Vaasan hallinto-oikeus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaasan hallinto-oikeus"

Transkriptio

1 1(9) Vaasan hallinto-oikeus Päätös Antopäivä Päätösnumero /0116/2 Diaarinumero 01094/16/5205 Asia Muutoksenhakija Vastapuoli Ojitusasiaa koskeva valitus A, Jyväskylä B, Uurainen Päätös, johon on haettu muutosta Uuraisten kunnan ympäristölautakunta ( ) B on vaatinut kuntaan tiedoksi toimittamallaan kirjelmällään syksyllä 2015 toimenpiteitä sen vuoksi, että hänen kiinteistölleen ( ) aiheutuu haittaa yläpuoleiselta pellolta (kiinteistö , omistaja A) valuvasta vedestä. Ympäristölautakunta on asiakirjoista tarkemmin ilmenevällä tavalla selvitettyään asiaa tehnyt seuraavan päätöksen: Ympäristölautakunta on myöntänyt B:lle vesilain 5 luvun 17 :n mukaisen oikeuden osallistua yhteisojitukseen ja johtaa vettä omistamansa kiinteistön Harkkoniemi ja A:n omistaman kiinteistön Sahapelto rajalle tehtävään ojaan, joka johtaa vettä edelleen kiinteistön Sahapelto rantavyöhykkeelle ja maasuotautumalla Kyynämöinen järveen. Veden johtamisessa toisen alueelle tehtävään ojaan on noudatettava seuraavia määräyksiä: 1. Kaikilla hyödynsaajilla on oikeus ja velvollisuus osallistua yhteiseen ojitukseen. Hyödynsaajina ovat tilat 7:152 ja 7: Hyödynsaajien saama hyöty on suhteessa / = 81,8 % (7:152) ja / = 18,2 % (7:153), joten kustannukset jaetaan hyödyn suhteessa. 3. Raja-alueelta poistettavat puut ja kannot kuuluvat maanomistajalle. Osoite Puhelin Telekopio Sähköposti Korsholmanpuistikko vaasa.hao@oikeus.fi PL VAASA

2 2 (9) 4. Puiden ja kantojen poistosta aiheutuva työkustannus kuuluu työn kokonaishintaan tai lasketaan korvattavana mikäli maanomistaja tekee työn itse. 5. Kannot tulee nostaa kuivumaan maanomistajan osoittamaan paikkaan. Toinen vaihtoehto, että kannot kuljetetaan Jäteasemalle (Häkintie 74), jolloin kuljetuskustannus peritään puiden omistajalta. 6. Kuivatussyvyys tulee olla 1,2 m, kun kuivatuksesta johtuva maan painuminen otetaan huomioon, ellei muusta sovita. (Vesiasetus luku 3, 24 ) 7. Oja kaivetaan tilojen 7:153 ja 7:152 rajalle niin, että yhteisen rajan läntisin osa jätetään kaivamatta vähintään 10 metrin etäisyydelle Kyynämöinen järvestä. Luoteisrajalle tehtävän ojan vedet johdetaan maaperäimeytyksen kautta Kyynämöiseen. Imeytysoja tehdään kiinteistön Sahapelto rantavyöhykkeelle, rannan suuntaisesti noin metriä. Ojan laskusuunta on luoteeseen ja länteen, kohti Kyynämöistä. Ojan pohjan lasku tulee olla 1 cm/1 metri. 8. Ojaluiskien kaltevuus tulee olla 1:2 tai niin, etteivät ojamaat pääse valumaan ojaan. 9. Oja-alueeseen kuuluu uoman kummaltakin puolelta metrin levyinen piennar. (VL 5:9) 10. Ojituksessa on noudatettava mitä vesilain 2 luvun 7 :ssä säädetään. Ojitus on lisäksi toteutettava niin, ettei toiselle kuuluvalla alueella aiheudu vahingollista vettymistä tai muuta edunmenetystä. 11. Toisen kiinteistön kuivatusta palvelevaa ojaa ei saa perusteettomasti tukkia tai veden juoksua ojassa estää. Kun oja on tehty toisen alueelle, alueen omistajalle voidaan antaa oikeus omalla kustannuksellaan muuttaa ojan asemaa ja suuntaa, jos muutos ei vähennä ojasta saatavaa hyötyä eikä aiheuta sanottavaa lisäkustannusta ojituksen hyödynsaajalle. (VL 5 luku 10 ) 12. Maanomistajalla on oikeus käyttää ojasta nostettu maa hyväkseen. Jos maanomistaja ei halua käyttää maata, hankkeesta vastaavan tulee panna maa ojan viereen tai muuhun sellaiseen paikkaan, jossa se ei aiheuta maanomistajalle haittaa eikä estä veden valumista ojaan tai aiheuta ojan luiskan sortumista, taikka viedä maa pois. (VL 5 luku 10 ) 13. Asianosaisten 9 :n mukaiseen päätökseen perustuva oikeus ojan tekemiseen toisen maalle ja veden johtamiseen toisen ojaan on voimassa kiinteistöjen omistussuhteiden myöhemmistä muutoksista riippumatta. (VL 5 luku 11 1 mom). Myös ojan kunnossapitovastuu kuuluu hyödynsaajille. (VL 5 luku 8 ) 14. Ojakaivutyön kohteessa tekee kunnan määräämä kaivutyöurakoitsija. Kaivutyön kustannukset perii kunta hyödynsaajilta hyödynsaannin suhteessa. 15. Hakija vastaa itsenäisesti ojituksesta mahdollisesti aiheutuvista muista vaikutuksista tontillaan. Ympäristölautakunnan päätöksen perustelut ja oikeuden myöntämisen edellytykset Ojan linjaus on tehtävä niin, että se sijoitetaan mahdollisimman haitattomaan

3 3 (9) paikkaan, joka on kiinteistöjen rajalla. Kyseenomaisella raja-alueella oja tuo hyödynsaajille myös suurimman mahdollisen kuivatushyödyn. Kiinteistön rajalla oleva oja hyödyttää molempia siihen rajoittuvia kiinteistöjä ja synnyttää yhteishankkeen. Jokaisella hyödynsaajalla on oikeus vaatia ojituksen toteuttamista niin, että siitä ojituksen alkuperäistä tarkoitusta muuttamatta ja ilman kustannusten kohtuutonta lisääntymistä tulee suurin mahdollinen hyöty hänen alueelleen. (VL 5:17; VL 5:2.1,3) (Määräys 1) Jokainen ojituksen hyödynsaaja on velvollinen ottamaan osaa ojituskustannuksiin suhteellisesti sen hyödyn mukaan, jonka yhteinen ojitus tuottaa hänen maalleen. Sahapellon (7:152) valuma-alue on noin m 2, jolle lasketaan tulevan kuivatushyötyä kaivettavasta ojasta. (VL 5:12.3; VL 5:19.2; VL 13:2; 13:8) (Määräys 2) Korvausta puista ei makseta, koska ojasta hyötyy kumpikin osapuoli. (Määräys 3) Jos maanomistaja poistaa itse puuston alueelta, hän on oikeutettu saamaan korvausta hankintatyöstä ja lähikuljetuksesta (Maanmittauslaitos 2003, s. 22 ja arviointi- ja korvaukset 2016) (Määräys 4) Kantojen poisto oja-alueelta on välttämätöntä ojan toiminnan takaamiseksi. Kannot kuuluvat puihin, joiden poistosta ei korvausta makseta. Poistettavat kannot eivät saa aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa, eikä haittaa naapurille. Mikäli maanomistaja ei voi osoittaa kannoille paikkaa, ne voidaan kuljettaa jäteasemalle, jolloin kuljetuskustannus lankeaa maanomistajalle. (Määräys 5) Peltoalueella lähtökohtana kuivatussyvyydeksi on salaojasyvyys. Avo-ojituksen kuivatussyvyytenä pidetään 1,2 m, kun kuivatuksesta johtuva maan painuminen otetaan huomioon, jos asiasta ei toisin sovita (HE 277/2009 vp, s. 99). Peltoalueen ojasyvyyttä mietittäessä on otettava huomioon maaperän laatu ja veden virtaus luode länsisuuntaan, sekä mahdollisten salaojaputkien korko suhteessa ojaan. Ojan pohja tulee olla matalampi ojan alkupäästä syventyen loppupäätä kohti (lähellä Kyynämöistä). Käytännössä keskimääräinen kaivusyvyys on arviolta noin 80 cm. (Määräys 6) Ojitusta koskevassa päätöksessä on annettava tarpeelliset määräykset siitä, miten hanke on toteutettava (VL 11:21.1). Kuivatussyvyydestä säädetään (VL 5:15). (Määräykset 7 9) Ojan veden kulun estämisestä on perusteltua määrätä, kun asianosaisten kesken on olemassa erimielisyyttä veden johtamisasiassa. (Määräys 10 ja 11) Ojan kunnostuksen yhteydessä syntyvien ojamaiden sijoittamisesta on tarpeen määrätä, jotta ojan kunnostus voi toteutua joustavasti. (Määräys 12) Kaivutyön tekijän valitsee Uuraisten kunnan ympäristöviranomainen tarjousten perusteella, jotta työ saadaan tehtyä asianosaisten erimielisyydestä riippumatta. Työn kustannukset peritään asianosaisilta kuivatushyödyn saannin suhteessa 81,8 % / 18,2 %. (Määräys 13) Ojan kunnossapitovastuu syntyy hyödynsaajille kunnan ympäristöviranomaisen antaman oikeuden myötä. Haittojen minimointi, on kunnossapidossakin

4 Vaatimukset hallinto-oikeudessa 4 (9) muistettava, eli kunnossapidon laiminlyönti ei saa aiheuttaa toiselle vahingollista vettymistä tai muuta edunmenetystä. (Määräys 14) Päätöksen mukainen oikeus ojittaa kiinteistöjen 7:152 ja 7:153 välinen raja, ei poissulje mahdollisuutta kiinteistön 7:153 vettymishaitan jatkumisesta. Ojasta huolimatta on mahdollista esimerkiksi pohjaveden nouseminen tontille, jota oja ei estä. Mahdollisten puiden juurien tukkimat salaojaputket kiinteistöllä 7:153, eivät ole kunnan vastuulla. Juuret voivat olla lähtöisin sekä kiinteistön omistajan puista että rajalla olevista puista. Salaojien määräaikainen huoltovastuu kuuluu kiinteistön omistajalle. Myös poistettavien puiden haihdunnan poistuminen voi osaltaan lisätä maan vettymistä, jota kaivettava oja ei voi kokonaan poistaa. Kaivettavan ojan mahdollisesta vaikutuksesta talousvesikaivon veden määrään ei ole tietoa, eikä tästä päätöksen antanut viranhaltija ota korvausvastuuta. (Määräys 15) A on vaatinut, että päätöstä muutetaan siten, että ojitushankkeen kustannuksista ja jatkuvasta kunnossapidosta vastaa B yksin. Lisäksi ojan ja kuivatuksen järjestämiseksi on laadittava vaihtoehtoinen suunnitelma vesien suuntaamiseksi kiinteistöjen 7:153 ja 7:127 välillä olevaan ojaan. Perusteluina vaatimuksilleen A on esittänyt seuraavaa: Vesien kulku alueella on ollut tiedossa kun B:n tontille rakennettiin 1990-luvun alussa. Pellolta tulevat vedet ohjautuivat B:n nykyisen kiinteistön alueen kautta järveen. Rakennushankkeen suunnittelussa olisi rakennuslainkin mukaan tämä vesien kulku tullut ottaa huomioon ja tehdä kunnon suunnitelmat vesien kulun järjestämiseksi. Nyt puheena oleva oja olisi kuulunut tehdä osana rakennushanketta. Tuolloin tehtiin vain salaojituksia, jotka nekin nyt hoidon puutteessa ovat tukkeutuneet. Ennen B:n omistaman kiinteistön rakentamista pelto on laskenut ilman ongelmia kohti kiinteistöä 7:127. Kiinteistön rakentamisen jälkeen, ilmeisesti tehtyihin salaojituksiin luottaen, maata ja kasveja on kerätty tontin takaosaan siten, että vesien normaali kulku on estynyt. Tämän voi havaita paikan päällä. Kiinteistön 7:153 rakentaminen ja tontilla tehdyt toimenpiteet ovat siis aiheuttaneet ongelman, joka vähitellen on pahentunut salaojien tukkeuduttua. Tällä tavoin syntynyttä ongelmaa ei voida laittaa naapurin maksettavaksi. Tässä tapauksessa kustannusten jakamista ei yleensäkään tule ajatella syntyvien hyötyjen suhteen vaan oleellista on se, että B:n kiinteistö on koko ongelma aiheuttanut ja aiheuttamisperiaatteen mukaan kiinteistön omistaja on myös velvollinen haitan poistamaan. B on ojituksen ainoa hyötyjä, koska nykyinen tilanne haittaa hänen kiinteistönsä käyttöä. A:lle nykytilanteesta ei ole haittaa ja hänelle koituva hyöty on maatalousmaana olevalle alueelle olematon. Lautakunnan päätöksessä hyödyt on jaettu siten, että A:n tontista on laskettu valuma-alue, jonka pinta-alaksi on saatu m 2. B:n tontti on pinta-alaltaan

5 Asian käsittely hallinto-oikeudessa Hallinto-oikeuden ratkaisu 5 (9) ilmeisesti m 2. Nämä luvut vastaavat päätöksen mukaan osapuolten ojitushyötyjä. Päätöksestä ei ilmene, mihin säädökseen tai sen perusteella annettuun ohjeeseen tällainen laskutapa perustuu. Tähän tapaukseen tuo laskutapa ei sovellu ollenkaan. Kyseinen ojitus ei vähääkään vaikuta kyseisen m 2 :n olosuhteisiin. Veden vaivaama alue A:n puolella on hyvin pieni, enintään muutamia kymmeniä neliömetrejä eli joitakin tuhannesosia koko pellon pintaalasta. Se seikka, että kyseinen alue on kauemmin keväällä kuiva, ei vaikuta mitään pellosta saatavaan vuokratuottoon. Näin ollen A:lle ei asiallisesti laskien koidu hyötyä ojituksesta, hän ei sitä tarvitse eikä halua, joten hän on hyötyä saamaton passiiviosakas. Vesilain mukaisesti aktiiviosakas ojitushankkeessa vastaa yhteisen ojituksen kustannuksista enintään siihen määrään saakka, jonka hänen alueensa kuivattaminen erillisenä tulisi maksamaan. Tässä tapauksessa A:lla ei ole mitään vaatimuksia ojituksen suhteen. Se voidaan tehdä siten kuin B:n alueen kuivattamiseksi on tarpeen. Näin ollen B:n kuuluu hankkeen aktiivisena osapuolena vastata hankkeen kaikista kustannuksista. A:n esittämän mukainen vaihtoehtoinen ojitussuunnitelma ja valituksenalaisen päätöksen mukainen suunnitelma on annettava asiantuntijoiden verrattavaksi ja päätös on tehtävä asiantuntija-arvion perusteella. B on valituksen johdosta antamassaan vastineessa vaatinut valituksen hylkäämistä ja ympäristölautakunnan päätöksen pysyttämistä voimassa. A:n omistama kiinteistö on ojitushankkeessa hyödynsaaja ja päätös kustannusten jakamisesta on oikea. Vaihtoehtoista suunnitelmaa ei ole tarpeen laatia eikä sellainen ole edes mahdollinen. Ojitussuunnitelman mukainen oja palvelee ja hyödyttää koko A:n kiinteistöä. A on antamassaan vastaselityksessä vaatinut päätöksen kumoamista, uuden suunnitelman laatimista asiantuntijan toimesta ja B:n määräämistä yksin vastaamaan hankkeen kustannuksista. A on korostanut, että suunnitelma kuivatusojasta on syntynyt B:n vaatimusten ja lautakunnan jäsenten arviointien seurauksena. Suunnitelman tekemiseen ei ole osallistunut ojitukseen perehtynyt asiantuntija. Suunnitelma on virheellinen. Se ei ratkaise kyseistä ongelmaa, mutta aiheuttaa syvän kaivannon alueelle. B on toimittanut lisäselvitystä 17., 22. ja Hallinto-oikeus hyväksyen valituksen kumoaa ympäristölautakunnan valituksenalaisen päätöksen ja palauttaa asian ympäristölautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Perustelut Sovellettavat oikeusohjeet Vesilain 5 luvun 2 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan yhteisellä ojituksella tarkoitetaan ojitusta, jonka kuivatusalue muodostuu eri maanomistajille kuuluvista kiinteistöistä.

6 6 (9) Vesilain 5 luvun 3 :n mukaan ojituksella sekä ojan käyttämisellä ja kunnossapidolla on oltava tämän lain mukainen lupaviranomaisen lupa, jos se voi aiheuttaa: 1) ympäristönsuojelulain 5 :n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua pilaantumista vesialueella; tai 2) 3 luvun 2 :ssä tarkoitettuja seurauksia, jollei kysymys ole yksinomaan puron yläpuolisella alueella suoritettavan ojituksen aiheuttamasta puron virtaaman muuttumisesta. Vesilain 5 luvun 5 :n 1 momentin mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee ojitusta koskevan erimielisyyden, joka ei edellytä 3 :n nojalla lupaa tai jota ei käsitellä 4 :n mukaan ojitustoimituksessa, ja joka aiheutuu: 1) ojan tekemisestä toisen maalle tai toisen yksityisen tien poikki; 2) ojan suunnan muuttamisesta; 3) veden johtamisesta toisen maalla olevaan ojaan tai puroon; tai 4) muusta vastaavasta syystä. Vesilain 5 luvun 9 :n mukaan, jos ojittamisesta toisen alueella ei sovita, hyödynsaajalle voidaan antaa oikeus tehdä oja toisen alueelle, jos se on tarpeen alueen tarkoituksenmukaista kuivattamista varten tai 7 :n 1 momentissa tarkoitetun seurauksen estämiseksi. Oikeuden antamisesta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Vesilain 5 luvun 10 :n 1 momentin mukaan toisen alueelle tehtävä oja on sijoitettava kiinteistön rajalle tai muutoin sellaiseen paikkaan, että siitä aiheutuu kiinteistön omistajalle mahdollisimman vähän haittaa. Avonaista ojaa, ellei se ole kiinteistön rajalla, ei saa ilman omistajan suostumusta tehdä toisen erityiseen käyttöön otetulle alueelle eikä myöskään, ellei se ole välttämätöntä, toisen salaojitetulle alueelle. Ojaan katsotaan kuuluvan uoman kummallakin puolella yhden metrin levyinen piennar, jollei sitä ole määrätty leveämmäksi tai maan laatu vaadi leveämpää piennarta. Asiassa saatu selvitys Hallinto-oikeus pitää asiassa selvitettynä sitä, että A:n omistamalta kiinteistöltä johtuu vesiä B:n kiinteistölle siten, että vesistä aiheutuu B:n kiinteistöllä haitallista vettymistä. B:n rakennettu kiinteistö on alava ja rakennuspaikaksi haasteellinen. Kiinteistöllä oleva salaojitus ei ilmeisesti toimi. A:n kiinteistön peltoalueella kuivatus toimii maaston kaltevuudesta johtuen ilman ojitustarvetta. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos Hallinto-oikeus katsoo, että kyseessä ei ole vesilaissa tarkoitettu yhteistä ojitusta koskeva asia, koska ojituksesta on kuivatushyötyä vain B:n kiinteistölle A:n kiinteistöä ei voida pitää ojituksen hyödynsaajana. Ympäristölautakunnan tulee käsitellä asia vesilain 5 luvun 9 :n 1 ja 2 momentti ja 10 :n 1 ja 2 momentti huomioiden uudelleen siten, että asiassa käsitellään oikeutta ja edellytyksiä sellaisen ojan tekemiseen, jolla B:n omistaman tonttikiinteistön vettymisvahingot voidaan ehkäistä. Kysymykseen tulevat tällöin ympäristölautakunnan päätökseen perustuva vaihtoehto tai vesien johtaminen laajentamalla kiinteistöjen ja välistä rajaojaa tai vesien johtaminen putkiojalla. Koska ojan tarve perustuu kiinteistön kuivatukseen ja kiinteistön ulkopuolelta tulevien vesien johtamiseen tilanteessa, jossa kyseiset asiat olisi tullut ratkaista jo kiinteistön rakentamistyön yhteydessä, on lähtökohtaisesti B:n kiinteistön omistajana vastattava ojituksen kustannuksista.

7 Sovelletut oikeusohjeet 7 (9) Perusteluissa mainitut Muutoksenhaku Vesilain 15 luvun 6 :n 1 momentin mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää hallintolainkäyttölain 13 :n 2 momentin perusteella valitusluvan. Valituskirjelmä on toimitettava korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen antopäivästä eli viimeistään Valitusosoitus on liitteenä HallJp (01.18).

8 Diaarinumero 01094/16/ (9) Asian ovat ratkaisseet lainoppineet hallinto-oikeustuomarit Marjatta Korsbäck ja Raija Uusi-Niemi sekä tekniikan alan hallinto-oikeustuomari Lasse Känsälä. Marjatta Korsbäck Lasse Känsälä Raija Uusi-Niemi Hallinto-oikeuden esittelijä Matti Suontausta Toimituskirjan antaja: Anu Sara lainkäyttösihteeri

9 9(9) Diaarinumero 01094/16/5205 Jakelu Päätös ja maksu A, maksutta Jäljennös maksutta B Asiamies: VT C Uuraisten kunnan ympäristönsuojeluviranomainen/ Uuraisten ympäristölautakunta Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ Ympäristö ja luonnonvarat, sähköisesti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, sähköisesti Ympäristölupavastuualue Suomen ympäristökeskus, sähköisesti ARS

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(5) Antopäivä Päätösnumero 29.6.2018 18/0259/1 Diaarinumero Asia Muutoksenhakija Luvan hakija Valitus ympäristölupa-asiassa X ja kumppanit avoin yhtiö, Evijärvi Y Oy, Kauhava

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 1 1.1 Ojituksen käsite vesilaissa... 1 1.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen rooli ojitusasioissa... 1 2. Päätösasiat...

Lisätiedot

Valitus vesitalousasiassa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto nro 64/2018/2

Valitus vesitalousasiassa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto nro 64/2018/2 Vaasan hallinto -oikeus Päätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 05.10.2018 18/0238/2 Diaarinumero 00615/18/5201 Asia Muutoksenhakija Valitus vesitalousasiassa Reija Virtanen, Vihti Luvan hakija Mikko Tiainen,

Lisätiedot

Ojitusisännöinti ja vesilaki. Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén

Ojitusisännöinti ja vesilaki. Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén Ojitusisännöinti ja vesilaki Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki 22 23.2.2017 Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén Ojittaminen on Ojituksella tarkoitetaan maan kuivattamiseksi taikka muunlaisen

Lisätiedot

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen rooli vesilaissa. Mauri Keränen

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen rooli vesilaissa. Mauri Keränen Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen rooli vesilaissa Vesilain mukaiset viranomaiset VL 1:7: Aluehallintovirasto toimii tässä laissa tarkoitettuna lupaviranomaisena. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

OJITUS & LUVAT. MTK-Varsinais-Suomi Sallmén Ari

OJITUS & LUVAT. MTK-Varsinais-Suomi Sallmén Ari OJITUS & LUVAT MTK-Varsinais-Suomi 4.4.2019 23.10.2018 OJITUSILMOITUS Ojitushankkeesta vastaavan on kirjallisesti ilmoitettava muusta kuin vähäisestä ojituksesta valtion valvontaviranomaiselle vähintään

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL VAASA Puhelin Faksi Sähköposti

Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL VAASA Puhelin Faksi Sähköposti Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Päätös 1 (6) Antopäivä Päätösnumero 6.2.2018 18/0048/1 Diaarinumero

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Kiinteistöjen Kallioranta (626-402-38-48) ja Kiviniemi (626-402-38-52) välinen ojariita-asia

Kiinteistöjen Kallioranta (626-402-38-48) ja Kiviniemi (626-402-38-52) välinen ojariita-asia Ympäristölautakunta 30 08.09.2014 Ympäristölautakunta 39 18.11.2014 Kiinteistöjen Kallioranta (626-402-38-48) ja Kiviniemi (626-402-38-52) välinen ojariita-asia 257/11.01/2014 YMPLTK 30 Kiinteistön Kallioranta

Lisätiedot

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.01.2014 1 VL 5. Luku (Ojitus) 3 Ojituksen luvanvaraisuus Ojituksella sekä ojan käyttämisellä

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry

Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry Yhteistoiminnallisuus kuivatushankkeissa Helena Äijö Salaojayhdistys ry 18.4.2012 Hydrologinen kierto Kuivatuksen tarve Suomessa kuivatus on peltoviljelyn edellytys -tiiviit maalajit -tasainen maasto -hydrologiset

Lisätiedot

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto 82139565 NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO Johdanto Nurmijärven Viirinlaaksossa on tarkoitus maankäytön kehittymisen myötä putkittaa nykyinen oja taajama-alueen läpi.

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(8) Antopäivä Päätösnumero 15.10.2018 18/0251/2 Diaarinumero 00251/17/5205 Asia Muutoksenhakijat Valitus ojitusta koskevassa vesitalousasiassa A ja B, Kuopio, yhdessä Päätös,

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012

Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012 Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012 Visa Niittyniemi 24.5.2012 1 Järvien luokittelu Environment Centre / Presentation / Author Lovasjärvi 2 24.5.2012 Simpelejärven länsiosan fosforikuormitus

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentaminen Levijärven alitse, Kittilä Levin Vesihuolto Oy PL 35 99131

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Valitus ojitusta koskevassa vesitalousasiassa. Heikki Tonteri ja Riitta Tonteri, Kouvola

Valitus ojitusta koskevassa vesitalousasiassa. Heikki Tonteri ja Riitta Tonteri, Kouvola Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(11) Antopäivä 07.06.2018 Päätösnumero 18/0127/2 Diaarinumero 00818/17/5205 Asia Muutoksenhakija Valitus ojitusta koskevassa vesitalousasiassa Inkeri Marttila, Kouvola Vastapuoli

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit Vaasan hallinto-oikeus Välipäätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 28.03.2018 18/0119/1 Diaarinumero 01661/17/2299 Asia Muutoksenhakijat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa Kati Sandberg,

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA Vesistökunnostusverkoston talviseminaari 2018 Suomen ympäristökeskus 30.1.2018 1 I Vesilainsäädännön käyttöoikeussääntelyn

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

OJITUSYHTEISÖ. Peruskuivatus kuntoon - Raisio Sallmén Ari

OJITUSYHTEISÖ. Peruskuivatus kuntoon - Raisio Sallmén Ari OJITUSYHTEISÖ Peruskuivatus kuntoon - Raisio 4.4.2019 23.10.2018 OJITUSYHTEISÖT Lähes jokaiseen ojaan tai puroon joka on perattu, on viranomaisten toimesta perustettu ojitusyhteisö perkauksen yhteydessä,

Lisätiedot

Ojitus ja ojaerimielisyydet naapurikateutta vai vesilain rikkomista?

Ojitus ja ojaerimielisyydet naapurikateutta vai vesilain rikkomista? 1 Hannu Majuri Esitys ympäristönsuojelupäivillä Lammin biologisella asemalla yli-ins., TkT 5.10.2006 Pirkanmaan ympäristökeskus Ojitus ja ojaerimielisyydet naapurikateutta vai vesilain rikkomista? Vesilain

Lisätiedot

KUINKA HALLITA METSÄTALOUDEN VESISTÖVAIKUTUKSET

KUINKA HALLITA METSÄTALOUDEN VESISTÖVAIKUTUKSET KUINKA HALLITA METSÄTALOUDEN VESISTÖVAIKUTUKSET Kuopio, 21.11.2012 Uusi vesilaki metsätalouden kannalta 21.11.2012 1 Vesilaki 587/2011 Valtioneuvoston asetus Vesitalousasioista 1560/2011 - Voimaan 1.1.2012

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus seminaari 29.10.2012 HAMK Tommi Muilu Taustaa Vesilain uudistuksella tehostetaan vesitalousasioiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(8) Antopäivä Päätösnumero 7.11.2018 18/0261/2 Diaarinumero 00413/17/5106 Asia Muutoksenhakija Valitus ympäristölupa-asiassa Kouvolan Vesi Oy, Kouvola Luvan hakija Kaslink

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös Antopäivä Päätösnumero 21.12.2018 18/0343/2 Diaarinumero 01282/17/5201 Asia Muutoksenhakijat Luvan hakijat Valitus vesitalousasiassa AA:n ja BA:n kuolinpesien osakkaat C,

Lisätiedot

46 08.04.2014. Ojien kunnossapitoerimielisyys kiinteistöillä 1:540 ja 1:430 Kirkkonummen Kalljärven kylässä

46 08.04.2014. Ojien kunnossapitoerimielisyys kiinteistöillä 1:540 ja 1:430 Kirkkonummen Kalljärven kylässä Rakennus- ja ympäristölautakunta 46 08.04.2014 Ojien kunnossapitoerimielisyys kiinteistöillä 1:540 ja 1:430 Kirkkonummen Kalljärven kylässä 280/11.01.00/2013 Rakennus- ja ympäristölautakunta 46 Kirjallinen

Lisätiedot

Pientareet Suojakaistat Suojavyöhykkeet

Pientareet Suojakaistat Suojavyöhykkeet Pientareet Suojakaistat Suojavyöhykkeet Tämä kuvasarja erilaisista pientareista, suojakaistoista ja -vyöhykkeistä on koottu viljelijöiden toivomuksesta. Peltolohkoilla tarvittavista maataloustukien vaatimusten

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Ojituksen lainsäädäntö, luvantarve ja ojituksesta ilmoittaminen. Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke

Ojituksen lainsäädäntö, luvantarve ja ojituksesta ilmoittaminen. Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke Ojituksen lainsäädäntö, luvantarve ja ojituksesta ilmoittaminen Sivu 1 18.12.2014 Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä -hanke Esityksen sisältö Ojituksen lainsäädäntö Ojituksesta ilmoittaminen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Ojitus- ja ojaerimielisyydet naapurikateutta vai vesilain rikkomista?

Ojitus- ja ojaerimielisyydet naapurikateutta vai vesilain rikkomista? Ojitus- ja ojaerimielisyydet naapurikateutta vai vesilain rikkomista? Aika: 5.10.2006, klo 11.15-12.00 Paikka: Lammin biologinen asema Tilaisuus: Ympäristönsuojelupäivät 2006 Esittäjä: Hannu Majuri, yli-insinööri,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 21.8.2012 ASIA HAKIJA Viurusuon turvetuotantoalueen ympäristölupa ja vesilain mukainen poikkeuslupa sekä toiminnan- ja

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(8) Antopäivä Päätösnumero 14.11.2018 18/0478/1 Diaarinumero 01311/17/5139 01312/17/5133 Asia Valitus ympäristönsuojelulain mukaisessa ilmoitusasiassa ja maksuasiassa Muutoksenhakija

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 ASIA LUVAN HAKIJAT Laiturin ja rannan täytön pysyttäminen tilan Pajuniemi RN:o

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.5.2015 Taltionumero 1249 Diaarinumero 4087/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 48/07/1 Dnro Psy-2007-y-54 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 48/07/1 Dnro Psy-2007-y-54 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 48/07/1 Dnro Psy-2007-y-54 Annettu julkipanon jälkeen 14.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Saariaavan turvetuotantoalueen ympäristöluvan mukaisen toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta,

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 22.9.2015 15/0466/3 1 (5) Diaarinumero 00262/15/7305 Asia Metsästyslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola

Lisätiedot

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2011 ASIA HAKIJA Tieksin pengerrysyhtiö nimisen järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen Ilmajoen kunnassa

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4403 Diaarinumero 3824/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus Mäntsälän perusturvalautakunta

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Ojitusta koskeva erimielisyys / Juhani Rädyn hakemus ojan pysyttämiseksi tilalla Laajalahti kulkevan yksityistien alueella

Ojitusta koskeva erimielisyys / Juhani Rädyn hakemus ojan pysyttämiseksi tilalla Laajalahti kulkevan yksityistien alueella Viranomaislautakunta 15 19.04.2016 Ojitusta koskeva erimielisyys / Juhani Rädyn hakemus ojan pysyttämiseksi tilalla Laajalahti kulkevan yksityistien alueella 526/11.03.03/2014 Viromltk 15 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.

Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja. 1 Asuntotontin (pientalo, 1 076 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen TA- Asumisoikeus Oy:lle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja varten (Vuosaari, tontti 54288/7) Solvikinkuja 3 Muut sopimusehdot 2-14

Lisätiedot