Voimme nostaa turvallisuuden uudelle tasolle SAFETY FIRST. ECM 85 ja Engcon pihatöissä Pirkanmaalla. Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Voimme nostaa turvallisuuden uudelle tasolle SAFETY FIRST. ECM 85 ja Engcon pihatöissä Pirkanmaalla. Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille!"

Transkriptio

1 SAFETY FIRST # Voimme nostaa turvallisuuden uudelle tasolle Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille! Sivu 6-7 ECM 85 ja Engcon pihatöissä Pirkanmaalla Sivu 8-9 Kolmekymmentä vuotta urakointia, parikymmentä vuotta Engconeita Sivu 13-15

2 Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille! On sanottu, että politiikka on tahdon asia. Mielestäni sama pätee myös yrittäjyyteen. Meillä on yrityksiä, koska haluamme jotakin. Engcon sai alkunsa vuonna 1990 rototiltistä, joka syntyi, koska halusin ratkaista teknisen ongelman. Näin usean vuosikymmenen kuluttua voin todeta, että tuon jälkeen on tapahtunut paljon niin yrityskonsernin kehittämisen kuin ympäri maailmaa tarjoamiemme tuotejärjestelmien suhteen. Tiedän kuitenkin myös, että emme ole vielä lähestulkoon valmiita. Haluamme enemmän. Työtapaturmien nollatoleranssista on keskusteltu paljon jo pitkään. Nollassa ovat kuitenkin tähän mennessä olleet ainoastaan keskustelujen konkreettiset tulokset. Omalla erikoisalallani, kaivukoneissa ja työlaitekiinnikkeissä, ei ole myöskään tapahtunut tässä paljoakaan. Syynä tähän voi olla se, että päätöksentekoprosessit ovat laajoja, toimijat raskaita ja mielipiteet moninaisia. Jos todella haluamme edistää asiaa, emme voi sallia yksimielisyyden puutteen luoda turhia esteitä, jotka jatkavat kehityksen jarruttamista. Sillä välin kun me Ruotsissa poljemme paikoillamme, Norjan konetukkukauppiaiden liitto on ottanut tärkeän askeleen oikeaan suuntaan laatimalla suositukset, joiden mukaan järjestelmille on asetettava tiukemmat turvallisuusvaatimukset kuin mitä kansainvälisessä standardissa edellytetään. Esimerkit autoteollisuudesta osoittavat osaltaan, että suuret muutokset ovat mahdollisia lyhyessä ajassa, jos vain tahtoa löytyy. Vaikka useimmat meistä auton ostajista eivät olleet kuulleet muutama vuosi sitten tutkan avulla toimivasta mukautuvasta vakionopeussäätimestä, tämä tekniikka on jo nykyään vakiona lähes kaikissa uusissa autoissa, niin pienissä kuin suurissa. Asiassa ollaan edistytty nopeasti ja mikä tärkeämpää: turvallisuustyö on keskittynyt oikeisiin asioihin, nimittäin poistamaan inhimillisen tekijän, joka aiheuttaa useimmat onnettomuudet. Myös tästä voimme ottaa oppia. Lanseeraamalla vastuuta kantavan työlaitekiinnikkeen haluamme Engconilla tehdä voitavamme edistääksemme kehitystä kohti kaivukoneisiin liittyvien työtapaturmien nollatoleranssia. Kehittämämme järjestelmän avulla työlaitekiinnike tarjoaa koneenkuljettajalle saman kuin mitä mukautuva vakionopeussäädin tarjoaa autonkuljettajalle: se puuttuu peliin ja laittaa stopin, ennen kuin onnettomuus ehtii tapahtua. Järjestelmä ottaa kantaakseen osan kuljettajan vastuusta ja minimoi vaaratilanteiden määrän. Työlaitteiden vaihdon turvallisuutta voitaisiin parantaa myös monella muulla tavalla, jos vain meillä kaikilla on siihen tahtoa. Ja meillä sitä on. Ei kannata myöskään ajatella, että nykyään käytössä olevat turvallisuusjärjestelmät ovat lopullisia. Meitä ajaa edelleen eteenpäin myös tahto olla ongelmanratkaisija ja jatkaa innovatiivisten polkujen löytämistä myös tulevaisuudessa niin oman itsemme kuin myös ennen kaikkea turvallisuuden vuoksi. Stig Engström Engconin omistaja ja perustaja VOITA MATKA BAUMA MESSUILLE! Sinulla on mahdollisuus voittaa matka Baumaan, maailman suurimmille konemessuille Müncheniin huhtikuussa Voittajille tarjoamme lennot, hotellin ja kahden päivän vierailun messuille, jossa pidämme huolen sinun ja muiden voittajien messuvierailusta. Ilmoittaudu arvontaan osoitteessa: Ilmoittautumalla olet mukana kevään tuhdeimman matkapaketin arvonnassa. Kisa alkaa joulukuun ensimmäinen päivä 2018 ja päättyy tammikuun viimeisenä päivänä ONNEA ARVONTAAN! Ps. Tätä arvontaan osallistuminen ei vaadi, mutta halutessasi voit ladata kuvan koneestasi omalle FB- tai Insta-sivullesi ja liittää siihen hästägin #engconbauma19. 2 engcon news Tilt&Rotate

3 VOIMME NOSTAA TURVALLISUUDEN UUDELLE TASOLLE Vuosi sitten työntekijä menetti neljä sormea, koska kauha irtosi ollessaan nostettuna ylös. Silloin yritys hankki heti Engcontyölaitekiinnikkeen. 3

4 Kaivinkonetta lastattiin kuorma-autoon. Yhtäkkiä kauha irtosi. Kaikkia määräyksiä oli noudatettu, mutta kauha ei ollut lukittunut kunnolla. Se putosi konetta maan pinnalla seisten ohjanneen kuorma-autonkuljettajan päälle. Toisesta kädestä leikkautui irti neljä sormea. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä, kertoo Sartor Maskin AS:n työmaa- ja projektipäällikkö Bjørn Ove Hetlevik. Tämä tapahtui syksyllä Silloin yritykseen päätettiin ostaa Engconin Q-Safe-työlaitekiinnike ja QSCjärjestelmä. Turvallisesti töissä Meillä ei ole varaa enempiin onnettomuuksiin. Haluamme pitää huolen koko henkilöstömme työturvallisuudesta, kertoo Hetlevik. Q-safe varmistaa, että työlaitteen voi vaihtaa vain kun kauha on maassa. Anturi tunnistaa, onko työlaite laskettu maahan. Sen lukituksen voi avata ja sen voi vaihtaa vasta tällöin. Jos työlaitetta ei ole lukittu, kuuluu hälytys ja tehokas hälytysvalo vilkkuu. Tällöin työlaitetta ei voi myöskään siirtää. Luullakseni jokainen kaivinkoneen kuljettaja on joutunut tilanteeseen, jossa kauha tai muu työlaite irtoaa. Minultakin on irronnut kauha sen ollessa nostettuna ylös. Silloin lähellä oli mies vain 1 2 metrin etäisyydellä. Silloin pelästyin oikein kunnolla. Nyt olo tuntuu paljon turvallisemmalta. Nyt voimme ennen työlaitteen nostamista olla varmoja siitä, että Q-safe varmistaa sen lukituksen, kertoo Sartor Maskinin työkoneiden kuljettaja Stein Arve Fagerholt. 500 kiloa painava kauha Hän osallistuu Sotrassa Sartorin keskustassa Bergenin lähistöllä tehtävään tietyöhön. Tietä levennetään 900 metrin matkalta, ja sen viereen rakennetaan uusi kävelyja pyörätie. Lisäksi rakennetaan uusi bussipysäkki. Tänään hän on vaihtanut kauhoja jo 8 9 kertaa. Ne painavat noin 500 kiloa. Kapealla vanhalla tiellä kulkee koululaisia, pyöräilijöitä ja autoilijoita. Työlaitteen irrottaminen edellyttää erilaisten painikkeiden painamista. Toimenpiteet vaihtelevat sen mukaan, mikä työlaite on irrotettava ja millaista konetta käytetään. Siksi erehtyminen on inhimillistä, varsinkin kun siirrytään toisen koneen ohjaamoon. Siksi Engcon on kehittänyt täysin uuden Quick Hitch Standard Control -ratkaisun (QSC). Se toimii helppokäyttöisenä ja selkeänä ohjauspaneelina ohjaamossa. Sitä voidaan käyttää työlaitteesta riippumatta. Paneeli sijaitsee kuljettajan oikealla puolella. Sitä on helppo käyttää yhdellä kädellä. Lukitus avataan ja suljetaan painamalla kahta vierekkäistä painiketta, kertoo Hetlevik. Mahtava uudistus Urakointiyritys Veidekke on yksi Sartor Maskinin asiakkaista. On mahtava uudistus, että Sartor Maskin on ottanut käyttöön turvallisuusjärjestelmän, joka varmistaa, että työväline ei irtoa. Meidän näkökulmastamme se merkitsee sitä, että alihankkija ajattelee turvallisuutta. Meidän alallamme on tärkeintä lisäarvon tuottaminen ja sen varmistaminen, että kaikki lähtevät työpäivän päätyttyä kotiin ehjin nahoin. Meillä urakoitsijana on rutiineja vaarojen välttämiseksi, mutta meille on äärettömän tärkeää, että yhteistyökumppanimme keskittyvät turvallisuuteen ja tekniikan kehittymiseen, kertoo Veidekken työmaapäällikkö Ørjan Hatlevik. Sartor Maskinin viimeksi ostamaan kaivinkoneeseen on asennettu sekä QSC että Q-safe. Kaivinkoneen työvälineen vaihtaminen on yksi vaarallisimmista tehtävistä. Meille on äärimmäisen tärkeää, että turvallisuus asetetaan etusijalle, kertoo Hetlevik. 4 engcon news Tilt&Rotate

5 QSC-järjestelmän avulla kaivinkone lukitaan rototilttiin tai työvälinekiinnikkeeseen. Kaivinkoneen integroitu lukitusjärjestelmä korvataan sen avulla. Painikkeet ovat aina tutuilla paikoillaan, ja niistä se selkeän yleiskatsauksen. Uusien turvajärjestelmien ansiosta kauha ei voi irrota, kun se on nostettu ylös. Tämä parantaa ohikulkijoiden ja kaivinkoneiden kuljettajien turvallisuutta. 5

6 Nollatoleranssi epävarmoille kiinnikkeille! Haluaisitko, että kaasu- ja jarrupoljin olisivat eri automalleissa eri paikoissa? On tietysti itsestään selvää, ettet pitäisi sitä, sillä se olisi hengenvaarallista ja täysin mahdoton ajatus. Tämä ajatusmalli oli lähtökohtana kehittäessämme QSC:tä, joka on kaivukoneiden kiinnikkeiden standardisoitu lukitusjärjestelmä. Käyttämällä sitä yhdessä Q-Safe-työlaitekiinnikkeen kanssa saat maailman turvallisimman työlaitekiinnikkeen, jossa järjestelmä on standardisoitu kaivukoneen merkistä ja mallista riippumatta ja joka estää kuljettajaa tekemästä virheitä. Lukitset ja avaat koneen ja rototiltin työlaitekiinnikkeen toisin sanoen aina samalla tavalla. Järjestelmä opastaa lisäksi kuljettajaa painamaan oikeita painikkeita, eikä kuljettajan mahdollisilla virheillä ole merkitystä. Järjestelmä on varmistettu täydellisesti virheellisen käytön estämiseksi, eikä työlaitetta yksinkertaisesti voi kytkeä väärin. Lisäksi työlaitelukitusta ei voi myöskään avata kauhan tai työlaitteen ollessa ilmassa. Sen on oltava maata vasten, ennen kuin se voidaan kytkeä irti. Se täytyy myös kytkeä asianmukaisesti niin, että molemmat kauha-akselit ovat oikeassa kohdassa ja lukittuina, ennen kuin kaivukonetta voidaan käyttää. Näin olemme poissulkeneet virheellisen käytön riskin ja kauhan lukituksen tahattoman aktivoinnin, mikä aiheuttaisi kauhan putoamisen. Engconin Q-Safe-kiinnikkeen ja QSC-lukitusjärjestelmän avulla virheiden tekeminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Lue lisää, mitä Engconin perustaja ja omistaja Stig Engström kirjoittaa aiheesta pääkirjoituksessaan sivulla 2. Tervetuloa kohti turvallisempaa työpaikkaa! QSC Lukitusjärjestelmä Kauhan akselien merkkivalo Maakosketuksen merkkivalo Koneen kiinnikkeen lukitustoiminto Kääntymisen eston poiskytkentä Liukukansi takaa oikean kiinnikkeen valinnan ja estää väärän työlaitelukituksen avaamisen 6 engcon news Tilt&Rotate

7 Q-SAFE Automaattinen työlaitekiinnike Vakiona QLMvaroitusjärjestelmä, joka varoittaa äänija valomerkillä Takimmainen akselilukitus pitää myös etummaisen akselin oikeassa kohdassa, jolloin työlaite ei voi riippua vain etummaisesta akselista ja aiheuttaa heilumalla onnettomuusriskiä Nostokoukun turvallisuusluokitus: EN ISO /A1:2009 ja EN ISO /A1:2009 Kaksinkertaiset elektroniset anturit varmistavat etummaisen ja takimmaisen akselin kiinnittymisen Lukkokielekkeiden ainutlaatuinen muoto pitää työlaitteen työlaitekiinnikkeessä, vaikka muut turvatoiminnot vaurioituisivat Työlaitteen on oltava maata vasten, jotta työlaitelukitus voidaan aktivoida Q-Safe -kiinnikkeessä on vakiona EC-Oil, joka on Engconin automaattinen hydrauliikan kytkentäjärjestelmä Voimakkaat jouset ylläpitävät lukituksen jopa paineenlaskun yhteydessä Takaiskuventtiili estää lukitussylintereiden paluuliikkeen myös painehäviön aikana Kytke hydrauliikka automaattisesti - se on veloitukseton vakiovarustemme 1. toukokuuta 2018 alkaen olemme tarjonneet automaattisen öljy-, sähkö- ja keskusvoiteluliitännän EC-Oilin veloituksetta vakiovarusteena, kun ostat turvallisen Q-Safe-työlaitekiinnikkeemme, vastaavalla yläosalla varustetun rototiltin ja älykkään DC2-ohjausjärjestelmämme. Toisin sanoen sinun ei tarvitse poistua ohjaamosta kiinnittääksesi tai irrottaaksesi rototilttisi tai hydrauliset työlaitteesi sen hoitaa puolestasi Q-Safetyölaitekiinnike ja siihen liitetty EC-Oil, joka kytkee myös sähkön ja keskusvoitelun (mikäli käytössä). Automaattinen öljy-, sähköja keskusvoiteluliitäntä Lisävarusteena myös rototiltin alla olevan Q-Safe-työlaitekiinnikkeen voi varustaa EC-Oililla. Näin voit rauhallisin mielin ottaa kengät pois jaloista, säätää lämmitystä isommalle, laittaa suosikkilistasi soimaan ja nauttia työstäsi tarvitsematta poistua ohjaamosta jatkuvasti hydraulisten työlaitteidesi kytkentää varten. Lue lisää EC-Oilista kotisivuiltamme ja katso videoita YouTubekanavaltamme. VAKIONA KAIKISSA Q-SAFE TYÖLAITEKIINNIKKEISSÄ (S-KIINNIKKEISSÄ) 7

8 Piha- ja maanrakennus Koski ECM 85 ja Engcon pihatöissä Pirkanmaalla Ylöjärveläinen yritys lähti liikkeelle yhdellä koneella ja yhdellä miehellä. Nyt vakituisia on kuusi ja koneita viisi, nelitonnisesta viiteentoista tonniin. Uusin kone on kasitonninen ECM, joka on yrityksen ensimmäinen tätä merkkiä. Kymmenen vuotta sitten hankittu Sunward on vieläkin työmailla. Siinä välissä on vaihtunut erimerkkisiä koneita toistakymmentä. - Vaari aloitti urakoinnin ja autoilun ja kotitilallakin oli metsä-, pyörä- ja kaivukoneita. Koneyrittäjänä olen siis kolmannessa polvessa. Ja neljäs polvi istuu tuossa ECM:n puikoissa kertoo yrittäjä Petro Koski. Yrityksellä on kuvaushetkellä koneita viidellä työmaalla, joista neljä on omia. Yksi kone on muilla tuntitöissä. Kaivukoneiden lisäksi on kolme pyöräkuormaajaa ja kolme nuppiautoa. Konehalli on Nokialla. Engconeita kymmenen vuoden takaa Kolmessa yrityksen koneessa on nyt Engcon. Vanhin kone, Petron ensimmäinen, on kymmenen vuoden takaa. Sunward oli alkavan yrittäjän koneeksi sopivan edullinen. - Silloin Sunwardeja oli myyty yksi tai kaksi Suomeen ja se on ollut mun elämässä paras konekauppa. Kone oli halpa ja Engcon vähän kalliimpi. Aluksi emmin että pystynkö ostamaan Engconin samaan kauppaan. Onneksi sen ostin. Kun se on vieläkin koneessa kiinni eikä suurempia murheita ole lainkaan ollut, sekin kauppa oli kannattava. Letkurikkoja on tietenkin tullut ja aivan alussa oli takuuna hoidettu tiivistevuoto. Mutta kun kymmenvuotiaassa koneessa on yli tuntia, eikä ongelmia ole ollut, Engcon saa siitä pisteet. Nytkin kone on sokkelihommissa ja Engcon pyörii puomin päässä. ECM ja Engcon muodostavat hyvän yhdistelmän Petro osti aikanaan ensin Eurocomachin ja kun ECM on sen jälkeläisiä, niin ensimmäisen koneen hyvät kokemukset toivat myös tämän uuden kaupan. Koneessa on rasvari, ilmastointi ja kumilapuilla pinnoitetut terästelat. - Siihen halusin myös Engconin, koska niistä kokemukset ovat vuosien varrella hyviä. ECM:n hydrauliikka ja Engcon muodostavat hyvän parin. Pojasta urakoitsijapolvi paranee Valtteri Koski on vasta seitsemäntoista mutta jo kokenut konekuski. Nokialla maanrakennusalaa opiskelevana Valtteri tekee koulun ohella työharjoittelua ja on ollut jo pari kesää kesätöissä. Kone istuu hyvin ja vauhti on kova mutta tarkka. Sen taustalla lienee muutenkin nopeaa reagointia ja hyvää motorista valmiutta vaativa autourheilu. Valtteri oli juttua kirjoitettaessa juuri voittanut jokkiksen nuorten Suomen mestaruuden. Isänsä on ajanut jokamiesluokassa jo lähes 20 vuotta. Pirkanmaalla täyttä vauhtia Petro Koski on tehnyt pitkän uran ja asiakaskunta alkaa olla melko vakio. Hyvin tehty työ tuo lisää työtä. - Meillä on töitä jatkuvasti ja vaikka kiirettä pitää, laadusta ei ole tingitty. Sillä tavalla kuitataan mainoskulut. Mainoksia kun ei tarvita. Asiakkaat tuovat lisää työtä. Juuri on ratkaisuvaiheessa uuden koneen osto. Kaksi merkkiä kilpailee kaupasta. Mutta kumpi tahansa niistä tulee, puomin päässä on Engcon. Nyt EC- Oililla varustettuna. Louhetta kun sillä joudutaan välillä siirtelemään, niin Engconin saa siksi aikaa irti ohjaamosta käsin. Se on taas yksi edistysaskel kuskin ja koneen säästämiseksi, päättää Petro Koski. 8 engcon news Tilt&Rotate

9 Isä ja poika, Petro ja Valtteri Koski nokialaisella omakotitalon pihatyömaalla. Kohta valmista. Uusi ECM on vasta muutaman sata tuntia ajettu. Engcon on yrityksen kolmas. ECM:n saa myös tyvitaitolla, mutta Engcon korvaa sen hyvin, osin jopa paremmin. Puikoissa Valtteri Koski. 9

10 Kobelco Construction Machinery, yksi maailman suurimmista kaivukonevalmistajista, on yhdessä maailman johtavan rototilttien valmistajan Engconin ja Leica Geosystemin kanssa kehittänyt koneisiinsa soveltuvan ainutlaatuisen, automaattisen korkeus- ja kallistustoiminnon. Yhteistyön tuloksena Kobelco ilmoittaa nyt varustavansa ensi keväästä lähtien SK200/SK mallinsa Engconin rototiltillä ja Leican koneohjausjärjestelmällä. Ne tekevät kaivukoneesta tehokkaamman ja kannattavamman. Kobelcon kaivukoneisiin Engconin rototiltit ja automaattiset kallistustoiminnot Japanilainen Kobelco on yhdessä Engconin ja Leica Geosystemin kanssa kehittänyt ainutlaatuisen ominaisuuden joka mahdollistaa automaattisen kallistustoiminnon Engconin rototiltin avulla ja ohjaa samalla automaattisesti kaivuuja pääpuomin sekä kauhan toimintoja. Tämä merkitsee, että kaivukone yhdessä ICT-järjestelmän kanssa (Information and Communication Technology) määrittää automaattisesti kauhalle oikean korkeuden ja kallistuskulman. Tämä tulee nostamaan dramaattisesti Kobelcon kaivukoneiden tehokkuutta. Olemme uskomattoman ylpeitä ja iloisia saadessamme olla mukana tässä projektissa yhdessä Kobelcon ja Leica Geosystemin kanssa. Olen varma että tämä ensiaskel tulee johtamaan johonkin suurempaan koko kaivukonealalla, sanoo Japanista tiedotteen julkaisun yhteydessä tavoitettu Krister Blomgren, Engcon Holdingin toimitusjohtaja. Kobelco ilmoittaa, että malli SK200/ SK tulee markkinoille ensimmäisenä, varustettuna uudella ICT-järjestelmällä. Toimitukset alkavat Japanissa keväällä Muilla markkinoilla ei vielä ole toimituspäätöstä. Kobelco promo video: Engcon julkistaa uuden lajittelukouran minikaivureille vastaus markkinoiden suureen kysyntään UUTUUS Maailman johtava rototilttien valmistaja, Engcon, on kehittänyt uudentyyppisen lajittelukouran, joka on tarkoitettu erityisesti minikaivureille. Uusi lajittelukoura, SK02, painaa hieman yli 100 kg, minkä ansiosta se soveltuu erityisen hyvin pienille, 1,5 3 tonnin kaivukoneille. Lisäämällä valikoimaan SK02:n Engcon kasvattaa jo ennestään laajaa lisävarustevalikoimaansa. Engcon on investoinut voimakkaasti viime vuosina lisävarustevalikoiman laajentamiseen. Se on tällä hetkellä suurin toimija, kun on kyse erilaisten työlaitteiden kehityksestä ja valmistuksesta enintään 33 tonnin kaivukoneille. - Periaatteemme on tarjota parhaita ja eninten kysyttyjä työlaitteita, jotka voidaan kytkeä rototilttiin. Niinpä uusin lajittelukoura sopii asiakkaillemme erittäin hyvin, sanoo suunnittelija Johan Johansson Engconilta. Nykyisin minikaivuria käyttävät Engconin asiakkaat ovat pyytäneet jo pidemmän aikaa uutta ja pienempää kouraa. Heidän mielestään suurempi malli, SK05, on ollut liian suuri heidän koneisiinsa. Uusi SK02 soveltuu 1,5 3 tonnin kokoluokan kaivukoneisiin. Se painaa vain 109 kg, sen leveys on 400 mm ja maksimitartuntavoima on 5,7 kn. Sovituslevy/kiinnike on ruuvikiinnitteinen, kuten useimmilla muillakin Engconin hydraulisilla työlaitteilla, ja siten se on helppo sovittaa peruskoneessa käytetyn kiinniketyypin mukaan. SK02-kourassa on myös ruuvikiinnitteinen säästöterä ja siinä on valmius hampaiden kiinnitykseen. Se voidaan toimittaa myös tiiviillä kylkiosilla, jolloin sitä voidaan käyttää myös massansiirtoon. Engcon ilmoittaa, että SK02 on tilattavissa. 10 engcon news Tilt&Rotate

11 Engcon lanseeraa suurissa kaivukoneissa käytettävän kaapeliojakauhan UUTUUS 30 tonnin painoluokkaan kuuluvat kaivukoneet tekevät yhä useammin töitä, joita tehtiin aiemmin pienemmillä kaivukoneilla. Tämä edellyttää kuitenkin entistä enemmän erilaisia työlaitteita, ja vastatakseen tähän vaatimukseen maailman johtava rototilttivalmistaja Engcon tuo nyt markkinoille CB29-kaapeliojakauhan tonnin kaivukoneisiin. Engconin uuden CB29-kaapeliojakauhan lanseeraus tuo monia etuja niin töiden tilaajille kuin urakoitsijoille. Ymmärtääksemme tilaajat eivät ole aina halukkaita maksamaan usean koneen kuljetuksesta ja käyttötunneista, jos he voivat käyttää suurta konetta, jota käytetään usein suurissa rakennus- tai tienrakennushankkeissa. Sama pätee käänteisesti myös urakoitsijaan, joka on osoittanut tietyn kaivukoneen projektia varten. Jos hän saa koneelle enemmän tunteja, kyseessä on win-win-tilanne, sanoo Engconin tuotekehittäjä John Lundqvist. Suurten kaivukoneiden seisokkiajat voidaan hyödyntää John Lundqvist kertoo, että massansiirto ja kaivutyöt aloitetaan rakennus- ja tiehankkeissa yleensä 30 tonnin painoluokkaan kuuluvalla kaivukoneella ja että nämä kaivukoneet joutuvat joskus odottelemaan käyttämättöminä kuorma-autoja, materiaaleja tai muuta vastaavaa. Odotusaikana niitä voidaan käyttää esimerkiksi tasaukseen ja kaapeliojien kaivamiseen. Vaikka kaivukoneelle ei syntyisikään odotusaikoja, voi silti tulla edullisemmaksi käyttää 30-tonnista konetta kuin kuljettaa paikalle toinen kone. Tämä pätee erityisesti silloin, kun suoritettavat projektit eivät ole suuria. Emme usko, että tämä konsepti tulee korvaamaan tavallisinta tonnisten kokoluokkaa, eli yleensä pyöräalustaisia kaivukoneita, sillä niillä voidaan työskennellä erittäin ketterästi ja joustavasti. Me ja asiakkaamme katsomme, että CB29 on hyvä lisä, jota voi hyödyntää tilaisuuden tullen, John Lundqvist sanoo. Engcon kertoo, että CB29-kaapeliojakauha on lujarakenteinen ja vahvistettu korkealujuusteräksisillä kulutus- ja huuliterillä, joiden kovuus on jopa 500 Brinelliä. CB29 voidaan varustaa valinnaisella kiinnikkeellä. Vakiona se on saatavilla S70-, S80- ja S2-kiinnikkeillä. CB29 on tilattavissa heti kaikilla markkina-alueilla. Engcon esittelee uuden erikoismuotoillun seulakauhasarjan Maailman johtavalta rototilttivalmistajalta Engconilta satelee tuoteuutuuksia. Se on kehittänyt nyt täysin uuden seulakauhasarjan, joka on tarkoitettu 1,5 33 tonnin kaivukoneisiin. Kauhojen mallinimi on SKB, ja ne on kehitetty Hollannin markkinoiden pyynnöstä, sillä siellä on suuri kysyntä tämäntyyppisille kauhoille. Toisin kuin perinteisessä seulakauhassa, jossa kauhan sivulevyt voivat estää esimerkiksi huulilevyn työntämisen suurten asfalttipalojen tai muiden materiaalien alle, tässä uudessa erikoismuotoillussa kauhassa on avoimemmat kyljet. Pyyntö tämäntyyppisen kauhan kehittämisen tuli alun perin Hollannin tiimiltämme, mutta olemme saaneet kyselyjä myös muilta markkina-alueilta. Huomattuamme, että tarve oli niin suuri, päätimme aloittaa tuotannon heti, kertoo Jonas Johansson, joka työskentelee Engconilla suunnittelijana. Eri kauhat eri tarpeisiin Uutta seulakauhaa valmistetaan kahdeksaa eri kokoa. Pienin seulakauha on 70-litrainen ja 600 mm leveä ja suurin litrainen ja mm leveä. Kauhat ovat tilattavissa heti, ja ne täydentävät Engconin nykyistä seulakauhamallia, joka tuotiin markkinoille vuonna Vuonna 2016 lanseeraamamme seulakauhan malli on sama kuin luiskakauhassa, mutta siinä on kauhan pohjassa poikittain kulkevat terästangot. Uusi kauha on hieman kapeampi ja syvempi, ja tangot ovat siinä syvyyssuunnassa. Tässä on kaksi koulukuntaa, emmekä voi sanoa, että jompikumpi sulkee toisen pois. Siksi tarjoamme asiakkaillemme nyt näitä molempia seulakauhatyyppejä. Yksinkertaisesti erilaisia ratkaisuja eri tarpeisiin, Johan Johansson sanoo. Engconin seulakauhat eivät vaadi hydrauliikkaa, joten ne sopivat erinomaisesti yksinkertaisiin seulontatöihin, joissa on esimerkiksi tarpeen seuloa hienoa ainesta täyttöä tai muuta käyttötarkoitusta varten. Huuliterä, alemmat sivulevyt ja tangot ovat korkealujuuksista kulutusterästä, jonka kovuus on jopa 500 Brinelliä, mikä takaa pitkän käyttöiän. 11

12 Engcon kallistuu nyt automaattisesti Trimblen ohjaamana - tehokkuus lisääntyy Engcon, maailman johtava rototilttien valmistaja, on kehittänyt yhdessä koneohjausjärjestelmien valmistajan Trimblen kanssa toiminnon, jonka avulla kauhan kallistus pysyy automaattisesti oikeana. Kaivukoneen kuljettajan tarvitsee toisin sanoen vain pitää oikea korkeus ja pyöritystaso. Toiminto lisää asiakkaiden tehokkuutta ja kannattavuutta. Engcon ja Trimble ovat jo vuosia pyrkineet integroimaan ja hyödyntämään toistensa tuotteita ja ominaisuuksia. Viime vuosina yritysten asiakkaat ovat voineet käyttää Engcon Positioning System (eps) -järjestelmää yhdessä Trimblen Earthwork-koneohjausjärjestelmän kanssa. Järjestelmä on opastanut kuljettajaa, ja kuljettaja on voinut nähdä samalla kauhan tarkan asennon kaivukoneen ohjaamoon sijoitetulta näytöllä. Nyt yritykset ottavat seuraavan askeleen yhteistyössään, sillä Trimble tarjoaa nyt automaattisen kallistustoiminnon eps pyörintäanturilla sekä DC2-ohjausjärjestelmällä varustetuissa Engconin rototilteissä, alkaen mallista EC209. Kun käytössä on Trimblen Earthworks-koneohjausjärjestelmä, joka sisältää GS5x0-anturit ja ohjelmistoversion v tai uudemman, kuljettajan opastus ja automaattinen ohjaus voidaan ottaa käyttöön. - Yhteistyö Engconin kanssa on sujunut erittäin hyvin, ja automaattista kallistustoimintoa koskeva projekti onnistui erinomaisesti, sanoo Fredrik Eklind, joka työskentelee Product Managerina Trimblen Machine Control, Civil Engineering and Construction Division -osastolla. - Markkinoiden asettamat tuottavuus-, kannattavuusja automatisointivaatimukset kasvavat urakointialalla, ja yhdistämällä sekä rototiltin että koneohjausjärjestelmän automaattista kallistustoimintoa varten emme vain vastaa markkinoiden vaatimuksiin vaan myös lisäämme kuljettajien työskentelymukavuutta, Fredrik Eklind sanoo. DC2:n integrointi luo uusia mahdollisuuksia Engconin ja Trimblen yhteensopivuuden ansiosta asiakas saa käyttöönsä Engconin etähallinnan mahdollistavan appsin Trimblen Android-näytöltä, Trimble App Centralin kautta. Etätukea on tällöin mahdollista saada suoraan suuren Trimble-näytön ja koneohjausjärjestelmän internetyhteyden kautta. Näin DC2 on täysin riippumaton asiakkaan käytössä olevasta puhelinmallista. - Tämä on suuri askel kohti alustariippumattomuutta, ja Trimble on ollut erittäin herkkäkorvainen kehitystyössä, sanoo Peter Huczkowsky, Engconin ohjausjärjestelmän kehitysvastaava ja Trimble-projektin vastuuhenkilö. Automaattinen kallistustoiminto on saatavissa jo nyt. Automaattisen, Engconin ja Trimblen tuotteilla toteutettavan kallistustoiminnon järjestelmävaatimukset: Trimblen koneohjausjärjestelmä: Earthworks, jossa on GS5x0-anturit ja ohjelmistoversio v tai uudempi. Aiempia hybridijärjestelmiä ei tueta. Engconin rototiltit: Kaikki eps-pyörintäanturilla ja DC2- ohjausjärjestelmällä varustetut rototilttimallit mallista EC209 alkaen. 12 engcon news Tilt&Rotate

13 Arto Mäkelä, Toholampi Kolmekymmentä vuotta urakointia, parikymmentä vuotta Engconeita 13

14 Toholammilta kun piirtää parinsadan kilometrin säteen, Mäkelän kaivukonetta kuljettava Scania saattaa tulla vastaan. Lavalla kone voi vaihtua, mutta kuski on aina sama. Traktorikaivurin kuljettajana 1978 Helsingissä uransa aloittanut mies on sen verran kerryttänyt kalustoa, että nyt löytyy aina sopiva työmaalle alkaneen yrittäjäuran ensimmäinen kone oli Valmet 612. Puomin päässä oli ensimmäisiä kallistavia kauhoja ja kolmikaatokauha keulassa oli vuonna 1984 sekin ensimmäisiä alalla. Edistyksellinen yrittäjä. Tie vei takaisin Pohjanmaalle 1988 Veren perintöä maanrakennus on Artollakin, niin kuin monilla maanrakennusalan yrittäjällä. Ojan siirtoa ja perkausta kuvatessamme Arto teki työtä uusimmalla, 1700 tuntia ajetulla Hitachi Zaxis 180LC:llä toholammilaisella metsäautotiellä. Vanhempia koneita ovat 2008-malliset Komatsun PC:t, 35 ja 180. Kaikki Engconeilla varustettuja. - Käytän näitä kaikkia aina tilanteen mukaan. Jos vanhemmat koneet käyvät työmaalle, niin säästän joskus tätä uudempaa, mainitsee Arto. Varusteina koneista löytyy mm. Allu, idig, kaapeliaura, kantojyrsin ja hydraulivasara sekä Engcon rototiltit ja Engcon purkukoura. Ensimmäinen Engcon tuli taloon parikymmentävuotta sitten - Olin Hemmingin veljeksillä kaapelihommissa silloin ja näin miten Engcon toimii. Hankin sen sitten itsellekin. Pienemmissä koneissa Engcon tuntuu jopa tehokkaammalta koneen koko huomioon ottaen kuin suuremmissa. Tehoja niissä on ja kestävyyttä kokonaispainoon nähden enemmän kuin ulkoapäin voisi arvata. Näissä vanhemmissa koneissa on nappiohjaus, uudemmassa Engconin propot. Kun nappiohjausta osaa käyttää, ulkopuolelta on vaikea arvata onko koneessa napit vai propot. - Kun peukalolla pyörittää päivän, niin kyllä siinä alkaa rasitusta tuntua, sivuttaisliike kun ei ole meikäläisen peukalolle aivan luonnollisin. Se vuoksi tein omia käyttäjäasetuksia, jolloin voin päivän kuluessa vaihtaa Engconin pyörityksen peukalolta etusormelle ja päinvastoin. Sormia saa näin lepuuteltua. Paljon kehitystä Engconeissa kahdessakymmenessä vuodessa - Kun Engconia katsoo ja arvioi siihen käytettyä materiaalimäärää, laite on siihen nähden aivan älyttömän luja. Ne on näissä töissä kyllä sen näyttäneet. Engconit on olleet melkein aina kiinni koneissa, kaapeliaurauksissa ja louheen kuormauksessa. Parinkymmenen vuoden takaiset ensimmäiset Engconit olivat kestävyydeltään erilaisia, mutta nytkin tämä uusin Hitachissa oleva EC226 on 1700 tuntia ajettu, eikä siinä ole edes pientäkään väljää. Saati mitään ongelmia. Nyt Arto tekee pääosin töitä rakennustyömailla ja niitä on riittänyt. Aiempi metsäteiden ja -ojien tekeminen on jäänyt vähitellen pois. Jo parikymmentä vuotta käytössä ollut kuorma-autokalusto vie jonkun kolmesta Engconilla varustetusta telakoneesta nopeasti uusille työmaille. Hyvät varusteet ja työn huolellisuus ovat tavaramerkki, jonka Arton asiakkaat hyvin tuntevat. Pitkien päivien rasitusta vaimentavat Engconin sauvat Arto on tehnyt vielä lisääkin säätöjä omien tarpeiden mukaan. Pienempi Arton kahdesta vanhemmasta koneesta, kummassakin Engconit. 14 engcon news Tilt&Rotate

15 Kolme traktoriperäkärryä ja yksi kaivukone. Tällä tiimillä lähtevät ojasavet pois työmaalta. Vasemmalta Pekka Rahkonen, Raimo Jäväjä, Sakari Hukari ja Arto Mäkelä. Tehoja niissä on ja kestävyyttä kokonaispainoon nähden enemmän kuin ulkoapäin voisi arvata. ARTO MÄKELÄ KAIVUUTYÖT.FI 15

16 Vastaanottaja: ENGCONIN KOKONAISRATKAISU SINUN TURVAKSESI Yhden toimittajan käyttö yksinkertaistaa tuki- ja huoltopalveluita Hallintakahva Hallintakahva engconilla on tarjota muutakin kuin vain markkinoiden laajin tuotevalikoima kaivukoneeseesi. Vuosi toisensa jälkeen saamme asiakkailtamme kiitosta myös ainutlaatuisista tuki- ja jälkimarkkinointipalveluistamme. Olemme itse kehittäneet kaikki tuotteemme, joten otamme niistä myös täyden vastuun. Asiakkaillemme on aina tarjolla puhelintukea tai käytännön huoltopalvelua asiantuntevan henkilöstömme, jälleenmyyjiemme tai huoltoedustajiemme kautta. Jos olet valinnut älykkään DC2-ohjausjärjestelmämme, voimme lisäksi tehdä etäsäätöjä mobiiliyhteyden kautta, on koneesi sitten missä tahansa. Yksi tuotetoimittaja, yksi kokonaisratkaisu tämän helpommin asioita ei voi hoitaa. Ohjausjärjestelmä Työlaitekiinnike Telaohjaus Pyöräohjaus Puomi ja kääntö EC-Oil Ota yhteyttä lähimpään jälleenmyyjään, huoltoedustajaan tai meihin engcon-tiimin jäseniin: Soita meille eps Harjalisävaruste Tuki Tuki Varaosat eps Rototiltit Tartuntakoura Jan Henri Torbjörn Kauhat Harja Kourat Tärylevy engcon Finland Oy Kauppatie 25, MUSTASAARI Puh Sähköposti Web facebook.com/engconfi 16 engcon news Tilt&Rotate

QSC QUICK HITCH STANDARD CONTROL STANDARDISOITU LUKITUSJÄRJESTELMÄ

QSC QUICK HITCH STANDARD CONTROL STANDARDISOITU LUKITUSJÄRJESTELMÄ QSC QUICK HITCH STANDARD CONTROL STANDARDISOITU LUKITUSJÄRJESTELMÄ Lukitusjärjestelmä QSC Standardisoitu pikakiinnikkeiden hallinta lisää turvallisuutta Nykyään noin parillakymmenellä suurella kaivukonevalmistajalla

Lisätiedot

ENGCON ASETTAA ALAN UUDEN STANDARDIN KAIVUKONEIDEN AUTOMAATTISILLE TYÖLAITEKIINNIKKEILLE

ENGCON ASETTAA ALAN UUDEN STANDARDIN KAIVUKONEIDEN AUTOMAATTISILLE TYÖLAITEKIINNIKKEILLE ENGCON ASETTAA ALAN UUDEN STANDARDIN KAIVUKONEIDEN AUTOMAATTISILLE TYÖLAITEKIINNIKKEILLE AUTOMAATTISESTA, EC-OILILLA VARUS- TETUSTA PIKAKIINNIKEJÄRJESTELMÄSTÄ MARKKINOIDEN UUSI VAKIOVARUSTE ILMAN LISÄKUSTANNUKSIA

Lisätiedot

AUTOMAATTISET TYÖLAITEKIINNIKKEET KAIVUKONEISIIN AUTOMAATTINEN PUOMIKIINNIKE UUSI VAKIOVARUSTE ENGCONILLA

AUTOMAATTISET TYÖLAITEKIINNIKKEET KAIVUKONEISIIN AUTOMAATTINEN PUOMIKIINNIKE UUSI VAKIOVARUSTE ENGCONILLA AUTOMAATTISET TYÖLAITEKIINNIKKEET KAIVUKONEISIIN AUTOMAATTINEN PUOMIKIINNIKE UUSI VAKIOVARUSTE ENGCONILLA AUTOMAATTISET TYÖLAITEKIINNIKKEET UUSI VAKIOVARUSTE ENGCONILLA Otamme nyt tärkeän askeleen ottamalla

Lisätiedot

Lännen Tractors panostaa turvallisuuteen. Maailmanuutuus! engcon kallistaa automaattisesti. Uusi rototiltti kaivukoneisiin 33 tonniin saakka

Lännen Tractors panostaa turvallisuuteen. Maailmanuutuus! engcon kallistaa automaattisesti. Uusi rototiltti kaivukoneisiin 33 tonniin saakka #2 2017 Lännen Tractors panostaa turvallisuuteen Uusi rototiltti kaivukoneisiin 33 tonniin saakka Sivu 3-5 Maailmanuutuus! engcon kallistaa automaattisesti Sivu 8-9 Teuvo Tikkakosken täydellisesti varusteltu

Lisätiedot

Parikymmentä vuotta vain engcon-rototilttejä. engcon jälleen suurin. Täyshydrauliset pikakiinnikkeet. Pihakaivuri Oy:llä uutta kalustoa.

Parikymmentä vuotta vain engcon-rototilttejä. engcon jälleen suurin. Täyshydrauliset pikakiinnikkeet. Pihakaivuri Oy:llä uutta kalustoa. #1 2018 Parikymmentä vuotta vain engcon-rototilttejä Täyshydrauliset pikakiinnikkeet Sivu 6-8 engcon jälleen suurin Sivu 9 Pihakaivuri Oy:llä uutta kalustoa Sivu 10-11 EC-Oil mahdollistaa kaivupuomin keventämisen

Lisätiedot

CAMILLA KUIVALAINEN KUCA KAIVAA NAISENERGIAA MAANRAKENNUKSEEN. Engcon investoi 90 miljoonaa uusiin koneisiin. Meidän standardimme, toimialan standardi

CAMILLA KUIVALAINEN KUCA KAIVAA NAISENERGIAA MAANRAKENNUKSEEN. Engcon investoi 90 miljoonaa uusiin koneisiin. Meidän standardimme, toimialan standardi #2 2019 CAMILLA KUIVALAINEN KUCA KAIVAA NAISENERGIAA MAANRAKENNUKSEEN Meidän standardimme, toimialan standardi Sivu 2 Engcon investoi 90 miljoonaa uusiin koneisiin Sivu 13 Mitä työlaitteita tarvitset?

Lisätiedot

Erkkiheikkilä Oy -maanrakennusta ja insinööriosaamista. Engconilta tulossa järeä automaattinen työlaitekiinnike

Erkkiheikkilä Oy -maanrakennusta ja insinööriosaamista. Engconilta tulossa järeä automaattinen työlaitekiinnike #3 2018 Erkkiheikkilä Oy -maanrakennusta ja insinööriosaamista Engconilta tulossa järeä automaattinen työlaitekiinnike Sivu 3 Martelius Oy tunnetaan täsmällisyydestään Sivu 6-7 Letkuton moduulijärjestelmä

Lisätiedot

UUTUUDET 2015. EC204 Parannettu harjalaite. Irrotettava koura engcon Positioning System

UUTUUDET 2015. EC204 Parannettu harjalaite. Irrotettava koura engcon Positioning System UUTUUDET 2015 EC204 Parannettu harjalaite Irrotettava koura engcon Positioning System SR800B-SR2000B HARJALAITE UUTUUS! Vuonna 2009 engcon esitteli kaivukoneisiin tarkoitetun harjalaitesarjan. Siitä tuli

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

Ohjausjärjestelmä 9-2

Ohjausjärjestelmä 9-2 KÄYTTÖOHJE Ohjausjärjestelmä 9-2 Versio 201602 Tuotenro 9000042 Alkuperäinen käyttöohje Ohjausjärjestelmä 9-2 Sisällysluettelo 1 Johdanto...4 1.1 Yleistä... 4 1.2 Ympäristö... 4 2 Turvallisuusmääräykset...4

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan Paikallisesta keksinnöstä urakointialan mullistajaksi: Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan 30 vuotta sitten syntyi tuote, joka sittemmin muutti koko alaa. 80-luvun puolivälissä keksittiin

Lisätiedot

Asennusohje. Q-Safe. Versio Asiakirja

Asennusohje. Q-Safe. Versio Asiakirja Asennusohje Q-Safe Versio 201504 Asiakirja 841684 SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 6 1.1. Yleistä 6 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 6 1.3. Ympäristö 6 1.4. Termit 7 2. Toimituksen sisällön tarkistus

Lisätiedot

TUOTEUUTUUDET 2017 EC233. Maailmanuutuus GR20R2 EC02B QSC. EC-Oil Päivitetään uudella sähköliittimellä TGHD

TUOTEUUTUUDET 2017 EC233. Maailmanuutuus GR20R2 EC02B QSC. EC-Oil Päivitetään uudella sähköliittimellä TGHD TUOTEUUTUUDET 2017 EC233 GR20R2 EC02B QSC TGHD Uusi rototiltti enintään 33 tonnin kaivukoneisiin Maailmanuutuus Uudistettu rautatietartuntakoura Uusi koneen painoluokka Standardoitu lukitusjärjestelmä

Lisätiedot

Asennusohje. Q-Safe. Versio 201502. Asiakirja 841684

Asennusohje. Q-Safe. Versio 201502. Asiakirja 841684 Asennusohje Q-Safe Versio 201502 Asiakirja 841684 SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 6 1.1. Yleistä 6 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 6 1.3. Termit 6 2. Toimituksen sisällön tarkistus 7 2.1. 841373 Koneen

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

engcon Group kolme johtavaa tuotemerkkiä

engcon Group kolme johtavaa tuotemerkkiä engcon Group kolme johtavaa tuotemerkkiä VAHVA KUMPPANI engcon Group koostuu kolmesta markkinoiden johtavasta tuotemerkistä engcon, Mählers ja Drivex ja yrityksellä on pitkä kokemus laadukkaiden työlaitejärjestelmien

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. engcon DC2. Version Tuotenro Alkuperäinen käyttöohje

KÄYTTÖOHJE. engcon DC2. Version Tuotenro Alkuperäinen käyttöohje KÄYTTÖOHJE engcon DC2 Version 201602 Tuotenro 841701 Alkuperäinen käyttöohje Ohjekirja Yleistä Tämä käyttöohje täydentää engcon DC2 -ohjausjärjestelmällä varustettujen rototilttien käyttöohjeita. Tämän

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2

KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 TARKISTETTU VERSIO: 201502 ASIAKIRJA: 841701 SUOMI KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 8 1.1. Yleistä 8 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 8 1.3. Ympäristö

Lisätiedot

KAIKKI PUHUVAT TAPATURMIEN NOLLATOLERANSSISTA, MUTTA HARVAT ROHKENEVAT TEHDÄ JOTAKIN. Pohjavesisuojaus Kokkolan satamaradalle

KAIKKI PUHUVAT TAPATURMIEN NOLLATOLERANSSISTA, MUTTA HARVAT ROHKENEVAT TEHDÄ JOTAKIN. Pohjavesisuojaus Kokkolan satamaradalle #1 2019 KAIKKI PUHUVAT TAPATURMIEN NOLLATOLERANSSISTA, MUTTA HARVAT ROHKENEVAT TEHDÄ JOTAKIN Tervetuloa Engconille Baumaan Sivu 4 Pohjavesisuojaus Kokkolan satamaradalle Sivu 6-7 Turvallisuus on työmaiden

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2

KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 TARKISTETTU VERSIO: 201501 ASIAKIRJA: 841702 SUOMI KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE SISÄLTÖ 1. Turvallisuusmääräykset 8 1.1. Yleistä 8 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 8 2. Käyttö 10

Lisätiedot

Kaivukoneporalaitteet

Kaivukoneporalaitteet Kaivukoneporalaitteet ADVANCED DRILLING TECHNOLOGY ExcaDrill tekee ylittämättömistä esteistä väliaikaisia Tämä on sinun ja kallion välinen asia. Mies vastaan luonnon kovin mahdollinen pinta. Vastustaja

Lisätiedot

ASENNUSOHJE engcon DC2

ASENNUSOHJE engcon DC2 ASENNUSOHJE engcon DC2 Versio 201602 Tuotenro 841606 KONEKOHTAINEN CATERPILLAR M313D M322D Alkuperäinen käyttöohje Ohjekirja 1 Johdanto 1.1 Yleistä Tämän asennusohjeen tarkoituksena on antaa tarvittavat

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2

KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 VERSIO: 201302 ASIAKIRJA: 841701 SUOMI KÄYTTÖOHJE MICROPROP DC2 ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 8 1.1. Yleistä 8 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 8 2. Käyttö 10 2.1. Symbolit

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Q-Safe ja EC-Oil tekevät työstä turvallista ja nopeaa

Q-Safe ja EC-Oil tekevät työstä turvallista ja nopeaa Q-Safe ja EC-Oil tekevät työstä turvallista ja nopeaa engcon Q-Safe Q-Safe on uudenlaisen ajattelun tulos Kantava idea Q-Safen takana oli kristallinkirkas. Kuljettajalla ei saa olla mahdollisuutta kytkeä

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

ASENNUSOHJE engcon DC2

ASENNUSOHJE engcon DC2 ASENNUSOHJE engcon DC2 Versio 201602 Tuotenro 841605 KONEKOHTAINEN CATERPILLAR 311D 329D 303,5E 329E Alkuperäinen käyttöohje Ohjekirja 1 Johdanto 1.1 Yleistä Tämän asennusohjeen tarkoituksena on antaa

Lisätiedot

Työvälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat

Työvälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Työvälineet Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Täydellinen yhteensopivuus. Volvo-minikaivukoneiden uuden kauhavalikoiman esittely. Nämä kestävät työvälineet on suunniteltu toimimaan

Lisätiedot

ICS uuden sukupolven ohjausjärjestelmä

ICS uuden sukupolven ohjausjärjestelmä FI ICS uuden sukupolven ohjausjärjestelmä SecureLock TM on meille hyvin tärkeä, sillä se auttaa meitä välttämään onnettomuuksia. Tiedämme, että se on markkinoiden turvallisin työlaitelukitus. Morten Hoff,

Lisätiedot

HESE. -puskulevystä tiehöylään

HESE. -puskulevystä tiehöylään HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä

Lisätiedot

Turvallisesti paikallaan!

Turvallisesti paikallaan! Turvallisesti paikallaan! Koira on ihmisen paras ystävä ja ystävistä on pidettävä huolta. Suurin osa ihmisistä kuljettaa koiraansa autossa, mutta vain harva miettii onko koiran kuljettaminen turvallista.

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaikki näyttää hyvältä ja leppoisalta. Kunnes sää muuttuu ja pyry on totta. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi

Lisätiedot

TYÖLAITELUETTELO Kaivukone

TYÖLAITELUETTELO Kaivukone TYÖLAITELUETTELO Kaivukone engcon Työlaiteluettelo Varustele koneesi kannattavuuden varmistamiseksi Tämänvuotinen tuoteluettelo sisältää tavalliseen tapaan joukon tuoteuutuuksia paremman tehokkuuden ja

Lisätiedot

Käyttöönotto-opas RT Controller

Käyttöönotto-opas RT Controller Käyttöönotto-opas RT Controller Pikaopas RT-järjestelmän käyttöönottoa varten Aloitusopas RT Controller Versio 1.3 (090831) (Käytä tämän pikaoppaan kanssa opasta User Manual RT Controller, versio 2.1 tai

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin

Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Uponor C-46 -lämmönsäädin Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Tuotteen kuvaus Luovaa tekniikkaa helppo asentaa ja käsitellä Uponorin C-46-lämmönsäädin

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEKIRJA. KAUHANPYÖRITTÄJÄ Rotozi

KÄYTTÖOHJEKIRJA. KAUHANPYÖRITTÄJÄ Rotozi KÄYTTÖOHJEKIRJA 1 KÄYTTÖOHJEKIRJA KAUHANPYÖRITTÄJÄ Rotozi Tämä ohjekirjan tarkoitus on varmistaa tuotteen toimivuus, kestävyys ja käyttöturvallisuus. On erittäin tärkeää, että ymmärrät ohjekirjassa annetut

Lisätiedot

HMPStronic. KAIVUKONEIDEN KONEOHJAUS Myynti ja Valmistus Techbelar Oy Kärry.e Kurikka

HMPStronic. KAIVUKONEIDEN KONEOHJAUS Myynti ja Valmistus Techbelar Oy Kärry.e Kurikka HMPStronic KAIVUKONEIDEN KONEOHJAUS Myynti ja Valmistus Techbelar Oy Kärry.e 3 61300 Kurikka Techbelar Oy 1997-2010 1995 Johanna ja Markku Salomäki os. pienen anturituotantoa tekevän Ilmajoella sijaitsevan

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaukana kotoa, ja sitten sääkin heittäytyy hankalaksi. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi alkaa tuiskuta. Tuuli

Lisätiedot

1. Alkusanat. 2. Käyttötarkoitus. 3. Turvallisuusohjeet

1. Alkusanat. 2. Käyttötarkoitus. 3. Turvallisuusohjeet Minikaivurit Tuotenumero Avant 200-sarjaan A33153 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 250 mm kauhalla A32393 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 400 mm kauhalla A32394 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

Jauhonjakokauha. Tuotekoodi A1194

Jauhonjakokauha. Tuotekoodi A1194 Jauhonjakokauha Tuotekoodi A1194 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy haluaa kiittää teitä siitä, että olette hankkineet Avant-työlaitteen. Se on suunniteltu ja valmistettu pitkällisen tuotekehityksen ja kokemuksen

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MICROPROP DC2

ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 VERSIO: 201401 ASIAKIRJA: 841608 SUOMI ASENNUSOHJE MICROPROP DC2 ROTOTILTIN OHJAUS HALLINTAVIPUEMULOINNILLA SISÄLLYS 1. Turvallisuusmääräykset 5 1.1. Yleistä 5 1.2. Turvallisuuden tarkistuslista 5 2. Toimituksen

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Hälytyskeskus antaa ilmoituksen, ja samalla sää heittäytyy hankalaksi. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi alkaa

Lisätiedot

Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser

Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper Luotettavaa suorituskykyä maan päällä, putkissa ja kaivoissa Leica Geosystemsin Piper-putkilasersarjaan voi luottaa joka tilanteessa Putkessa

Lisätiedot

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 08-8 Uutuus, 1 ton sarjaan

Lisätiedot

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb 302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde

Lisätiedot

RENGASKONE. Käsikäyttöinen rengaskone. Käyttöopas

RENGASKONE. Käsikäyttöinen rengaskone. Käyttöopas RENGASKONE Käsikäyttöinen rengaskone Käyttöopas PIDÄ KÄYTTÖOPAS TURVALLISESSA PAIKASSA. Käyttöopas antaa tietoja tuotteen kokoamisesta, käytöstä, turvallisuudesta ja osista. KOKOAMISOHJEET 1. Etsi ja

Lisätiedot

ET65 EZ65 EZ80 ET90 UUDISTIMME KAIVUKONEET EDECO. tools

ET65 EZ65 EZ80 ET90 UUDISTIMME KAIVUKONEET EDECO. tools ET65 EZ65 EZ80 ET90 UUDISTIMME KAIVUKONEET EDECO tools +25% SUUREMMAT MURTOVOIMAT -20% POLTTOAINEKULUTUS +30% TEHOKKUUTTA JAPANILAISET MOOTTORIT Moottori teholtaan 36.2 kw ei tarvitse 3B-päästötason vaatimia

Lisätiedot

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari Hannu Pirinen Kehityspäällikkö, Metsä Group, puunhankinta ja metsäpalvelut 06.09.2016 Veljekset Hannonen Oy, 84 -tonninen

Lisätiedot

lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat

lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX jopa puolet asennusajasta säästyy muihin töihin Lindab on yksinkertaistanut seinärakenteet. Tuloksena ovat uudet,

Lisätiedot

6:2 6:3 6:4 6:5 7:1 7:2

6:2 6:3 6:4 6:5 7:1 7:2 Manuaali Zitzi Flipper Pro FI1101-1 TM Zitzi Flipper Pro Kaasujousi Zitzi Flipper Pro Sähköinen Sisällysluettelo Zitzi Flipper Pro Alue nr 1 Manufaturer: 2010-03-26 2:1 Korkeussäätö - Kaasujousi 6:2 Yhteenveto

Lisätiedot

Aloittaminen. Oppaan aiheet: GAMEPAD. Moto Modin kiinnittäminen ja irrottaminen. Moto Gamepadin lataaminen

Aloittaminen. Oppaan aiheet: GAMEPAD. Moto Modin kiinnittäminen ja irrottaminen. Moto Gamepadin lataaminen Aloittaminen Tämän oppaan avulla voit ottaa Moto Modin käyttöön. Oppaan aiheet: Moto Modin kiinnittäminen ja irrottaminen Moto Gamepadin lataaminen Moto Gamepadin painikkeet Pelien lataaminen Kuulokkeiden

Lisätiedot

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Suomi Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Tuotevalikoima Alumiinipukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet 1 2 Pääkirjoitus Hyvää päivää!... ideasta valmiiseen tuotteeseen...

Lisätiedot

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön KULJETUSAJONEUVOON KIINNITETTÄVÄT VANKKATEKOISET HYDRAULISET LUOTETTAVAT CHICAGO PNEUMATIC -ISKUVASARAT ON RAKENNETTU KESTÄMÄÄN.

Lisätiedot

engcon Tuoteuutuudet 2016

engcon Tuoteuutuudet 2016 TUOTEUUTUUDET 2016 UUTUUDET QSC Standardisoitu lukitusjärjestelmä GRD Irrotettava tartuntakoura SWD Irrotettava harjalaite eps engcon Positioning System Ny kouraan sovitettu kauhasarja SS9-2 Uusi ohjausjärjestelmä

Lisätiedot

MONIKONESIMULAATTORI. Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen

MONIKONESIMULAATTORI. Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen MONIKONESIMULAATTORI Uuden sukupolven ratkaisu työkonekoulutukseen Ylänäkymä 20 Ajoneuvon kohdealue Törmäys 10 Simulaattoriharjoitusraportti 17.4.2016 14:47:47 Tulos: Hyväksytty [m] 0 Arvo Pisteet -10

Lisätiedot

Päästä oikeat ihmiset sisään!

Päästä oikeat ihmiset sisään! Päästä oikeat ihmiset sisään! Huolettoman turvallinen Habo Tribe Habo on johtava helojen valmistaja, mutta yritys on lähtöisin pienestä yhdyskunnasta, jossa läheisyys ja yhdessäolo ovat itsestään selvä

Lisätiedot

Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm

Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm Hiab XS 044 Kapasiteettiluokka 3,7 4,0 tm Tuote-esite Ylivoimaista ulottuvuutta Hiab XS 044 on täydellinen nosturikokemus Hiab on aina yhdistetty korkeaan laatuun ja jatkuvaan kehitykseen. Erityisen ulottuvaksi

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Ulkoiset mediakortit. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan ulkoisten tallennusvälinekorttien käytöstä.

Ulkoiset mediakortit. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan ulkoisten tallennusvälinekorttien käytöstä. Ulkoiset mediakortit Asiakirjan osanumero: 393506-351 Lokakuu 2005 Tässä oppaassa kerrotaan ulkoisten tallennusvälinekorttien käytöstä. Sisällysluettelo 1 Digitaalisten tallennusvälineiden korttipaikassa

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530.

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530. Heijastimen käyttö Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2017. Vastaajia oli yhteensä 1530. Käytätkö jalankulkijana heijastinta liikkuessasi liikenteessä pimeällä,

Lisätiedot

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä MEDIIATIIEDOTE Helsinki 17.5 Julkaisuvapaa Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä Seitsemännen sukupolven Mitsubishi Fuso Canter -kevytkuorma-autoille on ominaista käytännöllisyys, muunneltavuus

Lisätiedot

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS Vaihe 1: Avaa tuolisi lukitus. 01 KEINUN LUKITUS Vaihe 2: Säädä tuoli kehosi mukaan. 02 KEINUN VASTUS 03 ISTUINSYVYYS 04 ISTUINKORKEUS Vaihe 3: Säädä tuoli työsi mukaan. 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 06 SELKÄNOJAN

Lisätiedot

Fontaine-vetopöydät turvallinen ja kestävä valinta

Fontaine-vetopöydät turvallinen ja kestävä valinta Fontaine-vetopöydät turvallinen ja kestävä valinta Vetotapin tunnistin Kahvan tunnistin Lukitushaan tunnistin (LED-valo) TURVAJÄRJESTELMÄ, VOITELU & PAINEILMA Voiteluyksikkö Paineilmajärjestelmä Kiinnityksen

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE

RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE RENAULT-TEHDAS Me olemme ylpeitä saadessamme edustaa merkkiä RENAULT. Olemme ylpeitä senjohdosta, että se pieni tehdas, jonka Louis Renault perusti 1898 on kahdessakymmenessäkuudessa

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun.

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun. SUOMI Monipuolinen lana peltojen tasaukseen ja teiden kunnossapitoon. Kestävä rakenne, jossa on käytetty erikoislujia rakenneteräksiä. Kaikki toiminnot ovat hydraulisia. Siipien sylintereissä on varoventtiilit

Lisätiedot

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm

Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Tuote-esite Toimiva ja suorituskykyinen Hiab XS 022 helpottaa päivittäistä työtä Hiab XS 022 on pieni, kompakti ja joustava nosturi monenlaisiin käyttötarkoituksiin.

Lisätiedot

RaMeC UUTISET nro 1/2013

RaMeC UUTISET nro 1/2013 RaMeC UUTISET nro 1/2013 1. 200 mm :n, 300 mm :n ja 400-500 mm :n TUKIN KLAPITUSTEHO RaMeC 520 :lla TYÖTEHOMITTAUKSIA Pituus tyvi halk. cm latva halk. cm m 3 jatkuva teho 1) 6m 25 18 0,22 8.0 heitto m

Lisätiedot

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua.

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Pikajäähdytys- ja pikapakastuslaitteet Porkka teki oikean jäähdytyksen helpoksi Porkan uuden sukupolven edistykselliset pikajäähdytys- ja pikajäähdytys-pakastuslaitteet

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA Liikkuvuus Tuottavuus Monitoimisuus Ympäristövastuu Luo mahdollisuuksia www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. Tähän eivät muut pysty. Kaiva, kuormaa, nosta ja

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

RAHANARVOISTA SUORITUSKYKYÄ

RAHANARVOISTA SUORITUSKYKYÄ Hardox wear plate. product is made of genuine This sign confirms that this of SSAB. www.hardox.com Hardox is a registered trademark RAHANARVOISTA SUORITUSKYKYÄ Jos haluat teräsrakenteen, joka on sekä kova,

Lisätiedot

HITACHI konepäivät SEINÄJOELLA 11. - 12.5. TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUSIIN HITACHI ZAXIS KONEISIIN OSALLISTU TALLENTAVAN DIGIBOXIN ARVONTAAN

HITACHI konepäivät SEINÄJOELLA 11. - 12.5. TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUSIIN HITACHI ZAXIS KONEISIIN OSALLISTU TALLENTAVAN DIGIBOXIN ARVONTAAN HITACHI konepäivät SEINÄJOELLA 11. - 12.5. TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUSIIN HITACHI ZAXIS KONEISIIN OSALLISTU TALLENTAVAN DIGIBOXIN ARVONTAAN Esittelyssä mm. uudet 3 sarjan kaivukoneet ZX210LC-3, ZX225USRLC-3,

Lisätiedot

AquaPro IP 54. Laser 635 nm. auto man man DE 02 GB 09 NL 16 DK 23 FR 30 ES 37 IT 44 PL 51 FI 58 PT 65 SE 72 NO 79 TR 86 RU 93 UA 100 CZ 107 EE 114

AquaPro IP 54. Laser 635 nm. auto man man DE 02 GB 09 NL 16 DK 23 FR 30 ES 37 IT 44 PL 51 FI 58 PT 65 SE 72 NO 79 TR 86 RU 93 UA 100 CZ 107 EE 114 Laser 635 nm IP 54 auto man man AquaPro DE 02 GB 09 NL 16 DK 23 FR 30 ES 37 IT 44 PL 51 58 PT 65 SE 72 NO 79 TR 86 RU 93 UA 100 CZ 107 EE 114 LV 121 LT 128 RO 135 BG 142 GR 149 58 Lue käyttöohje kokonaan.

Lisätiedot

The New Generation in Limetec Design

The New Generation in Limetec Design The New Generation in Limetec Design The New Generation in Limetec Design Limetecin uusi muotoilu - pelkistetyn linjakas ja moderni rakenne Limetec Next - uuden sukupolven muotoilu täysin tiiviillä sandwich-lattiarakenteella

Lisätiedot

XCRANE OMINAISUUDET KUUSI KULJETTAJA-PROFIILIA VENTTIILIEN SÄÄDÖT

XCRANE OMINAISUUDET KUUSI KULJETTAJA-PROFIILIA VENTTIILIEN SÄÄDÖT XCRANE OMINAISUUDET KUUSI KULJETTAJA-PROFIILIA Jokaiseen kuljettajaprofiiliin voi tallentaa omat säädöt seuraaville ominaisuuksille Venttiilin parametrit o Miniminopeus (ma) o Maksiminopeus (%) o Rampit

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Leica MC200 Digger kaivinkoneiden koneohjausratkaisu. >Nopea >Tarkka >Joustava

Leica MC200 Digger kaivinkoneiden koneohjausratkaisu. >Nopea >Tarkka >Joustava Leica MC200 Digger kaivinkoneiden koneohjausratkaisu >Nopea >Tarkka >Joustava MC200 Digger -ratkaisu MC200 Digger antaa käyttäjälle reaaliaikaisen tiedon kaivuusyvyydestä, kaateesta ja ulottuvuudesta,

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta. Tänä päivänä Kesla

Lisätiedot

SÄHKÖTRUKKIMALLISTO 6 11 t

SÄHKÖTRUKKIMALLISTO 6 11 t SÄHKÖTRUKKIMALLISTO 6 11 t VALMISTETTU RUOTSISSA POHJOISMAISIIN OLOSUHTEISIIN MARKKINOIDEN PARAS SÄHKÖTRUKKI Merlinum forkflit on Pohjoismaisiin olosuhteisiin suunniteltu sähkötrukkimallisto, joka soveltuu

Lisätiedot

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa PITKÄPUOMI KAIVUKONE UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Sivu 2 ENTREPOT TRADE OY Käyttäjät sen tietävät!

Lisätiedot

RollerMouse Red. Käyttöohje

RollerMouse Red. Käyttöohje RollerMouse Red Käyttöohje Kiitos, että saamme auttaa sinua työskentelemään mukavammin ja tehokkaammin. Contour Design on pyrkinyt parhaan hiiren kehittämiseen vuodesta 1995 lähtien. Nyt voin todeta,

Lisätiedot

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA METALLI Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA Uudet FEIN-hiomakoneet FEIN ErgoGrip-kahvalla väsymättömään hiontaan. Pidon lisääminen lisää turvallisuutta,

Lisätiedot

838E Hands Free Varashälytin

838E Hands Free Varashälytin 838E Hands Free Varashälytin Huom! - Järjestelmän saa asentaa vain ammattilainen. - Älä anna laitteen tai vastaanottimen kastua. - Lue käyttöohje kokonaan ennen laitteen asennusta. - Tämän laitteen tarkoitus

Lisätiedot

TYÖLAITTEET TRAKTORI. Maataloustraktorin tehokkuutta ja kannattavuutta parantavat työlaitteet

TYÖLAITTEET TRAKTORI. Maataloustraktorin tehokkuutta ja kannattavuutta parantavat työlaitteet TYÖLAITTEET TRAKTORI Maataloustraktorin tehokkuutta ja kannattavuutta parantavat työlaitteet MAKSIMAALINEN KANNATTAVUUS DRIVEX-TYÖLAITTEIDEN AVULLA Drivex-urakointivarustuksella traktorisi suoriutuu töistä

Lisätiedot

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912

PASSION PROSYSTEM. Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI. Since 1912 PASSION IN CRANES PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä UUSI! ÄLYKKÄÄMPI JA TURVALLISEMPI Since 1912 PROSYSTEM Alumiininen piennosturijärjestelmä on maailman kehittynein työpajanosturi. Sen ainutlaatuiset

Lisätiedot

Kopadi Oy - BROKK valikoima

Kopadi Oy - BROKK valikoima Kopadi Oy - BROKK valikoima Miksi valita kauko-ohjattava Brokk purkurobotti? Seitsemän eri koko / painoluokkaa sisältävä tuoteohjelma. 500 kg:n Brokk 60:stä aina 10 000 kg painavaan Brokk 800:aan. Koneet

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS KASO KASSAKAAPIN E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO E1-100 SAFE SERIES K-03 INSTRUCTIONS Kaso Oy Lyhtytie 2, PO Box 27, FI-00751 Helsinki, Finland telephone +358 10 271 3700, fax +358 9 386 0021 sales@kaso.fi,

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 7-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 135-7 Sivu 2 E N T R E P O T

Lisätiedot