PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo Pirkkalan kirkko, seurakuntasali

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo Pirkkalan kirkko, seurakuntasali"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA N KOKOUS klo Pirkkalan kirkko, seurakuntasali

2 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu KOKOUKSEN AVAUS n puheenjohtaja avaa kokouksen. 50 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS n työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja, jos varapuheenjohtajakin on estynyt kutsun antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja. Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä viimeistään viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsu asialuetteloineen on lähetetty Kokouksen esityslista on lähetetty Kokouskutsu ja tieto käsiteltävistä asioista ovat nähtävillä seurakuntatoimiston ilmoitustaululla Todetaan läsnäolijat. Hyväksytään poissaolevien esteet. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouksen pöytäkirja pidetään nähtävillä seurakunnan taloustoimistossa n jäsenet: Tuomainen Petro (Antti Aallon vara) Alamäki Jukka Mattsson Reija (Katriina Fonsenin vara) Hoffrèn Tuomas Jääskeläinen Elina Koivisto Risto Kuusjärvi Markku Vainio Aki (Henna Laaksoharjun vara) Lahtinen Anna-Maija Lampinen Antti Leskinen Eeva Luotonen Kari Malmi Lasse Tiitola Anja (Raili Naskalin vara) Ollila Tuija Pajunen Sirpa Palvanen Osmo Ruusunoksa Marko Saksala Antero Schukoff Jorma Tolvanen Taru Uskali Eeva Vartia Joonas Rekola Eero (Veera Veltin vara) Willberg Mauri Yli-Mäenpää Marketta

3 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA valitsee kirkkovaltuuston työjärjestyksen 4 :n mukaisesti kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja yhden varalle tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan. päättää valita tämän kokouksen ääntenlaskijoiksi ja pöytäkirjan tarkastajiksi valtuutetut Eeva Leskinen ja Kari Luotonen sekä varalle Lasse Malmi. Pöytäkirja tarkistetaan to klo 9-12 välisenä aikana. 52 ASIOIDEN KÄSITTELYJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä.

4 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu TALOUSARVIO 2018 JA TALOUS-JA TOIMINTASUUNNITELMA Kirkkoneuvosto 183/ Laajennettu johtoryhmä on käynnistänyt toimintasuunnitelman ja talousarvion valmistelun kokouksessa Kirkkoneuvosto käsitteli alustavan talousarvioraamin ja toimintasuunnitelman painopisteet vuodelle 2018 kokouksessaan , jonka jälkeen kirkkoneuvoston ohjeistus talousarvion laatimiseksi on jaettu kaikille työntekijöille. Kokouksessa kirkkoneuvosto kuuli ohjausryhmien edustajia ja keskusteli valmisteluprosessiin liittyvistä kysymyksistä ja teemoista sekä linjasi jatkovalmistelua. Kaikkien työmuotojen toimintasuunnitelmat tulevat kirkkoneuvoston kokouksessa yksityiskohtaiseen tarkasteluun. Talousarvioraamin pohjalta ja tehtäväalueiden vastaavien vuorovaikutuksessa on hallintosihteerin ja talouspäällikön toimesta koottu liitteenä oleva alustava talousarvio ja toimintasuunnitelma. Investointi- ja vuosikorjaussuunnitelma on laadittu talouspäällikön, ylivahtimestarin ja teknisen isännöitsijän yhteistyönä. Kalustohankintoihin on kerätty tiedot kiinteistöväeltä ja tehtäväalueiden esityksistä. Projektirahaa on voinut esittää talousarvioon. Vuodelle 2018 ei vielä esitetty projektirahapyyntöä. Raha varataan yleinen seurakuntatyö kustannuspaikkaan. Kirkkoneuvosto hyväksyy eri päätöksellä projektin sisällön ja siihen käytettävän määrä-rahan, joka on enintään euroa Palvelujen hinnastoa on muutettu vain virkatodistusten osalta ja lisätty graniittialuspalkin hinta. Hautapaikkojen voimassaoloajoissa muutos 30 vuotisista 25 vuotisiksi. Muutoksille olisi enemmänkin tarvetta, mutta Kipan käyttöönoton vuoksi niistä on pidättäydytty. Muut muutokset ja huomiot edellisen vuoden talousarvioon (KV:n muutostalousarvio) verrattuna ovat seuraavat pääluokittain seuraavat: - Hallinnossa alijäämän kasvu 5,9 %, jossa perusteena lähinnä kirkollisvaalit - Seurakuntatyössä alijäämän kasvu 0,50%. - Hautaustoimessa alijäämän kasvu 0,65 %. - Kiinteistötoimessa alijäämän kasvu 21,02 %, jossa perusteena vähäisemmät tuotot kiinteistöjen myynneistä. Vertailtu muutostalousarvioon. - Rahoitustoimessa ylijäämän lasku 17,84 %, jossa perusteena muutokset sijoitusomaisuuden tuloutuksissa. Vertailtu muutostalousarvioon. Lopulliset luvut esitellään kokouksessa. Alustavassa talousarvioesityksessä vuosikate on euroa. Vuosikate ei kata poistoja. Tilikauden alijäämäksi muodostuisi euroa. Vuosikate on esityksessä euroa vähemmän kuin tilinpäätöksessä vuodelta 2016 ja 250 euroa enemmän kuin vuoden 2017 talousarviossa. Vuoden 2017 talousarvioon nähden henkilöstömenoissa esitetään 0,79 % kasvua ( euroa) ja palvelujen ostoissa esitetään 7,63 % kasvua ( euroa), jossa merkittävimpänä eränä hallinnon kirkollisvaaleihin liittyvä menot ja rakentamis- ja kunnossapitopalvelut mutta myös tasaista nousua useilla toimintatyöaloilla). Investointimenot ovat talousarvion investointi liitteessä euroa ja talousarvion vuosikorjaukset/kalustohankinnat euroa, joskin investoinneissa on kysymys hankkeen kokonaiskustannuksista, joista osa toteutuu vuonna Talouspäällikkö esittää kokouksessa kaavion talouden tilanteesta ja kehityksestä vuosille

5 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu TALOUSARVIO 2018 JA TALOUS-JA TOIMINTASUUNNITELMA (jatkoa) Talouspäällikön esitys: Kirkkoneuvosto käsittelee toimintasuunnitelmat, talousarvion numero-osan raportit ja investointi/vuosikorjaussuunnitelman sekä päättää, että talousarvion valmistelua jatketaan raporttien osoittamalta pohjalta tai antaa tarvittaessa valmistelua tarkentavia linjauksia. Kirkkoneuvosto päätti lisätä talousarvioon 2018 seuraavat asiat: Herättäjä-Yhdistys; Tampereen herättäjäjuhlien 2018 järjestämiseksi avustus aikuistyö 2500 euroa Jäsen 360 muu yleishallinto asiantuntijapalvelut 4000 euroa. Projektimääräraha kirkkoneuvosto asiantuntijapalvelut euroa, joka on kaikkien työalojen haettavissa kirkkoneuvostolta erillishakemuksella Kirkkoneuvosto 197/ Ohjausryhmät ja johtoryhmä ovat käsitelleet talousarvion, toimintasuunnitelmat ja taloussuunnitelmat, joiden perusteella tehty viimeiset tarkennukset talousarvioon ja toimintasuunnitelmiin. Talousarvion sanallinen kuvaus ja perustelut sekä kirkkoherran esipuhe esitetään kokonaisuudessaan talousarviokirjassa. Toimintasuunnitelmassa on määritelty toiminnan keskeiset asiat; tehtävä, resurssit, tavoite ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi sekä kehitysnäkymät seuraavalle kahdelle vuodelle. Kirkkoneuvosto päätti keväällä talousarvioraamista vuodelle Talousarviovalmisteluvaiheessa oli jo tiedossa kirkkovaltuuston päätös 1,4 %:n kirkollisveroprosentista. Tehtäväalueet ovat laatineet keväällä alustavan työalansa toimintasuunnitelma- ja talousarvioesityksen, jota on sitten yhteistyössä taloustoimiston kanssa täsmennetty syksyn aikana sekä otettu siihen kantaa kirkkoneuvostossa. Talousarvion laadinta edistyi hyvässä yhteistyössä. Kirkon palveluskeskuksen (Kipa) asiakkaaksi siirtyminen alkaen on muuttanut talousarvion valmistelun määräaikoja. Talousarvion laadinta on ollut Kipa-kaudella aikaisempaa haastavampaa ja työläämpää. Uudessa järjestelmässä ei ole vanhan Status-järjestelmän tapaan talousarviota helpottavia automaattisia toimintoja (kuten palkkojen sivukulujen ja kiinteistömenojen jaot), jolloin asioita on ollut pakko tehdä käsityönä excelin kautta aikaisempaa enemmän. Kipasta johtuen tilintarkastajien hyväksynnällä vyörytyksiä ei enää esitetä talousarviossa. Tilinpäätöksessä ne kuitenkin esitetään. Kiinteistömenojen jako on käsintehtyinä edelleen mukana. Järjestelmään talousarviolukujen syöttäminen on myös aikaisempaa hitaampaa Kipan järjestelmän rakenne- ja ergonomisista syistä. Uutta järjestelmää seurakuntiin ajettaessa tehtävänasetteluun ei tuolloin kuulunut talousarviosuunnittelun tarpeet eikä käyttäjäergonomia, mikä on tullut esille jopa seurakuntien työsuojelutarkastuksissa. Talousarviotulosteiden julkiasu on täten myös hieman muuttunut.

6 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu TALOUSARVIO 2018 JA TALOUS-JA TOIMINTASUUNNITELMA (jatkoa) Talousarvio sisältää neljä osaa: käyttötalous-, investointi-, rahoitus- ja tuloslaskelmaosan. Tilikohtainen talousarvio jaetaan työntekijöille, kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsenille. Talousarviossa esitetään ensin sanallisesti pääluokittain ja ohjausryhmittäin tehtävä, resurssit, tavoitteet ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi sekä kehitysnäkymät suunnitteluvuosille. Talousarvioesityksessä on pääluokissa nähtävissä toimintamäärärahojen hienoista nousua kiinteistötoimessa ja hallinnossa, johon vaikuttaa kirkollisvaalivuoden kulut. Toimintakuluissa esitetään kokonaisuudessaan noin 0,6 prosentin kasvua. Talousarviota valmisteltaessa on ollut tiedossa tilikaudelle 2017 muodostuva merkittävä ylijäämä. Syyskuun tilanteessa ylijäämäkertymä on ollut , joka ei tilinpäätökseen mennessä oleellisesti heikkene, sillä poistot tehdään aikaisemmista vuosista poiketen joka kuukausi. Lähes kokonaan poikkeuksellisista eristä koostuva ylijäämä on tarpeen investointien rahoittamiseksi. Kyseessä ei ole perustalouden rakenteen synnyttämää toistuvaa ylijäämää, jolla voisi olla jo vaikutusta kirkollisveroprosentin määrittämisessä. Satunnaisista eristä puhdistettu talouden tulos on ollut vain vähäisesti ylijäämäinen. Talousarvion tuotot ja kulut pääluokittain vuodelle 2018 Tuotot Kulut Toimintakate Hallinto Seurakuntatyö Hautaustoimi Kiinteistötoimi Muita keskeisiä talousarviolukuja (ta 2017 ta 2018) Prosenttivertailu on vuoden 2017 talousarvioon (talousarviomuutokset eivät näissä mukana) Verotulot ja valtion rahoitus -1,62 % Toimintatuotot 32,85 % Henkilöstökulut -0,88 % Palvelujen ostot (koko srk) 9,15 % Aineet ja tarvikkeet (koko srk) 1,40 % Keskusrahastomaksut 11,14 % Rahoitustuotot/kulut 10,70 % Hallinnon tuotot -1,71 % Hallinnon kulut 6,87 % Seurakuntatyön maksutuotot -4,64 % Seurakuntatyön kulut -1,45 % Hautaustoimen tuotot 0 %

7 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 54 Hautaustoimen kulut -0,33 % Kiinteistötoimen tuotot 298,76 % Kiinteistötoimen kulut 2,46 % Koko seurakunta toimintakulut 0,58 % Talousarviovertailu Toimintatuotot Henkilöstökulut Toimintakulut Toimintakate Vuosikate Poistot Tilikauden tulos Satunnaiset erät siirtyneet toimintatuottoihin TP 2017 alkaen Tilikauden yli-/alijäämä Investoinnit Talousarvio sisältää päivitetyn investointi-, vuosikorjaus- ja kalustohankintasuunnitelman. Investointeihin on varattu euroa. Merkittävimmät investointikohteet ovat: Lotjan lisämajoitusrakennus euroa ja Pappilan rantasauna/toimintarakennus euroa. Hankkeille oli määrärahavaraus jo vuodelle 2017, mutta kustannuksia on syntynyt vain suunnittelun osalta. Lotjan osalta kilpailutuksen keskeytyksen jälkeen hanke aloitettiin uudelleen kirkkovaltuuston muutostalousarvion myötä. Pienempiä euron hankkeita on yhteensä 8 kpl. Rakennusten, alueiden ja koneiden vuosikorjauksiin ja kunnossapitoon on varattu euroa. Kalusto, kone- ja laitehankintoihin on varattu euron määräraha. Maanvaihtokaupan tuottoarvio on esitetty toimintatuotoissa. Investoinneista, korjauksista ja hankinnoista on erillinen liite. Talousarvion sitovuustaso on kirkkovaltuustolle talousarvion pääluokkataso ja investointiosassa yli euron hankkeissa hankekohtainen. Talousarvion sitovuustaso on kirkkoneuvostolle pääsääntöisesti pääluokkataso. Tästä poikkeuksen tekee hallinnon ja seurakuntatyön pääluokka, joiden sitovuustaso on tehtäväalueittain. Talousarvion 2018 toiminnan tulos on euroa ja tilikauden tulos poistoeron jälkeen on euroa alijäämäinen. Ensimmäinen Kipan järjestelmässä tehty talousarvioennuste on huomattavan alijäämäinen. Talousarviohistorian perusteella on tiedossa toistuva ylibudjetointi ja lisäksi mittavat ylijäämät huomioon ottaen ennusteen perusteella ei ole vielä syytä huoleen. Toimintasuunnitelma ja talousarvio ovat esityslistan liitteenä.

8 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu TALOUSARVIO 2018 JA TALOUS-JA TOIMINTASUUNNITELMA (jatkoa) Talouspäällikön esitys: Kirkkoneuvosto hyväksyy liitteenä 1. olevan toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2018 sekä suunnitelmavuosien talousennusteen. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy talousarvion ja toimintasuunnitelman 2018 ja talous-ja toimintasuunnitelman vuosille liitteen 1. mukaisena. Todetaan, että lapsiasiainvaikutukset on huomioitu Päätösehdotus: päättää, että se hyväksyy liitteenä 1. olevan talousarvion ja toimintasuunnitelman 2018 ja talous-ja toimintasuunnitelman vuosille Todetaan, että lapsiasiainvaikutukset on huomioitu. Marketta Yli-Mäenpää poistui kokouksesta kello tämän pykälän käsittelyn aikana.

9 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu MAAKAUPPA PIRKKALAN KUNNAN KANSSA Kirkkoneuvosto 208/ Seurakunnan talousarviossa vuodelle 2017 on päätetty euron määrärahasta lisämaan ostamiseksi kunnalta Pappilan alueiden yhteyteen. Kunnan kanssa on täten neuvoteltu liitteenä olevan kartan mukaisen alueen eli Pirkkalan kunnan omistamasta kiinteistöstä Laamasenmäki n m2:n määräalaa seurakunnan lisämaaksi alueen toimintojen yhtenäistämiseksi. Neuvottelussa käytiin läpi myös mahdollinen maanvaihto kunnan ja seurakunnan välillä. Neuvottelun pohjalta Pirkkalan kunta ehdottaa maanvaihtoa seuraavasti. 1. Pirkkalan kunta luovuttaa Pirkkalan seurakunnalle kiinteistöstä n m2:n määräalan, jonka maapohjan arvo on ,80 euroa. Määräala on osoitettu liitekartalla punaisella. Määräalalla olevan puuston arvo on 2 532,00 euroa. 2. Pirkkalan luovuttaa Pirkkalan kunnalle kiinteistön seurakunta Linjametsä, jonka kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on m2. Kunta maksaa maapohjasta ,00 euroa ja puustosta ,00 euroa. Pirkkalan kunnan maksettavaksi jäävä väliraha on yhteensä ,20 euroa. Puustoarviot on suorittanut Pirkanmaan metsänhoitoyhdistys. Tarjous sitoo kuntaa vasta kun tätä tarjousta koskeva kunnanhallituksen päätös on lainvoimainen. Tarjous on voimassa asti. Seurakunta on aiemmin ostanut seurakunnan Uittamon alueen ja Pappilan alueen välissä olevan Hanhilahti-kiinteistön. Laamasenmäki kiinteistöstä erotettava määräala rajautuu sekä Pappilan alueeseen että kiinteistöön Hanhilahti. Määräalan hankinnan jälkeen määräalalla ja Hanhilahden kiinteistöllä oleva yhtenäinen koivumetsä on kokonaisuudessaan seurakunnan hallinnassa. Määräalan hankinta turvaa seurakunnan keskeisen toiminta-alueen monipuolisen ja suunnitelmallisen käytön pitkälle tulevaisuuteen. Määräalan ostaminen on jo aiemmin seurakunnassa käsitelty ja suunnitelmana hyväksytty, mutta maanvaihtoasia on tullut esille ainoana soveltuvana vaihtoehtona kunnan kanssa käydyn neuvottelun yhteydessä. Linjametsä kiinteistö on metsätalouden kannalta kokonsa vuoksi merkitykseltään seurakunnalle vähäinen. Kunnalla alueella voi olla pitkällä tähtäimellä monipuolisempaa käyttöä eli myös yleinen sekä molemmin puolinen etu puoltaa vaihtokauppaa. Seurakunta voi tarvittaessa ostaa metsätalousalueita muualtakin, jos katsoo toimintastrategiansa kannalta tämän välttämättömäksi. Vaihtokaupalla kehitetään ja rahoitetaan toimintaa. Talouspäällikön esitys: Kirkkoneuvosto päättää esittää kirkkovaltuustolle seuraava: 1. Pirkkalan seurakunta luovuttaa Pirkkalan kunnalle kiinteistön Linjametsä, jonka kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on m2. Kunta maksaa maapohjasta ,00 euroa ja puustosta ,00 euroa. Luovutettava kiinteistö esitetty myös liitteenä olevalla kartalla. 2. Pirkkalan kunta luovuttaa Pirkkalan seurakunnalle kiinteistöstä n m2:n määräalan, jonka maapohjan arvo on ,80 euroa. Määräala on osoitettu liitekartalla punaisella. Määräalalla olevan puuston arvo on 2 532,00 euroa. Puustoarviot on suorittanut Pirkanmaan metsänhoitoyhdistys. Pirkkalan kunnan maksettavaksi jäävä väliraha on yhteensä ,20 euroa.

10 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu MAAKAUPPA PIRKKALAN KUNNAN KANSSA (jatkuu) Päätös maanvaihtokaupasta sitoo seurakuntaa vasta kun tätä tarjousta koskeva kirkkovaltuuston päätös on lainvoimainen. Tämä edellyttää kirkkohallituksen vahvistusta. Kauppakirjan allekirjoittavat talouspäällikkö Pekka Elomaa ja kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth Päätösehdotus: päättää, että se hyväksyy seuraavat asiat: 1. Pirkkalan seurakunta luovuttaa Pirkkalan kunnalle kiinteistön Linjametsä, jonka kiinteistörekisterin mukainen pinta-ala on m2. Kunta maksaa maapohjasta ,00 euroa ja puustosta ,00 euroa. Luovutettava kiinteistö esitetty myös liitteenä olevalla kartalla. 2. Pirkkalan kunta luovuttaa Pirkkalan seurakunnalle kiinteistöstä n m2:n määräalan, jonka maapohjan arvo on ,80 euroa. Määräala on osoitettu liitekartalla punaisella. Määräalalla olevan puuston arvo on 2 532,00 euroa. Puustoarviot on suorittanut Pirkanmaan metsänhoitoyhdistys. Pirkkalan kunnan maksettavaksi jäävä väliraha on yhteensä ,20 euroa. Päätös maanvaihtokaupasta sitoo seurakuntaa vasta kun tätä tarjousta koskeva kirkkovaltuuston päätös on lainvoimainen. Tämä edellyttää kirkkohallituksen vahvistusta. Kauppakirjan allekirjoittavat talouspäällikkö Pekka Elomaa ja kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth.

11 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu ERO LUOTTAMUSTOIMESTA/ANTTI AALTO Kirkkoneuvosto 166/ Pirkkalan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen Antti Aalto anoo päivätyllä sähköpostilla eroa luottamustoimesta siitä syystä, että hän asuu ulkomailla eikä ole näillä näkymin palaamassa pysyvästi Suomeen lähiaikoina. KL 23. luvun 4 :n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Saman luvun 6 :ssä todetaan, että seurakuntavaaleilla valitun luottamushenkilön osalta päätöksen tekee se toimielin, jonka jäsen luottamushenkilö on. Kirkkoneuvosto päättää esittää kirkkovaltuustolle, että se myöntää eron Antti Aallolle Pirkkalan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenyydestä. Antti Aallon tilalle varsinaiseksi jäseneksi kirkkovaltuustoon tulee ryhmän varajäsen, joka on Petro Tuomainen Päätösehdotus: päättää, että se myöntää eron Antti Aallolle Pirkkalan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenyydestä. Antti Aallon tilalle varsinaiseksi jäseneksi kirkkovaltuustoon tulee ryhmän varajäsen, joka on Petro Tuomainen.

12 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu KIRKKONEUVOSTON PÄÄTÖKSET 143 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 144 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 145 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 146 Ohjausryhmien muistiot ja toimikuntien pöytäkirjat 147 Vuoden 2018 toimintasuunnitelman ja talousarvion alustava käsittely 148 Lastenohjaajien valinnat 149 Tulevaisuustyöryhmä (nuorten edustajat) 150 Alueellinen kiinteistöyhteistyöhanke 151 Sovintosopimus 152 Lastenohjaajan oppisopimus/varhaiskasvatus 153 Kirkkoherran päätökset 154 Talouspäällikön päätökset 155 Seuraavat kokoukset 156 Ilmoitusasiat 157 Muut esille tulevat asiat 158 Oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus 159 Kokouksen päätös 160 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 161 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 162 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 163 Ohjausryhmien muistiot ja toimikuntien pöytäkirjat 164 Lastenohjaajan työsuhde 165 Heidi Paulaniemen työsuhde 166 Ero luottamustoimesta/antti Aalto 167 Talousarvion 2018 rakenne (vyörytyksiä ei mukaan) 169 Pappilantien- ja parkkipaikkahankkeen, hautausmaan huoltoalueen ja pappilantien kilpailutukset 170 Kolehtisuunnitelma 171 Lausunto kirkkohallitukselle 172 Kirkkoherran päätökset 173 Talouspäällikön päätökset 174 Seuraavat kokoukset 175 Ilmoitusasiat 176 Muut esille tulevat asiat 177 Oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus 178 Kokouksen päätös 179 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 180 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 181 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 182 Ohjausryhmien muistiot ja toimikuntien pöytäkirjat 183 Talousarvio 2018 ja talous- ja toimintasuunnitelma Työhyvinvointitutkimus 185 Aikuistyönohjaaja Maritta Oksi-Helmisen irtisanomisilmoitus

13 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu KIRKKONEUVOSTON PÄÄTÖKSET (jatkoa) 186 Kirkkoherran päätökset 187 Talouspäällikön päätökset 188 Seuraavat kokoukset 189 Ilmoitusasiat 190 Muut esille tulevat asiat 191 Oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus 192 Kokouksen päätös 193 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 194 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 195 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 196 Ohjausryhmien muistiot ja toimikuntien pöytäkirjat 197 Talousarvio 2018 ja talous- ja toimintasuunnitelma Koulutussuunnitelman päivittäminen 199 Koulutussuunnitelma Muutos/toinen päävastuullinen tilintarkastaja 201 Aikuistyönohjaajan virka 202 Piispantarkastuksen palaute 203 Muistohanke 204 n päätösten laillisuusvalvonta 205 Kirkkoherran päätökset 206 Talouspäällikön päätökset 207 Seuraavat kokoukset 208 Maakauppa Pirkkalan kunnan kanssa 209 Ilmoitusasiat 210 Muut esille tulevat asiat 211 Oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus 212 Kokouksen päätös merkitsee tiedoksi kirkkoneuvoston päätökset.

14 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu VALTUUSTOALOITTEET n jäsenillä on mahdollisuus tehdä etukäteen tai kokouksessa valtuustoaloitteita. Aloitteet tulee jättää kirjallisina. Mahdolliset valtuustoaloitteet merkitään tiedoksi ja lähetetään kirkkoneuvostoon valmisteltavaksi. Todettiin, että valtuustoaloitteita ei ollut. 58 ILMOITUSASIAT Muutos/toinen päävastuullinen tilintarkastaja. Asia saatettiin kirkkovaltuuston tietoon.

15 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu SEURAAVAT KOKOUKSET : : Vuonna 2018: ti klo 18 ja ti 8.5. klo 18 Kirkkoneuvosto: Vuonna 2017 seuraavasti: ke klo Vuonna 2018: ke klo 17.30, ti klo 17.30, to klo 17.30, ke (ylimääräinen), ke klo ke klo merkitsee kokoukset tiedoksi. 60 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Kuullaan kokouksessa. Esitettiin toivomus, että paikallislehteen saataisiin kartta Pappilan alueesta.

16 PIRKKALAN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu KIRKOLLIS- JA HALLINTOVALITUSOSOITUS käsittelee kirkollis- ja hallintovalitusosoituksen. 62 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Puheenjohtaja päättää kokouksen. Puheenjohtaja päätti kokouksen kello

PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo Pirkkalan kirkko, seurakuntasali

PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo Pirkkalan kirkko, seurakuntasali PÖYTÄKIRJA N KOKOUS 9.1.2017 klo 18.00 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali PIRKKALAN SEURAKUNTA 1/2017 Sivu 2 1 KOKOUKSEN AVAUS n puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS n

Lisätiedot

63 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkovaltuuston puheenjohtaja avaa kokouksen.

63 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkovaltuuston puheenjohtaja avaa kokouksen. PIRKKALAN SEURAKUNTA 5/2015 Sivu 59 63 KOKOUKSEN AVAUS n puheenjohtaja avaa kokouksen. 64 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS n työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS N KOKOUS 13.12.2011 klo 18.30 Ryhmäkokoukset klo 17.30 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA PIRKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2011 Sivu 2 48 KOKOUKSEN AVAUS n kokouksen

Lisätiedot

Esityslista/Pöytäkirja Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. ti kello 17.30

Esityslista/Pöytäkirja Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. ti kello 17.30 Esityslista/Pöytäkirja Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO ti 24.10.2017 kello 17.30 Pirkkalan seurakunnan toimiston kokoushuone, Suupantie 10, 33960 Pirkkala KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 9/ 2017 Sivu 204

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS N KOKOUS 16.12.2014 klo 18.00 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali pöytäkirja PIRKKALAN SEURAKUNTA 5/2014 Sivu 2 57 KOKOUKSEN AVAUS n puheenjohtaja avaa kokouksen. 58 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

119 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

119 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6 / 2015 Sivu 120 119 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja kirkkoneuvoston päättämällä tavalla.

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS. 26.3.2015 klo 18.00 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali. Pöytäkirja

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS. 26.3.2015 klo 18.00 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali. Pöytäkirja N KOKOUS 26.3.2015 klo 18.00 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali Pöytäkirja PIRKKALAN SEURAKUNTA 2/2015 Sivu 21 20 KOKOUKSEN AVAUS n puheenjohtaja avaa kokouksen. 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja 4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO Tiistaina 27.11.2018 klo 18.30 Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja K O K O U S K U T S U Lohjan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS N KOKOUS 8.1.2015 klo 18.00 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali PÖYTÄKIRJA PIRKKALAN SEURAKUNTA 1/2015 Sivu 2 1 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkojärjestyksen 8 luvun 5 :n mukaan kutsun kirkkovaltuuston vaalikauden ensimmäiseen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika 18.12.2018 kello 18.30 18:50 Paikka Läsnä Turengin seurakuntakeskus Ahvenjärvi Seppo Anttila Jouni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe, 26-34 Hakala Pentti Puistola Helena Ilmarinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 16.10.2017 ARVIOINNIN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 23.10.2017 AIKA maanantaina 23.10.2017 klo 16.00 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.55 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari Kantola Pentti Karjalainen Esa Markkanen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) A S I A L U E T T E L O 32. Kokouksen avaus 33. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 35. Ääntenlaskijoiden valinta 36.

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 Kirkkovaltuusto Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 Kirkkovaltuusto Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo Aika 13.12.2016 kello 18.30 Paikka Läsnä Turengin seurakuntakeskus Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Jauhiainen Juha Kiukkonen Sirpa

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2010 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KOKOUSAIKA Tiistai kello

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2010 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KOKOUSAIKA Tiistai kello KOKOUSAIKA Tiistai 14.12.20010 kello 18.00-19.47 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntasali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Irja Alho Liisa Hiltunen Väinö Hintikka Matti Honkavaara Tuomo Kuokkanen Pekka

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 24.4.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 44 - Kokouksen avaus 45 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS N KOKOUS 30.10.2012 klo 18.30 Ryhmäkokoukset klo 17.30 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA PIRKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2012 Sivu 2 30.10.2012 klo 18.47-19.22

Lisätiedot

32 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkovaltuuston puheenjohtaja avaa kokouksen.

32 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkovaltuuston puheenjohtaja avaa kokouksen. PIRKKALAN SEURAKUNTA 3/2016 Sivu 35 32 KOKOUKSEN AVAUS n puheenjohtaja avaa kokouksen. 33 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS n työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS N KOKOUS 22.10.2013 klo 18.30 Ryhmäkokoukset klo 17.30 Pirkkalan kirkko, seurakuntasali ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA PIRKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 3 / 2013 Sivu 2 30 KOKOUKSEN AVAUS n puheenjohtaja

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 11.30 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.

Lisätiedot

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10)

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10) JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/2018 1 (10) Aika Keskiviikko 14.3.2018 klo 17.00 19.30 Paikka Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone KOKOUKSEN ASIALISTA 24 Kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Torstaina 11.3.2016 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 14 - xx- Allekirjoitukset

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.58 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Immonen Paavo Keijonen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 K U U L U T U S Askolan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 01.12.2016 klo 18.00 seurakuntakodilla Askolantie 23 Kokouksen asialista on nähtävillä 24.11. 1.12.2016 ja pöytäkirja 2. 16.12.2016

Lisätiedot

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ (6)

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ (6) Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ 1 (6) 28.12. n kokous Aika Torstai 28.12. klo 19.18 20.22 Paikka Pappila, Valtakatu 13, Kannus Läsnä Pajukoski Teija, puheenjohtaja Niemikorpi Antero, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 5/ / TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018

Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 5/ / TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018 TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kokousaika torstai 29.11.2018 klo 18.00 19.58 Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Varalla Airi Olsby talouspäällikkö kirkkoherra Veli-Matti Hietikko

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 22.3.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Poissa: Muuraiskangas Maria, jäsen Rautakoski Eeva, jäsen Stolp Jukka, jäsen Tuura Elina, jäsen MUUT SAAPUVILLA OLLEET. Lauri Kari Lanteri Leena

Poissa: Muuraiskangas Maria, jäsen Rautakoski Eeva, jäsen Stolp Jukka, jäsen Tuura Elina, jäsen MUUT SAAPUVILLA OLLEET. Lauri Kari Lanteri Leena KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 4 / 2014 Sivu 33 KOKOUSAIKA Torstai 11.12.2014 klo 19.00 20.30 Kokous aloitetaan joulupuurolla ja kahvilla klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti,

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Kirkkovaltuusto 20.05.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Kirkkovaltuusto 20.05.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikona klo 18.00 19.20 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

JOULURUOKAILU KLO Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen

JOULURUOKAILU KLO Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 11.12.2017 klo 18.00 JOULURUOKAILU KLO 17.30. KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon yläsali, Rantatie 9, 34800 Virrat KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus

Lisätiedot

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl MARTINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Kokousaika: Torstaina 6.6.2019 klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl Läsnä Hacklin Outi x puheenjohtaja Harstinen Pirjo - varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen

Anna-Mari Karppinen Puheenjohtaja Nelli Kauppi Läsnä Elsi Kemppainen Samuli Kolehmainen TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 3/2019 Kokousaika torstai 25.4.2019 klo 18.00 Kokouspaikka talo Veli-Matti Hietikko Henna-Leena Isokääntä Anita Junttila Anna-Mari Karppinen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kirkkovaltuusto Aika 19.12.2017 kello 18.30 19:00 Paikka Läsnä Turengin seurakuntakeskus Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli Elo Joonas Hakala Pentti Ilmarinen Liisa Jauhiainen Juha Kiukkonen Sirpa Kivistö Jukka Kostamo Pirkko

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 28.4.2014 klo 17.30. Pirkkalan kirkko

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 28.4.2014 klo 17.30. Pirkkalan kirkko KIRKKONEUVOSTO 28.4.2014 klo 17.30 Pirkkalan kirkko KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Sivu 2 83 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 18-19.20 Paikka Bäckman Läsnä Haaga Taru Haapakoski Paula, poissa Hannula Sirpa Hautala Jukka Herranen-Somero

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 11 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 15.6.2016 klo 18 Paikka Kokoushuone Bäckman Läsnä Arhio Kaija, poissa Haaga Taru Haapakoski Paula Hannula Sirpa

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/ 49 46 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.08.2011 46 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 21.03.2016 3/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.03.2016 1 Aika Maanantaina 21.03.2016 klo 16 16.25 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Nuorisokeskus Marttinen,Vanha pappila, Paunu sali. 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen

Nuorisokeskus Marttinen,Vanha pappila, Paunu sali. 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KIRKKOVALTUUSTO 1.11.2016 KOKOUSAIKA 14.11.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Nuorisokeskus Marttinen,Vanha pappila, Paunu sali Mikäli ette pääse kokoukseen pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 48. Kokouksen avaus 49. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 51. Ääntenlaskijoiden valinta 52.

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 20.20 Paikka: Seurakuntakoti, sali Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Henkilökoh. varajäsen Läsnä Karjalainen Esa

Lisätiedot

260 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

260 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 13 / 2015 Sivu 270 260 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja kirkkoneuvoston päättämällä tavalla.

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014. Lakkapää Tarja Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen. Raappana Tauno jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 19.02.2014 1/2014 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 19.02.2014 1 Aika Keskiviikkona 19.02.2014 klo 16.00 17.30 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 04.12.2018 3/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 04.12.2018 1 Aika 04.12.2018 klo 18.00 19.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/ 2017 Kirkkovaltuusto 1-14 Aika 24.1.2017 klo 18.00 19.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Tiitinen Ilkka jäsen/puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen poissa Hänninen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen. Virtanen Markku jäsen, läsnä 87-99

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen. Virtanen Markku jäsen, läsnä 87-99 Aika 1.6.2015 klo 16.30 17.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen, läsnä 95-103 Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 PÖYTÄKIRJA. Hakala Ellinoora Hämäläinen Sirpa. Kallioinen Saila Knuutila Heikki Koivisto Sirkka-Liisa

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 PÖYTÄKIRJA. Hakala Ellinoora Hämäläinen Sirpa. Kallioinen Saila Knuutila Heikki Koivisto Sirkka-Liisa 1 KOKOUSAIKA keskiviikkona 12.12.2018 klo 18.00 19.15 Kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA Akaan seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Bister Salla Hakala Ellinoora

Lisätiedot

TAIPALEEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2

TAIPALEEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2 TAIPALEEN SEURAKUNNAN KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2 MUUTETTU ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 142 - Kokouksen avaus 143 - Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen 3.10.2013 33 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen Erkki Karppinen

Lisätiedot

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 4/ (5) Läsnä Pajukoski Teija jäsen, puheenjohtaja. Heiniemi Markku

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 4/ (5) Läsnä Pajukoski Teija jäsen, puheenjohtaja. Heiniemi Markku Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 4/ 1 (5) n kokous Aika maanantai klo 19-20.16 Paikka seurakuntatalo, Valtakatu 20, Kannus Läsnä Pajukoski Teija, puheenjohtaja Niemikorpi Antero, varapuheenjohtaja Ahonen

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2018. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2018. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 20.11.2018 9/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 20.11.2018 1 klo 16.00 16.55 Pello seurakuntakoti Jäsenet Pieskä Aino puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin Pertti

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO (13) klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KIRKKOVALTUUSTO (13) klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KIRKKOVALTUUSTO 13.12.2018 1 (13) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka 13.12.2018 klo 17.00 18.20. Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KV 36 KOKOUKSEN AVAUS 3 KV 37 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 KV

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO (11) Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KIRKKOVALTUUSTO (11) Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KIRKKOVALTUUSTO 07.12.2017 1 (11). KOKOUSTIEDOT Aika 07.12.2017 klo 18.00 19.30 kahvit alkaen klo 17.30 Paikka Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KV 47 KOKOUKSEN AVAUS 3 KV 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2013 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2013 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 15.12.2014 kello 18.00 19.35 Kahvitarjoilu kello 17.15-18.00, valokuvaus 17.40 Kokouksen alussa rakennusinsinööri Hannu Järvinen esittelee Toijalan siunauskappelin kuntoarvioraportit ja korjaussuunnitelman

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO

KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA 26.9.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 30 - Kokouksen avaus 31 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappila, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappila, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 15.8.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pappila, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 64 - Kokouksen avaus 65 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 66 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 20.11.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen Järvenpää

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kirkkoneuvosto 25.3.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Aika 25.3.2014 klo 17.30-18.45 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lassila Mirja jäsen, läsnä 38-45 Pihkala Isto

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 7.12.2009 10/2009 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) Aika Maanantai 7.12.2009 klo 16.00 16.40 Paikka Hautausmaat, Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Matti Kurvinen puheenjohtaja Hannu Hyttinen

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1/7

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2016 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1/7 Sivu 1/7 Aika Tiistai 14.06.2016 klo 19.00 19.41 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4 Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja Hirvonen Kirsi Hämäläinen Maarit Kankkunen

Lisätiedot

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKONEUVOSTO (12) klo kokous (kahvit alkaen)

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKONEUVOSTO (12) klo kokous (kahvit alkaen) KIRKKONEUVOSTO 10.1.2019 1 (12) KOKOUSTIEDOT Aika 10.1.2019 klo 16.30 kokous (kahvit 16.00 alkaen) Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntakeskus Aatoksen kokoushuone KN 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 2 KOKOUKSEN

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 NEUVOSTO 31.10.2017 NEUVOSTON KOKOUS Aika Ti 31.10.2017 klo 17.00 18.50 Paikka Kauniaisten kirkko, alatakkahuone Läsnä Poissa Helistekangas Laura Huoponen Kari

Lisätiedot

KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) KIRKKOVALTUUSTO Kirkkovaltuuston 27 jäsenestä varajäsenet mukaan lukien oli paikalla 21

KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) KIRKKOVALTUUSTO Kirkkovaltuuston 27 jäsenestä varajäsenet mukaan lukien oli paikalla 21 KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 22018 1(9) Aika: Ti 11.12.2018 klo 19.00 21.35 Paikka: Läsnä: Kauhavan seurakuntakodilla, Kirkkotie 3 b Aaramaa Simo Alatalkkari Anna-Maija Annala Marja-Liisa Erkkilä Leena

Lisätiedot

K O K O U S K U T S U

K O K O U S K U T S U ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA K O K O U S K U T S U Kirkkovaltuuston kokous pidetään 2.6.2016 klo 18.00 seurakuntakodilla, Askolantie 23 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 4/2017

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 4/2017 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto 4/2017 Kokousaika Tiistai 19.12.2017 kello 14.00 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 36 Kokouksen avaus 37 Nimenhuuto 38 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 9.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 1 - Kokouksen avaus 2 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/ Aika Tiistai 4.12.2018 klo 18.10 19.50 Paikka Lankaniemen leirikeskus Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti Sari Lantta Jukka Lehtonen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen Aika 16.5.2017 klo 19.00-19.25 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Kaukonen Raimo varajäsen Elo Joonas jäsen Puusaari Seija jäsen Rantala

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/ 10 9 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 3.4.2017 9 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Läsnä Veli-Matti Hietikko x Jussi-Pekka Honkanen - Henna-Leena Isokääntä - Kirsti Leiviskä Anita Junttila Kari Karppinen Nelli Kauppi

Läsnä Veli-Matti Hietikko x Jussi-Pekka Honkanen - Henna-Leena Isokääntä - Kirsti Leiviskä Anita Junttila Kari Karppinen Nelli Kauppi TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kokousaika Tiistai 3.5.2016 klo 18.00.-19.01. Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Läsnä Veli-Matti Hietikko Jussi-Pekka Honkanen -

Lisätiedot

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (7)

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (7) JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/2019 1 (7) Aika Keskiviikko 20.2.2019 klo 16.00 Paikka Jämsän seurakuntakeskuksen takkahuone KOKOUKSEN ASIALISTA 32 Kokouksen avaus 3 33 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto

Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ Kirkkovaltuusto Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 14 Aika tiistai 10.12.2013 klo 18.30 19.56 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 8.8.2019 1 (7) KOKOUSTIEDOT Aika 8.8.2019 klo 15.00 kokous (kahvit 14.30 alkaen) Paikka Seurakuntakeskus Aatoksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KN 82 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 83 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.10.2012 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.10.2012 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.10.2012 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 9 / 2012 Sivu 2 158 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.12.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 123 - Kokouksen avaus 124 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KOKOUSAIKA 14.3.2018 klo 18-19.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Konttinen Sirkka puheenjohtaja LÄSNÄ Sorjonen Liisa Haapsaari Tuula Hyttinen Mauri

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kirkkoneuvosto Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kirkkoneuvosto Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 5.6.2012 klo 17.30-19.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Eero varajäsen Elo Veijo jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Nummela Leif varajäsen Selinummi

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 6.2.2018 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 ASIALISTA

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2017. Kirkkovaltuusto Sivu 1

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2017. Kirkkovaltuusto Sivu 1 NRO 4/2017 Kirkkovaltuusto 29.11.2017 Sivu 1 KOKOUSTIEDOT AIKA 29.11.2017 klo 18.50 20.05 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, iso sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Juhola Seppo, puheenjohtaja Heinonen Jaana, varajäsen

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014. Kokousaika klo seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Sipoo

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014. Kokousaika klo seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Sipoo SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014 Kokousaika klo 18.00 20.12 Kokouspaikka seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Raila Degerholm

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 30.12.2013 klo 16.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 30.12.2013 klo 16.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 30.12.2013 klo 16.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 12 / 2013 Sivu 2 216 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 )

SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 ) 1 ( 5 ) Aika Keskiviikko klo 19.00 19.50 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Mari Kantola Pekka Koivisto Markku Kontinen Päivi

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot