VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kappelineuvosto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kappelineuvosto 4.12.2013"

Transkriptio

1 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko klo PAIKKA Lähivakuutuksen kokoustila, Kiputie 2, 2. krs., Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Uotila, Jarmo kappalainen, puheenjohtaja ( ) Silander, Outi varapuheenjohtaja, kirkkoneuvoston ed. ( x ) Haaja, Sisko kappelineuvoston jäsen ( x ) Niemelä, Teuvo -"- ( x ) Paavola, Aira -"- ( x ) Rökman-Pakkanen, Virpi -"- ( x ) Tompuri, Veijo -"- ( x ) Pennanen, Jari kirkkoherra ( ) Astola, Matti sihteeri ( x ) 42. KOKOUKSEN AVAUS Kappelineuvoston varapuheenjohtaja Outi Silander avasi kokouksen. Matti Astola piti alkuhartauden. 43. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokouskutsu esityslistoineen on postitettu kappelineuvoston jäsenille ja muille kokouksessa läsnä oloon oikeutetuille viimeistään viisi päivää ennen kokousta (kappelineuvoston ohjesääntö 7 ). KL 7:4-6:n mukaan seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 44. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA JA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSAJAN MÄÄRÄÄMINEN Pöytäkirjan tarkastajiksi valittaneen aakkosjärjestyksen mukaan vuorossa olevat Sisko Haaja ja Aira Paavola. Esitetään, että kokouksen tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville seurakunnan kotisivuille.

2 2 Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Teuvo Niemelä ja Aira Paavola. Pöytäkirja tarkastetaan tiistaina Kokouksen tarkastettu pöytäkirja asetetaan nähtäville seurakunnan kotisivuille. 45. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI Kappelineuvosto käyttänee esityslistaa kokouksen työjärjestyksenä. KÄSITELLYT ASIAT ALLEKIRJOITUKSET Outi Silander varapuheenjohtaja Matti Astola sihteeri PÖYTÄKIRJANTARKASTUS Virolahden seurakuntatoimistossa Teuvo Niemelä pöytäkirjan tarkastaja Aira Paavola pöytäkirjan tarkastaja 46. VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNNAN JUMALANPALVELUS- JA KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE Liitteenä jumalanpalvelus- ja kolehtisuunnitelma tammi-toukokuun 2014 ajalta. Kappelineuvosto hyväksynee otsikkosuunnitelman Virolahden kappeliseurakunnan osalta tammi-toukokuun 2014 ajalta. Hyväksyttiin liitteen mukaisena. Liite nro 1.

3 3 47. SIUNAUSTA AJASTA AIKAAN KIRJAN TUOTON KÄYTTÄMINEN Virolahden kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto suhtautui myönteisesti edellisessä kokouksessaan Virolahden seurakunnan 640-vuotisjuhlavuoden valokuvakirjan painattamiseen seurakunnan lahjakirjaksi. Jaakko Liukkonen oli pyytänyt alustavia tarjouksia painotaloilta. Kirjan painatuskulut kustannettaisiin Maila Hämäläisen rahaston varoilla. Päätettiin pyytää asiaa valmistelleelta työryhmältä selvitys hankkeen kokonaiskustannuksista. Talouspäällikön esitys: Esitetään, että päätetään valokuvakirjan painattamisesta saatujen tarjousten perusteella Maila Hämäläisen rahaston varoilla (liitteenä tarjoukset sekä tarkennettu kokonaiskustannuslaskelma). Kirkkoneuvoston päätös: Päätettiin hyväksyä Ykkös-Offset Oy:n tekemä tarjous Virolahden seurakunnan juhlavuoden valokuvakirjan painatuksesta. Painosmäärä on 1000 kpl ja myyntihinta on 20 euroa. Kirjasta kertyvät varat ohjataan kappeliseurakuntien historiantutkimukseen. Päätettiin myös korvata toimistosihteeri Raili Arpiaiselle valokuvien kokoamiseen käytetty aika myöhemmin päätettävällä päätöksellä. --- Virolahden kappelineuvosto Virolahden kirkkoneuvosto päätti edellä esitetyllä tavalla kirjan myynnistä kertyvien varojen osoittamisesta historiantutkimukseen. Ensisijaisena kohteena oli Virolahden kirkkotarhassa sijaitsevan kivisakastin iän määrittäminen. Kirjan painos oli kpl, josta on Raili Arpiaisen tekemien laskelmien mukaan myyty 520 kpl 20 euron hinnalla. Lisäksi kirjoja on mennyt lahjakirjoiksi, vapaakappaleiksi yliopistollisiin ym. kirjastoihin tai vaurioitunut käyttökelvottomiksi kuljetuksessa kirjapainosta. Kirjoja on jäljellä 320 kpl. Jäljellä olevien kirjojen myyntihinta voitaisiin pudottaa 15 euroon myynnin edistämiseksi. Myyntituloja ei ole erikseen rahastoitu. Kaikkiaan Siunausta ajasta aikaan kirjojen myyntitulot seurakunnalle ovat 520 x 20 =

4 4 Jäljellä olevan varaston arvoksi muodostuisi alennetulla myyntihinnalla 320 x 15 = Tutkimukseen käytettävän summan ylittävä osuus voitaisiin käyttää alttaritaulujen konservointiin. Kappelineuvosto esittää kirkkoneuvostolle, että Siunausta ajasta aikaan kirjan myyntituottoja vastaava rahamäärä ja myyntivaraston arvo 4.800, yhteensä , käytetään eri kohteisiin alla esitetyssä järjestyksessä. Samalla päätetään jäljellä olevien kirjojen myymisestä 15 euron kappalehinnalla. (1) Virolahden kivisakastin iänmääritystutkimus. (2) Virolahden kirkon entisen alttarin sivutaulun kehysten kunnostus tai tarvittaessa uusiminen. Taulu esittää Kristuksen alasottamista ristiltä ja on vanha flanderilainen maalaus. Taulu tulisi korjauksen jälkeen ripustettavaksi kirkon tiloihin sivuseinälle. (3) Nykyisen Oskar Paatelan v maalaaman alttaritaulun konservointitarpeen selvittäminen ja tarvittaessa konservointi ko alttaritaulun 100-vuotisjuhlan kunniaksi. (4) Mikäli varoja jää yli kohdista (1) (3), niitä käytetään mahdollisiin muihin Virolahden kirkkoa ja hautausmaata hyödyttäviin kunnostushankkeisiin sekä Virolahden kirkon ja hautausmaan historian selvittämiseen ja tunnetuksi tekemiseen. 48. VUODEN 2014 VAUVATAPAHTUMAAN OSALLISTUMINEN Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Virolahden paikallisosasto on ollut aloitteentekijänä vauvatapahtuman järjestämisessä. Tapahtuman järjestäjinä toimivat MLL, kappeliseurakunta ja lastenneuvola. Tapahtuma on tarkoitus järjestää lauantaina Virojoen seurakuntatalolla. Tapahtumaan kutsutaan kaikki vuonna 2013 syntyneet virolahtelaiset vauvat ja heidän vanhemmat. Haminan seurakunnan puolesta tapahtumaan osallistuisivat pastori Anna Kinnunen ja lastenohjaaja Saila Pärtty. Seurakunnan vastuulla olisi lapsiperheille suunnatun toiminnan esittely, lapsiperheille tutuksi tuleminen, tilan tarjoaminen tapahtumalle ja mahdollisesti muuta toimintaa. Tapahtuman tavoitteena on auttaa lapsiperheitä verkostoitumaan toisiinsa, tarjota tietoiskuja lapsiperheille ja viettää mukava hetki yhdessä. Tilaisuudessa tarjotaan ruoka, jonka MLL valmistaa. Elintarvikekulujen

5 5 kattamiseksi kappelineuvosto keskustelee mahdollisuudesta osallistua rahallisesti em. kuluihin. Kappelineuvosto päättää, että Virolahden kappeliseurakunta osallistuu vauvatapahtuman järjestämiseen ja tukee ruokailukuluja enintään 200 eurolla. 49. KAAKON KAMARIMUSIIKKI TAPAHTUMAAN OSALLISTUMINEN Virolahdella järjestetään kesällä 2014 Kaakon kamarimusiikki - tapahtuma Virolahden kunta pyytää kappeliseurakuntaa nimeämään edustajan jäseneksi tapahtumaa valmistelevaan työryhmään. Lautakunnan päätöksen mukaisesti työryhmän puheenjohtajana toimii Virolahden kunnan sivistystoimenjohtaja-rehtori Auli Hyttinen, taiteellisena johtajana Suomen kansallisoopperan 1. konserttimestari Jukka Merjanen ja toiminnanjohtajana Siru Ahopelto. Liitteet nro 2 ja 3. Samalla lienee aiheellista päättää osallistumisesta tapahtuman järjestelyihin. Tapahtuman kuluihin seurakunta ei voi tässä taloudellisessa tilanteessa osallistua rahallisesti. Kirkkotiloja konsertteja varten sekä kanttorin (ja mahdollisesti suntion) työpanosta voitanee antaa tapahtuman käyttöön. Kappelineuvosto päättää, että Virolahden kappeliseurakunta osallistuu Kaakon kamarimusiikki tapahtuman järjestelyihin yhteistyötahona. Edustajaksi tapahtumaa valmistelevaan työryhmään nimetään kanttori Inna Heikkilä. Kappeliseurakunta ei tue rahallisesti tapahtumaa, mutta tiloja sekä kanttorin (ja mahdollisesti suntion) työpanosta voidaan osoittaa korvauksetta tapahtuman käyttöön.

6 6 50. ITSENÄISYYSPÄIVÄN SEPPELEENLASKIJOIDEN NIMEÄMINEN Virolahden kappelineuvoston nimeämät edustajat laskevat yhdessä kunnan edustajien kanssa seppeleet itsenäisyyspäivinä sankarihaudolle Virolahden kirkolla ja Klamilan kirkon luona olevalle sankarivainajien muistomerkille. Kunta on nimennyt edustajansa seppeleenlaskijoiksi. Seppo Kiri on lupautunut seurakunnan edustajana laskemaan seppeleen Klamilan muistomerkille ja vuosien sankarihaudalle Virolahden kirkolla. Kappelineuvosto nimennee seppeleenlaskijat seurakunnan puolesta vuoden 1918 sankarihaudoille itsenäisyyspäiväksi. Seurakunnan seppeleen laskijoiksi nimettiin Outi Silander (varalla Virpi Rökman-Pakkanen) ja Aira Paavola (kysyy tarvittaessa itse varahenkilön). 51. MUUT MAHDOLLISET ASIAT Kappelineuvosto keskustelee kirkkokahvitusten järjestämisestä Virojoen seurakuntatalolla jumalanpalvelusten yhteydessä. Kappelineuvosto keskusteli Virojoen seurakuntatalon kahvituksista. Kahvittajia pyritään saamaan Suurella sydämellä vapaaehtoistyöhankkeen kautta. Pyydetään Liisa Länsmansia julkaisemaan hankesivustolla ilmoitus asiasta. Siihen asti pyritään hoitamaan kahvit tilapäisjärjestelyin. 52. ILMOITUSASIAT Kappeliseurakunnat järjestävät yhteisen jouluaterian keskiviikkona klo alkaen Miehikkälän seurakuntakodilla. Tilaisuuteen kutsutaan kappelien henkilöstö ja luottamushenkilöt. Kutsu liitteenä. Liite nro KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen ja antoi kirkkolain mukaisen oikaisuvaatimuksen ja valitusosoituksen, joka liitetään pöytäkirjaan.

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kappelineuvosto 25.11.2014

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kappelineuvosto 25.11.2014 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA tiistai 25.11.2014 klo 18.30 20.40 PAIKKA Lähivakuutuksen kokoustila, Kiputie 2, 2. krs., Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Silander, Outi puheenjohtaja, kirkkoneuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kappelineuvosto 22.9.2014

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kappelineuvosto 22.9.2014 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 22.9.2014 klo 19.00 20.30 PAIKKA Lähivakuutuksen kokoustila, Kiputie 2, 2. krs., Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Silander, Outi varapuheenjohtaja, kirkkoneuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 19.25 Paikka Virojoen seurakuntatalo, 2. krs, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Hanski Liisa kappelineuvoston varapj. (x) Niemelä Teuvo kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko klo 18.30 19.40 PAIKKA Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Karvonen, Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski, Liisa

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.45 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.35 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (-) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 17.2.2016 klo 18.30 20.30 PAIKKA Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Karvonen, Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski,

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA Keskiviikko 17.10.2018 klo 19.00 21.00 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kappelineuvosto 24.4.2013

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kappelineuvosto 24.4.2013 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 24.4.2013 klo 18.30 19.50 PAIKKA Virojoen seurakuntatalon sali, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Uotila, Jarmo kappalainen, puheenjohtaja ( x )

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.00 19.10 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus 1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika tiistai klo 14.00 16.00 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus 1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika maanantai klo 17.00 19:30 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA torstai 26.5.2016 klo 18.00 20.03 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 20.9.2017 klo 19.00 20.20 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika torstai klo 17.00 18.30 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 30.1.2017 klo 18.30 20.30 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kappelineuvosto 18.5.2015

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kappelineuvosto 18.5.2015 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 18.5.2015 klo 18.00 20.25 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA tiistai 30.5.2017 klo 18.00 19.20 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 22.5.2019 klo 19.00 20.57 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 OSALLISTUJAT: VARSINAISET JÄSENET läsnä/poissa Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x )

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus 1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika keskiviikkona klo 17.00 18.30 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kappelineuvosto 24.4.2012

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kappelineuvosto 24.4.2012 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA tiistai 24.4.2012 klo 18.30 20.15 PAIKKA Lypsyniemen leirikeskus, Lypsyniementie 41, Pyterlahti läsnä/poissa OSALLISTUJAT Uotila, Jarmo kappalainen, puheenjohtaja (x) Silander,

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kappelineuvosto 25.1.2011

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kappelineuvosto 25.1.2011 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA tiistai klo 18.30 20.15 PAIKKA Lähivakuutuksen kokoustila, Kiputie 2, 2. krs läsnä/poissa OSALLISTUJAT Uotila, Jarmo kappalainen, puh.joht. ( x ) Haaja, Sisko kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 21.11.2016 klo 18.00 20.00 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kappelineuvosto 15.5.2013

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kappelineuvosto 15.5.2013 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 15.5.2013 klo 19.00 20.55 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Joenpolvi, Tuula kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kappelineuvosto 18.2.2015

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kappelineuvosto 18.2.2015 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 18.2.2015 klo 18.30 20.45 PAIKKA Lähivakuutuksen kokoustila, Kiputie 2, 2. krs., Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Hanski, Liisa kappelineuvoston varapj., pj

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kappelineuvosto 18.2.2016

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kappelineuvosto 18.2.2016 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA torstai 18.2.2016 klo 18.00 20.15 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Virojoen seurakuntatoimiston yläkerta, Louhelantie 2, kokoustila

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Virojoen seurakuntatoimiston yläkerta, Louhelantie 2, kokoustila VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA tiistai 19.2.2019 klo 18.00 19.35 PAIKKA OSALLISTUJAT MUUT OSALLISTUJAT Virojoen seurakuntatoimiston yläkerta, Louhelantie

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA tiistai 19.5.2015 klo 18.30-19.58 PAIKKA Lähivakuutuksen kokoustila, Louhelantie 2, 2. krs., Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Holopainen, Ville vt. kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA tiistai 21.6.2016 klo 18.00 19.50 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 29.1.2018 klo 18.00 20.00 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Kappelineuvosto 18.5.2011

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Kappelineuvosto 18.5.2011 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 18.5.2011 klo 19.00 21.05 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Joenpolvi, Tuula kappelineuvoston

Lisätiedot

6SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto

6SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto Enonkosken kappelineuvosto 14.11.2016 1 Kokousaika 14.11.2016 klo 17.30 19.15 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä x puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen Touko Ahokas x jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo 1 Aika Perjantai 11.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Liisa Hosike varapuheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Hannele Isaksson kirkkoneuvoston

Lisätiedot

1. Lehtonen Sisko 2. Sauren Marita 3. Lehtonen Olli 4. Tenhunen Pertti 5. Kulta Ensi 6. Järvinen Anna

1. Lehtonen Sisko 2. Sauren Marita 3. Lehtonen Olli 4. Tenhunen Pertti 5. Kulta Ensi 6. Järvinen Anna 1 Paikka Tarvasjoen seurakuntatalo Kokousaika 17.9.2018 klo 17.00 18.30 Pykälät 38-46 Osanottajat Kokoukseen kutsuttu/läsnä Kappelineuvoston jäsenet: 1. Mäkinen Minna, pj. x x 2. Frantti Sirkka-Liisa x

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo - 1 - Aika Perjantai 16.2.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Jussi Heikkilä Aarne Heinosen varajäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi alkuhartauden jälkeen kokouksen klo

Puheenjohtaja avasi alkuhartauden jälkeen kokouksen klo 1 Aika Perjantai 10.2.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Helinä Ylikännö Anni

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 Aika Perjantai 12.5.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Helinä Ylikännö Anni Rantalan varajäsen

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 kappelineuvosto

Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 kappelineuvosto Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 Kokousaika 14.03.2016 klo 18.00-20.05 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä x puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen Touko Ahokas x jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo - 1 - Aika Perjantai 16.9.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen Jarmo Tuominen jäsen

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen 1 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 2018 Kokousaika: 26.09.2018 klo 18.02-19.33 Kokouspaikka: Jalasjärven seurakuntatalo, kokoushuone Osanottajat Tapani Virkkala puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 Jalasjärven kappelineuvosto 2017

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 Jalasjärven kappelineuvosto 2017 1 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 2017 Kokousaika: 14.12.2017 klo 17.08-18.20 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalon pieni sali Osanottajat Jani Latva-Nikkola puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

28. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

28. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 1 Aika Perjantai 22.9.2017 klo 18.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Anne Ojaniittu Liisa Hosikkeen varajäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen

Lisätiedot

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Timo Räsänen Maj-Britt Varpe. Tytti Hyytiä

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Timo Räsänen Maj-Britt Varpe. Tytti Hyytiä Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: tiistai 20.2.2018 klo 17.00-18.16 Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: pj jäsenet: vpj

Lisätiedot

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu Enonkosken kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu Enonkosken kappelineuvosto Enonkosken kappelineuvosto 30.01.2017 1 Kokousaika 30.01.2017 klo 17.30 19.02 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä X puheenjohtaja Pekka Auvinen X aluekappalainen Touko Ahokas X jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 11.4.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 11.4.2018 klo 17.30 18.55 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017 Kurun kappelineuvosto 10.1.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Tiistai 10.1.2017 klo 17.44 18.54 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 2018 Kokousaika: 06.02.2018 klo 17.10-18.35 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalo, kokoushuone Osanottajat Jani Latva-Nikkola puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja poissa

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo - 1 - Aika Perjantai.9.2.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen, poistui klo 17.45

Lisätiedot

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: keskiviikko 11.11.2015 klo 17.58-19.03 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 8.5.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 8.5.2018 klo 18.00 19.00 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto Kokousaika maanantai 22.1. klo 18.00 19.25 Paikka Enonkosken seurakuntatalo Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven - puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen, puheenjohtajana kokouksessa Touko Ahokas x jäsen

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto. Simeon-talon kokoushuone

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto. Simeon-talon kokoushuone KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto Kokousaika keskiviikko 7.1.2014 klo 17 Kokouspaikka Simeon-talon kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kirkkovaltuusto Sivu 1 Aika klo Simeon-talo, Simeon-sali. Niemelä Teuvo x Niemi Milko

HAMINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kirkkovaltuusto Sivu 1 Aika klo Simeon-talo, Simeon-sali. Niemelä Teuvo x Niemi Milko PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kirkkovaltuusto Sivu 1 Aika 26.1.2011 klo 18.00-19.15 Paikka Simeon-talo, Simeon-sali Osanottajat jäsenet Andrejev Katja Niemelä Teuvo Niemi Milko - Aurén Vesa Näkki Osmo Filppu Arja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 16.11.2011 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Lindström Sari, puheenjohtaja Ahlfors Sirpa

Lisätiedot

Pyhämaan kappelineuvosto /7

Pyhämaan kappelineuvosto /7 Pyhämaan kappelineuvosto 4.2.2014 1/7 PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 Aika: Tiistaina 4.2.2014 klo 17.30 18.49 Paikka: Pyhämaan seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo - 1 - Aika Perjantai 24.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Mikko Kaunisto jäsen Ilona Kojo jäsen Timo Mäenpää jäsen Heikki Mäkelä jäsen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLLEET Outi Leino, kirkkovaltuuston pj Ari Vilén, kirkkovaltuuston vpj. Susanna Nieminen, vt. talouspäällikkö, sihteeri

MUUT LÄSNÄOLLEET Outi Leino, kirkkovaltuuston pj Ari Vilén, kirkkovaltuuston vpj. Susanna Nieminen, vt. talouspäällikkö, sihteeri 1/8 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 1/2018 Aika Torstai 15.02.2018 klo 18:00 Paikka Auran seurakuntatalon kahvio LÄSNÄ Torsti Äärelä, pj Leena Hafrén, vpj Jarmo Arvola Timo Isotalo Kaija Mäki, saapui 5 :n käsittelyn

Lisätiedot

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Paikka Tarvasjoen kappelitoimisto Kokousaika 29.8.2017 klo 18.00 18.40 Pykälät 27-37 Osanottajat Kokoukseen kutsuttu/läsnä Kappelineuvoston jäsenet: vs. kappalainen

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Kirkkovaltuusto

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Kirkkovaltuusto KOKOUSKUTSU 2/2012 Kirkkovaltuusto Kokousaika torstaina 10.5.2012 klo 18.00 Kokouspaikka Simeon-talo, Simeon-sali Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 9 Kokouksen avaus 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 3.1.2019 klo 17.22 18.45 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 (kirkkosali) Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Jaakkola Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen

Lisätiedot

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: perjantai 13.5.2016 klo 17.00 18.40 Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Kirkkovaltuusto

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Kirkkovaltuusto KOKOUSKUTSU 2/2012 Kirkkovaltuusto Kokousaika torstaina 10.5.2012 klo 18.00 Kokouspaikka Simeon-talo, Simeon-sali Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 9 Kokouksen avaus 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 Kirkkoneuvosto

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTO Kokous 11/2016 Aika Keskiviikko 9.11.2016 klo 17.30 20.25 Paikka Pertunmaan seurakuntatoimisto, As Oy Lummeranta Läsnä Jäsenet Ann-Maarit Joenperä, puheenjohtaja Ari Hartonen Kristiina Häkkänen

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 12.2.2014 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 Aika: keskiviikkona 12.2.2014 klo 18.00 19.25 Paikka: Paanulan kokoustila OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarvasjoen kappeliseurakunta Kappelineuvosto

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarvasjoen kappeliseurakunta Kappelineuvosto LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Paikka Tarvasjoen seurakuntatalo Kokousaika 11.8.2016 klo 18.30-20.15 Pykälät 28-39 Osanottajat kutsuttu/läsnä Kappelineuvoston jäsenet: vs. kappalainen Outi Tukia-Takala

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Maanantai 27.03.2017 kello 17.00 19.20 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Eronen Juha Härmälä Irja Julkunen Pia Hynninen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 31.1.2018 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: Keskiviikko 31.1.2018 klo 18 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tarvasjoen kappeliseurakunta Kappelineuvosto

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tarvasjoen kappeliseurakunta Kappelineuvosto LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Paikka Tarvasjoen seurakuntatalo Kokousaika 18.2.2016 klo 18.40-20.50 Pykälät 1-14 Osanottajat kutsuttu/läsnä Kappelineuvoston jäsenet: vs. kappalainen Outi Tukia-Takala

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2019 Jalasjärven kappelineuvosto. Jenni Kiviniemi. Maija Rantamäki

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2019 Jalasjärven kappelineuvosto. Jenni Kiviniemi. Maija Rantamäki 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2019 Kokousaika: 06.02.2019 klo 18.06-19.44 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalo, kahvio Osanottajat Tapani Virkkala Jenni Kiviniemi Minna Kotila Markus Moisio Samuli Niiles Sirkka

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Aika Keskiviikko 5.7.2017 kello 16.00 18.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Rossi

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5 1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 12.2.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Auran seurakunnan virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Kalmi Pekka Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Lindholm Minna

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 28.10.2014 kello 18.00 19.45 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarvasjoen kappeliseurakunta Kappelineuvosto

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarvasjoen kappeliseurakunta Kappelineuvosto LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Paikka Tarvasjoen seurakuntatalo Kokousaika 12.5.2016 klo 18.35- Pykälät 15-27 Osanottajat kutsuttu/läsnä Kappelineuvoston jäsenet: vs. kappalainen Outi Tukia-Takala

Lisätiedot

puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela poissa Marko Kivistö poissa Lilja Laiho-Virtanen Anneli Laurila Kai Lindegren

puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela poissa Marko Kivistö poissa Lilja Laiho-Virtanen Anneli Laurila Kai Lindegren PYHÄMAAN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 2016 Aika: tiistaina 4.10. 2016 klo 17.30 18.10 Paikka: Seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: puheenjohtaja Mika Sjöblom jäsenet: Mira Johtela

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen. Maj-Britt Varpe Helle Vahtera

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen. Maj-Britt Varpe Helle Vahtera Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Aika: tiistai 25.8.2015 klo 17.30 19.17 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Kokousaika 04.01.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 14.9.2017 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika: Torstai 14.9.2017 klo 18.00 19.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 04.12.2017 klo 17:00 PAIKKA Koivuniemen leirikeskus Koivuniementie 30 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/70 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 13.09.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Reko Anne Huhtinen Sari Silja Saveljef Elina Neittamo Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 20.4.2017 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 20.4.2017 klo 16:32 17:46 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen kahvit.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2017. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2017. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 13.9.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.9.2017 klo 17.30 19.10 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 )

SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 ) 1 ( 5 ) Aika Keskiviikko klo 19.00 19.50 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Mari Kantola Pekka Koivisto Markku Kontinen Päivi

Lisätiedot

jäsenet: pj Petri Puukki Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Eila Polojärvi kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen

jäsenet: pj Petri Puukki Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Eila Polojärvi kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3 / 2014 Aika: keskiviikko 19.3.2014 klo 17.34-19.22 Paikka: Lähetyskoti, Alinenkatu 11 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri Puukki Minna

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Tiistai 24.01.2017 kello 16.00-17.35 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Härmälä Irja Julkunen Pia Korhonen Suvi Lankinen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Kurun kappelineuvosto 30.9.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Perjantai 30.9.2016 klo 18.00 22.27 Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Tytti Hyytiä Petri Puukki Timo Räsänen. Esa Mierlahti poistui 8 pykälän aikana

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Tytti Hyytiä Petri Puukki Timo Räsänen. Esa Mierlahti poistui 8 pykälän aikana Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika: torstai 21.1.2016 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 14/ KIRKKONEUVOSTO

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 14/ KIRKKONEUVOSTO YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 14/2016 69 Aika Maanantaina 12.12.2016 klo 16.30 Paikka Läsnä Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla varajäsen Antero Saulio Jukka Hautala

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2012 Kirkkoneuvosto

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 10/2012 Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 10/2012 Kirkkoneuvosto Kokousaika torstaina 8.11.2012 klo 16.30 Kokouspaikka Simeon-sali Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 106 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 107 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot