PÄIJÄT-HÄMEEN KILPIRAUHASYHDISTYS. Toimintakertomus 2017
|
|
- Simo Rantanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄIJÄT-HÄMEEN KILPIRAUHASYHDISTYS Toimintakertomus 2017 Suomi 100 v Juhlakahvit syyskokous
2 2 1. YLEISTÄ Vuosi 2017 oli Suomen juhlavuosi. Suomi 100 v teema kulki yhdistyksen toimintasuunnitelmassa mukana juhlakahvien merkeissä Lahdessa ja Heinolassa. Painopisteenä pidettiin edelleen koko jäsenkunnan tavoittamista. Säännöllinen pienryhmätoiminta ja aktiivinen tiedottaminen jatkuivat suunnitellusti. Yhdistys oli näkyvästi esillä erilaisissa tapahtumissa ja yhteistyöstä saatiin hyvää palautetta. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Päijät-Häme. Jäsenkeskittyminen on Lahden kaupunkitaajaman alueella. 2. TOIMINNAN TARKOITUS Päijät-Hämeen kilpirauhasyhdistyksen toiminnan tarkoituksena on toimia alueellisena potilasjärjestönä, joka edistää kilpirauhasairauksien tunnettavuutta ja hoitoa sekä kilpirauhassairaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimii yhteistyössä kattojärjestönsä Suomen Kilpirauhasliitto ry:n kanssa, järjestää terveystapahtumia ja luentotila i- suuksia sekä harjoittaa tiedotustoimintaa. Yhtenä tärkeänä toiminnan osana on virkistys ja vertaisryhmätoiminnan järjestäminen kilpirauhaspotilaille ja heidän omaisilleen. 3. HALLINTO Sääntömääräiset kokoukset Sääntömääräisiä kokouksia oli kaksi, kevätkokous ja syyskokous, joissa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Hallitus Yhdistyksen asioita hoiti syyskokouksessa valittu hallitus: puheenjohtaja Inga Nieminen (Lahti). Varsinaiset jäsenet: Heikki Hakulinen (Orimattila), Jarmo Nieminen, sihteeri, (Heinola), Raili Nordstén (Orimattila) ja Sinikka Rantala, varapuheenjohtaja, (Lahti)). Varajäsenet: Marjo Jaakkola (Nastola), Jenni Nurminen (Lahti) asti, Liisa Tuomi (Lahti) sekä Sinikka Viskari (Hämeenkoski. Hallituksen jäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Rahastonhoitaja ja tiedottaja/jäsensihteeri kutsuttiin hallituksen ulkopuolelta. Hallitus teki hyvää ja tuloksellista yhteistyötä. Kokoustyöskentely oli asiakeskeistä ja osallistuminen hyvin orientoitunutta. Varsinaisia kokouksia oli yhdeksän ja lisäksi kaksi sähköpostikokousta Yhteistyökokoukset Suomen Kilpirauhasliitto ry - vuosikokousedustajat: Inga Nieminen, Sinikka Rantala - hallituksessa Inga Nieminen - puheenjohtajapäivät: Inga Nieminen - tukipuhelintoiminta: Sinikka Viskari LINK Lahden järjestökeskus ry (entinen Invakeskus ry) - hallituksessa: Inga Nieminen Henkilöstö / vapaaehtoiset Yhdistyksellä ei ole palkattua henkilöstöä. Toimintaa toteutettiin hallitukseen voimin.
3 3 4. JÄSENISTÖ Päijät-Hämeen kilpirauhasyhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2017 lopussa 508 jäsentä. Jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli 456. (Vuoden 2016 luvut olivat 512 ja 456). Vuonna 2017 jatkettiin tavoitteellisesti edellisvuoden tapaan jäsenkunnan tavoittamisen teemaa: - uusille jäsenille tarkoitettu Päijät-Hämeen kilpirauhasyhdistyksen oma tervetulokirje päivitettiin, se toimitetaan liitosta jäseneksi liittyneelle muun materiaalin mukana - laadittiin kaksi jäsenkirjettä, joissa oli tieto tapahtumista, yhteystiedot ja joissa toivotettiin jäsenet lämpimästi tervetulleiksi yhteisen asian äärelle. - myönteisen ilmapiirin luominen oli keskeisenä asia. Sen onnistumisesta saatiin kiitosta. - sosiaalisen median kautta vaikuttamista kehitettiin ja yhdistyksen kotisivujen ulkoasua parannettiin houkuttelevammaksi alkuvuodesta, loppuvuodesta käynnistettiin kotisivujen siirto Suomen Kilpirauhasliiton sivujen alle. Siirto toteutuu vuodenvaihteessa. - Jäseneksi liittymiskaavakkeita pidettiin esillä kaikissa tilaisuuksissa ja eri yhdistysten jäsenten välistä tutustumista ja yhdessä tekemistä kehitettiin. Koulutukset - Vertaistoimijakoulutus , Tampere 2 osallistujaa. - Kokemustoimija koulutus, syksy 2017, Lahti, 2 osallistujaa. Virkistystoiminta - Jäsenistölle järjestettiin jäsenmatka Pääkaupunkiseudun kilpirauhasyhdistyksen järjestämään teemapäivään Helsinkiin Finlandia talolle TALOUS Yhdistyksen talous perustuu jäsenmaksutuloihin. Vuoden 2017 suurimmat kuluerät olivat yhdistyksen jäsenretki Helsinkiin, ravitsemusaihein luento (palkkio ja tilakulu) ja jäsentiedotteet. Jäsenmaksupalautus Suomen Kilpirauhasliitosta: Liitto myönsi yhdistykselle alueavustusta 4440 euroa euroa tulot yhteensä 6440 Alueavustusten käyttö: - jäsenmatka Helsinkiin Finlandia talo (osallistumisesta pieni omavastuu) - jäsentiedote 1/2017 monistus ja postitus, TyönPaikka Lahti, tammikuu 2017, - ravitsemusasiantuntija Peter Borgin luento Lahti, FelmanniCampus - jäsentiedote 2/ 2017 postitus elokuu vanhan ja uuden hallituksen tiedonsiirtopalaveri 2.12 Yhdistyksen omaa varainhankintaa olivat omavastuuosuudet. Luennon toteutuksessa yhteistyökumppaneina olivat seuraavat yhdistykset: LINK Lahden järjestökeskus, Päijät-Hämeen keliakiayhdistys, Selkäyhdistys SalpausSelät, P-H munuais-ja maksayhdistys, P-H aivohalvaus- ja afasiayhdistys. Taloudellinen tuki yhteensä 800 euroa. Yhdistyksen rahastonhoitajaksi kutsuttiin hallituksen ulkopuolelta Riitta Kivelä. Yhdistyksen kirjanpidon hoiti Tilitoimisto Sirpamarjatta oy, osoite Tarmontie 2, Hollola, ja toiminnantarkastajana toimi Rauno Mäkelä, varatoiminnantarkastajana Raija Nikka.
4 4 6. EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMISTYÖ Vaikuttamistyö paikallistasolla oli Suomen Kilpirauhasliiton kannanottojen ja ohjeistuksien noudattaminen ja niistä tiedottaminen. Edellisten lisäksi ja ohella Päijät-Hämeen kilpirauhasyhdistyksessä - pidettiin jäsenistö toiminnan keskiössä: lähestyttiin heitä jäsenkirjeellä heti vuoden alussa ja toisen kerran elokuun alussa, tiedotettiin ja kutsuttiin mukaan toimintaan - jatkettiin säännöllisiä, teemalliset vertaisiltoja, järjestettiin ravitsemusaiheinen asiantuntijaluento, mihin oli mahdollisuus jättää ennalta nettiin kysymyksiä luennoitsijalle. Luennolta kerättiin palaute, joka toimitettiin pyynnöstä myös luennoitsijalle, itseään pöperöproffa nimellä kutsuvalle ravitsemustieteilijä Peter Borgille. - toukokuussa järjestettiin kilpirauhasviikolla Avoimet ovet teemapäivä ja verkkoluento LINKissä. Tilaisuuteen osallistui kaupungin päättäjiä - syksyllä järjestettiin Mindfullnes- tilaisuus jäsenistölle - panostettiin esitteiden ja liitosta saadun materiaalin aktiiviseen jakoon, esillä pitoon ja saatavuuteen. Esitteen välissä kulki jäseneksiliittymiskaavake - tilaisuuksien jälkeen järjestettiin tarvittaessa mahdollisuus keskusteluun - vastattiin Päijät-Hämeen kumppanuushankkeen kyselyyn kolmannen sektorin tilanteesta oman yhdistyksen osalta muuttuvassa soteasioiden kentässä - tehtiin Päijät-Hämeen kilpirauhayhdistystä näkyväksi LINK Lahden järjestökeskus ry:n toiminnassa ja tilaisuuksissa - yhdistyksen puheenjohtaja oli Helsingin Messukeskuksessa valtakunnallisessa Sairaanhoitaja Päivät 2017 tapahtumassa. Liitto osallistui tapahtumaan ensimmäisen kerran. 7. VIESTINTÄ Toimintakertomusvuonna koottiin tiedotteet kevään ja syksyn tapahtumista manuaaliseen muotoon. Jäsenkirjeiden/ - tiedotteiden sähköinen toteutus siirtyi vuodelle Sisäinen tiedonsiirto ja viestintä tapahtui pääosin sähköpostitse. Yhdistyksen virallinen posti ja viestitys kulkivat puheenjohtajan sähköpostin kautta. Lisäksi sihteerillä ja rahastonhoitajalla on yhdistyksen sähköpostiosoitteet. Kotisivuja pidettiin ajan tasalla ja sosiaalisessa mediassa oltiin aktiivisesti. Yhdistyksen sähköpostiosoite on paijatkilpi@paijakilpi.fi Hallituksessa on sovitut vastuualueet. Tiedottajaksi ja jäsensihteeriksi kutsuttiin hallituksen ulkopuolelta Irja Karhu Yhteistyössä hallituksen kanssa tiedottaja hoiti yhdistyksen sisäistä ja ulkoista viestintää: - tapahtumakalenterit KILPI- lehteen ja yhdistyksen nettisivuille - kotisivujen ja Facebookin päivitykset, Kilpirauhasliiton sivuilta tiedon siirto - ilmoitukset sääntömääräisistä kokouksista sanomalehtien järjestöpalstoille - materiaalitilaukset liitosta - jäsenrekisterin ylläpito - ilmoittautumisien vastaanotto ja tapahtumien käytännön järjestelyt - yhdistyksen sähköpostiosoitteeseen saapuneen postin siivilöinti ja jako hallituksen käyttöön 8. VERTAISTOIMINTA Säännöllinen pienryhmätoiminta jatkui. Kotiin lähetetty tieto koettiin hyvänä, se antoi jäsenelle mahdollisuuden valita itselleen sopivan ajankohdan ja aiheen. Lahdessa järjestettiin viisi vertaistapaamista. Heinolassa toteutui yksi vertaistapaaminen. Lisäksi kevät- ja syyskokouksen yhteydessä ja muissa kohtaamisissa oli mahdollisuus vertaiskes-
5 5 kusteluihin ja vertaistukeen. Tilaisuuksien osallistujamäärät pysyivät edellisvuotisella tasolla ja kiitosta tuli näkyvyyden lisääntymisestä. Vastuunkantajina ja vetäjinä te loissa toimivat hallituksen jäsenet. Hallituksessa olevilla henkilöillä on kokemusta ja asiantuntijuutta sekä laajasti eri alojen koulusta ja osaamista. Ulkopuolisia asiantuntijoita tilaisuuksissa käytettiin täydentämään tätä osaamista. Yhdistyksen hallituksessa on kolme vertaisohjaaja koulutuksen käynyttä henkilöä. Heistä yksi toimii Suomen Kilpirauhasliiton valtakunnallisena tukipuhelin päivystäjänä. 9. YLEISÖTILAISUUDET Tarkasteluvuonna Päijät-Hämeen kilpirauhasyhdistys järjesti yhden ravitsemusaiheisen asiantuntijaluennon, FelmanniCampus, Lahti. Hallitus oli asettanut tavoitteiksi vastata jäsenkyselyssä 2015 nousseisiin toiveisiin. Ravitsemusaiheisen luennon toteuttaminen oli siirretty tarkoituksella keväälle Luennon järjestelyihin osallistui viisi muuta yhdistystä ja tilaisuus toimi näin myös ensimmäisenä LINK Lahden järjestökeskus ry:n yhteisenä tapahtumana. Luennolta kerättiin palaute, joka käsiteltiin sekä yhteisessä purkupalaverissa että oman yhdistyksen hallituksessa. Lisäksi yhdistys oli mukana seuraavissa tapahtumissa: Avoimet Ovet tule juttusille, LINK Lahden järjestökeskus Vapaaehtoistyön messut 8-Sali, Lahti. Seniorimessut Messukeskus, Lahti. 10. YHTEISTYÖ MUIDEN TOIMIJOIDEN KANSSA Suomen Kilpirauhasliitto ry on valtakunnallisena kattojärjestönä tarpeellinen ja toimiva. Yhteistyö oli koko tarkasteluvuoden ajan saumatonta ja helposti lähestyttävää. Tiedonkulku kaikille hallituksen jäsenille toimi kiitettävästi. - Liitto osallistui ensimmäisen kerran Sairaanhoitajapäivät tapahtumaan Helsingin Messukeskuksessa. Yhdistyksestä mukana oli Inga Nieminen. LINK Lahden järjestökeskus ry:n jäsenjärjestöjen yhteistoiminta, yhdistyksestä edustus: - Yhteistyöllä kohti arjen hyvinvointia- hanke, Päijät-Hämeen Sosiaali- ja terveysturva ry - Soste-ja maakuntauudistus/ Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017/ Hallituksen reformi - Lahden Vammaisneuvoston tilaisuus - Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto, Virtaa vapaaehtoistyöhön hanke (STEA) - Lahden kaupungin Liikuntapalvelut, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän kuntoutuksen tulosalue, Wellamo-opisto, alueen terveydenhuoltoalan- ja liikunta-alan oppilaitokset Launeen Martat, toiminnan esittelyä Lahden Ammattikorkeakoulu FellmanniCampus Toimintakeskus Lahden Työn Paikka Oy. Heinolan Setlementti ry:n Tuttavantupa. 11. KATSAUS TOIMINTAVUOTEEN 2018 Vuoden 2018 toimintaa lähdettiin suunnittelemaan resurssien puitteissa; tiedetään kohderyhmät, on kuultu toiveet ja saatu palautetta. Suunnitelmallisen ja sitoutuneen hallitustyöskentelyn tuloksena yhdistyksellä on valmiina vuosikello, jota täydennetään ja joka elää tilanteiden mukaan. Arviointi siitä, miten jäsenmäärä kehittyy tulevina vuosina, on vaikeaa. Yleisesti on nähtävissä yhteiskunnassa vallitseva ilmapiirinmuutos; nuorten ja työikäisten mukaan saaminen perinteiseen yhdis-
6 6 tystoimintaan on hiipumassa, jäsenyyttä ja jäsenmaksun maksamista ei pidetä enää tärkeänä. Tietoa on saatavilla ja sitä haetaan omatoimisesti. Luonnollista poistumaa tapahtuu väestön ikääntyessä ja monisairaat iäkkäämmät ihmiset karsivat jäsenmaksuja, kun eivät jaksa osallistua. Vuoden 2018 toiminnassa keskeistä on eri toimijoiden välinen yhteistyö. 12. TAPAHTUMAT VUONNA 2017 Kevät Tilaisuus Osallistujat Sääntömääräiset kokoukset to klo kevätkokous 17 Vertaistapaamiset Invakeskuksessa (LINK) to klo kilpirauhassyöpä 12 to klo kevätkok. jälkeen, ei teemaa 17 to klo kilpirauhasen vajaatoiminta 11 Jäsenretki, Finlandiatalo, Helsinki la teemapäivä 36 Asiantuntijaluennot ke klo FellmanniCampus, Patrik Borg 180 ti klo verkkoluento LINK, Esa Soppi 18 (oli Maailman kilpirauhasviikon tapahtuma) Avoimet ovet ja kesäkahvit Link järjestökeskuksessa ti klo yhteistapahtuma 90 (oli Maailman kilpirauhasviikon tapahtuma) Syksy Sääntömääräiset kokoukset to klo syyskokous 18 Vertaistapaamiset LINK järjestökeskuksessa to klo Mindfulness to klo syyskok. jälkeen, autoimmuunisairaudet 19 to klo gluteeniton tuote-esittelyjä, maistiaisia 14 to klo Heinolassa, Suomi 100 v Kilpirauhashoitoja ennen ja nyt 10 Lahdessa Hallitus
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme
Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
TOIMINTASUUNNITELMA 2019
15 vuotta alueellista potilasjärjestötyötä TOIMINTASUUNNITELMA 2019 on perustettu vuonna 2004 alueelliseksi potilasjärjestöksi, joka edistää kilpirauhassairauksien tunnettavuutta ja hoitoa sekä kilpirauhassairaiden
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
TOIMINTASUUNNITELMA 2010
TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Luonnos 14.10.09 Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry toimii alueellisena kansanterveys- ja potilasjärjestönä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- ja maksasairauksia
Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016
KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä
vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
on perustettu vuonna 2004 alueelliseksi potilasjärjestöksi, joka edistää kilpirauhassairauksien tunnettavuutta ja hoitoa sekä kilpirauhassairaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia Lapissa.
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Crohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/
1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry
Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY
TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara
JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi
1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran
!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014
SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan
Klubisihteerin koulutus
Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus
Innostu vertaistukitoiminnasta ja tule mukaan!
Innostu vertaistukitoiminnasta ja tule mukaan! Kuntakierros 2018 Lapin 21 kuntaa 13.8. 1.11.2018 Lapin Kilpirauhasyhdistys ry KERRO JA KUUNTELE projekti, projektikoordinaattori Ohjelma: Lapin Kilpirauhasyhdistys
ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA
ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä
Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018
Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen valvominen sekä heidän sosiaalisen turvallisuutensa
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015
1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.
2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa
2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Uusia mausteita yhdistystoimintaan - Keliakiayhdistyksen toiminnan suunnittelu. G-Fest
Uusia mausteita yhdistystoimintaan - Keliakiayhdistyksen toiminnan suunnittelu G-Fest 18.-19.5.2019 Työpajan tarkoitus Pyrimme tarjoamaan uuden tavan tehdä asioita jos tehdään pitkään asioita samalla tavalla
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa
Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Toimintasuunnitelma 2014
Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan
KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.
KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous
Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry
Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,
- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman
YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on
JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu
JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,
Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski
Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry Taina Raiski Mistä kaikki alkoi? Helsingin Ekonomien vierailu Marttaliittoon syksyllä 2010 ProMartat perustettiin 13.12.2010 Perustamiskokouksessa 7 jäsentä Hallituksella
Toimintakertomus 2014. Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry
1 Toimintakertomus 2014 Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry 2 Sisältö VERTAISTOIMINTA... 3 PAIKALLINEN YHTEISTOIMINTA... 3 TIEDOTTAMINEN... 3 TILAISUUDET... 3 LAHJOITUKSET... 3 KOKOUKSET... 3 VARAINHANKINTA...
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava
Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!
Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen
JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI
1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-
Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016
Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015
Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015 2 YLEISTÄ YHDISTYS ON PERUSTETTU 9.5.1937 3 YLEISTÄ JÄSENIÄ VUODEN ALUSSA OLI 872 4 MISSIO TARJOAMME TAPAHTUMIA, JOISSA JÄSENEMME PÄÄSEVÄT KEHITTYMÄÄN,
Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry
Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA
RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina
Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti
MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden
sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa
KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret
2 Sisällys 1. Verkoston tarkoitus ja tavoitteet 2. Verkoston kehittäminen Verkostoituminen Vetovoimaisuus 3. Viestintä 4. Tapahtumat 5. Sidosryhmät 3 1. Verkoston tarkoitus ja tavoitteet Konsulttinuorten
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).
1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,
Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603
2013 Toimintalinja Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 Ratsastusseuran toimintalinja Yleistä toimintalinjasta - Toimintalinjan työstäminen aloitetaan
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta
Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja
Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus
Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere
Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen
Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä
1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013
Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015