Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä
|
|
- Akseli Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion konkariopettaja, englannin ja ruotsin lehtori Virpi Bunders jäi viime joulun alla hyvin ansaitulle eläkkeelle. Mitä hänelle kuuluu nyt? Oikein hyvää kuuluu, Bunders sanoo ja hymyilee. Tuntuu hassulta olla näin vapaa. Vapaata aikaa ei kuitenkaan juurikaan ole, sillä Bunders kertoo harrastavansa kenties enemmän kuin koskaan. Hän käy monta kertaa viikossa jumppa- ja pilatestunneilla ja pulahtaa lähes joka aamu hyiseen Itämereen uimaan kotonaan Helsingin Katajanokalla. Entinen kielten lehtori lukee myös paljon kirjoja niin suomeksi kuin vieraillakin kielillä uusia suosikkeja ovat Kate Atkinson, Ian McEwan ja Herman Koch ja sanoo matkustavansa välillä Itävaltaan tapaamaan lapsenlapsiaan. Pirteä Bunders kertoo viihtyvänsä eläkkeellä mainiosti. Eläköityminen ei tullut niin sanotusti puun takaa, vaan hän valmistautui siihen puolen vuoden ajan niin henkisesti kuin konkreettisestikin, sillä hän arvelee täyttäneensä ainakin 30 lukion roskakoria suursiivouksen yhteydessä: Vein valehtelematta joka päivä puolen vuoden ajan luokan 3030 kaapeista tavaraa roskikseen. Tutun työympäristön ja kollegoiden hyvästeleminen oli tietysti haikeaa pitkän uran jälkeen, mutta eläköityminen itsessään oli mukavaa. Lukio on muuttunut radikaalisti Bunders aloitti opettajana Järvenpäässä vuonna 1980 ensin
2 peruskoulussa, sitten lukiossa. Millainen koulumaailma oli 20 vuotta sitten? Bunders tarjoaa pikaisen läpileikkauksen lukion historiasta kasariajoista nykypäivään: Nykyinen moderni lukio eroaa hirveästi vanhasta. Tämä uusi rakennus on ihanan tilava ja ilmava, paljon parempi kuin vanha, jossa oli mm. homeongelmia. Fyysisen ympäristön lisäksi sisältö on muuttunut valtavasti. Ennen koulunkäynti ei ollut kurssipohjaista, vaan opiskelijalla oli sama lukujärjestys koko vuoden ja mahdollisesti sama opettaja tietyssä aineessa koko lukion ajan. Nykyajan luokattomassa lukiossa opiskelijoilla on mahdollisuus valita itse, millaisia polkuja he haluavat lähteä seuraamaan. Valinnaisuus on Bundersin mielestä hyvä asia. Sen mukana tulee tosin myös suuri vastuu omista opinnoista, mikä huolettaa Bundersia, sillä lukio-opiskelijat ovat vielä niin nuoria, etteivät he välttämättä tiedä, mitä oikeasti haluavat tai tarvitsevat. Lukiossa tulisi opiskella eri aineita laajaalaisesti, mutta siltä ei saisi vaatia liikaa; perustietojen syventämistä voi jatkaa myöhemmin jatko-opinnoissa. Vieraiden kielten merkitystä hän korostaa erityisesti, sillä kielitaito avaa ovia maailmaan ja auttaa esimerkiksi työnhaussa. Itseään ei saa ruoskia liikaa, vaan tulisi pitää huolta omasta terveydestään ja sosiaalisista suhteistaan. Teiltä vaaditaan paljon enemmän kuin ennen, Bunders sanoo ja huokaa. Miksi opettajaksi? Opiskelijoiden tulevaisuus ei silti huoleta Bundersia, sillä se on täynnä mahdollisuuksia. Omista suunnitelmistaan voi aina keskustella opon kanssa, mikä oli vielä meidän vanhempien lukioaikoina mahdotonta. Oppilashuolto on kehittynyt hirveästi. Ennen vanhaan meillä ei tainnut olla yhtäkään päätoimista opoa, saati sitten kuraattoria tai koulupsykologia, Bunders pohtii. Saadessaan ylioppilaslakin vuonna 1968 hänellä itsellään oli melko selkeä visio tulevaisuudesta. Englanninopettajan rohkaisemana hän lähti Englantiin ja rakastui kyseiseen maahan, haki Suomen viiteen
3 yliopistoon lukemaan kieliä, pääsi loistavilla arvosanoillaan joka ikiseen ja päätyi lopulta Helsinkiin hyvän asunnon saatuaan. Järvenpään lukioon Bunders haki töihin sen takia, että se oli kätevän lähellä junarataa. Lukiossa hänet tunnettiin turvallisena ja tasapuolisena opettajana, omien sanojensa mukaan ehkä vähän kaavoihin kangistuneena. Opettajan ammatissa on paljon hyvää, Bunders sanoo. Vaikka kollegojen kanssa tehdään tiivisti yhteistyötä, työ on loppujen lopuksi melko itsenäistä, sillä tunnilla kukin opettaja on itse vastuussa kaikesta. Haastavaa on se, että töissä täytyy jaksaa olla iloinen ja reipas, vaikka aina ei huvittaisi, mutta nuorten kanssa työskentely on palkitsevaa. Nuorten kanssa jokainen tunti oli erilainen. Te olette kaikki niin hurmaavia. Ulkomaiden eksotiikkaa Järvenpään lukiosta Bundersin mieleen ovat jääneet erityisesti projektit ja vierailut. Lukiolla on käynyt kylässä monenlaista poliitikkoa ja persoonaa, ja joka vuosi on ollut vaihtooppilaita, joiden kanssa Bunders on tehnyt töitä. Hän kertoo lukuisten kansainvälisten kontaktien, projektimatkojen sekä vaihto-oppilaisiin ja heidän kulttuuriinsa tutustumisen laajentaneen perspektiiviään. Sääli, etten ole merkinnyt näinä vuosina Järvenpään lukiossa opiskelleiden vaihtooppilaiden kotimaita karttaan, Bunders harmittelee. Hän mainitsee käyneensä mm. Syyrian rajalla Turkissa tutustumassa paikalliseen kouluun. Lapsuuden Elämäkirjassaan Bunders kirjoittaa halunneensa pienenä kauppatädiksi. Kauppatätiä hänestä ei tullut, ja hyvä niin, sillä pitkä ura opettajana on ollut äärimmäisen antoisaa. Minä olen tehnyt nyt työni ja olen siitä kiitollinen, Bunders hymyilee, elämä tuntuu hyvältä.
4 Ex-suurlähettiläs haluaa lisää luovuutta Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Bruce Oreck piti Areenalla puheen peloista ja riskinotosta. Yleisen kysymystuokion jälkeen keskustelu jatkui vielä opettajanhuoneen kahvipöydän ääressä. Suurlähettilääksi Oreck päätyi kerättyään Barack Obaman vaalikampanjaan yli dollaria, jolloin Obama nimitti hänet Suomeen. Oreck itse toivoi pääsevänsä tänne Suomen energiatehokkuuden ja vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämistyön takia. Kuvat: Heikki Tervanen Oreckin taustoja tutkiessa törmää hieman yllättävään löytöön; verotuksesta useita kirjoja kirjoittanut, bodaava, mineraaleja keräilevä menestynyt lakimies aloitti yliopistouransa Johns Hopkinsin yliopistossa ja suoritti kandidaatintutkintonsa wait for it taiteissa. Kyllä. Tällä miljoonayritys Oreck Corporationin perustajan David Oreckin pojalla ja perijällä on kandidaatintutkinto taiteissa.
5 Toisaalta juuri taidekoulutus antaa Oreckin puheille pohjan. Lähes jokaisessa antamassaan haastattelussa hän nimittäin painottaa tarinankerronnan merkitystä yrittäjyydessä. Kommunikaatiotaitojen puute on Oreckin mukaan joidenkin teollisuuteen liittyvien asioiden ohella tärkein syy sille,the twenty-first century belongs to the quick-witted. miksi Suomen talous laskee, vaikka maa listautuu kilpailukyvyssä maailman neljänneksi parhaaksi. Yrittäjän pitää osata kertoa tarina, sillä ne vetoavat ihmisiin kaikkialla maailmassa. Suomalaiset voisivat oppia yhdysvaltalaisilta myös optimismia, joka on kaiken luovuuden polttoainetta, Oreck sanaili Aaltoyliopiston nettisivuilla tämän vuoden elokuussa julkaistussa uutisessa. Hän aloitti muun muassa tarinankerronnasta luennoinnin Aallossa tänä syksynä. Kysyttäessä tärkeintä asiaa mitä lukio voi oppilailleen opettaa, Oreckin vastaus tulee kuin suoraan apteekkarin hyllyltä: The best ideas in the world kept in a closet don t have an impact. luovuutta. Kouluissa opetetaan edelleen liikaa mitä ajatella, kun pitäisi opettaa kuinka ajatella. Yhdysvalloissa lapsille opetetaan ensimmäisestä koulupäivästä lähtien tarinankerrontaa sen eri muodoissa. Oreckin mielestä se tulisi saada myös suomalaisiin kouluihin osaksi normaalia lukujärjestystä. Finland is a country that was actually founded by storytellers. The whole consept of Finland was founded by architects, musicians, poets, painters and writers, all of whom are storytellers. So along all of the modern nations
6 Finland alone has the right to claim, as part of its DNA, your skills as storytellers, because that s where modern Finland comes from. But somewhere in the last century that skill and that passion for it has gone to sleep somewhere. It s not that you can t. It s just that you simply put it in the closet and misplaced it. Now is the time go rummaging through closet and find it and shake it out of its slumbers and reclaim it. Now is the time to wake up. Tarina ensin, vaikuttaminen sitten Kirjailija Pauliina Susi vieraili Järvenpään lukiolla kertomassa uusimmasta romaanistaan Takaikkuna (2015). Vuonna 1968 syntynyt Susi on valtiotieteiden maisteri, vapaa toimittaja ja kahden lapsen äiti.aikaisemmin hän on kirjoittanut kuunnelmia, novelleja eri kokoelmateoksiin sekä neljä menestynyttä romaania. Esikoisteos Ruuhkavuosi (Tammi, 2005) sekä sitä seurannut Lukot (Tammi, 2008) käsittelevät ihmissuhteita. Äitiyden ihanuudesta ja kamaluudesta vitsiä vääntävän Ruuhkavuoden pääosassa on kolmekymppinen Minna, joka päättää yhden vuoden aikana rakentaa talon, tehdä gradun ja hankkia lapsen. Sanomattakin tietää, että onhan siinä hirveä urakka. Ammensin kyllä ideoita omista kokemuksistani, Susi sanoo ja hymyilee vinosti. Luulisi, että kotoa käsin työskentelevällä kirjailijalla olisi aina aikaa perheelle, mutta Susi sanoo toista: kirjailijan ammatin huono puoli on siinä, että työasioita ei voi jättää työpaikan oven taakse ja vaihtaa vapaalle kotiin tullessa. Työ- ja vapaa-aikaa on välillä
7 vaikea erottaa toisistaan Kuva: pauliinasusi.fi Romaanien kirjoittamisen lisäksi Susi on tekee töitä vapaana toimittajana. Freelancerin hommien välillä hän on työskennellyt toimitussihteerinä esimerkiksi Sara- ja Kotiliesi-lehdissä sekä Helsingin yliopiston Yliopistolainenlehden päätoimittajana. Samasta yliopistosta hän aikoinaan valmistui valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiologia ja sivuaineenaan viestintä. Ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen ja markkinoinnin tuntemus on selvästi vaikuttanut hänen kolmen uusimman jännitysromaaninsa, Pyramidin (Tammi, 2009), Nostalgian (Tammi, 2010) ja Takaikkunan teemaan. Ne sijoittuvat kylmään bisneksen maailmaan, jossa aika on rahaa ja harvat pääsevät huipulle. Takaikkunan aihe on hyytävän ajankohtainen: stalkkaus ja verkkorikollisuus. Taustatyötä tehdessäni opin paljon internetin vaaroista, Susi toteaa. Yhteiskuntakriittisyys on siis Suden tuotannolle tyypillistä. Pyrkiikö hän kirjoittamalla vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin vai tuottamaan puhdasta viihdettä? Kirjoittamisessa on ensisijaisesti kyse tarinoiden kertomisesta. Kun syntyy hyvä tarina, sen haluaa tietenkin jakaa muille, Susi sanoo. Haluan kyllä kirjoittaa
8 ajankohtaisista aiheista, sillä ne kiinnostavat minua. Yhteiskuntakriittisyys on siis Suden tuotannolle tyypillistä. Kirjailijan tai toimittajan ammatista haaveilevia nuoria Susi kehottaa lukemaan, kirjoittamaan ja seuraamaan maailman tapahtumia aktiivisesti. Hän itse on nauttinut kirjoittamisesta pienestä lähtien ja tiesi jo lukiossa haluavansa valtiotieteelliseen ja sitä kautta toimittajaksi. Ahkeruus ja päämäärätietoisuus kannattavat, on unelmana sitten kärkevien kolumnien tai hömppäkirjojen kirjoittaminen. Vaihtarit valokeilassa Pöydässä istuu joukko nuoria. He ovat tulleet eri kulttuureista, eri puolilta maailmaa, eri taustoista. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää: he ovat kaikki seikkailijoita. Tutkimusmatkailijoita. Karjalanpiirakan ystäviä. Vaihto-oppilaita. Sattumien kautta Suomeen 17-vuotias puolalainen Adam Kaźmierczak tavaa meille sukunimeään naureskellen. Adam tuli Suomeen puoliksi vahingossa. Alunperin hän halusi Ruotsiin, mutta se ei onnistunut hänen järjestönsä kautta. Vaihtoehdoiksi jäivät Suomi ja Norja. Suomi oli maista vähemmän tunnettu ja siksi kiinnostavampi. Totta puhuen Suomi ei ollut kenenkään ensimmäinen sijoitustoive. Japanilainen Tomoka Kodashima, 17, halusi Kanadaan, mutta vaihtoehtoina oli vain ranskankielisiä alueita. Hän kertoo kuitenkin aina olleensa kiinnostunut
9 Pohjoismaista. Tomoka näki 13-vuotiaana valokuvan Suomen kuuluisasta sinisestä hetkestä ja on siitä lähtien halunnut nähdä ilmiön omin silmin. Ehkäpä tämä unelma toteutuu talvella. Kukaan ei kuitenkaan kadu Suomeen päätymistä. Australialainen Makeda d Espiney, 16, jopa iloitsee lopullisesta kohdemaastaan. Pidän suomen kielestä enemmän kuin islannista, hän toteaa. Kohti suurta tuntematonta Moni vaihto-oppilaista ei tiennyt Suomesta juuri mitään. Tuntematon maa ei tarjonnut ennakko-odotuksia, joten myöskään pettymyksiä ei voinut syntyä. Kun hollantilainen Tessa Ridder, 18, kuuli päätyvänsä Suomeen, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: En tiedä Suomesta mitään mahtavaa! Saksalainen Inga Janßen, 17, saapui Suomeen melkein heti kouluvuotensa loputtua. Hän ei siis edes ehtinyt luoda mielikuvia tulevasta vuodesta. Ei odotuksia, ei pettymyksiä! Adam toteaa filosofisesti ja vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään negatiivista sanottavaa Suomesta. Kulttuurit kohtaavat Kulttuurien välillä löytyy monenlaisia eroja aina koulujärjestelmästä tapaan valmistaa perunoita. Turhanpäiväinen jutustelu ja liika yrittäminen on oikeastaan aika perseestä. Suurin osa australialaisista puhuu ainoastaan englantia. Ei siellä välitetä muista kulttuureista tai maista, Makeda toteaa ja jatkaa: Australialaiset eivät arvosta kielten opiskelua tai ulkomailla käymistä. On harvinaista, että australialainen lähtee vaihto-oppilaaksi. Ihmiset ovat vähemmän puheliaita täällä, Adam sanoo mutta huomauttaa, ettei se oikeastaan haittaa häntä.
10 Turhanpäiväinen jutustelu ja liika yrittäminen on oikeastaan aika perseestä, hän kertoo aivan kuin oikea suomalainen! Suomen ja Saksan välillä ei Ingan mielestä ole juurikaan eroja. Suomessa on kyllä kalliimpaa, Inga huomauttaa ja muut nyökyttelevät myötäilevästi. Eniten eroja löytyy koulujärjestelmästä. Japanilaisissa kouluissa on erityisen tiukka pukeutumiskoodi: esimerkiksi meikkiä ei saa käyttää eikä korvia lävistää. Tomoka esittelee uusia korvalävistyksiään naureskellen. Salmiakki on pahuuden perikuva Vaihdon ensimmäisistä kuukausista ei olla selvitty ilman naurua ja kömmähdyksiä. Kerran uskonnontunnilla Tessan piti etsiä tietoa suomalaisesta musiikista ja hän löysi hyvän kappaleen. Kun hän näytti sen opettajalle, tämä repesi nauramaan; kappale oli nimeltään Saatanan perkeleen polkka. Kaikki vaihto-oppilaat sanovat rakastavansa suomalaista ruokaa. Karjalanpiirakka on kaikkien ehdoton suosikki. Yllättävää kyllä, Tessa rakastaa salmiakkia. Adam taas vihaa sitä sydämensä pohjasta. Tämä on pahuuden perikuva, hän sanoi maistettuaan suomalaista herkkua. Halu ymmärtää toi tänne saakka Lukiomme opettaja Annina Tasala jätti muut pääsykokeet välistä päätettyään lähteä lukemaan ruotsia. Vapaa-aika hänellä kuluu perheen sekä liikunnan parissa ja viihdykettä elämään tuovat elokuvat sekä kirjat.
11 Tasala on kotoisin Sodankylästä, jossa hän suoritti sekä peruskoulun että lukion. Lukiossa hänelle alkoi hahmottua, mitä hän halusi tehdä tulevaisuudessa. Vaihtoehtoja oli kuitenkin laidasta laitaan; psykologia, lakitiede ja ruotsi. Lukion jälkeen Tasala haki useampaan paikkaan, mutta ensimmäisenä toiveena oli päästä lukemaan ruotsia.meitä nuoria kapinallisia varmasti kutkuttaa yksi kysymys: miksi ruotsi? Niin hän jättikin menemättä muihin pääsykokeisiin. Hänen onnekseen Oulun yliopiston ovet aukesivat hänelle ja niin alkoivat ruotsin opinnot. Meitä nuoria kapinallisia varmasti kutkuttaa yksi kysymys: miksi ruotsi? Tasalalla on paljon ruotsia puhuvia sukulaisia ja ystäviä, joten halu ymmärtää heitä lisäsi hänen kiinnostusta Suomen toiseen viralliseen kieleen. Kielet ovat aina olleet hänelle myös vahvoja. Opettajakin tuntui luonnolliselta ammatilta, sillä hänen lähipiirissään heitä on paljon. Tasalan vapaa-aika ja kiinnostuksen kohteet pyörivät samojen asioiden ympärillä kuin varmaan suurimman osan meistä. Itse hän kutsuu arkeaan tavalliseksi. Purjehtien kohti uutta elämää lukiossa Koulumme uusi apulaisrehtori Jarno Hautamäki on kokenut opettaja ja pitää koulutusta, perhettä ja harrastuksia tärkeänä osana niin hänen kuin jokaisen muunkin elämää. Hautamäki asuu Järvenpäässä vaimonsa, skotlanninterrierinsä ja
12 kahden viisivuotiaan lapsensa kanssa. Kiireenkin keskellä on tärkeää löytää aikaa perheelle ja harrastuksille Kesälomalla hän muutti uuteen asuntoonsa Järvenpäähän ja kävi ulkomailla, joten kesä sujui verkkaisesti vaikka se olikin tavallista pidempi. Vapaa-ajallaan Hautamäki purjehtii ja metsästää. Vaikka syksy on ollut kiireinen, hän löytää aikaa näille kahdelle rakkaalle harrastukselleen. Miten Hautamäki päätyi kouluumme? Aikaisemmin Jarno on opettanut Nurmeksessa, toiminut vararehtorina ja rehtorina. Hän päätti hakea Järvenpään lukioon töihin ja hänet valittiin apulaisrehtorin virkaan. Ensivaikutelma koulustamme on Hautamäen mukaan hyvä: Hyvin avoin ja vastaanottavainen. Käytävillä on paljon keskustelua ja hälinää, mutta kiusaamista ei ole, mikä on erittäin tärkeä asia hyvän ilmapiirin luomiseksi. Kellot eivät poikkeuksellisesti soi, mutta tämä toimii vararehtorin mielestä hyvin. Mistä työpäivät koululla koostuvat? Hautamäki opettaa matematiikan ja fysiikan ykkös- ja johdantokursseja, yleensä muutaman oppitunnin päivässä. Hän tekee myös paljon hallinnollista työtä, mutta tarkentuva työkuva rakentuu paremmin vasta myöhemmin. Ensivaikutelman mukaan koulumme on hyvin avoin Keväällä hän on yövalvonnassa ja tekee kurssitarjotinta ensi vuodelle. Opettajat ovat Hautamäen mielestä leppoisia ja mukavia, aika samantapaisia kuin muuallakin. Tulevaisuudelta Hautamäki odottaa mukavia ja mielenkiintoisia tehtäviä. Jos Hautamäki saisi muuttaa maailmassa yhden asian, hän takaisi kaikille hyvän koulutuksen.
13 Varmoin askelin epävarmaa polkua Tomi Hoviaro on klassinen esimerkki siitä, kuinka voi saavuttaa unelma-ammattinsa vaikka ei nuorena tietäisikään mitä tekisi isona. Tämä aktiivista elämää viettävä, alun perin Helsingistä kotoisin oleva mies on päätynyt laskento-opin opettajaksi Järvenpään lukioon lukuisten sattumien kautta. Tie ammattiin Lapsuutensa Hoviaro vietti Helsingissä perheensä kanssa. Koulutiensä hän aloitti seitsemänvuotiaana Helsingissä, mutta siirtyi jo 3. luokalla opiskelemaan Järvenpäähän. Ala-asteen käytyään perhe muutti Kellokoskelle ja sieltä löytyi myös yläaste. Peruskoulun jälkeen Hoviaro siirtyi Hyvinkäälle ammattikouluun sähköpuolelle. Tällöin hänellä ei ollut tietoakaan siitä mitä hän haluaisi olla tai tehdä valmistuttuaan. Ammattikoulun loppuessa hän päätti lähteä opiskelemaan tietojenkäsittelyä. Opiskelun aikana ja muutaman sijaistuksen jälkeen hän löysi kutsumuksensa matematiikan. Järvenpään lukio on ylittänyt odotukseni. Tämä aine oli kulkenut hänen mukanaan koulutien alkuajoista lähtien ja se oli aina kiehtonut Hoviaroa. Nämä tekivät sen opettamisesta loogisen valinnan. Käytyään iltalukion ja valmistuttuaan sieltä huikealla 9.6 keskiarvolla hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. Järvenpään lukioon Hoviaro päätyi sen takia, että asuu lähellä. Muita syitä olivat laatu, lukiolla käydyt työharjoittelut ja niistä saadut hyvät kokemukset. Hoviaron mukaan Järvenpään lukio on ylittänyt hänen odotuksensa.
14 Opettaja vapaalla Vapaa-ajalla Hoviaro opettaa potkunyrkkeilyä Kehäkarhuilla. Urheilu on muutenkin lähellä miehen sydäntä. Hän käy lenkillä ja kuntosalilla niin usein kuin vain lapsiperheen kiireiltä ehtii. Urheilu ja matematiikka eivät ole hänen ainoita intohimojaan, vaan mukaan mahtuu myös musiikki. Hoviaro on soittanut kitaraa suurimman osan elämästään ja haastattelu loppuikin mystiseen toteamukseen: ESP soi paremmin, kuin Fender ilman sähköjä. Maailmanmatkaaja päätyi lukioon Marja Kapaselle opettajan työ on aina ollut yhtenä vaihtoehtona. Kapanen työskenteli Nokialla yritysalalla, mutta kerran sijaistettuaan hän ajautui opettajan hommiin. Tällä hetkellä hän työskentelee kuudetta vuotta opettajana. Yhteiskunnalliset aiheet ihastuttavat Opettajaksi historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon saralle Kapanen päätyi kiinnostavan aiheen vuoksi. Hänellä oli alun perinkin taloustieteiden koulutus, joka pohjustaa yhteiskuntaopin tietämystä. Kapanen ilmoittaa myös historian liittyvän tähän vahvasti. Yhteiskunnalliset asiat ovat aina olleet Kapasen sydämessä, ja hän ylistää: Parhaimmillaan oppiaineet ovat todella paljon keskustelua herättäviä. Kapanen pyrkiikin luomaan mahdollisimman paljon faktaperäistä keskustelua sekä pohdintaa oppitunneillaan, mutta painottaa asioiden tärkeysjärjestystä: perusasioiden sisäistäminen tulee ennen keskustelua.
15 Oppilaat ovat hiljaisempia Järvenpäähän Kapanen päätyi, kun hän huomasi haussa olleen historian opettajan paikan. Hän asuu Helsingissä, joten matkakaan ei ole rasitteeksi. Aikaisemmin Kapanen on opettanut yläkoulussa sekä ammattikoulussa, joten lukio on hänelle uusi kokemus. Oppilaat ovat hiljaisempia kuin yläkoulussa ja heidän kanssaan pääsee paremmin itse asiaan, toteaa Kapanen reilun kuukauden lukioelämän jälkeen. Opiskelijat ovat Kapasen sanoin olleet kivoja ja työskentely mukavaa. Peukaloiden pyörittelyyn hänellä ei ole jäänyt vielä aikaa, sillä hyppytunnitkin kuluvat oppitunteja suunnitellessa ja uuteen oppimateriaaliin tutustuessa. Toimistotyöhön verrattuna opettajan työ antaa paljon enemmän, sillä vuorovaikutus oppilaiden kanssa tuo jokaiseen päivään jotain uutta. Kapanen ei ole työskennellyt aikaisemmin näin suuressa koulussa. Erityismaininnan Kapaselta sai koulumme areena, joka hänen mukaansa on paljon mukavampi paikka katsoa aamunavauksia sekä muita esityksiä kuin sali. Hän odottaa, että pääsee tutustumaan oppilaisiin ja opettajiin paremmin. Maailmanmatkaajasta opettajaksi Vapaa-aikansa Kapanen käyttää lenkkeillen sekä pesäpalloa pelaillen. Se on semmoista höntsäilyä, mutta voitamme kuitenkin kaikki pelit, naureskelee Kapanen. Harrastuksiinsa hän lisää matkustelun, jota hän onkin harjoittanut niin vaihto-oppilaana Pohjois-Amerikassa, au pairina Englannissa kuin vapaaehtoistyöntekijänä Nepalissa, missä hän toimi opettajana. Tämä vastuutehtävä saikin hänet inspiroitumaan tästä urasta. Vaikka kielitaito pääsee välillä hieman ruostumaan, sujuu Kapaselta sekä ruotsi että englanti. Sujuvan ruotsin kielen hän omaksui ollessaan Ruotsissa vaihto-oppilaana. Tämän kaiken lisäksi Kapanen on matkustellut myös ympäri Eurooppaa, Intiassa, eri puolilla Afrikkaa sekä Australiassa.
16 Lupa soittaa ja tehdä virheitä Eräs viidesluokkalainen poika paloi halusta soittaa rumpuja. Joka musiikintunti hän pyysi päästä soittamaan ja vaikka rytmit eivät aina osuneet, annoin hänen mennä. Yhdeksännellä luokalla hän esiintyi koulumusikaalin pääroolissa, lauloi ja soitti rumpuja. Musikaalikokemuksen myötä hän haki taidelukioon, ja uskoisin että hän aikoo hakea (ellei ole jo hakenut) teatterikorkeakouluun. Nyt hän on ylioppilasteatterissa ja näytellyt esimerkiksi mainoksissa ja Mustat lesket-televisiosarjassa. Hän kävi lukioaikanaan kiittelemässä meitä kannustuksesta, ja silloin tuli kyllä tippa linssiin, Järvenpään lukion uusi musiikinopettaja Anne Tanskanen muistelee. Hänelle oppilaiden onnistumiset, niin suuret kuin pienetkin, ovat syy siihen, miksi hän työskentelee opettajana. Monenlaista osaamista Tanskanen on harrastanut musiikkia pienestä asti, ja kahdeksannella luokalla hän päätti hakea Sibelius-lukioon. Siellä hän kävi ensin sinfoniaorkesterissa, mutta päästyään kamarikuoroon vaihtoi viulun lopullisesti lauluun. Lukion jälkeen hän pääsi ensimmäisellä yrityksellä Sibelius- Akatemiaan. Onnenkantamoisten kautta Tanskanen on työskennellyt musiikin maisteriksi valmistumisestaan asti opettajana, ja keikkaillut säännöllisen epäsäännöllisesti bändinsä Lupa Soittaa kanssa. Laulu on vuonna 2007 tangoprinsessan tittelin voittaneelle ja vuonna 2012 tangofinaaliin päässeelle Tanskaselle henkireikä ja rentoutumistapa. Hän toivoo oman innostuksensa tarttuvan
17 myös oppilaisiin. Tosissaan tekemisen rinnalla pitää olla myös veikeää iloa taustalla! Peruskoulusta lukioon Ennen Järvenpään lukioon siirtymistä Tanskanen työskenteli musiikinopettajana Vantaalla Kartanonkosken peruskoulussa. Idea lukiomaailman näkemisestä opettajan silmin oli jo ehtinyt muhia hetken hänen päässään. En pelkää uusia asioita. Olin kuullut etukäteen paljon hyvää lukiolaisista. Ennakkooletuksena olivat mukavat oppilaat enkä ole joutunut pettymään! Omien sanojensa mukaan Tanskanen on opettajana innostava, positiivinen, kannustava, hullu ja heittäytyvä. Yhtenä mottonaan hän pitää lausahdusta moka on lahja, sillä virheistä oppii eikä ilman mokailua voi kehittyä. Tähän ja kannustamisen tärkeyteen hän viittaa tarinassaan rumpuja soittavasta pojasta. Vaikka välillä ryömitään mudassa, oppilaiden oivallukset, onnistuminen ja tekemisen meininki ovat parasta opettamisessa Tanskanen kertoo. Lukiossa opettamisen ehdoton paras puoli on se, että lukiolaiset ovat täällä vapaaehtoisesti. Tunneilla saa keskittyä enemmän asiaan, kun taas peruskoulussa tunneilla on usein paljon muuta mihin pitää keskittyä. Järki-gurun jäähyväiset Kun eläköityvä päätoimittaja Henry Hedborg tuli mukaan tekemään Järkeä, harva edes tiesi, että koululla ilmestyy oma lehti. Nyt, tulevan ylioppilaan suunnatessa lukion penkiltä kohti elämää, taakse jää kehitystyön tulos, jota voi
18 jo verkkolehdeksi kutsua. Miltä tuntuu jättää taakse kaikki Järjen järkevät ihmiset ja päätoimittajan pesti? Tuntuu todella helpottavalta ja luottavaiselta, sillä tiedän Järjen jäävän hyviin käsiin. Hieman haikeakin on olo. Mikä on ollut raskainta päätoimittajuudessa? Entä helpointa? Ei tätä kyllä helpoksi voi sanoa; lehtikurssi on kuluttavin ja haastavin kurssi, jonka lukio voi tarjota! Kaikki on ollut enemmän tai vähemmän raskasta, mutta eniten ärsyttänyt yksittäinen asia on ollut se, kun jossain projektissa joku ei ole hoitanut hommiaan ja kyseisen sluibaajan perään on sitten saanut soitella. KUKA? HENRY HEDBORG Henry Hedborg aka Hedo, Henkka tai Double H Kirjoitti ylppäreissä äidinkielen, englannin, ruotsin ja yhteiskuntaopin Selviytynyt mediadiplomista ja puheviestinnän päättökokeesta Vapaa-ajalla pyöräilee, ulkoilee, lukee, seuraa mediaa, kokkaa ja leipoo Tulevaisuudensuunnitelmat: suomen kieli yliopistossa; kenties tuleva toimittaja, äidinkielenopettaja tai sosiologi Humanisti, wannabe-fennisti, kaakaon suurkuluttaja ja ammattimainen tuoleilla pyörijä Miten potkia ihmisiä töihin, jos hommat eivät etene? Soittelemalla ja viestittelemällä perään sekä tietenkin käyttämällä kolmea kovaa keinoa: uhkailua, kiristystä ja lahjontaa. Ei tätä kyllä helpoksi voi sanoa: lehtikurssi on kuluttavin ja haastavin kurssi, jonka lukio voi tarjota!
19 Onko vanhalla gurulla käytännön vinkkejä uudelle päätoimittajalle? Yritä nukkua ja pidä puhelin sopivasti saatavilla. Tee aina B- suunnitelma kaiken varalle ja ajattele pitkän kaavan mukaan, sillä jos joku projektissa mukana oleva ei pysty, jaksa tai saa kohtauksen, sinulla pitää olla mietittynä seuraava uhri, jolle homma nakitetaan. Kannattaa myös perehdyttää kurssikaverit hyvin asioihin ja heitellä ideoita niiden kanssa, jotta kaikille löytyy mieluisaa tekemistä. Mikä on ollut kivointa päätoimittajuudessa? Kivointa on ollut lukijoiden ja opettajien positiivinen palaute ja se, kun on nähnyt muidenkin antavan kaikkensa ja onnistuvan. Kurssilla on ollut mukana mukavaa porukkaa, jonka kanssa on saanut tehdä töitä ja nauraa. Kivointa on ollut lukijoiden ja opettajien positiivinen palaute ja se, kun on nähnyt muidenkin antavan kaikkensa ja onnistuvan. Miten ja miksi päädyit lehtikurssille? Olen kirjoittanut lapsesta asti. Yläkoulussa mielessä kypsyi sellainen ajatus, että olisi hienoa olla joskus toimittaja. Osallistuin Nuoren Voiman Liiton silloisen nettikirjoittajakoulun Journalistisen kirjoittamisen selviytymiskurssille, jota veti Helsingin Sanomien toimittaja. Yhteishaussa hain tietenkin media- ja tiedonhakutaitoisena Järvenpään lukioon, jota mainostettiin modernina oppimisympäristönä. Tämä koulu tarjosi paljon mielenkiintoisia kursseja, ja Järkikin kiinnosti. Ekana vuonna olin liian ujo tullakseni mukaan, mutta toisena rohkaistuin ja tälle tielle jäin. Kuinka paljon Järki on muuttunut toimestasi? Paljon olen ainakin yrittänyt viedä sitä eteenpäin! Lehtikurssille tullessani silloinen julkaisuformaatti oli aika epämääräinen blogiviritelmä bittiavaruudessa, jota kukaan ei silloin oikein kehittänyt. Ajattelin sitten itse tarttua
20 toimeen, päädyttiin rakentamaan nettijulkaisu vähän niin kuin uudestaan siten, että se tehtiin nyt kunnolla. Kyllä minä uskallan tätä nykyistä Järkeä jo ihan verkkolehdeksi kutsua. Lehti, erityisesti tämä vuosi päätoimittajana, on opettanut paljon asioita elämästä. Mitä päätoimittajuus on antanut sinulle? Lehti, erityisesti tämä vuosi päätoimittajana, on opettanut paljon asioita elämästä ja ihmisistä. Olen oppinut paljon eri ihmisluonteista ja kehittynyt ryhmätyöskentelijänä. Organisointi, johtajuus ja suurten kokonaisuuksien hahmottaminen ja kasassa pitäminen on tullut tutuksi. Sanoisin, että tässä on muuttunut järkevämmäksi ihmiseksi itsekin. Eli lehtikurssista on hyötyä tulevaisuudessa? Kyllä! Päätoimittajuus ja lehtikurssi ylipäätään ovat parhaat eväät työelämään, jotka olen tästä laitoksesta saanut. Vaikka monesti sanotaan, että lukio ei valmenna työelämään, niin kaikki se stressi, paineessa tekeminen ja tiimityöskentely, joita olen Järjessä saanut kokea, ovat parhaat elämän eväät, jotka olen saanut kerättyä täältä reppuuni. Olen näistä kokemuksista kiitollinen. HENRYN 8 VALINTAA Säätila? Raikas vesisade. Kieli? Suomi ilman muuta. TV-sarja? Major Crimes. Ruoka? Äidin cannelloni. Lempibiisi? The Script Hall of Fame. Paras paikka? Stadi. Kahvimukin väri? Sininen. Eläin? Kissa.
Suomi mainittu - torilla tavataan!
Suomi mainittu - torilla tavataan! Saksassa viettämieni kuukausien aikana on vastaan tullut monenlaista maapallon tallaajaa. Näiden erilaisten ihmisten kanssa olen käynyt monenlaisia keskusteluita liittyen
Järki-gurun jäähyväiset
Järki-gurun jäähyväiset Kun eläköityvä päätoimittaja Henry Hedborg tuli mukaan tekemään Järkeä, harva edes tiesi, että koululla ilmestyy oma lehti. Nyt, tulevan ylioppilaan suunnatessa lukion penkiltä
Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden
Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden Lukion pakollisen oppimäärän suorittaakseen opiskelijan on istuttava reilusti yli 2 000 tuntia koulun penkillä. Kun lukuun lisätään koeviikot, ylioppilaskokeet ja mahdollinen
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion
Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa
Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu
Dialogin missiona on parempi työelämä
VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
lehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
Pohjolassa. Vaihtareiden taustat
Vieraiden Pohjolassa maiden ihmiset Järvenpään lukiossa opiskelevat vaihto-oppilaat ovat olleet Suomessa jo pari kuukautta. Saimme hyvän mahdollisuuden haastatella Sofia Zamoraa, Valérie Coutua, John Flahertyä
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)
Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
Kieliohjelma Atalan koulussa
Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä
Kielikonkari harrastaa avantouintia ja nauttii elämästä Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion
Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi
Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.
Työssäoppimassa Tanskassa
Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa
Tunnelmia vaihtovuodelta
Tunnelmia vaihtovuodelta Vaihto-oppilaamme Adam, Inga, Makeda, Oscar, Tessa ja Tomoka ovat viettäneet Suomessa nyt noin 10 kuukautta. Vaikka he ovat kaikki kotoisin eri maista, heitä yhdistää ainakin yksi
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
AIKAMUODOT. Perfekti
AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit
Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet
Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän
Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016
Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Ranska, Chamonix TAMMIKUU
Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä
Suomen suurlähetystö Astana
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.
VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,
Kurssitusten tarve kipuaa
Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat Kuluva vuosi on ollut Harry Potter -kirjasarjan kannalta tuloksekas. Faneille on tarjoiltu toinen toistaan kutkuttavampia uutisia: Harry Potter ja kirottu lapsi - näytelmä,
Kaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011
q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä
Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!
Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi
Kieliä Jyväskylän yliopistossa
ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,
SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.
Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina
Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset
Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä
Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen
Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.
Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,
ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland
ZA4880 Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 239 YOUNG PEOPLE AND SCIENCE D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN] Mies...1 Nainen...2 D2. Minkä
TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS
TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin
Perustiedot - Kaikki -
KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana
Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA
2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa
Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?
Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia
Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!
PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä
Aamunavaus alakoululaisille
Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden
Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia
1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon
Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri
ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti
YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen
VALITSE LUKIO-OPINNOT
VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
lehtipajaan! Opettajan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,
ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry
ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle
1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.
1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani
Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013
Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13
LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:
LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?
Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?
Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä
Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World
Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha
Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas
ITSETUNTEMUS YKSI VAIKEIMMISTA ASIOISTA ON OLLA SE KUKA ON. SAMALLA SE ON YKSI PARHAISTA ASIOISTA. TEE RAUHA ITSESI KANSSA PÄHKINÄNKUORESSA
YKSI VAIKEIMMISTA ASIOISTA ON OLLA SE KUKA ON. SAMALLA SE ON YKSI PARHAISTA ASIOISTA. TEE RAUHA ITSESI KANSSA www.eeviminkkinen.fi ITSETUNTEMUS PÄHKINÄNKUORESSA Ihminen on herkkä ja tunteva olento Jokaisella
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin
Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,
Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?
Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.
DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että
Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016
2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.
Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen
Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan
Täyden kympin vapaa-aika
Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella
Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät.
Vihdin lukion ensimmäisen vuoden oppikirjat lukuvuonna 2016-2017 Huom! Syksyllä 2016 lukion aloittavat opiskelevat uuden opetussuunnitelman mukaan. Ole tarkkana, että hankit juuri sen kirjan, joka listassa
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:
lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla
KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin
Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?
TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.
TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella
TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa
Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
YTM. Politiikkatieteet
YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o
Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto
Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto Peruskoulu osana Eiran aikuislukiota Peruskoulu toimii yleissivistävässä ympäristössä.
Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1
Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee