OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS-METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET
|
|
- Matti Elstelä
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE MAATALOUS-METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekuntien ja hallinnon sovelluspalvelut -yksikön kanssa opinto- ja työelämäpalautejärjestelmää, jota varten tutkintoon valmistuvia/vastavalmistuneita on pyydetty täyttämään työelämään sijoittumista ja yliopistoopintoja koskeva kyselylomake. Lomakkeen on voinut täyttää joko web- tai paperiversiona. Palautteesta on aiemmin koottu tietoja Helsingin yliopistossa vuosina 004, 005 ja 006 tutkinnon suorittaneiden osalta. Käsillä oleva tilastokooste perustuu vuonna 007 maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneiden vastauksiin. Kukin vastaaja esiintyy aineistossa ylimmän Helsingin yliopistossa vuonna 007 suorittamansa tutkinnon perusteella. Palautteen yleinen vastausprosentti pysytteli samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Edellisvuosien tapaan vastausaktiivisuus jäi joidenkin tiedekuntien ja tutkintoasteryhmien kohdalla varsin vaatimattomaksi; tämän vuoksi tilastokoosteen tuloksia ei tule yleistää koskemaan kaikkien vuonna 007 valmistuneiden työllisyystilannetta tai mielipiteitä. Tilastokoosteen tulokset ovat osa opinto- ja työelämäpalaute -järjestelmän kehittämisvaihetta. Jatkokehityksen kannalta olennaista on erityisesti passiivisesti palautteeseen vastanneiden ryhmien vastausaktiivisuuden lisääminen luotettavien ja vertailukelpoisten tulosten mahdollistamiseksi. Vastausaktiivisuuden lisääntyminen tarjoaisi paremmat edellytykset muun muassa pääaineittaisten yhteenvetojen tekemiseen. Vastaajamäärää voisi osaltaan kartuttaa myös palautejärjestelmän sisällöllinen ja tekninen jatkokehitystyö. Tilastokooste pohjautuu Helsingin yliopiston hallinnon sovelluspalveluiden tietokannasta poimittuun dataan. Aineisto on analysoitu SPSS 13.0 tilastoohjelmalla. Opinto- ja työelämäpalautteen rinnalle suunnitellaan automaattista raportointijärjestelmää, jonka on tarkoitus tulevaisuudessa korvata tilasto-ohjelman avulla tehdyt analyysit. URA- JA REKRYTOINTIPALVELUT 008
2 KOOSTEESEEN SISÄLTYVÄT TAULUKOT Taulukko 1. Helsingin yliopistossa vuonna 007 suoritetut tutkinnot, opinto- ja työelämäpalautteeseen vastanneiden lukumäärä sekä palautteen vastausprosentti sen tiedekunnan mukaan, jossa vastaaja suoritti tutkintonsa vuonna Taulukko. Helsingin yliopistossa vuonna 007 suoritetut tutkinnot, opinto- ja työelämäpalautteeseen vastanneiden lukumäärä sekä palautteen vastausprosentti vastaajan Helsingin yliopistossa vuonna 007 suorittaman tutkinnon asteen sekä tiedekunnan mukaan... Taulukko 3. Vastaajien maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 suorittama ylin tutkinto sukupuolen mukaan. N= Taulukko 4. Opintojen hidastumiseen jonkin verran tai paljon vaikuttaneet syyt maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= Taulukko 5. Muodollisen valmistumisen siirtämiseen jonkin verran tai paljon vaikuttaneet syyt maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= Taulukko 6. Yliopisto-opintojen kehittämät tieto- ja taitoalueet maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= Taulukko 7. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työtilanne palautteeseen vastaamishetkellä tutkintoasteen mukaan. N= Taulukko 8. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työnhakutilanne palautteeseen vastaamishetkellä tutkintoasteen mukaan. N= Taulukko 9. Työnhakumenetelmä, jonka avulla maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneet saivat/löysivät nykyisen työnsä. N= Taulukko 10. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden ammatti-/tehtävä- tai virkanimike nykyisessä työssä. N= Taulukko 11. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn työnantajaorganisaatio. N= Taulukko 1. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden tärkeimmät työtehtävät nykyisessä työssä. N= Taulukko 13. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden tärkeimmät työtehtävät nykyisessä työssä ainelaitoksen/osaston mukaan. N= Taulukko 14. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn työnantajaryhmä. N= Taulukko 15. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden asema nykyisessä työssä/organisaatiossa. N= Taulukko 16. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työsuhteen laatu nykyisessä työssä. N= Taulukko 17. Nykyisessä työssä viihtyminen maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= Taulukko 18. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn ja opiskelualan vastaavuus. N= Taulukko 19. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn vaatimustason ja akateemisen koulutuksen vastaavuus. N= Taulukko 0. Yliopistossa opitun hyödynnettävyys nykyisessä työssä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= Taulukko 1. Nykyiseen työhön valituksi tulemiseen vaikuttaneet tekijät maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= Taulukko. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden näkemys aiemmin suoritetun saman alan tutkinnon hyödyistä Vastaajien arvio suoritettuun tutkintoon johtaneen koulutuksen parhaista puolista sekä koulutusta koskevat korjaus- ja kehitysehdotukset OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE 007 MAATALOUS-METSÄTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA TUTKINNON SUORITTANEET URA- JA REKRYTOINTIPALVELUT Mari Pulkkinen 008
3 1 VASTAUSAKTIIVISUUS JA VASTAAJIEN PERUSTIEDOT Opinto- ja työelämäpalautteeseen vastasi henkilöä, joiden publiikkipäivä sijoittui vuodelle 007. Helsingin yliopistossa suoritettiin vuonna tutkintoa. 1 Opinto- ja työelämäpalautteen kokonaisvastausprosentiksi muodostui siis vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden osalta 37,5. Edellisvuosien tapaan vastausaktiivisuus vaihteli merkittävästi tiedekunnittain tarkasteltuna. Maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneiden vastausprosentti jäi selvästi keskimääräisestä vastausaktiivisuudesta ollen ainoastaan 1,4. Muita selvästi aktiivisemmin palautteeseen vastasivat totuttuun tapaan teologisessa ja humanistisessa tiedekunnissa tutkinnon suorittaneet. Vuonna 007 tutkinnon suorittaneista teologeista noin 68% ja humanisteista kaksi kolmannesta vastasi kyselyyn. Ainoastaan käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneet ylsivät teologien ja humanistien ohella yli 50%:n vastausaktiivisuuteen. Passiivisimpia vastaajia olivat lääketieteellisestä ja valtiotieteellisestä tiedekunnasta valmistuneet, joista kyselyyn vastasi vuonna 007 tutkinnon suorittaneista vain noin joka kymmenes tai hieman useampi. Myös aiempina vuosina passiivisimmin vastanneiden lääketieteilijöiden kohdalla erääksi syyksi alhaiseen vastausintoon voidaan arvioida lomakkeen osittaista sopimattomuutta vastaajien tilanteen kuvaamiseen sekä vastaajien verrattain hyvää valmistumisenjälkeistä työtilannetta. Opinto- ja työelämäpalautteen tiedekunnittaiset vastausprosentit käyvät ilmi seuraavasta taulukosta. Taulukko 1. Helsingin yliopistossa vuonna 007 suoritetut tutkinnot, opinto- ja työelämäpalautteeseen vastanneiden lukumäärä sekä palautteen vastausprosentti sen tiedekunnan mukaan, jossa vastaaja suoritti tutkintonsa vuonna 007. tiedekunta vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* palautteeseen vastanneet vastausprosentti Biotieteellinen tiedekunta ,4 Eläinlääketieteellinen tiedekunta ,7 Farmasian tiedekunta ,7 Humanistinen tiedekunta ,4 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta ,6 Lääketieteellinen tiedekunta ,4 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta ,9 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta** ,6 Oikeustieteellinen tiedekunta ,5 Teologinen tiedekunta ,1 Valtiotieteellinen tiedekunta , ,5 * Lähde: Helsingin yliopiston tilastot 007 [ ** Lähde: Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1 Luku ei sisällä erikoislääkärin, erikoishammaslääkärin eikä erikoiseläinlääkärin ammatillisia erikoistumistutkintoja, joita suoritettiin vuonna eikä erilliset erityisopettajan opinnot suorittaneita, joita oli vuonna Matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan osalta alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä perustuu ko. tiedekunnasta saatuun tietoon. Lähde: Helsingin yliopiston tilastot 007 [ sekä matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneisiin eivät sisälly erikoiseläinlääkärin tutkinnon suorittaneet. 3 Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneisiin eivät sisälly erilliset erityisopettajan opinnot suorittaneet. 4 Lääketieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneisiin eivät sisälly erikoislääkärin eivätkä erikoishammaslääkärin tutkinnon suorittaneet. 5 Valtiotieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneisiin sisältyvät myös Svenska Social- och Kommunal Högskolanissa tutkinnon suorittaneet. Palautteeseen vastanneista seitsemän ilmoitti suorittaneensa vuonna 007 alemman korkeakoulututkinnon Svenska Social- och Kommunal Högskolanissa. 1
4 Tarkasteltaessa palautteen vastausprosentteja sekä tiedekunnan että tutkintoasteen tasolla, vastasivat kyselyyn aktiivisimmin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet humanistit, teologit ja käyttäytymistieteilijät: kahdesta ensinmainitusta ryhmästä yli kolme neljännestä vastasi palautteeseen ja käyttäytymistieteilijöistäkin useampi kuin seitsemän kymmenestä. Passiivisimmin kyselyyn vastasivat ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista farmasian tiedekunnassa sekä valtiotieteellisessä ja eläinlääketieteellisessä tiedekunnissa tutkinnon suorittaneet. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista aktiivisimpia vastaajia olivat samat tiedekuntaryhmät kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden kohdalla ja passiivisimpia eläinlääketieteellisessä 6, maatalous-metsätieteellisessä ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneet. Sekä lisensiaatin että tohtorin tutkinnon suorittaneiden vastausprosentit jäivät kauttaaltaan hyvin alhaisiksi. Useiden tiedekuntien kohdalla jatkotutkinnon suorittaneista kyselyyn ei vastannut kukaan. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista palautteeseen vastasi hieman yli neljännes ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista vain 4,5%. Tohtorin tutkinnon suorittaneista palautteeseen vastasi hieman yli 6% ja lisensiaatin tutkinnon suorittaneista ei kukaan. Opinto- ja työelämäpalautteen vastausprosentit tiedekunnan ja tutkintoasteen mukaan käyvät ilmi seuraavasta taulukosta. Taulukko. Helsingin yliopistossa vuonna 007 suoritetut tutkinnot, opinto- ja työelämäpalautteeseen vastanneiden lukumäärä sekä palautteen vastausprosentti vastaajan Helsingin yliopistossa vuonna 007 suorittaman tutkinnon asteen sekä tiedekunnan mukaan. alempi korkeakoulututkinto vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* palautteeseen vastanneet ylempi korkeakoulututkinto vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* vastausprosentti palautteeseen vastanneet vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* lisensiaatin tutkinto vastausprosentti palautteeseen vastanneet vuonna 007 HY:ssa suoritetut tutkinnot* tohtorin tutkinto vastausprosentti palautteeseen vastanneet * Lähde: Helsingin yliopiston tilastot 007 [ ja matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. vastausprosentti BIO , ,1 1 50, ,9 ELÄIN , ,7 FARM , , , HUM , , ,7 KÄYT , , ,1 LÄÄK , MM 44 4, , ,3 ML , , , ,4 OIK 3 8, , TEOL , , , ,0 VALT , , ,3 KOKO HY , , , , 6 Eläinlääketieteellisen peruskoulutuksen tutkintorakenne on ollut syksystä 005 alkaen kaksiportainen. Eläinlääkärin opinnot koostuvat eläinlääketieteen kandidaatin tutkinnosta (180 op.) ja eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinnosta (180 op.). Ammatilliseen laillistumiseen vaaditaan eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinto (ELL), jonka laajuus on 360 opintopistettä. [
5 Taulukko 3. Vastaajien maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 suorittama ylin tutkinto sukupuolen mukaan. N=58. vuonna 007 suoritettu ylin tutkinto alempi korkeakoulututkinto ylempi korkeakoulututkinto tohtori n % n % n % n % sukupuoli mies nainen 100,0% 100,0% ,8% 7,% 100,0% ,0% 50,0% 100,0% ,6% 7,4% 100,0% Käsillä oleva raportti ei sisällä tutkintoasteittaisia yhteenvetoja alemman korkeakoulututkinnon ja tohtorin tutkinnon suorittaneiden alhaisen lukumäärän vuoksi. 3
6 OPINTOJEN HIDASTUMINEN JA VALMISTUMISEN SIIRTÄMINEN Taulukko 4. Opintojen hidastumiseen jonkin verran tai paljon vaikuttaneet syyt maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= koulutusta vastaavan tai siihen liittyvän ansiotyön tekeminen 7 riittämätön ohjaus opintojen suunnitteluun opiskelumotivaation puute 3 4 koulutusta vastaamattoman ansiotyön tekeminen 1 ylimääräiset opinnot 15 kotityöt, lastenhoito tmv. 10 sairaus tai vamma 8 tutkintoni suorittamiselle välttämättömiä kursseja ei järjestetty 7 opiskelijajärjestöissä tai yliopiston hallinnossa toimiminen 6 äitiys- tai isyysloma, vanhempainvapaa varusmies- tai siviilipalveluksen suorittaminen mainintaa Taulukko 5. Muodollisen valmistumisen siirtämiseen jonkin verran tai paljon vaikuttaneet syyt maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=6. Yhteensä 6 eli 10,3% maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneista vastaajista ilmoitti jonkin syyn/joidenkin syiden nojalla siirtäneensä muodollista valmistumistaan. työpaikan puuttuminen 4 halu hyödyntää opintososiaalisia etuja koulutusta vastaamattoman ansiotyön tekeminen koulutusta vastaavan tai siihen liittyvän ansiotyön tekeminen ylimääräiset opinnot halu lykätä opintolainan takaisinmaksua mainintaa 4
7 3 OPINTOJEN KEHITTÄMÄT TIETO- JA TAITOALUEET Taulukko 6. Yliopisto-opintojen kehittämät tieto- ja taitoalueet maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= tiedolliset ja taidolliset valmiudet tutkimus- ja ammattietiikan taju selkeä kuva oman alan työmarkkinoista luovan ajattelun taito valmius toimia oman alan asiantuntijana valmius soveltaa opittua käytäntöön valmius hankkia lisätietoja ja -taitoja oman alan teoreettinen osaaminen kielitaito tietotekniikan käyttötaito oman alan käytännön taidot valmiudet kansainväliseen vuorovaikutukseen sosiaaliset taidot viestintä- ja kommunikaatiotaidot joustavuus ja sopeutumiskyky yritystoiminnan perusteiden tuntemus tiimityötaidot oppimiskyky ongelmanratkaisukyky analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot erilaisten tutkimusmenetelmien tuntemus oma-aloitteisuus 0 % 10 % 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % ei lainkaan jonkin verran melko paljon paljon 5
8 4 VASTAAMISHETKEN TYÖTILANNE JA TYÖNHAKUTILANNE Taulukko 7. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työtilanne palautteeseen vastaamishetkellä tutkintoasteen mukaan. N=55. työtilanne vastaamishetkellä työssä päätoiminen jatko-opiskelija päätoiminen aikuisopiskelija (täydennyskoulutus tms.) työpaikka tiedossa työtön työnhakija muu tilanne n % 39 70,9 5 9,1 3,6 3 5,5 5 9,1 1 1, ,0 Taulukko 8. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työnhakutilanne palautteeseen vastaamishetkellä tutkintoasteen mukaan. N=55. Työnhakutilannetta koskevia lukuja tarkasteltaessa on syytä huomioida, että esimerkiksi jatko-opiskelijat ja äitiys- /vanhempainvapaalla työstään olevat ovat saattaneet työnhakutilannetta koskevissa kysymyksissä tulkita kuuluvansa työssä olevien joukkoon. Tästä syystä työssä olevien määrä vaikuttaa suuremmalta kuin esimerkiksi työtilannetta kuvaavassa taulukossa. työnhakutilanne vastaamishetkellä ei hae työtä, koska on jo työssä työssä, mutta hakee uutta työtä ei ole saanut työtä, vaikka on hakenut ei ole hakenutkaan työtä ei ole vielä aloittanut työnhakua n % 7 49,1 16 9,1 6 10,9 5 9,1 1 1, ,0 6
9 Taulukko 9. Työnhakumenetelmä, jonka avulla maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneet saivat/löysivät nykyisen työnsä. N=5. sanomalehti-ilmoittelun seuraaminen 5 itse luodun verkoston/kontaktien (esim. työ-/opiskelukaverit) kautta 4 muut verkkorekrytointipalvelut (esim. aarresaari.net, oikotie.fi, mol.fi) ottamalla yhteyttä entiseen kesätyöpaikkaan 3 3 ammattiliittojen palveluiden avulla jättämällä tiedot erilaisiin tietokantoihin (cv-pankit tmv.) ottamalla yhteyttä sopiviin/mielenkiintoisiin organisaatioihin yliopiston/tiedekuntien/laitosten tmv. ilmoitustaulut yritysten ja organisaatioiden internetsivut mainintaa 7
10 5 NYKYINEN TYÖ Taulukko 10. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden ammatti- /tehtävä- tai virkanimike nykyisessä työssä. N=38. Ammatti-/tehtävä-/virkanimike tutkija 3 Analyst/analyytikko toimittaja tutkimusapulainen tutkimusavustaja ylitarkastaja agrologi 1 aluemyyntipäällikkö 1 Assistant Programme Coordinator 1 dokumenttiassistentti 1 hankintaesimies (operaatiot) 1 kenttäkoulutettava 1 kouluttaja 1 kuluttajaneuvoja 1 laboratorionhoitaja 1 lehtori, va. 1 maatalousyrittäjä 1 markkinoinninharjoittelija 1 ohjelmistoarkkitehti 1 ostaja 1 projektityöntekijä/ostologistikko 1 ravintohaastattelija 1 riskianalyytikko 1 suunnittelija 1 tallentaja 1 terveystarkastaja 1 tuntiopettaja 1 tuotantopäällikkö 1 tuotekehitys 1 tutkijatohtori 1 työnjohtaja 1 n Taulukko 11. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn työnantajaorganisaatio. N=38. Työnantajaorganisaatio MTT 3 Helsingin yliopisto Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus Stora Enso Ge Money Oy 1 Helsingin Kaukokiito 1 HTG-Stevedoring Oy / Tallink-konserni 1 HUSLAB 1 Hyvinkään kaupunki 1 Kansanterveyslaitos 1 Koulutuskeskus Salpaus 1 n 8
11 KTL 1 Maatila Pasola 1 Meira Nova Oy Hankintapalvelu 1 Metso Automation 1 Metsälehti 1 Nordkalk Oyj 1 Orion Pharma 1 Osuuskauppa Ympyrä (S-ryhmä) 1 Oulun yliopisto 1 Outokumpu Oyj 1 Porvoon kaupunki, terveydensuojelu 1 Pöyry Forest Industry Consulting Oy 1 rahoitusala 1 Ruokakesko 1 Savonia-amk 1 Six Oy 1 Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos, elintarvikekemian osasto 1 Suomen Sydänliitto 1 TietoEnator oyj 1 Transparency International 1 Uudenmaan TE-keskus 1 Viestilehdet oy 1 Taulukko 1. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden tärkeimmät työtehtävät nykyisessä työssä. N=38. alkoholijuomien tuotevalvonta (pakkausmerkintöjen valvonta, tuote-analyysit, luomualkoholit) Analyysien teko, suunnittelu, kromatografialaitteiden ylläpito elintarvikevalvonta kaupoissa, ravintoloissa ym. Erilaiset avustavat työt markkinointikampanjoissa/tapahtumissa Erilaiset projekteihin liittyvä koordinointi- ja suunnittelutehtävät sekä internet-sivujen sisällön uudelleenluonti ja päivitys folaattimääritysten tekeminen EU-hankkeeseen. hankintaan liittyvät tukitoimenpiteet, selvitykset ja kouluttautuminen vaativimpiin tehtäviin itsenäinen tutkimustyö ja tuotekehitys sekä markkinointi jalostusarvojen mallintaminen juttujen kirjoittaminen lehteen ja lehden verkkosivuille kotieläintuotannon opettaminen kuluttajien neuvominen ristiriitatilanteessa elinkeinonharjoittajan kanssa luottoriskien analysointi, toiminnan kehittäminen. Maanparannuskalkin markkinointi Maatalousaiheiden toimittaminen Maatila yrityksen johtaminen ja töiden tekeminen Menetelmien kehitys Määrittely, suunnittelu ja ohjelmointi Opetus ja sen kehittäminen Osallistuminen REACH-neuvontapalvelun pystyttämiseen ja pyörittämiseen osaston vastaava perehdytys, uusien ohjeiden laatiminen, parempien toimintatapojen kehittäminen, rekrytointi Puunhankinnan korjuun ja kuljetusten suunnittelu rahtikirjojen tarkistus/tallennus Suunnittelu, palkkahallinnon ylläpitäminen, työturvallisuudesta vastaaminen Tiedon kerääminen, tuottaminen ja muokkaaminen Tiedonhallinta, tutkimuksen koordinointitehtävät tutkimuskeskusten välillä Tukihallinto 9
12 tuotantosuunnitelman toteutus tuotekehitys/laatu tutkimus ( vastaajaa) tutkittavien ravinnonkäytön haastattelu Tutustuminen toimialoihin valikoimista ja hinnoittelusta vastaaminen Venttiilien laatu- ja testaustodistusten valmistaminen sekä Metso Automationin myyntiorganisaation tukena toimiminen viestinnälliset tehtävät, aineistojen tuottaminen Ympäristöhallinto, materiaalivirtojen arvoanalyysi Taulukko 13. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden tärkeimmät työtehtävät nykyisessä työssä ainelaitoksen/osaston mukaan. N=38. Ainelaitos Elintarvike-ekonomia Elintarvikekemia Elintarviketeknologia Tärkeimmät työtehtävät hankintaan liittyvät tukitoimenpiteet, selvitykset ja kouluttautuminen vaativimpiin tehtäviin valikoimista ja hinnoittelusta vastaaminen Analyysien teko, suunnittelu, kromatografialaitteiden ylläpito folaattimääritysten tekeminen EU-hankkeeseen. tuotantosuunnitelman toteutus Kansantaloudellinen metsäekonomia Erilaiset projekteihin liittyvä koordinointi- ja suunnittelutehtävät sekä internet-sivujen sisällön uudelleenluonti ja päivitys Kasvinviljelytiede itsenäinen tutkimustyö ja tuotekehitys sekä markkinointi Kotieläinten jalostustiede Kotieläinten ravitsemustiede Kuluttajaekonomia jalostusarvojen mallintaminen osaston vastaava kotieläintuotannon opettaminen Maatalousaiheiden toimittaminen kuluttajien neuvominen ristiriitatilanteessa elinkeinonharjoittajan kanssa luottoriskien analysointi, toiminnan kehittäminen. perehdytys, uusien ohjeiden laatiminen, parempien toimintatapojen kehittäminen, rekrytointi Lihateknologia tuotekehitys/laatu Liiketaloudellinen metsäekonomia Venttiilien laatu- ja testaustodistusten valmistaminen sekä Metso Automationin myyntiorganisaation tukena toimiminen Maatalouden liiketaloustiede tutkimus Maatalouspolitiikka Tukihallinto Maatalousteknologia Maatila yrityksen johtaminen ja töiden tekeminen Opetus ja sen kehittäminen Markkinointi Metsäekologia Maanparannuskalkin markkinointi Tutustuminen toimialoihin Puunhankinnan korjuun ja kuljetusten suunnittelu 10
13 rahtikirjojen tarkistus/tallennus Metsäeläintiede juttujen kirjoittaminen lehteen ja lehden verkkosivuille Metsänarvioimistiede Mikrobiologia Puumarkkinatiede Ravitsemustiede Määrittely, suunnittelu ja ohjelmointi Menetelmien kehitys Erilaiset avustavat työt markkinointikampanjoissa/tapahtumissa Tiedon kerääminen, tuottaminen ja muokkaaminen alkoholijuomien tuotevalvonta (pakkausmerkintöjen valvonta, tuoteanalyysit, luomualkoholit) elintarvikevalvonta kaupoissa, ravintoloissa ym. Tiedonhallinta, tutkimuksen koordinointitehtävät tutkimuskeskusten välillä tutkittavien ravinnonkäytön haastattelu viestinnälliset tehtävät, aineistojen tuottaminen Viljateknologia tutkimus Ympäristöekonomia Osallistuminen REACH-neuvontapalvelun pystyttämiseen ja pyörittämiseen Suunnittelu, palkkahallinnon ylläpitäminen, työturvallisuudesta vastaaminen Ympäristöhallinto, materiaalivirtojen arvoanalyysi Taulukko 14. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn työnantajaryhmä. N=38. työnantajaryhmä yliopisto, korkeakoulu tai Suomen Akatemia muu valtion virasto, laitos tai liikelaitos kunta tai kuntainliitto järjestö tai säätiö yksityinen yritys olen itsenäinen yrittäjä/freelancer muu n % 5 13, 8 1,1 4 10,5 5, ,7 1,6 1, ,0 Taulukko 15. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden asema nykyisessä työssä/organisaatiossa. N=38. asema nykyisessä työssä johto keskijohto asiantuntija, tutkija, opettaja tms. toimihenkilö työntekijä harjoittelija n % 1,6 1, , 13 34, 8 1,1 5, ,0 11
14 Taulukko 16. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden työsuhteen laatu nykyisessä työssä. N=38. työsuhteen laatu määräaikainen työsuhde jatkuva työsuhde oma yritys n % 3 60, ,8 1, ,0 Taulukko 17. Nykyisessä työssä viihtyminen maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=38. 1=en viihdy lainkaan; 5=viihdyn erinomaisesti nykyisessä työssä viihtyminen = viihdyn erinomaisesti n % 1,6 11 8, ,4 8 1, ,0 1
15 6 TYÖN JA OPINTOJEN VASTAAVUUS Taulukko 18. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn ja opiskelualan vastaavuus. N=38. miten nykyinen työ vastaa opiskelualaa ei lainkaan jonkin verran täysin n % 4 10, ,8 0 5, ,0 Taulukko 19. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden nykyisen työn vaatimustason ja akateemisen koulutuksen vastaavuus. N=37. miten nykyinen työ vastaa akateemista koulutusta ei lainkaan jonkin verran täysin n % 4 10,8 11 9,7 59, ,0 Taulukko 0. Yliopistossa opitun hyödynnettävyys nykyisessä työssä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N=38. yliopistossa opitun hyödynnettävyys nykyisessä työssä opitusta ei juurikaan hyötyä voi hyödyntää oppimaansa jonkin verran käyttää hankkimiaan tietoja/taitoja jatkuvasti n % 5, , 3 60, ,0 13
16 7 TYÖLLISTYMISEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT Taulukko 1. Nykyiseen työhön valituksi tulemiseen vaikuttaneet tekijät maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneilla. N= akateeminen tutkinto pääaine sivuaineet tutkielman/pro gradun aihe opinnäyteyhteistyö opintomenestys muut opinnot tai muu koulutus opiskeluaikainen harjoittelu oman alan työkokemus muu työkokemus aikaisempi työsuhde samaan työnantajaan ulkomailla työskentely tai opiskelu kielitaito atk-taidot suhteet (esim. perheenjäsenet, suku, tuttavat) itse luotu verkosto ja kontaktit (esim. työ-/opiskelukaverit) harrastukset henkilökohtaiset ominaisuudet ja persoona oma aktiivinen työnhaku suosittelijat sattuma ja/tai hyvä onni 0 % 10 % 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % vaikutti paljon vaikutti hieman ei merkitystä en osaa arvioida/ei relevantti kysymys 14
17 8 SAMAN ALAN ALEMMAN TUTKINNON HYÖDYT Taulukko. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneiden näkemys aiemmin suoritetun saman alan tutkinnon hyödyistä. Alemman korkeakoulututkinnon avulla sain alaan käytännön näkökulman. Lisäksi minun on ollut huomattavasti helpompi päästä alan töihin alemmalla tutkinnolla kuin sillä, että olisin ollut pelkkä yliopistossa opiskeleva ylioppilas. Antanut käytännön näkökannan asioihin, jotka ovat usein edellytys asioiden ymmärtämiselle. Asiantuntemus Käytännön taidot, jotka olen hankkinut aiemmin, tukevat hyvin näiden opintojen mukana saatuja teoriatietoja. laajempi tutkimuksellinen tausta Valmistuin Olen ollut tutkimusharjoitteluni jälkeen samassa työpaikassa koko ajan... hyötynä kenties että nimikkeeni muuttuu tutkijaksi.. 15
18 9 PALAUTE YLIOPISTO-OPINNOISTA Vastaajien arvio suoritettuun tutkintoon johtaneen koulutuksen parhaista puolista sekä koulutusta koskevat korjaus- ja kehitysehdotukset Opinto- ja työelämäpalautelomakkeessa vastaajia pyydetään vapaamuotoisesti arvioimaan koulutuksensa parhaita puolia sekä tuomaan esiin koulutustaan koskevia korjaus- ja kehitysehdotuksia. Yhteensä 58:sta maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 007 tutkinnon suorittaneesta vastaajasta kysymykseen koulutuksensa parhaista puolista jotakin vastasi 50 (noin 86% palautteeseen vastanneista maatalousmetsätieteilijöistä). Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneiden mielestä koulutuksen parhaita puolia edusti erityisesti koulutuksen ja sen myötä saavutettavan tutkinnon monipuolisuus ja poikkitieteellisyys sekä niiden laaja-alaisuus. Myös koulutuksen yhdistäminen työntekoon ja käytäntöön koettiin positiiviseksi, samoin kuin omaan alaan liittyvän teoria- ja asianpohjan omaksuminenkin. Maatalousmetsätieteilijät arvostivat myös koulutuksen myötä kehittynyttä kriittisyyden ja ajattelukyvyn kasvua sekä alansa yleistä mielenkiintoisuutta. Kiitosta sai myös innostunut ja osaava henkilökunta, hyvä opetus sekä vuorovaikutus opetushenkilökunnan kanssa. Niinikään koulutuksen kansainvälisyys sekä muun muassa kokemukset opiskelijavaihdosta olivat vastaajille tärkeitä. Kysymykseen, jolla kartoitettiin koulutusta koskevia korjaus- ja kehitysehdotuksia vastasi maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa tutkinnon suorittaneista niinikään 50 vastaajaa. Vastaajat kaipasivat koulutukseensa enemmän käytännöntaitoja kartuttavaa sisältöä muun muassa harjoittelun muodossa. Toisaalta osa vastaajista toivoi koulutukseensa lisää myös teoriapohjaa ja muun muassa metodien tuntemusta vahvistavaa koulutusta. Maatalous-metsätieteilijöiden toiveissa olikin käytännön ja teorian hedelmällisempi yhdistäminen koulutuksessa. Ehdotetuksi tuli myös muun muassa erillisten opintolinjojen perustaminen tutkijoiksi tähtääviä ja muita opiskelijoita varten. Vastaajat peräsivät myös enemmän opintojen ohjausta opiskelun tehostamiseksi. Maatalous-metsätieteilijät peräänkuuluttivat myös opetuksen päällekkäisyyksien poistamista sekä sitä, että koulutuksen sisältöjä päivitettäisiin aktiivisesti nykypäivää vastaaviksi. Jotkut vastaajista totesivat koulutuksen sinänsä positiivisen laaja-alaisuuden johtavan pahimmillaan siihen, että opitut asiat jäävät joiltakin osin varsin pintapuolisiksi. Koulutukseen toivottiin lisää myös kansainvälistä ulottuvuutta samoin kuin muun muassa esiintymis- ja viestintätaitojen sekä kieli- ja tietotekniikkaosaamisen kehittymiseen tähtäävää opetusta. 16
OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE ELÄINLÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET
OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE ELÄINLÄÄKETIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2006 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston ura ja rekrytointipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekuntien ja hallinnon sovelluspalvelut
LisätiedotLomakkeen voit palauttaa tiedekuntasi kansliaan / opintotoimistoon tai suoraan Ura- ja rekrytointipalveluiden
Hyvä valmistunut! Lämpimät onnittelut suorittamastasi tutkinnosta! Pyydämme Sinua täyttämään oheisen kyselylomakkeen, jolla keräämme tietoa tutkinnon suorittaneiden sijoittumisesta työelämään sekä palautetta
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotTampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015
Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotOPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE OIKEUSTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET
OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE OIKEUSTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA VUONNA 2005 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston ura ja rekrytointipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekuntien ja hallinnon sovelluspalvelut
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
Lisätiedot17.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA
6LVlOO\VOXHWWHOR (/b,1/bb.(7,(7((//,1(17,('(.817$ 17.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 239 17.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 240 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotValtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)
Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
LisätiedotTAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään
LisätiedotVuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot
Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
LisätiedotSijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA
Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin
LisätiedotTYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2014 TUTKINNON SUORITTANEET
TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2014 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston urapalvelut on vuosikymmenen ajan kerännyt vastavalmistuneilta palautetta yliopisto-opinnoista ja työelämään
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotKysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille
Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?
LisätiedotTohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut
Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari
LisätiedotOPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE FARMASIAN TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET
OPINTO- JA TYÖELÄMÄPALAUTE FARMASIAN TIEDEKUNNASSA VUONNA 2007 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura- ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut -yksikö kassa
LisätiedotKansainvälinen politiikka
Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän
LisätiedotTohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta
Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
LisätiedotJyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien
LisätiedotTYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUOSINA 2012 JA 2013 TUTKINNON SUORITTANEET
TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUOSINA 2012 JA 2013 TUTKINNON SUORITTANEET Helsingin yliopiston urapalvelut on lähes vuosikymmenen ajan kerännyt vastavalmistuneilta palautetta yliopisto-opinnoista
LisätiedotSijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla
Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut
LisätiedotTyöelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotKANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen
KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Lokakuu 12 Sisällys
LisätiedotMAATALOUS- METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT
MAATALOUS- METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l
Lisätiedot16.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT PÄÄAINELAITOS YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA...
6LVlOO\VOXHWWHOR 0$$7$/2860(76b7,(7((//,1(17,('(.817$ 16.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 213 16.2 PÄÄAINELAITOS... 214 16.3 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 215 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ
LisätiedotValmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto
Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely tehtiin e-lomakkeella ajalla 1.9. 31.12.2009, ja siihen vastasi 14 humanististen
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä
LisätiedotAalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia
Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden
LisätiedotVALMISTUMINEN FILOSOFIAN MAISTERIKSI TAI HUMANISTISTEN TIETEIDEN KANDIDAATIKSI
VALMISTUMINEN FILOSOFIAN MAISTERIKSI TAI HUMANISTISTEN TIETEIDEN KANDIDAATIKSI Saadaksesi kandidaatin tai maisterin tutkinnon sinun tulee ilmoittautua publiikkiin. Publiikki on suoritettujen tutkintojen
Lisätiedot10.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 72 10.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 73 10.3 TYÖHISTORIA... 74
6LVlOO\VOXHWWHOR 2,.(867,(7((//,1(17,('(.817$ 10.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 72 10.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 73 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ
LisätiedotVuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin
LisätiedotTutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017
Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä
LisätiedotVUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE
VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN
Lisätiedot11.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 91 11.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 92 11.3 TYÖHISTORIA... 94
6LVlOO\VOXHWWHOR /bb.(7,(7((//,1(17,('(.817$ 11.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 91 11.2 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 92 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ 11.3
LisätiedotKyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen
LisätiedotSijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ
Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto
Lisätiedot9.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT PÄÄAINELAITOS YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA... 51
6LVlOO\VOXHWWHOR 7(2/2*,1(17,('(.817$ 9.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 48 9.2 PÄÄAINELAITOS... 49 9.3 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 49 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ
LisätiedotMaisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon
LisätiedotMaisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden
Lisätiedot13.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT KOULUTUSOHJELMA YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA...
6LVlOO\VOXHWWHOR 0$7(0$$77,6/8211217,(7((//,1(17,('(.817$ 13.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT... 137 13.2 KOULUTUSOHJELMA... 138 13.3 YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS... 139 2SLQWRMHQNHVWR 0XXNRXOXWXV +DUMRLWWHOXXQMDRSLVNHOLMDYDLKWRRQRVDOOLVWXPLQHQ
LisätiedotTohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta
Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä
LisätiedotProjektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland
Projektityö Vuosina 2010-14 vastavalmistuneiden vastauksista poimittua Suunnittelija Outi Suorsa Taustatiedot Tiedot perustuvat v.2011-2015 vastavalmistuneille tehdystä kyselystä (vuosina 2010-2014 loppututkinnon
LisätiedotAsiantuntijana työmarkkinoille
Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto
LisätiedotMaistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet
Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Katsaus yliopistojen maisteriuraseurantakyselyn tuloksiin. Yliopistojen oposeminaari 3.11.2017 Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut Agenda 1. Uraohjaajan
LisätiedotTulevaisuuden teologi
Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36
LisätiedotMuu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras
Henkilöstö henkilötyövuosina tiedekunnittain 2011 Opetuksen ja opetus- ja Tiedekunnan nimi 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Keskushallinto 1,0 0,2 0,2 10,8 1,7 2,2 424,3 1,1 9,5 450,8 Teologinen
LisätiedotOPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET
OPINTO JA TYÖELÄMÄPALAUTE HELSINGIN YLIOPISTOSSA VUONNA 2004 TUTKINNON SUORITTANEET Helsigi yliopisto ura ja rekrytoitipalvelut kehittää yhteistyössä tiedekutie ja hallio sovelluspalvelut yksikö kassa
LisätiedotTekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014
Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)
LisätiedotUraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista
Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta
LisätiedotPirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET
Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti
LisätiedotVuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta
Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin
LisätiedotKotimainen kirjallisuus
Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen
LisätiedotYTM. Politiikkatieteet
YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o
LisätiedotHELSINGIN YLIOPISTON MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN MAISTERIURASEURANTA-RAPORTTI VUOSINA VALMISTUNEET
HELSINGIN YLIOPISTON MAATALOUS-METSÄTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN MAISTERIURASEURANTA-RAPORTTI VUOSINA 2003-2013 VALMISTUNEET Eric Carver Opetuksen strategiset palvelut Tuukka Kangas Johdon tieto- ja analytiikkapalvelut
LisätiedotKASVATUSTIETEELLISESTÄ TIEDEKUN- NASTA VUONNA 2000 VALMISTUNEIDEN TYÖLLISTYMINEN
KASVATUSTIETEELLISESTÄ TIEDEKUN- NASTA VUONNA 2000 VALMISTUNEIDEN TYÖLLISTYMINEN Vuonna 2000 valmistuneiden sijoittuminen valmistumishetkellä ja opintoja koskeva palaute Elokuu 2001 Jyri Manninen Tutkimus-
LisätiedotJyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli
LisätiedotUraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista
Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista KOTA-seminaari 22.8.2017 Jyväskylä Juha Sainio, TY Mitä kertoisit nyt generalistitutkintoa aloittavalle hänen mahdollisuudesta löytää töitä v. 2022? 1. Mitä
LisätiedotVuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta
Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta Valikoituja poimintoja 11 tiedekunnasta Helsingin yliopiston urapalvelut Urapalvelut/ Eric Carver 29.2.2012 1 Sisällysluettelo 1. Taustatietoa:
LisätiedotYmpäristötieteistä valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä Laura Koskinen
Ympäristötieteistä 2000-2005 valmistuneiden maistereiden työllistyminen - selvitys keväällä 2006 Laura Koskinen Kysymykset 1-4 1. Oletko ollut valmistumisesi jälkeen ympäristönsuojelutieteen/ympäristöbiologian
LisätiedotKysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29
LisätiedotMaisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla
Arja Haapakorpi & Paula Paasto Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2002 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon
LisätiedotTAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut
TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon
Lisätiedot