Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Pohjoinen/
|
|
- Kalevi Aaltonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) 49 Tarkastuslautakunnan lausuntopyyntö vuoden 2016 arviointikertomuksesta Lausunto antoi tarkastuslautakunnalle vuoden 2016 arviointikertomuksen kohdasta 5.9 seuraavan lausunnon: Tarkastuslautakunta toteaa kohdassa 5.9, että nuorisoasiainkeskuksen tulee jatkaa toimenpiteitä sukupuolen mukaisen segregaation vähentämiseksi palveluissa. Nuorisoasiainkeskuksessa/nuorisopalveluissa jatketaan sukupuoli- ja kulttuurisensitiivistä tyttö- ja poikatyötä, pitäen sisällään myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Nuorten eriarvoisuutta pyritään vähentämään muun muassa eri nuorten ryhmien positiivisella erityiskohtelulla. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kanssa tehtävää työtä sekä identiteettiään pohtivien nuorten kanssa tehtävää työtä laajennetaan ja yhteistyötä kehitetään muun muassa Helsingin Seta ry:n kanssa. Henkilökunnan osaamista vahvistetaan edelleen sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kysymyksissä esimerkiksi koulutuksilla. Arvioinnin menetelmiä kehitetään. osastopäällikkö Heidi Hållman Pekka Sihvonen, kehittämispäällikkö, puhelin: pekka.sihvonen(a)hel.fi Sini Perho, suunnittelija, puhelin: sini.perho(a)hel.fi Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Lausuntoehdotus Lausunto on ehdotuksen mukainen. n perustelut Tarkastuslautakunta hyväksyi (41 ) vuoden 2016 arviointikertomuksen.
2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kuntalain (410/2015) ja Helsingin kaupungin hallinnon ja talouden tarkastussäännön 8 :n 1 momentin mukaan tarkastuslautakunnan tulee laatia kaupunginvaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta arviointikertomus valtuustolle. Kertomuksesta tulee hankkia tarkastussäännön 8 :n 2 momentin mukaisesti kaupunginhallitukselta ja muilta kaupungin toimielimiltä tarvittavat lausunnot valtuustolle toimitettaviksi. Tarkastuslautakunta pyytää mennessä nuorisolautakunnan lausuntoa kertomuksen kohdasta 5.9. Lausunto pyydetään osoittamaan tarkastuslautakunnalle. osastopäällikkö Heidi Hållman Pekka Sihvonen, kehittämispäällikkö, puhelin: pekka.sihvonen(a)hel.fi Sini Perho, suunnittelija, puhelin: sini.perho(a)hel.fi Liitteet 1 Arviointikertomus 2016 Oheismateriaali 1 Tarkastuslautakunnan lausuntopyyntö, nuorisolautakunta Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätöshistoria Kiinteistölautakunta Lausunto Kiinteistölautakunta antoi tarkastuslautakunnalle vuoden 2016 arviointikertomuksesta seuraavan lausunnon: Vuoden 2016 arviointikertomuksessa on käsitelty (kohta 5.6.) suurten liikenneinvestointien sekä tontinluovutuksen koordinointia. Kiinteistölautakunta katsoo, että arviointikertomuksesta käy hyvin ilmi aluerakentamishankkeiden ja suurten liikennehankkeiden edellyttämä
3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) laaja hallintokuntien välinen yhteistyö. Lisäksi raportista käy hyvin ilmi tontinluovutukselle asetetut keskenään osin ristiriitaiset tavoitteet. Tontinluovutukselle asetettuja tai siihen välittömästi liittyviä tavoitteita ovat esim. korkeat asuntotuotantomäärät, asuntojen kohtuuhintaisuus sekä asuntotonttien vuokratuotto- ja myyntitulotavoitteet. Painottamalla liian voimakkaasti yhtä tavoitteista mahdollisuudet toteuttaa muut tavoitteet heikkenevät. Jos kaupunki esimerkiksi hakee luovutettavista tonteista aina kovimman mahdollisen hinnan, tulot rakennusoikeusyksikköä kohti nousevat, mutta neuvotteluprosessit pitenevät ja luovutusmäärät pienenevät. Samalla nousevat tonttihinnat olisivat omiaan nostamaan asuntojen yleistä hinta- ja vuokratasoa. Hyvään maa- ja tonttipolitiikkaan kuulukin keskeisenä osana kysyntään nähden riittävä ja järkevästi hinnoiteltu tonttitarjonta, joka luo edellytykset asuntotuotantomäärien kasvattamiselle ja laadukkaalle asuntotuotannolle. Lisäksi tonttien nopea luovuttaminen sitä mukaan, kun tontit ovat rakentamiskelpoisia, vapauttaa tonttimaahan sitoutuneet pääomat kaupungin käyttöön, mikä osaltaan mahdollistaa puolestaan tonttien rakentamiskelpoisiksi saattamisen edellyttämien investointien tekemisen tarkoituksenmukaisessa aikataulussa. Kaupungin ei siten ole useinkaan tarkoituksenmukaista eikä mahdollista viivyttää tonttien luovutusta arvonnousun toivossa eikä tällainen toiminta muutoinkaan lähtökohtaisesti kuulu hyvään julkisyhteisön harjoittamaan tonttipolitiikkaan. Kiinteistölautakuntaa toteaa, että tarkastuslautakunnan selvitys ja johtopäätökset ovat oikeat ja että AM-ohjelman raportointia koskeneet puutteet on korjattavissa keskushallinnon kanssa tarkennettavalla ohjeistuksella. vs. virastopäällikkö Pirkko Vainio Peter Haaparinne, kehityspäällikkö, puhelin: peter.haaparinne(a)hel.fi Pelastuslautakunta Päätös Vuonna 2016 tarkastuksen erityiskohteena oli pelastuslaitoksen osalta ensihoitoketjun toimivuus ja tuloksellisuus. Tarkastuslautakunta toteaa, että ensihoidon tuloksellisuutta voidaan pitää useilla eri mittareilla mitaten korkeatasoisena. Ensihoidon kasvanut tehtävämäärä on heikentä-
4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) nyt palvelun sujuvuutta, mutta muut mittarit ovat pääosin pysyneet ennallaan viime vuosina. Taloudellisuus yksikkökustannuksilla mitattuna on pysynyt samalla tasolla aiempiin vuosiin nähden. Työelämän laatu työtyytyväisyydellä mitattuna on ollut hyvällä tasolla ja se on pysynyt melko samana. Palveluprosessin sujuvuutta kuvaavat tehtäväsidonnaisuus ja palvelutasoindeksi ovat heikentyneet jatkuvasti kasvaneen tehtävämäärän vuoksi, mutta vuonna 2016 tavoittamis- ja lähtöviive paranivat, vaikka niihin liittyvät pelastuslaitoksen sitovat tavoitteet eivät toteutuneetkaan. Sekä potilasturvallisuus että potilastyytyväisyys ovat pysyneet korkealla tasolla. Myös laadunvalvonta on korkeatasoista ja vaikuttavuus on saatavilla olevalla mittarilla mitattuna erinomaisella tasolla. Palveluprosessin sujuvuuden heikentyminen joiltakin osin ei ole, ainakaan vielä, heijastunut ensihoitopalvelun potilastyytyväisyyteen tai vaikuttavuuteen. Tarkastuslautakunta toteaa, että pelastuslaitoksen ja sosiaali-- ja terveysviraston tulee ensihoitoprosessin kehittämiseksi täydentää päivystystyöryhmää ja potilasohjaustyöryhmää sosiaali-- ja terveydenhuollon ikääntyneiden kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon lääkäripalvelujen, ympärivuorokautisten hoitolaitosten sekä psykiatrian- ja päihdepalvelujen asumispalveluista vastaavilla henkilöillä. Lisäksi sosiaali-- ja terveysviraston tulee lyhentää päivystyssairaaloiden päivystyspotilaiden luovutusaikoja ja parantaa siirtokuljetusten sujuvuutta. Pelastuslaitos toteaa, että se tekee jatkuvasti yhteistyötä ensihoitopalvelun sidosryhmien kanssa kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon puutteiden aiheuttaman kuormituksen poistamiseksi ensihoidon palveluketjusta. Pelastuslautakunnalla ei ole asiassa muuta lausuttavaa. pelastuskomentaja Simo Wecksten Henri Nordenswan, hallintopäällikkö, puhelin: henri.nordenswan(a)hel.fi Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Lausunto Tarkastuslautakunta on pyytänyt Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen johtokunnalta lausuntoa vuoden 2016 arviointikertomuksen kohdasta 3.3, joka koskee kaupungin hallintokunnille antamaa tilinpäätösohjetta
5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteumatietojen dokumentoinnista sekä niissä havaituista puutteista. Tarkastuslautakunta toteaa vuoden 2016 arviointikertomuksessa, että Vuoden 2013 arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta totesi, että tilinpäätöksen laatimisesta vastaavien kaupunginkanslian ja taloushallintopalvelun tulee varmistaa, että sitovien toiminnallisten tavoitteiden dokumentointi on riittävää. Taloushallintopalvelun (Talpa) johtokunta totesi lausunnossaan , että Talpa on omalta osaltaan tilinpäätösprosessin suunnittelussa ja toteuttamisessa varmistanut sen, että virastot ja laitokset ovat dokumentoineet sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen riittävästi ja selkeästi. Vuoden 2015 arviointikertomuksessa annetuissa lausunnoissa Talpan johtokunta toisti tämän näkemyksen. Arvioinnin perusteella Talpa ei kuitenkaan varmista, että hallintokunnat toimisivat tilinpäätösohjeen mukaisesti. Edelleen on mahdollista, että sitovien tavoitteiden dokumentointikuvaus puuttuu kokonaan tai että osaa tavoitteista ei ole ohjeen mukaisesti dokumentoitu, tai osaa tavoitteista ei ole ohjeen mukaisesti dokumentoitu, tai dokumentoinnista puuttuu ohjeen edellyttämät laatijan nimi ja päivämäärä. Tarkastuslautakunta toteaa edelleen, että Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen tulee varmistaa, että tilinpäätöstyötilaan toimitetaan sitovien toiminnallisten tavoitteiden dokumentointikuvaus ja siihen liittyvät tiedot tilinpäätösohjeen mukaisesti. Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen johtokunta toteaa lausuntonaan, että tilinpäätösohjeissa on kiinnitetty erityistä huomiota asian ohjeistukseen. Tilinpäätösohjeen mukaisen materiaalin kontrollointi ja vastaanottaminen työtilaan on vastuutettu Taloushallintopalvelussa ao. työtilasta vastaavalle henkilölle. Työtilasta tarkistetaan, että kaikilta hallintokunnilta on saatu sitovien toiminnallisten tavoitteiden dokumentointikuvaus ja/tai myös erillisenä liitteenä dokumentointikuvaukseen liittyvät tilinpäätösohjeen mukaiset tiedot. Jatkossa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että myös raportti tai laskelma on kuvauksen liitetiedostona, eikä pelkkä viittaus asiaan riitä. Samoin tullaan kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että dokumentista löytyvät laatijan nimi ja päiväys. toimitusjohtaja Tuija Kuivalainen Tuija Kuivalainen, toimitusjohtaja, puhelin: tuija.kuivalainen(a)hel.fi Päivi I Turpeinen, hallintopäällikkö, puhelin: paivi.i.turpeinen(a)hel.fi
6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Tarkastuslautakunta Päätös Käsittely Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta 2016 sekä hankkia siitä kaupunginhallitukselta ja muilta kaupungin toimielimiltä tarvittavat lausunnot mennessä toimitettaviksi kaupunginvaltuustolle yhdessä arviointikertomuksen kanssa. Lisäksi lautakunta päätti perua kokouksensa Ehdotuksen mukaan Tarkastuslautakunta päätti todeta, ettei Wille Rydman esteellisenä osallistunut arviointikertomuksen kohdan 5.16 Kulttuuristrategian hyvinvointitavoitteiden toteutuminen käsittelyyn eikä ollut läsnä sitä käsiteltäessä. Tältä osin puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Pentti Arajärvi. Tarkastuslautakunta päätti todeta, ettei Jaana Lamminperä esteellisenä osallistunut arviointikertomuksen kohdan 5.8 Asunto- ja maankäyttöpolitiikka hyvinvoinnin edistämisessä käsittelyyn eikä ollut läsnä sitä käsiteltäessä Ehdotuksen mukaan Ehdotuksen mukaan tarkastusjohtaja Pirjo Hakanpää Timo Terävä, arviointipäällikkö, puhelin: timo.terava(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 236 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto tarkastuslautakunnalle vuoden 2016 arviointikertomuksesta HEL 2016-004947 T 00 03 00 Lausunto päätti antaa tarkastuslautakunnalle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Tarkastuslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Kokousaika 17:00-19:10 Kokouspaikka Tarkastusvirasto, Unioninkatu 25, kokoushuone Läsnä Jäsenet Rydman, Wille Arajärvi, Pentti Gayer, Patrik Haglund, Mia Holopainen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Talk/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (7) 160 Vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2014 HEL 2015-003750 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (7) 60 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto arviointikertomuksesta 2013 Lausunto antoi tarkastuslautakunnalle arviointikertomuksen kohdista 2.2, 3.2 ja 4.1.2-3
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 Tarkastuslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 Kokousaika 15:00-16:31 Kokouspaikka Tarkastusvirasto, Unioninkatu 25, kokoushuone Läsnä Jäsenet Koulumies, Terhi puheenjohtaja Gayer, Patrik saapui 15:07, poissa: 40-41
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (8) 289 Vuoden 2016 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2016 HEL 2016-004947 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 91 Teknisen palvelun lautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Tarkastuslautakunnan lausuntopyyntö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 14 Lausuntopyyntö taloushallintopalvelu -liikelaitoksen johtokunnalle arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen
EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN
EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Kaupunginorkesterin johtokunta Int/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (10) 9 Tarkastuslautakunnan lausuntopyyntö vuoden 2015 arviointikertomuksesta HEL 2015-005412 T 00 03 00 Lausunto Tarkastuslautakunta pyytää 11.5.2016 mennessä kaupunginorkesterin
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 1 (5) historia Palmia-liikelaitoksen jk 02.05.2013 23 Helsingin kaupungin Palmia liikelaitoksen johtokunta päätti todeta lausuntonaan seuraavasti: Tarkastuslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 1 (5) Taloushallintopalvelu-liikelaitoksen jk Tj/4 31.5.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 1 (5) 15 Lausuntopyyntö Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen johtokunnalle Arviointikertomuksesta 2011 HEL 2012-005554 T 00 03 00 Päätös Johtokunta päätti antaa tarkastuslautakunnalle
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2013 4 (20) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Taj/2 14.05.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2013 4 (20) 2 Lausunto arviointikertomuksesta 2012 Päätösehdotus Johtokunta päättänee antaa otsikkoasiasta tarkastuslautakunnalle seuraavan lausunnon: Johtokunta toteaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 Tarkastuslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 Kokousaika 15:00-16:36 Kokouspaikka Tarkastusvirasto, Unioninkatu 25, kokoushuone Läsnä Jäsenet Rydman, Wille Arajärvi, Pentti Holopainen, Mari poistui 15:35 Hyttinen,
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.
Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus
KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ
KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 Tarkastuslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 Kokousaika 15:00-15:34 Kokouspaikka Tarkastusvirasto, Unioninkatu 25, kokoushuone Läsnä Jäsenet Rydman, Wille Arajärvi, Pentti Holopainen, Mari Hyttinen, Nuutti Lamminperä,
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) Pelastuslautakunta PEK/6 15.10.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (8) 119 Pelastuslaitos, talousarvion toteutumisennuste III-2013 ja ylitysesitys HEL 2013-012527 T 02 02 01 Päätös Käyttötalousennuste Investoinnit Lautakunta päätti
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 HELSINGIN KAUPUNGIN TYÖTERVEYS -LIIKE- LAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 2-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 12:00 Kokouspaikka Käsitellään Unioninkatu 20, Bank Meeting
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2019 1 ( 13) Aika 23.04.2019, klo 08:30-11:55 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN
Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja
PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 04.05.2017 AIKA 04.05.2017 klo 12:00-17:10 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Jaskari Minna jäsen Långström
Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019
Tarkastuslautakunnan kokous 3.4.2019 Pöytäkirja 2/2019 PÖYTÄKIRJA 2 (7) TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika 3.4.2019 klo 9.00 11.00 Paikka ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, rak 1A, 3. krs Asiat 9-18
TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset
Tarkastuslautakunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista
Tarkastuslautakunnan kokous 3.4.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (6) TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika 3.4.2019 klo 9.00 Paikka Lisätiedot ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, rak 1A, 3.
ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (5) 820 V 27.9.2017, Valtuutettu Mari Rantasen aloite peruskoululaisten ensiapuopetuksesta Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2016 1 (5) 958 Valtuutettu Laura Rissasen toivomusponsi mahdollisuudesta siirtyä kasvisruokapäivään myös päiväkodeissa Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston
21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017
Mikkeli Pöytäkirja 4/2018 1 (8) Aika 17.04.2018, klo 16:00-18:14 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.
Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (6) 158 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto tarkastuslautakunnalle vuoden 2013 arviointikertomuksesta HEL 2014-004186 T 00 03 00 Lausunto antoi tarkastuslautakunnalle
Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1
Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...
Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä
Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta 18.02.2015 Aika Keskiviikko 18.02.2015 klo 18:00-19:49 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka
TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )
Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät
Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17
Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 56 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut Kaija Henriksson/Sami Sarvilinna
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 56 1 Khs 2011-126 / 007 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ASIOIDEN VALMISTELU JA RAPOR- TOINTI VALTUUSTOLLE Johdanto Tarkastuslautakunta on 28.2.2011 (12 ) päättänyt ilmoittaa kaupunginhallitukselle,
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL
kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2017 1 (5) 769 V 13.9.2017, Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liikuntalautakunta LJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 91 Lausuntopyyntö liikuntalautakunnalle arviointikertomuksesta 2012 HEL 2013-003863 T 00 03 00 Päätös päätti antaa tarkastuslautakunnalle seuraavan lausunnon:
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 18.2.2011 klo 9.00 13.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/4 21.04.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 51 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jukka Relanderin toivomusponteen liittyen Keskustakirjaston hankesuunnitelman
Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri
PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 30.04.2015 AIKA 30.04.2015 klo 09:42-13:05 PAIKKA Halstarin kabinett OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Sorvari Vuokko
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 24.05.2015 AIKA 24.05.2015 klo 00:00-20:00 PAIKKA Kaitalankuja, Hailuoto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,
Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen
Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 15.02.2018, klo 16:29-19:03 Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (8) Palvelukeskus-liikelaitoksen jk Tj/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (8) Päätöshistoria Ympäristölautakunta 03.05.2016 178 Lausunto Tarkastuslautakunta on pyytänyt 11.5.2016 mennessä ympäristölautakunnan lausuntoa vuoden 2015 arviointikertomuksen
Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä
Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kaupungin verkkosivulla klo 9:00 lähtien
Jämsän kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 22.11.2018 klo 15:30-18:40 Paikka Talouspalvelujen kokoushuone, Talvialantie 2, 2 krs Läsnäolleet Kokko Jyrki puheenjohtaja Niivee Esa varapuheenjohtaja
Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta
Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginorkesterin johtokunta Int/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 19 Tarkastuslautakunnan lausuntopyyntö vuoden 2012 arviointikertomuksen kohdista 2.6. ja 4.1.1. HEL 2013-006133 T 00 03 00 Päätös päätti esittää lausuntonaan
Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Jakelu:
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (9) Liikuntalautakunta LJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (9) Päätöshistoria Kiinteistölautakunta 03.05.2016 181 Kiinteistölautakunta antoi tarkastuslautakunnalle vuoden 2015 arviointikertomuksesta seuraavan lausunnon:
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (17) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/2013 1 (17) 441 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden hyväksyminen ja johtosääntömuutokset HEL 2013-013589 T 00 01 03 Päätös 1 päätti kaupunginhallituksen
Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28
Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12. Kiinteistölautakunnan kokoushuone, virastopiha 2 B, 1. kerros
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 21.04.2016 torstai klo 16:15-20:30 Tauko 18.41-18.47 Paikka Kiinteistölautakunnan kokoushuone, virastopiha 2 B, 1.
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 42 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) keskiviikko 8.5.2019 kello
Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22
Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2015 Aika Maanantai 11.05.2015 klo 19:00-20:11 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho
3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:45 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018
1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja
Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus
Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2016 1 (6) 255 Valtuutettu Helena Kantolan aloite 200 konttiasunnon rakentamiseksi Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Helena Kantolan
1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1
Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät
Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (9) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 10/2016 1 (9) Päätöshistoria Kiinteistölautakunta 03.05.2016 181 Kiinteistölautakunta antoi tarkastuslautakunnalle vuoden 2015 arviointikertomuksesta seuraavan lausunnon:
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 13.4.2012 klo 9.00-14.20 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä 30 34 Tuomi Vilho varapuheenjohtaja,
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 35 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 2.5.2019 kello 17.00
TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA
HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASUUNNITELMA 1 (6) TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2016 1 YLEISTIEDOT 1.1 Taustatiedot ja lähtökohdat Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 71 :n mukaan hallinnon
JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ
JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta...5 TARKASTUSLAUTAKUNTA...5 2 Lautakunnan kokoonpano...5 3 Lautakunnan
Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone. Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä
PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 AIKA 21.04.2016 klo 12:00-18:00 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 3/2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 25.4.2014 klo 9.00 13.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka
Mikkeli Pöytäkirja 3/ ( 10) Otavan Opiston Liikelaitoksen johtokunta
Mikkeli Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 17:00-19:15 Paikka Otavan Opiston ruokala, kokoustila Aurinkoinen Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus
Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Tarkastuslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 Kokousaika 15:00-16:07 Kokouspaikka Tarkastusvirasto, Unioninkatu 25, kokoushuone Läsnä Jäsenet Rydman, Wille Arajärvi, Pentti puheenjohtaja varapuheenjohtaja poistui
MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 12.04.2013 klo 8.00 14.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Lähde Aarno
Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on
1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen
17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN
1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että
HUS:n toiminnan arvioinnista
HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (12) Kaupunginvaltuusto Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (12) 359 Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2013-009126 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kaupunginhallitus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kokousaika 23:10-23:12 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen istuntosali Läsnä Jäsenet Vapaavuori, Jan Kivekäs, Otso Arhinmäki, Paavo Honkasalo, Veronika Pakarinen, Pia