JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ. Professori Teemu Malmi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ. Professori Teemu Malmi"

Transkriptio

1 JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ

2 LÄHTOKOHTIA LAUSUNNOLLENI Valtio velkaantuu edelleen ja SOTE menot muodostavat julkisista menoista suurimman osan Uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista on hillitä menojen kasvua Kysymys on silloin siitä, millä mekanismeilla muodostuvassa palvelujärjestelmässä rahan käyttöä voidaan ohjata ja kustannuksia hallita Ja toisaalta, millaisia kannusteita malli luo toimijoille, sillä nämä kannusteet vaikuttavat kustannuksiin

3 VALTION KYKY OHJATA MAAKUNTIA Ehdotetussa lainsäädännössä kokonaisuudessaan on lukuisia hallinnollisia keinoja ohjata maakuntien toimintaa (suunnitelmia, neuvotteluja, arviointimenettelyjä, asetuksia, jne.) Varsinainen taloudellinen ohjaus tulee kuitenkin rahoitusmallin ja budjettikurin kautta Jos tässä ei onnistuta rajoittamaan rahan käyttöä maakunnissa, on selvää, että kustannukset tulevat kasvamaan, koska maakunnan poliittisten päättäjien intressissä on aina pyrkiä saamaan niin paljon kuin mahdollista yhteisestä kassasta oman alueen kansalaisille

4 VALTION KYKY OHJATA MAAKUNTIA Perustuslakivaliokunta on ollut huolissaan rahan riittävyydestä Rahoitusmalli perustuu menojen reaaliseen kasvuun! Suomessa esim. erikoissairaanhoidossa on tolkuttoman suuria eroja toimenpiteiden määrissä, hoitopäivissä, vastaanottojen määrissä, tilojen käytössä, kalliiden laitteiden (esim. kuvantaminen) ja lääkkeiden käytössä

5 Toimenpiteelliset jaksot / as Hammas ja Knk-taudit suusairaudet iho- ja sukupt. yhteensä KOKO MAA 10 KOKO MAA 2,7 KOKO MAA 3,3 KOKO MAA 135 Keski-Pohjan 29 Kainuun shp 6,9 Itä-Savon shp10,0 Ahvenanmaa 114 Länsi-Pohjan 16 Länsi-Pohjan 6,3 Päijät-Hämee 7,3 Etelä-Karjalan 135 Pohj oi s-ka rj a 15 La pi n s hp 6,1 Kanta-Hämee 6,9 Etelä-Pohjanm132 Pohjois-Pohja 14 Vaasan shp 5,8 Keski-Suomen 5,7 Etelä-Savon s 130 Kanta-Hämee 14 Etelä-Pohjanm 4,1 Pirkanmaan s 5,5 HUS 136 Pohjois-Savo 12 Etelä-Karjalan 4,0 Keski-Pohjan 5,2 Itä-Savon shp 180 Kainuun shp 12 Itä-Savon shp 4,0 Pohjois-Pohja 4,7 Kainuun shp 150 Va rs i na i s-suo 11 Kymenlaakso 3,9 Etelä-Savon s 4,7 Kanta-Hämee 143 Etelä-Pohjanm 11 Pohjois-Pohja 3,4 Etelä-Pohjanm 3,4 Kes ki-pohj a n 140 Itä-Sa von s hp 11 Pohj oi s-sa vo 3,3 Etelä-Karjalan 3,1 Keski-Suomen 119 Pirkanmaan s 10 Sa ta kunna n s 2,8 Pohj oi s-ka rj a 3,1 Kymenlaakso 137 Sa ta kunna n s 10 Keski-Suomen 2,7 Vaasan shp 2,7 La pi n s hp 131 Kymenlaakso 10 Päijät-Hämee 2,6 Lapin shp 2,6 Länsi-Pohjan 174 La pi n s hp 10 Pirkanmaan s 2,3 HUS 2,6 Pirkanmaan s 126 Vaasan shp 9 Etelä-Savon s 2,2 Pohj oi s-sa vo 2,2 Pohj oi s-ka rj a 133 Etelä-Savon s 9 Pohj oi s-ka rj a 2,0 Lä ns i-pohj a n 1,8 Pohjois-Pohja 152 Keski-Suomen 9 Varsinais-Suo 2,0 Kainuun shp 0,9 Pohjois-Savo 139 Päijät-Hämee 8 Kanta-Hämee 1,8 Satakunnan s 0,7 Päijät-Hämee 154 HUS 8 Ahvena nma a 1,7 Kymenlaakso 0,1 Sa ta kunna n s 108 Ahvena nma a 7 HUS 1,7 Va rs i na i s-suo 0,0 Vaasan shp 137 Etelä-Karjalan 6 Keski-Pohjan 1,3 Ahvenanmaa 0,0 Varsinais-Suo 115 Lähde: Kinnula, Malmi & Vauramo 2014

6 Lähde: Rihkanen & Takala 2016

7 VALTION KYKY OHJATA MAAKUNTIA Perustuslakivaliokunta on ollut huolissaan rahan riittävyydestä Rahoitusmalli perustuu menojen reaaliseen kasvuun! Suomessa esim. erikoissairaanhoidossa on tolkuttoman suuria eroja toimenpiteiden määrissä, hoitopäivissä, vastaanottojen määrissä, tilojen käytössä, kalliiden laitteiden (esim. kuvantaminen) ja lääkkeiden käytössä Kuntoutus, vanhusten asuminen, jne. Jos tätä toimintaa johdettaisiin asianmukaisesti, meidän ei valtakunnan tasolla tule olla huolissaan rahojen riittävyydestä Tämä johtaminen ja ohjaaminen on maakuntien vastuulla tämän osalta kaikki on auki

8 JOHTOPÄÄTÖS 1 Valtion on hillittävä rahan käyttöä rajoittamalla käytössä olevan rahan määrää, kuten nyt on suunniteltu Pelisäännöt poikkeustilanteita varten on olemassa Maakunnilla on mahdollisuus sopeuttaa rahan käyttöään puuttumalla siihen mitä terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa tehdään ja miten tehdään, ilman että tällä on vaikutusta hoidon laatuun kansalaisten tasavertaiseen kohteluun, yms.

9 MAAKUNNAN KYKY OHJATA PALVELUN TUOTANTOA Valinnanvapaudesta seuraa suurella todennäköisyydellä lisää kustannuksia ainakin kolmesta syystä: 1) Kun lääkäriin pääsyä parannetaan, käyntimäärät kasvavat 2) Tällä hetkellä yksityisellä puolella hoidettavia siirtyy julkisesti kustannetun hoivan piiriin 3) Sote-keskuksilla on kannuste lähettää potilas erikoissairaanhoitoon / henkilökohtaisen budjetoinnin piiriin - Säästää sote-keskuksen kustannuksia - Asiakas / potilas on tyytyväinen

10 MAAKUNNAN KYKY OHJATA PALVELUN TUOTANTOA Millä edellä kuvattuja valinnanvapaudesta aiheutuvia kustannuspaineita voidaan yrittää hallita? Lisääntyviä käyntimääriä ja siirtymää yksityisesti rahoitetusta julkisesti rahoitetun piiriin tuskin millään ehdotetussa mallissa Kustannusten siirto: Läpinäkyvä seuranta sekä maakunnan sisällä että valtakunnallisesti lähetteiden määristä ja hylätyistä lähetteistä per sote-keskus Kannusteiden käyttäminen Liikelaitosten konsultaatiopalvelut sote-keskuksille

11 MAAKUNNAN KYKY OHJATA PALVELUN TUOTANTOA Jos valinnanvapaus aiheuttaa lisää kustannuksia, säästöjä tulee ja voidaan hakea muualta Kustannusten näkökulmasta erikoissairaanhoidon kustannusten hallinta on keskeisessä roolissa, samoin niiden potilaiden, jotka käyttävät runsaasti sekä terveydenhuollon että sosiaalitoimen palveluita Lainsäädäntö mahdollistaa maakunnille keinoja ohjata sekä erikoissairaanhoitoa että palveluketjuja - paljon on kiinni siitä, osataanko näitä maakunnissa käyttää

12 MAAKUNNAN KYKY OHJATA PALVELUN TUOTANTOA Oman toiminnan osalta hallinnolliset keinot ovat olemassa Kysymys on tässäkin siitä, mistä tuottajan työntekijöiden (lääkäreiden yms.) kannusteet säästää / tehdä asioita tehokkaasti syntyvät Jatketaanko maakunnissa rahan jakamista erikoissairaanhoitoon tehtyjen suoritteiden pohjalta? Sote-keskusten taloudellisessa ohjauksessa on kyse pitkälti kapitaatiokorvauksen tason määrittelystä, sillä hintakilpailua ei ole

13 MAAKUNNAN KYKY OHJATA PALVELUN TUOTANTOA Sopivan korvaustason määrittely ei tule olemaan helppoa Oletus: Taso määritellään nykyisen julkisen tuotannon kustannusten pohjalta -> ei tehostumista Näillä hinnoilla ei synny tarjontaa ja kilpailua pienempiin asutuskeskuksiin, sillä SOTE-keskuksen (kannattava) ylläpitäminen edellyttää kohtuullista väestöpohjaa Maakunnan hoidettava nämä keskimääräistä kalliimmat alueet Koska hintakilpailua ei ole, mahdollinen tuottavuuden nousu ei siirry veronmaksajien hyödyksi alempina kustannuksina

14 MAAKUNNAN KYKY OHJATA PALVELUN TUOTANTOA Maakunnat eivät pysty ohjaamaan / johtamaan valtakunnallisten palvelukeskusten toimintaa ja kustannuskehitystä Mistä tulee tarve monopolille pitää kustannukset kurissa?

15 JOHTOPÄÄTÖS 2 Valinnanvapaus luo kustannusten kasvupaineita Tätä voidaan muodostuvassa järjestelmässä osin yrittää hillitä, osin ei Lainsäädännössä maakunnille on varattu useita hallinnollisia keinoja ohjata tuottajien toimintaa ja siten taloutta Tehokkain menetelmä, eli hintakilpailu, on jätetty sote-keskusten osalta käyttämättä Kapitaatiokorvauksen määrittely ja säätäminen yli ajan keskeisessä roolissa sote-keskusten osalta Kysymys on pitkälti siitä, osataanko toimintaa maakunnissa johtaa niin, että kustannuskehitys aidosti on sekä johtajilla että päätöksiä suorittavassa portaassa tekevillä mielessä

16 LÄHTEET Kinnula, Malmi & Vauramo, Mitä tunnuslukuja SOTE-Alueen johtamisessa tarvitaan, KAKS- Kunnallisalan kehittämissäätiö, Kinnula, Malmi & Vauramo, Miten sote-uudistus toteutetaan, KAKS- Kunnallisalan kehittämissäätiö, Kinnula, Malmi, Riippa & Vauramo, Sote-sektori tarvitsee poliittisesti asetetut kustannustasotavoitteet, KAKS- Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2015 Kinnula, Malmi & Vauramo, Saadaanko SOTE-uudistuksella tasalaatua, KAKS- Kunnallisalan kehittämissäätiö, Kinnula, Malmi & Vauramo, Sisältöä SOTE-uudistukseen, KAKS- Kunnallisalan kehittämissäätiö Malmi, T. Lausunto Valtionvarainvaliokunnalle Rihkanen & Takala, Toimenpiteiden alueellinen vaihtelu korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoisalalla. Suomen Lääkärilehti, 16/2016

PERUSTUSLAKI TURVAA KAIKILLE YHTÄLÄISET JA RIITTÄVÄT SOTE- PALVELUT. MISTÄ RAHAT JULKISESTI TUOTETTAVILLE SOTE-PALVELUILLE?

PERUSTUSLAKI TURVAA KAIKILLE YHTÄLÄISET JA RIITTÄVÄT SOTE- PALVELUT. MISTÄ RAHAT JULKISESTI TUOTETTAVILLE SOTE-PALVELUILLE? PERUSTUSLAKI TURVAA KAIKILLE YHTÄLÄISET JA RIITTÄVÄT SOTE- PALVELUT. MISTÄ RAHAT JULKISESTI TUOTETTAVILLE SOTE-PALVELUILLE? Prof. Teemu Malmi, Aalto-yliopisto ONKO OTSIKON KYSYMYS EDES FIKSU? Jos kysymys

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

LAUSUNTO SOTE-LAINSÄÄDÄNNÖN RAHOITUKSESTA, TODENNÄKÖISISTÄ TALOUDELLISISTA VAIKUTUKSISTA SEKÄ UUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ HAASTEISTA JA RISKEISTÄ

LAUSUNTO SOTE-LAINSÄÄDÄNNÖN RAHOITUKSESTA, TODENNÄKÖISISTÄ TALOUDELLISISTA VAIKUTUKSISTA SEKÄ UUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ HAASTEISTA JA RISKEISTÄ LAUSUNTO SOTE-LAINSÄÄDÄNNÖN RAHOITUKSESTA, TODENNÄKÖISISTÄ TALOUDELLISISTA VAIKUTUKSISTA SEKÄ UUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ HAASTEISTA JA RISKEISTÄ Maamme tarvitsee SOTE-uudistuksen. Vaikka järjestelmä on toiminut

Lisätiedot

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,

Lisätiedot

LAUSUNTO LAKIEHDOTUKSESTA ASIAKKAAN VALINNANVAPAUDESTA

LAUSUNTO LAKIEHDOTUKSESTA ASIAKKAAN VALINNANVAPAUDESTA LAUSUNTO LAKIEHDOTUKSESTA ASIAKKAAN VALINNANVAPAUDESTA Tarkastelen tässä lausunnossa ensisijaisesti sitä, miten ehdotettu laki palvelee sote-uudistukselle asetettua tavoitetta hillitä sote-sektorin kustannusten

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus

Sote-uudistus ja valinnanvapaus Sote-uudistus ja valinnanvapaus Eetu Salunen Toimitusjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä 23.5.2017 Maakuntien rahoitus 1 (1/2) Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan. Lisäksi maakunnat saavat asiakas-

Lisätiedot

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Sote-rakenneuudistus tarvitaan Epäedullinen väestöllinen huoltosuhde Hoidon ja hoivan tarpeiden kasvu lähivuosina Työvoiman

Lisätiedot

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen

Lisätiedot

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Pentti Itkonen Sosiaali- ja terveysministeriö 24.03.2013 1 Toimintaympäristö Palvelurakenteen muutokset Palvelurakenne uudistuu kansallisesti ja alueellisesti

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Toimitusjohtaja Eetu Salunen 30.3.2017 Jäsenkunnat ja väestö Väestörakenne 31.12.2016 Väestö 0-6 7-14 15-64 65-74 75-84 85 - KOKO MAA 5 503 297 7,5 % 8,8 % 62,9 % 11,8

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta. Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta. Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut Luku 4: Maakunnan

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2008 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2282 kpl,

Lisätiedot

Mitä tavoitteita sairaanhoitopiirien johtamiselle voitaisiin asettaa?

Mitä tavoitteita sairaanhoitopiirien johtamiselle voitaisiin asettaa? Mitä tavoitteita sairaanhoitopiirien johtamiselle voitaisiin asettaa? Erkki Vauramo, professori (h. c.) Aalto-yliopisto, Sotera instituutti Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien johdon neuvottelupäivät

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Porvoon kaupunginvaltuusto 16.8.2017 Eetu Salunen toimitusjohtaja PHHYKY 2017 12 kunnan omistama kuntayhtymä 212 550 asukasta X asiakasta 7 500 työntekijää 703 M liikevaihto

Lisätiedot

Viljami Hätönen. projektikoordinaattori

Viljami Hätönen. projektikoordinaattori 23.5.2018 Viljami Hätönen projektikoordinaattori PÄIVYSTYSAPU 116 117 Tavoitteet Kansallinen palvelulupaus MITEN KANSALAISET PÄÄTYVÄT SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PÄIVYSTYKSEEN? Hätänumero 112 tunnetaan

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

HE laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta - Mitä tarkennettavaa?

HE laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta - Mitä tarkennettavaa? HE laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta - Mitä tarkennettavaa? Tehy 12.3.2018 Leila Kostiainen, Lainsäädännön arviointineuvoston pj Tausta ja sidonnaisuudet Koulutus: juristi ja fysioterapeutti Työkokemus:

Lisätiedot

Sairaalahoidossa olevat influenssa A(H1N1)v-tapaukset Suomessa

Sairaalahoidossa olevat influenssa A(H1N1)v-tapaukset Suomessa Sairaalahoidossa olevat influenssa -tapaukset Suomessa Sairaanhoitopiirit (shp) ilmoittavat joka arkipäivä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkopohjaiseen järjestelmään sairaalahoidossa olevien influenssa

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 30.4.2009 tilanne 1 Yleistä 30.4.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Anja Eerola Tauno Sinisalo 15.12.2006 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

M058, M059, M060, M068, M069

M058, M059, M060, M068, M069 Taulukko 3. Reumahoidon alueelliset erot v. 1997, 2000 ja 2001 Kaikki nivelreumat M058, M059, M060, M068, M069 Hoitojaksot/10000as 01 Uudenmaan shp 12,8 12,8 0 % 0 15,6-18 % 02 Helsingin shp 13,0 13,3

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.12.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.12.2009 tilanne 1 Yleistä 31.12.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner-Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta ? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen

Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta ? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta 2016-2030? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen Laskennan tavoite o Perlacon Oy on käynnistänyt laskentasarjan,

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Uudistuksen valmistelun tilanne Maakunta- ja sote-uudistuksen lait ovat parhaillaan eduskunnan

Lisätiedot

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto

Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa

Lisätiedot

Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015

Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Riitta-Liisa Reiterä kuntayhtymän johtaja riitta-liisa.reitera@karviainen.fi Palvelutasosuunnitelma 2013-2016 Palvelujen tarve: perustuu väestön

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus sotessa. Jarmo Kantonen Terveyspalvelujen johtaja Vantaan kaupunki

Asiakkaan valinnanvapaus sotessa. Jarmo Kantonen Terveyspalvelujen johtaja Vantaan kaupunki Asiakkaan valinnanvapaus sotessa Jarmo Kantonen Terveyspalvelujen johtaja Vantaan kaupunki 9.2.2017 Valinnanvapauden tarkoitus Tavoitteena on, että valinnanvapaus lisäisi asiakkaan vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

THL:n sote-arviointi

THL:n sote-arviointi THL:n sote-arviointi Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset tehostuminen (STM) Yksikanavainen rahoitus (?), valtion rahoitus Myös kuntaperusteista sote-järjestämistä

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2015 Pirjo Häkkinen 23.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2015 Tilastoraportti 6/2017 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2015, sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja Helsinki 6.11.2014 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Pohjoismaiden ministerineuvoston suositukset 2011 Työryhmän loppuraportti asetti

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2012

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2012 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2012 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2012 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2308 kpl, 79 vähemmän kuin 2005) Tutkimuksen

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 5.10.2016 Julkaisuvapaa 26.1.2017 klo 10.00 Lisätietoja Tutkija Piitu Parmanne piitu.parmanne@laakariliitto.fi, p 09 3930 832 www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima

Lisätiedot

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski

Lisätiedot

Kiinteistökatsaus Mikko Hollmén, kiinteistöjohtaja Hallituksen seminaari

Kiinteistökatsaus Mikko Hollmén, kiinteistöjohtaja Hallituksen seminaari Kiinteistökatsaus Mikko Hollmén, kiinteistöjohtaja Hallituksen seminaari 28.2.2017 Hallinto- ja tukipalvelut Ensisijaisesti kuntien itsensä ratkaistava, miten tukipalvelut järjestetään Toivottu, että kuntajohtaja

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2011

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2011 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2011 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2011 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkäritilanteesta

Lisätiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot -Laskelma kuvaa maakuntien rahoituksen tasoa ja muutosta suhteessa lähtötasoon vuoden 2017 tasossa arvioituna. Lähtötasona käytetään kuntien yhteenlaskettuja

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUDISTUS Nykytila Uudistus Ylilääkäri Tiina Hetemaa, LT Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri JOKA TOINEN SUOMALAINEN KERTOO HAKEUTUVANSA ENSISIJAISESTI TERVEYSKESKUKSEEN

Lisätiedot

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista VM/KAO 28.2.2018 Maakuntien yleiskatteelinen rahoituslaskelma Alla olevissa laskelmissa on esitetty maakuntien yleiskatteellinen rahoitus kriteereittäin vuoden 2019 kustannustasolla sekä muutokset nykytilaan

Lisätiedot

Työvoimapoliittisia laskelmia. Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Työvoimapoliittisia laskelmia. Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto Työvoimapoliittisia laskelmia Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi 11.5.2017 Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto Työvoimaennustemalli Koulutus Suomessa Aloituspaikat, OPM:n tilastot, valmistumisaste

Lisätiedot

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Bruttokansantuote vuonna 2016 euroa/asukas Uusimaa 51714 Ahvenanmaa - Åland 46634 KOKO MAA Pohjanmaa 39327 38285 Etelä-Karjala Lappi Varsinais-Suomi Pirkanmaa Satakunta

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja Terveyskeskusten lääkäritilanne 4.10.2017 Julkaisuvapaa 11.1.2018 klo 10.00 Lisätietoja www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima/ Terveyskeskusten lääkäritilanne 2017 Kyselytutkimus terveyskeskusten

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus?

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapaus: suomalaisen valinnanvapausmallin rahoitus? 1 31.1.2017 Sote uudistuksen pilarit I /II 1. Vahva järjestäjä maakunta 18 maakuntaa kuntaorganisaatioiden sijasta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Kysely kohdistettiin terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille, joilta tiedusteltiin terveyskeskusten

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET TUTKIMUKSEN AINEISTO Hammaslääkäriliitto toteutti tutkimuksen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n ja KT Kuntatyönantajien

Lisätiedot

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi

Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi Maakuntien tietoon pohjautuva arviointi I&O Seminaari: Parasta elämää kotona II ja näin se tehdään! Pekka Rissanen, THL Taustaa Sote-uudistus keskittää palvelujärjestelmän governanssia Valtionohjaukset

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2010

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2010 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2010 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2010 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkäritilanteesta

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä 22.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta VATE 6.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR )

TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR ) TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR 2017-2020) Helsingin yliopisto, Laurea ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Työterveyslaitos

Lisätiedot

Tervetuloa seminaariin!

Tervetuloa seminaariin! Tervetuloa seminaariin! Kohti yhtenäistä palvelukokonaisuutta Työikäisten terveydenhuolto uudistuu 7.11.2018 Seminaarin järjestää TYÖKE Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

TYP ajankohtaisia asioita

TYP ajankohtaisia asioita TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

Day after tomorrow THL sote-uudistuksen jälkeen

Day after tomorrow THL sote-uudistuksen jälkeen Day after tomorrow THL sote-uudistuksen jälkeen Timo T. Seppälä Yksikönpäällikkö Terveys- ja sosiaalitalous SOTE-uudistus pyyhkäisee koko Suomen yli yhdellä kertaa THL uudistuu tehtäviensä edellä merkittävästi

Lisätiedot

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?

Lisätiedot

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja 2019-hanke Uuden soten perusta 1.Maakunta on vahva järjestäjä Järjestäjä ja tuottaja on erotettu toisistaan Tuottajien toiminta

Lisätiedot

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015 MSD - Kliininen lääketutkimus IROResearch Lokakuu 05 CORP-6897-000 /05 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkärien suhtautumista kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksen

Lisätiedot

Korjausavustukset vuosina

Korjausavustukset vuosina ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Suunnittelija Pekka Pelvas Puh./tel +358 400 607 831 Ylitarkastaja Marja Kostiainen Puh./tel +358 40 517 3375 Selvityksiä 9/2010 Korjausavustukset vuosina 2007-2008 9.9.2010

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN SISÄLTÖ Havaintoja Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmästä Ajatuksia säästöpotentiaalista ja keinoista Ajatuksia sote-sektorin ohjauksesta,

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (232 terveyskeskusta) yhden päivän

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori

Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori Työmarkkinatutkimus 2017 Tutkimus toteutettiin internetkyselynä joulukuussa 2017. Vastaajat kutsuttiin tutkimukseen mukaan sähköpostitse ja/tai tekstiviestillä.

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2016 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2016 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Näkökulmia sotepalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Kuntoutuspäivät Kulttuuritehdas Korjaamo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 7.6.2019 2 Kuntaliiton linjaukset

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Mistä hyvinvointi ja erityisesti sen kokemus tulee? Palveluista: 20% Väestötasolla terveydestä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Saadaanko sote-uudistuksella tasalaatua?

Saadaanko sote-uudistuksella tasalaatua? tutkimus Petra Kinnula, Teemu Malmi & Erkki Vauramo Saadaanko sote-uudistuksella tasalaatua? kaks kunnallisalan kehittämissäätiö Saadaanko sote-uudistuksella tasalaatua? Petra Kinnula Teemu Malmi Erkki

Lisätiedot

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä FinDRG-verkostohankkeen kick-off-tilaisuus 7.9.2016 Johtaja, sosiaali ja terveys Sote- ja maakuntauudistus

Lisätiedot