Portti maailmaan. Uudenlainen lukio nousee idästä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Portti maailmaan. Uudenlainen lukio nousee idästä!"

Transkriptio

1 Portti maailmaan Uudenlainen lukio nousee idästä!

2 Opiskele huomisen lukiossa jo nyt! Vuonna 2021 Vuosaaren metroaseman kupeessa avaa ovensa Helsingin uusin ja upein lukiorakennus, joka kutsuu oppimaan läheltä ja kaukaa. Uuden Vuolun avainsanoja ovat yhteisöllisyys, luovuus ja monimuotoisuus. Uusi Vuolu hemmottelee opiskelijoita jo tänään: Teknologia- ja musiikkipainotus käynnistyivät jo syksyllä Sinulla on mahdollisuus oppia esimerkiksi robotiikan tai musiikin tuotannon perusteita, esiintyä bändin kanssa tai pohdiskella tekoälyn etiikkaa. Vai kiinnostaisiko sinua Itämeren suojelu, teatterin tekeminen tai golf? Laaja kurssitarjotin antaa hyvät mahdollisuudet monipuoliseen opiskeluun! nykyinen koulurakennus vuotalo, kirjasto

3 Vuolun hyvä henki syntyy yhteisöllisyydestä, viihtyvyydestä ja välittämisestä. Yhteiset tapahtumat, kuten iltakoulu, erilaiset konsertit ja esitykset tarjoavat haasteita ja elämyksiä uutteran koulutyön oheen. Nykyinen kampusalue on erittäinmonipuolinen: Vieressä ovat Vuotalon kulttuurikeskus, kirjasto, urheilutalo, uimahalli, kauppakeskus, metro ja upea merellinen luonto. kauppakeskus metro uusi koulurakennus Yliopisto- ja yritysyhteistyö, kulttuurivierailut sekä vireä kansainvälinen toiminta eri projekteissa ympäri Eurooppaa ovat luonteva osa koulun arkea. Hae opiskelijaksi ja hyppää kyytiin! urheilutalo, uimahalli

4 VUOSAAREN LUKION TEKNOLOGIAPAINOTUS Tule mukaan mullistamaan maailmaa! Tulevaisuudessa tarvitaan monenlaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät teknologiaa. Teknologiapainotus näkyy lukion kaikissa aineissa, ihan niin kuin nykymaailmassa koulun ulkopuolellakin. Kursseilla voidaan yhdistää eri oppiaineita eli opiskella ilmiöpohjaisesti. Robotiikan ja tekoälyn lisäksi kurssit käsittelevät teknologiaa ympäristön, liikunnan ja terveyden, automaation, ohjelmoinnin ja koodauksen sekä historian näkökulmista. Valitsemalla Vuosaaren lukion opiskelija varmistaa paikkansa tulevaisuuden teknologiaosaajien eturivissä. Vuosaaren lukion uudet teknologiakurssit: toiminnallinen ongelmanratkaisu Opiskelija oppii avaruudellista hahmottamista, ongelmanratkaisutaitoja, kädentaitoja sekä parityöskentelyä.

5 robotiikka Opiskelija oppii graafisen ohjelmoinnin ja robotiikkaohjelmoinnin alkeita, sensorien toimintaa, tiimityöskentelyn taitoja sekä ongelmanratkaisutaitoja. Käsittelyssä ovat myös teknologian kritiikki ja robotiikan etiikka. tekoäly ja etiikka Opiskelija oppii määrittelemään tekoälyn sekä ymmärtämään tekoälyn suurimpia vaikutusalueita ja pohtimaan kriittisesti tekoälyyn liittyvää uutisointia ja väitteitä. Lisäksi opiskelija kykenee selittämään tekoälyn kannalta keskeisimmät metodit ja oppii kognitiivista psykologiaa. ohjelmistohallinta Opiskelija oppii käyttämään ylioppilaskirjoituksissa käytettäviä tietokoneohjelmia, oppii työelämätaitoja sekä vahvistaa matemaattisia taitojaan, kehittää ongelmanratkaisukykyään ja oppii soveltamaan ohjelmia eri oppiaineissa.

6 VUOSAAREN LUKION MUSIIKKIPAINOTUS Luovuus, vuorovaikutus ja teknologia! Musiikki on ilmiö, joka läpäisee kaikkia elämänalueita. Lukion omat musiikin kurssit ja pitkä teatteriperinne sekä Vuosaaren alueen musiikki- ja teatterialan toimijoiden tiivis yhteistyö luovat hyvät edellytykset lukion musiikkipainotukselle. Vuosaaren lukiossa on mahdollisuus opiskella musiikkia monipuolisesti ja laajaalaisesti läpi ainerajojen. Yhteistyökumppaneiden, kuten Vuotalon, upeat puitteet ovat käytössämme erilaisia projekteja varten. Muun muassa teatteriesitykset ja kevätkonsertit järjestetään Vuotalon salissa. Koulussa toimii myös edustusyhtye Vuolu All Stars, joka keikkailee aktiivisesti koulun ulkopuolellakin.

7 Vuosaaren lukion uudet musiikin painotuskurssit: musiikin tuotannon perusteet Musiikin tuotannon perusteissa tutustutaan musiikin tuotantotapoihin ja -menetelmiin teknologisin apuvälinein musiikin eri genreissä. Tietotekniset laitteet, kuten tabletit, tietokoneet sekä syntetisaattorit, ovat keskeisiä työkaluja. Opiskelija oppii tunnistamaan musiikin tuotannolle keskeisiä tyylipiirteitä ja soundeja sekä tuottamaan niitä. biisinteko-workshop Biisinteko-workshopissa tarkoituksena on kehittää omaa luovaa musiikillista ilmaisua ja säveltäjyyttä. Musiikin luomisessa ja tallentamisessa hyödynnetään musiikkiteknologiaa. Kurssilla tehdään yhteistyötä äidinkielen- ja kielten kurssien kanssa. Jos olet kiinnostunut musiikin tekemisestä, -luomisesta, -esittämisestä ja uusien teknologioiden käytöstä, tule Vuosaaren lukioon!

8 Teknologia- ja musiikkipainotusten opiskelu laajenee ja monipuolistuu entisestään, kun Vuosaaren lukio saa vuonna 2021 uuden upean koulurakennuksen, joka tulee olemaan keskeinen maamerkki aivan metroaseman vieressä. Uudessa rakennuksessa on monimuotoisia oppimisen tiloja, kuten robotiikan laboratorio, kuvataiteen ateljee, musiikkiteknologian studio sekä iso, muunneltava liikuntasali. Koulurakennus toimii tilana myös alueen kulttuurin ja liikunnan harrastajille. VUOSAAREN LUKIO Vuosaarentie Helsinki Facebook / Vuosaarenlukio Instagram / vuoluofficial

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Lukiolaisen bisneslinja

Lukiolaisen bisneslinja Lukiolaisen bisneslinja Opinto-ohjelma Lukiolaisen bisneskoulun opintoja voivat suorittaa sekä lukiolaisen bisneslinjan että yleislinjan opiskelijat. Linjalla opiskelevien opinto-ohjelmaan sisältyy kolme

Lisätiedot

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu 18.11.2014 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet 2014 tpo alaikäiset 374 95 73 2014 uusi opisk kl 17 7 5 2014 uusi opisk mt 3 3 2 2014 uusi

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka Mertalan koulun LuMa-luokka Lukuvuosi 2017-2018 Luonnontiede- ja matematiikkaluokka LuMa-luokka tarjoaa ylöspäin eriyttävää opetusta matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa vahvan pohjan perusopinnoissa

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT?

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT? Kaarinan Lukio 2009 010 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019 Matematiikan syventävä kurssi (MAVx) Ongelmia ja oivalluksia Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin,

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Kommenttipuheenvuoro liiketoiminnan kehitysjohtaja Asko Alanen

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään

Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 8.9.2017 Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Mikko Eloholma CPO mikko@mehackit.org Twitter: @eloholmamikko 2017 valmistunut

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa

Lisätiedot

Robotiikan opetussuunnitelma

Robotiikan opetussuunnitelma Robotiikan opetussuunnitelma Esi- ja alkuopetus Esi-ja alkuopetuksessa robotiikkaa ja ohjelmoinnillista ajattelua opiskellaan oppiainekohtaisten opetussuunnitelmien mukaisesti, sekä mahdollisuuksien mukaan

Lisätiedot

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Kansainvälisyyden dynaamiset tilat 3.9.2015 Global Innokas toimijat Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200

Lisätiedot

Unajan koulun valinnaisaineet

Unajan koulun valinnaisaineet Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol

FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol FYSIIKKA_ opetussuunnitelma-7_9_maol Tavoitteet koskevat kaikkia luokka-asteita. Keskeiset sisältöalueet kuten luonnontieteellinen tutkimus, fysiikka omassa elämässä ja elinympäristössä, fysiikka yhteiskunnassa

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan!

Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan! Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan! WWF:n Earth Hour on maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jossa yksityiset ihmiset ja erilaiset yhteisöt sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Earth

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajataustaisen oppilaan koulupolku Haasteita ja hyviä käytänteitä Kajaani 27.3.2017 Raimo Salo, KT Finland School of Education raimo.salo@fsoe.fi 044 375

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologia = TVT

Tieto- ja viestintäteknologia = TVT Tieto- ja viestintäteknologia = TVT Syksyllä 2016 alakoulujen osalta voimaan tullut uusi opetussuunnitelma velvoittaa koulut käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa opetuksessa. TVT:stä ei tule omaa

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground Diplomi-insinööriksi Porissa Let science be your playground your Haaveissa urakehitys? Opiskele diplomi-insinööriksi Porissa! 2 Voit suorittaa johtamisen ja tietotekniikan diplomi-insinööritutkinnon työn

Lisätiedot

TERVETULOA

TERVETULOA TERVETULOA 22.1.2018 luokaton kurssimuotoinen pakolliset ja valinnaiset kurssit (yht. väh. 75) yleissivistävä 5-jaksojärjestelmä koeviikko sähköistyminen ylioppilaskirjoitukset Lukiossa opiskelu Minkä

Lisätiedot

Johdatus luovaan teknologiaan. Lukioiden valinnaiskurssi lukuvuonna 15/16

Johdatus luovaan teknologiaan. Lukioiden valinnaiskurssi lukuvuonna 15/16 Johdatus luovaan teknologiaan Lukioiden valinnaiskurssi lukuvuonna 15/16 Mehackit lyhyesti Mehackit tutustuttaa lukiolaiset teknologian saloihin! Mehackit-kurssi on lukiolaisten ensiaskel teknologiaan.

Lisätiedot

Robotiikka koulussa. Eeva-Liisa Metsäluoto opettaja, KM, NTM Sosiaali-, terveys- ja kasvatusala

Robotiikka koulussa. Eeva-Liisa Metsäluoto opettaja, KM, NTM Sosiaali-, terveys- ja kasvatusala Robotiikka koulussa Eeva-Liisa Metsäluoto opettaja, KM, NTM Sosiaali-, terveys- ja kasvatusala Mielenkiinnon kohteeni: Robotiikan pedagoginen hyöty: totta vai tarua? q lisää mielenkiintoa ja motivaatiota

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Tavoitteet ja sisällöt, 7. luokka

Tavoitteet ja sisällöt, 7. luokka FYSIIKKA Keskeiset sisältöalueet kuten luonnontieteellinen tutkimus, fysiikka omassa elämässä ja elinympäristössä, fysiikka yhteiskunnassa ja fysiikka maailmankuvan rakentajana esiintyvät joka vuosiluokalla.

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

L AUK A A VIISAS L U K I O N O P P I M I S Y M P Ä R I S T Ö J E N K E H I T T Ä M I S H A N K E O K L, J Y LV

L AUK A A VIISAS L U K I O N O P P I M I S Y M P Ä R I S T Ö J E N K E H I T T Ä M I S H A N K E O K L, J Y LV L AUK A A VIISAS PROJEKTI L U K I O N O P P I M I S Y M P Ä R I S T Ö J E N K E H I T T Ä M I S H A N K E O K L, J Y LV. 2 0 1 7 18 KEITÄ OLEMME? MILL AISIN VAHVUUKSIN JA ODOTUKSIN MUK ANA? HANKKEEN KUVAUS

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET Mitä on monialainen opiskelu? Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajakoulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Alla oleva video on kooste Helsingin

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA

EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA EVÄITÄ ELÄMÄÄN LUKIOSTA Perustietoja lukio-opinnoista ja Paimion lukiosta MIKSI LUKIOON? o SAAT HYVÄN YLEISSIVISTYKSEN Pohja henkiselle kasvulle Eväät elinikäiseen oppimiseen o SAAT HYVÄT VALMIUDET JATKO-OPINTOIHIN

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Simon lukio Aikuisten lukiokoulutus

Simon lukio Aikuisten lukiokoulutus Simon lukio 18.12.2017 Aikuisten lukiokoulutus LOPS 2016 Nuorten lukiokoulutus ÄIDINKIELI LOPS2016 Vastaavat kurssit ÄI1 Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI2 Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI3 Kirjallisuuden

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot