LIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2011
|
|
- Jaakko Lehtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 liikuntapalvelut PL 7, Orivesi puh
2 LIIKUNTAPAIKAT LIIKUNTAHALLI Liikuntahalli sijaitsee osoitteessa Kääjäntie 4, Orivesi. Hallimestari on Ismo Lehvonen ja liikuntapaikkojen hoitaja Onni Yrjölä. Puhelinnumero on Liikuntahallilla kävijöitä on ollut keväällä 2011 klo arkisin 5400 kävijää ja klo ja viikonloput kävijää. Yhteensä kävijöitä on ollut henkilöä ja lisäksi eri tapahtumissa kävijöitä on ollut 6785 henkilöä. Syyskaudella kävijöitä on ollut arkisin klo 7-14 yhteensä 6892 käyntikertaa ja klo sekä viikonloppuisin käyntikertaa. Yhteensä kävijöitä on ollut käyntikertaa. Liikuntahallin käyttövuorotilanne kevät- ja syyskaudella 2011 on ollut hyvä. Liikuntahallilla on ollut paljon ryhmätoimintaa kaupungin järjestämänä: Seniorien kaksi kuntoryhmä maanantaisin (kuntosali) -Aloitelijoide kuntosaliryhmä -Opettajat Body pumppi (monitoimitila) -Kangasalan henkilökunnan Tyky Body pumppi (monitoimitila) -Tasapainoryhmä kokoontuu liikuntasalissa Kansalaisopiston ryhmiä -Syvävenyttely/kehonhallinta ryhmä -Latimix tanssi -Latimix tanssi jatkokurssi -Itämaisen tanssin alkeet -Itämaisen tanssin jatkokurssi -Varttuneiden liikunta (liikuntasali) -Circuit- kuntopiiri kaksiryhmää (kuntosali) Hallissa järjestettiin lentopallo,futsal ja salibandy turnauksia ja otteluita. Yleisöä eri tapahtumissa kävi noin 3090 henkilöä UIMAHALLI Uimahalli sijaitsee osoitteessa Koulutie, Orivesi. Puhelinnumero on Vastaava uimavalvoja - uimaopettaja on Salla - Mari Myllykoski ja muut valvojat ovat vuonna 2011 olleet Erika Saarinen ja Terho Jaakkola. Kiti Ruissalo on toiminut keväällä ja syksyllä vauvauintivastaavana ja toinen koulutettu ohjaaja on ollut Tanja Majasalmi. Uimahallilla kävijöitä on ollut keväällä 2011 (tammikuu toukokuu) kävijää (keväällä 2010 kävijöitä oli noin ). Syyskaudella kävijöitä on ollut Yhteensä koko vuonna kävijöitä oli henkilöä. Vuonna 2010 vastaava määrä oli Kävijämäärän kasvua on siis jonkin verran. Kevätkaudella uimahallilla vauva- ja perheuinteja on pitänyt Kiti Ruissalo ja Tanja Majasalmi. Salla - Mari Myllykoski on toiminut vastaavana uimaopettaja- uimavalvojana ja hoitanut näin uimahallin hallinnollisia tehtäviä. Kevätkaudella uimahalli on ollut maanantai-päivät kiinni, jolloin hallissa on ollut vesijumppia. Näin ollen viikolle on saatu enemmän tilaa muille käyttäjille. Ryhmiä on ollut yhteensä noin 20 kappaletta/ viikko. Keväällä hallissa järjestettiin uimakoulut toukokuussa ilta-uimakouluina, jossa mukana oli noin 70 lasta ja kesäkuussa aamu-uimakouluina, jolloin mukana oli noin 70 lasta. Lapsia uimakoulussa oli yhteensä 140 henkilöä. Keväällä uimahallissa järjestettiin monia tapahtumia
3 muun muassa naistenpäivä, lasten disco jne. Syksyllä oli lasten disco, kynttiläuinnit, aikuisten tekniikkauimakoulu ja alkeisuimakoulu. JÄÄHALLI Jäähalli sijaitsee osoitteessa Opintie 2, Orivesi. Puhelinnumero on Liikuntapaikkojen hoitajina jäähallilla pääasiassa toimivat Jari Tuomaala, Kalevi Mäkinen ja Jarkko Vartiainen. Mauri Önkki toimii kenttämestarina. Jäähallilla jääkausi kesti keväällä 2011 maaliskuun loppuun asti ja kävijämäärä oli tammikuussa - maaliskuussa 8100 kävijää. Kevätkausi 2011 jäähallissa on ollut hyvä ja koululaiskäyttöä on ollut melko paljon. Reaaliaikaiset jäävuorojen varauslistat internetsivuilla ovat olleet merkittävin muutos edelliseen kauteen. Kevätkaudella jäähallivastaavana on toiminut liikuntapaikkojen hoitaja Kimmo Vallittu. Syyskausi on myös mennyt kohtalaisen hyvin, vaikkakin tulopuoli on ollut heikompaa kuin vastaavana aikana edellisenä syksynä. Jäävuorojen varaajia on ollut myös Tampereelta. Syyskausi alkoi jäähallissa viikolla 34 elokuun lopussa eli hiukan myöhemmin kuin edellisenä vuonna. Yleisöluistelut alkoivat jäähallissa lokakuun alussa. Yleisöluistelu ajat ovat jääkaudella torstaisin klo ja sunnuntaisin klo ja kiekkopelailu klo Yleisöluisteluissa koko vuoden aikana on käynyt 1004 ihmistä. MUUT LIIKUNTAPAIKAT Muilla liikuntapaikoilla toimivat samat henkilöt kuin jäähallillakin ja toiminnasta vastaa kenttämestari Mauri Önkki, joka ottaa vastaan myös kaikki muita liikuntapaikkoja koskevat varaukset. Muilla liikuntapaikoilla (pallokentät) kävijöitä ilman pelejä on ollut noin - kävijää varauslistojen mukaan. Talvikaudella latuja hoidetaan yhdessä hiihtojaoston kanssa. Viikonloppujen latujen ajosta vastasi hiihtojaosto. Sivukylien latuja pidetään kunnossa yksityisten henkilöiden kanssa (Talviainen: Antti Tarkkala. Eräjärvi: Jouni Koskinen). Latukahvila käynnisti toimintansa keväällä 2011, joten latuja ajettiin myös Teerijärven jäälle. Ulkokenttiä (jää) tehtiin keväällä 2011 yläkentälle, Rovastinkankaalle, Hirsilään, Eräjärvelle ja Päilahteen. Keväällä 2011 laitettiin kuntoon Käpykaristamon kenttä teknisen puolen avustuksella ja Suojan kenttä pestiin, jotta sen käyttöikä pitenisi. Kaupungin ylläpitämiä uimarantoja ovat kesällä 2011 Kirkkolahti, Hieta, Nihua, Teerijärvi, Rönni, Eräjärvi, Säynäniemi, Västilä ja Längelmäen kirkonkylä. Rannat sukelletaan aina mennessä ja rantoja ylläpidetään tarkastusten lomassa koko kesän ajan. Teerijärven reittiin, joka on suunniteltu EU:n hankerahalla jo vuonna 2004, saatiin investointirahaa, jolla tehtiin 3 m leveää latu-uraa Teerijärvien lenkille syys-talvella Uraa tullaan hiihtämään edestakaisin tulevana talvena Samalla parannettiin myös paikoitustilaa Pieneläinhautausmaan kohdalla.
4 LESTIKIERROS Osallistujat ja ikäjakauma IKÄ luistelu hiihto suunnistus patikointi pp lenkkeily sisäliik. vesiliik. yht v v v v v v v v yht yht Toteutuma Luisteluviikko Luisteluviikko oli Osatapahtumana järjestettiin jäähallissa kaksiosainen tapahtuma jossa klo välisenä aikana on pienimmille lapsille tarkoitettu Luistelukoulu (vetäjänä Laura Oksanen) ja välisenä aikana Kiekkokoulu (vetäjinä Fortunan valmentajia). Kiekkokoulussa oli mukana myös Jyrki Lumme (Ilves) ja Atte Pentikäinen (Tappara) kynäilemässä nuorten kiekkoilijoiden kanssa. Tapahtuma oli avoin kaikille. Tapahtumassa oli noin 60 henkilöä. Hiihtoviikko Hiihtoviikko oli välisellä ajalla, jolloin osasuoritukseksi hyväksyttiin hiihto, laskettelu tai lumikenkäily. Hiihtoviikkojen aikana latukahvila Väinölä oli avoinna viikonloppuisin klo Lestikierroskortteja sai kahvilalta ja sinne pystyi kortin myös palauttamaan. Kokonaisuudessaan kortteja palautui kahvilalle 50 kappaletta. Muuten kortteja palautettiin noin 105 kappaletta, mikä on enemmän kuin edellisenä vuotena kokonaisuudessaan. Ilmat suosivat hiihtoviikoilla hiihtäjiä. Suunnistus ja ulkoliikunta: Suunnistus ja ulkoliikunta viikko oli , joka järjestettiin yhteistyössä Oriveden Ponnistuksen suunnistusjaoston kanssa. Iltarastit järjestettiin viikkojen aikana kaksi kertaa. Toinen oli korttelisuunnistus ja toinen metsäsuunnistus lähellä keskustaa. Suunnistuksen tai ulkoliikunnan suoritti yhteensä 91 henkilöä. Tämä osatapahtumaviikko oli ohjelmassa ensimmäistä kertaa. Arvonnassa makkaratikut voittivat: Vesa Kangas ja Anna-Maija Vuorinen sekä elokuvanlipun voitti Jussi Lepistö. Luontopatikointi- ja melontaviikko: Luontopatikointiviikko järjestettiin välisellä ajalla. Tällöin osatapahtumina oli luontopatikointi Isojärven kansallispuistoon ja melonta Venehjoella Luontopatikoinnin yhteistapahtumaan osallistui yhteensä 36 patikoijaa ja melonnassa oli 6 henkilöä. Kokonaisuudessaan osan suoritti yhteensä 100 henkilöä. Arvonnassa palkinnot voittivat Jarmo Vartiainen ja Martti Vuorinen. Pyöräilyviikko
5 Pyöräilyn osalta yhteisiä osatapahtumia ei järjestetty vaan jokainen sai suorittaa pyöräilyn itsenäisesti Suorituksia kertyi yhteensä 86 kappaletta. Arvonnassa palkinnot voittivat: Kirsi Kultalahti ja Aino Lehtonen. Lenkkeilyviikko Lenkkeilyviikoilla järjestettiin kaksi osatapahtumaa. Toinen osatapahtuma oli Suojan kentällä tiistaina 20.9., jossa sai testata kuntoaan UKK-kävelytestillä ja cooperin testillä. UKK:n kävelytestiä oli tekemässä Fixsportin Pia Blomster. Tapahtumaan osallistui yhteensä 15 henkilöä. Samalla viikolla järjestettiin la klo 14 lenkkeily -tapahtuma Kirkkolahdella, Onninpolulla. Tapahtuma järjestettiin yhdessä Reuma- ja Sydänyhdistysten kanssa. Tapahtumassa oli mukana noin 50 henkilöä ja ikähaarukka oli sananmukaisesti vauvasta vaariin. Tapahtumassa oli tarjoilua omenaa, banaania ja mehua sekä arvonta osallistujien kesken. Sisäliikuntaviikko Sisäliikuntaviikolla järjestettiin jumppapäivä Fixsportissa la klo Jumpissa oli erilaisia vaihtoehtoja, joista jokainen sai valita itselleen sopivimman. Tapahtuma oli maksuton. Osallistujia jumpissa oli yhteensä noin 80 henkilöä. Sisäliikuntaviikon suoritti yhteensä 66 henkilöä, mikä on enemmän kuin edellisenä vuonna. Arvonnassa liikuntahallin 10x lahjakortin voitti: Vesiliikuntaviikko ( ) Vesiliikuntaviikolla järjestettiin kaksi kynttiläuintia ja 9.12., jolloin kahviossa oli myös glögi ja piparitarjoilua. Tapahtumissa kävi yhteensä 280 kävijää. Vesiliikuntaviikot suorittivat yhteensä 81 henkilöä. Arvonnassa uimahallin 10x lahjakortin voitti: Riikka Lepistö. YHTEENVETOA: Lestikierroksen suoritti vuonna 2009: 68 henkilöä (14 kokonaan), 2010: 79 henkilöä (12 kokonaan) ja 2011: 87 henkilöä (26 kokonaan). Suorituksia kokonaisuudessaan 2010 oli 625 ja vuonna 2011 oli 900 kertaa liikuntaa. Eniten lisääntyi vuotiaiden suorittajien määrä, joka nousi lähes 268 suorituksella. Suosituin laji oli tänä vuonna luistelu ja sitten hiihto. Vähiten suoritettiin sisäliikuntaan. Kaikissa muissa paitsi patikoinnissa suoritusmäärä nousi. Suunnistus uutena lajina keräsi jopa hiukan yli 100 suoritusta. Suoritusaktiivisuus oli hiukan parempaa keväällä kuin syksyllä. Lestikierroksen päätöstilaisuuteen ja uuden 2012 aloitustilaisuuteen osallistui noin 35 henkilöä. Tilaisuus järjestettiin valtuustosalissa klo alkaen. Arvonnassa sauvakävelysauvat voittivat: Timo Toivonen, Anna-Maija Vuorinen ja Iina Halmejärvi. Sykemittarin voitti puolestaan Lotta Lietsala. Pääpalkinnon 150 arvoisen lahjakortin urheiluliikkeeseen voitti Lasse Kultalahti. TAPAHTUMAT JA PUULAAKISARJAT Orirun yhteistyössä seurojen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Mukana yhteensä 70 juoksijaa. Sykettä Seniorit -liikkuen ja laulaen , jossa myös Pirkko Mannola mukana. Paikalla oli noin 160 senioria. Tapahtuma järjestettiin yhdessä KKI:n kanssa. Optio Rekry messut, liikuntapalvelut mukana messuilla. Likkojen lenkille yhteiskuljetus Orivedeltä la Mukana yhteensä 48 lenkkeilijää.
6 Naistenpäivä la klo 12 18, jossa oli muun muassa AquaZumbaa. Mukana oli yhteensä 70 henkilöä. Lasten vesidisco pe klo Mukana oli noin 160 lasta. Toinen lasten vesidisco järjestettiin sykysllä pe ja kävijöitä oli noin 150. Naistenpäivä tapahtuma uimahallilla klo Mukana noin 70 ihmistä. Salibandy sarja pelattiin liikuntahallilla Järjestäjänä toimi SC Läsimäki. Puulaakilentopallo sarja pelattiin loppuun huhtikuun alkuun mennessä. Mukana oli yhteensä 7 joukkuetta. Voittajaksi selviytyi FC - Volley. Uusi puulaakisarja käynnistyi lokakuussa ja mukana oli edelleen 7 joukkuetta. Saman verran joukkueita aloitti myös uuden kauden uutena joukkueena mukaan tuli Läpsyt. OHJATTU LIIKUNTA Kuntoliikunta Bodypump liikuntahallilla opettajille kerran viikossa kevät- ja syyskaudella. Henkilömäärä oli vaihteleva 5 10 henkilöä. Vesijumppia uimahallilla arki-iltaisin. Jumpparyhmiä oli yhteensä noin 4 kappaletta ja maksimi osallistujamäärä oli 25 henkilöä. Kesäjumppia järjestettiin Kirkkolahdella (mukana yhteensä noin 90 henkilöä) ja bodypumppia oli liikuntahallilla elokuussa. Ohjaajana Salla - Mari Myllykoski. Aikuisten tekniikkauintikurssi syksyllä 2011 uimahallissa. Osallistujia yhteensä 14 henkilöä. Ohjaajina Terho Jaakkola ja Salla - Mari Myllykoski. Aikuisten uimataidottomien uimakoulu uimahallissa syksyllä Osallistujia oli 5 henkilöä. Ohjaajana Terho Jaakkola. Työikäisten vesijumpat kevät ja syyskaudella järjestettiin uimahallissa. Ryhmiä oli yhteensä syksyllä ja keväällä 3 kappaletta. Yhteen ryhmään mahtuu aina 25 henkilöä. Erityisliikunta Ohjatut kuntosalit senioreille kevätkaudella 2011: senioreille kaksi ryhmää, omaishoitajille yksi (joka toinen vk) ja eläkkeensaajille yksi (joka toinen vk). Ohjaajana toimi Erika Saarinen ja joissakin Kiti Ruissalo. Ryhmät kokoontuivat yhteensä 14 kertaa ja ryhmissä kävi yhteensä noin 500 senioria. Ohjattuja vesijumppia keväällä oli yhteensä ja syksyllä oli yhteensä 14 kappaletta. Yhteen ryhmään mahtuu aina 15 henkilöä. Mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmä Petteri Lähteenmäki toimii ohjaajana.
7 Maanantaisin liikuntahallilla Kuntoutuskodin/Kuntouttavan päivätoiminnan liikuntatuokio klo (39 kertaa). Kävijöitä henkilöä/kerta. Ohjaajana vapaa-aikaohjaaja. Ma Salibandyn harjoitusottelu Oriveden liikuntahallissa kuntoutuskodin ja kuntouttavan päivätoiminnan Sählärien joukkueella työpajan porukkaa vastaan. Ottelun voittivat Työpajan väki maalein 9-5. Paikalla 40 hlöä. Yhteistyössä sosiaalipalvelut. Ma 7.2. Salibandyn Kääjäntien Kahinat-harjoitusturnaus Oriveden liikuntahallissa kuntoutuskodin ja kuntouttavan päivätoiminnan Sählärien joukkueella. Mukana myös Kurun Alppila ja Kangasalan Sevinio (mielenterveyskuntoutujien porukat). Turnauksen voitti Kurun Alppilan 3:lla pisteellä. Toinen oli Sählärit myös 3:lla pisteellä, mutta huonommalla maalierolla. Kolmas oli Sevinio. Paikalla 50 hlöä. La Salibandyretki Turkuun kuntoutuskodin ja kuntouttavan päivätoiminnan Sählärien joukkueella Suomen Mielenterveyskeskusliiton salibandyn SM-turnaukseen. 16:sta joukkueen harrastesarjassa tuli jaettu yhdeksäs sija. Mukana 35 hlöä. Yhteistyössä sosiaalipalvelut. Ma Salibandyn harjoitusottelu Oriveden liikuntahallissa kuntoutuskodin ja kuntouttavan päivätoiminnan Sählärien joukkueella työpajan porukkaa vastaan. Ottelu päättyi tasapeliin 5-5. Paikalla 40 hlöä. Yhteistyössä sosiaalipalvelut. Näkövammaisten kerho Petteri Lähteenmäki toimii ohjaajana. Keskiviikkoisin kerran kuussa seurakuntatalolla näkövammaisten kerho klo Kävijöitä 11 kerralla 8-12 henkilöä/kerta. Ohjaajana vapaa-aikaohjaaja. Yht.työ srk. Pe Näkövammaisten kerhon teatteriretki Tampereen Teatteriin Eila, Rampe & Huonot Keenit -esitykseen. Mukana 10 henkilöä. Yhteistyössä srk. Ke 6.7. Näkövammaisten kerhon kesäretki. Avauskohteena oli Pälkäneen Rönnvikin viinitila, jonka jälkeen ruokailu tapahtui Lautsian pidoissa. Retkellä vierailtiin myös Uotilan Leipomossa, Pälkäneen strutsitilalla ja Kangasalan Vehoniemen automuseossa. Mukana 11 henkilöä. Yhteistyössä srk. Tasapainoryhmiä järjestettiin syyskaudella eri puolilla Orivettä yhteensä 12 kertaa kerran viikossa. Paikat olivat liikuntahalli, Hirsilän koulu, Erälinna, Talviaisten kylätalo ja Puharilan vanha koulu. Liikuntahallilla kävijöitä oli viikossa noin 38 33, Hirsilässä 5 8, Talviaisissa noin 20, Puharilassa oli noin 9 12 ja Erälinnassa noin henkilöä. Ohjaajana toimi Marjo Somppi. Lasten liikunta Äiti-vauvajumppa kerran viikossa Fixsportissa perjantaisin klo maalis-huhtikuussa Vauva- ja naperouinneissa keväällä 2011 oli 6 ryhmää lauantaisin klo Lapsia joka ryhmässä oli noin 10, yhteensä siis 60. Syyskaudella ryhmiä oli myös 6 kappaletta ja aika oli klo Lapsia oli ryhmissä yhteensä. 58. Uimakoulut lapsille olivat uimahallissa touko- ja kesäkuussa. Mukana alkeisryhmissä oli yhteensä 150 lasta. Rantauimakoulussa Västilässä ja Talviaisissa oli yhteensä lasta 18 lasta. Rantauimakouluja piti Tanja Majasalmi. Päiväleiritoimintaa lapsille elokuussa nuorisopalveluiden järjestämänä, jossa apuna oli Kiti Ruissalo toisen ohjaajana. Lapsille järjestettiin muun muassa melontaretki yhteistyössä Smolanderien kanssa. Muut Järjestyksenvalvojan perus- ja kertauskurssit Kaupungintalon nuorisotiloissa välisellä ajalla.
8 YHTEISTYÖKUVIOT Kasvatus- ja opetuspalvelut päiväkoteihin luodaan liikunta ja terveys - teema elokuussa 2011, joka kestää seuraavan päiväkodin lukuvuoden. Kiti käy puhumassa syyskuun alussa lasten liikunnasta varhaiskasvatuksen henkilökunnalle teemavuoteen liittyen. Terveyspalvelut - Potku hankkeen ja liikuntaryhmien yhteissuunnittelu kotihoidon ja fysioterapeuttien kanssa. Tuloksena kotihoitajien kautta asiakkaille liikuntaohjeita kotivoimisteluun. Uimahallille aloittelijoiden vesijumpparyhmä ja kuntosalille aloittelijoiden kuntosaliryhmä. Kiti oli myös syksyllä 2011 kertomassa lääkäreille liikuntapalveluiden liikuntatarjonnasta Orivedellä. Hyvinvointi- ja terveyspalveluiden järjestämät tasapainoryhmät eri puolilla Orivettä toteutetaan syksyllä Kiti Ruissalo oli lisäksi kertomassa terveydenhuollon henkilöstölle liikuntapalveluista ja liikuntakalenterista sekä uusista ryhmistä. Tekninen puoli kaavoitus ja maanmittaus; yhteisen pyöräkartan tekeminen ja osallistuminen seudulliseen pyöräilykarttaan, retkeily- ja luontopolkuoppaan uusiminen ja Hieta-Leiripirtti alueen suunnittelu vapaa-ajan käyttöön. Toimintakeskus Lupiinin tanssiaisissa alkulämmittelyn ohjaaminen Zumban merkeissä. Yhteistyö seurakunnan kanssa, perhekerhossa Orivedellä ja Eräjärvellä. Kiti oli kertomassa lasten liikunnasta perheille. Seurafoorumi järjestettiin maaliskuussa Paikalla oli 11 seurajäsentä. Puheenjohtajana toimi Mika Tapiolinna ja sihteerinä Kiti Ruissalo. Toinen seurafoorumi oli elokuussa 2011, jossa paikalla oli yhteensä 11 henkilöä. Kasvatus- ja opetuspalveluiden aamu- ja iltapäivätoiminnan liikuntatempaukseen osallistuminen toukokuussa Kansalaisopiston ja nuorisopalveluiden kanssa yhteistyötä Hippulat Vinkuu -kulttuuriviikoilla mm. lasten disco. Liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminnasta kansion kokoaminen i-pisteelle Auvisella ja kirjastoon yhteistyössä nuorisopalveluiden kanssa. Osallistuminen alakoulujen koulujenvälisten kilpailuiden suunnitteluun ja osittain toteutukseen nuorisopalveluiden kanssa. Maankäyttöinsinöörin Päivi Valkaman kanssa kartoitettiin Hiedan käyttöä vapaa-ajanalueeksi valtuustoaloitteesta. Hyvä Uni -tilaisuudessa marraskuussa 2011 Erika Saarinen oli liikuntapalveluiden puolesta esittelemässä liikuntapalveluiden toimintaa. Tilaisuuden järjesti Oriveden Seudun Sydänyhdistys ja Syöpäyhdistys. KESÄTYÖNTEKIJÄT JA TYÖHARJOITTELIJAT Tet -harjoittelussa uimahallilla Pekka Vornanen viikot 9 ja 23.
9 Miikka Aho työpaja-harjoittelussa uimahallissa viikolla 41. Miia Niittynen ja Heidi Vikstedt ovat uimahallilla uimakouluja pitämässä kesällä Tanja Majasalmi piti uimakouluja Västilässä ja Talviaisissa kesä-heinäkuun vaihteessa Talvella Rovastinkankaan jääkiekkokaukaloa hoiti Miika Saramäki. Talvella työllistettynä oli Työpajan kautta Ilkka Liesjärvi 3 päivänä viikossa ja hän jatkoi palkkatuetussa työssä liikuntapaikoilla alkaen puolivuotta. Liikuntapaikkojen ja uimarantojen hoidossa ja kunnossapidossa kesätöissä oli Ville Rasimäki, Matias Purhonen, Miika Saramäki ja Manu - Mikael Vesava. Lauri Seppälä toimi liikuntahallilla syyskaudella 3 kuukautta työkokeilussa, jonka kustannuksista vastasi Tapiola. HANKKEET JA TYÖRYHMÄT Kuntien ulkoliikuntapaikkojen turvallisuushanke. Osallistuminen hankkeeseen haastattelun kautta. Toteuttaja TTY, turvallisuuden ja tekniikan laitos. Osallistuminen lasten ylipainon ehkäisyn palveluketju -työryhmään. Osallistuminen Alueelliseen terveyden edistämisen työryhmään. Esteettömyyskartoitus liikuntapaikoilla keväällä Teerijärven kierroksen pohjatöiden kilpailuttaminen ja sen toteuttaminen osissa. Kentät ja uimarannan kuntoon -hankkeen maksatuspäätösvalitus hylättiin Maaseutuelinkeinojen valituslautakunnassa. Päätös saatiin tietoon lokakuun alussa. Virkistysalueyhdistyksen syys- ja kevät -kokoukseen osallistuminen. Hyvä Päivä kaikille -toiminnan suunnittelussa mukana oli liikuntapäällikkö (kokous ). KAUPUNGINMESTARUUS KILPAILUT Kaupunginmestaruus kilpailuja on järjestetty hiihdossa, golfissa, tenniksessä, halliyleisurheilussa, jalkapallossa, yleisurheilussa ja suunnistuksessa. HENKILÖSTÖ Liikuntapaikkojen hoitaja Teppo Mäkelä irtisanoutui keväällä 2011 ja hänen tilalleen palkattiin määräajaksi uusi henkilö Kimmo Vallittu Tyky -päivä järjestettiin ma klo välisellä ajalla. Matka suuntautui Kaarinan polulle ja Haralanharjun näkötornille. Toinen tyky -päivä toteutettiin kahdessa osassa. Miehet olivat viettämässä iltapäivää Hyytiälässä saunoen ja pelaten syksyllä Naiset puolestaan tykyilivät liikkuen joulukuussa 2011.
10 Kehityskeskustelut toteutettiin liikuntapalveluiden henkilöstölle kesäkuussa 2011 ja kirjastoimenjohtajalle syksyllä KILPAILUTUKSET Kilpailutettiin uimahallin kahvion ylläpito ja lipunmyynnin hoitaminen keväällä 2011 Hilman kautta. Hakemuksia tuli yksi kappale, joka piti hylätä. Tämän jälkeen hakemuksen jättäjän kanssa aloitettiin neuvottelut kahvion hoitamisesta jatkossa. Teerijärven reitin kunnostus kilpailutettiin kesällä ja päätös siihen saatiin syksyllä Työt reitillä aloitetaan ennen talvikautta. Tasapainoryhmien ohjaus kilpailutettiin ja ohjausta annetaan syksyllä 12 kertaa eri puolilla Orivettä ikäihmisille. Ohjaukset ovat maksuttomia. Liikuntahallin toimistokalusteet kilpailutettiin syksyllä 2011 ja toimittajaksi valittiin Isku, joka toi kalusteet paikalle viikolla 42. Liikuntahallin kassajärjestelmä ja kulunvalvonta kilpailutettiin syksyllä 2011 ja edullisimmaksi toimittajaksi valittiin Encora Oy. Neuvottelut sopimuksesta aloitetaan vuoden 2012 alussa. Liikuntahallin kassajärjestelmä kilpailutettiin ja tarjoukset saatiin Enkoralta ja Timmiltä. Enkora valittiin halvemman hinnan perusteella, mutta Timmi teki asiasta valituksen ja näin ollen lautakunta päättää asiasta vuoden 2012 ensimmäisessä kokouksessa. LIIKUNTAPAIKKAKYSELYT Uimahallilla toteutettiin keväällä 2011 kysely, jossa kysyttiin vastaajilta mielipidettä uimahallista, ohjauksista, kahviosta ja lipunmyynnistä. Palaute oli kokonaisuudessaan hyvää. UUDET OPPAAT Luontopatikointi -opas päivitettiin keväällä 2011, jossa on tietoa Oriveden alueen luontopatikointi- ja retkeilyreiteistä. Opas on tulostettavissa netistä Info-opas tehtiin Auvisen i-pisteelle ja kirjastoon liikuntapalveluista ja nuorisopalveluista. Liikuntapalveluiden perustieto -opas kutsuntoja varten. Toteutettu kesäkuussa Tampereen Seudun pyöräilykartta Pyöräilyreitti -opas (Kangasala-Kuhmalahti-Eräjärvi-Orivesi) 2011.
LIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2012
LIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 liikuntapalvelut PL 7, 35301 Orivesi puh. 050 421 0992 www.orivesi.fi LIIKUNTAPAIKAT LIIKUNTAHALLI Liikuntahalli sijaitsee osoitteessa Kääjäntie 4, 35300 Orivesi.
LisätiedotLIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2010
LIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 Oriveden kaupunki Liikuntapalvelut PL 7 35301 Orivesi SISÄLLYS LIIKUNTAPAIKAT 3 HANKKEET 4 ERITYISLIIKUNTA 4 KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA 5 LASTEN LIIKUNTA 9 HARRASTESARJAT
LisätiedotLIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2013
LIIKUNTAPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 liikuntapalvelut PL 7, 35301 Orivesi puh. 050 421 0992 www.orivesi.fi LIIKUNTAPAIKAT LIIKUNTAHALLI Liikuntahalli sijaitsee osoitteessa Kääjäntie 4, 35300 Orivesi.
LisätiedotLiikuntapalveluiden toimintakertomus 2014
Liikuntapalveluiden toimintakertomus 2014 1 HENKILÖSTÖ Liikuntapalveluiden henkilöstö kuuluu yhteensä 9,3 työntekijää, joiden sijoittuminen eri toimialueille selviää alla olevasta kaaviosta. Liikuntapäällikkö
LisätiedotLiikuntapalveluiden toimintakertomus 2016
Liikuntapalveluiden toimintakertomus 2016 1 HENKILÖSTÖ Liikuntapalvelut kuuluvat elämänlaatupalveluiden tulosalueelle ja Kasvatus- ja opetuspalveluiden palvelukeskukseen. Liikuntapalveluiden henkilöstöön
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus
TOIMINTAKERTOMUS 2014 2015 / liikunta Yleiset tavoitteet Vähän liikkuville kuntalaisille järjestettiin erilaisia liikuntatapahtumia ja matalan kynnyksen liikuntakerhoja. Yhteensä liikuntapalveluja hyödynsi
LisätiedotSisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli
Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit
LisätiedotTEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu
TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00
LisätiedotToimintasuunnitelma vuodelle 2016
Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla
LisätiedotKEURUU MULTIA PETÄJÄVESI
KEURUU MULA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2015-2016 KEURUULLA LIIKUNTAIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (58 ) klo 15.00-16.00
LisätiedotKEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI
KEURUU MULA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2017-2018 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (60 ) klo
LisätiedotLIITE 2. ERITYISLIIKUNNAN JA IKÄIHMISTEN RYHMÄT KEVÄT 2014
1 LIITE 2. ERITYISLIIKUNNAN JA IKÄIHMISTEN RYHMÄT KEVÄT 2014 1.1. Liikuntapalvelut Erityislasten liikuntakerho Sunnuntaisin 12.1., 26.1., 9.2., klo 10.00 11.00 ja 23.2. klo 10.00 11.30 Euran urheilutalo
LisätiedotKEURUU MULTIA PETÄJÄVESI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2014-2015 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli, (58e)
LisätiedotSisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto
Sisällysluettelo Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat Liikuntasihteeri Ilkka Kotala 050 427 6460 ilkka.kotala@kemi.fi Toimistosihteeri Eija Juntunen 040 728 6507 eija.juntunen@kemi.fi Yhteystiedot
LisätiedotNUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1-30.6.2014
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1-30.6.2014 HENKILÖSTÖ: Vastuuhenkilönä toimi vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki. Salla-Mari Myllykoski nuorisopalveluilla 20% työntekijänä liikunnanohjaaja nimikkeellä.
LisätiedotKEURUU MULTIA PETÄJÄVESI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2019-2020 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli
LisätiedotHYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.
L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen
LisätiedotHalli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä
LisätiedotAlkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Lisätiedot
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
LisätiedotPieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)
Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn
Lisätiedot1. Tili- ja vastuuvelvollinen: vs. liikuntapäällikkö Sini Niskala 31.7.2013 asti vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio 1.8.
ELÄMÄNLAATUPALVELUT 1. Tili- ja vastuuvelvollinen: vs. liikuntapäällikkö Sini Niskala 31.7.2013 asti vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio 1.8.2013 alkaen 2. Toiminnan kuvaus Elämänlaatupalveluiden tavoitteena
LisätiedotKOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO
KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO 19.3.2015 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 ESPOOSEEN 68+ SPORTTIKORTTI Espoon kaupungin maksuton
LisätiedotELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA
ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot 347 978 Toimintakulut - 2 467
LisätiedotHYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
LisätiedotELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA
ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö liikuntapäällikkö Kiti Ruissalo, 25.1.2016 alkaen vs. liikuntapäällikkö Terhi Kettunen KÄYTTÖTALOUS
LisätiedotOstopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.
VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-
LisätiedotKevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.
Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla
LisätiedotKUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
LisätiedotItä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5
LisätiedotTAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi 2014. Taustamuuttujat n % n % Nainen 133 55 109 53. Mies 109 45 96 47
TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi 2014 Taustamuuttujat n % n % Sukupuoli (n=242) Sukupuoli (n=205) Nainen 133 55 109 53 Mies 109 45 96 47 Ikä (n=240) Ikä (n=205) 68-73-vuotiaat 92 38
LisätiedotKEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2018-2019 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä. (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli
LisätiedotHUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
LisätiedotSENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329
SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-
LisätiedotNAANTALIN KAUPUNKI 1 Sivistystoimisto 31.5.2011 SALIVUOROEHDOTELMA 2011-2012 LIIKUNTAHALLI. Liikuntatila I
NAANTALIN KAUPUNKI 1 SALIVUOROEHDOTELMA 2011-2012 LIIKUNTAHALLI Liikuntatila I Ma klo15.00-16.50 Yhteistyötoimikunta/opet/lentopallo klo 16.50-20.30 Puulaaki/lentopallo (19.9.-23.4.?) klo 20.30-22.00 SB/Miehet
LisätiedotTUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.
LisätiedotKontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja
LisätiedotELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA
ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö vs. liikuntapäällikkö Terhi Kettunen KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot 352 000 Toimintakulut 2 338
Lisätiedot1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä.
LIIKUNTASIHTEERIN TOIMINTAKERTOMUS 1.8.2016-31.7.2017 1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä. 2. KAUPUGIN
LisätiedotRAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT
RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla
LisätiedotH A R R A S T E - K A L E N T E R I
JUUAN KUNNAN H A R R A S T E - K A L E N T E R I l u k u v u o s i 2 0 1 7-2 0 1 8 Tähän Juuan kunnan Harrastekalenteriin on koottu tietoa erityisesti lapsille ja nuorille tarkoitetusta harrastetoiminnasta
LisätiedotISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA
1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
LisätiedotTammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018
Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko
LisätiedotPilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.
55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely
LisätiedotLisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille
LisätiedotHalli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten
LisätiedotKangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012
Kangasala SK 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK Nuorisotoiminnan organisointi v. 2012 Edustusryhmä TikuTaku- School 6-11 v Sari Kontio Tuomo Kivelä Sara Lax
LisätiedotTilojen ym. käyttömaksut
Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015
LisätiedotAlv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 %
Liikuntapalveluiden hinnasto Kentät Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Aikuiset 17,00 27,00 A-juniorit ja nuoremmat 9,00 12,00 Kaupunginosaseurat ja kylätoimikunnat
LisätiedotLÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ
LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ Sotekeskuksen neuvonta Maakunnallinen neuvontapuhelin Asiakas, omaiset ja läheiset Maakunnan keskitetty asiakasohjaus YLÖJÄRVEN LÄHITORI kokonaisuus 1.6.2017 IKÄPISTE Ohjaus ja neuvonta/
LisätiedotKÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
LisätiedotTapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset. Tapahtuma Kohderyhmä Toteuttaja Paikka Aika Kustannukset
TYKY-SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Hallintokeskus Aamujumppa Kunnantalon Marjut Rita Valtuustosali Perjantaisin klo 8.15-8.30 Työterveyshuollon kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä Kunnantalon Työterveyshuolto/työsuojelu/
LisätiedotSENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 27.8.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Syksy 2018 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 11.00 ja 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu
LisätiedotLänsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille
Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin
LisätiedotHarrastekalenteri
Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo
LisätiedotSENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.3.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2017 2 MAANANTAI - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573 - Klo 11.00, ohjaaja Heini Hämäläinen,044
Lisätiedotlapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
LisätiedotLIIKUNTATOIMI TOIMINTASUUNNITELMA Inarin kunnan liikuntatoimen toimintasuunnitelma
LIIKUNTATOIMI TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 31.7.2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 I Yleiset tavoitteet Liikuntatoimen uutta toimintakautta ohjaa kuntastrategian neljä määrettä: innovatiivisuus, aktiivisuus,
LisätiedotPIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI
PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI kevät 2018 Pirteyttä päiviin kortti, 1 vuosi 40 Kortti on saanut uuden nimen ja uudistetun ilmeen! Korttia myydään eläkeläisille, mutta ei osa-aikaeläkeläisille.
LisätiedotLIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017
LIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017 MAANANTAI: Avoin pingisvuoro klo 17-18, Liikuntahallilla. Vapaa-aikatoimi. Kuntopotkunyrkkeilyn alkeet klo 18-19, Liikuntahallilla. Ilmoit. Kansalaisopisto. Kuntopotkunyrkkeilyn
LisätiedotKutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti
Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%
LisätiedotSähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena
Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena Liisa Lähdesmäki LitL, projektikoordinaattori, lehtori Liikkumisreseptihanke / EPSHP Mikä on liikkumisresepti? on työkalu terveysliikuntaneuvonnassa
LisätiedotOhjattua liikuntaa Espoossa
Ohjattua liikuntaa Espoossa Kuinka paljon liikuntaa on tarpeeksi? Liikunnan hoitosuositukset diabeetikolle Miten liikunta vaikuttaa? Liikunta lisää elimistön insuliiniherkkyyttä, pienentää suurentunutta
LisätiedotSENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 7.2.2019 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalveluja yli 60-vuotiaille Kevät 2019 2 MAANANTAI TULES-RYHMÄT, käyntimaksu 5,00 - klo 12.00 AVUSTETTAVIEN RYHMÄ, käyntimaksu
LisätiedotPieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
LisätiedotVarhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 kuva: Sanna Krook Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA
LisätiedotKajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö
Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa
LisätiedotVarhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016
Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA
LisätiedotPYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
LisätiedotTilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016
Tilavaraukset Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016 Tiloja, alueita ja paikkoja vapaa-ajan käyttöön Vapaasti käytettäviä tiloja - Maksutta esim. lähiliikuntapaikat ja monitoimikentät (jalkapallo,
LisätiedotVihdin Liikuntapalvelut
Vihdin Liikuntapalvelut Vihdin uimahalli, Hiidenvedentie 3, 03100 Nummela Squash Sali käytössä uimahallin remontin aikana ennakkoon vuoroilla ma to klo 8.00 21.00 pe klo 8.00 18.00 HUOM! Uimahallin kassa
LisätiedotKansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen
LisätiedotLIIKUNTATOIMEN TOIMINTAKERTOMUS Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus
LIIKUNTATOIMEN TOIMINTAKERTOMUS 1.8.2016 31.7.2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 2017 / liikunta Yleiset tavoitteet Vähän liikkuville kuntalaisille järjestettiin matalan kynnyksen liikuntakerhoja ja erilaisia
LisätiedotSyksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:
LisätiedotPorin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .
Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.
LisätiedotSiikalatvalla 2012. to 10.5. K-market Eväsreppu, klo 10.30, salaattilounas Apteekilla klo 12-15 terveydenhoitaja tekee diabetesriskitestejä
Siikalatvalla 2012 Kestilä: ma 7.5. Kestilän peruskoulu, liikuntasali, Jokihelmen opiston lajiesittelyt: klo 19.00-19.45 Lasten liikunta, Minna Huhmarniemi klo 19.45-20.30 Funktional training, Minna Huhmarniemi
LisätiedotKansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000
LisätiedotSENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 19.1.2018 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2018 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN
LisätiedotSENIORI- LIIKUNTAKALENTERI
1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.10.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Syksy 2017 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN
LisätiedotLaihia Pöytäkirja 4/ (12) Vapaa-aikalautakunta
Laihia Pöytäkirja 4/2017 1 (12) Aika 16.05.2017, klo 18:00-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 34 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
LisätiedotNURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 1. Sivu 17 MARJO-KAISA KONTTISEN PUHEENVUORO 4 18 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN 5 19 MUUT ASIAT 6
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Vammaisneuvosto 27.11.2014 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 17 MARJO-KAISA KONTTISEN PUHEENVUORO 4 18 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN 5 19 MUUT ASIAT 6 NURMIJÄRVEN
LisätiedotPieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
LisätiedotTammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja
Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen
LisätiedotLisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Palvelupäivä 1.2.2017 Hallin Palvelutalo Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille
LisätiedotSisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli
kuva... Uimahalli? Sisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit
Lisätiedotaikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)
Kansalaistoiminnan ltk 8.6.2010, liite 24/2010 Kansalaistoiminnan lautakunta 18.1.2011 9 Kansalaistoiminnan lautakunta 3.6.2014 36 Kansalaistoiminnan lautakunta 4.11.2014 77 1 HYVINVOINNIN EDISTÄMISPALVELUT
LisätiedotALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014
ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013
LisätiedotAsiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen
Tavoiteltu tulos: Lasten ja nuorten palveluneuvonta ja ohjausyksikkö on löytänyt sellaiset työmuodot, jotka vaikuttavat asiakkaiden elämään myönteisesti. Asiakasvalikointi Asiakasvalikoitumisesta seurantatietoa
LisätiedotKÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
LisätiedotKEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI
KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2016-2017 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli (60 ) klo
LisätiedotKausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy
Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa
LisätiedotTähän otsikkoa. Abra cadab rakad. Uimahallit koko kansan liikuttajina
Tähän otsikkoa Abra cadab rakad Uimahallit koko kansan liikuttajina Uimahallibarometri 2008 ja Uimahallien asiakasbarometri 2010 barometrien keskeiset tulokset Ilpo Johansson tekninen asiantuntija Suomen
LisätiedotTUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013
Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen
LisätiedotPoimintoja maaliskuun ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
LisätiedotToimintakalenteri v. 2012
Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,
LisätiedotEURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
LisätiedotKivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017
Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT
LisätiedotNAANTALIN KAUPUNKI 1 Sivistystoimisto 3.1.2014
NAANTALIN KAUPUNKI 1 SALIVUOROT 12.8.2013 25.5.2014 LIIKUNTAHALLI Liikuntatila I Ma klo 15.30-16.50 Yhteistyötoimikunta/Lentopallo klo 17.00-20.00 Lentopallopuulaaki klo 20.00-22.30 SB Naantali Ti klo
LisätiedotHalli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Paikka: Hallin Palvelutalo. Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja iltapäivän viriketuokio
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 2.8.2017 klo:9-15 n sauna, jumppa, lehdenluku ja iltapäivän viriketuokio ssä kävijöille ja talon asukkaille 9.8.2017 klo:9-15 n sauna, jumppa, lehdenluku
Lisätiedot