Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu Mainonnan muutosmittari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu Mainonnan muutosmittari"

Transkriptio

1 Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2015

2 Ajankohtaista Syyskuussa mainonnan määrä väheni 6 % vuoden 2014 syyskuuhun verrattuna. -6,0% 10,0 % Mainonta laski varsinaisissa sanomalehdissä, aikakauslehdissä, radiossa sekä televisiossa. Sen sijaan kaupunki-ja noutolehtien mainonta kasvoi syyskuussa huikeat 9,4 %. Muissa mediaryhmissä mainonta kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, tosin verkkomainonta maltillisesti 0,2 % verran. Vähittäiskaupan mainonta laski 4,1 % ja luokiteltu ilmoittelu 9,4 %. Merkkimainonnassa laskua oli 5,8 %. Merkittävistä toimialoista panostuksiaan kasvattivat lääkkeiden mainostajat. Sen sijaan elintarvikealan mainonnassa pudotusta oli peräti 18 % ja samoin matkailualalla oli laskua 18,9 %. Huveja mainostettiin 4,1 % enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Työpaikkailmoittelussa pudotusta oli 9,5 %. Lokakuun 2015 tiedot valmistuvat viikolla 47. Tässä esityksessä olevat tiedot perustuvat TNS Ad Intelligence -yksikön jatkuvassa kuukausittaisessa seurannassa olevien medioiden mittaukseen. Medialuettelomme löytyy Internet-sivuiltamme

3 Muutos-% Mediamainontaan käytetyn euromäärän kehitys Kuukausittain kumulatiivisesti (muutos-% edellisen vuoden vastaavaan aikajaksoon) tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Sanomalehdet, aikakauslehdet, televisio-, radio-, ulko- elokuva- ja verkkomediamainonta. Vaalimainonta sisältyy lukuihin.

4 Mediamainontaan käytetty nettoeuromäärä Ilman rivi-ilmoituksia Syyskuu 2015 Kumulatiivinen muutos-% muutos-% ilman vaaleja 000 muutos-% muutos-% ilman vaaleja Aikakauslehdet (150) ,8-18, ,5-15,6 Sanomalehdet (61) ,2-7, ,4-8,6 Kaupunki- ja noutolehdet (43) ,4 9, ,0 1,0 Televisio (11) ,9-10, ,7-4,3 Radiomainonta (44) ,8-1, ,2-1,6 Ulkomainonta (5) ,7 15, ,1 7,1 Elokuva (1) ,8 44, ,1 32,6 Verkkomainonta (38) ,2 0, ,4 4,0 Yhteensä (353) ,0-6, ,5-4,4 Tiedot perustuvat TNS Media Intelligence yksikön seurannassa olevaan mediavalikoimaan. Sanoma- ja aikakauslehtien sekä television euromäärät on laskettu käyttämällä oikaisukertoimia. Sanoma- ja aikakauslehtien kertoimet perustuvat mediatalojen k-16,8uukausittain ilmoittamiin ilmoitusmyyntitietoihin. Television kertoimet perustuvat MTV3:n ja Nelosen kuukausittain ilmoittamiin nettolukuihin. Television luvut sisältävät ostos-, sponsorointi- ja tekstikanavamainonnan. Muiden mediaryhmien mainospanostustiedot kerätään suoraan nettohinnoissa. Verkkomedialuvut eivät sisällä sähköisiä hakemistoja eikä hakukonemainontaa.

5 Media Advertising Trends September 2015

6 Change-% The Media Advertising Expenditure in Finland Cumulative development (Change-% versus previous year) JAN FEB MARCH APR MAY JUNE JULY AUG SEP OCT NOV DEC Newspapers, Magazines, TV, Radio, Outdoor, Online, Cinema. Including advertising of electoral campaigns.

7 The Media Advertising Expenditure (net ad spends in K ) Excluding small classified ads September 2015 Cumulative change-% change-% excl. elections 000 change-% change-% excl. elections Magazines (150) ,8-18, ,5-15,6 Newspapers (61) ,2-7, ,4-8,6 Local and free issue papers (43) ,4 9, ,0 1,0 Television (11) ,9-10, ,7-4,3 Radio (44) ,8-1, ,2-1,6 Outdoor (5) ,7 15, ,1 7,1 Cinema (1) ,8 44, ,1 32,6 Internet (38) ,2 0, ,4 4,0 Total (353) ,0-6, ,5-4,4 Information is based on the current media coverage of TNS Media Intelligence Finland. Gross prices for TV and print advertising are recalculated into net prices with correction coefficients specific for a media or a media group. Newspaper and magazine coefficients are based on the information delivered by Finnish Media Houses. Television coefficients are based on the monthly information delivered by MTV3 and Nelonen including sponsorship, shop TV and text-tv-advertising. Ad spends for all other media groups are calculated directly in net prices. Online figures do not include electronic directories and search engines.

Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu 2015

Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu 2015 Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu 2015 Mainonnan muutosmittari 2015 Ajankohtaista Toukokuussa mainonnan määrä väheni 5,7 % vuoden 2014 toukokuuhun verrattuna. Ilman vaaleja mainonta väheni 3,4%. Toukokuussa

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Marraskuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Marraskuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Marraskuu 2015 Ajankohtaista Marraskuussa mainonnan määrä väheni 2,6 % vuoden 2014 marraskuuhun verrattuna. Radioille kuukausi oli erinomainen, kasvua peräti reilut 30 %. Kumulatiivisesti

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu 2015 Ajankohtaista Joulukuussa mainonnan määrä kasvoi 0,6 % vuoden 2014 joulukuuhun verrattuna. Joulukuun positiivinen valonpilkahdus mediamainonnan totaalimäärässä

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Huhtikuu 2015

Mediamainonnan muutosmittari Huhtikuu 2015 Mediamainonnan muutosmittari Huhtikuu 2015 Mainonnan muutosmittari 2015 Ajankohtaista Huhtikuussa mainonnan määrä kasvoi 3,5 % vuoden 2014 huhtikuuhun verrattuna. Kasvu johtui eduskuntavaaleista, sillä

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2013

Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2013 Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2013 Ajankohtaista Syyskuussa mainonnan määrä laski 4,8 % viime vuoteen verrattuna ja kumulatiivinen muutos oli 9,2 %. Sähköisissä mediossa kehitys oli syyskuussa positiivista

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Lokakuu 2014

Mediamainonnan muutosmittari Lokakuu 2014 Mediamainonnan muutosmittari Lokakuu 2014 Ajankohtaista Lokakuussa mediamainonnan määrä väheni 4,3 % viime vuoteen verrattuna. Kumulatiivisesti muutos oli 3,3 %. Positiivista kehitystä oli radio-, elokuva,

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu 2012

Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu 2012 Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu 2012 Ajankohtaista Joulukuussa 2012 mainostettiin 8,1 % vähemmän vuoden 2011 joulukuuhun verrattuna ja kumulatiivinen muutos oli 4,1 %. Ilman vuoden 2012 mediaseurannan

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu 2013

Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu 2013 Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu 2013 Ajankohtaista Toukokuussa mainonnan määrä laski 9,1 % viime vuoden toukokuuhun verrattuna ja kumulatiivinen muutos oli 10,8 %. Verkkomainonnassa on edelleen pientä

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Elokuu 2010

Mediamainonnan muutosmittari. Elokuu 2010 Mediamainonnan muutosmittari Elokuu 2010 Uutisia Elokuussa mainostettiin 11,6 % enemmän viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna ja kumulatiivisesti päästiin 4,6 % kasvuun. Ilman vaalimainontaa kumulatiivinen

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Joulukuu 2010

Mediamainonnan muutosmittari. Joulukuu 2010 Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu 2010 Copyright TNS 2011 Ajankohtaista Mainosvuosi 2010 päättyi Media Intelligence yksikön kattamassa mediavalikoimassa 6,9% kumulatiiviseen kasvuun, ilman vaaleja

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu 2015

Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu 2015 Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu 2015 Mainonnan muutosmittari 2015 Ajankohtaista Helmikuussa mainonnan määrä väheni vain 0,1 % vuoden 2014 helmikuuhun verrattuna. Ilman mediaseurannan muutoksia mainonta

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu 2016 Ajankohtaista Helmikuussa mainonnan määrä kasvoi 1,5 % vuoden 2015 helmikuuhun verrattuna. Positiiviseen tulokseen vaikuttaa myös hieman helmikuun karkauspäivän

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Elokuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Elokuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Elokuu 2016 Ajankohtaista Elokuussa mainonnan määrä laski 3,6 % vuoden 2015 elokuuhun verrattuna. Mediaryhmistä ainoastaan elokuva, verkkomainonta sekä kaupunki-ja noutolehdet

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Lokakuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Lokakuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Lokakuu 2016 Ajankohtaista Lokakuussa mainonnan määrä laski 3,0 % vuoden 2015 lokakuuhun verrattuna. Mediaryhmistä plussalle pääsivät ainoastaan ulkomainonta ja verkkomedia.

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Joulukuu 2016

Mediamainonnan muutosmittari. Joulukuu 2016 Mediamainonnan muutosmittari Joulukuu 2016 Ajankohtaista Joulukuussa mainonnan määrä kasvoi 2,9 % vuoden 2015 joulukuuhun verrattuna. Mediaryhmistä plussalle pääsivät kaikki muut mediaryhmät, paitsi printti

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Toukokuu 2016 Ajankohtaista Toukokuussa mainonnan määrä kasvoi 1,6% vuoden 2015 toukokuuhun verrattuna. Kesäkauden alku tuo siis pientä positiivista nostetta mediamainonnan

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu Mainonnan muutosmittari

Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu Mainonnan muutosmittari Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2016 Ajankohtaista Syyskuussa mainonnan määrä kasvoi 2,1 % vuoden 2015 syyskuuhun verrattuna. Ilahduttavaa oli mainosmyynnin kasvu aikakauslehtiryhmässä, nousun vauhdittajana

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Maaliskuu 2017

Mediamainonnan muutosmittari. Maaliskuu 2017 Mediamainonnan muutosmittari Maaliskuu 2017 Ajankohtaista Maaliskuussa mainonnan määrä laski 3,1 % vuoden 2016 maaliskuuhun verrattuna. Mainospanostukset kuitenkin kasvoivat kaupunki- ja noutolehdissä,

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu 2013

Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu 2013 Mediamainonnan muutosmittari Helmikuu 2013 Ajankohtaista Helmikuussa mainonnan määrä laski 15,5 % viime vuoden helmikuuhun verrattuna ja kumulatiivinen muutos oli -14,2 %. Verkkomainonta piristyi tammikuuhun

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Kesäkuu 2017

Mediamainonnan muutosmittari. Kesäkuu 2017 Mediamainonnan muutosmittari Kesäkuu 2017 Ajankohtaista Kesäkuussa mainonnan määrä laski -5,2 % vuoden 2016 kesäkuuhun verrattuna. Mainospanostukset kasvoivat ulko-, elokuva- ja verkkomainonnassa. Elokuvamainonta

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Huhtikuu 2017

Mediamainonnan muutosmittari. Huhtikuu 2017 Mediamainonnan muutosmittari Huhtikuu 2017 Ajankohtaista vertailukelpoinen mediavalikoima -2,6% Huhtikuussa mainonnan määrä laski -2,6 % vuoden 2016 huhtikuuhun verrattuna, mutta ilman vaalimainontaa laskettuna

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Syyskuu 2017

Mediamainonnan muutosmittari. Syyskuu 2017 Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2017 Ajankohtaista Syyskuussa mainonnan määrä laski -3,1 % vuoden 2016 syyskuuhun verrattuna. Mainospanostukset laskivat kaikissa muissa mediaryhmissä paitsi radio-,

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Lokakuu 2017

Mediamainonnan muutosmittari. Lokakuu 2017 Mediamainonnan muutosmittari Lokakuu 2017 Ajankohtaista Lokakuussa mainonnan määrä laski -0,5 % vuoden 2016 lokakuuhun verrattuna. Mainospanostukset laskivat printissä ja televisiossa, mutta kasvua oli

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Marraskuu 2017

Mediamainonnan muutosmittari. Marraskuu 2017 Mediamainonnan muutosmittari Marraskuu 2017 Ajankohtaista Marraskuussa mainonnan määrä nousi 0,2 % vuoden 2016 marraskuuhun verrattuna. Mainospanostukset laskivat sanomalehdissä, kaupunki- ja noutolehdissä

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Heinäkuu 2017

Mediamainonnan muutosmittari. Heinäkuu 2017 Mediamainonnan muutosmittari Heinäkuu 2017 Ajankohtaista Heinäkuussa mainonnan määrä laski -4,8 % vuoden 2016 heinäkuuhun verrattuna. Mainospanostukset kasvoivat radiossa, ulko-, elokuva- ja verkkomainonnassa.

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Lokakuu 2018

Mediamainonnan muutosmittari. Lokakuu 2018 Mediamainonnan muutosmittari Lokakuu 2018 Ajankohtaista Lokakuussa mainonnan määrä laski -1,4 % vuoden 2017 vastaavaan aikaan verrattuna. Eniten kasvoi ulkomainonta. Ilahduttava käänne lokakuussa oli myös

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Syyskuu 2018

Mediamainonnan muutosmittari. Syyskuu 2018 Mediamainonnan muutosmittari Syyskuu 2018 Ajankohtaista Syyskuussa mainonnan määrä laski -2,5 % vuoden 2017 vastaavaan aikaan verrattuna. Syyskuun valopilkkuja olivat elokuvamainonta sekä ulkomainonta.

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Heinäkuu 2019

Mediamainonnan muutosmittari. Heinäkuu 2019 Mediamainonnan muutosmittari Heinäkuu 2019 Ajankohtaista Heinäkuussa mainonnan määrä kasvoi +1,3 % vuoden 2018 heinäkuuhun verrattuna. Aikakaus- ja sanomalehdet olivat laskusuuntaisia. Muissa mediaryhmissä

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015. Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 Ad spend trends Kantar Media #Mainosvuosi Kantar Media international ad spend trends Mediamainonnan kehitys on ollut vaatimatonta myös kansainvälisesti viime vuonna. Etelä- ja Itä Euroopassa

Lisätiedot

Mainosvuosi 2014. Mainosvuosi 2014 TNS

Mainosvuosi 2014. Mainosvuosi 2014 TNS Mainosvuosi 2014 Mainonnan kokonaiskehitys Mediamainonnan määrä ja kehitys Milj. 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 Muutos-% 6,5 6,4 10 3,3 3,7 4,8 3,7 1,7 5-2,9-2,6 0-8,1-5 -10-15,8-15 1150 1189 1236

Lisätiedot

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013

Mainosvuosi 2013. Mainosvuosi 2013 Mainonnan kokonaiskehitys Mediamainonnan määrä ja kehitys 2002-2013 Milj. Euroa Muutos-% 1600 1400 1200 1000 2,5 6,5 3,3 3,7 6,4 1,7 4,8 3,7-2,9 10 5 0 800 600 400 200 0-15,8 1079 1150 1189 1236 1315 1500

Lisätiedot

Mainosvuosi Marja Honkaniemi Restaurant Pörssi

Mainosvuosi Marja Honkaniemi Restaurant Pörssi Mainosvuosi 2011 Marja Honkaniemi Restaurant Pörssi 24.1.2012 Agenda 1 Mainonnan kokonaiskehitys 2 Mediaryhmät 3 Merkkimainonta 4 Toimialaryhmät 5 Mainostajat ja mediat 6 Yhteenveto 2 Mainonnan kokonaiskehitys

Lisätiedot

Mainosvuosi TNS Gallup

Mainosvuosi TNS Gallup TNS Gallup Mainonnan kokonaiskehitys Mediamainonnan määrä ja kehitys 2002-2012 Milj. Euroa Muutos-% 1600 10 1400 1200 1000-1,4 2,5 6,5 3,3 3,7 6,4 1,7 4,8 3,7-2,9 5 0 800-5 600 400 200 0-15,8 1053 1079

Lisätiedot

Mainosvuosi Marja Honkaniemi Restaurant Pörssi

Mainosvuosi Marja Honkaniemi Restaurant Pörssi Mainosvuosi 2010 Marja Honkaniemi Restaurant Pörssi 27.1.2011 Agenda 1 Mainonnan kokonaiskehitys 2 Mediaryhmät 3 Merkkimainonta 4 Toimialaryhmät 5 Mainostajat ja mediat 6 Yhteenveto 2 Mainonnan kokonaiskehitys

Lisätiedot

TNS Media Intelligence

TNS Media Intelligence TNS Media Intelligence Mainospanostusanalyysit Palveluesittely 2013 1 TNS Media Intelligence lyhyesti 2 Tuotantoprosessi eli miten mediamainontaa seurataan 3 Mainospanostusten hyödyntäminen liiketoiminnassa

Lisätiedot

Mainosvuosi 2009. Marja Honkaniemi

Mainosvuosi 2009. Marja Honkaniemi Mainosvuosi 2009 Marja Honkaniemi Agenda 1. Mainonnan kokonaiskehitys Mainosvuosi 2009 2. Mediaryhmät Restaurant Pörssi 3. Merkkimainonta 4. Toimialaryhmät 5. Mainostajat ja mediat 6. Yhteenveto Marja

Lisätiedot

TNS Gallup Oy Miestentie 9 C / P.O. Box 500, 02151 Espoo, Finland t +358 (0)9 613 500 f +358 (0)9 6135 0510 www.tns-gallup.fi www.tnsglobal.

TNS Gallup Oy Miestentie 9 C / P.O. Box 500, 02151 Espoo, Finland t +358 (0)9 613 500 f +358 (0)9 6135 0510 www.tns-gallup.fi www.tnsglobal. TNS Gallup Oy Miestentie 9 C / P.O. Box 500, 02151 Espoo, Finland t +358 (0)9 613 500 f +358 (0)9 6135 0510 www.tns-gallup.fi www.tnsglobal.com Lehdistötiedote marraskuu 2013 MEDIAMAINONNAN LASKU LOIVENI

Lisätiedot

Mainosvuosi 2008. Kirsi Maste

Mainosvuosi 2008. Kirsi Maste Mainosvuosi 2008 Kirsi Maste Agenda 1. Mainonnan kokonaiskehitys Mainosvuosi 2008 2. Media- ja toimialaryhmät Kalastajatorppa 3. Merkkimainonta 4. Toimialat 5. Mainostajat ja mediat 6. Yhteenveto Kirsi

Lisätiedot

TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 %

TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 % TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 % Markkinointiviestinnän määrä Suomessa vuonna 2012 oli 3 380 miljoonaa euroa. Investoinnit laskivat 0,6 prosenttia edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Markkinointiviestintäpanostukset kasvoivat 4,1 % vuonna 2011

Markkinointiviestintäpanostukset kasvoivat 4,1 % vuonna 2011 Tiedote 31.5.2012 Markkinointiviestintäpanostukset kasvoivat 4,1 % vuonna 2011 Markkinointiviestintäpanostukset olivat vuonna 2011 Suomessa 3,385 miljardia euroa. Investoinnit kasvoivat 4,1 % edellisvuoteen

Lisätiedot

Online Advertising Mainonnan panostukset

Online Advertising Mainonnan panostukset Online Advertising 212 Mainonnan panostukset TNS 212 Verkkomainonnan määrä ja kehitys 29 211 (display- ja luokiteltu, hakusanamainonta ja sähköiset hakemistot) 25 2 15 1 5 Milj. Euroa 14,7 Muutos-% 18

Lisätiedot

Markkinointiviestinnän määrä kasvoi vuonna 2010

Markkinointiviestinnän määrä kasvoi vuonna 2010 Viestimille 18.05.2011 Markkinointiviestinnän määrä kasvoi vuonna 2010 Mainosalan järjestöjä edustavan Mainonnan Neuvottelukunnan TNS Gallupilla teettämän selvityksen mukaan markkinointiviestinnän määrä

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Markkinointiviestinnän määrä supistui 0,5 miljardia euroa vuonna 2009

Markkinointiviestinnän määrä supistui 0,5 miljardia euroa vuonna 2009 Mainonnan Neuvottelukunnan tiedote 15.06.2010 Markkinointiviestinnän määrä supistui 0,5 miljardia euroa vuonna 2009 Mainosalan järjestöjä edustava Mainonnan Neuvottelukunnan TNS Gallupilla teettämän selvityksen

Lisätiedot

Alma Media Q1 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 27.4.2012

Alma Media Q1 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 27.4.2012 Alma Media Q1 2012 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Q1 2012 lyhyesti Keskeiset strategiset hankkeet Markkinoiden kehitys Suomessa Taloudellinen kehitys ja

Lisätiedot

Alma Media Q2 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 20.7.2012 20.7.2012

Alma Media Q2 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 20.7.2012 20.7.2012 Alma Media Q2 2012 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Q2 2012 lyhyesti Keskeiset strategiset hankkeet Markkinoiden kehitys Suomessa Taloudellinen kehitys ja

Lisätiedot

Alma Media Q3 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2012

Alma Media Q3 2012. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2012 Alma Media Q3 2012 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Q3 2012 lyhyesti Keskeiset strategiset hankkeet Markkinoiden kehitys Suomessa Taloudellinen kehitys ja

Lisätiedot

MEDIAMAINONTA LASKI 2,7 % VUODEN 2014 KOLMANNEN KVARTAALIN AIKANA

MEDIAMAINONTA LASKI 2,7 % VUODEN 2014 KOLMANNEN KVARTAALIN AIKANA TNS Gallup Oy Miestentie 9 C / P.O. Box 500, 02151 Espoo, Finland t +358 (0)9 613 500 f +358 (0)9 6135 0510 www.tns-gallup.fi www.tnsglobal.com Lehdistötiedote marraskuu 2014 MEDIAMAINONTA LASKI 2,7 %

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Tiedote 1/2011 18.2.2011

Mediamainonnan muutosmittari. Tiedote 1/2011 18.2.2011 Mediamainonnan muutosmittari Tiedote 1/2011 18.2.2011 Copyright TNS 2011 Ajankohtaista Uusi mainosvuosi 2011 on jo hyvässä vauhdissa ja vuoden ensimmäiset mainospanostustiedot raportoidaan viikolla 8.

Lisätiedot

Alma Media Q huhtikuuta 2010

Alma Media Q huhtikuuta 2010 Alma Media Q1 2010 30. huhtikuuta 2010 1 30042010 Sisältö Avainkohdat Q1 2010 Markkinat Q1 2010 Segmenttikatsaukset Taloudellinen katsaus Näkymät vuodelle 2010 Kysymyksiä yy y 2 30042010 Avainkohdat Q1

Lisätiedot

Verkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011

Verkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Verkkomainonnan mahdollisuudet Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Elina Teräsvirta KTM, 31v. Tuotepäällikkö Sanoma Digital Finlandissa 2010- Displaymainonnan kehittäminen Oikotie Asunnot Oikotie

Lisätiedot

MEDIAMAINONTA LASKI 2,8 % VUODEN 2015 ENSIMMÄISEN KVARTAALIN AIKANA

MEDIAMAINONTA LASKI 2,8 % VUODEN 2015 ENSIMMÄISEN KVARTAALIN AIKANA TNS Gallup Oy Miestentie 9 C / P.O. Box 500, 02151 Espoo, Finland t +358 (0)9 613 500 f +358 (0)9 6135 0510 www.tns-gallup.fi www.tnsglobal.com Lehdistötiedote toukokuu 2015 MEDIAMAINONTA LASKI 2,8 % VUODEN

Lisätiedot

Alma Median tulos Q4 ja Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja

Alma Median tulos Q4 ja Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja Alma Median tulos Q4 ja 2012 Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 15.2.2013 1 Agenda Pääkohdat, tulevaisuuden näkymät ja voitonjako Markkinoiden kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

MEDIAMAINONTA LASKI 4,9 % VUODEN 2014 NELJÄNNEN KVARTAALIN AIKANA

MEDIAMAINONTA LASKI 4,9 % VUODEN 2014 NELJÄNNEN KVARTAALIN AIKANA TNS Gallup Oy Miestentie 9 C / P.O. Box 500, 02151 Espoo, Finland t +358 (0)9 613 500 f +358 (0)9 6135 0510 www.tns-gallup.fi www.tnsglobal.com Lehdistötiedote helmikuu 2015 MEDIAMAINONTA LASKI 4,9 % VUODEN

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 22.7.2010

Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 22.7.2010 Alma Media Q2 2010 Kai Telanne, toimitusjohtaja, j j Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 22.7.2010 Agenda Kai Telanne, toimitusjohtaja Avainkohdat Q2 2010 Markkinat Q2 2010 Segmenttikatsaukset Tuomas

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015. 26.2.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015. 26.2.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015 26.2.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 TNS Kansainvälinen mediamainonnan määrän kehitys Kaikki mediat Euroopassa mainonnan kasvu on ollut vielä vaatimatonta. Ainoastaan Itä-Euroopassa, erityisesti Unkarissa, on päästy jo hieman

Lisätiedot

Alma Median tulos Q1 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013

Alma Median tulos Q1 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013 Alma Median tulos Q1 2013 Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 26.4.2013 Agenda Pääkohdat Q1 Markkinoiden kehitys Taloudellinen kehitys Strategia ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Alma Median tulos Q2 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 19.7.2013

Alma Median tulos Q2 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 19.7.2013 Alma Median tulos Q2 2013 Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 19.7.2013 Agenda Pääkohdat Q2 Markkinoiden kehitys Taloudellinen kehitys Strategia ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014. 4.12.2014, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014. 4.12.2014, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2014 4.12.2014, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Mainonnan Neuvottelukunta. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2013. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2013

Mainonnan Neuvottelukunta. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2013. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2013 Mainonnan Neuvottelukunta Projektinumero: 220105042 Vastaava tutkija: Marja Honkaniemi Sisällysluettelo 1 go 5 go Johdanto 3 2 Mediamainonta 16 3 Suoramarkkinointi 28 4 go go go Menekinedistäminen 32 Markkinointiviestinnän

Lisätiedot

SanomaWSOY Q1/2002. Hannu Syrjänen toimitusjohtaja 14.5.2002

SanomaWSOY Q1/2002. Hannu Syrjänen toimitusjohtaja 14.5.2002 SanomaWSOY Q1/2002 Hannu Syrjänen toimitusjohtaja 2 Keskeisiä tekijöitä 1 3/2002 Mediamainonta kehittyi edelleen Suomessa heikosti. Aikakauslehtimainonta kasvoi Belgiassa ja Unkarissa, mutta väheni Hollannissa.

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

Navettaseminaari Reima Luomala

Navettaseminaari Reima Luomala Navettaseminaari 8.2.2012 Reima Luomala Visio 2020 Valion merkkituotteet ovat markkinajohtajia Suomessa, Venäjällä ja Ruotsissa Muut liiketoiminnat tuottavat yli 10 % Valion maitotuotosta Valio Oy 30.9.2010

Lisätiedot

Media ja mainonta 2010 luvulla

Media ja mainonta 2010 luvulla Media ja mainonta 2010 luvulla VTT Asiakasseminaari 20.9.2010 Anna Viljakainen 2 AGENDA Mediamainonta kansainvälisesti Mediamainonta Suomessa Mediamarkkinoiden kehitystrendit mediaryhmittäin Mediamarkkinoiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 9/2007. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen

Osavuosikatsaus 1 9/2007. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen Osavuosikatsaus 1 9/2007 Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 31.10.2007 Avainluvut Avainluvut Milj. euroa 1 9/2007 1 9/2006 Muutos, % 1 12/2006 Liikevaihto 2 126,7 1 999,8 6,3 2 742,1 Liikevoitto 275,5 218,5

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

TNS Media Intelligence AdFacts mainospanostusanalyysit. Yksikkö- ja palveluesittely, kevät 2009

TNS Media Intelligence AdFacts mainospanostusanalyysit. Yksikkö- ja palveluesittely, kevät 2009 TNS Media Intelligence AdFacts mainospanostusanalyysit Yksikkö- ja palveluesittely, kevät 2009 Agenda 1. TNS Media Intelligence pähkinänkuoressa 2. Tuotantoprosessi eli miten mediamainontaa seurataan 3.

Lisätiedot

Monikanavainen markkinointi ja kuluttajien kanavapreferenssit 2014

Monikanavainen markkinointi ja kuluttajien kanavapreferenssit 2014 Monikanavainen markkinointi ja kuluttajien kanavapreferenssit 2014 Kaupan liiton verkkokauppakoulutus Leena Poutanen 4.11.2014 Public Viestinnän sähköistyminen jatkuu 2 8.10.2013 Internal Itella Markkinointipalvelut/

Lisätiedot

Sanoma sijoituskohteena Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhdejohtaja Pörssi-ilta, Tampere

Sanoma sijoituskohteena Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhdejohtaja Pörssi-ilta, Tampere Sanoma sijoituskohteena Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhdejohtaja Pörssi-ilta, Tampere 6.3.2018 Sanoma lyhyesti Median ja oppimisen edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

Nordea Median digitalisoituminen. Pekka Soini 16.11.2010

Nordea Median digitalisoituminen. Pekka Soini 16.11.2010 Nordea Median digitalisoituminen Pekka Soini 16.11.2010 Agenda Markkinat ja Sanoma Q3 Median megatrendejä Strategiamme ydin 2 Yhteenveto Sanoma News Q3 Q3 Mediamarkkinat kääntyneet selvään kasvuun Voitamme

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2007. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 3.5.2007

Osavuosikatsaus 1 3/2007. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 3.5.2007 Osavuosikatsaus 1 3/27 Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 3.5.27 Avainluvut Avainluvut Milj. euroa 1 3/27 1 3/26 Muutos, % 1 12/26 Liikevaihto 663,7 612,5 8,4 2742,1 Liikevoitto 54, 45,6 18,4 292,5 % liikevaihdosta

Lisätiedot

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010 1 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Avainkohdat Q4 2010 Liikevaihto oli Q4:llä 83,0 (79,0) milj. euroa Verkkoliiketoiminnan

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013 20.12.2013, Lasse Krogell Alan Yritysrakenne TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Tilastokeskus julkaisi marraskuun lopulla tiedot

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Syyskuu , Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Syyskuu , Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Syyskuu 2013 13.9.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000 /

Lisätiedot

AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT

AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT 2013 2 Yleistä aikakauslehdistä, s. 3 4 Levikit, s. 5 Aikakauslehden käsite Aikakauslehtien liikevaihto Suomessa 2002 2011 Aikakauslehtien jakelu ja irtonumeromyynti Suomessa 2012

Lisätiedot

SanomaWSOY 1-3/2001. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen. w/jaana/kalvot/hs01/osavuosikatsaus1 1005

SanomaWSOY 1-3/2001. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen. w/jaana/kalvot/hs01/osavuosikatsaus1 1005 SanomaWSOY 1-3/2001 Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 1 Keskeisiä tekijöitä 1-3/2001 Talouden epävarmuuden lisääntyminen Sekä perinteiset että sähköiset mediamme kasvattivat asemaansa mainosmarkkinoilla Vertailukauden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 6/2008

Osavuosikatsaus 1 6/2008 Osavuosikatsaus 1 6/2008 Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen Deutsche Bank 1.8.2008 Avainluvut Avainluvut Milj. euroa Liikevaihto Liikevoitto % liikevaihdosta Liikevoitto ilman merkittävimpiä kertaluonteisia

Lisätiedot

Mainonnan Neuvottelukunta. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2014. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2014

Mainonnan Neuvottelukunta. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2014. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2014 Mainonnan Neuvottelukunta Projektinumero: 220106205 Vastaava tutkija: Marja Honkaniemi Sisällysluettelo 1 go 5 go Johdanto 3 2 Mediamainonta 16 3 Suoramarkkinointi 29 4 go go go Menekinedistäminen 33 Markkinointiviestinnän

Lisätiedot

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Alma Median tulos Q3 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Avainkohdat

Lisätiedot

Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua

Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua TIEDOTUSVÄLINEILLE JULKAISTAVISSA 20.9.2006 KLO 9.00 Markkinointiviestinnän panostusaikeita selvittävä Mainosbarometri 2007 -tutkimus ennakoi mainonnan lisääntyvän

Lisätiedot

AdExpress verkkopalvelun uusi toiminnallisuus: merkkija jälleenmyyjämainonnan erillistarkastelu

AdExpress verkkopalvelun uusi toiminnallisuus: merkkija jälleenmyyjämainonnan erillistarkastelu AdExpress verkkopalvelun uusi toiminnallisuus: merkkija jälleenmyyjämainonnan erillistarkastelu Marja Honkaniemi 13.7.2012 Uusi ja vanha toiminnallisuus AdExpressissä AdExpress verkkopalveluun on lisätty

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015. 21.12.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015. 21.12.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus joulukuu 2015 21.12.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne. Vuoden 2014 luvut ovat ennakkotietoja. TOL 181 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2007

Osavuosikatsaus 1 3/2007 Osavuosikatsaus 1 3/27 Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen OKO:n aamiaistilaisuus 4.5.27 Avainluvut Avainluvut Milj. euroa Liikevaihto Liikevoitto % liikevaihdosta Liikevoitto ilman merkittävimpiä kertaluonteisia

Lisätiedot

SanomaWSOY Q3/2002. Hannu Syrjänen toimitusjohtaja 7.11.2002

SanomaWSOY Q3/2002. Hannu Syrjänen toimitusjohtaja 7.11.2002 SanomaWSOY Q3/2002 Hannu Syrjänen toimitusjohtaja Keskeisiä tapahtumia 1 9/2002 2 Vuonna 2001 ostetun VNU:n aikakauslehtiliiketoiminnan kauppasopimuksen tarkistukset hyväksyttiin katsauskauden jälkeen

Lisätiedot

Alma Median tulos Q3 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2013

Alma Median tulos Q3 2013. Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2013 Alma Median tulos Q3 2013 Kai Telanne, toimitusjohtaja Juha Nuutinen, talous- ja rahoitusjohtaja 25.10.2013 Agenda Pääkohdat Q3 Markkinoiden kehitys Taloudellinen kehitys Strategia ja tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Mainonnan Neuvottelukunta. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2013. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2013

Mainonnan Neuvottelukunta. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2013. Markkinointiviestinnän määrä Suomessa 2013 Mainonnan Neuvottelukunta Projektinumero: 220105042 Vastaava tutkija: Marja Honkaniemi Sisällysluettelo 1 go 5 go Johdanto 3 2 Mediamainonta 16 3 Suoramarkkinointi 28 4 go go go Menekinedistäminen 32 Markkinointiviestinnän

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Mainosbarometri lokakuu Mainosbarometri

Mainosbarometri lokakuu Mainosbarometri Mainosbarometri lokakuu 017 Markkinointiviestinnän panostusten kehittyminen edelliseen vuoteen verrattuna 018 017 016 015 014 013 01 011 010 009 008 53 4-4 -9-15 -16 33 19-41 36 16 Mainosbarometri tehdään

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n yhtiökokous. Kai Telanne, toimitusjohtaja

Alma Media Oyj:n yhtiökokous. Kai Telanne, toimitusjohtaja Alma Media Oyj:n yhtiökokous Kai Telanne, toimitusjohtaja 1 Esityksen sisältö Uutisvuosi 2009 Toimintaympäristö 2009 Alma Media vaikeassa markkinatilanteessa Tulos 2009 Alma Media tänään Strategia tulevaan

Lisätiedot

AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT

AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT AIKAKAUSLEHTI- FAKTAT 2013 2 Yleistä aikakauslehdistä, s. 3 4 Levikit, s. 5 Aikakauslehden käsite Aikakauslehtien liikevaihto Suomessa 2002 2011 Aikakauslehtien jakelu ja irtonumeromyynti Suomessa 2012

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 12.12.2 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 18.2.219 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 1 17 2 17 3 17 4 17 5 17 6 17 7 17

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018 Työttömät insinöörit Lokakuu 2018 Työttömyystilanne lokakuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4353 Määrä laski kuukauden aikana 121 henkilöllä (-3 %) ja vuoden aikana 928 henkilöllä (-18 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus maaliskuu , Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus maaliskuu , Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus maaliskuu 2016 15.3.2016, Lasse Krogell Yritysrakenne. TOL 181 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot