Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa.
|
|
- Reijo Korhonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. 31 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. TEPPO LAMPIO (Suomen Riistanhoito-Säätiön riistantutkimuslaitos) Suorittaessani kesällä 1949 eräitä Suomen Riistanhoito-Säätiön tutkimuksia Lapissa merkitsin 26. VI säätiön siipimerkillä Utsjoen pitäjän eteläosassa Saudsajärvellä (69'28' p. 1., ja 26'45' it.pit.) kolme 3-4 vrk :n ikäistä kahlaajanpoikasta. Koska havainnot emosta puuttuivat eikä seikkaperäisistä poikasia koskevista muistiinpanoista huolimatta myöhemmin ole ollut mahdollista kirjallisuuden avulla päästä luotettavaan poikasten lajinmääräykseen, jäi lajikysymys epävarmaksi. Hiljattain saapui Ruotsista kuitenkin ilmoitus, että yksi poikasista (N :o 6094) oli ammuttu 9.IX Bastugonästunturilla n. 10 peninkulmaa länteen Doroteasta (64 15' p. 1. ja 16 it.pit.). Konsuli R. W e y 1 a n d t, joka k. o. linnun ampui, vakuuttaa kirjeessään, ettei ole minkäänlaista epävarmuutta siitä että laji todella oli heinäkurppa (Capella media), koska hänen lisäkseen lajinmääräyksen totesivat useat muut henkilöt, mm. eräs tunnettu tanskalainen taivaanvuohien metsästäjä. Lajinmääräystä lienee näin ollen pidettävä luotettavana. Tämä löytö taustana on mielenkiintoista tarkastaa, mitä käsikirjamme sanovat heinäkurpan levinneisyydestä Suomessa. Lajin ilmoitetaan esiintyvän vain maan eteläosissa (vrt. M. V. WRIGHT 1859, HORTLING 1929 ja KIVIRIKKO 1927). KIVIRIKKO (1927) ilmoittaa heinäkurpan pesivän harvalukuisena etelä-suomessa, mutta jo keski- Suomessa olevan harvinaisen. Kaikki tunnetut pesälöydöt ovat sijainneet 64 p. 1. eteläpuolella, ja tältäkin alueelta löytöjä ilmoitetaan olevan hyvin vähän. Lajin pohjoisin tapaamispaikka Suomessa on Tornio (1884). Lapin useat ja eri vuosilta olevat paikallisfaunat eivät mainitse heinäkurppaa lainkaan (vrt. ENWALD 1886, NORDLING 1898, MUNSTERHJELM 1911, SUOMALAINEN 1912, FiNNILÄ 1913, 1914 ja 1916, MONTELL 1917 sekä MERIKALLIO 1939), mistä päätellen lajia ei todella ole tavattu Suomen Lapissa. Perustellusti heinäkurppaa onkin pidetty Suomessa levinneisyydeltään eteläistyyppisenä lajina. Utsjoen havainnon ymmärtämiseksi ja asiaa lähemmin tutkittaessa on syytä silmätä heinäkurpan levinneisyyttä Suomen Lappiin liittyvillä naapurialueilla, lähinnä Skandinaviassa.
2 32 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. N o r j a s s a heinäkurpan ilmoitetaan levinneen miltei koko maahan (vrt. SUNDSVALL & KINBERG 1883 ja SCHAANNING 1916 ja 1930). Tromso (69 46' p. l.) mainitaan yleensä lajin pohjoisrajana, mutta SUNDSVALL & KINBERG (1883) ilmoittavat linnun pesivän vielä Vest finmarkenissa (70 p.l.), ja PLESKE (1886) mainitsee W h e e 1- w r i g h t'i n tavanneen sen Altassa (70 p.l.). Sitä vastoin ei heinäkurppaa esiinny HAGEMANN'in (1897) Altan selkärankaisissa, SCHAANNING'in (1907) itä-finmarkenin linnustossa eikä WESSEL'in (1905) etelä-varangerin linnustossa. BARTH (1881) sanoo heinäkurpan levinneisyyden Norjassa olevan alueellisesti hajanaista ja rajoittavan tietyille luontonsa puolesta sopiville seuduille, joita tosin on miltei koko Norjan alueella. Hän korostaa sitä, ettei heinäkurpan runsaudessa ole havaittavissa minkäänlaista selvää vähenemistä lajin pohjoista levinneisyysrajaa lähestyttäessä, ja otaksuu sen perusteella, että laji esiintyisi vielä jonkin verran tunnettua pohjoisempana. SCHAANNING (1930) esittää heinäkurpan olevan runsaimman maan eteläisimmässä viidenneksessä, mutta mainitsee lajin esiintyvän myös muualla maassa säännöllisenä pesimälintuna BARTH (1881) puolestaan korostaa heinäkurpan olevan runsaamman rannikkoalueilla kuin sisämaassa, näin mm. Finmarkenissa. SUNDSVALL & KINBERG (1883) taas sanovat lajin esiintyvän kaikkein runsaimpana sisämaassa. - Norjalaiset lintujulkaisut korostavat kautta linjan sitä, että heinäkurppa esiintyy pääasiassa tuntureilla. Havumetsävyöhykkeessä se on hyvin harvalukuinen, koivuvyöhykkeessä jo säännöllisesti esiintyvä, mutta lajin optimi- ja pääesiintymäalue on tunturien pajuvyöhyke. SCHAANNING (1916) mainitsee heinäkurpan pesivän Norjan etelä- ja itäosissa todennäköisesti yksinomaan :_tunturien alpiinisessa ja subalpiinisessa vyöhykkeessä. SUNDSVALL KINBERG (1883) sanovat puolestaan heinäkurpan etelä-norjassa pesivän vain poikkeuksellisesti alemmissa vyöhykkeissä ja sen sijaan tavallisesti vähintään 1000 jalkaa meren pintaa korkeammalla. Runsain esiintymisalue on havaittavissa koivuvyöhykkeen yläpuolella. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä alemmaksi lajin pesimäalue siirtyy. Norjassa heinäkurppa siis on mitä tyypillisin tunturilaji. Heinäkurpan esiintyminen R u o t s i s s a on vanhempien lintujulkaisujen mukaan keskittynyt maan etelä- ja keskiosiin. SUNDSVALL & KINBERG (1883) sanovat lajin pesimäalueen sijaitsevan Dal-joen eteläpuolella, ts. etelämpänä kuin maamme etejäisimmät osat ; joen
3 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. 33 pohjoispuolella heinäkurpan ilmoitetaan pesivän hyvin niukasti ja olevan hyvin harvinaisen. Verratessaan lajin esiintymistä Norjan tietoihin KOLTHOFF, JÄGERSKIÖLD & SÖDERBERG (1926) korostavat, ettei laji millään tavoin Ruotsissa ole rajoittunut tunturialueeseen, niinkuin Norjassa on laita. Mitä tulee heinäkurpan tunturiesiintymiin, KOLTHOFF (1914) ilmoittaa heinäkurpan pesivän Jämtlannin tuntureilla miltei kaikkialla, mutta hyvin hajanaisesti. Muita tunturiesiintymiä ja niihin liittyviä mainitaan lintujulkaisuissa koko joukko. Vielä v sanoo EKMAN kuitenkin lajin päälevinneisyyden olevan tunturien alapuolella, mutta ilmoittaa heinäkurppaa silti tavatun pesivänä myös havumetsävyöhykkeen yläpuolella ja vieläpä aina pajuvyöhykkeessä. -- Vanhemmista heinäkurpan_ levinneisyyttä koskevista eteläkeskeisistä käsityksistä poikkeaa huomattavasti viimeisin esitys heinäkurpan levinneisyydestä Ruotsissa (vrt. HOLMSTRÖM, HENRICI, ROSENBERG & SÖDERBERG 1946). Sen mukaan nykyisin lajin pesiminen etelä- ja keski-ruotsissa on päättynyt Upplannin eteläpuolella. Vain. muutamilla paikoilla on enää löydettävissä pieni kanta. Lajin ilmoitetaan nykyisin pesivän jokseenkin yksinomaan Norrlannissa. Varmimmin laji tavataan Jämtlannin tunturialueella. - Näin ollen myös Ruotsissa on todettavissa lajin entisen eteläisen levinneisyysalueen hävinneen ja heinäkurpan nykyisin kuuluvan selvästi tunturien lajistoon. Maamme itäpuolelta PLESKE (1886) ilmoittaa heinäkurpan tavatuksi tiettävästi vain kaksi kertaa Kuollassa (muutto- vai pesimäaikana, ei ole tiedossa). WESSEL'in (1905) mukaan laji ei esiinny H. G o e b e l'in Kuollan linnustojulkaisussa.. P a l l a s'en mukaan (vrt. SUNDEVALL & KINBERG 1883) heinäkurppa esiintyy Venäjällä ja Siperiassa metsävyöhykkeen soilla ; HARTERT ( ) ilmoittaa lajin pesimäalueen ulottuvan Altailta ja Jenisseiltä pohjois-venäjälle. Heinäkurpan levinneisyyttä Norjassa ja Ruotsissa silmällä pitäen lajin tapaaminen Utsjoella saa luonnollisen selityksen. Löytö liittyy heinäkurpan skandinaviseen tunturilevinneisyysalueeseen. Se -välimatka, joka kartassa 1 on lajin tunnetun levinneisyysrajan ja tapaamispaikan välillä, on huomattava, mutta todellisuudessa saattaa ;olla pienempi syystä, että nämä pohjoiset seudut ovat linnustollisesti vielä nykyisinkin verrattain huonosti tunnettuja (vrt. edellä B a r t h'in käsitystä). Sitä vastoin Tornion löytö voidaan ymmärtää kahdella tavalla. Kysymys saattaa olla maamme pohjoisosien lin-
4 34 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. nusta, mutta toisaalta lintu voi kuulua myös Norrbottenin rannikon harvalukuiseen heinäkurppaesiintymään (vrt. M., W. & F. v. WRIGHT & LÖNNBERG 1929) joko siten, että kysymys on Ruotsin puolelta harhautuneesta yksilöstä tai Norrbottenin rannikon pesimäalueeseen liittyvästä pesimälinnusta. Nämä viimeksi mainitut mahdollisuudet tuntuisivat todennäköisiltä, "koska v. 1884, jolloin Tornion löyt& tehtiin, heinäkurpan ilmoitetaan esiintyneen Ruotsissa erityisen runsaana (vrt. KOLTHOFF 1914). Heinäkurpan pesimäbiotooppeja tunturialueella kuvaavat BARTH (1881) ja KOLTHOFF (1914) verrattain seikkaperäisesti. Vaikkakin lajia usein tavataan samalta paikalta kuin isompaa taivaanvuohea (Capella gallinago), voidaan kuitenkin selvästi todeta heinäkurpalla olevan pyrkimys kuivempiin osiin suota kuin mainitulla pienemmällä lajilla. Sama on havaittavissa myös syysmuuton aikaan, jolloin heinäkurppa mielellään oleilee kaura- ja apilapelloilla. Laji suosii pajuvyöhykkeen avoimia ruohoisia osia, joissa pajukasvillisuus on matalaa ja hajanaista ja joilla kasvavista kasvilajeista erityisesti mainitaan Carex, Calamagrostis, Agrostis, Clyceria, Catabrosa, Aira, Juncus, Eleocharis ja Scirpus (vrt. BARTH 1881). Utsjoen pitäjässä tapaamani heinäkurppapoikue esiintyi melkoisesti samanluontoisella paikalla. Poikaset tavattiin pitkin järven rantaa kulkevasta, 3-5 m leveästä, hyvin kulkukelpoisesta ja melko kuivasta varvikkomättäiköstä. Etäisyys rantaviivasta oli 1-2 m. Mättäikkönauhan maanpuolella leviää n. 1 km leveä, paikoin erittäin märkä ja upottava, paikoin tiheää vaivaiskoivua ja pajua kasvava jänkä. Matalampikasvuisina pajua ja vaivaiskoivua esiintyy' hajan myös varvikkoreunuksessa. 1/ 2-3 km:n etäisyydellä paikasta on kolme pientä tunturia. Paikan topografia käy lähemmin selville kartasta 2. KOLTHOFF (1914) korostaa erityisesti, että heinäkurpan esiintymisrunsaus on eri vuosina hyvin voimakkaasti vaihteleva. Hän sanoo nimenomaan, että harva lintulaji on esiintymisessään niin suuressa määrin periodinen ( periodisk") kuin heinäkurppa. Myös BARTH (1881) mainitsee, että eräinä vuosina heinäkurpan määrä on niin suuri, että esim. metsästäjäin tavallisesti miltei yksinomaan riekkoja käsittävä saalis on huomattavalta osalta heinäkurppia. SUNDEVALL & KINBERG (1883) ilmoittavat v Norjassa heinäkurppia olleen melkein kaikkialla tuntureilla. Myös Suomessa Karjalan Kannaksella on tiettyinä vuosina ammuttu muutamassa viikossa HORTLING'in
5 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. 35 Kartta 1. Heinäkurpan tunnetut tunturiesiintymäalueet Skandinaviassa. Nuoli osoittaa Utsjoella merkityn yksilön vaellusmatkan. Map 1. The range of the Great Snipe in the Scandinavian fell region (shaded area). -> shows the distance from the nesting place to the locality of shooting of the specimen marked in Utsjoki. Kartta 2. Utsjoen heinäkurppapoikueen löytöpaikka ja sen ympäristö. Map 2. The observation place in Utsjoki (+) and its topography.
6 36 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. (1929) mukaan satoja, ehkä tuhansia heinäkurppia. Erityisen hyviä heinäkurppavuosia mainitaan lintukirjallisuudessa koko joukko. Ne sijoittuvat kaikki 1800-luvulle tai 1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Tämän jälkeen heinäkurppakanta on hyvin voimakkaasti vähentynyt. Tämän väheneminen näyttää itseasiassa alkaneen jo 1800-luvun puolivälissä. Etelä-Norjan alemmissa vyöhykkeissä BARTH V sanoo lajin vähentyneen huomattavasti jo 25 vuoden ajan. Hänen mukaansa ei tuntureilla sen sijaan ole ollut havaittavissa vähenemistä. KOLTHOFF (1914) sanoo lajin Västergöt lannissa Ruotsissa vähentyneen viimeisinä vuosina" huomattavasti ja HOLMSTRÖM, HENRICI, ROSENBERG & SÖDERBERG (1946) ilmoittavat suorastaan etelä- ja keski-ruotsin entisen melko runsaan pesivän kannan nykyisin kokonaan hävinneen, niin että lajin pelkkä näkeminen alueella nykyisin on huomiota herättävän harvinaista. - M., W. & F. v. WRIGHT & LÖNNBERG (1929) ilmoittavat heinäkurpan Tanskassa tulleen 1800-luvun puolivälistä alkaen vähin erin hyvin harvinaiseksi. H ö r r i n g'in mukaan (vrt. edellistä) ei 1900-luvulla lajia ole enää tavattu pesivänä Tanskassa. Suomessa heinäkurppakannan mainitaan vv. 1867, 1870 ja 1883 olleen runsaan (Vrt. KOLTHOFF, JÄGERSKIÖLD & SÖDERBERG 1926). HORTLING (1929) sanoo lajin vielä v esiintyneen melko runsaslukuisena Karjalan Kannaksella, mutta sittemmin harvinaistuneen. Nykyään heinäkurppa on Suomessa tiettävästi melko harvinainen. Herää kysymys, onko laji häviämässä etelä- ja keski-suomesta niinkuin Tanskasta ja etelä-ruotsista ja yleensä eteläisluontoisilta levinneisyysalueiltaan ja sen sijaan siirtymässä Lapin tunturialueelle. Ilmiö olisi silloin tavallaan rinnastettavissa eräiden pohjoisluontoisten lajien, kuten esim. riekon, levinneisyysalueen siirtymiseen rinnan ilmastossa tapahtuneiden muutosten kanssa (vrt. SIIVONEN 1949). Saattaisiko myös heinäkurppa, jota olemme pitäneet eteläisenä lajina, lukeutua todellisuudessa pohjoiseen ainekseen? Tällöin herättäisi kuitenkin ihmetystä se, ettei leviäminen tapahdu tasaisesti etelästä pohjoiseen, vaan ikäänkuin hyppäyksenä ja kiertotietä Skandinavian tunturiylängön kautta. Luonnollisemmalta tuntuisikin sellainen mahdollisuus, että heinäkurppa esiintyisi kahtena rotuna, joista toinen olisi eteläinen ja häviämässä, mutta toinen, tunturirotu, olisi sen sijaan säilyttänyt elinvoimaisuutensa. Mahdollinen tunturirotu, joka ainakin esiintymiseensä nähden näyttää olevan oma ekologis-eläinmaantieteellinen tyyppinsä, saattaisi ehkä suorastaan
7 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. 37 pyrkiä levittämään aluettaan, mihin Utsjoen havainto näyttäisi antavan viitteitä. Nykyään käsikirjamme ilmoittavat kuitenkin, ettei heinäkurpasta (morfologisesti) eroiteta rotuja. Kirjallisuusluettelo : BARTH, J., 1881, Norges fuglevildt og jagten paa samme. Kjobenhavn. - EKMAN, S., 1944, Djur i de svenska fjällen. Stockholm. 428 s. - ENWALD, R., 1886, Ornitologiska anteckningar gjorda i norra delen af finska naturhistoriska området. Medd. Soc. Fauna Fl. fenn. 15 : FINNILA, C., 1913, Ornitologiska iakttagelser under en resa inom Sodankylä Lappmark sommaren Acta Soc. Fauna Fl. fenn. 38, s , Studier över fågelfaunan i Salla Lappmark sommaren Ibid. 39, s , Bidrag till kännedomen om Tana dalens fågelfauna. Tromso Museums aarshefter 38 Se 39 : HAGEMAN, A., 1897, Bemaerkninger om de i Alten forekommende vertebrater. Ibid HARTERT, E., , Die Vögel der paläarktischen Fauna II, Berlin. - HOLMSTRÖM, C., HENRICI, P., ROSENBERG, E. 8C SÖDERBERG, R., 1946, Våra fåglar i Norden III : Stockholm. - HORTLING, L, 1929, Ornitologisk handbok. Helsingfors. - KIVIRIKKO, K., 1927, Suomen linnut II. Porvoo. 568 s. - KOLTHOFF, G. 1914, Vårt villebråd. Helsingfors-Stockholm. - KOLTHOFF, G., JÄGERSKIÖLD, L. öc SÖDERBERG, R., 1926, Nordens fåglar. II pain. Stockholm. - MERIKALLIO, E., 1939, Heinäsaarten lintukuvakirja. Helsinki. 202 s. - MONTELL, J., 1917, Fågelfaunan i Muonio socken och angränsande delar af Enontekiö och Kittilä socknar. Acta Soc. Fauna Fl. fenn. 44, s. - MUNSTERHJELM, L., 1911, Om fågelfaunan i Könkämä-dalen uti Lappmarken. Ibid. 34, s. - NORDLING, E., 1898, Fågelfaunan i Enare socken. Ibid. 15, s. - PLESKE, TH., 1886, Übersicht der Säugethiere und Vögel der Kola-Halbinsel. II. St. Petersburg. - SCHAANNING. H., 1907, Ostfinmarkens fuglefauna. Bergens Museums Aarbog 1907, , Norges fuglefauna. Kristiania , Revidert Oversikt av Norges fugler, inclusive Svalbards og Jan Mayens Fauna. Norsk Orn. Tidsskr. III ser., : SIIVONEN, L., 1949, En översikt över villebrådet i Finland. Suomen Riista 4: SUNDEVALL, C. öc KINBERG, J., 1883, Svenska foglarna. Stockholm. - SUOMALAINEN, E. W., 1912, Ornithologische Beobachtungen während einer Reise nach Lapponia Enon tekiensis imsommer Acta Soc. Fauna Fl. fenn. 37, s. - WESSEL, A., 1905, Ornithologiske meddelelser fra Sydvaranger. Tromso Museums aarshefter 27 : v. WRIGHT, M., 1859, Finlands Foglar. Helsingfors. - v. WRIGHT, M., W. 8c F. öc LÖNNBERG, E., 1929, Svenska fåglar. Stockholm. S u m m a r y : On the occurrence of the Great Snipe, (Capella media), in Finland. (By Teppo Lampio, Game Research Institute, Helsinki). - On June 26th, 1949, the author marked with wing-marks of the Finnish Foundation for Game Preservation 3 young of the great snipe at Saudsajärvi in the parish of Utsjoki (69 28' N. and 26 45' EJ. One of the birds happened to be shot on September 9th, 1949, in Sweden to the west of Dorotea (64 15' N. and 16 E., see map 1). Before this the great snipe has never
8 38 Heinäkurpan esiintymisestä Suomessa. been found in Finnish Lapland but the most northern station has been Tornio (65 50' N.). All information concerning the nesting of the species, however, originates from areas below the latitude 64 N. The publications of the different Scandinavian countries show that in Norway the great snipe is a typical species of fells. The optimal area is in the willow region. Downwards the species is found nesting very seldom. The area of distribution extends to Tromso (69 46' N.). The abundance of the species shows no decrease when approaching the northern limit of the range. - In Sweden the great snipe is at present found nesting likewise almost exclusively on the fells. The range extends to the most northern part of Sweden. - The author's observation at Utsjoki in Finland is under these circumstances evidently connected with the Scandinavian fell distribution of the species, in spite of the distance of Saudsajärvi from the limit of its nesting area (see map 1). - The topography of the area of Saudsajärvi is presented in map 2. The abundance of the great snipe is said to vary very remarkably from year to year. Since the middle of the nineteenth century the species is found to have been decreasing and in the twentieth century it has disappeared entirely from the nesting fauna of Denmark and practically also from the southern and central parts of Sweden. Also in the low regions of Norway the species has been reported to be rapidly decreasing. During the same period the species has become exceedingly rare in Finland, although in the very end of the last century it was still fairly relatively abundant in some years within some areas of southern Finland. Thus the great snipe seems to be going to disappear totally from the southern parts of its area of distribution. In the fell occurrence of the species, on the contrary, there can be seen no distinct decreasing. The observation from Utsjoki might actually point to the expansion of the great snipe towards the north. The question whether the great snipe of the southern parts of Fennoscandia and those of the fell region really belong to the same race seems to require revision because of the ecological-zoogeographical dissimilarities. The observation made in Tornio in 1884 does not inevitably mean that this individual belonged to the fauna of Lapland nor to the more southern fell populations of the great snipe in Sweden. Probably this individual originated from the small lowland population of the great snipe, which is known from the adjacent Swedish seashore in Norrbotten. In 1884 the stock of the species in Sweden is reported to have been extraordinarily abundant.
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Capacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 Kuvia helikopterista tarkastetuista pesistä 24.10.2008 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
1. Liikkuvat määreet
1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet
MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS
Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.
anna minun kertoa let me tell you
anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta
Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016
Yksi elämä -hanke Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Yksi elämä hankkeelle on toteuttanut YouGov Finland Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11. 6.11.2016
Kesykyyhkyn (Columba Livia) levinneisyydestä Pohjois- Suomessa vv. 1900-1964
Alapulli : Kesykyyhky n levinneisyydestä Pohjois-Suomessa 43 Kesykyyhkyn (Columba Livia) levinneisyydestä Pohjois- Suomessa vv. 1900-1964 JUHANI ALAPULLI Kalliokyyhkystä polveutuneen kesykyyhkyn kesyttäminen
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006
1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden
Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset
Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset Aleksi Lehikoinen Luomus, Helsingin yliopisto aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Twitter: @AksuLehikoinen Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/
S Sähkön jakelu ja markkinat S Electricity Distribution and Markets
S-18.3153 Sähkön jakelu ja markkinat S-18.3154 Electricity Distribution and Markets Voltage Sag 1) Kolmivaiheinen vastukseton oikosulku tapahtuu 20 kv lähdöllä etäisyydellä 1 km, 3 km, 5 km, 8 km, 10 km
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Akateemiset fraasit Tekstiosa
- Väitteen hyväksyminen Broadly speaking, I agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta One is very much inclined to agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta Yleisesti ottaen olen
MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA
Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina
On the occurrence of the Great Reed Warbler (Acrocephalus arundinaceus) in Finland
80 ORNIS FENNICA Vol. 46, 1969 On the occurrence of the Great Reed Warbler (Acrocephalus arundinaceus) in Finland KALERVO ERIKSSON The Great Reed Warbler is a fairly new addition to Finnish avifauna. The
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa
16. Allocation Models
16. Allocation Models Juha Saloheimo 17.1.27 S steemianalsin Optimointiopin seminaari - Sks 27 Content Introduction Overall Efficienc with common prices and costs Cost Efficienc S steemianalsin Revenue
Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija
Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija 1 Asemoitumisen kuvaus Hakemukset parantuneet viime vuodesta, mutta paneeli toivoi edelleen asemoitumisen
LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER
LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are
Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000
1 Riistantutkimuksen tiedote 175:1-6. Helsinki, 15.8.2001. Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000 Ilpo Kojola Karhukannan kasvu näyttää olevan tasaantumassa. Karhun vähimmäiskanta oli vuoden
The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges
The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences
Fonte 16045SAVA 16045VAVA 16045SAVA 16045VAVA ASENNUSOHJE MONTERINGSANVISNING ASSEMBLY INSTRUCTIONS K16045VAK2 K16045SAK1 K16045K3 K16045K3
Fonte 16045SAVA 16045VAVA ASENNUSOHJE MONTERINGSANVISNING ASSEMBLY INSTRUCTIONS 16045SAVA K16045SAK1 K16045VAK2 K16045K3 16045VAVA K16045VAK1 K16045VAK2 K16045K3 1 2 900167 LE22SWL003 LE22VWL003 LE18VWL001
The CCR Model and Production Correspondence
The CCR Model and Production Correspondence Tim Schöneberg The 19th of September Agenda Introduction Definitions Production Possiblity Set CCR Model and the Dual Problem Input excesses and output shortfalls
Hollolan Miekkiön-Luhdantaustan alueen kanalintuselvitys, täydennetty versio 4.10.2015
Liite 1. Hollolan Miekkiön-Luhdantaustan alueen kanalintuselvitys, täydennetty versio 4.10.2015 1. Tuulivoiman vaikutukset kanalintuihin 1.1. Rakentamisen aikaiset vaikutukset Tuulivoimarakentaminen voi
Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä
M a t t i K a t t a i n e n O T M 1 1. 0 9. 2 0 1 9 Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä Ympäristöoikeustieteen
Punakuirin (Limosa lapponica) esiintymisestä Suomen Lapissa. HANNU LAINE
ORNIS FENNICA SUOMEN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN JULKAISEMA UTGIVEN AV ORNITOLOGISKA FÖRENINGEN I FINLAND TOIMITUS REDAKTION : O. KALELA G. NORDSTRÖM xxxix No 4. 1962 Punakuirin (Limosa lapponica) esiintymisestä
Vuodet mitä vaatii kehittyvä elinkeinojen toimintaympäristö. Timo Rautajoki,
Vuodet 2018-2021 mitä vaatii kehittyvä elinkeinojen toimintaympäristö Timo Rautajoki, 14.2.2017 There are known knowns. There are things we know that we know. There are known unknowns. That is to say,
Villisikakanta-arvio tammikuussa
Villisikakanta-arvio tammikuussa 2019 4.3.2019 Luonnonvarakeskus (Luke) Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki Puhelin 0295 326 000 Y-tunnus 0244629-2 Tiivistelmä Suomessa oli tammikuun 2019 alussa arviolta
Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 2003
Riistantutkimuksen tiedote :-. Helsinki 0..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Samuli Heikkinen, Arto Karhapää, Riitta Tykkyläinen ja Maija Wallén Suomen
Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä
Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä Jarmo Saarikivi Biologi, FT Ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto jarmo.saarikivi@helsinki.fi Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 14.6.2017
Efficiency change over time
Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel
National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007
National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 Chapter 2.4 Jukka Räisä 1 WATER PIPES PLACEMENT 2.4.1 Regulation Water pipe and its
Käytettävyys ja käyttäjätutkimus. Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi
Käytettävyys ja käyttäjätutkimus Yhteisöt ja kommunikaatiosuunnittelu 2012 / Tero Köpsi Teron luennot Ke 15.2 miniluento Ti 28.2 viikkotehtävän anto (T,M) To 1.3 Tero paikalla (tehtävien tekoa) Ti 6.3
A tradition in jewellery since 1860. Oy Annette Tillander Ab. in its 6th generation
Oy Annette Tillander Ab Ateljee Tehtaankatu 26 C 00150 Helsinki Unioninkatu 15 00130 Helsinki annette@atillander.fi 09-670 100 Fabriksgatan 26 C 00150 Helsingfors Unionsgatan 15 00130 Helsingfors www.facebook.com/annettetillander
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2011 Accommodation statistics 2011, January Nights spent by foreign tourists in Finland increased by per cent in January The number of recorded nights spent by foreign tourists at
1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.
START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The
Nordisk Forbund. Nordisk Forbund TNS
Contents 1 Resultater 3 2 Usikkerhed og basestørrelser 7 2 1 Resultater Metode Feltperiode: Uge 12 og 13 2014 Målgruppe: Repræsentativt udvalgte vælgere i hhv. Sverige og Finland på 18 eller derover. Metode:
Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki
Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri
Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen
The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project
Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2001
1 Riistantutkimuksen tiedote 182: 1-7. Helsinki 3.9.2 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 1 Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suurpetoseurannan mukaan maamme karhukanta pysyi
Basic Flute Technique
Herbert Lindholm Basic Flute Technique Peruskuviot huilulle op. 26 Helin & Sons, Helsinki Basic Flute Technique Foreword This book has the same goal as a teacher should have; to make himself unnecessary.
FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT Team captains meeting
FIS IMATRAN KYLPYLÄHIIHDOT 8.-9.12.2018 Team captains meeting 8.12.2018 Agenda 1 Opening of the meeting 2 Presence 3 Organizer s personell 4 Jury 5 Weather forecast 6 Composition of competitors startlists
Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)
Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen
Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)
Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:
Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot
Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number is a 5 year-old boy who gets into a lot of mischief. He lives with his Grandma and Grandpa, who patiently put up with his
S-55.1100 SÄHKÖTEKNIIKKA JA ELEKTRONIIKKA
S-55.00 SÄHKÖKNKKA A KONKKA. välikoe 2..2008. Saat vastata vain neljään tehtävään!. aske jännite U. = 4 Ω, 2 = Ω, = Ω, = 2, 2 =, = A, 2 = U 2 2 2 2. ännitelähde tuottaa hetkestä t = t < 0 alkaen kaksiportaisen
Salasanan vaihto uuteen / How to change password
Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change
Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä
Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Oma esittely Gradu 2003 HY: Merimetson
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000
Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000 Kuva: Micha Fager Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 10.2.2019 BirdLifen vuoden linnut 2000-2018 2000: Käenpiika 2001: Peltosirkku 2002: Pikkulepinkäinen 2003: Selkälokki
ELEMET- MOCASTRO. Effect of grain size on A 3 temperatures in C-Mn and low alloyed steels - Gleeble tests and predictions. Period
1 ELEMET- MOCASTRO Effect of grain size on A 3 temperatures in C-Mn and low alloyed steels - Gleeble tests and predictions Period 20.02-25.05.2012 Diaarinumero Rahoituspäätöksen numero 1114/31/2010 502/10
Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset
Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli
JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.
JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin
Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK
Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Samuel Vaneeckhout Aura OK Työn suorittaja: FT Samuel Vaneeckhout (Osuuskunta Aura) Työn tilaaja: Rautalammin kunta Kenttätyöajankohta:
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2008/0101(CNS) 2.9.2008 TARKISTUKSET 9-12 Mietintöluonnos Luca Romagnoli (PE409.790v01-00) ehdotuksesta neuvoston
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal
NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI
NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Vuosittain: 2007-2016 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna
TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT
TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2013 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Uusi rakennuspaikka 3. Rakennuspaikan kuvaus 4. Lepakot 5. Johtopäätökset
Røgalarm CCTSA53200 Almost invisible Smokealarm CCTSA53200 Almost invisible (Cavius type 2001-TK001)
Røgalarm CCTSA53200 Almost invisible Smokealarm CCTSA53200 Almost invisible (Cavius type 2001-TK001) Produktet har haft 3 godkendelsesnummre: The product has had 3 approval numbers: Frem til maj 2012 var
Suomen pesimälinnusto :
Suomen pesimälinnusto : tiheydet ja kannanmuutokset OLLI JÄRVINEN & RISTO A. VÄISÄNEN JÄRVINEN, O. & R. A. VÄISÄNEN 1977: Suomen pesimälinnusto: tiheydet ja kannanmuutokset (Finnish birds. Their numbers
MISKA 1514 MISKA % WOOL 50% ACRYLIC 100% WOOL
2 01 08 02 MISKA 1514 50% ACRYLIC 10 01 02 15 20 26 MISKA 1711 100% WOOL 3 35 20 29 17 443 12 22 30% WOOL 60% ACRYLIC 10% POLYAMIDE MISKA 1616 02 26 100% MERINO WOOL HF MISKA 1804 4 06 06 12 24 26 80%
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
Avustettu leviäminen osana lajinsuojelua mahdollisuudet ja haasteet
Avustettu leviäminen osana lajinsuojelua mahdollisuudet ja haasteet FT Maria Hällfors Ilmastonmuutos haastaa perinteisen luonnonsuojelun Ympäristötiedon foorumi 15.12.2017 Ennustettu riski lajien sukupuutolle
Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat
Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Esityksen sisältö: 1. EU:n energiapolitiikka on se, joka ei toimi 2. Mihin perustuu väite, etteivät
The Viking Battle - Part Version: Finnish
The Viking Battle - Part 1 015 Version: Finnish Tehtävä 1 Olkoon kokonaisluku, ja olkoon A n joukko A n = { n k k Z, 0 k < n}. Selvitä suurin kokonaisluku M n, jota ei voi kirjoittaa yhden tai useamman
Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.
Uhanalaisuusluokat Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 IUCN:n uhanalaisuusluokitus Uhanalaisuusarvioinnissa ja luokittelussa
General studies: Art and theory studies and language studies
General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered
Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia. Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi
Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Muutoksia koordinoinnissa AL:lle akatemiatutkijan rahoitus 5v (31.8.219 asti) Sijaiseksi Päivi Sirkiä
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend?
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Martta Forsell, Finnish Focal Point 28.9.2015 Esityksen nimi / Tekijä 1 Martta Forsell Master of Social Sciences
Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki
Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun
ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden
1 ALAVUS Alavuden pohjoisosan järvien rantaosayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2007 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Taipaleenjärvi...
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kuva: Margus Ellermaa Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 9.2.2019 IBA = Important Bird and Biodiversity Areas Maailmanlaajuinen
Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse
Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse Nordic Forum for Geostatistics 2007 Session 3, GI infrastructure and use of spatial database Statistics Finland, Population
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2014 Accommodation statistics 2013, December Nights spent by foreign tourists in Finland up by 5.5 per cent in December 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?
Helsinki Region Infoshare 2013
Helsinki Region Infoshare 2013 Apps4Finland 2012 Ville Meloni & Petri Kola Forum Virium Helsinki 1 Suomalainen tietoyhteiskunta 2012? Tietoyhteiskunnan kehittäminen Kansalaiset vaativat avoimuutta Rohkeita
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve
Jääpeitteen vaihtelut ja trendit Suomen sisävesissä
Jääpeitteen vaihtelut ja trendit Suomen sisävesissä Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskus (SYKE), johanna.korhonen@ymparisto.fi Abstract The longest ice break up series, from River Tornionjoki, started
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen
Returns to Scale II. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Esitelmä 8 Timo Salminen. Teknillinen korkeakoulu
Returns to Scale II Contents Most Productive Scale Size Further Considerations Relaxation of the Convexity Condition Useful Reminder Theorem 5.5 A DMU found to be efficient with a CCR model will also be
Digital Admap Native. Campaign: Kesko supermarket
Digital Admap Native Campaign: Kesko supermarket Digital Admap Native Campaign: Kesko Supermarket Mainosmuoto: Natiivi Media: IS.fi Campaign period: 25 September Date of measurement: 26 September Unique:
Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
Travel Getting Around
- Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?
Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?
Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen
O-sarja Ntm 13 /
O-sarja Ntm 13 / 10.05.2013 Tm/UfS/NtM 22. 10.08.2018 *241 /2018 (2018-08-09) Suomi. Kokemäenjoen vesistö. Valkeakoski. Rauttu. Säkkisaari. Kaapelit ja johdot Finland. Kumo älvs vattendrag. Valkeakoski.
MAA-C Kiinteistötekniikan perusteet TkT Juhana Hiironen
MAA-C2003 - Kiinteistötekniikan perusteet 5.1.2016 TkT Juhana Hiironen Mitä opit kurssin aikana? 1. Opiskelija ymmärtää kiinteistöjärjestelmien tarpeen 2. Opiskelija tietää suomalaisen kiinteistöjärjestelmän
Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012
Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa Siru Korkala 12.10.2012 Tutkimuskysymykset Miten kansainväliseen liikkuvuuteen osallistuvat opiskelijat eroavat ei-liikkujista taustoiltaan Mitkä ovat liikkuvuuden
MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013
MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 227/2014 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee
Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi 11.3.2016. Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy
Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi - PalveluPulssi 11.3.2016 Peter Michelsson Wallstreet Asset Management Oy Wallstreet lyhyesti Perustettu vuonna 2006, SiPa toimilupa myönnetty 3/2014 Täysin kotimainen,
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Hotel Pikku-Syöte: accommodation options and booking
Hotel Pikku-Syöte: accommodation options and booking 13 th European Forest Pedagogics Congress 2-5 October 2018 (Accomodation information in Finnish at the end) Hotel Pikku-Syöte has total of 82 rooms
Henkilökohtainen apu englantilaisessa tutkimuksessa
Henkilökohtainen apu englantilaisessa tutkimuksessa Teppo Kröger Jyväskylän yliopisto Keski-Suomen vammaispalveluhanke Päätösseminaari, Jyväskylä 12.9.2008 Esityksen runko Brittiläinen vammaistutkimus
Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO
31.12.2008 Dnro 269/301/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 928/720/2008 Lausuntopyyntö 18.11.2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013