Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2011"

Transkriptio

1 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2011 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2011 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkäritilanteesta Tehdään SHL:n, STM:n ja KT:n yhteistyönä Toteutettiin ensimmäistä kertaa e-lomakkeella Kysely lähetettiin jokaiseen Suomen 149 terveyskeskukseen Vuosi sitten terveyskeskuksia oli vielä 166 Myös 27 ulkoistetun hammashoitolan (n. 10 terveyskeskusta) tilannetta selvitettiin ensimmäistä kertaa Kaikki vastasivat tutkimukseen, ainoastaan kahden pienen yhteistoiminta-alueen osalta aineistoa jouduttiin täydentämään vuoden takaisilla tiedoilla 1

2 Määrittelyjä Vaje Virkaan ei ole saatu vakituista hammaslääkäriä, sijaista eikä myöskään vuokratyövoimaa Vuokratyö Hammaslääkärityötä on ostettu työvoimaa vuokraavilta yrityksiltä Ostopalvelu Hammaslääkäripalveluja on ostettu yksityissektorilta tai toiselta terveyskeskukselta Virka Käytetään virka-termiä, vaikka suuri osa hammaslääkäreistä on työsuhteessa; synonyymina vakanssi Vajeen määrittely Vaje koostuu kahdesta eri osasta: Sijaisvaje = vakinaisesti tai määräaikaisesti täytetty virka tai toimi, jonka haltija on tilapäisesti poissa työstä eikä sijaista saatu, vaikka tarvetta olisi ollut Lasketaan: 2.3 (Hammaslääkärille ei saatu/saada sijaista) Ei viranhaltijaa = virkaan tai toimeen ei ole saatu hammaslääkäriä eikä edes vuokratyövoimaa Lasketaan: 3.1 (Virkaa/tointa ei hoida kukaan) (Virkaa/tointa hoitaa suuhygienisti) (Virka/toimi on jäädytetty, koska siihen ei ole saatu hammaslääkäriä) 2

3 Terveyskeskushammaslääkärien virat ja -toimet Kaikki virat ja toimet 2084 Viran-/ toimenhaltija työssä 1563 Viran-/toimenhaltija tilapäisesti poissa työstä 260 Virka tai toimi avoin 261 Sijaisia tai ei sijaistarvetta 107 Vuokratyövoima 39 Sijaista haettiin ei saatu 115 Jäädytetty tai ei tarvetta täyttää 40 Vuokratyövoima 75 Viralla / toimella ei haltijaa tai shg hoitaa 146 Terveyskeskushammaslääkärien virat ja toimet lokakuun alussa 2009, 2010 ja 2011 Virat ja toimet 2009 N % 2010 N % 2011 N % Viranhaltija työssä , , ,0 Sijainen 33 1,7 39 1,9 62 3,0 Ei sijaistarvetta 54 2,7 84 4,2 45 2,2 Jäädytetty säästösyistä 14 0,7 10 0,5 8 0,5 Täyttämättä muusta syystä 25 1,2 9 0,4 32 1,5 Vuokratyövoima 81 4, , ,5 Hammaslääkärivaje , , ,5 Yhteensä Puuttuvien terveyskeskusten huomiointi: 2009: (puuttuvat terveyskeskukset) = : (puuttuvat terveyskeskukset) =

4 Terveyskeskushammaslääkärien virat ja -toimet Hammaslää kärivaje 12 % Vuokratyövo ima 6 % Sijainen tai ei tarvetta täyttää 7 % Virat ja toimet lkm % Viranhaltija työssä ,0 Sijainen tai ei sijaistarvetta/ tarvetta täyttää 147 7,1 Viranhaltija työssä 75 % Vuokratyövoima 115 5,5 Hammaslääkärivaje ,5 Yhteensä Terveyskeskushammaslääkärivaje % 12% 10% 8% 6% 12,6 % 13,4 % 12,1 % 11,6 % 12,0 % 11,4 % 12,5 % 4% 2% 0%

5 Terveyskeskushammaslääkärivaje ja vuokratyövoiman osuus 20% 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% 18,0% 15,8% 15,7% 15,6% 16,0% 16,5% 13,7% 5,5 % 2,4 % 3,6 % 4,0 % 4,0 % 5,1 % 1,1 % 12,6 % 13,4 % 12,1 % 11,6 % 12,0 % 12,5 % 11,4 % Vuokratyövoima Tk-hammaslääkärivaje Terveyskeskushammaslääkärivaje lisättynä vuokratyövoimalla 20% 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% 5,5 % 2,4 % 1,1 % 3,6 % 4,0 % 4,0 % 5,1 % 6,8 % 7,0 % 6,2 % 7,0 % 7,6 % 6,6 % 7,4 % 5,6 % 6,4 % 4,5 % 5,0 % 5,8 % 4,0 % 5,5 % Vuokratyövoima Ei viranhaltijaa Sijaisvaje 5

6 Viranhaltija tilapäisesti poissa Sijaiselle ei tarvetta; 84; 39,1 % Sijainen; 61,5; 23,6 % Vuokratyövoima; 39,4; 15,1 % Ei saatu sijaista; 115,1; 44,1 % Avoimet virat ja toimet Jäädytetty (ei saatu hammaslääkäriä); 6; 2 % Avoin muusta syystä; 31,5; Virka/toimi jäädytetty 12 % säästösyistä; 8,2; 3 % Virkaa/tointa hoitaa suuhygienisti; 13,6; 5 % Vuokratyövoima; 75,3; 29 % Ei saatu hammaslääkäriä; 126,1; 49 % 6

7 Terveyskeskushammaslääkärivaje sairaanhoitopiireittäin (% hammaslääkärinviroista ja -toimista) Satakunnan SHP Itä-Savon SHP Kainuun SHP Keski-Pohjanmaan SHP Etelä-Karjalan SHP Pirkanmaan SHP Etelä-Pohjanmaan SHP Kanta-Hämeen SHP Pohjois-Savon SHP Etelä-Savon SHP Kymenlaakson SHP Keskimäärin Vaasan SHP Pohjois-Karjalan SHP Keski-Suomen SHP Varsinais-Suomen SHP Helsingin ja Uudenmaan SHP Päijät-Hämeen SHP Lapin SHP Pohjois-Pohjanmaan SHP Ahvenanmaa Länsi-Pohjan SHP 9,3 % 8,8 % 8,8 % 8,4 % 7,8 % 5,4 % 3 3,7 % 6,2 0,2 0 21,1 % 18,9 % 18,4 % 17,7 % 16,6 % 14,3 % 12,5 % 10,3 % 29,4 % 27,3 % 26,3 % 25,1 % 21,8 % 7,4 6 9,9 16,3 46,9 6,3 10,7 32,7 14,8 14,8 16,1 7,6 9,1 Yhteensä ,8 Lkm 28,1 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% Terveyskeskushammaslääkärivaje / vuokratyövoiman käyttö sairaanhoitopiireittäin Itä-Savo 27,3 % 18,2 % Satakunta 28,1 % 8,4 % Etelä-Karjala 21,8 % 14,3 % Etelä-Savo 16,6 % 15,9 % Kainuu 26,3 % 5,3 % Kanta-Häme 18,4 % 11,4 % Pirkanmaa 21,1 % 5,2 % Pohjois-Savo 17,7 % 7,7 % Etelä-Pohjanmaa 18,9 % 6,3 % Keski-Pohjanmaa 25,1 % 0,0 % Kymenlaakso 14,3 % 7,8 % Päijät-Häme 7,8 % 13,1 % Kaikki yhteensä 12,5 % 5,5 % Pohjois-Karjala 9,3 % 7,2 % Vaasa 10,3 % 3,7 % Keski-Suomi 8,8 % 4,4 % Varsinais-Suomi 8,8 % 3,2 % HUS 8,4 % 3,2 % Tk-hammaslääkärivaje Lappi 5,4 % 4,1 % Vuokratyövoima Pohjois-Pohjanmaa 3,7 % 2,0 % Ahvenanmaa 2,9 % 0,6 % Länsi-Pohja 0,0 % 0% 10% 20% 30% 40% 50% 7

8 Terveyskeskushammaslääkärivajeen muutos sairaanhoitopiireittäin Pirkanmaan SHP Satakunnan SHP Etelä-Pohjanmaan SHP Pohjois-Savon SHP Keski-Pohjanmaan SHP Kanta-Hämeen SHP Kymenlaakson SHP Päijät-Hämeen SHP Etelä-Karjalan SHP Kainuun SHP Pohjois-Pohjanmaan SHP Itä-Savon SHP Ahvenanmaa Länsi-Pohjan SHP Helsingin ja Uudenmaan SHP Pohjois-Karjalan SHP Vaasan SHP Etelä-Savon SHP Lapin SHP Keski-Suomen SHP Varsinais-Suomen SHP Vaje vähentynyt (n) Vaje lisääntynyt (n) Terveyskeskushammaslääkärivajeen muutos sairaanhoitopiireittäin 8

9 Terveyskeskushammaslääkärivaje sairaanhoitopiireittäin (% hammaslääkärinviroista ja -toimista) Muut sairaanhoitopiirit 16,3 % Keskimäärin 12,5 % Yliopistolliset sairaanhoitopiirit* 7,6 % 0,0 % 5,0 % 10,0 % 15,0 % *Helsingin ja Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit (Itä- Suomen yliopiston HLL koulutus käynnistettiin vasta 2010) Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskushammaslääkärin virat ja toimet, lukumäärät ja hoito Kaikki virat ja toimet Virat/toimenhaltija työssä Sijainen tai ei tarvetta täyttää Vuokratyövoima Hammaslääkärivaje Asukkaita per hml** Ahvenanmaa 7 6, , Etelä-Karjalan SHP 49 30, , Etelä-Pohjanmaan SHP 78,3 55,6 3 4,9 14, Etelä-Savon SHP 45,8 27,9 3 7,3 7, Helsingin ja Uudenmaan SHP 558,3 442,1 51,5 17,8 46, Itä-Savon SHP Kainuun SHP 38 23,6 2, Kanta-Hämeen SHP 80,5 51,5 5 9,2 14, Keski-Pohjanmaan SHP 35 26, , Keski-Suomen SHP ,7 11,4 5 9, Kymenlaakson SHP 63,8 48, , Lapin SHP 55,1 47,6 2,2 2, Länsi-Pohjan SHP Pirkanmaan SHP , , Pohjois-Karjalan SHP 64,2 48,7 4,9 4, Pohjois-Pohjanmaan SHP 165,8 141,9 14,5 3,3 6,2 996 Pohjois-Savon SHP 91 63,2 4,7 7 16, Päijät-Hämeen SHP 80,8 58,1 5,8 10,6 6, Satakunnan SHP 95,5 56,6 2,8 8 28, Vaasan SHP 72,1 47,6 14,4 2,7 7, Varsinais-Suomen SHP 185,5 151,7 11,6 6 16,3 989 Kaikki yhteensä 2 083, ,2 114, ** Asukkaita sairaanhoitopiirissä työskentelevää hammaslääkäriä kohti, mukana kaikki sairaanhoitopiirin eri sektoreilla työskentelevät hammaslääkärit 9

10 Terveyskeskushammaslääkärivaje sairaanhoitopiireittäin 2010 ja Terveyskeskushammaslääkärivaje 2011 terveyskeskusten lukumäärän mukaan Vaje 40 % tai enemmän 5 % Vaje % Terveyskeskusten lukumäärä % (Suluissa 2010 luvut) Väestöpohja (milj.) Vaje % 19 % Vaje % 18 % Ei vajetta 45 % Ei vajetta 67 (70) 45 (43) 1,5 (1,2) 1 9 % 20 (24) 13 (15) 0,7 (1,5) % 27 (32) 18 (20) 1,9 (1,7) % 28 (28) 19 (17) 0,9 (0,7) Vaje 1-9 % 13 % 40 - % 8 (8) 5 (5) 0,2 (0,2) Yhteensä 150 (162) 100 5,2 (5,3) 27 hammashoitolaa on ulkoistettu. Niiden yhteenlaskettu väestöpohja on n

11 Terveyskeskushammaslääkärivaje 2011 terveyskeskusten väestöpohjan mukaan 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% 8,5 % 13,1 % 10,0 % 13,8 % 14,4 % 12,5 % Koko maa Osuus terveyskeskuksista: 29 % 23 % 33 % 9 % 7 % 100 % Osuus viroista ja toimista: 7 % 12 % 33 % 16 % 32 % 100 % Osuus väestöstä 5 % 10 % 29 % 17 % 39 % 100 % Terveyskeskusten lukumäärä (149) Ostopalvelut = hammaslääkäripalveluja ostetaan yksityissektorilta (tai toiselta terveyskeskukselta) Päivystykseen säännöllisen työajan ulkopuolella - noin 14 hammaslääkärityövuotta - 26 % terveyskeskuksista käyttää ostopalveluja Normaaliin toimintaan - noin 180 hammaslääkärityövuotta (vuonna 2010 n. 80) - 21 % terveyskeskuksista käyttää ostopalveluja Erikoishammashoitoon (Huom! Ei tarkoita erikoissairaanhoitoa) - noin 24 hammaslääkärityövuotta - 49 % terveyskeskuksista käyttää ostopalveluja 11

12 Ulkoistetut hammashoitolat hammashoitolaa on kokonaan ulkoistettu 9 Pirkanmaalla 4 Etelä-Pohjanmaalla 3 Satakunnassa ja HUS:n alueella 2 Itä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa 1 Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Pohjois- Pohjanmaalla ja Vaasassa Ulkoistuksista vastaa Attendo Medone, Mediverkko ja Carema/Mehiläinen, jotka kaikki osallistuivat kyselyyn Laskennallisesti ulkoistetuissa hammashoitoloissa työskenteli yhteensä 47,1 kokoaikaista terveyskeskushammaslääkäriä ja 3,2 erikoishammaslääkäriä; kyselypäivänä oli tilapäisesti poissa 3 terveyskeskushammaslääkäriä 12

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2012

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2012 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2012 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2012 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Kysely kohdistettiin terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille, joilta tiedusteltiin terveyskeskusten

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2010

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2010 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2010 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2010 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkäritilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2017

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2017 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2017 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2017 Kysely kohdistettiin terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille, joilta tiedusteltiin terveyskeskusten

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

TYÖVOIMASELVITYS 2018 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRITILANNE LOKAKUUSSA

TYÖVOIMASELVITYS 2018 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRITILANNE LOKAKUUSSA TYÖVOIMASELVITYS 2018 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRITILANNE LOKAKUUSSA TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRITILANNE LOKAKUUSSA 2018 Työvoimaselvitys toteutettiin Suomen Hammaslääkäriliiton, sosiaalija terveysministeriön,

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2009

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2009 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2009 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2009 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (196 terveyskeskusta) yhden päivän

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (232 terveyskeskusta) yhden päivän

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2015

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2015 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2015 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2015 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Anja Eerola Tauno Sinisalo 15.12.2006 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2007

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2007 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 200 Hammaslääkärityövoimatutkimukset lokakuussa 200 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (234 terveyskeskusta) yhden päivän poikkileikkaustilanne

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja Terveyskeskusten lääkäritilanne 4.10.2017 Julkaisuvapaa 11.1.2018 klo 10.00 Lisätietoja www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima/ Terveyskeskusten lääkäritilanne 2017 Kyselytutkimus terveyskeskusten

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 5.10.2016 Julkaisuvapaa 26.1.2017 klo 10.00 Lisätietoja Tutkija Piitu Parmanne piitu.parmanne@laakariliitto.fi, p 09 3930 832 www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS LOKA-MARRASKUUSSA 2018 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2016 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2016 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 2018 Julkaisuvapaa klo 10.30

Terveyskeskusten lääkäritilanne 2018 Julkaisuvapaa klo 10.30 Terveyskeskusten lääkäritilanne 2018 Julkaisuvapaa 10.1.2019 klo 10.30 Lisätietoja: www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima/ 1 Terveyskeskusten lääkäritilanne 2018 Kyselytutkimus terveyskeskusten

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2008 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2282 kpl,

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2131 kpl) Tutkimuksen

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2148 kpl) Tutkimuksen

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys lokakuussa 2013 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner-Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto juho.ruskoaho@laakariliitto.fi Terveyskeskusten lääkäritilanne 2014 Kyselytutkimus

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner-Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2149 kpl,

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2308 kpl, 79 vähemmän kuin 2005) Tutkimuksen

Lisätiedot

Työvoimapoliittisia laskelmia. Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Työvoimapoliittisia laskelmia. Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto Työvoimapoliittisia laskelmia Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi 11.5.2017 Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto Työvoimaennustemalli Koulutus Suomessa Aloituspaikat, OPM:n tilastot, valmistumisaste

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 2012 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2015 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET TUTKIMUKSEN AINEISTO Hammaslääkäriliitto toteutti tutkimuksen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n ja KT Kuntatyönantajien

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2016 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2016 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto / PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille lokakuu 2009 10.12.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu syksyllä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Sairaalahoidossa olevat influenssa A(H1N1)v-tapaukset Suomessa

Sairaalahoidossa olevat influenssa A(H1N1)v-tapaukset Suomessa Sairaalahoidossa olevat influenssa -tapaukset Suomessa Sairaanhoitopiirit (shp) ilmoittavat joka arkipäivä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkopohjaiseen järjestelmään sairaalahoidossa olevien influenssa

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

M058, M059, M060, M068, M069

M058, M059, M060, M068, M069 Taulukko 3. Reumahoidon alueelliset erot v. 1997, 2000 ja 2001 Kaikki nivelreumat M058, M059, M060, M068, M069 Hoitojaksot/10000as 01 Uudenmaan shp 12,8 12,8 0 % 0 15,6-18 % 02 Helsingin shp 13,0 13,3

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2005 Anja Eerola Tauno Sinisalo 23.1.2006 Sisällys Kyselyjen tausta 3 Aikaisemmat selvitykset 3 Miten tiedot kerättiin 3 Mitä terveyskeskushammaslääkäritilanteesta

Lisätiedot

Hoidon saatavuus terveyskeskuksissa

Hoidon saatavuus terveyskeskuksissa Hoidon saatavuus terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto/PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006)

lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006) Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006) Tutkimuksen

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2015 Pirjo Häkkinen 23.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2015 Tilastoraportti 6/2017 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2015, sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 30.4.2009 tilanne 1 Yleistä 30.4.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.12.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.12.2009 tilanne 1 Yleistä 31.12.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista?

Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? Lastensuojelun laatupäivä Tampereella 6.10.2010 Alueelliset erot: mistä ne kertovat ja miten ehkäistään eriarvoistumista? Materiaali paneelia varten Erikoistutkija Tarja Heino, THL Asiantuntija Kaisu Muuronen,

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori

Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori Työmarkkinatutkimus 2017 Yksityissektori Työmarkkinatutkimus 2017 Tutkimus toteutettiin internetkyselynä joulukuussa 2017. Vastaajat kutsuttiin tutkimukseen mukaan sähköpostitse ja/tai tekstiviestillä.

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. - ja uusintasalaojitukset 2003-2006... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit 1991-2006... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2006... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista

JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista Syyskuu 2018 Kyselyyn vastasi 2953 JHL:n lastenhoitajana tai perhepäivähoitajana työskentelevää jäsentä. 2. Mikä on ammatillinen koulutuksesi? Vastaajien

Lisätiedot

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun merkitys Kymenlaaksolle Matkailuparlamentti 17.10.2017 Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun kokonaiskysyntä maakunnittain Alueellisesti matkailukysyntä painottuu Uudenmaan lisäksi erityisesti

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

HOITOONPÄÄSY ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA

HOITOONPÄÄSY ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA HOITOONPÄÄSY ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA Tilanne 30.4.2018 Pirjo Häkkinen Satu Vuorio THL, Hoitoonpääsy erikoissairaanhoidossa -tilasto (30.4.2018 tiedonkeruu) 1 SAAPUNEET JA KÄSITELLYT LÄHETTEET 1.1. 30.4.2018

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2004

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2004 24.1.2005 Aktuaari- ja tilasto-osasto, tilastoryhmä Mikko Muurinen, puh. 020 434 1728 S-posti mikko.muurinen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2004 Osuus (promillea)

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. Uudet- ja uusintasalaojitukset 2006-2010... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit -2009... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2009... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot

Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Onko mikään muuttunut? Sairaaloiden tuottavuusvertailun ennakkotiedot Sote - Tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Joensuu 17.11.2017 Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen, THL 17.11.2017 Sairaaloiden tuottavuus

Lisätiedot

Maakuntien valmistelutilanne

Maakuntien valmistelutilanne Maakuntien valmistelutilanne Johanna Viita Maakunta-asioiden kehityspäällikkö Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 21.6.2017 Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamistilanne 24.8.2017

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2003

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2003 Kela Aktuaari- ja tilasto-osasto, tilastoryhmä Mikko Muurinen, puh. 020 434 1728 S-posti mikko.muurinen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto 23.1.2004 SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2003 Lkm

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2002

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2002 Kela Aktuaari- ja tilasto-osasto, tilastoryhmä Mikko Muurinen, puh. 020 434 1728 Timo Partio, puh. 020 434 1382 S-posti mikko.muurinen@kela.fi timo.partio@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Liite 22. Kysely Narkolepsiaan sairastuneita lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2013

Liite 22. Kysely Narkolepsiaan sairastuneita lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2013 Liite 22 Kysely Narkolepsiaan lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2013 Hyvä narkolepsiaan lapsia ja nuoria hoitava lääkäri, Sait kesällä 2012 kyselyn koskien narkolepsiaan sairastuneiden lasten ja

Lisätiedot

Korjausavustukset vuosina

Korjausavustukset vuosina ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Suunnittelija Pekka Pelvas Puh./tel +358 400 607 831 Ylitarkastaja Marja Kostiainen Puh./tel +358 40 517 3375 Selvityksiä 9/2010 Korjausavustukset vuosina 2007-2008 9.9.2010

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Bruttokansantuote vuonna 2016 euroa/asukas Uusimaa 51714 Ahvenanmaa - Åland 46634 KOKO MAA Pohjanmaa 39327 38285 Etelä-Karjala Lappi Varsinais-Suomi Pirkanmaa Satakunta

Lisätiedot

tässä selvityksessä sitä, että kyselyyn vastannut

tässä selvityksessä sitä, että kyselyyn vastannut Yksityishammaslääkärityövoima lokakuussa 2005 ANJA EEROLA, TAUNO SINISALO Hammaslääkäriliitto selvitti julkisen ja yksityisen sektorin hammaslääkärien työvoimatilanteen lokakuussa 2005 kahdella kyselyllä,

Lisätiedot

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Liite 21 Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Hyvä narkolepsiaan sairastuneita lapsia ja nuoria hoitava lääkäri, Olen saanut tietooni, että osallistut sairaalassanne

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan

Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan Vuoden 2018 tilinpäätösarviotietojen mukaan Mikko Mehtonen 15.5.2019 Manner-Suomen kuntien talous kuntakoon mukaan 2017-2018 Vuosikate % poistoista Tilikauden tulos

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA 2006

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA 2006 20.4.2007 Aktuaari- ja tilasto-osasto/ tilastoryhmä Petri Roponen, puh. 020 634 1386 Sähköposti petri.roponen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto SOTILASAVUSTUSTILASTOJA 2006 Sotilasavustustilastoja

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Autotalli.com kävijäprofiili. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

Autotalli.com kävijäprofiili. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.com kävijäprofiili Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 8 % 76 % Mies 0-69-vuotias Selvästi keskimääräistä hyvätuloisempi 9 % Asuu puolison

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2005

SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2005 21.7.2006 Aktuaari- ja tilasto-osasto/ tilastoryhmä Petri Roponen, puh. 020 434 1386 Sähköposti petri.roponen@kela.fi Tilastot Internetissä www.kela.fi/tilasto SOTILASAVUSTUSTILASTOJA VUOSI 2005 Sotilasavustustilastoja

Lisätiedot

PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN. Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN. Yhteisvoimin pakkoa vähentämään PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum 7.11.2014 J. Moring 1 Muutoksen tarve Suomi ja muut maat Viime vuosien kehitys 15.10.2014

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2018 Ennakkoväkiluku 172 359 Muutos 4 kk -361 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2018 Ennakkoväkiluku 171 677 Muutos 10 kk -1 043 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku vuoden

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot