KANSALAISOPISTON OPETUSOHJELMA KEVÄT 2014
|
|
- Leena Heikkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lieksan kaupungin sivistyspalvelukeskuksen tiedotuslehti Kevät 2014 KANSALAISOPISTON OPETUSOHJELMA KEVÄT 2014 Miten kirjasto vaikuttaa? Sivu 2 Kansalaisopiston kevät Sivu 4 Lennokkia lennättämään Sivu 7 Leslie Hindle eläkkeelle Sivu 12 Ateljee Hännätön Kissa Sivu 13 Opetussuunnitelma uudistuu 2016 Sivu 14 ipadeilla Euroscolaan Sivu 15 Kuva: Leena Pääkkönen
2 2 Korento kevät 2014 Miten kirjasto vaikuttaa? Pääkirjoitus Vuosi on vaihtunut. Niinpä kaupungin eri palvelupisteissä kootaan tilastoja niin toimintakertomusta kuin tilinpäätöstäkin varten. Täällä kirjastossa tarkastelemme edellistä vuotta sillä silmällä, olisimmeko voineet tehdä jotakin paremmin. Kirjaston kävijälaskurit kertovat lukemat kirjastossa kävijöistä: kävikö väkeä enemmän kuin edellisenä vuonna. Kirjastojärjestelmä kertoo lainojen ja lainaajien määrät. Toiminnallisiin tavoitteisiin kirjataan lukemat muun muassa uutuushankinnoista, tapahtumista, näyttelyistä, kotikirjastopalvelujen käyttäjistä ja lainoista. Luvuista syntyy asukaslukuun suhteutettuja mittareita, joilla kerromme kuntalaisille ja päättäjille siitä, mitä saimme aikaan kirjastoon sijoitetuilla euroilla. Fyysisten käyntien lukema kertoo niin kirjastoaineistoon tutustumisesta kuin myös sen lainaamisesta. Tämä lukema kertoo myös esimerkiksi kirjaston viihtyisyydestä ajanviettopaikkana, tilojen toimivuudesta näyttely- ja kokouspaikkana ja aktiivisesta tapahtumien järjestämisestä. Hyvät kävijäluvut antavat kirjaston henkilökunnalle palautetta työstä kuntalaiset pitivät ja viihtyivät kirjastossamme, annoimme hyvää palvelua ja kokoelmamme on juuri lieksalaisille sopiva. Jos taas luvut huononevat, mietimme syntyjä syviä. Eikö enää tarvita kirjastoa, eikö lukeminen kiinnosta, eikö tarvita tietoa... Tärkeintä kuitenkin olisi tilastojen ohella tietää, miten kirjasto on vaikuttanut lieksalaisiin. Mitä ne kävijää, jotka ovat käyneet Lieksan pääkirjastossa vuodesta 1981 lähtien, ovat saaneet kirjastosta, mitä kokeneet tai oppineet käyttäessään kirjastopalveluita. Kirjaston käyttäjäkyselyyn annetuista avoimista kommenteista voi saada jotain vinkkiä vaikuttavuudesta: Kirjaston suuri kirjavalikoima on tuonut iloa, lohtua ja viihtymistä läpi vuosien. Enpä tiedä miten tulisin toimeen ilman kirjastoa. Olen löytänyt kaiken tarvitsemani. Kirjastokortti minulla on ollut varmaan lähes viisikymmentä vuotta, 7-vuotiaasta saakka, ja jos kaikki lainaamani kirjat ja lehdet laittaisi pinoon, niin tähtiinhän se yltäisi. Nyt tämä 33 vuotta vanha pääkirjasto valmistautuu peruskorjaukseen. Valtio on myöntänyt 1,55 miljoonaa euroa avustusta ilmastoinnin, ikkunoiden ja rakenteiden remonttiin. Kirjaston asiakastiloihin tehdään sellaisia muutoksia, joilla varaudutaan toimimaan seuraavat 30 vuotta. Pääkirjasto muuttaa evakkoon Rauhalan kouluun. Lisää haasteita tälle uudelle kirjastovuodelle tuo kirjastojärjestelmän uusiminen. Asiakkaille muutos näkyy Pohjois-Karjalan kirjastojen uudessa, yhteisessä verkkokirjastossa, jolla korvataan nykyiset Jokunen-, Pielinen- ja Kirkas-verkkokirjastot. Ja saadaanko e-kirjat lieksalaisten käyttöön uuden verkkokirjaston myötä? Aika näyttää! Haasteisiin ja muutoksiin tartutaan. Hyvä näin. Onhan Suomessa maailman parhaimmat kirjastot! Ja ihmiset arvostavat niitä. Suomen kulttuurirahaston tekemästä laajasta tutkimuksesta selviää, että kirjasto on suomalaisille tärkein kulttuuripalvelu. Ja kirjastolaitos on yhteiskunnan järjestämistä kulttuuripalveluista tasa-arvoisin. On hienoa, että kaupunkimme uusi strategia nostaa yhdeksi kaupungin arvoksi juuri tasa-arvon. Siihen on kirjaston helppo tarttua! Kirjastossa arvostetaan myös yhteisöllisyyttä ja luovuutta. Tänäkin vuonna tehdään hyvää yhteistyötä kaupungin muiden toimijoiden, erityisesti sivistyspalveluiden kanssa. Näyttelyt ja tapahtumat syntyvät yhdessä kansalaisten ja erilaisten yhdistysten kanssa. Jatketaan työtä yhdessä sen puolesta että Lieksassa on hyvä olla, käydä koulua ja harrastaa liikuntaa ja kulttuuria. Tästä lehdestä saat tietoa sivistyspalveluiden parhaista tarjouksista tälle vuodelle Antoisia lukuhetkiä! Lea Tserni-Puittinen Kirjastotoimenjohtaja Kouluterveyskyselystä tärkeää tietoa nuorten hyvinvoinnista Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on toteuttanut ns. kouluterveyskyselyä peruskouluissa vuodesta 1996 lähtien, lukioissa vuodesta 1999 lähtien ja ammatillisissa oppilaitoksissa vuodesta 2008 lähtien. Valtakunnallinen, joskin kunnille maksullinen ja vapaaehtoinen kysely tuottaa runsaasti tietoa nuorten elinoloista, kouluoloista, koetusta terveydestä, terveystottumuksista sekä opiskelijahuollosta. Kyselyn tulokset antavat mahdollisuuden seurata nuorten hyvinvoinnissa tapahtuvaa kehitystä. Vaikka indikaattorit muuttuvatkin jonkin verran pitkässä tarkastelussa, kertovat tulokset hyvin luotettavasti suuntia hyvinvoinnin eri osa-alueilta. Nämä muutokset saattavat olla vuositasolla pieniä, mutta jatkuva pienikin positiivinen kehitys johtaa pidemmällä aikavälillä hyvinvoinnin paranemiseen. Positiivinen suunta saadaan yleensä aikaiseksi niillä toimenpiteillä, jotka suunnitellaan ja toteutetaan kuntakohtaisesti. Tämä voi tapahtua siinä vaiheessa kun huolenaihe tulee kyselyn tuloksista esille tai se voi olla myös ennaltaehkäisevän toiminnan tulosta. Toinen mielenkiintoinen asia tulosten käsittelyssä on vertailutieto Pohjois-Karjalan muihin kuntiin ja koko Suomeen. Kunnan sisällä tapahtuvien muutosten ohella meidän on tärkeä tietää, kuinka lieksalaiset nuoret kokevat hyvinvointiinsa liittyvät asiat verrattuna muun Suomen nuoriin. Paikkakuntakohtaiset asiat varmasti näkyvät vastauksissa tietynlaisina trendeinä. Samantyyppisillä paikkakunnilla on yleensä samanlaisia nuorten hyvinvointiin sisältyviä huolenaiheita. Tämä tarjoaa hyvän lähtökohdan myös kuntien väliselle yhteistyölle. Jos asioiden kehittäminen vaatii suurempaa taloudellista panostusta, saadaan leveämmät taloudelliset hartiat useammasta samantyyppisten haasteiden kanssa painiskelevasta kunnasta. Kuinka tuloksia voidaan hyödyntää? Tuloksista siis saadaan tietoa nuorten hyvinvoinnin seurantaan ja kehittämiseen, mutta tulokset ovat myös erinomaista taustatietoa päätöksenteon tueksi. Koulun tasolla tulosten kautta saatava tieto voi ohjata sisäisten käytäntöjen muuttamista ja tarkentamista monissa asioissa, kuten esim. oppilaiden osallisuuteen, koulun toiminnan suunnitteluun, koulupäivän rytmittämiseen ja rakenteeseen sekä oppimisympäristöön (erityisesti oppilastyöpisteet) liittyvissä asioissa. Opetuksen järjestäjän tasolla tuloksista esiin nousevat huolenaiheet voivat näkyä esim. moniammatillisen yhteistyön suuntaamisena ja tiivistämisenä, kuntakohtaiseen opetussuunnitelmaan tehtävinä painotuksina sekä hyvien toimintatapojen ja käytänteiden yhtenäistämisenä eri kouluissa ja oppilaitoksissa. Päättäjille tuloksista on apua mm. kunnan strategia- ja kehittämistyössä sekä resurssitarpeiden arvioinnissa. Jokaisella tasolla on hyvä ottaa esille tulosten perusteella myös ne asiat, jotka ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Suunnitelmallisen, hyvinvointia edistävän toiminnan hyvistä tuloksista on syytä olla ylpeä. Vuoden 2013 ilon- ja huolenaiheita Keväällä 2013 toteutetun kyselyn tuloksista on noussut esille sekä peruskoulussa että lukiossa huolenaiheita, joiden osalta tulee käynnistää kehittämistoimenpiteitä. Toisaalta kummankin kouluasteen vastauksista löytyy monia osa-alueita, joissa on tapahtunut positiivista kehitystä ja jotka varmasti lisäävät nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden vastauksissa ilonaiheita ovat mm. seuraavat asiat: Läheisten alkoholin käytön aiheuttamat ongelmat vähenivät, koulun fyysiset työolot koettiin paremmiksi, useiden terveydentilaan liittyvien oireiden kokeminen päivittäin vähentyi ja vii- kottain koetut niska- ja hartiakivut vähentyivät. Vastausten perusteella huolta aiheuttavat esim. seuraavat tekijät: Koulun työilmapiiri heikkeni, koulutyön määrä koettiin yleisimmin liian suureksi, koulukiusatuksi joutuminen lisääntyi, liikunnan harrastaminen vapaa-ajalla vähentyi, koululounaan syöminen päivittäin vähentyi ja ylipainoisia oli aiempaa enemmän. Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoilla suuresta määrästä positiiviseen suuntaan kehittyneistä indikaattoreista voidaan nostaa esille esim. vanhempien tupakoinnin väheneminen, koulun fyysisten työolojen kokeminen aiempaa paremmiksi, opiskeluun liittyvien vaikeuksien vähentyminen, päivittäin koetun väsymyksen vähentyminen, viikottain koetun niska- ja hartiakivun vähentyminen, humalajuomisen vähentyminen sekä huumekokeilujen vähentyminen. Huolta tulee kantaa mm. hampaiden harjaamisen laiminlyömisestä, päivittäisen tupakoinnin lisääntymisestä sekä siitä, että vanhemmat tiesivät entistä huonommin lapsensa viikonloppuiltojen viettopaikan. Mitä seuraavaksi? Joulukuun alussa julkistetut kuntakohtaiset tulokset on tuotu tuoreeltaan varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan tietoon. Tulokset käydään tarkasti läpi myös opetuksen ja kasvatuksen johtoryhmässä sekä koulukohtaisissa henkilöstöpalavereissa. Huolenaiheista valitaan tietyt (1-3), joiden osalta mietitään niitä toimenpiteitä, joilla huolestuttava suunta saadaan muuttumaan. Tässä pohdinnassa on merkittävä rooli sillä moniammatillisella yhteistyöllä, jota tehdään koulutoimen, kouluterveydenhuollon, kasvatus- ja perheneuvolan sekä muiden asiantuntijatahojen, kuten esim. kaupungin teknisen toimen ja ruokahuollon kesken. Sivistystoimen sisäisessä toiminnassa nuorten hyvinvointiin vaikuttavat merkittävästi mm. nuoriso-, kulttuuri-, kirjasto-, kansalaisopisto- ja liikuntapalvelut, joten myös nämä toimialat osallistuvat nuorten hyvinvoinnin edistämiseen kuuluvaan keskusteluun. Aina, kun suunnitellaan nuorten elämään liittyvien palveluiden kehittämistä, tulee ottaa huomioon nuorten oma mielipide. Tästä syystä paras lopputulos saavutetaan siten, että nuoret ovat kouluterveyskyselyn vastaajan roolin lisäksi mukana niissä keskusteluissa, joissa aiheena on nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Arto Sihvonen Sivistysjohtaja Korento-lehti kevät 2014 Kustantaja: Lieksan kaupungin sivistyspalvelukeskus Päätoimittaja: Lea Tserni-Puittinen Toimituskunta: Sivistyspalvelukeskuksen henkilökunta Ulkoasu: Nina Karjalainen Kajaanin Offsetpaino Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Jakelu: 7400 kpl Lieksassa, Itella Oyj Toimituksen tilaama tai sille tarjottu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan käyttää korvauksetta kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muissa käytöissä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Ilmestyy: 2 3 kertaa vuodessa Vastuu virheistä ja muistutukset: Mahdolliset muistutukset lehdestä 8 päivää julkaisun jälkeen.
3 Korento kevät Kirjastojen aukioloajat PÄÄKIRJASTO maanantai torstai klo perjantai klo lauantai klo KOLIN SIIRTOKOKOELMA (koulussa) torstai klo ja klo KIRJASTOAUTO KÄTKÄLÄINEN Aikataulu luettavissa kirjaston kotisivulla: KIRJASTOAUTO PANKAKOSKELLA joka torstai Siwan piha klo ja klo joka toinen keskiviikko (parittomalla viikolla) Työväentalo, Vanhatie 20, klo Pankalampi, Pankakoskentie/ Petronkatu klo Keskuskoulun ekaluokkalaiset opettaja Leena Kokkosen kanssa katsomassa Mielikirja-näyttelyä lokakuussa Kirjaston talvi ja kevät tiedossa muutoksia! Pääkirjasto valmistautuu peruskorjauksen alkamiseen. Remontti alkanee toukokuussa. Remontin ajaksi kirjasto muuttaa Rauhalan koulun tiloihin. Kirjastoauton aikatauluihin tehdään kesän aikana muutoksia. Muu- Kirjasto sijaitsee koulussa, mäen päällä, josta se ikkunoillaan katselee Kolin vaaroja, ensin Ipattia, sitten Ukko-Kolia ja Akka-Kolia. Marraskuussa Kolin kirjastossa kokoonnuttiin runon äärelle. Selailimme runokirjoja, palautimme mieleen runoja, joita olimme lukeneet ja joita haluaisimme lausua. Lisäksi kirjoitimme itse runoja sattumanvaraisesti valituista sanoista (esim. isä, puutarha, maa, perhonen, heinä). Vaikeaa, mutta pikkuhiljaa sanat heräsivät ja niistä muodostui lauseita. Lukuhetkeä vietimme Kolin kylällä kahvilassa lukien ja kuunnellen Tove Janssonin Muumilaakson marraskuuta. Harva kirja kuvaa marraskuun kaunista lohduttomuutta, ihanaa synkeyttä yhtä hienosti kuin se. Joulun jälkeen kokoontuu joululahjakirja-raati. Silloin luemme tokset ovat voimassa pääkirjaston remontin ajan. Palautetta ja toiveita kirjastoauton pysäkeistä voi antaa kirjastotoimenjohtaja Lea Tserni-Puittiselle, , tai kirjaston neuvontaan, Kolin kylässä on kirjasto talvisia tarinoita, joukossa jopa niin hyisiä kertomuksia, että ne saavat kylmät väreet kulkemaan. Kevään heräämisen myötä ehkä vertailemme elämäntapaoppaita, jotka auttavat meitä siirtymään turvallisesta pimeydestä vaativaan valoon. Mielenkiintoisen keskustelun voi myös herättää aihe Huonoin-kirja-ikinä-teema. Koululaisten jokaviikkoinen kirjastotunti edesauttaa sitä, että kirjat säilyvät heille elävinä esineinä koneellistuvassa, yhä huimaavampaa vauhtia etenevässä tekniikan maailmassa. Kirjat, joita voi katsella, selailla, jotka tuoksuvat ja joiden kanssa voi matkustaa maailman ääriin. Terveisin Liisa Tommila Kolin siirtokokoelman hoitaja Muutto ja kirjaston henkilökunnan lomautus tuovat loppukeväästä kiinniolopäiviä kirjaston toimintaan. Pidennämme laina-aikoja ja tiedotamme muutoksista asiakkaille hyvissä ajoin. Aloita uusi harrastus tule mukaan kirjaston LUKUPIIRIIN Tammikuun kokoontumisessa su klo 15 tutustutaan Kjell Westön tuotantoon. Lukupiiri on kaikille avoin, keskustelua johdattaa Lea Tserni-Puittinen. Tervetuloa! Lukukoira Humppa, kolmivuotias espanjanvesikoira, on tavattavissa pääkirjastossa tammikuussa. Humppa haluaa tukea lukemisvaikeuksista kärsiviä lapsia ja kuunnella kaikenlaista lukemista. Lukuhetki on rauhoitettu koiralle ja yhdelle lapselle. Ohjaaja on paikalla. Lukukoira Humpan tapaamiset on varattava etukäteen kirjastosta, puhelin Kuva: Leena Pääkkönen Näyttelyt ja tapahtumat helmikuu Värien lähteellä Riitta Ruokolaisen näyttely maaliskuu Mukiin menevä Inka Kiven näyttely ke klo 18 Kirjailijavieraana eräkirjailija Matti Kettunen ke 5.2. klo 18 Kirjailijavieraana Marjo Heiskanen la 8.2. klo 15 Moninainen ihana nainen. Runoja esittää Elsi Komu. Vapaa pääsy! la 8.2. Lainan päivä. Tarjolla lukuvinkkejä ja satuja! ma 3.3. klo Talvilomaviikon askartelutuokio. Järj. Lieksan 4H Lukuviikko 2014 Kohtaamispaikkana kirja. Pääkirjastoon on tilattu tälle vuodelle seuraavat sanomalehdet: Aamulehti Demokraatti Helsingin Sanomat Ilkka Kainuun Sanomat Kaleva Kansan Uutiset Karjala Karjalainen Karjalan Sanomat Kauppalehti Keskisuomalainen Kotimaa Kuhmolainen Lapin Kansa Lieksan Lehti Länsi-Savo Maaseudun Tulevaisuus Nykypäivä Perussuomalainen Pielisjokiseutu Pogostan Sanomat Savon Sanomat Selkouutiset Suomenmaa Tiedonantaja Turun Sanomat Vaarojen Sanomat Vihreä Lanka Viikko Pohjois-Karjala Ylä-Karjala Lisäksi kirjasto on hankkinut asiakkaiden käyttöön sähköisten näköislehtien lukuoikeudet: Kotimainen epress (paikallis- ja maakuntalehdet) ja kansainvälinen PressDisplay (ulkomaiset sanomalehdet) tuovat oman lisän sanomalehtivalikomaan.
4 4 Korento kevät 2014 Kansalaisopiston opetusohjelma kevät 2014 s Kansalaisopiston kevätkausi ja päättyy s Talviloma on eli viikolla 10 s Opetusta annetaan kevätkaudella 13 viikkoa s Kansalaisopiston kevätjuhla on tiistaina 8.4. kello Kulttuurikeskuksen Brahesalissa. Vapaa pääsy. ILMOITTAUTUMINEN KAIKKIIN KEVÄÄN UUSIIN RYHMIIN ALKAA s Internetissä perjantaina 3.1. klo sivulla lieksa s Puhelimitse tiistaina 7.1. alkaen numerossa Opiskelupaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ennen ilmoittautumisen alkamista ryhmiin ei voi varata opiskelupaikkoja. Syksyn ryhmissä olleet opiskelijat (niillä kursseilla, jotka on ilmoitettu syksyn Korennossa jatkuvaksi myös keväällä) ilmoittavat jatkohalukkuutensa ryhmänsä opettajalle ensimmäisen kokoontumisen yhteydessä. Eli heidän ei tarvitse ilmoittautua uudelleen opiston toimistoon. Vapaita opiskelupaikkoja syksyllä alkaneisiin ryhmiin voi tiedustella opiston toimistosta alkaen. ILMOITTAUTUESSASI NETISSÄ MENETTELE SEURAAVASTI: 1. Klikkaa sivun vasemmasta reunasta Kurssit 2. Valitse pääluokka 3. Valitse kurssi 4. Klikkaa kohtaa ilmoittaudu (kurssi on ostoskorissa) 5. Halutessasi valitse toinen kurssi, paina ilmoittaudu (tällä tavalla voit lisätä kursseja ostoskoriin) 6. Klikkaa ostoskori 7. Täytä henkilötietolomakkeen kaikki tähdellä merkityt kohdat huolellisesti. Huomaa, että ohjelma edellyttää henkilötunnuksen antamista. Jos kurssin maksaja on eri kuin kurssille osallistuja, täytä myös maksajan tiedot. 8. Hyväksy ehdot 9. Klikkaa kohtaa Lähetä ilmoittautuminen. Ohjelma ilmoittaa oletko saanut paikan kurssilta. Jos kurssi on täynnä, voit saada varapaikan. Ellei vahvistusta tule, järjestelmässä on ruuhkaa. Paina tällöin Lähetä-nappia uudelleen. Ota muistiin ilmoittautumisnumero, jota käyttämällä voit myöhemmin tarkistaa, mille kursseille olet ilmoittautunut. Jos haluat tulostaa ilmoittautumisesi tiedot itsellesi, klikkaa kohtaa Tulosta tiedot. 10. Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan kurssimaksun. Lasku lähetetään sinulle kotiosoitteeseen. Mahdollinen peruutus pitää tehdä ennen kurssin alkua ilmoittamalla siitä opiston toimistoon. Jos kurssia ei peruuteta ennen sen alkua, laskutamme kurssin osallistumismaksun. 11. Kursseista ei lähetä ilmoittautuneille muuta informaatiota eikä opetusmateriaalia ennen kurssin alkua. Opistosta otetaan yhteyttä vain, jos kurssi peruuntuu tai olet saanut opiskelijapaikan varasijalta. Huomaa: jotta kaikki sivut toimisivat oikein, selaimesi täytyy sallia evästeet. Voit tarkistaa selaimesi asetukset seuraavasti: s valitse selaimen työkalut s Internet-asetukset s tietosuoja s korjaa tietoja tarvittaessa sallimaan evästeet (cookies). ILMOITTAUTUMINEN ON SITOVA eli laskut opintomaksuista lähetetään ilmoittautumisten perusteella. Opiskelijapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Peruminen ilman kurssimaksua on mahdollista vain ennen kurssin alkamista. Työttömien opintosetelien jakaminen alkaa maanantaina osoitteessa: sivistysvirasto, kansalaisopiston toimisto, Sirkka Ruuskanen, Rantalantie 8, II kerros. Kolilaiset voivat noutaa setelit Kolin koulusta. TIEDUSTELUT Kanslisti Sirkka Ruuskanen Rehtori Asko Saarelainen Suunnittelijaopettaja Inna Turpeinen Suunnittelijaopettaja Pasi Karonen Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@lieksa.fi Opiston kevään kurssitarjonta: lieksa/ kansalaisopisto
5 Korento kevät Onko Lieksa Euroopassa? Kulttuurikeskustelua Suomen, Pohjois-Karjalan ja Lieksan Saksa-suhteista Lieksan neljäs kulttuuriseminaari Kulttuurikeskus, Brahe-sali, Pielisentie 9 11 Perjantai klo Lauantai klo Seminaarin avaus ja päivän puheenjohtaja Professori Risto Turunen Itä-Suomen yliopisto Lieksan kaupungin tervehdys Sivistysjohtaja Arto Sihvonen Puheenjohtajana Dosentti, YTT Simo Häyrynen Miten yrittäjäyhteistyö sujuu Keski-Eurooppaan? Yrittäjä Minna Murtonen, Äksyt Ämmät Oy Kirjailja Roman Schatz valottaa Suomi-kuvaa saksalaisin silmin. Kuva WSOY. Suomi-kuvaa saksalaisin silmin Kirjailija Roman Schatz Roman Schatz on 1980-luvulla Saksasta Suomeen muuttanut kirjailija, toimittaja ja ohjaaja. Hän on tunnettu puhuja ja esitelmöijä, jonka näkemykset asioista eivät jätä kuulijaansa kylmäksi. Muun muassa kirjoissaan Suomesta, rakkaudella ja Saksalainen rakastaja sekä monissa muissa julkisissa puheenvuoroissaan Schatz on osuvan piikikkäästi kyseenalaistanut suomalaiskansallisia steretypioita, vieraan pelkoa ja omituisia ennakkoluulojamme. Miksi saksalaiset tulivat Lieksaan jatkosodan aikana? Rajakapteeni Tauno Oksanen Kommenttipuheenvuoro FT Jukka Partanen Päivän päätteeksi: Mikä maita ja kansoja erottaa ja yhdistää? Professori Risto Turunen Itä-Suomen yliopisto Saksalaiset ja me Kurkotus sota-ajasta nykypäivän Saksa-kuvaan Suomessa Saksan kielen ja kääntämisen professori Pekka Kujamäki, Itä-Suomen yliopisto Kommenttipuheenvuoro päivän keskusteluun Rehtori Jari Jolkkonen Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Lieksa Tilaisuuksiin on vapaa pääsy Kulttuuriseminaarin järjestävät Lieksan kansalaisopisto ja kulttuuritoimi yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston humanistinen osaston kanssa. Tiedustelut Lieksan kansalaisopisto Asko Saarelainen, puh Professori Risto Turunen. Kuva Asko Saarelainen. ILMOITA TAPAHTUMA- JA NÄYTTELYTIEDOT! Ilmoita tapahtumatiedot Lieksan kaupungin Internet-sivuilla julkaistavaan tapahtumakalenteriin. Näin asiakkaat saavat tiedon kaupungin kaikista tapahtumista yhdestä paikasta. Tietoja voi toimittaa jatkuvasti asiakaspalvelupisteeseen. Halutessanne voitte täyttää sähköisen lomakkeen asiakaspalvelupisteen palveluneuvojan avustuksella. Asiakaspalvelupiste on avoinna ma pe klo Teknisen palvelukeskuksen talossa osoitteessa Pielisentie 3, puhelin Tietojen toimittaminen: ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella: lomake täytetään ja lähetetään Lieksan internetsivuilla osoitteessa Ilmoita tapahtuma tai näyttely tai Virkistävää kulttuurikevättä! postitse osoitteeseen Asiakaspalvelupiste, Pielisentie 3, LIEKSA tai sähköpostilla osoitteeseen yhteispalvelu@lieksa.fi.
6 6 Korento kevät 2014 Kolin kuvataideleirit Kolin ainutlaatuinen kansallismaisema on inspiroinut lukuisia taiteilijoita 1800-luvun lopulta nykypäivään. Tule Sinäkin kehittämään luovuuttasi kuvataideleireille Kolin vaaroille. Ruskan henki Tule ja löydä Ruskan henki Kolin vaaroilta! Akvarelleja kansallismaisemassa Seppo Väänäsen ohjaama kuvataideleiri Kolilla Aika Ma pe Kurssi alkaa maanantaina klo ja päättyy perjantaina noin klo 12.00, 36 oppituntia Kuutti Lavonen. Kuutti Lavosen ja Eero Mikkosen ohjaama kuvataideleiri Kolin kansallismaisemassa Aika Ma pe Kurssi alkaa maanantaina klo ja päättyy perjantaina noin klo 12.00, 36 oppituntia Paikka Break Sokos Hotel Koli, os. Ylä-Kolintie 39, KOLI Opettajina taidegraafikko Kuutti Lavonen sekä taidemaalari Eero Mikkonen Kurssin sisältö s Kohderyhmänä kuvataiteen harrastajat ja ammattilaiset s Kurssilla tehdään kuvia luonnonhavainnosta suoraan maisemassa. Pääasiallisena tekniikkana akvarelli- ja pastellimaalaus. s Kurssi perustuu suoraan henkilökohtaiseen palautteeseen kurssin opettajilta. Kurssiin sisältyy loppukritiikki. Hotellissa on erillinen tila työskentelyä, kritiikin antamista ja kurssipalautetta varten. s Kurssin ohjelmaan sisältyy fil.lis Asko Saarelaisen luento Koli Suomen taiteessa Kulttuurimatkaajat laukkurien reiteillä, joka valottaa Kolin merkitystä Suomen taide-elämässä lukujen vaihteesta nykypäivään Eero Mikkonen. Materiaalit Kurssilaiset hankkivat materiaalin itsenäisesti. Kurssilla tarvitaan piirustusvälineet, vesivärit, kuivapastellit tai rasvaliidut, paperit ja maalarinteippiä. Myös sävypaperit käyvät. Ota mukaan kunnollinen taustalevy. Kurssilla on mahdollisuus saada ohjausta myös akryylitekniikan käytössä. Kurssilla työskennellään maastossa, joten ota mukaan sopiva lämmin vaatetus ja maastoon soveltuvat jalkineet. Osallistumismaksu Kurssin osallistumismaksu on 300 / osallistuja, ja se sisältää kurssin opetuksen, vakuutuksen ja avajaiskahvit. S-Etukortilla 10 :n alennus/henkilö. Majoittuminen ja ruokailu Break Sokos Hotel Koli tarjoaa majoituspakettia leirin ajaksi. Majoitus alk. 88 /2hh/vrk, 68 /1hh/vrk. Ruokailuvaihtoehdot käydään läpi kurssin alussa. Majoitusvaraukset ja tiedustelut: Break Sokos Hotel Koli, puh , sales. koli@sokoshotels.fi, Ilmoittautuminen Kurssille otetaan 15 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssin toteutuminen edellyttää kymmentä opiskelijaa. Ilmoittautuminen kuvataideleirille alkaa 3.1. klo osoitteessa Kurssin ilmoittautumisnumero on Sitovat ilmoittautumiset 8.9. mennessä. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä perumisista laskutetaan kurssin osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Opiston lukukausikohtainen yleismaksu ei koske tätä kurssia. Paikka Break Sokos Hotel Koli, os. Ylä-Kolintie 39, KOLI Opettajana taidemaalari, TaM Seppo Väänänen Seppo Väänänen on toiminut pitkään kuvataiteilijana ja taiteen opettajana Itä- Suomessa, esimerkiksi Karelia-ammattikorkeakoulussa. Väänänen on osallistunut useisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin yhteisnäyttelyihin ja on pitänyt useita yksityisnäyttelyjä koti- ja ulkomailla. Hänen töitään on useissa taidekokoelmissa. Kotisivut Kurssin sisältö s Kurssilla toteutetaan vesivärimaalauksia Kolin moninaisesta luonnosta ja jylhästä maisemasta s Kurssilla tutustutaan maiseman ja tilan rakenteisiin sekä perehdytään kuvasommitteluun, värien vuorovaikutukseen ja erilaisiin vesivärimaalauksen tekniikoihin ja välineisiin s Kurssi soveltuu aloittelijoille ja aiemmin vesivärimaalaukseen perehtyneille s Kurssin ohjelmaan sisältyy fil.lis Asko Saarelaisen luento Koli Suomen taiteessa Kulttuurimatkaajat laukkurien reiteillä, joka valottaa Kolin merkitystä Suomen taide-elämässä lukujen vaihteesta nykypäivään Materiaalit Kurssilaiset hankkivat materiaalin itsenäisesti. Kurssilla tarvitaan s maalausalusta, koko noin 60x50 cm, paksuus 6 mm (vaneria tai kovalevyä) s hyvälaatuiset vesivärit s vesiväripensseleitä eri kokoa, noin 5 kpl, paksuus 1-15 mm s lyijykyniä, kovuus HP, B2,B5 s värin sekoitusastioita, esim. kertakäyttölautasia tai vesivärin sekoittamiseen tarkoitettu paletti s puuvillakangasta tai pesusieni veden kuivaamiseen s hyvälaatuista vesiväripaperia (puuvilla tai pellavakuituista) s kevyt maalausteline (ei välttämätön) s vesipulloja s vedellä täytettävä suihkepullo paperin Seppo Väänänen. kostuttamiseen s maalarin teippiä tai ruskeaa liimapaperia Kurssipaikalta voi ostaa paperia ja värejä. Kurssilla työskennellään maastossa, joten ota mukaan sopiva lämmin vaatetus ja maastoon soveltuvat jalkineet Osallistumismaksu Kurssin osallistumismaksu on 210 /osallistuja, ja se sisältää kurssin opetuksen, vakuutuksen, avajaiskahvit ja viisi akvarellipaperia/osallistuja. S-Etukortilla 10 :n alennus/henkilö. Majoittuminen ja ruokailu Break Sokos Hotel Koli tarjoaa majoituspakettia leirin ajaksi. Majoitus alk. 88 /2hh/vrk, 68 /1hh/vrk. Ruokailuvaihtoehdot käydään läpi kurssin alussa. Majoitusvaraukset ja tiedustelut: Break Sokos Hotel Koli, puh , sales. koli@sokoshotels.fi, Ilmoittautuminen Kurssille otetaan 15 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssin toteutuminen edellyttää kahdeksaa opiskelijaa. Ilmoittautuminen kuvataideleirille alkaa 3.1. klo osoitteessa Kurssin ilmoittautumisnumero on Sitovat ilmoittautumiset 4.8. mennessä. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä perumisista laskutetaan kurssin osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Opiston lukukausikohtainen yleismaksu ei koske tätä kurssia. Tiedustelut kurssien sisällöstä Lieksan kansalaisopisto Asko Saarelainen p tai asko.saarelainen@lieksa.fi Kuvataideleirit järjestävät yhteistyössä Lieksan kansalaisopisto ja Break Sokos Hotel Koli. kansalaisopisto
7 Korento kevät Lennokkia lennättämään keväällä Kuva: Asko Saarelainen Maaliskuun puolenvälin jälkeen alkaa jo olla lennätyskelejä, arvelee Kari Heinonen, jonka on tarkoitus pitää kansalaisopistossa kevätkaudella radio-ohjattavien lennokkien kurssi. Tammikuussa aletaan opetella sähkötekniikkaa ja rakentaa koneita, keväällä lähdetään järven jäälle ja Viekin lentokentälle. Jääkenttä on Heinosen mielestä alussa hyvä lennätyspaikka. Siellä oppii arvioimaan etäisyyksiä. Jos lennokki jää laskussa kauas, niin hangessa kahlaaminen opettaa tarkemmaksi jatkossa. Viekin lentokenttä Lieksan ja Nurmeksen keskustojen puolivälissä on myös lennokkiharrastajien kannalta hirveän hyvä, sillä ilmatila on siellä melko vapaa ja muuta ilmaliikennettä vähän. Kansalaisopiston kurssilla rakennetaan radio-ohjattava Multiplex Easy Star II tai vastaava moottorilennokki rakennussarjasta, varustetaan se moottorilla ja radio-ohjauslaitteistolla sekä opetellaan lennättämään konetta. Voi kurssilla kyllä rakentaa myös vaikka balsalennokin tai -liidokinkin, jos ei halua radio-ohjattavaa konetta, lupaa opettaja. Joskus jatkossa voisi ohjelmaan tulla vaikka sisäkoneidenkin rakentaminen; liikunta- ja urheiluhalleissa lennätettävät lennokit ovat oma lajinsa. Alaikäraja lennokkikurssille on 12 vuotta; kurssi soveltuu hyvin esimerkiksi vanhemman ja lapsen yhteisprojektiksi. Kurssille ilmoittautuminen tapahtuu Suunnilleen tällainen, vain hieman pienempi sähkökäyttöinen ja radioohjattava lennokki on tarkoitus tehdä kansalaisopiston kevään kurssilla, näyttää kurssin opettaja Kari Heinonen. Taustalla on keltainen, polttomoottorilla varustettu Piper Cup -lennokki. Maakuntakorkeakoulu kouluttaa käytännössä Yliopistotasoiset sosiaalityön perusopinnot ovat monimuotoisesti käynnissä tänä talvena Lieksassa, Nurmeksessa ja Joensuussa. Jonkin verran sosionomiopintoja järjestetään ensi keväänä Nurmeksessa. Lieksassa opiskelleita sairaanhoitajia valmistui joulukuussa, ja toinenkin kurssi on käynnissä. Lieksassa pidetään yhteistyössä kansalaisopiston kanssa helmikuussa matkailupalveluiden turvallisuutta koskeva Kareliaammattikorkeakoulun kurssi, ja on tradenomiopiskelija- ja yrittäjätapaaminen erityisesti liiketalouden opiskelijoiden harjoitteluita, opinnäytetöitä ja kesätyömahdollisuuksia ajatellen. Maakuntakorkeakoulun keskeiset tehtävät kiteytyvät sanoihin koulutus, kehittäminen sekä opintoneuvonta ja -ohjaus. On erittäin tärkeää, että ihmisillä on mahdollisuuksia opiskella korkeakouluopintoja maakunnan eri alueilla, sanoo Pohjois- Karjalan maakuntakorkeakoulun koordinaattori Mervi Lätti Karelia-ammattikorkeakoulusta. Syksyllä 2010 alkanut sairaanhoitajakoulutus sujui alun teknisten vaikeuksien jälkeen hyvin, kertoi opettajatuutorina toiminut yliopettaja Pirjo Vesa Kareliaammattikorkeakoulusta muutama päivä ennen valmistujaisjuhlaa. Opiskelijoilla oli korkea motivaatio sairaanhoitajatutkinnon suorittamiseen, joten se ilmeni monella tavalla oppimisessa. Lieksan ammattiopistoa tahdon kiittää yhteistyöstä, joka normaalisti, mieluimmin verkon kautta kansalaisopiston Helle- Wi-järjestelmässä, mutta kurssin aluksi, ensimmäisellä kokoontumiskerralla pidettävässä tiedotustilaisuudessa voi vielä perua osallistumisen. Tiedotustilaisuudessa käsitellään muun muassa kurssisuunnitelma, laitehankinnat ja vakuutusasiat. Lennättäminen vaatii kolmannen osapuolen vahingot kattavan kotivakuutuksen. Kurssimaksu on 43 henkilöltä ja radio-ohjattavan, sähkömoottorikäyttöisen lennokin välinekustannukset noin 250. On myös otettava huomioon, että kuljetusmahdollisuutta tarvitaan, koska käytössä olevassa puutyöluokassa ei ole varastotilaa, ja myöhemmin on päästävä myös lennätyspaikoille. Rakennushankkeet viedään kurssilla läpi tasatahtia, vaihe vaiheelta. Kari Heinosen oma lennokkiharrastus alkoi jo ja 1960-lukujen vaihteessa Joensuun seurakunnan lennokkikerhossa. Tätä nykyä hänellä on lentokuntoisia koneita puolenkymmentä. Varmaan kymmeniä on tullut tehdyksi. Lisätietoja radio-ohjattavien lennokkien kurssista on saatavissa opettajalta: citroenxmv6@hotmail.com. Kuva: Pasi Karonen on sujunut upeasti. Edelleen on Lieksassa menossa toinen sairaanhoitajakoulutus, joka alkoi työvoimapoliittisena osatoteutuksena vuoden 2012 alussa. Ammattiopiston tarjoamaa yhteistyötä kiittelee myös tämän kurssin opettajatuutori, Karelia-ammattikorkeakoulun tuntiopettaja Kirsi Sallinen. Opinnot ovat mukavalla mallilla ja ryhmähenki on hyvä. Iso osa, jos ei jopa kaikki, jäänee valmistuttuaan sinne Lieksa Nurmessektorille töihin. Pasi Karonen Koulutuskoordinaattori Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu Lieksassa maakuntakorkeakoulu Matkailuturvallisuus koulutusta helmikuussa Matkailupalveluiden turvallisuus on nousemassa entistä tärkeämmäksi asiaksi erityisesti ulkomaisten ja eri kulttuureista tulevien matkailijoiden määrän lisääntyessä. Yksi tärkeimmistä tekijöistä matkailijalle ja samalla kilpailu- ja laatutekijä yritykselle on se, kuinka turvallisiksi palvelut koetaan. Asiakkaiden turvallisuudesta huolehditaan muun muassa riskikartoitusten, pelastussuunnitelmien, erilaisten ohjeistusten, vakuutusten sekä lainsäädännön avulla. Karelia-ammattikorkeakoulun, Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun ja Lieksan kansalaisopiston yhteistyönä järjestetään Lieksassa helmikuussa kolmen opintopisteen laajuinen Matkailupalveluiden turvallisuus -opintojakso, jonka vetää tuntiopettaja Keijo Koskinen Karelia-ammattikorkeakoulun Luovan talouden keskuksesta. Lähiopetusta Lieksan lukiossa on kahtena lauantaina 1.2. ja Lisäksi kuuluu kokonaisuuteen kurssikirjallisuutta, itsenäistä työskentelyä ja harjoitustöitä. Maksut Opintomaksu on 70, kurssi ei sisälly kansalaisopiston lukukausikohtaiseen yleismaksuun. Keskeinen sisältö s Toiminnan turvallisuus matkailualalla, matkailu- ja ohjelmapalveluihin liittyvät riskit ja keinoja vahinkojen välttämiseksi. s Opinnoissa tutustutaan uudistuneeseen kuluttajaturvallisuutta koskevaan lainsäädäntöön matkailun näkökulmasta sekä tunnistetaan turvallisuus yhtenä laadun osatekijänä ja matkailualan vastuukysymykset turvallisuuden kannalta. s Keskeinen lainsäädäntö: kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011), valtioneuvoston asetus eräitä kuluttajapalveluja koskevasta turvallisuusasiakirjasta (1110/2011), valtioneuvoston asetus kulutustavaroista ja kuluttajapalveluksista annettavista tiedoista (613/2004), pelastuslaki (379/2011) sekä valtioneuvoston asetus pelastustoimesta (407/2011). s Eri viranomaisten rooli ohjeistojen valvonnassa. s Käytännön harjoitustehtävä: uuden ohjeiston mukaisen turvallisuusasiakirjan laadinta omalle yritykselle. Lähiopetus Kahtena intensiivisenä lauantaina 1.2. ja lukion atkluokassa tuntia kontaktiluentoja. 4 tuntia kurssilaisten harjoitustöiden esityksiä. Kurssilaisten itsenäinen työskentely s Itsenäisen työskentelyn tehtävät laaditaan kurssilaisten omien tarpeiden mukaisesti. s Tarkempi tehtäväkuvaus annetaan ensimmäisen luennon yhteydessä. Oppimateriaali s Verhelä, P Matkailun ohjelmapalvelujen turvallisuus. Edita. s Saukkoriipi, P Ohjelmapalvelujen turvallisuus Itä- Suomen läänissä. PKAMK. s Raudas, A Hotellin ja ravintolan työturvallisuus. Työturvallisuuskeskus. s Opinnäytetyöt: Puranen L Keinoja vahinkojen välttämiseksi ohjelmapalveluissa; Sahanen N. & Pyykkö M Pielisen Karjalan ohjelmapalveluyritysten tarvekartoitus. Ilmoittautuminen Kansalaisopiston verkkoilmoittautumisjärjestelmän kautta: Kurssinumero on , ja kurssi löytyy luokasta Majoitus- ja ravitsemisala.
8 8 Korento kevät 2014 LIEKSAN KANSALAISOPISTON OPETUSOHJELMA BREAK SOKOS HOTEL Ylä-Kolintie 39 perjantai Kuvataideleiri Akvarelleja kansallismaisemassa Opetus alk. klo Maksu 210, lisäksi majoitus ja ruokailumaksut. Kuvataideleiri Ruskan henki Opetus alk. klo Maksu 300, lisäksi majoitus ja ruokailumaksut. HOTELLI PIELINEN Läpikäytäväntie 54 klo Matkailuvenäjää Maksu 31, alkaa JAMALIN KOULU klo Liikuntaryhmä, A Maksu 31, KESKUSKOULU klo Matalan kynnyksen liikuntaryhmä klo Posliininmaalaus, ryhmä B Maksu 37, alkaa 8.1. klo Maalaus, alkeet/jatko Taideopetustila, maksu 37, alkaa 8.1. klo Maalaus, jatko Taideopetustila, maksu 37, lauantai sunnuntai klo Mallimaalaus Liikuntasali, maksu 18 KESKUSKOULU Moisionkatu 15 (käynti uuden puolen luokkiin Koski-Jaakonkadun puolelta) klo Maailman ruokia Maksu 43 /tarvikemaksu n. 7, klo Kokkailun perusteita Maksu 31 /tarvikemaksu n. 7 kerta, alkaa 8.1. Perjantai klo Touhutunti (yli vuoden ikäiset) Iso sali, maksu 18, alkaa KESKUSKOULU Kuhmonkatu 30 klo Circuit/kuntopiiri Maksu 31, Metallityöt, ryhmä A Maksu 43, Pääsiäiskoristeita rautalangasta ja paperinarusta Maksu 31, alkaa Puutyöt, ryhmä A Maksu 43, klo Kiinteytysjumppa, ryhmä A Maksu 31, klo Kiinteytysjumppa, ryhmä B Maksu 31, Metallityöt, ryhmä B Maksu 43, Puutyöt, ryhmä B Maksu 43, Kaunista käsillä Maksu 37, alkaa klo Ryhtijumppa Maksu 31, klo Interfit Maksu 31, klo Kiinteytysjumppa, ryhmä C Puutyöt, ryhmä C Maksu 43, alkaa 8.1. klo Tilkkutyö Maksu 37, alkaa 8.1. klo Zumba Radio-ohjattavat lennokit Maksu 43, välinekustannukset 250, Tiedotustilaisuus 9.1. klo Muita käsitöitä Maksu 31, klo Kahvakuula, ryhmä A Maksu 31, Sunnuntai klo Lavatanssi, alkeet Maksu 31, alkaa klo Lavatanssi, alkeista eteenpäin Maksu 31, alkaa klo Lavatanssi, jatko Maksu 31, alkaa lauantai sunnuntai klo Katiskat Puutyöluokka Maksu 18, tarvikemaksu KOLIN KOULU Aapiskukontie 11 klo Kolin kylähistoria Maksu 31, alkaa klo Kyläkuoro Kolibri Maksu 37, Perjantai klo Musiikkiryhmä Maksu 37, alkaa klo Liikuntaryhmä B Maksu 31, alkaa KULMA Asemakatu klo KAHVAKUULA, ryhmä B KULTTUURIKESKUS Pielisentie 9 11 klo Pelimannit Kokoushuone 1, maksu 37, klo Dancebic, alkeet Monitoimisali, maksu 31, klo Dancebic, jatko Monitoimisali, maksu 31, klo Senioripuhallinorkesteri Brahe-sali, maksu 37, klo Omaishoitajien keskusteluryhmä Kokoushuone Simpauttaja Kokoontumiset 14.1., 4.2., ja 1.4. Ei kurssimaksua klo Miten opastan Lieksassa Kokoushuone Simpauttaja, maksu 31, alkaa klo Seniorijooga Monitoimisali, maksu 31, alkaa 8.1. klo Runopiiri Kokoushuone Simpauttaja, maksu 18, alkaa joka toinen viikko klo Harmonikka, alkeet Kokoushuone 1, maksu 31, klo Step-aerobic Monitoimisali, maksu 31, klo Harmonikka, jatko Kokoushuone 1, maksu 31, klo Pilates, alkeet Monitoimisali, maksu 31, klo Pilates, jatko Monitoimisali, maksu 31, Lauantai klo Qi gong kiinalainen aamuvoimistelu Monitoimisali, maksu 31, alkaa Lieksan neljäs kulttuuriseminaari Brahe-sali perjantai lauantai Vapaa pääsy. Lauantai klo Taimesta tehtaaseen metsänomistajan yleiskurssi Kokoushuone Simpauttaja, (3.5. retkipäivä), maksu 18 KUNTOKESKUS SYKEX Moisionkatu 2 klo Kuntosali naiset Maksu 96, sisältää opetuksen ja kuntosalimaksun, alkaa klo Kuntosali miehet Maksu 96, sisältää opetuksen ja kuntosalimaksun, alkaa LIEKSAN KRISTILLINEN OPISTO Kylänlahdentie 81 klo Liikuntaryhmä C LIEKSAN LUKIO klo Digikuvauksen ja kuvankäsittelyn alkeita ATK-luokka 106, maksu 31, klo Suomea ulkomaalaisille II Luokka 101, maksu 31, klo Englanti IV Luokka 203, maksu 31, klo Italian alkeet Luokka 204, maksu 31, opetus ja 7.4. klo Englannin virkistyskurssi Luokka 203, maksu 31, klo Suomea ulkomaalaisille, jatko Luokka 101, maksu 31, klo Tietotekniikkaa seniorit, alkeet ATK-luokka 106, maksu 42, sisältää opetuksen ja muistitikun, klo Mieskuoro Auditorio, maksu 37, Pienrakennuskurssi Luokka 201, maksu 18, alkaa 1.4. Kurssi jatkuu keskiviikko 2.4. ja torstai 3.4. klo Venäjä II Luokka 101, maksu 31, klo Englannin keskusteluryhmä Luokka 203, maksu 31, klo Italian jatko Luokka 204, maksu 31, opetus ja 8.4. klo Perhot Luokka 205, maksu 37,
9 Korento kevät klo Venäjän jatko Luokka 101, maksu 31, klo Englannin alkeet Luokka 203, maksu 31, alkaa 8.1. klo Tietotekniikkaa senioreille, jatko ATK-luokka 106, maksu 37, alkaa 8.1. klo Ranskan alkeet Luokka 101, alkaa 8.1. klo Korvattomien lauluryhmä Auditorio, maksu 31, alkaa 8.1. (ei kokoontumista 15.1.) klo Englanti II Luokka 203, maksu 31, alkaa 8.1. klo Internet, jatko ATK-luokka 106, maksu 18, alkaa 8.1. klo Tietotekniikan kertauskurssi ATK-luokka 106, maksu 18, alkaa klo Oloneuvosten laulelmaryhmä Auditorio, maksu 31, Kokoontumiset klo Englanti, III Luokka 101, maksu 31, klo Windows-perusteet ATK-luokka 106, maksu 37, klo Yhdistystalouden perusteet Luokka 205, maksu 18, alkaa klo Saksan jatko Luokka 133, maksu 31, klo Venäjän alkeet Luokka 101, maksu 31, Lauantai ja klo Sosiaalinen media ja blogit ATK-luokka 106, maksu 18 lauantai sunnuntai klo Ensiapu 2 Luokka 106. Lauantaina 8.2. kokoontuminen Nurmeksessa ja sunnuntaina 9.2. Lieksassa, maksu 31 (ensiapukortti 7 ) Lauantai 1.2. ja klo Matkailupalveluiden turvallisuus ATK-luokka 106, maksu 70 Perjantai sunnuntai Luovan kirjoittamisen tehoviikonloppu Luokka 101, perjantai klo , lauantai klo ja sunnuntai klo , maksu klo Lieksan alueen kallioperä ja kansannäytetoiminta Auditorio. Vapaa pääsy. maanantai 7.4. klo Valokuituverkkoilta Auditorio, vapaa pääsy. Puutarhan kevät Luokka 133, tiistai 8.4. ja keskiviikko 9.4. ja klo , maksu 18 LIEKSAN TAITOKESKUS Pielisentie 17 klo Hopeakorut ja emalikorut Opetus ja maksu 18, materiaalimaksu hopeasavi 27, emali 17 LOUKUN KYLÄTALO klo Liikuntaryhmä D Maksu 31, klo Kuntoliikunta, ryhmä A MERILÄN KOULU Kainuuntie 96 klo Kansantanssi alkeet/jatko Maksu 31, klo Naperosirkus, ryhmä A Maksu 18, klo Naperosirkus, ryhmä B Maksu 18, klo Lastensirkus, ryhmä A Maksu 18, klo Nuorten ja aikuisten ryhmä Maksu 31, klo Naperosirkus, ryhmä C Maksu 18, alkaa 8.1. klo Lastensirkus, ryhmä B Maksu 18, alkaa 8.1. klo Lastensirkus, ryhmä C Maksu 18, alkaa 8.1. klo Nuorten ja aikuisten ilma-akrobatiaa Perjantai klo Kuntoliikunta, ryhmä B Maksu 31, alkaa ORTODOKSINEN SEURAKUNTASALI Salmenkatu 5, Nurmes Ikoninmaalauksen viikonloppukurssi Ilmoittautumiset Ylä-Karjalan kansalaisopisto, kurssinumero PIELISEN KARJALAN MUSIIKKIOPISTO Koski-Jaakonkatu 4 klo Matkailuenglantia Teorialuokka, maksu 31, alkaa 8.1. Sunnuntai klo Guitar&string orchestra Erkki Eskelinen sali, maksu 31, alkaa PÄIVÄKESKUS KARPALO Jokikatu 2 klo Yhteislauluhetki Kokoontumiset 27.1., 17.2., ja ei kurssimaksua klo Posliininmaalaus, ryhmä A Maksu 37, klo Hopeaketju Maksu 31, alkaa Tiedotustilaisuus tiistaina 7.1. klo Päiväkeskus Karpalossa, uusien opiskelijoiden läsnäolo välttämätön. klo Posliininmaalaus, ryhmä C Maksu 37, Perjantai klo Sekakuoro Maksu 37, alkaa lauantai sunnuntai ja klo Lasityöt Maksu 37. Tiedotustilaisuus Päiväkeskus Karpalossa tiistaina 7.1. klo , uusien opiskelijoiden läsnäolo välttämätön. PÄÄKIRJASTO Urheilukatu 4 klo Kiinnostavaa historiaa Maksu 18, alkaa joka toinen viikko Kirjailijavierailut: keskiviikko Matti Kettunen ja keskiviikko 5.2. Marjo Heiskanen klo Vapaa pääsy. RANTALAN KOULU Rantalantie 4 klo Gymstick klo Jooga, alkeet Maksu 31, klo Jooga, jatko Maksu 31, Perjantai klo Selkätreeni Maksu 18, alkaa klo Kuntoliikunta, ryhmä C Maksu 31, alkaa SANKKILANTIE 2 A 1 klo Työpaja Maksu 37, lisäksi tilavuokramaksu 65 /lukukausi, SIVISTYSVIRASTO Rantalantie 8 klo Saksan II Kokoushuone, maksu 31, TOUKOLANTIEN PÄIVÄTOIMINNOT JA ASUMISPALVELUT Toukolantie 27 klo Toukolantien musiikkiryhmä Maksu 18, Lauantai klo Kehitysvammaisen musiikkiryhmä Maksu 18, alkaa joka toinen viikko UIMAHALLI Kainuuntie 7 klo Allasvoimistelu Maksu 18, lisäksi uimahallimaksu, klo Vesijumppa/vesijuoksu 1 kevyt Maksu 18, lisäksi uimahallimaksu, klo Vesijumppa/vesijuoksu 2 tehokas Maksu 18, lisäksi uimahallimaksu, VIEKIN SEURAKUNTATALO klo Laulu- ja soittoryhmä Maksu 37, VIENSUUN URHEILUTALO klo Liikuntaryhmä E VIRIKESOPPI Reunatie 13 E 29 klo Suomen kielen alkeiskurssi Maksu 31, alkaa Tiedotustilaisuus Virikesopessa tiistai 7.1. klo VUONISKYLIEN KOULU Kylätie 4 klo KUNTOLiikuntaryhmä D Maksu 31, VUONISLAHDEN KYLÄTOIMINTA- KESKUS KUKKO OY Vuonislahdentie 184 klo Laulu- ja soittoryhmä Vuolaset Maksu 37, alkaa 8.1.
10 10 Korento kevät 2014 YLEISÖLUENNOT Kirjailijavierailu/ Matti Kettunen Pääkirjasto, Urheilukatu klo Matti Kettunen on Joensuussa asuva eräkirjailija, joka on kuvannut erityisesti suomalaista kalastusta ja kalastusperinnettä sekä tarinakokoelmissa että tietokirjoissa jo 1980-luvulta alkaen. Hänen uusimpia teoksiaan ovat Uistinmestarien sormenjälkiä (2011) ja Mökkikalastajan käsikirja (2013). Suomen Maakuntakirjailijat myönsi Kettuselle Maakuntakirjailijat-mitalin vuonna Yhteistyössä Lieksan kirjaston kanssa. Kustannusosakeyhtiö Siltala Kirjailijavierailu/Marjo heiskanen Pääkirjasto, Urheilukatu klo Marjo Heiskanen on helsinkiläinen kirjailija, joka toimi sanataiteen läänintaiteilijana Pohjois-Savossa vuosina Kustannusosakeyhtiö Siltala on julkaissut häneltä romaanin Idiootin valinta (Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas 2009), runokokoelman Äänes (2010) ja tuoreimpana kiihkeän kansallishenkisen nuoren upseerin elämäkertateoksen Kollaan kenttäpapin tarina (2012). Tänä vuonna Marjo Heiskanen on toimittanut saksannetun pohjoissavolaisen runon kokoelman Wie anders du bist Kuinka olet toinen. Hänen tekstejään on myös sävelletty. Syksyllä 2013 hän asui ja työskenteli Vuonislahden taiteilijaresidenssissä. Yhteistyössä Lieksan kirjaston kanssa lieksan alueen KallioPerä ja KansannäYtetoiMinta Lieksan lukio, auditorio, 1.4. klo Geologian tutkimuskeskuksen asiantuntijat kertovat Lieksan ja lähiympäristön kallioperän kehityksestä ja siitä saaduista uusista tutkimustuloksista sekä tutkimuskeskuksen kansannäytetoiminnasta. Tilaisuuteen voi tuoda omia kiviään tunnistettaviksi. Yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen kanssa valokuituverkkoilta Lieksan lukio, auditorio, 7.4. klo Karisto Oy Kustannusliike Kiinteän valokuituverkon rakentaminen on parhaillaan käynnissä eri puolilla Pielisen Karjalaa, esimerkiksi Lieksan Pankakoskella. Ei kuitenkaan vielä riitä, että vedetään kaapeli. Mitä seuraavaksi pitäisi tehdä ja tarvittaisiin? Mitä laitteita ja asennuksia pitää olla, jotta saa systeemin toimimaan? Jos haluaa vaikka tarkkapiirtotelevision, mitä se edellyttää? Tiedotus- ja keskusteluilta järjestetään yhteistyössä Pielisen tietoverkko-osuuskunnan kanssa. HISTORIA Kolin KYlähistoria Kolin koulu, Aapiskukontie 11 klo Ensimmäinen kokoontuminen torstaina oppituntia Opettajana FL Asko Saarelainen Kolin kylähistorian tekeminen. Jatkoa syksyn kurssille. Maksu 31. IHMISYHTEISÖ omaishoitajien KesKustelurYhMä Kulttuurikeskus, kokoushuone Simpauttaja klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana omaishoitajien projektisihteeri Sirpa Saastamoinen Ajatuksia omaishoitajien toivomista aiheista, keskustelua omaishoitotilanteesta ja arjen selviytymiskeinoista, vertaistukea ja virkistystä. Kokoontumiset ja 1.4. Ei kurssimaksua Miten opastan lieksassa? Kulttuurikeskus, kokoushuone Simpauttaja klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana FL Asko Saarelainen Lähinnä matkailuoppaille suunnattu ryhmä, jossa syvennetään tietoja eri kohteista. Jatkoa syksyn kurssille. Maksu YhdistYstalouden Perusteet Lieksan lukio, luokka 205, klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana Ritva Kurkinen Yhdistysten, taloyhtiöiden ja muiden kirjanpitovelvollisten yhteisöjen jäsenille, sellaisten hallitusten ja johtokuntien jäsenille, toiminnantarkastajille ja muille aktiivitoimijoille tarkoitettu taloudenpidon peruskurssi. Käydään läpi koko vuodenkierto: talousarvio, kirjanpito, tilinpäätös ja tilintarkastus. Kurssiin sisältyy käytännön harjoituksia. Pohjatietovaatimuksia ei ole, vaan mukaan voi tulla jokainen, jota aihe kiinnostaa tai jolle se on tarpeellinen. Maksu 18. KIRJALLISUUS luovan KirjoittaMisen tehoviikonloppu Lieksan lukio, luokka 101, Koulukatu 16 Perjantai sunnuntai perjantai klo , lauantai klo ja sunnuntai klo , 15 oppituntia Opettajana kirjailija Marja Björk Teemme runsaasti helppoja ja hauskoja kirjoitusharjoituksia, välissä hieman teoriaa. Mitä luovan kirjoittamisen harrastaminen on? Kirjoittajan omakuva, tavoitteet, työrytmi ja työvälineet. Kirjoittamisen esteet. Toiminnan ja kuvauksen kirjoittaminen. Katsaus kustantajiin ja kirjailijan ja kustantajan suhteeseen Kurssi sopii vasta-alkajille ja pidempään kirjoittamista harrastaneille. Mukaan eväät, rohkea mieli, hyvä kynä ja iso vihko. Maksu 31. TIETOTEKNIIKKA sosiaalinen Media ja Blogit Lieksan lukio, ATK-luokka 106, Lauantai klo Opetus ja oppituntia Opettajana projektiasiantuntija Eine Pakarinen Haluatko tutustua ja samalla oppia käyttämään sosiaalisen median palveluja: mm. Google+, Blogger, Facebook, YouTube jne.? Kurssilla opiskelemme palvelujen hyödyntämistä sekä tiedon tuottamista sosiaalisen median välineillä. Oma muistitikku. Maksu tietotekniikkaa senioreille, alkeet Lieksan lukio, ATK-luokka 106, Koulukatu 16 klo Opetus 39 oppituntia Opettajana tietotekniikan insinööri Kati Honkanen Rauhallisesti ja leppoisasti etenevä kurssi henkilöille, joilla ei ole aiempaa kokemusta tietokoneen käytöstä. Harjoitellaan koneen peruskäyttöä sekä hiiren ja näppäimistön hallintaa, opitaan tekstinkäsittelyn ja Internetin alkeita. Maksu 42, sisältää opetuksen ja muistitikun digikuvauksen ja KuvanKäsittelYn alkeita Lieksan lukio, ATK-luokka 106, klo Opetus 26 oppituntia Opettajana tietotekniikan insinööri Kati Honkanen Tutustutaan omaan digipokkariin, sen asetuksiin sekä kuvausperusteisiin. Harjoitellaan kuvaamaan kamerasta löytyvillä käsisäädöillä. Kuvien siirto kamerasta tietokoneelle. Tehdään kuviin perussäädöt: kuvakoko, valoisuus, värit, terävöitys. Lopuksi kuvan tallennus eri muodoissa. Ohjelmina Picasa ja GNU Image Manipulation Program GIMP. Kurssi on käytäntöpainotteinen. Kurssin sisältöä voidaan muokata kurssilaisten toiveiden mukaan. Edellyttää tietokoneen peruskäytön hallintaa. Oma muistitikku on välttämätön. Maksu tietotekniikkaa senioreille, jatko Lieksan lukio, ATK-luokka 106, klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana FM Pasi Karonen Kurssi sopii henkilöille, jotka ovat käyneet alkeiskurssin tai joilla on muuten jonkin verran kokemusta tietokoneen käytöstä. Kerrataan ja syvennetään tekstinkäsittelyn ja Internetin käytön perusteita. Oma muistitikku on välttämätön. Maksu WindoWs-Perusteet Lieksan lukio, ATK-luokka 106, klo Opetus 39 oppituntia Opettajana FM Pasi Karonen Tavoitteena järjestelmällinen tutustuminen Windows 7 -käyttöjärjestelmän yleisimpiin piirteisiin, muutamiin erilaisiin sovelluksiin ja Internetin arkikäytön perusteisiin. Käytettävissä on Windows 7 -käsikirja. Vertailupohjan saamiseksi voidaan hieman katsoa myös Linux-käyttöjärjestelmän Ubuntu-jakeluversiota. Omakätisellä harjoittelulla on suuri paino. Aloitteleville tai vain vähän perehtyneille tietokoneen käyttäjille. Oma muistitikku on välttämätön. Maksu internet, jatko Lieksan lukio, ATK-luokka 106, klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana FM Pasi Karonen Jatketaan viimesyksyisen kurssin pohjalta tutustumista Internetiin, sen erilaisiin käyttötapoihin ja -aloihin, aineistonhankintaan ja lähdekritiikkiin. Verkkomaailma on laajempi kuin usein arvataankaan, mutta vastaan tulee myös hankalia asioita. Ei pidä luulla, että Google olisi vastaus maailman kaikkiin kysymyksiin tai että Wikipedia kelpaisi lähteeksi. Lähtötaso tietokoneen peruskäytön hallinta; mukaan voi tulla myös vaikkei olisi viime syksyn Internetkurssilla ollutkaan. Oma muistitikku. Maksu tietotekniikan KertausKurssi Lieksan lukio, ATK-luokka 106, klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana FM Pasi Karonen Kurssi sopii henkilöille, jotka ovat käyneet esimerkiksi seniorien alkeis- ja jatkokurssit tai joilla on muuten jo kokemusta tietokoneen käytöstä. Kerrataan ja syvennetään eri aiheita tarpeen mukaan. Oma muistitikku on välttämätön. Maksu 18. KIELET SUOMI suomen Kielen alkeiskurssi Virikesoppi, Reunatie 13 E 29 klo klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana FM Inna Turpeinen Kurssi on tarkoitettu opiskelijoille, joiden suomen kielen taito on vähäistä. Kurssilla harjoitellaan arkielämän tilanteita sekä luetaan ja kirjoitetaan suomen kielellä. Opettajan omat materiaalit. Tiedotustilaisuus tiistaina 7.1. klo Virikesopissa. Maksu 31. ENGLANTI MatKailuenglantia Pielisen Karjalan musiikkiopisto, teorialuokka klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana FM Pasi Karonen Harjoitellaan erilaisia matkalla esiin tulevia tilanteita, esim. ostoksilla, ravintolassa, hotellissa, lentokentällä, raja-asemalla. Tutustutaan eri maiden piirteisiin, oloihin ja kulttuuriin mm. verkkoaineistojen perusteella. Lähtötaso A2. Käytetään opettajan omaa materiaalia tilanteen mukaan. Maksu 31.
11 Korento kevät ENGLANNIN KESKUSTELURYHMÄ Lieksan lukio, luokka 203, klo Opetus 26 oppituntia Opettajana FM Pasi Karonen Keskustelua englanniksi mielenkiintoisista aiheista, mm. kulttuurista sekä ajankohtaisista kotimaan ja ulkomaan uutisista ja ilmiöistä. Pääpaino on opiskelijan itseilmaisussa. Kurssilla käytetään mm. YLE:n ja BBC:n verkkosivuja, radio- ja televisio-ohjelmia sekä muita lähdeaineistoja. Lähtötaso B1. Maksu 31. VENÄJÄ MATKAILUVENÄJÄÄ Hotelli Pielinen, kokous- ja luentosali, Läpikäytäväntie 54 klo , (tiistaina klo ) Opetus alkaa oppituntia Opettajana Sviatoslav Ganchev Harjoitellaan matkalla tarvittavia käytännön puhetilanteita venäjää äidinkielenään puhuvan opettajan johdolla. Kurssi on jatkoa syksyn palveluvenäjäkurssille. Soveltuu kyrilliset kirjaimet osaaville. Opettajan omat materiaalit. Maksu 31. MUSIIKKI YHTEISLAULUHETKI Päiväkeskus Karpalo, Jokikatu 2 klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana Markku Korpinen Lauletaan yhdessä tuttuja lauluja. Kevään kokoontumiset humpat, tangot,valssit kansanlaulut koulu- ja lastenlaulut hengelliset laulut. Ei kurssimaksua MUSIIKKIRYHMÄ Kolin koulu, Aapiskukontie 11 Perjantai klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana muusikko Pentti Karjalainen Yhteissoittoryhmä, joka sopii sekä vasta-alkajille että pitemmälle ehtineille. Kaikki musiikin harrastajat rohkeasti mukaan ikään ja soittotaitoon katsomatta. Maksu TOUKOLANTIEN MUSIIKKIRYHMÄ Toukolantien päivätoiminnot ja asumispalvelut, Toukolantie 27 klo Opetus 13 oppituntia Opettajana Emmi Pääkkönen Lauletaan ja soitetaan eri musiikkityylejä. Maksu 18. SANATAIDE RUNOPIIRI Kulttuurikeskus, kokoushuone Simpauttaja klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana Inka Kivi-Stranius Runopiirissä keskeistä ovat runot ja niiden analysointi ja tulkinta. Ryhmässä on käytössä ohjaajan valitsemia runoja ja mahdollisuus myös opiskelijan omiin runovalintoihin. Voit hioa esityskuntoon vaikkapa oman onnittelurunon tai muun mieluisan lyhyen tekstin. Kokoontumiset ja Maksu 18. KUVATAITEET MALLIMAALAUS Keskuskoulu, Lauantai sunnuntai klo , 12 oppituntia Opettajana kuvataiteilija Anssi Mikael Okkonen Elävän mallin maalausta ohjauksessa öljy/akryyliväreillä tai piirtämällä. Maksu 18. IKONINMAALAUKSEN VIIKONLOPPUKURSSI Ortodoksinen seurakuntasali, Salmenkatu 5, Nurmes Alkaminen ilmoitetaan myöhemmin Ilmoittautumiset Ylä-Karjalan kansalaisopistoon, kurssinumero NÄYTTÄMÖ- TAITEET Lieksan teatterin ja Viekin kylänäyttelijöiden kevään ohjelmasta ilmoitetaan myöhemmin Lieksan Lehden kansalaisopistopalstalla ja opiston Internet-sivuilla. LIIKUNTA TOUHUTUNTI Keskuskoulu, Moisionkatu 15, iso sali Perjantai klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana LitM Pirjo Rämänen Touhutunti on tarkoitettu vanhemmille ja lapsille (yli vuoden ikäiset) yhteiseksi liikuntatuokioksi. Liikuntatilassa leikitään, pelataan ja touhutaan joko koko ryhmänä tai yksin erilaisissa tehtäväpisteissä. Tunnin aikana käytetään paljon erilaisia välineitä kuten palloja, mailoja ym. Maksu KUNTOSALI NAISET Kuntokeskus SykeX, Moisionkatu 2 klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana LitM Pirjo Rämänen Lihaskunnon kohottaminen kuntosalilaitteita käyttäen. Tuntiohjelmaan kuuluu lihaskunnon kohottaminen, kiinteytys ja venyttelyt. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille naisille. Maksu 96, sisältää opetuksen ja kuntosalimaksun KUNTOSALI MIEHET Kuntokeskus SykeX, Moisionkatu 2 klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana LitM Pirjo Rämänen Lihaskunnon kohottaminen kuntosalilaitteita käyttäen. Tuntiohjelmaan kuuluu lihaskunnon kohottaminen ja venyttelyt. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille miehille. Maksu 96, sisältää opetuksen ja kuntosalimaksun. KÄYTÄNNÖN TAIDOT KAUNISTA KÄSILLÄ Keskuskoulu, Kuhmonkatu 30, tekstiilityöluokka Opetus alkaa oppituntia Opettajana KteO Silja Palviainen Ryhmässä on monipuolinen ohjelmatarjonta: neulonta, virkkaus, erikoistekniikoita, punontaa, ym. toiveiden mukaan, sopii myös aloitteleville opiskelijoille, valmiita malli-ideoita, myös uusia malleja. Maksu MUITA KÄSITÖITÄ Keskuskoulu, Kuhmonkatu 30, tekstiilityöluokka klo Opetus 26 oppituntia Opettajana tekstiilityönopettaja Anu Jänkävaara Jatkoa syksyn kurssille. Mukaan mahtuu uusia opiskelijoita. Maksu PÄÄSIÄISKORISTEITA RAUTALANGASTA JA PAPERINARUSTA Keskuskoulu, Kuhmonkatu 30, tekstiilityöluokka Opetus alkaa oppituntia Opettajana KteO Silja Palviainen Metallipunontaa ja solmeilua, sopii myös aloitteleville taitajille. Myös uusia malli-ideoita. Maksu HOPEAKETJU Päiväkeskus Karpalo, Jokikatu 2 klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana taide- ja sisustuslasiartesaani Pirjo Honkanen Punotaan ketjuja messinki- ja hopealangasta. Materiaalin hankinta yhteistilauksena. Kurssilla tarvitaan pihdit, jotka maksavat n. 18. Tiedotustilaisuus tiistaina 7.1. klo Päiväkeskus Karpalossa, uusien opiskelijoiden läsnäolo välttämätön. Maksu HOPEAKORUT JA EMALIKORUT Lieksan taitokeskus, Pielisentie 17 klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana Aija Väätäinen Kurssilla tehdään kaulakoru ja korvakorut hopeasavesta ja emalista. Kurssilla on käytössä myös valmiita muotteja. Materiaalimaksu hopeasavi 27 ja emali 17. Maksu LASITYÖT Päiväkeskus Karpalo, Jokikatu 2 Lauantai sunnuntai ja klo , 39 oppituntia Opettajana taide- ja sisustuslasiartesaani Pirjo Honkanen Valmistetaan lasitöitä eri tekniikoilla. Tiedotustilaisuus tiistaina 7.1. klo Päiväkeskus Karpalossa, uusien opiskelijoiden läsnäolo välttämätön. Maksu PIEN- RAKENNUSKURSSI Lieksan lukio, luokka 201, 1.4., luokka 201, keskiviikko 2.4., luokka 204 ja torstai 3.4., luokka 201, 12 oppituntia Opettajina Antti Ihalainen ja Pirjo Hilonen Pienrakenteiden, kuten aitojen, laiturien, vajojen ja vastaavien rakentaminen ja remontointi. Mihin tarvitaan lupia, miten suunnitella työ, miten viedä se läpi. Kurssi toteutetaan tiiviinä periodina kolmena peräkkäisenä iltana , jotta osallistujilla on sitten mahdollisuus päästä soveltamaan oppeja jo alkavana keväänä. Toiveita kurssin sisällöksi voi ennakkoon lähettää osoitteeseen antti.ihalainen@ tentum.fi. Kokoontumispaikka on lukio: tiistaina luokka 201, keskiviikkona 204 ja torstaina taas 201. Maksu RADIO- OHJATTAVAT LENNOKIT Keskuskoulu, Kuhmonkatu 30, teknisen työn tilat Opetus 52 oppituntia Opettajana Kari Heinonen Radio-ohjattavan moottorilennokin rakentaminen rakennussarjasta, varustaminen moottorilla ja radio-ohjauslaitteistolla sekä radioohjattavan lennokin lennättäminen. Koneena Multiplex Easy Star II tai vastaava. Lennättäminen järven jäällä tai Viekin lentokentällä. Alaikäraja 12 vuotta; kurssi soveltuu hyvin esimerkiksi vanhemman ja lapsen yhteisprojektiksi. Kurssille ilmoittautuminen normaalisti, mieluimmin verkon kautta, mutta kurssin aluksi, ensimmäisellä kokoontumiskerralla pidettävässä tiedotustilaisuudessa voi vielä perua osallistumisen. Tiedotustilaisuudessa käsitellään kurssisuunnitelma, laitehankinnat, vakuutusasiat ym. On myös otettava huomioon, että kuljetusmahdollisuutta tarvitaan, koska käytössä olevassa puutyöluokassa ei ole varastotilaa, ja myöhemmin on päästävä myös lennätyspaikoille. Lisätietoja opettajalta: citroenxmv6@hotmail.com. Maksu 43, välinekustannukset noin 250. KALASTUS, METSÄTALOUS JA PUUTARHAN- HOITO KATISKAT Keskuskoulu, teknisen työn tilat, Kuhmonkatu 30 lauantai sunnuntai klo , 12 oppituntia Opettajana Kaija Höök Tehdään jokaiselle osallistujalle oma turbokatiska eli kaksinielukatiska. Maksu 18, tarvikemaksu TAIMESTA TEHTAASEEN METSÄNOMISTAJAN YLEISKURSSI Kulttuurikeskus, kokoushuone Simpauttaja Lauantai ja 3.5. klo , 12 oppituntia Opettajana metsäneuvoja Juhani Lehikoinen Yleiskuva metsätaloudesta kahtena lauantaipäivänä. Ensimmäisellä kerralla keskustellaan luokassa: mikä metsä on, metsän kehitysluokat, metsänmyynti, metsäverotus, jokamiehenoikeudet ja uudistunut metsälaki. Toisella kerralla lähdetään metsäretkelle: istutusalue, maaperän muokkaus, harvennushakkuu, vanha metsä. Jos sääennuste 3.5. on huono, voidaan sopia toinen retkipäivämäärä. Maksu PUUTARHURIN KEVÄT Lieksan lukio, luokka 133, 8.4. ja keskiviikko 9.4. ja klo , 12 oppituntia Opettajina Eila Lappalainen, Kari Kyllönen ja Leo Sutinen Pihamaan ja kotipuutarhan kevättyöt ja valmistautuminen kasvukauteen. Laajennetaan kuvaa myös hautausmaille ja hautojen hoitoon. Tarkastellaan nurmi-, pensas-, puu-, kukka-, vihannes-, marja-, yrtti- ja hedelmäaiheita ajankohtaisesta näkökulmasta. Maksu 18. KOTITALOUS MAAILMAN RUOKIA Keskuskoulu, Moisionkatu 15 klo Opetus 52 oppituntia Opettajana restonomi Arto Hiltunen Kurssin aikana valmistetaan eri maiden tyypillisiä ruokia sekä tutustutaan eri kulttuureihin. Maksu 43, lisäksi tarvikemaksu noin 7 /kerta KOKKAILUN PERUSTEITA Keskuskoulu, Moisionkatu 15 klo Opetus alkaa oppituntia Opettajana restonomi Arto Hiltunen Perusruoanvalmistusta hyvistä raaka-aineista. Soveltuu myös aloittelijoille. Kurssi alkaa 8.1., ja jatkoaikataulu keskiviikkoiltaisin sovitaan erikseen. Maksu 31, lisäksi tarvikemaksu noin 7 /kerta. MUU KOULUTUS TERVEYS ENSIAPU 2 Lieksan lukio, luokka 205, Lauantai sunnuntai klo , 16 oppituntia Opettajana ETK, ensiavun ja terveystiedon kouluttaja Niina Meriläinen Tavoite: Kurssin suorittanut tunnistaa koti-, työ- ja vapaa-ajan erilaisia onnettomuus- ja vaaratilanteita, osaa ehkäistä niitä ja toimia auttajana, lisäksi hän hallitsee erilaiset ensiaputoimenpiteet ja -välineet Lauantaina 8.2. kokoontuminen Nurmeksessa ja sunnuntaina 9.2. Lieksassa. Yhteiskurssi Ylä-Karjalan kansalaisopiston kanssa. Maksu 31 /ensiapukortti MATKAILU- PALVELUIDEN TURVALLISUUS Lieksan lukio, auditorio Opetus alkaa oppituntia Opettajana Keijo Koskinen Matkailupalveluiden turvallisuus on nousemassa entistä tärkeämmäksi asiaksi erityisesti ulkomaisten ja eri kulttuureista tulevien matkailijoiden määrän lisääntyessä. Yksi tärkeimmistä tekijöistä matkailijalle ja samalla kilpailu- ja laatutekijä yritykselle on se, kuinka turvallisiksi palvelut koetaan. Asiakkaiden turvallisuudesta huolehditaan muun muassa riskikartoitusten, pelastussuunnitelmien, erilaisten ohjeistusten, vakuutusten sekä lainsäädännön avulla. Tämä kurssi on kolmen opintopisteen laajuinen Kareliaammattikorkeakoulun opintojakso yhteistyössä maakuntakorkeakoulun kanssa, ja siihen sisältyy lähiopetusta kahtena lauantaina 1.2. ja 22.2., kurssikirjallisuutta, itsenäistä työskentelyä ja harjoitustöitä. Maksu 70.
12 12 Korento kevät klo 18 Opettajien Tuiskupäivän konsertti Erkki Eskelinen -sali Liput 10/5, ovelta klo 18 Solisti-ilta Erkki Eskelinen -sali Lieksan Nuorisojouset. Johtaa Mária Pyykkö. Liput 8/ klo 18 Kohti valoa Lieksan Kulttuurikeskus, Brahe-sali Oppilaskonsertti. Vapaa pääsy Philip Ellis. Kuva: Bill Cooper Jouko Harjanne. Kuva: Pekka Saarinen klo 19 Leikkisä trumpetti Lieksan Kulttuurikeskus, Brahe-sali johtaa Philip Ellis solisti Lieksan kaupungin vaskilähettiläs Jouko Harjanne, trumpetti Järjestää Lieksan kaupungin kulttuuritoimi ja Lieksan Vaskiviikko Liput 20/10 Lippujen ennakkomyynti: Lieksan kaupungin Asiakaspalvelupiste, Pielisentie klo 18 K-18 Musiikkiopiston aikuisoppilaiden konsertti Erkki Eskelinen -sali. Vapaa pääsy klo 18 Jouset valmiina Jouset lavalla! Jousisoittajien konserttiviikon konsertti. Lieksan Kulttuurikeskus, Brahe-sali. Vapaa pääsy klo 18 Puhallinorkestereiden konsertti Lieksan Kulttuurikeskus, Brahe-sali Johtaa Minna Kajander Liput 8/ Puhallinmusiikin päivä Pianonsoiton opettaja Leslie Hindle jää eläkkeelle Uusiseelantilaisessa perheessä, pari vuosikymmentä sitten, ollaan surullisia. Poika on päättänyt lähteä töihin toiselle puolelle maailmaa, Suomeen. Leslie Hindlen äiti ja isä eivät edes suostu tulemaan lentokentälle saattamaan. Vuosien kuluessa äiti saa kuitenkin olla ylpeä pojastaan ja isä huomata, että hänen neuvonsa on otettu tosissaan. Leslie Hindlestä on tullut uusiseelantilainen Karjalan poika. Itään vai länteen? Leslie Hindle oli päättänyt tarttua ensimmäiseen työtilaisuuteen, jota hänelle Suomesta tarjottaisiin. Salaa mielessään hän toivoi, ettei työ olisi kuitenkaan aivan Lapin perukoilla. Kirje Lieksasta tuli ensimmäisenä ja pari päivää myöhemmin työtarjous Seinäjoelta. Leslie piti lupauksensa ja lähti Itä-Suomeen. Minulle kerrottiin, että Itä-Suomessa ihmiset ovat sydämellisempiä ja avoimempia kuin lännessä. Lisäksi minulle kerrottiin, että karjalaiset ovat joutuneet kärsimään paljon sodan aikana, Leslie kertoo saamistaan neuvoista. Ensimmäinen musiikkiopiston opettajainkokous marraskuisessa Lieksassa oli hämmentävä. Pari opettajaa tulkkasi Leslielle kokouksen kulkua ja rehtori Erkki Eskelinen ilmoitti kokouksen jälkeen ajavansa Leslien parin päivän työkeikalle Ilomantsiin. Lumi, kylmyys ja pimeys peittivät tienoot. Leslie alkoi kuitenkin nopeasti sopeutua uuteen kotiseutuunsa. Lieksalaiset auttoivat hänet uuden elämän alkuun. Hindleä neuvottiin menemään Lieksassa Marttojen joulutorille tapaamaan ihmisiä. Siellä, ihmisvilinässä, ovet todella aukesivat. Lieksalaiset alkoivat jutella ja tutustua uuteen tulokkaaseen. Tänä päivänä melko moni lieksalainen tuntee persoonallisuuden nimeltä Leslie Hindle. Suomi on ollut hyvä minulle ja se on ollut minulle hyväksi Lieksaan muuton jälkeen työtä riitti musiikkiopistossa ja kansalaisopistossa. Englannin keskustelutunneilla Leslie oppi paljon Suomesta, sen tavoista ja kulttuurista. Pian hän oppi, että politiikasta, uskonnosta ja verotuksesta ei yleensä saa suomalaisten kanssa jutella. Nykyään kyllä puhun uskonnosta, mutta se hyväksytään, koska ortodoksisuus on jotain sellaista mitä olen Suomesta itselleni saanut, tunnustaa Leslie. Työvuodet Lieksassa sisälsivät paljon musiikkia ja opettamista. Leslie on yrittänyt pitää mielessään aina sen, ettei menisi neuvomaan suomalaisia siinä, miten asiat tehtäisiin Uudessa Seelannissa. Maassa maan tavalla on Leslielle tärkeä ohje, mutta myös oman isän sanat: Remember that you are always a New Zealander. Ulkomaalaisen Suomessa täytyy olla esimerkillinen oman maansa edustaja. Musiikkiopiston työssä Leslie Hindle on kahdenkymmenenviiden vuoden aikana saanut tutustua paikallisten lasten persoonallisuuteen, suhtautumiseen musiikkia kohtaan sekä heidän ajatuksiinsa elämästä. Oppilaat ja heidän perheensä ovat olleet avoimia. Lapsille ja nuorille ystävät ja oma perhe ovat tärkeitä ja se näkyy muun muassa siinä, että lasten konsertteja tullaan kuuntelemaan suurella joukolla. Helsingissä ei välttämättä olisi näin. Paras osa Suomea Ulkomaalaiselle on helpompi avautua kuin suomalaiselle, näin ajattelee pian eläkkeelle jäävä opettaja punnitessaan miksi juuri Lieksassa ja Itä-Suomessa hän on kokenut niin paljon vieraanvaraisuutta, avoimuutta ja välittömyyttä. Kaupan kassalla on aina niitä lööppejä. Murhia, skandaaleja ja mitä nyt vain. Ihmiset alkavat jutella toistensa ja minun kanssani siinä kaupan jonossa tuosta vain, ihmettelee Leslie. Täällä on rentoa. Itä-Suomi on paras osa Suomea, Uudesta Seelannista muuttanut kehuu. Karjalainen ruoka saa myös Leslie Hindleltä korkeat pisteet. Hänen mielestään ei ole ihmeellistä, että karjalaiset ruoat ovat levinneet kaikkien suomalaisten herkuiksi. Nykyään hän syö itse usein perunan sijaan maukasta lanttua, ruokaa, jota Uudessa Seelannissa pidettäisiin eläinten ruokana. On myös eräs asia, joka Leslien mielestä voisi olla paremminkin meillä täällä Karjalassa. Joskus ihmiset aliarvioivat itseään ja kotiseutuaan. Se on sääli, sillä ulkomaalaisen silmin Itä-Suomi on eksoottisimpia alueita Euroopassa. Leslie kertoo: Olen aina ihaillut Ilomantsin, Kolin ja Lieksan sinisiä vaaroja, laajoja metsiä ja järviä. Lisäksi Lieksasta, toisin kuin Lapista, on helppo matkustaa vaikkapa Helsinkiin, jos sinne haluaa. Musiikkia kaikilla aisteilla Leslie kuvailee Pohjois-Karjalan maisemia henkevästi. Metsien hiljaisuudessa, maiseman kivissä ja vesissä resonoi alkuperäinen sointu. Eri vuodenajat ja vuorokaudenajat ovat olleet tärkeitä Leslielle Suomessa. Lieksan vuosien aikana Hindle on vaeltanut elämänpolkuaan kaikki aistit avoinna ja on löytänyt maastamme sellaisia syvyyksiä, joita emme ehkä itse kiireiltämme huomaa. Vuoden pimein ja kylmin aika on rankkaa, mutta silläkin on tarkoituksensa. Leslie uskoo, että hiljaisuus ja pimeys auttavat ihmisiä löytämään elämään tarkoitusta. Vastapainona sille on kevään ja kesän valo ja äänimaailman rikkaus: joutsenet, käki, kurjet Musiikki on taidemuoto, jossa yhdistyy kaikki, mitä ihminen elämässään tarvitsee. Pianonsoiton opettaja Leslie Hindle siteeraa mielellään Jerry Garciaa. Hänen mukaansa jokainen meistä tarvitsee elämässään jotain taianomaista, siunausta, voimaa, mystiikkaa, juhlaa ja uskontoa. Näitä kaikkia asioita koko musiikkiopiston yhteisö toivoo myös Leslie Hindlen tulevaisuuteen. Tiedämme, että musiikki, matkustaminen ja kulttuurin harrastaminen pianonsoiton opettajan eläkepäivien koittaessa jatkuu ehkä jopa entistäkin tiiviimpänä. Teksti ja kuva: Minna Kajander klo 18 Matkakonsertti Lieksan Kulttuurikeskus, Brahe-sali Lieksan Nuorisojouset. Johtaa Mária Pyykkö. Liput 8/ klo 18 Toukokuun tunnelmat Kolin kirkko Oppilaskonsertti. Vapaa pääsy klo 18 Lukuvuoden viimeinen Lieksan Kulttuurikeskus, Brahe-sali Oppilaskonsertti. Vapaa pääsy.
13 Korento kevät Taiteilijat vasemmalta oikealle: Santtu Miettinen, Päivi Eronen, Kirsi Mikkonen, Jukka-Pekka Levy, Laura Nykänen, Piia Vaarala, Niina Kari ja Marika Paalamo. Kuva: Hilja Mustonen. Ateljee Hännätön Kissa Tullaan tutuiksi Pielisen museon kesänäyttelyssä Lapsia riittää tulevaisuudessakin Lieksan kaupunki järjestää niille lapsille, jotka eivät ole vielä oppivelvollisuusikäisiä, päivähoitoa päiväkodeissa, ryhmäperhepäivähoidossa ja perhepäivähoidossa. Lisäksi Lieksassa toimii yksityinen ryhmäperhepäiväkoti. Partalanmäen päiväkoti ja Mähkön päiväkoti ovat olleet kiinteä osa lasten päivähoitoa jo vuosia, kun taas ryhmäperhepäivähoidon eli ryhmisten ja perhepäivähoidon määrä on vaihdellut vuosien saatossa. Päivähoitopalveluiden tarjonta on suoraan verrannollinen lasten määrään. Kuten syntyneiden taulukosta käy ilmi, on syntyneiden määrä ollut melko tasainen vuosien 2005 ja 2008 välillä. Vuoden 2009 pienen notkahduksen jälkeen on syntyneiden määrä kuitenkin lähtenyt selvään nousuun. Tämä aiheuttaa tietenkin painetta ja lisäänty nyttä resurssitarvetta päivähoitoon. Lapsimäärää päivähoidossa kuvaavassa taulukossa näkyy kehitys lasten päivähoitoa tarvitsevien lasten määrässä. Kasvu on ollut huomattavaa vuodesta 2010 alkaen.tänä vuonna lokakuussa 2013 lasten määrä päivähoidossa oli 329, kun taas vastaavana aikana 2012 päivähoidon tarvitsijoita oli 295. Nämä kaksi taulukkoa kertovat selvästi sen, että päivähoidon tarve on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Tämä tarkoittaa päivähoitohenkilöstön tarpeen kasvamista ja uusien päivähoitotilojen etsimistä jo olemassaolevien lisäksi. Useamman työntekijän eläköityminen tuo myös haasteita päivähoitoon. Pysyvät tilaratkaisut sekä pätevä ja riittävä henkilöstö takaavat tasokkaan päivähoidon tulevaisuudessakin. Syntyneet Keväällä ja kesällä 2014 tuovat jo kaksikymmentä vuotta taidetta maailmalle vieneet kirsikotilaiset taidettaan esille Pielisen museoon. Luvassa on helmiä vuosien varrelta sekä aivan viimeisimpiä teoksia. Kirsikoti on kehitysvammaisten asumis-, taidetyöpaja-, harrastus- ja oppimismahdollisuuksia tarjoava yhteisö. Se on toiminut vuodesta Kodissa asuu vakituisesti kahdeksan kehitysvammaista taiteilijaa, ja leireille sekä kursseille osallistuu kehitysvammaisia kodin ulkopuoleltakin. Vuosien varrella on vakiintunut kymmenen taiteilijan joukko, joka vuosittain kokoontuu työskentelemään yhteisten teemojen parissa. Näyttelytoiminta on ollut hyvin merkittävä osa taidetoimintaa. Niinpä taulut ovat matkanneet näyttelystä toiseen kotimaassa ja ulkomailla. Estoton ilmaisun ilo, loistavat värit, tahaton ja tahallinen huumori ovat ne keinot, joilla Ateljee Hännätön Kissa raivaa tiensä yhä laajemman yleisön sydämiin. Mikä on Hännätön Kissa? Se on ateljee, työhuone. Siellä asui joskus kissa, jolla ei ollut häntää. Kaikki rakastivat sitä kissaa. Siitä ateljee sai nimen Hännätön Kissa. Ateljee Hännätön Kissa on Kirsikodin tärkein huone. Siellä on tilaa, värejä, siveltimiä, kankaita ja valoa taiteen tekemiseen. Ilman kunnon välineitä ei synny taidetta. Niiden lisäksi tarvitaan aikaa. Meille taiteen tekeminen on osa jokapäiväistä toimintaa. Joskus siihen ei päivä riitä. Joku haluaa tehdä töitä myöhään illalla tai viikonloppuna. Hän voi sen tehdä. Ennen kaikkea Ateljee Hännättömässä Kissassa on hyvä tunnelma työskennellä. Kirsikodissa taide on työtä ja huvia. Päivätoiminnassa suunnittelemme vaatteita, kankaita, kodintekstiileitä ja tarjottimia. Tauluja maalaamme akryyliväreillä ja vesiliukoisilla öljyväreillä. Aukioloajat ja hinnasto: s Talvikaudella avoinna ti pe klo Talvikauden keskiviikkoisin ilmainen sisäänpääsy. Pääsymaksut: aikuinen 3, ryhmälippu 2 /hlö (min. 20 hlöä), lapsi 1. s Kesäkaudella avoinna päivittäin klo (juhannusaattona suljettu). Pääsymaksut: aikuinen 6, ryhmälippu 4,50 /hlö (min. 20 hlöä), lapsi 1,50 (7 12 v.), perhelippu 12 (2+2). s Lisäksi myynnissä kausilippu à 10, jolla pääsee museoon koko kalenterivuoden. Kausilippu on henkilökohtainen. Pielisen museo Pappilantie 2, Lieksa, museo@lieksa.fi puhelin syntyneet Lapsimäärä päivähoidossa lapsia
14 14 Korento kevät 2014 Opetussuunnitelma uudistuu 2016 Opetussuunnitelman perusteiden tehtävänä on tukea esiopetuksen ja koulun kehittämistä kasvuyhteisöinä yhtä lailla kuin entistä parempina oppimisympäristöinäkin. Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen pyrkii luomaan paremmat edellytykset koulun kasvatustyölle, kaikkien oppilaiden mielekkäälle oppimiselle ja kestävälle tulevaisuudelle. Esiopetuksen, perusopetuksen ja lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteet valmistuvat vuoden 2014 loppuun mennessä. Uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittujen paikallisten opetussuunnitelmien tulee olla hyväksyttyinä siten, että niiden mukaiseen opetukseen voidaan siirtyä alkavan lukuvuoden alusta lukien. Perusopetukseen valmistavan opetuksen perusteet on uudistettu vuonna 2009, eikä niihin tässä vaiheessa tule muutoksia. Opetussuunnitelmien historiaa Suomessa siirryttiin peruskouluun vuonna 1970, jolloin otettiin käyttöön myös ensimmäinen perusopetuksen opetussuunnitelma. Se jakaantui kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsitteli opetussuunnitelman perusteita ja toinen osa oppiaineiden sisältöjä. Tavoitteena oli opetuksen kehittäminen tasa-arvoiseksi, koska ennen peruskoulua käytössä ollut oppi- ja kansalaiskoulun käsittänyt koulutusjärjestelmä koettiin koulutuksellisesti eriarvoiseksi. Seuraavan kerran opetussuunnitelmaa uudistettiin vuonna 1985 ja siinä suurin uudistus oli opetussuunnitelman laadintavastuun siirtäminen kunnan ja koulun tasolle. Tämä koettiin merkittävänä asiana, koska nyt opetushenkilökunta pystyi vaikuttamaan suunnitelman sisältöihin ja kunnan omia painotuksia ja vahvuuksia oli mahdollisuus ottaa huomioon opetussuunnitelman laadinnassa. Valtakunnallisen opetussuunnitelman rinnalle tuli kuntakohtainen opetussuunnitelma. Vuoden 1994 opetussuunnitelmassa ajatusta vietiin vielä pidemmälle ja otettiin käyttöön koulukohtainen opetussuunnitelma, mikä antoi vielä suuremman mahdollisuuden tehdä erilaisia koulukohtaisia painotuksia. Valtakunnallinen opetussuunnitelma väljeni sisällöltään siinä mielessä, että oppiaineista esitettiin vain sisällöt ja keskeisimmät tavoitteet. Koulun tehtäväksi jäi määritellä keskeiset sisällöt. Tämä aiheutti tiettyä hämmennystä, ja opetussuunnitelmat kunnissa ja jopa kunnan eri kouluissa eriytyivät toisistaan jonkin verran. Vuonna 2004 opetussuunnitelmassa palattiin osittain alkuasetelmiin ja määriteltiin opetuksen sisällöt tiukemmin kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Opetussuunnitelman perusteet tulivat normiperusteisiksi, ja niitä oli käytettävä kunnallisen opetussuunnitelman laatimisen pohjana. Uudistuksen tuulia Perusopetusasetuksessa määritellyt vähimmäistuntimäärät eri vuosiluokilla muuttuvat seuraavasti. Luokka-aste Yht. Vanha Uusi Seuraava uudistus opetussuunnitelmaan on tulossa vuonna 2016, ja sen valmistelu on jo aloitettu. Yleinen linjaus opetussuunnitelman perusteista noudattaa vuoden 2004 periaatteita. Suurimmat muutokset koskevat oppiaineiden vähimmäistuntimäärää ja joitakin perusopetuksen tehtäviä ja tavoitteita. Esityksen mukaan tuntimäärät jakautuisivat aikaisempaa tasaisemmin oppilaan koko perusopetusajalle. Opetuksen tehtäviin ja tavoitteisiin on tullut joitakin uusia kokonaisuuksia. Itsestä huolehtiminen, arjenhallinta ja turvallisuus on koettu tärkeäksi painopistealueeksi, joten se on lisätty tavoitteisiin. Lähtökohtana on ohjata oppilasta huolehtimaan itsestään ja harjaannuttamaan oman elämän ja arjenhallinnan kannalta tärkeitä taitoja. Toinen tärkeä tehtävä ja tavoite on monilukutaito. Monilukutaito liittyy kiinteästi ajattelutaitoihin ja kykyyn hankkia, muokata, tuottaa, esittää, arvioida ja arvottaa tietoa erilaisissa oppimisympäristöissä ja -tilanteissa. Monilukutaito liittyy kiinteästi yhä laajenevaan informaatioyhteiskuntaan. Lieksassa opetussuunnitelman uudistamistyö on jo aloitettu. Työryhmä on kokoontunut yhden kerran ja käynyt saamassa tietoa kuntien yhteisessä OPS tapaamisessa Joensuussa. Työ jatkuu tammikuussa. Lisää tietoa asiasta löytyy verkko-osoitteesta ops2016. Juha Ryynänen Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen vastuuhenkilö Kerhotoiminta Englannin kerho toimii Keskuskoulussa Keskuskoulussa on kokoontunut joka vuosi kaksi kertaa kuukaudessa 15 vuoden ajan Global Friends -niminen englannin kerho. Aluksi kerhossa lähinnä kirjoitettiin e-pals-sivuston ryhmien kanssa sähköposteja ja vaihdettiin Travel Bear -nalleja. Maskotit kiertävät maailmaa Tänä lukukautena teemme yhteistyötä pakistanilaisen, intialaisen, neljän amerikkalaisen, kolumbialaisen ja brasilialai- sen koulun kanssa ja vielä yhden kotikoulun oppilaan kanssa Englannista. Maittemme välillä vierailevat erilaiset maskotit. Tänäkin vuonna mukana on vieraileva nalle Amerikasta, ja uutena, pari vuotta mukana olleena tulokkaana, Flat Stanley -paperinukkeja mm. Intiasta, Brasiliasta ja Kolumbiasta. Lisäksi mukana on Uncle Sam -nukke sekä keväällä tulossa oleva Baldy-kaljupääkotka. Vieraileva ystävä kirjoittaa päiväkirjaa kotimaahansa näkemistään asioista. Kirjoitustyön tekevät luonnollisesti kerholaiset. Kerhon toimintaa Muutamana vuotena kerhossa on myös valmistettu ruokaa ja nyt kuluneena syksynä olemme käyttäneet myös vieraiden maiden reseptejä. Kolumbialaisen koulun kanssa kerholla on yhteinen blogi, johon kootaan kuvia ja tekstejä tehdyistä harjoitteista. Kerhon ydinajatus on kuitenkin omien henkilökohtaisten sähköpostikirjeiden eli mailien kirjoittaminen e-pals-postilaatikosta. Mukana on useita kouluja ja ryhmiä, koska kouluvuosi alkaa ja loppuu eri maissa eri aikaan. Samoin koulujen ATK-resurssit vaihtelevat eri maissa ja osissa kouluista voidaan työskennellä vain yhdellä koneella muutaman kerran kuukaudessa. Isommat resurssit omaavat koulut voivat luonnollisesti olla yhteydessä useammin. Näin varmistetaan, että oppilailla olisi säännöllisesti kirjeitä joihin vastata kerhossamme. Englanniksi kommunikointi opettaa oppilaita käyttämään sitä kielitaitoa mikä heillä on, oppimaan lisää ja kertomaan omasta elämästään ja maastaan, sekä opettaa paljon uusia asioita ystävyyskouluista ja maista. Vastaavaa toimintaa voi tehdä myös eurooppalaisen viitekehyksen sisällä e-twinning-sivuston kautta. Meillä kontaktit olivat jo valmiina Amerikassa e-palsin kautta, joten olemme jatkaneet tällä järjestelmällä. Kuukauden luokka E-palsissa oppilaat eivät matkusta mihinkään, vaan yhteyden-
15 Korento kevät Juuri julkaistussa Pisa-tutkimuksessa, joka mittaa koululaisten oppimista, Suomi laskettelee kohti oppimisen ja opetuksen kehitysmaata. On herännyt huoli siitä pitävätkö suomalaiset nuoret koulua itsestäänselvyytenä? Onko nuorilla tästä johtuen tarpeeksi nälkää oppia ja opiskella? Mistä tulevaisuuden osaajat, jos koulu ei kiinnosta? Monissa puheenvuoroissa on ratkaisuksi tarjottu sitä, että tieto- ja viestintätekniikkaan turvautuminen pelastaa suomalaisen koulun. Puolitoista vuotta Lieksan lukion arkea muuttanut tieto- ja viestintätekniikkaan keskittyvä hanke alkaa olla loppusuoralla. Seuraavassa on tarkastelussa on keskeisimpiä tuloksia, kokemuksia sekä ajatuksia siitä, mihin tietotekniikan käyttöä opetuksessa kehitetään hankkeen päätyttyä. Hankkeen satoa opiskelijoidemme ja opettajien silmin Teettämämme kyselyn mukaan opiskelijamme käyttävät tietokoneita koulutehtävien tekemiseen päivittäin tai vähintään viikottain, kun koulussa suurin osa käyttää opiskeluun tietotekniikkaa vain viikottain tai harvemmin eli 1 2 kertaa kuussa. Juuri julkaistun valtakunnallisen selvityksen mukaan nuoret itse ovat valmiita muutokseen. Lukiolaisten selvä enemmistö suhtautuu Kuva: FutureImageBank Lukion TVT-hankkeen saldoa selvityksen mukaan myönteisesti opiskelun digitalisoitumiseen. Opettajien huoli onkin monesti tiedonhakuun perustuva pelko: mistä tietoa haetaan, kuinka löytynyttä tietoa käsitellään ja miten sen luotettavuutta arvioidaan? Lukion tehtävä on opettaa kaikille lukiolaisille opiskelutaidot, jonka jälkeen opettajat voivat huoletta luottaa siihen, että opiskelijan tunneilla tai kotona tuottamat tehtävät, esitykset ja blogikirjoitukset on itse tehty ja pohdittu. Lieksan lukiossa tämä on ratkaistu niin, että kaikille tänä vuonna opintonsa aloittaneille opetetaan lukion ajan opiskelutaitojen kurssia, jossa käydään läpi muun muassa tiedonhakua, toimisto-ohjelmia ja kymmensormijärjestelmää. Nämä ovat sellaisia taitoja, joita tarvitaan myös tulevassa jatko-opinnoissa ja työelämässä. ipadeilla Euroscolaan Lieksasta on ensi huhtikuussa lähdössä 24 opiskelijan, kahden opettajan ja yhden toimittajan ryhmä tutustumaan europarlamenttiin ja sen toimintaan Strasbourgissa. Kyseessä on Euroscola-matka, jolle lukiomme valittiin osallistumaan viime keväänä ideoimamme ja toteuttamamme Ihmeellinen Lieksa -kurssin ansiosta. Kurssilla kehitettiin lukion ja paikallisten yritysten yhteistyötä tekemällä yrityksille esittelyvideoita ipadeja hyödyntäen, niin suomeksi kuin muillakin kielillä. Nämä videot piilotettiin yrityksiin vietyjen QR-koodien taakse, josta videot saa älypuhelimen QR-lukijalla poimittua katseltavaksi. Lukiomme on osallistunut Euroscolaan aiemminkin, ja kurssilla olevat opiskelijat saavat siitä yhden lukiokurssin. Tämä tarkoittaa sitä, että itse Strasbourgin matkan lisäksi opiskelijat osallistuvat aiheeseen liittyvään opetukseen ennen matkaa. Itse Euroscola-päivänä opiskelijamme työskentelevät pienryhmissä muiden eurooppalaisten nuorten kanssa, valmistelevat esityksiä ja äänestävät kuten europarlamentaarikot konsanaan. Matkasta raportoidaan paikan päältä Strasbourgista esim. Lieksan lukion omilla Facebook-sivuilla. Opettajakuntamme on pikku hiljaa avautunut myös ulospäin siitä työstä, mitä teemme oppitunneilla ja miten koulutamme itseämme näissä tulevaisuuden koulun haasteissa. Lieksan lukio on vihdoin saanut omat Facebook-sivut ja opettajiemme kouluttautumista ja osaamisen kehittymistä voi seurata blogikirjoitusten avulla. Esimerkiksi tulevasta Euroscola-matkasta raportoidaan paikan päältä Strasbourgista. Oheisesta QR-koodista pääset lukemaan opettajiemme ajatuksia lukiokoulutuksesta ja sen tulevaisuudesta. ERITYISLIIKUNTA KEVÄTKAUDELLA 2014 Pipot ja kypärät päähän, luistimet jäähän ja vauhdikas koko perheen luistelutapahtuma voi alkaa! Päivällä koululaisluistelu ja illalla koko perheen luisteluilta. Tule mukaan! Pääjärjestäjä: Suomen Luisteluliitto ry Tykkää meistä myös Facebookissa lieksa, jäähalli voimistelut ICE SKATING TOUR AIKATAULU Ma klo 9.00 veteraanien tuolivoimistelu Lohja, jäähalli Leppävirta, Vokkolan kenttä Lempäälä, Hakkarin kenttä menossa Kauniainen, jäähalli Kiuruvesi, jäähalli Kangasala, Suoraman kenttä mukana Tarvasjoki, jäähalli Iltarusko, Iisalmi/ Sotkamo, Salmelan kenttä Koski-Jaakon Pälkäne, Onkkaalan kenttä katu Kurikka, jäähalli 6.1. Turku, Parkin kenttä 3.2. Kemiö, keskustan luistelukenttä Seinäjoki, iso tekojäärata 7.1. Ranua, jäähalli 4.2. Hämeenlinna, Hämeensaaren kenttä Ma Pori, klo iso tekojäärata 9.45 tuolivoimistelu 8.1. Oulu (Ylikiiminki), iso luistelukenttä Keuruu, urheilukeskuksen kenttä Äänekoski, keskustan tekojää 9.1. Lappajärvi, keskustan luistelukenttä Kauhajoki, keskustan kenttä Kolari, jäähalli Jurva, keskustan luistelukenttä Ikaalinen, urheilukenttä Muonio, keskustan kaukalo Toimintakeskus, Veteli, keskustan luistelukaukalo Toukolantie Konnevesi, keskustan kaukalo Hetta/ Sodankylä, jäähalli Perho, keskustan luistelukaukalo Siilinjärvi, keskustan luistelualue Kittilä, keskustan jääkenttä Forssa, jäähalli Savonlinna, Pullinlahti (Huom! klo ) Ma Levi, klo Sirkka, Sirkan koulun kenttä istumatanssi Harjavalta, jäähalli Tohmajärvi, keskustan kenttä Porvoo, iso tekojäärata Jokela, koulun kenttä Lieksa, jäähalli Rauma, keskustan tekojää Kerava, Koivikon kenttä Juuka, keskustan kenttä Urjala, jäähalli Kulttuurikeskus, 22.1 Järvenpää, jäähalli kokoushuone Valtimo/ Rautavaara, jääkenttä Eurajoki, jäähalli Hyvinkää, keskustan luistelukenttä Kajaani, keskusurheilukenttä Varkaus, Kämärin tekojää Riihimäki, urheilukeskuksen kenttä Posio, jäähalli ti klo Pieksämäki, jäähalli Kevyt Mynämäki, urheilukeskuksen tuolivoimistelu luistelualue Päivällä koululaisluistelut ja iltatapahtuma klo Lisätietoja: Lieksakoti, kerhohuone, Närhitie 3 ti 7.1. klo Kevennetty voimistelu Päiväkeskus Karpalo, liikuntasali Pääyhteistyökumppanina to 9.1. klo tuolivoimistelu, Iltarusko, ruokasali to 9.1. klo Kevennetty voimistelu Rauhalan liikuntasali, Rauhalantie 2 Pe klo afasia-aivohalvauskerhon tuolivoimistelu, Päiväkeskus Karpalo, juhlasali (joka toinen viikko) saliliikunta ja Kuntosali/ tasapainoryhmät Ke 8.1. klo Kuntosali/tasapainoryhmä i vasta-alkajat), Yrjönhovi, monitoimisali Ke 8.1. klo Kuntosali/tasapainoryhmä ii (jatko), Päiväkeskus Karpalo, liikuntasali Ke 8.1. klo Kuntosali/tasapainoryhmä iii (jatko), Päiväkeskus Karpalo, liikuntasali vesijumpat ti 7.1. klo sydänvesijumppa ti 7.1. klo seniorivesijumppa Ke 8.1. klo 9.30 Kehitysvammaisten vesijumppa Pe klo KKK-vesijumppa (kaikille kuntalaisille avoin) Pe klo eläkeläisten vesijumppa lieksan KauPunKi/ liikuntatoimi Liikuntasihteeri Jarmo Honkanen, Erityisryhmien liikunnanohjaaja Tuula Aikioniemi, tervetuloa liikkumaan! pitoa tehdään Skypen, blogien ja sähköpostin avulla. Kustannuksia tulee lähinnä ruuanvalmistuksen aineksista ja postimaksuista ystävyystavaroiden lähettämisestä eri maihin. Koulun osallistuminen Comenius-hankkeeseen mahdollistaa oppilaiden matkustamisen ystävyyskouluihin. Tämä on toteutunut jo Keskuskoulun yläkoulussa, ja matkat Puolaan ja Italiaan on varattu. Keskuskoulun alakoulun vuoro on myöhemmin. Myös Jamalin koulu toteuttaa Comenius-hankkeita aktiivisesti. Tänä vuonna olemme kirjoittamisen lisäksi koostaneet myös kuvia mm. blogiin ja hakemukseen, jolla voitimme Global Friends kuukauden luokka -kilpailun marraskuussa luokan joukosta. Kuukauden luokka on sivuston etusivustolla valokiilassa kuukauden ajan. Artikkelin tiedot antoi Keskuskoulun englannin kielen lehtori Päivi Hirvonen Kerholaiset Kuukauden luokka -kuvaan kokoontuneina: Joona, Olga, Iina, Nea-Kaisa, Milla, Tiia ja Juulia. Kuvasta puuttuu Anni. Kuva: Päivi Hirvonen
16 16 Korento kevät 2014 Kuva: Terhi Harviala NUORISOTOIMI NUORISOKAHVILA NUOKKARI ON AVOINNA: ti, ke ja pe klo to klo Nuokkari aukeaa 7.1. alkaen. Nuorten elokuvista/alennuslipuista tiedotetaan myöhemmin. YÖKAHVILAILLAT NUOKKARILLA Auki klo Sisäänpääsyn ehtona on alaikä 7 lk + nolla promillea. Illat järjestetään yhteistyössä Lieksan 4H:n kanssa. Toiminnan järjestämisestä kiinnostuneet yhdistykset, ottakaa yhteys Nuokkariin, p tai nuoriso-ohjaajaan, p karaokeilta karaokeilta 9.5. LASTEN ELOKUVAT Elokuvat näytetään Kulttuurikeskuksen Brahesalissa klo Elokuvien kesto on n. ½ tuntia. Esityksen järjestetään yhteistyössä kirjaston ja MLL:n Pielisjärven yhdistyksen kanssa. Vapaa pääsy Martin tarinatalli Oiva Tumpeloinen ja muita tarinoita Myyrä ja Vihreä tähti Muumien maailma viidakkoelämää 9.5. Keltaisen kirahvin eläintarinoita keväinen vuono LASTEN JA NUORTEN TANSSITUNNIT jatkuvat Kulttuurikeskuksen monitoimisalissa tiistai 7.1. klo klo klo keskiviikko 8.1. klo klo vuotiaat, ohjaajana Iida Kaltiainen 8 10-vuotiaat, ohjaajana Nanne Pennanen vuotiaat, ohjaajana Riina Tolonen vuotiaat, ohjaajana Laura Koivula yli 17-vuotiaat, ohjaajana Elli Heino Tanssitunnit järjestetään ELY-keskuksen tuella KEVÄTSHOW Tanssituntien kevätshow Kulttuurikeskuksen Brahe-salissa la klo Vapaa pääsy. MOPO-/TEKNIIKKAKERHO torstaisin Kuhmonkatu 30 (tekniset tilat) yläkoulu-, lukio- ja amis ikäisille ei osanottomaksua, ohjaajina Matti Leinonen ja Esko Honkanen. Jatkuu 9.1. Yhteistyössä yläkoulun kanssa ELY-keskuksen tuella. LIEKSAN ESIMERKILLINEN NUORI 2013 Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta valitsi esimerkilliseksi nuoreksi Atso Vänskän. SIRKUSKOULUT MERILÄN KOULULLA tiistai, alkaen 7.1. klo Naperosirkus, 4 6-vuotiaat klo Naperosirkus, 4 6-vuotiaat klo Lasten sirkus, 7 9-vuotiaat klo Nuorten ja aikuistensirkus, yli 12-vuotiaat keskiviikko, alkaen 8.1. klo Naperosirkus, 4 6-vuotiaat klo Lasten sirkus, 7 9-vuotiaat klo Lasten sirkus, 7 9-vuotiaat klo Nuorten ja aikuisten ilma-akrobatia, yli 12-vuotiaat Ohjaajana Karoliina Turkka. Yhteistyössä kansalaisopiston kanssa NUORISOBUSSI Kirjastoauto Kätkäläinen toimii nuorisobussina lauantaisin klo Syväjoki 7 klo Savolanvaara 17 klo Nurmijärventie, Löpön th klo klo klo klo klo klo Vuoniskylien koulu Vuonislahdentie, Lapalien th. Pankakoski, Siwa Kylänlahdentie 81, Kr. opisto Tervakankaantie 7, Kärki Yläviekintie 96, Holma Toivomme, että alle 6-vuotiaat lapset tulevat huoltajan seurassa. Tervetuloa askartelemaan ja pelailemaan! Yhteistyössä Lieksan 4H:n kanssa. VALOKUVAUSKILPAILU NUORILLE tulossa kevään aikana, seuraa ilmoittelua. Syksyn valokuvauskilpailun sarjojen voittajat: Lukio/amis Eemil Osmala Yläkoulu Meri Ikonen Alakoulu Nea-Kaisa Nesterinen Eemil Osmalan kuva BMW-autosta oli syksyn nuorten valokuvauskilpailussa oman sarjansa voittaja. NUORI KULTTUURI MOVES -ITÄ-SUOMEN ALUETAPAHTUMA LA KITEELLÄ, josta mahdollisuus päästä jatkoon valtakunnalliseen SOTTIISIMOVEStapahtumaan Tampereelle Ikäsarjat: vuotiaat vuotiaat; ryhmän jäsenistä 1/3 voi poiketa ikäsarjasta. Lajit: s katutanssit (street, break ym.) s nykytanssi s baletti (sallitaan myös sooloesitykset) s jazz- ja showtanssi, steppi s etniset tanssit (kansantanssi, flamenco, karakteri ym.) Teosten pituus max. 6 minuuttia, osallistumisoikeus tanssiryhmillä. Tanssin ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat eivät voi osallistua. Raadit arvioivat esityksiä ja antavat palautetta. Tapahtumassa noudatetaan valtakunnallisia arviointiperusteita. Katselmus on ilmainen. Osallistujat eivät ole erikseen vakuutettuja tapahtumanjärjestäjän puolesta. Ilmoittautumislomakkeita saa nettisivulta tai nuorisotoimesta. Palautus joko sähköpostitse (pohjoiskarjala@nuorisoseurat.fi) tai postitse (Nuorisoseurat Pohjois-Karjala, Suvantokatu 1, Joensuu) mennessä. Ilmoita myös nuorisotoimeen (Rantalantie 8, Lieksa tai paula. timonen@lieksa.fi) mahdollisen yhteiskuljetuksen järjestämiseksi. Mikäli esityksessä käytetään tallennetta, tulee musiikki toimittaa joko sähköisesti liitteenä tai CD:llä ilmoittautumisen yhteydessä. Tapahtuman järjestää Nuorisoseurat Pohjois-Karjalan yhdessä Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Kiteen kaupungin kanssa. Lisätietoja moves-ita-suomi tai Paula Timonen, p ICE SKATING koko perheen luistelutapahtuma jäähallissa Päivällä koululaisluistelut. Seuraa ilmoittelua! Järjestetään yhteistyössä liikuntatoimen kanssa KOKO PERHEEN LASKETTULURETKI VUOKATTIIN 4.3. Lähtö klo 9.00 matkahuollosta, paluu noin klo Matkan hinta 40 (sis. kuljetus, laskettelulippu ja lounas). Sitovat ilmoittautumiset yhteispalvelupisteeseen, p tai sähköpostilla yhteispalvelut@lieksa.fi viimeistään perjantaina (ilmoita: nimi, alle 18-vuotiailta ikä, puhelin/ alle 18-vuotiailta myös huoltajan puhelin, erikoisruokavaliot). Alle 12-vuotiaat huoltajan seurassa. Järjestetään yhteistyössä liikuntatoimen kanssa. TILAVARAUKSET YHTEISPALVELUPISTEESTÄ Kulttuurikeskuksen Brahe-salin, kokoushuoneiden ja monitoimisalin tilavaraukset hoitaa yhteispalvelupiste, Pielisentie 3, p Tapahtumakalenteria ei enää julkaista Korennossa, vaan se on siirtynyt Lieksan kaupungin Internet-sivuille: Ohjeita tapahtumatietojen lähettämisestä sähköiseen kalenteriin on tämän Korennon numeron sivulla viisi.
KANSALAISOPISTON OPETUSOHJELMA kevät 2015
Lieksan kaupungin sivistyspalvelukeskuksen tiedotuslehti Kevät 2015 KANSALAISOPISTON OPETUSOHJELMA kevät 2015 Kuva: Pielisen museon arkisto Kansalaisopiston yleisöluennot Sivu 5 Kizhin maailma Pielisen
Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia
Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta
LIEKSAN KANSALAISOPISTON OPISKELIJAT KURSSEITTAIN / TYÖKAUSI
1 LIEKSAN KANSALAISOPISTON OPISKELIJAT KURSSEITTAIN / TYÖKAUSI 2016-2017 PAIKKA Opettaja Kurssin nimi Ilmoitt. Osallistujat kokoontumiskerroittain (X = Kurssi peruuntunut) HATTUVAARAN KYLÄTALO Porkka Sirpa
Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta
Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
UUTISKIRJE MAALISKUU 2016
Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10
MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu
STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille
STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa
STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:
Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden
Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.
Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.
Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta
Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,
Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013
Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille
Asiakaskoulutukset pääkirjastolla
Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.
Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.
Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista
KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus
KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden
Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia
Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 Kuva Hannu Hautala MIKÄ ON IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO? Ikääntyvien yliopistotoiminnan taustana on 1970-luvun alkupuolelta lähtien eri puolille Eurooppaa
Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013
Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä
Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita
Turvallisuutta älykkäästi
Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.
Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)
ITÄ-HÄMEEN OPISTO Syksyllä 2018 Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) Jyväskylän avoin yliopisto, kirjoittamisen perusopinnot
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide
lehtipajaan! Opettajan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,
Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?
Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten
Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
Kokemäen kansalaisopisto
Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)
Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
Tervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.
TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa
Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä
Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)
Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012
Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely
Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija
Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Tekniikan alan kieliopinnot
Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/
KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012
KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2
KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 Kurssin kesto: 12.01.12-15.03.12 Kokoontumisajat: Torstai 17:30-20:45 ENON YLÄKOULU Alapappilantie
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista
Anarâškielâ máttááttâs
1 Inarinsaamen opetus 2014 2015 Anarâškielâ máttááttâs 2014 2015 Perusopinnot, 2. vuosi / Vuáđu-uápuh, 2. ihe Perusopinnot jatkuvat niille opiskelijoille, jotka aloittivat inarinsaamen opinnot verkossa
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat
Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen!
Tervetuloa Avoimen yliopiston kesäopetuksen infotilaisuuteen! 12.4.2012 12.4.2012 1 Miksi opiskella avoimessa yliopistossa? Mahdollisuus Tutustua yliopistotasoiseen opiskeluun Perehtyä tiettyyn oppiaineeseen
SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA
SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median
STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa
KURSSIT TYÖPAJAT KEVÄTKAUSI 2010 Tammi-Heinäkuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutiota ylläpitää oululaisten ammatti- ja harrastajakuvaajien perustama Valokuvausyhdistys
Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely
Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)
Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016
Suokadun toimintakeskus / askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ Vertaisohjattu 17 19 KUVATAIDERYHMÄ Kuopion Varhaiseläkkeensaajat ry 050 367 4946 TIISTAI 9 12 TIISTAIN KÄSITYÖKERHO Vertaisohjattu /avoin 13 14 KOKOPÄIVÄRYHMÄN
KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!
KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.
Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.
Pe 20.11. Hyvän ulkoasun elementit. Oulu. Mediapyörä Oy, Tiitinen La 21.11. Hyvän ulkoasun elementit. Ylivieska, Mediapyörä Oy, Tiitinen
Lokkaali-hankkeen KOULUTUSKALENTERI Marraskuu 2009 To 5.11. Journalistinen kirjoittaminen 1. Oulu. Moniviestintä Oy, Pietilä Pe 6.11. Journalistinen kirjoittaminen 1. Ylivieska, Moniviestintä Oy, Pietilä
Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni
KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen
Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto
Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen
Savonian suomen opinnot
Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi
Remontoidun kirjaston ovet avautuivat 1.12.2015 klo 10
Lieksan kaupungin sivistyspalvelukeskuksen tiedotuslehti Kevät 2016 KANSALAISOPISTON OPETUSOHJELMA KEVÄT 2016 Remontoidun kirjaston ovet avautuivat 1.12.2015 klo 10 Vaikuttava kirjasto Sivu 2 Kansalaisopiston
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:
Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti ) Susanna Saarvo
Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti 2017-2020) Susanna Saarvo Yhteistyökumppanit Kansalaisopistojen liitto (KoLry) ADHD-liitto A-Kiltojen Liitto Epilepsialiitto Mielenterveyden Keskusliitto Kuurojen
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:
TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme
LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET
Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014
Itä-Karjalan Kansanopisto
SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,
Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?
POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016
ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta
ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY
ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY 20.12.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka
Kouluterveyskyselyn tulokset 2013. Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet
Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet 17.2.2014 Versio 0.1 Rauni Kemppainen Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin Urheiluopisto Lapin oppisopimuskeskus
Pielisen Karjalan koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012 2015
Pielisen Karjalan koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012 2015 PIEKKKIS 2012 2015 Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun Pielisen Karjalan ohjausryhmä 17.4.2012 http://www.pohjois-karjalanmaakuntakorkeakoulu.fi/
Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä
Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question
Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki
Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.
Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013
Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio
Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö
Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA
Avoin yliopisto: PSYKOLOGIA 2017-2018 Info 21.8.2017 Avoin yliopisto Jutta Karhu 1. Yleistä opiskelusta 2. Psykologian perusopinnot 3. Psykologian aineopinnot 4. Monimuoto- ja verkkoopiskelu 5. Suorituskäytänteet
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!
Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut
Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?
VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen
KUTSU ISAVI/1/05.12.01/2018 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3.1.2018 1(5) VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen Valtakunnallinen
Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari
Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö
Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka
Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus Toivakka 29.8.2017 Illan ohjelma Rehtorin ajankohtaiskatsaus Uusia käytäntöjä/poimintoja Opettajan oppaasta (mm. kiky-tunnit) Hankeuutisia