Ehdotus Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu"

Transkriptio

1 Häme KUULUTUS HAMELY/1444/2017 Liitteet 2 KUULUTUS Ehdotus Kanta- ja Päijät-Hämeen merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen noususta aiheutuvat tulvariskit Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla. Arvioinnin perusteella ELY-keskus on valmistellut ehdotuksen alueista, joilla tulvariski voi olla merkittävä. ELY-keskus kuuluttaa ehdotuksesta toimialueensa kunnissa. ELYkeskusten ehdotusten perusteella maa- ja metsätalousministeriö nimeää merkittävät tulvariskialueet ja asettaa niille tulvaryhmät maakunnan liiton ehdotuksesta. Merkittäville tulvariskialueille laaditaan myöhemmin tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä suunnitelmat tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi. Nyt nähtävillä oleva ehdotus koskee vain vesistötulvia. Tämän arvioinnin lisäksi alueen kunnat arvioivat hulevesistä, eli sade- ja sulamisvesistä aiheutuvat tulvariskit taajamissa. Ehdotuksen lisäksi suunnittelun aikaista osallistumista, tiedottamista ja kuulemista on kuvattu erillisellä asiakirjalla "Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelun osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen". Merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen ja muu tulvariskien hallinnan suunnittelu perustuvat lakiin (620/2010) ja asetukseen (659/2010) tulvariskien hallinnasta sekä lakiin viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (ns. SOVA-laki 200/2005). Nähtävillä olevat asiakirjat Kanta- ja Päijät-Hämettä koskeva ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä asiakirja suunnittelun aikaisesta osallistumisesta, tiedottamisesta ja kuulemisesta ovat nähtävillä molempien maakuntien kunnissa (liite 1). Tämän kuulutuksen lisäksi seuraavat tausta-asiakirjat ovat nähtävänä osoitteessa ja ELY-keskuksessa (Kirkkokatu 12, Lahti ja Birger Jaarlin katu 15, Hämeenlinna): Ehdotukset Kanta- ja Päijät-Hämeen tulvariskialueiksi Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Vesistöalueille vuonna 2011 laaditut tulvariskien alustavien arviointien raportit Tausta-asiakirjat ovat myös tilattavissa paperiversioina toimialueen kuntiin (ks. kohta Lisätiedot). HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

2 Mielipiteiden esittäminen Kaikilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä merkittävien tulvariskialueiden nimeämisestä kirjallisesti tai sähköisesti Hämeen ELY-keskukselle mennessä. Postiosoite on Hämeen ELY-keskus, PL 29, Lahti. Sähköpostiosoite on Lisäksi lausunnon voi antaa seuraavan nettiosoitteen kautta 2/4 Mielipiteitä toivotaan siitä, sisältääkö ELY-keskuksen ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi ne alueet, joille vesistötulvista voi aiheutua yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia. Mielipiteet käsitellään ELY-keskuksessa ja niiden perusteella arvioidaan, onko ehdotusta merkittäviksi tulvariskialueiksi tarvetta tarkistaa. Lisätiedot Lisätietoja Hämeen ELY-keskuksesta antavat: Reijo Seppälä puh , ja Harri Mäkelä puh , Hämeenlinnassa Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus LIITTEET 1. Paikat, missä ehdotus on nähtävillä 2. Taulukko tausta-asiakirjoista kunnittain HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

3 Liite 1 3/4 Luettelo paikoista, missä ehdotus merkittävistä tulvariskialueista on nähtävillä Kunta/Kanta-Häme Osoite Forssa Kaupungintalo, Turuntie 18, Forssa Hattula Kunnanvirasto, Pappilanniementie 9, Hattula Hausjärvi Kunnanvirasto, Keskustie 2-4, Oitti Humppila Kunnanvirasto, Kisakuja 2, Humppila Hämeenlinna Palvelupiste Kastelli, Raatihuoneenkatu 11, Hämeenlinna Janakkala Kunnanvirasto, Juttilantie 1, Turenki Jokioinen Kunnanvirasto, Keskuskatu 29 A, Jokioinen Loppi Kunnantalo, Yhdystie 5, Loppi Lopen kirjasto Kauppatie 3 Riihimäki Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki Tammela Kunnanvirasto, Hakkapeliitantie 2, Tammela Ypäjä Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Kunta/Päijät-Häme Asikkala Hartola Heinola Hollola Kärkölä Lahti Nastola Orimattila Padasjoki Sysmä Osoite Kunnanvirasto, Rusthollintie 2, Asikkala Kunnantalo, Kuninkaantie 16, Hartola Kaupungintalo, Rauhankatu 3, Heinola Kunnanvirasto, Virastotie 3, Hollola Kunnanvirasto, Virkatie 1, Kärkölä Kaupungintalo, Harjukatu 31, Lahti Kunnantalo, Pekkalantie 5, Nastola Kaupungintalo, Erkontie 9, Orimattila Kunnantalo, Kellosalmentie 20, Padasjoki Kunnanvirasto, Valittulantie 5, Sysmä HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

4 LIITE 2 Taulukko tausta-asiakirjoista kunnittain Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KUNTA Kymijoki(14) Taasianjoki(15) Koskenkylänjoki(16) Porvoonjoki(18) Mustijoki(19) Vantaanjoki(21) Karjaanjoki(23) Paimionjoki(27) Kokemäenjoki(35) Kanta-Häme Forssa Hattula Hausjärvi Humppila Hämeenlinna Janakkala Jokioinen Loppi Riihimäki Tammela Ypäjä Päijät-Häme Asikkala Hartola Heinola Hollola Kärkölä Lahti Nastola Orimattila Padasjoki Sysmä HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

5 Häme HAMELY/1444/2017 Liitteet 3 EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ehdotuksesta nimennyt vesistöjen vedenkorkeuden noususta aiheutuvat tulvariskialueet Päijät-Hämeen maakunnan alueilla. Ehdotus ja nimeäminen perustuivat tulvariskien alustavaan arviointiin, josta laadittiin vesistöaluekohtaiset ja meren rannikkoa koskevat raportit. ( Tässä muistiossa esitetään tulvariskien hallinnasta annetun lain (620/2010) 20 :n mukainen tarkistus tulvariskien alustavaan arviointiin ja ehdotukseen Päijät-Hämeen maakunnan merkittäviksi ja muiksi tulvariskialueiksi. ELY-keskus on keskustellut valmistelun aikana tarkistuksesta niiden kuntien ja pelastuslaitosten kanssa, joiden alueella on arvioitu olevan merkittäviä tulvariskialueita tai muutoksia nimettyihin merkittäviin tulvariskialueisiin. Tulvariskien alustavan arvioinnin tarkistuksessa ja ehdotuksessa merkittäviksi tulvariskialueiksi on hyödynnetty maa- ja metsätalousministeriön hyväksymiä tulvariskien hallintasuunnitelmia. Ehdotuksen perusteella maa- ja metsätalousministeriö nimeää merkittävät tulvariskialueet ja asettaa niille tulvaryhmät mennessä. Merkittäville tulvariskialueille laaditaan tai päivitetään tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä koko vesistö- tai rannikkoalueen kattavat suunnitelmat tulvariskien hallitsemiseksi. Lain viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (ns. SOVA-laki 200/2005) mukainen Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen -asiakirja on nähtävillä osoitteessa Päijät-Hämeen tulvariskien alustavassa arviossa on tarkasteltu lähinnä seuraavia vesistöjä: Kymijoen vesistöalue: n:o 14 Porvoonjoen vesistöalue n:o 18 Lisäksi on tarkasteltu seuraavien vesistöjen latvaosia Taasianjoki n:o 15, Koskenkylänjoki n:o 16, ja Mustijoki n:o 19. Näiden vesistöjen alustavassa arviossa ei ole havaittu tulvariskiä. HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

6 2/6 Tarkistus tulvariskien alustavaan arviointiin Porvoonjoen vesistöalueella ei todettu 2011 alustavassa arviossa yleiseltä kannalta merkittäviä tulvariskejä. Lahden kaupunki on teettänyt tarkempia selvityksiä Porvoonjoen latvaosista. Joki on mallinnettu, ja siitä on laadittu tulvakartat. Näissäkään selvityksissä ei tullut esille tulvariskialueita. Tiedot löytyvät tulvatietojärjestelmästä. Kymijoen vesistöalueella vuoden 2011 alustavan arvion perusteella nimettiin merkittäviksi tulvariskialueiksi Jyväskylä ja Kymijoen alaosan alue. Kymijoelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelma. Merkittävät tulvariskialueet ovat Kaakkois-Suomessa ja Keski-Suomessa. Muuksi tulvariskialueeksi Kymijoen vesistön alustavassa arviossa Päijät-Hämeessä nimettiin Sysmä. Asiaa selvitettiin yhteistyössä kunnan viranomaisten kanssa. Arviossa todettiin, että Sysmässä ei ole erityistä riskiä tulvavahingoille. Vuoden 2011 jälkeen tapahtuneet tulvat Hartolassa vuonna 2014 Tainionvirran Hotilankoskessa ja sen ympäristössä tapahtui hyydetulva. Jääpadot räjäytettiin puolustusvoimien virka-apuna. Suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Maankäytössä tapahtuneet tai odotettavissa olevat oleelliset muutokset Maankäytössä ei ole tapahtunut vuoden 2011 jälkeen sellaista oleellista kehitystä, joka olisi muuttanut aiemmin tehtyjä arvioita tulvariskialueista. Ilmastonmuutoksen vaikutusarvioinnin oleelliset muutokset Ilmastomuutoksen vaikutusta on arvioitu Kymijoen tulvariskien hallinta suunnitelman yhteydessä. Ilmastonmuutos vaikuttaa Päijät-Hämeen alueella vesistöjen vesimääriin ja tulvien ajoittumiseen. Ilmastonmuutoksen arvioissa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja, jotka edellyttäisivät muutoksia nykyisiin arvioihin tulvariskialueista Päijät-Hämeen alueella. Lisää tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista saa sivuilta. HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

7 3/6 Vesienhoidon yhteensovittaminen Hämeen ELY-keskuksen alueella ei vesienhoidon suunnitteluun liittyvässä vesimuodostumien tilaluokittelussa ole tapahtunut oleellisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat vesienhoidon ja tulvariskien hallinnan yhteensovittamiseen edelliseen suunnittelukierrokseen verrattuna. Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeiset kysymykset ja työohjelma on parhaillaan kuultavana, ja löytyy osoitteesta sivulta. Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet Muut tulvariskialueiden nimeämiseen vaikuttavat seikat Merkittäviä tulvariskialueita ei ole edellisen kierroksen jälkeen tullut esille. Lisäksi tarkempia selvityksiä on tehty Sysmästä yhteistyössä kunnan viranomaisten kanssa. Merkittävät tulvariskialueet Merkittävän tulvariskialueen nimeämisessä otetaan huomioon tulvan todennäköisyys ja siitä aiheutuvat vahingolliset seuraukset sekä alueelliset ja paikalliset olosuhteet. Seurausten merkittävyyttä arvioidaan yleiseltä kannalta. Arvioinnissa tarkastellaan seuraavia tulvan vahingollisia seurauksia: vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle; välttämättömyyspalvelun kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen; yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen; pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle; tai korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle. Maa- ja metsätalousministeriön nimittämä valtakunnallinen tulvariskien hallinnan koordinointiryhmä on linjannut merkittävän tulvariskialueen kriteerit muistiossaan Näitä ovat mm: - enemmän kuin vakituista asukasta harvinaisen tulvan 1 peittämällä asuinalueella, 1 Harvinaisen suurena tulvana voidaan pitää tilastollisesti kerran vuodessa toistuvaa tulvaa. Tulvariskin merkittävyyden arvioinnissa voidaan käyttää myös useammin toistuvaa tulvaa. (asetus 659/2010, Tulvariskien hallinnan koordinointiryhmä muistio ) HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

8 4/6 - useita terveydenhuoltorakennuksia tai huoltolaitosrakennuksia, joissa on useita pysyviä vuodepaikkoja sekä lasten päiväkoteja harvinaisen tulva peittämällä alueella, - alueen kannalta merkittävää asukasmäärää palveleva vedenottamo harvinaisen tulvan peittämällä alueella, - jätevedenpuhdistamon toiminnan häiriintyminen terveyttä uhkaavalla tavalla, - merkittävä voimalaitos tai useita sähköasemia harvinaisen tulvan peittämällä alueella, - useita maanteitä, katuja, rautatieosuuksia tai vesiliikennereittejä katkeaa harvinaisella tulvalla Muutosehdotukset merkittäviksi tulvariskialueiksi Päijät-Hämeen alueella ei ole merkittäviä tulvariskialueita. Muut tulvariskialueet Päijät-Hämeen alueella ei ole todettu sellaisia muita tulvariskialueita, joilla täytyisi aloitta suunnittelu tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi. Muutokset muissa tulvariskialueissa Päijät-Hämeessä Sysmä on jäänyt pois muista tulvariskialueista. Asiaa koskevat säädökset Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010), erityisesti 7, 8, 17 ja 20 Valtioneuvoston asetus tulvariskien hallinnasta (659/2010), erityisesti 1, 7 ja 8 Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (200/2005), erityisesti 8 Säädökset ovat ladattavissa osoitteesta Euroopan Parlamentin ja Neuvoston direktiivi 2007/60/EY tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta Liitteet 1. Kartta tarkastelualueesta sisältäen vesienhoito- ja valuma-alueet 2. Vesistö- ja meritulvariskien hallinnan suunnittelun vaiheet 3. Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: tausta-asiakirja HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

9 HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

10 päivitetty Vesistö- ja meritulvariskien hallinnan suunnittelun vaiheet ELYt päivittävät tulvariskien alustavan arvioinnin ja valmistelevat tai tarkistavat ehdotukset merkittävien tulvariskialueiden nimeämiseksi Kuuleminen merkittävistä tulvariskialueista sekä suunnitelmien lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta Maakuntien liittojen ehdotukset tulvaryhmissä edustettuina olevista tahoista MMM:lle MMM nimeää merkittävät tulvariskialueet ja asettaa tulvaryhmät merkittäville tulvariskialueille mennessä Maakuntauu distus voimaan Tulvaryhmä päivittää/asettaa tulvariskien hallinnan tavoitteet Sidosryhmien vuorovaikutus valmisteluvaiheessa Tulvaryhmä hyväksyy tarkistetun /uuden ehdotuksen hallintasuunnitelmaksi ja siihen sisältyviksi toimenpiteiksi ELYt/maakunnat päivittävät/laativat tulvavaaraja tulvariskikartat merkittäville tulvariskialueille Kartat valmiina Kuuleminen tulvariskien hallintasuunnitelmista samaan aikaan vesienhoidon kanssa Tarvittavat tarkistukset hallintasuunnitelmiin MMM hyväksyy hallintasuunnitelmat mennessä Tulvariskien alustavat arvioinnit, tulvakartoitukset ja tulvariskien hallintasuunnitelmat päivitetään kuuden vuoden välein HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

11 Liite 2. Kartta tarkastelualueesta sisältäen vesienhoitoalueet ja valuma-alueet Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesienhoitoalueen raja Vattenförvaltningsområdets gräns Vesistöalueen raja Avrinnigsområdets gräns Kunnan raja Kommunens gräns Kymijoen vesistöalue Kokemäenjoen vesistöalue Porvoonjoen vesistöalue Paimionjoen vesistöalue Mustijoen vesistöalue Karjaanjoen vesistöalue Koskenkylänjoen vesistöalue Taasianjoen vesistöalue KokemäenjoenSaaristomerenSelkämeren vesienhoitoalue KymijoenSuomenlahden vesienhoitoalue Vantaan vesistöalue km Maanmittauslaitoksen taustakartta ja kunta-aineisto 3/2018 SYKEn vesienhoitoalueet ja valuma-aluejako 2010

12 Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tausta Tulvariskien hallintasuunnitelmat laaditaan niille vesistö- tai rannikkoalueille joille nimetään vähintään yksi merkittävä tulvariskialue. Jos alue nimetään uudelleen merkittäväksi, tarkistetaan olemassa oleva suunnitelma tarpeellisin osin. Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään arvioimaan ja pienentämään tulvariskejä sekä estämään tai vähentämään tulvista aiheutuvia vahinkoja. Tulvariskien hallinnan suunnitteluun kuuluvat tulvariskien alustava arviointi ja tulvakartoitus sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ovat uudelleen arvioineet oman alueensa tulvariskit. Ehdotuksista merkittäviksi tulvariskialueiksi on mahdollisuus esittää mielipiteensä ELY-keskusten esityksistä Maa- ja metsätalousministeriö nimeää mennessä Suomen merkittävät tulvariskialueet. Näiden alueiden tulvariskien hallinnan suunnittelua koordinoimaan asetetaan tulvaryhmät. Alueille, jotka tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella nimetään merkittäviksi, laaditaan tai tarkistetaan tulvakartat ja tulvariskien hallintasuunnitelmat. Hallintasuunnitelmien osana esitetään ympäristöselostus jonka yhteydessä tehdään viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (SOVA, 200/2005) mukainen ympäristöarviointi. Kuva 1. Tulvariskien hallinnan suunnittelun vaiheet

13 2/7 Kuva 2. Merkittävät 2011 nimetyt tulvariskialueet sekä hallintasuunnitelma-alueet vuosille Työn tulokset Yleiset tulvariskien hallinnan tavoitteet Yleisinä tulvariskien hallinnan tavoitteina kaikilla hallintasuunnitelmien kohteina olevilla vesistö- ja meren rannikon alueilla ovat tulvariskien vähentäminen, tulvista aiheutuvien vahingollisten seurausten ehkäisy ja lieventäminen sekä tulviin varautumisen edistäminen. Lisäksi vesistötulvien vahinkojen tulisi vesistöalueella jäädä mahdollisimman vähäisiksi. Tulvaryhmät laativat tai päivittävät osana tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelua alueelle tarkemmat tulvariskien hallinnan tavoitteet perustuen tulvariskikartoitukseen ja alueelta muuten saataviin tietoihin. Tavoitteisiin voi esittää kommentteja prosessin aikana. Lopulliset tavoitteet asetetaan v hyväksyttävässä tulvariskien hallintasuunnitelmassa.

14 3/7 Tulvaryhmän tehtävät Tulvaryhmässä on edustettuina maakuntien liitot, ELY-keskukset, kunnat, pelastustoimi sekä muut viranomaiset ja etutahot. Tulvaryhmän tehtävä on: 1) käsitellä tulvariskien hallintasuunnitelmaa varten laaditut selvitykset; 2) asettaa tulvariskien hallinnan tavoitteet; 3) hyväksyä suunnitelmaehdotus ja siihen sisältyvät toimenpiteet. 4) järjestää vuorovaikutus viranomaisten sekä elinkeinonharjoittajien, maa- ja vesialueiden omistajien, vesien käyttäjien ja asianomaisten järjestöjen edustajien kanssa. Tulvavaara- ja riskikartat Tulvavaarakartta kuvaa veden alle jäävät alueet ja vesisyvyyden sekä vallitsevan vedenkorkeuden tietyllä tulvan todennäköisyydellä. Tulvariskikartoissa esitetään tulvavaarakartan tietojen lisäksi alueen asukkaiden määrä, erityiskohteet, infrastruktuuri, ympäristöriskikohteet, kulttuuriperintökohteet ja muut tarpeelliset tiedot Tulvavaara- ja riskikartat merkittäville tulvariskialueille laaditaan tai niiden ajantasaisuus tarkistetaan ainakin: melko harvinaiselle tulvalle (vuotuinen todennäköisyys 2 %, toistuvuus keskimäärin 1/50a), harvinaiselle tulvalle (1 %, 1/100a) ja erittäin harvinaiselle tulvalle (0,1 %, 1/1000a). Lisäksi voidaan laatia tulvavaara- ja riskikartat myös yleisille tulville, eli keskimäärin kerran kahdessa, viidessä ja kymmenessä vuodessa toistuville (1/5a ja 1/10a), melko yleiselle tulvalle (1/20a) sekä erittäin harvinaiselle tulvalle (1/250a). Myös erikoisskenaarioiden, kuten jääpatojen, tulvakarttoja voidaan laatia tarpeen mukaan. Tulvakarttojen avulla selvitetään mahdolliset tulvavaara-alueet ja tulvariskikartoilla vahingot merkittävillä tulvariskialueilla. Ne luovat perustan tulvariskien hallintatoimenpiteiden suunnittelulle ja niitä voidaan hyödyntää myös maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen apuvälineinä. Tulvariskien hallintasuunnitelma Merkittäville tulvariskialueille laaditaan vesistöalueen tai rannikkoalueen kattavatulvariskien hallintasuunnitelma, tai olemassa olevien suunnitelmien ajantasaisuus tarkistetaan. Hallintasuunnitelmassa käydään läpi tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet sekä suunnitelman täytäntöönpano. Toimenpiteet kattavat tulvariskien vähentämisen, valmiustoimet ja tulvasuojelun, toiminnan tulvatilanteissa sekä jälkitoimenpiteet. Toimenpiteiden arvioinnissa otetaan huomioon vaikutukset tulvariskien vähenemiseen, luontovaikutukset, sosioekonomiset vaikutukset, toteutettavuus ja kustannukset. Vuosiksi laaditut tulvariskien hallintasuunnitelmat ja niistä laadittu yhteenveto ovat nähtävillä sivulla Mitä tulvariskejä suunnitelma käsittelee? Tulvariskien hallintasuunnitelmia on laadittu ainoastaan vesistö- ja merivesitulville. Hulevesi- eli rankkasadetulvien hallinnan suunnittelu on kuntien vastuulla. Kunnat laativat tarvittaessa omat suunnitelmansa niihin varautumiseksi. Mitä vaikutuksia suunnitelmalla on? Suunnitelmissa on esitetty tulvariskien hallinnan tavoitteet ja niiden saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset perustuvat tulvakarttoihin ja niistä tehtyihin päätelmiin. Toimenpiteiden tarkoituksena on vähentää tulvista aiheutuvia vahinkoja koko vesistöalueella. Suunnitelmissa tarkastellaan toimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä sekä esitetään toimenpiteiden etusijajärjestys. Valtion ja kuntien viranomaiset sekä aluekehitysviranomaiset ottavat toiminnassaan huomioon tulvariskien hallintasuunnitelmat.

15 4/7 Kuva 3. Tulvariskien hallintasuunnitelmien toimenpide-ehdotusten määrät hallinnan eri vaiheittain. Ympäristövaikutukset arvioidaan Tulvariskien hallintasuunnitelman laatimisen yhteydessä tehdään viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (SOVA, 200/2005) mukainen ympäristöarviointi. Suunnitelmien valmistelusta vastaavat ELY-keskukset selvittävät ja arvioivat hallintasuunnitelman ja siinä tarkasteltavien toimenpidevaihtoehtojen toteuttamisen todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset yhdessä tulvaryhmiensä ja muiden sidosryhmien kanssa. Arvioinnin tulokset kuvataan ympäristöselostuksessa. Ympäristöselostus esitetään erillisenä hallintasuunnitelman osana. Ympäristöselostuksessa esitetään tarpeellisessa määrin seuraavat tiedot: hallintasuunnitelman pääasiallinen sisältö, tavoitteet ja suhde muihin suunnitelmiin ja ohjelmiin, ympäristön nykytila ja sen kehitys, jos hallintasuunnitelmaa ei toteuteta, ympäristön ominaispiirteet todennäköisellä vaikutusalueella, hallintasuunnitelman kannalta merkitykselliset ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelutavoitteet, todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset, toimenpiteet joilla aiotaan ehkäistä, vähentää tai poistaa aiheutuvia haittoja, vaihtoehtojen valinnan perusteet, kuvaus siitä, miten arviointi on suoritettu, seurannan suunnittelu ja yleistajuinen yhteenveto. Ympäristöselostuksen kokoamista kuvaa oheinen kaavio, jossa esitetään tulvariskien hallintasuunnitelman ja sen ympäristöselostuksen valmisteluprosessien vaiheet ja niiden kytkeytyminen toisiinsa (kuva 2).

16 5/7 Kuva 4. Ympäristövaikutusten arviointi osana tulvariskien hallintasuunnitelmien laatimista. Tulvariskien hallinnan suunnittelu liittyy keskeisesti vesienhoidon ja merenhoidon suunnitteluun. Niiden toimeenpanon taustalla ovat samanlaiset Euroopan valtioita sitovat direktiivit kuin tulvariskien hallinnan suunnittelulla. Lainsäädäntö edellyttää, että vesienhoidon, merenhoidon ja tulvariskien hallinnan suunnittelu ottaa huomioon toistensa tavoitteet ja toimenpiteet. Kuuleminen vesienhoitosuunnitelmista ja tulvariskien hallintasuunnitelmista järjestetään samanaikaisesti. Myös merenhoidon suunnitteluun sisältyvästä merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmasta kuullaan samassa yhteydessä, vaikka sen kuulemisaika on lyhyempi.

17 6/7 Tulvariskien hallinnan toimenpiteiden arviointi ja sidosryhmien näkemysten selvittäminen Tulvariskien hallinnan toimenpiteiden vaikutuksia arvioidaan olemassa oleviin selvityksiin ja kirjallisuuteen perustuen sekä tulvaryhmän, ELY-keskusten ja Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijoiden arvioihin pohjautuen. Arvioinnissa käsitellään toimenpiteiden vaikutuksia tulvahaittojen vähenemiseen, luontovaikutuksia ja sosioekonomisia vaikutuksia. Myös toimenpiteiden toteutettavuus ja kustannukset arvioidaan. Asiantuntija-arvioinnin lisäksi selvitetään sidosryhmien näkemyksiä toimenpiteistä. Sidosryhmien näkemyksiä selvitetään tulvaryhmän lisäksi vesienhoidon yhteistyöryhmien sekä muiden sidosryhmien kokouksissa. Näissä ryhmissä on edustettuina alueen keskeiset sidosryhmät; mm. kuntien ympäristönsuojeluviranomaisia, elinkeinoelämän etujärjestöjä ja yrityksiä, vesialueiden omistajia, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja sekä luonnonsuojelu-, vesiensuojelu-, kalatalous-, ym. yhdistyksiä. TULVARISKIEN HALLINTATOIMENPITEIDEN ARVIOINTI TULVAHAITTOJEN VÄHENEMINEN LUONTOVAIKU- TUKSET MUUT VAI- KUTUKSET TOTEUTET- TAVUUS KUSTAN- NUKSET Terveys ja turvallisuus Vesimuodostuma Talous Tekninen Infrastruktuuri Erityisalueet Sosiaaliset Rahoitus Taloudelliset Muut luontovaikutukset Kulttuuri Juridinen Ympäristö Hyväksyttävyys Kulttuuriomaisuus Kuva 5. Esimerkkikaavio tulvariskien hallinnan toimenpiteiden arvioinnissa käytettävistä kriteereistä

18 7/7 Osalliset ja kohderyhmät Maakuntien liitot Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Vesistö- tai rannikkoalueen kunnat Vesistö- tai rannikkoalueen pelastuslaitokset Tulvariskialueen sekä maa- ja vesialueiden omistajat ja asukkaat Tulvariskialueen yritykset, teollisuuslaitokset, ym. Media Päättäjät ja luottamushenkilöt eri tasoilla Tutkijat ja asiantuntijat Järjestöt ja yhdistykset Muut viranomaistahot Muut mahdolliset osalliset Osallistuminen ja viestintä Tulvaryhmässä mukana olevat tahot osallistuvat tulvariskien hallinnan suunnitteluun ryhmän kautta. Muut osalliset voivat esittää mielipiteensä: 1. Merkittävien tulvariskialueiden ehdotuksista kuulemisen aikana mennessä. 2. Jatkuvasti prosessin aikana tulvaryhmien jäsenten kautta, esimerkiksi tulvariskien hallinnan toimenpiteiden vaikutusten arvioinnin ja sidosryhmien näkemysten selvittämisen aikana Tulvariskien hallintasuunnitelman kuulemisessa Ehdotukset merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohtien, tavoitteiden ja valmistelunkuulemisasiakirjat ovat nähtävillä ELY-keskuksissa sekä internetissä osoitteessa Ehdotukset tarkistetaan saadun palautteen perusteella ja Maa- ja metsätalousministeriö nimeää merkittävät tulvariskialueet sekä alueille asetettavat tulvaryhmät mennessä. Hallintasuunnitelmien valmistelun etenemisestä tullaan antamaan mediatiedotteita ja sitä voi seurata osoitteessa sekä tulvaryhmien internet-sivuilta Työstä voi pyytää myös lisätietoa ja kommentoida myös suoraan tulvaryhmän jäsenille. Yhteystiedot Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä 2018 lopussa nimettävien tulvaryhmien yhteyshenkilöiden yhteystiedot löytyvät tulvaryhmien internet-sivuilta. Voit myös virallisten kuulemisten välillä osallistua tulvariskien hallinnan kehittämiseen antamalla palautetta asiantuntijoille sivun kautta. Vastuut tulvan uhatessa ja tulvatilanteessa ELY-keskukset: tiedottaminen tulvavaarasta ja tulviin varautuminen ennen tulvia. Pelastusviranomaiset: toiminnan suunnittelu ja johtaminen tulvatilanteessa sekä pelastustoiminta. Kunnat: oman infran ja toiminnan suojelu sekä pelastusviranomaisen tukeminen tulvasuojelussa. Hulevesitulviin varautuminen Kansalainen: oman itsensä ja omaisuutensa suojelu.

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Häme 9.4.2018 HAMELY/1444/2017 Liitteet 3 EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tausta Tulvariskien hallintasuunnitelmat laaditaan niille vesistö- tai rannikkoalueille

Lisätiedot

Merkittävät tulvariskialueet

Merkittävät tulvariskialueet Ehdotus Kaakkois-Suomen merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Ehdotus POKELY/197/2018 3.4.2018 EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

EHDOTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 9.4.2018 KESELY/1742/2017 EHDOTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö nimesi 20.12.2011 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Ehdotus POKELY/197/2018 3.4.2018 EHDOTUS POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

EHDOTUS KYMENLAAKSON MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS KYMENLAAKSON MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 3.4.2018 KASELY/1569/2017 EHDOTUS KYMENLAAKSON MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ehdotuksesta

Lisätiedot

EHDOTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 3.4.2018 KASELY/1569/2017 EHDOTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

EHDOTUS KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Häme 9.4.2018 HAMELY/1444/2017 Liitteet 4 EHDOTUS KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien (ELY-keskus)

Lisätiedot

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 11.10.2011 Varsinais-Suomi EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan

Lisätiedot

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen IVALOJOEN TULVARYHMÄ Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Ehdotus Pohjois-Karjalan merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu

Ehdotus Pohjois-Karjalan merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Kuulutus Dnro POKELY/197/2018 9.4.2018 KUULUTUS Ehdotus Pohjois-Karjalan merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Dnro UUDELY/32/07.02/2013 Uusimaa Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-SAVON TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-SAVON TULVARISKIALUEIKSI 9.4.2018 Pohjois-Savo EHDOTUS POHJOIS-SAVON TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ehdotuksesta nimennyt

Lisätiedot

EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI EHDOTUS POHJOIS-POHJANMAAN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI Korteoja ylävirtaan keväällä 2000, Suomen Ilmakuva Oy POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS 2011 2/5 Tausta (ELY-keskus)

Lisätiedot

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi

Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Dnro EPOELY/59/07.02/2011 Ehdotus Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi Valtatie 8, Vöyri (Unto Tapio, 2004). Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan tavoitteet

Tulvariskien hallinnan tavoitteet Tulvariskien hallinnan tavoitteet Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 13.12.2012, Rovaniemi Tulvariskien hallinnan työn kulku Tulvariskien alustava arviointi 22.12.2011 1. Tarkistus 22.12.2018 Seuraavat

Lisätiedot

EHDOTUS LAPIN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI. Tausta

EHDOTUS LAPIN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI. Tausta LAPELY/1218/2018 9.4.2018 LAPPI EHDOTUS LAPIN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö nimesi 20.12.2011 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ehdotuksesta

Lisätiedot

EHDOTUS LAPIN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS LAPIN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI Ehdotus Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi LAPELY/29/07.02/2011 Lappi 07.10.2011 EHDOTUS LAPIN MERKITTÄVIKSI TULVARISKIALUEIKSI Tausta (Lapin ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta

Lisätiedot

Tulvariskien alustava arviointi 2. suunnittelukierroksella

Tulvariskien alustava arviointi 2. suunnittelukierroksella Tulvariskien alustava arviointi 2. suunnittelukierroksella Maa- ja metsätalousministeriön avauspuheenvuoro Olli-Matti Verta, neuvotteleva virkamies SYKE, 5.10.2017 Säädökset ja vastuut Laki tulvariskien

Lisätiedot

Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen KEMIJOEN TULVARYHMÄ Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Dnro UUDELY/32/07.02/2013 Uusimaa Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Ehdotus Pohjois-Savon merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu

Ehdotus Pohjois-Savon merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Kuulutus 1 (2) 9.4.2018 POSELY/2051/2017 Kuulutus Ehdotus Pohjois-Savon merkittäviksi tulvariskialueiksi sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Pohjois-Savon

Lisätiedot

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesivara ja ympäristöpalvelut ryhmän esimies Timo

Lisätiedot

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen 1 Lainsäädäntö Tulvadirektiivi (2007/60/EY) Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) Valtioneuvoston asetus tulvariskien hallinnasta (659/2010)

Lisätiedot

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN MAAKUNTIEN TULVARIS- KIALUEIKSI

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN MAAKUNTIEN TULVARIS- KIALUEIKSI 9.4.2018 Varsinais-Suomi EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN MAAKUNTIEN TULVARIS- KIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään?

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013, yksikön päällikkö Kari Rantakokko Uudenmaan ELY-keskus Vantaanjoen virtaamien muutokset ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

LIITE 1. Topografia Kokemäenjoen vesistöalueella.

LIITE 1. Topografia Kokemäenjoen vesistöalueella. LIITE 1. Topografia Kokemäenjoen vesistöalueella. LIITE 2. Topografia Kokemäenjoen osavaluma-alueella 35.1. LIITE 3. Topografia Kokemäenjoen osavaluma-alueella 35.2. LIITE 4. Topografia Kokemäenjoen osavaluma-alueella

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja Tulvariskien hallintasuunnitelmat 25.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi (2007/60/EY) astui voimaan 6.11.2007 tarkoituksena on vähentää ja hallita tulvista ihmisen terveydelle,

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Loviisan rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Porvoo 24.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Helsingin ja Espoon rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Helsinki 26.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi

Lisätiedot

Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta

Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta Kaakkois-Suomi Tiedottaminen, kuuleminen ja osallistuminen Kymijoen vesistön tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla

Lisätiedot

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit vesistö- ja meritulvat Mikko Sane Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistö- ja meritulvariskien alustava arviointi 5.10.2017 Miten merkittävä tulvariski arvioidaan

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu Maa- ja metsätalousministeriön avaus Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu 29.3.2011 1 Ilmaston muutokseen varautuminen: säädöshankkeita Patoturvallisuuslainsäädännön uudistus (2009)

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Utajärven kunnassa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Utajärven kunnassa LIITE 1/22.3.2012. Hulevesitulvariskien alustava arviointi Utajärven kunnassa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Utajärven kunta Tekijä: Jouni Jurva Pvm: 20.01.2012 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin

Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin Hulevesifoorumi 15.4.2010 Kuntatalo Katsaus hulevesitulvariskin alustavaan arviointiin Mikko Huokuna, SYKE Direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta Tavoitteena on vähentää tulvista ihmisten

Lisätiedot

Iijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Iijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaa Iijoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään arvioimaan

Lisätiedot

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN MAAKUNTIEN TULVARIS- KIALUEIKSI

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN MAAKUNTIEN TULVARIS- KIALUEIKSI 9.4.2018 Varsinais-Suomi EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN MAAKUNTIEN TULVARIS- KIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa?

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa? Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta 31.1.2013, Rovaniemi 4.2.2013 Tulvadirektiivi (2007/60/EY) 4

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Hulevesitulvariskien alustava arviointi Antti Parjanne Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistö- ja meritulvariskien alustava arviointi 6.10.2017 Porin kaupunki Hulevesitulvariskien arvioita 1. kierrokselta

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNKI, Hulevesitulvariskien arviointi, 2 kierros,

VAASAN KAUPUNKI, Hulevesitulvariskien arviointi, 2 kierros, VAASAN KAUPUNKI, Hulevesitulvariskien arviointi, 2 kierros, 1.11.2018 Yhteistyötahot Vaasan kaupungin hulevesiriskejä koskeva arviointi- ja selvitystyö on tehty yhteistoiminnassa seuraavien toimijoiden

Lisätiedot

Tulviin varautuminen

Tulviin varautuminen Tulviin varautuminen Ilmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut -seminaari 11.10.2012 Mikko Huokuna, SYKE Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesistötulviin Kevättulvat pienenevät ja aikaistuvat Poikkeuksen muodostaa

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Joensuun kaupungissa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Joensuun kaupungissa Hulevesitulvariskien alustava arviointi Joensuun kaupungissa Hulevesitulvariskien alustava arviointi Joensuun kaupungissa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Joensuun kaupunki Tekijä: Kaupungininsinööri

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Lappeenrannan kaupungissa, 2.kierros

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Lappeenrannan kaupungissa, 2.kierros Hulevesitulvariskien alustava arviointi Lappeenrannan kaupungissa, 2.kierros Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2.kierros Alue: Lappeenrannan kaupunki Tekijä(t): Elinvoima ja kaupunkikehitys

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelu

Tulvariskien hallinnan suunnittelu Tulvariskien hallinnan suunnittelu Kemijoen tulvariskien hallinnan monitavoitearvioinnin sidosryhmätyöpaja Rovaniemi 3.12.2013 & Kemijärvi 4.12.2013 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö

Lisätiedot

Ajankohtaista tulvariskien hallinnassa

Ajankohtaista tulvariskien hallinnassa Ajankohtaista tulvariskien hallinnassa Kyrönjoen neuvottelukunnan työryhmä 14.1.2019 14.1.2019 Tulvariskien hallinnan suunnittelu 1 Maa- ja metsätalousministeriö nimesi 20.12.2018 merkittävät tulvariskialueet

Lisätiedot

Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto

Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto Kuntien vastuulla oleva tulvariskien hallinnan suunnittelu 29.3.2010 Marika Kämppi yhdyskuntatekniikan asiantuntija Suomen Kuntaliitto 1. Tulvalainsäädännön toimenpiteet kunnille 5.4.2011 2 LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Janne Seurujärvi avasi kokouksen klo 10:00

1. Puheenjohtaja Janne Seurujärvi avasi kokouksen klo 10:00 Ivalojoen tulvaryhmän aloituskokouksen muistio LAPELY/5/07.02/2012 8.6.2012 Ivalojoen tulvaryhmän aloituskokouksen muistio Paikka: Ivalo, kunnantalo Aika: 1.6.2012 klo 10:00-11:45 Läsnä: Janne Seurujärvi

Lisätiedot

Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Pohjois-Pohjanmaa Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään arvioimaan

Lisätiedot

Ajankohtaista Ivalojoen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo

Ajankohtaista Ivalojoen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo Ajankohtaista Ivalojoen riskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo 22.1. Lapin ELY-keskus/ Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö 18.3. Esityksen sisältö Tulvien toistuvuuden termistö Tulvariskien

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen

Hulevesitulvariskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen Hulevesitulvariskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen Mikko Huokuna, Suomen ympäristökeskus, Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu, 29.3.2011 Yleistä tulvariskien alustavasta

Lisätiedot

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys?

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Rovaniemi 31.1.2013 Kai Kaatra, MMM 2000-luvun tulvat Meriveden

Lisätiedot

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset

Lisätiedot

Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen

Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen PALAUTEKOOSTE UUDELY/11195/2017 12.09.2018 Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa Hulevesitulvariskien alustava arviointi Juankosken kaupungissa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Juankosken kaupunki Tekijä(t): Ari Räsänen, Tiia Pelkonen Pvm: 14.10.2011 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista

Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus teki ehdotuksen merkittäviksi tulvariskialueiksi

Lisätiedot

Lapuanjoen, Kyrönjoen ja Laihianjoen vesistöalueiden tulvariskien hallintasuunnitelmien

Lapuanjoen, Kyrönjoen ja Laihianjoen vesistöalueiden tulvariskien hallintasuunnitelmien ETELÄ-POHJANMAA ELY-KESKUS Lapuanjoen, Kyrönjoen ja Laihianjoen vesistöalueiden tulvariskien hallintasuunnitelmien ja ympäristöselostuksien lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi 18.12.2015 Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman vuosille 2016-2021

Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi 18.12.2015 Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman vuosille 2016-2021 Kuulutus VARELY/2659/2014 21.12.2015 Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi 18.12.2015 Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman vuosille 2016-2021 Tausta Kokemäenjoen vesistöaluella

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Mikko Huokuna, SYKE

Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Mikko Huokuna, SYKE Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet 5.10.2017 Mikko Huokuna, SYKE Tulvariskien hallinnan suunnittelun seuraavat vaiheet Tarkistamiset: Tulvariskien alustava arviointi 22.12.2018 merkittävien

Lisätiedot

HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI ORIVEDEN KAUPUNGIN ALUEELLA, 2. KIERROS

HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI ORIVEDEN KAUPUNGIN ALUEELLA, 2. KIERROS ORIVEDEN KAUPUNKI TEKLA 18.4.2012 49/2012 29.3.2012 TEKLA 20.6.2012 Tekniikka- ja ympäristöpalvelut 66/12 TEKLA 1.11.2018 25.10.2018 79/2018 HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI ORIVEDEN KAUPUNGIN ALUEELLA,

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Iisalmen kaupungin alueella

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Iisalmen kaupungin alueella Hulevesitulvariskien alustava arviointi Iisalmen kaupungin alueella Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Iisalmi Tekijä: suunnittelupäällikkö Jyrki Könttä Pvm: 4.10.2011 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot

Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot Tulvariskien hallinta ympäristöhallinnon ohjeet ja aineistot Vantaan III tulvaseminaari 16.04.2013 Mikko Huokuna, SYKE 2 Mikko Sane, SYKE 9.12.2013 Tulvariskien hallintaa ohjaava lainsäädäntö Tulvariskien

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI 16.11.2011 Sisältö 1 TAUSTA... 2 2 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN PERUSTEET... 2 3 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN TOTEUTUS...

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.

Lisätiedot

Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä

Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä 27.3.2014 Esityksen sisältö 1. Tietoisku tulvariskien hallinnan suunnittelusta 2. Tulvariskien hallintasuunnitelman

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen

Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen PALAUTEKOOSTE 1.10.2018 EPOELY/914/2018 Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja meriveden

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin tarkistaminen 2. suunnittelukierroksella

Hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin tarkistaminen 2. suunnittelukierroksella Hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin tarkistaminen 2. suunnittelukierroksella 1 YLEISTÄ Hulevesitulvista aiheutuvat vahingot todennäköisesti kasvavat ilmastonmuutoksen myötä. Hulevesitulvariskien

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille

Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 1 LIITE 11 Eriävät mielipiteet ehdotuksesta Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 2016 2021 Lain tulvariskien hallinnasta 16 :n mukaan tulvaryhmä hyväksyy ehdotuksen suunnitelmaksi ja siihen

Lisätiedot

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Näkymiä lokakuu 204 varsinais-suomen ely-keskus Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Kuva: Minna Uusiniitty-Kivimäki Johdanto Turku,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (7) 32 Yleisten töiden lautakunnan lausunto ELY-keskuksen ehdotukseen Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaan 2016-2021 HEL 2014-014325 T 11

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2015 1 (5) Päätöshistoria Taustaa Liikuntalautakunta 12.02.2015 32 HEL 2015-000978 T 11 00 01 Lausunto Liikuntalautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä Antton Keto

Tilaisuuden avaus. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä Antton Keto Tilaisuuden avaus Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä 14.5.2019 Antton Keto Vesien- ja merenhoidon vaiheet Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (12 ) Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2018 Siikaisten kunnassa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2018 Siikaisten kunnassa Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2018 Siikaisten kunnassa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Siikaisten kunta Tekijä(t): Anne Järvenranta Pvm: 14.11.2018 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Tiivistelmä Uskelanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta

Tiivistelmä Uskelanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Näkymiä lokakuu 2014 varsinais-suomen ely-keskus Tiivistelmä Uskelanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Johdanto Kuva: Olli-Matti Verta Salon keskusta on maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Liikuntalautakunta MERI/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Liikuntalautakunta MERI/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2015 1 (5) 1 Liikuntalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle ehdotuksesta Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 2016-2021

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 11.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta Johdanto Kuva: Juha Hyvärinen Turku, Raisio, Naantali

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Eugen Parviainen avasi kokouksen klo 10:00

1. Puheenjohtaja Eugen Parviainen avasi kokouksen klo 10:00 Tornionjoen tulvaryhmän aloituskokouksen muistio LAPELY/5/07.02/2012 8.6.2012 Tornionjoen tulvaryhmän aloituskokouksen muistio Paikka: Pellon kunnantalo Aika: 16.5.2012 klo 10:00-11:25 Läsnä: Eugen Parviainen

Lisätiedot

Tulvat. Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013. Vesistöinsinööri Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus

Tulvat. Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013. Vesistöinsinööri Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus Tulvat Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013 Esityksen sisältö Yleisesti ELY-keskuksien tulvatehtävistä Tulvien luokittelu ja syyt Tulvien esiintyminen Itä-Suomessa Tulvariskit

Lisätiedot

Toimenpiteiden ilmastokestävyyden arviointi & yhteensovittaminen vesienhoitoon. Anne-Mari Rytkönen, SYKE Tulvaryhmien koulutuspäivä 28.5.

Toimenpiteiden ilmastokestävyyden arviointi & yhteensovittaminen vesienhoitoon. Anne-Mari Rytkönen, SYKE Tulvaryhmien koulutuspäivä 28.5. Toimenpiteiden ilmastokestävyyden arviointi & yhteensovittaminen vesienhoitoon Anne-Mari Rytkönen, SYKE Tulvaryhmien koulutuspäivä 28.5.2019 Mitä uutta? ClimVeTuRi-hanke (2019-20): kehitetään ja yhtenäistetään

Lisätiedot

6 Kemin tulvaryhmän toimintatavat ja kokouskäytännöistä sopiminen. 8 Katsaus tulvariskien hallintasuunnitelmien sisältöön sekä EU palaute I kaudelta

6 Kemin tulvaryhmän toimintatavat ja kokouskäytännöistä sopiminen. 8 Katsaus tulvariskien hallintasuunnitelmien sisältöön sekä EU palaute I kaudelta Kemin tulvaryhmän 1. kokouksen pöytäkirja 12.6.2019 LAPELY/141/2019 Kemin tulvaryhmän 1. kokouksen pöytäkirja Paikka: Kemin kaupungintalo, kokoushuone 2 (9 krs.) Aika: 12.6.2019 klo 9:30 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2016 Päivitetty 20.09.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

EHDOTUS UUDENMAAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS UUDENMAAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI EHDOTUS UUDELY/11195/2017 9.4.2018 EHDOTUS UUDENMAAN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ehdotuksesta

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset Satavesi-ohjelman Kokemäenjoki-ryhmän kokous 4.12.2015 Pekka Paavilainen Varsinais-Suomen ELY-keskus Suunnitelmat ja ohjelmat vuosille 2016-2021

Lisätiedot

Vesienhoidon huomioiminen kaavoituksessa ja rakentamisen ohjauksessa

Vesienhoidon huomioiminen kaavoituksessa ja rakentamisen ohjauksessa Vesienhoidon huomioiminen kaavoituksessa ja rakentamisen ohjauksessa Oskari Orenius 12.10.2012 Uudenmaan nykyrakenne Metropolimaakunnan kasvupaine Asukasmäärän lisäys 2009-2035 Ruutujen asukastiheys keskimäärin

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Yleisötilaisuus KARI LEINONEN 7.2.2019 YLEISÖTILAISUUDEN ETENEMINEN muutama ajatus tilaisuuden luonteesta esittely YVA-menettelystä (Hämeen ELY-keskus) esittely vaihemaakuntakaavatyöstä

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot