TOIMINTASUUNNITELMA 2019
|
|
- Tuulikki Karjalainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 15 vuotta alueellista potilasjärjestötyötä TOIMINTASUUNNITELMA 2019 on perustettu vuonna 2004 alueelliseksi potilasjärjestöksi, joka edistää kilpirauhassairauksien tunnettavuutta ja hoitoa sekä kilpirauhassairaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia Lapissa. Yhdistys on Suomen Kilpirauhasliitto ry:n pohjoisin jäsenyhdistys ja sen toimialue on koko Lappi, kaikki sen 21 kuntaa.
2 LAPIN KILPIRAUHASYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE YLEISTÄ on toiminut vuodesta Helmikuussa 2019 tulee kuluneeksi 15 vuotta, alueellista potilasjärjestötyötä Lapissa. Yhdistyksellä on jäseniä, ( ) 601, lähes joka Lapin kunnasta. Yhdistys on Suomen Kilpirauhasliitto ry:n pohjoisin jäsenyhdistys ja sen toimialue on koko Lappi, kaikki 21 kuntaa. Yhdistyksen toimipaikka sijaitsee Rovaniemellä. Yhdistyksen toiminta on pääosin vapaaehtoistoimintaa, poikkeuksena STEA:n rahoittama KERRO JA KUUNTELE projekti. KERRO JA KUUNTELE projektissa käynnistyy kolmas toimintavuosi Projekti jatkaa yhdistyksen jo perustoiminnaksi muotoutunutta asiantuntijatiedon tuomista ja vertaistuen järjestämistä lappilaisille kilpirauhaspotilaille. :n internet sivut löytyvät osoitteesta Yhdistyksen tietosuojaseloste löytyy internetsivuilta. 2. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena on toimia alueellisena potilasjärjestönä, joka edistää kilpirauhassairauksien tunnettavuutta ja hoitoa sekä kilpirauhassairaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia Lapissa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys/projekti järjestää asiantuntijaluentoja, vertaistukea ja virkistystoimintaa sekä harjoittaa tiedotustoimintaa. Yhdistys toimii yhteistyössä keskusliittonsa, viranomaisten, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa silloin, kun niiden toiminta edistää yhdistyksen tarkoitusta. 3. HALLINTO, VAPAAEHTOISET JA TYÖNTEKIJÄ 3.1 Sääntömääräiset kokoukset Yhdistyksen päättävät elimet ovat kevät ja syyskokous. Keväällä ja syksyllä yhdistyksen hallitus kutsuu koolle sääntömääräiset kokoukset. Sääntöjen mukaan kevätkokous on pidettävä maaliskuun loppuun mennessä. Kokous käsittelee tilinpäätösasiat. Lokakuun loppuun mennessä pidetään syyskokous, jossa käsitellään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä henkilövalinnat. Kokoukseen voivat osallistua kaikki yhdistyksen jäsenet. 3.2 Hallitus Yhdistyksen asioita hoitaa yhdistyksen syyskokouksen valitsema hallitus ja puheenjohtaja, jotka valmistelevat ja järjestävät sääntöjen määräämät kevät- ja syyskokoukset. Puheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle tarvittaessa ja hallitus järjestää hallinnon ja talouden hoidon sekä varainhankinnan. Hallitus jatkaa yhdistyksen ja liiton toiminnan tunnetuksi tekemistä ja jäsenhankintaa. Hallitus toimii työnantajan roolissa lle, jonka toimintaa tukee myös ohjausryhmä.
3 Hallitus tekee yhteistyötä yhteisöjen kanssa, joihin yhdistys kuuluu jäsenenä, sekä muiden yhteistyö tahojen kanssa silloin, kun se on yhdistyksen toimintaa tukevaa. Hallituksen ja muiden vapaaehtoisten ammatillista osaamista pyritään tukemaan yhdistyksen tai yhteistyökumppaneiden järjestämien kurssien, luentotilaisuuksien ja työpajojen avulla. 3.3 Muut kokoukset Suomen Kilpirauhasliiton ja muiden yhteisöjen kokouksiin (esim. Puheenjohtajapäiville) osallistutaan, mikäli se on tarkoituksenmukaista ja taloudellisesti mahdollista. Osallistutaan myös Lapin sairaanhoitopiirin järjestämiin toimielimiin, joita ovat potilas- ja omaisneuvosto sekä asiakasraati. Lisäksi osallistutaan yhdistysten kesken järjestettäviin vapaisiin yhteistyökokouksiin, mahdollisuuksien ja tarpeellisuuden mukaan. Hallituksen perustamien toimikuntien kokouksista kirjoitetaan muistio, joka tuodaan hallituksen käsittelyyn päätöksentekoa varten. 3.4 Jäsenistö Vuoden 2019 aikana tavoitellaan 620 jäsentä. Panostetaan siihen, että jäsenet tuntisivat yhdistyksen omakseen ja tulisivat mukaan toimintaan. Jäsenten odotuksia ja toiveita kuunnellaan eri tilaisuuksissa ja tilaisuuksista kerätään palautteita, joiden perusteella kehitetään toimintaa. Jäsenistöä tiedotetaan eri tapahtumista jäsenkirjeellä, KILPI-lehdessä, paikallislehdissä, internet sivuilla, Facebookissa ja muussa sosiaalisessa mediassa. 3.5 Vapaaehtoiset Yhdistyksen vapaaehtoiset osallistuvat hallitustyöskentelyyn, vertaistoiminnan ohjaamiseen ja virkistystapahtumien järjestämiseen jäsenistölle. Lisäksi vapaaehtoiset ovat mukana asiantuntijaluentojen järjestämisessä, myyjäisissä/arpajaisissa, sekä yhdistyksen esittelyissä messuilla ja erilaisissa muissa tapahtumissa. Yhdistys pyrkii kehittämään palautteen suuntaisesti vapaaehtoistyön tarjontaa. Jäsenistö voi myös ehdottaa uusia tapoja ja toimintamalleja vapaaehtoistyön sisällöksi. Yhdistys järjestää hallitukselle, vertaistukiohjaajille ja muille vapaaehtoisille erilaisia virkistysja koulutustilaisuuksia, jossa paino on osallistujien virkistyksessä ja vertaistuessa. 3.6 Yhdistys työnantajana :llä on yksi työntekijää, KERRO JA KUUNTELE- projektin, joka vastaa projektin operatiivisesta toiminnasta. Toimeen kuuluu hoitaa tehtäviä koko maakunnan alueella. Pitkällä tähtäimellä yhdistyksen tavoitteena on saada projektin avulla pysyvä työpaikka jäsenistön edunvalvontaan.
4 4. TALOUS 4.1 Jäsenmaksutuottotavoite Vuoden 2019 jäsenmaksutavoitteeksi asetetaan 6820 euroa. Jäsenmaksu vuodelle 2019 on 25 euroa. 4.2 Projektirahoitus STEA on rahoittanut a vuosina yhteensä euroa. Projektille on haettu , jatkorahoitusta euroa, vuodeksi Rahoituksesta henkilöstökuluihin menee noin 64% ja toimintakuluihin jäävä osuus on 36%, josta suurimpia menoeriä ovat matka-, vuokra- ja asiakaskulut. 4.3 Avustukset Lapin kunnista haetaan toiminta-avustuksia jäsenten ja vapaaehtoisten virkistys-, matka- ja materiaalikuluihin. Vuonna 2018 avustuksia on saatu Rovaniemen ja Sodankylän kunnalta. 4.4 Muu varainhankinta Toteutetaan vuoden aikana myyjäis- ja arpajaistapahtumia. Lisäksi osallistutaan myös muiden järjestämiin myyjäisiin. Yksityiset henkilöt tai yhteisöt voivat tukea yhdistyksen toimintaa vapaaehtoisella tukimaksulla. 5. VARSINAINEN TOIMINTA n toimesta toteutuu yhdistyksen aiempi perustoiminta, asiantuntijaluennot ja vertaistukitoiminta. Yhdistyksen omaksi toiminnaksi jää pääasiassa jäsenistön hyvinvointia edistävien tapahtumien järjestäminen ja tapahtumiin osallistumisen tukeminen. 5.1 Perustoiminta/jäsentoiminta Yhdistys panostaa omassa toiminnassaan liikunta- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen, tarkoituksenaan jäsenten hyvinvoinnin tukeminen. Lisäksi pyritään edistämään jäsenistön digitaalisten laitteiden ja ohjelmistojen käytön hallintaa, koska enenevissä määrin erilainen tieto kilpirauhassairauksiin liittyvistä asioista on siirtynyt tai siirtymässä Internetin ja sosiaalisen median maailmaan. Keilailtoja ja kuntosalitoimintaa jatketaan edelleen, sekä pyritään käynnistämään niitä myös muualla Lapissa. Resurssien mukaan järjestetään myös muuta toimintaa eri paikkakunnilla, kuten esim. retkipäiviä luontoon, teatteri- ja konserttiesityksiä. Yhdistyksen jäseniä aktivoidaan liikuntaan ja yleensä hyvinvointia ja hyvää mieltä tuottavaan toimintaan, jota esimerkiksi kunnat ja liikuntajärjestöt tarjoavat.
5 5.2 Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Yhdistys on jäsenenä järjestöissä: Suomen Kilpirauhasliitto ry Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry, Rovaniemi Pohjoisen Yhteisöjen Tuki Majakka ry Kemi Kemijärven Järjestö Kiehinen ry, Kemijärvi Rovaniemen Vammais- ja kansanterveysjärjestöt ry ROVAKA, Rovaniemi Järjestökeskus Kitinen ry., Sodankylä Yhdistys jatkaa yhteistyötä mainittujen järjestöjen kanssa, esim. Järjestöt muutokseen yhteistyössä hankkeessa ( ). Suomen Kilpirauhasliiton edunvalvonta-, tiedottamistyö ja tuki ovat yhdistyksen toiminnassa kulmakiviä, joihin toiminnassa tukeudutaan. Kumppaniyhteisöjen tiloja eri paikkakunnilla käytetään vertaistoimintaan ja muihin tilaisuuksiin. Yhdistys jatkaa edelleen osallistumista Lapin alueen vapaisiin yhteisöihin, esim. Lapin tiedontuotannon ja viestinnän verkostoihin. Rovaniemen Järjestötalon ja Neuvokkaan organisoimiin tilaisuuksiin, tempauksiin ja koulutuksiin osallistutaan, mikäli ne ovat yhdistykselle sopivia. Lääkehoidon päivän järjestämistä jatketaan yhdessä toisten järjestöjen kanssa. 5.3 KERRO JA KUUNTELE projektin toiminta Asiantuntijatilaisuudet (lääkäriluennot ym. terveydenhuollon ammattilaiset) Tavoite: 4 lääkäriluentoa, 400 kuulijaa 1) Kilpirauhassairaudet; Ensitietopäivä Lapin Kilpirauhasyhdistys 15 vuotta alueellista potilasjärjestötyötä. - LKS Rovaniemi helmikuu ( ), välitetään kaikkiin Lapin terveyskeskuksiin, mahdollisesti Virtu pisteisiin ja oppilaitoksiin. 2) Kilpirauhastoiminnan häiriöt raskauden aikana, häiriön ja lääkityksen vaikutus sikiöön, tilanne raskauden jälkeen, hormonihäiriöt (huhtikuu). 3) Kilpirauhassairauksien vaikutus lasten/nuorten kasvuun ja kehitykseen (syksy 2019) 4) n loppuseminaari (marraskuu 2019) Muut hyvinvointia edistävät luennot Teemapohjaiset esitelmät vertaistukiryhmissä esim. kokemusasiantuntijan, sydän-, silmä-,
6 diabetes-, muisti-, apteekkipalvelut, ravitsemus ja liikunta, sosiaaliturva jne. Lääkehoidon teemapäivään osallistuminen. Luennot tavoittavat arviolta 150 henkilöä Vertaistukitoiminta Tavoite: 21 vertaistukiryhmää, kokoontumisia 189 kertaa, 945 osallistujaa. Vuonna 2018 toimivien vertaistukiryhmien (9) lisäksi pyritään käynnistämään segmentoituja vertaistukiryhmiä, liikunnallisia työikäisten vertaistukiryhmiä yhteistyössä eri potilasyhdistyksien kanssa esim. Lapin Sydänpiiri ry. Facebookin vertaistukiryhmää ylläpidetään ja sen jäsenmäärää (55 hlöä) pyritään kasvattamaan. Myös Facebookin ryhmiä voidaan profiloida. Pyritään rakentamaan juuri leikattujen potilaiden luona sairaalavierailu -toimintamalli (kokemus- /vertaisuustuki). Virtun käyttöä vertaistukitoimintaan selvitellään. Vertaistukiohjaajien toimien helpottamiseksi kootaan ohjaajille työkalupakki. Vertaistukiohjaajien koulutus, virkistäytyminen ja työnohjaus. Vertaistukiohjaajien ja vapaaehtoisten koulutukseen, virkistäytymiseen ja työnohjaukseen osallistuu 20 henkilöä Oppilaitos- ja terveydenhuolto yhteistyö osallistuminen oppilaitosten messuihin ja muihin tapahtumiin kokemustoiminnan käytännön tukeminen yhteistyössä oppilaitoksiin opiskelijaharjoittelut, opinnäytetyöt terveyskeskuskäynnit muun kuntakäynnin yhteydessä sekä vieraillut osastotunneilla. pilotti järjestöpäivät terveyskeskuksissa ja terveysasemilla terveysasema- ja keskussairaalapisteillä käynnit Ensitietopäivä käytännöksi erikoissairaanhoitoon Yksityisten palveluntarjoajien kontaktointi ja tiedottaminen Kokemus-/vertaistuki sairaalavierailut -toimintamalli Neuvolatoiminnan ja hoivakotien yms. ja omaishoidon tiedottamisen malli Vertaistukiohjaajien virkistäminen vertaistukiohjaajien jaksamisen ja motivoitumisen tukeminen Uusien vapaaehtoisten rekrytointi osallistutaan Vapaaehtoistyön viikon tapahtumiin profiloidaan vapaaehtoistyötä yhdistyksellä. Rakennetaan siihen markkinointimateriaali, salassapitosopimus ja järjestetään yksi rekrytointipäivä Yhteistyökumppaneiden tapahtumat osallistutaan muiden tahojen järjestämiin kokouksiin, tapaamisiin, tapahtumiin, tilaisuuksiin ja koulutuksiin yhdessä yhdistyksen edustajien kanssa.
7 5.3.8 Järjestöjen välinen yhteistyö - esim. keliakia, sydän, diabetes, reuma, muisti, MLL, ELO Vaikuttamistyö ja edunvalvonta Projekti ja yhdistys pyrkivät tukemaan kilpirauhaspotilaita vertaistuen ja asiallisen tiedon jakamisen kautta. Vertaistuki-illat ja asiantuntijaluennot Lapin eri kunnissa palvelevat tätä tehtävää. Ne ovat samalla sekä vaikuttamistyötä, tietoisuuden lisäämistä, että edunvalvontaa. Projekti ja yhdistys esittelevät toimintaansa ainakin kaksi kertaa vuodessa Lapin keskussairaalan aulan Järjestötietovakassa ja Länsi-Pohjan keskussairaalan Järjestötietopisteessä. Kohdeyleisönä ovat sairaaloiden asiakkaat ja henkilökunnat. Lisäksi yhdistystä ja projektia käydään esittelemässä ja kertomassa toiminnasta Lapin kunnissa. Projekti ja yhdistys ovat mukana oppilaitosyhteistyössä ja osallistuu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille tarkoitetuille järjestömessuille oppilaitoksissa sekä Rovaniemellä että Kemissä, osallistuu opiskelijoiden Pestuumarkkinoille ja tarjoaa harjoittelupaikkaa opiskelijoille. Projekti ja yhdistys ovat myös mukana eri järjestöjen yhteisesiintymisissä. Yhdistys ja projekti ovat mukana myös Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa. Projekti ja yhdistys järjestävät Kilpirauhaspäivän tapahtuman, joko yhdessä tai useammassa kunnassa, mahdollisesti Pop Up tapahtumana eri kohteissa Yleisötilaisuudet Projekti ja yhdistys osallistuvat mahdollisuuksien mukaan Lapissa järjestettäviin järjestöjen yhteisiin messuihin ja markkinoihin ja muihin tilaisuuksiin tarkoituksena levittää tietoutta toiminnastaan ja tulla näkyväksi. Palautejärjestelmää kehitetään määrän ja laadun arvioimiseksi. Projektin ja yhdistyksen järjestämät asiantuntijaluennot ovat kaikille julkisia ja maksuttomia tilaisuuksia. Tilaisuuksissa jaetaan KILPI lehtiä, yhdistys-, projekti- ja sairausesitteitä. 6. VIESTINTÄ Yhdistyksellä ja projektilla on sekä netti- että Facebook-sivut ja Instagram, jotka pidetään ajan tasalla. Sivuilla ilmoitetaan yhdistyksen ja projektin toiminnat ja tapahtumat. Facebookissa on vertaistukiryhmät Lapin Kilpirauhasyhdistyksellä, Kemin vertaistukiryhmällä ja Sodankylän vertaistukiryhmällä. Ulkoinen viestintä keskitetään puheenjohtajalle ja lle. Hallituksen, puheenjohtajan ja n digitaalisia osaamista vahvistetaan edelleen koulutuksella. Mainittua pienimuotoista koulutusta pyritään järjestämään myös jäsenille. KILPI lehti on edelleen tärkeä ilmoitusfoorumi. KILPI -lehteen kirjoitetaan Lapin tapahtumista Sukset jalassa ja tiuku kaulassa -palstalla. Yhdistyksen ja projektin toiminnasta ja
8 tapahtumista ilmoitetaan myös paikallislehdissä, radiossa, lappilaiset.fi sivustolla, meno infoissa ja joissakin tapauksissa paperimainoksilla. Yhdistyksen ja projektin esitteet pidetään ajan tasalla, sekä hankitaan esittelyihin tarvittavaa oheismateriaalia esim. kyniä jne. Jäsenkirje lähetetään sähköpostilla niille, joilla on sähköpostiosoite. Muille kirje menee normaalina postina. Vertaistukiohjaajille lähetetään ohjaajien uutiskirje. Esitemateriaalia lähetetään säännöllisesti Lapin terveyskeskuksiin ja apteekkeihin. Tavoitteena on päästä mahdollisimman paljon näkyviin ja kuuluviin eri medioissa, jotta yhdistyksen ja projektin toiminta tulisi lappilaisille tutuksi. Lapin Kilpirauhasyhdisty ry:n Hallitus hyväksynyt Toimintasuunnitelma 2019, kokouksessaan
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
on perustettu vuonna 2004 alueelliseksi potilasjärjestöksi, joka edistää kilpirauhassairauksien tunnettavuutta ja hoitoa sekä kilpirauhassairaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia Lapissa.
Innostu vertaistukitoiminnasta ja tule mukaan!
Innostu vertaistukitoiminnasta ja tule mukaan! Kuntakierros 2018 Lapin 21 kuntaa 13.8. 1.11.2018 Lapin Kilpirauhasyhdistys ry KERRO JA KUUNTELE projekti, projektikoordinaattori Ohjelma: Lapin Kilpirauhasyhdistys
TOIMINTAKERTOMUS 2017
on perustettu vuonna 2004 alueelliseksi potilasjärjestöksi, joka edistää kilpirauhassairauksien tunnettavuutta ja hoitoa sekä kilpirauhassairaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia Lapissa.
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu
JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Suomen CFS yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vuonna 2017 yhdistys jatkaa pitkälti edellisen vuoden toiminnan kärjillä eli vahvistaa ja laajentaa edelleen vertaistukitoimintaa Invalidiliitolta saadun
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
TOIMINTASUUNNITELMA 2010
TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Luonnos 14.10.09 Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry toimii alueellisena kansanterveys- ja potilasjärjestönä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- ja maksasairauksia
Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009
Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä
Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa
Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Länsi-Pohjan soten seutufoorumi 28.2.2017, Kemi Tuula Huttunen Koivumaa Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry Järjestöjen toiminnan luonne Järjestöjen
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen
Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson
Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä
Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä Kokemuksen voimalla asiantuntijalta asiantuntijalle- seminaari. Kemi 23.9.2016 Rauni Räty, lehtori, Lapin AMK 1. Suunnittelu käynnistyi v 1996 YTYn eli sosiaali-
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta
Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan
1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus
1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Anu Nevanperä, projektityöntekijä Potilaan oikeuksien päivä 17.4.2018 Valtakunnallinen kokemustoimintaverkosto
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1
Lohjan Seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Johdanto Yhdistys on järjestön alueellinen ja itsenäinen toimintayksikkö, jonka perustehtävänä on allergioista ja astmasta kärsivien
Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000
1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...
NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA
Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)
Uusia mausteita yhdistystoimintaan - Keliakiayhdistyksen toiminnan suunnittelu. G-Fest
Uusia mausteita yhdistystoimintaan - Keliakiayhdistyksen toiminnan suunnittelu G-Fest 18.-19.5.2019 Työpajan tarkoitus Pyrimme tarjoamaan uuden tavan tehdä asioita jos tehdään pitkään asioita samalla tavalla
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien
Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu
Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu Koottu tieto järjestö- ja kansalaistoimijoista sekä toiminnasta Järjestötietopalvelun tarkoituksena on helpottaa tiedon saantia järjestöistä ja yleishyödyllisistä yhteisöistä
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500
TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V. 2017 / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 HAKIJAYHDISTYS KÄYTTÖTARKOITUS JÄSENMÄÄRÄ Myönnetty UMYÖNNETTY ANOMUS EHDOTUS MYÖNNETTY 31.12.2016,
Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019
Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:
Järjestöt oppimisympäristönä Lapin AMKissa
Yhdessä oppien, asiantuntijuutta jakaen, kumppanuuksia rakentaen 21.2.2017 Järjestöt oppimisympäristönä Lapin AMKissa Maria Kiistala Järjestöt ja oppiminen Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksessa
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Tuusulan järjestöfoorumi 16.02.2011 Hanna Falck & Mika Väisänen Taustaa Perustettu 23.04.2007 Järvenpäässä Kolme järjestöä perustamassa Kotipaikka Järvenpää ja toimialue
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,
Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry
1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 151 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1
Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl
1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut
jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet
Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Mirja Heikkilä 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, suunnittelija/sosiaalipedagogiikan säätiö. Asiantuntemukseni liittyy vapaaehtois- ja vertaistukitoimintaan,
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.
- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman
YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on
JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä
ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI
2016 TOIMINTASUUNNITELMA
2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT
Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4
Toimintasuunnitelma 2014
Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO
Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry
1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. Toiminnan tarkoituksena on edistää lapsen ja lapsiperheen hyvinvointia, lisätä lapsuuden
Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme
YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011
YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011 SEUTUKUNNAT 1. Pohjois-Lappi / Ivalo ( Inari, Sodankylä, Utsjoki) 2. Itä Lappi / Kemijärvi (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Savukoski, Salla, Posio) 3. Rovaseutu / Rovaniemi
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle
Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.
Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen
Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti
MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden
JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT
JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
PÄIJÄT-HÄMEEN KILPIRAUHASYHDISTYS. Toimintakertomus 2017
PÄIJÄT-HÄMEEN KILPIRAUHASYHDISTYS Toimintakertomus 2017 Suomi 100 v Juhlakahvit syyskokous 12.10.2017 2 1. YLEISTÄ Vuosi 2017 oli Suomen juhlavuosi. Suomi 100 v teema kulki yhdistyksen toimintasuunnitelmassa
- Muun muassa Ilka Haarni: Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus,
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Ilka Haarni 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTT, dosentti, vapaaehtoistoiminnan kehittäjä/konsultti 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Muun
VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017
VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Katsaus vuoteen 2017 Toimintakauden 2017-2018 aikana VANVARYn toimintaan ei suunnitella merkittäviä suunnanmuutoksia, mutta näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pyritään lisäämään
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA
ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN
Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti
Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Riitta Mykkänen-Hänninen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Kouluttaja, työnohjaaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Julkaisut: Riitta Mykkänen-Hänninen: