Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
|
|
- Ida Kahma
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu 2013
2 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus alle 25- vuotiaiden 3 kuukautta aikaisemmin alkaneista työttömyysjaksoista. 3 kuukauden työttömyyden ylittäviin ja alkaneisiin työttömyysjaksoihin lasketaan mukaan työttömät työnhakijat ja henkilökohtaisesti lomautetut. Vastavalmistuneiden vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Vastavalmistuneiden vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus vastavalmistuneiden vuotiaiden 3 kuukautta aikaisemmin alkaneista työttömyysjaksoista. 3 kuukauden työttömyyden ylittäviin ja alkaneisiin työttömyysjaksoihin lasketaan mukaan työttömät työnhakijat ja henkilökohtaisesti lomautetut. Aktivointiaste = palveluissa yhteensä laskentapäivänä olleiden osuus palveluissa yhteensä laskentapäivänä olleiden ja työttömien työnhakijoiden summasta. Vastavalmistunut = Vastavalmistuneisiin lasketaan Työnvälitystilastossa ne, joiden uusimman tutkinnon suorittamisesta on korkeintaan 1 vuosi.
3 Nuorisotakuun piiriin kuuluvat nuoret työttömät työnhakijat huhtikuussa 2013 Hämeessä 2013 huhtikuun lopussa huhtikuun lopussa huhtikuun lopussa huhtikuun lopussa 104
4 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyyden kehitys ajalla 1/2008-4/2013 Hämeessä KOKO HÄME Päijät-Häme Kanta-Häme
5 Alle 25-vuotiaiden työllisyystilanne huhtikuun lopussa Hämeessä Muutos Alle 25-vuotiaat työttömät ,6 % Alle 25-vuotiaiden aktivointiaste, % 34,8 % 39,7% - 4,9 Alle 25-vuotiaita palveluissa yhteensä -Työvoimakoulutuksessa (v sis. valmennukset) ,6 % , 1 % -Valmennuksessa Työllistettynä/työharjoittelussa ,5% -Kokeilussa Muissa palveluissa ,1 %
6 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat (ml. henk.koht. lomautetut) kuukauden lopussa Hämeessä
7 Työttömät alle 25-vuotiaat koulutuksen mukaan huhtikuussa 2013 koko Hämeessä 2013 KOKO HÄME % 0 % ALEMPI 2 % PERUSASTE 0 % 0 % 2 % YLEMPI PERUSASTE KESKIASTE ALEMPI PERUSASTE 11 9 YLEMPI PERUSASTE KESKIASTE % ALIN KORKEA- ASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUA STE ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE 9.. YLEMPI KORKEAKOULUA STE TUTKIJAKOULUTUSASTE % TUTKIJAKOULUT USASTE KOULUTUSASTE TUNTEMATON KOULUTUSASTE TUNTEMATON KOULUTUS YHTEENSÄ
8 Työttömät alle 25-vuotiaat koulutuksen mukaan huhtikuussa 2013 Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä Kanta-Häme 2013 Kanta- Häme Päijät- Häme ALEMPI PERUSASTE 5 6 YLEMPI PERUSASTE Päijät-Häme 0 % 2 % 1 % 1 % 0 % 1 % 65 % 30 % ALEMPI PERUSASTE YLEMPI PERUSASTE KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE TUTKIJAKOULUTUSA STE KOULUTUSASTE TUNTEMATON KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUASTE YLEMPI KORKEAKOULUASTE.... TUTKIJAKOULUTUSASTE 0 0 KOULUTUSASTE TUNTEMATON % 2 % 1 % 60 % 0 % 2 % 1 % 34 % ALEMPI PERUSASTE YLEMPI PERUSASTE KESKIASTE ALIN KORKEA-ASTE ALEMPI KORKEAKOULUAST E YLEMPI KORKEAKOULUAST E TUTKIJAKOULUTUS ASTE KOULUTUSASTE TUNTEMATON KOULUTUS YHTEENSÄ
9 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat koko Hämeessä ammattiryhmittäin 2013 KOKO HÄME TIETEELLINEN, TEKNINEN JA TAITEELL.TYÖ MUUALLA LUOKITTELEMAT ON TYÖ 37 % TIETEELLINEN, TEKNINEN JA TAITEELL.TYÖ 3 % PALVELUTYÖ 7 % MUU TEOLLISUUS JA VARASTOALA 4 % TERVEYDENHUO LTO JA SOSIAALIALA 3 % TEOLLISUUS: VAATETUS, KONE, PUU, SÄHKÖ 21 % HALLINTO- JA TOIMISTOTYÖ, IT- ALAN TYÖ 6 % RAKENNUS- JA KAIVOSALA 8 % KAUPALLINEN TYÖ 7 % MAA- JA METSÄTALOUSTY Ö, KALASTUSALA 2 % KULJETUS JA LIIKENNE 2 % TERVEYDENHUOLTO JA SOSIAALIALA HALLINTO- JA TOIMISTOTYÖ, IT- ALAN TYÖ KAUPALLINEN TYÖ MAA- JA METSÄTALOUSTYÖ, KALASTUSALA KULJETUS JA LIIKENNE RAKENNUS- JA KAIVOSALA TEOLLISUUS: VAATETUS, KONE, PUU, SÄHKÖ joista konepaja, rakennusmetalli ja sähköala huhtikuussa yhteensä MUU TEOLLISUUS JA VARASTOALA PALVELUTYÖ MUUALLA LUOKITTELEMATON TYÖ Joista ilman ammattia olevia huhtikuussa yhteensä AMMATIT YHTEENSÄ
10 Työttömät alle 25-vuotiaat ammattiryhmittäin huhtikuussa 2013 Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä 2013 Kanta- Häme Päijät- Häme 36 % Kanta-Häme 9 % 3 % 3 % 2 % 6 % 22 % 6 % 9 % 2 % TIETEELLINEN, TEKNINEN JA TAITEELL.TYÖ TERVEYDENHUOLT O JA SOSIAALIALA HALLINTO- JA TOIMISTOTYÖ, IT- ALAN TYÖ KAUPALLINEN TYÖ MAA- JA METSÄTALOUSTYÖ, KALASTUSALA 2 KULJETUS JA % LIIKENNE RAKENNUS- JA KAIVOSALA TEOLLISUUS: VAATETUS, KONE, PUU, SÄHKÖ MUU TEOLLISUUS JA VARASTOALA PALVELUTYÖ MUUALLA LUOKITTELEMATON TYÖ TIETEELLINEN, TEKNINEN JA TAITEELL.TYÖ TERVEYDENHUOLTO JA SOSIAALIALA HALLINTO- JA TOIMISTOTYÖ, IT-ALAN TYÖ KAUPALLINEN TYÖ MAA- JA METSÄTALOUSTYÖ, KALASTUSALA KULJETUS JA LIIKENNE RAKENNUS- JA KAIVOSALA TEOLLISUUS: VAATETUS, KONE, PUU, SÄHKÖ MUU TEOLLISUUS JA VARASTOALA PALVELUTYÖ MUUALLA LUOKITTELEMATON TYÖ AMMATIT YHTEENSÄ Päijät-Häme 38 % 7 % 4 % 3 % 3 % 6 % 21 % 7 % 7 % 2 % 2 % TIETEELLINEN, TEKNINEN JA TAITEELL.TYÖ TERVEYDENHUOLT O JA SOSIAALIALA HALLINTO- JA TOIMISTOTYÖ, IT- ALAN TYÖ KAUPALLINEN TYÖ MAA- JA METSÄTALOUSTYÖ, KALASTUSALA KULJETUS JA LIIKENNE RAKENNUS- JA KAIVOSALA TEOLLISUUS: VAATETUS, KONE, PUU, SÄHKÖ MUU TEOLLISUUS JA VARASTOALA PALVELUTYÖ MUUALLA LUOKITTELEMATO N TYÖ
11 Alle 25-vuotiaat, vuotiaat vastavalmistuneet ja alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet työttömät työnhakijat Hämeessä Alle 25v Muutos % n lopussa Yhteensä Miehet Naiset 932 Yhteensä Miehet Naiset ,6 % 25-29v Vastavalmistuneet n lopussa Yhteensä Muutos % Yhteensä ,1 % Miehet 71 Naiset 57 Miehet 59 Naiset 45 Alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet n lopussa Yhteensä Muutos % Yhteensä ,1 % Miehet 357 Naiset 287 Miehet 305 Naiset 227
12 Alle 25-vuotiaat nuoret työttömät työnhakijat kunnittain, seuduittain ja maakunnittain KUNTA KUNTA Hattula Hämeenlinna Janakkala Hämeenlinnan sk Forssa Humppila 8 10 Jokioinen Tammela Ypäjä 13 8 Forssan sk Hausjärvi Loppi Riihimäki Riihimäen sk Asikkala Hollola Hämeenkoski 11 9 Kärkölä Lahti Nastola Orimattila Padasjoki 9 15 Lahden seutu Hartola Heinola Sysmä Heinolan seutu PÄIJÄT-HÄME KANTA-HÄME
13 25-29-vuotiaat vastavalmistuneet vuotiaat vastavalmistuneet ja alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet työttömät työnhakijat seuduittain ja maakunnittain 2013 Hämeenlinnan sk Forssan sk 6 6 Riihimäen sk 17.. KANTA-HÄME Lahden seutu Heinolan seutu.... PÄIJÄT-HÄME Alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet Hämeenlinnan sk Forssan sk Riihimäen sk KANTA-HÄME Lahden seutu Heinolan seutu PÄIJÄT-HÄME
14 Virta yli 3 kuukauden työttömyyteen alle 25-vuotiailla ja vuotiailla vastavalmistuneilla Hämeessä Alle 25v 2013: 2012: Yhteensä 496 = 29 % Miehet 356 = 31,7 % Naiset 140 = 23,9 % vuotiaat vastavalmistuneet 2013: Yhteensä 325 = 18,8 % Miehet 230 = 20,4 % Naiset 95 = 15,8 % 2012: Yhteensä 23 = 41,8 % Miehet 13 = 54,2 % Naiset 10 = 32,3 % Yhteensä 20 = 33,3 % Miehet 8= 36,4 % Naiset 12 = 31,6 %, Työttömyyden virta yli tietyn keston suhteessa vastaavaa kk aikaisemmin alkaneisiin työttömyyksiin
15 Työttömien alle 25-vuotiaiden nuorten virta yli 3 kuukauden työttömyyteen 2013 Miehet Naiset 2012 Koko maa = 28,3 % 30,7 % 25,2 % = 20,4 % Koko Häme 496 = 29 % 31,7 % 23,9 % 325 = 18,8 % Kanta-Häme 196=25,7 % 148= 29,7 % 48=18,2 % 129=17,7 % Päijät-Häme 300=31,7 % 208=33,3 % 92= 28,5 % 196=19,5 % Työttömien vastavalmistuneiden vuotiaiden virta yli 3 kuukauden työttömyyteen 2013 Miehet Naiset 2012 Koko maa 411= 37,6 % 45,9 % 31,4 % 271= 30,4 % Koko Häme 23 = 29 % 31,7 % 23,9 % 20= 33,3 %, Työttömyyden virta yli tietyn keston suhteessa vastaavaa kk aikaisemmin alkaneisiin työttömyyksiin
16 Alle 25-vuotiaiden aktivointiaste Hämeessä 2013 Yhteensä % Miehet % Naiset % 2012 % Koko maa 35,6 32,7 40,2 39,9 Koko Häme 34,8 31,8 39,4 39,7 Kanta-Häme 39,6 36,1 45,0 42,4 Päijät-Häme 31,3 28,8 35,1 37,8
17 Työttömille alle 25-vuotiaille nuorille tehty suunnitelma huhtikuussa 2013 ja 2012 Hämeessä Alle 25-vuotiaat 668 Miehet 413 Naiset 255 Alle 25-vuotiaat 526 Miehet 315 Naiset 211 Suunnitelma tehty huhtikuun aikana, alle 25v Miehet Naiset Tehdyt suunnitelmat 2012 Koko maa Häme Kanta-Häme Päijät-Häme , suunnitelmat yhteensä, (työllistymis-, kotoutumis-, tai aktivointisuunnitelma)
18 Alle 25v. nuorille myönnettyjä starttirahoja ssa 2013 Yhteensä Miehiä Naisia ssa 2012 Koko maa Häme Myönnettyjä starttirahoja vuotiaille 2013 Yhteensä Miehiä Naisia 2012 Koko maa Häme Kanta-Häme Päijät-Häme , sisältää starttirahat työllistämismäärärahalla, ei työttömälle sekä starttirahat työmarkkinatuella
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa lokakuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista 3
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2013
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Jesse Marola / Hämeen ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 21.07./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 26.8./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 23.9./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 23.7./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 22.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 20.10./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 25.08./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 23.08./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 23.02./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 27.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 24.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 25.10./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 21.06./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa Päivitetty 23.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 26.04./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari
Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 20.09./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa
Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa Jesse Marola / en ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat essä heinäkuussa 2013 Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat heinäkuun 2013 lopussa (, koko maa) Tilanne heinäkuun lopussa en ELY
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa 21.5.2013 kello 9.00 Hämeen työttömyys on 2 441 henkilöä vuoden takaista korkeammalla Kanta-Hämeen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013 Julkaisuvapaa 21.1.2014 kello 9.00 Teollisten työpaikkojen suuri määrä vähenee jatkuvasti ja tämä näkyy joulukuun
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2013 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu Julkaisuvapaa 24.9. kello 9.00 Opiskelujen aloittaminen vähentää nuorten työttömien lukumäärää Elokuussa työttömyysluvut
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Julkaisuvapaa 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi lokakuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotHÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA
HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotHämeen ELY-keskus tiedottaa
HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Julkaisuvapaa 20.8.2013 kello 9.00 Lomautusmenettelyn muutos nostaa lomautettujen ja työttömien työnhakijoiden
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2016 Päivitetty 20.09.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1.
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2014 Päivitetty 20.1.2015/SariTeimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2018 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.10.2018 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa 2015 Päivitetty 24.11.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 11.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 8.3.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotJulkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus:
Julkaistavissa 24.11.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYS KASVOI EDELLEEN LOKAKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen TE-keskuksen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Toukokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.6.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Huhtikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, helmikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.3.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.4.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2016 Päivitetty 25.10.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Tammikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.2.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 Julkaisuvapaa 24.6.2015 kello 9.00 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä laski viime vuodesta Kanta-Hämeen
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 28.8.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotNuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Lisätiedot