HTT- JA TT-LAATTOJEN ASENNUSOHJE,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HTT- JA TT-LAATTOJEN ASENNUSOHJE,"

Transkriptio

1 1 HTT- JA TT-LAATTOJEN ASENNUSOHJE,

2 2 YLEISTÄ Tämä yleisohje on Pielisen Betoni Oy:n valmistamien HTT- ja TT-laattojen asennuksesta. Asennustyössä on huomioitava kohteen rakennus- ja elementtisuunnitelmat, valmistajan ohjeet sekä viranomaismääräykset ja -ohjeet. Ota huomioon työturvallisuus. Viranomaisohjeissa sanotaan, että työmaalla tulee olla elementtien asennussuunnitelma. HTT- ja TT-laattojen noston ja asennuksen kuuluessa tilaajalle on asennustyön aikana työmaalla oltava elementtiasennustyöt tunteva rakennusvalvontaviranomaisten hyväksymä vastaava työnjohtaja. Asennusryhmän koko minimissään on kaksi asentajaa (holvilla) ja yksi kuorman purkaja (auton lavalla) kuljettajan lisäksi. Asennusryhmän tulee olla kokenut, sekä pätevä asentamaan kyseisiä elementtejä. Elementit toimitetaan yleensä asennettuina. Asennus tapahtuu tehdyn asennus- ja toimitusjärjestyksen mukaisesti sovitussa aikataulussa. Ennen asennuksen aloittamista varmistetaan, että asentajalla on käytettävissä tasopiirustus, jossa esitetään laattojen tunnukset. Piirustus toimitetaan yleensä rakennus-suunnittelijan kautta. HTT- ja TTlaattakaavio tilataan rakennesuunnittelijalta. AIKATAULU JA TOIMITUSJÄRJESTYS Käytä tilatessa / asioidessasi tilausnumeroa. Laattakuormat tilataan numerosta Asennusaikataulu ja asennusjärjestys toimitetaan valmistajalle kirjallisesti neljä viikkoa ennen HTT- ja TTlaattojen toimitusta. HTT- ja TT-laatat valmistetaan, varastoidaan ja kuljetetaan mahdollisuuksien mukaan asennusjärjestyksessä, joten sovittu järjestys on sitova. Laatat toimitetaan etukäteen toimitetun asennusjärjestyksen mukaisessa järjestyksessä. Laattojen järjestys kuormassa näkyy kuormakirjassa. Muutoksista on sovittava valmistajan kanssa erikseen. Laattojen toimitus varmistetaan lopullisesti kaksi viikkoa ennen asennusta. Kuormien purkuajat sovitaan viimeistään viikkoa ennen toimitusta. Samalla tilataan nostokalusto. Mahdolliset peruutukset tehtävä tehtaalle viimeistään kolme työpäivää ennen aiottua asennuspäivää. Muussa tapauksessa aiheutuneet kustannukset laskutetaan tilaajalta. Kuljetukset toimitetaan aina täysinä auto- kuormina. Kuorma puretaan yhtäjaksoisesti. Purkuaika ilman lisäveloitusta on yksi tunti. Ylimenevä purkuaika laskutetaan 15 min jaksoissa. Työmaalla ylimääräisten purkuaikojen välttämiseksi olisi nosturi oltava asennusvalmiudessa ennen sovittua purkuaikaa. NOSTOKALUSTO Tilaaja hankkii tarkoituksen mukaisen nosturin ja mahdolliset muut apuvälineet. TYÖMAATIET JA ASENNUSPAIKAT Työmaateiden teosta ja kestävyydestä vastaa työmaa. Kuorma-auton kokonaispaino on 60t. Teiden tulee olla suoria ja tasaisia, sekä kääntöpaikkojen tarpeeksi laajoja. Huomioithan talvella tarvittavan hiekoituksen. Liikenne rakennuspaikalle tapahtuu tilaajan vastuulla. VASTAANOTTOTARKASTUS Laattojen saapuessa työmaalle tarkistetaan: laattojen mahdolliset kuljetusvauriot laattojen tunnusten ja kuormakirjan yhdenmukaisuus laattojen pituudet

3 3 TT-LAATAT Tyyppimerkintä TT 3000/1000/120 tarkoittaa seuraavaa: Nimellisleveys 3000 mm (sauma 10 mm) Korkeus 1000 mm Rivan leveys 120 mm TT-LAATTOJEN MITAT TT 3000/500/ Korkeus H Ripaväli b Etäisyys b Yläosan mitat c c Paino [kg/m2] TT 3000/1000/ Korkeus H Ripaväli b Etäisyys b Yläosan mitat c c Paino [kg/m2] TT 3000/300/ Korkeus H Rivan leveys b Ripaväli b Etäisyys b Yläosan mitat c c c Paino [kg/m2] TT 3000/600/ Korkeus H Ripaväli b Etäisyys b Yläosan mitat c c Paino [kg/m2] TT 3000/1200/ Korkeus H Ripaväli b Etäisyys b Yläosan mitat c c Paino [kg/m2] TT 3000/400/ Korkeus H Ripaväli b Etäisyys b Yläosan mitat c c Paino [kg/m2] TT 3000/800/ Korkeus H Ripaväli b Etäisyys b Yläosan mitat c c Paino [kg/m2]

4 4 HTT-LAATTOJEN PAINOT (TONNEJA) Korkeus H Ripaleveys Kaltevuus 1:20 1:20 1:20 1:20 1:20 1:20 1:20 Pituus l [m] 11 10, , , , , ,6 16,8 18,6 19, ,2 17,7 19,3 20, ,9 18,5 20,1 21, , , ,1 21, ,8 22,6 26, , ,7 23,5 27, ,1 27, ,4 24, ,2 28, ,2 25,1 28, ,4 29,2 31, ,8 25,8 29, ,5 30,1 32, ,6 26,6 30,7 29,9 33,6 30,9 33,6 36, ,5 30,9 34,7 31,8 34,6 37, ,4 31,8 35,8 32,6 35,5 38, ,2 32,8 36,8 33,4 36,3 39, ,7 37,9 34,2 37,2 40, ,8 34, ,9 38,0 41, , ,6 38,8 42,2

5 HTT- ja TT-laattojen asennusohje LAATTOJEN NOSTO HTT- ja TT -laatat nostetaan kiinnittämällä nostokoukut elementeissä oleviin kiinnityslenkkeihin. Nostokoukkujen tulee olla lukkiutuvia. Nostovaijereiden ja koukkujen kuntoon on asennuksen aikana kiinnitettävä jatkuvasti huomiota. Elementti ohjataan paikalleen asennuskangilla. Varmistetaan, että elementtien tukipinnan ehdot täyttyvät. Varmistetaan elementtien tuenta ja oikea paikka. Kun elementti on paikoillaan ja tuettu, irrotetaan nostokoukut elementistä. Elementeissä olevat aukot suojataan jo ennen laattojen nostoa, näiden ollessa maan tasalla. Mikäli tämä ei ole mahdollista, aukot suojataan välittömästi asennuksen jälkeen kaiteilla tai riittävän lujalla kannella. Laataston asennuksen edetessä on reunoille asennettava kaiteet. HTT- ja TT-laattojen nostovaiheessa ei saa työskennellä nostoalueella. Nostoja ei saa tehdä työntekijöiden yli. Asennuksessa on aina noudatettava työturvallisuus määräyksiä ja työturvallisuus ohjeita. Välivaraston pohjan on oltava riittävän kantava, suora ja liikkumaton. Välipuut sijoitetaan mahdollisimman lähelle elementtien päitä, kuitenkin maksimissaan nostolenkkien kohtiin. Kaikki välipuut laitetaan kohdakkain. Elementti varastoidaan, aina suoraan siten, ettei siihen muodostu varastointiaikana hiipumia tai taipumia (muodon muutoksia tai hiushalkeamia) Elementit varastoidaan aina niin tukevasti, ettei ole minkäänlaista vaaraa kaatumisesta. Ennen asennusta tarkastetaan, etteivät laatat ole vahingoittuneet varastoinnin aikana. Mahdollisista vahingoista vastaa varastoija itse. ASENNUSTARKASTUKSET JA ASENNUS Elementtejä saa nostaa vain nostolenkeistä. Nostokulma ei saa ylittää 60 astetta, nostolenkin kapasiteetti pienenee kulman kasvaessa. Asennettaessa tarkistetaan: -Tukipinnan pituus -Tukipintojen suoruus ja korot -Asennuskorokkeiden materiaali -HTT- ja TT-laatat asennetaan laattakaavioiden ja detaljien mukaisesti -HTT- ja TT-laattojen asennussuunta LAATTOJEN VÄLIVARASTOINTI Välivarastointia tulee ensisijaisesti välttää viimeiseen asti, mutta tämän ollessa ainoa vaihtoehto, seuraavia ohjeita tulee noudattaa. Työmaalla automies käyttää kypärää ja työmaan vaatimia suojaimia/huomiovarustusta. Automies auttaa kuorman purussa lavan päällä. 5 Varastoija katsoo silmämääräisesti, että elementti on ulkonäöllisesti virheetön ja elementin tunnuslappu on näkyvillä ja kunnossa. Laatat asennetaan tasopiirustuksessa esitettyjen tunnusten mukaan. Laatat tulee asentaa laattojen päissä ilmoitetun asennussuunnan mukaisesti. Laatat tuetaan yleensä betonikannattajien varaan. Tukipinnan koko valitaan siten, että tasainen tukipaine 2 kumilevyssä ei ylitä arvoa 7 MN/m. Tukipinnan leveys on rivan leveys - 30 mm (viisteet vähennetään). Vaadittava tukipinnan pituus määritetään laskemalla.

6 HTT- ja TT-laattojen asennusohje 6 Neopreenilevyn koko tulee olla vähintään tukipinnan levyinen, jotta laatta saadaan asennettua kokonaan levynpäälle. Levyn paksuus on yleensä 8 mm. Neopreenituen paikallaan olo on syytä tarkistaa asennusvaiheessa. Elementtiä asennettaessa on katsottava vielä silmämääräisesti, ettei elementtiin ole tullut minkäänlaisia vaurioita varastoinnin tai kuljetuksen aikana. Mikäli elementissä havaitaan vaurioita jossain työvaiheessa, on siitä ilmoitettava välittömästi työnjohtajalle. Työnjohtajan on hoidettava asian käsittely ja annettava toimintaohjeet.

7 7 RIPUSTUSTEN JA KIINNITYSTEN TEKEMINEN TYÖMAALLA: Kiinnitystapa Laatan yläpinta Laatan alapinta Rivan sivut Rivan alapinta Tehtaalla valetut Kiinnityslevyt Valuankkurit Ripojen kohdille (SBKL), laatan reunaan TR39/TR44 jännepunosten yläpuolelle jännepunosten yläpuolelle Harjaterästartunnat Jälkikiinnitys Läpipulttaus Kiila-ankkurit Betoniruuvit Panosnaulat Sallitut kiinnityskuormat e 150 tai 10 Ø F x 10 kn F y 1 kn q y 1 kn/m F z 10 kn e 150 tai 10 Ø jännepunosten yläpuolelle F x 25 kn F y 5 kn q y 5 kn/m F z 10 kn, kun h F 0,4 kn F z 4 kn, kun h F 0,4 kn KIINNITYSTEN JA RIPUSTUSTEN TEKO AN- NETTUJEN OHJEIDEN VASTAISESTI ON EH- DOTTMASTI KIELLETTY

8 KESKUS pielisenbetoni.fi MYYNTI Tuija Kilpinen HTT- JA TT-LAATTATEHTAAT Hollolan tehdas keskus Kukonkankaantie Hollola Outokummun tehdas keskus Talkkitie Outokumpu Joensuun tehdas keskus Ivontie 1 Joensuu

KUORILAATTOJEN ASENNUSOHJE

KUORILAATTOJEN ASENNUSOHJE Kuorilaattojen asennusohje 1 KUORILAATTOJEN ASENNUSOHJE 2 YLEISTÄ Tämä yleisohje on Pielisen Betoni Oy:n valmistamien kuorilaattojen asennuksesta. Asennustyössä on huomioitava kohteen rakennus- ja elementtisuunnitelmat,

Lisätiedot

HTT- ja TT-LAATTOJEN SUUNNITTELUOHJE

HTT- ja TT-LAATTOJEN SUUNNITTELUOHJE 1 TT- ja TT-LAATTOJEN SUUNNITTELUOJE 2 YLEISTÄ TT-ja TT-laatat ovat esijännitettyjä betonielementtejä. Jännevälit enimmillään 33 m. Laattoja käytetään ala-, väli- ja yläpohjien kantaviksi rakenteiksi teollisuus-,

Lisätiedot

ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJE

ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJE Ontelolaattojen asennusohje 1 ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJE 2 YLEISTÄ Tämä yleisohje on Pielisen Betoni Oy:n valmistamien ontelotaattojen asennuksesta. Asennustyössä on huomioitava kohteen rakennus- ja elementtisuunnitelmat,

Lisätiedot

Betonielementtien käsittelyohjeet

Betonielementtien käsittelyohjeet Betonielementtien käsittelyohjeet Seinäelementit, kampafakki... 2 Eristetyt elementit, A-pukki... 3 Väliseinä- ja kuorielementit, A-pukki... 4 Laattaelementit... 5 Pilari-ja palkkielementit... 6 Nosto-ohjeet...

Lisätiedot

ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS

ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS Asennusohje 1 (6) ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS ASENNUSOHJE YLEISTÄ Elementit asennetaan runkotyövaiheessa kerros kerrallaan asennussuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Tilaaja/työmaa

Lisätiedot

VARASTOINTI- JA ASENNUSOHJE

VARASTOINTI- JA ASENNUSOHJE VARASTOINTI- 2 (7) Näitä asennus- ja varastointiohjeita sekä suunnittelijoiden ja viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita on noudatettava käsiteltäessä ontelolaattoja. 1.1 Lujabetonin ontelolaattatyypit

Lisätiedot

Kuljetuskalusto ja sidonta Arto Suikka Betoniteollisuus ry

Kuljetuskalusto ja sidonta Arto Suikka Betoniteollisuus ry Kuljetuskalusto ja sidonta Yli 2m korkea kuorma Betonielementtien vastaanottotarkastus Välivarastointi Kävelytaso, yli 2metrin korkeus, kaiteiden esiasennus Suojakaiteet Suojakaiteen on kestettävä putoamista

Lisätiedot

SUPER TT-, TT- JA HTT -LAATAT

SUPER TT-, TT- JA HTT -LAATAT SUUNNITTELUOHJE SUPER TT-, TT- JA HTT -LAATAT 1 (33) SISÄLLYS 1. YLEISTÄ...2 2. SUUNNITTELU...3 3. VALMISTUS...4 4. KIINNITYSTEN JA RIPUSTUSTEN YLEISOHJE...5 LIITTEET...6 LIITE 1A: SUPERTT-LAATAN POIKKILEIKKAUSMITAT...7

Lisätiedot

LUJA-SUPERLAATAN ASENNUSOHJE

LUJA-SUPERLAATAN ASENNUSOHJE 1. Luja-Superlaatan perusteet Luja-Superlaatta on uusi, innovatiivinen välipohjatuote kerrostalo- ja toimitilarakentamiseen. Tuote on kevytsorakevennyksillä varustettu, esijännitetty massiivibetonilaatta.

Lisätiedot

Asennusohje 1 (5)

Asennusohje 1 (5) Asennusohje 1 (5) ELEMENTO 9T LEPOTASOLLINEN UMPIPORRAS ASENNUSOHJE YLEISTÄ Elementit asennetaan runkotyövaiheessa asennussuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Tilaaja/työmaa toimittaa asennusjärjestyksen

Lisätiedot

SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE. Käyttö- ja suunnitteluohjeet RakMK mukainen suunnittelu

SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE. Käyttö- ja suunnitteluohjeet RakMK mukainen suunnittelu SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE Käyttö- ja suunnitteluohjeet RakMK mukainen suunnittelu FMC 41874.133 28..213 Sisällysluettelo: 2 1 TOIMINTA... 3 2 MITAT, OSAT, ASENNUSVAIHEEN KAPASITEETIT JA TILAUSTUNNUKSET...

Lisätiedot

Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset

Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset AJANKOHTAISTA 2017 ESITYS 1. Turvallisuuskehitys Parmassa 2. Parman projektinhallinta numeroina 3. Parman ajankohtaiset turvallisuutta parantavat tuoteratkaisut

Lisätiedot

Rudus Step-betonikaiteen asennusohje

Rudus Step-betonikaiteen asennusohje Rudus Step-betonikaiteen asennusohje Yleistä Ohje teräsbetonisen kaide-elementin käsittelemiseen ja asentamiseen. Rudus Step-betonikaiteet ovat törmäystestattu harmonisoidun standardin EN 1317-5:2010+A2:2012

Lisätiedot

NOSTOLENKIT. Naulat Raudoitusverkot Harjatangot Muut verkot Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet Erikoisraudoitteet 1

NOSTOLENKIT. Naulat Raudoitusverkot Harjatangot Muut verkot Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet Erikoisraudoitteet 1 NOSTOLENKIT Naulat Raudoitusverkot Harjatangot Muut verkot Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet Erikoisraudoitteet 1 PBK, PBR JA PB NOSTOLENKKIEN NOSTOVOIMATAULUKOT Elementin

Lisätiedot

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman

Lisätiedot

Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Puh. (03) 872 200, Fax (03) 872 2020 www.anstar.fi anstar@anstar.fi Käyttöohje

Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Puh. (03) 872 200, Fax (03) 872 2020 www.anstar.fi anstar@anstar.fi Käyttöohje Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Erstantie 2, 15540 Villähde 3 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1 TOIMINTATAPA... 4 2 MATERIAALIT JA RAKENNE... 5 2.1 MATERIAALIT... 5 2.2 RAKENNEMITAT... 5 3 VALMISTUS... 6 3.1 VALMISTUSTAPA...

Lisätiedot

PRKU PAKSURAPPAUSKIINNIKE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

PRKU PAKSURAPPAUSKIINNIKE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE versio FI 11/2015 1 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTATAPA... 2 2 MITAT JA MATERIAALIT... 2 3 VALMISTUS... 3 3.1 Valmistustapa ja merkinnät... 3 3.2 Valmistustoleranssit... 3 4 KESTÄVYYSARVOT...

Lisätiedot

SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE. Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu

SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE. Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu FMC 41874.126 12.10.2012 Sisällysluettelo: 2 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MATERIAALIT JA MITAT... 3 2.1 MATERIAALIT...

Lisätiedot

Kuormien turvallinen purku työmaalla

Kuormien turvallinen purku työmaalla Kuormien turvallinen purku työmaalla Mikko Koivisto Tampere 14.5.2019 LSSAVI Työsuojelun vastuualue rakentamisen toimintayksikkö 15.5.2019 1 Elementtien asennussuunnitelma (Purkuun vaikuttavat asiat) Elementit,

Lisätiedot

Muottiharkot työohje 17/11/2015

Muottiharkot työohje 17/11/2015 Muottiharkot työohje 17/11/2015 Sisällysluettelo Toimitukseen valmistautuminen..sivu.3 Harkkojärjestelmä ja mitoitus...sivu.4 Harkkojen ladonta ja raudoitus sivu.6 Harkkojen valaminen.sivu.8 Aukkopielet

Lisätiedot

FLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon!

FLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon! - Jätehuollon laitteet FLAAMING OY Smart Syväsäiliöt Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon! Olette ostaneet Smart Syväsäiliö tuotteen, joka on tehokas jätteenkeräysjärjestelmä. Lue tämä ohje,

Lisätiedot

Tartuntakierteiden veto- ja leikkauskapasiteettien

Tartuntakierteiden veto- ja leikkauskapasiteettien TUTKIMUSSELOSTUS Nro RTE3261/4 8..4 Tartuntakierteiden veto- ja leikkauskapasiteettien mittausarvojen määritys Tilaaja: Salon Tukituote Oy VTT RAKENNUS- JA YHDYSKUNTATEKNIIKKA TUTKIMUSSELOSTUS NRO RTE3261/4

Lisätiedot

HUOMAUTUS: JOS DELTAPALKIN ASENNUSTOLERANSSIT YLITTYVÄT, OTA YHTEYTTÄ PEIKKOON.

HUOMAUTUS: JOS DELTAPALKIN ASENNUSTOLERANSSIT YLITTYVÄT, OTA YHTEYTTÄ PEIKKOON. Deltapalkin asennus Tämä en asennusohje on tarkoitettu täydentämään projektikohtaista asennussuunnitelmaa. Peikon tekninen tuki voi tarvittaessa auttaa asennussuunnitelman laadinnassa. Jos asennussuunnitelman

Lisätiedot

BETONIVALMISOSIEN ASENNUSSUUNNITELMA

BETONIVALMISOSIEN ASENNUSSUUNNITELMA BETONIVALMISOSIEN ASENNUSSUUNNITELMA Ohjeellinen malli, jonka sisältöä voidaan muokata projektikohtaisesti. Suunnitelma suositellaan laadittavaksi siten, että osan A lähtötiedot tulevat päätoteuttajalta,

Lisätiedot

Allround-silta. ARS-asennusohje LAYHER -TELINEJÄRJESTELMÄ RAKENNAMME TURVALLISET TYÖOLOSUHTEET

Allround-silta. ARS-asennusohje LAYHER -TELINEJÄRJESTELMÄ RAKENNAMME TURVALLISET TYÖOLOSUHTEET Allround-silta LAYHER -TELINEJÄRJESTELMÄ ARS-asennusohje RAKENNAMME TURVALLISET TYÖOLOSUHTEET 1 1. JOHDANTO Asennuksessa on käytettävä ainoastaan Layherin alkuperäisosia. Ennen asennusta tarkasta huolella

Lisätiedot

TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO

TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TOIMITUKSEN VASTAANOTTO Tarkista ovien laatu ja määrä heti saatuasi tuotteet. Toimitukseen liittyvät huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa tuotteen myyjälle.

Lisätiedot

MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. Tuotteen tunnistaminen. Varastointi. Liitoksen laatu

MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. Tuotteen tunnistaminen. Varastointi. Liitoksen laatu MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen Tuotteen tunnistaminen MODIX-raudoitusjatkoksen mallin voi tunnistaa tuotteessa olevasta tunnuksesta ja suojatulpan väristä. Värikoodit on esitetty alla olevassa taulukossa.

Lisätiedot

Käyttöohje. Asiakaspalvelu. Lue tämä käyttöohje aina ennen Stedox. Supportin käyttöä ja asennusta.

Käyttöohje. Asiakaspalvelu. Lue tämä käyttöohje aina ennen Stedox. Supportin käyttöä ja asennusta. Me haluamme tehdä työnteosta helpompaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa rakentajille ympäri maailman kehittämällä luovia menetelmiä ja työkaluja, jotka helpottavat rakennusalan asennustöitä. Oikeanlaisilla

Lisätiedot

Tikli-Alumiinioven asennusohje

Tikli-Alumiinioven asennusohje Tikli Group Oy Yhdystie 40, 62800 Vimpeli ALUMIINIOVET OVI TOIMITUKSEN SAAVUTTUA Tarkista ovien laatu ja määrä heti saatuasi tuotteet. Toimitukseen liittyvät huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa tuotteen

Lisätiedot

WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN

WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN Ennen Tycroc TWP rakennuslevyjen asennusta täytyy varmistaa, että alusta on kuiva, luja, jäykkä ja vakaa sekä puhdas pölystä, öljystä,

Lisätiedot

Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI. Suomen Betoniyhdistys ry

Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI. Suomen Betoniyhdistys ry Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI Suomen Betoniyhdistys ry Mittausten valvonta Työturvallisuustoimenpiteet asennuksen aikana Suunnitelmapuutteista reklamointi Työmaatarkastukset Asennuspäiväkirjan

Lisätiedot

ONTELOLAATTOJEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYOHJEET

ONTELOLAATTOJEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYOHJEET ONTELOLAATTOJEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYOHJEET Betset-ontelolaatat ja niiden ominaisuudet Päiv. 17.10.2011 Tunnus Korkeus mm onteloiden paino kg/m 2 paino saumattuna saumabetoni lukumäärä kg/m 2 menekki

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. ErgoFloor-kumilaatat. sivu 1 / 5 VARASTOINTI

ASENNUSOHJE. ErgoFloor-kumilaatat. sivu 1 / 5 VARASTOINTI ASENNUSOHJE ErgoFloor-kumilaatat sivu 1 / 5 VARASTOINTI Kumilaatat tulee säilyttää kuivassa tilassa, jonka lämpötila on yli +10C. Jos kumilaattoja säilytetään alle +10C lämpötilassa, tulee ne siirtää asennettavaan

Lisätiedot

Siporex-väliseinät. Väliseinälaatta Väliseinäelementti Väliseinäharkko

Siporex-väliseinät. Väliseinälaatta Väliseinäelementti Väliseinäharkko Siporex-väliseinät Väliseinälaatta Väliseinäelementti Väliseinäharkko Väliseinälaatta V475 70 / 90 /100 x 575 x 575 VAHVUUS JA KOKO PALOLUOKKA ÄÄNENERISTÄVYYS KPL/LAVA LAATAN PAINO KG 70 x 575 x 575 EI

Lisätiedot

Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET

Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET Suihkukaapit on valmistettu seuraavien direktiivien mukaisesti: Matalajännite 2006/95/EEC Yhdenmukaisuus kyseisen direktiivin kanssa taataan seuraavilla harmonisointinormeilla:

Lisätiedot

Finnwood 2.3 SR1 (2.4.017) Copyright 2012 Metsäliitto Osuuskunta, Metsä Wood? 19.11.2015

Finnwood 2.3 SR1 (2.4.017) Copyright 2012 Metsäliitto Osuuskunta, Metsä Wood? 19.11.2015 Laskelmat on tehty alla olevilla lähtötiedoilla vain kyseiselle rakenneosalle. Laskelmissa esitetty rakenneosan pituus ei ole tilausmitta. Tilausmitassa on otettava huomioon esim. tuennan vaatima lisäpituus.

Lisätiedot

Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa. torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1

Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa. torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1 Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1 Turvallisuus lähtee suunnittelusta OHJAA VAHVASTI SUUNNITTELUA -> ESIM. ONTELOLAATTOJEN REI ITYSOHJEET,

Lisätiedot

BETONIELEMENTTIEN KÄSITTELY- JA VARASTOINTI

BETONIELEMENTTIEN KÄSITTELY- JA VARASTOINTI Pyöreä pilari Säädettävät elementtituet Panta pilarin ympäri Kiila-ankkuri 45 α α Elementin alapään kiinnitys asennusdetaljin mukaan. BETONIELEMENTTIEN KÄSITTELY- JA VARASTOINTI Kotimaista laatubetonia

Lisätiedot

Katve-Hufcor Classic 7600 siirtoseinän asennusohje

Katve-Hufcor Classic 7600 siirtoseinän asennusohje Katve-Hufcor Classic 7600 siirtoseinän asennusohje 2 (5) 1 Yleisesti Jokainen asennuspaikka on erilainen, joten ohjeet eivät välttämättä ole yksiselitteiset kaikissa tapauksissa. Etene asennuksessa ohjeen

Lisätiedot

KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN

KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN Ennen Tycroc TWP rakennuslevyjen asennusta täytyy varmistaa, että alusta on kuiva, luja, jäykkä ja vakaa sekä puhdas pölystä, öljystä, rasvoista

Lisätiedot

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista

Lisätiedot

Reunakaiteiden suunnittelu- ja asennusohje

Reunakaiteiden suunnittelu- ja asennusohje Reunakaiteiden suunnittelu- ja asennusohje Reunakaide Ruukki W230 Reunakaide Ruukki W230/4, Ty3/51:2010 Reunakaide Ruukki W230/4, Ty3/51:2006 Sisältö Sovellusalue... 2 Asennus... 2 Kaiteiden käsittely...

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause

Lisätiedot

Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI. Suomen Betoniyhdistys ry

Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI. Suomen Betoniyhdistys ry Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI Suomen Betoniyhdistys ry Standardi SFS-EN 13670 Betonirakenteiden toteuttaminen toteaa että: Työmaalla on oltava saatavilla ennen betonielementtien toimittamista asennussuunnitelma

Lisätiedot

WQ-palkkijärjestelmä

WQ-palkkijärjestelmä WQ-palkkijärjestelmä Sisällys 1. Toimintatapa 2 2. Valmistus 2 2.1. Materiaali 2 2.2. Pintakäsittely 2 2.3. Laadunvalvonta 3 3. Palkin käyttö rakenteissa 3 4. Suunnittelu 3 4.1. Palkin rakenne 3 4.2. Palkin

Lisätiedot

PIENTEN SIILOJEN NOSTO OHJE (Ø4, 60m Ø 5,35m & Ø6,10m)

PIENTEN SIILOJEN NOSTO OHJE (Ø4, 60m Ø 5,35m & Ø6,10m) PIENTEN SIILOJEN NOSTO OHJE (Ø4, 60m Ø 5,35m & Ø6,10m) SIILOJEN NOSTO OHJEET (4, 60 5,35 & 6,10). PIENET KARTIOPOHJASIILOT Suositeltu pystytystapa on kuvattu alla. 1- Kokoa ylin runkolevyjen kehä valmisteltuun

Lisätiedot

ONTELOLAATTOJEN SUUNNITTELUOHJE

ONTELOLAATTOJEN SUUNNITTELUOHJE Ontelolaattojen suunnitteluohje 1 ONTELOLAATTOJEN SUUNNITTELUOHJE 2 KÄYTTÖKOHTEET Ontelolaatta soveltuu teollisuus-, liike-, asuin- ja pientalorakentamiseen: Rakennusten ylä-, väli- ja alapohjissa yksiaukkoisena

Lisätiedot

Decibel-pohjakulma. Asennusohjeet

Decibel-pohjakulma. Asennusohjeet Decibel-pohjakulma Asennusohjeet 3/2017 Decibel-pohjakulma 110 Asennusohjeet Yleistä Rakennuksen pystykokoojaviemärin pohjakulma on kohta, jossa jätevedessä virtaavan aineen massasta ja nopeudesta johtuen

Lisätiedot

rakennustyömaalle www.machinery.fi Turvakaiteet Askelmat Kulkutiet Tavaransiirto ja varastointi

rakennustyömaalle www.machinery.fi Turvakaiteet Askelmat Kulkutiet Tavaransiirto ja varastointi Kotimaista laatua rakennustyömaalle www.machinery.fi Turvakaiteet Askelmat Kulkutiet Tavaransiirto ja varastointi Machinery ja Vepe ovat solmineet yhteistyösopimuksen Vepe-tuotteiden myynnistä. Machinery

Lisätiedot

VEMO-valuankkurit KÄYTTÖOHJE Käyttöseloste nro BY326

VEMO-valuankkurit KÄYTTÖOHJE Käyttöseloste nro BY326 VEMO-valuankkurit KÄYTTÖOHJE Käyttöseloste nro BY326 995-G 1036-G 1140 1130 1988 07.05.2012 Sivu 1/16 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 1.1 Valuankkurin toimintatapa 2. Valuankkurin rakenne 2.1 Ankkurin osat

Lisätiedot

Katve-Hufcor Classic 7500 siirtoseinän asennusohje

Katve-Hufcor Classic 7500 siirtoseinän asennusohje Katve-Hufcor Classic 7500 siirtoseinän asennusohje 2 (5) 1 Yleisesti Jokainen asennuspaikka on erilainen, joten ohjeet eivät välttämättä ole yksiselitteiset kaikissa tapauksissa. Lue ensin koko ohje lävitse,

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET. Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat. Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi

ASENNUSOHJEET. Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat. Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi ASENNUSOHJEET Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi SISÄLLYS Yleistä... 2 Vastaanotto ja säilytys... 2 Tasaannuttaminen... 3 Asennusolosuhteet...

Lisätiedot

Laadunvalvontasuunnitelma (suunnittelija) vers 2.1

Laadunvalvontasuunnitelma (suunnittelija) vers 2.1 Laadunvalvontasuunnitelma (suunnittelija) vers 2.1 Laadunvalvontasuunnitelma (suunnittelija), (Rakentaminen-sisäänosto), (Rakentaminen tuotanto), (-tarjous) ja (tuotanto) PINNAN TASAISUUSVAATIMUKSET Vastaako

Lisätiedot

ONTELOLAATTOJEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYOHJEET

ONTELOLAATTOJEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYOHJEET ONTELOLAATTOJEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYOHJEET Betset-ontelolaatat ja niiden ominaisuudet Päiv. 05/15 Tunnus Korkeus mm onteloiden paino kg/m 2 paino saumattuna saumabetoni lukumäärä kg/m 2 menekki l/m

Lisätiedot

ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJEET

ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJEET ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJEET Alkusanat Tämä ohje koskee Ansion Sementtivalimo Oy:n valmistamia ontelolaattoja. Se on tarkoitettu rakennusliikkeiden, työmaiden ja asennusliikkeiden käyttöön. Se opastaa

Lisätiedot

Kiitos, että valitsit laadukkaan LUXNEL -tuotteen!

Kiitos, että valitsit laadukkaan LUXNEL -tuotteen! Asennusohje Toimitussisältö Luxnel valopaneeli koostuu valaisinelementistä, laminoidusta valokuvasta ja karkaistusta turvalasista. Valaisinelementin on IP44 suojattu Virtalähde 24VDC IP65, pistotulpalla

Lisätiedot

Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö. 12.10.2012 Juha Rämö 1

Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö. 12.10.2012 Juha Rämö 1 Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö 12.10.2012 Juha Rämö 1 Suunnittelu - Äänen eristys - Liitosten erityiskysymyksiä; mm. ulokeparvekkeet - Palonkesto tiistai, 20. marraskuuta 2012

Lisätiedot

Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili

Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 20.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 6 Alkulause Ohjeet ja

Lisätiedot

SADEX005 -ULOSHEITTOKAIVO

SADEX005 -ULOSHEITTOKAIVO 17.8.2017 REV1.1 SADEX005 -ULOSHEITTOKAIVO PARVEKKEEN ULKOPUOLINEN VEDENPOISTO Käänteentekevä uutuus! Sadex005-ulosheittokaivo mahdollistaa parvekevesien ohjaamisen yksinkertaisesti ja hallitusti soveltuen

Lisätiedot

VARASTOINTI- JA ASENNUSOHJE

VARASTOINTI- JA ASENNUSOHJE VARASTOINTI- 2 (9) KUORILAATTOJEN VARASTOINTI- Näitä asennus- ja varastointiohjeita sekä suunnittelijoiden ja viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita on noudatettava käsiteltäessä kuorilaattoja. 1.

Lisätiedot

LEPO-tasokannakkeet KÄYTTÖ- ja SUUNNITTELUOHJE

LEPO-tasokannakkeet KÄYTTÖ- ja SUUNNITTELUOHJE LEPO-tasokannakkeet KÄYTTÖ- ja SUUNNITTELUOHJE Betoniyhdistyksen käyttöseloste BY 5 B nro 363 17.02.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...2 1.1 YLEISKUVAUS...2 1.2 TOIMINTATAPA...2 1.3 LEPO...4 1.3.1 Mitat...4

Lisätiedot

Tukimuurielementit 2-80

Tukimuurielementit 2-80 2- Tukimuurielementit Tukimuurien käyttö antaa erinomaiset madollisuudet tonttien ja liikennealueiden pintojen yötykäyttöön. Niillä alue voidaan jäsennellä käyttötarkoituksen mukaisesti eri tasoisiksi

Lisätiedot

AOK ONTELOLAATAN KANNAKE KÄYTTÖOHJE

AOK ONTELOLAATAN KANNAKE KÄYTTÖOHJE 2/2013 AOK ONTELOLAATAN KANNAKE KÄYTTÖOHJE Suomen Betoniyhdistyksen käyttöselosteet: no 380 (BY 5B) RakMK no 65 (BY 5B-EC2) Eurokoodi www.anstar.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. TOIMINTATAPA... 3 2. KANNAKKEEN

Lisätiedot

Elementtien asennustyö

Elementtien asennustyö Elementtien asennustyö Aikataulu Betonirakentaminen Perinteinen rakentaminen 11 14 kuukautta Suunnittelu Osien valmistus Perustukset 1. krs 2. krs 3. krs 4. krs 5.krs 6. krs Katto LVIS Sisustus, kalustus

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE PÄIVITETTY HBUS-VALUANKKURIT. BY käyttöseloste 5B EC2 no 48. oikeus muutoksiin pidätetään Sivu 0

KÄYTTÖOHJE PÄIVITETTY HBUS-VALUANKKURIT. BY käyttöseloste 5B EC2 no 48. oikeus muutoksiin pidätetään Sivu 0 HBUS-VALUANKKURIT BY käyttöseloste 5B EC2 no 48 oikeus muutoksiin pidätetään Sivu 0 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ... 2 1.1. TOIMINTATAPA... 2 2. MITAT, MATERIAALIT JA TOLERANSSIT... 2 2.1. HBUS-VALUANKKURI...

Lisätiedot

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustetun Santex-huoneen 81 ohjeellinen asennusohje.

Lisätiedot

Vetopöydän asennus. Kiinteän vetopöydän asennus

Vetopöydän asennus. Kiinteän vetopöydän asennus Kiinteän vetopöydän asennus Kiinteän vetopöydän asennus Kun vetoauto toimitetaan tehtaalta, vetopöytä on kiinnitetty asennuslevyyn 10.9 - pulteilla. Nämä pultit on kiristetty erikoistiukkuuteen. Jos vetopöytä

Lisätiedot

RTA-, RWTL- ja RWTS-nostoAnkkurit

RTA-, RWTL- ja RWTS-nostoAnkkurit RTA-, RWTL- ja RWTSnostoAnkkurit Eurokoodien mukainen suunnittelu RTA-, RWTL- ja RWTS-nostoAnkkurit 1 TOIMINTATAPA...2 2 RTA-NOSTOANKKUREIDEN MITAT...3 2.1 RTA-nostoankkureiden mitat ja toleranssit...3

Lisätiedot

Suojatuote PROxA Sääsuojan asennusohje. Suojatuote Pro Oy Rastaansiipi 15 D 10 90650 Oulu Suomi

Suojatuote PROxA Sääsuojan asennusohje. Suojatuote Pro Oy Rastaansiipi 15 D 10 90650 Oulu Suomi Suojatuote PROxA Sääsuojan asennusohje Suojatuote Pro Oy Rastaansiipi 15 D 10 90650 Oulu Suomi Yleisesti Sääsuoja on tilapäiseen suojaukseen tehty rakenne, jota ei ole mitoitettu täysille tuuli ja lumikuormille.

Lisätiedot

Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi)

Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi) Asennusja käyttöohje Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835 408110 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry. Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet

15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry. Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet 15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet Uutta ja vanhaa Valmisosarakentaminen Suunnitteluprosessi Rakennejärjestelmät Talonrakentaminen

Lisätiedot

SEMKO OY RR-NOSTOANKKURIT KÄYTTÖOHJE, EUROKOODIEN MUKAINEN SUUNNITTELU

SEMKO OY RR-NOSTOANKKURIT KÄYTTÖOHJE, EUROKOODIEN MUKAINEN SUUNNITTELU SEMKO OY RR-NOSTOANKKURIT KÄYTTÖOHJE, EUROKOODIEN MUKAINEN SUUNNITTELU FMC no. 41874.126.300 4.12.2012 2 Sisällysluettelo 1 Toimintatapa... 3 2 Rakenne... 3 2.1 Osat ja materiaalit... 3 2.2 Valmistustapa...

Lisätiedot

RakMK:n mukainen suunnittelu

RakMK:n mukainen suunnittelu RVL-vAijerilenkit RakMK:n mukainen suunnittelu RVL-VAIJERILENKIT 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 Mitat ja toleranssit... 4 2.2 Vaijerilenkin materiaalit ja standardit... 5 3 VALMISTUS

Lisätiedot

ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJEET

ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJEET ONTELOLAATTOJEN ASENNUSOHJEET ALKUSANAT: Tämä ohje koskee Ansion Sementtivalimo Oy:n valmistamia ontelolaattoja. Se on tarkoitettu rakennusliikkeiden, työmaiden ja asennusliikkeiden käyttöön. Se opastaa

Lisätiedot

Betonielementtidetaljit

Betonielementtidetaljit Betonielementtidetaljit Matti Turunen, rakennusinsinööri Osastopäällikkö, Finnmap Consulting Oy matti.turunen@finnmapcons.fi Artikkelissa käsitellään asuinrakennusten kiinnitysdetaljeja, mutta samat periaatteet

Lisätiedot

SEMTUN JVA+ MUURAUS- KANNAKKEET

SEMTUN JVA+ MUURAUS- KANNAKKEET SEMTUN JVA+ MUURAUS- KANNAKKEET KÄYTTÖ- JA SUUNNITTELUOHJE 19.5.2016 - 1 - SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... - 2-1.1 Yleiskuvaus... - 2-1.2 Toimintatapa... - 3-1 MITAT JA MATERIAALIT... - 4-2.1 Kannaketyypit...

Lisätiedot

HYDROCORK Pressfit asennusohjeet

HYDROCORK Pressfit asennusohjeet HYDROCORK Pressfit asennusohjeet Lue nämä asennusohjeet tarkasti ennen asennuksen aloittamista. Asennuksessa tulee myös noudattaa SisäRYL 2013 ohjeistuksia. KULJETUS, VARASTOINTI JA SOPEUTTAMINEN OLOSUHTEISIIN

Lisätiedot

Keskikaiteen suunnittelu- ja asennusohje

Keskikaiteen suunnittelu- ja asennusohje Keskikaiteen suunnittelu- ja asennusohje Keskikaide Ruukki 210x130/4 Sisältö Sovellusalue... 2 Asennus... 2 Kaiteiden käsittely... 2 Kaiteen rakenne ja osat... 3 Kaiteen aloitus ja lopetuskohdat... 4 Kaiteen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. KEVYTTUKI -sarja

KÄYTTÖOHJE. KEVYTTUKI -sarja KEVYTTUKI 300-sarja KÄYTTÖOHJE KEVYTTUKI -sarja Valmistaja: SBH Tiefbautechnik GmbH Ferdinand-Porsche-Str. 8 D 52525 HEINSBERG Puhelin: +49 (0) 24 52 / 91 04 0 Fax: +49 (0) 24 52 / 91 04 50 Sähköposti:

Lisätiedot

Tuotekortti: Rondo R2

Tuotekortti: Rondo R2 1 Tuotekortti: Rondo R2 2 TUOTETIEDOT Tuotekoodi Rondo R2-W-Fe RR40-1,0 (tyyppi, hyötyleveys=w, materiaali, väri, ainepaksuus) Pakkaus - Paino 0-2000kg - Levyt pakataan puulavalle muovilla peitettynä ja

Lisätiedot

LUJA - TERÄSKONSOLILIITOKSEN ASENNUS- JA PALOSUOJAUSOHJE

LUJA - TERÄSKONSOLILIITOKSEN ASENNUS- JA PALOSUOJAUSOHJE 1 (6) LUJA - TERÄSKONSOLILIITOKSEN ASENNUS- JA PALOSUOJAUSOHJE 1 KONSOLILIITOKSEN ASENNUS TYÖMAALLA 1.1 Elementtipalkin asennus Betonielementtipilarit asennetaan suunnitelmien mukaiseen asemaansa konsolin

Lisätiedot

SEINÄT, MASSIIVILAATAT, TB-PILARIT ja PALKIT s. 2-3. HI-, I-, JK-PALKIT, HTT-, MaxTT- ja TT-LAATAT s. 4-5. ONTELO- ja KUORILAATAT s.

SEINÄT, MASSIIVILAATAT, TB-PILARIT ja PALKIT s. 2-3. HI-, I-, JK-PALKIT, HTT-, MaxTT- ja TT-LAATAT s. 4-5. ONTELO- ja KUORILAATAT s. 1 / Laatta- elementtituotantoon toimitettavien tuotantokuvien toimitustavat ja -muodot sekä tarvittavat tiedot ja valokopiointihinnasto SEINÄT, MASSIIVILAATAT, TB-PILARIT ja PALKIT s. 2-3 HI-, I-, JK-PALKIT,

Lisätiedot

INFRASAUNAN ASENNUSOHJE. Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat.

INFRASAUNAN ASENNUSOHJE. Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat. INFRASAUNAN ASENNUSOHJE Lisätiedot: HL-Heat Oy Vesijärvenkatu 4 M 3 15100 Lahti 0400 871 611 03-734 5830 www.hl-heat.fi e-mail: info@hl-heat.fi INFRASAUNA + YHDISTELMÄSAUNA INFRASAUNAN ASENNUS JA KÄYTTÖOHJEET

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein

Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein Kuljeta ja siirrä kaapelikelat oikein Kaapeli on arvokas tuote. Kaapelin kuljetuspakkaus on yleensä kela. Paksut laipat voivat vaikuttaa särkymättömiltä, mutta yli neljä tonnia painava kela on suhteellisen

Lisätiedot

Rakenne- ja elementtisuunnittelun vaikutus työturvallisuuteen

Rakenne- ja elementtisuunnittelun vaikutus työturvallisuuteen Toimitusjohtaja 6.6.2012 Rakenne- ja elementtisuunnittelun vaikutus työturvallisuuteen 1. Onko työturvallisuus kunnossa 2. Suunnittelijan kannalta asiaan vaikuttavat lait ja asetukset 3. Työkaluja ja mahdollisuuksia

Lisätiedot

Composer M-julkisivulevy

Composer M-julkisivulevy Tuote: Composer M-julkisivulevy Tuotekoodi: Composer / M5/ Al / Grid 120-luonnonväriin anodisointi ( tuote/ rakenne (K= komposiittinen M= massiivi) ja raaka-aineen vahvuus, julkisivulevyn materiaali /

Lisätiedot

Teräsrakenteiden palosuojaus

Teräsrakenteiden palosuojaus Teräsrakenteiden palosuojaus Vers. 0-05 PROMATECT-L on palamaton levy, jota käytetään teräs- ja betonirakenteiden suojaamisen tulipaloilta. Levy on valmistettu epäorgaanisesta kalsiumsilikaatista, joka

Lisätiedot

MolokClassic Syväkeräys -säiliön ASENNUSOHJE

MolokClassic Syväkeräys -säiliön ASENNUSOHJE MolokClassic Syväkeräys -säiliön ASENNUSOHJE SÄILIÖIDEN KULJETUS JA KÄSITTELY Käsittele Syväkeräys -säiliöitä varoen. Säiliötä ei saa vierittää eikä pudottaa. Nosta säiliötä vain siinä olevista nostolenkeistä,

Lisätiedot

Kiinnitettävä pyöräsarja B

Kiinnitettävä pyöräsarja B 01/2011 lkuperäinen käyttöohje 999285511 fi Säilyttäkää käyttöohje Kiinnitettävä pyöräsarja B Tuotenro.: 586168000 vuosimallista 2008 lähtien Tuotekuvaus Tuotteen kuvaus Kiinnitettävällä pyöräsarjalla

Lisätiedot

MolokClassic Syväkeräys -säiliön (5 m³, 3 m³, 1.3 m³, 800l ja 300 l) ASENNUSOHJE

MolokClassic Syväkeräys -säiliön (5 m³, 3 m³, 1.3 m³, 800l ja 300 l) ASENNUSOHJE MolokClassic Syväkeräys -säiliön (5 m³, 3 m³, 1.3 m³, 800l ja 300 l) ASENNUSOHJE SÄILIÖIDEN KULJETUS JA KÄSITTELY Käsittele Syväkeräys -säiliöitä varoen. Säiliötä ei saa vierittää eikä pudottaa. Nosta

Lisätiedot

UTU Mirri Kuljetus- ja asennusohje

UTU Mirri Kuljetus- ja asennusohje UTU Mirri Kuljetus- ja asennusohje SISÄLLYSLUETTELO: 1) EU-VAATIMUKSENMUKAISUUSVAKUUTUS CE 3 2) VASTAANOTETUN TAVARAN TARKASTUS 4 3) YMPÄRISTÖOLOT 4 4) KESKUKSIEN SIIRTÄMINEN 4 5) KENTTIEN LIITTÄMINEN

Lisätiedot

YLEISKUVAUS. Paalivaunu

YLEISKUVAUS. Paalivaunu YLEISKUVAUS 30.10.2008 Page 1 (6) YLEISKUVAUS Paalivaunu YLEISKUVAUS 30.10.2008 Page 2 (6) Sisällysluettelo: 1. LAITTEEN YLEISKUVAUS...3 1.1. Koneen yleiskuva ja pääkomponentit...3 1.2. Koneen yksilöinti-,

Lisätiedot

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 6 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus ja

Lisätiedot

Vaijerilenkit. Betoniteollisuus ry 28.3.2012

Vaijerilenkit. Betoniteollisuus ry 28.3.2012 Betoniteollisuus ry 28.3.2012 Vaijerilenkit Vaijerilenkeillä betonielementit liitetään toisiinsa lenkkiraudoituksen, valusauman ja betonivaarnan avulla. Liitoksessa vaikuttaa sekä sauman pituussuuntainen

Lisätiedot

AMTICO CLICK SMART DESIGN-LATTIAN ASENNUSOHJE

AMTICO CLICK SMART DESIGN-LATTIAN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 7 Yleistä Amtico Click Smart on integroidulla askeläänenvaimennuskerroksella varustettu M1-luokiteltu, irtoasennettava lukkopontillinen vinyylilaatta. Tuote soveltuu käytettäväksi asunnoissa sekä

Lisätiedot

RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt

RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt Eurokoodien mukainen suunnittelu RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt 1 TOIMINTATAPA... 2 2 MITAT JA MATERIAALIT... 3 2.1 RKL- ja R2KL-kiinnityslevyjen mitat... 3 2.2 R3KL-kiinnityslevyjen

Lisätiedot

Kasvihuoneen asennusohje Kasvihuone 3*10

Kasvihuoneen asennusohje Kasvihuone 3*10 Kasvihuoneen asennusohje Kasvihuone 3*10 Kasvihuoneen kokoamiseen tarvittavat välineet: johdoton porakone, ruuvimeisseli, 4.5 mm metallipora, pieni 7mm hylsyavain, työkäsineet ja pihdit. Kasvihuoneen rungon

Lisätiedot

Kasvihuoneen asennusohje Kasvihuone 3*6

Kasvihuoneen asennusohje Kasvihuone 3*6 Kasvihuoneen asennusohje Kasvihuone 3*6 Kasvihuoneen kokoamiseen tarvittavat välineet: johdoton porakone, ruuvimeisseli, 4.5 mm metallipora, pieni 7mm hylsyavain, työkäsineet ja pihdit. Kasvihuoneen rungon

Lisätiedot

PASI-VAIJERILENKKISIDONTA

PASI-VAIJERILENKKISIDONTA LIITE 1 1 (10) BY:N KÄYTTÖSELOSTE n:o 385 PASI-VAIJERILENKKISIDONTA KÄYTTÖOHJE 12.6.2013 PASI-VAIJERILENKIT PASI-100 PASI-400 Ei-kantavan ulkoseinäelementin yläreunan sitominen ontelolaatan reunaan 2 (10)

Lisätiedot