Suomen Nuorisoseurat ry:n tehtäväalueen toiminta-avustuksen arvo on vuonna 2018.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Nuorisoseurat ry:n tehtäväalueen toiminta-avustuksen arvo on vuonna 2018."

Transkriptio

1 Ostopalvelusopimus 2018 Suomen Nuorisoseurat ry Lapin aluetoimisto SOPIMUSOSAPUOLET Suomen Nuorisoseurat ry Vastuuhenkilö: Toiminnanjohtaja Paula Kähkönen (allekirjoittajat pääsihteeri ja puheenjohtaja) Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Antti Lassila 1. Sopimuksen tarkoitus Sopimus koskee valtuuston päättämän vapaa-ajanlautakunnan palvelualueen omaehtoisia kulttuuripalveluja, joista järjestämisvastuussa oleva lautakunta vastaa. Tässä sopimuksessa sovitaan toiminta-avustuksesta Folklore Festivaali Jutajaisten järjestämiseksi Rovaniemellä. Folklorefestivaali järjestelyistä vastaa Suomen Nuorisoseurat, Lapin aluetoimisto. 2. Sopimuksen kokonaisarvio Suomen Nuorisoseurat ry:n tehtäväalueen toiminta-avustuksen arvo on vuonna Toiminta-avustus maksetaan heti kun vapaa-ajanlautakunnan päätös on lainvoimainen ja sopimukset on allekirjoitettu. 3. Sisältö Folklore Festivaali Jutajaiset nostaa esiin ja kehittää pohjoista folklorea Rovaniemellä. Suomen Nuorisoseurat ry, Lapin aluetoimisto toimittaa vapaaajanlautakunnalle festivaalin ohjelmiston heti sen valmistuttua. Festivaali tuottaa myös kaikille kuntalaisille maksuttomia esityksiä festivaalin aikana. 4. Tavoitteiden arviointi Rovaniemen kaupungin toiminnanohjausjärjestelmänä on tulosohjaus. Koko lautakuntaa koskeva tulosohjauskortti on osana talousarviota. Tämä sopimus on vapaa-ajanlautakunnan tulosohjauskortin mukainen, sisältäen keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet, arviointikriteerit ja mittarit, joilla arvioidaan tavoitteiden saavuttamista. Vapaa-ajan palvelualue kuuluu osana sivistyksen toimialaan. Kulttuuripalvelujen palvelusopimuksista ja niihin liittyvistä tavoitteista, resursseista, seurannasta ja arvioinneista päättää vapaa-ajanlautakunta.

2 Jutajaiset Folklore Festivaalille asetetut tavoitteet: Näkökulma Mittari Tavoitetaso Vaikuttavuus esitykset 15 Asiakasnäkökulma katsojat/osallistujat Prosessit uudet ensi-illat 1-3 Palveluja kohdennetaan kaikille väestöryhmille, uusia yleisöryhmiä tavoitellaan. Tapahtuman viimeinen päivä kohdennetaan erityisesti lapsille ja perheille. 5. Asiakasmaksut Asiakasmaksuista päättää Suomen Nuorisoseurat ry. 6. Seuranta ja raportointi Toiminta-avustuksen ehtojen, laadun ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan raportoinnin yhteydessä. Suomen Nuorisoseurat ry, Lapin aluetoimisto tekee vapaaajanlautakunnalle raportin kerran vuodessa, mennessä. Sopimukseen liittyvistä merkittävistä toiminnallisista tai taloudellisesta muutoksista ilmoitetaan välittömästi vapaa-ajanlautakunnalle. 7. Yhteistoiminta Järjestäjä ja tuottaja ovat velvollisia informoimaan toisiaan ajoissa tulevista rakenteellisista tai muista muutoksista, jotka oleellisesti vaikuttavat tuotannon ylläpitoon ja rakenteisiin. Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset erimielisyydet ratkaisee kaupunginhallitus. Sopimus on käsitelty vapaa-ajanlautakunnassa /.2018 Suomen Nuorisoseurat ry:n /.2018

3 Päiväys /.2018 Allekirjoitukset: Antti Lassila vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Antti Kalliomaa pääsihteeri, Suomen Nuorisoseurat Ragni Reichardt puheenjohtaja, Suomen Nuorisoseurat Liitteet Liite 1: Toiminnan kuvaus Liite 2: Toimintasuunnitelma 2018

4 Liite 1. Toiminnan kuvaus 2018 Palvelun sisältö Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Folklore festivaali Jutajaiset Suomen nuorisoseurat ry, Lapin aluetoimiston järjestämä Folklore festivaali on pohjoista kulttuuriosaamista esiin nostava, monitaiteinen folklore festivaali. Festivaaleilla esitetään folkloren eri ilmiöitä mm. tanssin, musiikin ja muotoilun avulla. Folklore festivaalin yhteiskunnallista vaikuttavuutta mitataan eri tunnuslukujen avulla, valtakunnallisella ja paikallisella mediajulkisuudella ja itsearvioinnin avulla. Festivaalin valmistelu kestää kalenterivuoden, jonka aikana koulutetaan ja valmistellaan ohjelmiston sisältöä laajan yhteistyöverkoston avulla. Kohderyhmä Folklore festivaalin kohderyhmään lukeutuvat ensisijaisesti Rovaniemen kaupungin asukkaat. Festivaalin myötä kaupunkiin houkutellaan myös matkailijoita. Ohjelmisto suunnitellaan kohderyhmälähtöisesti, uusia yleisöryhmiä tavoitellen. Tapahtuma on yhteisöllinen, osallisuutta edistävä ja eri ikä- ja asiakasryhmät huomioon ottava. Tapahtumaa kehitetään pitkäjänteisesti ottaen huomioon erityisesti nuoret tekijöinä, yleisönä ja esiintyjinä. Onnistuminen Folklore festivaalin ohjelmisto ja toimintatavat herättävät kiinnostusta ja arvostusta sekä paikallisesti ja alueellisesti että valtakunnallisesti. Festivaali vahvistaa Rovaniemen kaupungin kulttuurista identiteettiä ja tukee pohjoista kulttuuritarjontaa. Festivaali lisää Rovaniemen kaupungin kulttuurista vetovoimaa ja kehittää kulttuurimatkailun sisältöjä ja tarjontaa. Onnistumisen mittareita ovat festivaalin näkyvyys, määrällisiin tavoitteisiin pääseminen, talouden tasapaino, ohjelmiston korkea laatu ja saadut asiakaspalautteet. Folklore festivaali tuottaa 1-3 uutta produktiota ja järjestää 15 esitystä Rovaniemellä. Festivaali tavoittaa katsojaa.

5 Vuoden 2018 alustava toimintasuunnitelma / joulukuu 2017 / festivaalijohtaja Paula Kähkönen Folklore festivaali Jutajaiset Rovaniemellä #jutajaiset Siepakat, kuva Samu Rötkönen

6 Taustaa ja kohderyhmät Folklore festivaali Jutajaiset järjestetään Rovaniemellä. Tapahtuma siirretään kesältä syksyyn hyvin painavilla perusteilla: kesällä tapahtuma on päällekäin muiden vastaavien tapahtumien kanssa, kesällä opiskelijat ja harrastajat eivät ole saavutettavissa ja kesä-heinäkuu on kesälomien aikaa. Tapahtuman yleisöprofiili painottuu esittävän taiteen harrastajien lisäksi tanssista, folkloresta ja tapakulttuurista sekä Lapista matkailualueena kiinnostuneeseen yleisöön. Tapahtuman yksi kokonainen päivä suunnataan perheille, lapsille ja nuorille luomalla mahdollisuuksia yhteisölliseen tekemiseen musiikin, tanssin, teatterin ja ruuan avulla. Jutajaiset herättelee sukupolvien yhteistyötä kunnioittamalla vanhaa kansanperinteen osaamista ja ottamalla rohkeasti mukaan uutta sukupolvea, nuoria tekijöitä. Tapahtuma mahdollistaa myös vuorovaikutuksen eri kulttuuritoimijoiden ammattilaisten ja harrastajien välillä sekä tukee ja edistää esitystoiminnan kehitystä folkloren saralla. Tapahtumassa halutaan tarjota areenoita nuorille, nouseville kyvyille. Nuorisoseurojen, pelimannien ja esiintymisryhmien ohjaajat ovat avainhenkilöitä kun on rakennettu me-henkeä ja ryhmäkohtaisia ohjelmia esityskuntoon. Tavoitteet Tavoitteena on, että uudistunut Jutajaiset Folklore festivaali on Arktisen alueen swengaavin kulttuurin ja folkloren tapahtuma, joka houkuttelee kävijöiksi aikuisia, perheitä, lapsia, matkailijoita sekä alueen toimijoita ja yrittäjiä. Jutajaiset on pohjoista kulttuuria ja osaamista korostava tapahtuma. Sen lähtökohtana on taiteen ja koulutuksen keinoin tuotettu; Lapin, Perä-Pohjolan, Saamenmaan ja Suomen kulttuuriperinnettä ja sen nykypäivää esittelevä tapahtuma. Monikulttuurisuus, kansainvälinen yhteistyö ja yhteistoiminta pohjoisten kulttuurien kanssa on toiminnan keskiössä. Lapin aluetoimisto on yksi Suomen Nuorisoseurojen aluetoimistoista ja osa nuorisoseurojen tapahtumien osaamiskeskusta. Jutajaiset profiloituu tapahtumana hyvin nuorisoseurojen muihin kansanperinteen tapahtumiin (Sottiisi, Kalenat, Folklandia, Tanssimania, Teatteritapahtumat, Nordlek, Barnlek) tuomalla pohjoista ja saamelaista osaamista näkyväksi valtakunnallisesti eri verkostoissa. Ohjelma Jutajaisista profiloidaan tapahtuma, jossa näkyy pohjoinen kulttuuriosaaminen musiikin, tanssin, ruuan ja käsityön muodossa Rovaniemen keskustassa ja yhteistyötahojen paikoissa. Jutajaiset haluaa nostaa festivaaleilla esille nuoria, nousevia artisteja musiikin, tanssin ja kansanperinteen aloilta. Jutajaiset tarjoaa areenan arktisen alueen esiintyjille. Festivaali tarjoilee pohjoista musiikkia, tanssia, pelimanneja, ruokaa, perinteitä ja pukuja folkilla höystettynä. Esiintyjät tulevat pääsääntöisesti arktiselta alueelta Suomesta ja muista Pohjoismaista. Tapahtuma näkyy ja kuuluu myös kaupungin keskustan ravintoloissa ja yhteistyökumppaneiden paikoissa. Mukaan yhteistyöhön houkutellaan nuorisoseurat, Rovaniemen kulttuurilaitokset, Taito Lappi ry, kulttuuriyhdistykset, oppilaitokset sekä keskustan ravintolat, majoitustahot ja yritykset.

7 Vuonna 2018 Jutajaisissa jatketaan pohjoisen ja arktisen folkloren ja kulttuuriosaamisen näkyväksi tekemistä päivittämällä perinne ja uusi yhteen. Kattoteemana on rakkaus omiin juuriin! Otetaan design ja tuotteistaminen vahvasti mukaan tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa. Pohjoisessa on monia asioita, joissa on aineksia menestykseen, kun kokonaisuus yksityiskohtia myöten mietitään huolellisesti. Etenkin matkailijoille pienilläkin yksityiskohdilla on suuri merkitys. Ne vaikuttavat siihen, tulevatko ihmiset takaisin tai suosittelevatko he Lappia ystävilleen. Tapahtuman sisältöön rakennetaan ryhmille, matkailijoille sekä perheille esityksiä, osallistumismahdollisuuksia ja kohtaamispaikkoja kohderyhmälähtöisesti. Tapahtuman organisointi ja resurssointi Tapahtuman johto ja yhteistyö: Lapin nuorisoseurojen aluetoimiston toiminnanjohtaja ja tapahtumasihteeri Tiedotus, hallinto, palkanmaksu, laskutus ja verkosto-osaaminen: Suomen Nuorisoseurat ry:n muu hallinnon henkilökunta ja tapahtumien osaamiskeskus Muut: Markkinointiryhmä, markkinointikampanjat ja -materiaalit Esiintyjäryhmä- ja majoitusvastaava Tuotanto- ja tekniikkakoordinointi Järjestäjä ja talkoovastaava Järjestelyorganisaatio muodostuu sekä ammattilaisista että vapaaehtoisista opiskelijoista ja harrastajista, jotka toteuttavat suunnitelmat ammattimaisesti johdettuna. Jutajaisten toimisto sijaitsee Rovaniemen keskustassa, josta käsin on helppo tehdä yhteistyötä Rovaniemen kaupungin toimijoiden sekä muualla Lapissa olevien toimijoiden kanssa. Yhteistyökumppaneita 1. Yhteistyö Rovaniemen alueen tapahtumien kanssa, Rovaniemen matkailutapahtumat sekä Suomen Nuorisoseurojen omat kansalliset tapahtumat (Kasvufoorumit, Folklandia, Kalenat, Sottiisi), perheiden RolloWappu 2. Rovaniemen kaupunki ja lastenkuttuuri. 3. Sisältöyhteistyö Siepakat ja Lapin Nuorisoseurojen jäsen- ja yhteistyöjärjestöt. 4. Kansalaisfoorumi, sisältöyhteistyö sekä työryhmäyhteistyö 5. VisitRovaniemi.fi Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy 6. Taito Lappi ry ja Rovaniemen Kalevalaiset naiset, kansallispuvut ja käsityö, näytökset ja työpajat kävijöille 7. Taike: Taiteen edistämiskeskus 8. Saamelaisalueen organisaatiot: Sami Duodji, Rovaniemen Saamelaisyhdistys Mii ry ja SameDiggi: lastenkulttuuri, musiikki, kansallispuvut 9. Rovaniemen ammattikorkeakoulun Matkailualaninstituutin (MTI), opiskelijat 10. Lapin yliopisto, muotoilun opiskelijat, palvelumuotoilunprojekti, jossa opiskelijaryhmä toteuttavat Jutajaisiin kulttuuri ja kansanperinne näyttelyn nykyaikaan sovellettuna Taitolapin kanssa. 11. Rovaniemeläiset yritykset ja ruokaravintolat

Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä

Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Rovaniemen Teatteri Sopimus 2018 SOPIMUSOSAPUOLET Lapin Alueteatteriyhdistys ry Vastuuhenkilö: Hallintojohtaja Sari Alatalo Teatterijohtaja Kari Väänänen Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan

Lisätiedot

Rimpparemmi ry SOPIMUSOSAPUOLET. Rimpparemmi ry. 1. Sopimuksen tarkoitus

Rimpparemmi ry SOPIMUSOSAPUOLET. Rimpparemmi ry. 1. Sopimuksen tarkoitus Vapaa-ajan palvelut Ostopalvelusopimus 2018 Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry SOPIMUSOSAPUOLET Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi ry Vastuuhenkilö: taiteellinen johtaja Matti Paloniemi Vapaa-ajanlautakunta

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2011. Jämsän kaupunki / SoTe-tilaajakeskus & Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi. Vastuuhenkilö(t): Vastuuhenkilö(t):

PALVELUSOPIMUS 2011. Jämsän kaupunki / SoTe-tilaajakeskus & Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi. Vastuuhenkilö(t): Vastuuhenkilö(t): 2011 1 (5) 2011 Jämsän kaupunki / SoTe-tilaajakeskus & Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi VANHUSTEN PALVELUT Palvelun tilaaja (SoTe-tilaajalautakunta): JÄMSÄN KAUPUNKI SoTe-tilaajalautakunta Vastuuhenkilö(t):

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri KAUPUNGINHALLITUS KH 10.6.2013, 219 Talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman 2015-2017 laatimisohjeet, Talouden tasapainottaminen: 1) toimielimien tulee tehdä osana ensi vuoden

Lisätiedot

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Omaishoito Saamelaisalueella Toiminnanjohtaja 5.4.2019 SámiSoster ry Tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Liitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. Liitteenä nro 2 on Taito Lappi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018.

Liitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. Liitteenä nro 2 on Taito Lappi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018. Vapaa-ajan palvelut Ostopalvelusopimus 2018 Taito Lappi ry SOPIMUSOSAPUOLET Taito Lappi ry Vastuuhenkilö: Toiminnanjohtaja Päivi Kuvaja Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015

Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 1. Kulttuuri on oleellinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet

Lisätiedot

Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet

Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet Kuopion kaupunki Ohje 1 (5) Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 16.2.2016 15 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22.3.2016 Yleistä Kuopion kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Taiteen perusopetuksen kehittämisavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-004308 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksia

Lisätiedot

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Riikka Vuorenmaa, projektikoordinaattori Sintija Dutka, kokemusasiantuntija Tavoite projektin alussa Selkeäkielinen ja tiivis Kulttuurialan kotouttamisohjelma

Lisätiedot

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Riikka Vuorenmaa, projektikoordinaattori Sintija Dutka, kokemusasiantuntija Tavoite projektin alussa Selkeäkielinen ja tiivis Kulttuurialan kotouttamisohjelma

Lisätiedot

Taustaa: Työtä teatterista

Taustaa: Työtä teatterista Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan

Lisätiedot

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen mahdollistamalla

Lisätiedot

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland

Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin mallin tavoitteet vahvistaa kaupunginosien yhteisöllisyyttä ja myönteistä profiloitumista alueiden tasapainoinen kehitys, osallisuus, yhteisöllisyys

Lisätiedot

KULTTUURIN YHDISTYSILTA

KULTTUURIN YHDISTYSILTA KULTTUURIN YHDISTYSILTA 17.30 Kahvitarjoilu 18.00 Avaussanat, kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen 18.10 Iisalmen uudet kulttuurin palvelusivut, koordinaattori Ann- Mari Karvinen 18.30 Kulttuuritoimen ajankohtaisia

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan

Lisätiedot

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.

Lisätiedot

Porvoon matkailun yhteistyökirja

Porvoon matkailun yhteistyökirja Porvoon matkailun yhteistyökirja Valitsinko minä Porvoon vai se minut, sillä ei oikeastaan ole väliä. Elän unelmaani, koska tunnistan itseni tämän kaupungin vanhoilta kujilta. Rakastun jokirantaan, kaupungin

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 Vapaa-ajanlautakunta 19.12.2017 Sisällysluettelo 2 Vapaa-ajanlautakunta yhteensä 3 Kulttuuripalvelut 4 Liikuntapalvelut 6 Nuorisopalvelut 8 2 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

instituutti kulttuurimatkailu

instituutti kulttuurimatkailu Pohjoisen kulttuuri-instituutti instituutti kulttuurimatkailu Veli-Pekka Räty projektipäällikkö Lapin matkailuparlamentti, Suomu 30.9.2010 Eväitä kulttuurimatkailun kehittämiseen Pohjoisen kulttuuri-instituutti

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille -leirit Kerhotoiminnan Opas Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille kerhotoiminta Nuorisoseuroissa Luova lava -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja kerhotoimintaa,

Lisätiedot

Kouvolan seudun matkailun master plan. Työpajat 15.-16.5.2012

Kouvolan seudun matkailun master plan. Työpajat 15.-16.5.2012 Kouvolan seudun matkailun master plan Työpajat 15.-16.5.2012 Ohjelma 15.5. klo 9-12 Työpaja 1: Kokous- ja kongressimatkailu klo 9.00 Alustukset aiheeseen Leena Sipilä, Finnish Convention Bureau Minna Kurttila,

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 17.5.2011 Kulttuurimatkailufoorumi Anne Karsikas-Järvinen Kulttuurin Ketju -hanke Kansallinen hanke, jonka tavoitteena on edesauttaa kulttuurimatkailun

Lisätiedot

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta

uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta Kulttuurin toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu 1 Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille

Lisätiedot

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta Avustuksen hakija(t) Yhdistyksen jäsenmäärä Haettu yleisavustus Haettu kohdeavustus Kulttuurin alue Kuvaus avustuksen käyttötarkoituksesta Päätös 1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki 4 Vastarannan

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö

Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö Käytännön tarkoitus Tavoitteena on edistää ikääntyvien omaisten hyvinvointia, kun heidän läheisellään

Lisätiedot

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Kulttuuritarjonnan tuotteistaminen on ollut vaihtelevaa

Lisätiedot

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta 1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki 4 elokuva Vastarannan Kinolyhytelokuvatyöpaja tapahtuman 18.-22.7.18 matka-,vuokra- ja tiedotuskulut 1500 2 Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3.

Lisätiedot

STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula

STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 29.9.2011 Veli Matti Hettula MIKÄ ON STAALON TEATTERIFESTIT? Ketkä ovat mukana tapahtuman järjestämisessä? Järjestäjänä :Taideseura Staalo Kittilästä, Levin

Lisätiedot

Jokilatvojen tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon YLEISSOPIMUS

Jokilatvojen tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon YLEISSOPIMUS Jokilatvojen tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon YLEISSOPIMUS 2 3 TUOTANNON YLEISSOPIMUS SISÄLTÖ 1 SOPIMUKSEN TARKOITUS...5 2 TOIMINTA JA TEHTÄVÄT...5 3 TOIMINTAYMPÄRISTÖ...5 4. TUOTANNON VALVONTA...6

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Kallion Kulttuuriverkosto

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Kallion Kulttuuriverkosto TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kallion Kulttuuriverkosto Kallion Kulttuuriviikot: Kallio Kukkii ja Kallio Kipinöi Kallio Kukkii toukokuussa ja Kallio Kipinöi marraskuussa ovat molemmat yhdeksän päiväisiä monitaidefestivaaleja,

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa Hämeenlinnassa 5.2.2015 KUVIO KEHITTÄÄ KULTTURITOIMINTAA Tarkoituksena: kulttuurialan toimintaedellytysten parantaminen kulttuurin aseman vahvistaminen ihmisten jokapäiväisessä elämässä, yhteiskunnassa

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 88 Kehittämisavustukset 2014 HEL 2014-000453 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä vuoden 2014 kehittämisavustukset seuraavasti: Hakija DanceAbility Finland ry

Lisätiedot

Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä

Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Riskit /tavoitteet: - mitkä ovat tavoitteet, joiden ainakin pitää toteutua? (näkökulma kunnan asukkaiden

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Kuntalaisfoorumi Uuden sukupolven organisaatio 4.10.2010 Veijo

Lisätiedot

Luovan osaamisen mahdollisuudet

Luovan osaamisen mahdollisuudet Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilu - Väliraporttien kertomaa Ammattistartista Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Vallilan koulutusyksikkö Aira Rajamäki 14.3.2007

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Linnasta Linnaan - Castle to Castle

Linnasta Linnaan - Castle to Castle SOUTH-EAST FINLAND RUSSIA ENPI CBC 2007 2013 KULTTUURIMATKAILUN KEHITTÄMISHANKE Linnasta Linnaan - Castle to Castle Linnojen ja linnoitusten historian tuotteistaminen ja elävöittäminen Irina Lukkarinen

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen asemaan Suomessa Lotta Vaulo

Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen asemaan Suomessa Lotta Vaulo Tänään 13.00 13.10 Avaussanat Lotta Vaulo, toiminnanjohtaja, Sirkuksen tiedotuskeskus Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori, Museovirasto 13.10 13.30 Katsaus nykysirkuksen kulttuuripoliittiseen

Lisätiedot

Koulutuksen ja työelämän haasteet ja mahdollisuudet

Koulutuksen ja työelämän haasteet ja mahdollisuudet Koulutuksen ja työelämän haasteet ja mahdollisuudet Eeva Mäkinen FT, MuM, kehitysjohtaja Itä-Suomen Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Itä-Suomen Hyvinvointivoimala 1 Itä-Suomen Hyvinvointivoimala

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( ) Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.

Lisätiedot

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan 2016-2018 Kaakon ohjaamoiden kuulumiset - Imatra Imatralla hyvät kokemukset: Vakiintuneet kelloajat ja toimijoiden sitoutuneisuus (TE- toimiston nuorten

Lisätiedot

ORIENTAATIOKOULUTUS Hämeenlinna 20.2.2015

ORIENTAATIOKOULUTUS Hämeenlinna 20.2.2015 ORIENTAATIOKOULUTUS Hämeenlinna 20.2.2015 TUOTTEISTAMISEN PERUSTEKIJÄT 1. Palvelun/tuotteen nimi 2. Asiakas (kenelle tarjotaan B2B/B2C) ja minkä haasteen palvelu/tuote ratkaisee + mahdollinen palvelulupaus

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA Info uusille opettajille Wellamo opisto 29.8.2016 Päivikki Tapiola VAPAA SIVISTYSTYÖ: villiä ja vapaata? Laki vapaasta sivistystyöstä (932 / 1998) Vapaan sivistystyön tarkoituksena

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (7) 17 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2017-001875 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Miamaijan ja äidin seikkailut

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta, kokous 27.9.2016... 1 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT Liite 1: Tavoitteet ja toimenpiteet ehkäisevän päihdetyön ja edistävän mielenterveystyön kehittämiseksi vuosina 2018 2021 PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT 1. EHKÄISEVÄN

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Kirjastojen kehittämishankkeet. Kommenttipuheenvuoro kentältä Jari Paavonheimo

Kirjastojen kehittämishankkeet. Kommenttipuheenvuoro kentältä Jari Paavonheimo Kirjastojen kehittämishankkeet Kommenttipuheenvuoro kentältä 24.11.2015 Jari Paavonheimo Hankerahoitus Kirjastojen kehittämiselle vaikutus on ollut merkittävä Kirjastojen budjeteissa kehittämispanos usein

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Tapahtumakumppanuusmalli Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/2317/00.04.02.00/2018 Esittelijä: puh. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva 05 616 2001 Valmistelija/lisätiedot: puh. II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen

Lisätiedot