- ylempi korkeakoulututkinto; - tässä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus;

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- ylempi korkeakoulututkinto; - tässä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus;"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Oikaisuvaatimus/Annastiina Junnila/Opetus- ja varhaiskasvatuspäällikön virkavaali/lausunto kunnallisvalituksesta/annastiina Junnila/Opetus- jan varhaiskasvatuspäällikön virkavaali 825/02/05/2009 Khall 135 Annastiina Junnila kirjoittaa: "Iin kunnanhallitus on julkaissut 2.2. kunnan virallisella ilmoitustaululla, kunnan www-sivuilla ja työvoimahallinnon avointen työpaikkojen sivustolla sekä sanomalehti Kalevassa, Pohjolan Sanomissa, Kuntalehdessä, Kuntalehden verkkosivuilla ja Opettajalehdessä viranhakuilmoituksen, jonka pätevyysvaatimukset kuuluvat seuraavasti: Viran pätevyysvaatimukset: asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/ mukainen kelpoisuus, opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu opetushallinnon tuntemus, riittävä kokemus hallinto- ja johtamistehtävistä, hyvät vuorovaikutustaidot ja näyttöä uudistavasta työotteesta, tehtävän menestyksellinen hoito edellyttää opetus- ja päivähoitopalvelujen Asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/ :n mukainen kelpoisuus kuuluu seuraavasti: 2 Rehtorin kelpoisuus Rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on: - ylempi korkeakoulututkinto; - tässä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus; - riittävä työkokemus opettajan tehtävissä; sekä - opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikonlaajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus PILKKU opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto PILKKU vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus PILKKU riittävä kokemus hallinto- ja johtamistehtävistä PILKKU hyvät vuorovaikutustaidot PILKKU näyttöä kehittävästä ja uudistavasta työotteesta JA tehtävän menestyksellinen hoito edellyttää opetus- ja päivähoitopalvelujen Edellytetyt pätevyysvaatimukset täyttää siis henkilö, jolla on - rehtorin pätevyys (asetuksen 2. )

2 opetushallinnon tutkinto 15 ov:n opetushallinnon opinnot muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus SEKÄ - tehtävän menestyksellinen hoito edellyttää opetus- ja päivähoitopalvelujen Toimittuani reilut viisi vuotta kahdessa eri kunnassa johtavana sivistystoimen viranhaltijana, joista reilut kaksi vuotta molempien kuntien johtavana viranhaltijana, katson täyttäväni pätevyysvaatimuksen "tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus". Lisäksi olen toiminut reilut kaksi vuotta muussa kunnan valmistelevassa johtotehtävässä. Pidän yli seitsemän vuoden kokemustani kunnallisista hallinto- ja johtamistehtävistä hakuilmoituksen tarkoittamana "riittävänä kokemuksena". Loppujen esitettyjen vaatimusten täyttämisen kunnanhallitus voi todentaa vain haastattelussa. Vaadin valmistelu- ja valintaprosessin kumoamista viranhakuilmoituksen ja hakijoiden pätevyyden tarkistamisen ristiriitaisuuden takia sekä uutta virkavaalia." Iin kunnanhallitus käsitteli puheena olevan viran aukijulistamisesta ja kelpoisuusvaatimuksia kokouksessaan Kunnanjohtajan päätösesityksen mukaan viran pätevyysvaatimuksiksi tulee päättää: - asetuksen 986/ :n mukainen rehtorin kelpoisuus - opetus- ja päivähoitopalveluiden sisällön, talouden ja toimintaprosessien vankka tuntemus Asian käsittelyn aikana Riikka Ruonala esitti Oili Kalevan kannattamana, että pätevyysvaatimuksista poistetaan asetuksen 986/ :n mukainen kelpoisuusvaatimus ja se korvataan vaatimuksella soveltuvasta ylemmästä korkeakoulutukinnosta. Ruonalan esitys tarkoitti käytännössä sitä, että virkaa hakevalta ei edellytettäisi rehtorin kelpoisuutta ja siihen olellisena osana liittyvää opettajan koulutusta ja tutkintoa. Asiasta äänestettäessä kunnanjohtajan päätösesitystä kannatti kunnanhallituksen enemmistö, joten kunnanhallituksen päätökseksi tuli esittelijän päätösesitys. Oikaisuvaatimuksen tekijä, Annastiina Junnila, tulkitsee oikaisuvaatimuksessaan virheellisesti viranhakuilmoitusta siten, että hakuilmoituksen ehdoton kelpoisuusvaatimus rehtorin kelpoisuudesta olisi vaihtoehtoinen opetushallinnon tutkinnon tai 15 opintoviikon opetushallinnon opintojen tai muulla tavalla hankitun riittävän opetushallinnon tuntemuksen kanssa. Kunnanhallituksen äänestyspäätös, , viralle asetettavista kelpoisuusvaatimuksista osoittaa, että asetuksen 986/ :n mukainen kelpoisuusvaatimus on ehdoton vaatimus, johon ei sisälly vaihtoehtoja. Päätösesitys (kj): Kunnanhalltus päättää

3 1) todeta, ettei Annastiina Junnila ole esittänyt oikaisuvaatimuksessaan sellaisia perusteluja, jotka antaisivat aiheen asian uudelleenkäsittelyyn. 2) hylätä kyseisen oikaisuvaatimuksen perusteluiltaan virheellisenä kaikilta osin. Päätös: Hyväksyttiin. ote: Annastiina Junnila Khall 198 Annastiina Junnila on tehnyt kyseisestä virkavaalista kunnallisvalituksen (474/11/2206) Ou lun hal lin to-oi keuteen. Oulun hallinto-oikeus pyytää Iin kunnanhallitukselta lausuntoa valituksesta ja pyytää lähettämään lausunnon, liitteet ja muut asiakirjat viimeistään Valituksessaan Jun ni la kir joit taa: " Kunnallisvalitus Iin kunnanhallituksen päätök sistä Opetus- ja varhaiskasvatuspäälli kön virkavalinta ja Oikaisuvaatimus/Annastiina Junni la/opetus ja varhaiskasvatuspäällikön virkavaali Iin kunnanhallitus on julkaissut kunnan virallisella ilmoitustau lulla, kunnan www-sivuilla ja työvoimahallin non avointen työpaikkojen sivustolla sekä sanomalehti Kalevassa, Pohjolan Sanomissa, Kuntalehdessä, Kuntalahden verkkosivuilla ja Opettaja lehdes sä viranhakuilmoituksen, jonka pätevyysvaatimukset kuuluivat seuraavasti: "Viran pätevyysvaatimukset: asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/ mukainen kelpoisuus, opetushallinnon hyväk symien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 15 opin toviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu opetushallinnon tuntemus, riittävä kokemus hallin to- ja joh tamis tehtävistä, hyvät vuorovaikutustaidot ja näyt töä kehittävästä ja uudis tavasta työottees ta, tehtävän menestyksellinen hoito edel lyttää opetus- ja päivähoitopalvelujen sisällön, talouden ja toi mintaprosessien vankkaa hal lintaa ja osaamista." Koska asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/ mukainen kelpoisuus sinänsä jo sisältää seuraavat ehdot: 2 Rehtorin kelpoisuus Rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on: - ylempi korkeakoulututkinto; - tässä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus; - riittävä työkokemus opettajan tehtävissä; sekä - opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus, ovat ilmoitustekstin perusteella hakijoiksi päteviä paitsi rehtoriksi kelpoiset, myös henkilöt, joilla on hakuilmoituksessa erikseen luetellut pilkulla ja tai- rinnastuksella erotetut 1) opetushallinnon tutkinto tai

4 2) 15 ov:n opetushallinnon opinnot tai 3) muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus Hakuajan umpeuduttua asiaa valmistellut viranhaltija otti yhteyttä puhelimitse ja varmistettuaan, ettei opetushallinnon tutkintotodistus ei ollut erehdyksessä jäänyt pois hakemuksesta, ilmoitti etten täytä hakuehtoja. Selvitystäni julkaistujen hakuehtojen todellisesta sisällöstä ei otettu huomioon. Toimittuani reilut viisi vuotta kahdessa eri kunnassa johtavana sivistystoimen viranhaltijana, joista reilut kaksi vuotta molempien kuntien johtavana viranhaltijana, katson täyttäväni pätevyysvaatimuksen "tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus". Lisäksi olen suorittanut valmistelijan, esittelijän ja sihteerin verkkokurssin, jossa on samoja sisältöjä, kuin opetushallinnon tutkinnossa. Katson, että minut olisi tullut ottaa virkavalinnassa huomioon hakuehdot täyttävänä pätevänä hakijana. Hakijoista ei ole tehty kirjallista ansiovertailua, jossa pätevyyttä olisi verrattu julkisessa hakuilmoituksessa vaadittuun pätevyyteen. Kunnallista viranhaltijaa valittaessa on tehtävä hakijoiden ansiovertailu ja kokonaisarvioinnin perusteella valittava hakuilmoituksen kelpoisuusvaatimukset parhaiten täyttävä eli ansioitunein hakija virkaan. Laatimani oikaisuvaatimus käsiteltiin vaillinnaisena. Esityslistalta puuttui tekstistä virke "Julkaistun ilmoituksen sisältö pätevyysvaatimusten osalta on tosiasiallisesti:" Ilman puuttuvaa virkettä teksin siältöä on mahdoton ymmärtää, eikä oikaisuvaatimuksen oikeellisuudesta näin ollen voi tehdä sen todelliseen sisältöön perustuvaa johtopäätöstä. Oikaisuvaatimusteksti kokonaisuudessaan on liitteenä puuttuva virke erikseen korostettuna. Kunnanhallitus vetoaa oikaisuvaatimuksen hylkäysperusteissa päätökseensä pätevyysvaatimuksista. Viranhakuilmoitus, joka on samassa pykälässä päätetty julkaista ja joka on pätevyyttä vertailtaessa ensisijainen, on kuitenkin poikennut tästä päätöksestä ja siten sekä virkavaalin valmistelu hakijoiden pätevyysvertailun osalta että oikaisuvaatimuksen hylkäyspäätös ovat virheelliset. Vaadin valmistelu- ja valintaprosessin kumoamista viranhakuilmoituksen ja hakijoiden pätevyyden tarkistamisen ristiriitaisuuden takia sekä uutta virkavaalia ja oikeudenkäyntimaksun 90 korvaamista." Päätösesitys (kj): Kunnanhallitus päättää 1) lausuntonaan Annastiina Junnilan kunnallisvalituksesta Oulun hallinto-oikeudel le todeta: Kunnanhallitus päätti kokouksessaan opetus- ja varhaiskasvatuspääl li kön vi ran kel poi suus vaa ti muk set: - asetuksen 986/ :n mukainen rehtorin kelpoisuus - opetus- ja päivähoitopalveluiden sisällön, talouden ja toimintaprosessien vankka tuntemus Kunnanhallitus äänesti kelpoisuusvaatimuksista. Äänestyksessä vähemmistöön

5 jääneet esittivät, että kelpoisuusvaatimuksista poistetaan asetuksen 986/ mukainen kelpoisuusvaatimus ja se korvataan vaatimuksella ylemmästä korkeakoulututkinnosta. Kyseinen kunnanhallituksen äänestyspäätös viralle asetettavista kelpoisuusvaatimuk sis ta osoit taa, että edellä mainitun asetuksen mukainen rehtorin kelpoisuusvaati mus on eh do ton vaatimus, johon ei sisälly Junnilan tulkinnan mukaisia vaihtoeh toja. Annastiina Junnila ei täyttänyt viralle asetettuja kelpoisuusvaatimuksia, koska hänellä ei ollut hakemusasiakirjojen mukaan rehtorin kelpoisuutta. Häneltä puuttuu mm. rehtorilta vaadittava opettajan koulutus ja tutkinto. Kunnanhallitus on käsittelyt opetus- ja varhaiskasvatuspäällikön viran täyttöasiaa neljässä kokouksessa (1.2.,1.3., ja ). Ensimmäisessä kokouksessa ( ) kunnanhallitus määritteli viran kelpoisuusvaatimukset ja päätti julistaa viran haettavaksi. Toisessa kokouksessa ( ) kunnanhallitus totesi hakijati lanteen, nimesi valintaa valmistelevan työryhmän ja päätti vaalin valmistelun aika taulusta. Seuraavassa kokouksessa ( ) kunnanhallitukselle esiteltiin yh dis tel mä kel poi suusvaatimukset täyttävistä hakijoista ja kunnanhallitus päätti ket kä kelpoisuusvaatimukset täyttävistä kutsutaan haastatteluun. Lisäksi kunnanhalli tuksn jäsenille jaettiin edellä minittuun ryhmään kuuluvien henkilöiden hakemus asiakirjat liitteineen. Neljännessä kokouksessa ( ) kunnanhallitus suoritti virkavaalin. Kuten edellä olevasta voidaan todeta, on opetus- ja varhaiskasvatuspäällikön virkavalinnan valmistelu edennyt niin, kuin julkishallinnon virkojen täyt tö pro ses silta edel lytetään. Viranhaltijoiden lisäksi valmistelussa ovat olleet tiiviisti mukana kunnan hal lituksen nimeämät jäsenet valmistelevan työryhmän jäseninä ja ko ko kunnanhal litus haastatteluun kutsuttujen hakijoiden haastattelijoina. Päätöksentekijät eli kunnanhallituksen jäsenet saivat riittävästi tietoa päätöksenteon pohjaksi hakijoiden an sioista hakemusasiakirjojen, ansiovertailun ja suoritettujen haastattelujen pe rus teel la virkavaalin suorittamista varten. Annastiina Junnila kirjoittaa, että hänen oikaisuvaatimuksensa käsiteltiin vaillinnai se na. Todettakoon, että Junnilan oikaisuvaatimus on kirjoitettu kunnanhallituksen esi tys lis tal le sa na tar kasti sellaisena kuin kyseinen asiakirja on kuntaan saapunut asiakirjaan mitään lisäämättä tai poisottamatta. 2) esittää edellä olevaan lausuntoon viitaten, että Oulun hallinto-oikeus hylkää Annastiina Junnilan valituksen perusteettomana kaikilta osin. Päätös: Hyväksyttiin. ote: Oulun hallinto-oikeus

Kunnanhallitus 136 03.05.2011 Kunnanhallitus 199 28.06.2011

Kunnanhallitus 136 03.05.2011 Kunnanhallitus 199 28.06.2011 Kunnanhallitus 136 03.05.2011 Kunnanhallitus 199 28.06.2011 Oikaisuvaatimus/Oili Kaleva/Opetus- ja varhaiskasvatuspäällikön virkavaalilausunto kunnallisvalituksesta/oili Kaleva/Opetus- ja varhaiskasvatuspäällikön

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri)

Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri) Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 20.4.2017 klo 19:10 19:55 Paikka Savukosken kunnanvirasto LÄSNÄ Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Siv. ltk. 85 Sivistyslautakunta on julistanut haettavaksi 31.10.2008 mennessä reh- 25.11.2008 torin viran, nro 0011, vakinaisesti 1.8.2009

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 187 Oikaisuvaatimus virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Kemijärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 31.3.2015 32 valinnut kaupunginjohtajan virkaan Atte Rantasen.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03. Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016 Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.05/2016 KH 09.02.2016 38 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.12.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 203 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Ilpo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 32 Pihlajiston ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003008 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Pihlajiston alaasteen kouluun

Lisätiedot

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) 3 Oikaisuvaatimus englannin ja espanjan kielen lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2017-004372 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 29 Jakomäen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003004 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Jakomäen peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Kunnanhallitus 46 05.06.04 Talousjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 0.0.04 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan

Lisätiedot

Hallintojohtajan viran täyttäminen

Hallintojohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 35 03.02.2015 Kunnanhallitus 70 10.03.2015 Kunnanhallitus 109 12.05.2015 Kunnanvaltuusto 28 20.05.2015 Kunnanhallitus 143 23.06.2015 Hallintojohtajan viran täyttäminen 268/01.01.04/2014

Lisätiedot

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 8 22.01.2018 Kunnanhallitus 51 19.03.2018 Kunnanhallitus 87 16.04.2018 Perusopetuksen rehtorin virka Kh 22.01.2018 8 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 8 22.01.2018 Kunnanhallitus 51 19.03.2018 Kunnanhallitus 87 16.04.2018 Kunnanhallitus 110 21.05.2018 Perusopetuksen rehtorin virka Kh 22.01.2018 8 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11 10.05.2012 Sivu 1 / 6 715/01.01.01/2012 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11 Valmistelijat / lisätiedot: Kyntäjä Ira, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 186 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan, rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuuden tilapalveluiden yritysvuokrausyksikön päällikön viran täyttämispäätöksestä

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen

Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 54 / 2018 Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen 1.1.2019 alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen Selostus ja perustelu Kuopion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 36 Taivallahden peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2017-001396 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Taivallahden peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 15 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003319 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016. Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen

Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016. Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016 Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 946/03.05/2016 KH 09.02.2016 37 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Lausunto Sami Kilpeläisen Oulun hallinto-oikeuteen tekemästä hallintojohtajan viran täyttämistä koskevasta valituksesta

Lausunto Sami Kilpeläisen Oulun hallinto-oikeuteen tekemästä hallintojohtajan viran täyttämistä koskevasta valituksesta Kunnanhallitus 238 23.10.2012 Lausunto Sami Kilpeläisen Oulun hallinto-oikeuteen tekemästä hallintojohtajan viran täyttämistä koskevasta valituksesta 167/1/132/2012 KHALL 238 Hallintojohtaja Sami Kilpeläinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 155 Oikaisuvaatimus erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättämisestä ja määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta (työavain 3-924-16) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142 10.05.2012 Sivu 1 / 7 6815/01.01.01/2011 142 Oikaisuvaatimus peruskoulun vakinaisen biologian ja maantiedon lehtorin viran täyttämisestä Matinkylän kouluun / työavain 3-1473-11 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain ) 17.02.2016 Sivu 1 / 1 69/2016 01.01.01 26 Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain 3-1299-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 38 Alppilan lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002592 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Alppilan lukioon sijoitettuun lukion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 136 Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012797 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Munkkivuoren ala-asteen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 51 OIKAISUVAATIMUS JOHTAVAN YLIHAMMASLÄÄKÄRIN VIRAN TÄYTTÄMISPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2008-116 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta päätti toimitusjohtajan esittämin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003189 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Ala-Luopa Jukka

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Ala-Luopa Jukka Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Ala-Luopa Jukka Siv. ltk. 85 Sivistyslautakunta on julistanut haettavaksi 31.10.2008 mennessä reh- 25.11.2008 torin viran, nro 0011, vakinaisesti

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Prosessissa on tarpeen hyödyntää ulkopuolista osaamista hakijoiden etsinnässä, analysoinnissa ja testaamisessa.

Prosessissa on tarpeen hyödyntää ulkopuolista osaamista hakijoiden etsinnässä, analysoinnissa ja testaamisessa. Kunnanhallitus 165 05.06.2018 Kunnanjohtajan virantäytön hakuprosessi Kunnanjohtajan virantäytön hakuprosessi KH 28.11.2016 290 Kunnanjohtajan valinta kuuluu valtuuston toimivaltaan. Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) 15.06.2016 Sivu 1 / 1 569/2016 01.01.01 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh.

Lisätiedot

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus Kasvatus- ja opetuslautakunta 78 14.11.2016 Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä 10.10.2016 119; erityisluokanopettajan sijaisuus 1025/01.01.01.03/2016 KOLA 78 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

4 että hakuilmoitus julkaistaan  -sivustolla, Kunnanhallitus 8..06 Kunnanhallitus..06 Talousjohtajan virka, vakanssinro 0000000; uusintahaku 7/0.0.00/06 Kunnanhallitus..06 8 Kunnanhallitus 7.0.06 Talousjohtaja Anne Arvola on irtisanoutunut virastaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) 4 Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan valinnasta HEL 2016-004467 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle

Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 27.10.2016 Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle 559/01.01.01.01/2016 OPEKAS 105 valmistelijat: hallintopäällikkö

Lisätiedot

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä.

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä. Kunnanhallitus 61 22.01.2007 Kunnanhallitus 126 19.02.2007 Kunnanhallitus 182 19.03.2007 Kunnanhallitus 219 02.04.2007 Kunnanhallitus 263 16.04.2007 Kunnanhallitus 299 07.05.2007 Valtuusto 80 22.05.2007

Lisätiedot

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Kunnanhallitus 172 20.08.2013 Kunnanhallitus 37 05.03.2014 LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KHALL 20.08.2013 172 Kunnanhallitus teki päätöksensä kokouksessaan

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti. 130 05.11.2012 48 11.02.2013 104 08.04.2013 111 06.05.2013 Perusturvajohtajan virkavaali Khall 05.11.2012 130 On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: 1.2.2012 alkaen. kunnan johtoryhmän jäsen. Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 2 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2015-004323 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran. Kunnanhallitus 198 05.10.2015 Kunnanhallitus 213 26.10.2015 Kunnanhallitus 249 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 14.12.2015 Kehityspäällikön virka - virkavaali (ohm. 27) Khall 05.10.2015 198 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (6) 159 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2019-001152 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Esityslista Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai 14.05.2018 klo 18.30 - Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 14.05.2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 137 Pitäjänmäen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012804 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Pitäjänmäen peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (7) 5 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2016-003468 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 3 Asianro 7479/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus / Palomiehen viran valinta alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema Henkilöstö- ja hallintopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 158 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-000962 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 42 Laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virka (vakanssi n:o 422290) HEL 2014-004918 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00. Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015 Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.01/2013 SIVLK 4 Hallintosihteeri Kuntalain (365/1995) 57 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. YLÄKOULUN JA LUKION HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PÄÄTOIMISEN TUNTIOPETTAJAN VALINTA Siv.ltk 13 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040-157 9405 Kunnanhallitus antoi kokouksessaan 13.6.2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (7) 80 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta HEL 2017-002870 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 12/2013 1

Utsjoen kunta Pöytäkirja 12/2013 1 Utsjoen kunta Pöytäkirja 12/2013 1 Kunnanhallitus Aika 14.11.2013 klo 11:00-11:30 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 224 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 225 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh 16.05.2016 Sivu 1 / 1 793/2016 01.01.01 34 Oikaisuvaatimus toimitilapäällikön virkavalinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 043 825 2866 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa.

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa. Op 401 L taiteen perusopetuksesta 21.8.1998/633 1. Taiteen perusopetuksen tarkoitus. Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 29 Laakavuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002572 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Laakavuoren ala-asteen kouluun

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1 Kunnanhallitus Aika 11.11.2011 klo 8:30-9:40 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 262 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 Kunnanvaltuusto 06.08.2014 AIKA 06.08.2014 klo 14:00-14:06 PAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Rekrytoija 2010 9.-10.11.2010 Oulu henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen PPSHP Kunnan henkilöstö Kuntalaki 44 Kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2014 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2014 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2014 1 Kunnanhallitus Aika 04.04.2014 klo 10:00-13:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/2 14.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/2 14.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) 2 Etu-Töölön lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002601 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa Etu-Töölön

Lisätiedot

530 Oikaisuvaatimus sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämättä jättämisestä. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru

530 Oikaisuvaatimus sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämättä jättämisestä. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (5) 530 Oikaisuvaatimus sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämättä jättämisestä TRE:2686/01.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Valmistelijan

Lisätiedot