PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA"

Transkriptio

1 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 6/2014 Bulevardi Helsinki 1(5) Puh Faksi Teemu Kastula PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA 1 Johdanto Ammatin tai tutkinnon mukaisen ansiotason määrittäminen on yleensä aina tarpeen niin ammatillisen kuntoutuksen jälkeisiä ansiovertailuja tehtäessä kuin opiskelijan tai nuoren henkilön vuosityöansiota määritettäessä. Ansiovertailuista tapaturma-asiain korvauslautakunta (TAKO) on antanut ohjeita kiertokirjeessä 5/2014, ja ansion alentumaan perustuvia osaeläkkeitä koskee kiertokirje 8/2005. Opiskelijan ja nuoren henkilön vuosityöansion määrittämisestä on puolestaan ohjeistettu tarkemmin kiertokirjeissä 7/2003 ja 6/2004. Ammatin tai tutkinnon ansiotason määrittämisessä voidaan kiertokirjeen 5/2014 mukaan käyttää joko asianomaisen alan työ- tai virkaehtosopimuksen palkkamääräyksiä tai todellisiin palkkoihin perustuvia tilastotietoja. Tilanteissa, joissa ammatin/koulutuksen ansiotasoa ei jostain syystä pystytä määrittämään käyttäen alalla noudatettavan kollektiivisopimuksen palkanmäärityksiä, on kiertokirjeessä ohjeistettu käyttämään alakohtaisia palkkatilastoja aina, kun saatavilla on riittävän kattavia ja tarkkoja tilastotietoja. Tällä kiertokirjeellään TAKO ohjeistaa vakuutuslaitoksia sen suhteen, miten palkkatilastoja pyydettäessä EK:lta menetellään ja mitä tietoja EK tarvitsee vakuutuslaitosten tilastopyyntöjen toteuttamiseen. Tämän lisäksi kiertokirjeessä kerrotaan lyhyesti siitä, millaisia tilastolukuja EK:n palkkatilastoihin sisältyy ja mitä tilastolukuja vakuutuslaitos tarvitsee ammatin tai tutkinnon mukaisen ansiotason määrittämisessä. Kiertokirjeen liitteenä on kirjemalli EK:lle tehtäviä tilastopyyntöjä varten. EK toimittaa vakuutuslaitokselle toimittamansa tilastot myös TAKO:lle. Keskeisimmät ansionmäärityksessä käytetyt palkkatilastot julkaistaan TAKO:n Vakuutuslaitos Extrassa. Tapaturma-asiain korvauslautakunta on lakisääteinen elin, jonka tehtävänä on edistää tapaturmavakuutuslain mukaisen korvaustoimen yhtenäisyyttä antamalla yleisohjeita ja lausuntoja. Tapaturma-asiain korvauslautakunnan toimintaa sääntelevät tapaturmavakuutuslain (608/1948) 30 b 1 mom, 30 c ja 30 d, valtioneuvoston asetus tapaturma-asiain korvauslautakunnasta (965/2002) sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetus asioista, joista vakuutuslaitoksen on pyydettävä tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausunto (873/2002).

2 2(5) 2 Ansiotason määrittämisessä käytettävät tilastoluvut Lähtökohtaisesti ansionmäärityksessä tulisi hyödyntää säännöllisen työajan ansiota (STA). Säännöllisen työajan ansio on käytössä tavallisesti kaikissa palkkatilastoissa, joskin sen sisältö voi hieman vaihdella palkkatilastosta riippuen. Tavallisesti siihen kuitenkin luetaan ainakin seuraavat erät: peruspalkka tehtävän, ammattitaidon, palvelusvuosien yms. perusteella maksettavat lisät työpaikan sijainnin ja olosuhteiden perusteella maksettavat lisät työaikalisät toimihenkilöiden suoritusperusteinen palkanosa ja työntekijöiden suoritusperusteiset ansiot luontoisetujen verotusarvo (ei tuntipalkkalaisten osalta, ei neljännesvuositilastossa). Säännöllisen työajan ansio ei sisällä kertaluonteisia palkkaeriä, kuten esim. tulospalkkioita. Jos kuitenkin yli puolet alalla työskentelevistä saa tulospalkkioita, voidaan ansionmäärityksessä käyttää ansiotilastojen tulospalkkiot sisältävää säännöllisen työajan ansiota (STA tulospalkkioiden kanssa). Tällaisia aloja on esim. teollisuudessa ja rakentamisessa toimihenkilöiden osalta sekä finanssi- ja tietotekniikka-aloilla. Tulospalkkioiden tavoin kertaluonteisina erinä tilastoissa pidetään myös lomarahoja ja lomaltapaluurahoja, eivätkä nämäkään sisälly palkkatilastojen säännöllisen työajan ansioon. Laskennalliset lomarahat/lomaltapaluurahat (1/24-osa tai 18,5 %) otetaan kuitenkin huomioon ansiovertailussa tai vuosityöansion määrittämisessä siinä vaiheessa, kun tilastojen mukaiset ansiot nostetaan vuositasolle. Lähtökohtana tilastojen avulla tapahtuvassa ansionmäärityksessä on aina yleisten kaikkien kyseisen alan palkansaajien ansioita koskevien ansiotilastojen käyttäminen. Näin ollen esim. sukupuolten välisiä eroja ansioissa ei huomioida ansionmäärityksessä. Myöskään mahdollisia asuinpaikkaan perustuvia eroja alan palkansaajien ansioissa ei huomioida tilastotietoja käyttäen tehtävässä ansionmäärityksessä. Jos selvitettävänä on ammatin/koulutuksen alkupalkkataso, ansionmäärityksessä käytetään palkkatilastosta tilastoansioiden ensimmäistä desiiliä (desiili 10 %). Käytännössä ensimmäinen desiili tarkoittaa sitä, että tilastoiduista henkilöistä 10 prosentilla on tätä pienemmät ansiot ja 90 prosentilla taas tätä suuremmat ansiot. Tämän luvun voidaan katsoa kuvaavan riittävällä tarkkuudella ammatin/koulutuksen mukaista alkutason palkkaa. Mikäli selvitettävänä on ammatin/koulutuksen ansiotaso kolmen vuoden tasolla, käytetään ansioiden määrittämisessä ansiotilaston kvartiili 25 %. Kvartiili 25 % tarkoittaa sitä, että tilastoiduista henkilöistä 25 prosentilla on tätä pienemmät ansiot ja 75 prosentilla taas tätä suuremmat ansiot. Kvartiili 25 %:n mukaista tilastolukua sovelletaan ansioiden määrittämiseen kolmen vuoden tasolla sekä vuosityöansio- että vertailuansiotapauksissa. Ansionmäärityksessä käytetään aina sellaista ja sen vuoden palkkatasoa kuvaavaa tilastolukua, joka antaa parhaan mahdollisen kuva ammatin tai tutkinnon mukaisista

3 3(5) ansioista ansionmääritysajankohtana. Vuosityöansiotapauksissa ansionmääritysajankohtana on tapaturman sattumispäivä tai ammattitaudin ilmenemispäivä. Vertailuansiotapauksissa ansionmääritysajankohta on ajankohta, jolta tapaturmaeläkettä ollaan maksamassa. Se, minkä vuoden tilastolukuja ansionmäärityksessä kulloinkin käytetään, riippuu käytännössä siitä, milloin ansionmääritystä ollaan tekemässä. Ansiotilastot perustuvat tavallisesti tietoihin syyskuun tai vuoden viimeisen neljänneksen palkoista, ja ne julkaistaan yleensä seuraavan vuoden alkupuolella. Tavallisesti ansionmääritykseen käytetään näin ollen ansionmääritysajankohtana varmimmin saatavilla olevia ansionmääritysajankohtaa edeltävän kalenterivuoden syyskuun tai viimeisen vuosineljänneksen ansiotasoa kuvaavia tilastolukuja. Esim. Isännöitsijän alkupalkan sekä kolmen vuoden työkokemuksen tason ansioiden määrittämisessä tulisi TAKO:n tiedotteen 7/2012 mukaan käyttää EK:n palkkatilastoa tilastovuoden lokakuun palkoista. Tiedotteen soveltamisohjeen mukaan vuoden 2011 lokakuun palkkatilastoihin perustuvia lukuja käytetään vuosityöansion määrittämiseen tapaturmissa ja ammattitaudeissa, jotka ovat sattuneet tai ilmenneet jälkeen, sekä vertailuansio alkupalkkoina ja kolmen vuoden tasoina tapauksissa, joissa koulutus on päättynyt jälkeen, eikä uudempaa TAKO:n ohjetta ole vielä käytössä.

4 4(5) 3 EK:n palkkatilastot ja niiden hankkiminen 3.1 Tietoja EK:n palkkatilastoista EK:n ylläpitämät ansiotilastot kattavat laajasti koko yksityisen sektorin palkat pois lukien mm. lentokoneiden matkustamohenkilökunnan, merimiesten, kampaajien ja asianajoalalle työllistyneiden henkilöiden ansiot. EK:n ansiotilastot sisältävät palvelualojen palkkatilaston ja teollisuuden ja rakentamisen palkkatilaston. Palvelualoilla tarkoitetaan mm. kaupan alaa, majoitus- ja ravitsemisalaa sekä rahoitus- ja vakuutusaloja. Esimerkkeinä teollisuuden ja rakentamisen aloista voidaan puolestaan mainita elintarviketeollisuus, paperiteollisuus, teknologiateollisuus ja kemianteollisuus sekä talonrakennusala, maaja vesirakennusala ja talotekniikka-ala. Palvelualojen ansiotilastoissa saatavilla on säännöllisen työajan ansio kuukausitasolla (STA e/kk). Jaotteluna palvelualojen palkkatilastoissa on käytetty ammattinimikettä, koulutusta ja toimialaa. Teollisuuden ja rakentamisen toimihenkilöiden osalta tilastoissa on käytössä palvelualojen ansiotilastoja hieman karkeampi jaottelu, eikä tässä tilastossa esim. käytetä ammattinimikkeitä, vaan jako on tehty tehtävittäin (esim. tutkimus/kehitys ja asiantuntijat). Teollisuuden ja rakentamisen toimihenkilöiden tilastoansiot saadaan EK:n tilastoista säännöllisen työajan ansioina kuukausitasolla (STA e/kk). Teollisuuden ja rakentamisen työntekijöiden osalta ansiotilaston tilastonimikkeissä on jonkin verran vaihtelua eri toimialojen välillä esim. sen suhteen, onko jaotteluna tilastossa työntekijän koulutus vai hänen ammattinimikkeensä. Ansiotiedot työntekijöiden palkkatilastosta ovat saatavissa säännöllisen työajan ansioina tuntitasolla (STA e/h). EK:n ansiotilastojen pohjalla olevat palkkatiedot kerätään pääasiassa kalenterivuoden syyskuun tai viimeisen vuosineljänneksen aikana. Yleensä tietoja kerätään palkkatilastoja varten joko syyskuun tai viimeisen vuosineljänneksen palkoista ja eri palkaneristä, työpanoksesta sekä henkilöiden taustatiedoista. EK:n palkkatilastot valmistuvat ja julkaistaan tavallisesti seuraavan vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden kuluessa. 3.2 Ansiotilastojen hankkiminen EK:lta Tilastoja pyydettäessä EK:lta tulee pyynnössä mainita seuraavat seikat: vakuutetun suorittama / suoritettavana oleva tutkinto ja sen mahdollinen suuntautumisvaihtoehto ja oppilaitos

5 5(5) vakuutetun ammattinimike ja toimiala, jos vakuutettu on työllistynyt opiskelua vastaavaan työhön ansionmäärityksessä tarvittavat tilastoluvut ansionmääritysajankohta. EK:lle tulee ilmoittaa aina tarkat ja täsmälliset tiedot vakuutetun suorittamasta / vakuutetun suoritettavana olevasta tutkinnosta, mahdollisesta tutkinnon suuntautumisvaihtoehdosta sekä oppilaitoksesta. Jos vakuutettu on työllistynyt opiskelua vastaavaan työhön, EK:lle tehtävässä tilastopyynnössä tulee lisäksi ilmoittaa vakuutetun ammattinimike sekä toimiala, jolla hän työskentelee. EK:lta tulee pyytää aina asianomaisen vuoden säännöllisen työajan ansio (STA e/kk tai e/h) ja tieto palkansaajien lukumäärästä. Lisäksi EK:lta pyydetään tieto säännöllisen työajan ansioista tulospalkkoineen (STA tulospalkkioineen e/kk tai e/h) ja tulospalkkioita saavien palkansaajien lukumäärästä. Säännöllisen työajan ansioista tulee pyytää sekä desiili 10 %:n että kvartiili 25 %:n mukaiset luvut. EK:lle tehtävässä tilastopyynnössä tulee myös ilmoittaa ansionmääritysajankohta (ts. vuosityöansiotapauksissa tapaturman sattumis- tai ammattitaudin ilmenemisajankohta ja ansiovertailutapauksissa ajankohta, jolloin oikeus tapaturmaeläkkeeseen on syntynyt). EK:n palkkatilastot valmistuvat tavallisesti seuraavan vuoden alkupuolen aikana, joten useimmiten EK:lta toimitetaan vakuutuslaitokselle ansionmääritysajankohtaa edeltävän kalenterivuoden syyskuun tai viimeisen vuosineljänneksen ansiotasoa kuvaavat tilastoluvut. Vakuutuslaitoksia muistutetaan siitä, että EK:n tilasto-osasto ei vastaa muihin kuin palkkatilastoja koskeviin kyselyihin, ja esim. vahingoittuneen suorittaman tutkinnon kestoa tai sisältöä koskevat tiedustelut tulee aina esittää ko. oppilaitokselle tms. taholle. EK:lta ei ole myöskään saatavissa arvioita jonkin ammatin / tutkinnon suorittaneiden tulevasta ura- tai ansiokehityksestä. EK:n tilasto-osasto ei vastaa myöskään työehtosopimuksia koskeviin tiedusteluihin. Nämä kyselyt tulee aina suunnata suoraan asianomaisen alan työnantaja- tai työntekijäjärjestöihin. Näin ollen esim. kysymykset alalla maksettavan lomarahan tai lomaltapaluurahan määräytymisestä (ts. onko alalla maksettavan lomarahan/lomaltapaluurahan suuruus esim. puolet loma-ajan palkasta vai 18,5 % vuoden ajalta maksetusta palkasta), tulee esittää suoraan asianomaisen alan liitoille. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA Mika Mänttäri puheenjohtaja Liite: - Mallikirjeet EK:lle tehtäviä tilastopyyntöjä varten

6 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA MALLIKIRJE Bulevardi Helsinki 1(2) Puh Faksi Teemu Kastula MALLIKIRJEET EK:LLE TEHTÄVIÄ TILASTOPYYNTÖJÄ VARTEN Ansiotilastoja vuosityöansion ja tapaturmaeläkkeen määrittämistä varten tulisi pyytää EK:lta alla olevia kirjepohjia käyttäen. Pyyntöihin tulee liittää palautuskuori. ANSIOTILASTOJEN MUKAINEN PALKKA VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISTÄ VARTEN Tapaturmavakuutuslain mukaisen ansionmenetyskorvauksen maksamista varten pyydämme Teiltä kirjallisesti seuraavaa tietoa. Yhtiössämme on käsiteltävänä X tutkintoa (X suuntautumisvaihtoehto) X oppilaitoksessa suorittavan / X tutkinnon (X suuntautumisvaihtoehto) X oppilaitoksessa v. XXXX suorittaneen / X ammattinimikkeellä X toimialalla työskentelevän henkilön korvausasia. Vastaavalla koulutuksella / vastaavassa työssä v. XXXX kolmen vuoden työkokemuksella työskentelevän ansiotason määrittämistä varten tarvitsemme seuraavat ansiotilastot v. XXXX: - säännöllisen työajan ansio (STA e/kk tai e/h) desiili 10 % ja kvartiili 25 % ja tilastossa olevien palkansaajien lukumäärä; ja - säännöllisen työajan ansio tulospalkkioineen (STA tulospalkkioineen e/kk tai e/h) desiili 10 % ja kvartiili 25 % ja tilastossa olevien tulospalkkioita saaneiden palkansaajien lukumäärä. Mikäli v. XXXX ansiotilastot eivät ole valmistuneet, pyydämme Teitä toimittamaan viimeisimmät näitä edeltävät tilastoluvut. Pyydämme Teitä ystävällisesti palauttamaan tämän kirjeen vastauksenne mukana. ANSIOTILASTOJEN MUKAINEN PALKKA TAPATURMAELÄKKEEN MÄÄRITTÄMISTÄ VARTEN Tapaturmavakuutuslain mukaisen ansionmenetyskorvauksen maksamista varten pyydämme Teiltä kirjallisesti seuraavaa tietoa. Yhtiössämme on käsiteltävänä X tutkinnon (X suuntautumisvaihtoehto) X oppilaitoksessa vuonna XXXX suorittaneen ja/tai X ammattinimikkeellä X toimialalla työskentelevän henkilön korvausasia. Ansionmenetyskorvausta X.X.XXXX alkaen varten tarvitsemme seuraavat ansiotilastot vuodelta XXXX: - säännöllisen työajan ansio (STA e/kk tai e/h) desiili 10 % ja kvartiili 25 % ja tilastossa olevien palkansaajien lukumäärä; ja Tapaturma-asiain korvauslautakunta on lakisääteinen elin, jonka tehtävänä on edistää tapaturmavakuutuslain mukaisen korvaustoimen yhtenäisyyttä antamalla yleisohjeita ja lausuntoja. Tapaturma-asiain korvauslautakunnan toimintaa sääntelevät tapaturmavakuutuslain (608/1948) 30 b 1 mom, 30 c ja 30 d, valtioneuvoston asetus tapaturma-asiain korvauslautakunnasta (965/2002) sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetus asioista, joista vakuutuslaitoksen on pyydettävä tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausunto (873/2002).

7 2(2) - säännöllisen työajan ansio tulospalkkioineen (STA tulospalkkioineen e/kk tai e/h) desiili 10 % ja kvartiili 25 % ja tilastossa olevien tulospalkkioita saaneiden palkansaajien lukumäärä. Mikäli v. XXXX ansiotilastot eivät ole valmistuneet, pyydämme Teitä toimittamaan viimeisimmät näitä edeltävät tilastoluvut. Pyydämme Teitä ystävällisesti palauttamaan tämän kirjeen vastauksenne mukana.

PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA

PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 6/2014 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(5) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 17.9.2014 PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN

Lisätiedot

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN (25.1.2016)

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN (25.1.2016) Tapaturma-asiain korvauslautakunnan yleisohje 25.1.2016 19.4.2016 korjattu laskentataulukon esimerkkitapauksen työttömyyspäivät ja luontoisetujen summakohdan laskentakaava OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat reilun prosentin lokakuusta 2013 syyskuuhun 2014 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 UUDET

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 2 TUNTIPALKKATILASTO 4. neljännekseltä 2010 EK 2011 Sisältö 5 Tiivistelmä 6 Palkat nousivat

Lisätiedot

1.1. Opiskelija/koululainen loukkaantuu opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa eikä käy töissä opiskeluaikana eli ns. opiskelutapaturmat

1.1. Opiskelija/koululainen loukkaantuu opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa eikä käy töissä opiskeluaikana eli ns. opiskelutapaturmat TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2006 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki 24.4.2006 Puh. (09) 680 401 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(6) OPISKELIJAN TYÖKYVYN ALENTUMAN MÄÄRITTÄMINEN Tapaturma-asiain

Lisätiedot

Tilastoaineistoa 2007

Tilastoaineistoa 2007 Tilastoaineistoa 2007 Kaupan tilastot 2007 1 2 Kaupan tilastot 2007 KAUPAN TILASTOT 2007 Kaupan tilastot ovat valmistuneet. Tilastovihko ilmestyy perinteisessä painetussa muodossa. Se löytyy myös Suomen

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus

Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus Aineistokuvaus Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus Palkkarakennetilaston aineistosta on poimittu tutkimuskäyttöön otos vuosilta 1995-2013. Palkkarakenneaineisto-otos sisältää yksityiskohtaisia tietoja

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2014

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2014 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 4.2.2015 Faksi 0404 504 246 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.2015 Kiertokirjettä korjattu 16.6.2015 esimerkkilaskelmissa

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 26.11.2015 Mika Mänttäri

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 26.11.2015 Mika Mänttäri SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 26.11.2015 Mika Mänttäri VALTIONEUVOSTON ASETUS TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MU- KAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISESTÄ 1. Yleistä 1.1 Asetuksenantovaltuus

Lisätiedot

Palkansaajien mediaaniansio 2 928 euroa kuukaudessa vuonna 2013

Palkansaajien mediaaniansio 2 928 euroa kuukaudessa vuonna 2013 Palkat ja työvoimakustannukset 2014 Palkkarakenne 2013 Palkansaajien mediaaniansio 2 928 euroa kuukaudessa vuonna 2013 Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat noin kaksi prosenttia lokakuusta 2012 lokakuuhun 2013 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

2 Meluvamman toteaminen ammattitaudiksi ja sen haittaluokan määräytyminen

2 Meluvamman toteaminen ammattitaudiksi ja sen haittaluokan määräytyminen TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 6/2012 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 30.5.2012 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 1(6) MELUVAMMA JA KUULON APUVÄLINEIDEN KORVAAMINEN 1 Johdanto

Lisätiedot

Keskiansiot kasvaneet valtiolla työnantajasektoreista eniten vuosina 2003-2012

Keskiansiot kasvaneet valtiolla työnantajasektoreista eniten vuosina 2003-2012 Palkat ja työvoimakustannukset 2013 Palkkarakenne 2012 Keskiansiot kasvaneet valtiolla työnantajasektoreista eniten vuosina 2003-2012 Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kokoaikaisten palkansaajien

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2014

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2014 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA /15 Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. YLEISTÄ PALKKARYHMITTÄISIÄ TIETOJA NIMELLISANSIOKEHITYS REAALIANSIOKEHITYS 3 MUUT ALAT 3 IDENTTISTEN HENKILÖT AUTOKAUPAN TOIMIHENKILÖT

Lisätiedot

INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit

INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2005 Bulevardi 28 PL 275 00121 HELSINKI 5.1.2005 puh. (09) 680 401 fax (09) 604 714 1(13) INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN 1. Lakisääteisessä

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Keskiansio nousi teollisuudessa kolme ja kaupassa kaksi prosenttia lokakuusta

Lisätiedot

Palkansaajien palkkaerot pienentyivät edelleen vuonna 2010

Palkansaajien palkkaerot pienentyivät edelleen vuonna 2010 Palkat ja työvoimakustannukset 2012 Palkkarakenne 2010 Palkansaajien palkkaerot pienentyivät edelleen vuonna 2010 Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kaikkien kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen

Lisätiedot

Palkansaajien mediaaniansio suurin väkirikkaissa kunnissa

Palkansaajien mediaaniansio suurin väkirikkaissa kunnissa Palkat ja työvoimakustannukset 2016 Palkkarakenne 2014 Palkansaajien mediaaniansio suurin väkirikkaissa kunnissa Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan työpaikan sijaintikunnan koolla on yhteys

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2013

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2013 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2014 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 19.2.2014 Faksi 0404 504 246 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen

Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Sopimusten mukaiset toimialakohtaiset neuvottelut keväällä 2009 Teknologiateollisuus Työntekijät, tietotekniikan palveluala ja ylemmät toimihenkilöt:

Lisätiedot

Informaation ja viestinnän toimialalla suurimmat keskiansiot vuonna 2013

Informaation ja viestinnän toimialalla suurimmat keskiansiot vuonna 2013 Palkat ja työvoimakustannukset 2015 Palkkarakenne 2013 Informaation ja viestinnän toimialalla suurimmat keskiansiot vuonna 2013 Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kaikkien kokoaikaisten palkansaajien

Lisätiedot

Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista

Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista Aineistokuvaukset Työssäkäyntitilasto: Työssäkäyntitilasto on kokonaisaineisto. Tilasto

Lisätiedot

Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016

Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat keskimäärin vajaan prosentin 7 Keskimääräinen kuukausiansio

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 TOUKOkuu 2018 Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 TOUKOKUU 2019 Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 Palkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Valtion kuukausipalkat

Valtion kuukausipalkat Palkat ja työvoimakustannukset 2016 Valtion kuukausipalkat 2015, marraskuu Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten mediaaniansio 3 513 euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan valtiolla työskentelevien

Lisätiedot

Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013

Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013 Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013 Sisällys 1. Tilastotyöryhmän toimeksianto ja kokoonpano sekä raportin kulku... 1 2. Ansiokehitys lokakuusta 2012 lokakuuhun

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017 Helmikuu 2018 Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Ansiot kasvoivat vuonna 2009 nopeimmin Satakunnassa hitainta ansioiden kasvu oli Keski-Pohjanmaalla

Ansiot kasvoivat vuonna 2009 nopeimmin Satakunnassa hitainta ansioiden kasvu oli Keski-Pohjanmaalla Palkat ja työvoimakustannukset 2011 Palkkarakenne 2009 Ansiot kasvoivat vuonna 2009 nopeimmin Satakunnassa hitainta ansioiden kasvu oli Keski-Pohjanmaalla Korjattu 7.10.2011. Palkkarakennetilaston vuoden

Lisätiedot

LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ OLEVALLE

LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ OLEVALLE TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 9/2001 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki puh. (09) 680 401 Fax (09) 604 714 21.11.2001 1(5) Merja Salonen LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

Jäsenmaksuohjesääntö 2014

Jäsenmaksuohjesääntö 2014 Jäsenmaksuohjesääntö 2014 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2009 Sisältö PAMin jäsenet... 3 Palkansaajien määriä... 4 Yritysten lukumääriä palvelutoimialoilla... 9 Ansiot...10 Työsuhdemuodot...11 Lisätietoja...14 PAMIN taskutilasto 2009

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2009 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 29.4.2009 Faksi (09) 604 714 1(1) KOSTEUSVAURIOASTMAN TOTEAMINEN AMMATTITAUDIKSI Tapaturmavakuutus-

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018 HELMIKUU 2019 Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Ansioiden hajonta sopimusaloittain vuonna 2014

Ansioiden hajonta sopimusaloittain vuonna 2014 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Palkkatilastot 24.4.2015 11:51:50 Ansioiden hajonta sopimusaloittain vuonna 2014 Tilastoaineisto 4. neljännekseltä 2014 Sivu 1 (2) Säännöllisen työajan ansio ilman tulospalkkioita

Lisätiedot

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE

TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE Kirsi Salo 12.12.2013 1(6) Arvoisa jäsenlaitos TYÖTAPATURMAKORVAUSTIETOJEN LUOVUTUS TYÖELÄKEJÄRJESTELMÄLLE 1. YLEISTÄ Tapaturmavakuutuslaitosten liiton kiertokirjeessä 18/2005 on kerrottu työtapaturmakorvaustietojen

Lisätiedot

Yksityisen sektorin kuukausipalkat

Yksityisen sektorin kuukausipalkat Palkat ja työvoimakustannukset 2012 Yksityisen sektorin kuukausipalkat Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 328 euroa lokakuussa 2011 Tilastokeskuksen mukaan yksityisen

Lisätiedot

OPISKELIJAN TYÖKYVYN HEIKENTYMÄN MÄÄRITTÄMINEN. Tapaturma-asiain korvauslautakunnan (Tako) yleisohje

OPISKELIJAN TYÖKYVYN HEIKENTYMÄN MÄÄRITTÄMINEN. Tapaturma-asiain korvauslautakunnan (Tako) yleisohje OPISKELIJAN TYÖKYVYN HEIKENTYMÄN MÄÄRITTÄMINEN Tapaturma-asiain korvauslautakunnan (Tako) yleisohje 2 Sisällys Yleistä... 3 1. Opiskelijatapaturmalain mukainen vahinkotapahtuma ja ansionmenetyskorvaus

Lisätiedot

Yksityisen sektorin kuukausipalkat

Yksityisen sektorin kuukausipalkat Palkat ja työvoimakustannukset 2013 Yksityisen sektorin kuukausipalkat Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 428 euroa lokakuussa 2012 Tilastokeskuksen mukaan yksityisen

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 2. nelj. 2013

Metalliteollisuuden palkkakehitys 2. nelj. 2013 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKISUJ / Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. METLLIN RELINSIOT NOUSIVT, PROSENTTI VUODESS Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2015

Yliopistokoulutus 2015 Koulutus 26 Yliopistokoulutus 25 Yliopistotutkintojen määrät kasvoivat edellisvuodesta Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintojen määrät kasvoivat vuonna 25 edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2012

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2012 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2013 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 20.2.2013 Faksi 0404 504 246 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

Palkkatilasto. Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2013

Palkkatilasto. Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2013 Palkkatilasto Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä TEOLLISUUDEN TYÖNTEIÖIDEN ESIANSIOT E:N ÄSENYRITYSTEN PIIRISSÄ VUODEN NELÄNNELLÄ (IV) VUOSINELÄNNESELLÄ Teollisuuden

Lisätiedot

Tero Ristimäki Talentian kuntapalkkatutkimus huhtikuu 2007 Talentian kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelevien jäsenten palkkaus huhtikuussa 2007

Tero Ristimäki Talentian kuntapalkkatutkimus huhtikuu 2007 Talentian kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelevien jäsenten palkkaus huhtikuussa 2007 Tero Ristimäki Talentian kuntapalkkatutkimus huhtikuu 2007 Talentian kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelevien jäsenten palkkaus huhtikuussa 2007 Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia

Lisätiedot

Hinnat ja palkat. Metsätyöntekijöiden palkkatiedustelu 2003

Hinnat ja palkat. Metsätyöntekijöiden palkkatiedustelu 2003 Hinnat ja palkat Metsätyöntekijöiden palkkatiedustelu 2003 PALKKATIEDUSTELU Hinnat ja palkat 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17 341 07.11.2002 METSÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKATIEDUSTELU 2003 Arvoisa vastaanottaja

Lisätiedot

Palkat nousivat NIUKASTI

Palkat nousivat NIUKASTI Palkat nousivat NIUKASTI Teksti Henna Laasonen Diplomi-insinöörien keskipalkka toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa joulukuussa 2011 nousi 5 015 euroon. Mediaanipalkka oli 4 500 euroa kuukaudessa.

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen

Lisätiedot

Yksityisen sektorin kuukausipalkat 2009

Yksityisen sektorin kuukausipalkat 2009 Palkat ja työvoimakustannukset 2010 Yksityisen sektorin kuukausipalkat 2009 Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 185 euroa lokakuussa 2009 Tilastokeskuksen mukaan yksityisen

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2008 Sisältö PAMin jäsenet... 3 Palkansaajien määriä... 4 Yritysten lukumääriä palvelutoimialoilla... 6 Tietoja ansioista ja työttömyydestä... 8 Vähittäiskaupan yritykset henkilöstön

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä puolitoista prosenttia

Lisätiedot

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Muistio 1 (9) Piekkala 21.6.2011 Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin OSIO A Yleinen osa Valtioneuvoston asetus opetustoimen

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Rakennemuutokset hidastivat ansiokehitystä teollisuudessa 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Kesäkuu 2009. Palkkatilastokatsaus

Kesäkuu 2009. Palkkatilastokatsaus Kesäkuu 2009 Palkkatilastokatsaus Vuosi 2008 Palkkatilastokatsaus Vuosi 2008 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Palkkatilastokatsaus 2007 1 Tiivistelmä Säännöllisen työajan ansiot nousivat EK:n jäsenyrityksissä

Lisätiedot

Tuntipalkkaisten ohjeet

Tuntipalkkaisten ohjeet Kuntasektorin palkkatiedustelu Tuntipalkkaisten ohjeet Tuntipalkkatilastoissa selvitetään sekä tehdyn työajan että ei-tehdyn työajan ansioita. Tehdyn työajan ansioista muodostetaan kaksi tilastokäsitettä:

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Harmonisoitu palkkarakennepaneeli - yksityinen sektori 1995-2008

Harmonisoitu palkkarakennepaneeli - yksityinen sektori 1995-2008 Aineistokuvaus Harmonisoitu palkkarakennepaneeli - yksityinen sektori 1995-2008 Sisältökuvaus Aihealue Tilasto Asiasanat Kohdejoukko Lähdeaineisto Tekijä Tunniste Tulostusaika 16.03.2015 / 15:38:37 Muuttujia

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaat kolme prosenttia

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2011

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA 2011 TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2012 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 1.2.2012 Faksi 0404 504 246 Merja Salonen 1(1) TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNNAN TOIMINNASTA VUONNA

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys

Metalliteollisuuden palkkakehitys Tutkimusyksikkö Metalliteollisuuden palkkakehitys Vuoden. neljännes Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016

Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016 VAKUUTUSTUTKINTO 172. SUORITUSTILAISUUS Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016 1. a) 35-vuotias henkilö pohtii oman yrityksen perustamista, hän on päätynyt yhtiömuodossa joko avoimeen yhtiöön tai kommandiittiyhtiöön.

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys

Metalliteollisuuden palkkakehitys Tutkimusyksikkö Metalliteollisuuden palkkakehitys Vuoden 9. neljännes Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin,

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta. POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 3-8 N :o 3. puhelinaseman aukioloajasta. Kuluvan tammikuun 16 päivästä lukien on Liperin puhelin asema avoinpa joka päivä klo 7 22. Helsingissä,

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

RIL-PALKKAKYSELY 2017

RIL-PALKKAKYSELY 2017 RIL- 8.3.2017 PALKKAKYSELY 2016 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin loka-marraskuussa 2017 työmarkkinatutkimus. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin

Lisätiedot

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY Jäsenkirje T4/2011 Liite 2 1 (8) Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Valtioneuvoston

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2006 Sisällysluettelo PAMin jäsenet... 3 Sopimusalajakauma 31.12.2006...3 Jäsenten ikäjakauma 31.12.2007...4 Palkansaajien määriä ja %-osuus työvoimasta... 4 Palkansaajien määriä

Lisätiedot

ARVIO MAAN HALLITUKSEN 8.9.2015 ESITTÄMIEN KILPAILUKYKYÄ PARANTAVIEN TOIMIEN VAIKUTUKSISTA

ARVIO MAAN HALLITUKSEN 8.9.2015 ESITTÄMIEN KILPAILUKYKYÄ PARANTAVIEN TOIMIEN VAIKUTUKSISTA ARVIO MAAN HALLITUKSEN 8.9.2015 ESITTÄMIEN KILPAILUKYKYÄ PARANTAVIEN TOIMIEN VAIKUTUKSISTA TOIMET KOHDISTUVAT EPÄREILUSTI Hallituksen esittämät toimet Loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaiksi Ensimmäisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

SUOMEN KANSALLISOOPPERAN ORKESTERISSA AVUSTAJINA TOIMIVIA MUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS

SUOMEN KANSALLISOOPPERAN ORKESTERISSA AVUSTAJINA TOIMIVIA MUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1 SUOMEN KANSALLISOOPPERAN ORKESTERISSA AVUSTAJINA TOIMIVIA MUUSIKKOJA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1 Tällä työehtosopimuksella määrätään työehdot Suomen Kansallisoopperan orkesterissa avustajina toimiville

Lisätiedot

UUDET OHJEET SELVITYSTEN HANKKIMISESTA JA VAHINGOITTUNEEN KUULE- MISESTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTAAN LÄHETETTÄVISSÄ ASIOISSA

UUDET OHJEET SELVITYSTEN HANKKIMISESTA JA VAHINGOITTUNEEN KUULE- MISESTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTAAN LÄHETETTÄVISSÄ ASIOISSA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2004 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 15.9.2004 Fax (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) UUDET OHJEET SELVITYSTEN HANKKIMISESTA JA VAHINGOITTUNEEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus sekä Tutkimusväen liitto TUTKI ry. ja Akava JS ry. ovat tehneet 18 päivänä helmikuuta 2000 tarkentavan virkaehtosopimuksen Tilastokeskuksen virkasuhteiseen

Lisätiedot

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKÄRI- JA HAMMASLÄÄKÄRI- KOULUTUKSEN KORVAUKSEN PERUSTEISTA VUONNA 2016

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖKYVYN ALENTUMA TARVITTAVAT SELVITYKSET JA ALEN- TUMAN ARVIOINTI

YRITTÄJÄN TYÖKYVYN ALENTUMA TARVITTAVAT SELVITYKSET JA ALEN- TUMAN ARVIOINTI TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2014 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(19) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 20.1.2014 YRITTÄJÄN TYÖKYVYN ALENTUMA TARVITTAVAT SELVITYKSET

Lisätiedot

Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta

Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta Palvelutyönantajien koulutustarveselvityksen tulokset ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tarpeesta Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2011

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2011 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKISUJ / Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. RELINSIOT LSKIVT METLLISS J KOKO TEOLLISUUDESS Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton

Lisätiedot

PALKKATILASTO. Kiinteä kuukausipalkka. % lkm lkm

PALKKATILASTO. Kiinteä kuukausipalkka. % lkm lkm Sivu 1(6) lukumäärät ja muutosprosentit identtisistä henkilöistä (merkitty -otsikolla) (* Teollisuus ilman 2009 2010 Muutos 2009 2010 Muutos 2009 2010 Muutos 2009 2010 Muutos Tekniset ja konttoritoimihenkilöt

Lisätiedot

Tuntipalkkaisten ohjeet

Tuntipalkkaisten ohjeet Kuntasektorin palkkatiedustelu 2015 Tuntipalkkaisten ohjeet Tuntipalkkaisten tiedusteluun ilmoitetaan: Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) piiriin kuuluvat työntekijät, joilla

Lisätiedot

Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista

Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista 216 Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista 1 Metsäteollisuuden henkilöstö koostuu oman alansa ammattilaisista Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä on peräti kaksikymmentä prosenttia.

Lisätiedot

Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta

Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito-

Lisätiedot

Toukokuu 2010. Palkkatilastokatsaus

Toukokuu 2010. Palkkatilastokatsaus Toukokuu 2010 Palkkatilastokatsaus Vuosi 2009 . Palkkatilastokatsaus Vuosi 2009 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Palkkatilastokatsaus 2009 1 2 Palkkatilastokatsaus 2009 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Sisällysluettelo

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tapaturmavakuutuslain 35 a :ssä tarkoitetusta tilastohistoriasta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN KORVAUSTOIMEN OHJE TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN KORVAUSTOIMEN OHJE TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 5/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(1) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 17.11.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 AMMATILLISEN

Lisätiedot