Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry."

Transkriptio

1 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. TOIMINTAKERTOMUS 2017

2 Sivu 1 YLEISTÄ EDUNVALVONTA Liiton toimintasuunnitelman linja oli pohjana toiminnassamme mm. edunvalvonnan parantamisessa muuttuvassa toimintaympäristössä. Suurin muutos oli JHL Keski-Suomen alueen liittyminen Sisä-Suomen alueeseen ja pääpaikaksi tuli Tampere. Vappumarssiin osallistuttiin runsaslukuisesti ja 1918 muistomerkille laskettiin seppele. Peurungassa järjestettiin koulutusviikonloppu JHL103 ja JHL616 kanssa lokakuussa. Tilaisuuden aiheena järjestäminen, kouluttajana Mikko Siljander JHL. JHL Sisä-suomen aluekoulutus Himoksella lokakuussa, kouluttajat liiton keskustoimistolta. Vuonna 2017 Jyväskylän kaupungin talous alkoi viimein kääntyä positiivisemmaksi. Talouden kasvun myötä varhaiskasvatuksen toimialueella sekä Työterveys Aallossa henkilöstöä pystyttiin palkitsemaan tulospalkkioilla. Toisaalta samanaikaisesti mm. vanhuspalveluissa kamppailtiin vahvasti henkilöstön jaksamisen kanssa. Kuormitusta aiheutti työtahdin kiristyminen ja henkilöstöresurssien alimitoitus. Henkilöstönedustajien näkökulmasta tilanne oli ristiriitainen eri toimialueiden kesken. Tästä huolimatta luottamusmiehet kannattivat tulospalkkiojärjestelmän käyttöä jatkossakin, toivoen samalla työnantajalta palkkiojärjestelmän kehittämistä yhteistoiminnassa. Edellisen vuoden tapaan jäsenten yhteydenotot luottamusmiehiin liittyivät useimmiten esimiestyössä tapahtuviin epäkohtiin ja työaikamuotoihin liittyviin ongelmiin. Lisäksi yksittäisten työntekijöiden kuulemistilaisuudet eri toimialueilla lisääntyivät huomattavasti. Jyväskylän kaupungissa ei ollut tarvetta käydä vuoden 2017 aikana yhteistoimintaneuvotteluita, joissa olisi päädytty lomautuksiin tai irtisanomisiin. Korpilahden päiväkotien suunniteltu yksityistäminen peruuntui. Uusia paikallisia sopimuksia ei solmittu vuoden aikana. Vanhoja sopimuksia päivitettiin pidentämällä voimassaoloaikoja ja tekemällä pieniä muutoksia työntekijöiden eduksi. Total kiinteistöpalvelujen lomarahaleikkaus hyväksyttiin vuosille jäsenkokouksessa. Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työparina pitämiä ammattialailtoja pidettiin varhaiskasvatuksen toimialueella perhepäivähoitajille ja varhaiskasvatuksen muulle henkilöstölle (erityisavustajat, lastenhoitajat, lastentarhaopettajat) sekä perusopetuksen puolelta nuorisopalveluiden henkilöstölle. Nämä ammattialaryhmät kokoontuivat 1-2 kertaa vuoden aikana. Ammattialailloissa käsiteltiin työmarkkinoiden yleisiä ajankohtaisia asioita sekä ammattialojen erityiskysymyksiä. Ammattiryhmät pitivät alakohtaista toimintaa tarpeellisena ja toivoivat tapaamisille jatkoa.

3 Sivu 2 TYÖSUOJELU JÄSENISTÖ Luottamusmiehet osallistuivat vuonna 2017 keväällä edelleen aktiivisesti Soteja maakuntauudistuksen työryhmiin. Kesäkuussa 2017 iso osa työryhmistä tuli päätökseen. Työryhmien päättymisellä ei kuitenkaan ollut suurta positiivista vaikutusta kaupungin henkilöstöyksikön toiminnan nopeuteen. Edunvalvonnallisten asioiden käsittelyaika oli edelleen pitkä. Yksittäisen jäsenen asia, joka vaati luottamusmieheltä henkilöstöpalveluiden kanssa neuvottelua, otti aikaa keskimäärin 3-8kk. Toisinaan asioiden käsittely saattoi venyä reilusti yli yhden vuoden. Asiasta on käyty avointa keskustelua henkilöstöpalveluiden kanssa ja luottamusmiehet ovat toivoneet tilanteeseen parannusta. Sisäilmatyöryhmä jatkoi työskentelyään ja siinä on löydetty hyvä rutiini toimia ja tulosta on tullut. Lisääntyneet uhka- ja väkivaltatilanteet sekä työpaikkakiusaamistapaukset kuormittivat työyhteisöjä vieden ison osan työsuojeluvaltuutettujen työajasta. Omat paineensa henkilöstölle luo sote valmistelu ja sen etenemisen aiheuttamat epävarmuudet. Työsuojeluvaltuutettujen vaalit käytiin marraskuussa Uudelle nelivuotiskaudelle työsuojeluvaltuutettujen määrä nousi yhdellä. Työsuojeluasiamiehet valittiin uudelle kaudelle. Työhyvinvointikorttikoulutuksesta on muodostunut jatkuva käytäntö työnantajan omana koulutuksena. Jäsenmäärä 1924, N 1492 (77,5%), M 432 (22,5%) Työssäkäyviä 1363 Liittyneitä oli 84 Erosi/erotettiin174 Eläkeläisjäseniä 419 Jäsenistö koostuu (KVTES, PTY, Tekniset, tuntipalkkaiset Avainta ja yksityinen sosiaalipalveluala). YHDISTYKSEN TOIMIHENKILÖT, LUOTTAMUSMIEHET JA TILINTARKASTAJAT Puheenjohtaja Paula Vornanen Varapuheenjohtaja Kari Nättinen Sihteeri Tanja Laurila Taloudenhoitaja Leila Länsisalmi Neuvottelijat Puheenjohtaja Paula Vornanen Varapuheenjohtaja Kari Nättinen

4 Sivu 3 Alakohtaiset luottamusmiehet toimivat asiantuntijoina toimialueensa neuvottelutilanteissa. Työvaliokunta Paula Vornanen, Kari Nättinen, Tanja Laurila, Leila Länsisalmi, Markku Sveins ja Tuula Oikarinen Neuvotteleva pääluottamusmies Hannu Tuderus(JHL616) Päätoiminen luottamusmies Hanna Katajamäki(JHL616) Päätoiminen luottamusmies Kimmo Ahonen(JHL616) Tilintarkastajat Liisa Hämäläinen ja Tapio Jokela Varatilintarkastajat Anne Kaipainen ja Ari Hirvensalo HALLITUS / TYÖVALIOKUNTA EDUSTUKSET Kokouksiin oli oikeutettuja osallistumaan varsinaisten ja varajäsenten lisäksi toimistonhoitaja ja tarvittaessa kutsuttiin luottamusmiehet kertomaan ajankohtaisista asioista ennen virallista kokousta. Hallitus kokoontui vuoden aikana 12 kertaa ja työvaliokunta kaksi kertaa. Henkilöstötoimikunta: Markku Sveins ja Reima Närhi TSL:n opintojärjestö: Sanna Peltomaa JAP:n edustajisto: Markku Sveins, Joni Leppänen, Paula Vornanen, Kari Nättinen. Varat: Tanja Laurila ja Jyrki Seppinen JAP:n hallitus: Tanja Laurila ja vara Joni Leppänen. SAK:n Keski-Suomen alueryhmä: Tanja Laurila JHL:n K-S:n alueryhmä :Tanja Laurila (puheenjohtaja). JHL:n ammattialaverkostot: Toimisto-, hallinto- ja it-ala: Paula Vornanen Ruokapalveluala: Joni Leppänen Koulunkäynninohjaus: Sanna Peltomaa JHL:n Keski-Suomen aluekokoukset Liiton ja aluetoimiston kokoukset / tapahtumat. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET Kevätkokous Järjestöjen talo OAJ:n kokoustilat. Jäsenkokous (2) TOTAL ja Syyskokous Järjestöjen talo OAJ:n kokoustila.

5 Sivu 4 TIEDOTUS Tiedottamista toteutettiin työpaikkatiedotteilla sekä Motiivi-jäsenlehdessä. JÄSENTEN OPINTO JA KOULUTUSTOIMINTA AY-aktiivit osallistuivat liiton opinto- ja koulutustoimintaan JHL toimistolla Helsingissä Hallituksen jäsenet ja luottamusmiehet osallistuivat valtakunnallisiin seminaareihin sekä liiton ja aluetoimiston järjestämiin koulutuksiin. JHL 103:n ja 616:n hallitukset kokoontuivat yhteiseen järjestämiskoulutukseen Peurungassa lokakuussa. Paikallinen ammattialailta pidettiin päivähoidolle ja nuorisopalvelulle. VIRKISTYS JA VAPAA-AIKA Ostosmatka Tuuriin kesäkuussa, 45 osallistujaa Jäsenmatka Pärnuun elokuussa, 146 osallistujaa. JHL Pirkanmaan ja Keski-Suomen järjestämä syystapahtuma Vilppulankosken venesatamassa, 10 osallistujaa. Teatterimatka Kuopion kaupunginteatterin Viulunsoittaja katolla musikaaliin joulukuussa, 99 osallistujaa. Osallistuttiin Ice Marathon Kuopio tapahtumaan. AVUSTUKSET / KANNATUSJÄSENYYDET Pelastakaa Lapset ry:n kummilapsitoimintaa, joka kohdistuu Keniassa perustettuun vanhempien tukiryhmään, joka auttaa vammaisten lasten oikeuksia osallistua koulunkäyntiin. Ensi- ja turvakoti ry:n kannatusjäsen. Hallitus 2017

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. JHL103

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. JHL103 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. JHL103 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. Kalevankatu 4, 40100 Jyväskylä TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. Kalevankatu 4, Jyväskylä

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. Kalevankatu 4, Jyväskylä 1 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. Kalevankatu 4, 40100 Jyväskylä TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2015 1. YLEISTÄ Toimintakertomusvuosi 2015 oli Jyväskylän julkisten ja

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry Vuoden 2016 toimintakertomus Nykytila: Patentti- ja rekisterihallitukselta saatiin 13.6.2014 yhdistyksen uuden nimen vahvistus. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueen toiminta- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet 1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY

1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY 1( 5) SAK SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 2( 5) SAVONLINNAN SEUDUN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2010 1. JOHDANTO Paikallisjärjestön tarkoituksena on koota

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2016 1 (7) TOIMINTAKERTOMUS 2016 Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 14.3.2017 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueryhmän toimintasuunnitelma 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma 2018 raahe55.jhlyhdistys.fi Toiminta/tehtävä 2018 Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV).

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). 22.3.2011 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin tekijöiden yhteinen edunvalvoja. Raahen JHL 055 on perustettu joulukuussa vuonna 1940 (KTV). Yhdistyksen

Lisätiedot

Alueryhmätoiminta 2018

Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmien tapaamisen tuotokset 22. - 23. 9.2017 Yhdistyksen johdon päivillä sovittua kevät 2017 Vuonna 2017 valitut alueryhmät muuttuvat jaostoksi. Jaostot päättävät keskinäisestä

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 alkoi ELY- keskusten uudistuksella. Tehtäviä hoitamaan Hämeen ELYssä tuli uusia henkilöitä ja organisoituminen vei runsaasti aikaa.

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto. on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto. JHL on vahva valtakunnallinen ja alueellinen vaikuttaja, joka palvelee kaikkiaan 11 paikkakunnalla Suomessa. Keskustoimisto

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen

Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen Pääkaupunkiseudun alueen nuorisotoiminta 9.2.2016 Pääkaupunkiseudun JHLn nuorisovastaavien tapaaminen Mikä on nuori JHL:ssä JHL:n määritelmä nuoresta: nuori työntekijä on alle 30-vuotias työelämässä oleva

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2009 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2009 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen 14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Paikallisjärjestön toiminta-alue ei voi olla päällekkäinen toisen paikallisjärjestön kanssa.

Paikallisjärjestön toiminta-alue ei voi olla päällekkäinen toisen paikallisjärjestön kanssa. SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY:N PAIKALLISJÄRJESTÖJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty SAK:n hallituksessa 16.1.2012 Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 3.2.2012 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001 y-0617669-9 Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Yleistä 2(5) Yleistä Kuluvan vuoden 2018 loppuun mennessä ehtii vielä joulukuun 31. päivään saakka ilmoittautua

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8 Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Sisältö Sivu Toimihenkilöt 2012 2 Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00 Kevätkokouksen esityslista 3 4 Toimintakertomus vuodelta 2011

Lisätiedot

HAMINAN JHL RY. Toimintakertomus

HAMINAN JHL RY. Toimintakertomus Toimintakertomus 2009 1 SISÄLTÖ 1. EDUNVALVONTA 2. JÄSENISTÖ 3. YHDISTYKSEN KOKOUKSET 4. YHDISTYKSEN HALLITUS 5. LUOTTAMUSMIEHET 6. OPINTO- JA KOULUTUSTOIMINTA 7. HARRASTUS KULTTUURI JA VAPAA-AJAN TOIMINTA

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

Ammattina hyvinvointi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL AMMATTILIITTO ON TUKENASI MUUTOSTILANTEISSA

Ammattina hyvinvointi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL AMMATTILIITTO ON TUKENASI MUUTOSTILANTEISSA Ammattina hyvinvointi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL AMMATTILIITTO ON TUKENASI MUUTOSTILANTEISSA Muutoksilta ei voi välttyä YHTEISKUNNASSA JA ORGANISAATI- OISSA TEHDÄÄN päätöksiä, joiden tavoitteena

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TEHYN JÄRVENPÄÄN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Tehyn Järvenpään ammattiosasto toimii ammatillisena etujärjestönä Järvenpään kaupungin toimipisteissä työskentelevien jäsentensä

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

Yhdistys tukee virastojen yt-elimissä toimivien jäsentensä työtä. Kaupunginkirjastossaalkaa kokoontua järjestöneuvottelukuntaa (JN) vastaava elin.

Yhdistys tukee virastojen yt-elimissä toimivien jäsentensä työtä. Kaupunginkirjastossaalkaa kokoontua järjestöneuvottelukuntaa (JN) vastaava elin. HELSINGIN KIRJASTO- J A KULTTUURITYÖNTEKIJÄT JHL ry / JHL 121 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Syyskokous 24.11.2010 - käsitelty hallituksen kokouksessa 16.11. Yleistä Helsingin kirjasto- ja kulttuurityöntekijät

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 4. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 4. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 18.12.2008 1 (10) Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 Luottamusmieskoulutus 12. 16.1. Raasepori johdantokurssi, 5 pv 25. 29.5. Raasepori johdantokurssi, 5

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2013 Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa Joensuun seudun JHL 310 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 (10) TOIMIHENKILÖT 2012-2013 (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat

Lisätiedot

JHL SISÄ-SUOMEN YHDISTYSKIRJE

JHL SISÄ-SUOMEN YHDISTYSKIRJE JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 1 SISÄ-SUOMEN ALUETOIMISTO Sisä-Suomen aluetoimisto aloitti toimintansa 1.1.2018. Sisä-Suomen aluetoimisto palvelee jäseniä, aktiiveja ja

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2008 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2008 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen, tavoitteena pitää mahdollisimman kattava

Lisätiedot

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Jäsentiedote 5/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Kutsuttuina vieraina: Visual Computing Oy, Petri Jyrkkä ekokumppanit, Suvi Holm ROTOTEC,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2009. Toimihenkilöt 2009 2. Puheenjohtajan palsta 3. Ammattiosaston syyskokous 25.11.2009, klo 15.00

JÄSENTIEDOTE 1/2009. Toimihenkilöt 2009 2. Puheenjohtajan palsta 3. Ammattiosaston syyskokous 25.11.2009, klo 15.00 Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry JÄSENTIEDOTE 1/2009 Sisältö Sivu Toimihenkilöt 2009 2 Puheenjohtajan palsta 3 Ammattiosaston syyskokous 25.11.2009, klo 15.00 Syyskokouksen esityslista 4 5 Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 1. YLEISTÄ Jäsenille järjestettiin risteily

Lisätiedot

JHL PIRKANMAAN ALUERYHMÄN TIEDOTE. Pirkanmaan aluejakokartta

JHL PIRKANMAAN ALUERYHMÄN TIEDOTE. Pirkanmaan aluejakokartta 1 JHL PIRKANMAAN ALUERYHMÄN TIEDOTE Jakelu: Pirkanmaalaiset JHL:n yhdistyksien puheenjohtajat Pirkanmaalaiset päättäjät Alueryhmän jäsenet + Hallituksen pirkanmaalaiset edustajat Pirkanmaan aluetoimisto

Lisätiedot

Yleinen järjestökoulutus:

Yleinen järjestökoulutus: Tervehdys Sinulle luottamusmies tai muuten vaan liittosi toiminnasta kiinnostunut fiksu henkilö! Olen alle listannut hieman liiton järjestämää alkuvuoden 2018 koulutusta; listasta löytyy ihan varmasti

Lisätiedot