valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Perusopetuksen rehtorin virka Kh valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus on kokouksessaan myöntänyt eron perusopetuksen rehtorille siten, että hänen viimeinen työpäivä on Hallintosäännön 48 :n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 49 :n mukaan kunnanhallitus päättää mm. rehtorin valinnasta. Virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei erityisestä syystä muuta johdu. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 :ssä säädetyllä tavalla. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Virkaan valitulta edellytetään ennen viran vastaanottamista hyväksyttävää lausuntoa terveydentilastaan sekä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukaista hyväksyttävää rikosrekisteriotetta. Palkkaus ja virkasuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.virkaan sovelletaan 6 kk:n koeaikaa. Kunnanhallituksen hyväksymien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan avoimeksi jäänyttä virkaa tai työsuhdetta ei saa julistaa auki ilman kunnanhallituksen lupaa. Esityslistan mukana on jaettu luonnos viranhakuilmoituksesta. Kunnanhallitus päättää julistaa perusopetuksen rehtorin viran haettavaksi edellä selostetun mukaisesti välittömästi. Virka täytetään lukien. Kunnanhallitus päättää nimetä haastattelunryhmän, johon nimetään sekä viranhaltijoita että luottamushenkilöitä. Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin. Haastattelijoiksi valittiin Tarja Puro, Hannu Kuoppala, Tuomo Lehtiniemi, Päivi Huhtala ja sivistyslautakunta voi nimetä oman edustajansa haastatteluryhmään. Antti Turpeinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

2 Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh. Kh Kunnanhallituksen nimeämä haastatteluryhmä, johon sivistyslautakunnan nimeäminä jäseninä kuuluivat myös Johanna Savola ja Juho Korpela, kutsui haastatteluun kuusi haastateltavaa, joista yksi perui tulonsa ja yksi ilmoitti esteestä, minkä vuoksi haastateltavien joukkoa täydennettiin yhdellä. Maanantaina haastateltiin seuraavat henkilöt: Anne Hautala, Annaleena Rauma, Raija-Liisa Hakala, Antti Turpeinen ja Tiina Luoma. Yhden haastateltavan pätevyyden selvittäminen annettiin sivistysjohtajan tehtäväksi. Uudessa kokoontumisessa 7.3. työryhmä totesi saadun selvityksen perusteella yhden hakijan osalta riittävän pätevyyden puuttumisen (perustelut liitteenä). Työryhmä päätti yksimielisesti esittää, että perusopetuksen rehtorin virkaan valitaan kasvatustieteen maisteri, erityisluokanopettaja Anne Hautala Seinäjoelta. Kyseinen hakija todettiin koulutuksen, kokemuksen ja haastattelun perusteella parhaaksi. Varalle esitetään valittavaksi opinto-ohjaaja, rehtori Tiina Luoma Lappajärveltä. Haastattelutyöryhmän yksimielisen esityksen mukaisesti kunnanhallitus valitsee Lappajärven perusopetuksen rehtorin virkaan kasvatustieteen maisteri, erityisluokanopettaja Anne Hautalan, jonka haastattelutyöryhmä totesi tehtävään parhaaksi. Varalle esitetään valittavaksi opinto-ohjaaja, rehtori Tiina Luoma. Maria Viita-aho-Tohni esitti,että haastatteluryhmän haastattelemat viisi hakijaa kutsutaan kunnanhallituksen haastateltaviksi. Elina Löytömäki kannatti Viita-aho-Tohnin esitystä. Kunnanjohtajan esitystä ei kannatettu. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa tämän asian käsiteltäväksi ensimmäisenä asiana. Kunnanhallitus päätti, että jo haastatellut viisi hakijaa kutsutaan kunnanhallituksen haastateltaviksi. Haastattelut pidetään Merkittiin pöytäkirjaan, että Antti Turpeinen poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi). Tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan paikalla oli varajäsen Arja Lehtola. Lehtola poistui klo Merkittiin pöytäkirjaan, että sivistysjohtaja Tarja Puro oli kutsuttuna asiantuntijana paikalla ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa, klo 18:09.

3 Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh. Kh Kunnanhallitus haastatteli jo aiemmin haastattelijaksi valitun työryhmän haastattelemat henkilöt Haastatteluun saapuivat kaikki viisi kutsuttua vastaamaan hallituksen jäsenten esittämiin kysymyksiin. Ensimmäiseen haastattelukertaan verrattuna tämä toinen haastattelukerta keskittyi enemmän henkilöön, kuin rehtoritehtävien vaatimaan ammattiosaamiseen liittyviin kysymyksiin. Kunnanhallitus valitsee Lappajärven perusopetuksen rehtorin virkaan kasvatustieteen maisteri, erityisluokanopettaja Anne Hautalan. Varalle valitaan kasvatustieteen maisteri, lehtori Annaleena Rauma. Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh. Käsittely Kunnanhallituksen jäsen Jari Hernesniemi teki seuraavan esityksen: "Esitän, että kunnanhallitus arvioi hakija Antti Turpeisen virkakelpoiseksi täytettävänä olevaan perusopetuksen rehtorin virkaan myös opetustoimen kelpoisuusasetuksen 2 :n 1 momentin 4 kohdan osalta. Opetustoimen kelpoisuusasetuksen 2 :n 1 momentin 4 kohdan mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on samassa momentissa mainittujen muiden edellytysten ohella opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto.. taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Opetustoimen kelpoisuusasetuksessa eikä toisaalta oikeuskäytännössäkään ole tarkemmin määritelty, mitä tarkoitetaan muulla tavalla hankitulla riittävällä opetushallinnon tuntemuksella. Näin oikeus asetuksen tarkoittaman arvioinnin tekemiseen on yksinomaan työnantajalla eli valinnan tekevällä kunnanhallituksella. Kunnanhallitus käyttää tässä yhteydessä hakijan ansioita arvioidessaan, toisin kuin laissa muutoin säädettyjen ehdottomien kelpoisuusehtojen kohdalla, omaa harkintavaltaansa. Antti Turpeisen virkakelpoisuudesta haastatteluryhmän hankkimat lausunnot sekä myös hakuajan päättymisen jälkeen Antti Turpeisen itsensä toimittamat, omaa kelpoisuutta tarkentavat ja selventävät hakemusäydennykset ovat asiaa ratkaistaessa kunnanhallituksen tiedossa. Ottaen huomioon Antti Turpeisen koulutukset, pitkäaikaisen työkokemuksen opettajana, erityisesti hänen pitkäaikainen toimintansa perusopetuksen vara- ja apulaisrehtorina, hänen opetushallintoon liittyneen täydennyskoulutuksen sekä hänen merkityksellisen aseman luottamushenkilönä kunnan- sekä kuntayhtymien hallinnoissa,

4 kunnanhallitus katsoo, että hänellä on ollut viran hakuajan päättyessä kelpoisuusasetuksen edellyttämällä tavalla riittävä opetushallinnon tuntemus. Hän on näin ollen täyttänyt hakuajan päättyessä kaikki viran kelpoisuusvaatimukset. Esitän, että kunnanhallitus valitsee kokonaisarviointinsa perusteella perusopetuksen rehtoriksi kasvatustieteiden maisteri Antti Turpeisen. Kunnanhallitus painottaa valinnassa hakijoiden kelpoisuuksien ja muiden ansioiden ohella hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien merkitystä. Tämän selvittämiseksi kunnanhallitus on toimittanut myös omakohtaisesti hakijoiden haastattelun. Kunnanhallitus on tehnyt kokonaisarvioinnin kunkin hakijan osalta sekä hakijoiden välillä ja päätynyt asiassa niiden perusteella siihen, että Antti Turpeisella on hakijoista parhaimmat edellytykset rehtorin viran menestykselliseen hoitamiseen." Koska keskustelussa kävi ilmi, että oltiin eri mieltä Antti Turpeisen pätevyydestä perusopetuksen rehtorin virkaan, puheenjohtaja esitti, että suoritetaan kädennostoäänestys. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Esitys, että Turpeinen katsotaan päteväksi perusopetuksen rehtorin virkaan Jari Hernesniemen tekemään esitykseen perustuen, sai kuusi ääntä (Ahola, Hernesniemi, Juttuniemi, Kuoppala, Lehtola, Viita-aho-Tohni). Esitys, ettei Turpeisella katsota olevan pätevyyttä perusopetuksen rehtorin virkaan, sai yhden äänen (Löytömäki). Jari Hernesniemi esitti, että Turpeinen valitaan perusopetuksen rehtoriksi. Maarit Ahola ja Aku-Matti Juttuniemi kannattivat Hernesniemen esitystä. Elina Löytömäki esitti, että hyväksytään kunnanjohtajan tekemä esitys ja virkaan valitaan Anne Hautala. Koska oli tehty kaksi esitystä rehtorin valinnasta, puheenjohtaja esitti, että suoritetaan vaali suljetulla lippuäänestyksellä. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Ääntenlaskijoiksi valittiin pöytäkirjantarkastajat eli Elina Löytömäki ja Maria Viita-aho-Tohni. Suoritetussa vaalissa ääniä annettiin seuraavasti: Antti Turpeinen 5 ääntä, Anne Hautala 1 ääni ja Raija-Liisa Hakala 1 ääni. Jari Hernesniemi esitti, ettei varalle valitaan ketään. Maarit Ahola, Arja Lehtola ja Aku-Matti Juttuniemi kannattivat esitystä. Kunnanjohtajan esitystä ei kannatettu. Kunnanhallitus päätti äänin 6-1, että se katsoo Antti Turpeisen päteväksi perusopetuksen rehtorin virkaan Jari Hernesniemen tekemään esitykseen perustuen. Kunnanhallitus päätti valita Antti Turpeisen perusopetuksen rehtorin virkaan viidellä äänellä (5-1-1). Varalle ei valittu ketään.

5 Virassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6.2. :n tarkoittama rikosrekisteriote. Elina Löytömäki ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen.

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 8 22.01.2018 Kunnanhallitus 51 19.03.2018 Kunnanhallitus 87 16.04.2018 Kunnanhallitus 110 21.05.2018 Perusopetuksen rehtorin virka Kh 22.01.2018 8 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Lisätiedot

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6/

Sivistyslautakunta 6/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 6/2015 60 62 Aika Tiistai 11.08.2015 klo 17.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Kunnanvaltuusto 108 18.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri)

Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri) Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 20.4.2017 klo 19:10 19:55 Paikka Savukosken kunnanvirasto LÄSNÄ Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 14.5.2014 klo 18-19.20 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 33 Kokouksen avaaminen 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran. Kunnanhallitus 198 05.10.2015 Kunnanhallitus 213 26.10.2015 Kunnanhallitus 249 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 14.12.2015 Kehityspäällikön virka - virkavaali (ohm. 27) Khall 05.10.2015 198 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016. Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen

Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016. Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016 Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 946/03.05/2016 KH 09.02.2016 37 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03. Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016 Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.05/2016 KH 09.02.2016 38 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.12.2015

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (17) Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (17) Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2017 1 (17) Aika, klo 17:31-19:18 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 63 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 64 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 32 Pihlajiston ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003008 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Pihlajiston alaasteen kouluun

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanhallitus 201 03.07.2017 Kunnanhallitus 219 21.08.2017 Kunnanhallitus 271 30.10.2017 Kunnanhallitus 305 11.12.2017 Kunnanjohtajan viran täyttömenettely (ohm. 193) Khall 03.07.2017 201 Lumijoen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen.

78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen. MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/2019 Aika ja paikka tiistaina 18.6.2019 klo 18.00 20.10 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Heilimä Janne, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/2013 57 Sivistyslautakunta 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 18:30-18:55 PAIKKA Kunnanviraston johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 388 389

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (6) 159 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2019-001152 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

1. julistaa yhdyskuntajohtajan viran haettavaksi, siten että se täytetään lukien tai sopimuksen mukaan.

1. julistaa yhdyskuntajohtajan viran haettavaksi, siten että se täytetään lukien tai sopimuksen mukaan. Kunnanhallitus 307 20.11.2017 Kunnanhallitus 47 19.02.2018 Kunnanvaltuusto 12 07.03.2018 Yhdyskuntajohtajan viran täyttäminen/virkavaali 3869/01.01.01/2017 KHAL 20.11.2017 307 Kunnanhallitus on perustanut

Lisätiedot

48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 49 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 50 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 51 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 52

Lisätiedot

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 5/2015 Kokousaika 19. toukokuuta 2015 klo 14.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen

Lisätiedot

Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:00. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone. Käsiteltävät asiat

Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:00. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone. Käsiteltävät asiat Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Aika 20.02.2017, klo 13:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Käsiteltävät asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus 17 Päiväkodin

Lisätiedot

Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 2 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 5 KUNNANHALLITUS 11/2016

Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 2 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 5 KUNNANHALLITUS 11/2016 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 11/2016 ASIALISTA Aika: Keskiviikko 29.6.2016 klo 19.30 19.45 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muhonen Kirsi, 2. vpja Järvelä Eila, j Mäntypuro

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä.

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä. Kunnanhallitus 61 22.01.2007 Kunnanhallitus 126 19.02.2007 Kunnanhallitus 182 19.03.2007 Kunnanhallitus 219 02.04.2007 Kunnanhallitus 263 16.04.2007 Kunnanhallitus 299 07.05.2007 Valtuusto 80 22.05.2007

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1 (11) KOKOUSKUTSU Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika maanantai 3. kesäkuuta 2019 klo 18 Paikka Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 b, 2. kerros Lisätietoja Henna

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 39 26.02.2018 Kunnanhallitus 71 29.03.2018 Kunnanhallitus 86 16.04.2018 Kunnanvaltuusto 21 23.04.2018 Hyvinvointi/sivistysjohtajan valinta Khall 26.02.2018 39 Savukosken kunnanvaltuusto

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 17.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN 2 1. PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN Siv.ltk 13 Valmistelija: päivähoidon ohjaaja Pauliina Oittinen p. 040 702 8601 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perhepäivähoitaja Hillevi

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 15. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Seppo Alatörmänen

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 15. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Seppo Alatörmänen ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 15. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 9.10.2017 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Janne Näkkäläjärvi

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 45 46 47 48 49 50 51 52 53 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017 Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo 9.00 16.00 Kokouspaikka Sähköpostikokous KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 68 Sivistyslautakunta 02.07.2019 AIKA 2.7.2019 klo 18.03-19.48 PAIKKA Kirjaston kokoushuone, Huhtatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Sivistyslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA

ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA ÄHTÄRIN KAUPUNKI 19.06.2017 NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 12.-16.6.2017 Vs. sivistystoimenjohtaja Päivi Ahopelto pvm 15.06.2017 138/2017 KIRJASTONHOITAJAN MMRMIK,4JNEN TOIMI Kaisa Tikkamäki

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Lappajärven kunta Pöytäkirja 15/ Kunnanhallitus Aika klo 18:00-19:03. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lappajärven kunta Pöytäkirja 15/ Kunnanhallitus Aika klo 18:00-19:03. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Lappajärven kunta Pöytäkirja 15/2018 256 Kunnanhallitus 09.08.2018 Aika 09.08.2018 klo 18:00-19:03 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 156-158 Otsikko Sivu 156 Koulutilojen

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Seppo Alatörmänen

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Seppo Alatörmänen ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14. Kunnanhallitus Kokousaika Keskiviikko 16.8.2017 klo 16.18-16.22 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo p olleet äsenet Janne

Lisätiedot

Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

Esityslista. Kunnanhallitus KIVIJÄRVEN KUNTA. Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Esityslista Kokousnumero 6 / 2018 Aika Maanantai 14.05.2018 klo 18.30 - Paikka Kokoushuone 1 (khall) Henkilötiedot on poistettu kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 14.05.2018

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 24

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 24 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 21 Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.03.2016 AIKA 22.3.2016 klo 18:05 19:38 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi.

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi. Kaupunginhallitus 255 29.08.2017 Kaupunginhallitus 319 09.10.2017 Kaupunginhallitus 341 24.10.2017 Teknisen johtajan virka 1405/03.05/2017, 1029/03.05/2016 KH 29.08.2017 255 Kaupunginhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan.

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan. Kaupunginhallitus 201 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 43 24.04.2017 Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtajan viran täyttäminen 136/01.01.01.00/2017 KH 201 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 14.11.2016 klo 16.30 17.05 Puumilan Taitotalo Törmä Tapani Alkkiomäki Jari Annala Tarmo Koivistoinen Hannu

Lisätiedot

Jorma Voutilainen. Tuusniemi Tuusniemi

Jorma Voutilainen. Tuusniemi Tuusniemi Kokouskutsu / Esityslista Nro 13/2017 1 (7) KOKOUSAIKA 28.8.2017 Klo 17.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/2019 68 Sivistyslautakunta 02.07.2019 AIKA 2.7.2019 klo 18.00 PAIKKA Kirjaston kokoushuone, Huhtatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-16:45 Paikka Kaupungintalo, kabinetti, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 237 Kunnanhallitus 25.06.2018 AIKA 25.6.2018 klo 19.10-19.19 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Kemin kaupunginvaltuusto on tehnyt kokouksessaan 9.12.2013 ( 159) päätöksen nuoriso- ja liikuntajohtajan viran täyttämisestä.

Kemin kaupunginvaltuusto on tehnyt kokouksessaan 9.12.2013 ( 159) päätöksen nuoriso- ja liikuntajohtajan viran täyttämisestä. Kulttuurilautakunta 24 09.04.2014 Kulttuurilautakunta 30 13.05.2014 Kulttuurilautakunta 34 10.06.2014 Nuoriso- ja liikuntajohtajan viran täyttäminen 114/01.01.01/2014 Kulttuurilautakunta 09.04.2014 24

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ORGANISAATION NIMI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

ORGANISAATION NIMI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 ORGANISAATION NIMI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Pöytäkirja on tarkastamaton ja allekirjoittamaton AIKA 09.08.2017 16:00 PAIKKA Oppimiskeskus /Vexve Areena, neuvotteluhuone 2. krs, Ratakatu 5, Sastamala KÄSITELLYT

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.1.2018 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia Kunnanvirasto, valtuustosali 1 2 3 4 5 6 7 1 Valtuutettujen

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (8) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:30-17:09. Kunnantalo, kaavoittajan huone.

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (8) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:30-17:09. Kunnantalo, kaavoittajan huone. Mäntyharju Pöytäkirja 3/2016 1 (8) Aika 19.04.2016, klo 16:30-17:09 Paikka Kunnantalo, kaavoittajan huone Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Rakennustarkastajan

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 15.2.2016 klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 136 Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012797 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Munkkivuoren ala-asteen

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 5.8.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 33 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 8.8.2019 1 (7) KOKOUSTIEDOT Aika 8.8.2019 klo 15.00 kokous (kahvit 14.30 alkaen) Paikka Seurakuntakeskus Aatoksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KN 82 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 83 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

uskonto) viran (1441) täyttäminen alkaen / Maria Huovinen, Pyörön koulu

uskonto) viran (1441) täyttäminen alkaen / Maria Huovinen, Pyörön koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Maria Huovinen Henkilöstöasiat 35 / 2019 Perusopetuksen lehtorin (historia, yhteiskuntaoppi ja evankelisluterilainen uskonto) viran (1441) täyttäminen 1.8.2019 alkaen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 22.2.2018 klo 19.30 tai heti, kun kirkkovaltuuston kokous on päättynyt talossa. Tervetuloa!

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Kunnanhallitus 46 05.06.04 Talousjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 0.0.04 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 2. Aika Paikka. Sirkka-Liisa Anttila

LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 2. Aika Paikka. Sirkka-Liisa Anttila LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 2 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat Aika Paikka Sirkka-Liisa Anttila, pj. Kati Fonsell -Laurila Allan Lunden Kari Leppälahti Katja

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Talousjohtajan viran kelpoisuusehtojen ja hakuilmoituksen hyväksyminen/talousjohtajan VIRAN TÄYTTÄMINEN Khall 20.06.2016

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 3.10.2012 72 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 62 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.06.2012 23

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.06.2012 23 SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.06.2012 23 ASIALISTA KOKOUSAIKA Maanantaina 18.06.2012 klo 17.00 19.37 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 18 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. YLÄKOULUN JA LUKION HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PÄÄTOIMISEN TUNTIOPETTAJAN VALINTA Siv.ltk 13 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040-157 9405 Kunnanhallitus antoi kokouksessaan 13.6.2018

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 6/2017 KOKOUSAIKA 30.3.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 46 Kunnanjohtajan viranhaku Oikaisuvaatimusohjeet

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Esityslista 4/2017

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Esityslista 4/2017 1 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 10.10.2017 kello 17.00 Kokouspaikka: Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Käsiteltävät asiat 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 36 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018 417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 18.10.2018 klo 18.00 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus

MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/2018 1 Sosiaalilautakunnan kokous klo 17:00 pykälät otsikko 62. Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 31.8.2018 63. Taloussuunnitelman 2019 ja 2020 2021 valmistelu

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 28. 9.2011 67 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 52 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Aatu Asikainen Henkilöstöasiat 28 / 2019 Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen 1.8.2019 alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Siv. ltk. 85 Sivistyslautakunta on julistanut haettavaksi 31.10.2008 mennessä reh- 25.11.2008 torin viran, nro 0011, vakinaisesti 1.8.2009

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 48 Perusturvalautakunta 13.05.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 50 26 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 51 27 JOHTAVAN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja

Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja ENONTEKIÖN KUNTA Sivistyslautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousaika 28.9.2011 klo 16-16.25 Kokouspaikka Virastotalo Saapuvilla Seppo Alatörmänen pj olleet jäsenet Jyri Hautamäki vpj Mika Vaari vj Sirpa-Liisa Korva

Lisätiedot

Lappajärven kunta Pöytäkirja 4/ Kunnanvaltuusto Aika klo 19:00-20:00. Paikka. Käsitellyt asiat 45-50

Lappajärven kunta Pöytäkirja 4/ Kunnanvaltuusto Aika klo 19:00-20:00. Paikka. Käsitellyt asiat 45-50 Lappajärven kunta Pöytäkirja 4/2018 73 Kunnanvaltuusto 06.08.2018 Aika 06.08.2018 klo 19:00-20:00 Paikka Käsitellyt asiat 45-50 Otsikko Sivu 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 76 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. KOKOUSAIKA Maanantaina kello

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. KOKOUSAIKA Maanantaina kello Viranomainen Kokouspäivä 23 ASIALISTA KOKOUSAIKA Maanantaina 24.05.2010 kello 16.00 17.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, ruokasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 16 25 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot