Ilmastonmuutos ja Suomen valinnat metsien käytössä Eri vaihtoehtojen ekologisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten tarkastelua

Transkriptio

1 The trade-offs between forest use, climate mitigation and society , symposium in 5th European Congress of Conservation Biology, Jyväskylä, Finland Policy Brief Ilmastonmuutos ja Suomen valinnat metsien käytössä Eri vaihtoehtojen ekologisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten tarkastelua Ilmastonmuutoksen nopea eteneminen uhkaa myös suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta. Metsien käytön eri vaihtoehtoja käsitelleessä symposiossa tutkijat korostivat, että Suomen ja EU:n on viipymättä otettava käyttöön nykyistä tehokkaampia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Metsien ja maan käyttö on keskeisessä roolissa Suomen ilmastopäästöjen kehittymisen kannalta ja tarjoaa myös nopeita keinoja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun hillitsemiseksi. Keskeinen kysymys on, miten päästöjen vähentäminen ja hiilinielujen kasvattaminen nopeassa aikataulussa saadaan sovitettua yhteen. Päivän aikana kuultiin alustuksia metsien käytön ilmastovaikutusten johtavilta kansainvälisiltä tutkijoilta. Iltapäivän paneelikeskustelussa tutkijat pohtivat yhdessä suomalaisten julkishallinnon ja talouden vaikuttajien kanssa metsien käyttöä koskevien linjausten ekologisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä erilaisten keinojen toteutettavuutta. PÄÄVIESTIT 1. Lämpenemisen pysäyttäminen selvästi alle kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna edellyttää samanaikaista nopeaa päästöjen vähentämistä ja hiilinielujen kasvattamista. 2. Maankäyttösektorilla on käyttämättömiä kustannustehokkaita ja kestäviä keinoja vähentää päästöjä kuten ekosysteemien hiilivarastojen kerryttäminen pidentämällä metsien kiertoaikoja. 3. Ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset rajoitteet huomioiden bioenergialla voidaan korvata vain pieni osa fossiilisten polttoaineiden käytöstä. 4. Monissa hillintäskenaarioissa bioenergian määrä on epärealistisella tasolla, eikä maankäyttövaikutuksia mm. metsien hiilivarastoihin ole huomioitu riittävästi. 5. Biopolttoaineiden sisältämän hiilen takaisinkeruun menetelmiin (BECCS) asetetut toiveet eivät todennäköisesti tule toteutumaan suunnitellussa laajuudessa. 6. Fossiilisten päästöjen korvaaminen biomassalla voi johtaa nettopäästöjen kasvuun. 7. Energian kulutuksen leikkaaminen mahdollistaisi kestävämmän biomassavarannon käytön siirryttäessä pois fossiilisista energianlähteistä.

2 Nettopäästöt käyrä koostuu Fossiiliset CO2 päästöt ja Maankäyttösektori käyristä. Nämä käyrät ja BECCS perustuvat Rockström ym. Science METSÄT kuvaa, millainen metsien rooli päästövähennyspolussa Pariisin tavoitteisiin voisi olla, lähde Griscom ym. PNAS Kuva 1. Alle kahden asteen skenaarioissa päästöt tulee puolittaa joka vuosikymmen ja maankäyttösektorin muuttua päästöstä nieluksi. Pelkät hillintätoimet eivät kuitenkaan riitä lämpenemisen rajoittamisessa alle kahteen asteeseen (kts. Nettopäästöt ), vaan lisäksi tarvitaan joko negatiivisia päästöjä ( BECCS ), tai ekosysteemien hiilinielujen voimakasta lisäystä ( METSÄT ). Ilmastotavoitteisiin pääsy vaatii negatiivisia päästöjä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisin pääseminen edellyttää sekä päästöjen nopeaa vähentämistä että hiilinielujen kasvua. Globaalisti päästöjen ja nielujen tulisi olla tasapainossa noin vuonna Kuvassa yksi esitetään laskelma, jossa fossiiliset päästöt puolittuisivat joka vuosikymmenellä. Tässä laskelmassa maankäyttösektorin tulisi muuttua päästölähteestä nieluksi vuoteen 2050 mennessä (Kuva 1). Metsäkadon pysäyttämisen ja metsityksen yhteenlasketuksi potentiaaliksi laskelmassa esitettiin arvio Gt CO2 per vuosi. Lisäksi tarvittaisiin merkittävä määrä keinotekoisia niin kutsuttuja negatiivisia päästöjä, jotka laskelmassa on saatu aikaiseksi kytkemällä bioenergian yhteyteen hiilidioksidin talteenotto ja varastoiminen (Bioenergy, carbon capture and storage, BECCS). Hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin liittyy kuitenkin monia ratkaisemattomia teknisiä, taloudellisia ja sosiaalisia kysymyksiä, jotka saattavat estää teknologian laajamittaisen käytön. Bioenergian käyttöä rajoittavat myös raaka-aineen hankintaan liittyvät kysymykset. Nykyisellään biomassaan pohjautuva energiantuotanto on noin 50 EJ vuodessa, mikä vastaa noin 10 % primäärienergiankulutuksesta. Useissa laskelmissa, joissa lämpeneminen saadaan pidettyä Pariisin sopimuksen tavoitteiden rajoissa, bioenergian osuus nousee jopa prosenttiin globaalista primäärienergiankulutuksesta vuosisadan loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa EJ vuodessa, mikä edellyttäisi valtavan lisäpinta-alan valjastamista bioenergian tuotantoon. Erilaiset ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset rajoitteet huomioiden bioenergian hyödyntämismahdollisuus on kuitenkin tutkijoiden laajan yksimielisyyden mukaan alle 100 EJ vuodessa. Se vastaa alle viidennestä nykyisestä primäärienergian kulutuksesta. Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen edellyttämää määrää negatiivisia päästöjä ei tutkijoiden laajan yhteisymmärryksen perusteella voida saavuttaa BECCS-teknologian avulla. Näin

3 ollen on perusteltua kysyä, mitä muita vaihtoehtoja negatiivisten päästöjen tuottamiselle on ja minkälainen rooli bioenergialla ylipäänsä voi olla Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Maaekosysteemien nielut vaihtoehto BECCS:lle? Ilmastonmuutos aiheuttaa monenlaisia epävarmuuksia maaekosysteemien hiilivarastojen kehitykseen. Ilmastonmuutos lisää todennäköisesti boreaalisten metsien kasvua ja voimistaa niiden hiilinieluja lisäten näin maankäyttösektorin hillintätoimien mahdollisuuksia myös Suomessa. Intensiivisesti hoidettujen metsien hiilivarastojen koko ja kokonaispäästöt riippuvat kuitenkin pääosin niiden käsittelytavasta. Metsänhoitomenetelmiä kehittämällä voidaan vähentää erityisesti turv la kasvavien metsien maaperän päästöjä. Maapallon kasvillisuuteen on varastoituneena nykyisellään vain noin puolet siitä hiilimäärästä, mikä kasvillisuudessa olisi ilman ihmisen toimintaa (450 Pg C vs. 916 Pg C). Metsäkato ja muut maankäytön muutokset selittävät jopa 58 % erosta nykyisen ja potentiaalisen kasvipeitteen hiilimäärässä. Maankäytön muutokset eivät kuitenkaan selitä yksinään biomassavajetta, koska yli 40 % siitä on syntynyt intensiivisestä maankäytöstä, mm. metsätaloudessa. Suuri ero potentiaalisen ja tämän hetkisen kasvipeitteen hiilivaraston välillä korostaa maankäyttösektorin ja erityisesti metsien suurta mahdollisuutta sitoa hiiltä ilmakehästä. Kaiken menetetyn kasvillisuuden palauttaminen ei kuitenkaan ole realistista. Ruoan ja kuidun tuotannon tarvitsema maa-ala sekä infrastruktuurin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen rajoittavat kasvillisuuden nielupotentiaalin täysimittaista hyödyntämistä. Tuoreen arvion mukaan nämä rajoitteet huomioiden metsiin kohdistuvilla toimilla voitaisiin kuitenkin saavuttaa jopa 7,32 Gt CO2 ekv. vuotuiset nettopäästövähennykset vuoteen 2030 mennessä (Kuva 1, Griscom METSÄT ). Tämä on merkittävästi enemmän kuin mitä useissa hillintäskenaarioissa on esitetty. Kuvan 1 METSÄT -arviossa käsitellyissä metsissä tehtävien toimien osuus globaalisti on vain 12 % (882 Mt), mutta potentiaali on eri maissa huomattavan erilainen. Potentiaalin realisoitumista käytännössä hankaloittavat mm. voimakas kilpailu maankäytöstä ja rajalliset tai puuttuvat kannusteet nielujen kasvattamiselle. Pyrittäessä kasvattamaan metsien hiilivarastoja, vanhojen metsien merkitys korostuu. Luonnonmetsät ovat yleisen käsityksen mukaan hiilineutraaleja. Nykyiset käsitellyt metsät ovat kuitenkin kaukana luonnonmetsän tasapainosta eli hakkuiden vähentäminen, kuolleisuudenkin lisääntyessä, lisäisi todennäköisesti hiilen sidontaa metsiin vuosikymmeniksi tai jopa -sadoiksi. Vaikka (elävän) puuston hiilinielu pienenee iän myötä, saattavat useiden satojen vuosien ikäiset metsät edelleen toimia nettohiilensitojina. Erityisesti maaperän hiilivarasto voi kasvaa pitkään, vähintään vuosisatoja. Metsien hiilivarastojen kehitysdynamiikka, varsinkin vanhojen metsien osalta on kuvattu puutteellisesti laajoissa maankäyttöä kuvaavissa malleissa. Tämä selittänee osaltaan maaekosysteemien hiilinielujen vähäistä merkitystä useissa laadituissa ilmastonmuutoksen hillintäskenaarioissa.

4 Tehokasta hillintää metsien käytöllä, vai päästöjen siirtoa sektorilta toiselle? Puunkäytön arvioidaan kasvavan seuraavina vuosikymmeninä Suomessa ja globaalisti merkittävästi nykyisestä. Puun kysyntää kasvattaa erilaisten metsäteollisuuden tuotteiden ja bioenergian kysynnän kasvu. Osa kysynnän kasvusta johtuu pyrkimyksistä vähentää uusiutumattomien raaka-aineiden käytöstä aiheutuvia päästöjä. Koska hakkuiden lisäys pienentää metsien hiilinielua, kasvavat maankäyttösektorin nettopäästöt (päästöjen ja nielujen erotus) puunkäytön lisäyksen myötä. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kriittinen kysymys on, voidaanko lisääntyvän puunkäytön myötä fossiilisia CO2- päästöjä vähentää enemmän kuin lisääntyvä puunkorjuu pienentää metsien hiilinieluja. Puunkäytöllä vältettävien fossiilisten päästöjen suuruus riippuu siitä, mitä puusta tehdään ja miten sillä korvataan uusiutumattomia raaka-aineita. Lisääntyvän puunkorjuun metsien hiilinielua pienentävä vaikutus korostuu, mikäli metsästä puun mukana korjattu hiili vapautuu muutaman vuoden sisällä ilmakehään. Tällöin puutuotteiden hiilivarasto ei kasva merkittävästi. Nykyisellään vain pieni osa metsästä korjatusta hiilestä päätyy pitkäikäisiin puutuotteisiin. EU:ssa ja Suomessa puutuotteiden hiilinielu on ollut tyypillisesti noin 10% metsien hiilinielusta. Puutuotteiden hiilivaraston kasvun merkittävä lisääminen edellyttäisi pitkäikäisten puutuotteiden suhteellisen osuuden merkittävää lisäystä ja puutuotteiden käyttöiän pidentämistä. Esimerkiksi lämmöntuotannossa hyödynnetyille jakeille kannattaisi kehittää pitempikestoisia vaihtoehtoja mm. osana komposiittimateriaaleja rakentamisessa. Suomen hallituksen vuonna 2016 valmistelema kansallinen energia- ja ilmastostrategia tukeutuu vahvasti kansallisen metsästrategian 2025 tavoitteeseen lisätä puun käyttöä. Energia- ja ilmastostrategiassa fossiilisten energialähteiden korvaaminen lisääntyvällä puun käytöllä esitetään keskeisenä keinona päästövähennysten saavuttamiseksi. Strategian vaikutusten arvioinnin mukaan tavoiteltu runkopuun hakkuiden lisäys tasolta 73 tasolle 80 Mm 3 yr -1 yhdessä lisääntyvän metsähakkeen käytön kanssa pienentää metsien hiilinielua 7-10 Mt CO2y -1 vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2030 lisätoimilla saatava päästövähennys on arviolta noin 5 Mt CO2 nykytoimiin verrattuna, joten arvioitu nielun pieneneminen on vuositasolla suurempi kuin lisätoimilla saavutettava päästövähennys. Lykkäämällä metsien hakkuita kiertoaikoja pidentämällä, metsänielua olisi mahdollista kasvattaa perusuraan verrattuna. Mallilaskelmien perusteella metsänielu olisi reilun hiilidioksiditonnin suurempi metsästä korjaamatta jätettävää puukuutiota kohden seuraavien vuosikymmenten aikana. Metsänielun kehityksessä voi siis olla merkittävä ero riippuen siitä, kasvatetaanko vai vähennetäänkö hakkuita perusuraan verrattuna.

5 EU-regulaatio - LULUCF EU:n vuodesta 2021 vuoteen 2030 ulottuva ilmastopoliittinen linjaus koskee kaikkia talouden sektoreita. Ohjausmekanismit on jaettu EU-tasoiseen päästökauppasektoriin (teollisuus ja suuret voimalaitokset) sekä jäsenmaakohtaisiin kansalliseen sektoriin (ns. taakanjakosektori joka koskee liikennettä, lämmitystä, maataloutta ja jätehuoltoa) ja maankäyttösektoriin (LULUCF). LULUCF-sektori kattaa maankäytön, maankäytön muutokset ja metsätalouden. EU:n tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä vähintään 40 % vuodesta 1990 vuoteen Tavoite on jyvitetty siten, että päästökauppasektori vähentää 43 % ja kansalliset taakanjakosektorit yhteensä 30 % vuoden 2005 tasosta. LULUCF-sektorilla eri maankäyttömuodoilla on oma kansallinen vertailutasonsa, johon kunkin maankäytön tulevaa kehitystä verrataan siten, että LULUCF-sektorista ei muodostu jäsenmaittain laskennallista päästöä (ns. no-debit-sääntö). LULUCF-asetuksen perusteella ei ole yksiselitteisesti tulkittavissa, miten metsämaan jäsenmaakohtaiset vertailutasot tulisi asettaa, ja tulkintakäytännöt ovat vasta vähitellen muotoutumassa. Metsämaan vertailutasojen asettamisella on keskeinen vaikutus LULUCF-sektoria koskevan ilmastopolitiikan vaativuuteen. LULUCF-asetuksen lähtökohtana on se, että LULUCF-sektori pyritään säilyttämään nettonieluna, jonka suuruus vastaa viime vuosien tasoa. Tällä tavoin EU pyrkii varmistamaan unionin ilmastopolitiikan riittävän vaatimustason ja biomassan lisääntyvän käytön hiilinieluvaikutusten huomioimisen. Pariisin sopimuksen puitteissa EU joutuu yhdessä muiden sopimusosapuolten kanssa tarkastelemaan oman ilmastopolitiikkansa riittävyyttä. Se luo paineita EU:n ilmastotavoitteiden edelleen kiristämiseksi mahdollisesti jo vuosien osalta. Kuva 2. EU:n kasvihuonekaasupäästöjen kehitys ja nykypolitiikan mukaiset tavoitteet vuoteen 2020 ja 2030 mennessä sektoreittain (päästökauppasektori = ETS, kansalliset taakanjakosektorit = ESR, maankäyttösektorit = LULUCF). Päästökauppasektorista ja kansallisista taakanjakosektoreista koostuvat EU:n kokonaispäästöt ovat tällä hetkellä alempana kuin niiden yhteenlaskettu tavoite vuonna LULUCF-sektorit ovat kokonaisuudessaan nettonielu, jonka suuruuden tavoitellaan viitteellisesti säilyvän vähintään viime vuosien tasolla. LULUCF-sektoreilta maksimijousto kansallisille taakanjakosektoreille on EU-tasolla yhteensä 280 Mt CO2 vuosien aikana (keskimäärin 28 Mt CO2 vuodessa), mikä realisoituessaan nostaisi taakanjakosektorien päästöjä ja LULUCF-sektorin nettonielua vastaavalla määrällä. Päästökauppasektorin maksimijousto (ns. One-off-jousto) kansallisille taakanjakosektoreille on 100 Mt CO2 vuosien aikana (keskimäärin 10 Mt CO2 vuodessa).

6 Kannustimia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia Toistaiseksi nielujen kasvattamiseen on kannustettu ilmastosääntelyssä hyvin rajoitetusti. Metsänomistajalla ei ole taloudellista kannustetta lisätä metsiensä hiilensidontaa. Tästä on seurannut toisaalta se, että nielua on voinut hyödyntää muiden sektoreiden päästövelvoitteiden täyttämisessä rajallisesti, mutta toisaalta myös se, että nielua on voinut pienentää ilman siitä koituvia päästövelvoitteita. Nykyiset velvoitteet eivät myöskään juuri kannusta puutuotteiden hiilivaraston kasvattamiseen ja ylläpitämiseen. Metsien ilmastovaikutukset olisi huomioitava nykyistä paremmin ilmastostrategioissa ja metsävarojen käytön ohjauksessa. EU:ssa kauden ilmastosääntelyssä nielujen rooli on lisääntymässä aiemmasta. Ohjausvaikutus nielujen kasvattamiseksi tulee kuitenkin riippumaan pitkälti jäsenmaakohtaisesti asetettavista metsämaan vertailutasoista. Lisäksi nieluja on sallittua käyttää päästövähennyskeinona vain rajallisesti. Jotta ilmastopolitiikka ei ohjaisi toteuttamaan muiden sektoreiden päästövähennyksiä maankäyttösektorin nettopäästöjä lisäämällä, tulisi maankäyttösektori kytkeä selvästi nykyistä vahvemmin mukaan ilmastosääntelyyn. Tällöin olisi mahdollista parantaa paitsi ilmastopolitiikan vaikuttavuutta myös kustannustehokkuutta, koska maankäyttösektorin päästövähennystoimet ovat monessa tapauksessa verrattain kustannustehokkaita. Yhdessä tehokkaan normiohjauksen kanssa taloudelliset kannustimet voivat markkinamekanismien kautta tuottaa kustannustehokkaita kokonaisratkaisuja. Maankäyttösektorin kytkemiseen ilmastosääntelyyn liittyy kuitenkin erilaisia haasteita. Tällaisia ovat erimerkiksi kysymykset päästöjen ja nielujen määrittämisen ja todentamisen luotettavuudesta, hiilivarastojen pysyvyydestä, nielujen kasvattamisen hyvittämisestä ja luonnontuhoihin liittyvistä vastuista. Sääntelyn pohjaaminen tutkimustietoon edesauttaa kestävien ratkaisujen löytymistä. Laskentasäännöstöä ja velvoitteita tulisi kehittää kannustamaan sekä ekosysteemien hiilinielujen vahvistamiseen että puunkäytön ohjaamiseen pitkäikäisiin tuotteisiin. Kirjallisuus Griscom ym. (2017) Natural climate solutions. PNAS 114: Erb ym. (2017) Unexpectedly large impact of forest management and grazing on global vegetation biomass Nature 553: Rockström ym. (2017) A roadmap for rapid decarbonization. Science 355: Energia- ja ilmastostrategian vaikutusten arviointiraportti VN TEAS 21/2017

7 Tämä Policy Brief perustuu symposiossa The trade-offs between forest use, climate mitigation and society , symposium in 5th European Congress of Conservation Biology, Jyväskylä, Finland esitettyihin tutkimustuloksiin ja ajatuksiin. Symposiossa tutkijoina puhuivat: Felix Creutzig, Bronson Griscom, Thomas Kastner, Bart Muys, Annikki Mäkelä, Raisa Mäkipää ja Mikko Peltoniemi. Lisäksi paneeliin osallistuivat: Hanna Aho, Heikki Granholm, Ilkka Herlin, Matti Kahra, Hannu Koponen ja moderaattorina toiminut Timo Vesala. Policy Briefin ovat kirjoittaneet Tuomo Kalliokoski (HYO), Sampo Soimakallio (SYKE), sekä Antti Majava ja Jussi T. Eronen (BIOS). Kestävyyden eri kriteereitä Kestävällä metsätaloudella tarkoitetaan yleisesti sitä, että metsien hoito ja käyttö on ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävää. Onko biotalous kestävää? Täyttyvätkö kriteerit? Kestävyyden periaate tarkoittaa sitä, että turvataan tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat olennainen osa metsien kestävää hoitoa ja käyttöä. (MMM nettisivut ) Taloudellinen kestävyys tarkoittaa sitä, että metsien elinvoimaisuus, tuottavuus ja taloudellinen kannattavuus säilyvät pitkällä aikavälillä. Ekologinen kestävyys takaa metsien ekologiset toiminnot ja prosessit sekä monimuotoisuuden. Näin metsät säilyvät hyvin toimivina monipuolisina ekosysteemeinä sekä ylläpitävät ekosysteemipalveluja. Sosiaaliseen kestävyyteen kuuluu metsistä saatavan hyödyn turvaaminen kansalaisille ja eri toimijoille myös jatkossa. Kulttuurinen kestävyys tarkoittaa ymmärrystä luonnosta ja ihmisen toiminnasta ja pitkän aikavälin kuluessa muodostuneiden käytäntöjen turvaamista kaikille ryhmille. Sen ylläpitämiseen sisältyy pohdinta metsän, talouden ja kulttuurin suhteesta. Yleiseurooppalaiset kestävän metsätalouden 6 kriteeriä ovat: 1. Metsävarojen ylläpitäminen ja tarkoituksenmukainen lisääminen sekä metsien merkitys maailmanlaajuiselle hiilenkierrolle. 2. Metsien terveyden ja elinvoimaisuuden ylläpitäminen. 3. Metsien tuotannollisten toimenpiteiden ylläpitäminen ja tarkoituksenmukainen lisääminen. 4. Luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, suojelu ja tarkoituksenmukainen lisääminen metsäekosysteemissä. 5. Metsien suojatoimintojen ylläpitäminen ja tarkoituksenmukainen lisääminen metsien hoidossa. 6. Muiden yhteiskunnallis-taloudellisten toimintojen ja edellytysten ylläpitäminen.