KASVATUSTIEDE - AINEOPINNOT 35 OP

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KASVATUSTIEDE - AINEOPINNOT 35 OP"

Transkriptio

1 1 (11) KASVATUSTIEDE - AINEOPINNOT 35 OP Kasvatustiede kuvailee ja auttaa ymmärtämään kasvattajan ja kasvatettavan vuorovaikutusta elämänkaaren eri aikoina. Kasvatustieteen opinnot soveltuvat kaikille kasvatuksesta, koulutuksesta ja oppimisesta kiinnostuneille. Opinnot sopivat ammatillisen osaamisen kehittämiseen alasta riippumatta kasvatus- ja koulutustehtävissä toimiville ja niihin hakeutuville. Opintoja voi hyödyntää myös opettaja- ja ohjaajakoulutuksiin hakeutumiseen. Tutkintoon tähtääville opinnot tarjoavat valmiuksia valintakokeisiin ja mahdollisuuden hakea yliopistoon avoimen yliopiston väylän tai maisterihaun kautta. Kasvatustieteen aineopinnoissa syvennetään perusopinnoissa hankittua kasvatustieteellistä ajattelu- ja lukutaitoa perehtymällä keskeisiin teoriasuuntauksiin, teorioihin, menetelmiin ja tutkimuksen tekemiseen. Opinnoissa rakennetaan käsitystä opetuksesta, oppimisesta sekä kasvatuksen ja koulutuksen historiallisista ja yhteiskunnallisista yhteyksistä. SUORITUSTAPA: Verkkotuetut monimuoto-opinnot EDELTÄVIEN OPINTOJEN VAATIMUKSET: Kasvatustieteen perusopinnot LISÄTIETOJA: Opintokokonaisuudesta voi suorittaa myös yksittäisiä jaksoja. AINEOPINTOKOKONAISUUTEEN KUULUVAT OPINTOJAKSOT: Kasvatuksen psykologia 4 op Koulutuspolitiikka 6 op Kasvatuksen historia 3 op Empiiriset tutkimusmenetelmät kasvatustieteissä 4 op Kasvatusfilosofia 3 op Koulutuksen suunnittelu ja kehittäminen 3 op Koulutuksen vaikuttavuus ja arviointi 4 op Proseminaari, kasvatustiede 8 op AINEOPINTOJEN ALOITUSOHJAUS Hannele Massinen klo reaaliaikainen verkkovälitteinen opintojen aloitusohjaus Kainuun kesäyliopistolla. Tilaisuuteen ovat tervetulleita sekä opintoihin ilmoittautuneet että opintoja vielä harkitsevat! Tavoitteena kasvatustieteen aineopinnoissa on kasvatustieteellisen ajattelu- ja lukutaidon syventäminen keskeisiin teoriasuuntauksiin, teorioihin,

2 2 (11) menetelmiin ja tutkimuksen tekemiseen perehtymällä sekä rakentamalla käsitystä opetuksesta, oppimisesta sekä kasvatuksen ja koulutuksen historiallisista ja yhteiskunnallisista yhteyksistä. Aineopinnot järjestetään monimuoto-opintoina Kainuun kesäyliopistolla Kajaanissa. Aineopinnot alkavat syyskuussa 2019 ja päättyvät kevätlukukaudella Opiskelussa keskeistä on opintomateriaalin ohjaama itsenäinen työskentely. Opiskelijana osallistut verkkovälitteiseen luento-opetukseen, kirjoitat esseitä ja luet tentteihin. Tentit tehdään verkkotentteinä kotoa käsin omalla tietokoneella. Pienimuotoisen kasvatustieteellisen tutkimuksen tekeminen sekä monipuoliset esseeaiheet mahdollistavat, että voit painottaa sisältöjä oman työsi tai mielenkiintosi mukaan. Opiskeluasi tukee tuutorin ohjaama ryhmätyöskentely Kainuun kesäyliopistolla. Opiskelun tukena ovat myös verkko-oppimisympäristön (Moodle) opintomateriaalit ja keskustelualueet. Verkkovälitteiset luennot välitetään Turun yliopistolta Kainuun kesäyliopistolle arki-iltaisin (tai lauantai päivisin). Luento-opetukseen osallistuminen on suositeltavaa, sillä se edistää ja helpottaa itsenäistä opiskelua ja oppimista. Useimmista luennoista tehdään myös luentotallenne verkkooppimisympäristöön, josta sen voi kuunnella itselleen sopivana aikana. Läsnäoloa edellyttävää opetusta sisältyy Proseminaari ja Empiiriset tutkimusmenetelmät kasvatustieteissä -opintojaksoihin. ARVIOINTI 0-5 KASVATUKSEN PSYKOLOGIA 4 OP Opiskelija on perehtynyt oppimisen, opetuksen ja kasvatuksen psykologiaan. Opiskelija tuntee oivaltavan oppimisen keskeiset periaatteet sekä ymmärtää motivaation ja kiinnostuksen merkityksen oppimisessa. Lisäksi opiskelija on perehtynyt opiskeluun avoimessa yliopistossa ja osaa laatia henkilökohtaisen opintosuunnitelman. - henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen psykologiset prosessit, erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa; - emootioiden ja motivaation rooli oppimisessa; - itsesäätelyn ja oppimisorientaatioiden merkitys oppimisessa; - luovuus ja oivaltaminen oppimisessa; - erilaisten oppimisympäristöjen yhteys oppimisen psykologisiin tekijöihin.

3 3 (11) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), essee yksilö- tai pienryhmätyönä Reaaliaikainen verkkovälitteinen luento-opetus, pienryhmäopetus 9 t, itsenäinen työskentely Viikko 37 Opintoryhmä Viikko 38 Luento / Tiina Tuijula maanantaina klo Viikko 39 Opintoryhmä ja HOPS:n palautus mennessä Viikko 40 Itsenäinen opiskelu Viikko 41 Opintoryhmä Viikko 42 Itsenäinen opiskelu ja Kasvatuksen psykologia -esseen palautus mennessä Lonka, K Oivaltava oppiminen. Helsinki: Otava. Opettajan Moodlessa ilmoittamat tutkimusartikkelit Yliopistonlehtori Tiina Tuijula KOULUTUSPOLITIIKKA 6 OP Opiskelija hahmottaa koulutuksen osana yhteiskuntaa ja yhteiskuntapolitiikkaa. Hän tuntee koulutuspolitiikan tutkimuksen keskeiset teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat sekä suomalaisen koulutusjärjestelmän ja sen ohjauksen ja päätöksentekojärjestelmän keskeiset historialliset muutokset. Hän osaa havainnoida koulutuksen keskeisiä ylikansallisia virtauksia ja niiden yhteyttä suomalaiseen koulutuspolitiikkaan. Opiskelija ymmärtää keskeiset koulutuspoliittiset käsitteet, osaa muodostaa koulutuspolitiikan kysymyksistä omia, perusteltuja näkemyksiä sekä on harjaantunut keskustelemaan niistä. - koulutuksen makrososiologia sekä koulutuspolitiikan, koulutuksen ohjauksen, hallinnon ja hallinnan käsitteistö ja teoreettiset lähtökohdat; - suomalaisen koulutusjärjestelmän eri osien muotoutuminen sekä koulutuksen ohjauksen muutokset 1900-luvun alusta 2010-luvulle ; - koulutus osana suomalaista hyvinvointivaltiota ja sen muutosta ; - "uusi" koulutuspolitiikka, sen ideologiset lähtökohdat, toimijat sekä ilmeneminen ja vaikutukset kansallisesti ja kansainvälisesti. Verkkotentti ja harjoitustyö TAI verkkotentti ja essee

4 4 (11) LISÄTIEDOT: Harjoitustyö (väittelyharjoitus) toteutetaan tuutorin johdolla pienryhmäopetuksena ja siinä käytetään opettajan antamaa materiaalia. OPETUS Reaaliaikainen verkkovälitteinen luento-opetus 5 t, pienryhmäopetus 6 t, itsenäinen työskentely Viikot Luennot / Arto Jauhiainen keskiviikkona klo ja keskiviikkona klo Viikko 42 Itsenäinen opiskelu Viikot Opintoryhmä tuutorin kanssa sovitulla viikolla Viikot Itsenäinen opiskelu Koulutuspolitiikka-verkkotentti klo klo (vaihtoehtoiset verkkotenttipäivät , 15.1., ja klo alkaen). Viikko 47 Opintoryhmä Koulutuspolitiikan (väittelyharjoituksen korvaavan) esseen palautus mennessä. Simola, H Koulutusihmeen paradoksit. Esseitä suomalaisesta koulutuspolitiikasta. Helsinki: Vastapaino. Sivut 7-49, Silvennoinen, H., Kalalahti, M. & Varjo, J Koulutuksen tasa-arvon muuttuvat merkitykset. Kasvatussosiologian vuosikirja 1. Suomen Kasvatustieteellinen seura. Kasvatusalan tutkimuksia 73. Jyväskylä. Sivut 7-131, Seller, S. & Lingard, B The OECD and global governance in education. Journal of Education Policy 28 (5), Alexiadou, N., Dovemark, M., Erixon-Arreman, I., Holm, A.-S., Lundahl, L. & Lundström, U Managing inclusion in competitive school systems: The cases of Sweden and England Comparative & International Education 11 (1), Dvir, Y. & Yemini, M Mobility as a continuum: European commission mobility policies for school and higher education. Journal of Education Policy 32(2), Professori Arto Jauhiainen (luennot) ja yliopistonlehtori Tiina Tuijula (tentit/esseet)

5 5 (11) KASVATUKSEN HISTORIA 3 OP Opiskelija ymmärtää kasvatuksen historian ilmiöitä niiden yhteiskunnallishistoriallisissa yhteyksissään. Opiskelija huomaa, miten ilmiöiden tulkinnat muuttuvat ajassa. Opiskelija hahmottaa muutosta ja pysyvyyttä sekä niiden välisiä jännitteitä. - historiatietoisuuden, historiakulttuurin ja historiapolitiikan käsitteet; - lapsuus ja nuoruus historiallisena ilmiönä; - aikuiskasvatuksen historia; - kasvatusaatteiden historia; - erityiskasvatuksen ja erityisopetuksen historia; - koulutuksen sukupuolittuneiden käytäntöjen historia. Osallistuminen opetukseen, essee yksilö- tai pienryhmätyönä TAI essee yksilötyönä LISÄTIEDOT: Pienryhmäopetuksessa opiskelija perehtyy vähintään yhteen teokseen ja tekee siitä alustuksen, osallistuu keskusteluun ja tekee yksilö- tai pienryhmätyönä esseen. Pienryhmäopetus 6 t, itsenäinen työskentely Viikko 48 Viikko 49 Viikko 50 Viikot 51-1 Itsenäinen opiskelu Opintoryhmä Opintoryhmä Joululoma ja itsenäinen opiskelu Kasvatuksen historia -esseen palautus mennessä. Opettajan antama kirjallisuus, joka on jaoteltu kurssin teemojen mukaan. Yliopistonlehtori Marjo Nieminen (esseet) ja suunnittelija Hannele Massinen (esseet)

6 6 (11) EMPIIRISET TUTKIMUSMENETELMÄT KASVATUSTIETEISSÄ 4 OP Opiskelija on perehtynyt keskeisiin empiiristen tutkimusaineistojen hankinnan menetelmiin ja analysointiin. Hän osaa perustaitoja niiden soveltamisen mahdollisuuksista ja rajoituksista kasvatustieteessä. Luennoilla käsitellään seuraavia aineistonhankintamenetelmiä: - dokumentit ja tilastot, - kyselyt ja - haastattelut. Harjoitustyö Harjoitustyönä tehdään tutkimusharjoitus yksilö- tai pienryhmätyönä. Jos opiskelija on suorittanut opintojakson Empiiriset tutkimusmenetelmät kasvatustieteissä aikaisemmin Turun yliopistossa aikuiskasvatustieteen tai erityispedagogiikan aineopinnoissa, suorittaa hän opintojakson verkkotenttinä tenttimällä oheismateriaalin kirjallisuuden. Reaaliaikainen verkkovälitteinen luento-opetus, pienryhmäopetus 13 t, itsenäinen työskentely. LISÄTIEDOT: Luento-opetus ja menetelmäkohtainen pienryhmäopetus on yhteinen erityispedagogiikan ja kasvatustieteen aineopintojen opiskelijoille. Menetelmäkohtaisessa pienryhmäopetuksessa on osallistumisvelvollisuus. Viikko 2 Luento / Marjo Nieminen tiistaina klo Viikko 3 Luennot / Tiina Tuijula ja kyselymenetelmän opettaja maanantaina klo Ilmoittautuminen menetelmäryhmään verkkooppimisympäristössä Viikko 4 Opintoryhmä Viikko 5 Itsenäinen opiskelu Viikko 6 Tutkimussuunnitelman palautus verkkoalueelle mennessä. Menetelmäkohtainen ryhmäohjaus

7 7 (11) Viikot 7-8 Viikot 9-11 Itsenäinen opiskelu Empiiriset tutkimusmenetelmät kasvatustieteissä -verkkotentti klo klo (vaihtoehtoiset verkkotenttipäivät ja ja ). Kaksi opintoryhmää (osallistumisvelvollisuus) tuutorin kanssa sovituilla viikoilla. Empiiriset tutkimusmenetelmät kasvatustieteissä - tutkimusraportin palautus mennessä. Valli, R. & Aaltola, J Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PS-Kustannus. Valli, R. & Aaltola, J Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-Kustannus. Yliopistonlehtorit Marjo Nieminen ja Tiina Tuijula (luennot ja projektityöt), suunnittelija Mia Stening (tentit ja projektityöt) KASVATUSFILOSOFIA 3 OP Opiskelija syventää käsityksiään kasvatuksen ja koulutuksen filosofisista ja eettisistä perusteista sekä erilaisten filosofisten perussuuntauksien ja ihmiskäsitysten lähtökohdista ja tulkintaperspektiiveistä. Opintojakson pohjalta opiskelija kykenee hahmottamaan laaja-alaisesti ja kriittisesti kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallisten linjausten ja käytäntöjen taustalla olevia filosofisia lähtökohtia. Tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa perustavat filosofiset maailmankatsomukselliset valinnat ja niiden kasvatukselliset seuraukset. - kasvatusfilosofian tehtävät ja tutkimuksen perusperiaatteet; - indoktrinaatio ja dialogi kasvatuksessa; - keskeisimmät kasvatusfilosofit ja kasvatusfilosofiat; - kasvatuksen arvot ja ihmiskäsitykset. Essee yksilö- tai parityönä Reaaliaikainen verkkovälitteinen luento-opetus 6 t, pienryhmäopetus 6 t, itsenäinen työskentely

8 8 (11) Viikko 12 Luento / Rauno Huttunen keskiviikkona klo Viikko 13 Luento / Rauno Huttunen tiistaina klo Viikko 14 Opintoryhmä Viikko 15 Opintoryhmä Viikko 16 Itsenäinen opiskelu Viikko 17 Kasvatusfilosofia-esseen palautus mennessä. Esseen pohjana käytetään vähintään kolmea kasvatusfilosofista lähdeteosta opettajan antamasta kirjallisuuslistasta. Yliopistonlehtori Rauno Huttunen KOULUTUKSEN SUUNNITTELU JA KEHITTÄMINEN 3 OP Opiskelija ymmärtää koulutussuunnittelun teoreettisia lähtökohtia ja periaatteita. Hän osaa erotella erilaisia koulutussuunnittelumalleja ja tuntee projektityöskentelyn periaatteet. Opiskelija saa valmiuksia käytännön koulutussuunnitteluun. Lisäksi opiskelija osaa analysoida koulutuksen kehittämishankkeita. - koulutuksen suunnittelun yleiset lähtökohdat; - koulutuksen suunnittelun kehystekijät ja erilaiset suunnittelumallit; - koulutuksen suunnittelu erilaisissa oppimisympäristöissä, esimerkiksi verkkooppimisympäristössä; - projektityöskentely; - opetussuunnitelmatyö; - koulutuksen kehittämishankkeet. Osallistuminen opetukseen ja projektityö pienryhmätyönä TAI projektityö yksilötyönä. LISÄTIEDOT: Opiskelija tekee koulutuksen suunnitteluun liittyvän projektityön, joka esitetään opintoryhmässä. Projektityössä käytetään luentotallenteita ja opettajan ilmoittamaa kirjallisuutta. Luentotallenteet, pienryhmäopetus 6 t, itsenäinen työskentely

9 9 (11) Viikot Kaksi opintoryhmää (osallistumisvelvollisuus) tuutorin kanssa sovituilla viikoilla ja itsenäinen opiskelu Viikko 22 Itsenäinen opiskelu Viikko 23 Koulutuksen suunnittelu ja kehittäminen -projektityön palautus mennessä Luentotallenteet, tieteelliset artikkelit ja mahdollinen muu opettajan ilmoittama oppimateriaali Suunnittelija Eija Siltari ja yliopistonlehtorit Anne Laiho ja Annukka Jauhiainen (luentotallenteet), suunnittelija Mia Stening (projektityöt) KOULUTUKSEN VAIKUTTAVUUS JA ARVIOINTI 4 OP Opiskelija on perehtynyt koulutuksen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin sekä arvioinnin teoreettisiin lähtökohtiin, menetelmiin ja merkitykseen koulutuksen eri tasoilla. - koulutuksen vaikuttavuus; - arviointi koulutuspolitiikan osana; - koulutuksen arviointi ja laatu; - arvioinnin etiikka. verkkotentti Verkkoluentotallenteet, pienryhmäopetus 3 t, itsenäinen työskentely Viikko 35 Itsenäinen opiskelu Viikko 36 Opintoryhmä Viikko 37 Itsenäinen opiskelu Viikko 38 Koulutuksen vaikuttavuus ja arviointi verkkotentti klo klo (vaihtoehtoiset verkkotenttipäivät 18.9., , ja ) TENTITTÄVÄ Varjo, J., Simola, H. & Rinne, R Arvioida ja hallita. Perään katsomisesta informaatio-ohjaukseen suomalaisessa koulupolitiikassa. Kasvatusalan tutkimuksia 70. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura.

10 10 (11) Atjonen, P Hyvä, paha arviointi. Helsinki: Tammi (soveltuvin osin, saatavissa verkosta). Välijärvi, J. & Kupari, P Koulutuksen arvioinnin näkökulmat ja arviointien hyödyntäminen. Teoksessa E. Korkeakoski & P. Tynjälä (toim.) Hyötyä ja vaikuttavuutta arvioinnista. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 50, (verkko-oppimisympäristössä). Koulutuksen vaikuttavuus ja arviointi luentotallenteet verkko-oppimisympäristössä. Tutkijatohtori Nina Haltia PROSEMINAARI, KASVATUSTIEDE 8 OP Opiskelija tuntee kasvatustieteellisen tutkimusprosessin eri vaiheet ja kykenee toteuttamaan ne. Hän osaa asettaa mielekkään tutkimusongelman, osaa hankkia tutkimusaineiston sekä analysoida ja tulkita sitä ja osaa tieteellisen kirjoittamisen, tutkimusten arvioinnin ja tieteellisen keskustelun perustaitoja. - kasvatustieteellisen tutkimuksen metodologiset ja metodiset perusteet; - aiheen valinta ja rajaus; - tutkimuskirjallisuuteen perehtyminen ja tutkimussuunnitelman laatiminen; - aineiston hankinta ja tulosten analyysi; - tieteellinen raportointi sekä kritiikki (opponointi) ja keskustelu. Tutkielma, seminaari Tutkielma tehdään yksilö- tai parityönä. Lähipäivän luento- ja pienryhmäopetuksessa sekä palauteseminaarissa on osallistumisvelvollisuus. Reaaliaikeinen verkkovälitteinen luento-opetus 6 t, pienryhmäopetus 18 t, seminaari (ohjaavat opettajat), itsenäinen työskentely LISÄTIEDOT: Luento-opetus on yhteinen erityispedagogiikan ja kasvatustieteen aineopintojen opiskelijoille. Itsenäinen ja ohjattu työskentely jakautuvat syys- ja kevätlukukaudelle Syyslukukausi: Johdantoluennot, kirjallisuuteen perehtyminen, tutkimussuunnitelman laatiminen, aineiston hankinta. Kevätlukukausi: Aineiston analyysi, raportointi ja tutkimuksen esittäminen, opponointi sekä osallistuminen oman ja muiden tutkielmien pohjalta käytävään keskusteluun.

11 11 (11) Viikko 39 Viikko 40 Opintoryhmä Proseminaarin luennot (tallenne) ja tutkimusaiheiden käsittely verkossa (osallistumisvelvollisuus) Ideapaperin palautus mennessä Viikot Itsenäinen opiskelu ja opintoryhmä tuutorin kanssa sovitulla viikolla Viikko 45 Itsenäinen opiskelu ja tutkimussuunnitelman palautus mennessä tai ohjaavan opettajan kanssa sovitun aikataulun mukaan Viikko 46 Viikot 47 Proseminaarin luennot ja tutkimussuunnitelmien palaute (osallistumisvelvollisuus). Itsenäinen opiskelu ja kaksi opintoryhmää tuutorin kanssa sovituilla viikoilla sekä palauteseminaari kevätlukukaudella 2021 ohjaavan opettajan kanssa sovitun aikataulun mukaan. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P tai uudempi painos. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kirjayhtymä. ja Tähtinen, J., Laakkonen, E. & Broberg, M Tilastollisen aineiston käsittelyn ja tulkinnan perusteita. Turun yliopisto: Kasvatustieteiden tiedekunta. ja Eskola, J. & Suoranta, J tai vanhempi vastaava painos. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. tai Syrjäläinen, E., Eronen, A. & Värri, V.-M. (toim.) Avauksia laadullisen tutkimuksen analyysiin. Tampere: Tampere University Press. Vastuuhenkilö yliopistonlehtori Tiina Tuijula EDELTÄVÄT OPINNOT: Empiiriset tutkimusmenetelmät kasvatustieteissä -opintojakson suorittaminen ennen proseminaariin osallistumista tai sen aikana. Lisäksi aineopinnoista tulee olla suoritettuna vähintään kaksi opintojaksoa.

AVOIN YLIOPISTO / KASVATUSTIETEEN AINEOPINNOT 35 op Ohjeet opintojaan jatkaville lv. 2016 2017 (voimassa 31.7.2017 saakka)

AVOIN YLIOPISTO / KASVATUSTIETEEN AINEOPINNOT 35 op Ohjeet opintojaan jatkaville lv. 2016 2017 (voimassa 31.7.2017 saakka) AVOIN YLIOPISTO / KASVATUSTIETEEN AINEOPINNOT 35 op Ohjeet opintojaan jatkaville lv. 2016 2017 (voimassa 31.7.2017 saakka) Opinnot aloitetaan ja niitä jatketaan aina voimassa olevan opetussuunnitelman

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKKA PERUSOPINNOT 25 OP

ERITYISPEDAGOGIIKKA PERUSOPINNOT 25 OP 1 (7) ERITYISPEDAGOGIIKKA PERUSOPINNOT 25 OP Oletko työssäsi tai arjen kasvatustilanteissa kohdannut oppimisen tai käyttäytymisen pulmia? Erityispedagogiikka etsii keinoja antaa tukea lapsen, nuoren ja

Lisätiedot

AIKUISKASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017

AIKUISKASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017 AIKUISKASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017 Opintojakso Aikataulu Ka1/Aa1/Ea1/PO1/PEDAp1/ Luennot (EDU1): apeda p1 ti 5.9. klo 16.15 17.45 Arto Jauhiainen Johdatus kasvatustieteisiin to 7.9. klo 16.15

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017 KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017 Opintojakso Aikataulu Ka1/Aa1/Ea1/PO1/PEDAp1/ Luennot (EDU1): apeda p1 ti 5.9. klo 16.15 17.45 Arto Jauhiainen Johdatus kasvatustieteisiin to 7.9. klo 16.15 17.45

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA KASVATUSTIEDE KTL_8618 Ka1 Johdatus kasvatustieteisiin KTL_3320 Ka4 Kasvatus- ja koulutussosiologia Sivuaineopiskelijat KTL_0014 Ka5 Perusopintojen lopputentti KTL_4022 Kc1 Kasvatuksen historia KTL_0005

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017 ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017 Opintojakso Aikataulu Ka1/Aa1/Ea1/PO1/PEDAp1/ Luennot (EDU1): apeda p1 ti 5.9. klo 16.15 17.45 Arto Jauhiainen Johdatus kasvatustieteisiin to 7.9. klo 16.15

Lisätiedot

KASVATUSTIEDE - PERUSOPINNOT 25 OP

KASVATUSTIEDE - PERUSOPINNOT 25 OP 1 (7) KASVATUSTIEDE - PERUSOPINNOT 25 OP Kasvatustieteen perusopintojen päämääränä on sellaisen tieteellisen ajattelutavan ja käsitteellisen välineistön kehittäminen, joka auttaa kasvun sekä kasvatus-,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA Tiedekunnan tentit maanantaisin klo

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA Tiedekunnan tentit maanantaisin klo KASVATUSTIEDE KTL_8618 Ka1 Johdatus kasvatustieteisiin KTL_3320 Ka4 Kasvatus- ja koulutussosiologia Sivuaineopiskelijat KTL_0014 Ka5 Perusopintojen lopputentti KTL_4022 Kc1 Kasvatuksen historia KTL_0005

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv. 2018 2019 sivuaineopiskelijoiden info Kasvatustieteiden perusopintojen koordinaattori Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi JYU. Since 1863. 7.9.18 1 Infon rakenne

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2017-2018 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv. 2019 2020 sivuaineopiskelijoiden info Kasvatustieteiden perusopintojen koordinaattori Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi JYU. Since 1863. 10.9.19 1 Infon

Lisätiedot

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016 Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus -Taidekoulu 2015-2016 MUUTOKSET MAHDOLLISIA! Opintotyyppi Perusopintoja Koulutusala Kasvatustieteellinen Oppiaine Kasvatustiede Vastaava yliopisto Oulun yliopisto

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE Psykologia Kasvatustiede Oikeustiede Lääketiede/farmasia/biologia Lukuvuonna 2018 2019 (Ennakkotieto, muutokset mahdollisia) Psykologiasta Kehityspsykologian

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN AINEOPINNOT 35 op Opetussuunnitelma lv. 2013 sl. 2014

ERITYISPEDAGOGIIKAN AINEOPINNOT 35 op Opetussuunnitelma lv. 2013 sl. 2014 ERITYISPEDAGOGIIKAN AINEOPINNOT 35 op Opetussuunnitelma lv. 2013 sl. 2014 Sisältö Erityispedagogiikan aineopintoihin kuuluvat seuraavat opintojaksot: Erityiskasvatuksen historia 3 op Erityiskasvatus osana

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Ainedidaktisten opintojen vertailu Opintojen rakenne (60 op) Yliopisto Kasvatustiede Ainedidaktiikka Harjoittelu 27 13 12 28 25 15 12 (+3?) 26 19 21 19 1 Ainedidaktiset kurssit

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP)

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Opintojen rakenne, opintojaksot ja vaihtoehtoiset suoritustavat 2014-2015 KTKP010 Oppiminen ja ohjaus (5 op) Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - tarkastella

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

SYVENTÄVÄT OPINNOT KEVÄÄLLÄ 2018 Kaikille yhteiset pakolliset opintojaksot

SYVENTÄVÄT OPINNOT KEVÄÄLLÄ 2018 Kaikille yhteiset pakolliset opintojaksot SYVENTÄVÄT OPINNOT KEVÄÄLLÄ 2018 Kaikille yhteiset pakolliset opintojaksot Opintojakso Aikataulu KL2a/AL2a/EL2a Monimuuttujamenetelmät (luento-opetus 12 h, ryhmäopetus 12 h) ma 19.2. klo 12.15-14.00 Juhani

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016 Helsingin yliopisto Avoin yliopisto Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) 35 op ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan yleisopinnot lukuvuonna 2015-2016 Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede)

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Fysioterapian, hoitotyön ja sosiaalialan koulutusohjelmat Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Opinto-opas

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Käsityötieteen aineopinnot

Käsityötieteen aineopinnot Käsityötieteen aineopinnot KSc 1.4 Tekstiilitalous 2 ov (63302) 2. opintovuosi kl (Marja Anttila). Ks. 2. opintovuoden työjärjestys. Suurryhmä viikko 2 ti 7.1.2003 klo 14.30-16.00, S 10/527 suurryhmä viikko

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP

VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP 1 (5) VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP Oletko kiinnostunut politiikan ja vallan tutkimuksesta, poliittisista järjestelmistä ja poliittisen ajattelun kehityksestä? Valtio-opin opinnot tarjoavat perustietoja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2015-2016 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op) Alkuinfo 8.9.2015 1 OPINNOISTA Luokanopettaja perusopinnot (25 op) sisältää 6 opintojaksoa. Varhaiskasvatus perusopinnot (25 op): sisältää

Lisätiedot

LASKENTATOIMI JA VEROTUS - AINEOPINNOT 60 OP

LASKENTATOIMI JA VEROTUS - AINEOPINNOT 60 OP 1 (5) LASKENTATOIMI JA VEROTUS - AINEOPINNOT 60 OP Laskentatoimen tehtävänä on kerätä, rekisteröidä ja analysoida organisaation toimintaa kuvaavia taloudellisia tunnuslukuja eri käyttötarkoituksia varten.

Lisätiedot

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus Mari Suonio ja kumppanit 19.5.2017 Taustaa Toimiva, vakiintunut malli valtakunnallisille verkkokursseille olemassa Noin 3000 op ja 13-10 verkkokurssia

Lisätiedot

SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO

SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO Anna-Leena Huttunen SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO Kasvatustieteiden yhteiset perusopinnot 2010 Yleistä perusopinnoista sivuaineopinto-oikeus vapaa opinnot suoritetaan kasvatustieteiden laitoksen kursseilla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA 1(7) KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA ERITYISPEDAGOGIIKKA Erityispedagogiikan perusopinnot Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä erityispedagogiikasta vähintään syventävät opinnot. Opintojen järjestäminen

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus OPINTO-OPAS 2007 2008

Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus OPINTO-OPAS 2007 2008 OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus

Lisätiedot

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA

Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA 2017-2018 Info 21.8.2017 Avoin yliopisto Jutta Karhu 1. Yleistä opiskelusta 2. Psykologian perusopinnot 3. Psykologian aineopinnot 4. Monimuoto- ja verkkoopiskelu 5. Suorituskäytänteet

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 16.1.2010 27.5.2011

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 16.1.2010 27.5.2011 1 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 16.1.2010 27.5.2011 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU Koulutuspalvelut 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2016

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2016 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2016 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2016 vk 35-37 ma 29.8. ti 13.9. vk

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info lv. 2016-2017 kasvatustieteen perusopintoja koordinoiva opettaja Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Perusopinnot sivuaineopiskelijalle

Lisätiedot

Mediakasvatus Lapin yliopistossa

Mediakasvatus Lapin yliopistossa Mediakasvatus Lapin yliopistossa 16.3.2012 Jaana Virtanen yliopisto-opettaja, KM Lapin yliopisto, KTK Mediakasvatuksen opinnot Mediakasvatusta voi opiskella pääaineena vain Lapin yliopistossa Syksystä

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet

Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Kasvatustieteiden perusopinnot suoritettuaan opiskelijalla on tieteelliselle tiedonmuodostukselle rakentuva kuva kasvatuksesta, oppimisesta, ja koulutuksesta eri aikoina,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN LAITOS

KASVATUSTIETEEN LAITOS KASVATUSTIETEEN LAITOS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus www.helsinki.fi/ktl/opiskelu/ Kasvatustieteet tutkivat ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä näiden prosessien edistämistä

Lisätiedot

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi. KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan

Lisätiedot

Opinto-opas: Aineopinnot,

Opinto-opas: Aineopinnot, Opinto-opas: Aineopinnot, 2013-2015 YUNET NUORISOTUTKIMUKSEN AINEOPINNOT (35 op) Valtakunnallisena yliopistoverkostona YUNET järjestää opetusta ja kokoaa yhteen jäsenyliopistojen opetustarjontaa. Aineopintojen

Lisätiedot

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi Saamelainen kulttuuri 9.2.10 KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi 11. 1. 5.3. ja IV periodi 15. 3. 21.5.2010 PERUSOPINNOT 683394P Saamelaisten maailmankuvat ja taide 5op Luennot (20 t) ja luentopäiväkirja 2

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot

Lisätiedot

Käsityönopettajan koulutus. Uusien opiskelijoiden aloitusinfo maanantaina 2.9. klo 9.00-10.30

Käsityönopettajan koulutus. Uusien opiskelijoiden aloitusinfo maanantaina 2.9. klo 9.00-10.30 Käsityönopettajan koulutus Uusien opiskelijoiden aloitusinfo maanantaina 2.9. klo 9.00-10.30 1 Infon aiheet þ Käsityötieteen professori Leena K. Kaukisen tervehdys þ Ilmoittautuminen þ Käsityönopettajan

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op. Opetussuunnitelma

Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op. Opetussuunnitelma Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18 op Opetussuunnitelma 2017-2018 Lukemattomat lukemaan Taitoa ja motivaatiota vastahakoisten lukijoiden lukemiseen 3-18

Lisätiedot

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandista Pro Gradu tutkielmaan Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandi / gradu Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö,

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2018 Opintojakso Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 5 op Kesäkurssi Tarkoitettu kaikkien koulutusohjelmien opiskelijoille

Lisätiedot

Historia lv

Historia lv Historia lv. 2015 2016 MUISTA AINA TARKASTAA AIKATAULUT LUKARISTA/WEBOODISTA! TÄTÄ AIKATAULUA EI PÄIVITETÄ LUKUVUODEN AIKANA. Aloitusopinnot 5111109 Hops (1 op) 7.9. 13.10.2015 Ma 7.9., 10 12 M103 Ti 8.9.,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013)

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet Perusopinnot suoritettuaan opiskelija: - hahmottaa pedagogisia ilmiöitä erilaisista teoreettisista ja käytännöllisistä näkökulmista

Lisätiedot

Tutu 4 ja 5 soveltuvat myös yksittäisiksi opintojaksoiksi. Tutu 3 osallistuminen edellyttää 1 ja 2 hyväksyttyä suorittamista tai vastaavia tietoja.

Tutu 4 ja 5 soveltuvat myös yksittäisiksi opintojaksoiksi. Tutu 3 osallistuminen edellyttää 1 ja 2 hyväksyttyä suorittamista tai vastaavia tietoja. TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN OPINTOKOKONAISUUS, 25 op Tulevaisuudentutkimus on tiedonala, joka tarjoaa käyttöön tietoa, työkaluja ja menetelmiä vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottamisen, analysoinnin ja

Lisätiedot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Historian perusopinnot yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen: Uusi aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 8.1. 3.2. ti klo 10 12 HU205 ja to klo 14 16 HU106. Tentti

Lisätiedot

Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 16.8.

Ilmoittautuminen opintoihin alkaa 16.8. Helsingin yliopiston Avoin yliopisto - monipuolista yliopisto-opetusta Avoimessa yliopistossa voi opiskella yliopisto-opintoja noin sadassa oppiaineessa. Monesta oppiaineesta voi opiskella perusopintojen

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE

LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE 2012 2015 LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS 25 OP (TUNNISTE 61640) Biämnesstudier i fysisk fostrans didaktik

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä

Lisätiedot

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Joni Forsell/ EDU OPS-TYÖ 2018 Opintojen mitoitus suhteessa opintopistemäärään

Joni Forsell/ EDU OPS-TYÖ 2018 Opintojen mitoitus suhteessa opintopistemäärään Joni Forsell/24.7.18 EDU OPS-TYÖ 2018 Opintojen mitoitus suhteessa opintopistemäärään Alustus EDUn opetussuunnitelmatyössä on noussut eri instansseissa ja tilaisuuksissa toistuvasti esiin perustavanlaatuinen

Lisätiedot

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN

Lisätiedot

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä. Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo

SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä. Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo Muutosjohtamisen ensimmäinen kurssi (2010) Tekijänä ja opettajana professori Marjaana Seppänen Lapin yliopistosta Osa

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Sisältö: Kurssi koostuu johdantoluennoista, analysoitavien elokuvien katselusta, harjoitustöiden tekemisestä sekä verkkokeskusteluista.

Sisältö: Kurssi koostuu johdantoluennoista, analysoitavien elokuvien katselusta, harjoitustöiden tekemisestä sekä verkkokeskusteluista. ELOKUVATUTKIMUS KEVÄÄN 2016 ALUSTAVA OPETUSOHJELMA 687516P Elokuva-analyysi (luennot + www-seminaari), 5 op Opettaja: Kimmo Laine Kurssilla tutustutaan elokuvan kerronnallisiin ja tyylillisiin peruspiirteisiin

Lisätiedot