Pohjois-Savon pelastuslaitos
|
|
- Anne Mattila
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohjois-Savon pelastuslaitos PELASTUSJOHTAJAN TOIMIOHJE Pohjois-Savon pelastuslaitoksen henkilöstön yleisimmät työtehtävät ja vastuualueet Hyväksytty pelastusjohtajan päätös 3 / Muut asiat Voimaan Jukka Koponen pelastusjohtaja
2 2 JOHDANTO Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta hyväksyi Pohjois-Savon pelastuslaitoksen toimintasäännön Toimintasäännössä on määritelty Pohjois-Savon pelastuslaitoksen organisaatio, päätäntävaltuudet, valmiuden ja toiminnan pääperiaatteet, henkilöstön kelpoisuusvaatimukset sekä tiimien ja henkilöstön yleisimmät tehtävät. Tällä pelastusjohtajan toimiohjeella määrätään pelastustoimessa, ensihoitopalvelussa ja turvallisuuskoulutuspalvelussa työskentelevien viranhaltijoiden ja työntekijöiden yleisimmät työtehtävät ja vastuualueet. Henkilöstön tehtäväkuvauksissa on huomioitu paloasemien erilaiset palvelutarpeet kuten ensihoitopalvelut, vesisukellustoiminta ja alusten kuljettaminen. YLEISIMMÄT TYÖTEHTÄVÄT JA VASTUUALUEET 1. PELASTUSTOIMEN PALVELUT 1.1 Viranhaltijoiden työtehtävät Palopäällikkö - vastaa pelastustoimen toimintojen ja onnettomuuksien ehkäisyn suoritteiden ja talouden toteutumisesta ja laatii niiden seurantaraportit toimialueellaan - Kuopion palopäällikkö toimii Neulamäen ja Petosen paloasemien paloasemavastaavana - huolehtii yhteistyössä ensihoitopäällikön kanssa ensihoitopalvelun toimintojen ja talouden toteutumisesta toimialueellaan - vastaa osaltaan yhteistyön tuloksellisesta sujuvuudesta - suorittaa palotarkastuksia vaativissa kohteissa - avustaa sektoripäälliköitä toimialaansa kuuluvien tehtävien hoidossa - osallistuu turvallisuusviestintään - laatii työturvallisuuden raportit ja osallistuu tapaturmien ennaltaehkäisyn työhön - osallistuu tarvittaessa pelastustoiminnan johtamiseen - hyväksyy alaistensa päivystys-, työvuoro- ja lomalistat sekä huolehtii niiden laadinnasta - ohjaa ja vastaa toimialueensa päivittäisestä toiminnasta ja valmiudesta - toimii tarvittaessa tiimien ja työryhmien vetäjänä - suorittaa muut esimiesten määräämät tehtävät Apulaispalopäällikkö - toimii Siilinjärven ja Riistaveden paloasemien paloasemavastaavana - toimii Kuopion palopäällikön sijaisena - avustaa Kuopion palopäällikköä ja sektoripäälliköitä pelastustoimen tehtävien ja onnettomuuksien ehkäisyn suoritteiden ja talouden toteutumisesta hoidossa - huolehtii yhteistyössä ensihoitopäällikön kanssa ensihoitopalvelun toimintojen ja talouden toteutumisesta vastuualueellaan
3 - toimiessaan pelastuslaitoksen koulutus- ja resurssikeskuksessa ylläpitää luetteloa pelastustoimen sijaishenkilöstöstä ja koordinoi pelastustoimen sijaishenkilöstön sijoittelua koko maakunnan alueella - seuraa ja ohjaa paloasemien päivittäisiä työvuoro- ja varallaolovahvuuksia ja sijoittaa pelastustoiminnan henkilöresursseja koko maakunnan alueella yhteistyössä ensihoidon kanssa - henkilöstötietojärjestelmän pää-/ vastuukäyttäjänä toimiminen - osallistuu turvallisuusviestintään - seuraa ja koordinoi Kuopion ja Siilinjärven paloasemien toimintapiiriin kuuluvaa valmiussuunnittelua sekä häiriö- ja kriisitilanteen varautumistoimia sekä tekee ehdotuksia niiden kehittämiseksi - osallistuu tarvittaessa pelastustoiminnan johtamiseen - suorittaa palotarkastuksia vaativissa kohteissa - esittelee palopäällikölle toimialueen henkilöstön vuosilomat - huolehtii vastuualueellaan olevien paloasemien työturvallisuusasioista ja toimii yhteyshenkilönä paloasemakiinteistöjen ylläpidossa - suorittaa muut esimiesten määräämät tehtävät 3 Valmiuspäällikkö - vastaa pelastustoimelle kuuluvien maakunnallisten väestönsuojelutehtävien hoitamisesta, toiminnan kehittämisestä ja toimii väestönsuojelua koskevissa asioissa asiantuntijana - osallistuu turvallisuusviestintään - huolehtii väestönvaroitusjärjestelmän kunnossapidosta ja sen kehittämisestä - seuraa ja koordinoi pelastuslaitoksen toimintapiiriin kuuluvien kuntien valmiussuunnittelua sekä häiriö- ja kriisitilanteen varautumistoimia sekä tekee ehdotuksia niiden kehittämiseksi - toimii pelastustoimen asiantuntijana kuntien häiriö- ja onnettomuustilanteita koskevassa jatkuvuudenhallintatyössä - huolehtii pelastustoimen tilanne- ja johtokeskusjärjestelmien sekä ohjeistuksen toimivuudesta ja niiden kehittämisestä - koordinoi ja osallistuu pelastustoimen suunnitelmien laatimiseen - suorittaa palotarkastuksia vaativissa kohteissa - toimii pelastuslaitoksen asiantuntijana paloasemarakennusten rakentamista ja peruskorjausta koskevissa asioissa. Valmistele osaltaan paloasemia koskevat vuokra- ja sopimusasiakirjat - osallistuu pelastusviranomaisena tarvittaessa pelastustoiminnan johtamiseen - huolehtii pelastuslaitoksen työturvallisuusasioiden kehittämisestä yhdessä alan toimijoiden kanssa - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät Johtava palotarkastaja - asiantuntijana ohjaa ja seuraa pelastustoimen alueella onnettomuuksien ehkäisytoimintaa, valvonta- ja tarkastustoimintaa sekä valistus- ja neuvontatoimintaa - seuraa valvontasuunnitelman toteutusta ja valmistelee valvontasuunnitelman päivityksen - seuraa ja ohjaa palotarkastusten suoritteita ja toimii palotarkastusohjelman pääkäyttäjänä ja vastaa palotarkastusohjelman päivityksestä
4 - ohjaa palotarkastustoiminnan suunnittelua ja tilastointia. - suorittaa valvontasuunnitelman mukaisia valvontatehtäviä ja tekee vaativien kohteiden palotarkastuksia sekä väestönsuojien tarkastuksia - laatii onnettomuuksien ehkäisyä koskevia ohjeita valvontatoiminnan yhdenmukaistamiseksi maakunnan alueella - osallistuu rakennuslupien käsittelyyn ja ohjaa ja antaa tarvittaessa lausuntoja koko maakunnan alueella ehkäisevää palontorjuntaa, maakunta- ja yleiskaavoitusta, rakenteellista palonehkäisyä ja väestönsuojelua koskevissa asioissa - antaa lausuntoja turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (TUKES) ja ympäristö- ja muilta viranomaista tulleisiin lausuntopyyntöihin - tarkastaa ja hyväksyy paloilmoitinlaitteiden toteutuspöytäkirjat koko maakunnan alueella - vastaa poistumisturvallisuuskohteiden arvioinnin ohjeistuksesta ja arvioinneista sekä niiden seurannasta - ohjaa ja seuraa onnettomuuksien ehkäisytoiminnan laskutusta - ohjaa ja valvoo nuohoustoimintaa maakunnan alueella - vastaa kemikaalivalvonnasta ja kemikaalipäätöksistä ja toimii alueen kemikaaliasiantuntijana - osallistuu tarvittaessa palontutkintaan - osallistuu tarvittaessa ilmeisen paloriskin tai muun onnettomuusriskin omaavien kohteiden tarkastuksiin ja lausuntoihin - ohjaa ja seuraa kiinteistöjen pelastussuunnitelmien laatimista - osallistuu turvallisuusviestintään - suorittaa muut esimiesten määräämät tehtävät 4 Palomestari - toimiessaan paloaseman ylimpänä esimiehenä vastaa paloasemalle tai paloasemille kuuluvien pelastustoimen tehtävien ja onnettomuuksien ehkäisyn suoritteiden hoitamisesta ja taloudesta sekä huolehtii siitä, että paloaseman pelastustoiminnan toimintavalmius säilyy annettujen ohjeiden mukaisena - toimiessaan päivätyössä tai vuorotyössä, huolehtii ja vastaa, että paloaseman tai työvuoron pelastustoiminnan toimintavalmius säilyy annettujen ohjeiden mukaisena - toimiessaan paloaseman ylimpänä esimiehenä huolehtii työturvallisuusasioista ja toimii yhteyshenkilönä paloasemakiinteistön ylläpidossa - toimii koulutustyössä kouluttajana ja harjoitusten johtajana - tekee esimiesten määräysten mukaan palotarkastuksia - vastaa yleisötilaisuuksien pelastussuunnitelmien arvioinnista ja tarkastuksista ja ilotulitusilmoitusten käsittelystä - suorittaa ilmeisen paloriskin tai muun onnettomuusriskien omaavien kohteiden palotarkastuksia - suorittaa nuohoojien vikailmoitusten käsittelyä ja niiden johdosta ko. kohteisiin palotarkastuksia - tiedottaa välittömästi ylemmille esimiehilleen uhkaavista ja yleisistä huomiota herättävistä onnettomuustilanteista ja merkittävistä toimintavalmiuden muutoksista - päättää pelastustoimialueen ulkopuolella ja muille viranomaisille annettavasta avusta - osallistuu turvallisuusviestintään
5 - laatii työvuoro- ja varallaolo- ja vuosilomalistat esimiehen ohjeen mukaisesti - tarkastaa erilliskorvauslistat - toimii tarvittaessa päällikkönä tai kuljettajana pelastuslaitoksen aluksilla edellyttäen, että hänellä on ko. aluksen kuljettamiseen oikeuttava lupakirja - osaltaan huolehtii siitä, että tiimien edellyttämät tehtävät tulevat hoidetuksi - toimii pelastustoiminnan johtajana - toimiessaan ensihoitopalvelua tuottavalla paloasemalla, huolehtii osaltaan ensihoidon hallinnollisista tehtävistä ja yhteistyöstä ensihoitohenkilöstön kanssa - osallistuu tarvittaessa varallaoloon - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät 5 Palotarkastaja (päätoiminen) - suorittaa valvontasuunnitelman mukaisia valvontatehtäviä ja tekee vaativien kohteiden palotarkastuksia sekä väestönsuojien tarkastuksia - suorittaa poistumisturvallisuuskohteiden tarkastuksia ja poistumisturvallisuusselvitysten arviointeja - suorittaa kemikaali- ja ilotulitemyynnin valvontaan liittyviä tarkastuksia - suorittaa tarvittaessa suurten tai poikkeuksellisten yleisötilaisuuksien pelastussuunnitelmien arviointia ja palotarkastuksia - suorittaa tarvittaessa ilmeisen paloriskin tai muun onnettomuusriskin omaavien kohteiden tarkastuksia - ohjaa kiinteistöjen ja yleisötilaisuuksien pelastussuunnitelmien laadintaa sekä niiden arvioimista pelastuslaitoksella - toimii tarvittaessa johtavan palotarkastajan sijaisena - osallistuu turvallisuusviestintään - osallistuu tarvittaessa palontutkintaan rakenteellisena asiantuntijana - antaa tarvittaessa lausuntoja rakenteellista palonehkäisyä ja väestönsuojelua koskevissa asioissa erillisen ohjeen ja tehtävänkuvauksensa mukaisesti. Seuloo rakennusvalvonnasta pelastuslaitoksen riskienhallintaan otettavia, asiantuntijaryhmällä erikseen lausuttavia kohteita - suorittaa palotarkastustilastojen seurantaa ja palotarkastusohjelman käytön ohjaamista - osallistuu tarvittaessa ja kelpoisuuden omatessaan yksikönjohtaja- tai päällystövarallaoloon ja tarvittaessa pelastustoimintaan pelastustoimintaa johtavan määräyksestä - huolehtii omatoimisen väestönsuojelun järjestelyistä ja osallistuu varautumisen koulutustoimintaan - toimii tarvittaessa nuohoojien vikailmoitusten käsittelyssä asiantuntijana ja suorittaa niiden johdosta ko. kohteisiin palotarkastuksia - toimii kouluttajana turvallisuusviestinnän ja valvontatoimen sisäisessä koulutuksessa - suorittaa oman erityisalueensa tehtävät erillisen ohjeen ja tehtävänkuvauksensa mukaisesti - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät. Palotarkastaja (sivutoiminen) - suorittaa palo- sekä väestönsuojien tarkastuksia
6 - huolehtii palotarkastuskortiston ja tilastojen pitämisestä - osallistuu tarvittaessa ja kelpoisuuden omatessa yksikönjohtaja- tai päällystövarallaoloon - osallistuu omatoimisen ja yleisen väestönsuojelun koulutustoimintaan - avustaa nuohoustoimen valvonnassa - valvoo kiinteistöjen turvallisuussuunnitelmia - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät 6 Ruiskumestari - vastaa omalta osaltaan siitä, että pääpaloaseman toimintavalmius säilyy annettujen ohjeiden mukaisena työvuoronsa aikana - tiedottaa välittömästi ylemmille esimiehilleen uhkaavasta ja yleistä huomiota herättävistä onnettomuustilanteista ja merkittävistä toimintavalmiuden muutoksista - toimii pelastustoiminnan johtajana milloin päällystö ei ole paikalla - toimii pelastusyksiköiden ja Petosen paloaseman paloesimiesten esimiehenä - huolehtii pääpaloaseman sisäisestä järjestyksestä - osallistuu koulutustoimintaan kouluttajana - osallistuu turvallisuusviestintään - suorittaa ilmeisen paloriskin tai muun onnettomuusriskin omaavien kohteiden palotarkastuksia - tekee erilliskorvauslistojen päivittäiset merkinnät - suorittaa esimiestensä määräyksen mukaan palotarkastuksia - toimii tarvittaessa päällikkönä tai kuljettajana pelastuslaitoksen aluksilla edellyttäen, että hänellä on ko. aluksen kuljettamiseen oikeuttava lupakirja - toimii tarvittaessa päivystävän palomestarin sijaisena - osallistuu tarvittaessa varallaoloon - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät. Paloesimies ja vuoromestari - toimii ilman eri määräystä pelastustoiminnan johtajana, ellei ylempi viranhaltija ole nimennyt siihen erikseen henkilöä - Suonenjoen paloesimies toimii tarvittaessa paloasemavastaavana - vastaa omalta osaltaan paloaseman toimintavalmiudesta - osallistuu tarvittaessa varallaoloon - luovuttaa ja vastaanottaa lainattavan kaluston sekä merkitsee tiedot laskutusta varten - huolehtii laskuttavien työsuoritusten kirjaamisesta - kirjaa erilliskorvauslistojen päivittäiset merkinnät - osallistuu koulutustoimintaan kouluttajana - osallistuu turvallisuusviestintään - suorittaa ilmeisen paloriskin tai muun onnettomuusriskin omaavien kohteiden palotarkastuksia - suorittaa nuohoojien vikailmoitusten käsittelyä ja niiden johdosta ko. kohteisiin palotarkastuksia - suorittaa esimiesten määräysten mukaan palotarkastuksia - toimii pelastusyksiköiden esimiehenä ja johtaa alaisensa miehistön töitä
7 - toimii tarvittaessa päällikkönä tai kuljettajana pelastuslaitoksen aluksilla edellyttäen, että hänellä on ko. aluksen kuljettamiseen oikeuttava lupakirja - osallistuu pelastustoimintaan ja tarvittaessa ensihoitopalvelun tehtäviin - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät. 7 Ylipalomies - toimii tarvittaessa esimiehen sijaisena pelastustoiminnan johtajana, ellei pelastusjohtaja ole nimennyt siihen erikseen henkilöä - suorittaa palotarkastuksia - osallistuu tarvittaessa varallaoloon - toimii nimettäessä paloasemavastaavana - suorittaa ensihoitotehtäviä Neulamäen ja Petosen toimipisteissä pois lukien palopäällikön erikseen nimeämät henkilöt - avustaa pelastustoimen valmiuden ylläpitämisessä - osallistuu pelastustoimintaan - toimii tarvittaessa yksikönjohtajana pelastustoiminnassa - toimii tarvittaessa päällikkönä tai kuljettajana pelastuslaitoksen aluksilla edellyttäen, että hänellä on ko. aluksen kuljettamiseen oikeuttava lupakirja - suorittaa päivittäiset kaluston huoltoa ja kunnostusta koskevat työt - toimii kouluttajana - osallistuu turvallisuusviestintään - toimittaa esimiesten määräyksen mukaan palotarkastuksia - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät. Palomies - toimii esimiehen sijaisena palomestarin tai vuoromestarin määräyksestä, ellei pelastusjohtaja ole nimennyt siihen erikseen henkilöä - osallistuu tarvittaessa varallaoloon - suorittaa ensihoitotehtäviä Neulamäen ja Petosen toimipisteissä pois lukien erikseen nimeämät henkilöt - suorittaa esimiesten määräyksen mukaan palotarkastuksia - osallistuu turvallisuusviestintään - avustaa pelastustoimen valmiuden ylläpitämisessä - osallistuu pelastustoimintaan - toimii tarvittaessa yksikönjohtajana pelastustoiminnassa - toimii tarvittaessa päällikkönä tai kuljettajana pelastuslaitoksen aluksilla edellyttäen, että hänellä on ko. aluksen kuljettamiseen oikeuttava lupakirja - suorittaa päivittäiset kaluston huoltoa ja kunnostusta koskevat työt - ilmoittaa välittömästi esimiehelleen kalustossa havaitsemistaan vioista ja puutteista - toimii kouluttajana - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät Palotarkastusmies (sivutoiminen) - suorittaa palotarkastuksia sekä valistus- ja neuvontatoimintaa - huolehtii palotarkastuskortiston ja tilastojen pitämisestä
8 - avustaa nuohoustoimen valvonnassa - osallistuu tarvittaessa pelastustoimintaan pelastustoimintaa johtavan määräyksestä - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät 8 Kalustomestari - toimii teknisten toimintojen lähiesimiehenä - vastaa pelastuslaitoksen kaluston huollosta ja korjaustoiminnasta tiloineen - vastaa kalustokirjanpidosta, kalustoinventoinneista, varaosista, tarveaineista, työkaluista, laitteista, kalusto- ja varusvarastoista, polttoainehuollosta ja -raportoinnista sekä ylläpitää ajoneuvojen ja muun kaluston seurantakortistoa - vastaa kaluston kuten ajoneuvojen ja alusten rekisteröinnistä, katsastuksista, liikennevakuutusasioista sekä muista tarkastuksista - vastaa tavarankuljetuksista eri toimipisteisiin ja toimii Halo-Itella toimipisteiden ja rahtikuljetusten yhteyshenkilönä - vastaa kausittaisen kaluston huolloista ennen ja jälkeen käyttöönoton (veneet, hydrokopterit, kelkat, mönkijät) ja valmistelee yhdessä palopäälliköiden kanssa kausittaisen kaluston käyttöönoton ja varastoinnin - osallistuu hankintojen ja kilpailutuksen valmisteluun teknisen tiimin jäsenenä - valvoo investointi- ja muiden hankintojen toteutuksen ja tilaustenmukaisuuden - vastaa pelastuslaitoksen ulkopuolisille sopimuskumppaneille myytävien palvelujen valmistelusta, toteutuksesta ja laskutuksesta (PI-laitehuollot ja PI-pullojen koestukset, kemikaalipukujen huollot) - vastaa huutokaupalla poistettavan kaluston listauksista, valmistelusta ja huutokauppajärjestelyjen toteutuksesta - osallistuu tarvittaessa pi-laitteiden ja muun kaluston huoltoihin - osallistuu teknisen kaluston koulutustoimintaan - osallistuu tarvittaessa soveltuvin osin pelastustoimintaan pelastustoiminnan johtajan määräyksestä (palomiehen tehtävät) ja - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät Ylipalomies (tekniikka) - huolehtii varustevaraston toiminnasta ja pelastuslaitoksen paloasemien välisistä kalusto- ja varustetoimituksista - huolehtii armatuuri- ja käsisammutinvarastosta - vastaa pelastuslaitoksen kalusto- ja varustekortiston ylläpidosta (Drägerware) - huoltaa ja kunnostaa pelastuslaitoksen pelastuskalustoa - vastaa hengityskaasukompressorien hengityskaasumittauksista - toimii käsisammutinhuollon vastuuhenkilönä - huoltaa paineilmahengityslaitteita ja huolehtii pi-pullojen koestuksista - huoltaa pintapelastuspukuja - vastaa kemikaalipukujen huolloista ja kaasutiiveystestauksista - tekee alaansa kuuluvan kaluston, laitteiden ja varusteiden kehityssekä hankintaesityksiä esimiehelleen - toimii raskaan kaluston ja muun teknisen kaluston sekä alansa toimintojen kouluttajana
9 - osallistuu tarvittaessa soveltuvin osin pelastustoimintaan pelastustoiminnan johtajan määräyksestä (palomiehen tehtävät) - osallistuu tarvittaessa tilapäiseen ja lyhytaikaiseen pelastustoiminnan valmiuden ylläpitoon palomestarin pyynnöstä ja kalustomestarin päätöksellä - osallistuu tarvittaessa turvallisuusviestinnän koulutukseen kalustomestarin päätöksellä (jos tekniikan tehtävät sallivat) - toimii kalustomestarin sijaisena - osallistuu palontutkintaan ja - suorittaa muut esimiehen määräämät tehtävät. 9 Ylipalomies (tekniikka/firefit) - osallistuu pi-laitehuoltoon ja paloasemien hengityskaasukompressorien mittauksiin, vesisukelluspukujen ja kemikaalisukelluspukujen huoltoon ja testaukseen - huolehtii Neulamäen paloaseman savusukellus- ja vesisukelluslaitteiden testauslaitteistosta ja -kortistosta. - huolehtii savusukellus- ja vesisukelluslaitteiden huollon kouluttamisesta ja valvonnasta - osallistuu sukellusleirien järjestämiseen tekniikan järjestelyjen osalta (kompressorit, laitteet, varusteet, veneet ym. leirin yhteiset järjestelyt ja suunnittelu) - osallistuu venekaluston häiriötilanteiden selvittämiseen, sisäisen koulutus- ja näyttökoemateriaalin valmisteluun, savu- ja vesisukelluslaitehuoltoon, puomitikkaan ja veneiden käyttökoulutukseen - kuljettaa tarvittaessa pelastustoimen hälytysajoneuvoja - toimii tarvittaessa puomitikkaan toisena kuljettajana - vie huolto- ja johtokonttikalustoa tilannepaikalle - suorittaa muut tekniikan osaston maakunnalliset tehtävät (kaluston tuonti ja vienti huoltoihin, mittaukset ja tarkistukset yms.) - osallistuu käsisammutinhuoltoon - huolehtii Firefit -testauksista, testilaitteista ja tulosten tallentamisesta sekä toimii työterveyshuollon Firefit ym. testitoiminnan yhteyshenkilönä - liikunnan ja työkykykuntoutumisen ohjaaminen ja osallistuminen lihaskunto- ja Oulun mallin testien valvontaan sekä vastuu testauslaitteista - suorittaa muut esimiehen määräämät tehtävät. Huoltoasentaja (osa-aikainen) - suorittaa VIRVE-töitä ja väestöhälyttimien huoltotehtäviä sekä avustaa elektroniikka-asentajaa - huoltaa kemikaalihuoltopukuja ja suorittaa paineilmalaitteiden ja käsisammutinten huoltotehtäviä - suorittaa palotarkastuksia tarvittaessa - suorittaa teknisiä työtehtäviä, ottaa vastaan näyttökokeita ja toimii tarvittaessa puomitikasauton kouluttajana - suorittaa omavalvonta-asioita - suorittaa muut esimiehen määräämät tehtävät
10 Työntekijöiden työtehtävät Yksikönjohtaja - osallistuu pelastustoimintaan ja toimii yksikkönsä esimiehenä - suorittaa ensivastetoimintaa - osallistuu koulutukseen - tiedottaa välittömästi esimiehelleen uhkaavista ja yleistä huomiota herättävistä onnettomuustilanteista ja merkittävistä toimintavalmiuden muutoksista - ilmoittaa välittömästi esimiehelleen kalustossa havaitsemistaan vioista ja puutteista - osallistuu tarvittaessa varallaoloon - suorittaa operatiivisessa tilanteessa muut esimiestensä määräämät tehtävät Nuorempi sammutusmies, sammutusmies ja vanhempi sammutusmies - suorittaa pelastus- ja ensivastetoimintaa - osallistuu koulutukseen - ilmoittaa välittömästi esimiehelleen kalustossa havaitsemistaan vioista ja puutteista - osallistuu tarvittaessa varallaoloon - suorittaa operatiivisessa tilanteessa muut esimiestensä määräämät tehtävät Elektroniikka-asentaja - huoltaa, kunnostaa ja kehittää pelastuslaitoksen viestikalustoa. - suorittaa sähkötöitä sähköturvallisuussäännösten mukaisesti - huolehtii ajoneuvokaluston sähkölaitteista ja suorittaa niiden huolto- ja korjaustöitä - huoltaa ulkohälyttimiä - tehdä alaansa kuuluvia laitteiden ja varaosien hankintaesityksiä esimiehelleen - vastaa viestivälinevaraosien ja tarveaineiden varastosta - pitää kortistoa viestivälinevaraosa-, tarveaine- ja työkaluvarastosta - osallistuu tarvittaessa operatiiviseen toimintaan pelastustoimintaa johtavan määräyksestä ja alaisuudessa - suorittaa muut esimiestensä määräämät tehtävät Autonasentaja - huoltaa, kunnostaa ja kehittää pelastuslaitoksen kalustoa - osallistuu koulutustoimintaan kouluttajana - tehdä alaansa kuuluvat laitteiden ja varaosien hankintaesitykset esimiehelleen - osallistua tarvittaessa operatiiviseen toimintaan pelastustoimintaa johtavan määräyksestä - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät
11 Henkilöstö- ja hallintopalvelut Henkilöstö- ja hallintopäällikkö - määrittää, linjaa ja ohjaa pelastuslaitoksen henkilöstöpolitiikkaa ja palvelussuhdeasioita - vastaa alaisensa toimistohenkilöstön johtamisesta ja kehityskeskusteluista - vastaa henkilöstö- ja hallintopalveluiden toimivuudesta, kehittämisestä ja raportoinnista - toimii työnantajan edustajana henkilöstöä koskevissa neuvotteluissa ja palkkausjärjestelmiä kehitettäessä - vastaa pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelusta ja raportoinnista - vastaa osaamisen johtamisen ja henkilöstön kehittämisprosesseista - vastaa työhyvinvointiasioista ml. työterveys-, yhteistoiminta-, työkykyja virkistysasiat - vastaa rekrytointiprosessista ja rekrytointiesitysten tekemisestä - vastaa palkka- ja muista palvelussuhteeseen liittyvien esitysten tekemisestä - vastaa henkilöstön uudelleensijoittamis- ja tehtävien muutosesitysten tekemisestä - vastaa sisäisen valvonnan ohjeistuksesta, suunnittelusta ja raportoinnista - tukee ja ohjaa esimiehiä henkilöstöjohtamisen prosesseissa - työyhteisöviestinnän vastuuhenkilönä toimiminen, viestinnän kehittäminen ja ohjaaminen - vastaa työhyvinvointitoimikunnan kokousasioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta - ohjaa nimettyjen työryhmien toimintaa - toimii koulutus- ja resurssikeskuksen vetäjänä - osallistuu palomuseon kehittämiseen ja toimii palomuseotyöryhmän puheenjohtajana - valmistelee aluepelastuslautakuntaa koskevia asioita ja toimii aluepelastuslautakunnan sihteerinä - suorittaa muut pelastusjohtajan määräämät tehtävät ICT -asiantuntija - toimii Pohjois-Savon pelastuslaitoksella käytössä olevien ohjelmistojen ja järjestelmien pääkäyttäjänä - vastaa pelastuslaitoksen ICT -kokonaisarkkitehtuurista - vastaa pelastuslaitoksen ICT -toiminnan kehittämisestä - vastaa pelastuslaitoksen tietoturvatoiminnasta - huolehtii ICT-laitteiden ja -järjestelmien kunnossapidosta - valmistelee pelastuslaitoksen ICT -kulujen budjetoinnin - seuraa ja koordinoi pelastuslaitoksen ICT valmiussuunnittelua sekä häiriö- ja kriisitilanteen varautumistoimia sekä tekee ehdotuksia niiden kehittämiseksi - suorittaa Kuopion kaupungin tietohallinnon valtuuttamat asennus-, päivitys-, muutos- ja ylläpitotehtävät - huolehtii tilanne- ja johtokeskusjärjestelmien toimivuudesta ja niiden kehittämisestä sekä kunnossapidosta
12 - koordinoi ja osallistuu pelastustoimen viestintäsuunnitelmien laatimiseen - toimii pelastuslaitoksen asiantuntijana paloasemien ICT -rakentamista ja peruskorjausta koskevissa asioissa - osallistuu tarvittaessa sammutus- ja pelastustoiminnan johtamisen ICT -tukemiseen - suorittaa muut esimiesten määräämät tehtävät. 12 Taloussuunnittelija - vastaa pelastuslaitoksen taloushallinnosta talousarvion ja tilinpäätöksen laatimisen ja maksuliikenteen osalta - osallistuu henkilöstöhallintoa koskevia asioiden valmisteluun - laatii pelastuslaitoksen talouden seurantaraportit sekä tekee yhteenvedon pelastuslaitoksen toimintojen kehittymisestä - valmistelee aluepelastuslautakuntaa koskevia asioita - toimii pelastuslaitoksen johtoryhmän sihteerinä - huolehtii Rondon käyttäjätunnusten tilaamisesta - toimii tarvittaessa lautakunnan sihteerin varahenkilönä - toimii henkilöstö- ja hallintopäällikön sijaisena - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät. Palvelussuhdeasiantuntija - osallistuu henkilöstöhallintoa koskevien asioiden valmistelu- ja koordinointitehtäviin - valmistelee palvelussuhteen aikaisia henkilöstöhallinnon työtehtäviä ja päätöksiä - osallistuu rekrytointiprosessiin liittyviin työtehtäviin - ohjaa esimiehiä virka- ja työehtosopimuksiin liittyvissä asioissa - koordinoi henkilöstön koulutukseen liittyviä työtehtäviä - toimii henkilöstöhallinnon ohjelmien pääkäyttäjänä - toimii työsuojelutoimikunnan sihteerinä - pitää yllä vakanssirekisteriä - toimii ESS:n tukihenkilönä - osallistuu henkilöstöhallinnon raportointi- ja viestintätehtäviin - valmistelee aluepelastuslautakunnan esityslistat, kokoaa pöytäkirjan sekä huolehtii päätösten täytäntöönpanotehtävistä. - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät. Toimistosihteeri I - avustaa taloussuunnittelijaa pelastuslaitoksen taloushallintoon ja talousarvioon liittyvissä tehtävissä - huolehtii pelastuslaitoksen kirjanpidon tapahtumien oikeellisuudesta - toimii taloussuunnittelijan sijaisena - osallistuu henkilöstöasioiden kirjaamiseen ja tietojen ylläpitoon - ylläpitää osaltaan pelastuslaitoksen intra-sivuja. - saapuvien laskujen käsittely, huolehtii tiliöintimerkinnöistä ja määräaikaan tapahtuvasta laskujen maksuunpanosta - myyntilaskutuksen ja laskujen käsittelyn ohjeistus henkilöstölle - matkalaskujen käsittely ja matkustamiseen liittyvien tehtävien hoitaminen
13 13 - Populusjärjestelmän tukihenkilön tehtävät - Rondon tukihenkilön tehtävät - henkilöstöjärjestelmän maksatusajon varahenkilönä toimiminen - ylläpitää osaltaan pelastuslaitoksen intra- ja internet-sivuja - osallistuu rahoitusten ja avustusten hakemiseen - huolehtii avustusten maksatuksesta - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät. Toimistosihteeri II - pelastuslaitoksen infon asiakaspalvelutehtävät - huolehtii lähtevän ja saapuvan postin käsittelystä - huolehtii toimistotarvikehankinnoista - huolehtii hankintapäätösten teknisestä valmistelusta - ylläpitää osaltaan pelastuslaitoksen intra- ja internet-sivuja sekä pelastuslaitoksen sosiaalisen median sivustoja - huolehtii alitilittäjän kassatapahtumista - yleislaskutusjärjestelmän pääkäyttäjän tehtävät, kirjanpidon raporttien tuottaminen, palkka-ajon kokoaminen - saapuvien laskujen käsittely, huolehtii tiliöintimerkinnöistä ja määräaikaan tapahtuvasta laskujen maksuunpanosta - toimii toimistosihteeri I:n sijaisena - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät. Toimistosihteeri III - huolehtii ensihoitolaskutuksesta ja tekee ensihoidon yleislaskutusmääräykset - huolehtii ensivastetehtävien tehtävälomakkeiden koonnista ja toimittamisesta sairaanhoitopiirille yhdessä ensihoidon tehtävälomakkeiden kanssa - huolehtii pelastuslaitoksen asiakirjahallinnon tiedonohjaussuunnitelman ja arkistonhallinnan ylläpidosta sekä manuaalisesta ja sähköisestä arkistoinnista - palomuseon kehittämistehtävät ja palomuseon yhdyshenkilönä toimiminen - toimii palvelussuhdeasiantuntijan sijaisena - toimii määräyksestä muiden toimistosihteereiden sijaisena heidän ollessaan estyneenä hoitamaan tehtäväänsä - osallistua koulutus- ja resurssikeskuksen toimintaan - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät Toimistosihteeri IV - huolehtii ensihoitolaskutuksesta ja tekee ensihoidon yleislaskutusmääräykset - toimii määräyksestä muiden toimistosihteerien sijaisena heidän ollessaan estyneenä hoitamaan tehtäväänsä - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät. Työsuojeluvaltuutettu (päätoiminen)
14 14 -perehtyy työympäristöön ja työyhteisöön liittyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. - kannustaa työntekijöitä kiinnittämään huomiota ja tekemään ehdotuksia työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen liittyvissä asioissa - välittää tietoa työturvallisuuteen ja työterveyteen liittyvissä asioissa. - tuo työturvallisuuteen ja työterveyteen liittyviä asioita käsiteltäväksi yhteistoiminnassa työnantajan kanssa. - toteuttaa ja kehittää pelastustoimen työsuojelua pelastuslaitoksen toiminta-alueella - osallistuu riskien arvioinnin suunnittelutyöhön ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. - osallistuu työpaikan kehittämiseen työsuojelullisesta, työterveydellisistä, työympäristöllisistä näkökulmista katsottuna. - toimii pelastuslaitoksen työsuojelutoimikunnan jäsenenä - toimii kaupungin työsuojeluryhmän jäsenenä - toimii kaupungin yhteistyötoimikunnan jäsenenä - toimii Neulamäen paloaseman sisäilmatyöryhmän jäsenenä - keskeyttää vaarallisen työn tekemisen - toimii yhteistyössä muiden työsuojelutoimijoiden, henkilöstön edustajien ja työnantajien edustajien kanssa Yleisimmät työtehtävät Resurssikoordinaattori - vastaa keskitetystä pelastustoimen-ensihoidon henkilöstöresurssien suunnittelusta yhdessä ensihoitomestarin ja pelastustoimen esimiesten kanssa - osallistuu työvuoro-, vuosiloma- ja muiden lakisääteisten sekä harkinnanvaraisten virka- ja työvapaiden suunnittelutyötehtäviin - valmistelee sisäiset henkilöstösiirrot (sisäinen liikkuvuus) yhdessä muiden esimiesten kanssa - osallistuu asemakohtaisten henkilöstömitoituksen varmistamiseen liittyviin työtehtäviin yhdessä muiden esimiesten kanssa - ylläpitää sijaisrekisteriä - osallistuu Store-henkilöstöhallintotietojärjestelmän kehittämiseen ja suunnitteluun liittyviin työtehtäviin - valmistelee määräaikaiset viranhoitomääräykset ja työsopimukset yhdessä ensihoitomestarin ja palvelussuhdeasiantuntijan kanssa - osallistuu resurssi- ja koulutustoimiston suunnitteluun ja valmisteluun liittyviin työtehtäviin - osallistuu yhteisten ohjeiden laatimiseen resurssi- ja koulutustoimiston linjausten mukaisesti - suorittaa muut esimiehensä määräämät työtehtävät 2. ENSIHOITOPALVELUT JOHDANTO Tämä toimiohje on tarkoitettu Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ensihoitopalvelujen toimintaohjeeksi. Ensihoitopalvelu pitää sisällään ensivastetoiminnan sekä ensihoidon, johon kuuluvat hoitotason ja perustason ensihoito. Ohjeen tavoitteena on yhtenäistää ensihoitopalveluun liittyvät
15 toiminnot Pohjois-Savon pelastuslaitoksessa. Tässä ohjeessa määritellään pääasiassa ensihoidossa työskentelevien henkilöiden tehtävät, toimenpiteet valmiuden ylläpitämiseksi, toiminta hälytyksen suorittamiseksi sekä toiminta hälytyksen päätyttyä. Toimiohje täydentää pelastuslaitoksen antamia muita pelastustoimintaan annettuja toimiohjeita. Tätä ohjetta päivitetään jatkuvasti ja siihen liitetään kaikki ensihoitopalvelua koskevat toimiohjeet. Paloasemille voidaan antaa tarkentavia asemakohtaisia ohjeita, jotka koskevat vain ko. paloaseman päivittäistä toimintaa. 2.1 HENKILÖSTÖN YLEISIMMÄT TEHTÄVÄT 15 Ensihoitopäällikkö - vastaa pelastuslaitoksen tuottaman ensihoitopalvelun tuloksellisuudesta ja taloudesta - vastaa alaisensa henkilöstön johtamisesta ja kehityskeskusteluista - vastaa pelastuslaitoksen ensihoitopalvelun kehittämisestä - vastaa ensihoitohenkilöstön ja kalustoresurssien suunnittelusta - valmistelee ensihoitopalvelun sopimukset ja toimintaohjeet yhteistyössä sairaanhoitopiirin kanssa - valmistelee ensihoitopalvelua koskevat pelastuslaitoksen toimiohjeet - ylläpitää luetteloa ensihoitopalvelun sijaishenkilöstöstä - vastaa osaltaan ensihoitohenkilöstön työturvallisuudesta ja sen kehittämisestä - valvoo ja ohjaa ensihoitopalvelun valmiuden ylläpitoa sekä henkilöstön kelpoisuuksia - osallistuu ensihoitopalvelun normaaliajan ja poikkeusolojen suunnitteluun sekä kehittämiseen muiden alan toimijoiden kanssa. - vastaa ensihoitohenkilöstön osaamisen kehittämisestä, perehdytyksen suunnittelusta ja ohjeistuksesta - vastaa osaltaan ensihoitopalvelun laadusta ja reklamaatioiden käsittelystä - osallistuu tarvittaessa ensihoitopalvelun tehtäviin ja kenttäjohtamiseen - osallistuu sairaanhoitopiirin palveluyksikön johtoryhmätyöskentelyyn - vastaa sairaanhoitopiirin antamien ohjeiden kouluttamisesta alaiselleen ensihoitohenkilöstölle ja valvoen niiden noudattamista - huolehtii osaltaan yhteistyöstä pelastusviranomaisten ja muiden yhteistoimintaviranomaisten sekä hätäkeskuksen kanssa - suorittaa muut pelastusjohtajan määräämät tehtävät. Ensihoitomestari - vastaa keskitetystä ensihoidon henkilöstöresurssien sekä sijaisresurssien suunnittelusta - vastaa alaisensa henkilöstön johtamisesta ja kehityskeskusteluista - vastaa yhdessä ensihoitopäällikön kanssa pelastuslaitoksen ensihoitopalvelun kehittämisestä - vastaa ensihoidon kalusto-, ja materiaaliresurssien suunnittelusta - osallistuu ensihoidon sopimusten ja toimintaohjeiden valmisteluun - osallistuu ensihoitohenkilöstön rekrytointiprosesseihin - vastaa osaltaan ensihoitohenkilöstön työturvallisuudesta ja sen kehittämisestä - valvoo ja ohjaa osaltaan ensihoitopalvelun valmiuden ylläpitoa sekä henkilöstön kelpoisuuksia
16 - osallistuu ensihoitopalvelun normaaliajan ja poikkeusolojen suunnitteluun sekä kehittämiseen muiden alan toimijoiden kanssa. - osallistuu ensihoitohenkilöstön osaamisen kehittämiseen, perehdytyksen suunnitteluun ja ohjeistuksesta - vastaa osaltaan ensihoitopalvelun laadusta ja reklamaatioiden käsittelystä - osallistuu tarvittaessa ensihoitopalvelun tehtäviin ja operatiiviseen johtamiseen - osallistuu sairaanhoitopiirin antamien ohjeiden kouluttamiseen alaiselleen ensihoitohenkilöstölle ja valvoen niiden noudattamista - huolehtii osaltaan yhteistyöstä pelastusviranomaisten ja muiden yhteistoimintaviranomaisten sekä hätäkeskuksen kanssa - toimii pelastuslaitoksen ensihoitopalvelun tietojärjestelmien sekä virve-järjestelmien pääkäyttäjänä - toimii ensihoitopäällikön sijaisena - suorittaa muut esimiehensä määräämät tehtävät 16 Palopäällikkö ja apulaispalopäällikkö - Huolehtii yhteistyössä ensihoitopäällikön kanssa vastuualueensa ensihoitopalvelun toteutumisesta ensihoitopalvelua koskevien sopimusten mukaisella tavalla. Ensihoitopalveluun kuuluvat hoitotaso, perustaso sekä ensivastetoiminta. Palomestari, ruiskumestari ja paloesimies tai asemavastaava - Palomestari, ruiskumestari ja paloesimies huolehtivat omalta osaltaan työvuoronsa aikana toimipisteen ensihoidon ja ensivastevalmiuden ylläpitämisestä yhteistyössä lääkintäesimiehen kanssa. Pelastustoimen esimiesten ensihoitopalvelua koskevat työtehtävät ovat pääasiassa hallinnollisia tehtäviä ja yhteistyötä ensihoitohenkilöstön kanssa. Paloaseman henkilöstön työvuorolistat laaditaan yhteistyössä lääkintäesimiesten kanssa. Työvuorojen esimiesasemassa olevat huolehtivat osaltaan työvuoron aikana järjestettävien koulutuksien järjestämisestä. Paloasemilla, joissa on pelkästään ensivastetoimintaa, palomestari tai asemavastaava huolehtii ensivastetoimintaan osallistuvan henkilöstön kouluttamisesta, koulutuksen seurannasta sekä toiminnan valmiuden ylläpitämisestä. Lääkintäesimies (Kuopio, Suonenjoki ja Varkaus) - vastaa työvuorossaan pelastuslaitoksen toimipisteiden ensihoitopalveluiden valmiudesta ja toteuttamisesta ensihoitopalveluja koskevan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti - toimii ensihoitoyksiköille komennetun henkilöstön lähiesimiehenä
17 17 - tekee esityksiä ensihoitopalvelun kehittämistä koskevissa asioissa. - osallistuu ensihoitotoimintaan ja toimii operatiivisessa työssä ensihoidon tilannejohtajana kenttäjohtajan alaisuudessa (L5) - huolehtii yhteistyössä paloaseman pelastusviranomaisen kanssa (palomestari, ruiskumestari tai paloesimies) synergiayksiköiden tarkoituksenmukaisesta käytöstä operatiivisissa ja asemapalvelutehtävissä - suunnittelee ja huolehtii ensihoitoyksiköille komennetun päätoimisen ensihoitohenkilöstön sijoittamisesta yksiköille sekä johtaa ensihoidon yksiköihin komennetun miehistön päivittäisiä töitä - vastaa työvuoronsa aikana toimipisteen hoitovälineistä ja ensihoitoyksiköiden toimintavalmiudesta yhteistyössä ensihoitoyksiköille komennettujen työntekijöiden kanssa - valmistelee, suunnittelee ja tekee ensihoitoon liittyvien hoitovälineiden, hoitotarvikkeiden sekä muiden tarvikkeiden hankinnat lääkintäesimiehen osto-oikeuksien rajoissa yhteistyössä ensihoitopäällikön kanssa. Tarkastaa ensihoidon henkilöstön tilaukset. - vastaa työvuoronsa aikana järjestettävien ensihoidon koulutusten järjestämisestä, suunnittelusta ja kouluttamisesta yhteistyössä muun ensihoitohenkilöstön kanssa - vastaa itselleen määritellyn vastuualueen hoitamisesta - seuraa perustason henkilöstön osaamista ja huolehtii osaltaan ensihoidon osaamisen varmistamisen suorittamisesta - valvoo perustason henkilöiden ja yksiköiden toimintaa ja antaa tarvittaessa toimintaohjeita. Tarkastaa tarvittaessa perustason hoitokertomukset ja antaa palautetta toiminnasta - vastaa uusien ensihoidon työntekijöiden perehdytyksestä muun henkilöstön kanssa sekä vastaa ensihoidon opiskelijoiden ohjauksen järjestämisestä ja tarvittaessa osallistuu siihen - suorittaa muut esimiehen antamat tehtävät. Ensihoitaja (hoitotaso) ja ensihoitaja-palomies Yleisimmät työtehtävät - huolehtii työvuorossa osaltaan ensihoidon toteuttamisesta ensihoitosopimuksen ja annettujen hoito-ohjeiden määrittelemällä tavalla - kehittää ja suunnittelee pelastuslaitoksen hoito-, perus- ja ensivastetason ensihoitoa yhteistyössä lääkintäesimiehen kanssa - toimii lääkintäesimiehen sijaisena, jos nimettynä ja koulutettuna tehtävään - huolehtii työvuoronsa aikana omalta osaltaan ajoneuvojen ja hoitovälineiden sekä laitteiden toimintavalmiudesta ja kunnosta sekä tarvikkeiden riittävyydestä. Ilmoittaa esimiehelleen havaitsemat viat ja puutteet - avustaa tarvittaessa lääkintäesimiestä perustason yksiköiden hoitokertomusten tarkistamisessa - huolehtii henkilökohtaisen vastuualueensa mukaisista tehtävistä ja niiden suunnittelusta sekä kehittämisestä.
18 - huolehtii ajoneuvonsa hoitotarvikkeista, lääkkeistä ja niiden asianmukaisesta säilytyksestä sekä lääke- ja hoitotarvikevaraston riittävyydestä ja tekee tarvittavat hankintaesitykset - osallistuu työvuoronsa aikana järjestettävien ensihoidon koulutusten järjestämiseen, suunnitteluun ja kouluttamiseen yhteistyössä muun ensihoitohenkilöstön kanssa - perehdyttää uudet ensihoidon työntekijät ensihoitopalveluun sekä osallistuu ensihoidon opiskelijoiden ohjaukseen - ensihoitaja-palomies toimii tarvittaessa palomiehen tehtävissä ja suorittaa palomiehen toimenkuvassa määriteltyjä tehtäviä - suorittaa muut esimiehen antamat tehtävät. 18 Palomies (hoitotaso) toimiessaan ensihoitopalvelun tehtävissä Yleisimmät työtehtävät - huolehtii työvuorossa osaltaan ensihoidon toteuttamisesta yhteistoimintasopimuksen ja annettujen hoito-ohjeiden määrittelemällä tavalla. Kehittää ja suunnittelee pelastuslaitoksen hoito-, perus- ja ensivastetason ensihoitoa yhteistyössä lääkintäesimiehen/ kanssa. - huolehtii työvuoronsa aikana omalta osaltaan ajoneuvojen ja hoitovälineiden sekä laitteiden toimintavalmiudesta ja kunnosta sekä tarvikkeiden riittävyydestä. Ilmoittaa esimiehelleen havaitsemat viat ja puutteet - avustaa tarvittaessa lääkintäesimiestä perustason yksiköiden hoitokertomusten tarkistamisessa - huolehtii henkilökohtaisen vastuualueensa mukaisista tehtävistä ja niiden suunnittelusta sekä kehittämisestä. - huolehtii ajoneuvonsa hoitotarvikkeista, lääkkeistä ja niiden asianmukaisesta säilytyksestä sekä lääke- ja hoitotarvikevaraston riittävyydestä ja tekee tarvittavat hankintaesitykset - osallistuu työvuoronsa aikana järjestettävien ensihoidon koulutusten järjestämiseen, suunnitteluun ja kouluttamiseen yhteistyössä muun ensihoitohenkilöstön kanssa - osallistuu uusien ensihoidon työntekijöiden perehdyttämiseen ja ensihoidon opiskelijoiden ohjaukseen. - suorittaa muut esimiehen antamat tehtävät. Ensihoitaja (perustaso) - osallistuu ensihoitotoimintaan - huolehtii työvuoronsa aikana hoitovälineiden, -tarvikkeiden ja ambulanssin teknisestä toimintavalmiudesta ja ilmoittaa tarvittaessa mahdollisista vioista ja puutteista lähimmälle esimiehelle - huolehtii ensihoitokertomusten asianmukaisesta kirjaamisesta ja tilastoinnista - osallistuu työvuorossa järjestettäviin ensihoidon koulutuksiin ja ylläpitää ammatillista osaamista - avustaa uusien ensihoidon työntekijöiden perehdytyksessä sekä osallistuu opiskelijoiden ohjaukseen - suorittaa muut esimiehen antamat tehtävät. Ylipalomies ja palomies (toimiessaan perustason ensihoidossa)
19 19 - tekee ensihoidon tehtäviä ja vastaa työvuoronsa aikana hoitovälineiden ja -tarvikkeiden sekä ambulanssin teknisestä toimintavalmiudesta, ilmoittaa tarvittaessa mahdollisista vioista ja puutteista lääkintäesimiehelle - huolehtii ensihoitokertomusten asianmukaisesta kirjaamisesta ja tilastoinnista - perehdyttää tarvittaessa uudet ensihoidon työntekijät ensihoitopalveluun sekä osallistuu ensihoidon opiskelijoiden ohjaukseen - osallistuu työvuorossa järjestettäviin ensihoidon koulutuksiin ja ylläpitää ammatillista osaamista - suorittaa muut esimiehen antamat tehtävät 2.3 ENSIHOITOYKSIKÖIDEN MIEHITTÄMINEN Ohjeen tarkoituksena on varmistaa laadukkaan perus- ja hoitotason ensihoidon toteutuminen Pohjois-Savon pelastuslaitoksen suorittamassa kiireellisessä ensihoidossa. Ensihoitopalvelun sisällön ja toiminnan määrittää voimassa oleva Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ensihoidon palvelutasopäätös sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen välinen yhteistoimintasopimus. Ensihoitoyksikköjen komennusten suunnittelussa tulisi huomioida myös potilasturvallisuuden parantamisen näkökulma ja mahdollisuus ammattitaidon kehittämiseen. Ensihoidon komennusten suunnittelussa tai muissa ensihoidon järjestelyissä tehtävistä poikkeuksista on tehtävä päätös yhteistyössä työvuoron lääkintäesimiehen tai ensihoitopäällikön kanssa. Pitkäaikaisista poikkeuksista tekee päätöksen ensihoitokeskus ensihoitopäällikön esityksestä. Poikkeuksissa on otettava kuitenkin huomioon ensihoitopalvelua koskevien sopimusten edellyttämät henkilöstön ja yksiköiden tasovaatimukset. Samanaikaisesti ensihoidon ja pelastustoimen vahvuudessa olevien yksiköiden (synergiayksiköt) komennukset valmistellaan yhteistyössä ensihoidon ja pelastustoimen esimiesten (lääkintäesimies, paloesimies, ruiskumestari ja palomestari) kesken. Ensihoidossa työskentelevän henkilöstön on ylläpidettävä säännöllisesti osaamistaan kuljettajan ja hoitajan tehtävissä. Tämän vuoksi henkilöstön kierto yksiköissä on suunniteltava siten, että kaikki toimivat säännöllisesti molemmissa tehtävissä. Yksiköille komennetun henkilöstön on vaihdettava tehtäviä vähintään kerran komennuksen aikana. Ensihoitoyksiköissä työskentelevän henkilöstön koulutus- ja kelpoisuusvaatimukset on määritelty ensihoidon palvelutasopäätöksessä. Mahdolliset poikkeukset ensihoitoyksiköiden miehitykseen tehdään yhteistoimintasopimuksessa määritellyn tavan mukaisesti. Työvuoron lääkintäesimiehenä toimii lääkintäesimiehen virassa oleva tai hänen varahenkilökseen nimetty ja koulutettu henkilö. Lääkintäesimiesten ja heidän nimettyjen sijaisten lomat, vuoronvaihdot sekä muut poissaolot on suunniteltava siten, että työvuorossa on aina nimetty lääkintäesimies.
20 20 Lääkintäesimiehen tunnisteena asemapalveluksessa on Lääkintäesimies nimitarra, ensihoitotehtävillä käytetään tarvittaessa aseman osoittavaa tunnisteliiviä. Lääkintäesimiehen vaatetus on valkoinen paita ja punaiset housut Ensivasteyksiköiden miehitys Ensivastetoimintaan osallistuvalta henkilöstöltä tulee olla suoritettuna vähintään 1-tason koulutus. Yksikön miehistö tulisi kuitenkin pyrkiä järjestämään siten, että vähintään yhdellä olisi 2-tason koulutus. Tavoitevahvuus on 1+2. Ensivasteyksikkö voi toimia myös vahvuudella 0+1 oltuaan yhteydessä ensihoidon kenttäjohtajaan. 3. TURVALLISUUSKOULUTUSPALVELUT 3.1 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen turvallisuuskoulutustoimiston tehtävät ja tavoite Turvallisuuskoulutustoimiston tehtävänä on yhdessä alueen pelastushenkilöstön kanssa suunnitella, koordinoida ja järjestää maksullista koulutusta yrityksille, laitoksille, kunnille, järjestöille, suurelle yleisölle ja muille turvallisuudesta kiinnostuneille. 3.2 Turvallisuuskoulutustoimiston henkilöstö Turvallisuuskoulutustoimiston vastaavana toimii pelastusjohtajan nimeämä henkilö (turvallisuuskoulutuspäällikkö), joka huolehtii maakunnallisesti maksullisen turvallisuuskoulutuksen järjestelyistä ja keskitetystä markkinoinnista. Kurssien ja koulutustilaisuuksien markkinointiin ja kouluttamiseen osallistuvat kaikki pelastuslaitoksen viran- ja toimenhaltijat. Koulutustoimistossa on pelastusalan ammattihenkilöitä päätoimisina kouluttajina. Turvallisuuskouluttajien esimiehenä toimii turvallisuuskoulutuspäällikkö ja turvallisuuskoulutuspäällikön esimiehenä riskienhallintapäällikkö. Kurssikohtaisesti turvallisuuskoulutuspäällikkö nimeää kurssille kurssinjohtajan ja tarpeelliset kouluttajat (käytännön harjoitukset). Turvallisuuskoulutuspäällikkö Yleisimmät työtehtävät - vastaa koulutuspalvelujen myynnistä ja markkinoinnista yhteistyössä asemavastaavien kanssa - vastaa koulutusmateriaalin laadinnasta yhdessä kurssien pääkouluttajien kanssa - vastaa yhdessä kurssien pääkouluttajien kanssa kouluttajakoulutuksesta - ideoi ja laatii yhdessä erikoisosaajien kanssa koulutuspaketteja ja kursseja - valmistelee pelastuslaitoksen nettisivuille koulutustarjontaa koskevaa materiaalia - vastaa kurssien ajankohtien vahvistamisesta, tilojen, kaluston ja materiaalin varaamisesta - vastaa kouluttajien nimeämisestä tilatuille kursseille
21 - vastaa turvallisuuskoulutustoimiston pitämien kurssien laskutusmääräyksien tekemisestä kurssitodistusten ja korttien tilauksista ja lähettämisestä kurssilaisille - vastaa turvallisuuskoulutustoimiston pitämien kurssien merkitsemisestä Pronto-järjestelmään - vastaa yhteydenpidosta yhteistoimintakumppaneihin - vastaa turvallisuuskoulutuksen asioiden tiedottamisesta asemavastaaville - edustaa tarvittaessa turvallisuuskoulutustoimistoa - antaa ohjeiden mukaiset talous- ja toimintaraportit - laatii määrätyin väliajoin laadittavat toiminnan ja talouden seurantaraportit - suorittaa muut esimiehen määräämät tehtävät 21 Turvallisuuskouluttaja (päätoiminen) - osallistuu koulutustehtäviin koko Pohjois-Savon pelastustoimen alueella - osallistuu koulutusmateriaalin laadintaan ja päivittämiseen - vastaanottaa kurssipyyntöjä ja kurssi-ilmoittautumisia - varmistaa kursseilla tarvittavan kaluston, tilojen ja materiaalin varaamiseen - kurssilla ottaa osallistujalistan ja muut asiakirjat sekä palautteen - käy läpi palautteen ko. kurssin kouluttajien kanssa - valmistelee kurssitodistuksen ja korttitilaukset turvallisuuspäällikölle - vastaa koulutuskassien toimintakunnossa pitämisestä ja päivittämisestä - vastaa koulutusautojen ja niiden kaluston huollosta sekä toimintakunnossa pitämisestä - toimii määrättäessä turvallisuuskoulutuspäällikön sijaisena - tekee muut esimiehen määräämät tehtävät - osallistuu koulutustehtäviin koko Pohjois-Savon pelastustoimen alueella - osallistuu koulutusmateriaalin laadintaan ja päivittämiseen - vastaanottaa kurssipyyntöjä ja kurssi-ilmoittautumisia - varmistaa kursseilla tarvittavan kaluston, tilojen ja materiaalin varaamisen - kurssilla ottaa osallistujalistan ja muut asiakirjat sekä palautteen - läpikäy palautteen ko. kurssin kouluttajien kanssa - valmistelee kurssitodistukset ja korttitilaukset turvallisuuskoulutuspäällikölle - vastaa koulutuskassien toimintakunnossa pitämisestä ja päivittämisestä - vastaa koulutusautojen ja niiden kaluston huollosta sekä toimintakunnossa pidosta - toimii määrättäessä turvallisuuskoulutuspäällikön sijaisena - tekee muut esimiehen määräämät tehtävät Turvallisuuskouluttaja, erikoistumisalueena viestintä - Turvallisuuskouluttajan (päätoiminen) työtehtävät
22 - Turvallisuuskoulutuksessa keskiössä KYS, Niuva ja muut hoitolaitoskoulutukset, Yliopisto ja muut toimijat joiden kanssa pitkä asiakassuhde ja kehitetään turvallisuusviestintää - Sosiaalinen viestintä ja pelastuslaitoksen nettisivujen ja ulkoisen viestinnän kehittämiseen osallistuminen -Turvallisuusviestinnän materiaalin ja messutoiminnan kehittämiseen osallistuminen - No hätä maakunnallisen kilpailun koordinaattorina toimiminen, SPEK yhteyshenkilö turvallisuusviestinnässä - Johtokeskustyöskentelyssä tiedottamiseen ja viestintään osallistuminen. - ICT- tiimiin osallistuminen 22 Turvallisuuskouluttaja, erikoistumisalueena Firefit testaukset - Osallistuu koulutustehtäviin koko Pohjois-Savon pelastustoimen alueella - Osallistuu koulutusmateriaalin laadintaan ja päivittämiseen - Vastaanottaa kurssipyyntöjä ja kurssi-ilmoittautumisia - Varmistaa kursseilla tarvittavan kaluston, tilojen ja materiaalin varaamisen - Ottaa kurssilla osallistujalistan ja muut asiakirjat sekä palautteen - Käy läpi palautteen ko. kurssin kouluttajien kanssa - Valmistelee kurssitodistuksen ja korttitilaukset - Vastaa koulutuskassien toimintakunnossa pitämisestä ja päivittämisestä - Vastaa koulutusautojen ja niiden kaluston huollosta sekä toimintakunnossa pitämisestä - Osallistuu Firefit testauksiin sekä huolehtii testilaitteista ja tulosten tallentamisesta sekä toimii työterveyshuollon Firefit ym. testitoiminnan yhteyshenkilönä - Osallistuu Firefit testauksiin liittyviin kehittämis-, koulutus- ja asiantuntijatehtäviin - Osallistuu käsisammutushuoltoon - Suorittaa esimiehen määräämät tehtävät Turvallisuuskoulutukseen osallistuvat muut pelastuslaitoksen viran- ja toimenhaltijat Yleisimmät työtehtävät - markkinoivat pelastuslaitoksen koulutustarjontaa - varaavat oman asemapaikkansa osalle sellaiset kurssit ja koulutustilaisuudet joiden toteuttamiseen heillä on tarvittava materiaali ja tietotaito sekä henkilöstö - ottavat hyvissä ajoin yhteyden turvallisuuskoulutuspäällikköön sellaisten kurssien pitämiseksi joihin ei ole käytettävissä henkilöstöä, kalustoa tai tietotaitoa - osallistuvat alueella järjestettäviin maksullisiin koulutuksiin tarvittaessa hälytysvalmiutta vaarantamatta - tekevät tarvittavat kaluston ja tilojen varaukset resurssikalentereihin. - huolehtivat tarvittavat merkinnät PRONTO -tietokantaan ja muihin tilastoihin - suorittavat laskutuksen ja todistusten/korttien tilaamisen ja toimittamisen asiakkaille.
POHJOIS-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ
Liite P-S al.pel.ltk 21.6.2017 1 POHJOIS-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.12.2016 Hyväksytty aluepelastuslautakunnassa 23.11.2016 65 2 JOHDANTO Pohjois- Savon alueellisen pelastustoimen johtosäännössä
POHJOIS-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ
1 POHJOIS-SAVON PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.7.2018 Hyväksytty Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnassa 20.6.2018 29 2 JOHDANTO Kuopion kaupungin hallintosäännössä on määrätty Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan
KANTA-HÄMEEN PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ
KANTA-HÄMEEN PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2012 Vahvistetaan otettavaksi käyttöön 1.1.2012 Pelastuslautakunta 5.10.2011 Pelastuslautakunnan toimintasäännön muuttaminen, luku 10, Pelastuslautakunta
PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ Pelastuslautakunnan päätös 12.9.2013, 39 Voimaan 1.1.2014 1 1 Toimintasäännön tarkoitus Pelastuslaitoksen toimintasäännön tarkoituksena on
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ Pelastuslautakunnan päätös 18.5.2017, 23 Voimaan 1.6.2017 1 1 Toimintasäännön tarkoitus Hallintosäännön perusteella toimielin voi siirtää sille hallintosäännön
TAMPEREEN KAUPUNKILIIKENNE LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 10.1.2014 ALKAEN
TAMPEREEN KAUPUNKILIIKENNE LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 10.1.2014 ALKAEN Tampereen kaupungin valtuusto on 26.11.2008 hyväksynyt Tampereen kaupungin liikelaitosten johtosäännön. Johtosääntö tuli voimaan
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS TOIMINTASÄÄNTÖ. Pelastuslautakunnan päätös 8.11.2007, 48
ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS TOIMINTASÄÄNTÖ Pelastuslautakunnan päätös 8.11.2007, 48 Voimaan 1.1.2008 1 1 Toimintasäännön tarkoitus Pelastuslaitoksen toimintasäännön tarkoituksena on sen lisäksi, mitä
PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa
1 PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 20.5.2010 I Luku 1 Sovellettavat säännöt Pelastuslautakunnan ja pelastuslaitoksen toimintaan sovelletaan tämän johtosäännön lisäksi
Toimintasääntö
Toimintasääntö 1.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. PELASTUSLAITOKSEN TOIMINNAN OHJAUS 1 2. PELASTUSTOIMEN TOIMIALA 1 3. JOHTAMINEN 2 3.1. Johtamistapa 2 3.2. Johtajan tehtävät 2 3.3. Johto- ja yhteistoimintaryhmät
ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE
Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (12) Kaupunginvaltuusto Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (12) 359 Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2013-009126 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39
KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.
HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen.
HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Helsingin kaupungin -liikelaitoksen toimintasääntö 1.7.2017 alkaen. 1 Toimiala ja organisaatio 1.1 -liikelaitos osana keskushallintoa -liikelaitos huolehtii palvelutoiminnan
Toimintasääntö
Toimintasääntö 1.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1. PELASTUSLAITOKSEN TOIMINNAN OHJAUS 1 2. PELASTUSTOIMEN TOIMIALA 1 3. JOHTAMINEN 2 3.1. Johtamistapa 2 3.2. Johtajan tehtävät 2 3.3. Johto- ja yhteistoimintaryhmät
Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta
Pelastusalan neuvottelupäivät SN27 9. 11.12.2009, Silja Serenade Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
Helsingin kaupunki Esityslista 34/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Esityslista 34/2013 1 (6) 1 V 9.10.2013, Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2013-009126 T 00 01 00 Päätösehdotus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle,
PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA
PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitos, pvm. 27.9.2017 Pelastusviranomaisen rooli väestönsuojien
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00.
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 15 Asianro 7424/01.00.02/2015 Kehittämisaloite / pelastustoimen viranhaltijat pienissä kunnissa Joona Pellikan kehittämisaloite Mitä palvelua kehittämisaloite
Toimintasääntö. Keski-Suomen pelastuslaitos Liikelaitos
Toimintasääntö Keski-Suomen pelastuslaitos Liikelaitos Keski-Suomen pelastuslaitos johtokunta 9.5.2017 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOS LIIKELAITOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN...4
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9444/
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2019 1 (1) 7 Asianro 9444/01.01.01.01/2018 Oikaisuvaatimus resurssikoordinaattorin virkavaalista Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Laura Natunen Pohjois-Savon pelastuslaitoksen
Toimintasuunnitelma 2016
Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2013 1 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 1 HALLINTO- JA TUKIPALVELUT... 2 HALLINTOPALVELUT... 2 TYÖSUOJELUTOIMINTA... 2 VIESTINTÄ... 2 KEHITTÄMISRYHMÄ...
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A
2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii
Hyväksytty xx.x.2013. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos TOIMINTASÄÄNTÖ. Johtokunta
Hyväksytty xx.x.2013 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos TOIMINTASÄÄNTÖ Johtokunta 1. Toimintasäännön tarkoitus Toimintasäännössä määritellään pelastuslaitoksen tehtävät, vastuualueet sekä niiden
PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013
TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.
Espoon kaupungin sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje
Sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje 1 (5) Espoon kaupungin sivistystoimen toimialan esikunnan toimintaohje Sivistystoimen johtaja 3.12.2018 Voimaan 1.1.2019 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen
SW/HNo Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio
Toimintasääntö 9.3.2015 1(11) PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Johtaminen 1.1 Pelastuslaitoksen johto ja toimivallan delegointi 1.2 Osastopäälliköiden tehtävät Pelastuskomentajan, osastopäälliköiden
Toimintasuunnitelma 2015
Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 1 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 1 HALLINTO- JA TUKIPALVELUT... 2 HALLINTOPALVELUT... 2 TYÖSUOJELUTOIMINTA... 2 VIESTINTÄ... 2 KEHITTÄMISRYHMÄ...
Toimintasääntö 1.4.20132013
Toimintasääntö 1.4.20132013 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 1. PELASTUSLAITOKSEN TOIMINNAN OHJAUS... 3 2. PELASTUSTOIMEN TOIMIALA... 3 3. JOHTAMINEN... 4 3.1. Johtamistapa... 4 3.2. Johtajan tehtävät...
Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:
Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio
Tällä hetkellä maksettavat ns. OTO lisät poistuvat
TS-Työryhmä 1 (5) OnEhkäJORY 3.1.2019 TS Työryhmä 4.1.2019 TS Työryhmä 22.1.2019 TS työryhmä 13.2.2019 TS työryhmä YT toimikunta 26.2.2019 Pelastuslautakunta 13.3.2019 Lapin pelastuslaitos tehtävien vaativuuden
Onnettomuuksien ehkäisy 2013
Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Kimmo Markkanen riskienhallintapäällikkö Onnettomuuksien ehkäisy 2013 14.2.2013 25.11.2011 3 Palvelualueiden keskinäinen toiminta Onnettomuuksien ehkäisy Ensihoito Pelastustoiminta
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 50 08.09.2015. 50 Asianro 4351/09.05.01.
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 7/2015 1 (1) 50 Asianro 4351/09.05.01.02/2015 Pelastustoiminnan johtamisen muuttaminen Päätöshistoria 11.6.2015 34 Pelastuspäällikkö Erkki Asikainen 31.5.2015: teki
27 Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukunnan järjestäytyminen. 28 Pirkanmaan pelastuslaitoksen vastuualueiden esittäytyminen
Tampere Kokouskutsu 1 (14) Aika 08.09.2017, klo 11:00 Paikka Tampereen keskuspaloasema Käsiteltävät asiat 23 Kokouksen avaaminen 24 Läsnäolijoiden toteaminen 25 Pöytäkirjan tarkastajan valinta 26 Kokouksen
Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja tavoiteorganisaatio lukien
( X ) tiedoksi ( ) toimenpiteitä varten Toimituskirjan oikeaksi todistaa : Kokkolassa keskusvirastossa 11.9.2015 Hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen JAKELU Pelastuslaitoksen henkilöstösuunnittelu ja
KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE
Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (5) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 20 8 2009 Voimaan 20.8.2009 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunta tukee ja edistää kaupungin strategista johtamista,
ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE
Sivistystoimen toimialan esikunnan 3.2.1 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 23.8.2012 Voimaan 1.9.2012 Sivistystoimen johtaja 7.6.2017 Voimaan
Onnettomuuksien ehkäisy 2013
Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Kimmo Markkanen riskienhallintapäällikkö Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uusimaa Department for Rescue Services
Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus
Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus 29.0.205 Simo Tarvainen pelastusjohtaja .Helsinki 2.Länsi-Uusimaa 3.Keski-Uusimaa 4.Itä-Uusimaa 5.Varsinais-Suomi 6.Kanta-Häme 7.Päijät-Häme 8.Kymenlaakso
Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö
Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 2.2.2017 ja se on voimassa 1.3.2017 alkaen. YLEISET MÄÄRÄYKSET
JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1
JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET
VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN
VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä
Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?
Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 2 2 ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISTAPA... 3 3 ENSIHOITOPALVELUN
Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö
Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013
Toimintasääntö 1.1.20152013
Toimintasääntö 1.1.20152013 SISÄLLYSLUETTELO 1. PELASTUSLAITOKSEN TOIMINNAN OHJAUS... 1 2. PELASTUSTOIMEN TOIMIALA... 1 3. JOHTAMINEN... 2 3.1. Johtamistapa... 2 3.2. Johtajan tehtävät... 2 3.3. Johtoryhmät...
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta
LIEKSAN JA NURMEKSEN KAUPUNGIT 1 (6) Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Tekninen lautakunta 1.2.2012 TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston tehtävät ja organisaatio 2 Tekninen johtaja
ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE
ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN ENSIHOIDON PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1 31.12.2019 Laadittu ja hyväksytty ERVA järjestämissopimuksen mukaisessa ensihoitokeskuksen ERVA ohjausryhmässä:
KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä
1. Aluepelastuslaitoksen toiminnan ohjaus... 2. 2. Pelastustoimen toimiala... 2
TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Aluepelastuslaitoksen toiminnan ohjaus... 2 2. Pelastustoimen toimiala... 2 3. Johtaminen... 3 3.1. Johtamistapa... 3 3.2. Johtajan tehtävät... 3 3.3. Johtoryhmät...
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Taloushallintopalvelu-liikelaitos 18.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 15 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimintasääntöjen muuttaminen 1.6.2015 alkaen HEL 2015-001191 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Taloushallintopalvelu
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6
Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag. Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki
Pohjanmaan pelastuslaitos tänään Österbottens räddningsverk i dag Pelastusjohtaja Räddningsdirektör Tero Mäki Pelastuslaitokset (kunnat) Hätäkeskukset (Valtio) Valtion hallinnoimia Hätäkeskusalueita
Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut
Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Enter näyttäytyy opiskelijalle yhtenä kokonaisuutena, jossa laadukkaan opiskelun etenemiselle
TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ
TILANNEKESKUS OSANA PELASTUSTOIMINNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄÄ Helsingin kaupungin pelastuslaitos Ville Mensala esikuntapäällikkö Sisältö Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmä. Pelastustoiminnan
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00
Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari
LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari 6.-7.2.2012 Rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen roolit rakennusluvan vastaisen käyttötarkoituksen yhteydessä Hotelli Kuninkaantie 7.2.2012 Jussi Rahikainen
Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi
Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi 1 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT... 2 2 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN ORGANISOINTI... 2 3 JOHTAMINEN... 4 4 VASTUUHENKILÖIDEN TEHTÄVÄT...
Ohje kiinteistön edustajalle ja paloilmoitinliikkeelle automaattisen paloilmoittimen ja sammutuslaitteiston hyväksymisestä käyttöön Päijät-Hämeessä
2018 Ohje kiinteistön edustajalle ja paloilmoitinliikkeelle automaattisen paloilmoittimen ja sammutuslaitteiston hyväksymisestä käyttöön Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2018/5 16.4.2018
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jäljempänä myös Eksote) Valto Käkelänkatu 3 C 1, 53130 Lappeenranta
JÄRJESTÄMISSOPIMUS ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ENSIHOI- DON JA ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISESTÄ MONIAMMATILLI- SESTA TOIMINTAYKSIKÖSTÄ JA SEN TOIMINNAN PILOTOINNISTA RAUTJÄRVEN
Pelastuslain muutokset paloilmoittimien kannalta. Hannu Olamo
Pelastuslain muutokset paloilmoittimien kannalta Hannu Olamo 14.4.2010 Paloilmoittimia koskevat säännökset pelastuslaissa Laitteiden kunnossapidosta nykyistä vastaavat vaatimukset SM:n asetuksenantovaltuutta
ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE
Suomenkielisen varhaiskasvatuksen 3.2.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN VARHAISKASVATUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 17.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Viimeksi muutettu 13.4.2015
Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen
Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen
Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013
Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.
Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan
Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus
1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,
Toimivallan ja vastuun siirtäminen henkilöstöasioissa Pirkanmaan pelastuslaitoksella alkaen TRE:360/ /2017
Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimivallan ja vastuun siirtäminen henkilöstöasioissa Pirkanmaan pelastuslaitoksella 1.1.2018 alkaen TRE:360/00.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Pelastusjohtaja Olli-Pekka
Pelastustoimen mittarit
Pelastustoimen mittarit Tarve yhtenäinen väline toimintojen ja palvelujen seuranta ja arviointi johtaminen toiminnan kehittäminen vaikutukset asiakkaisiin pelastuslaitosten toimintaan ja johtamiseen koulutukseen
Työhyvinvointitoiminta Pohjois-Savon pelastuslaitoksessa
Työhyvinvointitoiminta Pohjois-Savon pelastuslaitoksessa Reija Huttunen Henkilöstö- ja hallintopäällikkö 7.6.2013 1 Organisaatio muutoksessa Henkilöstö ikääntyy, toimintakykyrajoitteita Rekrytointiongelmia
Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.
1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011
HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 PELASTUSLAITOS Pelastuslaitoksen toimialasta määrätään hallintosäännön 4 luvun 6 :ssä.
HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSLAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 luku Pelastuslaitoksen toimiala ja organisaatio Pelastuslaitoksen toimialasta määrätään hallintosäännön 4 luvun
NUORTEN VUOTIAIDEN OSALLISTUMINEN PELASTUSTOIMINTAAN JA KOULUTUKSEEN
Ver. 1.0 / 16.4.2009 NUORTEN 16 18 VUOTIAIDEN OSALLISTUMINEN PELASTUSTOIMINTAAN JA KOULUTUKSEEN Ylivieskassa 16.4.2009 Jarmo Haapanen, vs. pelastusjohtaja Lainsäädännön näkökulma alle 18-vuotiaiden työskentelyyn
Tietoturvapolitiikka
Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...
Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa. Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos SITRA Megatrendit 2016 Kuvaus terrorismiverkostoista Lähde: Big, Allied and Dangerous:
Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio
Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...
PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN
PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:
KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011
ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus
ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Ehdotus kaupunginhallitus 23.11.2015 1 Toiminta-ajatus Konsernihallinnon
Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on
Sisäasiainministeriön toimintaohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 23.9.2013 Pelastuslaki (379/2011) Tehtävät/velvoitteet Tehtävän poistaminen ei ole mahdollista perustelut Tehtävä
1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet
Ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 (5) Siilinjärven ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt
Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen valmisteluun 13.10.2014.
HEINOLAN KAUPUNKI Kir i2a ro PELASTUSLAITOS PÄIJÄT-HÄME 10-10- 2014 A i anyn w 7ehtäväluo4dtus ENS I HO I T O Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen
ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE
Sosiaali- ja terveystoimen esikunnan 2.2.1 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 20.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Perusturvajohtaja 24.2.2014 Voimaan
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO
1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään
Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö
Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI
LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI SAIRAANKULJETUKSESTA ENSIHOITOON ENSIHOITOPALVELUN TEHTÄVÄT TERVEYDENHUOLTOLAIN 40 MUKAISESTI 1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9356/00.01.
Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 9356/00.01.00/2013 Lausunto pelastustoimen aluejaosta ja pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisoinnista Pelastusjohtaja Jukka Koponen
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos
1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1
SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi
SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman
Kh:n.tyslistan liite asia 5.11/
Kh:n.tyslistan liite asia 5.11/5.8.1974 ESPOON KESKUSTAN RAKENTAMIU>ROJEKTI, TOIMINTASÄÄNTÖ Yleistä Tämä toimintash3nt;') 1.:uon kesku3t&n rakentamisprojektin järjesgimi ta ja toimintaa. Toimintas'Fiäntd.../...
Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö
Taloushallintopalvelu 1 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö 1.9.2017 Taloushallintopalvelu 2 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö Sisällysluettelo 1. Taloushallintopalveluliikelaitoksen