottelut PÖYTÄKIRJA Kumppanuushanke 1 (6) Kunta Harjavallan kaupunki Kokemäen kaupunki Nakkilan kunta Eurajoen kunta Aika torstai 3.3.2011 klo 9.00 12.36 Paikka Läsnä Satakunnan keskussairaala yhtymähallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Kumppanuussopimus Tahto-osa

Kumppanuussopimus Tahto-osa 1 /5 Organisaatiot Porin perusturvan yhteistoiminta-alue (Pori, Merikarvia ja Ulvila) ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sopimuskausi 2016-2018 Johtopäätökset toimintaympäristön kehityksestä

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Pöytäkirja 1 (8) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Aika 1.3.2016 kello 18:00-19:10 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali Allekirjoittajat Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen sihteeri

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen. Vasama esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi.

Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen. Vasama esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. MUISTIO 1 (3) 26.2.2014 KUNTAINFO Aika 26.2.2014 klo 13.00-15.15 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio liite 1. Tilaisuuden avaus Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen.

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen. Satakunnan vanhusneuvosto 3.12.2015

Yhteisvoimin kotona ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen. Satakunnan vanhusneuvosto 3.12.2015 Yhteisvoimin kotona ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen Satakunnan vanhusneuvosto 3.12.2015 Yhteisvoimin kotona - hanke Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden

Lisätiedot

Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015. Harri Hagman

Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015. Harri Hagman Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015 Harri Hagman H. Hagman Laboratorionäytteidenoton, kuvantamisen (K) ja lääkehuollon (L) toimipisteitä on yhteensä 24 sivu 2 Eurajoen terveysasema + K Harjavallan sairaala

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 2/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 2/2016 Muistio 1 (13) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 2/2016 Aika 16.2.2016 kello 16:00-17:22 Paikka Porin perusturvakeskus, hallintorakennus auditorio Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Maija

Lisätiedot

KUNTA TAHTO-OSA PÖYTÄKIRJAMERKINNÄT RAPORTTI 31.12.2013

KUNTA TAHTO-OSA PÖYTÄKIRJAMERKINNÄT RAPORTTI 31.12.2013 1 (22) YHTEENVETO KUMPPANUUSNEUVOTTELUISTA 2013 KUNTA TAHTO-OSA PÖYTÄKIRJAMERKINNÄT RAPORTTI 31.12.2013 Eura Jatketaan päihde- ja mielenterveyssuunnitelman juurruttamista alueellisena, keskittyen erityisesti

Lisätiedot

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA 15.2.2012 klo 13.00 13.10 klo 13.10 13.50 Tilaisuuden avaus yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä

Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Pirjo Immonen-Räihä Perusterveydenhuollon yksikön johtaja, VSSHP, SATSHP Geriatrian erikoislääkäri,

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA 1 Kuntainfo 17.9.2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA 2015 2020 Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Aika 3.5.2016 kello 18:00 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali, Hallituskatu 12 Läsnäolijat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, :00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, :00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 1.3.2016 18:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Edellisen

Lisätiedot

Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori

Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori MUISTIO 1 (3) KUNNALLISJOHTAJIEN KOKOUS Aika: tiistai klo 10.00 12.06 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori liite Kaikkien esiintyjien esitykset

Lisätiedot

18.9.2013. Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen. Vasama esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi.

18.9.2013. Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen. Vasama esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. MUISTIO 1 (3) 18.9.2013 KUNTAINFO Aika 18.9.2013 klo 9.30 11.45 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio liite 1. Tilaisuuden avaus Yhtymähallituksen puheenjohtaja Juha Vasama avasi kokouksen.

Lisätiedot

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Väliraportti 14.1.2014 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Sosiaalijohtaja Alpo Komminaho 4.2.2014 Terveydenhuollon palveluiden järjestämistapa

Lisätiedot

Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori

Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori MUISTIO 1 (4) KUNNALLISJOHTAJIEN KOKOUS Aika: keskiviikko klo 10.00 12.00 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaala, N-rakennus, auditorio 2. krs, Sairaalantie 3, Pori liite Kaikkien esiintyjien esitykset

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2014 ja 2015 talous - sekä näkymiä vuoden 2016 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2015 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 25.2.2015

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.7.2014 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut www.satshp.fi 050 Eura KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE

Lisätiedot

YHTEENVETO KUMPPANUUSNEUVOTTELUISTA 2014

YHTEENVETO KUMPPANUUSNEUVOTTELUISTA 2014 YHTEENVETO KUMPPANUUSNEUVOTTELUISTA 2014 KUNTA TAHTO-OSA PÖYTÄKIRJAMERKINNÄT RAPORTTI 31.12.2014 Eura KH 7.4.2014, 68 Jatketaan päihde- ja mielenterveyssuunnitelman juurruttamista alueellisena, keskittyen

Lisätiedot

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Eurajoen kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Eurajoen kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 /5 Organisaatiot Eurajoen kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sopimuskausi 2013 2015 Johtopäätökset toimintaympäristön kehityksestä 65 75 -vuotiaiden määrä kasvaa, huoltosuhde heikkenee

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 1/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 1/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 1/2016 Aika 22.2.2016 kello 16:00-17:40 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone, Hallituskatu 12 Muistion vakuudeksi Juha Vasama puheenjohtaja

Lisätiedot

VUODEN 2016 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO- JA KES- KUSTELUTILAISUUS / KUNTAINFO

VUODEN 2016 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO- JA KES- KUSTELUTILAISUUS / KUNTAINFO MUISTIO 1 (4) VUODEN 2016 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO- JA KES- KUSTELUTILAISUUS / KUNTAINFO Aika klo 14.45 16.00 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio, N2 liite

Lisätiedot

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA KEVÄT 2016

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA KEVÄT 2016 ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA KEVÄT 2016 Valmiina olevat koulutusohjelmat ilmoittautumisohjeineen löytyvät www.satshp.fi Ammattilaisille/Täydennyskoulutus/Koulutuskalenteri Koulutuksiin ilmoittautuminen:

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri

Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri MUISTIO 28.6.2016 Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri Projektiryhmän kokous 2/2016 Aika: 1.4. klo 9-11 Paikka: Satakunnan keskussairaala,

Lisätiedot

9.00 9.15 Tervetuloa Olli Wanne johtajaylilääkäri, Satakunnan sairaanhoitopiiri

9.00 9.15 Tervetuloa Olli Wanne johtajaylilääkäri, Satakunnan sairaanhoitopiiri Kyl määki yhres koto Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen - seminaari Aika: 22.9.2014 klo 9.00 14.45 Paikka: Satakunnan keskussairaala, N2 auditorio OHJELMA 8.30 9.00

Lisätiedot

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)

Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu) 1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Pöytäkirja 1 (10) Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Aika 3.5.2016 kello 18:00-19:46 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali, Hallituskatu 12 Allekirjoitukset

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS JA MITÄ SE KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA SATAKUNNAN JA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OSALTA?

SOTE-UUDISTUS JA MITÄ SE KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA SATAKUNNAN JA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OSALTA? AKAVA SATAKUNNAN FLOORANPÄIVÄN JUHLA 13.5.2014 SOTE-UUDISTUS JA MITÄ SE KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA SATAKUNNAN JA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN OSALTA? Ahti Pisto sairaanhoitopiirin johtaja 13.5.2014 APisto

Lisätiedot

aloitettu aloittamatta

aloitettu aloittamatta 1 (17) neuvottelujen tahtoosissa vuosille 2013 2015 sovitut keskeiset muutoshankkeet Euran kunta Jatketaan päihde- ja mielenterveyssuunnitelman juurruttamista alueellisena, keskittyen erityisesti lasten

Lisätiedot

MUISTIO 1 (5) 3.2.2016 VUODEN 2016 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO- JA KES- KUSTELUTILAISUUS / KUNTAINFO Aika 2.3.2016 klo 14.45 16.00 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan

Lisätiedot

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN

Lisätiedot

MUISTIO 25.6.2015. Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri

MUISTIO 25.6.2015. Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri MUISTIO 25.6.2015 Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri Projektiryhmän kokous 4/2015 Aika: 5.6. klo 9-11 Paikka: Satakunnan keskussairaala,

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti elokuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto avasi kokouksen. Pisto esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi.

Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto avasi kokouksen. Pisto esitteli päivän agendan ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. MUISTIO 1 (4) KUNTAINFO Aika klo 13.00-15.05 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio liite 1. Tilaisuuden avaus Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto avasi kokouksen. Pisto esitteli päivän

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016 Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Jouni Vataja, Satakunnan ELY-keskus 4.3.2016 1 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013 LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke Tarja Horn Marjo Virtanen 29.10.2013 Sisällysluettelo Johdanto... 3

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Palvelurakennetyöryhmän kokous (9) Pöytäkirja

Palvelurakennetyöryhmän kokous (9) Pöytäkirja Palvelurakennetyöryhmän kokous 8.12.2016 1 (9) Sote-Satakunnan palvelurakennetyöryhmän kokous nro 12/2016 Aika 8.12.2016 kello 08:30 10.10 Paikka Porin perusturvan auditorio, Maantiekatu 31 Läsnäolijat

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 12/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 12/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 12/2016 Aika 15.11.2016 kello 18:00 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnäolijat Vasama Juha Lehtonen Harri Heino Oili

Lisätiedot

KUNTAINFO tiistai 13.9.2011 klo 13.00 15.00

KUNTAINFO tiistai 13.9.2011 klo 13.00 15.00 KUNTAINFO tiistai 13.9.2011 klo 13.00 15.00 13.00-13.10 Tilaisuuden avaus - yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo 13.10-14.10 Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Lisätiedot

Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous. Informaatio- ja keskustelutilaisuus Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous. Informaatio- ja keskustelutilaisuus Talousjohtaja Tero Mäkiranta Vuosien 2018 ja 2019 toiminta ja talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus 6.3.2019 Talousjohtaja Tero Mäkiranta Vuoden 2018 tilinpäätöksen ennakkotietoja 2 Sairaanhoitopiirin TP 2018 ennakkotietoja tiivistäen

Lisätiedot

Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu

Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri KoTePa-hankkeen projektipäällikkö Asta Saario Terveydenhuollon palvelujohtaja Asta Saario 1 Uuden Kouvolan

Lisätiedot

Muistio 1 (6) Paikka Porin perusturvan hallintorakennus, 1. krs, kokoushuone 1

Muistio 1 (6) Paikka Porin perusturvan hallintorakennus, 1. krs, kokoushuone 1 Muistio 1 (6) Kuntaneuvottelukierros Porin perusturvan jäsenkunnat Muistio 19.9.2016 Aika maanantai 19.9.2016 klo 13.30 15.36 Paikka Porin perusturvan hallintorakennus, 1. krs, kokoushuone 1 Paikalla Kuntien

Lisätiedot

Satakunnan keskussairaala, keskustoimiston neuvotteluhuone Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori

Satakunnan keskussairaala, keskustoimiston neuvotteluhuone Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori MUISTIO 1/2014 1(4) POIS SYRJÄSTÄ HANKKEEN ALOITUSKOKOUS Aika 14.2.2014 klo 13.00 15.30 Paikka Satakunnan keskussairaala, keskustoimiston neuvotteluhuone Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori Paikalla Alpo Komminaho,

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %.

Sosiaalipalvelujen suoritemäärät ovat toteutuneet 90,2 % verrattuna arvioituun ja vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna 1,7 %. TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK 2014 Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-11 kk 2014 Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 92,8 % verrattuna talousarviolukuun

Lisätiedot

Yhteiset maakunnalliset asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisut

Yhteiset maakunnalliset asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisut Yhteiset maakunnalliset asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisut 30.08.2018 Satakunnan sairaanhoitopiiri Leena Ollonqvist tietohallintopäällikkö Satakunnan järjestelmätilanne Kahdeksan eri organisaatiota,

Lisätiedot

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen Kaupunginhallitus 400 26.10.2015 Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen 1591/06.00.00/2015 KHALL 26.10.2015 400 Palvelusopimus Uudenkaupungin

Lisätiedot

Toiminta alueellisena palvelujen tuottajana ja Länsirannikon sairaanhoidollisten palveluiden esiselvitys. Liikelaitoksen johtaja Joni Palmgrén

Toiminta alueellisena palvelujen tuottajana ja Länsirannikon sairaanhoidollisten palveluiden esiselvitys. Liikelaitoksen johtaja Joni Palmgrén Toiminta alueellisena palvelujen tuottajana ja Länsirannikon sairaanhoidollisten palveluiden esiselvitys Liikelaitoksen johtaja Joni Palmgrén Satakunnan sairaanhoitopiirin sairaanhoidollisten palveluiden

Lisätiedot

INFORMAATIO- JA KESKUSTELUTILAISUUS SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMIN- NASTA JA TALOUDESTA / KUNTAINFO

INFORMAATIO- JA KESKUSTELUTILAISUUS SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMIN- NASTA JA TALOUDESTA / KUNTAINFO MUISTIO 1 (4) 7.3.2018 INFORMAATIO- JA KESKUSTELUTILAISUUS SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMIN- NASTA JA TALOUDESTA / KUNTAINFO Aika 7.3.2018 klo 12.45 Paikka Osallistujat Satakunnan keskussairaalan auditorio,

Lisätiedot

Kevään 2016 toimintasuunnitelma

Kevään 2016 toimintasuunnitelma POIS SYRJÄSTÄ Kevään 2016 toimintasuunnitelma Kehittämisosion nimi: VERKOSTOMAISEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN 1) Mitä kehittämisosiossa on saatava aikaan kevään 2016 aikana? Tavoite 1: 1. Verkostomaisen yhteistyön

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

Lisätiedot

Tarkennettu toimintasuunnitelma Ikäihmisten palveluiden malli Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 1.4.2015 Kaija Joensuu Eliisa Mannila

Tarkennettu toimintasuunnitelma Ikäihmisten palveluiden malli Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 1.4.2015 Kaija Joensuu Eliisa Mannila Tarkennettu toimintasuunnitelma Ikäihmisten palveluiden malli Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 1.4.2015 Kaija Joensuu Eliisa Mannila Sisällys 1. TAUSTA... 3 2. TOIMENPITEET... 4 2.1. Juuri

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste hanke

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste hanke TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Verkostomaisen yhteistyön kehittäminen Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016 Aika 10.10.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Rauman kaupungintalo, Kanalinranta 3, valtuuston kokoushuone, sisäänkäynti kanaalin

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2016 ja 2017 talous Informaatio- ja keskustelutilaisuus Satakunnan sairaanhoitopiirin toiminnasta ja taloudesta 1.3.2017 7.3.2017 Tero Mäkiranta 1 Vuoden 2016 tilinpäätöksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous

Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous Sairaanhoitopiirin vuosien 2013 ja 2014 talous - sekä näkymiä vuoden 2015 toiminnan ja talouden suhteen - Vuoden 2014 kumppanuussopimusneuvotteluihin liittyvä informaatio- ja keskustelutilaisuus 26.2.2014

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista

Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista Perusturvalautakunta 46 13.05.2014 Perusturvalautakunta 76 30.09.2014 Lausuntopyyntö seudullisesta perhehoitomallista 1250/00.04.01/2014 Petu 13.05.2014 46 Euran perusturvalautakunnan 11.2.2014 hyväksymän

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot

Ylä-Savon toiminta-alue

Ylä-Savon toiminta-alue HYVINVOINTIA JA LAATUA vanhuspalvelulain toimeenpanohanke Ylä-Savon toiminta-alue Hannele Niemelä Hanketyöntekijä 25.3.2014 1 TAUSTA Hankkeeseen osallistuu: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Iisalmi Kiuruvesi

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrää alentunut maaliskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Nykytilan kuvaus /Palvelujenjärjestämistavat. Sote kokoavat rakenteet sekä lähipalveluiden järjestäminen työryhmien väliraportti

Nykytilan kuvaus /Palvelujenjärjestämistavat. Sote kokoavat rakenteet sekä lähipalveluiden järjestäminen työryhmien väliraportti Kuntajakoselvityksen työvaliokunta 17.1.2014 Sote kokoavat rakenteet sekä lähipalveluiden järjestäminen työryhmien väliraportti Jaana Karrimaa ja Aulis Laaksonen Nykytilan kuvaus /Palvelujenjärjestämistavat

Lisätiedot

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK

Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK Siun sote tapa ajatella, lupa kehittää Anu Niemi, ylilääkäri, perusterveydenhuollon yksikkö, PKSSK Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa varten siitä, miten alueen sosiaali-

Lisätiedot

Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE. Yhteisvoimin kotona -hanke

Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE. Yhteisvoimin kotona -hanke Yhteisvoimin kotona -hanke Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE Toimenpide/ toimintamalli/ kehitettävä käytäntö tms. 1. Gerontologinen kokonaisarviointi 2. Moniammatillinen arviointiryhmä

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri

Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri MUISTIO 16.2.2016 Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri Projektiryhmän kokous 1/2016 Aika: 22.1.2016 klo 9-11 Paikka: Satakunnan keskussairaala,

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja

Lisätiedot

Tarkennettu toimintasuunnitelma Ikäihmisten palveluiden malli Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 31.7.2014 Eliisa Mannila

Tarkennettu toimintasuunnitelma Ikäihmisten palveluiden malli Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 31.7.2014 Eliisa Mannila Tarkennettu toimintasuunnitelma Ikäihmisten palveluiden malli Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 31.7.2014 Eliisa Mannila 1. Tarkennetut tavoitteet Hankkeessa luotavien toimintamallien avulla

Lisätiedot

Satakunnan HYTEkärkihankkeet

Satakunnan HYTEkärkihankkeet Satakunnan HYTEkärkihankkeet Susanna Lehtimäki, toiminnanjohtaja, TtM Satakunnan Sydänpiiri ry Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmä Neuvokas perhe -hanke Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön: Elintapaohjauksen

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Muistio 1 (11) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016 Aika 13.6.2016 kello 09:00-10:17 Paikka Karviatalo, Tyyni Tuulionk.12, Karvia Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Maija Arola sihteeri

Lisätiedot

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA SYKSY 2014

ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA SYKSY 2014 ALUEELLISTEN KOULUTUSTEN KOONTA SYKSY 2014 Valmiina olevat koulutusohjelmat ilmoittautumisohjeineen löytyvät www.satshp.fi Tietopankki/Koulutus ja opetus Koulutuksiin ilmoittautuminen: Satakunnan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Sitovuustason määrärahat. Investointien toteuma on 96,4 %, yhteismäärä 12,7 Me. Työpanokset ja henkilötyövuodet

Sitovuustason määrärahat. Investointien toteuma on 96,4 %, yhteismäärä 12,7 Me. Työpanokset ja henkilötyövuodet TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-12 KK Satakunnan sairaanhoitopiiri johdon raportti 1-12 kk Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Hoitopäivien määrä on toteutunut 98,8 verrattuna talousarviolukuun ja vähentynyt

Lisätiedot

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Johtamisen tiekartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Sirkku Pikkujämsä Terveysjohtaja, Oulun kaupunki Oulun kaupungin tavoitteet mielenterveys-

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1

- Kuntainfo Tero Mäkiranta 1 - Kuntainfo 30.8.2018 - Tero Mäkiranta 1 Pari sanaa vuodesta 2018 Tero Mäkiranta 2 Toiminnan ja talouden raportti 1-7 kk / 2018: Käyttötalouden sitovien menojen toteuma 58,3 % (muutos +2,2 %) Tilikauden

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ LUKIEN. Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8.

Kokouspäivämäärä SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ LUKIEN. Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8. Sivu 1 SATSHP/767/02.05.00.00/2017 139 SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ 1.1.2018 LUKIEN Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8.2017: päätti sairaanhoidon asiakasmaksuista 12.12.2016

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011. Laatupäällikkö Jouko Alinen

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011. Laatupäällikkö Jouko Alinen Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011 Laatupäällikkö Jouko Alinen = Posa Vastaajat 2. Onko kunnassanne / kaupungissanne meneillään olevaa kehitysvammaisten asumiseen liittyvää uudisrakentamista?

Lisätiedot

Kuntaneuvottelut 27.10.2015. Learning Cafe

Kuntaneuvottelut 27.10.2015. Learning Cafe Kuntaneuvottelut 27.10.2015 Learning Cafe Ryhmä 1: pj toimialuejohtaja Ville Äärimaa, sihteeri ylihoitaja Hanna Vuorio TULES: toimialuejohtaja Ville Äärimaa, ylihoitaja Tuija Lehtikunnas Asiantuntijapalvelut:

Lisätiedot