Kaivosalaan investoidaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaivosalaan investoidaan"

Transkriptio

1 Kaivosalaan investoidaan Suomessa tapahtuu kaivosalalla paljon hyviä asioita. Toukokuun lopulla nähtiin taas merkittävää panostusta tulevaisuuteen kun Suomen Rakennuskone Oy luovutti E. Hartikainen Oy:lle uuden Komatsu PC kaivukoneen Sodankylässä Kevitsan kaivoksessa. E. Hartikainen Oy:n uusi Komatsu PC kaivukone operoi Kevitsan kaivoksessa. Kuva: Juha Kauppinen 59

2 E. Hartikainen Oy:n kuljettaja Sauli Koskelo uuden työpaikkansa ovella. Automaatio ja koneohjaus ovat tulleet vahvasti myös kaivoskonemaailmaan. Komatsussa oleva Leica koneohjausjärjestelmä kertoo kuljettajalle malmin sijainnin sekä sen millaista malmia maaperän eri kohdista löytyy. Suomen Rakennuskone Oy:n myyntijohtaja Jari Salomäki (oik.) ja toimitusjohtaja Kari Kokkonen (vas.) luovuttivat uuden Komatsu PC kaivukoneen E. Hartikainen Oy:n vastaava työnjohtaja Ilkka Jokelalle. Kuva: Juha Kauppinen. Uudella 200-tonnisella Komatsulla lastataan Komatsu HD785-7 kiviautoja, joita E. Hartikainen Oy on hiljattain hankkinut Suomen Rakennuskone Oy:ltä yhteensä seitsemän kappaletta. Yhden auton lastaamiseen menee aikaa ainoastaan alle 3 minuuttia. Kuva: Juha Kauppinen

3 E. Hartikainen Oy:n kuljettaja Sauli Koskelo uuden työpaikkansa ovella. Automaatio ja koneohjaus ovat tulleet vahvasti myös kaivoskonemaailmaan. Komatsussa oleva Leica koneohjausjärjestelmä kertoo kuljettajalle malmin sijainnin sekä sen millaista malmia maaperän eri kohdista löytyy. Suomen Rakennuskone Oy:n myyntijohtaja Jari Salomäki (oik.) ja toimitusjohtaja Kari Kokkonen (vas.) luovuttivat uuden Komatsu PC kaivukoneen E. Hartikainen Oy:n vastaava työnjohtaja Ilkka Jokelalle. Kuva: Juha Kauppinen. Uudella 200-tonnisella Komatsulla lastataan Komatsu HD785-7 kiviautoja, joita E. Hartikainen Oy on hiljattain hankkinut Suomen Rakennuskone Oy:ltä yhteensä seitsemän kappaletta. Yhden auton lastaamiseen menee aikaa ainoastaan alle 3 minuuttia. Kuva: Juha Kauppinen

4 Keväällä Kanadalainen First Quantum Minerals myi Kevitsan kaivoksen ruotsalaiselle Bolidenille, jolle kaivos siirtyi virallisesti Viime vuonna Kevitsasta louhittiin melkein 40 milj. tonnia malmia ja sivukiveä. Louhittavaa on silti vielä jäljellä sillä arvioiden mukaan malmivaroja riittää noin 20 vuodeksi. Kevitsasta saadaan pääasiassa nikkeliä ja kuparia mutta myös kultaa, platinaa ja palladiumia. Kuva: Juha Kauppinen. Uudella 200-tonnisella Komatsulla lastataan Komatsu HD785-7 kiviautoja, joita E. Hartikainen Oy on hiljattain hankkinut Suomen Rakennuskone Oy:ltä yhteensä seitsemän kappaletta. Viisi 100-tonnisista autoista on jo toimitettu ja kaksi on tulossa käyttöön lähiaikoina. - Uusi PC on jo kahdeskymmenes E. Hartikaiselle vuoden 2005 jälkeen toimitettu Komatsu kone käytössä on kaivukoneita, kiviautoja, pyöräkuormaajia ja puskukoneita. Vuosina toimitetuilla kiviautoilla on ajettu kovissa olosuhteissa jo melkein tuntia, mutta ne ovat hyvässä iskussa edelleen sillä Komatsun koneet on tehty kestämään ja tietyt komponentit vaihdetaan huolto-ohjelman 62 mukaan, kertoo Suomen Rakennuskone Oy:n myyntijohtaja Jari Salomäki. E. Hartikainen Oy hoitaa Kevitsan kaivoksella porausta, malmin lastauksen ja ajon murskattavaksi. Urakoitsijoineen noin 600 henkilöä työllistävässä kaivoksessa on täysi vauhti päällä ja malmin sekä sivukiven tuotanto on käynnissä 24/7. Keväällä Kanadalainen First Quantum Minerals myi Kevitsan kaivoksen ruotsalaiselle Bolidenille, jolle kaivos siirtyi virallisesti Viime vuonna Kevitsasta louhittiin melkein 40 milj. tonnia malmia ja sivukiveä. Louhittavaa on silti vielä jäljellä sillä arvioiden mukaan malmivaroja riittää noin 20 vuodeksi. Kevitsasta saadaan pääasiassa nikkeliä ja kuparia mutta myös kultaa, platinaa ja palladiumia. - Kevitsan avolouhoksen suurin kone on kaivosyhtiön käytössä oleva sähkötoiminen Komatsu PC8000 FS E Giant kaivukone, toteaa Suomen Rakennuskone Oy:n toimitusjohtaja Kari Kokkonen. Suomen Rakennuskone Oy:llä on Kevitsassa oma korjaamo missä koneiden kunnossapidosta vastaa kuusi asentajaa ja kouluttaja. Lisäksi kaivoksessa käytettäviä koneita huoltavat Suomen Rakennuskoneen Oulun toimipisteestä käsin työskentelevät kolme huoltomiestä. Oulun pisteestä löytyy myös kattavasti kaivoskoneiden osia. Komatsu HD785-7 kiviauto painaa lastattuna noin 170 tonnia silti meno on vauhdikasta. 63

5 Keväällä Kanadalainen First Quantum Minerals myi Kevitsan kaivoksen ruotsalaiselle Bolidenille, jolle kaivos siirtyi virallisesti Viime vuonna Kevitsasta louhittiin melkein 40 milj. tonnia malmia ja sivukiveä. Louhittavaa on silti vielä jäljellä sillä arvioiden mukaan malmivaroja riittää noin 20 vuodeksi. Kevitsasta saadaan pääasiassa nikkeliä ja kuparia mutta myös kultaa, platinaa ja palladiumia. Kuva: Juha Kauppinen. Uudella 200-tonnisella Komatsulla lastataan Komatsu HD785-7 kiviautoja, joita E. Hartikainen Oy on hiljattain hankkinut Suomen Rakennuskone Oy:ltä yhteensä seitsemän kappaletta. Viisi 100-tonnisista autoista on jo toimitettu ja kaksi on tulossa käyttöön lähiaikoina. - Uusi PC on jo kahdeskymmenes E. Hartikaiselle vuoden 2005 jälkeen toimitettu Komatsu kone käytössä on kaivukoneita, kiviautoja, pyöräkuormaajia ja puskukoneita. Vuosina toimitetuilla kiviautoilla on ajettu kovissa olosuhteissa jo melkein tuntia, mutta ne ovat hyvässä iskussa edelleen sillä Komatsun koneet on tehty kestämään ja tietyt komponentit vaihdetaan huolto-ohjelman 62 mukaan, kertoo Suomen Rakennuskone Oy:n myyntijohtaja Jari Salomäki. E. Hartikainen Oy hoitaa Kevitsan kaivoksella porausta, malmin lastauksen ja ajon murskattavaksi. Urakoitsijoineen noin 600 henkilöä työllistävässä kaivoksessa on täysi vauhti päällä ja malmin sekä sivukiven tuotanto on käynnissä 24/7. Keväällä Kanadalainen First Quantum Minerals myi Kevitsan kaivoksen ruotsalaiselle Bolidenille, jolle kaivos siirtyi virallisesti Viime vuonna Kevitsasta louhittiin melkein 40 milj. tonnia malmia ja sivukiveä. Louhittavaa on silti vielä jäljellä sillä arvioiden mukaan malmivaroja riittää noin 20 vuodeksi. Kevitsasta saadaan pääasiassa nikkeliä ja kuparia mutta myös kultaa, platinaa ja palladiumia. - Kevitsan avolouhoksen suurin kone on kaivosyhtiön käytössä oleva sähkötoiminen Komatsu PC8000 FS E Giant kaivukone, toteaa Suomen Rakennuskone Oy:n toimitusjohtaja Kari Kokkonen. Suomen Rakennuskone Oy:llä on Kevitsassa oma korjaamo missä koneiden kunnossapidosta vastaa kuusi asentajaa ja kouluttaja. Lisäksi kaivoksessa käytettäviä koneita huoltavat Suomen Rakennuskoneen Oulun toimipisteestä käsin työskentelevät kolme huoltomiestä. Oulun pisteestä löytyy myös kattavasti kaivoskoneiden osia. Komatsu HD785-7 kiviauto painaa lastattuna noin 170 tonnia silti meno on vauhdikasta. 63

ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lähtötietoa aluetalousarviointia varten 30.7.2018 YLEISTIETOA SAKATIN HANKKEESTA AA Sakatti Mining Oy (Anglo American Plc:n tytäryhtiö) suunnittelee Sodankylässä sijaitsevan

Lisätiedot

Antti Asplund suunnittelee kummia

Antti Asplund suunnittelee kummia ENERGIAPOLARIN ja Rovakairan ASIAKASLEHTI 1 2010 rovakairan omat sivut keskiaukeamalla Antti Asplund suunnittelee kummia kevitsa aukeaa - Sodankylästä kaupunki? Keskiaukeamalla Energiankäytön tee-se-itse

Lisätiedot

Materiaalivirta näkyy

Materiaalivirta näkyy I saw the hidden material flow in South-Africa Materiaalivirta näkyy Terveisiä Etelä-Afrikan platinakaivosalueelta: We are sick and tired to be sick and tired. Sakari Autio, LAMK Esityksen aiheet: 1. Esitellä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Orica Räjäytysprosessin tiedonkeruu Blast IQ Case Kevitsa. Jari Näsi Technical Services Lead. Orica Limited Group

SISÄLTÖ. Orica Räjäytysprosessin tiedonkeruu Blast IQ Case Kevitsa. Jari Näsi Technical Services Lead. Orica Limited Group SISÄLTÖ Orica Räjäytysprosessin tiedonkeruu Blast IQ Case Kevitsa Jari Näsi Technical Services Lead 2 ORICA NUMEROINA 3 GLOBAALI KATTAVUUS 4 RÄJÄYTYSTYÖN JATKUVA PARANTAMINEN 5 SUUNNITTELU- JA RÄJÄYTYSPROSESSI

Lisätiedot

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiologian yliopistonlehtori Leena Suopajärvi, YTK, Lapin yliopisto DILACOMI-tutkimushankkeen loppuseminaari 27.9.2013, Rovaniemi Puheenvuoron rakenne

Lisätiedot

Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013 Kevitsan kaivos Levi, Kittilä Kesäkuu 6, 2013

Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013 Kevitsan kaivos Levi, Kittilä Kesäkuu 6, 2013 FQM KEVITSA MINING OY Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013 Kevitsan kaivos Levi, Kittilä Kesäkuu 6, 2013 !"#$%&"'()"#"*+$,)!!"#$%&'()*%(+&,"*-#).$&/%01&23)"45$35*$-#*"&! 6)"45$).(--*&.)75(%&!

Lisätiedot

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET Professori Asko Suikkanen, Lapin yliopisto Tutkija Marika Kunnari, Lapin yliopisto 13.4.2011 Muutosten ennakointi - esimerkkinä SVA Lainsäädäntö

Lisätiedot

FQM KEVITSA MINING OY. LuostoClassic Business Forum. Kevitsan kaivos. Elokuu 8, 2014, Jukka Brusila

FQM KEVITSA MINING OY. LuostoClassic Business Forum. Kevitsan kaivos. Elokuu 8, 2014, Jukka Brusila FQM KEVITSA MINING OY LuostoClassic Business Forum Kevitsan kaivos Elokuu 8, 2014, Jukka Brusila Esityksen sisältö First Quantum Minerals Ltd. kaivoskonserni Ajankohtaista Kevitsasta Uusi ympäristölupa

Lisätiedot

Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä

Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä Toimialapalvelu Näkemyksestä menestystä www.tem.fi/toimialapalvelu http://tem.fi/en/mee-business-sector-services TEM Toimialapalvelu Katsaus kaivosalan näkymiin Suomessa Heino Vasara toimialapäällikkö

Lisätiedot

Pyhäsalmi Mine Oy. Suomen Kaivosyrittäjät Kaivosseminaari 2014 4.6 6.6.2014 Oulu 11.6.2014. Anja Pekkala Site Services Manager

Pyhäsalmi Mine Oy. Suomen Kaivosyrittäjät Kaivosseminaari 2014 4.6 6.6.2014 Oulu 11.6.2014. Anja Pekkala Site Services Manager Pyhäsalmi Mine Oy Suomen Kaivosyrittäjät Kaivosseminaari 2014 4.6 6.6.2014 Oulu 11.6.2014 Anja Pekkala Site Services Manager Kaivoksen kehitys Malmi löytyi 22.8.1958 Maaliskuussa 1959 oli inventoitu kaivospäätöksen

Lisätiedot

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit ESTIMATED FUTURE INVESTMENTS IN FINLAND (est. 2011) 2 KAIVOSINVESTOINNIT 2003-2013 Viime vuosina investoinnit yli 2,0 miljardia mm Talvivaara

Lisätiedot

Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010-2020

Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010-2020 Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010-2020 Ruralian Raportteja 136, 2014. Professori Hannu Törmä Tutkija Juha Laukkonen 16.12.2014 18.12.2014 1 Sisältö Tavoitteet CGE RegFin-malleja

Lisätiedot

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE TALVIVAARA SUURIKUUSIKKO LAATU TYÖTURVALLISUUS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Laadukkaan toimintamme runkona on työturvallisuus, joka kattaa kaikki projektin vaiheet suunnittelusta

Lisätiedot

KEVITSAN MONIMETALLIKAIVOSHANKE. Krister Söderholm/Kevitsa Mining Oy 3.6.2010

KEVITSAN MONIMETALLIKAIVOSHANKE. Krister Söderholm/Kevitsa Mining Oy 3.6.2010 KEVITSAN MONIMETALLIKAIVOSHANKE Krister Söderholm/Kevitsa Mining Oy 3.6.2010 Esitelmäni sisältö Kaivospäätös marraskuussa 2009 Malmivarat tilanne Suunniteltu tuotanto Miten kaivoshanke käytännössä etenee:

Lisätiedot

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä Kaivostoiminta Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi 5.5.2010/Maija Uusisuo Esityksessä Globaali toimintaympäristö Suomen kansainvälinen kilpailukyky Ajankohtaisia kaivoshankkeita

Lisätiedot

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä

ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä ILPO Malminetsinnän aluetaloudelliset vaikutukset ja niiden hyödyntäminen Itä-Lapin elinkeinoelämässä (ILPO) Hankehakemus 28.9.2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho

Lisätiedot

Kunnossapidon integroituminen käynnissäpitoon Kevitsan kaivoksella käynnistäminen ja toiminta. Rikasta pohjoisesta

Kunnossapidon integroituminen käynnissäpitoon Kevitsan kaivoksella käynnistäminen ja toiminta. Rikasta pohjoisesta Kunnossapidon integroituminen käynnissäpitoon Kevitsan kaivoksella käynnistäminen ja toiminta Rikasta pohjoisesta 17.4.2015 First Quantum Minerals Kevitsan historia 1995-1998: 2000: Scandinavian minerals

Lisätiedot

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi KAIVOSTOIMINTA SUOMESSA TÄNÄÄN Kaivostoiminnalla Suomessa on pitkät perinteet sekä kokemusta ja osaamista Parainen > 100 v, Pyhäsalmi

Lisätiedot

Tiina Rissanen & Antti Peronius. Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2012

Tiina Rissanen & Antti Peronius. Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2012 Tiina Rissanen & Antti Peronius Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2012 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja B. Raportit ja selvitykset 3/2013 Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2012

Lisätiedot

SOTKAMO SILVER MAHDOLLISUUS INVESTOIDA JA OLLA MUKANA KEHITTÄMÄSSÄ SUOMALAISTA KAIVOSALAA 11.6.2014 1

SOTKAMO SILVER MAHDOLLISUUS INVESTOIDA JA OLLA MUKANA KEHITTÄMÄSSÄ SUOMALAISTA KAIVOSALAA 11.6.2014 1 SOTKAMO SILVER MAHDOLLISUUS INVESTOIDA JA OLLA MUKANA KEHITTÄMÄSSÄ SUOMALAISTA KAIVOSALAA 11.6.2014 1 SUOMI ON HYVÄ KAIVOSMAA Suomi on edelleen rankattuna korkealle houkuttelevana kaivosmaana Ala työllistää

Lisätiedot

Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu

Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu Sampo Oy, puimurin kehitys, vasemmalla luonnos ja oikealla valmis tuote Normet Oy, kaivosajoneuvon kehitys Tana Oy, kaatopaikkajyrän kehitys Logset Oy, Titan harvesterin

Lisätiedot

Halonen Olli-Ville KuPTS 1898 Korpelainen Harri LrTU 1752 Punnonen Kari KuPTS 1748 Holopainen Heikki JPT 1739 Nesterov Maxim KuPTS 1732 Halonen

Halonen Olli-Ville KuPTS 1898 Korpelainen Harri LrTU 1752 Punnonen Kari KuPTS 1748 Holopainen Heikki JPT 1739 Nesterov Maxim KuPTS 1732 Halonen Halonen Olli-Ville KuPTS 1898 Korpelainen Harri LrTU 1752 Punnonen Kari KuPTS 1748 Holopainen Heikki JPT 1739 Nesterov Maxim KuPTS 1732 Halonen Markku Vire 1730 Salmela Elmo NuSe 1701 Tero Simo IPT-94

Lisätiedot

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Keskiviikko 17.4.2013 Tarmo Tuominen Puheenjohtaja, Kaivannaisteollisuus ry Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI

Lisätiedot

Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2017

Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2017 Jouko Karinen, Antti Peronius, Rauno Toppila B Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2017 LAPIN AMKIN JULKAISUJA Sarja B. Tutkimusraportit ja kokoomateokset 4/2018 Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Suomen Kaivosyri;äjät ry Kaivosseminaari 2013 Pyhäsalmen kaivos Levi, Ki(lä Kesäkuu 5, 2013

Suomen Kaivosyri;äjät ry Kaivosseminaari 2013 Pyhäsalmen kaivos Levi, Ki(lä Kesäkuu 5, 2013 PYHÄSALMI MINE OY Suomen Kaivosyri;äjät ry Kaivosseminaari 2013 Pyhäsalmen kaivos Levi, Ki(lä Kesäkuu 5, 2013 Sisällys Tuotantohistoria TuoDavuudesta Teknologian kehitys Taloudellinen menestys Yhteiskuntavastuusta

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

Kaivannais- ja kiviteollisuus

Kaivannais- ja kiviteollisuus Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Kaivannais- ja kiviteollisuus investoi kasvualalle. www.josek.fi Investoi kasvavalle kaivosalalle Kaivos- ja kaivannaistoiminnan harjoittajat, kivi-

Lisätiedot

Metallien kierrätys on RAUTAA!

Metallien kierrätys on RAUTAA! Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,

Lisätiedot

Kaivannaisteollisuus ry

Kaivannaisteollisuus ry Kaikki kaivokset ovat tärkeitä kaikki kaivokset ovat erilaisia Kaivannaisteollisuus ry Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, johon kuuluu 48 jäsentä. Kaivokset muodostavat yhdessä metallien

Lisätiedot

KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS

KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS KAIVOSSEMINAARI 2014, 4-6.6.2014 OULU KAIVOSVIRANOMAISEN AJANKOHTAISKATSAUS Ossi Leinonen ylitarkastaja 2.6.2014 1 TOIMINTAYMPÄRISTÖ VUONNA 2014 MALMINETSINTÄ KAIRAUS VUONNA 2012 : 366 km KAIRAUS VUONNA

Lisätiedot

Tarjouspyyntöilmoitus on julkaistu Ylä-Kainuu -lehdessä 2.6.2009 ja kunnan ilmoitustaululla. Maa-ainesten kuljetukset:

Tarjouspyyntöilmoitus on julkaistu Ylä-Kainuu -lehdessä 2.6.2009 ja kunnan ilmoitustaululla. Maa-ainesten kuljetukset: Ympäristölautakunta 52 06.08.2009 Ympäristölautakunta 63 20.08.2009 Kone- ja kuljetustyöt kaudelle 1.8.2009-31.7.2011 YMP 52 Tarjouspyyntöilmoitus on julkaistu Ylä-Kainuu -lehdessä 2.6.2009 ja kunnan ilmoitustaululla.

Lisätiedot

Kaiva.fi Kaivos- ja louhintatekniikka

Kaiva.fi Kaivos- ja louhintatekniikka Kaiva.fi Kaivos- ja louhintatekniikka 1 Yleistä kaivostoiminnasta Suomessa nyt noin 50 kaivosta toiminnassa Historian saatossa kaivoksia ollut hieman yli tuhat Suhdanneherkkyys Metallimalmikaivosten määrä

Lisätiedot

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA Alustus perustuu Kainuun ELY-keskuksen Kainuun maakunnalle tehtyyn kaivoshankeselvitykseen Lahnaslammen talkkikaivos Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talvivaaran nikkelikaivos

Lisätiedot

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012)

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Martti Korhonen: Ympäristönäkökulma äkök kaivostoiminnan kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Suomen tärkeimmät kaivokset Kaivosinvestoinnit 2008-2011 > 1,3 Mrd Tulevat investoinnit 2012-2017 > 3 Mrd Kaivostoiminnan

Lisätiedot

HMPStronic. KAIVUKONEIDEN KONEOHJAUS Myynti ja Valmistus Techbelar Oy Kärry.e Kurikka

HMPStronic. KAIVUKONEIDEN KONEOHJAUS Myynti ja Valmistus Techbelar Oy Kärry.e Kurikka HMPStronic KAIVUKONEIDEN KONEOHJAUS Myynti ja Valmistus Techbelar Oy Kärry.e 3 61300 Kurikka Techbelar Oy 1997-2010 1995 Johanna ja Markku Salomäki os. pienen anturituotantoa tekevän Ilmajoella sijaitsevan

Lisätiedot

Outotec Oyj. - johtava kansainvälinen mineraaleihin ja metalleihin keskittyvä teknologian kehittäjä ja toimittaja. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja

Outotec Oyj. - johtava kansainvälinen mineraaleihin ja metalleihin keskittyvä teknologian kehittäjä ja toimittaja. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj - johtava kansainvälinen mineraaleihin ja metalleihin keskittyvä teknologian kehittäjä ja toimittaja Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Aamuseminaari, 20.3.2009 WTC, Helsinki 2 Outotec lyhyesti

Lisätiedot

Tiina Rissanen. Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2010

Tiina Rissanen. Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2010 Tiina Rissanen Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2010 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja B. Raportit ja selvitykset 8/2011 Suomen kaivostoiminnan toimialakatsaus 2010 Tiina Rissanen

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja VAIHDA KUVA

»Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja VAIHDA KUVA »Osavuosikatsaus»Osavuosikatsaus Q4 2018 Q4 2018 Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja 21.2.2019 21.2.2019 22.2.2019 VAIHDA KUVA »Tärkeimmät tapahtumat Vuoden 2018 liikevaihto

Lisätiedot

Kaivukoneporalaitteet

Kaivukoneporalaitteet Kaivukoneporalaitteet ADVANCED DRILLING TECHNOLOGY ExcaDrill tekee ylittämättömistä esteistä väliaikaisia Tämä on sinun ja kallion välinen asia. Mies vastaan luonnon kovin mahdollinen pinta. Vastustaja

Lisätiedot

Anglo American on yksi maailman suurimpia kaivosalan yhtiöitä, jolla on valtausvaraus mm. Kuhmo-Hyrynsalmi-Suomussalmi-alueella.

Anglo American on yksi maailman suurimpia kaivosalan yhtiöitä, jolla on valtausvaraus mm. Kuhmo-Hyrynsalmi-Suomussalmi-alueella. Kaivoslaki 2010 seminaari Eduskunta, 24.2.2010 Kansanedustaja Timo Korhonen Kommenttipuheenvuoro Alla olevassa tekstissä on nostettu esille Pohjois- ja Itä-Suomen suuralueiden kaivospotentiaalia, jossakin

Lisätiedot

Kriittiset metallit Suomessa. Laura S. Lauri, Geologian tutkimuskeskus

Kriittiset metallit Suomessa. Laura S. Lauri, Geologian tutkimuskeskus Kriittiset metallit Suomessa Laura S. Lauri, Geologian tutkimuskeskus Kriittiset raaka-aineet ja Euroopan unioni EU:n teollisuus on riippuvainen raaka-aineiden tuonnista Raaka-ainealoite 2008 Critical

Lisätiedot

Liite 5 1. db Mittausjakson keskiäänitaso (L Aeq ) 82.1 Suurin mitattu äänitaso (L Amax ) Suurin huippuäänitaso (L Cpeak,max )

Liite 5 1. db Mittausjakson keskiäänitaso (L Aeq ) 82.1 Suurin mitattu äänitaso (L Amax ) Suurin huippuäänitaso (L Cpeak,max ) Liite 5 1 Melumittaus Työntekijä: Seppo Kokkonen, pyöräkuormaajan kuljettaja Mittausaika: 22:50:05 00:20:05 Mittarin tyyppi ja sarjanumero: LD 5+ 42042 Mittausjakson keskiäänitaso (L Aeq ) 82.1 Suurin

Lisätiedot

Eurajokelainen Jani hankki uuden työn nelikymppisenä Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 90-luvun lamaa

Eurajokelainen Jani hankki uuden työn nelikymppisenä Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 90-luvun lamaa Satakunta Eurajokelainen Jani hankki uuden työn nelikymppisenä Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 90-luvun lamaa Satakunnan työttömyys on ollut yhtä pieni vain ennen suurta 1990-

Lisätiedot

Pinta-ala PAF. Pinta-ala OVB. Täyttökor keus (ha) (ha) (ha) (ha) (ha) (Mt) Mm3 m Itäinen läjitysalue

Pinta-ala PAF. Pinta-ala OVB. Täyttökor keus (ha) (ha) (ha) (ha) (ha) (Mt) Mm3 m Itäinen läjitysalue 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Kiviaineksen hallintasuunnitelma... 1 1.1 Sivukivien hallinta... 1 1.1.1 Sivukivimateriaalin tunnistaminen ja lajittelu louhoksella... 2 1.1.2 Siirto ja läjittäminen... 4 1.1.3 Jälkihoito...

Lisätiedot

Auroran CAT-varavoimakoneet paljon vartijoina Nesteellä Sähkönsyötön katketessa varavoimakoneilla ajetaan prosessit turvallisesti alas

Auroran CAT-varavoimakoneet paljon vartijoina Nesteellä Sähkönsyötön katketessa varavoimakoneilla ajetaan prosessit turvallisesti alas Auroran CAT-varavoimakoneet paljon vartijoina Nesteellä Sähkönsyötön katketessa varavoimakoneilla ajetaan prosessit turvallisesti alas Nesteen tuotantolaitokset Porvoossa, Kilpilahden teollisuusalueella

Lisätiedot

Kaivosalan näkymät. 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani

Kaivosalan näkymät. 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani Kaivosalan näkymät 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Maija Uusisuo Lapin liitto www.lapinliitto.fi maija.uusisuo(at)lapinliitto.fi

Lisätiedot

Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen).

Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen). Metallien valmistus malmin etsintä Perinteisesti uusien malmiesiintymien jäljille on täällä pohjolassa päästy irtokiviä etsimällä. Kun tunnetaan jääkauden kulkusuunnat, voidaan päätellä, mistä suunnasta

Lisätiedot

KUNNOSSAPIDON HISTORIAA

KUNNOSSAPIDON HISTORIAA KUNNOSSAPIDON HISTORIAA OUTOKUMMUN KAIVOKSELLA Seppo Tolonen Kunnossapidon osastopäällikkö 16.3.2018 Ensimmäinen korjauspaja Kumpu B sijaitsi Trustedtin patsaan läheisyydessä ja siellä pajatoiminta aloitettiin

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja pörssi

Sotkamo Silver ja pörssi Sotkamo Silver ja pörssi Tkt Timo Lindborg www.silver.fi ARVON LUONTI METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Timo Lindborg Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu lohinnassa Arvonnousu rikastuksessa

Lisätiedot

Kaivostoiminnan näkymät

Kaivostoiminnan näkymät Kaivostoiminnan näkymät Pekka A. Nurmi, tutkimusjohtaja Geologian tutkimuskeskus Kaivoksia! Uhka vai mahdollisuus 6.6.2012 1 Sisältö Globaalit muutostekijät Euroopan raaka-ainehuolto Fennoskandian ja Suomen

Lisätiedot

Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula

Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin Tampere 26.5.211 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 27.5.211 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.21 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm. 7 3. Osk. ItäMaito

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Karbonaattisakan käsittely Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivosalueella, Sotkamo Talvivaara Sotkamo

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

OULUSTA KAIVOSALAN YRITYSKESKITTYMÄ - TULOSSEMINAARI TOIMIJOILLE 27.2.2014 KARI SIIRTOLA

OULUSTA KAIVOSALAN YRITYSKESKITTYMÄ - TULOSSEMINAARI TOIMIJOILLE 27.2.2014 KARI SIIRTOLA OULUSTA KAIVOSALAN YRITYSKESKITTYMÄ - TULOSSEMINAARI TOIMIJOILLE 27.2.2014 KARI SIIRTOLA SISÄLTÖ Kittilän kaivos esittely Tulevaisuuden suunnitelmia Kunnossapidon perustaminen AGNICO-EAGLE MINES LIMITED

Lisätiedot

Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013.

Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013. PÄÄTÖS 1 (4) Lappland Goldminers Oy Pahtavaaran kaivos PL 86 (Pahtavaarantie) 99601 SODANKYLÄ Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013. Kohde ja sen sijainti sekä toiminnan kuvaus

Lisätiedot

ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISTARVE, KETOLAN JA ETELÄN LOUHOKSET, KITTILÄ

ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISTARVE, KETOLAN JA ETELÄN LOUHOKSET, KITTILÄ Päätös LAPELY/13/07.04/2013 07.04.02.00 12.11.2013 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTA- MISTARVE, KETOLAN JA ETELÄN LOUHOKSET, KITTILÄ HANKKEESTA VASTAAVA HAKEMUS Agnico Eagle Finland

Lisätiedot

Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen. Kaivososakeyhtiö Oyj

Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen. Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen Kaivososakeyhtiö Oyj Kaivosteollisuudesta elinvoimaa Kainuuseen Toukokuu 2009 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

WITRAKTOR & CATERPILLAR

WITRAKTOR & CATERPILLAR WITRAKTOR & CATERPILLAR Wihuri Oy Tekninen Kauppa / Witraktor Osa Wihuri-konsernia, kansainvälistä moniala-perhe-yritystä Caterpillar edustaja Suomessa vuodesta 1947 Toimialueena Suomi, Viro, Latvia ja

Lisätiedot

Kaivosteknillinen ryhmä Paavo Eerola

Kaivosteknillinen ryhmä Paavo Eerola Kaivosteknillinen ryhmä Paavo Eerola A P A J A L A H D E N K U L T A E S I I N T Y M A N K A N N A T T A V U U S T A R K A S T E L U JAKELU KM-ryhmä: Tanila/OKHI, Pihko/OK, Erkkila/OK~ OKME: Rouhunkoski,

Lisätiedot

Pääomasijoittajan näkökulma rahoitukseen

Pääomasijoittajan näkökulma rahoitukseen Pääomasijoittajan näkökulma rahoitukseen Kimmo Viertola 17.9.2010 Kaivosrahoituksen kehittäminen osana mineraalistrategiaa Yhtiö lyhyesti Valtion pääomasijoitusyhtiö, 1995 Sijoittaa suomalaisen yritystoiminnan

Lisätiedot

Kaivosalan tilannekatsaus

Kaivosalan tilannekatsaus Kaivosalan tilannekatsaus 23.11.2010 Jyväskylä Maija Uusisuo Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Lapin liitto Metallimalmikaivokset 2010 Kaivos, kunta Yrityksen nimi Emoyhtiön nimi Tärkeimmät arvoaineet

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

Northland Resourcesin pohjoisen kaivoshankkeiden tilanne kumppaneiden ja alihankkijoiden näkökulmasta

Northland Resourcesin pohjoisen kaivoshankkeiden tilanne kumppaneiden ja alihankkijoiden näkökulmasta Northland Resourcesin pohjoisen kaivoshankkeiden tilanne kumppaneiden ja alihankkijoiden näkökulmasta Jukka Jokela Toimitusjohtaja Northland Mines Oy Oulu 25.2.2013 Northland Resources S.A. Emoyhtiö -

Lisätiedot

Kaivannaisteollisuuden toimialakatsaus

Kaivannaisteollisuuden toimialakatsaus Kaivannaisteollisuuden toimialakatsaus Kaivosteollisuus Kestävä kaivostoiminta II kaivosten sivuvirrat ja ympäristörakenteet -asiantuntijaseminaari 27.-28.11.2012 27.11.2012 Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö

Lisätiedot

Boliden Harjavalta. Hannu Halminen

Boliden Harjavalta. Hannu Halminen 7.6.2018 Hannu Halminen 1 Toimimme osana kansainvälistä konsernia Boliden on yhteiskuntavastuunsa tunteva, kehittyvä metallialan yritys, jonka erikoisalaa on malminetsintä, kaivostuotanto, sulattotoiminta

Lisätiedot

Osaavan työvoiman saatavuus ja koulutus kaivosalalle GeoKokkola-seminaari, Kokkola Material Week

Osaavan työvoiman saatavuus ja koulutus kaivosalalle GeoKokkola-seminaari, Kokkola Material Week Osaavan työvoiman saatavuus ja koulutus kaivosalalle GeoKokkola-seminaari, Kokkola Material Week 2018 30.10.2018 Teemu Mäkinen Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Koulutusta

Lisätiedot

Copyright Pöyry Finland Oy 7 TARKASTELTAVAT HANKEVAIHTOEHDOT. 7.1 Yleistä

Copyright Pöyry Finland Oy 7 TARKASTELTAVAT HANKEVAIHTOEHDOT. 7.1 Yleistä 62(352) 7 TARKASTELTAVAT HANKEVAIHTOEHDOT 7.1 Yleistä Kevitsan kaivostoiminnan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin ja vertailtiin kolmea erilaista päävaihtoehtoa, jotka poikkeavat

Lisätiedot

Turvallisuustiedote. Kevitsan kaivoksen lähiympäristön asukkaille

Turvallisuustiedote. Kevitsan kaivoksen lähiympäristön asukkaille Turvallisuustiedote Kevitsan kaivoksen lähiympäristön asukkaille Tällä tiedotteella haluamme kertoa Boliden Kevitsa Mining Oy:n Kevitsan kaivoksen ympäristön asukkaille toiminnastamme sekä siitä, miten

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Tkt Timo Lindborg www.silver.fi ARVON LUONTI METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Timo Lindborg Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu lohinnassa Arvonnousu

Lisätiedot

Boliden Kylylahti. Kaivosyrityksen hallinto tänä päivänä. HR and Administration Manager Kirsi Eronen

Boliden Kylylahti. Kaivosyrityksen hallinto tänä päivänä. HR and Administration Manager Kirsi Eronen Boliden Kylylahti Kaivosyrityksen hallinto tänä päivänä HR and Administration Manager Kirsi Eronen 1 Kaivosyrityksen hallinto tänä päivänä 1) Boliden Kylylahti osana Boliden konsernia 2) Boliden Kylylahti

Lisätiedot

Kaivosalan näkymät. 15.2.2012 Kaivosteollisuuden kontaktipäivä Keuruu

Kaivosalan näkymät. 15.2.2012 Kaivosteollisuuden kontaktipäivä Keuruu Kaivosalan näkymät 15.2.2012 Kaivosteollisuuden kontaktipäivä Keuruu Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Maija Uusisuo Lapin liitto www.lapinliitto.fi maija.uusisuo(at)lapinliitto.fi Puh. 040 4877 901

Lisätiedot

Kaivosalan näkymät ja rahoitus

Kaivosalan näkymät ja rahoitus Kaivosalan näkymät ja rahoitus 21.03.2012 Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Maija Uusisuo Lapin liitto www.lapinliitto.fi maija.uusisuo(at)lapinliitto.fi Puh. 040 4877 901 Esityksessä Miksi kaivoksia

Lisätiedot

ARCTIC BUSINESS CONCEPT

ARCTIC BUSINESS CONCEPT Tukee teollisuudessa ja kaivannaistoimialalla toimivien pienten ja keskisuurten palveluyritysten kasvua ja kilpailukykyä Tavoite v.2016 loppuun mennessä: mukana 50 yritystä, joiden tavoite kasvu ja kansainvälistyminen.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10.2008

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10.2008 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10. 2 Hyvä liiketoiminnan tulos ja vahva bruttokate heinä-syyskuussa Milj. EUR 2007 Muutos-% Liikevaihto 318,1 245,9 + 29,4 Bruttokate,

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:

Lisätiedot

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari HCT-kuljetukset Pirjo Venäläinen 3.4.2019 Metsätehon iltapäiväseminaari Esityksen sisältö 1. Mikä on HCT? 2. Puutavaran ja hakkeen HCT-yhdistelmät 3. HCT-tutkimus 1. Mikä on HCT? HCT = High Capacity Transport

Lisätiedot

ATUN MONIMETALLIESIINTY~ Atun monimetallinen sulfidiesiintyma liittyy nk. Etela-Suomen leptiittivyohykkeeseen, jossa tunnetaan

ATUN MONIMETALLIESIINTY~ Atun monimetallinen sulfidiesiintyma liittyy nk. Etela-Suomen leptiittivyohykkeeseen, jossa tunnetaan 0 outokumpu mining ANNMINES ATUN MONIMETALLIESIINTY~ Yleista Atun monimetallinen sulfidiesiintyma liittyy nk. Etela-Suomen leptiittivyohykkeeseen, jossa tunnetaan mm. Orijarven, Aijalan ja Metsamontun

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke. Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke. Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy ARVON LUONTI Timo Lindborg METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu

Lisätiedot

Mikko Kynkäänniemi. Kevitsan malmin jauhatustapojen vertaileva kustannuslaskelma

Mikko Kynkäänniemi. Kevitsan malmin jauhatustapojen vertaileva kustannuslaskelma Mikko Kynkäänniemi Kevitsan malmin jauhatustapojen vertaileva kustannuslaskelma Insinöörityö Kajaanin ammattikorkeakoulu Tekniikan ala Kone- ja tuotantotekniikka, kaivostuotanto Kevät 2013 OPINNÄYTETYÖ

Lisätiedot

Hannukainen Mining Oy

Hannukainen Mining Oy 1 Hannukainen Mining Oy Perustettiin keväällä 2015 Tapojärvi Oy:n tytäryhtiö Tällä hetkellä lupa-asioiden hoitamista ja ympäristöteknistä suunnittelua Muutama syvä kairareikä 5-6/-17 Koeirrotus ja täydentävät

Lisätiedot

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010 Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu TAMRUn senioreilla oli onnistunut tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy:n toimintaan ja tiloihin Härmälässä.

Lisätiedot

Outotec kasvava teknologiayritys

Outotec kasvava teknologiayritys Asmo Vartiainen, Johtaja Outotec kasvava teknologiayritys Metallienjalostuspäivät 2012 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec kehittää ja toimittaa ympäristön kannalta kestäviä teknologiaratkaisuja

Lisätiedot

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012 Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan MiiaPorkkala Porkkala, Rukakeskus Oy 24.2.2012 Lähtökohta Ruka Kuusamon matkailun kehittäminen 1970 luvulta nykypäivään yyp Investoinnit n.1 Mrd euroa Matkailuyrittäjiä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.7. 2 Ennätyksellinen tilauskanta ja vahva liiketoiminnan nettorahavirta milj. EUR Muutos-% Liikevaihto 501,0 438,8 + 14 1,000.1 Liikevoitto

Lisätiedot

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi Lapin MalmiIE Korvuo Jakelu Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ Ru~o~ ' OKMEILM Rovaniemi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS LAPIN LMNISSA SODANKYMN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 58, kaiv.rek.nro

Lisätiedot

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19.

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19. Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT

KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT Suomen teollisen ekologian foorumi Ekotehokkuus teollisuudessa KAIVOSTEOLLISUUDEN MATERIAALIVIRRAT tiina.harma@oulu.fi Esitys sisältää Tutkimuksen taustaa Yleistä kaivostoiminnasta Kaivostoiminnan historia

Lisätiedot

Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote

Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote Vehicle Security System VSS3 - Alarm system remote Hälytysjärjestelmän kauko-ohjain Asetusopas - Finnish Arvoisa asiakas Tässä oppaassa on tietoja ja ohjeita siitä, miten eräitä toimintoja otetaan käyttöön

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 31.1.2012, kello 09.00 9.15 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelinkokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala Salme Knuuttila

Lisätiedot

Kolarin ja Soklin kaivoshankkeiden liikennehankkeiden arviointiryhmä - raportin luovutustilaisuus

Kolarin ja Soklin kaivoshankkeiden liikennehankkeiden arviointiryhmä - raportin luovutustilaisuus Kolarin ja Soklin kaivoshankkeiden liikennehankkeiden arviointiryhmä - raportin luovutustilaisuus Ylijohtaja Juhani Tervala 1 Työryhmän tehtävä Arvioida Kolari-Pajalan ja Soklin kaivoshankkeiden yhteiskuntataloudelliset

Lisätiedot

LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot

LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot Kaivannaisteollisuus: Metallikaivostoiminta Low Carbon Finland 2050 -platform workshop 2.12.2013 2.12.2013 1 LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot

Lisätiedot

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011 Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011 Sadan vuoden kokemuksella etsimme jatkuvasti parempia tapoja rakentaa Lemminkäisen kolme toimialaa

Lisätiedot

Suhangon kaivoshanke. Gold Fields Arctic Platinum Oy Ranua

Suhangon kaivoshanke. Gold Fields Arctic Platinum Oy Ranua Gold Fields Arctic Platinum Oy 22.5.2013 Ranua Gold Fields Arctic Platinum Oy (GFAP) Toiminnanharjoittaja Helsinkiin rekisteröity yhtiö; toimisto Rovaniemellä osoitteessa Ahjotie 7. GFAP:n omistaa täysin

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 15.5.2019 Lupatunnus Sodankylä Jäämerentie 1 99601 Sodankylä KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 18.10.2017 Lupatunnus Sodankylä PL 60 99601 SODANKYLÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic. Yhteistyö kanssamme avain menestykseen Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.fi 15,5 milj. asukasta Olemme osa pörssiyhtiötä AS Harju Elekter Group,

Lisätiedot

1/6. Valaisinvaihdot , tarjotut yksikköhinnat, määrät ovat arvioita eivätkä sido tilaajaa.

1/6. Valaisinvaihdot , tarjotut yksikköhinnat, määrät ovat arvioita eivätkä sido tilaajaa. 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO HEL 2017-007003 / Helsingin kaupungin valaisimien vaihto katu- ja puistoalueilla 2017-2018 (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia

Lisätiedot