Matkaraportti. Marangun sairaala, Kilimanjaro

Transkriptio

1 Matkaraportti Marangun sairaala, Kilimanjaro Saapuminen: Sairaalalla on oma auto, jolla meitä haettiin lentokentältä. Kyyti maksaa 70 USD lentokenttään ja takaisin eli kuljetus lentokentältä ja myöhemmin takaisin paluumatkan yhteydessä maksaa yhteensä 140 USD. Autoa voi myös vuokrata omaan käyttöön, kunhan ajankohdasta sovitaan. Esim. Moshiin ja takaisin maksaa 50 USD ja hintaan sisältyy autonkuljettajaa. Henkilökunta ovat todella avuliaita ja kohteliaita, sekä kokee vastuuta meidän turvallisuudesta. Asuminen: Vaihtoehtoja on useampia, mutta me päädyttiin sairaalaan asuntoon. Kyseessä on siis omakotitalo, jossa on kolme makuuhuonetta, olohuone, kph, vessa ja keittiö. Talo on toimiva ja siistissä kunnossa, vaikka onkin suhteellisen yksinkertaista ja pelkistettyä. Esim. lämmintä vettä tulee kyllä suihkusta, kun osaa vääntää hanaa sopivasti. Talon vuokra on 10 USD/ vrk riippumatta kuinka monta henkilöä talossa asuu. Siihen sisältyy joka iltainen yövahti, joka vartioi taloa klo Kodinhoitaja tulee sovitusti niin usein kuin tarvitaan. Hänelle maksetaan erikseen sairaalan kautta 5000 tansanian shillingiä/ päivä. Talosta löytyy omat lakanat ja pyyheliinat, vedenkeitin, jääkaappi + pakastin, pistorasian adapteri (pistorasia on samanmallinen kuin englannissa), siivousvälineet, silityslauta mutta ei silitysrautaa. Keittiössä on sähköhellaa, mutta ei kaasuhellaa. Kerosiinihellaa on. Sähkökatkoksen aikana ei siis pystytä valmistamaan ruokaa kovin helposti. Henkilökohtaisesti en suosittele sairaalan taloa, mutta jos joku haluaa kuitenkin siihen mennä, niin kannattaa maksaa vuokran noin 2 viikko kerrallaan. Me maksettiin koko 3 kk summa kerralla, mutta kun jouduttiin ennen aikaisesti palaamaan Suomeen, niin loput vuokrasta ei palautettu. Kaksi kertaa viikossa on toripäivä lähistöllä. Muuten peruselintarvikkeet saadaan lähi marketista. Erityisemmät tarvikkeet saadaan Moshista, johon kulkee paikallisminibusseja (yhteen suuntaan maksaa n TSH). Sairaalasta saa aamiainen halutessa sekä lounasta. Iltapalaa ja illallinen valmistetaan itse. Ruokailu maksaa n TSH per kerta ja siihen sisältyy esim. Riisiä, lihakastiketta, papuja, pinaattia/ kurkkua ja banaania jälkiruoaksi. Työmatka: Ensimmäisien päivien aikana sairaalan auto tuli meitä hakemaan talosta sairaalaan. Seuraavana päivänä herra Evans, sairaalan autonkuljettaja, tuli näyttämään oikopolkua/ kävelyreittiä sairaalaan, joka kulkee mm. Marangun vesiputouksen ohi. Polku on todella kaunista ja siinä saa joka aamu oikein raikkaan 15 min

2 aamulenkin keskellä luontoa. Työtarvikkeet: Tarpeelliset välineet ovat mm. työtakki, oma stetoskooppi, oma otoskooppi (jos sellaista omistaa, sairaalassa ei välttämättä ole käytössä), swahili englanti sanakirja/ fraasilista, oma käsidesipullo taskuun laitettavaksi, sekä pieni saippuapullo taskuun. Pukukoodi on siisti puolivirallista, eli ei kuljeta T paidalla ja farkuilla. Työ: Joka aamu työ alkaa aamuhartaudella kappelissa klo 7:45. Tämän jälkeen siirrytään ylilääkärin kansliaan kuuntelemaan aamuraporttia. Sen jälkeen jokainen siirtyy omaan työpisteisiin joko osastotyöhön, poliklinikka työhön tai leikkaukseen. Minusta tuntuu, että sairaalassa jokainen lääkäri osaa jonkun verran jokaista alaa. Potilaatkin ovat vuodeosastoilla sijoitettuna miten sattuu. Samalla osastolla voi siis olla sekä kirurgisia että sisätautisia potilaita. Vain "maternity ward" eli synnyttäneet ja synnytykseen menevät äidit ovat omissa oloissaan. Yksi lääkäri vuorotellen kiertää sairaalan jokaista osastoa sillä aikaa kun muut hoitava poleja diabetes poli, HIV poli, kirurgian poli, toimenpide poli, päivystys poli jne. Sairaalassa on kaksi medical officer (vastaa ehkä lääketieteen kandia suomessa, tosin täällä he eivät jatka opiskeluaan lääkäriksi), joka päivystää viikon kerralla putkeen ja päälle tekee vielä päivätöitä. Ylilääkärin lisäksi (joka on ainoa naislääkäri koko sairaalassa) sairaalassa on 2 seniorilääkäriä, kumpikin yleislääkäreitä ja lisäksi yksi kirurgi. Kirurgiaa: Sektioita tehdään paljon, joskus hieman kevyinkin perustein mielestäni. Yksi yleislääkäristä tekee sektioita ja laparotomioita, mutta muuten niitä tekee kirurgi. Muita yleisiä leikkauksia ovat mm. prostatektomia, hysterektomia, sterilisaatio (naisten), sääriamputaatio, tyräleikkaus, appendisektomia. BPH potilaille tehdään herkästi prostatan poisto. Eturauhaslääkkeitä ei ole, eikä kystoskopia avusteinen TURP tehdä ainakaan tässä sairaalassa. Ortopedisia toimenpiteitä ei juurikaan tehdä. Välineet ovat saatu lahjoituksina eikä jokaista välineitä tai ruuveja edes löydy. Täytyy siis vain katsoa, mitä kaikkea välineitä löytyy mihinkin leikkaukseen ja valita potilaita sen mukaan, mitä pystytään tekemään. Ja jos lähdetään leikkaamaan, niin poraukset tehdään käsiporalla veivaamalla. Suurin osa ortopedisista potilaista saavat joko konservatiivista hoitoa (mm. reisimurtumat hoidetaan 3 kk vedossa) tai lähetetään toiseen sairaalaan. Toisaalta ortopedinen leikkaustaito on täällä vähäistä, joten todennäköisesti suurin osa leikkaustoimenpiteitä vaativia tapauksia joudutan joka tapauksessa lähettämään eteenpäin. Joskus tuntuu, että lääkärit ovat liian innokkaita murtamaan uudestaan esim. reisimurtumia, joka on hoidettu 3 kk vedolla, mutta ei oikein ole luutunut oikeaan asentoon. Hoidetaan siis enmmän kuvia, kuin esim. kokeillaan pystyykö potilas kuinka hyvin kävelemään pitkän hoitojakson jälkeen. Kontrolli rtg kuvat tehdään yleensä 8 10 viikon kohdalla, eikä siis esim. 2 viikkoa vedosta, jossa jotain on vielä

3 tehtävissä, mikäli asento ei ole hyväksyttävissä, ennen kuin murtuma luutuu lopullisesti huonoon asentoon. Leikkaussalissa ei oikein löydy naiselle sopivaa hanskan kokoa, pienin on koko 7.5. Eli omat hanskat pitäisi ottaa mukaan, jos käden koko on pienempi kuin 7.5. Jokaiseen leikkaukseen käytetään tuplahanskat HIVn yleisyyden takia, vaikka ennen leikkausta tehdään jokaiselle potilaalle erikseen HIV testiä. Ehkä hanskan laatu selittää myös tätä käytäntöä. Kuntoutus/ fysioterapiaa puuttuu kokonaan, mikä on siis erittäin iso puute koko sairaalassa. Ei kukaan lähde mobilisoimaan hyvällä ammattitaidolla ja järjestelmällisesti potilaita, joka on makuutettu 3 kk ajan vedossa ja jolla polvet ovat ihan jäykät sekä voimat olemattomat surkastuneiden lihasten takia. Ei kukaan lähde kuntouttamaan selkäydinvammaisia potilaita tai niitä, jotka ovat saaneet aivoinfarktin ja toispuolisen halvauksen. Ei kukaan opeta potilaita puhaltamaan pulloon limaisuuden helpottamiseksi. Resurssipulaa on taustalla. Ehkä henkilökunnan kouluttamisella omaisia ohjaamaan voisi olla väliaikainen ratkaisu tähän ongelmaan. Joskus tuntuu, että laparotomiaa tehdään ihan liian kevein perustein. Kun naispotilaalla on vatsakipuja, niin laparotomialla selvitetään, että hänellä on esim. munasarjan kysta. Kun mitään muuta poikkeavaa ei löytynyt, niin poistetaan samalla umpilisäkettä, ettei avaus ole täysin turhaan. Toisaalta sairaalassa ei ole CT laitetta, jolla pystytään varmistamaan diagnoosia, joten laparotomiaa käytetään eräänlaisena diagnostisena menetelmänä. Antibioottiprofylaksia ei juurikaan käytetä, mutta loppujen lopuksi infektioitakin on ihmeen vähän ottaen huomioon hygienian ja steriliteetin tasoa (suora yhteys ulkoilmaan leikkaussalista, potilaan pään puoleisen kaaren pois jättäminen käytöstä jne). Muuten haavainfektioita näkee kohtalaisen usein ja paiseen avaaminen on yksi yleisemmistä pientoimenpiteistä. Toimenpidehuoneessa on runsaasti hyviä haavanhoitotarvikkeita (Mepilex border, opsite, actisorb, cavity fillers, jne), mutta hoitaja on tottunut käyttämään rasvalappua ja sideharsoja haavan hoitamiseen, joten nämä hyvät tarvikkeet annettiin vanhentua ja pölyttyä hyllyssä jo vuodesta Anestesia: Potilaita leikataan yleensä yleisanestesiassa. Yksi lääkäri koko sairaalassa pystyy tekemään spinaali anestesiaa ja hänkin on yleislääkäri. Nukutuksia tekee siihen koulutettua anestesiahoitajaa. Nukutus hoidetaan halotaanilla ja tiopentaalilla. Humaukset tehdään ketamiini nukutuksessa ja valiumissa. Ennen nukutusta potilaat eivät aina ole ravinnotta. Eräs potilaskin menee vielä teelle ennen elektiivistä sektiota. Välillä ihmetyttää, että intubaation jälkeen ei aina kuunnella keuhkoja, joten joskus kun potilaan happisaturaatio putoaa jopa 8%, niin potilas ekstuboidaan ja lähdetään jatkamaan respiraattorihoitoa käsiventilaatiolla. Anestesiassa monitoroidaan pulssia ja saturaatiota, sekä joskus verenpainetta. Toisaalta nukutuslaite ei ole riippuvainen sähköstä ja pulssi sekä saturaatiomittari toimii akulla, joten toistuvat sähkökatkokset eivät periaatteessa vaaranna potilaan anestesiatoimintaa juuri lainkaan. Synnytys ja lastentaudit: Kuten olen edellä maininnut, sektioita tehdään paljon. Sairaalassa ei ole synnytyslääkäriä eikä gynekologia, joten sektioita tekee kirurgi tai yleislääkäri. Synnytyskomplikaatioita pelätään joten sektio tuntuu siinä mielessä turvallisempana vaihtoehtona hankalimmissa tilanteissa. Imukuppisynnytystä silloin tällöin tehdään

4 (kertomuksen mukaan), mutta erittäin harvoin. Välillä tuntuu, että vastasyntyneiden hoito on jätetty puolitiehen, eikä elektiivistä sektiota osata välttämättä suunnitella perusteellisesti. Potilasesimerkki: 1. Noin kaksikymppinen nainen tuli sairaalaan kohonneen verenpaineiden takia. Hän on 8 kk raskaana. Ensimmäinen vauva menehtyi kohtuun tuntemattomasta syystä. Osastoseurannassa verenpaineet tasaantui ja äiti voi hyvin. Koska pelätään kohtukuolemaa, päädyttiin kuitenkin sektioon. Sopivaa lankaa sulkemiseen odotettiin kaksi päivää, mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota mahdolliseen keuhkojen kypsyttämiseen tai kenties sektion siirtämiseen muutamalla viikolla eteenpäin. Leikkaava lääkäri ihmetteli sektion indikaatiota, mutta teki sen joka tapauksessa. Tuloksena syntyi pienikokoinen vauva, joka aika pian syntymisen jälkeen alkoi muuttua siniseksi ja elottomaksi eikä lähtenyt hengittämään ensimmäisten itkujen jälkeen. Pulssi laski selkeäsi eikä vauva reagoinut mihinkään. Kukaan lääkäri (paitsi minä, ulkopuolisena tarkastelijana) ei ole seuraamassa vauvan tilannetta, vaan hoitajat yrittävät vaan jatkuvasti imeä limaa pois ja toivoa parasta. Lopulta pyysin heitä lopettamaan ja ilman mitään kokemusta vastasyntyneiden elvyttämisestä lähdin vaan maskilla puhaltamaan ilmaa keuhkoihin. Kun jälkeenpäin yritin katsoa ventilaation jälkeen, että liikkuuko vauvan rintakehä spontaanisti, niin hoitajat nostivat vauvan peitto tämän kaulaan saakka, ettei vauvalle tule kylmä. Onneksi lopulta vauva elpyi, vaikka kuolema olikin aika lähellä. Kukaan ei siis ole tietoisia, miten vastasyntynyttä elvytetään jos tämä sattuu tarvitsemaan sellaista. 2. Yksi kolmekymppinen äiti tuli sairaalaan hyvissä ajoin odottamaan synnytystä. Vauva oli perätilassa. En tiedä oliko tämä tiedossa vai ei, mutta mitään elektiivistä sektiota ei kuitenkaan lähdetty suunnitelemaan. Lopulta äiti synnytti alakautta ja synnytys oli pitkä ja vaikea. Vauvaa piti saman tien elvyttää synnytyksen jälkeen. Kun tulin aamulla synnytysosastolle ihan muiden syiden takia, minulle kerrottiin elvytyksestä ja myös että vauva voi ihan hyvin. Kun menin katsomaan vauvaa, huomasin saman tien, että hän oli sinertävä. Kuuntelin pulssia, joka oli alle 60. Aloitin elvytyksen uudestaan adrenaliinin kera. Tästä vauva toipui ja värikin palautui, myöhemmin hän jaksoi jopa imeä äidin maitoa. Seuraavana päivänä minulle kerrottiin, että vauva oli kuollut. Hän oli illalla muuttunut taas sinertäväksi ja kalpeaksi, mutta hänelle annettiin vaan lisähappea ja siirrettiin lämpimään, mutta kukaan ei kuunnellut pulssia eikä lähtenyt ventiloimaan kun hengitys loppui todettiin vaan että nyt se kuoli. Muuten normaali alatie synnytykset tehdään luomuna ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Tähän tulee mieleen, että ehkä jotkut voisivat hyötyä mm. aqua rakkulahoidosta joka on periaatteessa saavutettavissa (?). Muutaman kerran tuli vastaan ennenaikaista synnytystä. Sain sellaisen vaikutelman, ettei täällä välttämättä lähdetä ehkäisemään ennenaikaista synnytystä kovin aktiivisesti. Jos esim. 6 kk ikäisen sikiön synnytys käynnistyy, niin sen annetaan käynnistyä ja synnytys jatketaan (jopa puhkaisemalla kalvoa), tietäen ettei sikiö voi selviytyä synnytyksen jälkeen. Jos sikiö on jo esim. 7 kk ikäinen ja synnytys on käynnistymässä, äidille ei juurikaan anneta kortisonia sikiön keuhkojen kypsyttämiseksi. Syntymisen jälkeen vauva pidetään kyllä lämpökaapissa ja hänelle laitetaan nenämahaletkua, mutta sähkökatkoksien aikana vauvat jätetään toimimattomaan lämpökaappiin ehkä lämminvesipullo kaverina. Talvella kertomuksen mukaan ennenaikaiset vauvat menehtyvät herkemmin kuin kesällä. Kenguruhoitoa ei juurikaan harrasteta.

5 "Maternity" osastolla aamukierrolla kiinnitetään huomioita äidin vointiin, mutta kukaan ei tarkastele vauvan vointia, eikä vauvaa tutkita mitenkään ennen kotiutumista, vaikka myöhemmin suositellaan neuvolakäyntiä kerran kuukaudessa 5 v saakka. Muutenkin osastolla äidillä on potilaspapereita, mutta vastasyntyneellä ei ole minkäänlaista papereita/ omaa dokumenttia jatkoa ajatellen. Heille luodaan omaa potilaspaperia vasta joskus tulevaisuudessa, jos he tulevat takaisin sairaalaan muiden asioiden takia. Toisaalta äitiyskortti on erittäin laaja ja kattava ja siinä on kohteita mm. lapsen voinnista, synnytysmetodista, syntymäpainosta, APGAR pisteistä, HIV tartuntariskeistä äidistä lapseen, jne. Kun äiti menee neuvolaan ja ottaa synnytyskorttinsa mukaan, niin neuvola saa tätäkin kautta tietoa lapsen voinnista. Neuvolatoiminnasta: Ennen kun vastasyntyneet kotiutuvat, neuvolan henkilökunta antavat heille BCG rokotteen. Tämän jälkeen he tulevat noin kuukauden päästä neuvolaan ja saavat tuolloin neuvolakorttinsa. Neuvolasta käsin he saavat rokotukset rokotusohjelman mukaisesta ja sieltä käsin seurataan myös lapsen kasvua ja kehitystä. Harmittava asia on vain se, että monet äidit eivät oikein jaksa tai halua tuoda lapsensa neuvolaan 3 kk iän jälkeen, vaikka neuvolatoiminta on tarkoitettu viiteen ikävuoteen saakka. Sisätaudit: Yleisempiä sisätautisia ongelmia ovat kohonneet verenpaineet ja diabetes. Seuraavaksi tulee infektioita. Täällä osataan aika hyvin hoitaa mm. HIV, malaria ja tuberkuloosi infektiot, mikä taas meillä länsimaissa ovat harvinaisia. Suonensisäisiä antibiootteja käytetään paljon, samoin i.v nesteytyksiä. Laboratoriokokeet ovat rajallisia: PVK, La, Gluk, PLV, ulostenäyte (parasiittejä varten). EKG ei ole käytössä kun kone on rikki. Polikäyntejä on runsaasti. Diabetes ja verenpainepotilaat käyvät miltei joka toinen viikko mittauttamassa verenpainettaan, sokeritasoaan ja hakemassa lääkkeitä lääkärin määräyksestä apteekista. Suurin osa lääkärin resursseista siis kuluvat verenpaineen mittaukseen ja lääkkeiden määräämiseen. Jos olisi olemassa sellainen järjestelmä, jolla potilaat voivat käydä hakemassa lääkkeitään apteekista esim. kerran kuukaudessa ja käydä lääkärillä vasta n. 3 4 kuukauden välein niin se helpottaisi lääkkeiden työtaakkaa huomattavasti. Osastolla tuberkuloosi potilaat eivät ole eristettynä, vaan makaa muiden potilaiden joukossa. Joskus vieressä saattaa olla immunosuppressiivinen HIV potilas. Kun mainitsin asiasta muille lääkäreille, niin kommenttina oli, että tubipotilaat tarvitsevat hyvin ventiloituja huoneita ja he kyllä noudattavat valtion antamia ohjeita. Monet ovat kuitenkin resistenttejä tubille eikä esim. julkisessa kulkuneuvoissa tubitartuntoja voi ehkäistä. En siis saanut tyydyttävää vastausta, minkä takia esim. yksityishuonetta, joka on tyhjillään, ei voida käyttää eristyshuoneena ja minkä takia tubipotilas ja HIV potilas laitetaan vierekkäin osastolla. Kysymyksiä kierretään osoittamalla muita ongelmia. Potentiaalisia kehitettäviä asioita: 1. Synnytysosaston henkilökunnan kouluttaminen vastasyntyneen elvytystä varten 2. Kätilöiden ohjeistaminen ennenaikaisten synnytysten uhatessa 3. Koulutus aqua rakkuloiden käytöstä (?)

6 4. Ohjeet, milloin äideille aloitetaan kortisonihoitoa sikiön keuhkojen kypsyttämiseksi 5. Ohjeet traumapotilaiden hoidosta 6. Henkilökunnan fysioterapeuttinen koulutus omaisten ohjaamista varten 7. Pyrkimys minimoimaan anestesiariskit 8. Reseptisysteemi, millä potilaat voivat käydä hakemassa lääkkeitä sairaalan apteekista ilman, että pitää käydä ensin lääkärin vastaanotolla saamaan määräystä siihen 9. Toimivan EKG laitteen saaminen 10. UÄ laitteen käyttöön ottamista Aikaan saatuja asioita: Alkuviikot menivät lähinnä sairaalan toiminnan tarkkailemiseen, mutta muutaman viikon jälkeen olen saanut aika paljon tehdä itsenäisestikin asioita, erityisesti kun suahilin kielitaitoni on alkanut vähitellen kehittyä. Olen tehnyt mm. osastokiertoja itsenäisesti, joitakin leikkauksia (amputaatiota ja umpilisäkkeen poistoa, kirurgi tekee muut pehmeiden puolen leikkauksia), avustanut leikkauksissa ja seurannut erityisesti sektion jälkeen vastasyntyneiden vointia ja tehnyt pienkirurgiaa toimeenpide polilla. Olen myös hoitanut traumapotilaita (tehnyt hoitopäätöksiä, kipsannut murtumia, reponoinut luksaatioita, suturoinut haavoja, punktoinut polvia ja suunnitellut jatkohoitoja). Sen jälkeen, kun olen joutunut 3 kertaa elvyttämään vastasyntynyttä vauvaa sektion jälkeen, päätin tehdä leikkausosaston seinään julisteen vastasyntyneen elvytyskaaviosta, jota kätilöt voivat seurata mm. sektiovauvan virvoittamisen yhteydessä. Synnytyssalilla on vauva "anne nukke", minkä kanssa kätilöt voivat harjoitella ventiloimista. Tähän kehotetaan heitä kovasti, sillä huomattiin, ettei kovin moni edes osa ventiloida kunnolla, vaikka vastasyntyneen virvoittaminen ja osittain jopa elvyttäminen on heidän vastuussa. Moni ei edes tiedä, milloin pitäisi lähteä ventiloimaan. Harjoitusta ja konkreettista koulutusta (muutenkin kuin vain seminaarien pitämistä) siis tarvitaan. Traumapotilaiden hoidosta tein tiivistetyn monisteen, jota jaoin lääkäreille poleille käytettäväksi. Painostin kuinka tärkeä on ottaa potilaita kontrolliin jo ennen kuin hoito päättyy, koska luu ja murtuma elää varsinkin ensimmäisten 2 viikon aikana. Kontrollilla vältetään esim. taipumusta murtaa luutunutta luuta uudestaan, koska se ei ole luutunut haluttuun asentoon. Synnytysosaston seinään tein julisteen uhkaavan ennenaikaisen synnytyksen hoitokaaviosta ja selitin kätilöille kuinka tärkeä on antaa äidille kortisonia ennenaikaisen sikiön keuhkojen kypsyttämiseksi. Ilokseni huomasin, että osa heistä on alkanut noudattaa näitä ohjeita. Opetin myös ennenaikaisten vauvojen äidit seuraamaan sähkökatkoksien tilannetta ja ottamaan oman lapsensa pois inkubaattorista ja laittamaan vauvaa omaa ihoa vasten peittojen alle lämmönsäätelyn turvaamiseksi. Anoppini lahjoitti sairaalaan villaisia nuttuja ja pipoja vastasyntyneelle. Varsinkin villapipot ovat olleet todella arvokkaita ennenaikaisten vauvojen lämpöhoidossa

7 etenkin sähkökatkoksien aikana. Toivottavasti kätilötkin alkavat aktiivisemmin käyttää tätä kenguruhoito metodia. Leikkaussaliin saatiin Saksasta lahjoituksena monitori, jossa voidaan seurata EKG, happisaturaatio ja verenpainetta jopa 2 min välein. Laitetta voidaan tarvittaessa käyttää osastopotilaan angina pectoris oireiden tutkimiseen, vaikka kyseessä onkin vain yksi raajakytkintä. Anestesiahoitajat ovat kehotettu kuuntelemaan potilaiden keuhkoja intubaation jälkeen ja syömättömyyteen yritetään kiinnittää enemmän huomiota. Kileman sairaalasta saatiin radiologi tekemään UÄ tutkimuksia kerran viikossa keskiviikkoisin. Hän ei juurikaan kouluta ketään Marangun sairaalasta, mutta potilaita ei tarvitse lähettää muualle UÄ tutkimuksia varten. Minkälaisia hoitohenkilökuntia/ osaamista sairaalaan erityisesti tarvitaan: 1. Gynekologeja 2. Fysioterapeutteja 3. Joku, joka osaa käyttää ultraäänilaitetta ja pystyy kouluttamaan paikallista henkilökuntaa siihen (radiologian erikoistuva lääkäri esimerkiksi) Ekstra raportti Machamen sairaalasta Kävin yhtenä päivänä Machamen sairaalaan tutustumassa lähinnä heidän ortopediseen toimintaan. Siellä on 3 vuotta vanha ortopedinen leikkaussali, jossa on C kaari käytettävissä. Sieltä löytyy jopa akkuporakone (Marangussa on käytössä lähinnä käsiporakone). Henkilökunta on osaava ja leikkaussali avara ja valoisa. Ongelmana on lähinnä ajoittaista levyjen ja ruuvien puutetta. Kerran viikossa koulutettu hoitaja tekee siellä kystoskopiaa, mutta muuta urologista toimintaa siellä ei ole. Urologiset potilaat lähetään KCMC:lle (yliopistollinen sairaala). Sairaalassa ei ole oma yleiskirurgi, vaan lauantaisin tulee kirurgi KCMC:lta tekemään elektiivisiä ja tarvittaessa päivystysleikkauksia. Muuten ei ortopedisia leikkauksia vaativia potilaita lähetetään eteenpäin tai koulutetut yleislääkärit voivat tehdä sektioita ja umpilisäkkeen poistoa. He kaipaavat kovasti (yleis / pehmeän puolen) kirurgiaa osaava lääkäri. Yleiset tuntemukset työjakson jälkeen Kolleegat eivät tiedä, mitä toivoo tai odottaa käynnistäni, kun tulin ensimmäisen kerran taloon. Piti itse keksiä tekemistä ja kiinnostavia asioita, mitä haluaisi tehdä. Muuttuuko mikään? Olen tehnyt jokaiselle lääkärille monisteen traumahoidon yleisemmät hoitoperusteista, mutta en ole nähnyt kukaan käyttävän niitä enkä ole nähnyt hoitolinjauksen muuttuvan mitenkään. Lopulta en ole enää nähnyt kenenkään monistenippua missään.

8 Mikä loppujen lopuksi tämän työjaksoni hyöty oli sairaalan kannalta? En ole ollut korvaamaton ja kuitenkin edistysaskeleet, mitä yritin ehdottaa kuitattiin useimmiten resurssinpuutteella, sanomalla että se ei ole maan tapa, tai vaan nyökkäämällä hymyillen, vaikka mitään aktiivista toimintaa sen suuntaan ei tehdä eikä näytä siltä, että aiotaankaan tehdä. Puhe rahasta ja rahallisesta avustuksesta herättää yli innostusta, mikä jotenkin herättää epäluuloja, varsinkin kun tavaroilla on taipumusta hävitä jälkeä jättämättä. Ulkomailta saatuja laitteita ei osata käyttää, eikä ylläpitää. Joskus tulee sellainen olo, että sairaala haluaa niitä vain statussymbolin takia, eikä sen hyödyn tai toiminnan takia. Oli hankalaa harrastaa medisiinaa potilaiden lompakoiden pohjalta, eikä siis hoitotarpeiden pohjalta, mihin olen Suomessa tottunut + Kätilöt näyttäisi arvostavan tekemäni julisteita ennenaikaisen synnytyksen hoidosta ja vastasyntyneen elvytyskaaviosta, heidän pitäisi vaan ottaa sen ohjeet rohkeammin käyttöön erityisesti ventiloinnin kannalta. + Onnistuu se lääkärintyö heikolla suahilinkielen taidollakin, kunhan hallitsee ja ymmärtää perusfraasit. + Sairaalan ruoka oli hyvää, sairaalan ympäristö siisti ja puhdasta hyvässä vuoristoilmassa. + Joidenkin hoitohenkilökunnan kanssa tulin hyvin toimeen ja loppuvaiheessa sain lääkärikollegoiden luottamuksen potilaiden hoitamisessa kukaan ei enää katsonut perään, että tein asiat oikein + Omaiset ovat erinomaisia henkilökohtaisia lähihoitajia, jotka ovat aina saatavilla, auttavat kaikessa ja tarvittaessa etsivät jopa lääkkeitä jostain muualtakin, jos ei sairaalan apteekista saa.