UNIONIN TUOMIOISTUIN JA TERVEYDENHUOLTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UNIONIN TUOMIOISTUIN JA TERVEYDENHUOLTO"

Transkriptio

1 CVRIA EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN UNIONIN TUOMIOISTUIN JA TERVEYDENHUOLTO curia.europa.eu

2 JOHDANTO Euroopan unionin tuomioistuin on vuodesta 1952 lähtien valvonut unionin oikeuden noudattamista ja asianmukaista soveltamista jäsenvaltioissa. Se on vuosien mittaan antanut tuomioita, jotka ovat vahvistaneet Euroopan yhdentymistä tunnustaen kansalaisille yhä laajempia oikeuksia muun muassa terveydenhuollon alalla. Seuraavilla sivuilla esitellään joitakin tätä alaa koskevia unionin tuomioistuimen merkittäviä tuomioita. Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 1

3 OIKEUDELLINEN TILANNE VUOTEEN 1998 ASTI

4 Rajat ylittävästä terveydenhuollosta on säädetty unionin tasolla vuodesta 1971 alkaen sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä annetulla asetuksella 1408/71. Tämä lainsäädäntö mahdollistaa yleisesti sen, että potilaat matkustavat hoidettaviksi toiseen jäsenvaltioon saatuaan ensin ennakkoluvan sairauskassaltaan (lomake S2). Kun tämä lupa on myönnetty, yleensä hoidon kustannukset otetaan vastattaviksi tai ne korvataan potilaalle hoitovaltiossa voimassa olevien korvaustaksojen mukaisesti siinäkin tapauksessa, että nämä taksat ovat korkeammat kuin potilaan asuinvaltiossa. Euroopan unionista tuli 1990-luvun alussa alue, jolla ei ole sisäisiä rajoja, mikä helpotti henkilöiden vapaata liikkuvuutta. Tällöin yhä useammat potilaat halusivat toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen lääkärin hoidettaviksi, jolloin keskeinen kysymys koski sitä, oliko potilaiden systemaattisesti haettava ennakkolupa sairauskassaltaan. Vuonna 1998 unionin tuomioistuin ratkaisi kaksi tapausta, joissa potilaat eivät olleet saaneet ennakkolupaa mutta hakivat tästä huolimatta korvausta sairauskassoiltaan. Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 3

5 VUONNA 1998 ANNETUT TUOMIOT KOHLL JA DECKER

6 Tuomio Kohll: Toisessa jäsenvaltiossa saatava suunniteltu muu kuin sairaalahoito ei edellytä ennakkolupaa Vuonna 1994 Kohll, joka oli Luxemburgin kansalainen, halusi saada alaikäiselle tyttärelleen hoitoa Saksaan sijoittautuneelta oikojahammaslääkäriltä ja pyysi ennakkolupaa Luxemburgin sairauskassalta. Tämä eväsi pyynnön sillä perusteella, että hoitotoimenpiteet eivät olleet kiireellisiä ja että ne voitiin suorittaa Luxemburgissa. Kohll vetosi palvelujen tarjoamisen vapauteen (eikä asetukseen N:o 1408/71) ja katsoi, että hänellä oli oikeus saada tyttärelleen hoitoa Saksassa ilman ennakkolupaa ja pyytää kulujen korvausta sairauskassaltaan vakuutusvaltion (Luxemburg) eikä hoitovaltion (Saksa) korvaustaksojen mukaisesti. Unionin tuomioistuin katsoi, että terveydenhuollon ammattihenkilön antamaa hoitoa oli pidettävä palveluna. Näissä olosuhteissa se, että suunnitellun muun kuin sairaalahoidon korvaaminen potilaan asuinvaltion korvaustaksojen mukaan edellyttää ennakkolupaa, merkitsee palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusta, koska tällainen ennakkolupa vaikuttaa kielteisesti sosiaaliturvajärjestelmässä vakuutettujen haluun käyttää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden terveydenhuollon tarjoajien palveluja. Lisäksi unionin tuomioistuin totesi, että tällaista sääntelyä ei voitu perustella sosiaaliturvajärjestelmän taloudellisen tasapainon vakavan järkkymisen vaaralla eikä kansanterveyteen liittyvin syin (tuomio , Kohll, C-158/96). Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 5

7 VUONNA 1998 ANNETUT TUOMIOT KOHLL JA DECKER

8 Tuomio Decker: Reseptillä saatavien lääkkeiden tai lääkinnällisten tuotteiden ostaminen toisessa jäsenvaltiossa ei edellytä ennakkolupaa Jäsenvaltioon sijoittautunut lääkäri voi määrätä potilaalle lääkkeitä tai lääkinnällisiä laitteita, ja potilas voi halutessaan ostaa ne toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevasta apteekista (joko käymällä siellä itse tai ostamalla ne postimyynnistä). Asia oli näin Deckerin tapauksessa; hän osti vuonna 1992 Belgiassa silmälasit Luxemburgiin sijoittautuneen silmälääkärin antamalla reseptillä. Luxemburgin sairauskassa kieltäytyi korvaamasta silmälaseja, koska ne oli ostettu ulkomailta ilman tähän myönnettyä ennakkolupaa. Unionin tuomioistuin katsoi, että toisesta jäsenvaltiosta ilman ennakkolupaa ostettujen lääkinnällisten tuotteiden korvaamisesta kieltäytyminen rajoittaa perusteettomasti tavaroiden vapaata liikkuvuutta, koska ennakkolupaa koskeva vaatimus ei ole perusteltu kansanterveydellisistä syistä toisista jäsenvaltioista ostettujen lääkinnällisten tuotteiden laadun takaamiseksi. Kyseisen tuomion antamisesta lähtien potilaat voivat ostaa ilman ennakkolupaa lääkkeensä ja lääkinnälliset tuotteensa toisesta jäsenvaltiosta ja hakea korvausta omasta sairauskassastaan asuinvaltionsa korvaustaksojen mukaan (tuomio , Decker, C-120/95). Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 7

9 UNIONIN TUOMIOISTUIMEN RATKAISUJEN VAIKUTUS TERVEYDENHUOLTOA KOSKEVAAN EUROOPAN UNIONIN LAINSÄÄDÄNTÖÖN

10 Asioissa Kohll ja Decker annettujen tuomioiden jälkeen unionin tuomioistuin on antanut lukuisia ratkaisuja, jotka ovat saaneet unionin lainsäätäjän muuttamaan merkittävästi terveydenhuoltoa koskevaa unionin lainsäädäntöä Asioissa Kohll ja Decker annetut tuomiot osoittivat sen, että asetuksella N:o 1408/71 ja sen täytäntöönpanoasetuksella (asetus N:o 574/72), joissa säädetään ennakkolupajärjestelmästä, joka koskee toisessa jäsenvaltiossa saatavan erikseen määriteltävän hoidon korvaamista kyseisen valtion korvaustaksojen mukaan, käyttöön otetun järjestelmän ohella voidaan vedota perussopimuksissa vahvistettuihin perusvapauksiin (palvelujen tarjoamisen vapaus asiassa Kohll ja tavaroiden vapaa liikkuvuus asiassa Decker) korvauksen saamiseksi toisessa jäsenvaltiossa saadusta muusta kuin sairaalahoidosta tai ostetuista lääkkeistä potilaan asuinvaltion korvaustaksojen mukaan. Unionin tuomioistuin on näin oikeuskäytännöllään määritellyt asteittain arviointiperusteet, jotka on otettava huomioon kansalaisten oikeuksien turvaamiseksi terveydenhuollon alalla. Unionin lainsäätäjä on kodifioinut tämän oikeuskäytännön asetuksilla N:o 883/04 ja N:o 987/09 sekä direktiivillä 2011/24/EU, joissa annetaan kansalaisille yksityiskohtaiset säännöt hoidon tai lääkeostosten korvaamisesta toisessa jäsenvaltiossa. Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 9

11 VUODEN 1971 ASETUSTA KOSKEVA UNIONIN TUOMIOISTUIMEN OIKEUSKÄYTÄNTÖ (KODIFIOITU VUOSIEN 2004 JA 2009 ASETUKSILLA)

12 Asioissa Kohll ja Decker annettujen tuomioiden jälkeen unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus tulkita vuoden 1971 asetusta useaan otteeseen pääasiallisesti kahdella alalla. Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 11

13 VUODEN 1971 ASETUSTA KOSKEVA UNIONIN TUOMIOISTUIMEN OIKEUSKÄYTÄNTÖ (KODIFIOITU VUOSIEN 2004 JA 2009 ASETUKSILLA)

14 Suunniteltu sairaalahoito Potilaalla, jolta on perusteettomasti evätty lupa hakeutua sairaalahoitoon toisessa jäsenvaltiossa mutta jolle myönnetään jostain syystä tämä lupa sairaalahoidon jälkeen, on oikeus korvaukseen hänelle aiheutuneista kuluista, jotka hänelle olisi korvattu, jos lupa olisi myönnetty ennen hoitoa (tuomio , Vanbraekel ym., C-368/98). Jotta kansallinen terveydenhuoltolaitos voi evätä potilaalta luvan hankkia sairaalahoitoa ulkomailla sillä perusteella, että potilaan asuinvaltiossa sairaalahoitoon pääsyä koskee odotusaika, sen on osoitettava, että odotusaika ei ylitä aikaa, joka on lääketieteellisesti perusteltu, kun otetaan huomioon potilaan terveydentila ja hoidon tarve (tuomio , Watts, C-372/04). Ennakkolupaa ei voida evätä silloin, kun kyseessä olevaa sairaalahoitoa ei lääkkeiden ja perushoitotarvikkeiden puutteen takia voida antaa potilaan asuinvaltiossa (tuomio , Petru, C-268/13). Ennakkolupa voidaan sitä vastoin evätä, jos toisessa valtiossa saatua sairaanhoitoa ei korvata potilaan oman sosiaaliturvajärjestelmän perusteella. Jos toisessa valtiossa sovellettava hoitomenetelmä kuitenkin vastaa hoitotoimenpiteitä, jotka korvataan siinä jäsenvaltiossa, jossa potilas asuu, ennakkolupahakemusta ei voida hylätä sillä perusteella, ettei kyseistä hoitomenetelmää käytetä kyseisessä jäsenvaltiossa (tuomio , Elchinov, C-173/09). Potilaalla, jolle on myönnetty lupa saada sairaalahoitoa jossakin toisessa jäsenvaltiossa ja joka on maksanut osan kustannuksista, on oikeus hakea niiden korvaamista kokonaan tai osittain sairauskassaltaan vastaavasta hoidosta potilaan asuinjäsenvaltiossa aiheutuviin kustannuksiin saakka (tuomio , Watts, C-372/04). Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 13

15 VUODEN 1971 ASETUSTA KOSKEVA UNIONIN TUOMIOISTUIMEN OIKEUSKÄYTÄNTÖ (KODIFIOITU VUOSIEN 2004 JA 2009 ASETUKSILLA)

16 Kiireellinen sairaalahoito Vuoden 1971 asetuksessa, joka on korvattu asetuksella N:o 883/04, säädetään, että palkatulla työntekijällä tai itsenäisellä ammatinharjoittajalla, jonka terveydentila tekee välttämättömäksi välittömän hoidon toisessa jäsenvaltiossa oleskelun aikana (kiireellinen sairaanhoito), on oikeus saada korvaus tästä hoidosta sairauskassaltaan ilman tältä saatua ennakkolupaa hoitovaltion korvaustaksojen mukaan. Kun toiseen jäsenvaltioon matkustaneelle eläkkeensaajalle on annettava siellä kiireellistä sairaalahoitoa, hänen sairauskassansa ei voi asettaa hoidosta aiheutuneiden kulujen korvaamisen edellytykseksi lupaa eikä sitä, että sairaus, josta asianomainen henkilö kärsii, on ilmennyt äkillisesti, vaikka tätä edellytystä sovelletaan palkattuihin työntekijöihin ja itsenäisiin ammatinharjoittajiin. Eläkkeensaajien ja työntekijöiden erilainen kohtelu perustuu siihen, että unionin lainsäätäjän tavoitteena on tukea eläkkeensaajien todellista liikkuvuutta ottamalla huomioon sen, että he ovat terveydeltään hauraampia eivätkä terveydenhuollon kannalta niin riippumattomia (tuomio , IKA, C-326/00). Kun ennakkoluvan saanut henkilö saa hoitoa toisessa jäsenvaltiossa ja kun kyseisen valtion lääkärit päättävät siirtää hänet kiireellisistä lääketieteellisistä syistä Euroopan unionin ulkopuoliseen valtioon (kuten Sveitsi), potilaalla on yhä oikeus saada korvaus hoitokustannuksista. Potilaan sairauskassan on nimittäin annettava luottamuksensa hoitojäsenvaltion lääkäreille, jotka voivat parhaiten arvioida potilaan tarvitseman hoidon (tuomio , Keller, C-145/03). Lopuksi on todettava, että kun kiireellinen sairaanhoito annetaan toiseen jäsenvaltioon suuntautuvan matkan aikana, potilaan sairauskassa voi kieltäytyä sellaisten kulujen korvaamisesta, jotka ovat hoitovaltiossa potilaan vastuulla (esimerkiksi omavastuuosuus) (tuomio , komissio v. Espanja, C-211/08). Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 15

17 PALVELUJEN TARJOAMISEN VAPAUTTA KOSKEVA UNIONIN TUOMIOISTUIMEN OIKEUSKÄYTÄNTÖ (KODIFIOITU VUODEN 2011 DIREKTIIVILLÄ)

18 Asiassa Kohll vuonna 1998 annetun tuomion jälkeen unionin tuomioistuin on täsmentänyt oikeuskäytäntöään tilanteessa, jossa henkilö haluaa hoitoa toisessa jäsenvaltiossa palvelujen tarjoamisen vapauden eikä vuoden 1971 asetuksen perusteella. Nämä täsmennykset koskevat vain suunniteltua sairaanhoitoa (muu kuin sairaalahoito tai sairaalahoito) eikä kiireellistä sairaanhoitoa (odottamattomat hoidot). Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 17

19 PALVELUJEN TARJOAMISEN VAPAUTTA KOSKEVA UNIONIN TUOMIOISTUIMEN OIKEUSKÄYTÄNTÖ (KODIFIOITU VUODEN 2011 DIREKTIIVILLÄ)

20 Suunniteltu muu kuin sairaalahoito Unionin tuomioistuin on katsonut asiassa Kohll annetun tuomion tavoin, että ennakkolupaa ei tarvita sairaalan ulkopuolella annettavaan hoitoon, joka on saatu toisessa jäsenvaltiossa sopimusjärjestelmän ulkopuoliselta palveluntarjoajalta (tuomio , Müller-Fauré ja Van Riet, C-385/99). Lisäksi jäsenvaltiot eivät voi asettaa toisessa valtiossa saadusta kylpylähoidosta aiheutuneiden kulujen korvaamisen edellytykseksi sitä, että tämän hoidon onnistumisen mahdollisuudet ovat olennaisesti suuremmat (tuomio , Leichtle, C-8/02). Jäsenvaltioiden on myös säädettävä kansallisessa lainsäädännössään vakuutettujen mahdollisuudesta saada korvausta toisessa jäsenvaltiossa tehdyistä laboratoriotutkimuksista ja -kokeista aiheutuneista kustannuksista (tuomio , komissio v. Luxemburg, C-490/09). Jäsenvaltiot eivät myöskään saa rajoittaa ulkomailla saadun muun kuin sairaalahoidon korvaamista niin, että se korvataan vain siinä poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa kansallisella terveydenhuoltojärjestelmällä ei ole ratkaisua kyseisessä järjestelmässä vakuutetun potilaan hoitamiseksi (tuomio , komissio v. Portugali, C-255/09). Unionin tuomioistuin on kuitenkin vahvistanut, että jäsenvaltiot voivat edellyttää ennakkolupaa sellaisen muun kuin sairaalahoidon korvaamiseen, joka edellyttää suurten lääketieteellisten laitteiden (kuten MRI, PET-skanneri) käyttämistä. Kun nimittäin otetaan huomioon se, että tällaisista laitteista aiheutuu huomattavia kustannuksia, niiden on voitava olla suunnittelupolitiikan kohteena, jotta voidaan taata, että koko valtion alueella on saatavilla riittävästi ja pysyvästi monipuolisia laadukkaita sairaalahoitopalveluja ja että voidaan välttää niin pitkälle kuin mahdollista rahavarojen, teknisten resurssien ja henkilöstöresurssien tuhlaaminen. Tällaisia hoitoja koskevan ennakkoluvan edellyttäminen on siis palvelujen tarjoamisen vapauden perusteltu rajoitus (tuomio , komissio v. Ranska, C-512/08). Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 19

21 PALVELUJEN TARJOAMISEN VAPAUTTA KOSKEVA UNIONIN TUOMIOISTUIMEN OIKEUSKÄYTÄNTÖ (KODIFIOITU VUODEN 2011 DIREKTIIVILLÄ)

22 Suunniteltu sairaalahoito Unionin tuomioistuin on katsonut, että toisin kuin suunnitellun muun kuin sairaalahoidon tilanteessa (ks. edellinen sivu), sairaalahoitoa koskevan ennakkoluvan edellyttäminen voi olla perusteltavissa tavoitteella taata se, että kyseessä olevassa jäsenvaltiossa on saatavilla riittävästi ja pysyvästi monipuolisia laadukkaita sairaanhoitopalveluja ja että voidaan hallita kustannuksia ja välttää rahavarojen, teknisten resurssien ja henkilöstöresurssien tuhlaamista. Unionin tuomioistuin on todennut samalla, että tällaisen ennakkoluvan myöntämisedellytysten on oltava perusteltuja, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia (tuomio , Smits ja Peerbooms, C-157/99). Näin ollen suunnitellun sairaalahoidon osalta ennakkolupa vaaditaan aina, olipa kyse potilaiden hoidosta hoitovaltion taksojen mukaan (vuosien 2004 ja 2009 asetukset) tai potilaan asuinvaltion taksojen mukaan (vuoden 2011 direktiivi). Ennakkolupa voidaan evätä, mikäli samanlaista tai tehokkuudeltaan potilaan kannalta samanasteista hoitoa voidaan saada ajoissa potilaan asuinvaltiossa. Tätä arvioidessaan kansallisten viranomaisten on otettava huomioon potilaan terveydentila, sairaushistoria, todennäköinen taudinkulku sekä potilaan kärsimät kivut ja vamman luonne (tuomio , Müller-Fauré ja Van Riet, C-385/99). Jäsenvaltio ei voi rajoittaa sairaanhoitokulujen korvaamista tiettyihin henkilöryhmiin (kuten esimerkiksi lapsiin) eikä sen mukaan, onko hoitoa antava sairaala julkinen vai yksityinen. Sairaalakulujen korvaamisen näin laaja poissulkeminen olisi unionin oikeuden vastaista, koska se olisi omiaan vaikuttamaan kielteisesti potilaiden haluun hakeutua sairaalahoitoon muissa jäsenvaltioissa tai jopa estämään tämän (tuomio , Stamatelaki, C-444/05). Lopuksi on todettava, että mikäli hoitovaltiossa annetuista sairaalapalveluista aiheutuvien kulujen korvaus on pienempi kuin se korvaus, joka potilaan asuinvaltiossa maksettaisiin, potilaalla on oikeus näiden korvausten välistä erotusta vastaavaan lisäkorvaukseen (erotusetuus) (tuomio , Vanbraekel ym., C-368/98). Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 21

23 MATKA- JA MAJOITUSKUSTANNUSTEN KORVAAMINEN

24 Kun potilas menee toiseen jäsenvaltioon saadakseen siellä hoitoa, hänelle aiheutuu väistämättä matkakustannuksia ja mahdollisesti majoituskustannuksia. Näin ollen on herännyt kysymys siitä, onko potilaan sairauskassan korvattava myös nämä kustannukset. Potilas, jolle sairauskassa on antanut luvan matkustaa toiseen jäsenvaltioon saamaan siellä hoitoa vuoden 1971 asetuksen (tai vuosien 2004 ja 2009 asetusten) puitteissa, ei voi vaatia korvausta matkakustannuksista eikä muun kuin sairaalahoidon osalta majoituskustannuksistaan. Mikäli kyseessä on suunniteltu sairaalahoito, korvataan kuitenkin oleskelu- ja ateriakustannukset. Korvausvelvoite koskee nimittäin yksinomaan kustannuksia, jotka liittyvät potilaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa saamaan sairaanhoitoon (tuomio , Herrera, C-466/04). Asia on näin myös tilanteessa, jossa lupa on annettu palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella (vuoden 2011 direktiivi). Mikäli potilaan sairauskassa kuitenkin korvaa asuinvaltiossa saatavasta hoidosta aiheutuvat matka- ja majoituskustannukset, tällaiset kustannukset on korvattava, kun potilas matkustaa toiseen jäsenvaltioon tällaista hoitoa varten (tuomio , Watts, C-372/04). Joka tapauksessa (olipa kyse asetuksiin tai direktiiviin perustuvasta korvaamisesta) jäsenvaltiot voivat halutessaan korvata matka- ja majoituskustannukset. Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 23

25 LÄÄKKEIDEN TAI LÄÄKINNÄLLISTEN TUOTTEIDEN POSTIMYYNTI

26 Vuonna 1998 asiassa Decker annetun tuomion jälkeen unionin tuomioistuin on täsmentänyt useaan otteeseen oikeuskäytäntöään erityisesti postimyynnin välityksellä tapahtuvan lääkkeiden ja lääkinnällisten tuotteiden ostamisesta. Jäsenvaltio ei voi kieltää sen markkinoilla hyväksyttyjen reseptivapaiden lääkkeiden postimyyntiä. Sitä vastoin reseptilääkkeiden postimyyntiä koskeva kansallinen kielto voi olla perusteltu. Tällaisten lääkkeiden postimyynnin välityksellä toimittamisen salliminen ilman muuta kontrollia voi nimittäin lisätä riskiä, että lääkemääräyksiä käytetään väärin tai virheellisesti. Lisäksi siitä, että lääkkeen pakkausmerkinnät ovat muulla kuin ostajan kielellä, saattaa seurata haitallisempia seurauksia, kun kyse on reseptilääkkeistä (tuomio , Deutscher Apothekerverband, C-322/01). Lopuksi on todettava, että jäsenvaltio ei voi vahvistaa yhtenäisiä hintoja reseptilääkkeille, koska se voisi vaikeuttaa ulkomaisten apteekkien ja postimyyntiapteekkien markkinoille pääsyä (tuomio , Deutsche Parkinson Vereinigung, C-148/15). Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 25

27 LISÄTIETOJA:

28 Kaikissa jäsenvaltioissa toimii kansallisia yhteyspisteitä, jotka ovat perehtyneet rajat ylittävää terveydenhuoltoa koskevaan unionin lainsäädäntöön ja jotka vastaavat muussa jäsenvaltiossa kuin asuinvaltiossaan hoitoa haluavien henkilöiden kysymyksiin. Ajantasainen luettelo kansallisista yhteyspisteistä: sites/health/files/cross_border_care/docs/cbhc_ncp_en.pdf Unionin tuomioistuin ja terveydenhuolto 27

29

30 Tiedotus Julkaisut ja sähköiset tiedotusvälineet Syyskuu 2018 QD FI-N ISBN DOI / Painettu luontoystävälliselle paperille

Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus

Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus Mervi Kattelus Terveyspolitiikan asiantuntija Suomen Lääkäriliitto Liikkuvuuden eri ulottuvuudet (Potilas sairastuu tilapäisen toisessa valtiossa oleskelun

Lisätiedot

Potilaan valinnanvapaus Euroopassa

Potilaan valinnanvapaus Euroopassa Potilaan valinnanvapaus Euroopassa Noora Heinonen 17.9.2015 Kiitos EUT-tuomioiden tiivistelmät Lääkäriliiton Mervi Kattelus ja Valviran Sanna Hyttinen Lähtökohdat 03/1957 allekirjoitettiin Rooman sopimukset,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN TOISESSA JÄSENVALTIOSSA SYNTYNEIDEN SAIRAANHOITOKUSTANNUSTEN KORVAAMINEN

EUROOPAN UNIONIN TOISESSA JÄSENVALTIOSSA SYNTYNEIDEN SAIRAANHOITOKUSTANNUSTEN KORVAAMINEN EUROOPAN UNIONIN TOISESSA JÄSENVALTIOSSA SYNTYNEIDEN SAIRAANHOITOKUSTANNUSTEN KORVAAMINEN OTM, lakimies Anna-Kaisa Tuovinen 28.9.2011 ESITYKSEN RAKENNE 1. EU:n sosiaali- ja terveyssektorin kehityksestä

Lisätiedot

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan?

EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? EU:n potilasdirektiivi, priorisointi ja palveluvalikoiman määrittely miten potilaiden vaikutusmahdollisuudet tulevat muuttumaan? Priorisointi terveydenhuollossa 1.11.2012 Mervi Kattelus Terveyspoliittinen

Lisätiedot

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa Kuntamarkkinat, 12.9.2013 Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija EU:n direktiivi potilaan oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten

Lisätiedot

ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström

ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström ONKO PAKKO, JOS EI TAHO Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström 1 Terveydenhuoltolaki kansalaisen valinnanvapaus laajenee 1.1.2014 Terveydenhuoltolaki laajentaa asteittain kansalaisen

Lisätiedot

EU:n potilaiden liikkuvuusdirektiivi miksi, mitä ja vaikutukset? Mervi Kattelus Terveyspoliittinen asiantuntija Suomen Lääkäriliitto

EU:n potilaiden liikkuvuusdirektiivi miksi, mitä ja vaikutukset? Mervi Kattelus Terveyspoliittinen asiantuntija Suomen Lääkäriliitto EU:n potilaiden liikkuvuusdirektiivi miksi, mitä ja vaikutukset? Mervi Kattelus Terveyspoliittinen asiantuntija Suomen Lääkäriliitto Miksi? Vapaa liikkuvuus on EU:n perusperiaate Henkilöt, palvelut, tavarat

Lisätiedot

EU:n potilasdirektiivi tulee - miten toimintaympäristö muuttuu? Tampere 17.4.2012 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

EU:n potilasdirektiivi tulee - miten toimintaympäristö muuttuu? Tampere 17.4.2012 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri EU:n potilasdirektiivi tulee - miten toimintaympäristö muuttuu? Tampere 17.4.2012 Esimerkkejä nykyisestä EU-terveydenhuollosta Kuntien ostopalvelut esim. kaksosraskauksien verisuoniongelmat (Ruotsi) Sosiaaliturvan

Lisätiedot

HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan

HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 6 2010 6 2010 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN Hoitoon toiseen EU-maahan 2/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN EU-kansalaisilla on mahdollisuus sairaanhoitoon kotimaan lisäksi muissa jäsenmaissa.

Lisätiedot

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Noora Heinonen 28.9.2011 nh 1 Rajat ylittävät tilanteet? 1. Joutuminen sairaanhoidon tarpeeseen tilapäisen ulkomailla

Lisätiedot

Rajat ylittävä terveydenhuolto. Reetta Kyyrö suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä

Rajat ylittävä terveydenhuolto. Reetta Kyyrö suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Rajat ylittävä terveydenhuolto Reetta Kyyrö suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Mitä on rajat ylittävä terveydenhuolto? Rajat ylittävästä terveydenhuollosta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa

Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa Ulkomailta tulevien sairaanhoito Suomessa Elli Heino ja Satu Metsävainio Kelan Terveysosasto 26.3.2015 Rajat ylittävän terveydenhuollon säädöspohja 1.1.2014 Kansallinen lainsäädäntö Laki rajat ylittävästä

Lisätiedot

www.hoitopaikanvalinta.fi uusi verkkopalvelu terveydenhuollon valinnanvapaudesta 30.9.2015

www.hoitopaikanvalinta.fi uusi verkkopalvelu terveydenhuollon valinnanvapaudesta 30.9.2015 www.hoitopaikanvalinta.fi uusi verkkopalvelu terveydenhuollon valinnanvapaudesta 30.9.2015 Noora Heinonen Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen päällikkö 12.3.2015 Potilas tekee valinnan palveluntuottajastaan

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta

Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta HYKS-Operatiivinen tulosyksikkö Vesa Perhoniemi 11.9.2014 11.9.2014 Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta Vesa Perhoniemi hallinnollinen

Lisätiedot

HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan

HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 6 2010 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN Hoitoon toiseen EU-maahan 2/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN EU-kansalaisilla on mahdollisuus sairaanhoitoon kotimaan lisäksi muissa EU- tai Eta-maissa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2008/0142(COD) 14.1.2009 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

ylittävän terveydenhuollon Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013

ylittävän terveydenhuollon Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013 Käytännön prosesseja rajat ylittävän terveydenhuollon tilanteissat i Kela / Terveysosasto, eysosas o, kv-sairaanhoitotiimi aa o Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013 Esitelmän pääkohdat

Lisätiedot

HE 150/2014 vp. saakka, jonka jälkeen siirrytään todellisten kustannusten laskuttamiseen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan Kansaneläkelaitokselle

HE 150/2014 vp. saakka, jonka jälkeen siirrytään todellisten kustannusten laskuttamiseen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan Kansaneläkelaitokselle Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa? Mihin

Lisätiedot

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 5.10.2016 Sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluita Suomessa Miten hoito-oikeus

Lisätiedot

LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET JA MENETTELYTAVAT SUOMESSA 1.5.2010 ALKAEN

LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET JA MENETTELYTAVAT SUOMESSA 1.5.2010 ALKAEN Kansaneläkelaitos Terveysosasto Sairaanhoitokorvausryhmä 28.11.2011 EU-asetus 883/2004 artikla 20, EU-asetus 987/2009 artikla 26 ja laki 352/2010 14 LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET

Lisätiedot

ARVIOMUISTIO RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA 14.2.2013

ARVIOMUISTIO RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA 14.2.2013 ARVIOMUISTIO RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA 14.2.2013 ARVIOMUISTIO RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA... 1 1. JOHDANTO... 6 2. POTILASDIREKTIIVI... 12 2.1. Yleistä... 12 2.2. Direktiivin sisältö...

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS. Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviin palveluihin myönnettävää valtiontukea koskevien suuntaviivojen edistyminen

KOMISSION KERTOMUS. Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviin palveluihin myönnettävää valtiontukea koskevien suuntaviivojen edistyminen FI KOMISSION KERTOMUS Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviin palveluihin myönnettävää valtiontukea koskevien suuntaviivojen edistyminen 1. KERTOMUKSEN AIHE Päätelmissään Sevillan Eurooppa-neuvosto

Lisätiedot

Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa

Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa Direktiivi potilaan oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa (24/2011/EU, potilasdirektiivi ) 28.5.2013 Noora Heinonen Potilasdirektiivin taustaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2011/24/EU,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2011/24/EU, 4.4.2011 Euroopan unionin virallinen lehti L 88/45 DIREKTIIVIT EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2011/24/EU, annettu 9 päivänä maaliskuuta 2011, potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 2008/0142(COD) 8.9.2010 ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. rajat ylittävästä terveydenhuollosta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. rajat ylittävästä terveydenhuollosta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1201/2013 Laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella

Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella Toimintaympäristön muutoshaasteet raja-alueella Noora Heinonen 12.9.2012 nh 1 Rajat ylittävät tilanteet? 1. Joutuminen sairaanhoidon tarpeeseen tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana (äkillinen sairastuminen)

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/557. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/557. Tarkistus 22.3.2019 A8-0206/557 557 Otsikko 1 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2006/22/EY muuttamisesta valvontavaatimusten osalta ja direktiivejä 96/71/EY ja 2014/67/EU koskevien

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 17.2.2010 18.2.2010 Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Kela saa maistraatilta tiedon vakituisen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 2.7.2008 KOM(2008) 414 lopullinen 2008/0142 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rajatylittävässä terveydenhuollossa sovellettavista

Lisätiedot

LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET JA MENETTELYTAVAT SUOMESSA ALKAEN

LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET JA MENETTELYTAVAT SUOMESSA ALKAEN Kansaneläkelaitos Terveysosasto Sairaanhoitokorvausryhmä 5.9.2013 EU-asetus 883/2004 artikla 20, EU-asetus 987/2009 artikla 26 ja laki 352/2010 14 LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET

Lisätiedot

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten Terveysosasto / KV-sairaanhoitotiimi Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Marika Lahtivirta Vakuutusyhtiötapaaminen SISÄLTÖ Perusasetelmat Maantieteelinen jako Aiheelinen jako Oikeus

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

SISÄLLYS... JOHDANTO...

SISÄLLYS... JOHDANTO... SISÄLLYS SISÄLLYS... JOHDANTO... V XI 1 EUROOPAN UNIONIN INSTITUUTIOT... 1 1.1 Euroopan parlamentti... 2 1.2 Eurooppa-neuvosto... 5 1.3 Neuvosto... 6 1.4 Euroopan komissio... 8 1.5 Euroopan unionin tuomioistuin...

Lisätiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot Kela-kortti Kela antaa sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulle henkilölle sairausvakuutuskortin (SVL 15 luku 1 ), joka toimii vakuutustodistuksena. Poikkeustilanteessa Kela voi antaa myös lomakkeelle SV

Lisätiedot

Rajat ylittävä terveydenhuolto

Rajat ylittävä terveydenhuolto Rajat ylittävä terveydenhuolto Rajat ylittävällä terveydenhuollolla tarkoitetaan tilannetta, jossa i. potilas siirtyy valtiosta toiseen ii. potilaasta otettu esim. laboratorionäyte tai röntgenkuva siirtyy

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Proviisori Jaana Harsia-Alatalo Kelan terveysosaston lääkekorvausryhmä 17.2.2010 Suomen lääkekorvausjärjestelmä: Mitä korvataan? Kela korvaa lääkkeitä,

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus 25.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Yleistä hoito-oikeuksista Suomessa 2. Työskentely EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä ja hoitooikeus

Lisätiedot

Terveyskeskusten johtavat viranhaltijat ja PPSHP yhteistyöseminaari 7.10.2014. potilasasiamies Hilkka Manner PPSHP

Terveyskeskusten johtavat viranhaltijat ja PPSHP yhteistyöseminaari 7.10.2014. potilasasiamies Hilkka Manner PPSHP Terveyskeskusten johtavat viranhaltijat ja yhteistyöseminaari 7.10.2014 www.stm.fi } kaikkialla terveydenhuollossa } asuin- tai olinpaikasta riippumatta } lapsen kiireellistä hoitoa ei voi kukaan kieltää

Lisätiedot

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa 27.4.2017 Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Ulkomailla opiskelu ja oikeus sairaanhoitoon a) Opiskelijan tilapäinen

Lisätiedot

SUUNTAVIIVAT HOIDON HANKINTAAN ULKOMAILTA - Lopullinen versio,

SUUNTAVIIVAT HOIDON HANKINTAAN ULKOMAILTA - Lopullinen versio, SUUNTAVIIVAT HOIDON HANKINTAAN ULKOMAILTA - Lopullinen versio, 9.11.2005 1. Johdanto ja soveltamisala Terveyspalveluja ja sairaanhoitoa käsittelevä korkean tason ryhmä on päättänyt kannustaa terveydenhoidon

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0386/189. Tarkistus. David Casa, Sven Schulze PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0386/189. Tarkistus. David Casa, Sven Schulze PPE-ryhmän puolesta 10.4.2019 A8-0386/189 189 Johdanto-osan 10 kappale (10) On tarvetta varmistaa rajatyöntekijöiden ja muiden toisessa jäsenvaltiossa työskentelevien yhdenvertainen kohtelu varmistamalla, että rajatyöntekijät

Lisätiedot

Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen ennakkolupamenettelyihin

Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen ennakkolupamenettelyihin EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen ennakkolupamenettelyihin 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2010 1 282 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-1722 Esityslistan asia TJA/7 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä

Lisätiedot

Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa

Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa Mistä laskutetaan? 1) Kiireellinen hoito (ThL 50 ) Myös opiskelijalle erikoissairaanhoidon yksikössä annettu kiireellinen hoito sekä muualla

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0018/105. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0018/105. Tarkistus 6.3.2019 A8-0018/105 105 2 artikla 1 kohta Tätä asetusta sovelletaan sellaisten kolmansien maiden kansalaisten henkilötietojen käsittelyyn, jotka ovat saaneet asiaansa koskevan lainvoimaisen päätöksen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Eläkkeensaajan hoito-oikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Eläkkeensaajan hoito-oikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Eläkkeensaajan hoito-oikeus 26.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Hoito-oikeus EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä tilapäisesti oleskeltaessa 2. Hoito-oikeus EU- tai Eta-maassa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 Istuntoasiakirja 2014 C7-0266/2010 2008/0142(COD) 23/09/2010 NEUVOSTON ENSIMMÄISEN KÄSITTELYN KANTA Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä vahvistama kanta EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 20.3.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

POTILAAN VALINNAN VAPAUS

POTILAAN VALINNAN VAPAUS POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI POTILAAN VALINNAN VAPAUS Aino-Liisa Oukka dos., johtajaylilääkäri PPSHP Asiakaslähtöisyys MIKSI? potilaan vahvempi osallistaminen hoitoonsa yleinen asenneilmapiiri

Lisätiedot

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Kv-kesäpäivät 28.8.2018 Sanna Kuorikoski suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus, rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Sisältö 1. Yleistä Suomessa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0386/168. Tarkistus. Helga Stevens ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0386/168. Tarkistus. Helga Stevens ECR-ryhmän puolesta 15.4.2019 A8-0386/168 168 Johdanto-osan 10 kappale (10) On tarvetta varmistaa rajatyöntekijöiden ja muiden toisessa jäsenvaltiossa työskentelevien yhdenvertainen kohtelu varmistamalla, että rajatyöntekijät

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

UNIONIN TUOMIOISTUIN JA LENTOMATKUSTAJIEN OIKEUDET

UNIONIN TUOMIOISTUIN JA LENTOMATKUSTAJIEN OIKEUDET CVRIA EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIN UNIONIN TUOMIOISTUIN JA LENTOMATKUSTAJIEN OIKEUDET curia.europa.eu JOHDANTO Euroopan unionin tuomioistuin on vuodesta 1952 lähtien valvonut, että unionin oikeutta noudatetaan

Lisätiedot

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 340/6 20.12.2017 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/2382, annettu 14 päivänä joulukuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU mukaisessa tietojen toimittamisessa

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

A7-0290/84

A7-0290/84 17.11.2010 A7-0290/84 84 KOM(2008)0663 C6-0516/2008 2008/0256(COD) 100 b artikla Myyntiluvan haltija saa levittää yleisölle tai yksittäisille henkilöille seuraavanlaisia tietoja luvan saaneista reseptilääkkeistä:

Lisätiedot

EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO. Toimintaohjeet 1

EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO. Toimintaohjeet 1 FI FI FI EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 14.2.2011 - Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen lannoitteisiin ja kasvualustoihin

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1977L0249 FI 01.01.2007 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1977, asianajajien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Axel Voss PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Axel Voss PPE-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/146 146 38 artikla 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajien, jotka tallentavat suuria määriä käyttäjiensä verkkoon

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta 6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA "1. Tänään annetulla asetuksella perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

A8-0077/156

A8-0077/156 8.11.2017 A8-0077/156 156 8 artikla 2 kohta l alakohta (l) sulkea verkkosivuston, verkkoalueen tai muun vastaavan digitaalisen ympäristön, palvelun tai tilin tai sen osan, myös vaatimalla, että kolmas

Lisätiedot

Lataa Euroopan unionin toisessa jäsenvaltiossa syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen - Anna-Kaisa Tuovinen. Lataa

Lataa Euroopan unionin toisessa jäsenvaltiossa syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen - Anna-Kaisa Tuovinen. Lataa Lataa Euroopan unionin toisessa jäsenvaltiossa syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen - Anna-Kaisa Tuovinen Lataa Kirjailija: Anna-Kaisa Tuovinen ISBN: 9789516698970 Sivumäärä: 85 Formaatti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2013 1 (5) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 27.2.2013 HEL 2013-002388 T 03 00 00 Yleistä arviomuistiosta ja sen ehdotuksista Helsingin kaupungin kannalta Sosiaali-

Lisätiedot

Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset

Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset 1.12.2017 Minna Kymäläinen Tarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa

Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa Laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta Pasi Mustonen STM Potilasdirektiivi (2011/24/EU) Tausta: vapaa liikkuvuus on yksi unionin perusperiaatteista (ihmiset, palvelut,

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö Tietosuojaseloste 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, 01600 HammasOskari Oy:n potilasrekisteri on sen toimintayksikössä käytössä niiden terveyshuollon ammattihenkilöiden

Lisätiedot

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Lainsäädäntöhanke Suomen asumiseen perustuvan sosiaaliturvan tarkoituksenmukaisesta kohdentumisesta rajat ylittävissä tilanteissa Julkaisija

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito. Kansainvälisten asioiden infotilaisuus Sanna Kuorikoski, Terveysosasto

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito. Kansainvälisten asioiden infotilaisuus Sanna Kuorikoski, Terveysosasto Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Kansainvälisten asioiden infotilaisuus 27.8.2013 Sanna Kuorikoski, Terveysosasto 1. Tilapäinen oleskelu EU- ja Eta-maissa ja Sveitsissä 2. Vakituinen

Lisätiedot

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 *

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 * YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 * Asiassa C-5/97, jonka Belgian Raad van State on saattanut EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen

Lisätiedot

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops

Lisätiedot

U 58/2008 vp. Peruspalveluministeri Paula Risikko

U 58/2008 vp. Peruspalveluministeri Paula Risikko U 58/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (potilaiden liikkuvuusdirektiivi) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle

Lisätiedot

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2016/0070(COD) 24.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Sosiaali- ja Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Tampere Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies 12.5.2015

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2016 C(2016) 4407 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kolmansien maiden

Lisätiedot

Kelan korvaamat. terveydenhuoltoon. Kela, Terveysosasto 12.9.2013

Kelan korvaamat. terveydenhuoltoon. Kela, Terveysosasto 12.9.2013 Kelan korvaamat matkat terveydenhuoltoon Kela, Terveysosasto 12.9.2013 Matkakorvausten myöntämisperusteet Matka korvataan sairauden, raskauden, synnytyksen ja Kelan myöntämän kuntoutuksen vuoksi tehdyistä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/253. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/253. Tarkistus 20.3.2019 A8-0245/253 253 Kostadinka Kuneva, Stelios Kouloglou, Sofia Sakorafa, Dimitrios Papadimoulis Johdanto-osan 2 a kappale (uusi) (2 a) Yhdenmukaistamisella, johon unionin lainsäädännöllä tähdätään,

Lisätiedot