Suorat mutkiksi Kumianojan ennallistaminen. Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Oulu, 12.6.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suorat mutkiksi Kumianojan ennallistaminen. Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Oulu, 12.6."

Transkriptio

1 Suorat mutkiksi Kumianojan ennallistaminen Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Oulu,

2 Kumianoja, Hämeenkoski, Hollola Perattu 1990-luvulla Vanha uoma näkyi yhä maastossa ja korkeusmallissa Laidunkäytössä Taimenia havaittu Voimaksta eroosiota Suoristettu uoma leventynyt ja madaltunut Kuvat: Liisa Hämäläinen 2

3 Kuva: Liisa Hämäläinen Ennallistamisen tavoitteet Ennallistamalla palautetaan uomaa ympäröivä tulvaniitty Parannetaan taimenen elin- ja lisääntymisolosuhteita Suojapaikat Kutusoraikot ja poikaskivet Tavoitteena eroosion hillintä uomaa loiventamalla ja eroosiosuojaksin 4

4 Tavoitekuvatarkastelu Luonnontilainen uoma Suoristettu uoma Vedenlaatu Vesi kirkasta ja vähänravinteista, jonkin verran kiintoainekulkeumaa Vesi etenkin ylivirtaamilla sameaa runsaan kiintoainekulkeuman vuoksi, ravinnepistoisuus kohonnut Tulviminen Tulvii säännöllisesti ympäröivälle Tulvii ainoastaan kevään ylivirtaamilla tulvaniitylle Uoman poikkileikkaus Leveys 1-2,5 m, luiskien kaltevuus noin Leveys 2-3 m, luiskien kaltevuus 1:2 (?) 1,5:1-1:1 Uoman pituus 930 m 650 m Hydromorfologia Uoma tasapainossa, luontaista syöpymistä Äärevöityneet virtaamaolosuhteet, rantaja kasautumista, selkeää syvyys- ja leveysvaihtelua, soraikoita ja pieniä ja uomaeroosio lisääntynyt, ei merkittävää syvyys- ja levysvaihtelua, ei sorakoita virtapaikkoja Kasvillisuus Uomassa vesikasvillisuutta ja -sammalia, luiskissa kosteikkokasvillisuutta Ei vesikasvillisuutta, luiskissa niittykasvillisuutta Rantapuusto Runsaasti puustoa, juuret sitovat rantaluiskaa, lajeina leppä, pihlaja, koivu Ei suuria rantapuita, luiskassa siellä täällä pieniä kuusia Puuaines uomassa (isot rungot) Runsaasti puuainesta Ei lainkaan puuainesta Pohjaeläimet Monipuolinen pohjaeläinlajisto, runsaasti mm. päiväkorentoja ja vesiperhosia Runsaasti huonoa vedenlaatua ilmentäviä pohjaeläimiä (mm. chironomidae) Kalasto Taimenen elinympäristö Yksittäisiä havaintoja taimenesta ja kivennuoliaisesta 5

5 SMART-tavoittet S Specific: Yksityiskohtaisia ja tarkoin määriteltyjä M Measurable: Mitattavissa olevia A Achievable: Mitä voidaan saavuttaa? Tavoitekuva/kokemukset muista hankkeista. R- Realistic: Mihin on resursseja? Myös mahdolliset ylläpitotoimet. T- Timeframe: Koska kunnostus tehdään? Maaperän kantavuus? Virtaama? Ekologiset vaikutukset, esim. taimen? Tavoite Suure Ennallistetun habitaatin pinta-ala m2 Tulvaveden nousu tulvaniitylle vrk/v Puuaineksen määrä m/100 m2 (tai kpl/100 m) Pohjaeläinlajisto taksonien määrä/koeala Taimenen esiintyminen kpl/koeala Kosteikkokasvillisuuden esiintyminen kpl/koeala Uoman pituus m Uoman kaltevuus m/100m 6

6 Suunitelma Suunnitelija: Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho Ennallistamisen toimenpidesuunnitelmassa on selostettu hankkeen tausta, luonnonolot ja ennallistamisen toimenpiteet karttaliitteineen. Suunniteltu 10 patoa, joilla virtausohjataan vanhoihin mutkiin Lisäksi kasvillisuuteen ja kiviainekseen perustuvaa eroosiosuojausta 8 Virran suunta

7 Suunnittelussa hyödynnettiin 2Dvirtausmallia (HecRas v.5.0.3) Ennallistettavasta uomasta laaditiin tarkka korkeusmalli (takymetrillä) Tulva-alueelle käytettiin laserkeilattua 2m korkeusmallia Korkeahkot karkeuskertoimet Tulvaniityn kasvillisuuslinjat valittiin mallin perusteella 9

8 Toteutus Tammi-helmikuussa patoa suoristettuun uomaan, ja uoman vanhojen mutkien aukaisu Eroosiotorjunta kivi- ja puuaineksella Kevät-kesä 2018 Patojen viimeistely ja korjaus Viimeistely: kutusoraitkot, lisää puuainesta, Kuvat: Jukka Jormola 10

9 Ennallistamisen vaikutusten seuranta Hankkeessa luodaan seurantaohjelma ennallistamisen vaikutusten seuraamiseksi Ekologia Pohjaeläimet 2016 Kalat 2016, 2017 Tulvaniityn kasvillisuus 2017 Hydrologia Koska tulva nousee niitylle? Uoman karkeuden lisääminen esim. puuaineksella Morfologia Valitaan muutama poikkileikkausalue, jotka merkitään maastoon 11

10 Talvitulva 1/ Kuva: Mika Hämäläinen

11 Kevättulva 4/2018 Kuva: Seppo Niskanen Kuva: Mika Hämäläinen 13

12 Kokemuksia Kumianojan hankkeesta Suunnitelman mukaiset tarvittavat massamäärät yllättivät Kustannuskysymys Maan kantavuus talvityö Ratkaisu: Läheisen Päijännetunnelin maankaatopaikan louhosmateriaalin ja murskeen hyödyntäminen Virtausmallinnuksen hyödyt suunnittelussa ja seurantaohjelman laatimisessa Talvityön haasteet 14

13 Kuvat: Juha Siekkinen 15

14 16

15 Rakenteet Yläkuva: kiviverhoillun pohjapadon perusrakenteen sivuprofiili Patojen sortumisen syynä oli padon sisärakenteen painuminen ja tiivistyminen, pinnan ollessa jäässä Alakuva: Korjauksessa patoihin 2-6 rakennettiin tiivisydin 17

16 Tiivisteytimen rakentamista Tiivisydin tehtiin padon keskikohtaan siten, että etu- ja takaluiska muodostivat työmaapadon. Tiivisydin ympäröitiin maanrakennuskankailla siten, että sinne laitettu murske oli kokonaan maanrakennuskankaan sisällä säkkimäisesti etu- ja sivureunoja myöten Kiviverhoilu ja maisemointi. Maanrakennuskankaiden päälle laitettiin 5-30(50) cm louhetta ja pintaturpeita. 18

17 Kevättulvan ja rakenteiden sulamisen jälkien korjausta 19

18 Kevättulvan ja rakenteiden sulamisen jälkien korjausta (jatkuu) Rakenteiden korjaus, muutamia patoja korotettiin Rakenteiden verhoilu pintamaalla ja siementen kylvö Nyt toivotaan, että kasvillisuus sitoisi pinnat nopeasti 20

19 Lopuksi Tiettävästi Suomen ensimmäinen maatalouspuron ennallistaminen Vaikeuksien kautta voittoon? Ennallistamisen vaikutusten seuranta tärkeää! Biologia ja morfologia 21

20 Kiitos! Yhteystiedot: Turo Hjerppe

Maankuivatuksen ja luontoarvojen ei tarvitse olla ristiriitaisia

Maankuivatuksen ja luontoarvojen ei tarvitse olla ristiriitaisia Maankuivatuksen ja luontoarvojen ei tarvitse olla ristiriitaisia Turo Hjerppe & Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus 12.2.2019 Luonnonmukainen vesirakentaminen -seminaari Kauttuan klubi, Eura Sisällys

Lisätiedot

Maatalousalueiden luonnonmukainen vesirakentaminen, kuivatus ja ravinnehuuhtoumien. vähentäminen

Maatalousalueiden luonnonmukainen vesirakentaminen, kuivatus ja ravinnehuuhtoumien. vähentäminen Maatalousalueiden luonnonmukainen vesirakentaminen, kuivatus ja ravinnehuuhtoumien vähentäminen Turo Hjerppe & Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus 15.3.2018 Taimenpäivä 2018, Isojoki Sisällys Maatalousalueiden

Lisätiedot

Maatalouspurojen luontoarvot. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014

Maatalouspurojen luontoarvot. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014 Maatalouspurojen luontoarvot Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014 Esityksen sisältö Miksi maatalousalueiden purot ovat tärkeitä? Miten uomien luontoarvot tunnistetaan?

Lisätiedot

Luonnonmukainen vesirakentaminen maatalouden peruskuivatuksessa Jukka Jormola, SYKE Pyhäjärvi- Instituutti 30.3. 2010

Luonnonmukainen vesirakentaminen maatalouden peruskuivatuksessa Jukka Jormola, SYKE Pyhäjärvi- Instituutti 30.3. 2010 Luonnonmukainen vesirakentaminen maatalouden peruskuivatuksessa Jukka Jormola, SYKE Pyhäjärvi- Instituutti 30.3. 2010 valtaojien kaivu Peruskuivatushankkeiden monipuolistaminen Peruskuivatus = valtaojien

Lisätiedot

Patorakenteiden periaatekuvia

Patorakenteiden periaatekuvia Patorakenteiden periaatekuvia Piirrokset: Jari Kostet, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri Hepo-Oja, Jarkko Nurmi, Reijo Orava, MKJ Patorakenteet Munkin ja tulvauoman sijoittaminen

Lisätiedot

Kuivatustoiminnassa muuttuneiden virtavesien kunnostus ja hoito (KURVI)

Kuivatustoiminnassa muuttuneiden virtavesien kunnostus ja hoito (KURVI) Kuivatustoiminnassa muuttuneiden virtavesien kunnostus ja hoito (KURVI) LOPPURAPORTTI 31.12.2018 Turo Hjerppe, Liisa Hämäläinen, Joonas Törrönen, Henna Raitanen, Jukka Jormola Suomen Ympäristökeskus Sisällys

Lisätiedot

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre 1 Johdanto Suomessa lähes kaikkia puroja on perattu, oiottu tai muuten muutettu Kaupunkipurojen merkitys on kasvanut kaupunki- ja vihersuunnittelussa viime vuosien aikana 2 Esimerkkikohteet Longinoja,

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus Jukka Jormola, SYKE Ahlman 17.2. 2012

Luonnonmukainen peruskuivatus Jukka Jormola, SYKE Ahlman 17.2. 2012 Luonnonmukainen peruskuivatus Jukka Jormola, SYKE Ahlman 17.2. 2012 valtaojien kaivu Sisältö Luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteet Peruskuivatus ja maatalouspurojen kunnostus Kosteikot maatalouden

Lisätiedot

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Jokien kunnostus Sisällysluettelo Tiesitkö tämän joesta - Jokien tietopaketti

Lisätiedot

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2.

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Joet ja kunnostus Joen määritelmä Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Valuma-alueella tarkoitetaan aluetta, jolta vedet kerääntyvät samaan vesistöön. Jokiekosysteemin

Lisätiedot

Metsäpurojen kunnostamisen hydrauliset vaikutukset

Metsäpurojen kunnostamisen hydrauliset vaikutukset Metsäpurojen kunnostamisen hydrauliset vaikutukset Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2016 Hannu Marttila Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmä Oulun yliopisto Latvavesiä on muokattu Suomessa

Lisätiedot

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Paimionjokiseminaari 13.11.2014, Härkälän kartano, Somero : Janne Tolonen, Valonia Esityksen sisältö Puroympäristöjen kunnostaminen 1. Valonian

Lisätiedot

Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa?

Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa? Purot ja ojitukset voidaanko yhteensovittaa? Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE PIENTEN JOKIUOMIEN JA PUROJEN KUNNOSTUSTAVOITTEET JA -MENETELMÄT Pori 17. 4. 2012 Sisältö Luonnonmukainen vesirakentamistapa

Lisätiedot

Luonnonmukaisen peruskuivatuksen tavoitteena maatalousuomien luontoarvojen turvaaminen esimerkkinä Sipoon Ritobäcken

Luonnonmukaisen peruskuivatuksen tavoitteena maatalousuomien luontoarvojen turvaaminen esimerkkinä Sipoon Ritobäcken Luonnonmukaisen peruskuivatuksen tavoitteena maatalousuomien luontoarvojen turvaaminen esimerkkinä Sipoon Ritobäcken Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari, 11.-12.6.2014 Iisalmi Uudenmaan ELY-keskus,

Lisätiedot

Purokunnostuksia Iijoen vesistössä Koillismaalla. Pirkko-Liisa Luhta, Eero Moilanen, Matti Suanto Luontopalvelut

Purokunnostuksia Iijoen vesistössä Koillismaalla. Pirkko-Liisa Luhta, Eero Moilanen, Matti Suanto Luontopalvelut Purokunnostuksia Iijoen vesistössä Koillismaalla Pirkko-Liisa Luhta, Eero Moilanen, Matti Suanto Luontopalvelut Esityksen sisältö Purojen inventointi Kunnostukset menetelmineen Vaikutusten seuranta Mitä

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus Suomesssa Jukka Jormola, SYKE

Luonnonmukainen peruskuivatus Suomesssa Jukka Jormola, SYKE Luonnonmukainen peruskuivatus Suomesssa Jukka Jormola, SYKE 20.6. 2012 valtaojien kaivu Sisältö Luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteet Peruskuivatus ja maatalouspurojen kunnostus Kosteikot maatalouden

Lisätiedot

Luonnonmukainen vesirakentaminen peruskuivatushankkeissa. Lasse Järvenpää, SYKE Salaojateknikoiden neuvottelupäivät, 1.2.

Luonnonmukainen vesirakentaminen peruskuivatushankkeissa. Lasse Järvenpää, SYKE Salaojateknikoiden neuvottelupäivät, 1.2. Luonnonmukainen vesirakentaminen peruskuivatushankkeissa Lasse Järvenpää, SYKE Salaojateknikoiden neuvottelupäivät, 1.2.2007, Hyvinkää Esityksen aiheet Perattujen purojen kunnostus ja hoito Monitavoitteiset

Lisätiedot

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Purojen kunnostus Miten virtavesi toimii? Kunnosta lähivetesi- koulutus Kuopio

Lisätiedot

Kalastusalue virtavesikunnostajana. Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013

Kalastusalue virtavesikunnostajana. Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 Kalastusalue virtavesikunnostajana Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 Taustaa kunnostushankkeille Virtavesikartoitukset o Tarkoituksena selvittää

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus ja vesirakentaminen Jukka Jormola, SYKE Tarvasjoki 16.3. 2011

Luonnonmukainen peruskuivatus ja vesirakentaminen Jukka Jormola, SYKE Tarvasjoki 16.3. 2011 Luonnonmukainen peruskuivatus ja vesirakentaminen Jukka Jormola, SYKE Tarvasjoki 16.3. 2011 valtaojien kaivu Sisältö Luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteet Peruskuivatus ja maatalouspurojen kunnostus

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan

Lisätiedot

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.

Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Opetusmateriaali on tuotettu osana vesistökunnostusverkoston toimintaa ja on vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa. Purojen kunnostus Sisällysluettelo Puron määritelmä Miksi purot ovat tärkeitä?

Lisätiedot

Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset

Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset 4.6.2014, Hämeenlinna Petra Korkiakoski Sivu 1 4.6.2014 Petra Korkiakoski, OPET-hanke OPET - Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus

Lisätiedot

Hirsjärvi. Kosteikkosuunnitelma. Työnum. 17

Hirsjärvi. Kosteikkosuunnitelma. Työnum. 17 Hirsjärvi Kosteikkosuunnitelma Työnum. 17 Suunnittelukohteen nimi ja osoite Pvm. Hirsjärvi Kiinteistötunnus: 834-413-1-117 31.10.2013 Työn ja piirustuksen numero Piirustuksen sisältö Työnumero: 17 Kosteikkosuunnitelma

Lisätiedot

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.01.2014 1 VL 5. Luku (Ojitus) 3 Ojituksen luvanvaraisuus Ojituksella sekä ojan käyttämisellä

Lisätiedot

Ritobäckenin luonnonmukainen peruskuivatushanke, Sipoo. Luonnonmukaisen peruskuivatushankkeen toteuttaminen, SYKE

Ritobäckenin luonnonmukainen peruskuivatushanke, Sipoo. Luonnonmukaisen peruskuivatushankkeen toteuttaminen, SYKE Ritobäckenin luonnonmukainen peruskuivatushanke, Sipoo Luonnonmukaisen peruskuivatushankkeen toteuttaminen, 28.-29.4.2014 SYKE 30.4.2014 1 Hankkeen alkuvaiheet Vuonna 2009 etsittiin RAHA-hankkeeseen (Ravinnehuuhtoumien

Lisätiedot

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre

Harri Aulaskari, Uusimaa Regional Environment Centre 1 Johdanto Suomessa lähes kaikkia puroja on perattu, oiottu tai muuten muutettu Kaupunkipurojen merkitys on kasvanut kaupunki- ja vihersuunnittelussa viime vuosien aikana 2 Esimerkkikohteet Longinoja,

Lisätiedot

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi Yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... 3 1.1 Sijainti... 3 1.2 Maastotutkimukset... 4 1.3 Hankkeen tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen

Lisätiedot

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Vesi-Visio Visio osk Opettajantie 7-9 B15 40900 SÄYNÄTSALO www.vesi-visio.netvisio.net +35840-7030098 TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Mitä, miksi, miten, milloin? Tietoa ja ohjeistusta toiminnasta ja käytännön

Lisätiedot

Kohdevaluma-alueet, yleissuunnitelmat ja mallikohteet

Kohdevaluma-alueet, yleissuunnitelmat ja mallikohteet Kohdevaluma-alueet, yleissuunnitelmat ja mallikohteet Kuva: Petra Korkiakoski Sivu 1 15.11.2013 Esityksen sisältö Valuma-aluetason suunnitelmien sisältö Ojien inventointi ja kunnostustarpeen arviointi

Lisätiedot

Pienvesirakentamisella tulvat kuriin Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo. Pellon vesitalous kohdilleen, VILKKU-tilaisuus

Pienvesirakentamisella tulvat kuriin Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo. Pellon vesitalous kohdilleen, VILKKU-tilaisuus Pienvesirakentamisella tulvat kuriin Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo Pellon vesitalous kohdilleen, VILKKU-tilaisuus 3.3.2017 1 Hankkeen alkuvaiheet Vuonna 2009 etsittiin RAHA-hankkeeseen (Ravinnehuuhtoumien

Lisätiedot

Ravinnepiika-hanke. EU:n maaseuturahaston ja

Ravinnepiika-hanke. EU:n maaseuturahaston ja MAA Ravinnepiika-hanke EU:n maaseuturahaston ja Etelä-Savon ELYkeskuksen rahoittama tiedotushanke Hankeaika 1.9.2015-30.9.2019 Yhteistyössä Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Savo ja Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Pienvesien tilan kartoitus Vantaalla tarpeet, tavoitteet ja toteutus

Pienvesien tilan kartoitus Vantaalla tarpeet, tavoitteet ja toteutus Pienvesien tilan kartoitus Vantaalla tarpeet, tavoitteet ja toteutus Seminaari hulevesien hallinnasta Vantaanjoen valuma-alueella 25.11.2014 Sinikka Rantalainen Vantaan ympäristökeskus Virtavesiympäristöjen

Lisätiedot

Luonnonmukaisen peruskuivatuksen onnistumisen arviointi, Juottimenoja ja Leppioja

Luonnonmukaisen peruskuivatuksen onnistumisen arviointi, Juottimenoja ja Leppioja Luonnonmukaisen peruskuivatuksen onnistumisen arviointi, Juottimenoja ja Leppioja Jukka Jormola Maisema-arkkitehti, SYKE Luonnonmukaisen peruskuivatustoiminnan kehittäminen 29.1.2014 Onnistumisen arviointiperusteita

Lisätiedot

Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa

Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa Kunnostusten seuranta apuna suunnittelussa ja onnistumisessa Saija Koljonen Erikoistutkija Suomen ympäristökeskus SYKE, Vesikeskus Vesistökunnostusverkoston kesäseminaari 3.6.2019 Kunnostukset ja seuranta

Lisätiedot

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Kalatieto J. Rinne Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Purojen umpeenkasvua Jukka Rinne 2010 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Kunnostusmenetelmä ja kunnostuskohde... 1 3 Kustannusarvio

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo. Luonnonmukainen vesirakentaminen -seminaari Kauttuan klubi, Eura

Luonnonmukainen peruskuivatus Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo. Luonnonmukainen vesirakentaminen -seminaari Kauttuan klubi, Eura Luonnonmukainen peruskuivatus Esimerkkinä Ritobäcken, Sipoo Luonnonmukainen vesirakentaminen -seminaari 12.2.2019 Kauttuan klubi, Eura 14.2.2019 1 Hankkeen alkuvaiheet Vuonna 2009 etsittiin RAHA-hankkeeseen

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen

Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen hankekoordinaattori Kolmen helmen joet Vesistökunnostus -verkoston vuosiseminaari Kolmen helmen joet Hämeenkyrön kunnan, Nokian kaupungin

Lisätiedot

Karjaanjoen vesistön ongelmia

Karjaanjoen vesistön ongelmia Kuinka tehdään lohikaloille sopivia elinympäristöjä kokemuksia Karjaanjoen vesistöstä Hur skapar man lämpliga livsmiljöer för laxfiskar erfarenheter från Karisåns vattendrag Mustionjoki helmeilee-tapahtuma

Lisätiedot

Mitä uusimmat tulokset hydrologisista ja vedenlaadun seurannoista kertovat soiden ennallistamisen onnistumisesta?

Mitä uusimmat tulokset hydrologisista ja vedenlaadun seurannoista kertovat soiden ennallistamisen onnistumisesta? Mitä uusimmat tulokset hydrologisista ja vedenlaadun seurannoista kertovat soiden ennallistamisen onnistumisesta? Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 12.-14.6.2018 Anna-Kaisa Ronkanen, Meseret Menberu,

Lisätiedot

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Ulla Kuusinen Yhteistyössä Lahden seudun ympäristöpalvelut Johdanto Haritunjoella on potentiaalia kehittyä hyväksi kalavesistöksi. Kalataloudellisen

Lisätiedot

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vähentää Haukipuron valuma alueen metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta Kitkajärveen

Lisätiedot

Luonnonmukainen vesirakentaminen

Luonnonmukainen vesirakentaminen Luonnonmukainen vesirakentaminen Maisema-arkkitehti Jukka Jormola, Suomen ympäristökeskus 24.10.2018 Ruokahukka ruotuun katse vesistöihin webinaarit #hukkaruotuun #ruokahukkaruotuun #vaikutavesiin #kunnostajatkoolla

Lisätiedot

Kolmen helmen joet hanke

Kolmen helmen joet hanke Hämeenkyrön kunta, Nokian kaupunki, Ylöjärven kaupunki Kolmen helmen joet hanke Virtavesi-inventointi ja kunnostussuunnitelma Rapujen istutuksen riskianalyysi 3.2.2017 Page 1 Rapujen istutuksen riskianalyysi

Lisätiedot

Asia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen.

Asia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen. 1/5 Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y. Jokikatu 17, 06100 PORVOO Föreningen vatten- och luftvård för Östra Nyland och Borgå å r.f. Ågatan 17, 06100 BORGÅ Sampo Vainio 10.8.2004

Lisätiedot

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset 8.4.2014 Hotelli Ellivuori, Sastamala Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmän kokous Heikki Holsti Taustatietoja Hanhijoesta - Haaroistensuon

Lisätiedot

Kosteikon suunnitteleminen: Rakennepiirrokset ja mitoitus

Kosteikon suunnitteleminen: Rakennepiirrokset ja mitoitus Kosteikon suunnitteleminen: Rakennepiirrokset ja mitoitus Tuen vaatimukset Valuma-alueelta löydyttävä vähintään 10 % peltoa Kosteikon ja jo olemassa olevien kosteikkojen yhteispinta-ala vähintään 0,5 %

Lisätiedot

Seurantakriteerit ja Esimerkkihankkeet vesien kunnostamisessa. Saija Koljonen, SYKE, vesistökunnostusten neuvottelupäivä,

Seurantakriteerit ja Esimerkkihankkeet vesien kunnostamisessa. Saija Koljonen, SYKE, vesistökunnostusten neuvottelupäivä, Seurantakriteerit ja Esimerkkihankkeet vesien kunnostamisessa Saija Koljonen, SYKE, vesistökunnostusten neuvottelupäivä, 30.10. 2014 Seurantakriteerit Mahdollisimman yleiset, mutta kattavat ohjeet eri

Lisätiedot

Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa. Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä

Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa. Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä Pohjapatojen suunnittelussa huomioitavaa Varsinais-Suomen ELY- Keskus, Veijo Heikkilä 25.11.2013 Vesiasetus 11 Työkohteista sekä rakennelmista ja laitteista laadittavat piirustukset Alueesta, jolle vesitaloushankkeen

Lisätiedot

11.11.2011. RAUHIONOJAN KOSTEIKKOSUUNNITELMA Tyrnävä, Muhos

11.11.2011. RAUHIONOJAN KOSTEIKKOSUUNNITELMA Tyrnävä, Muhos 11.11.2011 RAUHIONOJAN KOSTEIKKOSUUNNITELMA Tyrnävä, Muhos 2 Sisältö 1. Hankkeen tavoitteet ja taustatiedot... 4 1.1 Sijainti ja vesistöalue... 4 1.2 Hankkeen tausta... 4 1.3 Esiselvitykset ja maastotutkimukset...

Lisätiedot

Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä

Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä Teija Kirkkala Henri Vaarala Elisa Mikkilä Vesistökunnostusverkosto Lappeenranta 7.-9.6.216 1 Pyhäjärven valuma-alue Järvi Pinta-ala 154 km 2 Keskisyvyys

Lisätiedot

EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009

EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 Pyhäjärvi-instituutti Henri Vaarala Marraskuu 2009 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...3 3. TULOKSET...4 3.1. Eurakosken koeala...4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 31. Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 4658/10.03.00/2013 31 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemuksesta koskien Monikonpuron uoman siirtoa ja valmistelulupaa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Virtavesikunnostuksien ekologinen vaikuttavuus

Virtavesikunnostuksien ekologinen vaikuttavuus Virtavesikunnostuksien ekologinen vaikuttavuus Kalatalouden ympäristöohjelma Pauliina Louhi Erikoistutkija pauliina.louhi@luke.fi Koskikunnostuksia jo 1970-luvun lopulta lähtien Tukinuitto ja muut perkaukset,

Lisätiedot

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä.

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. Kartta 5. Alakoski nykytilassa karttahahmotelmana. Kartta 6.Ilmakuva

Lisätiedot

Kunnostusten seuranta ja seurantatutkimukset

Kunnostusten seuranta ja seurantatutkimukset Kunnostusten seuranta ja seurantatutkimukset (Seurantatutkimukset kunnostuskohteiden laadun ylläpitämiseksi) Ari Huusko Jokien perkaus ja kunnostus Suomessa Luonnontilainen joki --- Intensiivijakso 1930-1960

Lisätiedot

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT Helsingin perhokalastajat ry on vuodesta 2009 alkaen kunnostanut Mätäjokea Pitäjänmäen Talissa. Tavoitteena on palauttaa äärimmäisen

Lisätiedot

Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016

Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016 KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS RY T U T K I M U K S I A / t i e d o n a n t o j a 2 0 1 6 Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2016 Sisältö

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

Purot tarvitsevat puita Pauliina Louhi. Pohjanmaan Taimenpäivät

Purot tarvitsevat puita Pauliina Louhi. Pohjanmaan Taimenpäivät Purot tarvitsevat puita Pauliina Louhi Pohjanmaan Taimenpäivät 12.12.2016 Suorat ja puuttomat purot Noin 20 000km purokm perattiin tukinuiton ja maankuivatuksen tarpeisiin sotien jälkeisenä aikana Maankuivatuksessa

Lisätiedot

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Saarijärven reitin sähkökoekalastukset 2012 Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Konneveden kalatutkimus ry 2012 Tutkimusalue ja menetelmät Sähkökoekalastukset tehtiin Saarijärven kalastusalueen

Lisätiedot

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Vantaanjoen vesistö -Vantaanjoen 100 km pitkä pääuoma lähtee Hausjärveltä ja laskee mereen Helsingissä -Vantaanjoen vesistön yhteenlaskettu uomapituus on yli

Lisätiedot

Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys

Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys Suvi Mäkelä Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Vesistöasiantuntija Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 24.5.2014 Esityksen sisältö: - Renkajoen ja sen valuma-alueen

Lisätiedot

Pohjoisten pienvesien tilan parantaminen ja Pienvesien tilan kartoitus ja tiedon hyödyntäminen vaelluskalojen palauttamisessa Iijoen valuma-alueella

Pohjoisten pienvesien tilan parantaminen ja Pienvesien tilan kartoitus ja tiedon hyödyntäminen vaelluskalojen palauttamisessa Iijoen valuma-alueella Pohjoisten pienvesien tilan parantaminen ja Pienvesien tilan kartoitus ja tiedon hyödyntäminen vaelluskalojen palauttamisessa Iijoen valuma-alueella Ajankohtaisia hankkeita SYKEssä Kati Häkkilä, SYKE Vesikeskus/Vesienhoitoryhmä

Lisätiedot

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali. Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali Paikalla Seppo Oksanen, Someron vesiensuojeluyhdistys Olli Ylönen,

Lisätiedot

Rakennettujen lisääntymisuomien toimivuus - tutkimukset Imatran kaupunkipurolla

Rakennettujen lisääntymisuomien toimivuus - tutkimukset Imatran kaupunkipurolla Rakennettujen lisääntymisuomien toimivuus - tutkimukset Imatran kaupunkipurolla Jukka Jormola, Saija Koljonen, Kirsti Leinonen SYKE Markus Tapaninen, Pekka Vähänäkki KAS-ely Vesistökunnostusverkoston talviseminaari

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

HULEVEDET JA MUUT VALUMAVEDET SEURANNASSA KEMPELEEN ZATELLIITIN KOSTEIKOILLA

HULEVEDET JA MUUT VALUMAVEDET SEURANNASSA KEMPELEEN ZATELLIITIN KOSTEIKOILLA HULEVEDET JA MUUT VALUMAVEDET SEURANNASSA KEMPELEEN ZATELLIITIN KOSTEIKOILLA Ravinteiden kierrätyksen tulokset kiertueella: Lahti 28.11.2018 Juha Siekkinen, Kosteikkomaailma 1 Kempeleen Zatelliitin kosteikkoalue

Lisätiedot

Virtavedet vapaiksi esimerkkejä Euroopasta

Virtavedet vapaiksi esimerkkejä Euroopasta Virtavedet vapaiksi esimerkkejä Euroopasta Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Patojen purku teemaryhmä Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Tampereen yliopisto 13.-14.6.2017

Lisätiedot

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt

Lisätiedot

LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA

LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA Raportti 1 (6) LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA Raportti 2 (6) 1 JOHDANTO Lohijärven rantapalstojen omistajien yhteisesti omistama Lohijärven maapato sijaitsee

Lisätiedot

KIVI- JA LEVALAMMEN TILANNEKATSAUS. Tuuli Saari Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

KIVI- JA LEVALAMMEN TILANNEKATSAUS. Tuuli Saari Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus KIVI- JA LEVALAMMEN TILANNEKATSAUS Tuuli Saari Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Närpiönjoen vesirakenteiden historiaa, osa 1 Jurvanjärven (1 400 ha) ja Tainusjärven ( 550 ha) kuivattaminen viljelysmaaksi ja

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2017

Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elokuussa Koealoja yhteensä 10 kappaletta

Lisätiedot

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17 1 KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT 2016-2021 Tmi Terrapolar Kauhajoki 2016 OSA 2/4/17 2 SISÄLLYS 1. TAUSTAA... 3 2. KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle

Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle Tervetuloa retkelle! Kunnostettujen purojen ja rumpujen valtakuntaan Iijoen vesistöalueelle Pirkko-Liisa Luhta p.+358400 293023 pirkko-liisa.luhta@metsa.fi Eero Moilanen p.+35840 5314969 eero.t.moilanen@metsa.fi

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus

Luonnonmukainen peruskuivatus Luonnonmukainen peruskuivatus Tavoitteet ja menetelmät Kuva: Liisa Hämäläinen Kuva: Henri Solismaa Sivu 1 15.11.2013 OPET-hanke, Petra Korkiakoski Esityksen sisältö Luontoarvot puroissa ja valtaojissa

Lisätiedot

RESTORE Life+ -hanke Jokikunnostuksen edistäminen Euroopassa

RESTORE Life+ -hanke Jokikunnostuksen edistäminen Euroopassa RESTORE Life+ -hanke Jokikunnostuksen edistäminen Euroopassa Jukka Jormola SYKE Vaelluskalafoorumi 24.-25.4.2013 Joensuu RESTORE hankkeen taustaa European Centre for River Restoration ECRR - ideointi SYKE:n

Lisätiedot

Panumaojan kunnostusraportti

Panumaojan kunnostusraportti Panumaojan kunnostusraportti 20-25.8.2018 12.10.2018 Toteuttajat: Kalatalousasiantuntija Heikki Tahkola, ProAgria Oulu/, puh. 040 747 7652, heikki.tahkola@proagria.fi Projektisuunnittelija Jarmo Tuukkanen,

Lisätiedot

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Pohjois-Savon ELY-keksus, Tuulikki Miettinen 10.7.2012 1 Aiemmat hankkeet Järvet laskettu vuonna1909 laskun

Lisätiedot

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Yleisötilaisuus 21.3.2013 Siilinjärven kunnantalo Taustaa Järvet on laskettu vuonna1909 Perustuu kuvernöörin päätökseen 30.11.1909

Lisätiedot

Vesiensuojelua ja elinympäristöjä

Vesiensuojelua ja elinympäristöjä Vesiensuojelua ja elinympäristöjä kuva: Veli-Matti Pekkarinen Suomen riistakeskus www.riista.fi 1 Riistanhoito merkittävä motiivi maa- ja metsätalousympäristön luonnonhoidossa Metsäkanalinnuille - Poikasympäristöjä

Lisätiedot

Valuma-alue kunnostuksen prosessit ja menetelmät. Björn Klöve, Vesi- ja ympäristötekniikka, Teknillinen tiedekunta, Oulun yliopisto

Valuma-alue kunnostuksen prosessit ja menetelmät. Björn Klöve, Vesi- ja ympäristötekniikka, Teknillinen tiedekunta, Oulun yliopisto Valuma-alue kunnostuksen prosessit ja menetelmät Björn Klöve, Vesi- ja ympäristötekniikka, Teknillinen tiedekunta, Oulun yliopisto Esityksen sisältö Vesistöjen ja valuma-alueiden tila Muutostekijät, vesistöjen

Lisätiedot

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Raportti Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 3 3 Tulokset

Lisätiedot

Housupuron pituus on noin 5,6 km, josta kunnostetaan tässä hankehaussa 3,8 km. Hankealueen valuma-alueen pinta-ala on noin 800 ha.

Housupuron pituus on noin 5,6 km, josta kunnostetaan tässä hankehaussa 3,8 km. Hankealueen valuma-alueen pinta-ala on noin 800 ha. LUONNONHOITOHANKE HOUSUPURON KUNNOSTUS JA ENNALLISTAMINEN PALTAMOSSA Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on Housupuron palauttaminen luonnontilaisen kaltaiseksi, purouoman kunnostaminen lisääntymis- ja poikastuotantoalueeksi

Lisätiedot

+77.75 +77.91 +77.97 +77.70 +77.93 +78.03 +77.95 +81.03 56.25 76.25 +77.82 +77.79 +78.27 +77.78. Op+76.60 +77.95 +77.63 +77.77 +77.

+77.75 +77.91 +77.97 +77.70 +77.93 +78.03 +77.95 +81.03 56.25 76.25 +77.82 +77.79 +78.27 +77.78. Op+76.60 +77.95 +77.63 +77.77 +77. +77.93 +77.94 Rummunharja+78.42 78.73 +78.49Op+76.57 +78.7 +77.82 +77.85 +77.93 6 1 Uoma 6a+77.75 +78.17 +77.91 +78.12 7 2 1 8 3 2 9 +77.57 Eristysoja +81.3 +78.3 Op+76.3 +77.95 +77.65 +77.68 +77.66 +77.82

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry aluesihteeri, Teemu Tuovinen 14.11.2013 Uhanalaiset

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset

Lisätiedot

Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle

Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle 17.12.2015 Vantaanjoen yläosan virtausmallinnus Mallin päivitys Peltosaaresta Väinö Sinisalon kadulta alkaen 100 200 m Herajoen liittymäkohdan alapuolelle Hämeen ELY-keskus Ympäristötekniikan insinööritoimisto

Lisätiedot

Luonnonmukainen peruskuivatus

Luonnonmukainen peruskuivatus Luonnonmukainen peruskuivatus Tavoitteet ja menetelmät Kuva: Liisa Hämäläinen Kuva: Henri Solismaa Sivu 1 18.12.2014 Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke Esityksen sisältö Luontoarvot

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä 2 SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

VUOTUNGIN LUONNONHOITOHANKE, KUUSAMO

VUOTUNGIN LUONNONHOITOHANKE, KUUSAMO ALUEELLINEN SUUNNITELMA 1 (18) VUOTUNGIN LUONNONHOITOHANKE, KUUSAMO Tiivistelmä Hankehakualueena on Vuotunki Kuusamon Vuotungin kylällä. Hankkeeseen kuuluu kaksi erillistä kohdetta Vuotungin valuma alueella.

Lisätiedot

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA Mikko Känkänen 2011 1 JOHDANTO... 3 2 VESISTÖN KUVAUS... 3 3 KALASTO JA VIRKISTYSKÄYTTÖ... 3 4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 5 TULOKSET...

Lisätiedot

Pudasjärven tulvakartta

Pudasjärven tulvakartta TULVAKARTOITUKSEN METATIETOLOMAKE tulvapaikan nimi: sijainti Pudasjärven tulvakartta 12.04.2013 ID: 61 ELY-keskus: Pohjois- Pohjanmaan ELY vesienhoitoalue: Oulujoen- Iijoen vesienhoitoalue (VHA4) kunta:

Lisätiedot

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Tutkimusalue Kokemäenjoessa TEHDYT TUTKIMUKSET Nykytilan selvittäminen: - kalastustiedustelu - perhokalastajien haastattelu

Lisätiedot

Jurvanojan ennallistaminen kiinteistön 9:200 osalta

Jurvanojan ennallistaminen kiinteistön 9:200 osalta TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (14) Jurvanojan ennallistaminen kiinteistön 9:200 osalta Mikko Kumpuniemi OTSO metsäpalvelut, LAPPI TOIMENPIDESUUNNITELMA 2 (14) SISÄLLYS 1. Hankkeen esittely 1.1 Taustaa 1.2 Tavoitteet

Lisätiedot

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Kake -> Kaupunkitekniikan keskus Kake Infrapalvelut Investoinnit Kaupunkimittaus ja Geotekniikka Hallinto 20.11.2017 2 Kake & Hulevedet

Lisätiedot

Alueelle sopivia metsätalouden vesien suojelun keinoja

Alueelle sopivia metsätalouden vesien suojelun keinoja Alueelle sopivia metsätalouden vesien suojelun keinoja Suomen metsäkeskus, Jouko Hautamäki Sievi ja Lohtaja 20.02.2018 Karttatarkastelu Yhdistelemällä tietoja hankkeista ja kohteista, joissa kuormitusta

Lisätiedot