Esipuhe kilpailupolitiikkaa koskevaan kertomukseen 2015 Margrethe Vestager, kilpailuasioista vastaava komissaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esipuhe kilpailupolitiikkaa koskevaan kertomukseen 2015 Margrethe Vestager, kilpailuasioista vastaava komissaari"

Transkriptio

1 Esipuhe kilpailupolitiikkaa koskevaan kertomukseen 0 Margrethe Vestager, kilpailuasioista vastaava komissaari Viime vuosi oli minulle ensimmäinen täysi vuosi kilpailuasioista vastaavana komissaarina sen jälkeen kun puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin komission toimikausi alkoi. marraskuuta 0. Vuosi oli monin tavoin merkittävä. Komissio hyväksyi 3 yrityskeskittymää, joista 0:een liittyi sitoumuksia. Se antoi seitsemän päätöstä kilpailunrajoituksista ja kartelleista ja hyväksyi yli 00 valtiontukitoimenpidettä. Toimemme kattoivat kaikki EU:n talouden keskeiset alat. Mutta ennen kaikkea uskon, että kilpailupolitiikkamme on vaikuttanut ihmisten elämään. Kilpailusäännöillä varmistetaan, että talous ja markkinat toimivat kansalaisten hyväksi. Ne takaavat, että määräävässä asemassa olevat yritykset noudattavat sääntöjä eivätkä käytä valtaansa väärin. Ne säilyttävät tasapuoliset toimintaedellytykset, joiden ansiosta kaikilla yrityksillä, olivatpa ne isoja tai pieniä, on mahdollisuus menestyä. Tämän vuoksi komissio työskentelee määrätietoisesti esimerkiksi haitallisen verokilpailun torjumiseksi. Kuuden viime kuukauden aikana työmme on alkanut tuottaa tuloksia. Tämän vuoden tammikuussa komissio totesi, että Belgian ylisuuria voittoja koskeva järjestelmä on EU:n valtiontukisääntöjen mukaan laiton. Järjestelmän vuoksi joidenkin monikansallisten konsernien täytyi maksaa veroja ainoastaan osasta voitoistaan, kun taas pelkästään Belgiassa toimivat itsenäiset yritykset (eli yritykset, jotka eivät kuulu konserniin) eivät voineet hyötyä vastaavista etuuksista. Tämä vääristi erittäin vakavasti kilpailua EU:n sisämarkkinoilla, sillä järjestelmä koski vähintään 3:ttä monikansallista yritystä useilla eri toimialoilla. Lisäksi siitä aiheutui suoraa haittaa niille, jotka maksoivat oman osuutensa veroista. Kyseisten yritysten on nyt palautettava maksamattomat verot Belgiaan. Tätä ennen komissio antoi viime vuonna kaksi valtiontukipäätöstä, joissa todettiin, että Luxemburg ja Alankomaat myönsivät sääntöjenvastaisia valikoivia veroetuuksia Fiatille ja Starbucksille. Komission tavoitteena on selkeyttää tilannetta ja varmistaa, että veropäätökset eivät vääristä kilpailua antamalla joillekin yrityksille valikoivaa etua. Komission pyrkimyksiä torjua kilpailun vääristymistä, joka johtuu yritysten verokohtelusta jäsenvaltioissa, on täydennetty komission tammikuussa 06 esittämällä kunnianhimoisella sääntelypaketilla yhtiöveron kiertämisen torjumiseksi Euroopan unionissa ja koko maailmassa. Ehdotukset perustuvat siihen yksinkertaiseen periaatteeseen, että kaikkien yritysten, sekä suurten että pienten, on maksettava veronsa siinä maassa, jossa ne tekevät voittonsa. Sääntelypaketissa esitetään myös koordinoitu EU:n laajuinen lähestymistapa panna kansainvälisesti täytäntöön verotusalan hyvän hallintotavan standardit. Komissio on myös sitoutunut varmistamaan, että EU:n kuluttajat voivat hyödyntää kaikki mahdollisuudet, joita todelliset digitaaliset sisämarkkinat voivat tarjota. Olennainen osa työtämme tältä osin on verkkokauppaa koskeva alakohtainen tutkimus, jonka alustavat tulokset julkaistiin maaliskuussa 06. Ensimmäiset tulokset osoittavat, että maarajoitukset ovat EU:ssa yleisiä ja estävät kuluttajia saamasta kaiken mahdollisen hyödyn verkkokaupasta. Tämä johtuu osittain yritysten yksipuolisista päätöksistä olla myymättä ulkomaille, mutta myös yritysten asettamista sopimusesteistä, joiden

2 johdosta vähittäiskauppiaat saavat myydä vain tietyissä maissa, jolloin estetään kuluttajia tekemästä rajat ylittäviä verkko-ostoksia EU:ssa. Sopimukset, jotka estävät vähittäiskauppiaita myymästä ulkomaille, ovat ongelmallisia, sillä ne jakavat sisämarkkinat useisiin kansallisiin markkinoihin ja korvaavat esteet, joita olemme purkaneet lähes kuudenkymmenen vuoden ajan, uusilla sopimusesteillä. Komissio jatkaa tutkimustaan ja aloittaa tapauskohtaisia tutkimuksia, jos havaitaan erityisiä kilpailuongelmia. Vääristymättömän kilpailun varmistaminen digitaalisilla sisämarkkinoilla ulottuu paljon verkkokauppaa pidemmälle. Kilpailukykyinen mobiili-internet on yhä tärkeämpi Euroopan kuluttajille ja yrityksille. Älypuhelinten ja tablettien osuus koko internetliikenteestä on yli puolet, ja osuuden odotetaan kasvavan edelleen. Tällä alalla komissio lähetti huhtikuussa 06 Googlelle ja sen emoyhtiö Alphabetille väitetiedoksiannon, joka koski Android-käyttöjärjestelmää ja -sovelluksia. Komissio arvioi alustavasti, että Google on toteuttanut mobiililaitteissa strategiaa, jolla se on pyrkinyt säilyttämään hallitsevan asemansa yleisissä verkkohauissa ja vahvistamaan sitä entisestään. Tämä tarkoittaa, että Googlen hakukone asennetaan valmiiksi valtaosaan Euroopassa myytävistä Android-laitteista ja asetetaan oletusarvoiseksi tai ainoaksi hakupalveluksi. Vaikuttaa siltä, että näiden liiketapojen vuoksi kilpailevat hakukoneet eivät pääse markkinoille muiden mobiiliselainten ja käyttöjärjestelmien kautta. Näitä sääntöjä sovelletaan kaikkiin Euroopassa toimiviin yrityksiin. Googlen toiminnan seurauksena kilpailevat hakukoneet, mobiilikäyttöjärjestelmät ja selaimet on mahdollisesti jätetty keinotekoisesti tiettyjen liiketoimintamahdollisuuksien ulkopuolelle sen sijaan, että ne voisivat kilpailla omilla ansioillaan. Tämä supistaisi kuluttajien saatavilla olevaa mobiilisovellusten ja -palvelujen valikoimaa ja jarruttaisi innovointia koko mobiilialalla. Googlella on nyt mahdollisuus vastata komission esittämiin huolenaiheisiin. Dynaamisten digitaalisten sisämarkkinoiden edellytyksenä on kilpailuun perustuva televiestintäala, mikä johtaa kohtuullisiin hintoihin, innovatiivisiin mobiilipalveluihin ja verkon korkeaan laatuun. Komissio antoi toukokuussa 06 tältä osin merkittävän päätöksen, jossa se esti EU:n sulautumaasetuksen nojalla ehdotetun yrityskaupan, jossa Hutchison olisi ostanut O:n. Kyseinen yrityskauppa olisi johtanut uuden markkinajohtajan syntymiseen Yhdistyneen kuningaskunnan matkaviestintämarkkinoille. Komissio oli erittäin huolissaan siitä, että yrityskaupan seurauksena Yhdistyneen kuningaskunnan mobiiliasiakkailla olisi ollut vähemmän valinnanvaraa, kun he etsivät tarpeisiinsa sopivaa mobiilipakettia, ja he olisivat joutuneet maksamaan korkeampia hintoja. Kauppa olisi haitannut myös innovointia ja verkkoinfrastruktuurin kehittämistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tämä on vakava huolenaihe erityisesti nopeasti muuttuvilla markkinoilla. Hutchisonin tarjoamat korjaustoimenpiteet eivät riittäneet estämään tätä. Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on varmistaa, että kuluttajien saatavilla on laaja valikoima innovatiivisia alustoja, verkkotuotteita ja mobiilipalveluja. Mutta haluan varmistaa vääristymättömän kilpailun myös perinteisemmillä markkinoilla. Yksi esimerkki tämän alan työstämme on käynnissä oleva sähköalan kapasiteettimekanismeja koskeva toimialatutkinta. Eurooppalaisten kuluttajien ja yritysten ei pitäisi joutua kohtaamaan sähkökatkoksia, ja kapasiteettimekanismit voivat osaltaan auttaa pienentämään tätä riskiä. Samanaikaisesti tarpeettomat ja huonosti suunnitellut kapasiteettimekanismit voivat vääristää kilpailua, estää sähkön

3 saatavuutta rajojen yli ja johtaa ylihinnan perimiseen kuluttajilta. Komissio julkaisi huhtikuussa 0 väliraportin, joka osoittaa, että jäsenvaltioilla on selvästi parantamisen varaa siinä, miten ne arvioivat kapasiteettimekanismien tarpeellisuutta ja suunnittelevat kapasiteettimekanismit. Hyvin suunniteltujen kapasiteettimekanismien on oltava avoimia, ja niissä on otettava huomioon EU:ssa yli rajojen saatavilla oleva sähkö, jolloin ne edistävät myös Euroopan energiaunionin luomista. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, kuinka työmme parantaa markkinoiden toimintaa ja hyödyttää siten ihmisiä kaikkialla Euroopassa heidän jokapäiväisessä elämässään ja koko EU:ta. Odotan innolla hyvän yhteistyön jatkumista Euroopan parlamentin ja kansallisten kilpailuviranomaisten kanssa. Euroopan kilpailuviranomaisten verkostossa tehtävä työ tuo todellisia etuja, ja tulevina vuosina aiomme jatkaa yhdessä työtä kansallisten kilpailuviranomaisten valtuuttamiseksi valvomaan EU:n kilpailusääntöjen täytäntöönpanoa entistä tehokkaammin.

4 Käsitellyt kilpailunrajoitus- ja kartelliasiat (006 0) Kartellit Muu* Kartellit Kielto (sovintomenettely) Kartellit - Kielto (sekamuotoinen menettely) Kartellit Kielto (normaali menettely) Kilpailunrajoitukset Muu** Kilpailunrajoitukset Sitoumukset Kilpailunrajoitukset Kielto * Kantelun hylkääminen ** Kantelun hylkääminen, menettelysääntöjen rikkominen, sakko Lähde: Kilpailun pääosasto 6 Käsitellyt yrityskeskittymät (006 0) Toimenpiteet* Toisen vaiheen hyväksyntä ilman korjaustoimenpiteitä Ensimmäisen vaiheen hyväksyntä (Normaali menettely) Ensimmäisen vaiheen hyväksyntä (Yksinkertaistettu menettely) * Toimenpiteisiin yrityskeskittymäasioissa kuuluvat kieltopäätökset ja keskittymän hyväksyminen korjaustoimenpiteitä edellyttäen sekä peruuttaminen menettelyn toisessa vaiheessa; kieltopäätökset: yksi vuosina 00, 0 ja 0 sekä kaksi vuonna 03. Lähde: Kilpailun pääosasto

5 Käsitellyt valtiontukiasiat (006 0) Jäsenvaltioiden laatimat arviointisuunnitelmat Hyväksyttyjen asioiden seurannasta tehty päätös / seuranta lopetettu Kantelut, joista tehty päätös / joiden käsittely lopetettu Päätökset, joiden mukaan kyse ei ole tuesta Lopulliset päätökset Päätös olla vastustamatta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO KILPAILUN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO KILPAILUN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO KILPAILUN PÄÄOSASTO Bryssel, 25. maaliskuuta 2019 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA EU:N KILPAILUOIKEUS Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti 29. maaliskuuta

Lisätiedot

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä (E 1/2016) Talousvaliokunta 18.2.2016

Lisätiedot

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 228 final ANNEX 1 LIITE Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0063 (COD) 7621/17 ADD 3 EHDOTUS Lähettäjä: RC 3 JUSTCIV 66 IA 52 CODEC 477 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0086 (COD) 8838/17 ADD 7 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 2. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat

Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat Taneli Lahti EK:n Brysselin toimiston johtaja Taneli Lahti työskentelee Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n EU-edunvalvonnan ja kauppapolitiikan sekä Brysselin toimiston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN

Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN Olli Wikberg JOHDATUS KILPAILUOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 3. Luotto-oikeuden perusteet

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET KILPAILUPOLITIIKKA Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 109 artiklassa annetaan säännöt sisämarkkinakilpailusta. Sääntöjen mukaan kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0010 (CNS) 2016/0011 (CNS) 5827/16 LIMITE PUBLIC FISC 14 ECOFIN 71 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta 9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,

Lisätiedot

A8-0317/22

A8-0317/22 18.11.2015 A8-0317/22 22 Johdanto-osan A a kappale (uusi) A a. toteaa, että Luxemburgin viranomaiset eivät ole koskaan kyseenalaistaneet tai vastustaneet tällaisia verosopimuksia ja että Luxemburgin johdossa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2031 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/3. Tarkistus. Bernard Monot ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/3. Tarkistus. Bernard Monot ENF-ryhmän puolesta 18.11.2015 A8-0317/3 3 Johdanto-osan A b kappale (uusi) A b. ottaa huomioon, että komission puheenjohtaja Juncker oli Luxemburgin pitkäaikaisena pääministerinä ja valtiovarainministerinä tärkeässä osassa

Lisätiedot

5581/16 ADD 1 team/sl/si 1 DGE 2B

5581/16 ADD 1 team/sl/si 1 DGE 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0027 (COD) 5581/16 ADD 1 EHDOTUS NEUVOSTON PERUSTELUIKSI Asia: TELECOM 7 DATAPROTECT 6 CYBER 4 MI 37 CSC

Lisätiedot

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Time Magazine 1966 "Online Shopping Will Flop" { Miksi komissio miettii verkkokaupan markkinavalvontaa erikseen? 1. Tuoteturvallisuusdirektiivin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET KILPAILUPOLITIIKKA Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 109 artiklassa annetaan säännöt sisämarkkinakilpailusta. Sääntöjen mukaan kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset,

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2017 COM(2017) 367 final 2017/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS uuden psykoaktiivisen aineen N-fenyyli-N-[1-(2-fenyylietyyli)piperidin-4-yyli]-furaani-2- karboksamidi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen

Lisätiedot

Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla

Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla YMPÄRISTÖ VALVONTA Mitä etua siitä on sinulle? Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla Tästä syystä EU:n jäsenvaltiot ovat päättäneet ottaa käyttöön toimia, joilla suojellaan kansalaisten terveyttä

Lisätiedot

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus 8.11.2017 A8-0328/11 11 14 kohta 14. pyytää komissiota lisäämään avoimuutta ja helpottamaan asiakirjoihin tutustumista ja tietojen saantia, erityisesti EU Pilot -menettelyistä vastaanotettujen vetoomusten

Lisätiedot

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda Osa Eurooppa 2020 strategiaa, sis: Digitaaliset sisämarkkinat Yhteistoimintakyvyn

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti

Euroopan unionin virallinen lehti L 32/6 6.2.2018 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/172, annettu 28 päivänä marraskuuta 2017, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2015 (OR. en) 6019/15 IND 15 COMPET 29 TELECOM 28 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Kom:n asiak.

Lisätiedot

kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat

kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat 2012 TOIMITTAJA TUOMAS KOKKONEN TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2011 II Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 1150/2011 (julkaisupäivä 22.11.2011) sekä Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA

Lisätiedot

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA. Oheisasiakirja VALKOISEEN KIRJAAN:

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA. Oheisasiakirja VALKOISEEN KIRJAAN: EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 SWD(2014) 218 final KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Oheisasiakirja VALKOISEEN KIRJAAN: Sulautumien valvonnan tehostaminen

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu , verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta

KOMISSION SUOSITUS, annettu , verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.1.2016 C(2016) 271 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 28.1.2016, verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta KOMISSION SUOSITUS, annettu 28.1.2016,

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2030 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0052(NLE) 7.6.2016 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin IP/07/1919 Bryssel 13. joulukuuta 2007 Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän ja kohdentavat sen paremmin Euroopan komission viimeisin valtiontukien tulostaulu osoittaa

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta 23.2.2016 B8-0250/4 4 Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou Johdanto-osan A kappale A. ottaa huomioon, että Australia ja Uusi- Seelanti kuuluvat EU:n vanhimpiin ja läheisimpiin kumppaneihin,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2004/2139(INI) 9.11.2004 MIETINTÖLUONNOS komission XXXIII kilpailupolitiikkaa koskeva kertomus 2003 (2004/2139(INI)) Talous-

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 FISC 154

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 FISC 154 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 SC 154 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ruotsin kuningaskunnalle ja Ison-Britannian

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/2. Tarkistus. Tiziana Beghin, David Borrelli, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/2. Tarkistus. Tiziana Beghin, David Borrelli, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/2 2 Johdanto-osan I a kappale (uusi) I a. katsoo, että monenlaisia julkisia palveluja koskevalla horisontaalisella varaumalla ei pystytä suojelemaan riittävästi julkisia palveluja, koska

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9328/16 ECON 488 UEM 230 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Sloveniassa annetun päätöksen

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II)

Asiat, joista käydään keskustelu (II) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 14555/17 OJ CRP1 39 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 22. marraskuuta 2017 (klo 9.00)

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2015 C(2015) 6257 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.9.2015, maito- ja maitotuotealan tilapäisistä poikkeustoimenpiteistä voin ja rasvattoman maitojauheen

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0307/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0307/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0307/2018 4.10.2018 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi alkoholin ja alkoholijuomien valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta annetun

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

6LVlPDUNNLQRLGHQ \ULW\VN\VHO\\Q SHUXVWXYD DUYLR \NVLQNHUWDLVHPSL VllQWHO\ (8Q MD MlVHQYDOWLRLGHQ WDVROODYRLVLWXRWWDDPLOMDUGLQHXURQVllVW W

6LVlPDUNNLQRLGHQ \ULW\VN\VHO\\Q SHUXVWXYD DUYLR \NVLQNHUWDLVHPSL VllQWHO\ (8Q MD MlVHQYDOWLRLGHQ WDVROODYRLVLWXRWWDDPLOMDUGLQHXURQVllVW W 0(02 Bryssel 19. marraskuuta 2001 6LVlPDUNNLQRLGHQ \ULW\VN\VHO\\Q SHUXVWXYD DUYLR \NVLQNHUWDLVHPSL VllQWHO\ (8Q MD MlVHQYDOWLRLGHQ WDVROODYRLVLWXRWWDDPLOMDUGLQHXURQVllVW W Komissio on teettänyt laajan

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus Uuselintarvikkeet Terveys ja elintarviketurvallisuus Johdanto Uuselintarvikkeiksi kutsuta an elintarvikkeita tai elintarvikkeiden ainesosia, joita on käytetty Euroopan unionissa (EU) vain vähän tai ei

Lisätiedot

7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B

7802/17 hkd/ht/jk 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7802/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 5981/17, 5982/17 Asia: FIN 224 FSTR 21 FC

Lisätiedot

6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B

6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6492/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 7 COMPET 108 IND 42 RECH 48 ESPACE 13 Euroopan unionin neuvoston 3519. istunto (kilpailukyky

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2016 COM(2016) 421 final 2016/0194 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Kanadan kilpailulainsäädännön soveltamista koskevan Euroopan unionin ja Kanadan hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 12.1.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Alankomaiden parlamentin ylähuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta

Lisätiedot