Sopua! Näkökulmia naapuruussovitteluun

Transkriptio

1 Sopua! Näkökulmia naapuruussovitteluun

2 Sopua! Näkökulmia naapuruussovitteluun. KOTILO-projekti 2011 Kirjoittajat: Terhi Joensuu, Eija Kontuniemi, Timo Karppinen, Leena Kaitonen, Kaisa Väkiparta, Maija Gellin, Jens Gellin, Timo Pehrman, Elina Ekholm, Marjut Sonck ja Kirsikka Saari Valokuvat: Lilli Kinnunen, henkilökuvat kirjoittajien omista arkistoista Taitto: Saara Kuoppala Toimitus: Mirjami Rustanius ja Terhi Joensuu ISBN (nid.) ISBN (PDF) Paino: Esa Print Oy, 2011 Suomen Pakolaisapu ry Kaikukatu 3, 4. kerros Helsinki

3 I II Johdanto 4 Riita ja ratkaisu 7 Kirsikka Saari Konflikti kerrostalossa sopua naapurustoon 10 Elina Ekholm Maahanmuuton historia Suomessa 20 Kaisa Väkiparta Uuden Suomen kaupunkikasvot monikulttuuriset asuinalueet 24 Terhi Joensuu Naapuruussovittelu 30 Eija Kontuniemi Naapuruussovittelun konkari Suzana Abenet luottaa keskustelun voimaan 39 Asukkaiden pitää itse löytää ratkaisu konfliktiin 40 Näkökulma pääkaupunkiseudulta naapuruussovitteluun 41 Eija Kontuniemi Sovitteleva työtapa naapuruussovittelun täydentäjänä sekä ongelmien ennaltaehkäisijänä 41 Timo Karppinen Naapuruussovittelu voi olla myös pehmeää väliintuloa 42 Leena Kaitonen Konfliktista ja sen määrittelemisestä sovintoon 45 Timo Pehrman Näkökulmia kulttuurisiin eroihin sovittelutilanteiden kannalta 60 Marjut Sonck Dialogisuus konfliktitilanteissa 72 Jens Gellin Restoratiivisuus sovittelun lähtökohtana 83 Maija Gellin SISÄLLYS

4 Johdanto KOTILO välineitä hyvään asumiseen KOTILO-projektin alkuaskeleet otettiin Helsingissä vuonna Tällöin somalialaisten naisten vertaistukiryhmässä nousi esille kysymyksiä suomalaisesta asumisen kulttuurista. Naiset nostivat esille myös huolen naapuruussuhteiden toimimattomuudesta ja epämääräisistä riidoista. Naisten huolen siivittämänä yhteistyö Suomen Pakolaisavun ja alueen kiinteistöyhtiön kanssa alkoi. Asuinalueella toimittiin yhdessä asukkaiden kanssa hyödyntäen sekä osallistavia että voimaannuttavia toimintamuotoja. Kokeilussa pidettiin tärkeänä sitä, että kaikki asukkaat taustasta riippumatta tulivat huolineen kuulluiksi. Toisaalta asukkaiden omaa aktiivisuutta tuettiin ja heitä kannustettiin kantamaan yhteistä vastuuta asuinviihtyvyydestä. Kokeilusta tulleiden hyvien kokemusten pohjalta Suomen Pakolaisapu haki rahoitusta laajemmalle, asumiseen keskittyvälle sosiaalityön hankkeelle. Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen turvin KOTILO-projekti käynnistyi vuoden 2006 alussa. Ympäristöministeriö ja myöhempinä vuosina Lähiöohjelma ovat mahdollistaneet hankkeen toteutumisen pääkaupunkiseudun, Pirkanmaan ja Turun lisäksi myös muilla paikkakunnilla. KOTILO-projektin lähtökohtana on tarjota välineitä monikulttuurisen asumisen tueksi niin asukkaille itselleen kuin asumisen toimijoillekin, kuten kiinteistöyhtiöiden ja huoltoyhtiöiden työntekijöille. Hankkeen sijoittuminen asukastasolle ja toimijoiden keskuuteen on mahdollistanut hyvän näköalapaikan monikulttuuriseen asumiseen ja sen monimuotoiseen toimintakenttään. Hankkeessa on etsitty hyviä käytäntöjä työskentelyyn monikulttuurisen asumisen parissa, joita ovat olleet käytännönläheisen asumisopastuksen muoto ASUMISPAKKI, naapuruussovittelutoiminta, materiaalintuotanto ja toimijoiden kanssa toteutettava verkostotyön malli. Asuminen ja koti muodostavat ihmiselle intiimin alueen, jota suojellaan ja hoidetaan. Kotiin päästetään ne ihmiset, joiden kanssa arkea jaetaan. Kodin tulisi siis olla alue, jossa kaikilla on turvallista ja hyvä olla. Näin ei kuitenkaan aina ole. Asuminen kaupunkimaisessa ympäristössä vähentää intiimiyden määrää sekä lisää julkisia areenoita, joissa ihmisten tulisi olla mukana. Naapurustot ovat moninaisia, eikä naapureitaan läheskään aina voi valita. Heidän kanssaan on tultava toimeen, mutta yhteiselo ei aina ole ongelmatonta. Toiset saattavat kokea, että jotkut elävät naapurustossa niin kutsuttuina vapaamatkustajina, eivätkä noudata sääntöjä ja normeja kuten kuuluisi. Toisten asukkaiden kokemus voi olla, että he ovat jatkuvan tarkkailun alaisena muiden naapureiden taholta, vaikka he elävät aivan tavallista elämää. Erilaiset asumisen tavat, eri elämänvaiheet ja -tilanteet muodostavat synteesin, jossa erilaisuus on enemmän määrittävä tekijä kuin asukkaiden välinen oletettu samankaltaisuus. Tämän tietoisuuden hyväksyminen helpottaa myös ymmärtämään toinen toisiaan. Ongelmia luonnollisesti saattaa silti syntyä, kun ihmiset erilaisine tarpeineen ja persoonineen kohtaavat. Asukkaiden ja naapureiden väliset pienet riidat saattavat kasvaa laajemmiksi konflikteiksi koko naapurustossa. Riidat heikentävät sekä osapuolten että muiden asukkaiden asumisviihtyvyyttä. Usein riidat muotoutuvat sellaisiksi, ettei niistä 4

5 enää omin avun päästä ulos. Osapuolet ovat ylittäneet niin sanotun kohteliaan käytöksen rajoja, ja kasvojen menettämisen pelko on todellinen. Kun tilanteesta perääntymistä ei nähdä enää vaihtoehtona, ulkopuolisen tarjoama mahdollisuus avoimelle keskustelulle voi avata riidan tai konfliktin. Tällaisesta toiminnasta on naapuruussovittelu yksi vaihtoehto. Julkaisun tavoitteena on tuoda esille naapuruussovittelua yhtenä vaihtoehtona ratkaista naapurustossa esiintyviä konflikteja. Sovittelun tavoitteena on myös ennaltaehkäistä laajempien konfliktien synty. Sovittelutoiminta on Suomessa laajentunut koskettamaan jo monia toiminnan osa-alueita. Tutuimpia muotoja sovittelusta ovat riita- ja rikosasioiden sovittelutoiminta sekä kouluilla toteutettava vertaissovittelu. Silti myös työpaikoilla sekä ympäristöasioiden hoidossa toteutettava sovittelu ovat tuttuja jo monille. Suomessa sovittelutoiminta sai korkea-arvoista huomiota presidentti Martti Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkinnon ansiosta vuonna Palkinnon seurauksena tietoisuus rauhansovittelutyön vaikutuksesta kansainvälisten kriisien ratkaisussa lisääntyi. Tässä julkaisussa tarkastellaan sovittelua eri näkökulmista. Tavoitteena on tuoda esille sovittelun hyötyjä sekä avata keskustelua eri mahdollisuuksista konfliktien sovittelusta. Kirjaa voi lukea yksittäisinä artikkeleina tai sitä voi lähestyä kokonaisuutena. Julkaisun ensimmäisessä kokonaisuudessa tarkastellaan naapuruussovittelua eri näkökumista tapausesimerkkien ja haastattelujen kautta sekä kuvataan Suomen Pakolaisavun KOTILO-projektin naapuruussovittelumallia. Elina Ekholm kuvaa artikkelissaan naapuruussovittelutoimintaa. Hän on haastatellut artikkeliaan varten kahdeksaa naapuruussovittelijaa. Ekholmin artikkeli on tuotettu Diakonia ammattikorkeakoulussa osana KatuMetrometropolitutkimusohjelmaa. Lisäksi avausosiossa tarkastellaan maahanmuuton historiaa ja avataan monikulttuurista asumista. Julkaisun toisen osion artikkelit avaavat dialogin ja kohtaamisen merkitystä sovittelutilanteessa, kuvaavat konfliktien syntymisen syitä ja käsittelevät restoratiivisuutta ja monikulttuurisuuden mukanaan tuomia erityispiirteitä itse sovittelutilanteessa. Timo Pehrmanin artikkelissa valotetaan konfliktiteoriaa ja konfliktien syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Maija Gellin tarkastelee sovittelua sekä restoratiivisuutta ja pohtii oppimisen mahdollisuutta itse sovittelutilanteessa. Jens Gellinin artikkelissa pureudutaan dialogiin ja tarkastellaan kohtaamisen merkitystä sovittelutilanteessa. Marjut Sonck puolestaan avaa artikkelissaan monikulttuurisuuden mukanaan tuomaa haastetta ristiriitatilanteissa. Työskentely ihmisen yksityisellä alueella kodin ympäristössä vaatii herkkyyttä ja hienovaraisuutta. Toivon, että tämä julkaisu voi tarjota erilaisia näkökulmia kiehtovaan aiheeseen. Helsingissä, joulukuussa 2011 Terhi Joensuu 5

6 6 I

7 Kirsikka Saari Riita ja ratkaisu Kesällä helsinkiläisessä kerrostalossa öinen meteli pihalla johti ilmiriitaan. Tilannetta soviteltiin, ja syksyllä asukkaat alkoivat järjestää talon yhteistä juhlaa. Kesä oli helteinen. Lämpömittari nousi yölläkin yli 20 asteen. Helsinkiläisessä kerrostalossa asukkaat yrittivät saada unta hikisissä lakanoissaan, ikkunat ja parvekkeen ovet olivat auki. Nukkumisesta ei silti tullut mitään, sillä pihalta kantautuivat leikkivien lasten äänet. Heidän äitinsä puhua kailottivat kovaan ääneen. Meteli jatkui, vaikka kello tuli kaksitoista, yksi, kaksi... Vieraita autojakin pihalle oli parkkeerattu miten sattuu. Kiinteistöyhtiön asumisneuvojan puhelin pirisi tiuhaan. Yksi asukkaista alkoi kiertää ovilla ja kerätä allekirjoituksia valitukseen. Asumisneuvoja soitti perheille ja muistutti järjestyssäännöistä. Perheet kielsivät olleensa pihalla. Öinen meteli jatkui. Pihalla iltoja viettäneet perheet olivat somalialaistaustaisia. Jotkut asukkaat purkivat ärtymystään kaikkiin maahanmuuttajiin. Asumisneuvojan mielestä puhetapa on viime aikoina muuttunut: ennakkoluuloja ei peitellä. Vaikka kyseessä olisi vain yksi perhe, jotkut leimaavat kaikki maahanmuuttajat. Ja toisaalta vaikka valitukseen olisi aihetta, maahanmuuttajat saattavat leimata suomalaiset rasisteiksi. Itse asiasta on silloin vaikea päästä puhumaan, asumisneuvoja sanoo. Aiemmin talo oli ollut rauhallinen, mutta nyt riidat leimahtivat. Ihmiset syyttelivät toinen toisiaan, eikä kukaan enää ollut varma mitä oikeasti oli tapahtunut. Jonkun maahanmuuttajaperheen lapset olivat kertoneet naapurin rouvan uhkailleen heitä pihalla. Isä kävi suuttuneena uhkailemassa naapuria. Joku väitti toisen naapurin pelotelleen puukolla, poliisillekin tehtiin ilmoitus. Joku oli näyttänyt perheille takapuolta parvekkeelta. Naapurit syyttelivät toisiaan huonoiksi äideiksi, rasisteiksi, ties miksi. Asumisneuvoja päätti viheltää pelin poikki. Hän soitti Pakolaisavun KOTILO-projektin työntekijöille: Voisitteko tulla sovittelemaan tilannetta? Sovittelua kesällä ja syksyllä Sovittelutapaamisia järjestettiin kesällä ja syksyllä. Ensimmäiseen tapaamiseen kutsuttiin kaksi valituksen kohteena ollutta perhettä puhumaan pihan metelistä. Perheet olivat aluksi loukkaantuneita. He syyttivät naapureita kiusanteosta ja epäilivät kiinteistöyhtiötä puolueelliseksi. He pelkäsivät myös, seuraako tästä häätö. Paikalla oli myös kaksi Pakolaisavun Kotilo-projektin sovittelijaa, talotoimikunnan puheenjohtaja, tulkki sekä asumisneuvoja. Asukastilan pöydän ääressä käytiin rauhassa läpi valitusta, talon järjestyssääntöjä ja perheiden kokemuksia. Toisen perheen kodista kuulunut meteli oli johtanut valitukseen myös pari vuotta aiemmin. Perheillä itselläänkin oli ikäviä kokemuksia naapureista. Perheen äiti purki epäoikeudenmukaisuutta, mitä tunsi kokeneensa, asumisneuvoja kertoo. Tapaaminen päättyi kuitenkin sovintoon. Perheet pahoittelivat jos olivat aiheuttaneet meteliä ja lupasivat huolehtia ettei niin enää käy. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että perheet olivat voineet joutua vastuuseen myös muiden teoista: pihaa käyttivät muutkin perheet ja naapuritalojen lapset. Perheitä ihmetytti, miksi naapurit eivät olleet puhuneet suoraan heille. Asumisneuvoja on itsekin häm- 7

8 mästellyt, kuinka vaikeaa naapureiden on nykyään selvitellä asioita normaalisti keskenään. Se on tätä päivää, että otetaan ensimmäisenä yhteys viranomaisiin. Seuraavaan tapaamiseen syksyllä päätettiin kutsua myös valituksen allekirjoittajat. Naapurit kohtaavat Yhdeksästä valittajasta kaksi - eläkeläismies ja keskiikäinen rouva - tulivat paikalle tapaamaan somalialaisperheiden äitejä. On rohkea teko tulla antamaan valitukselle kasvonsa. Silloin ihmisellä on jo halu sopia asiat, asumisneuvoja sanoo. Lisäksi yksi rouva välitti terveisensä, koska ei päässyt paikalle. Hän kertoi, että jotain ihmettä on jo tapahtunut, talo on rauhoittunut. Metelöinti oli jo loppunut, joten sitä ei ollut tarvetta enempää puida. Tapaamisen ajatuksena oli, että miten saadaan ristiriidat poistumaan ja talon yhteistoiminta alkamaan, eläkeläismies sanoo. Tunnelma oli aluksi jännittynyt. Paikalla oli asukkaiden lisäksi asumisneuvoja, kaksi KOTILON työntekijää sekä kolme sovittelijaa, joista yksi oli somalialaistaustainen. Eläkeläismies suhtautui tapaamiseen rauhallisesti. Hän on asunut talossa jo 70-luvulta lähtien. Vuosiin on mahtunut lasten ääniä, kellarissa notkuvia teinejä, juoppojen mekastusta, kerran parvekkeelta lensi televisiokin. Häiriötä ja meteliä on ollut kantasuomalaistenkin välillä, mutta ne on onnistuttu karsimaan pois, hän sanoo. Yksi sovittelija kertoo, että heillä ei ollut valmista mallia, miten tapaamisen pitäisi sujua. Tarkoitus oli, että asukkaat alkavat puhua itse, hän sanoo. Ensin jokainen sai kertoa oman kokemuksensa talon tapahtumista. Sitten mietittiin yhdessä, mistä hyvä naapuruus syntyy. Yhdessä todettiin, että se alkaa pienistä asioista kuten tervehtimisestä ja juttelemisesta - ja tietysti myös järjestyssääntöjen noudattamisesta ja siisteydestä. Somalialaisrouvat toivoivat, että heidän ovikelloaan tultaisiin soittamaan, jos valittamista on. He sanoivat, että myös heidän lapsilleen saa huomauttaa metelistä tai muusta jos on tarvetta. Kyse on siitä miten asia sanotaan. Jos nimittelee, niin sehän on henkistä väkivaltaa. Lapsi on aina lapsi, asumisneuvoja sanoo. Sovittelijat kannustivat naapureita tutustumaan toisiinsa, kutsumaan vaikka kahville. Eläkeläismies ei ollut tiennyt, onko somalialaistaustaisille naisille edes sopivaa jutella. Hän oli ihmetellyt myös, miksi naiset välttelivät samaan hissiin joutumista. He sanoivat, ettei heidän kulttuurinsa sitä kiellä. Heillä oli vain ilmeisesti ollut jokin huono kokemus hississä, siksi he olivat varovaisia. Nyt olemme muutaman kerran jutelleet pihalla, mies sanoo. Tapaamisissa oli syntynyt ajatus asukasillasta tai talon juhlasta. Hetki tuntui sopivalta kutsua myös muut talon asukkaat mukaan. Suunnitelmissa talon juhla Syksyn mittaan on järjestetty pari tapaamista, joissa on mietitty hyvän naapuruuden kehittämistä ja suunniteltu talon juhlaa. Parhaimmillaan sadoista asukkaista paikalla oli yhdeksän, kerran vain yksi. Se kertoo siitä, että useimmilla asukkailla ei ole ongelmia naapureiden kanssa. Ja toisaalta siitä, että ennakkoluuloja ja kaunaa on yhä. Moni myös sanoo suoraan, että ei edes halua tuntea 8

9 naapureita vaan olla omissa oloissaan, talossa asuva eläkeläisrouva sanoo. Eläkeläisrouva muutti taloon ensimmäisten joukossa ja hän on kuulunut talotoimikuntaan vuosia. Hän on tottunut puhumaan naapureiden kanssa asioista suoraan, siksi hän ei allekirjoittanut kesällä valitusta. Eläkeläisrouva tietää, että isoon taloon mahtuu monenlaisia kokemuksia. Hyvää naapuruutta on paljon: esimerkiksi eräs kantasuomalainen tuttavarouva vie naapurin somalityttöjä lenkkisaunaan. Hän itse käy auttamassa yli 90-vuotiasta naapuriaan lähes päivittäin. Toisaalta monet asukkaat ovat vanhoja eivätkä kestä lasten ääniä. He eivät muista enää millaista oli kun omat lapset olivat pieniä. Samaa sanoo asumisneuvoja: asiat sujuvat jos jokainen ajattelisi pelkkää omaa mukavuuttaan pidemmälle. Kerrostaloasumisessa tulee aina välillä ongelmia, mutta kyse on siitä, mitä ihmiset itse ovat valmiita tekemään. Siksi sovittelun pitää olla läpinäkyvää, niin että siitä tulee meidän talon juttu, asukaneuvoja sanoo. Eläkeläisrouva on houkutellut naapureita mukaan tapaamisiin ja juhlaan. Olen sanonut, että jos ette nyt tule mukaan vaikuttamaan asioihin, en kuuntele valituksia keväällä. Talossa on yhä ristiriitoja. Pesutupa aiheuttaa riitaa, kun vaatteita on pesty väärillä vuoroilla tai jätetty kuivumaan pitkäksi aikaa. Pahimmillaan maahanmuuttajaperheen vaatteita on heitetty roskiin tai viillelty. Myös roskiskatokset ovat olleet sotkuiset. Syksyn tapaamisissa on ratkottu myös näitä käytännön asioita. Roskiskatokseen on esimerkiksi hankittu harja ja rikkalapio. Roskisten seinälle on kiinnitetty jätteiden lajittelusta kuvalliset ohjeet, jotka ymmärtää kielitaidotonkin. Nykyään eläkeläisrouva järjestelee roskiskatoksen joka aamun miehensä kanssa koiraa ulos viedessään. Ei se minusta ole hirveä homma. Likaisuus lisää likaisuutta. Jos lattia on täynnä roskia niin ajatellaan, että minä voin jättää roskat tähän kun muutkin sotkevat. Joskus tuntuu kyllä uskomattomalta miten välinpitämättömiä ihmiset voivat olla. Eikä kysymys ole vain maahanmuuttajista, kyllä suomalaisetkin sotkevat. Eläkeläisrouva ihmettelee, että monella naapurilla tuntuu olevan nykyään asenne, että talon asiat eivät kuulu minulle. Tämä on iso talo, olisi hyvä jos tehtäisiin kaikki yhteistyötä. 9

10 Elina Ekholm Konflikti kerrostalossa sopua naapurustoon Kylven ilossa, asun voikilossa kopperossa, asunnossa, jossa voi nukkua ja kylpeä, oon siitä hyvin ylpeä on puhtaita molemmat neliöt. Ei viihdy siellä loiseliöt on kiilto parketissa, ruokaa supermarketissa. Sinä arvostelet lähiötä sanot etten tunne na-na-na-naapureita. Vaikka pitkin päiviä ja öitä seinän läpi kuulen niitten murheita talkkareita varsin pösilöitä kalsareita peseviä vaimoja urheita. Katson ulos ikkunasta kai tää on mesta nasta. En tiedä paremmasta ainakin kaupunginjohtajasta tää lähentelee taivasta. Ote kappaleesta Puhtoinen lähiöni, Eppu Normaali (san. Mikko Saarela, säv. Mikko Syrjä). 1. Monikulttuurinen metropoli monenlaisia koteja ja naapureita Koti on paikka, missä saa olla oma itsensä, missä voi rentoutua ja kerätä voimia opiskeluun, työhön ja muihin toimiin. Maahanmuuttajalle kodin ja perheen turva voi korostua, kun kaikki muu on uutta ja vierasta. Kodissa ja lähiympäristössä pitäisi voida tuntea olonsa kotoisaksi, mikä helpottaa myös uuteen maahan kotoutumista. Siksi asumiseen liittyvät ristiriidat naapurien kesken voivat olla erityisen hankalia ja tuntua uusista asukkaista pelottavilta. Jonkun ihmisen tai perheen häiritseväksi koettu asuminen voi lisätä ennakkoluuloa puolin ja toisin sekä viedä pohjaa pois hyvältä naapuruudelta ja kaikkien asukkaiden viihtymiseltä. Naapuruussovittelu on arkisten ristiriitojen ratkaisemista. Nämä ristiriidat voivat liittyä isoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin alueellisesta eriytymisestä ja huono-osaisuuden kasaantumisesta joillekin alueille. Naapuruussovittelu on ihmisten tukea kanssaihmisilleen ja se on suhteellisen uusi toimintamuoto Suomessa. Olen haastatellut tätä artikkelia varten kahdeksaa naapuruussovittelijaa sekä joitakin kunnan ja järjestöjen työntekijöitä. Aineisto on käyty läpi sisällönanalyysillä pyrkimyksenä kiteyttää haastateltavien yhteistä kokemuskertymää asumiseen liittyvien ristiriitojen ratkaisemisesta. Lämmin kiitos kaikille haastatelluille siitä, että he jakoivat kokemuksiaan ja osaamistaan muiden sovittelu- ja naapurustotyötä tekevien käyttöön. Artikkeli on osa Sopuisa asuinalue tutkimusta. Sen tavoitteena on tehdä näkyväksi, analysoida ja mallintaa konfliktien sovittelua sekä ratkaisemista naapurustossa ja nuorten parissa. Tutkimus liittyy laajaan metropolitutkimusohjelmaan (KatuMetro), jossa ovat mukana metropolialueen yliopistot ja ammattikorkeakoulut, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Lahden kaupungit sekä ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö. Katu- Metron lähtökohta on tutkimustiedon sovellettavuus ja käytännönläheisyys. Naapuruussovittelu sopiikin erinomaisesti yhdeksi tutkimuskohteeksi. Ristiriitojen ratkaiseminen ei kuulu vain sovittelutyötä tekeville. Sovittelevaa työotetta tarvitaan konfliktien ehkäisemiseksi ja sopimiseksi niin työssä kuin vapaaajallakin. 2. Meteli ja sääntöjen noudattaminen näistä konflikti usein syntyy Just semmoisia normaaliin elämiseen liittyviä konflikteja, ihan mitä arki tuo mukana, pesutuvan varauksista, lapsista, piha-alueen käytöstä. (sovittelija 5) Kerrostalojen yleisin konfliktien aihe on haastatel- 10

11 tavien mukaan meteli. Naapureiden mielestä ääniä kuuluu liian aikaisin aamulla tai liian myöhään illalla. Ovia paiskotaan, lapset juoksevat rapuissa, soittelevat ovikelloja, tömistelevät sekä pompottavat palloja. Lasten väliset riidat leviävät helposti aikuisten välille ja omien lasten puolustaminen voi saada melko isot mittasuhteet. Maahanmuuttajilla saattaa käydä vieraita useammin ja enemmän kuin keskivertokantasuomalaisella. Toisissa kulttuureissa aikuisten äänenkäyttö voi olla voimakkaampaa kuin Suomessa, ja tavallinen puhe tai keskustelu voidaan mieltää riitelyksi. Naapureita häiritsee myös kolina, huonekalujen siirtely ja kengänkorkojen kopina. Myös yleisten tilojen, kuten pyykkituvan ja saunan, käyttö sekä sovituista vuoroista kiinni pitäminen saattavat aiheuttaa närää. Tupakansavun ja ruuan valmistuksesta aiheutuvien hajujen kulkeutuminen asunnosta toiseen saattaa myös ärsyttää. Jonkun asian kokeminen häiriöksi voi johtua erilaisesta elämäntilanteesta. Vuorotyötä tekevät haluaisivat nukkua päivällä ja silloin naapurista kuuluvat lasten äänet häiritsevät. Vanhemmat ihmiset taasen eivät välttämättä muista, millaista perhe-elämä oli, kun omat lapset olivat pieniä. Yksi sovittelija pohtikin sitä, kultaako aika muistot, kyllä lapsista lähti ääntä jo 60-luvullakin. Syntyy kun erilaiset elämäntilanteet kohtaa...kun aloitin, niin ihmettelin, että lapsista valitetaan niin paljon, leikin äänistä, kun kuljetaan rappukäytävissä, se on normaalia. (sovittelija 8) Samassa tilanteessa elävät naapurit voivat helpommin ymmärtää ja tuntea myötätuntoa toisia kohtaan. Toki jos on sama elämäntilanne, se helpottaa toisen elämäntilanteen ymmärtämistä, että tietty homogeenisuus on hyvästä, lapsiperheet ymmärtävät lapsiperheitä ja iäkkäät iäkkäitä. (sovittelija 6) Kykenemättömyys asettua toisten asemaan voi kertoa myös laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta yhteisöllisyydestä individualismiin. Individualistinen ajattelumaailma on ikävä kyllä tullut myös kaikenikäisille, tavallaan, ei nähdä että kerrostalot ei ole huopatossutehtaita, niissä eletään ja eri elämäntilanteet pitää ottaa huomioon... Sen olen huomannut, että reviiriajattelu on tullut sillä lailla, hajut ja äänet myös loukkaa mun reviiriä, se on uusi ilmiö, hajut tunkeutuu asuntoon, niin kuin joku tekisi sen tahallaan. (sovittelija 6) Konfliktien taustalla on myös tietämättömyys erilaisista säännöistä, esimerkiksi roskien lajitteluun liittyvistä asioista ei tiedetä tarpeeksi. Joskus syynä voi olla puhdas väärinkäsitys. Pyykkituvassa oli tapahtunut vesivahinko ja maahanmuuttajataustainen asukas oli halunnut viedä myös naapurin kostuneet pyykit kuivumaan. Kantasuomalainen naapuri taas luuli, että naapuri on varastamassa heidän pyykkejään. Eräässä toisessa talossa somalialaistaustainen asukas oli kirjoittanut somalinkielellä pesutupaan lapun, jossa hän kehotti muita somalialaisia perheitä noudattamaan taloyhtiön yhteisiä sääntöjä. Joku kantasuomalainen oli luullut, että lappu sisältää poliittista tai uskonnollista viestiä ja näin tässäkin tapauksessa hyvä tarkoitus kääntyi päälaelleen. Haastatteluista välittyi kuva, että suuri osa sovittelupyynnöistä oli aitoja. Ihmiset halusivat korjausta joihinkin konkreettisiin ongelmiin ja kärjistyneisiin naapuruussuhteisiin. Joissain tapauksissa sovittelijat aistivat, että kiistojen takana on myös ennakkoluuloja uusia asukkaita kohtaan. Minusta tuntuu, että suomalaiset vähän kärjistää näitä tilanteita, hiukan rasismia, usein tulee esiin, että sanotaan sosiaalitoimiston maksavan heidän kulut. (sovittelija 3) Yksi haastateltava kertoi tilanteesta, jossa koko talo asettui somaliperhettä vastaan ja kirjoitti adressin saadakseen heidät häädettyä. Naapuruston vihamielisyys kohdistui myös perheen lapsiin. Naapurit valittivat, että somaliperheessä pelataan palloa keskellä yötä. Yksi naapureista oli pitänyt kirjaa ja kertoi, että kello kuuluu pallon pomputtelua. Vanhemmat yrittivät vakuuttaa, että heillä on niin pienet lapset, että he ovat tähän aikaan jo nukkumassa. Perhe melkein häädettiin, kunnes selvisi, että äänet kuuluivat viereisestä asunnosta. 11

12 Turhautuminen omaan elämäntilanteeseen, esimerkiksi työttömyyteen, voi lisätä naapureiden tarkkailua. Joutilas olo lisää sitä herkkyyttä joihinkin asioihin, jos ihminen on töissä, ei hän aina jaksa kiinnittää huomiota kaikkiin asioihin, mitä siellä pihalla tapahtuu. (sovittelija 5) Kyllä se joku tämmöinen turhautuminen ehkä, voi olla taustalla, semmoinen turhautumien ylipäätänsä koko senhetkiseen omaan elämään, on aika tyypillinen tekijä, sitten vaan löydetään ulkopuolelta syy, että saa oman turhautumisensa ilmoille. (sovittelija 6) Yhtenä syynä mainittiin myös pelko tuntematonta kohtaan, kohtaamattomuus ja viimeaikainen maahanmuuttokeskustelu. Toisaalta haastateltavat toivat esiin myös sen tosiasian, että aina löytyy ihmisiä, jotka valittavat vaikkei kovin kummoista syytä olisikaan. Konfliktin näkyvät ja konkreettiset syyt ovat äänet, hajut, yhteisten tilojen käyttöön liittyvät epäselvyydet. Niiden taustalla on kuitenkin laajempia asioita kuten tietämättömyys tai (koettu) piittaamattomuus säännöistä, väärinkäsitykset, erilaiset elämäntilanteet tai turhautuminen omaan elämäntilanteeseen, ennakkoluulot sekä yleinen individualisoituminen. 3. Uudet ja vanhat asukkaat konfliktin osapuolet On ollut semmoisia tapauksia, että koko talo on yhtä ihmistä vastaan, on ollut sellaisia tapauksia, että on selvästi ollut kahta leiriä, yhtä paljon puolustajia ja semmoisia, joita syytetään, on ollut ihan yksittäisiä ihmisiä, ihan laidasta laitaan. (sovittelija 5) Haastatteluissa nousi yleisimmäksi tilanteeksi naapuruusriidat, joiden osapuolina olivat kantasuomalainen ja maahanmuuttajataustainen asukas. Näissä tilanteissa kantasuomalainen koki yleensä maahanmuuttajan asumisen häiritseväksi. Joissain tapauksissa häiritty osapuoli haki tukijoukkoja naapurustosta vahvistukseksi omalle näkemykselleen. Tyypillinen sovittelutapaus on esimerkiksi sellainen, että valittava osapuoli on pitkään talossa asunut iäkkäämpi pariskunta, jota häiritsee nuoremman lapsiperheen asumisesta aiheutuvat äänet. Vaikka vanhemmat ihmiset valittavat äänistä ehkä herkemmin, nuoret valittajat voivat olla aggressiivisempia kuin vanhemmat. Vanhemmat ihmiset valittavat, mutta ne ei ole niin aggressiivisia kuin nuoret, esimerkiksi jos sinkkumies on viettänyt iltaa, hän haluaa nukkua päivällä. (sovittelija 5) Tapauksia, joissa maahanmuuttajataustainen naapuri olisi valittanut kantasuomalaisesta naapurista, oli erittäin vähän. Yhdellä sovittelijalla oli ollut yksittäinen tapaus maahanmuuttajien keskinäisistä ristiriidoista. Näyttääkin siltä, että naapurista valittaminen ei kuulu kovin herkästi muista maista muuttaneiden asumiskulttuuriin. Uussuomalaisten kynnys, maahanmuuttajien kynnys valittaa on vähän korkeampi, siinä mielessä, että olemme tottuneet siihen, että asiat voi hoitaa puhumalla ja sitten me kestetään vähän enemmän meteliä tai semmoista, ei ole tarvetta valittaa asioista. (sovittelija 5) Toisaalta haastatteluissa tuli esiin, että esimerkiksi pakolaisperhe voi kertoa naapureiden humalahäiriköinnistä esimerkiksi jollekin tutulle viranomaiselle, mutta ei kuitenkaan uskalla tai halua tehdä asiasta virallista ilmoitusta, jotta ei joutuisi itse naapuruston silmätikuksi. Kantasuomalaisten keskinäiset ristiriidat ovat haastattelujen perusteella usein pitkään jatkuneita ja osin vaikeasti selvitettäviä. Tavallaan tavallisia ihmisten välisiä riitoja, jotka on jäänyt kytemään, lähteneet menemään pahemmaksi ja pahemmaksi, tuntui, että siinä ei oikein päässyt sinne asti, mitä ne varsinaiset syyt oli... Varmaan vähän isommissa riidoissa on taustalla jotakin muutakin kuin ne konkreettiset asiat, mitä on tapahtunut, jos ne olisi vaan konkreettiset asiat, niin sehän olisi helppoa. (sovittelija 4) 12

13 4. Kun ei puhuta konfliktin kärjistyminen ja laukeaminen Soviteltavia konflikteja leimaa puhumattomuuden kulttuuri: havaitusta tai koetusta epäkohdasta ei kerrota suoraan naapurille, vaan laitetaan nimetön lappu postiluukusta tai valitetaan isännöitsijälle. Meteli tai muu häiriö on saattanut jatkua jo pitkään ja jossain vaiheessa häiriötä kokeva ei enää kestä tilannetta. Tällöin tilanne saattaa olla jo aika tulehtunut. Joskus yritetään kestää liian kauan, pamahtaa kerralla päälle. (sovittelija 6) Usein lappuun on kirjoitettu viesti isoilla kirjaimilla ja melko pelkistettyyn sävyyn. Nimettömänä esiintyminen saattaa vain pahentaa tilannetta, sillä koputtaminen tai lappujen lähettely voidaan kokea pelottavina, erityisesti jos perhe on muuttanut epävakaista oloista. Yksi kuvaava tapaus oli se, että väärään roskalaatikkoon laitettu roskapussi oli avattu, sieltä oli löydetty kirje, jonka avulla roskapussin jättäjä oli tunnistettu ja hänelle oli laitettu nimetön viesti asiasta. Tämä tapaus voisi olla esimerkki myös positiivisesta välittämisestä ja naapurista huolehtimisesta, jos nimettömän viestin sijaan olisi käyty juttelemassa avoimesti asiasta tai viestiin olisi laitettu nimi. Toisaalta asukkaiden puhumattomuuden ja puuttumattomuuden takana voi olla myös pelko, ja tämä koskee suhtautumista sekä kantasuomalaiseen että muualta muuttaneeseen naapuriin. Voi olla helpompi ulkoistaa ongelma isännöitsijälle kuin puuttua tilanteeseen. Sovittelijoista tuntui, että välillä maahanmuuttajaperheitä tarkkaillaan, ikään kuin odotettaen että mitähän häiriötä he aiheuttavat. Joltain ihmisiltä kestetään enemmän melua kuin toisilta. Esimerkiksi nuoret, jotka ovat kohteliaita iäkkäämmille naapureille, voivat saada anteeksi äänekkäätkin juhlat. 5. Sovittelun käynnistys luottamuksellisen ja hyvän ilmapiirin luominen Sovittelu käynnistyy yleensä isännöitsijän tai asumisneuvojan kautta. Jos ainakin riidan toiselta osapuolelta on saatu lupa asian ohjaamisesta eteenpäin, KOTILO-projektista otetaan yhteyttä ja varmistetaan, ovatko osapuolet halukkaita sovitteluun ja vasta tämän jälkeen sovittelijat tulevat mukaan ja järjestävät konkreettisen tapaamisen. Joissain tapauksissa tämä esityö voi viedä kauankin aikaa. Käydään oven takana katsomassa, mikä on äidinkieli, saattaa mennä pitkä aika, että saadaan perustiedot kuntoon. (sovittelija 7) Sovittelu on parityötä, ja usein toinen sovittelijoista on maahanmuuttajataustainen. Sovittelijat saavat ennen sovittelua tiiviin kuvauksen siitä, mitä on tapahtunut. Haastatellut sovittelijat pitivät hyvänä siitä, että ei tiedetä liikaa konfliktin taustoista. Kun tietää taustoja paljon, se luo omat ennakkoluulonsa, jotka voivat peilautua tilanteeseen. (sovittelija 1) Sovitteluprosessin edellytys on, että kumpikin osapuoli haluaa tulla sovitteluun. Näin ei aina tapahdu. Kun tarjotaan mallia sovitteluun... niin sitten sanotaan, että mulla ei ole mitään soviteltavaa... ei mun tarvi olla siellä, jos minä olen se valittaja, sitä ei tietyllä tavalla koeta, että se vastuu menee myös, että jos minulla on oikeus sanoa, niin minulla on myös vastuu selvittää. (sovittelija 6) Sovittelijat keskustelevat keskenään yleensä puhelimitse tai tapaavat hieman aikaisemmin ja sopivat roolituksesta, esimerkiksi siitä, kumpi aloittaa keskustelun. Sovittelun alussa sovittelijat kertovat, että he ovat puolueettomia ja että heillä on vaitiolovelvollisuus. He tekevät sovittelun säännöt selviksi ja painottavat sitä, että sovittelussa ei enää loukattaisi ketään ja että sovittelussa käytettäisiin toista kunnioittavaa puhetta. Sovittelijoiden vapaaehtoinen mukanaolo saattaa ol- 13

14 la aseistariisuvaa. Kokemus siitä, että tuntemattomat ihmiset käyttävät aikaansa heidän riitojen selvittelyyn voi myös rohkaista riidan osapuolia tulemaan paikalle. Sehän on hirveän rohkea teko niiltä ihmisiltä, että ne ylipäätänsä tulee paikalle, joko valittajana tai sehän on ihan hirveätä, että susta on valitettu, tulet paikalle kuuntelemaan. Sovittelijoiden tulee antaa koko ajan myönteinen palaute, että on hienoa, että olette täällä. (sovittelija 6) Myös konkreettiset fyysiseen tilaan, ihmisten sijoitteluun ja pieniin tarjoiluihin liittyvät asiat voivat auttaa ilmapiirin luomista rauhalliseksi ja mukavaksi. Osapuolille kerrotaan, että taukoja voidaan tarvittaessa pitää ja käydä ulkona tupakalla. Myös pöytä voi tuoda turvaa, erityisesti jos kiihtyneet osapuolet elehtivät paljon puhuessaan. Tarjoilut antavat mahdollisuuden puuhasteluun, jolla voi voittaa aikaa, ja laukaista hermostumista. Mehu ja keksi, että voi mutustella, pyörittää kuppia. (sovittelija 1) 6. Tunteet pinnassa kummankin osapuolen ääni kuuluviin Ihmiset tulevat sovitteluun hyvin tunnelatautuneina. He ovat varautuneita ja voivat kyräillä toisiaan. Kun he pääsevät puhumaan, asiaa tulee paljon ja sovittelijoilta haetaan myötätuntoa. Sovittelussa ensin kumpikin saa kertoa oman versionsa tapahtuneesta. Vaatii kypsyyttä kuulla toisen versio omasta käyttäytymisestään. Jos mä ensin kerron, mitä sä olet mulle tehnyt ja kuinka pahalta se on tuntunut, niin kuinka sä pystyt kuuntelemaan sen. (sovittelija 8) Joissain tapauksissa toinen osapuoli on nauhoittanut naapurin asunnosta kuuluvaa ääntä. Joskus taas ei ole niin helppo osoittaa, mistä ääni on kuulunut. Sovitteluissa on ollut tapauksia, joissa syyttävä osapuoli on luullut, että ääni tulee naapurista, mutta se onkin kantautunut toiselta puolen taloa. Käymällä asunnossa tilanne voidaan selvittää. Yleensä, jos on sellainen asia, mikä pitää todistaa, haju ja meteliasiat, me pyritään, että asukasneuvoja tai joku muu on mukana siinä, voi käydä asunnolla, katsoa, onko todella niin. (sovittelija 5) Kun kumpikin osapuoli on saanut kerrottua oman näkemyksensä tapauksesta, sovittelussa on usein suvantovaihe, jossa jo ryhdytään hakemaan sovintoa. Sitten usein kuitenkin tulee vielä uusi tunnekuohu. Seuraavat aineistonäytteet valaisevat ilmiön yleisyyttä. Purkautuu ensijännitys ja turhautuminen, ensimmäinen tunnekuohu, sitten voidaan olla vähän aikaa asialinjalla, ikään kuin vaatimus tai pyrkimys sovintoon vahvistuu, sitten tulee uusi vastustus, ton kanssa en sovi... lisää vettä myllyyn... silloinkin kaksi vuotta sitten noi teki... (sovittelija 1) Ensin pääsee räjähtämään tavallaan, sitten tulee väsymys tai lepotila, sitten tunteita alkaa uudestaan tulla. (sovittelija 2) Mä luulen, että se johtuu siitä, että ihmiset oikeasti haluaa varmistaa, että tämä asia on oikeasti hoidettu, että kaikki on sanottu, jopa semmoinenkin, joka on jäänyt sanomatta ehkä alussa, viimeinen tulivuori tulee, sitten asiat on paremmin. (sovittelija 5) Keskustelun kuluessa sovittelijat yrittävät jakaa puheenvuoroja tasaisesti. Kehon kielestä voidaan myös seurata sitä, mitä tapahtuu. Jos toinen osapuoli puhuu päälle, sovittelija voi keskeyttää sanomalla, että hei, mehän sovimme että emme keskeytä toista. Sovittelijan tehtävänä on valvoa sääntöjä ja tarvittaessa palauttaa säännöt, mikä luo osapuolille turvallisuuden tunnetta. Jos tulee tunne, että sovittelijat painostaa, halutaan kaivautua omiin poteroihin vielä kertaalleen, oleellinen kohta, miten siitä pääsee yli. Jos pääsee, sitten alkaa sujumaan... Sovittelijan läsnäolo rauhoittaa, tekee puolueettomaksi tilannetta ne tulevat siihen tilanteeseen alun perin vapaaehtoisesti... Miten sovittelijat saa uudelleen rauhoittumaan, pidettyä samassa tilassa kriisivaiheen yli, se on ammattitaidon/ ohjauksen kovin paikka. (sovittelija 1) 14

15 7. Ymmärrys lisääntyy kohti sovintoa Muutama minuutti, että toinen on syyllinen ja toinen syytetty ja sitten puntit tasan, mennään edestakaisin, on sovittelijan taitavuutta, että pystyy nopeasti korjaamaan ja tasapainottamaan tilanteen ja antamaan molemmille mahdollisuuden olla hetken syytetty ja syyllinen järkevässä mittakaavassa. (sovittelija 7) Ratkaisun rakentaminen vaatii kaikilta osapuolilta paljon. Usein osapuolilla voi olla hyvin tiukka linja mä olen oikeassa, tuo väärässä. Sovittelija voi poimia keskustelusta ehdotuksia, joiden avulla saa pienen sovun aiheen syntymään. Jos siinä ollaan kauhean kaukana toisistaan, aina joku yhtymäkohta, mistä sopua lähtee rakentamaan, pienestä asiasta, isoa ei tarvitse hoitaa pois, pieniä myönnytyksiä puolin ja toisin, päästään kohti isompaa ratkaisua... Usein konfliktissa on ydin, ytimen ympärillä jotakin, sana kaksi, voi antaa toisen tarttua. (sovittelija 7) Joskus voi olla tarpeen myös avata osapuolten elämäntilannetta. Joskus voi selvitä, että ihmisellä on esimerkiksi joku vamma tai sairaus, mikä voi aiheuttaa ääniä. Pakolaisilla voi myös olla hyvin traumaattiset taustat, jonka vuoksi voi kokea naapurin käyttäytymisen uhkaavammaksi kuin se todellisuudessa on. Elämäntilanteen valottamisen pitää tapahtua kuitenkin henkilöiden omilla ehdoilla. Tunnekuohun tilassa sovittelija voi tehdä erilaisia apukysymyksiä, joilla rauhoittaa tilannetta kuten mikä sua alkoi harmittaa, harmittaako sua vielä joku asia, onko jotakin, mikä on vielä jäänyt sopimatta? Tällöin toinenkin osapuoli huomaa, että toinen on tosissaan ja on oikeasti loukkaantunut tai pahoittanut mielensä. Aito tunne herättää yleensä vastakaikua. Tavallaan otetaan tunteisiin kiinni, miltä sinusta kuulosti tuo hänen tunteensa, onko se oikein tai väärin tai oikeutettu tai ei. (sovittelija 6) Eräs sovittelija kertoi kysyneensä yhdessä kiihtyneessä sovittelutapaamisessa kuinka kauan osapuolet olivat riidelleet. Kuultuaan, että riita oli kestänyt 14 vuotta, sovittelija katsoi kaikkia osallistujia ja kysyi, että eikö se ole ollut kauhean raskasta ja mitä voitaisiin tehdä, että riita saataisiin lopetetuksi. Toinen sovittelija kertoi tilanteesta, jossa keskustelu junnasi paikallaan, ja samoja syytteitä vaan pyöriteltiin. Sovittelija kysyi maahanmuuttajataustaiselta osallistujalta millaisia asuinrakennuksia heidän lähtömaassaan oli. Näin sovittelija sai tilannetta ohjattua toiseen suuntaan. Sovittelijat kaipasivat vinkkejä muun muassa siitä, millaisin keinoin sovittelutilanteeseen voi tarpeen vaatiessa tuoda uusia näkökulmia, jotka etäännyttäisivät keskustelua palopesäkkeestä. 8. Sopimus ja uuden toimintatavan opettelu Suoraan ei saisi tarjota ratkaisuja, kiusaus on tosi kova, ei saa tehdä, niiden pitää keksiä itse... Mikä olisi hyvä tilanne, jos ajatellaan tästä eteenpäin. (sovittelija 1) Sovittelun päätteeksi osapuolet allekirjoittavat sopimuksen. Se on yhteisymmärryssopimus. Ratkaisuesitys syntyy useimmiten asian esille ottaneelta osapuolelta, esimerkiksi toivomus, että musiikkia ei kuunneltaisi öisin. Toinen osapuoli voi taas toivoa, että koetusta häiriöstä tultaisiin asiallisesti puhumaan, ei lähetettäisi lappuja tai hakattaisi vasaralla patteriin. Yleensä toinen osapuoli ei halua, että vain häntä velvoitetaan. Voidaan esimerkiksi sopia, että radioita ei soiteta niin kovalla, mutta jos jotakin liiallista ääntä kuuluu, niin asiasta tullaan puhumaan suoraan. Sopimuksessa voidaan mainita myös teknisistä asioista kuten siitä, että vahvasti tuoksuvaa ruokaa laitettaessa avataan ikkuna tai laitetaan liesituuletin päälle. Sopimukseen voidaan myös kirjata, että lapsia ohjataan olemaan kohteliaita naapureille. Jos perheessä on usein pidempiaikaisia vierailuja, sovittelija voi kysyä häiriötä kokeneelta osapuolelta: Toivoisitteko, että pitkäkestoisista vierailuista kerrottaisiin ennakkoon? Tällä lailla voidaan löytää ratkaisu, jonka kumpikin voisi hyväksyä. Kalle Liesisen (2010) mukaan rauhanvälitystä koskevat dokumentit voi pilata kolmella tavalla. Ensiksi 15

16 sopimus on niin ylimalkainen, ettei siitä ole mitään hyötyä, toiseksi sopimus on niin yksityiskohtainen, että sitä joudutaan käytännön elämässä rikkomaan tai kolmanneksi sopimuksessa ei ole sovittu vaikeista asioista, vaan ne on piilotettu sanahelinän alle. Sama koskee varmasti myös naapuruussovittelusopimuksia. Sopimuksen pitää olla kohtuullinen. Siihen ei voida esimerkiksi kirjata, että lapsista ei saa kuulua mitään ääntä. Seuraava sovittelun vaiheistus (Poikela 2010) kuvaa hyvin myös naapuruussovittelua: 1) tapahtuneen selkiinnyttäminen sovittelun aloitus 2) ymmärryksen syventäminen ristiriidan sovittelu 3) sopimuksen toimeenpaneminen ja arviointi 4) uuden toimintatavan vakiinnuttaminen Sovittelun lopuksi osapuolilta kysytäänkin, haluavatko he että heihin otettaisiin myöhemmin yhteyttä. Sovitteluiden seurantaa järjestetään tarvittaessa. Uuden toimintatavan vakiinnuttaminen on yksi sovittelun vaikeimmista vaiheista. Osapuolilla on suuret odotukset, kun he lähtevät pois sovittelutilanteesta. On epärealistista uskoa, että kaikki muuttuisi heti sovittelun jälkeen, mutta pienetkin muutokset voivat olla askelia parempaan. Riidan osapuolilla on ollut kuitenkin tarve päästä puhumaan asiasta, kumpikin on kenties tehnyt vähän ylilyöntejä ja he saavat pahimman taakan pois, kun he voivat pahoitella omaa käytöstään ja pyytää anteeksi. Se on prosessi myös se sovittelun jälkeinen elämä... Ihmisillä on ikävä kyllä vaan se muisti aika pitkä, vaikea lähteä puhtaalta pöydältä. (sovittelija 6) Tässä on suuri ero verrattuna rikos- ja riita-asiainsovitteluun. Siinä osapuolet eivät välttämättä enää koskaan kohtaa toisiaan. Naapuruussovittelun osapuolet jäävät asumaan lähekkäin ja kohtaavat usein sovittelun jälkeen naapurustossa. Ehkä muodollista sopimustakin tärkeämpi on se, että sovittelussa on luotu yhteys ihmisten välille ja voidaan sopia, että seuraavan kerran ei lähetetä nimetöntä lappua, vaan tullaan suoraan sanomaan vaivaavasta asiasta. Joku semmoinen kohtaaminen, toisen elämään hetkeksi asettautuminen... se yhteinen ymmärrys jotenkin, vaikka se olisi se hetki, se hetki voi olla ihan äärimmäisen tärkeä jotakin toista samankaltaista tilannetta varten. (sovittelija 6) 9. Sovun rakentajien oppimiskokemuksia ja pohdintoja Tämä hyvä fiilis tulee siitä, että vaikka luuli, kun istutaan alas että kaksi vihaista ihmistä, lopussa me kaikki lähdetään hymyillen ja nauraen, se on hyvä juttu, tästä on hyvä jatkaa. (sovittelija 5) Naapuruussovittelu on uusi toimintamuoto Suomessa ja siksi halusin koota myös sovittelijoiden oppimiskokemuksia ja pohdintoja työnsä kehittämisestä. Yksi hienovaraisuutta ja toisaalta myös jämäkkyyttä vaativa sovittelijan ohjaustaito liittyy siihen, miten iso tila annetaan tunteiden purkamiselle. Osapuolilla on suuri tarve kertoa kokemastaan häiriöstä, mutta tunteisiin ei saa jäädä lillumaan. Kymmenen vuoden takaisten asioiden jauhamisen katkaisu ei ole helppo tehtävä, kuten yksi sovittelija sanoi. Sovittelijan ammattitaitoon kuuluu vaistota, miten pitkälle tunteiden purkamisen voi päästää. Toisaalta kyseessä on höyrynpäästötilanne, mutta tilanne pitää kuitenkin pitää hallinnassa. Ihmiset ovat taisteluasetelmissa ja heidät pitäisi ohjata yhteisymmärrykseen. Tunnepitoisten tilanteiden hallinnassa sovittelijat kaipasivat lisätietoja. Haluaisin oppia lisää kysymystekniikkaa, mistä löytäisi ne oikeat narut, mistä vetää, oikeat kysymykset, millä saisi tilanteen laukeamaan. (sovittelija 1) Jos toinen osapuoli on aggressiivinen, hyväksi havaittu käytäntö on, että toinen sovittelijaparista voi ottaa aggressiivisemman hetkeksi haltuunsa. Parityöskentely näyttää olevan yleisestikin hyvin toimiva tapa, kukaan ei kommentoinut sitä muuten kuin positiivisesti. Samoin tulkin läsnäolosta mainittiin, mutta kukaan ei kommentoinut sitä mitenkään. Tästä tulkin näkymättömyydestä jäi vaikutelma, että tulkkaus on 16

17 ollut onnistunutta ja toiminut juuri niin kuin sen pitääkin, eli luonut kielellistä tasa-arvoa. Toinen tärkeä oppimiskokemus on puolueettomana pysyminen. Sovittelijalle voi muodostua kuva siitä, kumpi osapuolista on enemmän väärässä tai oikeassa, mutta sovittelijan ammattitaitoa on se, että ei näytä tunteitaan. Joskus yksi väärä sana voi aiheuttaa sen että toinen osapuolista kokee sovittelijan olevan puolueellinen. Tosi vaikeaa, ettei työnnä toista nurkkaan, sanotaan, että me ei haeta syyllistä, me haetaan sopua. (sovittelija 3) Yksi sovittelija kertoi kuinka hän ennen sovittelua pelkäsi menevänsä tilanteessa tunnetasolla mukaan. Hän kuitenkin huomasi pystyvänsä olemaan yllättävän rauhallinen ja puolueeton todeten että nyt näyttää tunteet nousevan, mitähän nyt tehdään. Tämä systeemi toimii, että mä voin mennä ulkopuolisena ja näillä kysymyksillä auttaa, kun tunteet kuohuu. (sovittelija 8) Sovittelijoiden kokemuksen mukaan on helpompaa neuvotella selkeästä asiasta, missä ei ole kauheasti tulkinnanvaraa. Toisaalta esimerkiksi ääniin ja meteliin liittyy tulkitsemismahdollisuuksia. Ihmisten yksilölliset ärsyyntymiskynnykset ja meluherkkyydet poikkeavat toisistaan. Arvomaailmaan tai persoonallisuuteen liittyvät asiat ovat aina vaikeita. Erityisesti kun mennään tunne-alueella, esimerkiksi asetetaan kyseenalaiseksi toisen kasvatuskyky, niin tilanne helposti tulehtuu. Sovittelun kannalta on hankala tilanne, jos ihminen ei näe omassa käyttäytymisessään mitään ongelmaa. Joskus sovittelun osapuoli ei ole vain tullut ajatelleeksi oman käyttäytymisensä seurauksia. Kuultuaan, miten toiset ovat kokeneet käyttäytymisen, on sitä myös mahdollisuus muuttaa. Haastatteluissa tuli esille kokemus siitä, että sovittelutilanteessa ei tulisi olla liikaa ihmisiä. Tällöin yksittäiset, sovinnonhaluiset ihmiset eivät aina saa ääntään kuuluviin. Jos riidan osapuolia on paljon, voisi mukana olla useampi sovittelija jolloin ratkaisua voi työstää pienemmissä ryhmissä. Sanotaan niin, että helpointa, jos on yksittäisiä ihmisiä, tosi vaikeaa, jos ryhmässä on eri näkemys asiasta, ryhmässä tyhmyys tiivistyy, ruokkii toisiaan, tosi vaikea lähteä sovittelemaan. (sovittelija 5) Oma erityiskysymyksensä on sovittelutilanteet, joissa selviää että jommallakummalla osapuolella on mielenterveysongelmia. Sovittelijoiden kokemuksen mukaan asia pitää hoitaa tällöin niin, että henkilö ei menetä sovittelutilanteessa kasvojaan. Esimerkiksi jos asukkaalla on harhaisuutta hänet voi hienovaraisesti ohjata hakemaan apua ei kuitenkaan vedoten hänen mielenterveyteensä. On myös kiinnostavaa pohtia voiko sovittelija joskus vaikkapa korottaa sovittelutilanteessa ääntään. Yhdessä sovittelussa sovittelijan oli pakko tehdä näin ja sanoa nyt kuuntelette tilanteen menossa mahdottomaksi. Äänen kohottaminen on varmasti tilannekohtaista. Yleensäkin sovittelijan rooli voi muotoutua kunkin persoonan mukaan. Yksi kokenut sovittelija sanoi, että hän on joskus sanonut, että pitää ajatella toista, ei vain itseään, miettiä, miten voisin itse olla mukava naapuri. Näin sovittelu voi liukua joskus ohjauksen ja opastuksen puoleen, mutta tässäkin asiassa aivan tarkkaa rajanvetoa voi olla vaikea vetää. Yksi oivallus oli se, että epäonnistunut sovittelukin voi tuottaa tulosta. Eräs sovittelu oli päättynyt siihen, että toinen perheistä marssi ulos loukkaantuneena. Sovittelun jälkeen syyttävä osapuoli kertoi sovittelun järjestäjälle, että hän oli nähnyt naapurin myöhemmin ja että he olivat puhuneet asiasta uudestaan. Ilman tätä sovittelutapaamista naapurien puhumattomuus ja ristiriitatilanne olisi varmasti jatkunut. Naapuruussovittelijoille on kertynyt paljon kokemuksia asumiseen liittyvistä ristiriidoista, joten halusin myös kysyä heidän näkemyksiään ristiriitojen ennaltaehkäisystä. Vastauksissa nousi esiin sekä konkreettisia ehdotuksia asuinalueen yhteisöllisyyden rakentamiseksi sekä laajempia pohdintoja yhteiskunnallisesta eriarvoistumisesta ja sen pysäyttämisestä. Konkreettisina toimenpiteinä monet painottivat yhteistä tekemistä ja kohtaamisia arkipäiväisissä tilanteissa. Näitä voivat olla esimerkiksi erilaiset talkoot ja tapahtumat naapurustossa. Asukastoimikunnilla on 17

18 paljon mahdollisuuksia yhteisöllisyyden luomiseen muun muassa vastaanottamalla uudet asukkaat niin että he tuntevat kuuluvansa naapurustoon. Yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny hetkessä. Yksi haastateltava kertoi tapauksen pienemmältä paikkakunnalta, jossa taloyhtiö oli järjestänyt pihatalkoot. Ensimmäisenä vuonna maahanmuuttajataustaiset ja kantasuomalaiset pysyivät täysin omissa ryhmissään talkoiden aikana ja tarjoiluja tulivat syömään vain lapset. Toisena vuotena oli jo enemmän vuorovaikutusta ja kolmantena otettiin jo yhteisiä valokuvia. Tietämättömyys ja väärinymmärrykset olivat yksi syy kiistoihin naapureiden kesken. Lahdessa maahanmuuttajapalvelut järjestävät uusille pakolaisperheille talkkarin kierrokset, joiden aikana käydään läpi kaikki yleiset tilat, pesutuvat, vinttikomerot, jätekatokset ja kerrotaan miten missäkin voi toimia. Mukana kierroksilla on huoltoyhtiön edustaja ja tulkki. Tätä mallia kannattaisi laajentaa myös muille asukkaille. Esimerkiksi vanhempien luota ensimmäiseen asuntoon muuttavat kantasuomalaiset nuoret hyötyisivät varmasti myös tästä opastuksesta. Haastateltavien mukaan asukas- ja talotoimikuntiin pitäisi saada myös enemmän maahanmuuttajataustaisia aktiiveja, ei kuitenkaan niin, että he toimivat sylkykuppeina ja joutuvat vastaamaan jokaisen maahanmuuttajataustaisen naapurin teoista. Ehdotettiin myös erikielisten järjestyssääntöjen hyödyntämistä. Asukastoimikunnissa voisi olla myös joku sovitteluun perehtynyt jäsen ja koko sovittelutoiminta voisi toimia vähän matalammalla kynnyksellä. Näin kaikkien ongelmien ja niiden ratkaisuehdotusten ei aina tarvitsisi kiertää isännöitsijöiden kautta. 10. Kohtaamattomuuden kulttuurista yhteisöllisyyteen Mongolialaisen sanonnan mukaan on aina hyvä saada vieraita. Hyvillä perheillä vieraita riittää, ja hyvissä vesissä on myös paljon kaloja. Konkreettisten riitojen taustalta haastatteluista nousi esiin suomalaisen (asumis)kulttuurin piirteitä kuten puhumattomuuden, valittamisen ja sääntöjen kulttuuri sekä yleinen individualisoituminen. Mä näen, että tässä on iso yhteiskunnallinen murros menossa, meidän tapa käsittää meidän oma elämämme ja oma koskemattomuutemme, on jotenkin vaikea muuttaa semmoista ajattelutapaa, että meillä on oikeus tehdä asioita, jotenkin ihan joka puolelta tuoda esiin velvollisuudet, meillä on velvollisuus sietää toista ihmistä, olla loukkaamatta häntä... (sovittelija 6) Suomessakin on nähtävästi asuinalueiden etnistä segregaatiota. Tänä päivänä eriytymiskysymykset on konfliktin alku moneen, sen pysäyttäminen ja tukitoimien vieminen nyt sinne kun vielä on mahdollista... ei ole pelkästään kyse siitä, että siellä on maahanmuuttajia, vaan myös huono-osaisia suomalaisia. (sovittelija 6) Naapuruussovittelu voi toimia vastavoimana segregaatiokehitykselle lisäämällä ymmärrystä ja vuorovaikutusta erilaisten ihmisten välille. Monta kertaa on tullut se onnistuminen, sen vaistoaa, näkee sen ihmisistä, että on aitoa, ihmiset kättelee, halaa... Hymyssä suin lähtivät pois täältä, onnistumisen ilo on heillä ja meillä. (sovittelija 3) Eräs haastateltava kertoi tansanialaisen naapurinsa sanoneen, että jos tulee hätä, naapuri on se lähin ihminen, jonka puoleen käännytään. Tämän ajattelun uudelleen löytäminen voisi lisätä kaikkien asukkaiden viihtyvyyttä. 18

19 Naapuruussovittelu prosessina Konfliktien aiheet Meteli Yhteisten tilojen käyttö Häiritseväksi koettu lasten tai aikuisten käyttäytyminen Koettu tai todellinen piittaamattomuus säännöistä Taustalla vaikuttavat yksilö- ja yhteisötason tekijät Tietämättömyys Väärinymmärrykset Puhumattomuus Erilaiset elämäntilanteet Ennakkoluulot Individualismi Ongelmien ulkoistaminen isännöitsijälle tai lähipoliisille Rakenteelliset tekijät Alueellinen eriytyminen Huono-osaisuudesta johtuva turhautuminen Yhteisöllisyyden väheneminen Asenneilmapiirin jyrkentyminen Asumiseen liittyvät tekniset asiat kuten elementtitalojen huono äänieritys Sovitteluprosessin eteneminen Valmistautuminen ei liikaa ennakkotietoja Käynnistys turvallisen ilmapiirin luominen: istumajärjestys, tarjoilut, keskustelun pelisääntöjen selväksi tekeminen Tunteiden purkaminen kummankin osapuolen ääni kuuluviin Suvantovaihe keskinäisen ymmärryksen lisääntyminen Uusi tunnekuohu varmistetaan, että kaikki kertyneet asiat/mielipaha saadaan purettua Ratkaisuvaihtoehtojen läpikäyminen vältetään sitä, että vain toinen osapuoli vastuutetaan asiasta Sopimuksen laatiminen tarkistetaan, että sopimus on kohtuullinen kummallekin Seuranta ja uuden toimintatavan omaksuminen tulevien ristiriitojen ennaltaehkäisy Lähteet: Liesinen, Kalle Kansainvälinen sovittelu. Teoksessa Poikela, Esa (toim.): Sovittelu. Ristiriitojen kohtaamisesta kofliktien hallintaan. Jyväskylä: PS-Kustannus Poikela, Esa Oppiminen sovittelun ytimenä restoratiivisen ohjauksen lähtökohtia. Teoksessa Poikela, Esa (toim.): Sovittelu. Ristiriitojen kohtaamisesta kofliktien hallintaan. Jyväskylä: PS- Kustannus Jyväskylä: PS-Kustannus Elina Ekholm on työskennellyt pitkään maahanmuuttaja-asioiden parissa eri oppilaitoksissa, järjestöissä ja valtion keskushallinnossa. Hänellä on kokemusta myös vammaistyöstä, väitöskirjansa hän teki asiantuntija-ammatissa toimivien näkövammaisten työelämäkokemuksista. Lisäksi hän on toiminut pienyrittäjänä tehden projektiarviointeja ja tuottaen erilaisia julkaisuja. Tällä hetkellä hän on tutkijana Diakonia-ammattikorkeakoulussa KatuMetro-tutkimushankkeessa, jossa hän selvittää konfliktien ratkaisua naapurustossa ja nuorten parissa. 19

20 Kaisa Väkiparta Maahanmuuton historia Suomessa Niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa, on ollut myös muuttoliikettä. YK:n arvion mukaan maailman väestöstä joka 35. on kansainvälinen siirtolainen. Maansisäiset siirtolaiset mukaan lukien siirtolaisten määrä nousee jo miljardiin. Maailman jokainen valtio on tavalla tai toisella riippuvainen siirtolaisista: työntekijöinä, rahan lähettäjinä sekä tiedon ja taidon jakajina. Viime aikoina muuttoliike on muodostunut yhä pitkäaikaisemmaksi ja monitahoisemmaksi. Maasta- tai maahanmuutto on yhä harvemmin pysyvää. Ihmiset liikkuvat edestakaisin kotimaan ja kohdemaan tai useampien kohdemaiden välillä. Ilmiö näkyy myös Suomen maahanmuutossa, jossa Suomen kansalaiset muodostavat yli kolmasosan maahanmuuttajista. Suomi luovuttajamaana Suomalainen maahanmuuton historia eroaa useimmista muista Euroopan maista ainakin kahdella tapaa. Laajamittainen maahanmuutto alkoi suhteellisen myöhään, eikä työperäisten maahanmuuttajien määrä maassamme ole vielä merkittävä. Suomi onkin perinteisesti ollut siirtolaisia luovuttava maastamuuttomaa. Suomesta muutettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa taloudellisten syiden vuoksi erityisesti Yhdysvaltoihin. Siellä asuu edelleen noin sukujuuriltaan suomalaista. Taloudelliset seikat ajoivat jälleen 1960-luvulla suomalaisia muuttamaan, tällä kertaa Ruotsiin. Ruotsissa arvioidaan asuvan nykyisin noin henkilöä, joilla on sukujuuret Suomessa. Maastamuuton luonne on nykyisin olennaisesti muuttunut. Tämän päivän muuttajat ovat pitkälle koulutettuja, määräaikaisia muuttajia. Maahanmuuton kohdemaaksi Suomi muuttui vasta 1990-luvun alussa. Neuvostoliiton romahdus vapautti maastamuuton itänaapurissa. Alueelta tuli Suomeen muun muassa inkeriläisiä paluumuuttajia. Samoihin aikoihin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyi. Tulijoita oli erityisesti Somaliasta ja entisen Jugoslavian alueelta. Poikkeuksena muihin siirtolaisia vastaanottaviin maihin Suomen maahanmuuttoa ovat värittäneet humanitaariset syyt, etnisyyteen perustuvat seikat sekä avioliittoperustainen maahanmuutto. Maahanmuutto nyt Muita kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvia oli vuoden 2010 lopussa Suomessa eli 4,2 prosenttia koko väestöstä. Suurimmat vieraskielisten ryhmät olivat venäjänkieliset, vironkieliset, somalinkieliset, englanninkieliset ja arabiankieliset. Yleisimmät syyt Suomeen muuttoon ovat perhe, opiskelu ja työt. Kaikista Suomen perheistä yli eli 4,2 prosentissa on vähintään toinen puolisoista ulkomaalainen. Maahanmuutto on Suomessa kääntynyt laskuun vuonna Vuonna 2010 Suomeen muutti henkilöä, kun vuonna 2008 muuttajia oli lähes Lukuun sisältyvät myös suomalaiset ulkomailta takaisin muuttaneet, joka on suurin yksittäinen maahanmuuttajaryhmä ennen virolaisia ja venäläisiä. Myös muuttoliike Suomesta poispäin on hienoisessa laskussa luvun lopulla maastamuuttajia on ollut vuosittain noin Pakolaisuuden lyhyt historia Suomessa Pakolainen on henkilö, johon kohdistuu tai jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen tai etniseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Vuonna 2010 maailmassa oli YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan lähes 44 miljoonaa pakolaista, joista 15 miljoonaa on kotimaansa ulkopuolelle paenneita, 27,5 miljoonaa maansisäisiä pakolaisia ja