Talousohjelma. Sosiaali- ja terveyslautakunta
|
|
- Merja Laaksonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Talousohjelma Sosiaali- ja terveyslautakunta
2 2 Hyvinvoinnin palvelualue
3 Tehostamistoimenpiteiden laadinnan periaatteet Hyvinvoinnin palvelualueen talouden tasapainottamisen keskeiset teemat ovat: palvelujen rakennemuutosten edistäminen, toiminnan tehostaminen, palvelumaksujen maltillinen korottaminen ja yhdistysten avustusmäärärahojen pienentäminen. Talousohjelman laadinnan keskeisenä periaatteena on ollut lakisääteisten palvelujen turvaaminen. Esitetyillä toimenpiteillä ei ole olennaista vaikutusta palvelutasoon. Erityistä huomiota on kiinnitetty lasten kasvatus- ja opetuspalveluihin. Toimenpide-esitykset eivät sisällä varhaiskasvatuksen subjektiivisen oikeuden rajaamista tai varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ryhmäkokojen kasvattamista. Lisäksi tavoitteena on, että liikuntapalvelujen maksujen korotukset eivät kohdistu lapsiin ja työttömiin. Osana talousohjelmaa esitetään lisäpanostus lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennalta ehkäisevään toimintaan. 3
4 Talouden tasapainottaminen yhteenveto Sosiaali- ja terveyslautakunta vuodet Maksujen korotukset ja muu tulojen lisääminen - Sote-asiakasmaksujen nostaminen lain mahdollistamalle ylärajalle - Terveyskeskusmaksu - Maksu lääkärintodistuksesta - Suun terveydenhuollon maksut (ehkäisevä hoito, proteettiset toimenpiteet) - Lyhytaikainen laitoshoito - Kotihoidon perusmaksu (maksurakenteen muutos) - Kotiutustiimin palveluihin asiakasmaksu - Lyhytaikaisen asumispalvelun asiakasmaksu - Erityiskustannuskorvausten hakemisen tehostaminen Yhteensä 1,8 m Avustusten leikkaaminen Kakkulapio - Soten kumppanuusavustukset -10 % (kohdennetut leikkaukset) Yhteensä 0,5 m Soten toiminta-avustuksiin ei esitetä leikkauksia (vaihtoehto) Rakennemuutokset Asiakkaat vähemmän kustannuksia tuottavassa palvelussa - Lastensuojelun rakennemuutoksen edistäminen (varhainen puuttuminen) - Hoitoketjujen johtaminen ikäihmisten palveluissa (esim. sairaalassa jonottajien jatkohoitopaikat) - Acutan ja erikoissairaanhoidon vuodeosaston käytön vähentäminen - Sydämen vajaatoimintapotilaiden vuodeosastopäivien vähentäminen uudenlaisilla toimintatavoilla Yhteensä 2,7 m Palveluverkon muutokset Pienistä yksiköistä luopuminen - Neuvolatoiminta - suunterveydenhuolto Muu toiminnan tehostaminen - Kuvantaminen ja laboratoriotutkimukset - Kalliiden hoitojen siirtäminen pth:oon Yhteensä 0,3 m Panostus ennalta ehkäisevään toimintaan kohdistuu: sikula, sotela, elosa (lasten ja nuorten mielenterveysongelmat) Yhteensä -0,4 m Joka tapauksessa tehtävät rakennemuutokset ja toiminnan tehostaminen - Kotihoidon työaikojen (kuormitushuippujen) tasaaminen - Uuden teknologian hyödyntäminen (mm. henkilöstömitoitukset) - Hankintojen tehostaminen (kilpailuttaminen) - Sopimusohjauksen tehostaminen - Prosessien tehostaminen ( Lean ) - Asiakastyöhön käytetyn ajan lisääminen, työaikamallien kehittäminen - Kotihoidon lääkäripalvelujen vahvistaminen seurauksena asiakkaiden vuodeosastokäytön väheneminen - Kotisairaalatoiminnan lisääminen - vuodeosastokäytön vähentäminen - Kiireettömään vastaanottotoimintaan panostaminen (paljon palveluja käyttävien määrä vähenee) Yhteensä 5,0 m 4
5 Sosiaali- ja terveyspalvelut: esitykset 1/2 # Toimenpide-esitys Yhteensä Vaikutus- / riskianalyysi / lisätietoa Yksikkö Nostetaan asiakasmaksut lain sallimaan maksimiin 1 Terveyskeskusmaksu 17,70 e --> 20,60 e; korotus 2,9 e / 16,4 % Terveyskeskusmaksu peritään kolmesta käynnistä / vuosi. Noin kolmen euron 350 korotus ei aiheuta kohtuutonta tilannetta asiakkaille. Maksujen korotuksista on VOP Lääkärintodistus enintään 47,5 e --> 50,8 e; korotus 3,3 e / 6,9 % tehty vaikuttavuusarvio. 2 Kalliiden hoitojen siirtäminen Pshp:stä Pth:oon (esim. infuusiohoidot) 125 Vaatii lisäpanostuksen pth:oon ja vähennys pshp.in tilauksesta -180te (säästö te) ESH / VOP Nostetaan kaikki suun terveydenhuollon maksut lain sallimaan maksimiin. 3 Ehkäisevä hoito 7,30 e --> 8,40 e; korotus 1,1 e / 15,1 % VOP Proteettiset toimenpiteet enint. 198 e --> 222,7 e; korotus 24,7 e / 12,5 % Kuvantamisen hinnan alentaminen (10 %) ja edelleen laboratoriotutkimusten käytön 4 hillitseminen VOP 5 IKI / Asiakasmaksut * Kotihoidon asiakasmaksujen muuttaminen (perusteiden muuttaminen) * Nostetaan asiakasmaksut lain sallimaan maksimiin - Lyhytaikainen laitoshoitovuorokausi 47,9 e --> 48,9 e; korotus 1,0 e / 2,1 % * Kotihoidon perusmaksu - maksurakenteen muutos * Kotiutustiimin palveluille asiakamaksu käyttöön * Lyhytaikaisen asumispalvelun asiakasmaksu Maksukatto rajaa osittain paljon palveluja käyttävien maksuja. IKI Kiintiöpakolaisten vastaanottoon liittyvien erityiskustannuskorvausten hakemista 6 Erityiskustannuskorvausten hakemisen tehostaminen, summa arvio valtiolta tehostetaan. Haittaa järjestöjen toimintaa. Kohdistuu ennaltaehkäiseviin palveluihin ja osin 7 Kumppanuusavustukset (n. 4,6 M ), esitettävä vähennys n. 10 % myös korjaaviin palveluihin. Vaikeuttaa Lape-hankkeen toteuttamista. Tammenlehväkeskukseen voidaan kohdistaa 10 %:a suurempi vähennys. AAPA 5
6 Sosiaali- ja terveyspalvelut: esitykset 2/2 # Toimenpide-esitys Yhteensä Vaikutus- / riskianalyysi / lisätietoa Yksikkö 8 Sijaishuollon ostopalvelujen käyttö taittuu palvelujen rakenneuudistusta edistämällä (mm. sijaishuollon kilpailutus, systeemisen lastensuojelun toimintamalli ja resurssien tarkastelu) Erikoissairaanhoidon vuodeosastokäytön vähentäminen siirtämällä jatkohoitoa odottavat 9 potilaat halvemmille paikoille (HASA:n ja Rausan hoitovuorokauden hintaero 141, Hasassa jonottajia n. 20 potilasta --> 20*365*141 euroa) Sydämen vajaatoimintapotilaiden vuodeosastopäivien vähentäminen uudenlaisilla toimintatavoilla --> tavoitteena ennaltaehkäistä 50 sydämen vajaatoimintapotilaan joutuminen vuodeosastohoitoon (vuonna 2016 I50 diagnoosilla kirjattuja 10 hoitovuorokausia keskimäärin 18,8 / asiakas ja kustannus keskimäärin / asiakas, I50-hoitojaksoja yhteensä 895 eri asiakkaalla ) --> 50 * / 2 (puolivuotisena) 11 IKI / Palvelurakennemuutos: asiakkaat vähemmän kustannuksia tuottavassa palvelussa * kuntoutuspilotti, sairaalakuntoutuksen ja kotikuntoutuksen yhdistäminen * hoitoketjujen johtaminen (kampusjohtoryhmä) * pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen * kotihoidon lääkäripalvelut * kotihoidon päihde-mielenterveysasiakkiaiden hoitamiseen panostus Tarvitaan vaikuttavuusanalyysi resurssien oikein kohdentamiseksi. Vaatii rohkeita ja radikaaleja ratkaisuja. Parantaa mahdollisuuksia varhaiseen puuttumiseen. Vähentää pitkällä aikavälillä raskaiden palvelujen tarvetta tuottaen säästöjä. HUOM! Säästövaikutus arvioitu erittäin varovaisesti, taittaa sijaishuollon ylitystä, joka v n. 4,2 miljoonaa. Ei ole mahdollista vähentää nykyisestä vuosisuunnitelmasta. Edellyttää riittävästi 24/7 jatkohoitopaikkoja. Vastaavasti riskinä kustannusten kasvu, jos erikoissairaanhoidon vuodeosastokäyttö kasvaa ESH Päätös 24 h paikasta nopeasti ja paikka järjestyy heti => vrk vähemmän sairaalassa (arvio perustuu jonottajan ja kuntoutujan väliseen keskimääräiseen sairaalajakson pituuden eroon, 9 vrk). HUOM! Säästö ei välttämättä näy Ikin kuluissa, voi myös kasvattaa volyymia siten, että geriatrisilla kuntoutuspaikoilla hoidetaan enenevästi sairaalan jatkohoitopotilaita. LANU IKI / ESH IKI 12 Panostus lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennalta ehkäisyyn * opiskeluhuoltoa vahvistetaan psykologipalveluita lisäämällä / elosa * nuorelle mahdollistetaan koulun arjessa tukea / sikula * nepsyohjaajien mahdollistaminen tukea tarvitsevan lapsen, nuoren ja perheen tukena 40 nuorelle/lapselle vuoden aikana / sotela Esitetyt toimenpiteet yhteensä * Elosa: 3 psykologia lisää toisen asteen opiskeluhuoltoon (170t ) * Sikula: nuorisotyöntekijä, sosionomi, yhteisöpedagogi yhtenäiskouluihin, jossa indikaattoreiden mukaan vahvaa tuen tarvetta oppilailla t (3-5 henkilötyövuotta) * Sotela: Koulutettujen nepsyohjaajien tukityön mahdollistaminen (65t ) ja uuden ohjaajan koulutus (20t ) Pshp:n osallistuminen talousohjelmaan - hintojen alennus (1.4 alkaen) -1,5 % (n. 3 m ) - ylimääräinen ylijäämän palautus (1,7 m )
7 Sosiaali- ja terveyspalvelut: vaihtoehtoina olleet esitykset 1/2 # Muut toimenpiteet (vaihtoehdot) Yhteensä Vaikutus-/riskianalyysi Yksikkö Hoitajamaksu (uusi), sairaskäynnit terveysasemilla, Aiheuttaa hallinnollista työtä ja lisää toiveita päästä lääkärin vastaanotoille Käyttöönotettava maksu olisi 10 e ja perittäisiin enintään kolme kertaa vuodessa. Käytössä kehyskunnissa, ei käytössä suurissa kaupungeissa. VOP Toiminta-avustusten vähentäminen (kokonaistaso 540 te), esitetään tasainen n. 10 % Haittaa järjestöjen toimintaa, ennaltaehkäisevät 3. sektorin palvelut voivat leikkaus heikentyä. VOP, IKI 15 Päihde- ja mielenterveyspalveluissa tuetun asumisen kriteerien selkiyttäminen Tuetun asumisen palvelua ei voi kokonaan lopettaa, myöntämiskriteerejä 300 tiukennetaan. Opiskelijoiden työllistämisen (tt-tuen sijaan) lopettaminen (vastuu 16 perustoimeentulotuesta on siirtynyt Kelaan) Tällä käytännöllä on pystytty helpottamaan henkilökunnan jaksamista. 17 Sosiaalisen luototuksen lopettaminen 0 18 Köyhyysohjelman aktiivipassin lakkautus Toimeentulotuen siirto Kelaan muuttanut aktiivipassin tilannetta. Kela myöntää 200 harkinnanvaraisia matkakuluja niitä tarvitseville ja osittain aikuissosiaalityö. Vuonna 2016 on myönnetty 2464 aktiivipassia. 19 Täydentävän ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen kriteerien tiukentaminen 100 Kiinnitetään erityistä huomiota vuokravelkojen ehkäisyyn sosiaalityöllä ja muilla 100 palveluilla. 20 Kehitysvammaisten päivätoiminnan ostopalvelun lopettaminen osittain Vaikeuttaa asiakkaan arjen hallintaa, voi lisätä häiriökäyttäytymistä, tilapäishoidon ja henkilökohtaisen avun palvelun lisätarvetta. Lapsuudenkodissaan asuvat kehitysvammaiset, joiden vanhemmat ovat 800 päivätyössä, tarvitsevat päivätoimintaa. Palveluntuottajien kanssa on puitesopimus, eli ei sitoutumista volyymiin, vain hintoihin, joten asiakasmääriä voidaan muuttaa. Kehitysvammaisten laitoshoidon / tilapäishoidon asumisen vähentäminen (PSHP:n 21 tilaus) Selvitetään onko mahdollista osa toiminnasta toteuttaa omana tuotantona. 22 VPL-kuljetuspalvelun omavastuun palautus arvolipusta kertamaksuun VPL-kulj.palvelun & henk.koht.avun kriteerien tiukentaminen 100 Subjektiivinen oikeus, ei voi lopettaa kokonaan. Myöntämiskriteerit ja 100 seurantajärjestelmät tiukennetaan. 24 Päiväsairaala 1 & 3 yhdistetään Henkilökuntaa sijoitettava muihin yksiköihin, henkilöstövaikutus henkilötyövuotta. Tilasäästöjä ei synny. 7
8 Sosiaali- ja terveyspalvelut: vaihtoehtoina olleet esitykset 2/2 # Muut toimenpiteet (vaihtoehdot) Yhteensä Vaikutus-/riskianalyysi Yksikkö 25 Omaishoidon tuen myöntämisen sitominen tiukasti määrärahaan. Alle 21-vuotiaiden omaishoidon tukeen varattu määräraha ylittyi vuonna Ylityksellä mahdollistettiin 34 alle 21-v hoidettavalle omaishoidon tuki. Määrärahassa pysymiseksi ei uusia omaishoidon tukipäätöksiä enää myönnetä, vaikka hakijan omaishoidon tuen kriteerit täyttyisivät, koska määräraha on sidottu jo olemassa oleviin omaishoidettaviin Ihmiset joutuvat eriarvoiseen asemaan. Uusia omaishoidon tukia ei voida enää myöntää, koska määräraha sidottu jo aikaisemmin myönnettyihin tukiin. Keskimääräinen omaishoidettavan kustannus on n vuodessa. Omaishoidon tuen kielteiset päätökset voivat ohjata asiakkaat käyttämään kalliimpia palveluita, kuten sairaala -ja laitoshoitoa sekä kotiin vietäviä palveluita. LANU 26 Omaishoidon tuen myöntämisen sitominen tiukasti määrärahaan. Yli 21-vuotiaiden omaishoidon tukeen varattu määräraha ylittyi vuonna ,5 milj. Ylityksellä mahdollistettiin 139 yli 21-v hoidettavalle omaishoidon tuki. Määrärahassa pysymiseksi ei uusia omaishoidon tukipäätöksiä enää myönnetä, vaikka hakijan omaishoidon tuen kriteerit täyttyisivät. Koska määräraha on sidottu jo olemassa oleviin omaishoidettaviin Muut toimenpiteet yhteensä Ihmiset joutuvat eriarvoiseen asemaan. Uusia omaishoidon tukia ei voida enää myöntää, koska määräraha sidottu jo aikaisemmin myönnettyihin tukiin. Keskimääräinen omaishoidettavan kustannus on n vuodessa. Omaishoidon tuen kielteiset päätökset voivat ohjata asiakkaat käyttämään kalliimpia palveluita, kuten sairaala -ja laitoshoitoa sekä kotiin vietäviä palveluita. IKI 8
9 Sosiaali- ja terveyspalvelut: joka tapauksessa tehtävät toimenpiteet 1/2 # Lisäksi joka tapauksessa tehtävät rakennemuutokset ja toiminnan tehostaminen Kotihoidon asiakkaiden Acuta- ja vuodeosastokäytön vähentäminen (Kotihoidon lääkäripalvelujen vahvistaminen ja mobiisairaanhoitajatoiminta sekä geriatrinen 27 takapäivystys, lisäkustannus 400 t --> tavoite vähentää 10 % kotihoidon asiakkaiden Acuta- ja vuodeosastokustannuksista) Paljon palveluja käyttävien terveydenhuoltokustannusten vähentäminen 5 % (5 kertaa 28 tai enemmän Acutassa / vuosi, pois lukien kotihoidon asiakkaat) Vuodeosastokäytön vähentäminen kotisairaalatoimintaa lisäämällä (YLE-GER:in 29 keskimääräisen hoitovuorokauden á 390 ja kotisairaalan hoitopäivän á 185 hintaero -- > 10 paikkaa * 365 vrk * 205 ) Hengityshalvauspotilaiden hoidon uusi hankinta --> säästö t / hoitorinki / 30 vuosi --> 7 hoitorinkiä * 125 t = 875 IKI / Kotihoidon työnaikojen/kuormitushuippujen tasaaminen * käyntien ajankohdan tarkistaminen kaikilta asiakkailta * raportointi ja Hilkan suunnittelunäkymän käyttöönotto * päiväkeskustoiminnan kehittäminen 31 * kuvapuhelinpalvelujen laajentaminen * projektien (esim. yhteinen keittiö) tiukempi kytkeminen päivittäiseen kotihoitotyöhön * kotihoidon asikkaiden luona käyvien eri toimijoiden määrä (turvapalvelu) * kotihoidon asikkaiden luona käyvien eri toimijoiden määrä (ateriakuljetus) Yhteensä Vaikutus-/riskianalyysi Yksikkö Kyseessä on nettovaikutus. ESH / IKI Kyseessä on nettovaikutus. Vaatii panostusta perusterveydenhuollon kiireettömään vastaanottotoimintaan ESH Kilpailutettu palvelu ja vaikuttaa PSHP:n esh-tilaukseen ESH Päike: 100 lähtöä / arkiaamu => 50 % vähennys = 50 käyntiä pois ruuhkahuipusta, käyttöaste saadaan nousemaan (alle 90 % -> 95%) ESH / AAPA IKI 9
10 Sosiaali- ja terveyspalvelut: joka tapauksessa tehtävät toimenpiteet 2/2 # Lisäksi joka tapauksessa tehtävät rakennemuutokset ja toiminnan tehostaminen Yhteensä Vaikutus-/riskianalyysi Yksikkö 32 IKI / Yleinen kustannustason laskeminen, kustannustehokkuuden nostaminen * henkilöstömitoitusten (sairaalaosastot, uudet yksiköt) alentaminen teknologiaa hyödyntämällä * avustavien hoitotyöntekijöiden laajempi käyttö * ohjelmistorobotiikan käyttö työvuorototeumien raportoimiseen * Ateriapalvelujen kilpailuttaminen, ruokatarvikkeiden kustannustehokkaampi hankinta ympärivuorokautisessa hoidossa * Välittömän asiakastyön lisääminen * Eri kotona käyvien toimijoiden yhteistyön kehittäminen * päiväkeskuskuljetusten optimointi (yksittäiset matkat reittien sijaan) * Tilapäisen kotihoidon ostopalvelun hankinnan vähentäminen: tehostetaan sopimusohjausta & siirretään henkilöstöä sisäisesti * Selvitetään osa-aikaisuuden, räätälöidyn työn perusteet sekä mitoituksen ulkopuoliset IKI 33 Perhetukikeskusten keittiö- ja laitoshuollon prosessin leanaus ja tehostaminen Aterian hinta laskee LANU Asiakastyöhön käytetyn ajan lisääminen (mm. siirtyminen liukuvaan työaikaan ja 34 Timeconin käyttöön esim. kotiin tehtävissä palveluissa, kuten tehostettu perhetyö ja perhetyö) Asiakastyöaika lisääntyy. Syntynyt säästö vähentää tarvetta ostaa palvelua. LANU Nuorten selviämisaseman palvelun toiminnallinen kehittäminen yhteistyössä aikuisten Nuorten selviämisaseman palveluita myydään ulkokunnille. Tehdyissä selviämisasian kanssa. muutoksissa täytyy huomioida olemassa olevat sopimukset. LANU 36 Neuvolan palveluverkko tiivistyy, kun Mustametsän tilat valmistunee 2019 Pieniä neuvoloita, kuten Hallila, Muotiala ja Villilä yhdistyy suuremmiksi yksiköiksi vuosien aikana. Villilä siirtyy osaksi Tesoman 0 hyvinvointikeskusta. Hallila ja Muotiala siirtyvät Mustametsään. Säästövaikutusta LANU ei arvioitavissa. Hyöty saadaan toiminnan johtamisen tehostumisesta. Mustametsän tilan vuokra ei tiedossa. Sairauspoissaolojen vähentäminen - selvitetään vaihtoehtoja korvaavan työn 37 järjestämiseen sekä työnkiertoon. 0 Yhteensä KAIKKI YHTEENSÄ
Esitys talousohjelmaksi. Kaupunginhallitus
Esitys talousohjelmaksi Kaupunginhallitus 9.4.2018 1 Tehostamistoimenpide-esitysten kohdentaminen Allokaatio, ESITYS, netto (1 000 e) 2018 2019 2020 Yhteensä Osuus, % Hyvinvoinnin palvelualue / Sivistys-
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500
Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön
SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti
TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016
Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen
Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019
Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019 Valtuuston talous- ja strategiaseminaari 4.6.2018 Johtaja Taru Kuosmanen 1 AL 29.5.2018 Tilanteen johdosta tullaan esittämään lisätalousarviota ennustettujen
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016
Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon
Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu
Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen
Hyvinvointiyhtymän linkittyminen maakuntauudistukseen
Hyvinvointiyhtymän linkittyminen maakuntauudistukseen Muutosjohtaja Jouko Isolauri Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä FellmanniCampus 7.12.2016 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päätetty perustaa
Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä
Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä
TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT
MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen
TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu
JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28
Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut
Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki
Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne
Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029
SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015
SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015 Palvelu Maksu / Tuloraja 2014 Maksu / Tuloraja 1.1.2015 alkaen Korotusperuste VANHUSPALVELUT Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015
Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat
Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2
Ikäihmisten palvelujen vuosisuunnitelmaesitys vuodelle Ikila Eläkeläisvaltuusto vs. tilaajapäällikkö Anniina Tirronen
Ikäihmisten palvelujen vuosisuunnitelmaesitys vuodelle 2016 Ikila 16.9.2015 Eläkeläisvaltuusto 29.10.2015 vs. tilaajapäällikkö Anniina Tirronen 1 Kaupunginhallituksen kehyslinjauksia TOP 10 -rakennemuutosesitysten
Toimialan toiminnan kuvaus
Toimialan toiminnan kuvaus Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Joensuussa sekä yhteistoimintasopimuksiin pohjautuen Kontiolahden ja
Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa
Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Sosiaalihuollon digiseminaari 8.2.2019 Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki Toiminnan ja talouden tarkastelu
SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2017 ja 2018
Sivu 1 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2017 ja 2018 Palvelu Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat palvelut 1 henkilö, 1.3.2017 alk. 573,00/kk 576,00/kk Asetus 2
SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 ja 2017
Sivu 1 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 ja 2017 Palvelu Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat palvelut 1 henkilö, 1.3.2017 alk. 573,00/kk 573,00/kk Asetus 2
JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto
JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa
KEHITYSVAMMAHUOLTO. Maksu Maksu Asiakasmaksulaki 7b ja 7c ja 21
KEHITYSVAMMAHUOLTO Asiakasmaksulaki 4 : Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen erityishuolto ja erityishuollon saamiseksi välttämättömät kuljetukset ovat maksuttomia. Kehitysvammaisen
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14
Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14
ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström
ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4
Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen
2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin
Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy
Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja
Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3
Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut 1.1.2019 Perusturvaltk 18.12.2018 84 Liite 3 Nykyinen maksu Maksu 1.1.2019 Lakisääteinen/ Kunnan päätettävä Lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut Poliklinikan käyntimaksu
SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016
SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 VANHUSPALVELUT Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat palvelut 1 henkilö 563,00/kk 573,00/kk Asetus 2 henkilöä 1 039,00/kk 1
Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017
Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Päihde- ja mielenterveyspalvelujen yhteiset tiedot kokonaisnettokustannukset vuosina 2016 2017 vuoden
Vastaanottopalvelut
Vastaanottopalvelut 2018 1 Tervetuloa! Vastaanottopalvelujen palvelulinjan päällikkö, johtava ylihammaslääkäri Eeva Torppa-Saarinen Vastaanottopalvelut käsittää Vastaanottotoiminnan palvelut Suun terveydenhuollon
AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3
AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,
KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue
KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen
Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut. alkaen
Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut Terveydenhoidon asiakasmaksut Vastaanottojen asiakasmaksut Terveyskeskuksen sairaanhoitokäynti 18 vuotta täyttäneiltä 3 kertaa kalenterivuodessa, lukuunottamatta
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen
JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE
JOENSUU Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen
Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016
Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Perhepalvelut: seudullinen katsaus Toimii hyvin, tavoitteisiin päästy Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistauduttu
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP
Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14
Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021
Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti
Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO
TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen
Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika
IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys
IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Ikäihmisten palvelujen lautakunta, kokous 27.9.2016... 1 Ikäihmisten palvelujen lautakunta, kokous 26.10.2016...
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia
Iäkkään akuuttisairaanhoidon. yhteistyönä toimintamalli. Vanhustyön johtaja Johanna Lohtander
Iäkkään akuuttisairaanhoidon palveluketjun tehostaminen monitoimijaisena yhteistyönä toimintamalli Ylilääkäri Arja Mustamo Vanhustyön johtaja Johanna Lohtander Työpaja 28.11.2014 Lähtötilanne Tehostetun
AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT
AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291
TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä
TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate
ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN
ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN 1/3 2014 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 679,00 Terveyskeskusmaksu sisältyy maksukattoon Terveyskeskusmaksu
Työryhmä on pitänyt nyt yhteensä 5 kokousta. Näiden kokousten perusteella raportoidaan seuraavaa:
1 Väliraportti (Luonnos) Karkkilan vuoden 2012 talousarvion sopeuttaminen Karkkilan kaupunginhallitus nimesi 7.11.2011 pitämässään kokouksessa työryhmän valmistelemaan esitystä PTKY Karviaisen toiminnan
Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1
Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon
Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta
Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset
Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa
Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015
(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen
Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015
Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin
Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja
Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei
Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta
Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tuottavuutta kehitetään tilaamalla Seuranta arviointi Oman toiminnan ja markkinoiden seuranta Tarjonta Laatu Hinta Tulevaisuuden palvelutarpeen ja tarjonnan kehitys
Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika
(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen
Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:
Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika
VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT
VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon
Perusturvalautakunta liite nro 1
Perusturvalautakunta 16.8.2016 liite nro 1 1/5 ASIAKASMAKSULAIN JA - MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2017 VOIMASSA OLEVAN AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 Vuosimaksu
11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk
JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria
Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin käyttöön ottaminen ja kehittäminen Yhteinen
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79
Strategiset painopisteet hyvinvoinnin palvelualueella. Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Johtaja Taru Kuosmanen
Strategiset painopisteet hyvinvoinnin palvelualueella Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 6.6.2016 Johtaja Taru Kuosmanen 1 Tampereen kaupungin organisaatio 1.6.2017 Kaupunginvaltuusto PORMESTARI
KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT
KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2014 1. SOVELTAMISALA Sosiaali- ja terveyspalveluista perittäviä maksuja koskevat säännökset ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa
(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)
Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen
Vammaispalvelujen asiakasmaksut
11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.2.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi
OPERATIIVINEN SOPIMUS : tilinpäätösraportointi Vanhus- ja vammaispalvelut Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TP TAM TP Tulot 34 738 33 824 33 640 Menot 179 494 180 327 176 929 Netto 144 756
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen
Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika
Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:
Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio
Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto
Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa
Ikäihmisten palvelulinja 2018
Ikäihmisten palvelulinja 2018 Ella Suojalehto Eläkeläisneuvosto 2.11.2017 14.11.2017 1 Hyvinvointipalvelujenorganisaatio 2017 14.11.2017 2 Ikäihmisten palvelulinjan organisaatio 2017 14.11.2017 3 Avo-
OVK II hyvinvointilautakunta
OVK II hyvinvointilautakunta Hallintopäällikkö Sannamari Nousiainen Hyvinvointilautakunta 26.9.2017 1 Hyvinvointitoimialan toimintakatekehitys TP2015-ENN2017 112000 000 111000 000 110000 000 109000 000
Palvelukortti / Vanhustenpalvelut 'Lappeenranta
Palvelukortti / Vanhustent 'Lappeenranta Palvelu /piiri huolehtilljärjestää Palvelukokonaisuudet Lähi (L) Palvelun sisältö/ Alue (A) ' toimintalogiikka (K) A Kotiin annettavat t Kotihoidon yhteiset t *
Perusturvan ja terveydenhuollon lautakunnan seminaari
Perusturvan ja terveydenhuollon lautakunnan seminaari 22.8.2017 1 Perusturva / kate 2018 TP 2016 TA+TAMU 2017 Ennuste 1-8/2017 TA/enn Raami 2018 + 1 % Esitys 2018 Raami/Esitys M M M M M M M Vanhus- ja
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Pitkäntahtäimen sopeuttamisehdotukset Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Pitkäntahtäimen sopeuttamisehdotukset Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Pitkäntähtäimen säästöehdotukset - 10% asiakkaista käyttää 80% kaikista kustannuksista. 5% asiakkaista
Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala
Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa Oulu: OKS
Kotihoito 24/7- akuuttitilanteet/liikkuvat tiimit ja moniammatillisuus Ritva Kanervo, avohoidon tulosyksikköjohtaja RASHKY
Kotihoito 24/7- akuuttitilanteet/liikkuvat tiimit ja moniammatillisuus 13.11.2018 Ritva Kanervo, avohoidon tulosyksikköjohtaja RASHKY Sisältö Akuuttitilanteet kotihoidossa Moniammatillisuus Kotipäivystys
Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta
Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.
Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa?
Hyödyt asiakkaille Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Sote-haasteet Laitoshoito nielee resurssit Ilman toimintakyvyn arviointia ei osata sijoittaa ihmisiä oikeisiin palveluihin Työntekijän
Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16
Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN
Sivu 1 (7) Kunnanhallitus 18.12.2012 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen Tarve ja perustelut: Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen, niveltyy Siilaisen peruskorjaukseen, tarve
Yhteistyöryhmä
Yhteistyöryhmä 17.11.201 1. Perusterveydenhuolto 2. Aikuissosiaalipalvelut 3. Palveluasuminen 4. Kotihoito. Hyvinvointineuvola & kouluasiat 6. Muut asiat Happy or not Pyhtää elokuu ja lokakuu 201 Potilasjono
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %
KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75