KANSALAISOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
|
|
- Saija Marjut Majanlahti
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KANSALAISOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE Laki vapaasta sivistystyöstä, ylläpitämislupa ja kansalaisopiston arvot Kansalaisopiston toimintaa määrittelevä laki Vapaasta sivistystyöstä uudistettiin ja se tuli voimaan Lain ensimmäisessä pykälässä määritellään lain tarkoitus ja tavoitteet: Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Vuonna 2012 opetus- ja kulttuuriministeriö uudisti kaikkien kansalais- ja työväenopistojen ylläpitämisluvat. Kirkkonummen kunnan opetuksen järjestämisluvassa ylläpitäjäkunta on Kirkkonummi ja sopimuskunta Siuntio. Opetuskielinä ovat suomi ja ruotsi. Kirkkonummen kansalaisopiston koulutustehtävä on määritelty seuraavasti: Kirkkonummen kansalaisopiston Medborgarinstitutet i Kyrkslätt koulutuksessa painottuvat kielten opetuksen aineet, taide- ja taitoaineet, yhteiskunnalliset ja kasvatukselliset aineet, luontoon ja ympäristöön liittyvät aineet, tieto- ja viestintätekniset aineet sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävät aineet. Opisto järjestää lisäksi maahanmuuttajakoulutusta. Kirkkonummen kuntastrategiasta kansalaisopiston toiminnassa korostuvat seuraavat näkökulmat: 1. Kehittyvät palvelut Kansalaisopistossa laaditaan prosessikuvaukset opiston ydintoiminnoista ja kehitetään niiden pohjalta digitaalisia palveluita asiakaspalvelun näkökulmasta. Tavoitteena on kehittää kansalaisopistosta helpommin lähestyttävä oppilaitos, joka palvelee laajasti kuntalaisia huomioiden eri käyttäjäryhmien tarpeet. 2. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Kansalaisopisto kehittää yhteistyötä asiakaslähtöisesti kunnan muiden yksiköiden, kolmannen sektorin ja paikallisten yritysten kanssa. Yhteistyö on kansalaisopiston toiminnan kannalta keskeistä. Yhteistyöverkoston merkitys korostuu uusien opiskelijoiden integroimisessa kursseille ja toimintaympäristön muuttuessa. 3.Sitoutunut ja osaava henkilöstö Henkilöstölle annetaan mahdollisuus kehittää omaa työnkuvaa ja vaikuttaa siihen. Kannustetaan henkilöstöä suunnittelemaan omaa työtä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. 4. Tasapainoinen talous Kansalaisopistolla seurataan opetustuntimääriä kustannustehokkaasti. Ulkopuolisen rahoituksen avulla pyritään integroimaan uusia kohderyhmiä mukaan opiston toimintaan. Opiskelun merkitys Kansalaisopisto on kaikille avoin ja toiminnallisesti neutraali paikka, johon opiskelijan on helppo tulla kehittämään itseään elämän eri vaiheissa. Opiskelu kansalaisopistossa tapahtuu aina ryhmissä. Kurssitarjonta on laaja, noin 500 eri alan kurssia lukuvuodessa. Kansalaisopiston vaikuttavuusarvioinneissa opiskelijat kokivat seuraavat opiskelun vaikutukset merkityksellisinä omassa elämässään: yhteisöön kuuluminen ja sosiaalinen vuorovaikutus, käytännön hyöty ja oppimisen ilo, tekeminen ja osaaminen, itsevarmuus ja itsetunto, oppimiskyvyn parantuminen, yhteiskunnallinen osallistuminen, henkinen ja fyysinen hyvinvointi.
2 Omaehtoinen opiskelu kansalaisopistossa perustuu jokaisen opiskelijan omaan kiinnostukseen, vapaaehtoisuuteen ja haluun kehittää omia tietoja ja taitoja. Joillakin kursseilla on mahdollista suorittaa tutkinto. Tällaisia oppiaineita ovat avoin yliopisto, taiteen perusopetus, merenkulun kurssit, ensiapukurssit, järjestyksenvalvoja, hygieniapassi ja suomen kielen kurssit maahanmuuttajille. Suoritetusta tutkinnosta saa todistuksen, jolla on merkitystä muihin opintoihin haettaessa, opitun tunnistamisessa tai kelpoisuuden osoittamisessa. Kohderyhmät ja yhteistyöverkosto Kansalaisopiston opetustarjonta pyrkii vastaamaan eri asiakasryhmien tarpeisiin. Kohderyhmiä ovat eriikäiset henkilöt 0-98 vuoden välillä, naiset ja miehet, eri koulutustaustaiset ja eritaitoiset henkilöt. Pääpaino on aikuisopiskelijoissa ja aikuisten opettamisessa. Yksinomaan lapsille suunnattua opetusta on taiteen perusopetuksen Käsityökoulun opetus. Kielten, liikunnan ja tietotekniikan kursseille - samoin kuin tutkintotavoitteisille kursseille - on luotu tasokuvaukset helpottamaan opiskelijan hakeutumista oikean tasoiselle kurssille. Näissä ryhmissä opiskelu voi jatkua tasolta toiselle eri lukuvuosina. Kohderyhmien tarpeiden tunnistaminen on kansalaisopiston opetustyön pedagoginen perusta. Siinä tehdään usein hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, kuten perusturva, työvoimahallinto, kolmannen sektorin eri toimijat. Yhteistyöverkoston merkitys korostuu tiettyjen kohderyhmien, kuten nuorten, vähän liikkuvien, maahanmuuttajien ja senioreiden aktivoinnissa mukaan kansalaisopiston kursseille. Kaikissa oppiaineissa pyritään yhteistyön ja yhteistyöverkostojen lisäämiseen. Se lisää niin opetuksen kysynnän ja tarjonnan kohtaamista ja se on erinomainen tapa rekrytoida uusia opiskelijoita ja toimijoita mukaan toimintaan. Kestävän kehityksen ja ekologisuuden opetuksessa tehdään yhteistyötä paikallisten luontoyhdistysten kanssa. Lukuvuoden erityiseksi kohderyhmäksi on valittu joustavaa luku- ja kirjoitustaidon sekä suomen kielen koulutusta tarvitsevat maahanmuuttajat. Opetusta kohdennetaan erityisesti kotivanhemmille ja perheille. Kurssitarjontaa laajennetaan myös toiminnallisessa suomen kielen koulutuksessa, kuten ruuanlaitossa, liikunnassa, työelämätaidoissa ja kädentaidoissa. Lisätään lasten ja nuorten kurssitarjontaa koulujen syyslomaviikolla 42 sekä talvilomaviikolla 8. Pyritään lisäämään nuorten opiskelijoiden osallistumista kansalaisopiston opetukseen tarjoamalla lyhyitä tutustumiskursseja liikunnassa, taiteissa ja yhteiskunnallisissa aineissa. Opetuksen suunnittelussa ja markkinoinnissa tehdään yhteistyötä nuorisopalveluiden kanssa. Tarjontaa laajennetaan Kirkkonummi Tutuksi retkikokonaisuuksissa, ja kurssikokonaisuuden suunnittelussa tehdään yhteistyötä yhteistyöverkoston kanssa. Kansalaisopisto tekee yhteistyötä Kirkkonummen musiikkiopiston ja lasten ja nuorten kuvataidekoulun kanssa vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen pedagogisessa kehittämisessä. Yhteistyötä tehdään opetusohjelmien suunnittelussa, tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa, tiedotuksessa sekä yhteisellä johtoryhmätyöskentelyllä. Taiteen perusopetuksen alaisuuteen kuuluvan käsityökoulun uusi opetussuunnitelma tehdään yhteistyössä kuvataidekoulun kanssa. Opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä Opetuksen arviointi Laki vapaasta sivistystyöstä velvoittaa toiminnan arviointiin, jonka tavoitteena on tukea vapaan sivistystyön kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Arviointi kohdistuu keväällä 2018 opetuksen laadun arviointiin ja se toteutetaan kurssikohtaisena opiskelija-arviointina. Syksyllä 2018 arvioidaan opistojen yhteisen asiakaspalvelun asiakastyytyväisyyttä.
3 Kansalaisopiston opetustilat Kansalaisopisto on paikallinen toimija ja se palvelee kuntalaisia liki 50 opetuspisteessä eri puolilla Kirkkonummen ja Siuntion kuntia. Pääosa opetuksesta annetaan koulujen tiloissa. Keskusta: Kirkkonummen kansalaisopisto L-talo, Kirkkonummen koulukeskus, Mäkitalo, Finnsbackan navetta, Kirkkonummen palvelukeskus, Uimahalli, Omnian ammattiopisto, Kuvataidekoulu, Neidonkallion päiväkoti, Seurakuntatalo, Luckan, Kannonkolon asukaspuisto, Villa Haga musiikkiopiston talo. Masala: Köpas, Nissnikun koulu, Monitoimitalo, Kartanonrannan koulu, Dojo Masala ry, Masalan kirjasto, Piennarkujan asukaspuisto, LähiTapiola Sport Center, Toimari Veikkola: Veikkolan koulu, Vuorenmäen koulu, Veikkolan nuorisotila, Veikkolan kirjasto Muut: Gesterbyn museoalue, Winellska skolan, Winellska skolanin väestönsuoja, Heikkilän koulu, Ljungheda,Gillobacka föreningshus, Laajakallion koulu, Tolsan koulu, Bygdebo, Sjökulla skola, Eerikinkartano, Bobäck skola, Torhem, Friggesby skola, Kantvikin koulu, Svartbäck, Marthabo, Falcks hallar, Aleksis Kiven koulu (Siuntiossa) Lukuvuoden painopistealueet - Asiakaspalvelu ja asiakaslähtöisyys toiminnassa: Kehitetään kansalaisopiston toimintaa asiakaslähtöisesti hyödyntäen aiempien vuosien laajoja toiminnanarviointiraportteja sekä toteuttamalla asiakaspalvelukysely syksyllä Kansalaisopiston opetus toteutetaan lähellä kuntalaista, eri puolilla Kirkkonummea ja Siuntiota. Keskeisimmät opetuspisteet ovat Kirkkonummen keskustassa, Masalassa ja Veikkolassa. Kurssitiedotusta toteutetaan eri tiedotuskanavien kautta, myös henkilökohtaisesti eri kohderyhmille. Lisäksi huomioidaan asiakkaiden kurssitoiveita opetusohjelman suunnittelussa kutsumalla kuntalaisia asiakastilaisuuksiin ja kannustamalla heitä ilmaisemaan kurssitoiveita myös verkossa. - Opetuksen laadun kehittäminen: Kehitetään kiinnostavia ja laadukkaita kursseja eri kohderyhmille. Opetusohjelman suunnittelussa tehdään yhteistyötä muiden vapaan sivistystyön oppilaitosten sekä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Kurssien kehittämistyössä huomioidaan asiakaspalautteet ja reagoidaan niihin. Opetuksen laatua kehitetään lisäämällä päätoimisten opettajien opetustuntien osuutta suhteessa tuntiopettajien opetustunteihin kansalaisopistossa aloittaa uusi liikunnan päätoiminen opettaja sekä laulun opettaja, jonka opetusvelvollisuus jaetaan musiikkiopiston kanssa. Opettajakuntaa kannustetaan sitoutumaan oman opetustyön kehittämiseen ja kurssien markkinoimiseen. Opettajakunnalle järjestetään yhteisiä koulutustilaisuuksia ja kannustetaan opettajia oman oppiaineen täydennyskoulutuksiin. Opetuksessa hyödynnetään eri oppimisympäristöjä ja otetaan käyttöön Google Classroom - digitaalinen oppimisympäristö. - Opiskelijamäärän kasvu: Tavoitteena on kasvattaa opiskelijamääriä kehittämällä opetuksen laadukkuutta, näkyvyyttä sekä tunnettavuutta. Näkyvyyttä lisätään yhteistyössä Kirkkonummen musiikkiopiston ja Kirkkonummen lasten ja nuorten kuvataidekoulun kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään vapaa-aikapalveluiden muiden toimijoiden kanssa toiminnasta tiedottamisessa sekä uusien kohderyhmien integroimisessa kansalaisopiston opintoihin. - Maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen kehittäminen: Laki vapaasta sivistystyöstä on muuttunut Lainmuutoksella on luotu uusi koulutusmalli maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutukseen vapaan sivistystyön toimintana. Kansalaisopisto on vahva kotouttamistoimija alueella järjestäen suomen ja ruotsin kielen sekä
4 luku- ja kirjoitustaidon koulutusta päivä- ja iltaopetuksena. Kansalaisopisto on mukana kunnan kotouttamisesta vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa laatimassa jokaiselle uudelle kuntalaiselle suunnitelmaa aktiivisesta integraatiosta, ja kansalaisopiston tuottamat kurssit kirjataan kunnan viranomaisen laatimaan kotouttamissuunnitelmaan. Tavoitteena on saada jatkossa suurempi osa kotoutumaan Kirkkonummelle kansalaisopiston kurssien kautta. Koulutusta toteutetaan monialaisena yhteistyönä kunnan kotouttamis- ja sosiaalityön kanssa. Kehitetään joustavia koulutusmahdollisuuksia ja pyritään madaltamaan maahanmuuttajien osallistumiskynnystä tarjoamalla opetusta lähellä asiakaskuntaa ja järjestämällä tarvittaessa lastenhoitoa. Kehitetään uusia toiminnallisia kielen ja kulttuurin kursseja, ja osallistetaan maahanmuuttajataustaisia kuntalaisia kurssisuunnitteluun ja kurssien toteuttamiseen. Tavoitteena on monipuolistaa maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon opiskelumahdollisuuksia ja nopeuttaa heidän polkujaan koulutukseen ja työelämään. Maahanmuuttajien määrä Kirkkonummella nousee, ja erityisesti perheiden määrä lisääntyy. Kansalaisopiston erityisenä kohderyhmänä ovat maahanmuuttajataustaiset kotivanhemmat ja perheet. - Kädentaitojen taiteen perusopetuksen yleisen opetussuunnitelman mukaisen opetuksen kehittäminen: Kansalaisopistossa käynnistettiin lukuvuonna lasten ja nuorten kädentaitojen taiteen perusopetuksen yleisen opetussuunnitelman mukainen opetus. Ryhmiä on tällä hetkellä kaksi syksyinä 2013 ja 2015 aloittaneet. Syksyllä 2018 aloitetaan uusi käsityökoulun ryhmä. Kansalaisopiston kädentaitojen opetus laatii yhteistyössä lasten ja nuorten kuvataidekoulun kanssa uuden opetussuunnitelman mukaisen paikallisen opetussuunnitelman. Yhteistyötä tehdään myös taiteen perusopetuksen tiedotuksessa, yhdessä musiikkiopiston kanssa. - Opetustilat: Kansalaisopisto käyttää koulujen tiloja ilta- ja viikonloppuopetuksessa. Koulujen käyttö on järkevää taloudellisesti ja tärkeää niiden hyvän opetusteknologisen varustuksen vuoksi. Tällä hetkellä kansalaisopisto tarvitsee uudet kudonnan opetustilat Kirkkonummen keskustan alueelta. Vanhoissa kudonnan opetustiloissa on havaittu sisäilmaongelmia, eikä niissä voida jatkaa opetusta. Lisäksi kansalaisopistolla on tarvetta liikunnan päiväopetustiloille. Liikunnan päiväopetusta, kuten senioreiden ja maahanmuuttajien liikuntakursseja joudutaan järjestämään yksityisissä tiloissa, ja kursseille on tulijoita enemmän kuin voidaan ottaa. Henkilöstö Henkilöstökoulutus Opetushenkilöstö osallistuu oman alan koulutuksiin, joiden kustannuksiin haetaan hankerahoitusta. Lisäksi hyödynnetään Kansalaisopistojen liiton ja Bildningsalliansenin järjestämää koulutusta sekä kunnan sisäistä koulutusta. Hankkeet Opintoseteliavustukset Kohderyhmä ja tavoite: Maahanmuuttajien kielikoulutukset ja senioreiden kokeilevat päiväryhmät Rahoittaja: Opetushallitus, opintoseteliavustukset 2017, käytetään syyslukukautena Tila: loppuraportti Saatu summa: 7750 Opetuksen laajuus ja opetustuntijako Lukuvuonna kansalaisopiston kaikkien kurssien tuntimäärää ja kustannusrakennetta tarkastellaan kunnan strategisten tavoitteiden mukaisesti. Kurssimääriä kasvatetaan maltillisesti ja oppilasmääränkasvun tavoite on 1%. Lukuvuoden opetustuntimääräksi suunnitellaan opetustuntia, joka on 10% kasvu edellisvuoteen verrattuna
5 Opetustunnit opetusaloittain: Kansalaisopiston tuntiraami SYKSY -18 KEVÄT/KESÄ -19 Avoin yliopisto Kielet* UMAKO Taide-ja taitoaineet Kädentaidot* Kuvataide Musiikki* Kirjallisuus ja teatteri* Tietotekniikka Yhteiskunnalliset ja luonnontieteelliset aineet Yleisöluennot (maksuttomat) Liikunta, tanssi ja terveys* *Ruotsinkielisten kurssien lisäys 375t syksy (kielet 50t., liikunta 100t., musiikki 100t., kädentaidot 75t., kirjallisuus ja teatteri 50t.) Yhteensä Lukuvuoden kurssit eri aineryhmissä: Avoin yliopisto: kasvatustiedeperusopinnot ja aineopinnot Kielet: suomi vieraana kielenä, ruotsi, englanti, espanja, italia, japani, kiina, latina, nykykreikka, portugali, ranska, saksa, venäjä, viro Taitoaineet: käsityökoulu, keramiikka, lasi, mosaiikki, hopea, posliini, erikoistekniikat ja teemakurssit, huovutus, ompelu, perinnetekstiilit, kudonta, puu-ja metallityöt, koristemaalaus, verhoilu ja entisöinti, kädentaitojen perhe-ja seniorikurssit sekä integroivat kurssit maahanmuuttajien kielikoulutuksen osana. Taideaineet: musiikki (uutena Näppärit ja vapaan säestyksen viikonloppukurssit), kuvataide, kirjallisuus, teatteri. Liikunta: terveysliikunta, kuntoliikunta, perheliikunta, tanssi, zumba, vesiliikunta, niskaselkävoimistelu, kehotietoisuus, pilates ja kehonhuolto, jooga ja chi -kurssit sekä itsepuolustuslajit. Tieto-ja viestintätekniikka: aloittelijoiden peruskoulutus, seniorikurssit, Digi-kansalaisen perustaidot, ohjelmointi, digikuvaus ja kuvankäsittely, uuden ajan kurssit. Terveys- ja hyvinvointi: psykologia, ystävätoiminta, hygieniapassikoulutus, ruokakurssit, ensiapukoulutus, perinnetaidot ja terveys. Luonto, ympäristö ja yhteiskunta: luonnontieteelliset kurssit, Kirkkonummi tutuksi ja Vaikea perintö - luentosarjat, Aikojen kulkijat 3, merenkulun kurssit, historia ja kotiseutu, vapaa-aika ja puutarhakurssit.
KANSALAISOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
1 SIV 17.5.2017, liite KANSALAISOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2017-2018 Laki vapaasta sivistystyöstä, ylläpitämislupa ja kansalaisopiston arvot Kansalaisopiston toimintaa määrittelevä laki Vapaasta
LisätiedotKANSALAISOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015
1 SIV 2.4.2014 LIITE KANSALAISOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Laki vapaasta sivistystyöstä, Kirkkonummen kuntastrategia, ylläpitämislupa ja kansalaisopiston arvot Laki Vapaasta sivistystyöstä
LisätiedotKANSALAISOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016
1 SIV 4.3.2015, Liite KANSALAISOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Laki vapaasta sivistystyöstä, Kirkkonummen kuntastrategia, ylläpitämislupa ja kansalaisopiston arvot ja toiminnan arviointi
LisätiedotLasten ja nuorten kulttuuriseminaari
Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen
LisätiedotKARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014
KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa
LisätiedotEspoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.
Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki
Lisätiedot1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj
1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian
LisätiedotVapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka
Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka Maahanmuuttajien työllisyydellä ja osallisuudella hyvinvointia 24.10.2013 Sannasirkku Autio 25.10.2013 Sannasirkku Autio
LisätiedotKANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain
LisätiedotSuomenkielinen työväenopisto STOJK LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej
Suomenkielinen työväenopisto STOJK 24.1.2017 LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej 13.1.2017 Työväenopiston opetuksen tuntiresurssin jaon perusteet 2018-2020 Tuntiresurssin jaon lähtökohtana on työväenopiston
LisätiedotKARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015
KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa
LisätiedotKansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu
Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön
LisätiedotTerveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
LisätiedotVAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto
VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon
LisätiedotToimipaikka Osoite Tilasta vastaava henkilö
Toimipaikka Osoite Tilasta vastaava henkilö Puhelinnumero Kirjasto Kirkkonummen pääkirjasto ja kirjastoauto Kirkkotori 1, 02400 Kirkkonummi Kirjastotoimenjohtaja Margareta Kull-Poutanen Veikkolan kirjasto
LisätiedotSOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA
1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.
LisätiedotKANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola
KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA Info uusille opettajille Wellamo opisto 29.8.2016 Päivikki Tapiola VAPAA SIVISTYSTYÖ: villiä ja vapaata? Laki vapaasta sivistystyöstä (932 / 1998) Vapaan sivistystyön tarkoituksena
LisätiedotHelsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen
Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset FT Emilia Valkonen Hankkeen tarkoitus Selvittää: työväenopiston opetuksen tarve määritellä opetusresurssien jakamisessa käytetyt perusteet
LisätiedotAIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.
LisätiedotOtsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1
Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä
LisätiedotLIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
LisätiedotVST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi
VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista
LisätiedotOPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
LisätiedotPerusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt
Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,
LisätiedotOULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
LisätiedotLuokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
LisätiedotKANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 349 Sj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta työväenopistossa HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen
LisätiedotAikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto
Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain
LisätiedotMONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke
MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke LOPPURAPORTTI Heli Karppinen Kaukametsän opisto PL 251, 87101 Kajaani SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO..2 2 HANKKEEN TAUSTA JA
LisätiedotLimingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012
1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus
LisätiedotPunaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri
LisätiedotOPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen
OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat
LisätiedotKansallinen koulutuksen arviointikeskus
1 ALOITE Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vapaa sivistystyö tänään Vapaa sivistystyö on ylivoimaisesti laajin aikuiskoulutuksen muoto Suomessa. Koulutus tavoittaa vuosittain noin miljoona opiskelijaa.
LisätiedotOpetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu
LisätiedotLiite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009
Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,
LisätiedotTERVETULOA
TERVETULOA 22.1.2018 luokaton kurssimuotoinen pakolliset ja valinnaiset kurssit (yht. väh. 75) yleissivistävä 5-jaksojärjestelmä koeviikko sähköistyminen ylioppilaskirjoitukset Lukiossa opiskelu Minkä
LisätiedotTavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü
2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen
26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)
LisätiedotLUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET
Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014
LisätiedotPORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän
PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,
LisätiedotKampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio
Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset
LisätiedotUudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö
Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA 26.5.2009
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 4 POHJOISEN ALUEOPISTON ESITTELY Sto EHDOTUS Merkitään tiedoksi. Lisätiedot: Vattula Kaarina, aluerehtori (pohjoinen alueop.), puhelin 310 88541 ESITTELIJÄ Historiaa
LisätiedotOPS-2016 kevät Juvan perusopetus
PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,
LisätiedotHIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017
1 HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 VISIO Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana koulutuksen järjestäjänä, aktiivisena vaikuttajana
LisätiedotKANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain
LisätiedotKEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2020
KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2020 Käsitelty opettajainkokouksessa 24.8.2013 Hyväksytty Someron kaupungin sivistyslautakunnassa 10.9.2013 Somero-opiston kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Toimintaympäristö
LisätiedotOPS on työväenopiston opetustoimintaa ohjaava perustavanlaatuinen asiakirja.
1 Helsingin kaupunki Suomenkielinen työväenopisto ej 2.6.2014 3. OPS paja 2.6.2014/ disposition työstö Opetussuunnitelma Dispositio 1. Opetussuunnitelman tarkoitus ja käyttö 2. Työväenopiston tehtävä 3.
LisätiedotMONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu
MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat
LisätiedotOPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hakulomake 1 (7) A-, B- ja C-osat Liite 2 OKM/8/530/
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hakulomake 1 (7) Järjestämisluvan muutoshakemus lukiolain (629/1998) 4 ja 4 a :ssä säädetyn erityisen koulutustehtävän myöntämiseksi Mikäli hakijalla ei ole aikaisemmin ollut
LisätiedotSUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
LisätiedotPerusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?
LisätiedotVUOSISUUNNITELMA 2015 2016
1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen
LisätiedotOpetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman
LisätiedotOPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011
OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN
LisätiedotArvosanajakaumia syksy
jakaumia syksy 2014 1 Koko maa Äidinkieli, suomi Naiset 111 4,4 339 13,4 482 19,1 634 25,1 573 22,7 333 13,2 56 2,2 2528 4,0 Miehet 47 2,1 159 7,1 292 13,0 450 20,1 599 26,7 586 26,1 109 4,9 2242 3,4 Yhteensä
LisätiedotOPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
LisätiedotVapaan sivistystyön uudistuvat työtavat
Vapaan sivistystyön uudistuvat työtavat Virtuaaliopetuksen päivät, Helsingin Messukeskus 3.12. 2012 Annukka Wiikinkoski, opetuspäällikkö Espoon työväenopisto Suomen toiseksi suurin kaupunki Asukkaita 252
LisätiedotUudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
LisätiedotIlman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
LisätiedotKeski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan
LisätiedotPadasjoen lukion aikuislinjan LOPS
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.
LisätiedotTAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni
TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:
LisätiedotKasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski
Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma
LisätiedotTaiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus
Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus
LisätiedotKielivalinnat 2. ja 3. luokalla
Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalintojen tekeminen Kielivalinnat tehdään sähköisesti Helmessä. Kielivalintalomake on auki 28.1. 17.2.2019. Täydennä kielivalintalomakkeelle: ensisijainen kielivalinta
LisätiedotTervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa
LisätiedotPiirros Mika Kolehmainen
Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten
LisätiedotVapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus. Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö
Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö 5.6.2013 Vapaan sivistystyö 2013 Nykyinen vapaa sivistystyö on syntynyt, kun viisi eri oppilaitosmuotoa
LisätiedotKielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?
Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö
LisätiedotUudistuva aikuisten perusopetus
Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän
LisätiedotPerusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
LisätiedotKirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
LisätiedotAseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
LisätiedotPalvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit:
Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto Poikkeavat kurssimaksut syksyllä 2015 KIELET JA TIETOAINEET YKSIKKÖ Suomi 2 kurssit Kielet TAIDEYKSIKKÖ Opintosetelein tuetut kurssit siten, että koko kurssimaksu
LisätiedotOulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotOPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LisätiedotOppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345
Oppilaitosten tutkintoon johtamaton vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitoksen nimi Täyttäjän sukunimi Täyttäjän etunimi Puhelin esim. 015-12345678 Faksi esim. 015-12345678 Päivämäärä esim. 01032013
LisätiedotHallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön
Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen
LisätiedotIlmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain
Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi Kevät Lkm 30 039 23 178 29 194 29 012 28 912 29 076 28 322 28 309 28 092 27 100 Syksy Lkm 16 923 5 969 6 114 5 766 5 680
LisätiedotEsteettömyys kansalaisopistojen haasteena
Esteettömyys kansalaisopistojen haasteena Vapaan sivistystyön tutkimushankkeen seminaari 8.3.2011, Helsinki Tj Jaana Nuottanen Kansalaisopistojen liitto KoL VAPAAN SIVISTYSTYÖN MÄÄRITELMISTÄ Elinikäisen
Lisätiedotvapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 232/2009 vp Hallituksen esitys laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain
LisätiedotKansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset
Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa
LisätiedotYläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
Lisätiedot10. VAPAA SIVISTYSTYÖ
10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä
Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet
LisätiedotSuunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA
Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Kristiina Sallinen VALMA - Ammatilliseen perustutkintoon valmentava koulutus
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
LisätiedotKÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE
KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,
LisätiedotOman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta
LisätiedotPäätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
LisätiedotAineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista
LisätiedotPerusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
LisätiedotKulttuuri kantaa sivistyskuntaa!
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu
LisätiedotTIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014
TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet
LisätiedotLUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen
LisätiedotHaukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
Lisätiedot