Kh Liite 1 KINNULAN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2016
|
|
- Kirsi-Kaisa Saaristo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kh Liite 1 KINNULAN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE
2 2 Sisällysluettelo YLEISPERUSTELUT... 3 KÄYTTÖTALOUSOSA HALLINTOKUNTIEN TALOUSARVIOT PERUSTELUINEEN KUNNANVALTUUSTO TARKASTUSLAUTAKUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA KUNNANHALLITUS ELINKEINOLAUTAKUNTA PERUSTURVALAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA YHTEENVETOTAULUKKO TALOUSARVIOESITYS TULOSLASKELMA INVESTOINTIOSA RAHOITUSOSA ORGANISAATIOKAAVIO LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO KUNNAN VIRASTO-ORGANISAATIO VIRAT JA TOIMET KUNTAKONSERNIN TYTÄRYHTEISÖT KINNULAN VUOKRATALOT OY KIINTEISTÖ OY KINNULAN KINNUSKESKUS ASUNTO OY KINNULAN MYLLYMÄKI... 94
3 3 YLEISPERUSTELUT Talousarvion rakenne Kinnulan kunnan vuoden 2016 talousarviota on uudistettu aiemmista vuosista. Ulkoisesti talousarvio on muuttunut siten, että siihen on lisätty tämä yleisperustelut osio. Lisäksi talousarvion rakennetta on yhtenäistetty siten, että jokaisen hallintokunnan osalta tekstiosat ja taulukko-osiot ovat samoilla otsakkeilla, jolloin talousarvion yhtenäisyys ja vertailtavuus on parantunut. Toisena selkeänä muutoksena olemme ennakoineet jo pitkään valmistelussa olleen tulevan kuntastrategian tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit jo tähän talousarvioesitykseen pohjaksi. Strategian piti valmistua talousarvion kanssa samaan aikaan, mutta sen hyväksymisprosessit jäävät vuoden 2016 alkuun. Koska strategia tulee kuitenkin olemaan voimassa lähes koko vuoden, on selvintä ottaa se tämän talousarvion pohjaksi. Toinen peruste on se, että itse pohjavalmistelussa on mukana ollut valtuusto kolmessa eri seminaarissa, joten perusajatus ja tavoitteet ovat jo olemassa, vaikka niitä voidaan kuulemisten kautta vielä tarkentaa. Poimintoja talousarvion valmistelusta Vuoden 2016 talousarvion kokoaminen on ollut erittäin vaikeaa. Kunnan taloudellista tilannetta heikentävät laskevat verotulot ja valtionosuudet. Vaikka verotulot on arvioitu suuremmiksi lasketun ennusteen mukaisesti, kuin vuodelle 2015, sisältyy siihen samalla jonkin verran riskiä, jota ei ole ennakoitu. Valtion osuuksien on laskettu tippuvan noin vuodesta 2015, joka on myös huomioitu talousarviossa. Kunnan talousarviossa on kasvanut vuoden 2015 talousarviosta vain palveluiden ostot, joissa jo edellisenä vuonna oli kasvua ja palkkojen osalta. Palkkakuluihin kohdistuu 0,7 % paine johtuen yleiskorotuksesta. Sivistystoimen osalta palkkakuluja korottavat lisääntynyt avustajien tarve (2,5 htv). Toisaalta lähinnä keskushallinnossa on pyritty säästämään niin, että kunnansihteerin tehtävä on täytetty sisäisesti. Henkilöstökulut kuitenkin laskevat kaiken kaikkiaan, johtuen eläkemaksujen korjaamisesta vastaamaan todellisia kuluja. Vuoden 2016 talousarviossa on jouduttu selviä rakenteellisia muutoksia, kuten tuntikehysleikkaukset koulujen osalta. Lisäksi sivistystoimi siirtää esikoulutoiminnan keskuskoulun yhteyteen. Tulevaisuudessa joudutaan miettimään rakenteellisina ratkaisuina uimahallitoiminnan lakkauttamista ja Muholan koulun lakkauttamista syksystä 2017, jotta sivistystoimen talous voidaan tasapainottaa. Näiden rakenteellisten muutosten vaikutus tulee näkyviin täysimääräisesti vasta 2018, jolloin ne mahdollisesti auttavat talousarvion laatimista vuoden 2017 lopulla. Vuositasolla näiden muutosten vaikutus on yli euroa. Yhtenä pienenä muutoksena Kinnulan kunta eroaa Keski-Pohjanmaan liiton ulkojäsenyydestä vuoden 2017 alusta. Taloudellinen merkitys ei ole suuri, mutta SOTE -uudistuksen myötä maakuntien liitot lakkaavat näillä näkymin olemasta, joten Kinnulan mukana olo ulkojäsenenä ei ole enää perusteltua. Vuoden 2016 suurin investointi on päiväkodin rakentaminen, jonka rakennustyöt aloitettiin 2015 syksyllä. Päiväkodin arvioidaan valmistuvan alkusyksystä ja käytön alkavan viimeistään lokakuussa. Samalla kunnan on valmistuttava seuraavaan suureen investointiin, joka on jätevedenpuhdistamo. Alkuperäisen aikataulun mukaan sen tulisi olla valmis , mutta investointien päällekkäisyyden perusteella tälle investoinnille on haettu lisäaikaa. Jätevedenpuhdistamon on valmistuttava Päiväkodin rakentamisesta huolimatta kunnan talous on pysynyt vakaana. Päiväkotia on pystynyt rakentamaan syksyllä 2015 kassavaroilla ja jatkamaan rakentamista kassavaroilla vielä alkuvuoden 2016 ajan. Lainoitustarve saattaa jäädä noin , jos kassavarat eivät muista syistä ala huveta.
4 4 Asukasluku ja työllisyys sekä elinkeinopolitiikka Muutaman vuoden tasaisen vaiheen jälkeen asukasluku lähti laskemaan vuoden 2015 aikana. Vuoteen 2040 ulottuvassa väestöennusteessa Kinnulan kunnan asukasluvun oletetaan laskevan noin 10 %, joka vastaa noin 160 henkilöä. Ennuste oli koko pohjoisen Keski-Suomen myönteisin, naapurikuntien asukaslukulaskujen lähennellessä jopa 30 %. Kinnulan ennuste tarkoittaa noin seitsemän henkilön vähenemistä asukasluvusta vuosittain. Väestökehitykseen vaikuttaa parhaiten esimerkiksi paluumuuttajien määrä. Tulevaisuuden työvoimatarpeen vuoksi onkin tärkeää, että saamme entisiä kinnulalaisia palaamaan kotikuntaansa. Vuoden 2016 aikana Kinnulaan saattaa muuttaa joitain kotoutettavia pakolaisia, jos pakolaisten määrän kasvu jatkuu Suomessa. Kinnulan työttömyys on kasvanut usean vuoden ajan. Varsinkin kausityöttömyys vuoden vaihteessa ja jälleen heinäkuussa on ollut viimevuosina erittäin korkealla tasolla. Työttömyyden kasvu näyttäisi kuitenkin taittuneen ja jäävän vuoden 2016 aikana hieman edellistä vuotta alhaisemmaksi. Jos alueella alkaa tuulivoimarakentaminen, voidaan työllisten määrän olettaa kasvavan nykyisestä. Biosellutehtaan vaikutus alkaa näkyä hieman myöhemmin. Vaikka työttömien määrä on ollut korkealla, on samaan aikaan esiintynyt työvoimapulaa. Osaksi tämä koskee ammattitaitoista työvoimaa, mutta myös vähemmän koulutetusta työvoimasta on ollut pulaa. Työllisyystoimiin tarvittaisiin parempia työkaluja valtion taholta, jotta työllistäminen helpottuisi. Keski-Suomeen ollaankin hakemassa työllisyyskokeilualueen statusta. Kunnan vaikuttamismahdollisuuksia elinkeinojen syntymiseen on rajoitettu entisestään voimaan tulleella kuntalailla. Kunnan elinkeinotoimintaan varattujen varojen käyttö joudutaan määrittelemään uudestaan, jotta se vastaisi uutta kuntalakia. Kunnan tuleekin tukea työllistymistä niin suoraan, kuin investointitukien kautta. Elinkeinoelämän tukemisen muodot on ratkaistava viimeistään alkuvuodesta Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Kunnan merkittävimmät riskit liittyvät aikaisempiin kunnan antamiin luototuksiin ja takauksiin, joissa esimerkiksi kiinteistöjen arvot eivät vastaa annettuja takauksia. Myös kuntatalouden kiristyminen luo uusia riskejä. Vuoden 2016 talousarvio on jouduttu tekemään niin tiukaksi, että se ei varsinaisesti kestä yllätyksiä. Tulorahoitusarviot on tehty poikkeuksellisesti verrattuina 2015 vuoden toteutumaan, vaikka aiemmin on käytetty verohallinnon omaa arviota, joka on lähinnä vastannut kahden vuoden takaista tasoa. Jo sairaslomat saattavat tuottaa taloudellisen riskin, johon ei ole voitu riittävästi varautua. Myös tuleva palveluiden ostojen määrä muodostaa riskin, joka saattaa sotkea kunnan talousarvion. Talouden seurannassa on tarkkaan valvottava näitä riskejä ja tässä korostuu varsinkin kaikkien hallintokuntien johtavien viranhaltijoiden rooli, mutta myös jaoksen ja lautakuntien rooli. Edellä esitetty tarkoittaa myös selkeää sisäisen valvonnan toiminnan terävöittämistä suunnitelmalliseksi toiminnaksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan sisäisen valvonnan ohjesäännön jo Sisäisen valvonnan ohjesäännön liitteenä uudistettiin myös sisäisen tarkastuksen ohjesääntö. Sisäisen tarkastuksen toimijoilla tulee olla selkeä vuosikohtainen tarkastussuunnitelma. jossa on esillä eri tarkastuksen keskeinen teema. Yhtenä vuoden teemana tulisi olla nimenomaan toimialan riskienhallinta ja sen kehittämisen seuraaminen, koska se on yksi tarkastustoiminnan tehtävä. Uudistuva strategia antaa tähän myös työkaluja. Ulkoisista riskeistä suurimmat ovat Keski-Suomen sairaanhoitopiirin purkautuminen mahdollisesti SOTE - uudistuksen yhteydessä ja uuden sairaalan valmistumisen myötä syntyvä ongelma vanhoista sairaalarakennuksista. Näistä riskeistä jälkimmäinen voi tulla ongelmaksi jo vuonna 2016 ja pahimmillaan aiheuttaa alaskirjauksena pahimmillaan muutoksen Kinnulan kunnan talouteen. Ensimmäinen riski on noin ja purkautuu ehkä vuonna 2018, mutta kunnan pitäisi pystyä siihen valmistautumaan jo nyt.
5 5 Kunnan hallintosääntö on saatettava ajan tasalle vuoden 2016 aikana. Sen tulee vastata vuoden 2017 haasteisiin, kun uusi kuntalaki astuu lopullisesti voimaan. Samalla nykyinen valtuuston työjärjestys tulee sisällyttää kunnan hallintosääntöön. Konsernitalous Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteittä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaa. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perussopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhtiöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön. Kinnulan kuntakonserniin kuuluu kolme kiinteistö- ja asuntoyhtiötä ja kolme kuntayhtymää. Lisäksi kunta on osakkaana kahdeksassa yhteisössä, joita ei yhdistetä konsernitilinpäätökseen. Kunnalla ei ole selkeää konserniohjauksen järjestämisen mallia. Kunnan tuleekin vuoden 2016 aikana tehtävän hallintosäännön uudistuksen yhteydessä lisätä selkeä konserniohjauksen malli. Konserniyhtiöiden osalta kunnan tavoitteena on positiivinen tulos. Lisäksi kuntakonserniin kuuluu Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (osuus 0,99 %). Kunnalla on edustus sairaanhoitopiirin valtuustossa. Kunnan konserniohjaus jää heikoksi, koska äänimäärä ei yksin anna siihen mahdollisuutta. Konserni tiedottaa toiminnastaan hyvin ja toiminnan seuranta on kohtuullisen helppoa. KSSHP on kuitenkin vuosien mittaan tehnyt yli euron edestä tappiota, joka aiheuttaa kunnan taloudella euron riskin, jos konsernin tappio siirretään omistajille maksettavaksi. Oma kysymyksensä on valmistuva uusi sairaala, koska se voi tuoda vielä isommat riskit jos vanhan sairaalan kiinteistöt kirjataan kerralla alas (noin ). Kaksi muuta konserniin kuuluvaa yhtiössä, Keski-Suomen liitto (osuus 0,49 %) ja Äänekosken seudun koulutuskuntayhtymä (osuus 2,87 %), on edustuksellinen läsnäolo. Nykyisellään kummastakin saadaan riittävästi tietoa, eivätkä yhtiöt tuota taloudellista riskiä. Konserneista KSSHP purkaantuu uuden SOTEn myötä ja samoin mahdollisesti Keski-Suomen liitto vuonna Strategia Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämien 2) palveluiden järjestäminen ja tuottaminen 3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet 4) omistajapolitiikka 5) henkilöstöpolitiikka 6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet 7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.
6 6 Kunnan strategia piti valmistua yhdessä tämän talousarvion kanssa, mutta strategian tullaan vahvistamaan vasta vuoden 2016 alussa. Tässä talousarviossa on kuitenkin pohjana käytetty tulevaa strategiaa, koska se tulee olemaan voimassa suurimman osan talousarvion ajasta. Visio Kinnula on elinvoimainen ja turvallinen hyvän elämänlaadun kunta. Arvot Säilyäkseen elinvoimaisena Kinnulana, kunnan strategia korostaa kunnan pysymistä itsenäisenä, siten, että strategia korostaa toimeliaisuutta ja yhteisöllisyyttä, johon kuuluu yhteisön säilyminen ja omaleimaisuus sekä kestävää kehitystä. Ollakseen turvallinen Kinnula, kunnan strategia korostaa tasa-arvoisuutta, oikeudenmukaisuutta, yhteisöllisyyttä, yritteliäisyyttä ja fyysisen ympäristön turvallisuutta. Ollakseen elämänlaadun Kinnula, kunnan strategia korostaa välittämisen kulttuuria, hyvinvointia ja henkistä turvallisuutta Strategian vahva perusta on kunnan vahvassa taloudessa. Vain taloudellisesti hyvin toimiva kunta voi taata palvelut kuntalaisille ja yrityksille, ja luoda siten elinvoimaa, turvallisuutta ja elämänlaatua. Siksi talouden vahva seuranta ja ennakointi ovat tärkeä pohja taloudellisen vahvan perustan luomiselle Kinnulassa Pekka Kanervio, kunnanjohtaja
7 7 KÄYTTÖTALOUSOSA 1. HALLINTOKUNTIEN TALOUSARVIOT PERUSTELUINEEN 1.1 KUNNANVALTUUSTO Valtuusto Päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista sekä konserniohjauksen periaatteista. Päättää hallinnon järjestämisen perusteista. Päättää talouden, rahoituksen ja sijoitustoiminnan perusteista sekä hyväksyy talousarvion. Päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Päättää kunnan liikelaitokselle asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista. Päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta. Valitsee jäsenet kunnan toimielimiin, jollei toisin säädetä. Päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista. Valitsee tilintarkastajat. Hyväksyy tilinpäätöksen ja päättää vastuuvapaudesta sekä päättää muista valtuuston päätettäväksi säädetyistä ja määrätyistä asioista Vastuualue Kunnanvaltuusto Vastuualueen tilivelvollinen Toiminta-ajatus Kunnanvaltuusto Valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Visio Kinnula on elinvoimainen, asukkaiden turvalliseen tulevaisuuteen, elämän laatuun ja ihmisläheisiin palveluihin panostava kunta. Tavoitteet Sitovuus Tavoite Mittari Keino Sitova Positiivinen väestökehitys Ylijäämäinen tilinpäätös Lainamäärä Väestön vähenemisen pysäyttäminen. Vähintään 1750 asukasta. Tilikauden tulos ylijäämäinen Alle 3500 /asukas Elinkeinojen ja palveluiden turvaaminen ja kehittäminen. Kokonaisturvallisuus. Talouden tarkka seuranta
8 8 Suoritteiden määrä TP14 TA15 TA16 TS17 TS18 Kunnanvaltuuston kokoukset Kunnanvaltuuston toimintakate on euroa Kinnulan kunnanvaltuuston jäsenet valtuustokaudella ; (muuttunut vuonna 2014) VALTUUTETTU PUOLUE OSOITE Mikko Ihanti Kesk. Kinnula Esko Pelkonen Kesk. Muhola Kari-Pekka Urpilainen SDP Kinnula Kalevi Kinnunen Kesk. Kinnula Markku Toikkanen Kesk. Muhola Manu Toikkanen Kesk. Muhola Olavi Tuikkanen SDP Muhola Anitta Hakkarainen KOK Kinnula Arja Rekonen Kesk. Kinnula Jonna Voutila Kesk. Kinnula Virpi Piispanen Kesk.* Muhola Tapio Pekkarinen Kesk. Kinnula Marko Kinnunen KOK. Kinnula Rauno Kinnunen Kesk.** Kinnula Pauli Salonpää Kesk. Kinnula Sampo Laitala PS Kinnula Leo Urpilainen KOK Kinnula *vuodesta 2013 **ei keskustan valtuustoryhmässä (vaalikauden 2016 loppuun) VARAJÄSENET KESKUSTA Joonas Kinnunen Lasse Kröger Aulis Hämäläinen Marjatta Koivukoski Raimo Kinnunen Ari Villman Tiina Kuivaniemi Elina Harjula Tapani Pasanen Aulis Tenhunen Kinnula Kinnula Kinnula Kinnula Kinnula Kinnula Kinnula Kinnula Muhola Kinnula
9 9 KOK Anita Urpilainen Kirsti Häkkinen Anneli Ripatti SDP Jari Niemi Marketta Rouvinen Elma Tainio Kinnula Kinnula Kinnula Kinnula Kinnula Kinnula PS Harri Virtala Kunnanvaltuuston talousarvio (euroa) Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II TULOSLASKELMA Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot , , , ,00 Palkat ja palkkiot , , , ,00 Henkilösivukulut Eläkekulut , , ,00 Muut henkilösivukulut ,00-550,00-550,00-550,00 Henkilösivukulut , , , ,00 Henkilöstökulut , , , ,00 Palvelujen ostot Muiden palvelujen ostot , , , ,00 Palvelujen ostot , , , ,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -350,00-400,00-400,00-400,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -350,00-400,00-400,00-400,00 Muut toimintakulut Vuokrat , , , ,00 Muut toimintakulut , , , ,00 Muut toimintakulut , , , ,00 Toimintakulut , , , ,00 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , , ,00
10 TARKASTUSLAUTAKUNTA Vastuualue Tilintarkastus Vastuualueen tilivelvollinen Toiminta-ajatus Visio Mittari Mittarin tavoitearvo Tarkastuslautakunta Kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestäminen. Tarkastuslautakunnan keskeinen tehtävä on valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen arviointi. Hyvin valmisteltu arviointisuunnitelma on pohjana arviointikertomukselle. Tarkastuslautakunta pyrkii myös kunnan toiminnan avoimuuden edistämiseen ja ylläpitämiseen. Tarkastusjärjestelmä on kokonaisuus, jotta kaikki oleellinen tulee tarkastetuksi hyvän kunnallisen tilintarkastustavan mukaisesti. Tarkastustoiminta on laadukasta ja tehokasta. Asetettujen taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden seuranta. Pyritään arvioimaan mahdollisimman hyvin valtuuston lautakunnille antamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista. Taloudellisten ja toiminnallisten mittareiden kehittymisen seuranta. Tiedon hankkiminen lautakuntien toiminnasta ja tavoitteista sekä niiden seuranta. Suoritteiden määrä TP14 TP15 TA16 TS17 TS18 Tarkastuslautakunnan kokoukset Tarkastuslautakunnan toimintakate on euroa.
11 11 Tarkastuslautakunnan talousarvio (euroa) Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II TULOSLASKELMA Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot , , , ,00 Palkat ja palkkiot , , , ,00 Henkilösivukulut Eläkekulut -153,00-153,00-153,00-153,00 Muut henkilösivukulut -313,00-205,00-205,00-205,00 Henkilösivukulut -466,00-358,00-358,00-358,00 Henkilöstökulut , , , ,00 Palvelujen ostot Muiden palvelujen ostot , , , ,00 Palvelujen ostot , , , ,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -300,00-300,00-300,00-300,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -300,00-300,00-300,00-300,00 Toimintakulut , , , ,00 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , , ,00
12 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Vastuualue Vaalit Vastuualueen tilivelvollinen Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunta ja kunnansihteeri Keskusvaalilautakunta järjestää lakisääteiset vaalit Kinnulan kunnassa. Talousarviovuonna 2016 ei ole järjestettäviä valtiollisia vaaleja. Visio Keskusvaalilautakunta on luotettava ja tehokas vaalipalveluiden järjestäjä. Talousarvion sisältö/keskeiset muutokset Sitovuus Tavoite Mittari Sitova Vaalien järjestäminen hoituu ripeästi ja luotettavasti säädösten edellyttämällä tavalla Toiminta suoritetaan säännösten mukaisesti, valtakunnallisesti asetetuissa määräajoissa Prosessivirheen takia hylättyjä ääniä 0 kpl Ei talousarviovarausta vuodelle 2016 Keskusvaalilautakunnan talousarvio (euroa) Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II TULOSLASKELMA Toimintatuotot Tuet ja avustukset 2 700, , ,00 Toimintatuotot 2 700, , ,00 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot , , ,00 Palkat ja palkkiot , , ,00 Henkilösivukulut Eläkekulut -110,00-110,00-110,00 Muut henkilösivukulut -60,00-60,00-60,00 Henkilösivukulut -170,00-170,00-170,00 Henkilöstökulut , , ,00 Palvelujen ostot Muiden palvelujen ostot , , ,00 Palvelujen ostot , , ,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -400,00-400,00-400,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -400,00-400,00-400,00 Toimintakulut , , ,00 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , ,00
13 KUNNANHALLITUS Kunnanhallituksen toimialue koostuu seuraavista vastuualueista: Kunnanhallitus Työllistämistoimet Työsuojelutoimikunta ja muut toimikunnat Hallintopalvelut (keskushallinto) Yhteispalvelupiste Henkilöstöhallinto Talouspalvelut ATK-palvelut Vastuualue Kunnanhallitus (kunnanhallitus) Vastuualueen tilivelvollinen Toiminta-ajatus Visio Kunnanhallitus ja kunnanjohtaja Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta, sisäisen tarkkailun koordinoinnista, taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus vastaa kunnan ylimpänä työnantajaedustajana henkilöstöohjelman sisällöistä ja linjauksista. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Kinnulan kunta luo edellytyksiä elinvoimaisen ja itsenäisen Kinnulan kunnan asukkaiden turvalliselle tulevaisuudelle vahvistamalla kunnan elinkeinorakennetta ja parantamalla mm. palvelujen kehittämisen kautta kuntalaisten henkistä ja aineellista hyvinvointia sekä osallisuutta. Talousarvion sisältö/keskeiset muutokset Kinnulan kuntastrategian laadinta on aloitettu keväällä Tuolloin hahmottui kunnan uusi visio. Strategiaprosessi on edennyt syksyllä 2014 vision toteuttamiseen liittyviin konkreettisiin painopisteisiin. Strategiatyö jatkui vuonna 2015 painopisteistä johdettuihin konkreettisiin tavoitteisiin ja (hallintokuntakohtaisiin) toimenpiteisiin toiminnoittain. Strategia tulee päätös-menettelyyn vuoden 2016 alussa.
14 14 Keskeiset toiminnalliset tavoitteet Kehitetään palvelurakennetta ja palveluketjuja sekä uudistetaan palveluja huomioiden kuntastrategian linjaukset laaja-alaisesta turvallisuudesta, palvelujen oikeaaikaisuudesta sekä asukkaiden kokonaishyvinvoinnin edistämisestä. Tehokkaan palvelujen järjestämisen ja tarvittaessa talouden tasapainottamisohjelman toteutumisen varmistaminen ja jatkotoimenpiteiden valmistelu. Kunnan taloudellisen kantokyvyn seuraamisen kehittäminen. Kunta tukee nykyisten yrittäjien toimintaa ja pyrkii houkuttelemaan uusia ajanmukaisilla tukimuodoilla (esim. kehittämislaina). Kehitetään toimenpiteitä asukasluvun laskun pysäyttämiseksi. Kehitetään kunnan johtamisjärjestelmään liittyviä toimenpiteitä ja huolehditaan henkilöstön osaamisen kehittämisestä ja jaksamisesta. Sitovuus Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Sitova Kuntastrategian laadukas valmistelu ja käyttöönotto Kuntastrategian valmistuminen ja ohjattu käyttöönotto Valtuuston hyväksyntä kevät 2016, Ohjattu hallintokuntakohtainen käyttöönotto Sitova Sitova Sitova Uusinvestoinnit pienemmät kuin poistot, pois lukien päiväkodin rakennustyön Hyvät kunnan kehittymisen edellytykset Viihtyisän ja turvallisen asumisen kunta Tilinpäätös Valtuuston päätös Asukasluku Työpaikkakehitys Kokonaishyvinvoinnin ja turvallisuuden maakunnallinen ja seutukunnallinen suunnitelma ja toimeenpano kevät 2016 Tilinpäätösluvut Asukasluku nousee vuodesta uutta työpaikkaa Ohjattu hallintokuntakohtainen käyttöönotto ja toimeenpano kevät 2016 Sitova Ennaltaehkäisevät palvelurakenteet Asukkaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista turvallisuutta/hyvinvointia tukeva ja kohdennettu vaikutustarkastelu toiminnan lähtökohtana Arviointi osana kuntastrategiatyön toteutusta eri tyyppisin mittarein Sitova Yhdenvertaisuuden edistäminen Yhdenvertaisuussuunnitelman laadinta vuoden 2016 aikana (lakisääteinen) Yhdenvertaisuussuunnitelma käyttöönotettavissa Sitova Veroprosentit, taksat Veroprosentit, taksat ja Vertailutieto valtakunnalli-
15 15 ja maksut keskimääräistä tasoa maksut maakunnan keskitasoa sin tietoihin Suoritteiden määrä TP14 TP15 TA16 TS17 TS18 Kunnanhallituksen kokoukset Kunnanhallituksen toimintakate on euroa.
16 16 Vastuualue Yleishallinto Vastuualueen tilivelvollinen Kunnanhallitus ja kunnansihteeri Yleishallinnon vastuualue koostuu seuraavista vastuualueista: Toiminta-ajatus Visio Hallintopalvelut Henkilöstöhallinto (henkilöstöhallinto, työsuojelu, muut toimikunnat) Palvelut (hallintopalvelut, yhteispalvelupiste, talouspalvelut atk-palvelut, työllistämistoimet) Yleishallinnon vastuualue luo kunnan organisaatiolle hyvät edellytykset tulokselliselle työskentelylle, hyvinvoinnille ja palvelutuotannolle sekä edistää kuntastrategian ja muiden kehittämisohjelmien laadintaa ja toteuttamista. Yleishallinto ohjaa, koordinoi ja kehittää kunnan palvelutoimintaa yhteistoiminnassa kestävän kehityksen (sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ekologinen) periaatteen mukaisesti kuntastrategiaa ja säädöksiä noudattaen sekä talouden tasapainon säilyttäen. Talousarvion sisältö /keskeiset muutokset ja tavoitteet: Henkilöstöohjelma sekä henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisen suunnitelma on tehty vuonna 2014 ja päivitetty vuonna Molempien suunnitelmien keskeisenä periaatteena on 1) henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen turvaaminen myös tulevaisuuden vaihtuvissa, muuttuvissa työtehtävissä ja ympäristöissä, 2) yhteisölliseen toimintakulttuurin ja jaettuun osaamiseen pohjautuva toiminta, 3) organisaation haavoittuvuuden (mm. varahenkilö- ja sijaisuusjärjestelyt) vähentäminen sekä 4) työntekijä- ja esimiestaitojen kehittäminen. Kuntaan on tekeillä vuoden 2016 alkupuolelle mennessä henkilöstön hyvinvoinnin suunnitelma, jossa otetaan huomioon mm. työntekoa tukevan organisaation ja johtamisen kehittäminen, selkeät töiden järjestelyt ja työnkuvaukset, yhteiset pelisäännöt. avoin vuorovaikutus, osaamisen varmistaminen sekä oman toiminnan jatkuva arviointi. Henkilöstön hyvinvoinnin suunnitelma on ollut esittelyssä koko kunnan henkilöstölle syksyllä 2015 ja se tulee kunnanhallituksen käsittelyyn vuoden 2016 alkupuolella. Lähtökohtana suunnitelmassa on ajatus, että vain osaava ja hyvinvoiva henkilökunta pystyy tuottamaan laadukkaita palveluja kuntalaisten parhaaksi. Kunnan koko henkilöstölle on tehty työhyvinvointikartoitus työterveyshuollon toteuttamana syksyllä Työhyvinvointikyselyn tulokset ja niistä johdetut toimenpiteet on liitetty työhyvinvointi-suunnitelman toimenpideosioon.
17 17 Työllistämistoimien hallinnolliset tehtävät ja budjetointi on siirretty alkaen kunnanhallituksen alaisuuteen omalle kustannuspaikalleen. Toimintojen kehittämistä, muotoilua ja yhteistyötä on tehty Viitaseudun kumppanuus ry:n kanssa. Uutena työtapana vuonna 2015 on ollut OPSilla töihin hanke, jonka toiminta jatkuu vuonna Työllistämistoiminnan kehittämistä kuntatasolla on suuresti vaikuttanut TEtoimistojen häviäminen alueelta sekä tiedonsaannin ja rahoituksen ongelmat. Atk-palvelujen ostopalvelujen volyymin sopeuttaminen säästötavoitteisiin, riittävää palvelutasoa häiritsemättä. ATK-osaamisen lisääminen toimintojen tehostamiseksi ja työtehtävien sujuvuuden varmistamiseksi. ATK-sovellusten ja järjestelmien kehittäminen sopeuttaen tarpeeseen. Sähköisten hallinto- ja talouspalveluiden edelleen kehittäminen. Tuottavuusvertailutietojen hankinta ja kehittäminen palvelemaan mahdollisimman hyvin hallinnon ja talouden hoitoa. Talous- ja muiden järjestelmien kehittäminen siten, että johtamista, (talouden) seurantaa sekä ohjaamista varten tarpeellinen tieto saadaan nopeasti, ajantasaisesti ja vaivattomasti käyttöön. Sitovuus Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Sitova Ajan tasalla olevat henkilöstöpalvelut ja -suunnittelu Henkilöstöohjelman ja henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisen suunnitelmien toimitoimivuus Suunnitelmissa mainittujen toimen-piteiden arviointi (tasot I III hallintokunnittain) Osaamisesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Henkilöstötilinpäätös TYHY-suunnitelman toteutuminen Sitova Sairauspoissaolot Sairauspoissaolojen määrä Sitova Työllisyydestä huolehtiminen Työttömyysluvut Muihin toimenpiteisiin ohjaamisen käytänteiden muotoilu moniammatillisena verkostotyönä Uusimuotoinen henkilöstötilinpäätös tehty vuodesta 2016 Täydennyskoulutuksen määrä/vuosi/henkilö Sairauspoissaolojen vähenemistrendin jatkuminen Työttömyysluvut Oppisopimukseen ja muihin toimenpiteisiin ohjattujen määrä Sitova Yhteispalvelupisteen kehittäminen osana kunnan muuta toimintaa Yhteispalvelupisteen muuttuminen etäpalvelupisteeksi prosessi Etäpalvelupiste kunnan infopisteenä Etäpalveluiden toiminnan sujuvuus Infopisteeseen määriteltyjen toimintojen sujuvuus
18 18 Sitova ATK-palvelujen kehittäminen ATK-palvelut osana sujuvaa ja tehokasta työtä Toimiva ylläpito, kehittäminen resurssien puitteissa Sitova Vuorovaikutuksen ja osallisuuden varmistaminen Toimivammat kotisivut syksyyn 2016 mennessä Yleishallinnon toimintakate euroa Kunnanhallituksen talousarvio (euroa) Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II TULOSLASKELMA Toimintatuotot Myyntituotot Korvaukset kunnilta ja kuntay 3 600,00 Muut suoritteiden myyntituoto ,00 Myyntituotot ,00 Tuet ja avustukset , , , ,00 Toimintatuotot , , , ,00 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot , , , ,00 Palkat ja palkkiot , , , ,00 Henkilösivukulut Eläkekulut , , , ,00 Muut henkilösivukulut , , , ,00 Henkilösivukulut , , , ,00 Henkilöstökulut , , , ,00 Palvelujen ostot Asiakaspalvelujen ostot , , , ,00 Muiden palvelujen ostot , , , ,00 Palvelujen ostot , , , ,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana , , , ,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , , ,00 Avustukset Avustukset yhteisöille , , , ,00 Avustukset , , , ,00 Muut toimintakulut Vuokrat , , , ,00 Muut toimintakulut , , , ,00 Muut toimintakulut , , , ,00 Toimintakulut , , , ,00 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , , ,00
19 ELINKEINOLAUTAKUNTA Elinkeinolautakunnan toimialue koostuu seuraavista vastuualueista: Hallintopalvelut Lomituspalvelut Elinkeinopalvelut Vastuualue Hallintopalvelut Vastuualueen tilivelvollinen Toiminta-ajatus Elinkeinolautakunta ja maaseutusihteeri Sinikka Linnakallio. Hallintopalvelujen vastuualue vastaanottaa ja käsittelee hakemuksia, sekä tekee niihin liittyvät maksatukset, laskutukset ja takaisinperinnät. Visio Hallintopalvelut tarjoaa asiantuntevaa palvelua ja on asiantunteva ja tehokas yhteistyökumppani kunnan kaikille yrittäjille. Talousarvion sisältö Lakisääteiset maaseutuelinkeinoviranomaisen palvelut ostetaan Pihtiputaan maaseutuhallinnon paikallisyksiköltä. Kustannukset kuuden kunnan alueella toimivassa yksikössä jaetaan viljelyssä olevan peltoalan perusteella. Elinkeinolautakunta käsittelee kehittämisrahaston hakemukset ripeästi, sekä valmistelee elinkeinoihin liittyviä asioita kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Tavoitteet Sitovuus Tavoite Mittari Sitova Kaikki tuet saadaan haettua ja Maksuluvan auetessa 98 % tuista lähtee maksatettua aikataulussa maksuun Sähköisen tukihaun lisääminen Ripeä kehittämisrahaston hakemusten käsittely Hakemuksista 85 % tulee sähköisesti. Päätös 1 kk:n kuluessa hakemuksen jättämisestä Suoritteiden määrä TP14 TA15 TA16 TS17 TS18 Elinkeinolautakunnan kokoukset Elinkeino ltk:n päätökset Hallintopalvelujen toimintakate on euroa.
20 20 Vastuualue Lomituspalvelut Vastuualueen tilivelvollinen Toiminta-ajatus Visio Elinkeinolautakunta ja maaseutusihteeri Sinikka Linnakallio Kinnulan kunta tukee maksullista lomittaja-apua. Parannetaan viljelijöiden mahdollisuutta jaksaa työssään sekä varmistetaan, että lomittajien työpaikat säilyvät ja pysyvät koko-aikaisina. Talousarvion sisältö/ keskeiset muutokset Karstulan kunta vastaa lomituspalvelujen tuottamisesta alueella. Kinnulan kunta tukee maksullista lomittaja-apua n %/tunti kinnulalaisten lomansaajien osalta. Tavoitteet Sitovuus Tavoite Mittari Sitova Maatalousyrittäjät käyttävät Käyttö vähintään 50 tuntia/palveluja maksullista lomittaja-apua käyttävä yrittäjä Lomituspalvelujen toimintakate on euroa.
21 21 Vastuualue Elinkeinopalvelut Vastuualueen tilivelvollinen Toiminta-ajatus Visio Elinkeinolautakunta ja maaseutusihteeri Sinikka Linnakallio Elinkeinopalvelut luo toimintaedellytyksiä nykyisille yrityksille sekä uusille toimialoille ja yrityksille. Kinnula tarjoaa yrityksille ja perheille joustavasti ja luotettavasti edellytyksiä yrittää ja asua maaseutuympäristössä. Talousarvion sisältö/ keskeiset muutokset Tavoitteet Kunta edistää elinkeinoelämän kehittymistä ja työllisyyden parantamista laadukkailla ja korkeatasoisilla elinkeinopalveluilla, jotka tuottaa alueella kuntien yhteisesti omistama kehittämisyhtiö Witas Oy. Lisäksi kehittämisyhtiöltä ostetaan matkailupalvelut. Kunta rakentaa elinkeinoelämän tarvitseman infrastruktuurin ja lisäksi on tarpeen mukaan mukana rakentamassa toimitiloja yrityksille. Kunta tukee yritysten toimintaa olemalla mukana yritysten kehittämishankkeissa tarpeen vaatiessa. Alkuvuonna valtuusto päättää elinkeinojen kehittämisrahaston uudet toimitatavat. Sitovuus Tavoite Mittari Sitova Hyvät elinkeinojen kehittymisen Yritysten ja työpaikkojen määrä edellytykset + merkkinen Neuvontapalvelut yrittäjien saatavilla ja mahdollisimman läheltä Yrittäjien tyytyväisyys palveluihin Elinkeinopalvelujen toimintakate on euroa.
22 22 Elinkeinolautakunnan talousarvio (euroa) Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II TULOSLASKELMA Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot , , , ,00 Palkat ja palkkiot , , , ,00 Henkilösivukulut Eläkekulut , , , ,00 Muut henkilösivukulut -180,00-180,00-180,00 Henkilösivukulut , , , ,00 Henkilöstökulut , , , ,00 Palvelujen ostot Asiakaspalvelujen ostot , , , ,00 Muiden palvelujen ostot , , , ,00 Palvelujen ostot , , , ,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana -200,00-300,00-300,00-300,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -200,00-300,00-300,00-300,00 Avustukset Avustukset kotitalouksille ,00 Avustukset yhteisöille , , , ,00 Avustukset , , , ,00 Muut toimintakulut Vuokrat , , , ,00 Muut toimintakulut , , , ,00 Toimintakulut , , , ,00 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , , ,00
23 PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunnan toimialue koostuu seuraavista vastuualueista: Hallintopalvelut Perhepalvelut Vanhusten ja vammaisten palvelut Terveyspalvelut Koko perusturvan toiminta-ajatuksena on ystävällinen ja asiantunteva palvelu ihmisen elämänkaaren kaikissa vaiheissa psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi, ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Perusturvan toiminta-ajatus nojaa kuntastrategian arvoihin: asiakkaan omien voimavarojen, toimintakyvyn ja osaamisen vahvistamiseen eri elämäntilanteissa, työntekijöiden ja asiakkaiden molemminpuoliseen vastuuttamiseen asiakasprosessissa, välittävään työskentelyotteeseen, sekä päätöksenteon tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Kuntalain mukaan kunnan on laadittava taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (ns. suunnittelukausi), josta ensimmäinen on talousarviovuosi. Taloussuunnittelukauden aikana perusturvan hallinnonalalta siirtyy perustoimeentulotuen maksatus Kelalle, mutta täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen käsittely jää kuntaan tapahtuvan uudistuksen myötä. Toimeentulotuki jää kustannuksena perusturvan talousarvioon, vaikka maksatus tapahtuukin Kelan kautta. Valtakunnallisesti perusturvan hallinnonalalla valmistaudutaan isoon uudistukseen. Hallitus on linjannut valtakunnallisten itsehallintoalueiden määräksi 18 ja sote-alueiden määräksi 15. Valtakunnallisesti muutoksia valmistellaan hallituksen tarkemmin määrittelemässä aikataulussa siten, että monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamista koskeva ja sote-sektorin valinnanvapautta laajentava lainsäädäntö saadaan voimaan Toiminnallisesti seuraavien taloussuunnitteluvuosien aikana Kinnulan kunnan perusturvaa tullaan ohjaamaan ja suuntamaan entistä tiiviimmin kohti maakunnallista sosiaali- ja terveystoimen itsehallintoaluetta
24 24 Vastuualue Hallintopalvelut Vastuualueen tilivelvollinen Toiminta-ajatus Tavoitteet Toiminta Perusturvalautakunta, perusturvajaos, toimialajohtaja ja sosiaalijohtaja Hallintopalvelujen tavoitteena on turvata kuntalaisille riittävät, monipuoliset, kohtuuhintaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Kinnula ja Wiitaunioni (Viitasaari, Pihtipudas) muodostavat yhdessä perusturvan yhteistoiminta-alueen, jolla on yhteinen perusturvalautakunta. Kinnulasta on lautakunnassa kaksi jäsentä. Kinnula vastaa itsenäisesti henkilöstö-, sopimus- ja talousasioista. Kinnulan kunnanhallitukselle valmistelevana toimielimenä toimii perusturvajaos, jonka valtuusto nimeää valtuustokausittain neljäksi vuodeksi kerrallaan. Sitovuus Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Sitova Työpaikkakokous Määrä 10 kertaa/vuosi Sitova Henkilöstökokous Määrä 2 kerta/vuosi Suoritteiden määrä TP14 TA15 TA16 TS17 TS18 Perusturvalautakunnan kokoukset/yhteislautakunta Perusturvajaoksen kokoukset Hallintopalvelujen toimintakate on euroa.
25 25 Vastuualue Perhepalvelut Vastuualueen tilivelvollinen Sosiaalijohtaja, sosiaaliohjaaja ja sosiaalityöntekijä Tulosalueeseen kuuluvat tulosyksiköt 1. Sosiaalitoimen peruspalvelut 2. Lastensuojelu Muun sosiaali- ja terveystoimen tulosyksikkö Sisältää sosiaalityön koko laajuudessaan elämänkaarimallin mukaisesti lapsuudesta vanhuuteen. Palvelu sisältää lasten, nuorten ja aikuisten tukemista mm. sosiaalihuoltolain ja toimeentulotukilain mukaisten toimenpiteiden avulla. Asiakkaan omaa arjessa selviytymistä tuetaan asiakassuunnitelman mukaisilla toimenpiteillä, mm. tukihenkilöllä/ tukiperheillä, kotipalvelulla, perhetyöllä, sosiaaliohjauksella ja sosiaalityöllä. Muu sosiaali- ja terveystoimen tulosyksikkö sisältää myös mielenterveyskuntoutujien avo- ja asumispalvelut, kriisityön, sosiaalipäivystyksen, kuntouttavan työtoiminnan ja yksilöllisen palveluohjauksen ja neuvonnan asiakkaan elämänhallinnan lisäämiseksi, sekä lastenvalvojan palvelut. Muun sosiaali- ja terveystoimen tulosyksikön vastuualueelta tuotetaan koulukuraattoripalvelut sivistystoimelle (1pv/viikko). Sosiaaliasiamiestoiminta ostetaan Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskukselta. Tavoitteet Sitovuus Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Sitova Toimeentulotukiasiakkaiden kanssa tehdään yksilölliset asiakassuunnitelmat erityisesti nuorten alle 29- vuotiaiden kanssa Asiakassuunnitelmat/ asiakasmäärä alle 29- vuotiaat Asiakassuunnitelmat laadittu kaikille alle 29-vuotiaille toimeentulotukiasiakkaille Sitova Aktivointiehdon täyttävä asiakas tunnistetaan ja laaditaan aktivointisuunnitelma sosiaalitoimen ja TEtoimiston yhteistyönä/ TYP-yhteistyö % asiakasryhmästä/ aktivointisuunnitelman tekoon osallistuneet asiakkaat 100 % aktivointiehdon täyttävistä asiakkaista
26 26 Sitova Ennaltaehkäisevä perhetyö Välitystiliasiakkuuteen ohjataan tarpeen mukaan ja samalla laaditaan suunnitelma, miten asiakas itse saisi talouden hallintaan Moniammatillinen yhteistyö, tavoitteena tukea lapsia, nuoria ja perheitä. Tukitoimina mm.perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelut. % välitystiliasiakkaat/ suunnitelmat Käyntimäärät/ vauvaperheet 100 % välitystiliasiak-kuuksien osalta palveluun suostuvista ja sitoutuvista vähintään yksi käynti/ vauvaperhe Perhetyö, kotipalvelu Palvelutarpeen arviointi Perhetyöllä tuetaan vanhemmuutta ja etsitään perheen omia voimavaroja. Palvelutarpeen arviointi aloitettava välittömästi tai viim. 1-7 päivän kuluessa Kotikäynnit/ asiakassuunnitelmat Arvioinnin aloitusajankohta/ arvioinnit Kotikäynnit toteutuvat suunnitelman mukaisesti Arvioinnit toteutetaan lakisääteisessä aikataulussa Kehittämisperiaatteet tavoitteiden saavuttamiseksi 1. Ylläpidetään ja edistetään koulutusten avulla perhepalvelujen vastuualueen henkilöstön osaamista. 2. Kehitetään ja syvennetään järjestelmällisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien asioiden edistämiseksi yhteistyötä sidosryhmien kanssa (TYPtoiminta, järjestöt, koulutusorganisaatiot). 3. Päihde- ja mielenterveyspalveluissa painopiste on avohuollon tukitoimissa ja siinä tehdään tiivistä yhteistyötä Wiitaunionin päihde- ja mielenterveyspalvelujen kanssa. 4. Koulutetaan tukihenkilöitä lapsille ja nuorille yhteistyössä järjestöjen kanssa. 5. Lasten ja perheiden tukemisessa hyödynnetään ensisijaisesti omia voimavaroja, läheisverkostoja, järjestöjä. Keskeisiä lukuja TP14 TA15 TA16 TS17 TS18 Toimeentulotuen määrä / kunnan asukas Muun sosiaali- ja terveystoimen tulosyksikön nettomeno on euroa.
27 27 Lastensuojelun tulosyksikkö Sisältää lastensuojelun avohuollon kustannukset ja laitoshoidon. Nettomeno euroa. Lastensuojelun tukimuodot: 1. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena on huolen puheeksiottaminen, keskustelut, lastensuojelutarpeen selvitys, perhetyö, harrastusten tukeminen, taloudelliset tukitoimet ja muut lasta ja perhettä tukevat palvelut. 2. Lastensuojelun sijaishuollolla tarkoitetaan ensisijaisesti kuntouttavaa sijaishuoltoa tai isojen muutostarpeiden vuoksi pitkäkestoista sijaishuoltoa. Tavoitteena perheen yhdistäminen, ensisijaisesti perhehoito. 3. Sijoitetun nuoren jälkihuolto jatkuu 21 vuotiaaksi asti. Se voi olla opiskelun, asumisen, harrastusten tai muuta nuorten tarvitsemaa tukea. Lastensuojelun osalta keskeiset tavoitteet on käsitellä lastensuojeluilmoitus ja lastensuojelutarpeen selvitys lakisääteisessä määräajassa. Perheneuvonnan tulosyksikkö Sisältää perheneuvolan, elatusturvan, edunvalvonnan ja päihdetyön. Nettomeno on euroa. Perhepalvelujen toimintakate on euroa.
28 28 Vastuualue Vanhusten ja vammaisten palvelut Vastuualueen tilivelvollinen Sosiaalijohtaja, sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä ja johtava hoitaja Tulosalueeseen kuuluvat tulosyksiköt Tavoitteet 1. Vanhusten laitos- ja palveluasuminen 2. Vammaisten työtoiminta 3. Vammaisten laitospalvelut 4. Kotipalvelut 5. Muut vanhusten ja vammaisten palvelut Sitovuus Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Sitova Kotona ja kodinomaisissa oloissa asumisen turvaaminen ja edistäminen Toimiva hoidon porrastus Kotona/kodinomaisissa oloissa asuvien osuus 75 vuotta täyttäneistä 92 %:a 75 vuotta täyttäneistä asuu kotona tai kodinomaisissa oloissa 3. Laadukkaat ja asiakaslähtöiset vanhus- ja vammaispalvelut RAVA-mittari (toimintakyvyn- ja hoidontarpeen arvionti) Pitkäaikaisessa laitoshoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa vain paljon apua tarvitsevia, RAVA-indeksi > 1,5 Asiakaspalaute ja -kyselyt Asiakastyytyväisyys Palvelu Palvelun kuvaus Kehittämistoimet Tehostettu palveluasuminen Ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista järjestetään ikäihmisille, jotka eivät selviä yksin/omaisten/kotihoidon avun turvin. Ympärivuorokautinen palvelu sisältää perusturvan (hoiva,apu,ohjaus,tuki), sairaanhoito-, hygienia-, ateria- ja puhtaanapitopalvelut. Palveluohjauksen ja hoidon porrastuksen kehittäminen, RAVA-mittarin tehokkaampi hyödyntäminen. Tarkoitus on sijoittaa asiakkaat oikeille hoitopaikoille asiakkaan hoidon vaativuuden mukaisesti. RAVA-indeksi >2,5
29 Perhehoito Laitoshoito Perhehoito on kotona järjestettävä ikäihmisten ympärivuorokautinen hoitomuoto, joka soveltuu lievästi/keskivaikeasti muistisairaille/turvattomuutta kokeville Lyhyt hoitojakso laitoshoidon paikalla on tarkoitettu akuutin sairaalajakson jälkeen kuntoutuksen tarpeessa oleville henkilöille. Pitkäaikainen laitoshoito on ympärivuorokautista hoitoa asiakkaille, joiden tila edellyttää merkittävää sairaudenhoitoa. 29 Perhehoidon käyttöönottoa edistetään vaiheittain Laitoshoitopaikkojen avulla turvataan asiakkaiden kotiutuminen sairaalasta ja mahdollistetaan omaishoitajien hoidettaville intervallipaikat Kehittämisperiaatteet tavoitteiden saavuttamiseksi 1. Kuntouttavan työotteen ylläpitäminen koti- ja laitoshoitopalveluissa tarkoittaa asiakkaiden oman toimintakyvyn tukemista eri keinoin. 2. Kotiin annettavien hyvinvointia ja yksilön omaa toimintakykyä edistävien palvelujen turvaaminen: vanhuksille riittävän varhaiset kotona asumista tukevat palvelut (mm. siivous, asiointi, ruoka) ja myöhemmässä palvelutarpeessa riittävän monipuolisesti räätälöidyt palvelut kotona asumisen turvaamiseksi mahdollisimman pitkään. 3. Hoidon porrastuksen ylläpitäminen julkisissa ja yksityisissä sosiaali- ja terveyspalveluissa. RAI-järjestelmän käyttöönoton valmistelu. 4. Hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä jatketaan vuosittain. 5. Omaishoitajien työn tukeminen ja nk. naapuriapujärjestelmän edelleen kehittäminen ja vahvistaminen. 6. Vanhusten perhehoidon lisääminen. 7. Vanhusten ja vammaisten osallistumista omien asioiden suunnitteluun ja päätöksentekoon edistetään vanhus- ja vammaisneuvoston työskentelyllä. 8. Kunnan, seurakunnan ja järjestöjen kesken yhteistyössä kehitetään ja ylläpidetään ystäväpalvelutoimintaa. 9. Yksilöllisyyden ja asiakkaan näkemyksen selvittäminen omasta palvelutarpeestaan sekä palvelusuunnitelman laatiminen ja päivittäminen. 10. Aletaan valmistelemaan Kotipihan tilojen käyttöönottoa perusturvan vanhustenhuollon tarpeisiin päivähoidon väistyvien tilojen osalta (suunnittelutyön käynnistys).
30 30 Vanhusten laitospalvelun tulosyksikkö Toiminta Suoritteiden määrä TP14 TA15 TA16 TS17 TS18 Vanhainkodin ja palveluasumisen hoitopäivät (sisältää Kotipihan palveluasunnot) Suoritteiden hinta / TP14 TA15 TA16 TS17 TS18 Hoitopäivän hinta (vanhainkodin lyhyt- ja pitkäaikaishoito sekä palveluasuminen Nettomeno vuonna 2015 on euroa. Kehitysvammaisten päivätoiminnan tulosyksikkö Kehitysvammaisten päivätoiminta ostetaan Marjan kodilta. Nettomeno on euroa. Vammaisten laitospalvelujen tulosyksikkö Sisältää Suojarinteen kuntayhtymän purkamiseen liittyvät eläkemenoperusteiset maksut sekä kehitysvammaneuvolapalvelun oston. Nettomeno euroa. Kotipalvelun tulosyksikkö Sisältää kotipalvelun menot, tukipalvelut ja palvelusetelin, nettomeno euroa. Muut vanhusten ja vammaisten palvelut Sisältää vammaispalveluohjauksen, perhehoidon, ostopalvelun/vammaispalvelu, ostopalvelun/vanhusten asumispalvelu, päiväkeskustoiminnan, taloudelliset tukitoimet ja omaishoidontuen. Kehitysvammahuollon, vammaishuollon ja vanhustenhuollon asiakkaille laaditaan yksilölliset asiakassuunnitelmat, jotka päivitetään määräajoin. Lisäksi kehitysvammahuollon asiakkaille laaditaan erityishuolto-ohjelmat, jotka tarkistetaan tarpeen mukaan.
31 31 Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Kehitysvammahuolto ja muu vammaishuolto Palvelutarpeen arviot, asiakassuunnitelmat Vammaishuollon asiakkaat/ päivitetyt asiakassuunnitelmat 100% vuo- Vanhustenhuolto Omaishoidontuki Vanhusten päiväkeskustoiminta Nettomeno yhteensä euroa. Palvelutarpeen arviot, asiakassuunnitelmat Omaishoidontukea myönnetään 100% kaikille kriteerit täyttäville Päiväkeskustoimintaan osallistuvien määrä/ käyntimäärät Vanhusten ja vammaisten palvelujen toimintakate on euroa. sittain Vanhustenhuollon asiakkaat/ päivitetyt asiakassuunnitelmat 100% vuosittain Omaishoidettavat/ omaishoidontukea hakeneet kriteerit täyttävät asiakkaat 8-10 osallistujaa/ toimintapäivä
32 32 Vastuualue Terveyspalvelut Vastuualueen tilivelvollinen Sosiaalijohtaja, ylilääkäri, johtava hoitaja ja hammaslääkäri Tulosalueeseen kuuluvat tulosyksiköt Tavoitteet: 1. Vastaanottopalvelut 2. Terveyspalvelujen tukipalvelut 3. Vuodeosastopalvelut 4. Hammashuolto 5. Työterveyshuolto 6. Erikoissairaanhoito Sitovuus Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Terveyden edistäminen Ennaltaehkäisevät toimenpiteet Väestön terveydentilan Sairauksien ennaltaehkäisy, varhainen toteaminen ja oikeaaikainen hoitaminen (tiedottaminen, neuvonta, seulontatutkimukset) paraneminen, mm. hyvinvointi-indikaattorien arvoilla todentaen Sitova Hoitoonpääsy / hoitotakuu Kehittämisperiaatteet tavoitteiden saavuttamiseksi Yhteydensaanti samana päivänä, kiireettömissä tapauksissa hoidon tarpeen arviointi kolmen päivän kuluessa, hoito 3 kuukauden kuluessa ja hammashoidossa 6 kuukaudessa. 100 % pääsy määräajassa. 1. Jatketaan edelleen vastaanoton hoitajakäytäntöä (diabetes-, reuma-, astma-, dementia-, sydän- ja haavahoitaja). 2. Terveysneuvonnalla edistetään kunnan asukkaiden terveydentilaa ja ohjataan asukkaat oikeiden terveyspalvelujen käyttöön. 3. Varhainen puuttuminen riskiperheiden ongelmiin ja niiden hoitaminen yhteistyössä eri tahojen kanssa. Perhetyöntekijä työskentelee joka toinen viikko 1pv/viikko neuvolan perhetyöntekijänä. 4. Äitiys-, perhesuunnittelu- ja lastenneuvolassa sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa työmuotoina käytetään terveystarkastuksia, seulontatutkimuksia mm. LENE ja VANE, suojarokotuksia, terveysneuvontaa ryhmille ja yksilöittäin, puheterapeutin ja psykologin palveluja. Erityisesti huomioitava laajat terveystarkastukset ja niiden edellyttämät aika- ja työntekijäresursoinnit. 5. Lääkinnällisen kuntoutuksen palvelujen avulla tuetaan asiakkaan toimintakykyä ja itsenäistä selviytymistä.
33 33 Vastaanottopalvelujen tulosyksikkö 6. Potilasasiamies ohjaa ja neuvoo asiakkaan asemaan ja oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. 7. Kansallisen potilasarkiston ja reseptikeskuksen edellyttämät toimenpiteet (mm. potilasinformointi ja tiedonsiirtoajat) huomioidaan toimintaprosesseissa. Sisältää lääkärin vastaanoton, terveysneuvonnan, kuntoutuksen, lääkinnällisen kuntoutuksen, mielenterveystyön, puheterapian, kotisairaanhoidon, sairaankuljetuksen ja potilasasiamiehen tehtävät. Terveyskeskuksessa on ylilääkärin ja terveyskeskuslääkärin virat. Lääkärin vastaanoton nettomeno on euroa. Terveyskeskuksen muita käyntejä on yhteensä n kpl sisältäen kouluterveydenhuollon, työterveyshuollon ja terveysneuvonnan käynnit. Terveysneuvonnan nettomeno on euroa. Vuonna 2014 kotisairaanhoidossa työskentelee kokoaikaisesti kolme työntekijää, kotisairaanhoidon nettomeno euroa. Palvelu Palvelunkuvaus Asiakasmäärä Kotisairaanhoito Sairaanhoitopalvelut pitkäaikaissairaille, ikääntyville, vammaisille. Tavoitteena edistää turvallisuutta, selviytymistä kotona. Avustetaan lääke-asioissa, haavanhoidossa, perushoidossa. Säännöllisen kotisairaanhoidon piirissä n.45 asiakasta ja n. 5-6 tilapäistä käyntiasiakasta. Yksittäisen asiakkaan luona voi olla jopa 3-4 käyntiä/vrk Mielenterveystyön palvelut on kunnassa järjestetty siten, että psykologi vastaa pääasiassa lasten- ja nuorten palveluista. Raskasta psykiatrista asiantuntemusta vaativa avohuollon työskentely ostetaan Wiitaunionin päihde- ja mielenterveystyön yksiköltä. Lisäksi ostetaan myös depressiohoitajan työpanosta. Mielenterveyspalvelujen perustyöskentely toteutetaan maantieteellisesti Kinnulassa, psykiatrian vastaanotolla on asioitava yhteistoiminta-alueella. Mielenterveystyön nettomeno euroa. Kunnassa on oma puheterapeutti, puheterapian nettomeno on euroa. Sairaankuljetus / ensihoitopalvelut ostetaan Keski-Suomen sairaanhoitopiiriltä, nettomeno euroa. Kuntoutuksen, lääkinnällisen kuntoutuksen ja potilasasiamiehen nettomeno euroa. Vastaanottopalvelujen nettomeno yhteensä euroa.
Hallintopalvelujen tavoitteena on turvata kuntalaisille riittävät, monipuoliset, kohtuuhintaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut.
1.6 PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunnan toimialue koostuu seuraavista vastuualueista: Hallintopalvelut Perhepalvelut Vanhusten ja vammaisten palvelut Terveyspalvelut Koko perusturvan toiminta-ajatuksena
Perusturvalautakunta, perusturvajaos, toimialajohtaja ja sosiaalijohtaja
Perusturvajaos 11 13.3.2014, Liite 8 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA 2014 VASTUUALUEET 1. Hallintopalvelut 2. Perhepalvelut 3. Vanhusten ja vammaisten palvelut 4. Terveyspalvelut Koko
Perusturvalautakunta, perusturvajaos, toimialajohtaja ja sosiaalijohtaja
KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA/ PERUSTURVA VASTUUALUEET 1. Hallintopalvelut 2. Perhepalvelut 3. Vanhusten ja vammaisten palvelut 4. Terveyspalvelut Koko perusturvan toiminta-ajatuksena on ystävällinen ja asiantunteva
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 Kokousaika 7.12.2015 klo 17.00 21.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,
PERUSTURVA. Perusturvan alaisuuteen kuuluvat seuraavat neljä vastuualuetta:
PERUSTURVA Perusturvan alaisuuteen kuuluvat seuraavat neljä vastuualuetta: 1. Hallintopalvelut 2. Perhepalvelut 3. Vanhusten ja vammaisten palvelut 4. Terveyspalvelut Perusturvan toiminta-ajatuksena edistää
Perusturvalautakunta, perusturvajaos, sosiaalijohtaja
1.6 PERUSTURVALAUTAKUNTA Perusturvalautakunnan toimialue koostuu seuraavista vastuualueista: Hallintopalvelut Perhepalvelut Vanhusten ja vammaisten palvelut Terveyspalvelut Perusturvan toiminta-ajatuksena
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 02/07.02.2013 32
Nro 02/07.02.2013 32 Kokousaika Torstai 07.02.2013 klo 19.00 19.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.klo 17:00-19:00
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka
.kxxlo 17:00-19:00. x x x x. x x x x x x x x x x x x x. x x x x - x. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Kokousaika Torstai 07.02.2013 klo 19.00 19.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.kxxlo 17:00-19:00 Varajäsen
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi
Perusturvajaos 12.5.2015 26, Liite 2 PERUSTURVA. Perusturvan alaisuuteen kuuluvat seuraavat neljä vastuualuetta:
Perusturvajaos 12.5.2015 26, Liite 2 PERUSTURVA Perusturvan alaisuuteen kuuluvat seuraavat neljä vastuualuetta: 1. Hallintopalvelut 2. Perhepalvelut 3. Vanhusten ja vammaisten palvelut 4. Terveyspalvelut
Urpilainen Leo 2. vpj. x Tuikkanen Olavi 3. vpj. - x x x x x x x x x. Paikalla 16 valtuutettua
Kunnanvaltuusto Nro 6 / 7.10.2015 113 99 Kokousaika Keskiviikkona 7.10.2015 klo 19.00 20.30 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) = läsnä = poissa Kunnanvirasto,
Kunnanhallituksen tulosalue
Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen
PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018
PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava
Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 6/
Kunnanvaltuusto Nro 6/4.9.2014 94 Kokousaika Torstai 4.9..2014 klo 19.00 20.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla
Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen
Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain
LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1
LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus
Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa
Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä
PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019
PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,
OSAVUOSIKATSAUS
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016
Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
TALOUSARVIO VUODELLE 2017
KINNULAN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2019 2 Sisällysluettelo YLEISPERUSTELUT... 3 KÄYTTÖTALOUSOSA... 7 1. HALLINTOKUNTIEN TALOUSARVIOT PERUSTELUINEEN... 7 1.1 KUNNANVALTUUSTO...
Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa
Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö
Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.
Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa
Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto
Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10
TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,
00002110 TOIMEENTULOTUKI (04) Tuet ja avustukset 258.712 296.446 267.000 3,2-9,9 267.000 3,2-9,9 267.000 267.000 267.000 Muut toimintatuotot 31.858 30.000 20.000-37,2-33,3 20.000-37,2-33,3 20.000 20.000
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84
EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää
Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2013 1 Kokousaika Ti 9.4.2013 klo 16.00-17.44. Kokouspaikka Kinnulan kunnantalon valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
(x) (-) (x) (-) Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen *) saapui paikalle (x*)
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 11/2016 24.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa Torstaina
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen
AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT
AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291
TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5
Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770
TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
1 TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 1 Toiminta- ajatus 2 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen vastuualueen toiminta- ajatuksena on järjestää kunnan asukkaille palveluja tarpeen mukaan sekä ylläpitää
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille
Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79
Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon
Henkilökohtaiset varajäsenet: Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio. (x) (x) (-) (x) (x)
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 10/2018 21.11.2018 Kokousaika Keskiviikkona 21.11.2018 klo 17.00-19.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet
Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika
Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II
Kinnulan kunta Sivu 1 020000 Hallintopalvelut (perusturva) Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot 4000 Kuukausipalkat -50 300,00-48 800,00 4020 Luottamushenkilöiden k -4 000,00-4
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta
PERUSTURVA. Perusturvan alaisuuteen kuuluvat seuraavat neljä vastuualuetta:
PERUSTURVA Perusturvan alaisuuteen kuuluvat seuraavat neljä vastuualuetta: 1. Hallintopalvelut 2. Perhepalvelut 3. Vanhusten ja vammaisten palvelut 4. Terveyspalvelut Perusturvan toiminta-ajatuksena on
Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa
Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45
Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä
Kuntien hyvinvointi - seminaari
Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kunnanvirasto, valtuustosali
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 23 15.12.2017 691 Kokousaika 15.12.2017 klo 15.00 18.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku
Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö
Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta
Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.
Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:
Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,
PERUSTURVA. Perusturvan alaisuuteen kuuluvat seuraavat neljä vastuualuetta:
PERUSTURVA Perusturvan alaisuuteen kuuluvat seuraavat neljä vastuualuetta: 1. Hallintopalvelut 2. Perhepalvelut 3. Vanhusten ja vammaisten palvelut 4. Terveyspalvelut Perusturvan toiminta-ajatuksena on
Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus
Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Henkilökohtaiset varajäsenet: Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen*) Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. (x) (x) (x) (-) Anita Urpilainen.
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2016 26.5.2016 Kokousaika Torstaina 26.5.2016 klo 16.00-18.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,
Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016
YPÄJÄN KUNTA Sivu 1 001000 Vaalit 3001 Myyntituotot 3130 Muut suoritteiden myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3001 Myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3 800 100,0 4 4 4003 Maksetut palkat ja palkkiot -3 500 100,0-4
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 15 20.05.2013 277 Kokousaika 20.05.2013 klo 10.00 11.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015
Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594
KINNULAN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2018 TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE
KINNULAN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2018 TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2019 2020 2 Sisällysluettelo YLEISPERUSTELUT... 3 KÄYTTÖTALOUSOSA... 8 1. HALLINTOKUNTIEN TALOUSARVIOT PERUSTELUINEEN... 8 1.1 KUNNANVALTUUSTO...
PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017
Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa
Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto
Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia
KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta
Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden
PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI
PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:
(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015
Tulosalue 100 Vaalit Strategiset tavoitteet Operatiiviset tavoitteet Mittarit Vaalien toimittaminen ohjeiden mukaisesti määräajassa virheettömästi Hankitaan asianmukaiset välineet, koneet ja laitteet sekä
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 13 / 2009 223 Kokousaika 27.04.2009 klo 17.00 17.55 Kokouspaikka Metsäpeuramaan Opastuskeskus, Yli-Lesti Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017
HÄMEENKYRÖN KUNTA Kunnanhallitus Liite HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Hallituksen alaiset vastuualueet:. Toimielimet ja johto. Hallinnon tukipalvelut. Yhteistoiminta 2 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ
Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16
Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,
Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
Kumppanuussopimus Tahto-osa 1 /3 Organisaatiot Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sopimuskausi 2015-2017 Johtopäätökset toimintaympäristön kehityksestä Väestöennusteen mukaan yli
Talousraportti 6/
1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut
Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto
KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia
yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015
Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys
Talousarvio 2019 ja suunnitelma 2020-2021 Kaupunginjohtajan esitys 10.12.2018 KV 26.2.2018 18 TA 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Tornion kaupungin kärkihankkeet TornioHaparanda-ydinkeskustan kehittäminen
Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous
Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%
x x - x x x - x x x x x x x x - x x x x x x x x
Kunnanvaltuusto Nro 8 / 18.12.2015 136 Kokousaika Perjantaina 18.12.2015 klo 13.00 15.04 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT
00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia
Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä