Suolijärvi: Reittikartta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suolijärvi: Reittikartta"

Transkriptio

1 Suolijärvi: Reittikartta Juoksureitin rajat määrittyvät koko matkalla ulkoilureitin reunojen mukaan. Jumi 55 Kataja (kävelytien pohjoispuolella sisäkaarteessa käännyttäessä sähkölinjalle) Pirkan Hölkän kiertolenkki Sähkölinjaristeys (tarkan linjan määrittävät tien eteläpuolella oleva siltarummun pää ja pohjoispuolella oleva liikennemerkki) Sähkölinjaluupin luuppi (luupin kääntöpisteessä kierretään ojassa oleva litteä kivi) Kävelytien merkki (kohtisuora linja tien itäpuolen liikennemerkistä risteyksessä, jossa Suolijärven kierros yhtyy Nirvasta tulevaan ulkoilureittiin) Mäkivedon alkupiste (pienen ojan yli kulkevan sillan itäreuna, eli kohta, jossa puualusta vaihtuu hiekkaan)) Suolijärvi (Tarkka linja tien eteläpuolen kaivon kannen keskustan ja tien pohjoispuolen liikennemerkin määrittämänä. Kierroksen alku- ja päätepiste.)) Petri Haavisto, , v1.0 2km kyltti (valaisinpylväs tien pohjoispuolella)

2 1. Ilmailunkadun suora Pirkkahalli sijoitetaan tarkalleen kävelytien kulmaan. Heiskalankatu Reitti kiertää kolmanneksi viimeisen puun Metsolankadulta laskien. Käännöksestä on erillinen tarkka kuvaus. Liikennemerkki betoniporsaassa sijoitetaan tarkalleen kävelytien kulmaan. Metsolankatu Kielletty ajosuunta -liikennemerkki Kävelytie Kolmio Ilmailunkatu Puurivi

3 2. Hiekkasuora Pilotinkatu reittiopaste sijoitetaan 100 cm Tien kaartuminen on kuvassa vahvasti liioiteltu mittakaavaan nähden. 120 cm 830 cm 100 cm Koivu reittiopaste sijoitetaan 120 cm Heiskalankatu Kävelytien liikennemerkki Kaivon kansi 360 cm reittiopaste sijoitetaan 830 cm etäisyydelle kaivon kannen koillisreunasta mitattuna koivun ja kaivon kannen määrittelemää suoraa pitkin. Kaivon kansi reittiopaste sijoitetaan 360 cm mitattuna kävelytien yli. Kyseinen valaisinpylväs sijaitsee 86 m ennen Pilotinkadun käännöstä. Kävelytie, hiekka Aukko pensasaidassa Puurivi Metsolankatu Kaivon kansi on kävelytien eteläreunassa noin 100m Heiskalankadun länsipuolella. Kaivon kannen pohjoisreuna rajoittaa reittiä. Reitti kiertää kolmanneksi viimeisen puun Metsolankadulta laskien. Käännöksestä on erillinen tarkka kuvaus.

4 3. Pohjoiskierros sijoitetaan hiekan reunaan 330 cm etäisyydelle koivusta mitattuna kääntyvälle tielle kohtisuoraan. Tarmonkatu (jatke) Reitti kulkee koillisesta käännöspisteestä Tarmonkadun jatkeelle saakka kävelytietä seuraten ilman erillisiä reittimerkintöjä. Postilaatikot Koivu 330 cm 190 cm sijoitetaan hiekan reunaan 190 cm etäisyydelle koivusta mitattuna käännöksen äärimmäisen pisteen suuntaan. Opaste sijoitetaan rivitalon piha-alueen ja Pilotinkadun asfaltin kulmaukseen estämään autotallin edustalta pihan yli oikaisu. Pilotinkatu 100 cm Tien kaartuminen on kuvassa vahvasti liioiteltu mittakaavaan nähden. reittiopaste sijoitetaan 100 cm

5 4. Paluu Pirkkahallille Tarmonkatu Perkiönkatu Liikennemerkki betoniporsaassa Opaste sijoitetaan nurmen reunaan seuraten asfaltissa kulkevaa keltaista viivaa. Nurmikkoa Pirkkahalli

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2015 18.10.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2015 18.10.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2015 18.10.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2014 31.8.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2014 31.8.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA Wihan kilometrit 2014 31.8.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Teivo Cup -testijuoksu 21.7.2011, v 1.1

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Teivo Cup -testijuoksu 21.7.2011, v 1.1 MITTAUSPÖYTÄKIRJA Teivo Cup -testijuoksu 21.7.2011, v 1.1 Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 Course measurement data sheet Course name: HCR tarkistusmittaus Date: 19.5.2013 Measurer: Kari Ristanen Time: 15:18 start 18:25 end Temperature: 22 20

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA HämSY aluemestaruus 2016, pitkät kävelyt , v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA HämSY aluemestaruus 2016, pitkät kävelyt , v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA HämSY aluemestaruus 2016, pitkät kävelyt 3.9.2016, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen maantiereittien virallisten mittaussääntöjen

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Västilän maraton ja puolimaraton 2.10.2010, v 1.0

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Västilän maraton ja puolimaraton 2.10.2010, v 1.0 MITTAUSPÖYTÄKIRJA Västilän maraton ja puolimaraton 2.10.2010, v 1.0 Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAUL:n SM-maantie 2014 12.9.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAUL:n SM-maantie 2014 12.9.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAUL:n SM-maantie 2014 12.9.2014, v 1.1 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aimsassociation.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

OITTAA-MARATON REITINMITTAUS

OITTAA-MARATON REITINMITTAUS OITTAA-MARATON REITINMITTAUS TAPAHTUMA Tapahtuma: Oittaa-maraton Kilpailunjohtaja: Toni Valido Paikka: Oittaa, Espoo Web: https://oittaamaraton.wordpress.com/ Mittausajankohta: 1.8.2016 klo 9.30 12.30

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin näkötornilenkki, Tampere 18.5.2011, v 1.0

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin näkötornilenkki, Tampere 18.5.2011, v 1.0 MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin näkötornilenkki, Tampere 18.5.2011, v 1.0 Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

KAARINAN SYYSMARATON

KAARINAN SYYSMARATON KAARINAN SYYSMARATON 22.10.2016 Mittausraportti Mittauspäivä: 20.10.2016, klo 18:00 19:30 Olosuhteet: Mittaaja: Avustajat: +5 C, pilvistä Jari Tomppo Janne Klasila, Tuomo Sibakov, Jaakko Uotila Kaarinan

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAULin SM-10km maantiejuoksu 2015 29.8.2015, v 1.2 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAULin SM-10km maantiejuoksu 2015 29.8.2015, v 1.2 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA SAULin SM-10km maantiejuoksu 2015 29.8.2015, v 1.2 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin testijuoksu 23.6.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä)

MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin testijuoksu 23.6.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) MITTAUSPÖYTÄKIRJA Pyynikin testijuoksu 23.6.2015, v 1.0 (Uusin versio tästä dokumentista löytyy tästä linkistä) Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aimsassociation.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

Alikulkutunnelin eteläpään puolella opastaulun takana P: 6684299 I: 359550 11 Heinästie x Heinästie 42. Autotallin ovessa. P: 6683517 I: 363468

Alikulkutunnelin eteläpään puolella opastaulun takana P: 6684299 I: 359550 11 Heinästie x Heinästie 42. Autotallin ovessa. P: 6683517 I: 363468 Mahoton 170 7 Vikträsk x Tien ja ojan risteys ja niiden vieressä olevan männyn takana rasti P: 6674726 I: 348054 8 Stora Bladträsk x Tien ja luonnonsuojelualueen risteys: Tien länsipuolella tolppa, jossa

Lisätiedot

Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2016

Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2016 SELOSTE Sivu 1 / 17 Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2016 SELOSTE Sivu 2 / 17 Sisällys Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2016... 1 Rykäsy... 3 Ilmoittautuminen... 3 Kilpailunumero...

Lisätiedot

Tekijä Pitkä matematiikka Pisteen (x, y) etäisyys pisteestä (0, 2) on ( x 0) Pisteen (x, y) etäisyys x-akselista, eli suorasta y = 0 on y.

Tekijä Pitkä matematiikka Pisteen (x, y) etäisyys pisteestä (0, 2) on ( x 0) Pisteen (x, y) etäisyys x-akselista, eli suorasta y = 0 on y. Tekijä Pitkä matematiikka 5 7..017 37 Pisteen (x, y) etäisyys pisteestä (0, ) on ( x 0) + ( y ). Pisteen (x, y) etäisyys x-akselista, eli suorasta y = 0 on y. Merkitään etäisyydet yhtä suuriksi ja ratkaistaan

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä

Lisätiedot

Sastamala Äetsänmäen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi osa 2 maastotarkastus 2010 Timo Jussila, Tapani Rostedt

Sastamala Äetsänmäen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi osa 2 maastotarkastus 2010 Timo Jussila, Tapani Rostedt 1 Sastamala Äetsänmäen vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi osa 2 maastotarkastus 2010 Timo Jussila, Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki, Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari

Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari Reittiopas Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun Rauno Huikari Alkusanat Reittioppaan tarkoituksena on esittää ymmärrettävässä ja helposti luettavassa muodossa Hämeen Härkätien reitti valmistusajankohdan kartoilla.

Lisätiedot

Pyöräilijä liikenteessä

Pyöräilijä liikenteessä Pyöräilijä liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7 PL 29 00421 Helsinki puhelin:

Lisätiedot

MITTAUSPÖYTÄKIRJA R5-testijuoksu 14.7.2011, v 1.1

MITTAUSPÖYTÄKIRJA R5-testijuoksu 14.7.2011, v 1.1 MITTAUSPÖYTÄKIRJA R5-testijuoksu 14.7.2011, v 1.1 Tämä dokumentti sisältää selvityksen IAAF:n maantiereittien mittaussääntöjen (http://www.aims-association.org/measurement/measurementofroadracecourses.pdf)

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1

LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1 INVENTOINTIRAPORTTI LOVIISA Garpgård Inventointi tulevalla soranottoalueella 8.11.2012 DG2736:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Museoviraston arkeologiset

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Cadets 2004 - Sivu 1 RATKAISUT

Cadets 2004 - Sivu 1 RATKAISUT Cadets 2004 - Sivu 1 3 pistettä 1/ Laske 2004 4 200 A 400800 B 400000 C 1204 1200 E 2804 2004 4 200= 2004 800= 1204 2/ Tasasivuista kolmiota AC kierretään vastapäivään pisteen A ympäri. Kuinka monta astetta

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Tehtävä 1. Jatka loogisesti oheisia jonoja kahdella seuraavaksi tulevalla termillä. Perustele vastauksesi

Tehtävä 1. Jatka loogisesti oheisia jonoja kahdella seuraavaksi tulevalla termillä. Perustele vastauksesi Tehtävä. Jatka loogisesti oheisia jonoja kahdella seuraavaksi tulevalla termillä. Perustele vastauksesi lyhyesti. a) a, c, e, g, b),,, 7,, Ratkaisut: a) i ja k - oikea perustelu ja oikeat kirjaimet, annetaan

Lisätiedot

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010.

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. 1 Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Liite 1 b. Oripään (14.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Oripään (14.) tarjousalueet kartalla Liite 1 b. Oripään (14.) kartalla Oripaa 1 Oripää 6 Oripaa 3 Oripaa 4 Tarjousaluekarttojen mittakaavat: 1: 50 000 1 ja 3-6 1: 70 000 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen liitto,

Lisätiedot

Kahden suoran leikkauspiste ja välinen kulma (suoraparvia)

Kahden suoran leikkauspiste ja välinen kulma (suoraparvia) Kahden suoran leikkauspiste ja välinen kulma (suoraparvia) Piste x 0, y 0 on suoralla, jos sen koordinaatit toteuttavat suoran yhtälön. Esimerkki Olkoon suora 2x + y + 8 = 0 y = 2x 8. Piste 5,2 ei ole

Lisätiedot

Tietoa tiensuunnitteluun nro 55

Tietoa tiensuunnitteluun nro 55 Tietoa tiensuunnitteluun nro 55 Julkaisija: Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka 20.12.2001 SILMUKKAKÄÄNNÖS OHITUSKAISTAN KOHDALLA Tausta Ohituskaistoja on yleisille teille suunniteltu ja rakennettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Suunnistuskartan uudet kuvausohjeet. Uusilla ohjeilla julkaistut kartat täysimääräisesti käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen ISOM2017

Suunnistuskartan uudet kuvausohjeet. Uusilla ohjeilla julkaistut kartat täysimääräisesti käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen ISOM2017 Suunnistuskartan uudet kuvausohjeet Uusilla ohjeilla julkaistut kartat täysimääräisesti käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen Tiivistelmä merkittävimmistä muutoksista ja uudistuksista Kartoittajat Ratamestarit

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO ALUEEN RAKEISUUSKAAVIO - SYVENTYMISALUE PUNAISELLA ALUESUUNNITELMALUONNOS PAIKOITUS - VÄHINTÄÄN 1 AUTOPAIKKA

Lisätiedot

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 1 Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Muistokivi Oy M. Kaila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Tutkimuskartat... 5 Vanhat kartat...

Lisätiedot

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Fingrid OYj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

Joensuu Run 2017 reitit

Joensuu Run 2017 reitit Joensuu Run 2017 reitit Pitkällisen suunnittelun ja pähkimisen päätteeksi olemme saaneet vihdoin ja viimein reitit hyvin lähelle sitä muotoa kuin ne tulevat tapahtumassa olemaan. Kevät ei ihan vielä ole

Lisätiedot

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...

Lisätiedot

7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI

7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI 67 7.4 PERUSPISTEIDEN SIJAINTI Optisen systeemin peruspisteet saadaan systeemimatriisista. Käytetään seuraavan kuvan merkintöjä: Kuvassa sisäänmenotaso on ensimmäisen linssin ensimmäisessä pinnassa eli

Lisätiedot

Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o.

Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o. TARKASTUSRAPORTTI FM Tiina Äikäs tarkasti seuraavat kohteet Pohjois-, Itä- ja tunturi-lapin alueella 2.7.- 12.7.2007 osana väitöskirjaansa liittyviä kenttätöitä. Apuna kenttätöissä oli fil. yo Siiri Tolonen.

Lisätiedot

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä

Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä saaristossa. NORRKULLALANDETIN KOHTEEN ESITTELY JA SELVITYSRYHMÄN

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari Kouvolan kaupunki Kesärannan ranta-asemakaava Liito-orava -inventointi Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO TYÖN TARKOITUS... 3 MENETELMÄT... 3 SUUNNITELUALUEEN LUONNONOLOT... 3 INVENTOINNIN TULOKSET... 5 LIITTEET

Lisätiedot

Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2015

Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2015 SELOSTE Sivu 1 / 16 Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2015 SELOSTE Sivu 2 / 16 Sisällys Rykäsyn kilpailuohjeet sekä reittiselosteet 2015... 1 Rykäsy... 3 Kilpailunumero... 3 Kilpailureitti...

Lisätiedot

x 5 15 x 25 10x 40 11x x y 36 y sijoitus jompaankumpaan yhtälöön : b)

x 5 15 x 25 10x 40 11x x y 36 y sijoitus jompaankumpaan yhtälöön : b) MAA4 ratkaisut. 5 a) Itseisarvon vastauksen pitää olla aina positiivinen, joten määritelty kun 5 0 5 5 tai ( ) 5 5 5 5 0 5 5 5 5 0 5 5 0 0 9 5 9 40 5 5 5 5 0 40 5 Jälkimmäinen vastaus ei toimi määrittelyjoukon

Lisätiedot

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012

Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012 Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan..202 Tarkoitus on saada jokainen karavaanari kiinnostumaan ajotaitonsa kehittämisestä oman ajoneuvonsa käsittelyssä. On tärkeää, että mahdollisimman moni kokee

Lisätiedot

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Pyramidi 4 Analyyttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 352 Päivitetty Pyramidi 4 Luku Ensimmäinen julkaistu versio

Pyramidi 4 Analyyttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 352 Päivitetty Pyramidi 4 Luku Ensimmäinen julkaistu versio Pramidi 4 Analttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 5 Päivitett 9..7 Pramidi 4 Luku 8..6 Ensimmäinen julkaistu versio 7.5.6 Korjattu tehtävän 865 ratkaisua. 8..7 Korjattu tehtävässä 85 luku 5 luvuksi

Lisätiedot

Pitkä matematiikka Suullinen kuulustelu (ma00s001.doc) Tehtävät, jotka on merkitty (V), ovat vaativia.

Pitkä matematiikka Suullinen kuulustelu (ma00s001.doc) Tehtävät, jotka on merkitty (V), ovat vaativia. Pitkä matematiikka Suullinen kuulustelu (ma00s00doc) Tehtävät, jotka on merkitty (V), ovat vaativia Yleistä Ratkaise yhtälöt n n n n n 5 a) 5 + 5 + 5 + 5 + 5 = 5 b) ( ) ( ) > 0 + = + c) ( ) Suureet ja

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Rykäsyn ohjeet sekä reittiseloste

Rykäsyn ohjeet sekä reittiseloste SELOSTE Sivu 1 / 11 Rykäsyn ohjeet sekä reittiseloste SELOSTE Sivu 2 / 11 Sisällys Rykäsyn ohjeet sekä reittiseloste... 1 Rykäsy... 3 Kilpailunumero... 3 Kilpailureitti... 3 Keskeyttäminen... 3 Vastuu...

Lisätiedot

RATKAISUT: 16. Peilit ja linssit

RATKAISUT: 16. Peilit ja linssit Physica 9 1 painos 1(6) : 161 a) Kupera linssi on linssi, jonka on keskeltä paksumpi kuin reunoilta b) Kupera peili on peili, jossa heijastava pinta on kaarevan pinnan ulkopinnalla c) Polttopiste on piste,

Lisätiedot

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella.

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella. Pintaruhjeita, lahoa 290. Tilia cordata 290. Tilia cordata 126 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 48,7 cm keskimäärin 48 % Kaivettu juuristoalueella. Pintaruhjeita ja lahoa. Iso, kuollut oksa Asfaltti

Lisätiedot

Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328

Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328 Ojennusvaara merkkipuu MH-tunnus: 97328 Kohdetyyppi: 7 Kulttipaikat Haltija: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Ajoitus: 7116 Uusi aika Ylläpitäjä: 181 Metsätalous Länsi-Lappi Rakentamisvuosi: Kunta: 614 POSIO

Lisätiedot

Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK

Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Samuel Vaneeckhout Aura OK Työn suorittaja: FT Samuel Vaneeckhout (Osuuskunta Aura) Työn tilaaja: Rautalammin kunta Kenttätyöajankohta:

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

Hoidon ja ylläpidon alueurakat. Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen. Viiteaineistomoniste 31.1.2011. 1. InfraRYL 21120 Suodatinkankaat

Hoidon ja ylläpidon alueurakat. Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen. Viiteaineistomoniste 31.1.2011. 1. InfraRYL 21120 Suodatinkankaat Hoidon ja ylläpidon alueurakat Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen Viiteaineistomoniste 31.1.2011 1. InfraYL 21120 Suodatinkankaat 2. InfraYL 21310 Sitomattomat kantavat kerrokset 3. akenteilla

Lisätiedot

KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI

KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI Reitit on merkitty maastoon keltaisella värillä. Polku on helppoa ja soveltuu näin ollen myös vähemmän maastopyöräilykokemusta omaaville. Reittiopasteet sijaitsevat leirintäalueella

Lisätiedot

Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat

Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat 1 (4) Raide-Jokerin teknisiin kaavoihin liittyvät liikennesuunnitelmat HEL 2016-006611 Hankenro 4724_3 Piirustukset 6622-1, 6624-1, 6632-1, 6634-0, 6635-0, 6637-54 Paaluväli 16 300-16 900: Eliel Saarisen

Lisätiedot

Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys

Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys TOIMENPIDERAPORTTI 3..20 Someron kaupunki Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys Tienpitäjä Turuntie (mt 280) välillä Rankkulantie - Kyttälän th Kevyen liikenteen

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

Frisbeepoint Tour - Viidentienristeys 11.-12.6.

Frisbeepoint Tour - Viidentienristeys 11.-12.6. Frisbeepoint Tour - Viidentienristeys 11.-12.6. Pelaajainfo www.frisbeepoint.net www.frisbeegolfkankaanpaa.wordpress.com www.frisbeeliitto.fi Ajo-ohje Nimen mukaisesti, Viidentienristeyksen radalle voi

Lisätiedot

Cadets Sivu 1

Cadets Sivu 1 Cadets 2004 - Sivu 1 3 pistettä 1/ Laske 2004 4 200 A 400800 B 400000 C 1204 1200 E 2804 2/ Tasasivuista kolmiota AC kierretään vastapäivään pisteen A ympäri. Kuinka monta astetta sitä on kierrettävä kunnes

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina. päänäkymä NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. Valojuova hohtaa ja tuo viihtyisyyttä alueelle myös pimeinä aikoina. ILLUSTROITU POHJA leikkaus tarkennusalue P JOHDANTO Ideasuunnitelmamme lähtökohtana

Lisätiedot

Väylä 1 - Ei niin helppo startti

Väylä 1 - Ei niin helppo startti Väylä 1 - Ei niin helppo startti Kiinteän radan väylä 1 hieman pidennettynä. Edelleen aika lyhyt, mutta haastava heitto ylämäkeen. Heittopaikka kulkureitillä suoraan normaalin tiin takana. Viime vuodesta

Lisätiedot

Suojatie päättyy nurmikolle

Suojatie päättyy nurmikolle 1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen

Lisätiedot

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi. Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila. * ~/J!f!lQ~!!!!~fl[

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi. Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila. * ~/J!f!lQ~!!!!~fl[ AILåA-lt OJ 3'-t'fl_:;"~c.. IZ. 2oC/ D M 1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila * ~/J!f!lQ~!!!!~fl[ ~ ARKEOLOGISET T UTKIMUKSET

Lisätiedot

A-osio. Tehdään ilman laskinta ja taulukkokirjaa! Valitse tehtävistä A1-A3 kaksi ja vastaa niihin. Maksimissaan tunti aikaa suorittaa A-osiota.

A-osio. Tehdään ilman laskinta ja taulukkokirjaa! Valitse tehtävistä A1-A3 kaksi ja vastaa niihin. Maksimissaan tunti aikaa suorittaa A-osiota. MAA5.2 Loppukoe 24.9.2013 Jussi Tyni Valitse 6 tehtävää Muista merkitä vastauspaperiin oma nimesi ja tee etusivulle pisteytysruudukko Kaikkiin tehtävien ratkaisuihin välivaiheet näkyviin! A1. A-osio. Tehdään

Lisätiedot

TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO. Tiivistelmä 2. Taustaa 3. Ilmanlaadun luokittelu 4. Tapiola 7.

TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO. Tiivistelmä 2. Taustaa 3. Ilmanlaadun luokittelu 4. Tapiola 7. 1 TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 2 Taustaa 3 Ilmanlaadun luokittelu 4 Tapiola 7 Leppävaara 8 Konala 9 Myllypuro 11 Kurkimäki 11 Viikki 13 Tulosten tarkastelua

Lisätiedot

Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013

Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013 Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje Uusia tiemerkintöjä Pyörätasku Liikennevalo-ohjatussa liittymässä Pyöräkaista edeltää aina Ajokaistanuolta voi käyttää yksisuuntaisella ajoradalla Sovellus

Lisätiedot

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00 Kansallinen KS:n sprintti ja keskimatka 10.3.2013 Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja järjestäjien kilpailuohjeita Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Valvoja Petri Hynninen, apulainen

Lisätiedot

Juuri 4 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty Julkaiseminen sallittu vain koulun suljetussa verkossa.

Juuri 4 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty Julkaiseminen sallittu vain koulun suljetussa verkossa. 4 Suora ja taso Ennakkotehtävät 1. a) Kappale kulkee yhdessä sekunnissa vektorin s, joten kahdessa sekunnissa kappale kulkee vektorin 2 s. Pisteestä A = ( 3, 5) päästään pisteeseen P, jossa kappale sijaitsee,

Lisätiedot

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely Opetusmateriaali Fermat'n periaatteen esittely Hengenpelastajan tehtävässä kuvataan miten hengenpelastaja yrittää hakea nopeinta reittiä vedessä apua tarvitsevan ihmisen luo - olettaen, että hengenpelastaja

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

SALLA. Kursu Salla 110 kv voimajohtohankkeen linjauksen arkeologinen inventointi

SALLA. Kursu Salla 110 kv voimajohtohankkeen linjauksen arkeologinen inventointi SALLA Kursu Salla 110 kv voimajohtohankkeen linjauksen arkeologinen inventointi Taisto Karjalainen 2007 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Inventointialue 2 3. Alueen luonne 4

Lisätiedot

Königsbergin sillat. Königsberg 1700-luvulla. Leonhard Euler ( )

Königsbergin sillat. Königsberg 1700-luvulla. Leonhard Euler ( ) Königsbergin sillat 1700-luvun Königsbergin (nykyisen Kaliningradin) läpi virtasi joki, jonka ylitti seitsemän siltaa. Sanotaan, että kaupungin asukkaat yrittivät löytää reittiä, joka lähtisi heidän kotoaan,

Lisätiedot

Vanhoja koetehtäviä. Analyyttinen geometria 2016

Vanhoja koetehtäviä. Analyyttinen geometria 2016 Vanhoja koetehtäviä Analyyttinen geometria 016 1. Määritä luvun a arvo, kun piste (,3) on käyrällä a(3x + a) = (y - 1). Suora L kulkee pisteen (5,1) kautta ja on kohtisuorassa suoraa 6x + 7y - 19 = 0 vastaan.

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

Pedersören liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 3

Pedersören liikenneturvallisuussuunnitelma 2014 Toimenpideohjelma, Liite 3 PEDERSÖRE Toimenpiteet liittymissä 1 Vt 8/ Kt 68 Toimenpiteet Edsevön 1 A (3 kpl) E 8/325/0 liikenneselvityksen mukainen 2 Mt 749/Lodentie Ylityspaikka jalankulkijoille ja 20 000 1 0,002 A (2 kpl) E 749/5/5500

Lisätiedot

Suorakulmainen kolmio

Suorakulmainen kolmio Suorakulmainen kolmio 1. Määritä terävä kulma α, β ja γ, kun sinα = 0,5782, cos β = 0,745 ja tanγ = 1,222. π 2. Määritä trigonometristen funktioiden sini, kosini ja tangentti, kun kulma α = ja 3 β = 73,2

Lisätiedot

ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO

ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO VESISET Plus + ASENNUSOHJE SISÄPUOLINEN PARVEKEVEDENPOISTO 50/ 75/ 100 mm SANEERAUS Kaivon asennus laattaan s.2 Kaivon asennustuurna s.3 Muhvin ja putken asennus s.4 Ylin kerros ja mutkat s.6 Seinäkiinnikkeet

Lisätiedot

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2)

NORDENSKIOLDINKADUN KATUSUUNNITELMA (piirrokset 29866_1 ja 29866_2) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS PL 81 00531 HELSINKI pj@hepo.fi 23.6.2011 www.hepo.fi Epävirallinen muistutus alueen katu- ja liikennesuunnittelijoille Helmer Berndtson Kaisa Lahti Marek Salermo

Lisätiedot

TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI

TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI 12.9.2014 1(7) TRIUVARE AJO-OHJEET JA PYSÄKÖINTI Käyntisoite Takojankatu 1c B 13 33540 Tampere Sisäänkäynti Tursonkadun puolelta sisäpihan kautta Pysäköinti - Punaisella merkityillä kaduilla maksuton pysäköinti

Lisätiedot

Ratkaisu: Maksimivalovoiman lauseke koostuu heijastimen maksimivalovoimasta ja valonlähteestä suoraan (ilman heijastumista) tulevasta valovoimasta:

Ratkaisu: Maksimivalovoiman lauseke koostuu heijastimen maksimivalovoimasta ja valonlähteestä suoraan (ilman heijastumista) tulevasta valovoimasta: LASKUHARJOITUS 1 VALAISIMIEN OPTIIKKA Tehtävä 1 Pistemäinen valonlähde (Φ = 1000 lm, valokappaleen luminanssi L = 2500 kcd/m 2 ) sijoitetaan 15 cm suuruisen pyörähdysparaboloidin muotoisen peiliheijastimen

Lisätiedot

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010.

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. 1 Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

M 19/3232/-70/2 Koskee : Virtasalmi T. Siikarla ALUEELLA SISÄLLYS. Yleistä

M 19/3232/-70/2 Koskee : Virtasalmi T. Siikarla ALUEELLA SISÄLLYS. Yleistä M 19/3232/-70/2 Koskee : 3231 3232 Virtasalmi T. Siikarla 24.4.1970 o SELOSTUS LINJOITUSTÖISTÄ JUVAN - ALUEELLA VIRTASALMEN TUTKIMUS- Yleistä SISÄLLYS Linjojen paalutus maastoon Sidonta kolmiopisteisiin

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

Painos 2008. Ratagolfin eterniittiratojen ratasäännöt ja mittapiirustukset

Painos 2008. Ratagolfin eterniittiratojen ratasäännöt ja mittapiirustukset Painos 2008 Ratagolfin eterniittiratojen ratasäännöt ja mittapiirustukset Copyright SUOMEN RATAGOLFLIITTO ry TEKNINEN KOMITEA Toimittanut ARI AHRENBERG ERSÄÄ08 1 SISÄLTÖ 1 YLEISMITOITUS...3 2 RATAMERKINNÄT...3

Lisätiedot

Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Raasepori Baggby Ön ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Kansikuva: pieniä raivausröykkiöitä

Lisätiedot

yleisessä muodossa x y ax by c 0. 6p

yleisessä muodossa x y ax by c 0. 6p MAA..0 Muista kirjoittaa jokaiseen paperiin nimesi! Tee vastauspaperin yläreunaan pisteytysruudukko! Valitse kuusi tehtävää! Perustele vastauksesi välivaiheilla! Jussi Tyni Ratkaise: a) x x b) xy x 6y

Lisätiedot

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 Kannistontie 1/3 Tiessä on keväisin routavaurioita hulevesiviemäreiden kohdalla. Routavauriot aiheuttavat sietämättömän

Lisätiedot

LIITE 5. KOSTEIKKOHTEIDEN KUVAUS. PERUSTETTAVAT KOSTEIKKOKOHTEET (kuvaus Paakkonen 2014)

LIITE 5. KOSTEIKKOHTEIDEN KUVAUS. PERUSTETTAVAT KOSTEIKKOKOHTEET (kuvaus Paakkonen 2014) LIITE 5. KOSTEIKKOHTEIDEN KUVAUS PERUSTETTAVAT KOSTEIKKOKOHTEET (kuvaus Paakkonen 2014) 3: Kurosenlahden rannalla alavaa peltoa, ympärillä kohteelle loivasti viettävää rinnepeltoa. Hyvin potentiaalia kosteikoksi,

Lisätiedot

Halloween hike 2015 reittiohje

Halloween hike 2015 reittiohje Halloween hike 2015 reittiohje Lähtöpaikka on Tarvaalan kalamajan piha-alueella. Muista ehdottomasti leimata itsesi lähteneeksi LÄHTÖ-rastilla! Jos keskeytät ja pääset omin avuin pois maastosta niin leimaa

Lisätiedot

Tekijä Pitkä matematiikka

Tekijä Pitkä matematiikka Tekijä Pitkä matematiikka 5..017 110 Valitaan suoralta kaksi pistettä ja piirretään apukolmio, josta koordinaattien muutokset voidaan lukea. Vaakasuoran suoran kulmakerroin on nolla. y Suoran a kulmakerroin

Lisätiedot